tiistai 13. elokuuta 2019

Stein Riverton: "Tuhat rautaa tulessa/Manden med tusen jern i ilden" - ex Libris...


"Tuhat rautaa tulessa", Stein Riverton, Nysalor-kustannus, 2019, 212 s.,
toimittanut Matti Järvinen.

"Stein Riverton eli Sven Elvestad (1884–1934) oli aikansa tunnetuin norjalainen rikoskirjailija. Hänen mukaansa on nimetty vuosittain Norjan parhaalle dekkarille myönnettävä Riverton-palkinto. Rivertonin tuotantoa suomennettiin runsaasti 1900-luvun alkupuolelle, mutta myöhemmin hän on jäänyt Suomessa unohduksiin. Tuhat rautaa tulessa oli Suomessa yksi hänen suosituimmista teoksistaan, ja se julkaistaan nyt uudistettuna suomennoksena." (Takakansi)

                                                 ©Tuntematon, Oslo Museum

"Kööpenhaminan rahamaailman eliitti odottaa hovijahtimestari Mildeä kokoukseen. Yllättäen tulee tieto, että hän on kuollut. Aluksi kaikki viittaa itsemurhaan, mutta mihin on kadonnut hovijahtimestarin nostama suuri rahasumma? Professori Sune Arvidson ja nuori etsivä Enevold Rist ryhtyvät yhdessä selvittämään kuolemantapausta. Onko joku rikkaista liikemiehistä sotkeutunut tapaukseen? Mikä on häikäilemättömän ammattirikollisen rooli siinä? Mitä hovijahtimestari piilotteli kartanonsa lukituissa huoneissa?" (Takakansi)


Tällä kansakoulupohjalta ponnistaneella, alun perin Kristoffer Elvestad Svensenillä on mielenkiintoinen elämäntarina ja häneltä löytyy yllättäen  suomennoksia peräti 36 kpl, joten lienee nyt ollut korkea aika paiskata kättä tämän kirjailijan kanssa ja ottaa selvää millaisia rautoja tulessa on.
Riverton tarjoilee uusia sanatuttavuuksia kuten uushopeiset silahelyt (?) ja glypoteekki, joista jälkimmäinen sentään avautui veistotaiteen kokoelmaksi:) Olennaista osaa tarinassa näytteleekin taide, josta esille nousee van Dyckin  "Gisela-prinsessaa ja hänen poikansa"- nimistä taulua koskeva neuvonpito.
Teos koostuu kaikkiaan 42:sta kronologisesta, lyhyestä luvusta, jotka rytmittävät selkeää kerrontaa ilman asiaankuulumattonia kommervenkkejä.

Merkkihenkilöistä:  - He olivat rahamaailman huippuja, jotka sallivat ystävällisen ja kirkkaan aamupäiväauringon valaista itseään. Kaikki kaupungin pankit,
kaikki suuret osakeyhtiöt, koko pörssiluettelo ikään kuin personoitui tässä ylhäisessä ohimoilta lievästi harmaantuneiden edesvastuullisten, rakastettavasti hymyilevien miesten kokouksessa, jossa keskusteltiin hyvin hillitysti. 
Ja koska todella tärkeät henkilöt aina vaikuttavat hillityiltä, ei näistä herroista voinut huomata, että toiset vielä tärkeämmät odottivat heitä. 
Absoluuttinen, todellinen kiire kun huomataan vasta tämänkaltaisesta rauhasta; ei kukaan edes salavihkaa katso kelloa.

Sune Arvidson:  -  ei voinut aluksi voinut sietää nuorta Ristiä, joka kaikessa oli aivan erilainen kuin hän. Arvidson oli aina viettänyt ankaraa, työteliästä ja moitteetonta elämää. Hän ei ollut koskaan tuhlannut aikaansa.
Hän rakasti tiedettään, ei välittänyt ulkonaisesta kunniasta ja halveksi vaistomaisesti kaikkea turhuutta. Hän oli lyhyesti sanottuna mies, jota vanhassa kirjallisuudessa oli tapana nimittää yhteiskunnan pylvääksi, mutta hänellä oli lisäksi suora ja avoin esiintymistapa, jonka uuden ajan ihmiset yleensä ovat omaksuneet ajan hengen mukaan.

Enevold Rist:  - voi edustaa viimeisenä huippuna yhdeksänkymmenluvun vähäveristä, ikuisesti estetisoivaa mutta tavallaan kyvykästä sukupolvea. 
Hän oli tämän ajan unohdettu keikari, ajan, jonka on leimannut amerikkalaisuus, urheilu ja moottoribensiini. Pinnallinen tarkkailija olisi nimittänyt häntä veltoksi ja rappeutuneeksi. Hän pukeutui valikoidun huolellisesti, mikä lähenteli turhamaisuutta, Ristin hienoudessa oli sitä paitsi eräänlainen persoonallisuuden henki, joka ei aivan ollut sopusoinnussa ikävän englantilaisen räätälityylin kanssa - siinä oli hillitty, miltei huomaamaton vanhanaikaisuuden piire, joka toi mieleen Alfred de Musset 'n.

Teoksen napakka lukujaottelu toimii mainiosti ja kuljettaa lukijaansa eteenpäin rikoksen selvittelyn mutkittelevilla poluilla,  lisäksi se istuu tukevasti kirjailijan kerronnan tyyliin.
Rivertonin henkilökuvaukset ovat nautittavan tarkkasilmäisiä, porautuvia ja herkullisia. Hän kirjoitti täsmällistä ja huoliteltua, piiruntarkkaa ja hyvällä tavalla nykylukijan silmissä vanhakantaistakin tekstiä, jota oli vaihteeksi suoranainen ilo lukea etenkin, kun myös huumorisivellin oli saanut sipaista omat vetonsa kerronnan lomaan kuten esim. roiston murtauduttua Ristin taloon ja Havanna-Katariinan osuuden kohdalla. Ja olihan tuossa Ristin persoonassa tiettyä tykövedon tapaistakin...

Voipi tuntua oudolta, ehkä suorastaan kielikukkaselta, mutta tämä oli nimenomaan raikas tuulahdus menneiltä ajoilta ja kurkistus aikakautensa dekkarikirjallisuuteen sekä arvo- ja ajatusmaailmaan, jossa oli  - vekkulia kyllä -   kotoisaa olla ja helppo viihtyä jo tervetulleena vastapainonakin nykypäivän toinen toistaan räväkämmille ja huomiohakuisemmille hengentuotteille. Äly/aatoksenriento vs. nyrkki/ruumiinrunnonta.  Jämpti  ja naseva teos:)

Jos ei nyt tuhatta, niin aina sentään yksi rauta tulessa...

Paukkurautana pamautteli:

lauantai 10. elokuuta 2019

Matti Huttunen: "Respektiä ja rakkautta" - ex Libris...


"Respektiä ja rakkautta", Matti Huttunen, Prometheus Kustannus Oy, 2016, 210 s. Kannen kuva: Hilkka Tuhkanen.

Matti Olavi Huttunen (s.1943) on suomalainen psykiatri, psykoterapeutti ja kirjailija. Psykiatrian professorinakin toiminut Huttunen on kirjoittanut lääkkeellisestä ja psykoterapeuttisesta psykiatrisesta hoidosta useita kirjoja sekä lukuisia tieteellisiä artikkeleja. Hän on korostanut, etteivät kyseiset hoitomuodot ole toisaan poissulkevia, vaan ne pitäisi nähdä toisiaan täydentävinä.

"Ihmisen mielen perustarve on tulla ymmäretyksi omasta näkökulmastaan ja oman historiansa valossa. Rakentava keskustelu erimielisten kanssa ei ole mahdollista ilman respektiä toisiaan kohtaan. Ilman respektiä erimielisten keskustelu muuttuu hedelmättömäksi kinasteluksi, josta kumpikaan osapuoli ei opi mitään. -Espanjankielessa on sana malquerer, "väärinrakastaa" tai rakastaa väärin. Rakkaus ilman toista kohtaan tunnettua respektiä on väärää rakkautta. - Rakkautta ei ole ilman respektiä, vaikka respekti ei läheskään aina tuo mukanaan vastavuoroista rakkautta." (Esipuhe)




Kirja sisältää 37 tunnetun psykiatrin pohdintaa elämästä ja rakkaudesta. Respektillä ja rakkaudella, niiden ymmärtämisellä ja sisäistämisellä olisi nykymenossa todella käyttöä. Tämä tervetullut ja -järkinen lyhyiden lukujen jättiläinen houkuttelee kuin vaihvihkaa lukijaansa tarkentamaan ja täsmentämään omia ajatusmallejaan, kurkistamaan ulos luutuneista käsityksistään ja puhkaisemaan reiän omaan sisäiseen kuplaansa.
Muutamia lyhyitä makupaloja eri otsikoiden alta:

- Ilman aitoa vastavuoroisuutta ei ole iloa, ja ilman sitä mieli ja sen myötä myös keho kuolevat ennenaikaisesti.

- Ilman elävää suhdetta kaunokirjallisuuteen meistä on vaarassa tulla vain sokeita moralisteja tai populisteja.

- Parisuhteiden paholaistanssit käynnistyvät, kun toisen puolison sanat tai käytös uhkaavat toisen kokemusta suhteen turvallisuudesta.
- Parisuhteiden tanssinopettajan tehtävää helpottaa huomattavasti, että suhdetta rasittavia paholaistansseja on vain kolmea lajia: "Kuka on syyllinen" -tanssi, 
"Miksi Sinä?" -protestipolkka ja "Jähmettymis/Pakenemis -tanssi.

Myös isän ja pojan suhde on usein varsin komplisoitu - jos saattaa olla äidin ja tyttärenkin -, mutta ideaalitilanteessa poika löytää isänsä, isä poikansa - ihmisinä ja toisiaan tarvitsevina.  - Jokainen isä ja mies on ensin ollut poika, joka on kaivannut isäänsä ja joka omasta puolestaan on kaivannut omaa isäänsä, ja lopulta taas isä omalle pojalleen.

Erityisesti tämän ahneuden ja kähminnän kulta-aikana ilahdutti Tom T Hallin country-klassikolla  "The Cowboy and the Poet" (klik) tarjoiltu "...faster horses, younger woman, older whiskey and more money!" Meikäläisittäin: "Rahalla saa ja hepalla pääsee!"  Kun tuon kaiken rahalla saa, niin elämän tarkoitukseksi riittävät rahan mukanaan tuomat hedonistiset nautinnot. Rumat, työttömät ja impotentit jäävät väistämättä näiden elämälle mielekkyyttä tuovien nautintojen ulkopuolelle. Kunnes törmätään odottamattomaan ekistentiaaliseen kriisiin: "Mitäs nyt?" Ja juoksu koskaan päättymättömässä hamsterinpyörässä sen kun jatkuu....

Pari käypäistä kiteytystä: -  Elämälle on löydettävä merkitys, koska sillä tosiasiassa ei ole merkitystä. Henry Miller ja -  Elämä on mahdotonta, jos ei usko ihmisiin. Anton Tsehov

 Huttusen aihekirjo on laaja. Hän käsittelee teksteissään mm. ihmissuhteita, lääkäri-potilas suhdetta, riippuvuuksia, kielteisiä ja nimettömiä tunteita ja niiden kohtaamista, rakkautta ja surua,  esittää ammatti-ilottarien puolustuspuheen jne. Kaiken tämän hän tekee ammattimaisella, kiinnostavalla ja ihmisläheisellä tavalla kuin fundeeraten ja keskustellen lukijansa kanssa. Hyvä ja antoisa lukukokemus; respektiä & rakkautta!

Hyväksi lopuksi kirjailija kuten ehkä moni muukin meistä aika ajoin elämässään  pohtii kysymystä "Mitä rakkaus etsii?" Tässä eräs vastaus: -  Koti ei ole paikka, 
koti on toinen ihminen. Stephanie Perkins.
Eipä tuon ytimekkäämmin; koti ei ole itselleni ollut koskaan tietty paikka tai asunto, vaan pikemminkin mielentila, jonka edellytyksenä on ollut toinen ihminen, Kanssakulkijani.

Tanssit tanssittuina & onnelllisesti kotona:

torstai 8. elokuuta 2019

Jesús Carrasco: "Taivasalla/Intemperie" - ex Libris...


"Taivasalla", Jesús Carrasco, Fabriikki Kustannus, 2019, 173 s., suomentanut
 Laura Vesanto. Ulkoasu: Jenni Jokiniemi.

"Espanjalainen Jesús Carrasco  (s.1972) kirjoittaa synnyinseutunsa  Extremaduran karuista maisemista. Hänen esikoisromaaninsa Taivasalla (Intemperie, 2013) voitti useita palkintoja ja se käännettiin tuoreeltaan kymmenille kielille. Hänen toinen teoksensa La tierra que pisamos (2016) voitti Euroopan unionin kirjallisuuspalkinnon. Sekin tarkastelee maailmaa, jossa tuntemamme säännöt eivät enää päde." (Lievelehti)

                                                          ©Raquel Torres


"Auringon karrelle paahtama tasanko, kuivuneet kastelukanavat, pölyävät pellot ja maantiet, joilla kukaan ei enää liiku. Oliivitarha kylän laidalla, ja tarhassa maakuoppa, jossa piileskelee pieni poika. Poika pakenee jotakin, eikä tasanko ole lapsia varten. Yön pimeydessä poika osuu vanhan vuohipaimenen leirivalkealle,
ja nälän, janon, armottoman auringon ja vastoinkäymisten piinaama matka kohti pohjoista alkaa. Jesus Carrasco johdattaa lukijansa sisälle pölyiseen, jalkojen alla polttavaan maisemaan. Kuivuuden piinaama tasanko on lohduton paikka,
mutta sielläkin hyvyydellä on mahdollisuus." (Takakansi)



Uusi kirjailijatuttavuus, ensisuomennos, Espanja, kiehtova esittely ja viehko ulkoasu. Kaikki elementit mainioon lukukokemukseen tarjottimella.
Alkumetreillä oivalsin, että tässähän ollaan uudelleen Giovanni Vergan Cavallaeria rusticanan yhteydessä vast'ikään lanseeratun  verismin merkeissä taivaltamassa tasangoilla.

-  Poika tunsi, että miehet alkoivat olla lähellä, eikä enää hievahtanut. 
Hän kuuli nimensä kertaantuvan puiden lomassa kuin pisarat veden pinnassa.
Kerällä piilopaikassaan hän mietti, että ehkä tämä olisi hänen ainoa palkintonsa: hän saisi kuulla, kuinka häntä kutsuttaisiin kerta toisensa jälkeen oliivipuiden lomassa aamun sarastaessa.  -  Hänen vuoksensa täällä olivat kaikki kylän miehet, kaikki riuskat ja säänpieksemät käsivarret, jotka vetivät autoja pellosta ja kylvivät siemenet vakoihin. Hän oli saanut aikaan tapahtuman...


                                                    Fundacíon Joaquim Diaz

-  "Tämäkö on sinun poikasi?" "Kyllä herra." "Kaunis poika." Muisto sheriffin äänestä viilsi hänen silmiään ja hänestä tuntui, kuin hänen turvonneiden silmänluomiensa raoista olisi pulpunnut verta. Hän puri huuliaan kasvot kohti taivasta ja tunsi kuinka jokin öljyinen neste täytti hänen kyynelkanavansa ja alkoi tukkia hänen nenäänsä.  

-  "Älä pelkää. Täällä olet turvassa."  Oli kuin vanhuksen ääni olisi kohonnut suoraan maasta, tehnyt tietä läpi kivisten kerrosten puhkaistakseen sen löyhkäävän pilven, jossa he elivät. Poika pysyi vaiti, niska jäykkänä. 
Sitten jostain kuului kaskaiden laulua ja poika alkoi niiskuttaa ja nieleskellä kyyneliään, ja ennen pitkää ilma virtasi taas puhtaana hänen sieraimissaan. 
Hän kuivasi silmänsä, painoi posken vasten yhteen painettuja käsiä ja nukahti pian.
-  Poika oli käynyt makaamaan muutaman metrin päähän paimenesta, mutta kun hän aamulla heräsi, hän huomasi painautuneensa vasten vanhuksen liikkumatonta vartaloa... 

Koruton ja kaunis kertomus ihmisistä ihmisille.
Pieni suuri tarina: Vanhus, Poika, vuohet ja aasi  -  Sheriffi & kumpp.
Hyvät, pahat ja rumat. Maisemallisessa ankeudessaan ja kerronnan vähäeleisyydessään iholle tuleva intensiivinen kertomus huolenpidosta ja hyvyydestä, kahden ihmisen kohtaamisesta ja hiljaisesta läsnäolosta tässä ja nyt, saman paahtavan auringon alla, samoilla pölyisillä tasangoilla, saman yhteisen taivaankannen alla. Teos, joka kosketti ja herätti moninaisia tunteita, sydämenkirja...

Kiitos Fabriikki Kustannukselle, Laura Vesannolle ja Jenni Jokiniemelle lukunautinnosta!!!

Lukijan huom. kannattaa varata lasillinen raikasta vettä viekkuun:)

Taivasalla tallusteli:
                                                

perjantai 2. elokuuta 2019

Giovanni Verga: "Cavalleria rusticana/Vita dei campi" - ex Libris...


"Cavalleria rusticana ja muita sisilialaisnovelleja", Giovanni Verga, Impromptu Kustannus, 2019, 113 s., suomentanut Juuso Kortelainen. Italiankielinen alkuteos 1880. Kannen kuva Wilhelm von Gloeden (1856-1931).

"Giovanni Verga (1840–1922)oli italialainen kirjailija, joka tuli tunnetuksi sisilialaista elämää kuvaavista teoksistaan.Verga oli kirjoilla Catanian yliopistossa lukemassa lakia, mutta käytti isältään saadut opiskelurahat ensimmäisen kirjansa julkaisemiseen. Verga kirjoitti aluksi historiallisia romaaneja. Hänen myöhemmät ja merkittävämmät teoksensa ovat realistisia. Vergan kuuluisin teos on novelli "Cavalleria rusticana" kokoelmassa Vita dei campi. Pietro Mascagni sävelsi sen pohjalta oopperan. Luchino Viscontin elokuva La terra trema
(1948, suom. Maa järisee)  perustuu Vergan romaaniin I Malavoglia. Verga muutti takaisin kotitaloonsa Sisiliaan vuonna 1894. Siellä hän kuoli aivoveritulppaan vuonna 1922. (Wikipedia)



"Giovanni Verga on ranskalaisesta naturalismista ja erityisesti Émile Zolan teoksista innoituksensa saaneen, verisminä tunnetun kirjallisen suuntauksen tärkein edustaja. Nyt suomennettu, alkujaan vuonna 1880 julkaistu novellikokoelma oli verismin ensimmäinen mestariteos. Siinä Verga kuvasi omien kotiseutujensa vaatimattoman väen elämää Sisiliassa.
Todellisuuden luonnonmukaisen kuvaamisen hengessä Vergan novellien kertoja jättäytyy suosiolla taka-alalle ja antaa henkilöhahmojensa puhua omalla äänellään.  Sisilian maaseudulla ihmisten elämää ohjailevat näkymättömät lait ja kirjoittamattomat säännöt, ja tarinat kulkevat useimmiten traagista loppua kohti kuin vääjäämättömän loogisia uria seuraillen." (Takakansi)




Aimo loikkaus historian siipien havinaan, kauas Sisilian maaseudun auringon alle, verismiin  musiikissa ja tieteenfilosifiassa sekä Cavalleria rusticanan säveliin. Huippukiinnostavaa! Kokoelma pitää sisällään luvut: Haaveilua, Paimenpoika Jeli, Rosso Malpelo, Cavalleria rusticana, Naarassusi, Gramignan rakastajatar, Pyhimysten sota ja Kattilanrämä. Jo nimet kertovat sisällön laajasta skaalasta paljon, ja tämä lukutuokio oli mitä tervetullein viilenneiden kesäkelien lämmittäjä ja matkalle viejä.  Vergalta on siis aiemmin suomennettu Malavoglian suku
(I Malavoglia, 1881.) ,WSOY 1953.

Cavalleria rusticana:  - "Oikein", vastasi Turiddu. "Nyt kun naitte toveri Alfion, 
jolla on neljä muulia tallissa, ei pidä antaa ihmisille aihetta juoruiluun.
Poloisen äitini sen sijaan täytyi myydä ruunikkomme ja pikkuinen viinitarhamme päätien varrelta sillä aikaa kun olin sotilaana. Vanhat hyvät ajat ovat ohi, ettekä te ajattele enää sitä aikaa, kun puhuimme pihanpuoleisella ikkunalla. 
Ennen lähtöäni lahjoititte minulle tuon nenäliinan, ja luoja tietää kuinka monta kyyneltä itkin siihen, kun menin niin kauas pois, ettei enää kylämme nimeä tunnettu. Nyt hyvästi, rouva Lola. "Sanotaan että satoi ja selkeni, ja ystävyytemme on ohi."

-  Pappa alkoi nyrpistellä, mutta tyttö oli kuin ei olisi huomannut, sillä bersaglieren baretin tupsu oli saanut kutinan hänen sydämeensä ja tanssahteli jatkuvasti hänen silmiensä edessä. Kun pappa heitti Turiddun ovesta ulos, tytär avasi ikkunan ja jutteli hänen kanssaan koko yön niin, ettei koko naapurusto muusta puhunutkaan.

Verismi on varsin kuvaava termi tälle koosteelle, joka on verevyydessäänkin verraton ja erilaisuudessaan kerrassaan viehko teos koskettaen tämän päivän maailmassakin - ja sen kyseenalaisissa arvoissa - elävää ihmistä ja elämää syvältä, - ainakin niin sopii toivoa.
Rehellisyys ja rehevyys, hauskuus ja autenttisuus ovat teoksen vahvuuksia: miljööt ympäröivät lukijansa vaivatta, eläimet ääntelevät, dialogit ja elämän äänet kuuluvat ja historiallisuuden panos on vahva. Sitruunat tuoksuvat, linnut sirkuttavat ja tarantellan tahdit soivat korvissa. Novellit paitsi kutkuttavat myös liikuttavat. Verga kuvaa erinomaisesti ihmisen, eläinten ja luonnon saumatonta yhteyttä kuten Paimenpoika Jelissä, sosiaalista eriarvoisuutta kuin myös ihmismielen kiemuraisia kulkuja ja niiden pyörittämää tapahtumarulettia.

Gramignan rakastajatar: - Samaan aikaan uskon että romaanin, kaikista taideteoksista kokonaisvaltaisimman ja humaaneimman, voittokulku saavutetaan silloin, kun sen kaikkien osien yhteenkuuluvuus ja eheys on niin täydellinen, että koko luomisprosessi jää mysteeriksi, niin kuin inhimillisten intohimojen auki keriytyminen.
Sen muotojen harmoniasta tulee niin täydellinen ja sen todellisuuden vilpittömyydestä niin ilmeinen, että taiteilijan kädenjälki jää täysin näkymättömäksi. Romaani saa tositapahtumien leiman, ja taideteos vaikutttaa silti kuin se olisi "tehnyt itse itsensä," kuin se olisi kypsynyt ja noussut esiin spontaanista, luonnollisen tosiseikan tavoin, sisältämättä mitään kosketuspintaa tekijäänsä.
Eikä sen elävässä muodossa ole merkkiäkään mielestä jossa se versoi, varjoakaan silmästä joka sen aavisti, jälkeäkään huulista jotka kuiskivat sen ensimmäiset sanat kuin luomiskäskyn, vaan se on olemassa itsenäisenä, siitä ainoasta syystä, että se on niin kuin sen pitää olla ja on välttämättä oltava, elämää sykkivänä ja muttumattomana kuin pronssipatsas, jonka tekijällä oli jumalallinen rohkeus jättäytyä sen varjoon ja kadota omaan kuolemattomaan teokseensa...

Tämä kooste toteuttaa täysin idean: se on siinä, niinkuin sen olla pitää. 
Ei mitään vaatimatonta, ei puutu mitään eikä ole mitään lisättävää...

Kaunis kiitos Impromptu kustannukselle ja Juuso Kortelaiselle tästäkin  -kuten myös aiemmasta lukuelämyksestä, Luigi Pirandellon teoksesta Vino nenä  - kulttuuriteosta, ilo on kokonaan lukijan puolella!


Hyväksi lopuksi musiikkia viikonloppua virittämäänCavalleria rusticana - intermezzo, ecco a te:)


Elokuuta ja kuutamoöitä:

keskiviikko 31. heinäkuuta 2019

Alex Michaelides: "Hiljainen potilas/The Silent Patient" - ex Libris...


"Hiljainen potilas", Alex Michaelides, Gummerus Kustannus Oy, 2019, 454 s., suomentanut Antti Autio.

"Lontoossa asuva  Alex Michaelides  (s.1977)  syntyi Kyproksella, opiskeli kirjallisuutta Cambridgessä ja valmistui käsikirjoittajaksi American Film Institutesta Los Angelesissa. Hiljainen potilas syntyi, kun Michaelides päätti kirjoittaa kirjan, jollaisen itse haluaisi lukea. Se rikkoi maailmanennätyksen: kustannusoikeudet myytiin 40 maahan jo ennen teoksen julkaisua.
Erinomaiset arviot saanut romaani nousi heti ilmestyttyään New York Timesin myyntilistan kärkeen - ja jäi sinne. Kirjasta on tekeillä myös elokuva." (Lievelehti)

                                                  ©Andrew Hayes-Watkins

"Taidemaalari Alicia Berenson ampuu muotikuvaajamiestään kasvoihin eikä sen jälkeen sano enää sanaakaan. Menestyneen Alician elämä vaikutti täydelliseltä, eikä teolle löydy minkäänlaista motiivia. Otsikoihin päätynyt murhamysteeri kuohuttaa kansaa ja vangitsee myös psykoterapeutti Theo Faberin mielenkiinnon. Alicia on hoidettavana Pohjois-Lontoossa sijaitsevassa oikeuspsykiatrisessa hoitolaitoksessa, ja kun siellä avautuu työpaikka, Theo tarttuu tilaisuuteen empimättä. Hän uskoo voivansa viimein murtaa arvoituksellisen hiljaisuuden. Mutta jos Alicia lopulta puhuu, haluaako Theo todella kuulla totuuden?" (Takakansi)


Mainiota: upouusi Kyproksella syntynyt kirjailija, luvassa omaperäistä, psykologista trilleriä, malliin  kirja, jonka kirjailija itse haluaisi lukea, voiko parempaa enää toivoa? Odotusarvo kimmahti tappiin, ja samalla pieni arvelutus kaihersi taka-alalla, josko esittelyt pitävät, sen mikä lupaavat, vaikka niistä reippaasti sivaltaisi päältä sen tavanomaisen  turhan kuorrutuslisän ja lukkarinrakkauden Kyprosta kohtaa: Larnakassa tuli aikanaan vietettyä kolme pitkää talvisiivua ja viihdyttyä erinomaisesti...
Teos on viisiosainen, ja kerronta kulkee saumattomasti nyrjähtelemättä vuorovedoin Alicen päiväkirjan osin Theon suulla. Pikanttina lisämausteena osien alussa on valikoivasti poimittuja sitaatteja Euripideestä Alice Milleriin.

Tarjottimella ovat paitsi ne obligatoriset, kalutut palikat: rakkautta, vihaa, petosta ja ihmissuhteiden koukeroita myös kiehtovaa  kreikkalaista mytologiaa, psykologista syväluotausta terapioineen ja niiden toimivuuksineen vs. -mattomuuksineen ja sen peräämistä, missä sen räjähdyspanoksen, joita useat meistä taakkarepussaan tietoisesti tai tietämättään kantavat,  laukaisinpiste itsekussakin tulee vastaan. Kuka tai mikä liipasinta painaa? 

-  On kuitenkin syytä muistaa, että vaikka Alicia Berenson saattoi olla murhaaja, hän oli myös taiteilija. Ainakin minä ymmärrän varsin hyvin, että hän tunsi tarvetta tarttua siveltimeen ja ryhtyä ilmaisemaan monimutkaisia tunnetilojaan kuvataiteen keinoin. Eikä sekään liene ihme, että maalaus syntyi häneltä kerrankin vaivattomasti - jos nyt surun ja tuskan täyteisessä työskentelyssä voi ajatella olevan mitään vaivatonta. Teos oli omakuva, ja Alicia nimesi sen kankaan vasempaan alanurkkaan maalaamillaan kreikkalaisilla aakkosilla. 
Niistä muodostui yksi ainoa sana: Alkestis. 

- Nimeni on Theo Faber ja olen neljäkymmentäkaksivuotias. Minusta tuli psykoterapeutti siksi, että olin itse aivan sekaisin. Tämä on totuus - joskaan en maininnut siitä mitään, kun ammatinvalintani taustoja tiedusteltiin Groven työhaastattelussa. -  Totta kai halusin auttaa muita ihmisiä, mutta varsinkin koulutukseni alkuvaiheessa se oli ollut toissijainen tavoite. Todellinen motiivini oli täysin itsekäs: tahdoin oppia auttamaan itseäni, ja uskon että sama pätee suurimpaan osaan mielenterveysalalla työskentelevistä ihmisistä.

-  Jokaisen ihmisen varhaisimmat elinvuodet ovat muistin tavoittamattomissa. Ajattelemme silti mielellämme, että olemme ilmaantuneet noista tuntemattomista alkuhämäristä luonne valmiiksi kehittyneenä, samaan tapaan kuin Afrodite-jumalatar kohoaa täydellisen kauniina aallokon kuohusta.
Moderni aivotutkimus on kuitenkin osoittanut, ettei näin todellisuudessa ole. 
- Psykoanalyytikko Donald Winnicott onkin osuvasti todennut, ettei vauva-nimistä olentoa itse asiassa ole olemassakaan. Syynä on se, että ihmisen persoonallisuus ei kehity eristyksissä vaan vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa: luonnettamme muovaavat ja täydentävät näkymättömät hahmot, joiden toimista meille ei jää lainkaan muistikuvia - toisin sanottuna omat vanhempamme... 

Jumppahuti; tyylipuhdas ja onnistunut veto! Jo monivivahteinen juonenkieputus näppärine ja yllättävine loppuratkaisuineen - sille kun en lukiessa poikkeuksellisesti uhrannut ainuttakaan ajatusta- on seikka, joka kertoo paljon teoksen hyvästä tasosta: omaleimainen, otteessaan pitävä etc.

Michaelides luo varmaotteisen vaikutelman siitä, että hän tietää, mistä hän kirjoittaa, mitä hän haluaa lukijalle sanoa ja miten sen tehdä, ja että taustatyö on huolellisesti tehty. Henkilögalleria on lihaa ja verta. Kerronta on ilmeikästä, se ei horju eikä haparoi.  Tervetullut lisä laajaan dekkaririntamaan, jossa Michaelides tällä menolla epäilemättä ottaa ja vakiinnuttaa paikkansa. Mielenkiintoista onkin jäädä seuraamaan mille urille kirjailija tuotantonsa jatkossa kuljettaa.

- Hyvä ja komplisoitu kysymys jää väreilemään ilmaan: Mikä on se korsi joka kulloinkin katkaisee kamelin selän?

Huom. vahvennuksia klikkaamalla löytyy lisätietoa ao. asiasta/henkilöstä:)

- Vaikka en luonnostani ole rehellinen, olen sitä kuitenkin joskus sattumuksesta.  Willian Shakespeare, Talvinen tarina.

Sattumuksellisesti:


tiistai 30. heinäkuuta 2019

Michael Connelly: "Kaksi totuutta / Two Kinds of Truths" - ex Libris...


"Kaksi totuutta", Michael Connelly. Gummerus Kustannus Oy, 422 s., suomentanut Raimo Salminen.

Amerikkalainen Michael Connelly  (s.1956)   päätti ryhtyä kirjailijaksi löydettyään Floridan yliopistossa Raymond Chandlerin tuotannon ja alkoi opiskella journalismia ja luovaa kirjoittamista. Valmistuttuaan hän työskenteli rikoksiin erikoistuneena toimittajana ja siirtyi Pulitzer-ehdokkuuden tasoittaessa tietä
Los Angeles Timesin rikostoimittajaksi. Connelly aloitti Harry Bosch -romaanien kirjoittamisen vapaa-aikanaan, tavallisesti öisin. " (Kustantaja)


                                                            ©Janne Aaltonen


"Harry Bosch viettää eläkepäiviään selvittämällä ratkaisemattomia tapauksia.
Kun San Fernandossa murhataan apteekkari ja tämän poika Boschin taitoja tarvitaan kipeästi syyllisten jäljittämiseen. Johtolangat viittaavat lääkereseptejä laittomasti kierrättävälle pilleritehtaalle.
Samaan aikaan kuolemantuomion kolmekymmentä vuotta aiemmin saanut murhaaja vakuuttaa syyttömyyttään ja vaatii korvauksia väärästä tuomiosta. Harryn vanhat kollegat LAPD:ssä tuntuvat tekevän kaikkensa liatakseen Harryn maineen ja vapauttaakseen kylmäverisen murhaajan.
Hyvin nopeasti Harry saa huomata, että totuudella on kaksi puolta: yksi totuus vapauttaa, toinen painaa seuraajansa pimeyteen. (Takakansi)




Hello ja hauska tavata taas Michael Connelly ja Harry Bosch!
Tämän konstailemattoman ja kiinnostavan parivaljakon kanssa on tullut viihdyttyä mm. seuraavasti : Palava huone  (2015)Julmat jäähyväiset  (2017) ja Yövuoro  (2018) - nimisten dekkareiden tiimoilta. Viimeisimmässä päähenkilönään etsivä Renée Ballard. Connellyn tyyli on selkeälinjainen ja ydinajatuksestaan kiinni pitävä. Sama laadukkaan perusdekkarin henki ja tahti jatkuvat myös tässä uunituoreessa. Teos käsittää osat: Värvääjä, Hökkelikylä  ja Väliintulo.

-  "Oliko se tosiaan sinun toimistosi?" Soto kysyi. "Siis onko sinut pantu putkaan?"  "Jep", Bosch sanoi, "Se on entinen juoppoputka, ja kun avaan oven aamulla, toisinaan tuntuu kuin vanhat oksennukset pistäisivät nenään. Viisi tai kuusi tyyppiä on kuulemma vetänyt itsensä kiikkuun siinä sellissä aikojen kuluessa. 
Ja kuulemma siellä kummittelee. Mutta sinne nyt vain on varastoitu kaikki selvittämättömien tapausten kansiot, joten siellä minä teen hommia." 

-  Tultuaan elämänvaiheeseen, jossa useimmat miehet ryhtyvät harrastamaan golfia tai ostavat veneen, Boschista tuntui vahvasti siltä, ettei hän voinut vielä lopettaa. Hän oli mies, jonka oli saatettava asiat päätökseen. Hänen täytyi saada tutkia tapauksia, ja yksityisetsiväksi tai puolustusasianajajan tutkijaksi ryhtyminen ei sopisi hänelle pitkällä tähtäimellä. 

-  Nuorena poikana Bosch oli, selvästikin siksi että oli halunnut paeta nuorisokoti- ja sijaisperhe-elämäänsä kiinnostunut uusia maita ja kulttuureja löytäneistä suurista tutkimusmatkailijoista. Miehistä, jotka olivat jättäneet kotinsa ja asemansa löytääkseen jotain uutta tai noustakseen vastustamaan orjuutta tai jotain muuta vanhaa. 
Vaihtaessaan sängystä toiseen hän oli aina kuljettanut mukanaan yhtä esinettä: kirjaa, joka kertoi skottilaisesta lähetyssaarnaajasta ja tutkimusmatkailijasta
David Livingstonesta. Bosch ei muistanut enää kirjan nimeä, mutta hän muisti monet Livingstonen noudattamat periaatteet.
Ajan mittaan hän oli muurannut niistä omalle ajattelulleen perustan, hän oli tukeutunut niihin sekä rikostutkijana että ihmisenä. Livingstone oli sanonut,
ettei myötätunto voi korvata toimintaa. Se oli olennainen osa Boschin ajatusrakennelmaa. Hän oli muovannut itsestään tekojen miehen...

Connelly jatkaa tehokkaan toimintakuvauksen hyväksi osoittautunutta linjaansa luoden monipuolisen ja piirteikkään henkilömiehityksen. Tapahtumain vauhdikas kulku etenee mutkittelevin kääntein ja nokkelin juonipoluin fokuksen säilyessä terävänä. Kerronta kulkee juoheasti ja sanainkäyttö on monipuolista.

Tuttua ja tasokasta, - kyllä! Tautologista ja jo kynnettyä sarkaa, - totisesti ei!
Eihän tästä voinut olla pitämättä! Etenkään kun sankarimme, hurjapää-Harryn karun ja päättäväisen, sitkeästi totuutta peräävän ulkokuoren sisuksissa lymyilee vaatimattomuuden viitan alla oikea oikeudenmukaisuuden ritarin kiiltävää  miekkaa kantava ja ulkopuolisilta lymyilevä, kiitoksia tai kehuja vieroksuva hyväntekijä-Harry, - toiminnan mies.

Tekojen miesten puolesta liputtaa:

perjantai 26. heinäkuuta 2019

Hannu Mäkelä: "Suunnitelma loppuelämän varalle" - ex Libris...


"Suunnitelma loppuelämän varalle", Hannu Mäkelä, Kirjapaja , 2019, 175 s,

"Hannu Mäkelä  (1943)  on kirjoittanut ja toimittanut vuodesta 1965 alkaen yli kaksisataa teosta. Hänen tuotantoonsa kuuluu romaaneja, runoja, näytelmiä, kuunnelmia ja tietokirjoja. Hän on saanut työstään lukuisia tunnustuksia.
Vuonna 2016 hänet nimitettiin taiteen akateemikoksi ja keväällä 2018
Suomen Kirjailijaliitto myönsi hänelle tunnustuspalkinnon." (Kustantaja)

                                                             C Uzi Varon

"Hannu Mäkelä pohtii teoksessaan suuntimia tuleville vuosille päästyään taas uuden vuosietapin ylitse. Ajan riento on raju, sen ovat ikävuodet osoittaneet kiistatta todeksi. Millaisia ohjenuoria voi itselleen vielä asettaa? Onko elämästä vuosien myötä tullut selkeämpää vai päinvastoin, onko maailma entistä hankalampi paikka olla ja toimia?
Jos tahtoo todella elää, ajopuuna ei ainakaan parane olla. Siksi oli kirjoitettava Suunnitelma loppuelämän varalle. Oleellinen siilautuu ja kirjaan piirtyy huoneentaulu, jonka varassa jatkaa eteenpäin. Muuta suuntaa ei ole." (Takakansi)


Kukaan, joka vähääkään harrastaa kirjallisutta, ei ole voinut olla törmäämättä Hannu Mäkelän nimeen tai välttynyt pitelemästä jotain hänen teostaan hyppysissään, - ja se on mainiota. Suunnitelma puolestaan on aina hyvä olla takataskussa. Sitä voi tarpeen vaatiessa muuttaa, päivittää, sen voi kokonaan uusia tahi hylätä. Uutukaisessaan Mäkelä käy mm. läpi elämän koko kirjoa ja sen teemoja kuten mm. alkua, pelkoa, rahaa, uskoa ja toivoa sekä rakkautta ynnä häpeää ja luottamusta, iloa ja surua, maailmaa, muistoja sekä elementtejä:
vesi, tuli ja maa päätyen uneen ja toteamukseen: Varmaa elämässä on vain tämä: kaikki katoaa, aika tasii...  Tuo tasiminen on lohdullista!

-  Oltuani pessimisti 70 vuotta olen muutamat viime vuodet yrittänyt olla optimisti. Se on ollut yllättävän hankalaa. - Silti yrittää täytyy.
 - Minkä muun takia me maailmassa oikein eläisimme, ellemme uskoisi, 
että hyvä voittaa ja että tulevaisuus voi olla myös valoisa.”

Ajatuskuluistaan hän vetää johtopäätöksiään, itselleen omia ja tärkeitä kirjaten ne viimeisellä sivulla huoneentaulukseen, eräänlaisiksi 25:ksi teesiksi, lukijan makustella ja pohtia. Olikin  varsin kiintoisaa ja terveellistä jäädä miettimään, mitä oma huoneentauluni pitäisi sisällään...

Muutama poiminta Mäkelän  ylöskirjaamista:

- Kun uskot itseesi, et pelkää. 
- Rakasta enemmän, pyydä vähemmän. 
- Pysy ihmisenä.
- Silmät näyttävät tien, sanat sillan.
- Liiku, ajattele.
- Ilo on iloa itsessään. 
- Kulje ajan kanssa. Niin tutustut siihen. 
- Muista, uneksi. 
- Asu siellä missä puu puhdistaa ilmaa. 
- Maailma ei mahdu muottiin. 
- Avoimin silmin katso elämää ja kuolemaa.

Mäkelän ajatuskulun vierellä on helppoa kulkea ja ikäänkuin jutustellessaan lukijansa kanssa, hän paitsi pitää mielenkiinnon vireillä, tuntuu läheiseltä rinnallakulkijalta tällä elon taipaleella. Tekstin sävy on positiivinen, etsivä, kysyvä ja vastauksia hakeva sekä seesteinen muodostaen eräänlaisen välitilinpäätöksen ja päätyen huoneentaulua naulatessa selkeästi tyytyväiseen ja hyvätuuliseen sekä -tahtoiseen hymähdvykseen: kas näinhän se menee, näin minä sen näen ja tästä kuljen eteenpäin. Hannu Mäkelän seurassa olen aina viihtynyt ja näin somasti kävi tässä nytkin:)

-  Hannu - me olemme vanhola Ladoja. Eduard Uspeski viestissään 12.7.2016

Me kolme lounastelevaa Wanhaa konnoa olimme puolestaan  kerran
"Jaurun reppuleita" vaeltaessamme rinkat selässä lippu liehuen Savukoskella Tahvon tuvalle, Nyttemmin kaiketi  "Jaurun reppanoita", mutta vaellus jatkuu: juuri nyt malliin kaksi remmiä käteen, vimppa vedet kulauttaen tutkailemaan/nuuhkimaan polkujen lukemattomia tärkeitä emeilejä ja tarmokkaasti niitä kuittailemaan , - siis Unski & Semppu:)

Tämä tyttö puolestaan pähkii kulkiessaan, millä kepulikonstilla ja lirkuttelulla saisin taivuteltua Kanssakulkijan nakuttelemaan/poraamaan  vielä yhden ainokaisen reiän vastapaklattuihin, hiottuihin ja maalattuihin seiniin, joilla nyt roikkuvat vain muutamat harvat ja selektiivisesti pomitut taulut, ryijy ja hirvensarvet tulevaa huoneentauluani varten...

Lämminhenkistä viikonloppua:

lauantai 20. heinäkuuta 2019

Katja Bargum - Heikki Helanterä: "Suuri suomalainen muurahaiskirja" - ex Libris...


"Suuri suomalainen muurahaiskirja", Katja Bargum - Heikki Helanterä,
 Minerva Kustannus Oy, 2019, 215 s.

"FT Katja Bargum teki väitöskirjansa muurahaisten sosiaalisesta evoluutiosta ja on sen jälkeen toiminut mm. tiedetoimittajana, tieteellisen lehden päätoimittajana ja Yle Areenan vastaavana suunnittelijana.

                                                        ©Hannu Haapasalo


FT, dos. Heikki Helanterä on muurahaistutkija ja Oulun yliopiston Ekologian ja genetiikan yksikön apulaisprofessori." (Takakansi)

                                                             ©Krista Mäkinen

"Suuri suomalainen muurahaiskirja sukeltaa syvälle muurahaisten jännittävään maailmaan. Se esittelee yleisimmät suomalaiset muurahaiset mm. metsistä tutut kekomuurahaiset, keittiöön sokerin perässä marssineet mauriaiset, pistävät viholaiset sekä muurahaisten jättiläiset hevosmuurahaiset.
Kirjassa on lukuisia esimerkkejä muurahaisten ihmeellisista toimintatavoista ja modernista muurahaistutkimuksesta maailmalla.
Muurahaistutkijat Katja Bargum ja Heikki Helanterä tutustuttavat lukijan muurahaispesän monimutkaisiin toimiin, jotka koordinoidaan joukkoälyn avulla.
Miten muurahaiset näkevät maailman? Miten toimii muurahaisten terveydenhuolto? Onko muurahaisten yhteistyö niin saumatonta kuin miltä päälle päin näyttää?" (Takakansi)


Ylläoleviin ja moniin muihin näistä pikkuruisista ahertajista ja niiden elämästä kiinnostuneiden kysymyksiin antaa vastauksen tämä mainio, kauniisti toimitettu ja  laadukkain kuvin varustettu selkeä teos. Tekijät käsittelevät erillisissä luvuissa Suomen muurahaisten elämää, niiden asemaa avainlajeina, näiden maailmanvalloittajien tarinaa, sosiaalista elämää, katsovat maailmaa muurahaisten silmin, valaisevat joukkoälyä ja rakennuspalikoita sekä muurahaisten terveydenhoitoa, niiden kumppaneita meillä ja maailmalla ynnä hyväksi lopuksi käsittelevät muurahaisten maailmanvalloitusta ja esittävät kysymyksen: tarvitsevatko muurahaiset suojelua?

Loppusivuilta löytyy lisäluettavaa, viitteet, Suomessa esiintyvät muurahaislajit, laji- ja yleinen hakemisto sekä tekijöiden esittely. Runsaiden elävöittävien valokuvien lisäksi tekstin lomaan on hauskasti lisätty iloisenoransseja info-laatikoita pienin mielenkiitoisin erikoispoiminnoin.
Joku voisi ajatella: hyönteiset &  muurahaiset, mitä väliä? Paljonkin!
Hyönteiset tulisivat vallan mainiosti toimeen ilman meitä, entäpä toisinpäin? Olisko joukkoälyllä käyttöä meidän kaksijalkaistenkin monasti älyttömältä tuntuvassa maailmassa?

Muurahaisten elämä ja yhteiskunta ovat mielenkiintoisia ja niiden touhuja on aina ollut  hauska itsekseen, lasten ja lastenlasten kera seurata.
Vain yhden ainoan kerran ovat sukset menneet ristiin ja pahasti,
kun vastavihittynä opiskelijatyttönä palasin häämatkaltamme Tukholmasta ja kätkin suuren investoinnin, suuren marmeladilaatikon odottamaan pientä herkutteluhetkeä tentteihin lukujen lomaan. Kun se suuri hetki sitten koitti ja odottavin käsin  rasian, josta oli huom. vain yksi ainoa maistettu, avasin, kuhisi se faaraomuurahaisia; Aargh!!!

Hyvää kesälukemista. Laadukas, selkeä, kaunis ja erinomainen tietopaketti kaikille, joista pieni on kaunista ja innostavaa. Sopii myös lahjaksi aiheesta kiinnostuneille, pienille ja suurille muurahaisten ystäville!

Omassa kesäelossa kuhisee iloisesti ja vauhdikkaasti kuin muurahaispesässä ikään: huushollin loppusilaus on vihoviimein kuluneella viikolla tehty ja valitut taulut ryijyn kera seinillä. Piste sille projektille, joka kesti reilut puolivuotta.
Amigo ja Tyttöystävä ilahduttivat tervetulleella, kiirettömällä ja hilpeästi rönsyilevällä sekä keskustelurikkaalla päivälliskäynnillä.
Kuopuksen pesueen matkallelähtöä ja sen myötä koissutrion puolitoistaviikkoista visiittiä lenkkeilyineen ensi viikolla luvassa. Esikoisen lomaileva poppoo puolestaan  piipahtanee myös pitkästä aikaa talossa ja joitakin kulttuuritapahtumia yms. pientä jäynää on suunnitteilla loppukesän varalle.
Joten, vaikka surukanteleen hentoa sointia on ilmassa, hauskaa ja aurinkoista meininkiä edessä:)

Kuhistelee:

maanantai 15. heinäkuuta 2019

Paulo Lins: "Ja sitten soi samba / Desde que o samba é samba" - ex Libris...


"Ja sitten soi samba", Paulo Lins, Aviador Kustannus, 2019, 400 s., suomentanut Tarja Härkönen.

"Paulo Lins  (s.1958) nousi maailmanmaineeseen romaanillaan
Jumalan kaupunki, joka sijoittuu Rio de Janeiron Cidade de Deus-favelaan,
josta myös Lins itse on lähtöisin. Hän kuvaa tuotannossaan sitä armotonta mekanismia, jolla köyhyydestä sikiää väkivaltaa ja kuolemaa.
Toisaalta hän kuvaa teostensa henkilöitä syvällä ymmärryksellä ja kielellisesti rikkaalla tavalla, joka vetoaa lukijaan sekä voimakkaan emotionaalisesti että omantunnon kysymyksiä herättäen." (Lievelehti)

©André Luiz D. Takahashi 

"Samba syntyi Rio de Janeiron kortteleissa vajaa vuosisata sitten, kun Brasilian "Koillismaan" eli Bahian mustat muuttivat joukolla silloiseen pääkaupunkiin. Tämä on 1920-luvun loppuun sijoittuvan teoksen historiallinen tausta, 
joka kehystää päähenkilöidensä tanssin sykkeen ja kaikkien elämän värien täyttävää arkea ja juhlaa. On parittajia ja prostituoituja, laulajia ja tanssijattaria. Romaani kertoo vallasta ja väkivallasta, maksetusta ja aidosta rakkaudesta sekä ajasta jolloin koko maailman myöhemmin valloittava samba eli nuoruuttaan." (Takakansi)


Paulo Lins sai edellisellään Jumalan kaupunki, 2016 tämän tytön sukat  makkaralle kertaheitolla: Ihailen suuresti brasilialaisten kykyä elää tätä hetkeä ja tätä päivää täysin sydämin! Kykyä, jonka me huolirepun kantajat olemme suureksi osaksi kadottaneet.

Sama pätee myös tämän uutukaisen suhteen.  Verryttele siis lanteet ja notkista nivelet sekä anna Paulo Linsin tempaista Sinut mukaan vauhdikkaaseen seikkailuun samban syntysjoille, elämäiloon -  entusiasmo pela vida!!  Muistiinpanoja ja omia tiedonhakuja löydöksineen ja polkuineen tuli lukiessa runsaudenpulaksi asti, ja postauksesta iloisenkirjava tilkkutäkki kuin itse Brasilia kansallisine sulatusuuneineen, joten yritän poimia joitain hippuja ja tärppejä, (lihavoituja sanoja klikkamaalla saat halutessasi lisätietoja):

-  Meissä on inhimillisyyden suuruus ja runouden valtius, yksi niistä asioista, 
jotka saavat meidät elämään yksinomaan nykyhetkessä, aivan kuten nyt; rumpuryhmä on hyvin harjoitellut, kuten koko koulu, samba on kaikkien esiintyjien ja yleisön huulilla. karnevaaliasut ovat kevyitä, jotteivat ne rajoittaisi liikkumista; lipunkantaja ja lipunsuojelija astelevat pikkukengissään
Paulinho Naval

Valdemar ei ole astunut vuosiin kirkkoon jalallaan, eipä ole isä meitää,
 ave mariaa tai uskontunnustusta sen huulilta kuultu, Ei esi-isien uskonnon laita ole sen kummempi, macumbassa käy vain exun päivänä pyytämässä 
Sielujen kohtaamisten Traca-Rualta suojelua kadulla, harmoniaa naisväen kanssa ja turvaa kotiin. Älyvapaata touhua... Meikä kyllä istuu kuin nakutettuna kirkonpenkissä joka sunnuntai ja macumbassa torstaisin, sillä jos Jumala ei kuule, niin Oxalá kuulee. On parempi olla kaksi isää kuin yksi. 

Paitsi erilaisten  uskontojen ja uskomusten kuten pyhien isien ja äitien suhteen saamme pikaperehdytyksen erityisesti  sambassa käytettyjen soitinten  tamborimin, surdon cuican ja reco-recon sekä cavaquinhon maailmaan.

-  Oikeassa sambassa piti olla umbada- ja candomblé-temppeleiden rummutuksen vimmaa, jykevää komppia luomassa pohjaa ja terävyyttä erottamaan iskuja toisistaan. 
- Piti soittaa sambaa, joka suoristaa pohkeet ja karkottaa surut siltä joka laulaa ja tanssii. Sambaa, jota voi laulaa ja tanssia karnevaalikulkueessa.

Paulo Lins on oma lukunsa mainiona tunnelmanluojana ja oman kulttuurinsa tulkkina. Hän maalaa silmiemme eteen samban syntyhistorian rikkain, faktapohjaisin värein.  Hänen tekstissään konstailematon ja särmikäs kerronta sykkii elämää: rakkaus hehkuu ja roihuaa, mustasukkaisuus viiltää ja särkee, 
jos ei pistooli niin tappavanliukas veitsi on aina käden ulottuvilla, ystävyys ja lojaalisuus ovat vahvoja sekä jokainen elämä iloineen ja suruineen on yksiselitteisesti elämisen arvoista. Positiviista, riemukasta ja nautinnollista luettavaa!

Lukiessa tunsin  jälleen jalkojeni alla praiojen lämpöisen hiekan hellinnän, sieraimissa poltettujen sokeriruokopeltojen kutittelevan tuoksun, näin silmissäni jäntevien capoeirojen notkeat liikkeet ja maistoin Bar do Brasilin voimakkaan presson maun sekä näin silmissäni juhlavan candomlé-kulkueen etenemisen kohti rantaa ...

Taatusti tavanomaisesta  irtirepäisevä matka lattarimusiikin, eritoten samban ja Brasilian ystäville  värien täyttämän arjen ja elämän juhlaan.  
Tarja Härköseltä suorastaan herkullinen suomennos!

Ja hyväksi lopuksi sambaa: alkujuurilta: Francesco Alves: Me faz carinhos, 
por favor!

- Taiteellisessa luomisessa rakkaus ei ole yhteenlaskua, antamista tai jakamista. Se on lahjoittamista. Paulinho Naval

Ihmisenä olemisen tarkoitus on moninkertaistaa rauha loppumattomiin.

Muito obrigada:
©©Brasilialainen Paulo Lins nousi kansainväliseen maineeseen vuonna 1997 ilmestyneellä romaanillaan Cidade de Deus. Kirjailija kasvoi samannimisessä favelassa, yhdessä Rio de Janeiron laajimmista. Lins kuvaa tuotannossaan ja erityisesti tässä teoksessaan sitä armotonta mekanismia, jolla köyhyydestä sikiää väkivaltaa ja kuolemaa. Vuonna 2017 ilmestynyt suomennos Jumalan kaupunki kertoo julmankauniilla tavalla favelan nuorista ja heidän unelmiensa tukahtumisesta rikollisuuteen ja väkivaltaan. Kirjailija kuvaa luomiaan hahmoja lämpimästi ymmärtäen ja romantisoimatta.
Jumalan kaupunki on saavuttanut maailmanlaajuista mainetta myös Fernando Meirellesin ohjaamaana elokuvana. Lukuisia palkintoja kerännyt City of God -elokuva oli neljän Oscarin ehdokas, ja Time-lehti on valinnut sen yhdeksi sadasta kaikkien aikojen parhaasta elokuvasta.
São Paulossa asuva Paulo Lins on julkaissut useita romaaneita, runoutta sekä elokuvakäsikirjoituksia. Hänen viimeisin suomennoksensa on
Brasilialainen Paulo Lins nousi kansainväliseen maineeseen vuonna 1997 ilmestyneellä romaanillaan Cidade de Deus. Kirjailija kasvoi samannimisessä favelassa, yhdessä Rio de Janeiron laajimmista. Lins kuvaa tuotannossaan ja erityisesti tässä teoksessaan sitä armotonta mekanismia, jolla köyhyydestä sikiää väkivaltaa ja kuolemaa. Vuonna 2017 ilmestynyt suomennos Jumalan kaupunki kertoo julmankauniilla tavalla favelan nuorista ja heidän unelmiensa tukahtumisesta rikollisuuteen ja väkivaltaan. Kirjailija kuvaa luomiaan hahmoja lämpimästi ymmärtäen ja romantisoimatta.
Jumalan kaupunki on saavuttanut maailmanlaajuista mainetta myös Fernando Meirellesin ohjaamaana elokuvana. Lukuisia palkintoja kerännyt City of God -elokuva oli neljän Oscarin ehdokas, ja Time-lehti on valinnut sen yhdeksi sadasta kaikkien aikojen parhaasta elokuvasta.
São Paulossa asuva Paulo Lins on julkaissut useita romaaneita, runoutta sekä elokuvakäsikirjoituksia.

perjantai 12. heinäkuuta 2019

Tom Chatfield: "Tämä on Gomorra / This is Gomorrah" - ex Libris...


"Tämä on Gomorra", Tom Chatfield, Bazar Kustannus Oy, 2019, 351 s., suomentanut Tuukka Pekkanen.

"Tom Chatfield  (s.1980) on englantilainen kirjailija, toimittaja ja IT-alan kommentaattori. Hän on kirjoittanut useita tietokirjoja ja toiminut BBC:n kolumnistina. Hänen teoksiaan on julkaistu yli kolmellakymmenellä kielellä ympäri maailman. Tämä on Gomorra on Chatfieldin ensimmäinen kaunokirjallinen teos." (Lievelehti)

                                                              ©Lewis Khan

"Elantonsa hakkeritaidoillaan tienaava lontoolainen Azi Bello on kasvanut tietokoneiden ympäröimänä. Hän tietää, kuinka arvokasta yksityisyys on maailmassa, jossa teknologian pimeä puoli tekee julmimmatkin mieliteot mahdollisiksi. Pimeässä verkossa huumeet, aseet, pornografia, elämä ja kuolema ovat kaikki kaupan, ja kyseessä ovat ostajan markkinat.
Azin verkkoon luoma todellisuus törmää reaalimaailmaan, kun arvoituksellinen nainen nimeltä Munira ottaa yhteyttä tarjoten salaista tietoa ISIS-terroristeista ja jostakin vielä vaarallisemmasta, josta ei tiedetä muuta kuin nimi – Gomorra.
Sotkeutuessaan kansainvälisten salaliittojen verkkoon Azi ja Munira joutuvat työskentelemään yhdessä pysyäkseen elossa ja selvittääkseen kaikista suurimman arvoituksen: mikä on Gomorra?
Tom Chatfieldin romaani vie lukijan Lontoosta Berliinin ja Ateenan kautta sodan runtelemaan Syyriaan ja Los Angelesiin saakka. Piinaava ja iskevä trilleri paljastaa, miten helposti ihmiselämän voi tuhota vain muutamalla klikkauksella." (Takakansi)


Nastaa: uusi kirjailijatuttavuus ja uusi teemallinen aluevaltaus, hakkeroinnista
kun ei tällaisella tavallisella rivinakuttajalla niin pienintäkään aatoksenhitua! Sodoma ja Gomorra sentään tuttuja, kaupungit, joiden päälle satoi tulta ja tulikivea, joten katsotaan miten tässä kaupunkien, asukkaiden, maan kasvien ja lukijan käy:

Azi:   on ensimmäisenä valmis myöntämään, ettei hänen operaatiokeskuksensa ole tyypillinen neron luola. Ulkoa se näyttää aivan tavalliselta puutarhavajalta. Sisältä se näyttää rähjäiseltä, ahtaalta puutarhavajalta, johon joku on joskus kauan sitten ahtanut liian suuren IKEA:n pöydän ja kaksi kokoontaitettavaa tuolia sekä useamman käytettyjä tietokoneita myyvän liikkeen sisällön, ja juuri niin Azi on tehnytkin. Näkymättömiin sijoitetuista kaiuttimista kuuluu Van Halenin musiikkia. 
Kolmen suuren johtojen koristaman näytön ympärillä on levällään osittain purettuja kannettavia, pöytäkoneita ja ulkoisia kovalevyjä. Ainoa myönnytys mukavuudelle on kahvi: pienellä nurkkapöydällä on Hario V60 Dripper -kahvinkeitin ja siinä Unions´s Revelation Blendiä. Huoneessa leijuva kahvin aromi on Azin vastalääke laitteiden jatkuvasta käytöstä syntyvän pölyn ja otsonin ummehduttamalle ilmalle... 

Hakkerin etiikka:  - Blackpoolissa asuvalle Garethille Azi ei ole Azi, vaan vihainen, valkoinen, hätkähdyttävän komea mies nimeltä Jim. Jimin tarina perustuu Azin hakkerifilosofian kahteen tärkeään periaatteeseen: ensinnäkin on oltava niin monta askelta vastustajien edellä, että taistelu on jo voitettu, 
kun he huomaavat sen alkaneen. Toiseksi on murskattava kaikki oletukset ja odotukset. Pitää valehdella, huijata, kerjatä, lainata, harhauttaa ja petkuttaa.

Gomorrassa: syntyy kuitenkin vaikutelma jonkinlaisesta hiljaisesta, palvelua painottavasta luottamussuhteesta, Maksuja otetaan vastaan useissa valuutoissa. Järjestelmä tietää kaikkien oikeat nimet.

-  Hallitse verkkoa, hallitse maailmaa.... 

Näppärä juttu ja mainiostihan tässä piuhaviidakossa ja erilaisten toimijoiden välisessä voimainkoitoksessa kävi!  Gomorra osoittautui erilaisuudessaan kiehtovaksi ja mukaansatempaavaksi sukellukseksi nettimaailman virtuoosien hallitsemiin syövereihin ja heidän työskentely- ja toimintakenttäänsä etenkin,
kun lukuiloa ei haitannut omien käyttäjätaitojen perustasolla olo.

Ajankohtaista kosketuspintaa ja verbaliikaltaan moittetonta kerrontaa.
Erilaisin persoonallisuuksin piirretyt henkilöhahmot toimivat ja tapahtumat etenevät sopivan vauhdikkaasti.  Virkistävä poikkeus, joka saattaisi mainiosti olla myös nuorten tietonikkareiden ja dekkarin ystävien mieleen:)
Erittäin mielenkiintoista nähdä, josko ja millaisin virityksin Chatfield kaunokirjallista uraansa jatkaa!

-  Epätoivo ei ole vaihtoehto... 

Pidetäänpä mielessä:

tiistai 9. heinäkuuta 2019

Charles Dickens: "Kävelyretkiä Lontoon kaduilla" - ex Libris...


"Kävelyretkiä Lontoon kaduilla", Charles Dickens, Basam Books Oy, 2019, 113 s., suomentanut Jussi Korhonen. Kansi Ina Majaniemi.

"Charles John Huffam  Dickens  (1812-1870) oli  englannin viktoriaanisen kauden kirjailijoista tunnetuin. Hänen teoksensa ilmestyivät sanomalehdissä jatkokertomuksina ja julkaistiin valtavina tiiliskiviromaaneina. Hänen teoksensa ilmestyivät sanomalehdissä jatkokertomuksina ja julkaistiin valtavina tiiliskiviromaaneina. Hänet tunnetaan etenkin lasten maailman ja sen julmuuden tarkkanäköisenä kuvaajana.
Dickensin tunnetuimpia teoksia ovat Pickwick-kerhon jälkeenjääneet paperit (1836-1837), Oliver Twist (1837-1839) ja Saiturin joulu (1843).
Kävelyretkiä Lontoon kaduilla -teoksen esseet julkaistiin alun perin sanomalehdissa ja myöhemmin muun muassa kokoelmassa The Uncommercial Traveller, ja ne ilmestyvät nyt ensi kertaa suomeksi.

                                                    ©National Library of Wales


Tässä teoksessa ahkerana patikoijana ja matkailijana tunnettu Charles Dickens  kuvailee kävelyretkiään kotikaupungissaan Lontoossa. Dickens harhailee unettomana suurkaupungin kaduilla ja kohtaa niin osattomuutta ja kodittomuutta kuin hilpeyttä ja juopumustakin. Dickens esittäytyy mestarillisena esseistinä, ja viktoriaaninen Lontoo piirtyy lukijan eteen tarkasti ja elävästi, kaikessa kauneudessaan ja julmuudessaan" (Basam Books Oy)


Kokoelma sisältä kertomukset: Kuutamokävelyllä, Eksyksissä, Wappingin köyhäintalo, Pieni itäinen tähti, Harrastelijan kierros, Edesmenneiden kaupunki, Syrjäkujilla ja Öykkäri. Todettakoon heti kättelyssä, että Lontoon tunteminen olisi nähtävästi ollut eduksi, nyt liikuin ihan "ump'sukkulassa", mutta onneksi opas oli parasta mahdollista A-luokkaa.

-  Joitakin vuosia sitten mieltäni vaivannut ahdistus aiheutti minussa väliaikaista unettomuutta ja lähetti minut moneksi yöksi kävelemään Lontoon katuja. Ahdistuksen parantuminen olisi varmasti kestänyt kauemmin, jos olisin yrittänyt nujertaa sen sängyssä maaten, mutta se parani nopeasti, kun lääkkeenä oli nouseminen heti maatamenon jälkeen, ulos lähteminen ja kotiinpaluu väsyneenä auringon noustessa. Noiden öiden aikana suoritin kodittomuuden perusopinnot. Tavoitteenani oli selvitä yön yli, mikä johti myötätuntoiseen suhtautumiseen ihmisiin, joiden ainoa tavoite se on vuoden jokaisena yönä...

Tirkistelemätöntä ja surkuttelematonta: Dickensin ote on  empaattinen ja  läsnäoleva vailla pienintäkään von oben hin -asennetta. Yllättävää kyllä teksteissä ei ollut juuri minkäänlaista vanhentuneisuuden leimaa, mikä kertonee paljon yhteiskunnan nykytilanteesta. Voisin vallan mainiosti kuvitella törmääväni vastaavanlaisiin tapahtumiin, ilmiöihin ja mietteisiin, jos talsisin esim. Helsingin katuja öitä myöten: kodittomiin, osattomiin, kaltoinkohdeltuihin lapsiin, yhteiskunnallisesti hyödyttömiin nykykielellä ongelmajätteisiin tai katuroskiin, turhan paljon mallia: jne. jne.... (Selvyyden vuoksi: ongelmajätteet ja katuroskat eivät kuulu omaan ajatusmaailmaani  eivätkä liioin asennemalliini vaan sanojen käyttö saa näkemään punaista.)

Dickensin ymmärtäväisin silmin kuvattuna tästä muodostui  pieni kirjallinen makoisa välipala ja jotain ihan muuta, poikkeavaa pilvisen päivän valaisevaa, tasokasta, ykkösluokan ymmärtäväistä kerrontaa ja pikapiipahdus Lontoon öihin: korkealuokkainen teos!

Ina Majaniemen sopivan synkeä kansi suorastaan viekoitellen vaatii tarttumaan tukevasti Dickensin käs´kynkkään ja lähtemään matkaan lompsimaan Lontoon öisille kaduille ja kujille.

Mielenkiintoista lukukokemusta rikkaampana:

lauantai 6. heinäkuuta 2019

Heine Bakkeid: "Meren aaveet / Jag skall savne deg i morgon" - ex Libris...


"Meren aaveet", Heine Bakkeid, Into Kustannus Oy, 2019, 335 s., suomentanut Jonna Joskitt-Pöyry.

"Heine Bakkeid  (s.1974) on kotoisin Pohjois-Norjasta, jonka jylhistä maisemista ja vimmaisista tyrskyistä hän ammentaa myös kirjoitustyössään.
Meren aaveet on aiemmin nuorille kirjoittaneen Bakkeidin ylistetty debyytti rikoskirjailijana. Bakkeidin lahjakkuus on pantu laajalti merkille ja hänen tuotantoaan on julkaistu jo yli 15 maassa." (Lievelehti/Into)


                                                            ©Harriet M. Olsen

"Talvimyrskyt tekevät tuloaan, kun Thorkild Aske vapautuu vankilasta.
 Kärsittyään rangaistuksen taposta hän on kollegoidensa silmissä alinta mahdollista kastia: pahan puolelle päätynyt poliisi.
Syyllisyyden riivaama ja mieleltään järkkynyt Aske ottaa vastaan erikoisen tehtävän ja lähtee Pohjois-Norjan perukoille etsimään kadonnutta nuorta yrittäjää, Rasmus Moritzenia. Haparoivat tutkimukset johtavat vanhalle majakalle, ja lopulta aallot tuovat rantaan ruumiin joka ei ole Rasmus." (Takakansi)




A vot: tässä meillä on virkaheitto -  a cop  gone bad - suisidinen ja pakkomielteinen, syyllisyyttä poteva ja Leonard Cohenia kuunteleva poliisi,
joka milloin keikkuu köydenpäässä, milloin lilluu lautalla ja napsii pillereitä kuin nallekarkkeja pitäen tiukasti kiinni kadonneesta Freistään ja harrastaen harhaista aatoksenrientoa. Myrsky riepottelee ja velloo, salaperäinen sydvestimies hiippailee ja se pakollinen ruumis lillii rantavedessä - kadotakseen.
Tietopuolella tutustutaan standardoituun KREATIV-kuulustelutekniikkaan ja selaillaan KUBARK-käsikirjan sivuja sekä päästään aitiopaikalta perehtymään obduktion saloihin.

-  "Olenko kertonut minun ja Frein jälleennäkemisestä?" "Monesti, Thorkild. Monesti." "Hän vain yhtäkkiä seisoi siinä suihkuavan veden keskellä." 
Alkaa naurattaa, vaikka tärisen vilusta. Jokin liikahtaa sisälläni. Solmut aukenevat. Hermosäikeet ja lihakset venyvät täyteen pituuteensa johdattajinaan pienet valkoiset lumihiutaleet, jotka tanssahtelevat vatsassani, nappaavat oksikodonin ja lähtevät kuljettamaan sitä suonia pitkin aivojen kipureseptoreihin. 
Töpselit loksahtelevat reikiinsä ja rakentavat minut ehjäksi. "Se oli Frei, mutta ei kuitenkaan, tajuatko? Sellainen kuin hän on nyt. Siitä tiesin, ettei se ollut unta."

-  Nainen on pukeutunut minun kauluspaitaani ja sipsuttelee paljain varpain lämpimällä puulattialla kuin jossain kornissa jogurttimainoksessa. 
Tämä haavekuva on niin todentuntuinen ja intensiivinen, että kun herään,
tai putoan todellisuuteen, on kuin olisin astunut väärään huoneeseen ja joudun paniikkiin. Käännyn ja hapuilen kahva, mutta ovea ei enää ole. Olen vain minä, ypöyksin jossain kylmässä odotustilassa.                                                


Ei siis vallan perinteinen eikä kolmetoista tusinaan dekkari rakenteeltaan! Pohjois-Norja on kaunista ja uljasta aluetta, jonka rannikkoa on tullut kierrettyä Varangin vuonon kautta  kaloja Jäämerestä narraten useita - mutta liian harvoja - kertoja. Miljöö vähintäinkin kohillaan!
Bakkeidin luontokuvaukset karunkauniista seudusta ja säiden haltijan nopealiikkeisestä  voimasta ovat tehokkaita ja vahvoja. Henkilöhahmoissa on särmää ja potentiaalia. Kirjailija tasapainottelee taitavasti todellisuuden ja kuvitelmien, mystiikan välimaastossa aiheuttaen aika ajoin eteeristä tuntemusta lukijansa todellisuudentajun äärirajoja hipoen.

Itse kerronta on kauttaaltaan tiivistä ja otteessaan pitävää  ilman löysiä turhanaikaisia välirönsyilyjä ja sanankäytöltään laadukasta.
Bakkeid onnistui herättämään uteliaisuuteni  paitsi jatkonsa  myös mahdollisen Aske- jatko-osien suhteen, sillä niillekin tämä esikoisdekkari avaa ovensa ammolleen.

Myrskyjä on väistelty ja meren aaveiden kanssa tuttavuutta tehty myös blogeissa:  Kirja Vieköön  ja Kirsin kirjanurkka:)

-  On päiviä joina ei huomaa, että vuoret ovat yhä pystyssä. On tunteja joina kaikki on pelkkää mustien rantojen roskaa. Hetkiä joina ei tunne ketään. 
Herbjørg Wassmo

Kuolleet eivät koskaan palaa, - vai palaavatko?

Vastapainoksi ja päivän kunniaksi Eino Leinot hyllystä kehiin ja

rattoisaa viikonloppua:

perjantai 5. heinäkuuta 2019

Naivistit Iittalassa - "Uskalla iloita!"


Naivistit Iittalassa - Uskalla iloita!   18.5. - 25.8.2019 on 31. naivistisen taiteen kesänäyttely, jossa mukana on 49 taiteilijaa. - Moni kävijä on todennut, 
että sisään astuessa mieli oli täynnä huolta ja murhetta, mutta näyttelyssä se vaihtui ilontunteisiin. Jos siis näyttelytilasta kuuluu jopa remakkaa naurua, 
kyse ei ole provokaatiosta saati etikettivirheestä, vaan taiteen sensuroimattomasta vaikutuksesta vastaanottajaansa. Naivismin resepti toimii.
 - Uskalla Iloita! onkin oikeastaan  yleisön antama nimi kesän 2019 näyttelylle. Samalla se edustaa myös itse taiteilijoiden kannanottoa elämänmyönteisen asenteen puolesta. Se, jos jokin on viisautta... (Hannu Castrén, näyttelyn kuraattori)




Pitkälti toistakymmentä kertaa on tämä tapahtuma kuulunut kesäohjelmaamme ja tälläkin kertaa tuli todennettua, että naivismin resepti toimii, joten kuvat, jotka suurenevat klikkaamalla,  puhukoot sen puolesta:

Kåira  Koirakenraali



 Lylynoja Salla:


Peltoniemi Terho: Jos ennen olisi ollut tietokoneita

 Alsta Kaarina:

Levanto Seija: Kun uskaltaa kasvaa rohkeus

Jalava Kirsi:

Kokkonen Anneli: Let`s jive


Engvall Stina: Valloittaja

Kolari Riitta: Uuden edessä

 ja Tylsän päivän huvi, vilkas toiveuni

 
 Let´s jive :

tiistai 2. heinäkuuta 2019

Arne Dahl: "Äkkisyvä/Mittvatten" - ex Libris...

"Äkkisyvä", Arne Dahl, Into Kustannus, 2019, 349 s., suomentanut Kari Koski.

"Arne Dahl,  Oikealta nimeltään Jan Arnald (s. 1963), kuuluu Ruotsin rikoskirjailijoiden kirkkaimpaan kärkeen. Hänen suosituttu A-ryhmä-trillerisarjansa kuvaa Ruotsin rikospoliisin erikoisryhmän toimintaa.
Jan Arnald on kirjallisuuden tutkija, kriitikko ja toimittaja. Omalla nimellään
Arnald on kirjoittanut viisi kaunokirjallista teosta. Arnaldin väitöskirja
Artur Lundkvistista (Genrernas tyranni) julkaistiin vuonna 1995.
Arnald oli Ruotsin akatemioitten lehden, Artesin viimeinen päätoimittaja vuoteen 2005 asti ja nykyisin hän toimii Aiolos-kirjallisuuslehden toimittajana.
Arnald asuu Tukholmassa vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa." (Otava)


                                                             ©Sara Arnald

"Ex-poliisi Sam Bergeriä epäillään murhasta, johon hän on syytön. Samaan aikaan hänen taisteluparinsa Molly Blom viruu sairaalassa koomassa. Takaa-ajettuna ja epätoivoisena Berger pakenee hyiselle saarelle Landsortin lähistölle ja asettuu syrjäiseen turvataloon odottamaan tilanteen rauhoittumista.
Sam Bergeriä ei kuitenkaan ole luotu katsomaan sivusta, kun Tukholmaa uhkaa terroristi-isku ja vapaalla jalalla kulkee arvaamaton murhaaja, jolla on hallussaan nuori tyttö - ja jolla saattaa olla yhteys Molly Blomiin. Mutta onko Berger osa ratkaisua vai osa ongelmaa?" (Takakansi)


Sarjan edellisissä osissa Rajamaat, 2017  ja Sydänmaa, 2018 Dahl paljasti leijonankyntensä ja teki selväksi lukijalle dekkaristintaitonsa.  Edellisten osien lukemisesta oli aikaa, joten kärryille hyppääminen ei ollut ongelmatonta etenkin kun Dahlin tanakassa seurassa saa pitää hoksottimet alvariinsa hollillaan, jottei hupsahda väliveteen. Tämä kolmas osa rävähtää erikoisesti alkuun vimmatusti pöristen; aivan oikein: pöristen. Viattomat luontokappaleet on inhasti valjastettu tappolentueeksi ja lukiessa surina on korvinkuultavaa. Osumatarkkuus ei kaikeksi onneksi ole 100-prosenttinen, eikä teos näin ollen hyydy alkumetreilleen.

-  Siinä sitten istui sankarimme, kelloja ja kellonkoneistoja harrastava Berger, unohdettuna, käpertyneenä helikopterin nurkkaan, lentosairaana, luodin synnyttämä kipu rinnassaan ja koko ruumis vihlovien mehiläisenpistojen peitossa. Silti hän oli ylivoimaisesti parhaassa kunnossa kallistelevaan pieneen tilaan kootuista potilaista.

 - Mutta yli kaksikymmentä kuollutta, Deer sanoi. Miksei saarella vilise toimittajia maailman joka kolkasta?   -Tuo nyt vastaa Ruotsin lähiöjengien muutaman kuukauden toimintaa Andersson, Säpon turvallisuustiedusteluosaston päällikkö vastasi kyynisesti ja kohautti olkapäitään, - Ja kyse näyttää vielä olevan samasta ilmiöstä kuin sielläkin: murhaajat murhaavat murhaajia 

Dahl ja etunenässä triumviraatti Molly Blom, Sam Berger ja Desiré Rosenvist kumppaneineen tarjoavat tiukkoja ja yllätyksellisiä juonenkäänteitä, erilaisia persoonallisuuksia, yhteistyötä ja petosta sekä  tilanteita, joissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää. Dahlin ote pitää herpaantumatta eikä lukijakaan saata päästää ajatuksiaan harhateille, jottei vajoaisi äkkisyvään. Intensiivinen ja tuuhea teos!!

-  Aavelaivan kannella oli koko hänen elämänsä. Ja se oli tallella. Kaikki oli tallella. Hän avasi kätensä kupiksi. Se oli tyhjä. Siinä oli elämä. Ei mitään ja kaikki.... 

Osa ratkaisua vai osa ongelmaa? Hyvä kysymys.


Välivedessä suunnisti:

perjantai 28. kesäkuuta 2019

"Olipa kerran toivo - albanialaista nykyrunoutta" - ex Libris...


"Olipa kerran toivo - albanialaista nykyrunoutta",  Aviador Kustannus, 2019,
215 s., valikoinut ja suomentanut Silvana Berki. Toimittaneet Silvana Berki ja Aleksanteri Kovalainen.

"Silvana Berki (s.1968 Vlorë) on albanialais-suomalainen runoilija.
Runojen lisäksi hän on kirjoittanut lyhytproosaa ja aforismeja. Hän asuu Suomessa/Tampereella. . Silvana on valmistunut yhteiskuntatieteiden maisteriksi Tampereen ja Lapin yliopistoissa." (www.silvanaberki.com)

"Albanialaisella runoudella on loistavat perinteet, joita pitävät yllä myös tämän käännöskokoelman esittelemät albanialaiset nykyrunoilijat. Heistä tunnetuin on Booker-palkittu Ismail Kadaré. Hänen lisäkseen kirjassa on mukana 26 muuta merkittävää albanialaisrunoilijaa." (Takakansi)




Antologian Lukijalle-esipuheen on kirjoittanut  Silvana Berki ja Albanian kieltä ja runoutta käsittelevän katsauksen teokseen on laatinut professori
Gazmend Krasniqi. Kokoelma  esittelee nykyrunoilijoita paitsi Albaniasta, myös Kosovosta, Montenegrosta, Italiasta ja Pohjois-Makedoniasta.

Tämä oli luonnollisesti huima hyppy täysin tuntemattomaan, mielenkiintoiseen historialliseen katsaukseen, kirjailijaesittelyineen, - intresantti ja antoisa sellainen enkä tässä postauksessa edes tavoittele kuin aivan pientä pintaraapaisua ja oven raottamista. Annetaan runojen puhua puolestaan, kertoa omaa tarinaansa. Esipuheen laatija Gazmend Krasniq,  ote: Tässä jättimäisessä kaupungissa, - olkaa hyvät:

Jos jonain iltana palaisin tähän kaupunkiin
hermostuneena mainoksista ja rakkaudesta
löytäen ystäviä mutta en rakasta,
vaeltaisin kaduilla joita niin rakastin,
risteyksissä, jalkakäytävillä kellojen luona
sanoisin "Hyvää iltaa!" kaikille.


Ajan hartialla
painoin pääni.
En nukkunut, En saanut torkkua.
Ajan hartialla
ihan kuin hänen hartiallaan,
jäin mietteisiin.
Fatos Arapi, Ajan hartialla


On minun vuoroni,
ilman muotoa, ilman silmää,
alan ymmärtää nyt,
seisoessani aaltojen seassa,
miljoonia vuosia ovat ihmiset olleet olemassa,
ja odottaneet vuoroaan.
Natasha Lako, Minun vuoroni


Ratkaisen olemisen arvoituksen.
Olen lehti,
heitettynä keskelle tietä,
ylitseni kävelevät isot kengät.
Zuzana Zisi, Lehti


Näet maailman ikkunasta.
Älä sure, kaikki näkevät maailman
yhdestä ikkunasta,
sillä maailmaa ei voi katsoa toisin
kuin siitä yhdestä ikkunasta,
jota ihminen kantaa mukanaan
kuin sukunimensä jatkumona.
Unelmat jäävät muiden nähtäviksi.
Sokol Zekaj, Ikkuna


Olen varma,
että kohdatessaan
ensimmäisen kerran
ruusunnupun
ihminen osui piikkiin.
Xhevdet Bajraj, Piikki


Se haluaisi ryhtyä kasvissyöjäksi
se halusi syödä rypäleitä
mutta portaita se ei osannut rakentaa
kun viinirypäleet menivät tähtien kanssa sekaisin
hampailla ei voi lentää taivaalle
sanoi hämähäkki ja hymyili hiljaa
täynnä arvokkuutta
häntä pyrstötähtenä
kettu kirjoitti valituskirjeen
kaikkeuden arkkitehdille
kaikkivaltius
ei käy.
Anton Gojçaj, Kukaan ei ymmärrä kettua 

Vaikka kansi on musta niin sitä ei ole sisältö.  Paitsi pelkoa, surua ja luopumista
se ilmentää iloa ja toivoa.  Teoksen nimi, Olipa kerran toivo on kaiken kaikkiaan paras mahdollinen. Tiukimmilla ollessani on tullut puserrettua suupielestä,
jotta toivo se on epätoivokin. Toivo on kelpo matkakumppani, kevyt kantamus, sykähdys sydämessä, pilkahdus silmänurkassa matkalla eteenpäin elämässä,
idea tavoitteesta, paremmasta.  Se on kantanut siirtokarjalaisiamme, ja se on liikkeellepaneva  voima nykymaailmassa enenevässä määrin.

Näin vieraalla kulttuurialueella, tuntemattomilla turuilla kuin toivon kanssa kuljin, ei minulla ole pienintäkään halua saati kompetenssia ryhtyä tätä antoisaa koostetta analysoimaan eikä ruotimaan. Totean vain: että pohjatyö ja esittely olivat perinpohjaisesti ja laadukkaasti tehdyt, jolloin lukijana pääsin kurkistamaan uppo-oudoille ulapoille ja saamaan aavistuksen siitä, mitä pitkät perinteet omaavalla albanialaisella nykyrunoudella on lukijalleen tarjottavana.
Omaa kontaktipintaa kyseiselle alueelle on vain  hiuksenhienosti, sillä olen suurella mielihyvällä yhden sikäläisjuurisen aikuisen Suomi-mummo,
seikka joka tuottaa mielihyvää sekä poikii hedelmällisiä ja antoisia kultturillisia ja yhteiskunnallisia keskusteluja.

Postauksen palstamillimetrien edes jotenkin järjellisinä pitämiseksi jätin kaikki pidemmät helmet tästä esittelystä pois ja täytyy todeta, että sittenkin valinnan vaikeuden edessä tuppasi menemään sormi suuhun. Nautin suuresti lukemastani! Antologia ansaitsee ja kestää   useammankin lukukerran,
jolloin tästä runsaudesta  vivahteet ja ne omimmat  nousevat parhaiten esiin.
Silvana Berki ja Aviador:  kiitos antoisasta ja erilaisesta lukukokemuksesta!!

Albanialaisesta nykyrunouden kauneudesta on myös nautittu blogissa
Kirjarikas elämäni:)

Yhdestä ikkunasta, hiljaa hymyillen:
Silvana Berki (s. 1968) lähti pakolaiseksi kotimaastaan Albaniasta vuonna 1989, ja saapui Suomeen kahta vuotta myöhemmin. Vlorёssa syntynyt Berki päätyi asumaan Tampereelle, jossa opiskeli suomen kielen ja sosiaalityön maisterin tutkinnon. Hän on julkaissut vuodesta 2011 lähtien useaan otteeseen palkittua runoutta ja novelleja sekä albanian että suomen kielillä. Kesällä 2019 ilmestyvä Olipa kerran toivo on toinen Berkin toimittamista runoantologioista. Se sisältää hänen yhdessä Aleksanteri Kovalaisen kanssa toimittamiaan runoja 27 albanialaiselta nykyrunoilijalta.
Silvana Berki (s. 1968) lähti pakolaiseksi kotimaastaan Albaniasta vuonna 1989, ja saapui Suomeen kahta vuotta myöhemmin. Vlorёssa syntynyt Berki päätyi asumaan Tampereelle, jossa opiskeli suomen kielen ja sosiaalityön maisterin tutkinnon. Hän on julkaissut vuodesta 2011 lähtien useaan otteeseen palkittua runoutta ja novelleja sekä albanian että suomen kielillä. Kesällä 2019 ilmestyvä Olipa kerran toivo on toinen Berkin toimittamista runoantologioista. Se sisältää hänen yhdessä Aleksanteri Kovalaisen kanssa toimittamiaan runoja 27 albanialaiselta nykyrunoilijalta.
s. 1968) lähti pakolaiseksi kotimaastaan Albaniasta vuonna 1989, ja saapui Suomeen kahta vuotta myöhemmin. Vlorёssa syntynyt Berki päätyi asumaan Tampereelle, jossa opiskeli suomen kielen ja sosiaalityön maisterin tutkinnon. Hän on julkaissut vuodesta 2011 lähtien useaan otteeseen palkittua runoutta ja novelleja sekä albanian että suomen kielillä. Kesällä 2019 ilmestyvä Olipa kerran toivo on toinen Berkin toimittamista runoantologioista. Se sisältää hänen yhdessä Aleksanteri Kovalaisen kanssa toimittamiaan runoja 27 albanialaiselta nykyrunoilijalta.
s. 1968) lähti pakolaiseksi kotimaastaan Albaniasta vuonna 1989, ja saapui Suomeen kahta vuotta myöhemmin. Vlorёssa syntynyt Berki päätyi asumaan Tampereelle, jossa opiskeli suomen kielen ja sosiaalityön maisterin tutkinnon. Hän on julkaissut vuodesta 2011 lähtien useaan otteeseen palkittua runoutta ja novelleja sekä albanian että suomen kielillä. Kesällä 2019 ilmestyvä Olipa kerran toivo on toinen Berkin toimittamista runoantologioista. Se sisältää hänen yhdessä Aleksanteri Kovalaisen kanssa toimittamiaan runoja 27 albanialaiselta nykyrunoilijalta.
(s. 1968) lähti pakolaiseksi kotimaastaan Albaniasta vuonna 1989, ja saapui Suomeen kahta vuotta myöhemmin. Vlorёssa syntynyt Berki päätyi asumaan Tampereelle, jossa opiskeli suomen kielen ja sosiaalityön maisterin tutkinnon. Hän on julkaissut vuodesta 2011 lähtien useaan otteeseen palkittua runoutta ja novelleja sekä albanian että suomen kielillä. Kesällä 2019 ilmestyvä Olipa kerran toivo on toinen Berkin toimittamista runoantologioista. Se sisältää hänen yhdessä Aleksanteri Kovalaisen kanssa toimittamiaan runoja 27 albanialaiselta nykyrunoilijalta.
(s. 1968) lähti pakolaiseksi kotimaastaan Albaniasta vuonna 1989, ja saapui Suomeen kahta vuotta myöhemmin. Vlorёssa syntynyt Berki päätyi asumaan Tampereelle, jossa opiskeli suomen kielen ja sosiaalityön maisterin tutkinnon. Hän on julkaissut vuodesta 2011 lähtien useaan otteeseen palkittua runoutta ja novelleja sekä albanian että suomen kielillä. Kesällä 2019 ilmestyvä Olipa kerran toivo on toinen Berkin toimittamista runoantologioista. Se sisältää hänen yhdessä Aleksanteri Kovalaisen kanssa toimittamiaan runoja 27 albanialaiselta nykyrunoilijalta.
(s. 1968) lähti pakolaiseksi kotimaastaan Albaniasta vuonna 1989, ja saapui Suomeen kahta vuotta myöhemmin. Vlorёssa syntynyt Berki päätyi asumaan Tampereelle, jossa opiskeli suomen kielen ja sosiaalityön maisterin tutkinnon. Hän on julkaissut vuodesta 2011 lähtien useaan otteeseen palkittua runoutta ja novelleja sekä albanian että suomen kielillä. Kesällä 2019 ilmestyvä Olipa kerran toivo on toinen Berkin toimittamista runoantologioista. Se sisältää hänen yhdessä Aleksanteri Kovalaisen kanssa toimittamiaan runoja 27 albanialaiselta nykyrunoilijalta.