maanantai 24. kesäkuuta 2019

Anton Berg: "Kahdeksantoista / De aderton" - ex Libris...

"Kahdeksantoista", Anton Berg, Kustannusosakeyhtiö Otava, 2019, 428 s., suomentanut Kari Koski.

"Anton Berg  (1978) on ruotsalainen radiotoimittaja ja dokumenttijournalisti, palkittu ja kiitetty erityisesti P3-dokumenteistaan. Hänen Spår-podcastillaan (Martin Johnsonin kanssa) on n. 400 000 kuulijaa. Kahdeksantoista on
Anton Bergin esikoistrilleri." (Lievelehti)

                                                           ©Alexander Dahl

"Radiotoimittaja Axel Sköld tekee yllättävän ja kohtalokkaan havainnon.
Sama salaperäinen mies näyttää olevan sekaantunut sekä Olof Palmen murhaan että asetarkastajan ja asevientiä tutkineen toimittajan selittämättömiin kuolemiin. Jäljet johtavat häikäilemättömään salaseuraan, joka ei kaihda mitään keinoja säilyttääkseen vuosisataisen mahtinsa. Axel yritetään vaientaa, ja joka puolella nousee seinä vastaan. Lannistumaton Axel ystävineen joutuu pian hengenvaaraan. Kannoilla vaani hellittämätön palkkamurhaaja, jolla on salainen valtuutus yhteiskunnan huipulta." (Lievelehti)


Eskoisdekkariin tulee aina tartuttua  aivan erityisella otteella ja odottavaisin mielin. Bergin taustan huomioiden saattoi odottaa asiantuntevaa toimittajan työn kuvausta suoraan etulinjasta.

Berg on sullonut yksien kansien väliin mm: skientologiaa, foliohattuja, Panaman papereita, Palmen murhaa, asekauppoja, salaseuraa, historian siipien havinaa, palkkamurhaajia, selvittämättömiä kuolemantapauksia, politiikkaa, 1700-luvulle ulottuvia aatelissuvun vesoja ja versoja sekä Litvinenkon tapausta, nippuja yhteensattumia tai jäljentynkää...

Tuppaa tuttuuden tunnetta Dan Brownin ja Stig Larssonin tiimoilta. Elementtikattila kiehuu ja porisee uhaten suiskahtaa hellalle ja henkilöitä lappaa näyttämölle sen verran tiukkaan tahtiin, että se saa lukijan haromaan hiuksiaan lievän sekavuuden vallassa ja kysymään itseltään kirjan sanoin: onko tilanne KPH??

Mutta ja kas kummaa: en tiedä kuinka Berg kelkan käännöksensä tekee ja alkaa keriä heittelemiään langanpätkiä siistille, tiukalle kerälle. Noudattaako hän  kenties journalismin luonteeseen kuuluvaa olennaisten seikkojen perkaamiseen käypästä Rudyard Kiplingin runon metodia:

 I keep six honest serving-men
(They taught me all I knew) 
Their names are What and Why and When 
And How and Where and Who

Huomaan  nimittäin yllättäen solahtaneeni sisälle kerrontaan sujuvasti kuin kaarnalaiva puron solinaan:

Axel Sköld & Stina Forss:  - Paukkurauta-Stina! Huomenta! -Törppö-Axel! 
Hyvää aamupäivää! Molemmat hymyilivät. Axel ripusti takkinsa naulakkoon ja laskeutui pari porrasta itse huoneeseen. Toimistotila ei ollut iso, mutta sinne mahtui kaikki mitä kaksi radion freelancetoimittajaa tarvitsi. Kellarin perällä oli keittonurkkaus, jota hallitsi iso espressokone. Stina väitti, että kuppi espressoa päivässä kuului ihmisen perusoikeuksiin, se toi hänelle tunteen, että oli lähtenyt kotoa ja jättänyt taakseen kaikki David-poikaan liittyvät velvoitteet. 

Niin hän ainakin oli sanonut saatuaan sovituksi, että hän ja Axel hankkisivat yhteisen työhuoneen ja sikakalliin espressokoneen. Axelille oli samantekevää millaista kahvia hän joi, kunhan sitä oli paljon. Mutta jos espressohirviö kunnioitusta herättävältä nimeltään La Marzocco auttaisi Stinaa kestämään arkea Davidin kanssa, siinä Axel oli kyllä valmis auttamaan. Siksi hän oli vastannut myöntävästi ennen kuin kuuli hinnan. Konehan oli alessa. Jotkut läksyt tulivat kalliiksi. Tämä maksoi neljäkymmentäkolmetuhatta kruunua. 

- Koska tulet yhdeksän jälkeen, en tee sinulle tänään kahvia, mutta sen sinä tiesitkin jo entuudestaan. Stina toimisi hänen yksityisenä baristanaan ja tarjoaisi hänelle ensimmäisen kupin. Mutta aamu päättyisi tasan yhdeksältä.  Axel oli saanut sopimukseen lisäpykälän nähtyään mitä kone maksoi. Hän oli tavattoman tyyytyväinen sopimuksen nimeen: Lexpresso. 

Henkilöhahmoissa alkaa virrata veri, vimma ja valta sekä persoonat piirteistyvät omaleimaisikseen, henkilösuhteet kiemurtelevat juoheasti ja juonikkaasti.
Kemiat toimivat tai karahtavat kiville.  Kiinnostavaa toimittajan  työtä
- omaa nuoruuden haaveammattiani - avataan kokemusperäisesti  sisältäpäin, Juonenkulku kiihdyttää tahtiaan action-vauhtiin. Tarinan kuljetus ja verbaliikka ovat kohdillaan.

Jatkoa silmällä pitäen ripaus maltti-on-valttia moodia kehiin; kaikkia hyvän dekkarin rakennusaineita ja jännitysmunia ei kannata samaan koriin pinota.
Paukkuraudan ja Törpön seikkailut jatkokoot! Ei pienintä  pelkoakaan KPH:sta vaan runsassisältöinen, kelpo kesädekkari ja esikoinen ilman muuta, eikä lukiessa tarvitse todellakaan lampaita laskeskella!

-  Minustakin tuli vainoharhainen vasta, kun kaikki rupesivat vakoilemaan minua.

Aamupresson nimiin vannoo myös:

perjantai 21. kesäkuuta 2019

Juhannustaikaa & ajatonta aikaa...



Sinulle, joka luet tätä





Tähän on ihana oikaista.
Kallion kämmenelle.
Alastomana.
Uimasta päästyä juuri.
Otsalla vielä
märkien hiusten liuta.

Tässä on kesä.
Vieressä, yllä ja eessä.
Neilikan terissä telmien.
Mansikan punassa posket.
Ilojaan ilmoille huutaen
lauluna rantarastaan.
Kurotat kätesi vain
ja kas — se on kesää täynnä!


Tässä on ihana olla.
Kesäkiireitä katsella muurahaisten.
Tämä on onnea, tämä.
Katsella.
Aatoksitta.
Taivas telttana yllä
niinkuin sininen silkki.
Katossa huikean kiiltävä kultaraha.
On nyt nahka jo kypsä, on totta maarin. jo, jopa onkin oikea Luojan leivinuuni kallio tämä.
Uuno Kailas,  Keskikesällä
Lomakkeen yläreuna

Taianomaista yötöntä yötä:

tiistai 18. kesäkuuta 2019

Jenny Erpenbeck: "Mennä, meni mennyt / Gehen, ging, gegangen" - ex Libris...


"Mennä, meni, mennyt", Jenny Erpenbeck, Tammi Keltainen kirjasto, 2019, 415 s., suomentanut Jukka-Pekka Pajunen.

"Jenny Erpenbeck  (s.1967) on saksankielisen nykykirjallisuuden johtavia nimiä. Hän on syntyisin Itä-Berliinistä, ja hän on opiskellut kirjansidontaa ja musiikkiteatteria. Kirjailijantyön lisäksi hän on toiselta ammatiltaan oopperaohjaaja." (Takakansi)

                                                         ©Katharina Behling

"Richard on juuri eläkkeelle jäänyt professori, leski, joka täyttää päivänsä rutiineilla pitääkseen tyhjyyden loitolla. Toimettomuus johdattaa hänet sattumalta afrikkalaisten pakolaisten protestileirille, jota hän ei ole aiemmin huomannut. Leirin asukkaat ovat jääneet byrokraattiseen limboon, jossa heiltä on viety menneisyys eikä tulevaisuutta ole lupa rakentaa. Itsekin ajan ulkopuolelle pudonnut Richard kiinnostuu heidän elämästään: keitä he ovat, mistä he tulevat ja millaisista asioista he haaveilevat?" (Lievelehti)



Jo kirjan nimi houkutteli poikkeavuudessaan bonuksena ensisuomennos kiinnostavan oloiselta kirjailijalta. Erpenbeck käyttää etenkin Richardin pohdiskeluja kuvatessaan runsaasti kysymysmerkkejä, jotka istuvat ja nivoutuvat vaivatta teoksen tyyliin ja eritoten herättävät lukijassa halun omakohtaisesti etsiä vastauksia niihin samaten kuin päivityksiä omiin käsityksiinsä.

-  Richard odottaa, muttei tiedä mitä, Aika on nyt aivan toisenlaista aikaa.
Ihan yhtäkkiä. Niin hän ajattelee. Ja sitten hän tuumii, ettei tietenkään voi lopettaa ajattelemista. Hänen olemassaolonsa on yhtä kuin ajattelu, ja samalla ajattelu on kone, jolle hän on alisteinen. Ei hän voi tietenkään lopettaa ajattelua edes silloin, kun on ypöyksin seuranaan vain oma pääänsä. Hän jatkaa ajattelua, 
vaikkei yksikään piruparka välittäisi siitä.

Kerronnan intensiivisyydessä ja koko teoksen hengessä heijastuu se, että se on sisältäpäin kirjoitettu ja selityskin siihen löytyy tästä: Goethe Institutin artikkelista,  jossa mm. mainitaan, että Erpenbeck aloitti taustatyönsä ja kirjoittmisensa kesällä 2014.

- Alussa oli jakamaton kokonaisuus, joka käsitti kaiken, naisen ja miehen, tilan ja ajan, samanlaisen ja erilaisen. Tämä kaikki laskeutui valon läpi ja otti sitten monia muotoja. Naisellinen on tiivis ja aineellinen, se sisältää alkuainetta ja se oli ensin, sitten tuli miehinen, se on kevyempää tekoa ja muuttuvainen.
Samoin syntyivät aika ja tila. Mutta kaikki nämä ilmenemismuodot tarvitsevat toisiaan, mikään niistä ei ole toistaan ylempänä, ne täydentävät toisiaan ja niin erilaisia kuin ovatkin, muodostavat yhden kokonaisuuden, ovat ja pysyvät yhtenä ruumiina. Aivan samoin ovat yksittäiset yhteiskuntaan kuuluvat ihmiset elävän kokonaisuuden osia - kuten eri elimillä ruumiissa, niilläkin on yhteiskunnassa suoritettavanaan erilaisia tehtäviä, mutta ne ovat erottamattomasti toisiinsa sidottuja. 
Lopuksi on sitten vielä poliittinen ruumis, jonka eri heimot muodostavat. 
Tuaregit sanovat, että 60-luvulla ranskalaiset viilsivät rikki heidän poliittisen ruumiinsa jakamalla heidän perinteiset asuma-alueensa viideksi eri valtioksi...

Ja tätä seuraa mielenkiintoinen katsaus tuaregien  pitkään ja vaiherikkaaseen historiaan.

-  Jumala loi volyymin, paholainen teki sille pinnan.  Wolfgang Pauli

Tämä verbaalisesti ja kerronnaltaan  laadukas ja korkeatasoinen teos ei jätä lukijaansa kylmäksi eikä välinpitämättömäksi, vaan kietoutuu ympärille kuin lempeä aamu-usva neutraalin toteavalla otteellaan, josta musta-valkoinen putkinäköisyys on kaukana.  Sen myötä tempauduin lukijana kulkemaan proffan vierellä ja ajatuksissani käymään dialogia hänen kanssaan sekä etsimään omia vastauksia lukuisiin kysymyksiin. Iloinen yllätys ja ensituttavuus;  Jenny Erpenbeckin nimi kannattaa pitää mielessä.  Myös suomentaja 
Jukka-Pekka Pajunen  ansaitsee lämpimän kiitoksen antoisasta lukutuokiosta! Vuoden ehdotonta ykköskaartia!

Lihavointeja klikkaamalla löytyy lisätietoa ao. asioista:)

Lopulta emme muista vihollistemme sanoja vaan ainoastaan ystäviemme vaikenemisen. Martin Luther King

-  Olisi hyvä pitää mielessä, että Tune tua res agitur paries cum proximus ardet! 
eli silloin se on sinunkin asiasi, kun naapurin seinä palaa. Horatius

Lukea, luki, lukenut:

sunnuntai 16. kesäkuuta 2019

Jørn Lier Horst: "Hylkiöt / Bunnfall" - ex Libris...


"Hylkiöt", Jørn Lier Horst, Kustannusosakeyhtiö Otava, 2019, 316 s.,
suomentanut Päivi Kivelä.

"Jørn Lier Horst  (1970) on norjalainen bestsellerkirjailija ja entinen rikostutkija. Hän on voittanut kutkuttavilla ja kantaaottavilla dekkareillaan useita palkintoja, muun muassa Pohjoismaiden parhaalle dekkarille myönnettävän lasiavaimen. Wisting-sarjan oikeudet on myyty yli 20 maahan. Kirjoista on tekeillä myös kansainvälinen tv-sarja." (Lievelehti)


                                                           ©Jesper Magerøy


"Rikostutkija William Wisting saa tutkittavakseen mahdottomalta tuntuvat tapauksen. Wisting epäilee henkirikosta, mutta kaikki muu tuntuu olevan epäselvää. Tutkinta junnaa paikoillaan, eivätkä viimeaikaiset katoamistapauksetkaan ota ratketakseen.
Samaan aikaan toimittajatytär Line tekee juttua vankilatuomion kärsineistä murhaajista. Tekeekö rangaistus tehtävänsä vai ovatko vangit tuomionsa istuttuaan vaarallisempia kuin vankilaan mennessään. Tutkinnan edetessä niin Line kuin jaksamisensa äärirajoilla kamppaleva Wistingkin joutuvat katsomaan syvälle inhmillisen pahuuden syövereihin." (Lievelehti)




Jørn Lier Horst on kuulunut omiin ns. luottodekkaristeihini syystä, että hänen pitkä poliisitaustansa paistaa vankentavasti tekstissä: vaivatonta, viipyilevää kerrontaa, jota ei raflaavuuden tavoittelulla eikä hötkyilyllä rasiteta.
Se on siinä ja riittää hyvin:  Suljettu talveksi  (2015), Ajokoirat  (2016) ja Luolamies  (2017) Tämän uunituoreenkin mielenkiintoisesti  polveilevassa  juonenkuljetuksessaan kirjailija keskittyy rikostutkinnan etenemisen ja peräänantamattoman puurtamisen kuvaamiseen selkeästi ja mukaansa houkuttelevasti revittelyyn sortumatta.

Dekkarin sivuilla tapaamme monia persoonallisuuksia ja saamme käsityksen myös oseanografian tutkijan työstä. Edelleen kirjailija luotaa myös poliisin luottamuksen säilyttämisen  ja tiedotusvälineiden odotusten välistä herkkää ja tarkuutta vaativaa nuorallataiteilua  yleisön lisääntyvien tiedonsaannin vaateiden paineessa.

Wisting:  sulki työhuoneen oven ja istui kirjoituspöydän taakse. Hän työnsi käsittelyä odottavan paperipinon syrjemmälle ja laski vastahakoisesti huokaisten kolmen miehen katoamista koskevat paperit keskelle pöytää. Viime vuosina työtaakka oli kasvanut samaa tahtia kuin resurssit vähenivät. Tapaukset jäivät tutkimatta tai hoidettiin vain pinnallisesti ennen kuin tutkinta lopetettiin, 
mikä oli turhauttavaa sekä rikostutkijoille että rikosten uhreille. Asiat eivät olisi näin, jos heillä olisi riittävästi aikaa. Jos heitä olisi enemmän. Nyt lähestyttiin luultavasti hetkeä, jolloin rikos alkoi kannattaa. Rikollisuus lisääntyi nopeammin kuin koskaan eikä tehokkaista vastatoimista näkynyt minkäänlaisia merkkejä. Päinvastoin, poliisi ja tuomioistuimet olivat koko ajan leikkausten kohteena. Oikeusyhteiskunta oli antautumassa...

Audun Vetti, poliisitarkastajan:  univormu oli vastasilitetty ja olkalaattojen keltaiset tähdet ja reunukset kertoivat korkeasta virka-asemasta  ja se  toi mieleen omahyväisen teekannun H.C. Andersenin sadussa. Itsekeskeinen ja koppava kannu kuvitteli olevansa tärkeämpi kuin kaluston kupit ja lautaset, koska sillä oli sekä nokka
että korva.

Kirjailija sijoittelee pieniä pikantteja pointteja  perusjuonen keskelle, kuten epäilyksen siitä, johtaako vasempien  jalkojen  rantautumisen ohella  eteen ajautunut siansorkka jäljet sylttytehtaalle?
Eikä Wistingkään suinkaan pelkäksi rikollisten kauhuksi ja torppaajaksi osoittaudu, vaan siellä sielun syyvyksissä on herkkyyttä, huolehtivuutta ja hellyyttä: isän kantaessa syvää huolta  tyttärensä Linen miesystävän suspekteista taustoista ja toisaalla ritarillisesti kipaistaessa torille ostamaan punaposkisia mansikoita ystävättärelleen Suzannelle herkuteltavaksi. 
Linen tämänkertaisen VG:n toimittajatyön projekti haastatella vankilatuomion kärsineitä murhaajia on psykologisesti  kiehtova. Kysymys vankilan "parantavasta" vaikutuksesta on vaikea ja odottanee vaihtoehtojen puuttuessa yhä vastaustaan myös meidän yhteiskunnassamme.

Hylkiöissä Jørn Lier Horst jatkaa omaa vankkumatonta, hyväksi todettua linjaansa, joka takaa lukijalle sanankäytöltään ja kerronnaltaan paitsi hyvätasoista kirjallista  nautintoa myös riittävästi pähkimistä ja kysymystenasettelua ilman pelkoa siitä, että joutusi välillä ellottavia ja itsetarkoituksellisia  väkivallan roippeita ja pärskeitä kasvoiltansa pyyhkimään. Nomen est omen ei tässä tapauksessa pidä paikkaansa, sillä mikään hylkiösarjalainen nonsolenssi tuotos ei tämä teos todellakaan ole!

Wistingin kannoilla vipelsi & viihtyi:

perjantai 14. kesäkuuta 2019

"Ari Kokkonen": "Tähdenlentojen kerääjä" - ex Libris...


"Tähdenlentojen kerääjä", Ari Kokkonen, Mediapinta, 2019, 78 s.

"Ari Kokkonen  on turkulainen viestintäsuunnittelija, joka kertoo,
että: kirjoittaminen on huimaava matka metsien takaa, galaksien taakse,
missä tähdet syntyvät. Sanat, lauseet ovat kuin elämä, opettelemista, tulematta koskaan valmiiksi. Sulkiessaan edellisen tarinan miettii jo seuraavaa, uusia polkuja, hetkiä jotka muuttavat maailman.Toivon että runoni jättäisivät jäljen,  antaisivat toivoa, muiston jostain, olisivat merkityksellisiä, jollekin." (Mediapinta)




Ari Kokkosen tuotantoon tutustuin  teoksen "Ikkunalaudallani asuu meri simpukankuoressa" myötä 2017; tutustuin ja ihastuin. Jos, kuten meikätytöllä on akkunalaudallaan simpukankuoria arvelin, että hänestä saattaisi löytyä myös tähdenlentojen kerääjää, tähtihin tuijottelija kun luonnoltaan on... Kokeillanpa:



Kutoja
Hän neuloi tähdet kiinni toisiinsa
jätti muutaman aukon aurinkoja varten
reunat hän vahvisti tähtisumuilla 
ettei yksikään tähti pudonnut,
kutoi ajan lankaan
otti puikot tähdenlennoista
ja teki silmukan jolla kiinnitti valon ja varjon
Illan varjoissa ikkunasta kimmelsivät tähdet
kuin valon häivähdys aaltojen reunoilla,
 rantahietikoiden odottaessa uutta aaltoa
kuin tähtisumut jotka synnyttivät uusia aurinkoja.

Viimeinen matka
Vanha kapteeni nosti sekstantin
määritti aluksen sijainnin
hän oli kaukana normaaleilta laivojen reiteiltä
tuulet puhalsivat täällä
oudoista suunnista
niiden avulla oli vaikea purjehtia
hän saapuisi pian
viimeiseen satamaansa,
paikkaan jonne tuulet eivät käyneet
hiljaiseen mereen
jonne tähdet putoaisivat.

Tähdenlentojen kerääjä
Hän istui täydenkuun aikaan
jokaisena yönä
avoimen ikkunan ääressä
katseli ja kirjoitti muistiin
odottaen seuraavaa,
tähdenlentojen kerääjä.


Kokkonen tarjoaa meille kimaran eksoottisia matkapyrähdyksiä kauas maailmalle ja itsen ulkopuolelle sekä toisaalta runoja suoraan ihon alle, tuntemuksiin maustettuina nostalgiahäiveiden väreilyillä, kosketuspintaa.
Yllä olevien lisäksi erityistä sympatiaa herätti kilpikonnavanhuksen Matka.
On tullut oltua uimasiltaan kookkaan merikilpikonnan kanssa Pefkoksessa.   Elokuu - itselle tärkeä hääpäivä- ja Esikoisen syntymäkuu -   ilmaisten sen
mitä Me2 toinen toisillemme parhaimmillaan olemme ja merkitsemme:


...ihmettelmme, kuinka kauaksi voi nähdä
toisiin maailmoihin
linnunradalle
galakseihin,
sinä olet minun tähteni
öisistä tähdistä
se kaikista kirkkain.


Nämä runot vaativat,  ansaitsevat ja kestävät useammankin lukukerran,
jolloin ne muodostuvat omaksi kokonaisuudekseen. Tähän kerääjän toimeen tykästyin.

Kaikkihan me tavallaan olemme eräänlaisia tähdenlentoja ajattomuudessa ja ikuisuudessa, aikamme niitä ensin  keräiltyämme...
Tuikimme taivaalla jonkun  rakkaamme ikiomana onnentähtenä ja iskemme hänelle ilkikurisesti silmää, kun hän ulottaa katseensa tummalle yötaivaalle.

Valaiden laulua, tähtien sinfoniaa:

keskiviikko 12. kesäkuuta 2019

Risto Isomäki: "Miten Suomi pysäyttää ilmastonmuutoksen" - ex Libris...


"Miten Suomi pysäyttää ilmastonmuutoksen", Into Kustannus Oy, 287 s.

"Risto Isomäki  (s. 1961) on laaja-alainen ja arvostettu kirjailija, kolumnisti ja ympäristöaktivisti. Hän on julkaissut yli 20 romaania ja tietokirjaa.
Sarasvatin hiekkaa (Tammi 2005) oli Finlandia-ehdokas ja voitti Tähtivaeltaja- ja Kiitos kirjasta -palkinnot. Romaanista tehty sarjakuva voitti Sarjakuva-Finlandian. Isomäen kirjoja on käännetty lähes 20 kielelle, ja hänelle on myönnetty myös European Science Fiction Associationin palkinto." (Kustantaja)

                                                                ©Nauska

"Vaikka Suomen liikenne pysäytettäisiin kokonaan, maailmanloppu siirtyisi yhdellä minuutilla. Vaikka kaikki suomalaiset muuttaisivat asumaan kylmiin telttoihin, ilmastonmuutos ei pysähtyisi.
Tällaiset Suomea ja suomalaisia vähättelevät lausunnot ovat yleistyneet julkisessa keskustelussa. Mutta miksi me suhtautuisimme asiaan näin?
Suomalaiset yritykset ja kansalaisjärjestöt ovat jo käynnistäneet kymmeniä tärkeitä ilmastonmuutoksen torjumiseen liittyviä hankkeita. Monilla saattaa jatkossa olla jopa suurta maailmanlaajuista merkitystä, ainakin jos myös Suomen valtio alkaa tukea niitä eikä vie asioita toiseen suuntaan.
Pienestä koostaan huolimatta Suomi voisi nousta todelliseksi ilmastonmuutoksen torjunnan supervallaksi, sillä me olemme jo valmiiksi pieni teknologinen suurvalta. Tämä vahvistaisi suuresti myös Suomen taloutta ja työllisyyttä." (Takakansi)


Isomäki lähtee saatesanoissaan  kerimään auki ajatuksiaan lukijan kulmakarvoja kohottavalla ja mielenkiintoa entisestään vahvistavalla mallilla: Ilmastonmuutos, talvisota ja norsu. Luinko oikein? Seuraa vanha kasku, jonka mukaan ranskalainen, saksalainen ja suomalainen tutkija saavat kukin tehtäväkseen kirjoittaa kirjan norsuista. Ranskalainen kirjoittaa suppean, mutta kaunokirjallisesti korkeatasoisen teoksen norsujen sukupuolielämästä. Saksalainen laatii 40-osaisen suurteossarjan, joka käy järjestelmällisesti ja yksityiskohtaisesti läpi kaiken mahdollisen norsuihin liittyvät tiedon. 
Suomalainen kirjoittaa teoksen Talvisota ja norsu.

Ja näin alkaa lukijan huima, lennokas ja tietopohjainen taival Isomäen matkassa kohti monia etappeja kuten lämmittäviä vaatteita, sähköautoja, ruuantuotantoa, aurinkotaloutta, ennustamattomia seurauksia, hiiltä metsiin ja puihin.
Tarvotaan halki terppien, metsäsaarten, soiden ja mustien maiden kohti termogeddonia. Pyristellään irti betonista, kirotaan maakaasua ja hyväksi lopuksi istutetaan puita Saheliin, jaetaan rahaa suoraan köyhien tileille sekä viedään paranneltuja keittoliesiä Etelä-Aasiaan.

Tehdään kerrassaan huima matka läpi erilaisten visioiden ja  vaihtoehtojen. Matka, jolla tällaisen maallikon tukka välillä taipuu ja ripset vääntyvät kikkaralle, mutta matka, jolla aika ei tule pitkäksi ja jolla lukijana mieluusti vähemmälläkin asiantuntemuksella ja yrittämättäkään kaikkea ymmärtää iloisena taapertaa Isomäen turvallisissa ja innostavissa, ajatuksia avaavissa ja tuulettavissa jalanjäljissä.

Valtiovalta on siis meidän yksilöiden mikroponnistelujen lisäksi pantu  asiassa paljon vartijaksi ja mahdollistajaksi. Isomäen teos esittelee tärkeimmät suomalaiset ilmastohankkeet sekä heittää ilmaan monia skenaarioita, mahdollisuuksia, jotka odottavat vielä - toistaiseksi - tulemistaan.

Tämän kaiken Isomäki tekee tyypilliseen tapaansa positiivisessa ja avaavassa hengessä, sen sijaan että otsa rypyssä ja sormi ojossa julistaisi tuomiopäivän koittoa ja lukisi madonlukuja. Henki on juuri sitä, mitä maamme ja maailma tarvitsevat. Kiitos Risto Isomäki!
Tässä on teos, jonka soisi jokaisen suomalaisen jo yleissivistyksenkin vuoksi lukevan,  - etenkin kun siinä luvataan myös nopeaa ja tehokasta apua mahdolliseen  ilmastoahdistukseen !!

Isomäen tuotannosta olen kauttaaltaan suuresti pitänyt:  Kurganin varjot, Haudattu uhka ja Viiden meren kansa.

Henkilökohtaisesti en suostu ahdistumaan, varjoani pelkäämään, vaan suhtaudun toiveikkaasti ja ratkaisukeskeisesti tulevaan kuten myös olen monissa keskusteluissa todennut avarakatseisen, tiedonhaluisen ja optimistisen nuortemme tekevän.

Mukana talkoissa:

lauantai 8. kesäkuuta 2019

Jarkko Stenius: "Lohikäärmeen luola" - ex Libris...


"Lohikäärmeen luola", Jarkko Stenius, Like-Kustannus Oy, 2019, 306 s.

"Jarkko Stenius  (s.1972) kuvasi omaelämänkerrassaan Nyrkkisankari 
 (Like 2015) kovaa tietään Ranskan muukalaislegioonasta thainyrkkeilyn kansainväliselle huipulle ja lopulta mielenrauhan löytämiseen.
Bangokin veritiikerit  kertoo entisestä palkkasoturista, joka taistelee Thaimaan
alamaailmaa hallitsevaa Lahkoa vastaan. Lohikäärmeen luola jatkaa siitä,
mihin Bangokin veritiikerit päättyi." (Lievelehti)

                                                            ©Ville Juurikkala


"Entinen palkkasoturi Jake on paennut vaarallista rikollisjengiä luostarin rauhaan keskelle Thaimaan viidakkoa. Hän on valmis aloittamaan elämänsä puhtaalta pöydältä rakastettunsa Vanidan kanssa. Menneisyyden verijäljet ehtivät tuskin haalistua, kun toisistaan tietämättömät kostajat savustavat Thaimaan etsityimmän miehen piilopaikastaan." (Takakansi)



Bangokin veritiikereissä oli  täpinää ja säpinää kerrakseen ja tätä tyttöä vietiin ennakkoluuloista huolimatta kuin pässiä narussa, joten tähän rehevällä ja
väri-iloittelevalla  kannella varustettuun kakkoseen sujahdin  luontevasti,
ihan itsekseen.

- Jake kääntyi joen linjasta ja lähti nousemaan ylös jyrkkää rinnettä. 
Vähän väliä hänen mieleensä tuli, hiipikö leopardi parhaillaan takaapäin häntä kohti. Aina kun jostain kuului rapinaa, hän valpastui - ja heti sen jälkeen alkoi hermojen rauhoittelu. Kaikki hyvin. 
Yläpuolelta kuului huuhkajan huhuilua. Siihen vastattiin pitkällä, vertahyytävällä karjahduksella. Jake vilkaisi taakseen. Öinen viidakkomaisema oli aavemaisen usvan peitossa. Kuului lehahdus, kun lintu lähti lentoon kohti latvustoa. 
Sitten rapinaa. Kevyitä juoksuaskelia. Raakkumista. Piipitystä. Mielipuolinen ympäristö.

Tässä mielipuolisessa ympäristössä päitä putoilee kuin omppuja syyspuista ja aseet räiskivät korvat lukkoon, mutta Stenius onnistuu ujuttamaan tapahtumaruletin Aasian viidakoihin, vuorille, luoliin ja rehevään miljööseen ilman, että väkivallan pärskeet sinkoavat lukijan kasvoille.
Juoni, henkilögalleria ja ympäristö ovat yllättän hyvin synkrossa, kun jengit käyvät reviiritaisteluaan, tosimiehet ovat toimissaan naisten sipauksilla sulostettuina, viidakko ryskyy, luolat kaikuvat ja vesi/veri pärskeilevät. Mennään eikä meinata. Viidakkosota on veristä puuhaa, ja teos onkin yhtä testosteronin ilotulitusta.

Kaikki tämä saattaa kuulostaa yksinomaan kornilta tai jopa luotaantyöntävältä ja saattaisi sitä ollakin, ellei Stenius tietäisi ja tuntisi läpikotaisin sitä, mistä kirjoittaa. Kirjailija käyttää vekkulisti omaa toistorytmiikkaansa perättäisten kappaleiden aloituksissa: Hän tsekkasi puhelimensa. Hän ripusti päänsä korkeudelle oksistoon pari himmeää lamppua, jotka kajastivat sinertävää valoa, ja alkoi venytellä. Hän pukeutui. Hän kietoi lanteilleen vyön. Hän purki leirin. jnpp.

Lukija taipuu  huomaamattaan  kakistelematta tarmokkaasti tarpomaan tiukasti Steniuksen  kintereillä läpi puskien ja pöheikköjen henkeään pidätellen ja otsaansa pyyhkien, miekkojen vaarallisesti viuhuessa ja aseiden räiskiessäa,  - aina maaliin saakka. Loistosuoritus, - molemmilta!
Ennakkoasenteet joutavat siis jorpakkoon eli tässä tapauksessa viidakkoon. Action-genren lukuisile ystäville nautittavaksi ja meille rennosti laiskanlinnoissa löhöileville, verkkokeinussa köllötellijöille tahi laiturilla varpaitaan vedessä uittaville kelpo vastatujaus tositoimintaa kompaktissa ja napakassa muodossa. Noheva dekkari!

Mielenrauhaa:

torstai 6. kesäkuuta 2019

Christoffer Carlsson: "Voimat/Den tunna blå linjen" - ex Libris...


"Voimat" , Christoffer Carlsson, Johnny Kniga, 2019, 349 s., suomentanut
Tarja Lipponen.

"Christoffer Carlsson  (s.1986) on julkaissut tähän mennessä seitsemän rikosromaania, joista viisi on suomennettu. Voimat on neljäs ja viimeinen
Leo Junkerista kertova kirja. Carlsson on moneen otteeseen palkittu kirjailija ja kriminologi. Hänen syvällinen rikosmaailman tuntemuksensa - aidan molemmin puolin - tuottaa lukijalle uskottavia hahmoja ja tapahtumasarjoja:
ei supersankareita, vaan oikeita ihmisiä vahvuuksineen ja heikkouksineen." (Takalehti)

                                                      ©Anna-Lena Ahlström

"Marraskuussa 2015 muuttuu kaikki, kun Pariisissa tapahtuu tuhoisa terrori-isku. Huhutaan, että myös Ruotsiin on saapunut terroristisolu, jonka tarkoituksena on suorittaa massiivinen isku, mahdollisesti Tukholmassa.
Samaan aikaan etsivä Leo Junker saa viestin vanhalta ystävältään, joka on myös hänen pahin vihollisensa. Tämä haluaa, että Junker alkaa tutkia viisi vuotta vanhaa murhaa, jonka uhri oli maksullinen nainen. Junker ei osaa kieltäytyä, vaikka kriisissä oleva parisuhdekin sitä edellyttäisi.
Hankalassa tilanteessa Junker ajautuu kollegansa Gabriel Birckin kanssa polulle, josta on vaikea tietää, kummalla puolen lakia se kulkee. Saati sitä, minne kaikki heidät  vielä johtaa." (Etulehti)


Sarjan aiemmat osat tuottivat kaksijakoiset kommentit: Varjot,  2014, toteamuksella ei totta tosiaan unohdu sarjaan 13:a tusinaan  ja Ääret,  2015,
joka puolestaan meni hienoiseksi ruusu- ja risupuskaksi, joten loppuosan kontolle jäi vaa'ankielen kääntäminen...

Teos sisältää osat: 1) Ystävä, joka katosi savuna ilmaan, 2) Ilmiantaja ja
3) Se mitä tiedätte minusta. Juonen ohella  Carlsson kuljettaa punaisena lankana ystävyyttä, ja sen merkitystä elämänkululle sekä ohuen sinisen viivan, 
Thin blue line käsitettä, joka tarkoittaa poliisin muodostamaa kapeaa linjaa pahan ja hyvän sekä kaaoksen ja järjestyksen, välissä.

Ystävyys:  -  Me  kasvoimme Salemissa ja vietimme paljon aikaa yhdessä.
Hän oli lähes minun peilikuvani. Sitten tiemme erosivat, ja hänestä tuli alamaailman poika, sen luomus. Hän elätti itsensä auttamalla ihmisiä katoamaan, järjesti heille uuden identiteetin. Hän oli erittäin taitava, sen pystyin jo silloin aavistamaan. Johonkin hän katosi sairaalasta silloin kesällä puolitoista vuotta sitten. Eikä hän ollut löydettävissä niin kauan kuin hän halusi pysytellä piilossa.

-  Leo, ootko aatellut, miltä tuntuisi, jos elämä ei olisi alkanut? Kuin me... 
En tiedä. Niin kuin vain odottaisimme...

Carlsson kirjoittaa sujuvasti kulkevaa, fundeerailevaa ja luonteikasta tekstiä ilman ryskyviä äkkikäänteitä ja verbaalista yli-innokkuutta. Onkin ilo todeta,
että se hänen taustaisellaan ja  tasoisellaan dekkaristilla riittää mainiosti tuottamaan mielenkiinnon vireydestä huolehtivan, kelpo lukunautinnon:

Aaveita: -  Kaikkialla aaveita, herrajumala, kadut ovat täynnä niitä. Täällä aiemmin vaeltaneet odottavat aivan lähellä, näen heidät heti kun käännyn seuraavasta kadunkulmasta, Tiedän sen. Ei tässä, seuraavassa. Täällä ne ovat, jossain täällä. Tunnen niiden läsnäolon. Liikun niiden tahdissa. Ympärilläni pimeys säröilee. Kungsholmenin neonvalot välkähtelevät asfaltissa. Kannan tyhjyyttä sisälläni. Sade lankeaa.

Tapahtumanäyttämöllä pyörii koko joukko riittävälihaisia toimijoita, joista sympatioita virittelevän työparin Junker-Birckin yhteistyö samoin kuin
John "Grim" Grimbergin persoona ovat syväluoteisen vivahteikkaasti kuvatut.
Aivan loppumetreillä Junker päätyy aprikoimaan: En ehkä ikinä opi. 
Voi olla, etteivät ihmiset muutu, he vain sopeutuvat. En tiedä. Mutta sen tiedän, että minusta tuntuu toisenlaiselta...

Kinkkinen ikuisuuskysymys, mutta sen tiedän, että tämä päätösosa vajaan sivun mittaisine loppulukuineen - jolle tässä kunniamaininta - käänsi oman vaa´ankieleni voimakkaasti positiiviselle, joten vaikka sarja loppuikin, niin toivottavasti ei Carlssonin tuotanto ja sen suomentaminen siihen kompastu!

Etulehden  Peggy Leen ja Speak low:n   siivittämänä helteessä hyräillen:

love is a spark: 

sunnuntai 2. kesäkuuta 2019

Veli-Matti Hyttinen: "Haikuja" - ex Libris...


"Haikuja", Veli-Matti Hyttinen, Etulinja-Kustannus, 2019, 40 s.

Veli-Matti Hyttinen  (s.1955), omien sanojensa mukaan:  keski-ikäinen taivaanrannan maalari ja pennitön uneksija. Kirjoittaminen: valopilkku ja henkireikä arkielämän harmaudessa. (Kirjasampo)

 Pieni on kaunista,  puheitta parasta:

Tuulen tuoksussa
omenapuiden kukat
elämän alku.

                                                          ©Haikuja, kansikuva



Kaislojen kuiske
tuuli valvoen yössä
kalat nukkuvat.

Tuuli kiertää rannat
yön hiljaisuus syö kaikki
turhuuden sanat.

Kuulen kukunnan
vuosissa lasken kerrat
kaiku tuplaten.




Aamun perhonen
siiven hipaisu iholla
kesän untuvaa.

Tunnelmallista kesää!

keskiviikko 29. toukokuuta 2019

Robert Louis Stevenson: "Hänen vastoinkäymisensä/The Misadventures of John Nicholson" - ex Libris...


"Hänen vastoinkäymisensä", Robert Louis Stevenson, Tiberius Kirjat, 2019,
109 s. Englanninkielestä suomentanut Valfrid Hedman. Ensimmäisen kerran ilmestynyt Hämeenlinnassa, Arvi A. Karisto Oy, 1933.

"Robert Louis Stevenson  (13.marraskuuta Edinburgh, Skotlanti - 3. joulukuuta 1984 Vailima, Samoa), alunperin Robert Lewis Balfour Stevenson, oli skotlantilainen romaanikirjailija, runoilija ja matkakirjailija, jonka tunnetuimmat teokset ovat seikkailuromaani Aarresaari sekä kauhuromaani
Tohtori Jekyll ja Mr. Hyde ."The Misadventures of John Nicholson  on  julkaistu 1897, Edinburgh Edition.  (Wikipedia)

                                                           ©Girolamo Nerli


"Johnin hilpeys ja kepeys johtivat hänet monenmoisiin ongelmiin, vaikka hän ei yleensä tehnyt pahaa eikä pyrkinyt mihinkään kiellettyyn. Varsinainen ongelma monivuotisine seurauksineen tuli, kun John säikähti ankaraa isäänsä eikä rohjennut kertoa, miten asiat olivat. Vihdoin hän päätti lähteä kotiin ja selvittää asiansa. Ehkäpä hän tapaisi vielä kauniin Floran, joka osaltaan oli saanut hänet tekemään tyhmyyksiä." (Takakansi)


Aarresaari  hurjine pistoolilla suoraan katsojaa kohti  tähtäävine kansikuvakapteeneineen, John Silvereineen jne. kuului lapsuuden ehdottomasti jännittävimpiin lukukokemuksiin, ja teoksen sivut kuluivat käänneltäessä ruttuisille hiirenkorville  sen ollessa vieläkin yksi kirjahyllyn nostalgia-aarteista.  Mutta kas kummaa, se olikin jäänyt  Tohtori Jekylliä ja Mr. Hydea lukuunottamatta ainoaksi Stevensonilta luetuksi teokseksi tähän asti. Tässä paikkuussa pääsemme mukaan Nicolsonin, tuon kertakaikkiseksi epäonnenmyyräksi osoittautuvan kulkijan matkassa kylvämään tuulta, niittämään myrskyä, korjaamaan satoa ja toisen kylvön kautta tuhlaajapojan paluuseen sekä Murrayfieldin saloille.
Matka jatkuu tragikomediana ajurinrattailla päätyen erikoisen esimerkin pääavainten hyödystä siivittämänä herra Nicholson (vanh.) armolliseen määrärahaan myöntymiseen.

-  John Varey Nicholson oli tyhmä mutta häntäkin tyhmempiä miehiä istuu nykyisin parlamentissa ylvästellen siitä, että muka ovat oman arvonsa luojat. Hänellä oli poikavuosistaan asti taipumusta pikku lihomiseen ja elämän kasvojen hilpeään ja keveään lukemiseen.
Ehkä tämä mielentila olikin alkuperäisenä syynä hänen onnettomuuksiinsa. Tämän vihjauksen jälkeen filosofia vaikenee hänen elämänsä uralla, ja taikausko astuu etualalle sillä valmiilla selityksellä, että hän oli jumalien vihaama. 

Stevensonin tapa kuvata aikakauden yhteiskuntaa ja aatesuuntia sekä etenkin vaikeuksia puoleensa magneetin tavoin itseensä imevän Nicholsonn mielenliikkeita ja  kippurointia  on kerrassaan oivallinen, suorastaan herkullinen,
ei niin piiruakaan pahanilkinen vaan sympatioita herättävä. Kuinka voikin yksi mies olla noin rouva Fortunan kaavunliepeiden epäsuosiossa? Tulee mieleen sanonta: Leuka rintaan ja kohti uusia vastoinkäymisiä.

Stevensonin kerronta etenee luontevasti polveillen ja itse teksti on vanhakantaisuudessaan rentouttavaa sekä kaikessa konstailemattomuudessaan ja  kikkailemattomuudessaan tervetullutta vaihtelua nykykirjallisuuden rinnalla. Mukavalukuinen, hauska ja viihdyttävä sivumääräänsä antoisampi teos!

Lisäbonuksena opettaja-kääntäjä, monipuolisen kielitaidon omannut
Valfrid Hedman,  (1872-1939)  oli  mielenkiintoinen  uusi nimi kunnioitettavan mittavalla listallaan suomennoksia.

Jokken kirjanurkasta löytyy vahvennusta klikkaamalla mainio postaus Aarresaaresta ja Stevensonin teoksesta Huomispäivän laulu:)

Mieluummin kallistun kuitenkin omakohtaisesti tämän puoleen:
Katse eteen, leuka ylös ja kohti

uusia seikkailuja:

maanantai 27. toukokuuta 2019

Arttu Tuominen: "Verivelka" - ex Libris...


"Verivelka", Arttu Tuominen, WSOY, 2019, 408 s.

Arttu Tuominen  (s. 1981) työskentelee ympäristötarkastajana ja kirjoittaa iltaisin tummia, kovaotteisia rikosromaaneja. Tuominen tuo lain molemmille puolille vahvan äänen, inhimillisen ja tunnistettavan." (Lievelehti)

                                                              ©Juha Törmälä                                       
                                              

Verivelka aloittaa uuden DELTA-sarjan. "Myöhäinen syksy. Porin Ahlaisissa tapahtuu raaka, mutta poliisin näkökulmasta tavanomainen surmatyö.
Mökillä, jossa on koolla iso ryyppyporukka, puukotetaan mies. Tapauksella on useita silminnäkijöitä mutta vähän surijoita; uhrilla on poikkeuksellisen väkivaltainen rikostausta. Poliisissa uranousua tekeva perheenisä, komisario
Jari Paloviita hätkähtää kuullessaan Ahlaisten surmasta epäillyn miehen nimen. Poikavuodet palaavat mieleen ja kovat muistot kietovat Paloviidan pian armottomaan kehäänsä. Tapahtumia ei voi pyyhkiä pois, vaikka juuri se olisi ainoa ratkaisu, joka hänen poliisina pitäisi tehdä." (Takakansi)



Paljon kehuttuun ja palstatilaa saaneeseen Arttu Tuomiseen tutustuin nyt dramaattisesti verivelan kautta ja näistä alkulähteistä lähtee juonipuro lirisemään muuttuakseen kerronnan edetessä vuolaaksi virraksi, jos ei suorastaan kaiken kohinaansa kätkeväksi valtoimenaan pauhaavaksi koskeksi:

-  "Mun aivot ja sun kädet", hintelämpi poika virnistää, mutta hyppää kuitenkin alas ja tarttuu lapioon. He kaivavat vuorotellen ja siirtävät maata kasoiksi kaivannon viereen. Kun kuoppa on heidän mielestään valmis, laskevat he sen pohjalle oranssin muovilieriön. Montusta nousee kostean ja happaman maan tuoksu. Pojat katselevat hetken kaivantoa ja lieriötä sen pohjalla ja alkavat lapioida maata takaisin. Paidat kastuvat ja hengitykset käyvät raskaiksi.

 -   "Minkä kautta me vannotaan?" "X:n kautta." He tarttuvat keskenään  ristiin ranteista ja tuijottavat toisiaan silmiin. Rotevampi poika aloittaa:
"Lupaan ja vannon, että vaikka mitä tapahtuisi, vaikka olisi sota tai rutto, niin se, mikä tänään kätkettiin, se kaivetaan yhdessä ylös kahdenkymmenenseitsemän vuoden päästä. Hintelämpi poika jatkaa: "Ja lupaan ja vannon, etten koskaan paljasta aarteen sijaintia kenellekään toiselle. Ja vaikka toinen meistä kuolisi, silloin toinen tulee paikalle ja kaivaa sen yksin ylös".

Tuominen kuvaa vastaansanomattomasti pienten/nuorten poikien, noiden ihanien rimppakinttujen, keskinäistä ystävyyttä ja vankkaa puolustusrintamaa malliin yksi kaikkien jne. puolesta kiusaajia vastaan samoin kuin Jarin ja Henriikan udunomaisesti versovaa, kipeänsuloista  nuorta ihastumista.
Persoonainluonti on onnistunutta, malliesimerkkinä nyrkkeilevä, viiden-kerran Henrik Oksman. Myös ympäristö- ja luontovälähdykset ovat keskiössä kulkevaa juonta ja toimintaa  elävöittäviä elementtejä.

-  Unessa hän (Paloviita) käveli niityllä, jonka heinä ulottui kainaloihin. 
Keskipäivän aurinko lämmitti poskia, värit paloivat epätodellisen kirkkaina.
Satoja hyönteisiä. Perhosia, sudenkorentoja. Kärpäset liimautuivat ihoon, 
tunkivat silmiin, suuhun. Ja koko ajan outo ajatus vaivasi häntä.
Jokin, joka tuli unen ulkopuolelta, jostain kaukaa ja jonkun toisen lähettämänä. Kosmista kohinaa. Ettei unessa ollut aikaa, että kaikki oli pysähtynyt - ja ainoa, mikä liikkui oli hän. Koska hän matkusti ajassa.  - Hän oli muukalainen matkalla ajan halki.... 

Ja nopea nillitys: vaikka kuinka kuvitteellisesta dekkarista on kyse, niin sitä,
että karrikoiden tutkinnanjohtaja hiippailee yön hämärissä fikkari hampaissa pitkin seinänvierustaja murtautuakseen omalle virkapaikalleen avaintodistetta vohkimaan, en kyllä purematta niellyt. Uskottavuusraja tuli vastaan.

Mutta fiktion nimissä ei siihen suinkaan kompastuta, sillä ei Verivelassa todellakaan kokonaisuutena mistään tusinatuotteesta ole kyse, vaan Tuominen omaa hyvän psykologisen silmän, ja hänellä on kyky omaleimaisen tekstin sujuvaan tuottoon. Kirjailija käsittelee näppärästi kuin pullaa siloisaksi pyöritellen ystävyyden ja lojaalisuuden vs. velvollisuuden välistä - tässä räikeää - ristiriitaa, joka saattaa monasti asettaa  komplisoidut punnukset Diken, oikeuden jumalattaren herkälle vaa'alle... Kaiken kaikkiaan tiivistä ja otteessaan pitävää kerrontaa. Arttu Tuominen on nimi, jonka visusti pidän mielessä DELTALLE jatkoa odotellen!

X:n kautta:

perjantai 24. toukokuuta 2019

Anne Sverdrup-Thygeson: "Jos hyönteiset katoavat/Insektenes planet"..." - ex Libris...


"Jos hyönteiset katoavat...", Anne Sverdrup-Thygeson, Minerva Kustannus Oy, 2019, 222 s., suomentanut Katarina Luoma.

"Anne Sverdrup-Thygeson on Norjan ympäristötieteen ja biologian yliopiston professori ja Norjan luonnontieteellisen tutkimuslaitoksen tieteellinen neuvonantaja. Hän on väitellyt tohtoriksi luonnonsuojelubiologiasta ja on opetustyössään erikoistunut luonnonsuojeluun ja metsien biodiversiteettiin." (Takakansi)

                                                            ©Hakon Sparre


"Hyönteiset ovat kaikkialla: ikuisessa pimeydessä, maapallon syvimmissä luolissa, aavikoilla, jäätyneissä järvissä, kastemaljoissa, tietokoneissa sekä mahahappojen ja sappinesteiden seassa hevosten mahalaukussa. Nämä pikkuotukset muuttavat kuihtuneet kasvit, lannan ja kuolleet eläimet hedelmälliseksi maaksi, ne pölyttävät kukkia ja ovat muiden eläinten ravintoa. Hyönteiset ovat yksinkertaisesti hammasrattaita, jotka pitävät maailman pyörät pyörimässä. Ne kykenevät myös kaikenlaisiin kummallisuuksiin, kuten vaikka käyttämään vatsaansa ja penistään jousisoittimena sekä parittelemaan yhtäjaksoisesti 79 päivää!
Maapallolla elää 200 miljoonaa hyönteistä jokaista ihmistä kohden. Niiden määrä on kuitenkin pudonnut puoleen viimeisen 40 vuoden aikana, samalla kun ihmisiä on tullut tuplaten lisää. (Takakansi)




Pieni on kaunista ja kiehtovaa, myös nämä elämällemme tärkeät pikkuruiset öhkömönkiäiset, joita vilistelee ympärillämme hurjasti enemmän kuin uskoisikaan, jos ei olisi tätä tuhtia ja hauskasti kirjoitettua tietopakettia lukenut!  Emme todellakaan ole yksin. Sverdrup-Thygeson lataa lukijansa iloksi mainion tietopaketin hauskoin anekdootein ja esimerkein ryyditettynä.
Luvut -  samoin kuin kappaleiden otsikot - on houkuttelevasti nimetty:
1) Pienet, kekseliäästi suunnitellut olennot, 2) Seksiä kuusijalkaisille, 
3) Syö tai tule syödyksi - hyönteiset ravintoketjussa 4) Hyönteiset ja kasvit - ikuinen kilpajuoksu, 5) Ahkerat kärpäset, maukkaat ötökät - hyönteisistä ja ruoasta, 6) Hyönteiset talonmiehinä, 7) Silkistä kirjoitusvälineisiin - hyönteistuotteita, 8) Oivalluksia hyönteisiltä ja 9) Hyönteiset ja me - tulevaisuudessa.

-  Puussa elää värikkäitä samettipunkkeja, vaaleita kuoriaislapsia, kookkaaksi kasvavia lehtisarvisia ja pikkuruisia hyppyhäntäisiä. Lastenhuoneet ja seuranhakupaikat sijaitsevat vieretysten. On elämää ja kuolemaa, dramatiikkaa ja unelmia. Millimetriperspektiivissä. 

-  Usein herkkujen nimetkin ovat tärkeitä - meidän on keksittävä nimiä, 
jotka synnyttävät positiivisia mielleyhtymiä. Otetaan esimerkiksi heinäsirkat ja sirkat, joita syödään monissa paikoissa. Voisimme ehkä - käyttämällä hieman mielikuvitusta - ajatella, että ne ovat maaeläinten vastine meren katkaravuille. Joten mitä jos kutsuisimme niitä "taivaskatkaravuiksi?" Se kuulostaa heti houkuttelevammalta, suorastaan taivaalliselta! 

-  Kuolleista eliöistä syntyy huomattava määrä proteiiniä ja hiilihydraatteja,
 jotka täytyy panna uudelleen kiertoon. Niiden lisäksi tulevat kaikki eläinten elinaikanaan tuottamat jätteet, siis jätökset. Niillekin on tehtävä jotain. Paskaduuni, saatamme ajatella, mutta hyönteiset ovat valmiita auttamaan meitä  myös tässä asiassa.

-  Sarjasta kakasta on moneksi: Mitä tuumaisit esimerkiksi kakkaperuukista? Kilpikuoriaisiin kuuluva Hemisphareota cyanea -kovakuoriainen elää kääpiöpalmuissa Floridassa ja naapurivaltioissa, Kun toukka syö palmunlehtiä, sen toisesta päästä tulee ulos kauniita, vaaleankeltaisia kiharoita. 
Toukka koristelee niillä selkänsä hienosti niin, että syntyy vaaleista kakkakiehkuroista muodostunut peruukki, joka muistuttaa vähän 
Donald Trumpin tyylikästä kampausta. Peruukin tarkoitus on tietysti toimia puolustuskeinona: vaikka olet nälkäinen, et yleensä tahdo hiuksia suuhusi.

Jos Sami Karjalaisen upea kuva- ja tietoteos  Rantojen hyönteiset 
viritti lisäkiinnostusta hyönteismaailmaan ja sai tunnustamaan: Ken kerran on tässä teoksessa  nähnyt hyttysen siiven suurennettuna, sen  pysäyttävän hehkun ja kauneuden, suhtautuu jatkossa aivan toisella asenteella  korvan juuresta kuuluvaan inhaan ininään, niin tämä Sverdrup-Thygesonin ei-ryppyotsaisesti kirjoitettu opus avasi lopullisesti ja kutkuttavin anekdootein ja vertauksin kehystettynä  silmät sille suurelle, suorastaan ratkaisevalle merkitykselle,
joka näillä vipeltäjillä ja liihottelijoilla globaalisti on. Hyönteiset tulisivat vallan mainiosti toimeen ilman meitä "luomakunnan kruunuja", vaan mepä ilman pikkuväen uurastusta olisimme lyhyessä ajassa hukassa ja hunningolla.
Ei siis mitään mitätöntä jengiä!

Tämä Anne Sverdrup-Thygesonin hupaisa ja eläväinen teos on oiva osoitus siitä, ettei tiedon hankinnan suinkaan tarvitse aiheuttaa hampaiden kirskuntaa ja lisäryppyjä otsanahkaan, vaan sen voi tehdä lokoisasti nautiskellen ja naureskellen sekä ennen kaikkea äimän käkenä kunnioituksesta ihmetellen!
Teos sopii erinomaisesti myös tiedonhaluisille nuorille luonnon ihmeistä kiinnostuneille lukijoille ja heti tuoreeltaan jo tämän eilispäivänä  nti Elohopealle esittelinkin:)

-  Luonto ei ole missään muualla suurempi kuin pienimmissä olennoissaan. Plinius vanhempi Historia Naturalis 11,1.4, noin vuonna 79 eKr.

Voihan hyvät hyppyhäntäiset;

Elämä on, - ihmeellistä:

tiistai 21. toukokuuta 2019

Varpu Tavi & Riitta Lahtonen: "Muistisairaan selviytymisopas" - ex Libris...



"Muistisairaan selviytymisopas", Varpu Tavi & Riitta Lahtonen, Docendo, 2019, 207 s.

"Varpu Tavi  on filosofian maisteri, yksi Suomen luetuimpia terveystietokirjailijoita sekä Iltalehden Lifestyle-osion blogisti. Hänellä on Alzheimeria sairastava äiti.

Riitta Lahtonen on filosofian maisteri ja lääketieteen tohtori, jolla on palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys.
Hän on työskennellyt kaikilla terveydenhoidon sektoreilla, sotaleskien kuntoutuksesta vastaavana lääkärinä sekä saattohoitokoti Karinan vastaavana lääkärinä. Nykyisin hänellä on yksityisvastaanotto lääkäriasemalla, joka on suunnattu 65+ asiakkaille. Hän työskentelee tehostetun palveluasumisen sekä kotisairaanhoidon lääkärinä. Hän on toiminut Alzheimerin tautia sairastavan äitinsä omaishoitajana." (Takakansi)

"Muistisairaus koskettaa tavalla tai toisella useimpia meistä. Kuka sairastuu itse, kenellä läheinen tai ystävä. Muistisairaus pelottaa ja ahdistaa niin sairastunutta kuin hänen omaisiaankin.

"Mitä muistisairausdiagnoosi tarkoittaa? Miten sairaus etenee? Voiko Alzheimeria ennaltaehkäistä tai sen kehitystä hidastaa ruokavaliolla ja elämäntavoilla?
Miten muistisairauksia voidaan hoitaa lääketieteen keinoin? Mistä täydentävistä hoidoista saattaa olla apua? Mistä voi saada apua käytännön kysymyksissä?
Miten yhteiskunta tukee muistisairaan hoitoa? Mitä turvalaitteita on olemassa? Mitä laki sanoo muistisairaan itsemääräämisoikeudesta ja asioiden hoidosta? Miten kotihoito toteutetaan? Milloin palveluasuminen tulee ajankohtaiseksi? Miten omaishoitajan jaksamisesta voi huolehtia? Mikä on muistisairaan todellisuus? Miten suhtautua harhoihin ja toistuviin tarinoihin? Mitä sitten,
kun muistisairas ei enää tunnista omia perheenjäseniään?" (Takakansi)




Teos sisältää tarkkarajaiset ja asialliset luvut: Vanhukset säästökohteina, Muistisairauden monta muotoa, Elämäntavoista rokotteisiin,
Muistisairauden tunnistaminen, Muistisairauden eteneminen, 
Lääketieteellinen hoito, Elämäntavat ja täydentävät hoidot, 
Muistisairaan ruokavalio, Kun muisti hiipuu, tunne jää; Kotihoito, 
Kuntouttava hoito, Hoiva- ja palvelukodit, Mitä sanoo laki, Paperisota, 
Uupuneet omaishoitajat ja omaiset, Saattohoito sekä Lisätietoja, 
Lähteet ja Viitteet.

Yllä koko nippu relevantteja, kipeitä ja vastaustaan huutavia  kysymyksiä, joihin yhä useampi meistä joko jo nyt tai tulevaisuudessa hakee vastauksia.
Omalla kohdallani hra Alzheimer otti lupaa kysymättä tuolloin 85-vuotiaan Tätini käsikynkkäänsä ja sitten olikin naurussa pitelemistä ja karjalainen huumorimme läheisestä elämänmittaisesta suhteestamme huolimatta koetuksella tällä A:n morsiamella ja minulla omaishoitajana. Tämä tapahtui v. 2003, jolloin tieto oli sirpaleina maailmalla. Meidät pelasti se, että olimme alusta lähtien prof. Raimo Sulkavan ammattitaitoisissa ja turvallisissa käsissä. Hän myös kehotti meitä itse aktiivisesti ottamaan selvää sairaudesta ja lukemaan kaiken mahdollisen, minkä teimmekin.
Kuinka tarpeellinen ja tervetullut olisikaan tuolloin ollut tällainen selviytymisopas, johon on yksien kansien sisään koottu tiivis tietopaketti linkkeineen ja ohjeineen, selkeästi ja vieläpä mukavalla, lämpimällä tyylillä kirjoitettuna sekä kauniisti kuvitettuna!!

-  Kirjoittaessamme tätä kirjaa säästötoimenpiteet vanhustenhuollossa ovat jo osoittaneet vaikutuksensa. Vanhuksia jopa kuolee laiminlyöntien vuoksi, esimerkiksi aliravitsemukseen. Mediassa on toistuvasti kirjoituksia vanhustenhoidon tilasta, ja hoitajat ovat korottaneet äänensä, koska he kokevat työnsä kunnolla tekemisen mahdottomaksi. Suurten hoivojättien eräiden hoivakotien toiminta on jouduttu jopa keskeyttämään laiminlyöntien vuoksi jne. jne.

Niinpä...  On kestämätöntä, että urakkansa yhteiskunnan hyväksi jo suorittaneet ja veronsa maksaneet vanhukset joutuvat tässä mittareiden mukaan maailman onnellisimmassa maassa, jota myös hyvinvointivaltioksi kutsutaan, pelkäämään omaa ikääntymistään ja  raihnaistumistaan hoidon puutteen vuoksi. Vanheneminen kun jo sinänsä käy täydestä työstä. Ja yhteiskuntahan on tasan niin vahva kuin sen heikoin lenkki!?

- Tämä kirja on vetoomus arvokkaan vanhuuden puolesta, Tämä kirja on vetoomus sen puolesta, ettei yhdenkään vanhuksen tarvitsisi enää kuolla kotiinsa yksinäisenä ja peloissaan, kaikkien unohtamana...

-  Ennen kaikkea kirjan tarkoitus on osoittaa, että muistisairaus ei merkitse mielekkään ja arvokkaan elämän loppumista!

Mutta: tutkitaan - ja ajoissa - se, mikä voidaan ja hoidetaan se, mikä voidaan sekä katsotaan sitten, missä kohtaa on aika nostaa kädet ylös, kuten omalla "henkilääkärillämme" on tapana todeta. Ja tuohon malliin tämä kirja antaa oivia ohjeita, miten toimia, mistä löytyy apua ja tukea sekä mitä huomioida.
Jo itse kansi kuvaa herkästi sitä, kuinka aatos, sanat ja itse ihminen vähän kerrassaan haihtuvat keveästi leijailleen ilmaan, toisaalle.
Koko teos on asiantuntevan varmaotteisesti  empatialla ja lämminhenkisyydellä ilman säälittelyn hiventäkään selkosanaisesti kirjoitettu antaen hienosti tilaa sairastuneiden haaveille valokuvien muodossa.
Siispä tavoistani poiketen: suosittelen lämpimästi!

Vetoomuksen allekirjoitti:

lauantai 18. toukokuuta 2019

Marco Vichi: "Komisario Bordelli ja kuolema Firenzessä/Morte a Firenze" - ex Libris...

"Komisario Bordelli ja kuolema Firenzessä", Marco Vichi, Aviador Kustannus, 2019, 390 s., suomentanut Enneli Poli.

"Marco Vichi  (s. 1957) on firenzeläissyntyinen, nykyisin Chiantissa asuva kirjailija, jonka luoma hahmo komisario Bordelli on saanut sankoin joukoin ystäviä rikoskirjallisuuden harrastajien joukossa eri puolella Eurooppaa.
Teoksistaan useaan otteeseen palkittu Vichi edustaa genrensä sitä tekijäkuntaa, jolle on tunnusomaista oikeaoppisen murhajuonen lisäksi korkea kaunokirjallinen laatu. Vuonna 2013 hänen monipuolinen kirjailijauransa palkittiin Premio delle Arti - Fiorentininel Mondo -palkinnolla." (Lievelehti)
Sarjassa ovat aiemmin ilmestyneet Komisario Bordelli  (2016) ja
Komisario Bordellin likaisin tapaus (2017).


"Kolmetoistavuotias poika katoaa Firenzessä. Tapaus vaikuttaa varsin tavanomaiselta, kunnes löytyy hyväksikäytetyn pojan ruumis. Komisario Bordelli alkaa tutkia tapausta, jonka langat johtavat kaupungin rikkaiden ja mahtavien jäljille...
Marco Vichin supersuositun dekkarisarjaan kolmas suomennos ravistelee italialaisen yhteiskunnan valtarakenteita. Samalla se on aito klassinen murhamysteeri joka kysyy: kuka on syyllinen? Arno-joki tulvii, ja isokenkäiset viettävät kosteita juhlia huviloissaan. Odotettu kolmas Bordelli-suomennos pitää lukijaa pihdeissään hellittämättä otettaan edes loppuratkaisun lähestyessä:
miten ihmeessä tässä näin kävi? " (Takakansi)

Vichi ja komisario ovat olleet kahden aiemman teoksen verran ratevaa ja huumoripitoista seuraa, joten hyvillä mielin ja hyvin odotusarvoin tartuin tähän uutukaiseen. Harva dekkari alkaa kotoisasti   herkkutattien poiminnalla ja metsässsä vaeltelulla. Leppoisten alkumetrien jälkeen Vichi käy järein verbaalisin  asein ja sahanterävin hain hampain eliitin turmeluksen kimppuun asenteella 10 - 0, ja teeman inhottavuuden huomioon ottaen täydestä, parhaasta mahdollisesta  syystä!!
Arno-joen tulvakatastrofin jälkimainigeissa mainitaan Amerikan avun ruoka-annosten lisäksi kuriositeettina myös maamme: kaikkein erikoisin tapahtuma oli ollut yön aikana saapunut kuorma-auto: eräs Suomessa pizzerian avannut italialainen, oli saatuaan tiedon tulvasta ostanut kuormallisen kumisaappaita, ja oli henkilökohtaisesti tullut tuomaan ne Firenzeen.

Todelliseten johtolankojen puuttuessa Bordellila on edessään kolme toimintamahdollisuutta: suora hyökkäys, hämähäkin verkko ja avaimenreikä, joiden välisiä etuja hän tarkkaan punnitsee:

- Suorassa hyökkäyksessä oli yksi hyvä puoli: yllätys. Oletetun syyllisen kimppuun hyökättäisiin selkein syytöksin, toivoen, että tämä murtuisi ja tunnustaisi.
Lyhyesti sanoen varsinaista puhdasta hämäystä, mutta jos se ei onnistunut, tapahtuisi niin kun pokerissa: menettäisi koko pelin.
Hämähäkkiverkkometodissa oli kyse siitä, että epäillyn ympärille kudottiin verkko, joka pyrki näännyttämään epäillyn hämärillä ja jatkuvilla viittauksilla niin kuin Porfiri Petrovitš toimi Raskolnikovia kuulustellessaan. Tietysti se ei toiminut aina, kaikki riippui epäillyn hermojen kestävyydestä. Ja joka tapauksessa toteuttamisessa ei saanut olla kiire, ja ennen kaikkea piti osata näytellä hyvin.
Avaimenreikämetodi vaati aikaa, kärsivällisyyttä ja taitoa.
Väijymistä, varjostamista ja jatkuvaa kontrollointia. Jos kysymyksessä oli oikea syyllinen, ennemmin tai myöhemmin tulisi esille jotakin. Tämä menetelmä vaati eniten työtä, mutta siinä oli myös vähiten riskiä. Piilossa pysytellen odotettiin, että epäilty tekisi virheen...

Komisario Bordelliin tutustuttaneeseen ykkösteokseen tykästyin täysillä, kakkonen ei virittänyt aivan yhtä särötöntä säveltä, mutta kolmas kerta toden sanoo: Vichi on luonut komisariostaan entistä muhevamman ajattelijan ja herkistelijän. Tutkinta etenee omia polkujaan Bordellin entisen aseveljen pojan ja arvostaman nuoren Pirasin myötävaikutuksella.

Vichi onnistuu mainiosti kuvaamaan arvon komisarion, joka ei pitänyt Italiasta vaikka tavallaan kyllä rakasti sitä, mutta ei pitänyt siitä, mutkatonta suhdetta rempseään ja temperamenttiseen Rosaan sekä  herkän pikkupoikamaista pihkaantumista kauniiseen myyjättäreen, Eleanoraan: Jokainen nainen, josta hän oli pitänyt, oli vaikuttanut häneen samalla tavalla, mutta tämä tyttö enemmän, paljon enemmän...

Iki-ihana Firenzen miljöö ja maisemat, Ponte Vecchion silta jalokivikauppiaineen,
jotka tosin tässä timanttien hiplailun sijaan ronskisti lapioivat mutaa, kelpo komisario Bordelli ja Vichin erinomaiset kerronnalliset taidot terrierimäisine eliitin nilkkojen puraisuineen ja huumorihöystöineen  loivat kokonaisvaltaisen, tasapainoisen ja verbaliikaltaan rikkaan lukukokemuksen, joka jätti mukavan ja makoisan lukujäljen.

- "Entäpä Kristus?" äitini sanoi. "Hän pelasti meidät pahalta." "Hän kuoli ihan turhaan," sanoin, "hänen  uhrauksestaan ei ole ollut mitään hyötyä. Hyvät pelastuvat, mutta pahat eivät, sille ei voi mitään, ja ihmiset ovat pahoja." Malaparte

-  Joka liikaa haluaa, ei mitään saa...  

Mutta mepä saadaan kohtsiltään aimo annos sarjasta läheisyys lämmittää:
iloista hännän heilutusta ja tassujen rapinaa Unskin, Sempun ja Nempan saapuessa hoitoon sekä mitä parhainta lenkkiseuraa, joten annetaan auringon paistaa ja lämmön helliä luonnon ollessa kauneimmillaan.

Iloista ja aurinkoista viikonloppua:


maanantai 13. toukokuuta 2019

Thomas Erikson: "Mielivalta / Vanmakt" - ex Libris...


"Mielivalta", Thomas Erikson, Minerva Kustannus Oy, 2019, 468 s.,
suomennos Timo Korppi.

"Thomas Erikson   on ruotsalainen kirjailija ja käyttäytymistieteisiin erikoistunut johtamisvalmentaja ja yrityskonsultti. Suuren yleisön tietoisuuteen hän on noussut persoonallisuusprofilointia käsittelevillä kirjoillaan Idiootit ympärilläni ja Psykopaatit ympärilläni sekä käyttäytymistieteilijä Alex Kingistä kertovilla trillereillään. Ruotsissa huippumenestykseksi nousseesta Alex King -sarjasta on aiemmin ilmestynyt suomeksi romaani Pelonkylväjät." (Lievelehti)


                                                             ©Lars Trangius


"Tukholmassa asuvan englantilaisen diplomaattiperheen poikavauva katoaa. Muutamaa tuntia myöhemmin lapsi ilmestyy Ison-Britannian suurlähetystöön. Pari päivää myöhemmin vauva katoaa uudelleen, samoin lapsen hoitaja.
Ja vähän sen jälkeen myös perheen teini-ikäinen tytär. Joku sieppaa järjestelmällisesti perheen jäseniä vain palauttaakseen heidät vähän ajan päästä takaisin kotiinsa. Joku, joka haluaa osoittaa valtansa. Joku, joka ei kaihda mitään keinoja.
Perheen isä, diplomaatti William Smythe, on tavallisesti kylmänviileä ja hallitsee hankalatkin tilanteet. Mutta nyt joku muu vetelee ohjaksista ja uhkaa hajottaa hänen elämänsä palasiksi. Käyttäytymistieteilijä Alex King tulee vedetyksi mukaan dramaattisiin tapahtumiin, ja hänellä edessään vaikeita kysymyksiä.
Kuka on tämän pirullisen suunnitelman takana ja miksi? Mitä tapahtuu, jos hän ei kykene auttamaan perhettä?" (Takakansi)




Mielivallan merkeissä tapaan Eriksonin ja Kingin  ensi kertaa, eivätkä kirjailijan  käyttäytymistieteelliset teoksetkaan ole tuttuja, vaikkakin totuuden nimissä elävässä elämässä joskus on ollut eräänlaista tuntemusta idiooteista ja psykopaateista sekä vallankäytöstä ympärilläni, alla olevan uhallakin näin tunnustaen, tietoisen riskin ottaen:

-  Vallan koko salaisuus piilee siinä, että tietää muiden olevan heikompia kuin on itse.  Ludwig Börne (1786-1837)

Eriksonin kerronta kulkee juoheasti ja teos pitää sisällään peräti 124 lyhyttä ja napakkaa lukua. Tavanomaisesta poikkeavaa käytöstä on  kidnappausten ja palautusten jatkuva vuo sekä lunnasvaatimusten totaalinen uupuminen.
Läpi teoksen kulkee myös Alexin ja Ninan henkilökohtaisen suhteen hapuilu sekä kollegiaalisesti että siviilitasolla jättäen vaikutelman, että suutarin lapset kulkevat ilman kenkiä, alan vankasta ammattilaisesta kun Alexin kohdalla on kyse.

- Alex heitti kukat samaan roskakoriin, jonne hän tapasi viskellä joutavia papereita. Raskain askelin hän tallusteli kotiaan kohti viileässä illassa. Kaksikymmentä korttelia erotti Ninan asunnon Vasastanissa ja hänen asuntonsa Östermalmilla. Normaalioloissa hän olisi viittonut itselleen taksin, mutta nyt hän tarvitsi raitista ilmaa ja hetken miettiä asioita itsekseen. Toki hän oli huomannut Ninan etääntyneen viime aikoina, mutta hän oli itse niin  syventynyt Sara Lejonin oikeusjuttuun, ettei ollut huomannut pysähtyä miettimään tilannetta.
Hän oli paahtanut täydellä höyryllä työasioitaan. Jossakin vaiheessa hän oli hukannut Ninan, mutta sitä hän ei käsittänyt miten nopeasti Nina oli kääntänyt hänelle selkänsä. Kuinka pitkään sitä oli jatkunut?

Loppuluvussaan: Sinulle joka pääsit tähän saakka, Erikson selventää vallan käsitettään  ja tämän kirjansa alkeperäisideaa siitä, kuinka pitkälle joku on valmis menemään pitääkseen kiinni vallastaan? Lisäksi hän esittelee käyttövoima-teoriaa, jonka hän luokittelee seuraavasti: Teoreettinen, Käytännöllis-taloudellinen, Esteettinen, Sosiaalinen, Yksilöllinen ja Perinteinen.
Hän kertoo syventävää tietoa löytyvän osoitteestaan, joka postauksessani aukeaa kirjailijan esittelyssä olevaa, vahvennettua nimeä klikkaamalla, ja karsineensa sitä itse kirjan tekstistä, jottei tempo olisi laskenut ihan nollaan. Hänen lähtökohtansa perustuvat psykologi ja filosofi Eduard Sprangerin (klik) (1882-1963)  tutkimuksiin ja johtopäätelmiin.

Sir Nigel:  -  Mies oli ylettömän vallantäyteinen, siitä ei ollut epäilystäkään. Punainen ihmistyyppi, kuten useimmat huippujohtajat. Vahva neuvotteluissa ja tuloshakuinen. Ehdottomasti ihmissuhdetaidoton. Punaiset eivät olleet johtajina muita parempia, mutta heillä oli terävämmät kyynärpäät kuin useimmilla.
He sietivät kylmää tuulta huipulla. Sir Nigel oli tyyni ja hillitty, mutta samalla hänellä oli uskomaton tahdonvoima. Se toki johtui paljolti hänen asemastaan vallan kahvassa.

 -  Se,  joka haluaa elää suurmiehen varjossa, saa tottua viileään ilmastoon. Japanilainen sananlasku

Kelpo dekkarin juonenpyörityksen lisäksi teoksessa on siis tarjolla myös psykologista antia, joka jättää pohdittavaa.  Tempon nollautumisesta ei pienintä pelkoa, vaan Erikson on mielestäni kelvollisesti onnistunut limittämään molemmat teemat ilman vinoutumaa niin, että painopiste olisi heittänyt vaa`ankielen tanakan häiritsevästi jomman kumman puolelle  tarjoten lukijalleen psykologista jännitystä kerrakseen.  Ketterää juonenkuljetusta, persoonallinen ja kiintoisa henkilömiehitys ynnä selkeää tekstiä; edukseen bulkista poikkeavaa luettavaa!

-  Lähes kaikki selviävät vastoinkäymisistä, mutta jos haluat koetella miehen luonnetta, anna hänelle valtaa. Abraham Lincoln (1809 - 1865)

Lincolnin toteamaan ei niin mitään lisättävää.

Käyttövoimiaan perkaili:

sunnuntai 12. toukokuuta 2019

Ruusu korvan taakse - äitienpäivää...


Kaikille äideille, isoäideille, täti-immeisille, äidinsieluisille ja kasvattajille:




Joka kerran on äidiksi syntynyt,
hän äiti on kaikkien lasten,
ja kaikkia maailman lapsia
hän on painanut rintaansa vasten,


ja maailman lasten itkua
hän on korvissaan alkanut kuulla,
sillä maailman lapset puhuvat
hänen omien lastensa suulla.

A-M Kaskinen





Voimia, aurinkoa ja iloa!

Annetaan juuret ja siivet, pidetään huolta & jatketaan harjoituksia:

lauantai 11. toukokuuta 2019

Orhan Pamuk: "Punatukkainen nainen / Kırmızı Saçlı Kadın" - ex Libris...

"Punatukkainen nainen", Orhan Pamuk, Kustannusosakeyhtiö Tammi,
Keltainen kirjasto, 2019, 322 s., suomentanut Tuula Kojo.

"Orhan Pamuk   (s.1952 Istanbulissa) on Turkin merkittävin ja kansainvälisesti tunnetuin nykykirjailija. Häntä kiitetään erityisesti idän ja lännen ristiriitojen kuvaamisesta ja ainutlaatuisesta kyvystä rakentaa siltoja kulttuurien välille. Pamuk sai kirjallisuuden Nobel-palkinnon vuonna 2006." (Takakansi)


                                                           ©Markko Taina

"1980-luvun Istanbulissa apteekkariperheen poika Cem ryhtyy kaivonkaivajan apupojaksi ansaitakseen rahaa yliopistoa varten. Hän työskentelee mestari Mahmutin kanssa pikkukaupungin kuivalla tasangolla, ja kaivon syvetessä syvenee myös isättömän Cemin kiintymys Mahmutiin.
Tasangon rauha rikkoontuu, kun Cem kohtaa kiertävään teatteriseurueeseen kuuluvan punatukkaisen naisen. Dramaattisten tapahtumien jälkeen Cem pakenee kaivokselta, mutta muistot eivät jätä häntä rauhaan.
Kun hän vuosia myöhemmin palaa pikkukaupunkiin ja tapaa kaivolla tuntemattoman nuorukaisen, tarut ja todellisuus risteävät ihmeellisellä tavalla." (Lievelehti)


Pamukin edellinen suomennos Kummallinen mieleni  poiki toteamuksen:   elämää ymmärtävä perusote on mukaansa tempaava, rehellisen oloista ja elävää tekstiä,  joka ei jätä lukijaansa kylmäksi tai ulkopuoliseksi.
Ja sama tahti jatkuu tässä  uusimmassa pohdiskelussa: Totta vai tarua?
Onko totuus tarua ihmeellisempää? Entä kohtalo, onko sitä olemassa?
Voiko sitä paeta?
Kuningas Oidipuksella ja Kuninkaiden kirjalla on vankka sijansa Cemin elämänkulussa, syyllisyyden tunteiden käsittelemisessä ja yrityksessä ymmärtää niitä. Taustalla lämmittää nousevan auringon lailla kirjailijan rakkaus Istabulia, maataan ja sen kulttuuria sekä historiaa kohtaan.

Olin jo tuolloin ymmärtänyt, että ajatukset ilmestyivät mieleeni milloin sanoina, milloin kuvina.  Joskus en edes kyennyt ajattelemaan jotakin ideaa sanoin... 
Mutta näin heti sieluni silmin kuvana esimerkiksi sen, miten juoksin ja mitä ajattelin silloin kerran kun satoi kuin saavista kaatamalla. Joskus taas osasin pukea jonkin ajatuksen sanoiksi, mutta en millään saanut sitä mieleeni kuvana. Kuten mustaa valoa, äidin kuolemaa tai äärettömyyttä.

Pamuk ruotii isä-poikaa teemaa  ja sen kimuranttia, ikiaikaista arvoitusta tiheällä kammalla. Hän kirjoittaa samaan aikaan suvereenisti isälle pojalta ja pojalta isälle jättäen pinnan alle väreilemään kysymyksen  miksi juuri tämä läheiseksi ja suojaavaksi tarkoitettu ihmissuhde on miesten/poikien elämässä niin komplisoitu?

-  Me kaikki haluamme vahvan ja päättäväisen isän, joka kertoo mitä saa tehdä ja mitä ei. Miksi? Siksikö että meidän on vaikea päättää, mitä kuuluu tehdä ja mitä ei, mikä on hyvää ja oikein, mikä taas syntiä ja väärin. Vai siksi, että meillä on alati tarve kuulla, että emme ole syyllisiä ja syntisiä. tarvitaanko isää aina, vai vain silloin kun pää menee sekaisin, maailma räjähtää käsiin ja ahdistus iskee?

- "Jos varttuu ilman isää, ei tajua että maailmalla on keskipiste ja rajat, vaan luulee pystyvänsä tekemään mitä tahansa...", Sehat sanoi. "Mutta jonkin ajan kuluttua meneekin sormi suuhun, ja silloin yrittää löytää maailmasta merkityksen ja keskipisteen ja alkaa etsiä ihmistä, joka panisi vastaan."

Pamuk tekee se taas: kietoo lukijansa rakkaudella ja lämmöllä  kerrontansa sisään omaan kiehtovaan ja todeksi elämäänsä maailmaan, joka sulkee ulkopuolelle arkitodellisuuden. Hän on kehrännyt täyteläisen kudelman turkkilaista yhteiskuntaa, miljöötä, Istanbulin valtaisaa laajenemista ja poliittisia oloja tarjoillen  kompaktin paketin yksilötarinan kautta,  kokemuksellisesti ja elävästi. Herkkää, koskettavaa ja ikiaikaista!

-  Kuten ei isätöntä poikaa, ei liioin pojatonta isää tohdi kukaan ottaa huomaansa. Firdawsi: Kuninkaiden kirja.

Punatukkaisen naisen jäljillä ovat kulkeneet Kirja vieköön! -blogin riitta k ja
 Kulttuuri kukoistaa -blogin Arja:)

-  Näin tähdenlennon...