keskiviikko 24. huhtikuuta 2019

Jeffrey Eugenides: "Oikukkaat puutarhat / Fresh Complaint" - ex Libris...


"Oikukkaat puutarhat", Jeffrey Eugenides, Otava, 2019, 303 s., suomentanut
Arto Schroderus.

"Jeffrey Eugenides (s.1960) on sukupolvensa keskeisiä amerikkalaiskirjailijoita.Hänen esikoisromaaninsa Virgin Suicides (1993) tunnetaan myös Sofia Coppolan ohjaamana elokuvana. Romaani Middlesex (2002) toi Eugenidesille Pulizer-palkinnon. Hänen edellinen teoksensa oli romaani Naimapuuhia (2012). Oikukkaat puutarhat sisältää kymmenen 1980-2010 -luvuilla kirjoitettua novellia, jotka ilmestyvät nyt ensimmäistä kertaa yksissä kansissa." (Lievelehti)

                                                           ©Gasper Tringale

"Amerikkalaisen kirjallisuuden kärkinimi kuvaa yllätyksellisissä ja piikikkäissä novelleissaan ihmisiä niin henkilökohtaisten kuin kansallistenkin kriisien keskellä. Epäonnistunut runoilija ryhtyy kavaltamaan rahaa. Thaimaahan matkustanut amerikkalainen nuorukainen päätyy henkiselle matkalle rajun vatsataudin seurauksena. Muusikonurasta haaveileva opettaja hankkii velkarahalla kalliin klavikordin, jota ei perhe-elämän velvotteiltaan ehdi soittaa." (Lievelehti)

Lukiessa selviää myös: kuinka kohtaloa voi huijata pikapaluulla menneeseen, miksi unelmat ja todellisuus joutuvat törmäyskurssille, onko totta että yrittänyttä ei laiteta matkalla moduulitalosta motelliin ja kuinka hankkia green card.
Entäpä millä konstein puolisolta ei tule puuttumaan patruunoita syyttelypyssystä, kun hän lähtee pariterapiassa etsimään pahista  ja miten napsitaan salaa yrityksen businesskuormasta?


Novellista Valittajat kaksikko Della & Cathy tukeutuvat Velma Wallisin mainioon ja koskettavaan teokseen: Kaksi Vanhaa naista  tiukan paikan tullen mottonaan tehokas: "Nyt otetaan kirveet esiin!"

-  Eräänä päivänä sataa taas lunta. Pysähtyessään ikkunan ääreen Della tuntee äkillistä halua astua ulos ja lähteä kävelemään lumisateeseen. Niin kauas kuin vanhat jalat kantavat. Hän ei tarvitsisi edes rollaattoria. Ei tarvitsisi mitään.
Kun Della katsoo ikkunalasin takana pyörteilevään lumeen, hän tuntee tähyävänsä omiin aivoihinsa. Tällaisia hänen ajatuksensa ovat nyt, alituisessa kierrossa, liikkeellä paikasta toiseen, sellaista läpitunkematonta pyryä koko pääkoppa täynnä. Jos hän menisi ulos lumeen, katoaisi sinne siinä ei olisi hänelle mitään uutta. Olisi kuin sisäpuoli kohtaisi ulkopuolen.
Sulautuisi yhteen sen kanssa. Kaikki olisi valkeaa. Sen kuin kävelisi ulos. 
Jatkaisi kävelyä. Ehkä hän tapaisi jonkun, ehkä ei. Ystävän... 

-  Märkänä kuin höyry - nyt hän oli aivan varmasti hereillä - viidakko tunkeutui sieraimiin. Hän ei ole ikinä haistanut mitään vastaavaa. Se on kuin mutaa ja ulostetta ja niiden seassa kainaloa ja matoa, tosin ei sekään kata aivan koko kirjoa. Seassa on myös villisikaa, parimetristen orkideoiden juustomaista leyhähdystä ja kärpäsloukkujen kalmanhönkää. Kaikkialla kylän ympärillä, soisesta maasta aina puiden latvoihin, eläimet syövät ja sulattavat toisiaan ja röyhtäilevät suu ammollaan.

-  Hänen äänensä oli täynnä ihmetystä ja tyrmistystä, kun hän mietti ideoita, joihin miehet tarrautuivat, varsinkin vanhempina. Ne olivat kuin hulluuden puuskia, paitsi että miehet kokivat nämä mielenvikaisuudet oivalluksina. 
"Nyt minä keksin!"  Dickillä oli tapana sanoa.  He saattoivat olla tekemässä mitä vain, syömässä illallista, elokuvissa, kun inspiraatio yhtäkkiä iski ja Dick  pysähtyi kuin seinään ja ilmoitti: "Hei, sain juuri ajatuksen." Sitten hän seisoi liikkumattomana sormi leuallaan ja laskelmoi, kaavaili.

 Jos ovat oikukkaat elomme puutarhat, niin kyllä Eugenides meille tarjoaa oman versionsa elon oikuista kaikkine kimuranttiuksineen ja tekee sen herkullisesti, säästelemättä. Teos on tulvillaan hirteishuumoria ja syväluotausta kohdistuen meihin Telluksen tallaajiin ja niihin seikkoihin, jotka ratkaisuihimme, luisumisiimme ja nousemisiimme, kohtaloomme vaikuttavat ja mistä kaikista tekijöistä  päätöksemme kulloinkin itse asiassa ovat kiinni.
Sallitaanko sattumallekin oma sijansa?

Eugenides on ilman muuta novellien raskassarjalainen, mitä aihekirjon ulottuvuuteen ja laajuuteen, tekstin laatuun, ilmaisvoimaan, kiinnostavuuteen sekä herkullisuuteen tulee, minkä kaiken Arto  Schroderus meille loistavan  suomennoksen muodossa nautittavaksi tarjoilee! Sisällönmyötäinen ja kaunis kansi on Anja Reposen taiteilema. Laatuteos!

- Me löysimme toisemme monta monituista kertaa ennen kuin hukkasimme toisemme. "Täällä ollaan!" sanoimme syvällä sisimmässämme.
"Tule löytämään minut." Helppo homma, kuin maalaisi punastuksen sateenkaareen...

Missä mietteissä puutarhoissa on kuljeskeltu myös blogissa
Donna mobilen kirjat selviää klikkaamalla:)

Etsien & löytäen:

maanantai 22. huhtikuuta 2019

"Kuiva kausi / The Dry" - ex Libris...


"Kuiva kausi", Jane Harper, Tammi, 2019, 381 s., suomentanut Mari Hallivuori.

"Jane Harper  (1980) on syntyjään britti, mutta hän on asunut osan lapsuudestaan Australiassa ja palannut sinne aikuisena.
Hän on ammatiltaan toimittaja ja asuu perheensä kanssa Melbournessa.
Kuiva kausi on hänen ensimmäinen rikosromaaninsa." (Lievelehti)

                                                         ©Eugene Hyland

"Kiewarran kaupunki Australiassa kärsii vuosisadan pahimmasta kuivuudesta.Kahteen vuoteen ei ole satanut, ja koko kaupjnki on kuin painekattila. Lopulta katastrofaalinen kuivuus johtaa Hadlerin perheen raakaan surmaan. Poliisi Aaron Falk saapuu hautajaisiin vastentahtoisesti. Vuosia sitten Kiewarrassa tapahtui jotakin, minkä seurauksena Aaron ajettiin ulos kaupungista. Ja nyt tuo jokin pakottaa Aaronin jäämään tutkimaan tapausta." (Takakansi)


Tässäpä iloinen yllätys: ensinnäkin tapahtumat sijoittuvat kauas vieraamman Australian kuiville takamaille lystikäsnimiseen  pieneen maanviljelysyhteisöön, Kiewarraan muutaman tunnin ajomatkan päähän Melbournesta, ja toisekseen kyseessä on uuden kirjailijatuttavuuden ihka ensimmäinen dekkari!

-  Hänen lapsuudenkotinsa oli ollut  lyhyen pyörämatkan päässä, mutta jäi silti jonnekin horisontin taa. Vain yksi naapuritalo oli näkyvissä: rönsyilevä harmaa rakennus etäällä kukkulan rinteellä. Ellien kotitalo. Falk mietti, asuivatko tytön isä ja serkku edelleen siellä, ja käänsi katseensa vaistomaisesti pois. Hän vaelteli rakennukselta toiselle ja löysi lopulta ylikonstaapeli Greg Racon kolmesta ladosta suurimmasta.
Poliisimies oli kontillaan nurkassa rähjäisten pahvilaatikoiden keskellä. Kahden metrin päässä verkossaan nuokkui mustaleski näennäisen välinpitämättömänä. Falk koputti metallioveen, ja Raco käänsi likaiset ja hikiset kasvonsa häneen. "Kiesus, että säikähdin. En kuullut tuloasi." "Anteeksi, Aaron Falk.
Olen Hedlereiden ystävä. Sihteeri kertoi, että sinut löytää täältä."
"Oletko muuten huomannut tuon?" "Olen. kiitos kysymästä, Niitä on täällä jokunen."...

Saammekin tutustua myös uppo-outoihin australialaisiin eläinerikoisuuksiin, kuten Jahtihämähäkki, komean punarintainen Ruusukakadu ja  veikeänvikkelä Kettukusu, joista lisätietoa klikkaamalla lihavointeja.

Ilmastomuutos ääri-ilmiöineen on mitä ajankohtaisin huolen aihe ja kirjailijan kuvaus sen vaikutuksista noin kirjaimellisesti ruohonjuuritasolla on tehokasta ja vaikuttavaa.

Falkin persoona on sympaattisen oloinen ja hänessä on paljon potentiaalia jatkoa silmällä pitäen. Harper tuottaa konstailematonta, tasalaatuista ja  eleetöntä vaan ei aneemista saati pitkästyttävää rennosti etenevää tekstiä, jolloin tuloksena on tasapainoinen dekkari. Polttavan kuumuuden kuvaus on sitä luokkaa, että automaattisesti käsi hapuilee otsaa hikitippoja pyyhkiäkseen. Sikäliskin napakka vastaisku pohjoismaiselle, monesti hyisten lumikenttien genrelle... Mukavalukuinen ja viihdyttävä esikoinen!

Hellehattu päässä:

perjantai 19. huhtikuuta 2019

TaoLin:" Kaunis maailma" - ex Libris...

"Kaunis maailma", TaoLin, Enostone kustannus, 2019, 113 s., kannen suunnittelu Katri Niinikangas.

Tao Lin (TaoLin) (s.1967) on kiinalais-suomalainen runoilija-kirjailija.
Hän muutti Suomeen Kiinasta vuonna 1997 ja hänellä on kaksi lasta.
Hänen taiteilijanimensä on TaoLin, (kiinaksi 桃林) joka tarkoittaa persikkapuutarhaa. TaoLinin esikoisromaani Suomen taivaan alla
(Enostone 2008) oli ehdokkaana  Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Hän on Kirjailijaliiton jäsen. (Wikipedia)

                                                         © Jorma Hyvönen

"Novellikokoelma Kaunis maailma raaputtaa rikki tutun pinnan, paljastaa jotain toisenlaista. Siellä kauneus löytyy yllättävistä paikoista, on koskettavan kipeää. Tarinoita aletaan kertoa. Kaikkien tunteet kuohuvat vallan, maineen, egon, rakkauden, rahan ja terveyden meressä. Kuolema pelottaa.
Kieli on tunteiden ilmaisuväylä. Viha, ilo, onni ja suru ovat suuria tunteita ja tarinoiden sisältöjä. ne täyttävät tarinat ja niissä elää jännite. Sanat ja eleet ovat niiden ulkokuoria tai akanoita, jotka tuuli kuljettaa pois." (Takakansi)


Teos pitää sisällään  luvut: Muistoja, Rooleja, Kirjaimia ja Kaunis maailma, joissa kussakin neljä ilmeikkäästi nimettyä  novellia  sekä Prologin ja Epilogin.
TaoLinin teksteissä on reipasotteisuutta ja räväkkyyttä siinä määrin,
että ensinovelli Retki oli heittää jauhot suuhun, nokkelia käänteitä, ilmaisun riemua, -  ja huumoria...

Prologi:  - Tuuli puhaltaa sinne tänne ja kysyy ihmiseltä: Kuka sinä olet? 
Mielen peili vastaa: olen muistoni, roolini, nimeni ja työni, olen kirjaimin kirjoitettu.
Henki vastaa: olen sydän ja sielu.
Ihminen itse sanoo: en tiedä, en näe. Pelkään kuolemaa.
Tuuli pyyhkii peilin, jatkaa matkaansa ja laulaa:
Mikä kaunis maailma!

Epilogi:  - Taidenäyttelyssä. Hämärän huoneen seinällä on kehystetty peili, himmeä valo osuu siihen.
Peilin vasemmalla puolella on sänky, pöytä ja tuoli.
Peilissä näkyy täysin samanlainen sänky, pöytä ja tuoli.
Katsojia seisoo peilin edessä, mutta he eivät näe itseään siitä.
Kaikki jähmettyvät paikoilleen ja kääntyvät sitten pois, pelko kuvastuu heidän kasvoistaan.
Äiti tulee huoneeseen pienen poikansa kanssa ja seisahtuu peilin eteen.
Myös hän etsii itseään kuvasta mutta hämmentyy, kun ei löydä.
Poika työntää kätensä peilin kehysten läpi ja huudahtaa: "Äiti, ei tässä ole peiliä, täällä on tyhjää."

Tämä kooste oli omaan siirtymävaiheeseen  mitä  istuvin ensilukemiseksi mielen vielä hortoillessa mökin ja luonnon rauhassa ja toisaalta hötkyillessä käytännön kotiasian hoiteluissa ja asunnon ylöspanossa.

Kaunis maailma, jonka tyylistä kirjallisuutta on harvoin tarjolla, herättää ihailua kirjailijan kyvystä pienimuotisesti ja lyhyesti ilmaista täydesti itseään, herkullisesti napakasti ja lupia kyselemättä. Katri Niinikankaan  elegantti kansi on ilo silmälle ja kruunaa kokonaisuuden.  Ihastuin ja kiinnostuin, joten jäänkin uteliaana seuraamaan mihin TaoLin tie tässä avarassa maailmassa johtaakaan!

Kauniissa maailmassa on vaeltanut myös Kirjasähkökäyrän Mai:)

Tykästyneenä:

torstai 18. huhtikuuta 2019

"Metsän kuiske" - Pääsiäispyhiä runottaen...


"Metsän kuiske. Kauneimmat suomalaiset luontorunot", koonnut Turkka Hautala, Gummerus Kustannus Oy, 2019, 239 s.
"Suomalaisten suhde luontoon on ainutlaatuinen. Me rakastamme metsien huminaa, kuikan huutoa ja aaltojen liplatusta. Metsän kuiske on upea lahjakirja, joka kokoaa suomalaisen runouden kauneimmat luontokuvaukset yksiin kansiin." (Takakansi)



Runottaen vapaavalintaisesti  sekä perinteisemmin että huumormielellä:


Hiivin metsään askel askeleelta,
ja puut katsoivat voimattomuuttaan,
ja yö peitti minut viitallaan.

Heräsin - aurinko poreili kultaisena lähteenä
aamu-usvassa,
vuokot olivat puhjenneet hiuksieni läpi,
ja korvieni simpukoissa solisi linnunlaulun hopeameri.
Katri Vala; Lepo




Oi sä toukka tollero
kaunis karvalollero
varo sitä varpusta
tiaista ja tikkaa
toukka on makeampi
tunkion rikkaa
kovaksi itsesi kotelohon peitä
sitten se heitä
ja perhona liitele ilmojen teitä
Tuntematon





Jo kevätpäivä sätein kultaisin
on herättänyt kimalaisen, perhon.
Ja ruoholle ja kukkasillekin
se kutonut on uuden kesäverhon.

Käy, lapsi, luonnon suureen salihin,
juo sieltä sieluhusi juhlamieltä.
Käy sinne rakastavin sydämin
ja opi lintusten ja kukkain kieltä.
Immi Hellén: Keväällä


Kevättä, kevättä & runoja - vuokkoja ja hopeameriä - toukan tolleroita, kesäverhoja ja kukkaiskieltä  - eli ihanaisia, hyväntuulisia, makoisia, auringonpaisteisia & omanoloisia pääsiäispäiviä!

T:

maanantai 15. huhtikuuta 2019

Kivi on pudonnut pois sydämeltäni...


yhdeksänviikkoisen evakkoreissun sujuttua sutjakkaasti uusia positiivisia kokemuksia keräten ja viikonlopun mittaisen kotiutumisruljanssin onnistuttua hyvin. Yllätyksellisen loman loppuhuipennoksen tarjosi  mökin pihamaalla tepastellut arvokas kurkipari sekä lähipuussa kököttänyt, pulleroinen ja pää kallellan katseleva viirupullö.  Luonto on ihmeellinen, etenkin noin lähietäisyydeltä tarjottuna...

Kivienkeräilijän heimoa kun olen, vaikka huom. tältä reissulta lähti mukaan vain kaksi pientä, rautaisen veden vuoksi, kuten oletan, erityisen väristä pikkuruista kokoelman jatkoksi, ei paha siis...

Jotain on elämässä pysyvää  kuten ihmisen koti; olkoon se sitten paikka tahi mielentila ja sitä symbolisoikoon tämä evakkopihan muhea järkäle kasvustoineen:




 


 



Reilu vuorokausi paluusirkuksen pyörittämistä  600 km:n ajoineen takana ja kyllähän tässä ihan mukavasti oman kodin piirteitä alkaa esille tulla.
Kylpyhuone on juuri suunnitellun mukainen, uusi on aina uutta ja vaikuttaa toimivan moitteettomasti, - hyvä!  Kirjat kun ovat nyt sievästi aakkostettuina pahvilootissaan, niin ko. huoneen seinien maalaus/tapetointi tulee olemaan tämän projektin loppuhuipennos.

Henkisesti rattoisaa ja rakentavaa, - totuuden nimissä fyysisesti voimille käypää. Huomenissa vielä ihan ensiksi auton pesetys harmaasta takaisin punaiseksi ja reilumpi  kaupparundi apteekkeineen kirjastoineen päivineen.
Loppuviikon päivät onkin tarkoitus pyhittää levolle, lukemiselle, herkuttelulle ja hupsuttelulle sekä ulkoilulle tavoitteena kevään ensimmäinen metsälenkki jokivartta pitkin. Muu liikunta on tässä kumarteluineen, nostamisineen, venyttelyineen ja taivutteluineen tullut itse-eestään kaupan päälle:)

Putkiremontista voi siis selvitä hengissä ja hyvissä, vieläpä entistä paremmissa  voimissa!!

M.O.T.

lauantai 13. huhtikuuta 2019

Virpoin varpoin....


Palmusunntailla on pitkä perinne, johon näin karjalaisittain kuuluu olennaisena osana virpominen, jolla ei ole mitään tekemistä siihen myöhemmin liittetyn noidiksi pukeutumisen ja trullien kanssa, jotka odottavat saavansa palkkansa saman tien, kun taas perinteisesti se haettiin vasta viikon kuluttua.

"Virpominen on jo varhaiskristilliseen aikaan kuulunut tapa.
Tätä osoittaa, että suomen kielen sana virpa on saatu muinaisvenäläisestä muodosta. Tätä vastaa nykyvenäjässä verba (ven. верба).
Sana virvonta on yhteydessä notkeaa oksaa tarkoittavaan virpi-sanaan." (Wikipedia)




 Se oli lapsuudessa tärkeä koko päivän mittainen ohjelma, kun käytiin koristelemattomin tai kreppipaperinauhoin somistetuin pajunoksin virpomassa  sekä  ensin kotiväki ja isovanhemmat mieluiten suoraan sängystä tavattuina ja sitten sukulaiset perään. Tuolloin ei herättänyt ihmettä edes se, että Mummi ja Ukki nousivat vällyjen alta muka hämmästellen täyställingeissään suuresti yllättyneinä:) Virpomisen katsottiin takaavan terveyden ja hyvän onnen seuraavaksi vuodeksi.

Virpomaruno saattaa sisältää palkanpyytelyä, onnen- ja terveydentoivotuksia ja jopa  kaameaa uhkailua:

Jos et luppaa munnaa, ni haukka syöp siun kannais!
Virvottavan lupaus:
Luppaan, luppaan, luppaan!
(luovutettu karjala.fi)




Virpomarunoja on siis lukuisia, mutta tässä ikiomamme:

Virpoin varpoin
tuoreeksi terveeks´
tulevaks vuueksi´
saanks mie munan va kanan?

Omien poikien kanssa jatkettiin perinnettä, myös lapsenlapset ovat sinuja sen kanssa, joskin nykyisin virpominen sujuu Juniorimurmeleiden kanssa välimatkasta johtuen modernisti puhelimen välityksellä.

Hyvää ja aurinkoista huomista  palmusunnuntaita!

Virpoin varpoin:

tiistai 9. huhtikuuta 2019

Domenico Starnone: "Kepponen / Scherzetto" - ex Libris...


"Kepponen", Domenico Starnone, WSOY, 2019, 239 s., suomentanut
 Leena Taavitsainen-Petäjä, päällyksen kuva Dario Maglionico.

"Domenico Starnone  (s. 1943) on Italian nykykirjallisuuden keskeisimpiä nimiä. Hänen romaanilleen Via Gemito myönnettiin vuonna 2001 Italian arvostetuin kirjallisuuspalkinto Strega. Hänen tuotannostaan on aiemmin suomennettu romaani Solmut (WSOY 2018). Starnone syntyi Napolissa ja asuu nykyään Roomassa kääntäjävaimonsa Anita Rajan kanssa." (Lievelehti)

"Daniele Mallarico on menestynyt kuvittaja, jonka maine on jo alkanut hiipua.
Kun tytär pyytää häntä hoitamaan nelivuotiasta Mario-poikaa muutamaksi päiväksi, Daniele suostuu vastahakoisesti: terveys ei ole entisellään, ja töitäkin olisi. Mario osoittautuu pikkuvanhaksi, energiseksi ja lahjakkaaksi pojaksi,
joka ei päästä isoisäänsä vähällä. Kaksikon välillä kipunoi ja leiskuu, ja vähitellen leikki muuttuu kahden kovin eri-ikäisen miehen taistelutantereeksi." (Takakansi)




Solmuista, 2018, totesn vilpittömästi: Starnone, jolla totisesti ovat sanat ja rytmiikka hallussaan,  kirjoittaa ketään säälittelemättömällä ja  hymistelemättömällä, mutta ymmärtäväisellä otteella ja veitsenterävällä piirroilla ja lausuin kainon toivomuksen lisäsuomennoksista, joten per favore!

Teos on kolmilukuinen sisältäen piirroksin varustetun  liitteen: Iloinen ilveilijä.
Jos kirjailija avatessaan erään avioiliiton solmuja, teki sen tyylillä, niin sama suoraviivainen ja syvälleporautuva tahti jatkuu Napolin kasvatin, isoisän palatessa kotiinsa haamujensa keskelle. Hän joutuu paitsi keskelle aviokriisiä, ennen kaikkea syvälle itsetilityksen syövereihin könytessään mm. tikkailla kiipeilyakrobaattina,  hummani-hei-heppana ja parvekeperformanssitaiteilijana kaikkitietävälle ja superenergiselle, perpeetum mobile -malliselle lapsenlapselleen, Mariolle. Oma vanheneminen ja taiteellisten saavutusten mittasuhteet kunnianhimoineen joutuvat pahan kerran puntariin tulevaisuuden lapsen  geneettisten pojankasvojen edessä...

Poika:  seisoi odottavana paikoillaan pari sekuntia. Hän ei ole perinyt mitään Bettalta, ajattelin, hän on ilmetty isänsä. Samaan aikaan tunsin hienoisen ahdistuksen vallassa muuttuvani sanaksi "vaari", joka materialisoitui pojan edessä - muukalainen, jolta odotettiin ihmetekoja toisensa perään - ja levitin suurieleisesti käsivarteni...

Saverio:  - Sadetakki yhä päällään Saverio kurkisti olohuoneeseen ja tokaisi pojalleen: ei häiritä vaaria. Hänellä oli mustanpuhuva ilme naamallaan ja hän mutisi, että Betta oli edelleen yliopistolla, lausuen yliopisto-sanan kuin se ei suinkaan olisi heidän työpaikkansa, vaan pubi, jossa tyttäreni ryyppäsi, veti kamaa ja laulaa raakkui kuin kappakkaruusu hutsahtavissa vetimissä.

Minä:  -  Minua kauhistutti ajatus elämästä vailla työkiireitä. Olin vähintäinkin viidenkymmenen vuoden ajan kiiruhtanut deadlinesta toiseen, toistuvasti kovan paineen alla, ja pelko siitä, etten selviäisi kunnialla kulloisestakin työstä, ja vastaavasti jälkikäteen tuntemani onnistumisen ilo ja tyydytys olivat tehneet elämästäni yhtä heiluriliikettä. Pelkkä ajatus sen lopullisesta pysähtymisestä aiheutti minulle tuskaa  - vihdoinkin tunnustin sen rehellisesti itselleni.

-  Marion pikku elimistön salaperäiset fysikaaliset ja kemialliset toiminnot olivat kaikessa rajuudesaan riemukkaita. Minun ruumiini reaktiot sen sijaan olivat ilottomia ja tuskastuttavan melankolisia; koneistoni oli joutunut yhä kovempaan rääkkiin ja suoriutui yhä heikommin funktioistaan vähän kuin tylsistyneet oppilaat laskutehtävistä matematiikan tunnilla.

 -  Mieleeni nousi kysymys: mistä minä olen tullut, mistä minä olen erkaantunut?

Löytyyhän sieltä pohjalta - tarpeeksi syvälle kun mennään, se ikiaikainen rakkaus, ylpeys ja yhteishenki vaarin ja tyttärenpojan kesken:

-  "Tyttärenpoika teki sen", sanoin ylpeänä, Silloin lähes samalla hetkellä, Mario huudahti; "Minä matkin vaaria."

Starnonen ajatuksenkulku ja tekstin laatu on monitasoista, pohdiskelevaa ja kysymyksiä virittävää: Missä minä olen, kun peräseinä häämöttää? Voinko vielä paikata jotain aiempaa? Olisiko pitänyt saaduilla eväillä suuntautua/tehdä jotain toisin? Mihin se olisi johtanut? Hyljätä vai hyväksyä menneisyys; tehdä sinunkaupat sen kanssa?  Kuinka kohdata tuleva? Mitä eväitä ja voimavaroja minulla vielä on? etc.

Vaikka skarppi ja sortikas teksti aika ajoin tuntuu viiltävän pitkin ihoa, ei siinä ole toivottomuutta eikä luovuttamista, vaan pikemminkin hirteishumoreskia, haikeanhäiveistä etsimistä ja polun alkua löytämisen iloon, tyytyväisyyteen. Näin haluan Mallaricon  ikäpolven edustajana, isoäitinä  ja yhden Kanssakulkija-vaarin silmin lukemani kokea ja nähdä. Lyhyesti: laatuteos, - ilo on lukijan puolella!

Mainio kansikuva, joka viestii teoksen sisältöä on yksityiskohta Dario Maglionicon teoksesta Reificazione #9, 2014. Yksityiskokoelma.

Keppostelua (Trick) on harrastettu myös mm. blogeissa: Kirjaluotsi,
Kirja vieköön!, Kulttuuri kukoistaa, Lukuisa, Nannan kirjakimara ja
Reader, why did I marry him:)

Ellu /https://elamaatahtitaivaanalla.blogspot.com/  Isosti tervetuloa mukaan lukusille ja näille elämän mutkitteleville poluille vaihtamaan ajatuksia;  tähtesi valaiskoot kirkkaasti  taivaltamme!

Kepposet mielessä:

lauantai 6. huhtikuuta 2019

Evakkoreissulla Osa 4...


Reissu on edennyt loppusuoralle niin, että putkiremontin edettyä aikataulussaan, viikon päästä ajellaan ensin kotiin purkamaan mahtimuovitukset (30m/lev. 3 m) ja ihastelemaan laatikoiden ryhdikästä pataljoonaa - ennätys- ja yllätysjoululahjat keskellä kevättä - sekä viemään ykköskuorma. Iltasella paluu möksälle saunomaan, pakkaamaan ynnä sunnuntaina sitten siivous, loppuselvittelyt isännän kanssa ja auton nokka haikein, mutta tyytyväisin mielin kohti kotia...

Mottomme: On aika lähteä voidakseen palata ja palattava voidakseen lähteä...
Ehkä jo kesällä - mutta Kanssakulkija & Kuopus viimeistään sovitusti lokakuussa hirvimetsälle.  Pieni kuvakooste:

Istutuskoivikkoa pihapiirissä:


Visakoivikkoa:



Jäätaidetta kävelyjen varrelta:




Sulan kiiltoa jäänpinnalla:



Mökin fasiliteetteihin kuuluva laavu nuotiopaikkoineen korkealla kallionlaella järvinäkymin:



Joukahaiset:



Peippoystäväinen:



Läheisyys lämmittää?



Induvidialisti:



Komiat ja "kaunis"ääniset pitkäjalat:



Lepänloistoa:



Evakkoreissu on ollut mieluisa ja antoisa. On ollut kerran-elämässä -tilaisuus seurata näin pitkän aikaa talvista luontoa ja kevään tuloa aitiopaikalta.
On nähty, kuultu, koettu ja opittu paljon myös itsestämme ja toinen toisistamme. Kilometrejäkin on kertynyt kiitettävästi. On uskomaton kokemus aamuvarhaisella tepastella höyryävä pressokuppi kourassa terassille ja korvat höröllään kuunnella joutsenten kailotusta aamun raikkaudessa ja muutoin täydellisessä hiljaisuudessa.

Tätä en vaihtaisi enkä antaisi pois.

Eilispäivältä: kevään ensimmäinen perhonen ennustaa kesän laatua on ollut tapana uskoa. Ensimmäinen havaittu oli sitruunaperhonen, joten ei sen parempaa bongausta olisi voinut kohdalle sattua!

Ambivalenteissa tunnelmissa:

perjantai 5. huhtikuuta 2019

Sergio Ramírez: "Anteeksianto ja unohdus /Clave de Sol, Catalina y Catalina, Flores oscuras" - ex Libris...


"Anteeksianto ja unohdus ja muita novelleja", Sergio Ramírez, Aviador Kustannus, 2019, 213 s., suomentanut Jyrki Lappi-Seppälä.

"Sergio  Ramírez  (s.1942) on merkittävämpiä keskiamerikkalaisia nykykirjailijoita, Hän on julkaissut useita palkittuja novellikokoelmia ja romaaneja, joita on käännetty lähes 20 kielelle. Vuonna 2017 hänelle myönnettiin espanjankielisen kirjallisuuden tärkein huomionosoitus, Cervantes-palkinto." (Lievelehti) Anteeksianto on Ramírezin ensimmäinen suomennettu teos.


                                                           C Jorge Torres

"Mitä tapahtuu, kun rahaton venezuelalaisopiskelija päätyy berliniläisen hienostoperheen joulupukiksi? Tai kun kirjapainotyöntekijä löytää itsessään selvännäkijän, joka aavistaa kaiken paitsi sen, mitä omassa kodissa tapahtuu? Kun köyhät sisarukset raaputtavat arpajaisvoitokseen loistoauton, mikään perheessä ei enää ole ennallaan. Kirjan niminovellissa elokuvaaja löytää vanhasta dokumentista omat vanhempansa ja saa selville salaisuuden."




Jo kuvassa aivan  hurmaavan sympaattisen oloinen Ramírez, uusi tuttavuus mieluisalta espanjankieliseltä alueelta pitää tässä esikoissuomennoksessaan sen, mitä ensivaikutelma lupaa. Kooste sisältää valikoituja, hupaisasti nimettyjä novelleja otsikossa mainituista alkuperäisteoksista sisältäen luvut: Paluu, 
Jouluyö juhlayö, Itke en, Kaliman suuri ja petollinen Messalina, 
Onni on henkäys vain, Metsästysretki, Anteeksianto ja unohdus, Pääkallovaltaistuin, Kukkula ja Keltainen bussi sekä erinomaista jälkeä tehneen suomentajan Jyrki Lappi-Seppälän jälkisanat. Kannen kuva:  Jonna Nisu heijastaa oivasti sisällön valoisaa  henkeä ja antia.

-  Silloin Frau Schleting, joka ei ollut tähän mennessä kiinnittänyt mitään huomiota joulupukkiin, lähestyi nyt häntä. Siitä katastrofi alkoi.
Espanjalainen joulupukki! Que viva Espana!  hän rallatteli iloisesti käsiään läpsyttäen. Ja jostain korkealta - Frau Schleting oli tavattoman kookas nainen - Hän ojensi rannekorujen somistaman pitkän kätensä, puristi teräksenlujasti joulupukin kättä ja istuutui samaan sohvaan niin yllättäen, että hetken pukki pelkäsi rojahtavansa naisen syliin. Rouva heilautti hiuskiehkuran otsaltaan ja alkoi tuijottaa häntä häpeämättömän kiihkeästi samalla kuin puristi samppanjalasin reunaa hampaillaan...

Kirjailijan repertuaariin sisältyvät  kerronnallisen annin,  Wurlitzer-jukeboxin musiikin ja Rapsu-arpojen raaputtelun ynnä isän pojalleen jakamien elämänohjeiden lisäksi myös napakat, dramaattiset loput:

- Silloin yössä kajahtaa laukaus. joka säikyttää katonharjalla parveilevat kyyhkyset. Ne lehahtavat lentoon ja räpistelevät hullun lailla elokuisen tähtitaivaan alla.

Tasapainoisia,  riemastuttavia tunteiden paloa ja alhoa syvää, rytmikkäästi tangonkin tahtiin vilke silmäkulmissa laadittuja, veijarimaisesti verbaliikan riemuvoittosia, siloittelemattomia ja rosoisia kertomuksia. Teksti on rehevää, särmäkkäästi  elämänläheistä ja tempaa lukijansa syleilyynsä.

-  Nainen muistelee kuinka pomo oli eräänä iltana kutsunut hänet katsomaan pysäytyskuvaa, jossa Eigendorf näkyi etualalla yllään Eintracht Braunschweigin pelipaita ja siinä Jägermeister-yrttiliköörin mainos. - Katsohan, hän sanoi, -  pelipaidassa ei ole edes seuran nimeä; siinä vain mainostetaan päihdyttävää juomaa, joka on nuorisolle vahingollista.  - Sellaista on kapitalismi, sihteeri oli todennut painokkaasti.

Nyt kun on tullut kirputeltua kirjojen runsaiden sivumäärien vs sisällön jännitteen suhteen, niin tässä meillä on - toki eri genressä, mutta kuitenkin -  mitä parhain esimerkki siitä, että laadukas kerronta, kompakti sanoma ja sisältö ottavat lukijansa lupaa kysymättä, vievät kauas arjesta pois lennokkaalle matkalle,
jolta palaa virkistyneinen mielin ja nauravin naamoin sekä henkisesti rikkaampana takaisin omaan todellisuuteensa, arjen äärille.
Jatkosuomennokset olisivat toivottavia ja tervetulleita!

 Eximio, - omaa luokkaansa!

-  Onni on hetken henkäys vain...   Juupa-juu,  mutta  Anteeksianto ja unohdus puolestaan toimiva ja  vahvistava elämäntapa:)

Kuinka teoksen parissa  ovat viihtyneet riitta k /Kirjavieköön! ja Kirjarakkautta/Kirjarikas elämäni selviää klikkamaalla. Jälkimmäiselle lämmin kiitokseni tämän aarteen löytämisestä:)

-  Elämä on arvoitus, on valo sokeaa, totuutta ei tavoita, se pakenee. Ruben Dario Ja arvoitukseksi sen sopii puolestani jäädäkin, sillä niillä on ihan oma sijansa elämässä...

Peippoinlaulua ja kevätaurinkoa:


Sergio Ramírez (s. 1942) on merkittävimpiä keskiamerikkalaisia nykykirjailijoita. Hän on julkaissut useita palkittuja novellikokoelmia ja romaaneja, joita on käännetty lähes 20 kielelle. Vuonna 2017 hänelle myönnettiin espanjankielisen kirjallisuuden tärkein huomionosoitus, Cervantes-palkinto. Jyrki Lappi-Seppälän kääntämä Anteeksianto ja unohdus on Ramírezin ensimmäinen suomennettu teos.

tiistai 2. huhtikuuta 2019

Eeva Kilpi: "Sininen muistikirja" - ex Libris...



"Sininen muistikirja", Eeva Kilpi, WSOY, 2019, 103 s., graafinen suunnittelu
Mika Tuominen.

"Eeva Kilpi syntyi 18. helmikuuta 1928 Hiitolassa. Ylioppilaaksi hän kirjoitti Imatran yhteiskoulusta 1946 ja aloitti samana vuonna opinnot Helsingin yliopistossa. Vuonna 1953 hän valmistui filosofian kandidaatiksi ja on toiminut vuodesta 1959 vapaana kirjailijana. Kilpi on ollut Suomen PEN-klubin puheenjohtajana vuosina 1970–75 ja Suomen kirjailijaliiton johtokunnassa vuosina 1971–73. Hän asuu Espoossa." (WSOY)

                                                        C Veikko Somerpuro

"Sinisessä muistikirjassa on rakastetun kirjailijan päiväkirjamerkintöjä kahdenkymmenen vuoden ajalta, aamun ensimmäisiä ja niitä, jotka valvottavat öisin. Muistikirjan sivut ovat täynnä kaipuuta ja toivoa, ajatuksia vanhenemisesta ja vanhemmuudesta, olemassaolon ihmeitä, iloja, suruja ja sudenkorentoja." (Takakansi)


"Sohvin sitoma kirja. Mummolle jouluna 1999. Muistot tähän kirjaan pakkaa niin ikäväkin lakkaa. Sohvi."

On vain yksi ja ainoa Eeva Kilpi, hän joka naiskirjailijoistamme on lähinnä sydäntäni herkkyydessään, aitoudellaan, ihmisläheisten tuntojen tulkkina, luonnon- ja rauhanrakkaudessaan, taustojensa tuttuuden vuoksi sekä
kerronta- ja ilmaisukyvyllään ja -voimallaan...

-  Miten erikoista onkaan olla kahden täysikasvuisen miehen äiti. 12.6.2002
 klo 7.45

- Iltarukous: Hyvä Jumala, suojele jälkeläisiäni, poikiani, lastenlapsiani ja läheisiäni elämän liikenteessä, suojele heitä onnettomuuksilta, vaaroilta, sairauksilta ja pahoilta erehdyksiltä. Varjele heitä sydämen kovettumiselta. 9.7.2003 klo 22.20

-  Suurimpia arvoituksia ovat ihmiselle ne joita hän rakastaa. 29.6.2002 klo 22.50

- Kaipaus on se hinta, jonka rakkaudesta joutuu maksamaan. 16.10.2003 keskiyöllä

-  Totuuksia on monta ja ne vaihtavat luonnettaan kaiken aikaa. 
Totuudet joutuvat ristivalaistukseen, ne vanhenevat ja suhteutuvat, ja ymmärrys muuttaa niitä jälkikäteen, 21.7.2002 klo 11

-  Kyllä nuorelle saa tapahtua erehdyksiä, mutta vanhana pitää osata, pärjätä, tietää, olla täsmällinen ja virheetön. 7.9.2002 klo 18

Teos pitää sisällään myös pidemmän viisaan ja oivaltavan sekä pään nyökyttelyjä poikivan luettelomaisen toteamuksen siitä, milloin onnea tuntee; se jääköön tässä yhteydessä lukijalle löydettäväksi.

Eeva Kilpi on Ihminen isolla I:llä. Iätön ja ajaton. Nainen, jonka silmien välkkeessä ilkikurisesti  kurkistaa rusettipäinen tyttö. Hän on teoksissaan avoimena, läsnä naisena naiselle, kanssasisarelleen. Teos on oiva osoitus myös siitä,
että pienimuotoinenkin tulee perille, ihon alle ja että pieni on kaunista.
Punainen muistikirja ilmestynee myöhemmin kuluvana vuonna. Siihen asti tapaamisiin Eeva Kilpi!

-  Ihminen säilyttää sisimmässään nuoruutensa. Ydin ei vanhene. kerroksia sen ympärille kertyy vain lisää. Niin ovat lopulta kaikki iät ympärilläni ja muodostavat hyödyllisen, värikkään, monivivahteisen kokonaisuuden. Näinkin voisi vanhuuteen suhtautua. 26.8.2002 klo 9.18 

Muistikirja sisältää hauskasti päivämäärien lisäksi myös kellonajat kulloisenkin mietelmän kohdalla. Kuten tiedämme, ajatuksilla on tapana kutsumatta putkahdella, esiintunkeutua mitä oudoimpina vuorokaudenaikoina: heti unesta herättyä, juuri ennen nukahtamisen viime rajaa tai humpsista hätkähtäen keskellä yötä. Mika Tuomisen tyylikäs graafinen ulkoasu täydellistää lukunautinnon.

Iloja, suruja, sudenkorentoja ja olemassaolon ihmeitä: mainittakoon pisteenä mieluisan lukukokemuksen päälle: ensimmäinen peippopoika tepasteli ryhdikkäänä aamusella pihamaalla:)

-  Minä olen ruvennut kirjoittamaan, jotta en olisi yksin. 23.6.2002 klo 21.15...

Toimii, kiitos:

maanantai 1. huhtikuuta 2019

Volker Kutscher: "Mykkä kuolema/Der stumme Tod" - ex Libris...


"Mykkä kuolema", Volker Kutscher, Bazar Kustannus Oy, 2019, 667 s., suomentanut Veera Kaski.

"Volker Kutscher  (s.1962) on opiskellut germanistiikkaa, filosofiaa ja historiaa sekä työskennellyt lehtitoimittajana. Nykyisin Kutscher toimii vapaana kirjailijana Kölnissä. Mykkä kuolema on toinen osa dekkarisarjassa, jonka ensimmäinen osa Babylon Berlin Suomeksi syksyllä 2018. Kirjojen pohjalta on tehty myös tv-sarja Babylon Berlin. Suomessa sarjaa alkoi esittää Yle marraskuussa 2018.
Parhaillaan tekeillä on kolmas tuotantokausi, jonka pohjautuu Mykkä kuolema -kirjan tarinaan." (Lievelehti)


                                                           C Monika Sandler


"Valonheitin romahtaa alas kesken kuvausten, ja kuuluisa mykkäfilmitähti
Betty Winter saa surmansa. Komisario Gereon Rath löytää kuvauspaikalta todisteita, jotka viittaavat murhaan. Pian toinen nuori naisnäyttelijä löydetään surmattuna.  - Rathin kollegat alkavat jahdata kuvauspaikalta kadonnutta valomiesta, mutta Gereonin omat tutkimukset vievät häntä toiseen suuntaan:
hän alkaa epäillä, että kyseessä on sarjamurhaaja, joka on vasta pääsemässä vauhtiin..." (Takakansi)



Babylon Berlin poiki kommentin:  Uskottavaa poliisityön arjen kuvausta kaikkine kommervenkkeineen. Tervetullut esikoinen, rattoisaa seuraa. Ja nyt sitten pikkuveljen vuoro: Tapahtumat sijoittuvat aikajaksolle 28.2. - 14.3.1930.
Eletään äänielokuvan voimakasta tulovaihetta tuottajien Oppenberg ja Bellmann kiivaasti taittaessa peistä siitä, kumman on tulevaisuus.

Betty:   -Mikrofonit, mokomat mikrofonit! Olen mikrofoneja kurkkuani myöten täynnä! Eihän tämmöinen ole elokuvaa nähnytkään! Vilkaisu äänittäjään riitti, ja nappuloita vääntelevä mies karahti tulipunaiseksi. "Elokuva", Betty jatkoi, "elokuva on valoa ja varjoja, ei kai minun sitä  Josef Desslerille ole tarpeen selittää! -Minun kasvoni filminauhalla,  Jo! Ei minun viehätysvoimani välity...mikrofoneista!"

Gereon & Engelbert Rath:  Juuri tätä Gereon isässään inhosi: aina piti hallita kaikkea, pidellä lankoja hyppysissään, järjestellä, vaikkei ollut pyydetty järjestelemään, yhä uudelleen ja uudelleen vaan. Mutta vielä enemmän hän inhosi itseään, koska oli näiden isällisten vallankaappausyritysten edessä täysin aseeton. Jokin hänen sisällään nujersi kaiken vastarinnan.

Teoksessa on  taustakulisseina mukavasti historian siipien havinaa ja ajankuvausta. Monisärmäinen, riivaajiensa kiusaama Rath-rukka ei todellakaan pääse naisonnellaan rehvastelemaan, vaikka pyörittääkiin Kathin ja Charlyn ohella melkoista karusellia. Koiruuksiltakaan ei juonen myllerryksessä vältytä, vaan Bouvier-neiti Kirie valloittaa sydämiä, vaan ei koirapoliisin kaveriksi suostu.

Viljellään omanlaistaan  poliisihuumoria ja sen merkeissä lempinimiä kuten Buddha alias rikosylitarkastaja Gennat ja Bulldogg alias ei-niin-Gereonin-sydänystävä ylikomisario Böhm. Kyllähän niin on, että tässäkin ominpäin "huseeraava" ja "härkäpäinen", vikuri Roth kerää  Camel-Boots-meiningillään ainakin tältä tytöltä kaikki sympatiapisteet:)

Kelpo jatke ensimmäiselle osalle kulkee juoneltaan kivan kiemurtelevasti. Näyttämön  lavalla laaja hahmogalleria, jonka piirteistö on verevästi luotu. Miinuksenpoikasta tulee teoksen pituudesta, kerrontaa ja juonenpyöritystä olisi voinut typistää ja tiivistää, ilman että kokonaisilme olisi  lukijan tappioksi kärsinyt. Teos toimii edeltäjänsä tavoin epäilemättä kiinnostavana tv-versiona.

-  Palveleeko äänifilmi siis sieluttomuutta? Arvon katselijakuuntelijat: mitä se palvelee, on yksin meidän käsissämme. Friz von Unruh 1929

Sieluttomuudesta ei niin tietoakaan: aurinko paistaa, hanget sulavat, jään pinta tummenee ja jääpeite kumuaa. Joutsenet kailottavat ja lipuvat uljaina sulavesissä telkkien rinnalla. Mustarastas availee huiluaan ja utelias, veikeä, nappisilmäinen lumikkokin osui metsätiellä vastaan.

Katselijakuuntelijana:

torstai 28. maaliskuuta 2019

Arto Lappi: "Taivaanpohjassa laulavat valaat" - ex Libris...


"Taivaanpohjassa laulavat valaat Valitut runot 2000 - 2018,  Arto Lappi, Enostone, 2018, 299 s.

"Arto Lappi (s.1966)   on tamperelainen runoilija. Hän kirjoittaa japanilaiseen perinteeseen nojaavia tanka- ja haiku-mittaisia runoja, joissa sanotaan suuria ajatuksia vähin sanoin. Lapin esikoisteos Ei perhonen siivistään tiedä ilmestyi 2001. Päivätyönsä hän tekee Tampereella antikvariaatti Lukulaarissa." (Kirjasampo)

"Olen kerännyt kirjan materiaalin kahdeksasta ensimmäisestä kokoelmasta, tuorein Veden äänet on rajattu tilasyistä ulkopuolelle. Mukana on pieni määrä japanilaisia tanka-suomennoksia kokoelmasta Kevätsateiden aika." (Lukijalle)


                                                          C Hannele Kivilahti
                                                    

Kirjailijan Lukijalle saatesanojen lisäksi on Tero Tähtinen laatinut Lapista ja hänen tuotannostaan hyvin avaavan Ajatuksia... kirjoitelman ja takakannesta löytyy Kai Niemisen arvio kirjailijan tuotannosta: -  Arto Lapin runoille on ominaista hellä huumori, joka kuitenkin nipistää korvalehdestä: havahdu,
pidä aistit avoinna, älä turru.
Omakohtaisesti tämän uskomattoman inhimillisesti laaja-alaisen koosten luettuani, voin vain todeta, jottei  tämän kauniisti ja sisältöä kuvaavasti nimetyn koosteen äärellä turtumisestä niin pienintäkään pelkoa, vaan lukijana tapahtuu havahtumista ja heräämistä...



Päivänkakkarat,
hampaat niin iloisesti 
harallaan Kesä.

Miksi matkalle
tarvitaan tavaraa niin
paljon, minulla
on reikä taskussa ja
sinne mahtuu kaikki.

Miksi miettisin
mistä kirjoittaa - kunhan
kukat kukkivat,
ruoho tuoksuu ruoholta -
nukun yöni rauhassa.

Torvijäkälät näyttävät mitättömiltä,
mutta lähempää voi
nähdä trumpettien soivan:
puiden latvoissa kuulee puhalluksen.

Kevään odotus,
tämä levoton olo.
Katselen kuinka
koira nuuhkii valoa
kynnyksien raoista.

Koiranputkia,
latinaksi Anthriscus.
Niiden toimesta
koko ylösnousemus
pientareilla tapahtuu.

Toisille riittää
huvipuistoksi pelkkä pyöröovi.

Mitään kestävää 
en ole saanut aikaan .
Hiekkalinnojen
rakentaja taitaa myös lumiukkojen teon.


Tässäpä meillä kooste, joka kestää monta lukukertaa ja avaa lukijalleen kerta kerralta uusia portteja Lapin ajattelumaailmaan ja kekseliäiden, omakohtaisleimaisten oivallusten ääreen.
Lukiessa kokee vahvasti, että Lappi sekä seisoo tekstiensä takana sekä on sinut niiden kanssa. Se jos mikä on vahvuutta ja aitouden antia, - meille lukijoille.

Mikä noheva uusi tuttavuus! Kauttaaltaan oivaltavaa, ajateltua ja elämänmyöteistä runoutta, joka tuotti mielihyvää ja lukemisten iloa!
Oiva lahjaidea kevään tuleville juhlijoille matkaevääksi maailmalle.

- Kohta, jossa kirjoittaja ja lukija paiskaavat kättä, on sama kuin paikka, jossa janoisen huulet koskettavat virtaavan veden pintaa. Näin syntyy kohtaamisen ihme. Se on viime kädessä runouden taian salaisuus.
(Tero Tähtinen, Mietiskelijä palaa yksinkertaiseen. Ajatuksia Arto Lapin runouden äärellä)

Runouden taika toimi.

Lumiukoista  hiekkalinnoihin:

tiistai 26. maaliskuuta 2019

Søren Sveistrup: "Kastanjamies/ Kastanjemanden" - ex Libris...


"Kastanjamies", Søren Sveistrup, Otava, 2019, 542 s., suomentanut
Antti Saarilahti. Kansi: Kirsti Maula.

"Tanskalainen Søren Sveistrup  (s.1968) on maailmankuulu käsikirjoittaja ja
Jälkiä jättämättä -menestyssarjan luoja. Hän on voittanut lukemattomia palkintoja, mm. sekä Emmy- että BAFTA-palkinnot käsikirjoituksistaan." (Lievelehti)

                                                              C Les Karner

"Rauhallisesta lähiöstä Kööpenhaminassa löytyy kammottavalla tavalla murhattu nainen - nuori äiti, jonka lapsi on nukkunut mitään aavistamatta huoneessaan, samalla kun äiti on kidutettu kuoliaaksi. Ruumiin lähelle on asetettu kastanjanukke. Kunnianhimoinen nuori poliisi Naia Thulin alkaa tutkia tapausta. Todisteet yhdistävät murhan vuosi sitten tapahtuneeseen lapsen katoamiseen. Pian löytyy toinen raa´asti murhattu nainen vierellään tuttu kastanjanukke. Thulin aloittaa kilpajuoksun aikaa vastaan. Murhaajan karmea suunnitelma on vasta alussa." (Takakansi)


Uusi tanskalainen kirjailijatuttavuus aloittaa vahvasti esikoisdekkarillan, veikeästi Kastanjamieheksi nimetyllä, joten odotusarvoltaan mielenkiintoinen lukukokemus edessä, arvelin. Kirjailija käyttää lyhyiden lukujen tekniikkaa onnistuneesti välttäen varmaotteisesti riskinä olevan sirpaloitumisen vaaran. Flashinomaiset väläykset toimivat yllättävän hyvin. Eikä tuo etelässä nenähermoja kutitteleva paahdettujen kastanjoiden tuoksukaan saa kuin suun herkkua vartoillessa napsamaan...

Työparista: Heistä oli tullut työpari melkein vahingossa, mutta Jensenin muistikuvien mukaan he olivat olleet samalla aallonpituudella heti ensimmäisestä päivästä lähtien. Ricksillä oli ollut juuri ne ominaisuudet, jotka tekivät ihmisestä siedettävän parin. Ei erityisen nokkela tai sanavalmis - itse asiassa Ricks oli harvoin puhunut monta lausetta yhteen kyytiin - mutta hän oli suunnattoman sinnikäs ja uskollinen, kun hänet sai omalle puolelleen. Lisäksi Ricksillä oli tervettä epäluuloa lähes kaikkea ja kaikkia kohtaan, luultavasti siksi, että miestä oli kiusattu suurimman osan lapsuudestaan. Jensen oli ymmärtänyt heti, 
miten Ricksin potentiaalista saisi kaiken irti: jos Jensen oli ollut pää, niin Ricks oli ollut vartalo.
Heille oli pian kehittynyt luontainen inho kaikkia pomoja kohtaan - ne eivät tajunneet poliisityöstä paskan vertaa. Yhdessä he olivat pistäneet telkien taakse niin monta pyöräjengiläistä, ählämiä, vaimonhakkaajaa, raiskaajaa ja murhaajaa, että palkankorotuksia ja mitaleita olisi pitänyt tulla ropisemalla aina eläkeikään saakka. Mutta yhteiskunta ei toimi sillä tavalla. 
Elämässä eivät nallekarkit mene tasan.

Teoksen ydin, juju on - ei suinkaan reipasotteisesti kuvatuissa viidakkoveitsen, sahan ja vastaavien katkontavimpottien pörähdyksissä etovine tuloksineen - vaan vastentahtoisesti yhteen niitatun työparin Thulin & Hess parivaljakossa ja keskinäisessä kemiassa,
joista jälkimmäinen hyvin varoen hiljalleen valuu omiin tuloksellisiin uomiinsa. Tarmokas ja siviilissä suoraotteinen sekä toimintavalmis Naia Thulin kera haahuilevanoloisen, mutta kysymyksiään satunnaisesti tykittävän machoagentin,  Europol-heppu Markin Hessin, jolla on salaperäineen menneisyys ja tutkinassa vihikoiran sitkeys. Joskaan eivät muutkaan teoksen henkilöt valjuudesta tahi verenvähyydestä kärsi.

Yhteistyöstä:  - Käytävät ovat tyhjiä ja himmeästi valaistuja, kun Thulin astuu Glostrupin sairaalan lasten ja nuorten psykiatriseen keskukseen. 
Tiskille saapuessaan hän näkee Hessin väittelevän iäkkään hoitajan kanssa taaempana kansliassa.  - Thulin työntyy heidän ohitseen, koputtaa ja avaa oven. "Tule mukaani." Hess huomaa Thulinin ja seuraa vastahakoisesti sairaanhoitajan kärttyisen katseen alla. "Minun pitää päästä puhumaan pojan kanssa, mutta joku idiootti meni lupaamaan henkilökunnalle, ettei poikaa enää häirittäisi tänään." 
"Minä lupasin sen. Mistä sinun pitäisi puhua pojan kanssa?" 
Thulin katsoo Hessiä, jonka kasvoissa ja sormissa on jostain syystä valkoisia maalitäpliä. "Poikaa on jo jututettu tänään kerran, ja jos et pysty kertomaan minulle, mistä oikein on kyse, se ei voi olla niin tärkeää." "Minulla on vain muutama kysymys. Jos saat puhuttua  hoitajan ympäri, lupaan pyytää huomenna sairauslomaa."...  
Eipä humoreski kollega juuri tuon parempaa työparilleen lupaamaan:)

Kiinnostava ja omanoloinen uuden kertojaäänen dekkari, jonka parissa aika kului sukkelasti ja mukavasti.  Pienin reunahuomautuksin, noin jatkoa silmälläpitäen: brutaliteettejä oli riittävästi, hiuksenhienosti ei kompastuskiviksi asti.
Pitkälti löytyi myös kelpo pohdintaa lapsuudenaikaisten traumojen merkityksestä ihmisen kehityskululle, suuntautumiselle ja aikuisuudelle. Jotkut reput ovat raskaampia kantaa, vaikka harvapa kai meistä kenestäkään ilman minkäänlaista nyssykkää on aikuisuuden kynnykselle selvinnyt. Kastanjakojullekaan en nyt juuri het´siltään houkuttelevistä tuoksahduksista huolimati poikkeaisi, kaikeksi onneksi ei ole niiden sesonkikaan.  Plussapisteitä heruu vielä siitä, että taitavasti Sveistrup onnistuu vielä tiivistämään ja tihentämään tunnelmaa loppua kohden yllättävine loppuratkaisuineen. Hyytävän tehokkaan ja tyylikkään kannen  taituroi Kirsti Maula.  Jatkoa mielenkiinnolla odottaen!


-  Elämässä eivät nallekarkit mene tasan.

Mutta pärjäillään:


sunnuntai 24. maaliskuuta 2019

"Joutsen on ihmisestä rikottu linnuksi"...


Laulujoutsen on  pyhin linnuista. Se on karhun ja hirven rinnalla yksi itämerensuomalaisten heimojen jumalallisista esi-isistä. Joutsenen uskottiin pitävän yhteyttä maailmojen välillä, eikä ihmissuvun esi-isää saanut vahingoittaa tai syödä. (Taivaannaula)

Varhainen  aamukävely kulki tänään siltojen alaisten sulapaikkojen myötäisesti  ja eipä aikakaan, kun hiljaisuudessa kaikui kevään kuuluvin fanfaari! Tuo odotettu ja  tervetullut jousenten kalkatus, yksi ensimmäisiä varmoja kevään merkkejä.




Kaiken kaikkiaan näköhavaintoja saimme kahdesta pariskunnasta sekä yhdestä jäällä tepsuttelevasta kolmikosta, lienee ollut männä vuoden poikanen pariskunnan matkassa.


Uljasta ja ryhdikästä ihailtavaa!

Kotipihallakin oli puustoissa appeen äärellä kuhinaa ja sirkutusta ilmassa. Sinitiaisparvi pyörähti taanna päivänä joukolla ruokailemassa ja tänäänkin oli vielä yksilöitä paikalla. Mustarastas poikkesi tapansa mukaan moikkaamassa, vaan sen huilu ei vielä ilmassa soi.


Jokos arvaisi tokaista, jotta se on sitten kevät!?

Uskalikkona:

perjantai 22. maaliskuuta 2019

Evakkoreissulla Osa 3...


Reissu on sujunut sutjakkaasti, kuusi viikkoa takana ja kolme edessä.
Aika EI ole tullut pitkäksi ja edelleen viihdymme täällä luonnon helmassa moodilla kaukana kavala maailma. Kokemus on ollut kaiken kaikkiaan uskomattoman upea, tasapainottava, avartava ja toinen toisiamme entisestään lähentävä,
josta kaikesta olen hyvin kiitollinen. Ulkoilureittimahdollisuuksia on useita, eikä tarvitse todellakaan tallata tömppänä eestaas yhtä ja samaa nimismiehen kiharan pätkää. Jäällä on ropsuteltu menemään niemennokasta toiseen, hankikanto puolestaan on avannut metsän saloja. Tuli koetuksi ensi kertaa myös vekkuli ja erikoinen lumisokeus: olo oli kuin pumpulipallon sisällä. Tiesi askeltavansa muttei muuta ympärillä. - epätodellista.

Sohjoisella ves´jäällä porskuteltaessa ei Goretxistä ollut avuksi, vaan muistui lapsuuden riemujen aamenta-plottis ja hyppy vesilätäkköön mieleen, kun popojen sisällä varpulit somasti ottivat kylmää kylpyään...
Maantien reunaa on koluttu postilaatikkokeikoilla. Jonkun kerran sileillä jäillä  pihasta pitäen on annettu kerrankin järjen voittaa uhmaamatta kohtaloamme eli vietetty suosilla  kotipäivää.




Sosiaalisuudesta:  Oli tarkoitus kyliltä tullessa hakea isäntäväeltä proosallisesti pölypusseja. vaan eivät olleet kotosalla, joten sovittiin seuraavaksi päiväksi. Illansuussa rimpahutti isäntä, kysellen josko samalla kahvi kelpaisi ja josko meillä allergioita tms. No, näin sitten sovitusti kyläluudiksi ennättäydyimme, piipahtamaan. Jos ei nykyisin muutoinkaan enää ole tapana  piipahdella niin täällä kun istutaan alas niin sitten ajan kanssa kunnolla. Kuulumisia vaihdettiin ja rupateltiin yleiset asiat ml. lapset ja lapsenlapset.
N. 1.5 h:n kohdalla aprikoin käydä lähtöä rakentelemaan, kun emäntä hilppaisikin keitintä päälle ja sen seitsemän sortin tarjoilut odottivat mallilla kaikkea "pakko" maistaa.  Kuluneen 3,5 -tuntisen aikana, jolloin maailmakin ehdittiin asetella. jos ei nyt vallan jengoilleen niin parempaan malliin kuitenkin, opin - kuten tämän koko turneemme aikana yleensäkin - paljon erilaisista tavoista elää, nähdä ja arvottaa elämää sekä arvoistamme, jotka osoittautuivat yllättävän yhteneväisiksi ytimiltään:)




Luonnosta: Lintujen ravintolan kanta-asiakkaina on pysynyt tali- ja metsätiaisten sopuun soljunut porukka. Eilispäivänä, kun kaupunkireissulta kotiuduimme, odotti melkoinen yllätys puussa roikkuvine typötyhjine pusseineen ja maassa olevine kuoriläjineen. Oletimme asialla olleen pariin kertaan havaitun närhipariskunnan. Vaan kuinka ollakaan, tänään aamusella hangella tepasteli käki, jonka syyksi emme kuitenkaan ryöstöretkeä laskeneet, sillä nuo sinänsä kauniit närhet julkesivat uusia temppunsa. Myös supit ja puput ovat käväisseet yöaikaan tutkimassa tarjontaa. Törkeää! Ymmärrettävää?

Ensimmäiset kevättulijat ovat sillan alusen sulavedessä saukkojen kotialuille ilmaantunut telkkäpari 19.3. ja erityisesti tänään aamusella havaittu, luultavimmin iltahämärän lennolla saapunut, sielua sykähdyttänyt uljas joutsenpari! Superkuukin näyttäytyi yöllä pilvisen päivän jäljiltä.
Pieniä asioita - suuria tunteita ja elämyksiä...




Nollakelin, häikäisevän auringonpaisteen ja liki myrskyisisten tuulten tuiverrusten keskeltä yllä olevien ennusmerkkien voimalla kohti kevättä. Iloista & eloista viikonloppua!

Kahvikissana & Lintubongarina:

maanantai 18. maaliskuuta 2019

Yu Hua: "Kiina kymmenellä sanalla/ Shige cihui li de Zhongguo" - ex Libris...


"Kiina kymmenellä sanalla", Yu Hua, Aula & Co, 2019, 315 s., suomentanut
 Rauno Sainio. Kansi: Sanna-Reeta Meilahti.

"Yu Hua  (s.1960) on kiinalainen kirjailija, joka teoksia on käännetty useille eri kielille. Häntä pidetään yhtenä Kiinan merkittävimmistä kirjailijoista.
Yu Hualta on aiemmin julkaistu suomeksi romaanit Elämänkaari (2016) ja
Xu Sanguanin elämä ja verikaupat (2017)." (Lievelehti)

                                                             C Aula & Co


"Kiinan tunnetuimpiin kirjailijoihin kuuluva Yu Hua on valinnut kymmenen sanaa, joista kukin tarjoaa oman näkökulman, josta voi tarkastella Kiinan huimaa muutosta, sen syitä ja seurauksia, maan lähihistoriaa ja nykytilaa sekä kytköksiä menneisyyden ja tämän päivän välillä. Lopputulos on ainutlaatuinen, henkilökohtaisten kokemusten ja aitojen kiinalaisten tarinoiden värittämä harppaus ajan ja avaruuden halki. Teos johdattaa lukijan tämän päivän Kiinan mullistaviin muutoksiin sekä maan monimutkaiseen, räikeiden vastakohtaisuuksien täyttämään yhteiskuntaan." (Takakansi)






Yu Huan Elämänkaari, 2016,  oli ihastuttavaa luettavaa kirvoittaen lopputuleman:  Huan suonissa virtaa tarinaniskijäin veljeskunnan  veri. Harmoninen kaari, jota oli silkka ilo lukea!

Kiina on maa, jolla on melkoinen ja monimuotoinen sekä vellova historia takanaan. Wikipedian mukaan Kiina on noin 1,4 miljardilla asukkaallaan väkiluvultaan maailman suurin maa ja pinta-alaltaan kolmanneksi suurin  Venäjän ja Kanadan jälkeen. Nykyään Kiina lasketaan poliittiseksi, taloudelliseksi ja sotilaalliseksi supervallaksi. Kiinan kansanarmeijan miesvahvuus on maailman suurin yli 2,8 miljoonalla sotilaallaan. Lisäksi Kiina on ydinasevaltio. 
Kaikki syyt siis seurata suurella kiinnostuksella tämän jättiläisen
nykyisiä ja tulevia askelia.

Yu Huanin teos selvittää kymmenellä sanalla muutamia piirteitä, jotka auttavat meitä paremmin ymmärtämään Kiinan menneisyyttä ja tulevaisuuttakin. Avainsanat ovat: Kansa, Johtaja, Lukeminen, Kirjoittaminen, Lu Xun, Erot, Vallankumous, Ruohonjuuret, Jäljitelmä ja Höynäytys sekä Epilogi.

Yu Huan toteaa Alkusanoissa: En usko, että mikään tässä maailmassa voi yhdistää ihmisiä samalla tavalla kuin kipu, sillä kivun tuoma yhteys kumpuaa suoraan ihmissydämen sisimmistä sopukoista. Niinpä kun kirjoitin tässä kirjassa Kiinan kivusta, kirjoitin samalla omastani. Kiinan tuntema kipu on myös minun kipuani. Tämä pätee myös teoksen lukijan tuntemuksiin kerronnan tempaistessa mukaan matkalle avaamaan jättiläisen sisintä. 

-  Arki saattaa päällisin puolin vaikuttaa ikävystyttävältä ja turhanpäiväiseltä, mutta tosiasiassa se kätkee sisäänsä kaiken, arki on rikasta, kaikenkattavaa, koskettavaa. Politiikka, historia, talous, yhteiskunta, kulttuuri, muistomme, tunteemme, toiveemme, salaisuutemme ja vielä paljon, paljon muuta - tällä kaikella on äänensä jokapäiväisessä arjessamme. Arki on kuin avara metsä, ja hyväksi lykyksemme kiinan kielellä on tarjota aiheeseen sopiva sananlaskukin: "Avarassa metsässä on lintua jos jonkinlaista."

Kiinan tapahtumia on uteliaasti tullut seurattua,  luettua etupäässä vain lehdistöstä ja kuunneltua uutisten kertomaa. Yu Hua puolestaan välittää silmiemme eteen sisältäpäin, omakohtaisesti ja kauniin rauhaisalla tavalla kokemaansa, kehityskaartansa ja maansa historiaa käänteisesti lähtökohtanaan seuraukset, johdattaen lukijansa oman äänensä ja tulkintansa kautta syiden äärelle, - mielenkiintoista ja mielenkiintoisesti. Teoksen anti on sen verran runsasta, että muistiinpanoja lukiessa kertyi ennätysmäärä, joten tyydyn tässä muutamaan sitaattiin ja avaamaan Yu Huan ajatuksia lukemisesta ja kirjoittamisesta, jättäen poliittiset ja yhteiskunnalliset näkökohdat sekä visiot mahdollisen lukijan itsensä löydettäviksi, nautittaviksi ja pohdiskeltaviksi.

-  Joka kerta kun ryhdyn lukemaan hyvää kirjaa, uppoudun siihen täysin. olen kuin pelokas lapsi, joka varovasti tarttuu kirjaa takinkulmasta ja yrittää ottaa sen askelluksesta mallia yhteisellä matkalla ajan virrassa. Kirja on lämpöinen matka täynnä suuria tunteita, se vie minut ensin mennessään ja sallii minun sitten palata yksin takaisin kotiin. Ja vasta kotiin jo palattuani ymmärrän, että tuo kirja on nyt sydämessäni ja pysyy siellä päivieni loppuun saakka.

-  Nyt kun olen kirjoittanut jo usean vuosikymmenen ajan, voin varmuudella sanoa rakastavani kirjoittamista. Jokaisella ihmisellä on haaveita ja toiveita ja tunteita, joita he eivät kykene ilmaisemaan, koska ympäröivä todellisuus ja niin sanottu terve järki hillitsevät heitä. Kirjoittamisen maailmassa näitä tukahdutettuja toiveita ja tunteita saa kuitenkin ilmaista sydämensä kyllyydestä. Uskon kirjoittamisesta olevan hyötyä niin henkiselle kuin fyysisellekin hyvinvoinnillemme, koska sillä on voima tehdä ihmisestä kokonainen. Kirjoittaminen tarjoaa ihmiselle mahdollisuuden kahteen eri elämänpolkuun, joista toinen on todellinen ja toinen kuvitteellinen. Näiden polkujen välistä suhdetta voi verrata suhteeseen terveyden ja sairauden välillä: kun toinen valtaa tilaa, toinen joutuu perääntymään. Mitä ikävystyttävämpi oma todellisuuteni on, sitä rikkaammaksi muuttuu kuvitteellinen polkuni.

Kiinan muutoksen nopeaa tietä Yu Hua avaa kuvaamalla sitä, mikä kuvitteellisesti eri aikausien kiinalaispoikien mukaan elämässä on tärkeää ja tavoittelemisen arvoista: Kulttuurivallankuvouksen poika olisi voinut vastata: "Vallankumous ja kamppailu." Poika uudistusten ja avautumisen aikakaudelta 90-luvun alusta olisi ehkä sanonut: "Ura ja rakkaus." Ja lopuksi tämän päivän kiinalaispojan vastaus:" Raha ja kaunottaret." 

Yhdysvallat, Venäjä ja Kiina, kolme kovaa vaikuttajaa ja pähkinää maailman huomioon otettaviksi ja  purtaviksi. Jos itse olisin vielä nuori, ainevalintoihini kuuluisi ehdottamasti kiinan kieli, eli asetan oman panokseni Kiinalle ja sen globaalin vaikutusvallan painopisteen väistämättömälle, voimakkaalle ja nopealle edelleen vahvistumiselle...

Runsassisältöinen ja antoisa teos, joka kirjailijan silmin avaa tuota suurta tuntematonta maata. Yu Huan kerronta on eloisaa, ymmärtäväistä ja hymyn pilke silmissä historian ja kehityksen poluilla sekä nyky-yhteiskunnan innovaatioiden, uuden teknologian, kaupunkilaistumisen jne sekä elitististenkin ilmiöiden  keralla kulkevaa. Sivumääräänsä huomattavasti suurempi  anniltaan; tuuhea teos, jonka lukeminen näin ruohonjuuritasolaisellekin - käsite, jota Yu Hua myös kiinalaisnäkökulmasta avaa - ehdottomasti kannatti, opetti ja jäi ajatteluttamaan!

Rauno Sainion taidokas ja eloisa käännös sekä Sanna-Reeta Meilahden tyylikäs kansi kuorruttivat tämän herkullisen lukunautinnon!

Lopuksi eräs viime aikoina Kiinassa suosittu vitsinpoikanen:
Tämän yhteiskunnan epäreiluus johtuu mistä? Siitä, että kun kaunotar sanoo "Haluan timanttisormuksen", hän saa timanttisormuksen, ja kun rikas sanoo "haluan kaunottaren", hän saa kaunottaren, mutta kun minä sanon "haluan ottaa suihkun", hanasta ei tulekaan vettä...

-  Omaa elämäänsä muisteleva saa elää elämänsä uudelleen. Martialis
 

Ajan virrassa,  avaruuden halki ja metsässä lintuja bongaillen:

sunnuntai 17. maaliskuuta 2019

Kai Aareleid: "Lue minua" - ex Libris...


"Lue minua", Kai Aareleid, ntamo, Helsinki 2018, 104 s., suomentanut
 Kai Aareleid.

"Kai Aareleid (s. 1972) kuuluu tämän päivän Viron keskeisiin sanataiteilijoihin. Hänen ensimmäinen suomenkielinen runoteoksensa Lue minua rakentuu kokoelmien Naiset teel (2015) ja Vihm ja vein (2017) runoista sekä muutamista niihin sisältymättömistä teksteistä. Kaikki suomennokset virosta ovat kääntäjänäkin ansioituneen tekijän omaa käsialaa. Aareleidilta on julkaistu syksyllä 2018 romaani Korttitalo (Linnade põletamine, 2016.
Suom. Outi Hytönen." ( S&S.)

                                                              C TIXE-2007


"Lue minua on pakahduttavan kaunista rakkauslyriikkaa ja kirkasta nykykirjallisuutta. Näiden säkeiden minä tuntuu yltävän itseensä yhtä varmasti kuin toiseenkin. Onhan niin, että ”me molemmat haluamme/ muistaa jotain/ unohtaa jotain”. (S&S)

Kokoelma on jaettu lukuihin: Bukharalainen yösoitto, Läheisyydestä,
Kafka ja kaasutin, Porto, porto, ja Sagö sekä Hitaita hetkiä. 



Ensikosketukseni Aareleidin tuotantoon oli Korttitalo, 2018, ja se sai lausumahan: Korttitalo on erinomainen symbolinen  nimi tälle teokselle,
jonka sisältö - kuten itse elämäkin - on erillisistä ja irrallisista korteista asumamme talon kokoiseksi ja näköiseksi koottu.

Kun keväisin aina tuppaa runottamaan, ensirunot mukavasti istuen auringonpaisteisella kannonnokalla tahi kotoisasti parveketuolilla, niin huolimatta vallitsevasta tuhruisesta nollakelistä, valkean eri sävyistä, usvaisista metsänreunoista ja loskan loiskeesta äskeisellä jääkävelyllä, annetaan keväälle Aareleidin myötä mahdollisuus kurkata sielumme sopukoihin:


Maantiedettä
en ole varma
oletko enemmän lähteeni
vai deltani
potenssini
vai neliöjuureni
täysi vaiko
suorakulmani

halkaisijani olet
sen
tiedän 


No man is an island 
yksikään ihminen ei ole saari
täysin irrallaan muista
mutta kaksi ihmistä on
pieni luoto avomeressä



Vain sinä
olen jakanut palasia sielustani
muiden ihmisten kanssa
palasia ruumiistani muiden -
muiden kanssa
mutta vain sinä
olet kulkenut unieni kaduilla


Villinainen 
villinainen peilin edessä
kiillottaa hopeisen kruununsa
suoristaa oksiaan
hymyilee peilissä
astuu tyynesti ja varmasti
metsää kohti
missä kasvavat
hänen kaltaisensa
puut

Ja niin - kuten Korttitalo - ovat nämä runotkin. Kevätkauden avaus.
Kaunista herkkää ja koskettavaa. Emmehän me enempää keneltäkään voi toivoa ja pyytää kuin: Lue minua...


Hymyillen:

perjantai 15. maaliskuuta 2019

Sattuipas somasti...


 kun tuskin olin ehtinyt syventyä laajemmin Soili Poijulan resilienssin saloihin, niin omaan nilkkaanhan tuo koetinkivi oitis osui: Kanssakulkija ilmoitti kokevansa epätodellista oloa tiistaipäivänä, mikä jo oli käynyt itselle ilmeiseksi. Sitten otettiin Omron puhisemaan, ja tuo apparaatti toimitti  sitkeästi erroria errorin perään. Oma kontrollimittaus osoitti vimpotin kuitenkin olevan terveen kirjoissa - Kanssakulkijan ei.

Liekö tuo innostunut niin sitten tästä maakuntamatkailusta, että
Lahden Sinfoniettan poikiman innostuksen jälkeen halusi painaa oman versionsa ja tassunjälkensä aikakirjoihin?
Tilanne kuitenkin eskaloitui, joten nettiselvittelyjen sekä rimpahuttelun jälkeen saimme kehotuksen saapua paikalle. Näin ollen ajaa porhalsimme iltapimeällä kohti Lahtea ja PHHKY:n Akuutti24:ää.

Mittari kesti siellä koitoksen kivuten kohti korkeuksia, asianmukaiset kokeet otettiin ja lääkärin - selkeästi upseerisainesta - suoritettua tarmokkaat kontrollisulkeiset: silmät kiinni - vie käsi nenälle -  hartiat ylös ja alas,
- kädet suoriksi eteen ja kämmen ylös-alas-ylös jne.   hopi-hopi-hela-setti
saimme luvan puolen yön huonommalla puoliskolla palata takaisin kotimökillemme liki kuusituntisen performanssin jälkeen komian kuunsirpin valaistessa tietämme.  Relienssit  pitivät ja kasvatimme niitä taas yhden piirun verran.

Mikä  erittäin positiivista: palvelu oli kauttaaltaan ammattitaitoista, informatiivista, erittäin ystävällistä ja kiireetöntä sekä kaikki toimenpiteet sujuivat piiruntarkasti ilmoitetun mukaan. Lämmin kiitos ja kumarrus siis Lahden yksikölle!




SOTE vai ei on puhkikoluttu ja yllä oiva osoitus siitä, kuinka hoidon pitäisi parhaimmillaan  pelata ja kuinka se pakon edessä testattuna näin ulkopaikkakuntalaisenakin toimi!
Lisäbonuksena ilahtuneena ja helpottuneena totean, että toisin kuin aikanaan Peijaksessa, jossa jouduin konfliktitilanteeseen vartijoiden kanssa halutessani pysyä Kanssakulkijan rinnalla koko tutkimusten ajan, Akuutti24:ssä meidät luontevasti ohjattiin yhdessä sermien taakse ja saimme jakaa tämänkin kokemuksen muistoihin liitettäväksi; iso kiitos siitäkin:)

PS. Ei, EN mitannut omia lukemia  reporankana palattua aamuyöstä vaan annoin stressatun Omron-rukan tutia kaikessa rauhassa...

Tämä  elämän sarjasta karkotetut varjot. Maakuntamatkailijan tilanteen stabiloiduttua valoa, iloa ja riemua puolestaan on luvassa huomisilla  nti Tarinaniskijän 9-vuotissynttäreillä Kymenlaakson suunnalla, joten se on sitten vissiin tässä kohtaa tasan:)

Tuhruisesta kelistä ja ennusteista huolimatta  omanoloista & mukavaa viikonloppua pienten ystäväistemme sanoin:

Ti-ti-tyy: