perjantai 29. elokuuta 2014

"ILMASOTA ja kirjallisuus " - ex Libris...

"ILMASOTA  ja kirjallisuus"  ("Luftkrieg und Literatur, 1999), W.G.Sebald,
 Tammi Keltainen kirjasto, 2014, 155 s., suomentanut Oili Suominen.


W.G.Sebald syntyi 1944 Wertachissa Saksassa ja kuoli auto-onnettomuudessa 2001. Tämä teos on kulttikirjailijan esseeteos, joka koostuu kahdesta osasta: Ilmasota ja kirjallisuus, Zürichissä pidetty luentosarja ("Eliminointitaktiikka on jokaisen ekspertin torjuntarefleksi, Stanislaw Lem, Imaginaarinen suure") ohjeistettuna ja "Kirjailija Alfred Andersch (Alfdred Andersch on saksalaisen kirjallisuuden terveimpiä ja omintakeisimpia kykyjä; kirjailijan itsensa laatima kirjan lieveteksti.")

"Toisen maailmansodan aikana liittoutuneet pommittivat yli 130:tä saksalaista kaupunkia, monet niistä maan tasalle. Kuusisataatuhatta siviiliä kuoli, ja seitsemän miljoonaa saksalaista menetti kotinsa. Silti Saksan kirjallisuudessa, kansakunnan muistissa, tuhoista on tehokkaasti vaiettu. Kollektiivisesta muistinmenetyksestä tyrmistyneenä, mutta samalla lumoutuneena Sebald pohtii, miksi." (Etulievelehti) "Kivimurskaa oli jokaista Kölnin asukasta kohti 31,4 kuutiometriä ja jokaista Dresdenin asukasta kohti 42,8 kuutiometriä."  Luvut vetävät hiljaiseksi....


Pommitetun kaupungin keskeltä:"Näiden sortuneiden, tarkoituksettomiksi käyneiden asumusten vaiheilla saattoi myös nähdä ihmisiä, jotka etsivät soraan hautautuneiden tarvekalujen rippeitä, milloin poimien palasen peltiä tai teräslankaa sirpaleiden seasta, milloin keräten laudankappaleita kupeellaan riippuviin laukkuihin, jotka olivat kuin kasvikoteloita. Katottomien kauppahallien edustalla on tarjolla niukasti tavaraa: Tuossa levällään muutama jakku ja housupari, hopeasolkisia vöitä, solmioita ja kirjavia huiveja, tuonne oli kertynyt kaikenlaisia kenkiä ja saappaita, jotka monesti olivat varsin arveluttavassa kunnossa..."

Jos nyt Keltaiselta kirjastolta Dickerin ja Phillipsin jälkeen laatua ja asiaa peräänkuulutinkin, niin tässä sitä tuli tuutin täydeltä ja olen pakoitettu nostamaan kädet ylös! Kiitosta vaan! Sotahistorian meillä kuuluessa Vaarin tontille ja Anderschin ollessa tuiki tuntemattoman, en pysty syvällisempään arviontiin, mutta Sebaldin tyyli kirjoittaa on tässäkin varsin kiintoisa. Oili Suomisen suomennos ja valokuvamateriaali raamittavat oivasti ja tyylikkäästi tekstiä!

Syntyjä syviä sulattelee,
syksyn taitteessa:

keskiviikko 27. elokuuta 2014

"Taisteluni. Neljäs kirja / Min kamp. Fjerde bok" - ex Libris...


"Taisteluni.  Neljäs kirja", Karl Ove Knausgård, Like Kustannus Oy, 2014,
 534 s.,  suomentanut Katariina Huttunen.

 Knausgård alkaa olla jo vanha tuttu, löytynyt, löytänyt ja vakiinnuttanut lukijakuntasa.
Eellinen, "Kolmas Kirja" kolahti jo kokolailla, käänsi knausgårdilaiseksi...  Taisteluni - neljäs kirja keskittyy Karl Oven lukuvuoteen opettajana kalastajakylässä Pohjois-Norjassa vimmaisina tavoitteinaan päästä eroon poikuudesta ja tulla kirjailijaksi.  Nuorelle miehelle tavoitteita tuossa kerrakseen...

Katkelmia: "Voi tämä laulu nuoresta miehestä joka rakastaa nuorta naista. Onko hänellä oikeus käyttää sellaista sanaa kuin rakastaa? Hän ei tiedä mitään tytöstä, hän ei tiedä mitään itsestään. Hän tietää vain sen, ettei ole koskaan tuntenut yhtä voimakkaasti ja kirkkaasti. Kaikki tekee kipeää, mutta mikään ei tunnu niin hyvältä. Voi, tämä on laulu siitä kun ihminen on kuudentoista ja istuu bussissa ja ajattelee tyttöä, sitä ainoaa, tietämättä, että tunteet muuttuvat hitaasti vaimeammiksi ja heikommiksi, että elämä, se joka on nyt niin suuri ja valtava, vääjäämättä muuttuu yhä pienemmäksi, kunnes siitä tulee käsiteltävä suure, sellainen, joka ei tee yhtä kipeää, mutta toisaalta ei myöskään tunnu yhtä hyvältä."

On vimmaista viinanjuontia ja häröilyä. "Miksi he eivät juoneet? Miksi kaikki eivät juoneet? Alkoholi tekee kaikesta suurta, se on tuuli joka puhaltaa tietoisuuden läpi, se on aaltoja jotka lyövät ja metsiä jotka huojuvat, ja sen lähettämä valo kultaa kaiken mitä ihminen näkee, jopa rumimpaan ja vastenmielisimpään ihmiseen tulee sen avulla jotakin kaunista, tuntuu kuin kaikki vastaväitteet ja kaikki arvostelu pyyhkiytyisivät pois yhdellä ainoalla valtavalla kädenliikkeellä,
se on anteliaisuuden huippu, tässä on kaikki kaunista, siis kaikki. Miksi kieltäytyä siitä?"
Ja sitten perään herääminen, auta armias: seuraa ankara ahdistus moralisine syyllisyydentuntoineen.

Knausgård nakuttaa tässä hienoviritteistä, suorastaan virtuoosimaista tulkintaa elämän tarkoituksen etsinnästä,  nuorukaisena olemisen "sietämättömästä kepeydestä" ja riemusta, tuskasta ja Weltschmerzistä. Eräänlaista "country-noiria" on  aistittavissa.  Kerronnan rauhallinen poljento herkistää pinttyneen ja paatuneenkin lukijan, joka suostuu päästämään kirjailijan iholleen, jollei  paikoitellen peräti sen alle. Ihailtava temppu!
Katariina Huttusen suomennos on jälleen tässäkin osassa mainio.

Kirjailijaksi Knausgårdia näillä ansioilla on syytä kutsua & se poikuuskin tulee menetettyä ihan teoksen viimeriveillä...

Kuten äskettäinen  nuorukainen, joka  koulunpihalta eteeni kaverilauma perässään kädet levällään ja hiukset hulmuten, riemukkaasti nauraen ja liki syliini pelmahtaen kiljaisi :"Isona mä valloitan koko maailman!"

Sekä Knausgårdin kirjalliselle jatkolle että Neljännen kirjan ikäiselle koulupojalle,

Onnea matkaan:

maanantai 25. elokuuta 2014

"Pitääkö köyhälle puolisolle maksaa lomareissut?"...

No, nyt kyllä suivaantuneena repisin pelihousuni, jos minulla sellaiset olisi. Yllä mainittu kysymys löytyi Helsingin Sanomista lauantailta 23.8.2014 "Tätä mietin nyt"-otsikon alta kirjoittajanaan
Heini Maksimainen.

 Sitä kommentoivat Väestöliiton psykologi Elina Nurminen: "Matkalle lähtevän puolison kannattaa kysyä kumppaniltaan, millaisia tunteita kotiin jääminen toisessa herättäisi. Jos yksin kotiin jääminen aiheuttaisi puolisossa yksinäisyyttä tai katkeruutta, loman viettäminen erillään heikentää parisuhteen laatua." Jahans...
Ja Matkatoimistoisto Kilroyn myyntipäällikkö Tarja Koski:" Mielestäni on OK mennä yksin. Eihän toiselle tarvitse ostaa yhtä kalliita vaatteitakaan kuin itselle. Ja parisuhteessa pitää ja saa tehdä asioita ilman puolisoa.  Toki silloin tällöin olisi hyvä - mielestäni jopa pitäisi - kustantaa myös kumppani mukaan reissuun." Jotta silleen...

En ymmärrä pointtia, - köyhä puoliso & kalleimmat vaatteet?? Jälkimmäiset on kyllä silmää räpäyttämättä ostettu jälkipolville ja avioliiton tai muun parisuhteen näen eräänlaisena yhtiönä, yrityksenä, johon molemmat asianosaiset alussa sijoittavat pääomansa: taloudellisen, henkisen, ammatillisen osaamisensa ja sen vaikutukset työuraansa ja näistä muodostuu se kokonaisuus, jonka pohjalta lähdetään taittamaan yhteistä taivalta ja etsimään parhaita ratkaisuja kulloisiinkin tilanteisiin.  Matkan varrella edellisten voimasuhteet voivat vaihdella suurestikin, mutta aina:
se vetää joka jaksaa ja heikoimman lenkin mukaan mennään ja sopeutetaan. Työtilanteissa rupeamat ja tulot voivat nykyisin vaihdella rajusti ja nopealiikkeisesti, samoin elämänvaiheet ja -olosuhteet ynnä mielenkiinnon kohteet.



Ajatusmalli saattaa tuntua olevan peräisin hetkeltä jälkeen dinosaurusten rymistelyn, mutta se on tuottanut 46-vuoden verran kaikkinensa  kelvollista yhteiseloa, sielunkumppanuutta, kasvamista ja jälkikasvua kahdessa polvessa välitilinpäätöksen ollessa reilusti + - merkkinen.  Ja matka jatkuu...

Siitä olen tasan samaa mieltä, että parisuhteessa "pitää ja saa olla" omia asioita, kummallakin oma  ainutkertainen persoonansa pienine sisäisine individualisteineen, tonttinsa, reviirinsä, harrastuksensa, asiantuntijuutensa ja -  reissunsa. Se on tärkeää, ei ole keneltäkään pois, vaan tuo keskustelunaiheita, debattia, raikkautta ja rikkautta polulle. Yhteiset mielenkiinnon kohteet  kuten matkat puolestaan poikivat reilusti suunnitteluniloa, jaettuja kokemuksia ja kommelluksia sekä jälkeenpäin  hilpeitä muisteloita ja makoisia nauruja.



On hämmästeltävä ja perättävä kuten pieni tyttönen vuosia sitten Tottijärven saunanlauteilla:
"Mihin tämä maailma oikein on menossa??"  En tiedä. Mutta sen verran tiedän, että reissunriittailut ovat meneillään ja jos kaikki luontuu, talveksi taas kaikkoamme seikkailemaan, - yhdessä!


Bulería:

sunnuntai 24. elokuuta 2014

"VIP-huone / VIP-rummet" - ex Libris...

"VIP-huone", Jens Lapidus, Like Kustannus Oy, 2014, 407 s., suomentanut Jaana Nikula.

 "Jens Lapidus (s.1974) on niittänyt mainetta Tukholman alamaailmaan sijoittuvalla Stockholm noir-trilogiallaan. VIP-huone avaa uuden, itsenäisten teosten sarjan, jonka päärooleissa ovat asianajaja Emelie Jansson ja entinen linnakundi Teddy." (Etulievelehti)

" - Najdan "Teddy" Maksumic: juuri vankialsta vapautunut,
     kaidalle polulle  pyristelevä taparikollinen.
  -  Emelie Jansson: liikejuristi nousukiidossa.
  -  Philip Schale: rikkaan suvun arvaamaton poika.
  -  Tukholman seudun rikollisjengit: kaikkeen valmiit rahan takia.

Tervetuloa VIP-huoneisiin, joissa pienet piirit päättävät pienten ihmisten kohtaloista." (Takakansi)

Lapidus kuvaa herkullisesti yläluokkaisuutta, elitismiä ja snobismia ja hifistelee surutta tuotemerkkilitanialla  viljellen business-terminologiaa kuten top-notch, lyömätön ja  COB, close of business, työajan jälkeen jnpp. Tämä kaikki tapahtuu tyynen rauhallisesti, mutta pilkesilmäisesti  ikäänkuin von oben hin - mentaliteetilla; herkullista! Henkilprofilointi on uskottavaa ja oivaltavaa, päähenkilöt ovat lihaa & verta, eläviksi ja todentuntuisiksi rakennettuja. Juoni on juoheva.


Tässä ei länkytetä, kiitos myös Jaana Nikulan näppäryyden, vaan teoksessa on enemmän kimmoisuutta, napakkuutta ja asennetta  kuin kirjailijan aikaisemmassa tuotannossa.
Lapidus tuntuu solahtaneen sisään ammattitaustansa ja tekstintuottamisen pyhään yhtälöön ja on nyt kirjoittaessaan ikäänkuin tanakasti kotikentällään. Teddyn & Emelien tarinalle jatkoa, kiitos!

Käänsin kelkkani, joten Lapidus

High five:

perjantai 22. elokuuta 2014

"Koutokeino, kylmä kosto" - ex Libris...

"Koutokeino, kylmä kosto" (Kautokeino, en blodig kniv 2012), Lars Pettersson, Minerva Kustannus, 2014, 382 s., suomentanut Salla Korpela.

Minerva_kustannus : Koutokeino, kylmä kosto : 9789523120228Lars Pettersson on ruotsalainen elokuva-alan freelancer. Hän on tuottanut elokuvia, tv-sarjoja, dokumentteja ja reportaaseja. Hän on työskennellyt myös opettajana ja tuottajana Ruotsin televisiossa. Pettersson viettää talvet Norjan Koutokeinossa ja tämä on hänen esikoisteoksensa, joka on myyty Suomen lisäksi Ranskaan, Saksaan, Italiaan, Norjaan ja Viroon Sarjan toinen osa on valmisteilla.

"Tukholmassa koko ikänsä asunut apulaissyyttäjä Anna Magnusson on saamelaisäidin ja ruotsalaisisän tytär. Hän ei ole koskaan tullut pohtineeksi juuriaan tai sitä, miksi hänen äitinsä jätti sukunsa ja pohjoisen kotikylänsä Norjan Finnmarkissa.  - Annan isoäiti on anonut häntä tulemaan raiskauksesta syyretyn serkkunsa Nils Mattisin avuksi. Isoäiti on epätoivoinen, sillä perhe ei tule toimeen ilman Nilsiä. - Teos vie lukijan syvälle saamelaisyhteisön omalakiseen maailmaan. Tarina sijoittuu Suomen ja Norjan rajan tuntumaan, tradition ja nyky-yhteiskunnan leikkauspisteeseen. Se kertoo, miten Finnmarkin lakia luetaan." (Takakansi)

" Koko kylä oli ilmeisesti loputon keskinäisten palvelusten ja vastapalvelusten, lahjojen ja vääryyksien verkosto, jossa asioita maksettiin ja hyvitettiin moniaalle haarautuvan maanalaisen muurahaispesän tavoin.  -Oikeaa ja väärää, syyllisyyttä ja moraalia, lakia ja oikeutta koskevat kysymykset ratkaistiin muilla tavoilla. Ne saavat toisenlaisia ilmaisuja. ne tulkitaan historiallisen suodattimen läpi. Vääryyksien ja syyllisyyden muisto elää kaiken aikaa rangaistusten ja oikeuden rinnalla.
- Monet luulevat, että tuolla tunturissa tempoo lunta vain lauma poroja. Mutta ei se niin yksinkertaista ole. Se on koko elämä. Ymmärrätkö? Ei vain sinun elämäsi. Se on lastesi elämä.
Se on vanhempiesi elämä ja esi-isiesi elämä. Karjalauma on perintö,  jonka jätät jälkeesi.
Se on sukupolvien uhraus ja työ. Verta ja kyyneleitä, jotka jätetään seuraavalle sukupolvelle.
Sitä on hoidettava ja vaalittava. Se on sinun tehtäväsi. Se mitä jälkeesi jää, elää tuolla tunturissa. Laumasta lapsesi näkevät, oletko ollut hyvä isä."

Saamelaisten seassa en ole ennen dekkariseikkailut, uudesta miljööstä  heti kärkeen hatunnosto! Kun omaan työaikaiseen elämään säännöllisesti kuului nupin nollaus pohjoisessa, raukan rajoilla, herätti  Pettersson nostalgisen mukavia muisteluksia ja mielleyhtymiä lukuisten Suomen Lappiin ja Varangerista läpi Pohjois-Norjan suuntautuneiden  vaellus- kalastus- hiihto- ja turistireissujen  tiimoilta.  Kirja avasi saamelaisuuden, sen omaleimaisen  kulttuurin ja tapojen, Finnmarkin sisäisten lakien ja niiden törmäyskurssin Norjan vastaavien kanssa sekä elintärkeän porotalouden, porolaumojen ja -tokkien, mittavia merkityksiä ollen näin myös kiinnostava  tietopaketti. Luonto- ja ympäristökuvaus on taidokasta pitäen sisällään  Lapin talvisen sinisävyisen ja -valoisen pakkasissa kimmeltävän avaran  luonnon ja hyisen kylmyyden haastavuuden, sen ainutlaatuisen kauneuden.

Itse juoni ei päätä huimaa, muttei se tässä kerronnallisessa vahvuudessa muodostunut heikkoudeksi. Päähenkilöllä  ja muilla asianosaisilla oli riittävästi lihaa luiden ympärillä: millään muotoa kokonaisuus ei jäänyt torsoksi. Läpikotaisin kaunista kerrontaa; Koutokeinoa sisältäpäin katsottuna ja lukijalle elävästi välitettynä.  Jotenkin koruttomasti tosi!

Saamelaiskulttuurissa ja selkosilla

samoili:


torstai 21. elokuuta 2014

"Ihmisen psykologinen kehitys" - ex Libris...

"Ihmisen psykologinen kehitys", Jari-Erik Nurmi, Timo Ahonen, Heikki Lyytinen,
Paula Lyytinen, Lea Pulkkinen ja Risto Ruoppila, PS-kustannus, 2014, 458 s.
Ensimmäinen uudistettu painos, ensipainos v. 2006, WSOYPro.

Image for Ihmisen psykologinen kehitys from akateeminen.com"Elämän varrella on useita kohtia, joihin kehityspsykologinen tutkimus avaa näköaloja. Lapsuus ja nuoruusikä ovat vaativia elämänvaiheita,
eikä kehitys ole kaikilla ongelmatonta. Nykyisin nuoret ikäluokat myös varttuvat  pätkätyön leimaamassa yhteiskunnassa, mikä heijastuu aikuisuuteen. Suuret ikäluokat puolestaan alkavat olla eläkeiässä,
jolta odotetaan terveyttä ja uusia aktiviteetteja."

Ihmisen psykologinen kehitys kattaa ihmisen elämänkaaren vauvasta vanhuuteen. kehitysvaiheiden kuvauksen läpäisee kaksi teemaa: Oppimista ja siihen liittyviä ongelmia tarkastellaan ensin perheessä, sitten koulussa ja työpaikalla ja lopulta vanhenevien kansalaisten sopeutuessa tietoyhteiskuntaan. Sosiaalisia suhteita käsitellään ensin lapsuuden perheessä ja kouluympäristössä ja sen jälkeen parisuhteessa,
omien lasten kasvatuksessa ja sopeutumisessa koko ihmisyhteisöön." (Takakansi)

Teos on tarkoitettu  kehityspsykologiaa opiskeleville ja opettajiksi tähtääville sekä sosiaalialan ammattilaisille, mutta on kronologisesti iän mukaan etenevänä sopiva, selkeä ja antoisa teos myös  tällaiselle keittiöpsykologiaa viljelevälle maallikolle ja muille aiheesta vähääkään kiinnostuneille. Loppuun on sijoitettu vielä lukukokonaisuudet tutkimusmenetelmistä, tutkimuksen eettisistä kysymyksistä ja tutkimusalueen historiasta.

Kun perheeseen ja lähipiiriin kuulu eri ikävaiheessa olevia jäseniä ja kun psykologia noin harrastuspohjalta on aina kuulunut mielenkiinnon kohteisiini, tämän teoksen myötä oli kiintoisaa päivittää tietämystään asian tiimoilta ja eliminoida luulotteluja ja epävalideja, pölyttymään päässeitä tietojaan ja uskomuksiaan. Kehityskin kliseisesti kehittyy koko ajan ja uutta tietoa saadaan jatkuvasti aiheesta kuin aiheesta; kaiken muun hyvän lisäksi on kerrassaan hauskaa haastaa aivonystyränsä ja antaa luetun hellästi herätellä ja hieroskella niitä.

Use it or lose it- hengessä tai kuten Tähtisilmämme  tyttösenä otsa rypyssä hätäili elämänmittaista oppimista ja ihmisenä täyteen mittaansa kasvamista koskevan keskustelumme vellovissa jälkimainingeissa: "Menevätkö mun aivot ihan oikeesti pieneksi kurttuiseksi rusinaksi, jos en mä niitä käytä?"

Sun Maid:

tiistai 19. elokuuta 2014

"Arne. Oman elämän kintereillä" - ex Libris...


"Arne. Oman elämän kintereillä", Arne Nevanlinna, Siltala, 2014, 328 s.


Arne Nevanlinna  kirjailijana tuli laajemmalti tutuksi viimeistään  romaanillaan Marie ja Finlandiaehdokkuudellaan 2008.


"Arne Nevanlinna jatkaa valloittavaa kirjallista tuotantoaan omaelämänkerrallisilla esseillä, jotka tempaisevat lukijan mukaansa
miltei 90 vuoden mittaiselle aikamatkalle. Teksteissään Nevanlinna hypähtelee riemastuttavalla tavalla aihepiiristä toiseen,
assosiaatio johtaa kolmanteen, ja lopulta kaikki liittyy oleellisella tavalla kaikkeena - niin kuin asiat elämässä liittyvät.

Arne. Oman elämän kintereillä pakenee kaikkia määrittelyjä.
Se on hykerryttävä, viisas ja omapäinen kokoelma tekstejä, jotka yhdessä
 muodostavat saumattoman kokonaisuuden, sekoituksen muistinvaraista faktaa ja fiktiota: Arne Nevanlinna-nimisen henkilön kirjallisen muotokuvan." (Takakansi)"

"Ilman jonkinlaista menestystä kirjailijanurani olisi katkennut alkuunsa. Miten minun silloin olisi käynyt? Olisinko liittynyt veteraanien mieskuoroon ja saanut viikon kuluttua potkut kärisevän ääneni takia? Takuulla en. Olisinko ryhtynyt matkustelemaan hysteerisesti tai muuttanut Espanjaan? Toivottavasti en. Olisinko kuollut? Todennäköisesti kyllä." (Takalievelehti)

Näistä fragmenteista selviää oleellinen; lempeä, oivaltava ja itseironinen kerronta kuljettaa lukijansa vaivatta vanhaan kulttuurisukuun, sen arvomaailmaan  ja miljööseen, historiallisiin ajanjaksoihin ja tapahtumiin, moralismeihin, työntekoon arkkitehtina  ja siihen, kuinka kirjoittajasta kuoriutui kirjailija, Pariisissa vietettyyn aikaan, työrupeamaan Nairobissa jne.jne.  Esseiden aiheet kieppuvat asiasta toiseen, mikä ei suinkaan teosta hajoita,  vaan on sen rikkaus
ja anti.

Ajallista perspektiiviä mielenkiintoisin, havainollistavin  valokuvin elävöitettynä ja liki 90-vuoden tuomalla kokemuksen rintaäänellä. Vaan ei suinkaan kärttyisän vanhan patun turhanaikaisia jorinoita eikä kippurointia: tässä kuuluu aidosti "The writer's voice". Napakka ageismin vastaisku!

Tähän kaleidoskooppiin kurkisti & näkemäänsä

mieltyi:

maanantai 18. elokuuta 2014

Perinteiset perhepäivälliset - performansseista paras....


Kuluneessa viikossa oli ilmassa kaikki katastrofin ainekset ja  tuo surullisen kuuluisa Murphyn laki toteutui aina vihoviimeistä paragrafia myöten... Lauantaina kuitenkin päästiin vetämään pöytä pitkäksi ja viettämään jokavuotuisia  perhepäivällisiä, jotka tällä kertaa sopivasti ajoittuivat oikealla hääpäivällemme, yhteisiä vuosia hurjat 46. Hupsista!

Yhdessäoloa 11 hengen ja neiti T:n hännänheilutuksen voimalla, herrahurtisaanien ollessa hoidossa  toisessa Mummilassa,  puheenpitoa, kauniisti katettua herkkupöytää, jonka ääressä viihdyttiin toinenkin tovi, iloista naurua ja huumorinkukkaa, hervotonta hälinää ja  ääntensorinaa = ykkösluokan luomunitroa sydämelle. Tämä yhdessäolo antaa paitsi runsaasti valoa ja lämpöä,
tunteen jatkuvuudesta ja siitä, että jossain hyvin tärkeässä asiassa olemme onnistuneet.

Lämmin kiitos ja kumarrus hela köörille, aivan erityisesti Seniorimurmeleille, Tähtisilmälle & Amigolle, jotka pitkästystään näyttämättä seilasivat päivän läpi tyynen rauhallisesti, hivenen huvittuineina sekä meidän jo enemmän elämää nähneiden fiksuja ja filmaattisia (?)  turinoita kuulostellessa  jotta myös temmeltävien serkkujensa menoa ja musiikkimakua (Robin & Cheek) ja laulutrion esityksiä ihastellessa/äimistellessä.

Tunnelma &  tunne kuin perhosen siiven kevyt kosketuskevyt kosketus:




Ensivuoteen:


keskiviikko 13. elokuuta 2014

"Kiitävät vuodet / Light years" - ex Libris...

"Kiitävät vuodet", James Salter, Tammi keltainen kirjasto, 1991, 347 s.,
 suomentanut Kristina Rikman.

kuva: Kiitävät vuodet"James Salter (s.1926) on amerikkalainen kirjailija, jonka tiedetään "kirjoittavan hyvin mutta ei paljon." (Etulievelehti)  Ensimmäinen suomennos oli Leikkiä ja ajanvietettä  (v. 1988ja uusin teos on kuluvana vuonna ilmestynyt "All that is".

Kirja kertoo päällisin puolin onnellisesta avioparista arkkitehti Viristä ja hänen vaimostaan Nedrasta sekä heidän kahdesta tyttärestään. Ulkoiset puitteet ovat vähintäinkin ruodussa ja vilkas seuraelämä kukoistaa kuin myös rakkaussuhteet.  Kunnes riippuvuuskammoinen Nedra päivänä kauniina  ns. nostaa kytkintä ja lähtee etsimään vapauttaan ja itseään  Euroopasta. Muistot ja kokemusjäljet, koko eletty elämä on kuitenkin siististi pakattuna näkymättömään selkäreppuun eräänlaisina kiinnikkeinä, kuten meillä kaikilla... Elementeistä vedellä, joenvarsilla ja merellä on tärkeä osuus tarinassa.
Salterin sanoin: "Elämä on juhlaa, mutta juhla kestää vain hetken ja se hetki on elettävä."
Ja juuri tuota Nedra irtiotollaan tavoittelee.

Tämän kirjavinkin sain  nuoruusvuosieni ystävältä (vierastan sanaa ystävätär tässä yhteydessä), jolla on paitsi erittäin laajalti kirjallisuuden tuntemusta ja omaa lukukokemusta, armoitettu taito ja kyky lukea  kirjallisuutta useammallakin alkuperäiskielellä. Taito, jota saattaisi kadehtia, jos ei tiedostaisi, että se on itse uurastamalla hankittu ja  omalla työpanoksella  useimmille meistä saavutettavissa oleva. Lisäksi hän asuu eri kulttuurialueella eteläisessä Euroopassa, joten  kirjalliset ja kulttuurilliset  näkymät ovat totaalisen eri perspektiiviset. Kiitos - taas kerran!

Kirjailija syväluotaa taitavasti ihmismieltä ja ajatustenkulkua. Kerronta on vivahderikasta ja viipyilevää,  harmonista ja seesteistä. Salter kirjoittaa kauttaaltaan hienoviritteisesti ja  Rikmanin käännös on laatujälkeä.  Lukukokemus jätti tunnelman kuin olisi taidemuseossa käynyt ihailemassa osuvaa kansikuvaa enemmälti Edward Hopperin  taidetta: unnukkaisen, vaan ei uneliaan tilan.

"Kirjailija on useimmista muista valovuosia edellä taidossaan kuvata kohtauksia, valoa, tuoksuja..."

Kyllä vaan:

sunnuntai 10. elokuuta 2014

"Lyhyehköjä päiviä / Kürzere Tage" - ex Libris...

"Lyhyehköjä päiviä", Anna Katharina Hahn, LURRA Editions, 2013, 256 s., suomennos Anne Mäkelä.


Lyhyehköjä päiviäKahn on syntynyt v. 1970 ja "Kürzere Tage ", 2009 oli  ehdolla Saksan kirjallisuuspalkinnon saajaksi ilmestymisvuotenaan. Roswitha von Gandersheim-palkinnon ja Heimito von Dorerer-palkinnon teos sai v. 2010.

"Lyhyehköjä päiviä on Hahnin voimakas tilinteko yhteiskunnasta, jossa hyvinvointi ja näköalattomuus, eurytmia ja hysteria, vanhemmudeen onni ja lasten kärsimys kohtaavat - tapahtumapaikkana vauras Stuttgart.
Constantinstrassella vanhat talot ovat kahdehdittavalla tavalla kunnostettuja ja museoviraston valvonnassa.
Turkkilaisen pitämässä herkkukaupassa hedelmät maksavat kaksi kertaa enemmän kuin muualla. Tälle alueelle hakeutuvat menestyjät ja superäidit." (Takakansi)

Kukin luku valottaa jonkun  päähenkilön omaa näkökulmaa. Tarinankulussa mukana ovat avioparit   Judith & Klaus, Leonie & Simon sekä vanha Posseltin pariskunta Luise & Wenzel. Jälkimmäiset ovat sodan jälkeen Tšekkoslovakiasta karkoitettuja sudeettisaksalaisia, joiden kautta myös peilaautuu valtaväestön kaksijakoinen asenne tähän väestöryhmään. Turkkilainen, etäämmällä asuva ja kovia kokenut nuori  Marco avaa  puolestaan siirtolaisperspektiiviä.

Teemoiltaan runsas, sosiaalinen ja yhteiskuntakriitiinen ajankuvaus, joka kirjoitustavasta huolimatta pysyy tiiviinä ja pitää lukijansa valppaana. Hahnin kerronta kulkee vaivatta analysoiden, teräviä huomioita tehden ja kritisoiden. Se kysyy: "Miten levottoman nykyihmisen kuuluisi oikeastaan elää? Miksi vanhat arvot on kyseenalaistettu? Miksi itsekeskeisyytemme määrä on niin sietämätöntä?" (Takakansi)

Tämä sattumalta tassuihin tarttunut, omaa intensiteettiä edellyttävä  teos istui vallinneeseen lukuvireeseeni kuin hanska. Antoisa ja kiintoisa  kirja, joka on parasta itse lukea!

Lyhyehkösti:
 



torstai 7. elokuuta 2014

"Pyhä keihäs / The Templar Prophecy" - ex Libris...

"Pyhä keihäs", Mario Reading, Karisto Oy, 2014, 296 s., suomentanut Pekka Tuomisto.


"Mario Reading  on  s.1953 Dorsetissa ja paljon maailmaa kiertänyt brittikirjailija.  Hänen edellinen, Nostradamuksen kadonneita ennustuksia käsittelevä trilogiansa on ollut valtava menestys kaikkialla maailmassa. Sitä on myyty yli miljoona kappaletta, lähes 40 kielellä."(Etulievelehti)

"Kun kuvajournalisti John Hart matkustaa isänsä kuolinvuoteen ääreen Guatemalaan, hän löytää sukunsa menneisyydestä ällistyttäviä yhteyksiä ja huomaa joutuneensa keskelle hurjaa ajojahtia. Kaiken takana näyttää olevan hänen isänsä hallussa ollut salaperäinen keihäs, jota Hitler piti menestyksensä salaisuutena ja jota nyt tavoittelevat väkivaltaiset uusnatsit mykistävän kauniin naisen johdolla." (Takakansi)

Kyseessä on Longinuksen keihäs, josta myös Trevor Ravescroft samannimisessä kirjassaan, Gummerus 1974, alkuperäisteos "The spear of destiny", 1972 tarinoi. Jälkimmäistä en ole lukenut kuin en myöskään Readingin aiempia teoksia, mikä näin oitis kättelyssä todettakoon. Liikkeellä siis tyystin puhtaalta pöydältä: maantieteellisesti reissataan akselilla Syyria - Lontoo - Guatemala - Saksan Baijeri, on temppeliherraa, natsia ja uusnatsia. Ollaan Syyriassa heinäkuussa 2012 ja seuraavassa luvussa Salefjoella, Kilikian Armeniassa, Etelä-Turkissa kesäkuussa 1190...

On valokuvaaja John Hart/Johannes von Hartelius ja yhteinen ristiriitainen historia abortoituine sikiöineen reportteri Amira Eisenbergerin kanssa. Triangelin kolmanneksi kulmaksi  juoneutuu äärioikeistolaispuolueen, LB:n eli Lanzen Brüderschaftin  johtonainen Elfride "Effi" Rache, jonka kanssa Hartin mielestä:"seksi on kuin sukellus Välimereen keskikesällä korkeimmalta mahdolliselta kalliolta". Suhteelisuudentajuhan tuolla pielustelulla skarpimmaltakin kaksilahkeiselta sumenee. Olan takana vaanii raivoisan  mustasukkaisuuden riivaama Effin rautanyrkki ja torpedo Udo
 "Paksu Udo" Zirkler, joka yhden ainokaisen kerran on saanut hypistellä esinaisensa punaisia alushebeneitä.

Baijerin Bad Wiesseessä Hart majoittuu Hotel Alpenruhiin Frau Erlichmannin huolehtiviin  hoteisiin Tällä vanhalla rouvalla osoittautuu olevan omakin  kana kynittävänään Rache-suvun kanssa ja hän muodostaa kiintoisan, varsin sympaattisen  osan kertomuksesta lainkaan joutumatta häpeämään ammattilaisjuonijoiden  kyydissä!

Huolimatta  ylläolevasta ja siitä, että  kirjaesittely ja kaksi ensimmäistä lukua  hyppäyksineen 2012:sta vuoteen 1190 loivat ensivaikutelman:"Jahans, tässä on nyt taas tungettu kaikki mahdollinen yksien ja samojen kansien väliin suloiseksi sekamelskaksi, joka leviää käsiin, Reading onnistui näpäyttämään minua nenille  pitämällä  mielenkiinnon vireillä. Joskus näinkin päin!


Naurelee:

keskiviikko 6. elokuuta 2014

Ruljanssia, robotteja ja Salsa Tequilaa...


Remonttireiskaa ei ikinä männä viikolla lupauksesta huolimati  kuulunutkaan, vaan tulla pöllähti maanataina: tiirasi, mittasi ja vei ovenrutaleen  mukanaan. Jatkuu perjantaina uudella uksella, jonka lukko EI ole lukittavissa ja avattavissa vain ja ainoastaan sisältäpäin...
Vaari niksautti ampujanitojalla psykologiseksi intiimisuojaksi yläkarmiin pinkin lakanan, jota Juniorimurmelit "Ite" etunenässä eivät ehdi nähdä ja vaatia sitä vakiratkaisuksi, koska pinkki on niin coolia....

Taloyhtiön remontin korjaustarkituksista parvekelasimies jo poikkesi öljyämässä lasienkulkua liukkaammaksi, patteriukko on luvassa huomenissa maalaamaan ja säätimien kääntöön.
Tässä välissä on paukuteltu harjoitusammunnat, hilppaistu hampaidenhoidossa, sovittu habitustemme vuosihuolto- ja kuulumistenvaihtoajasta, varattu siilitukan parturointia jnpp.
Kaiken muun hyvän, herkun  ja helteen lisäksi on piha-alueiden maisemoinnissa ja kulkuväylien asfaltoinnissa vihdoinkin riuskan  urakoinnin makua, mikä näillä trooppisilla ilmasto-olosuhteilla ja tällä pitkällä kuivalla kaudella tarkoittaa paitsi jyhevien melu- myös huomattavien pölyhaittojen torjuntaa kuitenkaan voimatta tuuletus ja läpivetoa unhottaa.

Tämä  oviosion hempeä hätäratkaisu jo siksikin, jotta Amigo ilahdutti meitä vielä näin  lomalaisena yökyläilyllään. Nyt oli Vaarin vuoro siirtyä 4g-aikaan, siispä  ukot Giganttiin ja J:nTekninenTuki asiantuntemuksenantoon.  Perehdytys sujui jo rutiinilla  ja käyttöönotto kätevästi  odotettua joutuisammin &  juoheammin.  Vaari kun oli jo edellisessä luuriversiossaan liu'utellut ja näpäytellyt toisin kuin aiemmin kesällä Mummoressu,  joka tempaistiin nips-naps  basicistä suoraan nykyaikaan ja meni sarjaan:"You don't really understand something until you explained it to your grandmother!"


Iltasella normi  Civilization-session jälkeen heput lösähtivät huojentuineen rentoina varpaitaan heilutellen  nojatuolien uumeniin kumpikin  ikiomine juustonaksu- ja chipsikippoineen  turisemaan  ja Netflixin anteja tapittamaan. Amigon kehutuksi kuultuna pistivät peliin "Pacific Rim" tuotoksen. Ei noin ohikulkien toisella simällä vilkaistuna  ollut juurikaan mummoliiton suosittelemaa roborymistelyä...  Jehna & jepulis:  uusi ja uppo-outo genre on mannaa korvienvälille  ja tervetullutta ravistelua mielenliikkeille. Tämän toteaa myös Mummo Amigon lanseeramia  musalistoja selaillessaan  ja randomina uusia sointuja ja artisteja  kuunnella höristellessään. Hyvänmielenhyrinää!!



Hullunmyllyssä kesäfiiliksellä:

tiistai 5. elokuuta 2014

"Punainen merkki" - ex Libris...

"Punainen merkki / Døderummet (2010), Susanne Staun, WSOY, 2014, 308 s.,
 suomentanut Kari Koski.


Punainen merkki"Susanne Staun (s. 1958) on Tanskan arvostetuin jännityskirjailija.
Hän debytoi 1998 ja on sen jälkeen julkaissut jo toistakymmentä teosta. Romaanilla Punainen merkkihän voitti 2011 Tanskan parhaalle jännitysromaanille myönnettävän Harald Morgensen-palkinnon.
Teos oli ehdolla myös pohjoismaisen Lasiavain-dekkaripalkinnon voittajaksi. Punainen merkki on Susanne Staunin ensimmäinen suomennettu teos." (Etulievelehti)

"Oikeuslääkäri Maria Krause on kova nainen. Hänellä on käsivoimia avata ruumit itse, eikä häntä saa töissä kiinni tunteilusta. Hänen vaarallisen haavoittuvaa puoltaan ei tunne kukaan muu kuin Nkem, nigerialainen oikeuskemisti, ja juuri Nkemin perässä Maria vaihtaa työpaikkaa Kööpenhaminasta Odensen oikeuslääketieteen laitokselle. Sitä päätöstä hän saa katua.
Marian uudella alueella Fynin saarella liikkuu kauhistuttavan raaka sarjamurhaaja.
Punainen jälki murhattujen iholla on viesti, jonka vain Maria osaa lukea. Sen vetämänä hän joutuu rikosvyyhteä selvittäessään itsekin lähelle kuolemaa, musta metsän uumeniin." (Takakansi)

Ehdottoman positiivista antia teoksessa ovat  (fyysisesti) voimakkaat  naishahmot, jotka eivät hiiristä pöydille hypi eivätkä pienistä kirkaise. Persoonainkuvaus kaikkine omituisine piirteineen on onnistuneen syvyistä ja rehevääkin; Kari Kosken käännös on jälleen laatuluokkaa!
Juonen kaksoiskerronta toimii tässä teoksessa poikkeuksellisesti moitteetta eikä aiheuta lukijalle päänsärkyjä siitä, missä kulloinkin mennään.

Mutta, vaikka tarinassa tavoitellaankin tietynasteista rempseänomaista, uutta ja brutaalihkoa  otettakin, en sitten niin millään jaksa innostua, hätkähtää tai saada kiksejä sairaiden mielten aikaansaannoskavalkaadista, kuten irtileikatuista nänneistä, kymmenistä veitsenviilloista, irtonaisista  jäsenistä, pomojen paneskeluista, saksalaisissa metsissä suoritetuista tyyriistä prostituoitujen jahdeista ja lahdeista, sen enempää kuin seksipalvelusta pilkkopimeään  puistoon tilatuista raiskaajistakaan...  Lapsilla esiintyy joskus varsin todentuntuisia mielikuvitusystäviä, mutta päähenkilö Krausen Emilia on outo sellainen, överin epäuskottavaa on myös se, että oikeuslääkäri muina naisina  ykskaks  ajaa hurauttaa autollaan Odensestä Freiburgiin rikollisjahtiin...

Kyllä Staun sujuvasti kirjoittaa osaa ja tälläkin dekkarityypillä on tietty lukijansa; minulle tästä jäi kuin lapsuuden pakollisen kalanmaksaöljylusikallisen jäljiltä  tuolloin konkreettisesti tahmea ketto kieleen ja kitalakeen, nyt vastaava tahmaannus mieleen. Silti seuraavaankin suomennokseen kyllä aion tarttua saadakseni tietää mihin suuntaan Staunin  kerronta ja sisällöllinen anti jatkossa painottuvat.

Tämän valssin kuitenkin
passasin:

maanantai 4. elokuuta 2014

"Kuoleman kulttuurit Suomessa" - ex Libris...


"Kuoleman kulttuurit Suomessa", toimittaneet Outi Hakola, Sari Kivistö & Virpi Mäkinen, Gaudeamus, 2014, 269 s.
Kuoleman kulttuurit Suomessa.ai
Kuoleman kulttuurit Suomessa on syntynyt osana monitieteistä,
ihmisen kuolevaisuutta käsittelevää Argumenta-hanketta.
- Suomen Kulttuurirahaston rahoittaman kolmevuotisen hankkeen tavoitteena on ollut lisätä keskustelua siitä, mitä kuolevaisuus yksilöllisenä ja yhteisöllisenä kysymyksenä merkitsee ja miten siihen tulisi suhtautua." (Lukijalle)

Teos perustuu 19 tutkijan ja muun aihealueella toimijan luentoon,
joissa kuolemaa lähestytään esim. arkeologian, historian, geenitutkimuksen, lääketieteen, filosofian, uskontotieteen, taiteen ja populäärikulttuurin suunnista.

Kuolema, joka koskettaa meitä kaikkia olevaisia,  on meillä aiheena jokseenkin tabu ja harvoin poikkeuksin sairaaloihin ja hoitokoteihin siistin  steriilisti ulkoistettu tapahtuma, joskin pientä suuntausta kotona tapahtuvaan saattohoitoon päin on ilmassa. Tämä asiallinen ja draamaton teos on hyvä ja teraupeuttinen kooste kaikille,joille kuolema on vieras ja joita se syvästi pelottaa tai  askarruttaa.

Outoa ja tuntematonta me arastelemme, mutta pelon voi mielestäni voittaa vain ja ainoastaan kohtaamalla sen, käymällä suoraselkäisesti sen kanssa kasvokkain, käsittelemällä kiusaantumisesta ja ahdistumisesta huolimatta ja  -niiden uhallakin - epämiellyttävät tunteensa ne sietäen, oman suhtautumisensa pelon aiheuttajaan - tässä tapauksessa kuolemaan;  tekemällä omat johtopäätelmänsä itselleen kerralla selväksi  sekä sen, minkä suuruisen tilan kuolemalle elämässään suostuu antamaan.

On osoittautunut itselle helpottavaksi, että kaikki kuolemista ja kuolemaa koskevat  dokumentit (hoitotestamentit, DNR:t  jnpp sekä ICE:t puhelimissa)   ovat olleet laadittuina ja tarpeen mukaan päivitettyinä jo vuosikymmenet, niiden sijainti on läheisillä tiedossa ja sisällöt pääpiirteittäin myös kasvokkain suullisesti läpikäytyinä. Myös Vaarin kanssa on meillä keskenään yhteisen taipaleen solmukohdat avattu, kipupisteet pahki- puhkipuhuttu ja elämäntarina kerrottu/kudottu  siedettävään ja hyväksyttävään  muotoon. Lyhyesti: kaikki voitava on tehty, asia on käsitelty pois päiväjärjestyksestä; se riittää!

Kuoleman kanssa tuli jo tyttösenä heitettyä tittelit pois Isomummini yhdeksänkymppisenä kuollessa rauhallisesti Mummilassa vanhuuteen, keuhkokuumeeseen. Tätini laittoi peilin Isomummin suun eteen Mummin ja minun vierestä seuratessa. Kun ei se huurtunut, avasi Mummi ikkunan sepposelleen, jotta Isomummin sielu pääsisi siirtymään tuonilmaisiin.  Seesteinen ja juhlallinen tilanne; lempeä vaan ei pelottava. Sittemmin on lisää saattamisia ml. edellä mainitut läheiseni  elämän taipaleelle mahtunut. Itse kuolemaa en pelkää, kuitenkin välinpitämättömässä nykymaailmassa kuoleman tekeminen ja hoidotta jääminen  joskus mietityttävät...
Nykyisyyttä ja tätä hetkeä eläen voin toivoa: josko tuurilla, taidolla ja onnella siitäkin....

Ajattelen näin:  "Kun minä olen, ei ole kuolemaa ja kun kuolema on, minua ei enää ole".
Siihen saakka spinozalaisittain: "Vapaa ihminen ei ajattele mitään niin vähän kuin kuolemaa,
eikä hänen viisautensa ole kuoleman vaan elämän pohdiskelua".

Pohdiskellen: