tiistai 30. huhtikuuta 2019

Wappua & kevättä...


Uuno Kailaan Kevät -runon sanoin:




Tänään syntyi kevät.
Meri suuteli rantansa jäättömiksi.
Lokit ovat siipensä pesseet
kaukaisten karien keskellä.
Taivaan telttakatto oli vielä eilen harmaa.
Joku on vetäissyt sinistä verkaa sijaan.
Lounatuuli on oppinut puhumaan
ja tuo viestejä ihmiselle:

Repäise auki mielesi akkunat,
joihin pahantuulen hämähäkki
talvisaikaan kutoi verkkojaan.
Päästä kaipauksen häkkilintu valloilleen
ja anna sen kisailla kaukaisten karien keskellä
lokkiparven parissa.

Anna sen lentää levottomin siivin,
kurkien keralla kauas kattojen yli
jonnekin, toiseen maailmaan,
vainioille, jotka odottavat,
korpeen, korpeen, jossa elämä herää.
Lähetä tunteesi kultakiharaiset lapset
tervehtimään kevättä,
joka tänään syntyi luonnon sydämessä,
auringon säteissä ja ihmisissä.




Lämpimästi:


sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

Ingar Johnsrud: "Risti / Korset" - ex Libris...


"Risti", Ingar Johnsrud, Like Kustannus Oy, 2019, 426 s., suomentanut
 Jonna Joskitt-Pöyry.

"Ingar Johnsrud  (s.1974) on norjalainen toimittaja. Like on julkaissut häneltä menestystrillerit Wieniläisveljeskunta (2016) ja Metsästäjä (2017).
Hieman epävakaan poliisikomisarion Fredrik Beierin ja lahjakkaan turvallisuuspalvelun tutkijan Kafa Iqbalin tähdittämän sarjan käännösoikeudet on myyty yli 20 maahan." (Kustantaja)

                                                             ©Jarli&Jordan

"Salaista sotilasoperaatiota tutkinut yritysjohtaja murhataan. Saman tapauksen jäljille päässyt toimittaja katoaa. Rikoskomisario Fredrik Beier alkaa purkaa arvoitusten vyyhtiä. Esiin nousevat hänen oman menneisyytensä haamut.
Kun petosten verkosto alkaa paljastua, luottamus läheisiinkin murenee. Katkeruuden taakka painuu Fredrikin harteille, Voiko mies, jolta on viety kaikki, pelastaa ihmiskunnan tuholta?" (Takakansi)




Ingar Johnsrudin seurassa olen mainiosti aiemmin viihtynyt: Wieniläisveljeskunta (2016) ja Metsästäjä (2017) todeten kirjailijan kerronnan olevan vauhdikasta, käännerikasta ja runsailla elementeillä maustettua.
Sama tahti jatkuu tässä kolmosessa, jossa esille nousee biologisen sodankäynnin uhkaa, poliittista juonittelua, luottamuksen punnintaa, välähtelevän tappavaa  balisong- alias batanga- eli perhosveistä ja sivutaanpa frakkipukuistaa herraakin, jolla visiolla arkkitehti Eero Saarinen aikoinaan suunnitteli Yhdysvaltain suurlähetystön Henrik Ibsens gatelle.

Poliisin väkivaltaosasto:  - oli kuin teatteri, jossa esitettiin ikuisesti samaa murhenäytelmää erilaisina versioina. Tragediaa siivittivät viha ja rakkaus, 
himo ja mustasukkaisuus, pelko ja ahneus. Ja aivan kuten teatterissa, myös täällä jokaisella kulkijalla oli roolinsa. Useimmat olivat pelkkää yleisöä. Sivustakatsojia. Lapsi joka oli nähnyt isän huitovan äitiä rikotulla pullolla. Eläkeläinen joka oli joutunut ryöstön todistajaksi tupakanostoreissulla. Joillekin onnettomille lankesi uhrin rooli. Poliisi täytti parhaansa mukaan sankarin suuret saappaat. 
Murhaajat, vaimonhakkaajat, rähinöitsijät ja paatuneet gangsterit näyttivät syyllisiltä tai syyttömiltä, kätkivät tunteensa tai itkeä vollottivat omaksumassaan roolissa, kun heitä vaadittiin tilille. 
Fredrik oli oppinut tunnistamaan, mitä osaa kukin esitti. Sen näki pälyilevistä silmistä. Haparoinnista kahviautomaatilla. Sen aisti hienhajusta, vastahakoisesta kävelystä.

Muistoista:  - Ihmisen elämänkokemukset oli helppo nähdä varastoituina tuhansiin pieniin lokeroihin. Joidenkin lokerikko oli pieteetillä tehty, toisilla oli huterampi rakennelma, jossa tavarat heittelehtivät arvaamattomasti laatikosta toiseen. Ensimmäinen koulupäivä. Jätetyksi tuleminen. Arkun laskeminen ja sen tajuaminen, että yläpuolella ei ole enää sukupolvia, vain alapuolella. 
Tarpeen tullen muistot kaivettiin esiin. Mutta ehkä muisti ei toiminutkaan niin. Ehkä muistot olivat pikemminkin siemeniä, joista kasvoi jotain mikä määritti meitä. Ilman ravintoa ne jäivät siemenasteelle eivätkä koskaan päässeet muuttamaan muotoaan.

Fanke Nore:  - nauroi möreästi ja pökkäsi reippaanlaisesti käsivarteen vieressään istuvaa, ministeriötä edustavaa hentoa pikku varpusta. "Kolmekymmentä palvelusvuotta", hän sanoi ja osoitteli mitalia rinnassaan. "Tiedätkö neitokainen, kun meikäläinen aloitteli poliisinuraansa, me luultiin dataviruksia sukupuolitaudeiksi. Lerppuja me luultiin niiden oireiksi." Franke nauraa hohotti ja tarttui alkumaljaansa. "Olen nähnyt, miten juoksupojista tulee mafiapomoja ja kultakelloilla ja kokkeliviiksillä brassailevista finanssipiruista heroiinin tärvelemiä ihmisraunioita."

Kuten aiemmissa teoksissaan, Johnsrud ottaa tässäkin lukijansa melkoiseen kieputukseen juonenkuljetuksellaan ja materiaalin runsaudellaan välttäen  hiuksenhienosti kokonaisuuden hajoamisen pölypilveksi.

Henkilökuvaukset ovat onnistuneita parivaljakko Beierin ja Iqbalin jatkaessa pohjavireeltään vahvistuvaa, mutta ei ongelmatonta yhteistyötään.
Johnsrudin tapa kirjoittaa on ilmava, lennokas ja miellytävälukuinen.
Hän on ilman muuta kertoja ja kehityskelpoinen tarinaniskijäksikin.
Jahka hän hiukka malttaa kirjailijana hellittää vauhtisokeudessaan,
jossa saattanee toimittajataustan nopealiikkeisyys kuultaa läpi ja luottaa siihen, että jotain voi jättää seuraavienkin teosten ainesosasiksi, niin kyllä me lukijat mieluusti matkassa pysymme, - ja tämä on lupaus!

- Hyvä katoaa usein taivaan tuuliin, pahasta jää aina jäljet. Knut Hamsun,
Maan siunaus, 1917.

Muistojen siemeniä keräillen:

keskiviikko 24. huhtikuuta 2019

Jeffrey Eugenides: "Oikukkaat puutarhat / Fresh Complaint" - ex Libris...


"Oikukkaat puutarhat", Jeffrey Eugenides, Otava, 2019, 303 s., suomentanut
Arto Schroderus.

"Jeffrey Eugenides (s.1960) on sukupolvensa keskeisiä amerikkalaiskirjailijoita.Hänen esikoisromaaninsa Virgin Suicides (1993) tunnetaan myös Sofia Coppolan ohjaamana elokuvana. Romaani Middlesex (2002) toi Eugenidesille Pulizer-palkinnon. Hänen edellinen teoksensa oli romaani Naimapuuhia (2012). Oikukkaat puutarhat sisältää kymmenen 1980-2010 -luvuilla kirjoitettua novellia, jotka ilmestyvät nyt ensimmäistä kertaa yksissä kansissa." (Lievelehti)

                                                           ©Gasper Tringale

"Amerikkalaisen kirjallisuuden kärkinimi kuvaa yllätyksellisissä ja piikikkäissä novelleissaan ihmisiä niin henkilökohtaisten kuin kansallistenkin kriisien keskellä. Epäonnistunut runoilija ryhtyy kavaltamaan rahaa. Thaimaahan matkustanut amerikkalainen nuorukainen päätyy henkiselle matkalle rajun vatsataudin seurauksena. Muusikonurasta haaveileva opettaja hankkii velkarahalla kalliin klavikordin, jota ei perhe-elämän velvotteiltaan ehdi soittaa." (Lievelehti)

Lukiessa selviää myös: kuinka kohtaloa voi huijata pikapaluulla menneeseen, miksi unelmat ja todellisuus joutuvat törmäyskurssille, onko totta että yrittänyttä ei laiteta matkalla moduulitalosta motelliin ja kuinka hankkia green card.
Entäpä millä konstein puolisolta ei tule puuttumaan patruunoita syyttelypyssystä, kun hän lähtee pariterapiassa etsimään pahista  ja miten napsitaan salaa yrityksen businesskuormasta?


Novellista Valittajat kaksikko Della & Cathy tukeutuvat Velma Wallisin mainioon ja koskettavaan teokseen: Kaksi Vanhaa naista  tiukan paikan tullen mottonaan tehokas: "Nyt otetaan kirveet esiin!"

-  Eräänä päivänä sataa taas lunta. Pysähtyessään ikkunan ääreen Della tuntee äkillistä halua astua ulos ja lähteä kävelemään lumisateeseen. Niin kauas kuin vanhat jalat kantavat. Hän ei tarvitsisi edes rollaattoria. Ei tarvitsisi mitään.
Kun Della katsoo ikkunalasin takana pyörteilevään lumeen, hän tuntee tähyävänsä omiin aivoihinsa. Tällaisia hänen ajatuksensa ovat nyt, alituisessa kierrossa, liikkeellä paikasta toiseen, sellaista läpitunkematonta pyryä koko pääkoppa täynnä. Jos hän menisi ulos lumeen, katoaisi sinne siinä ei olisi hänelle mitään uutta. Olisi kuin sisäpuoli kohtaisi ulkopuolen.
Sulautuisi yhteen sen kanssa. Kaikki olisi valkeaa. Sen kuin kävelisi ulos. 
Jatkaisi kävelyä. Ehkä hän tapaisi jonkun, ehkä ei. Ystävän... 

-  Märkänä kuin höyry - nyt hän oli aivan varmasti hereillä - viidakko tunkeutui sieraimiin. Hän ei ole ikinä haistanut mitään vastaavaa. Se on kuin mutaa ja ulostetta ja niiden seassa kainaloa ja matoa, tosin ei sekään kata aivan koko kirjoa. Seassa on myös villisikaa, parimetristen orkideoiden juustomaista leyhähdystä ja kärpäsloukkujen kalmanhönkää. Kaikkialla kylän ympärillä, soisesta maasta aina puiden latvoihin, eläimet syövät ja sulattavat toisiaan ja röyhtäilevät suu ammollaan.

-  Hänen äänensä oli täynnä ihmetystä ja tyrmistystä, kun hän mietti ideoita, joihin miehet tarrautuivat, varsinkin vanhempina. Ne olivat kuin hulluuden puuskia, paitsi että miehet kokivat nämä mielenvikaisuudet oivalluksina. 
"Nyt minä keksin!"  Dickillä oli tapana sanoa.  He saattoivat olla tekemässä mitä vain, syömässä illallista, elokuvissa, kun inspiraatio yhtäkkiä iski ja Dick  pysähtyi kuin seinään ja ilmoitti: "Hei, sain juuri ajatuksen." Sitten hän seisoi liikkumattomana sormi leuallaan ja laskelmoi, kaavaili.

 Jos ovat oikukkaat elomme puutarhat, niin kyllä Eugenides meille tarjoaa oman versionsa elon oikuista kaikkine kimuranttiuksineen ja tekee sen herkullisesti, säästelemättä. Teos on tulvillaan hirteishuumoria ja syväluotausta kohdistuen meihin Telluksen tallaajiin ja niihin seikkoihin, jotka ratkaisuihimme, luisumisiimme ja nousemisiimme, kohtaloomme vaikuttavat ja mistä kaikista tekijöistä  päätöksemme kulloinkin itse asiassa ovat kiinni.
Sallitaanko sattumallekin oma sijansa?

Eugenides on ilman muuta novellien raskassarjalainen, mitä aihekirjon ulottuvuuteen ja laajuuteen, tekstin laatuun, ilmaisvoimaan, kiinnostavuuteen sekä herkullisuuteen tulee, minkä kaiken Arto  Schroderus meille loistavan  suomennoksen muodossa nautittavaksi tarjoilee! Sisällönmyötäinen ja kaunis kansi on Anja Reposen taiteilema. Laatuteos!

- Me löysimme toisemme monta monituista kertaa ennen kuin hukkasimme toisemme. "Täällä ollaan!" sanoimme syvällä sisimmässämme.
"Tule löytämään minut." Helppo homma, kuin maalaisi punastuksen sateenkaareen...

Missä mietteissä puutarhoissa on kuljeskeltu myös blogissa
Donna mobilen kirjat selviää klikkaamalla:)

Etsien & löytäen:

maanantai 22. huhtikuuta 2019

"Kuiva kausi / The Dry" - ex Libris...


"Kuiva kausi", Jane Harper, Tammi, 2019, 381 s., suomentanut Mari Hallivuori.

"Jane Harper  (1980) on syntyjään britti, mutta hän on asunut osan lapsuudestaan Australiassa ja palannut sinne aikuisena.
Hän on ammatiltaan toimittaja ja asuu perheensä kanssa Melbournessa.
Kuiva kausi on hänen ensimmäinen rikosromaaninsa." (Lievelehti)

                                                         ©Eugene Hyland

"Kiewarran kaupunki Australiassa kärsii vuosisadan pahimmasta kuivuudesta.Kahteen vuoteen ei ole satanut, ja koko kaupjnki on kuin painekattila. Lopulta katastrofaalinen kuivuus johtaa Hadlerin perheen raakaan surmaan. Poliisi Aaron Falk saapuu hautajaisiin vastentahtoisesti. Vuosia sitten Kiewarrassa tapahtui jotakin, minkä seurauksena Aaron ajettiin ulos kaupungista. Ja nyt tuo jokin pakottaa Aaronin jäämään tutkimaan tapausta." (Takakansi)


Tässäpä iloinen yllätys: ensinnäkin tapahtumat sijoittuvat kauas vieraamman Australian kuiville takamaille lystikäsnimiseen  pieneen maanviljelysyhteisöön, Kiewarraan muutaman tunnin ajomatkan päähän Melbournesta, ja toisekseen kyseessä on uuden kirjailijatuttavuuden ihka ensimmäinen dekkari!

-  Hänen lapsuudenkotinsa oli ollut  lyhyen pyörämatkan päässä, mutta jäi silti jonnekin horisontin taa. Vain yksi naapuritalo oli näkyvissä: rönsyilevä harmaa rakennus etäällä kukkulan rinteellä. Ellien kotitalo. Falk mietti, asuivatko tytön isä ja serkku edelleen siellä, ja käänsi katseensa vaistomaisesti pois. Hän vaelteli rakennukselta toiselle ja löysi lopulta ylikonstaapeli Greg Racon kolmesta ladosta suurimmasta.
Poliisimies oli kontillaan nurkassa rähjäisten pahvilaatikoiden keskellä. Kahden metrin päässä verkossaan nuokkui mustaleski näennäisen välinpitämättömänä. Falk koputti metallioveen, ja Raco käänsi likaiset ja hikiset kasvonsa häneen. "Kiesus, että säikähdin. En kuullut tuloasi." "Anteeksi, Aaron Falk.
Olen Hedlereiden ystävä. Sihteeri kertoi, että sinut löytää täältä."
"Oletko muuten huomannut tuon?" "Olen. kiitos kysymästä, Niitä on täällä jokunen."...

Saammekin tutustua myös uppo-outoihin australialaisiin eläinerikoisuuksiin, kuten Jahtihämähäkki, komean punarintainen Ruusukakadu ja  veikeänvikkelä Kettukusu, joista lisätietoa klikkaamalla lihavointeja.

Ilmastomuutos ääri-ilmiöineen on mitä ajankohtaisin huolen aihe ja kirjailijan kuvaus sen vaikutuksista noin kirjaimellisesti ruohonjuuritasolla on tehokasta ja vaikuttavaa.

Falkin persoona on sympaattisen oloinen ja hänessä on paljon potentiaalia jatkoa silmällä pitäen. Harper tuottaa konstailematonta, tasalaatuista ja  eleetöntä vaan ei aneemista saati pitkästyttävää rennosti etenevää tekstiä, jolloin tuloksena on tasapainoinen dekkari. Polttavan kuumuuden kuvaus on sitä luokkaa, että automaattisesti käsi hapuilee otsaa hikitippoja pyyhkiäkseen. Sikäliskin napakka vastaisku pohjoismaiselle, monesti hyisten lumikenttien genrelle... Mukavalukuinen ja viihdyttävä esikoinen!

Hellehattu päässä:

perjantai 19. huhtikuuta 2019

TaoLin:" Kaunis maailma" - ex Libris...

"Kaunis maailma", TaoLin, Enostone kustannus, 2019, 113 s., kannen suunnittelu Katri Niinikangas.

Tao Lin (TaoLin) (s.1967) on kiinalais-suomalainen runoilija-kirjailija.
Hän muutti Suomeen Kiinasta vuonna 1997 ja hänellä on kaksi lasta.
Hänen taiteilijanimensä on TaoLin, (kiinaksi 桃林) joka tarkoittaa persikkapuutarhaa. TaoLinin esikoisromaani Suomen taivaan alla
(Enostone 2008) oli ehdokkaana  Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Hän on Kirjailijaliiton jäsen. (Wikipedia)

                                                         © Jorma Hyvönen

"Novellikokoelma Kaunis maailma raaputtaa rikki tutun pinnan, paljastaa jotain toisenlaista. Siellä kauneus löytyy yllättävistä paikoista, on koskettavan kipeää. Tarinoita aletaan kertoa. Kaikkien tunteet kuohuvat vallan, maineen, egon, rakkauden, rahan ja terveyden meressä. Kuolema pelottaa.
Kieli on tunteiden ilmaisuväylä. Viha, ilo, onni ja suru ovat suuria tunteita ja tarinoiden sisältöjä. ne täyttävät tarinat ja niissä elää jännite. Sanat ja eleet ovat niiden ulkokuoria tai akanoita, jotka tuuli kuljettaa pois." (Takakansi)


Teos pitää sisällään  luvut: Muistoja, Rooleja, Kirjaimia ja Kaunis maailma, joissa kussakin neljä ilmeikkäästi nimettyä  novellia  sekä Prologin ja Epilogin.
TaoLinin teksteissä on reipasotteisuutta ja räväkkyyttä siinä määrin,
että ensinovelli Retki oli heittää jauhot suuhun, nokkelia käänteitä, ilmaisun riemua, -  ja huumoria...

Prologi:  - Tuuli puhaltaa sinne tänne ja kysyy ihmiseltä: Kuka sinä olet? 
Mielen peili vastaa: olen muistoni, roolini, nimeni ja työni, olen kirjaimin kirjoitettu.
Henki vastaa: olen sydän ja sielu.
Ihminen itse sanoo: en tiedä, en näe. Pelkään kuolemaa.
Tuuli pyyhkii peilin, jatkaa matkaansa ja laulaa:
Mikä kaunis maailma!

Epilogi:  - Taidenäyttelyssä. Hämärän huoneen seinällä on kehystetty peili, himmeä valo osuu siihen.
Peilin vasemmalla puolella on sänky, pöytä ja tuoli.
Peilissä näkyy täysin samanlainen sänky, pöytä ja tuoli.
Katsojia seisoo peilin edessä, mutta he eivät näe itseään siitä.
Kaikki jähmettyvät paikoilleen ja kääntyvät sitten pois, pelko kuvastuu heidän kasvoistaan.
Äiti tulee huoneeseen pienen poikansa kanssa ja seisahtuu peilin eteen.
Myös hän etsii itseään kuvasta mutta hämmentyy, kun ei löydä.
Poika työntää kätensä peilin kehysten läpi ja huudahtaa: "Äiti, ei tässä ole peiliä, täällä on tyhjää."

Tämä kooste oli omaan siirtymävaiheeseen  mitä  istuvin ensilukemiseksi mielen vielä hortoillessa mökin ja luonnon rauhassa ja toisaalta hötkyillessä käytännön kotiasian hoiteluissa ja asunnon ylöspanossa.

Kaunis maailma, jonka tyylistä kirjallisuutta on harvoin tarjolla, herättää ihailua kirjailijan kyvystä pienimuotisesti ja lyhyesti ilmaista täydesti itseään, herkullisesti napakasti ja lupia kyselemättä. Katri Niinikankaan  elegantti kansi on ilo silmälle ja kruunaa kokonaisuuden.  Ihastuin ja kiinnostuin, joten jäänkin uteliaana seuraamaan mihin TaoLin tie tässä avarassa maailmassa johtaakaan!

Kauniissa maailmassa on vaeltanut myös Kirjasähkökäyrän Mai:)

Tykästyneenä:

torstai 18. huhtikuuta 2019

"Metsän kuiske" - Pääsiäispyhiä runottaen...


"Metsän kuiske. Kauneimmat suomalaiset luontorunot", koonnut Turkka Hautala, Gummerus Kustannus Oy, 2019, 239 s.
"Suomalaisten suhde luontoon on ainutlaatuinen. Me rakastamme metsien huminaa, kuikan huutoa ja aaltojen liplatusta. Metsän kuiske on upea lahjakirja, joka kokoaa suomalaisen runouden kauneimmat luontokuvaukset yksiin kansiin." (Takakansi)



Runottaen vapaavalintaisesti  sekä perinteisemmin että huumormielellä:


Hiivin metsään askel askeleelta,
ja puut katsoivat voimattomuuttaan,
ja yö peitti minut viitallaan.

Heräsin - aurinko poreili kultaisena lähteenä
aamu-usvassa,
vuokot olivat puhjenneet hiuksieni läpi,
ja korvieni simpukoissa solisi linnunlaulun hopeameri.
Katri Vala; Lepo




Oi sä toukka tollero
kaunis karvalollero
varo sitä varpusta
tiaista ja tikkaa
toukka on makeampi
tunkion rikkaa
kovaksi itsesi kotelohon peitä
sitten se heitä
ja perhona liitele ilmojen teitä
Tuntematon





Jo kevätpäivä sätein kultaisin
on herättänyt kimalaisen, perhon.
Ja ruoholle ja kukkasillekin
se kutonut on uuden kesäverhon.

Käy, lapsi, luonnon suureen salihin,
juo sieltä sieluhusi juhlamieltä.
Käy sinne rakastavin sydämin
ja opi lintusten ja kukkain kieltä.
Immi Hellén: Keväällä


Kevättä, kevättä & runoja - vuokkoja ja hopeameriä - toukan tolleroita, kesäverhoja ja kukkaiskieltä  - eli ihanaisia, hyväntuulisia, makoisia, auringonpaisteisia & omanoloisia pääsiäispäiviä!

T:

maanantai 15. huhtikuuta 2019

Kivi on pudonnut pois sydämeltäni...


yhdeksänviikkoisen evakkoreissun sujuttua sutjakkaasti uusia positiivisia kokemuksia keräten ja viikonlopun mittaisen kotiutumisruljanssin onnistuttua hyvin. Yllätyksellisen loman loppuhuipennoksen tarjosi  mökin pihamaalla tepastellut arvokas kurkipari sekä lähipuussa kököttänyt, pulleroinen ja pää kallellan katseleva viirupullö.  Luonto on ihmeellinen, etenkin noin lähietäisyydeltä tarjottuna...

Kivienkeräilijän heimoa kun olen, vaikka huom. tältä reissulta lähti mukaan vain kaksi pientä, rautaisen veden vuoksi, kuten oletan, erityisen väristä pikkuruista kokoelman jatkoksi, ei paha siis...

Jotain on elämässä pysyvää  kuten ihmisen koti; olkoon se sitten paikka tahi mielentila ja sitä symbolisoikoon tämä evakkopihan muhea järkäle kasvustoineen:




 


 



Reilu vuorokausi paluusirkuksen pyörittämistä  600 km:n ajoineen takana ja kyllähän tässä ihan mukavasti oman kodin piirteitä alkaa esille tulla.
Kylpyhuone on juuri suunnitellun mukainen, uusi on aina uutta ja vaikuttaa toimivan moitteettomasti, - hyvä!  Kirjat kun ovat nyt sievästi aakkostettuina pahvilootissaan, niin ko. huoneen seinien maalaus/tapetointi tulee olemaan tämän projektin loppuhuipennos.

Henkisesti rattoisaa ja rakentavaa, - totuuden nimissä fyysisesti voimille käypää. Huomenissa vielä ihan ensiksi auton pesetys harmaasta takaisin punaiseksi ja reilumpi  kaupparundi apteekkeineen kirjastoineen päivineen.
Loppuviikon päivät onkin tarkoitus pyhittää levolle, lukemiselle, herkuttelulle ja hupsuttelulle sekä ulkoilulle tavoitteena kevään ensimmäinen metsälenkki jokivartta pitkin. Muu liikunta on tässä kumarteluineen, nostamisineen, venyttelyineen ja taivutteluineen tullut itse-eestään kaupan päälle:)

Putkiremontista voi siis selvitä hengissä ja hyvissä, vieläpä entistä paremmissa  voimissa!!

M.O.T.

lauantai 13. huhtikuuta 2019

Virpoin varpoin....


Palmusunntailla on pitkä perinne, johon näin karjalaisittain kuuluu olennaisena osana virpominen, jolla ei ole mitään tekemistä siihen myöhemmin liittetyn noidiksi pukeutumisen ja trullien kanssa, jotka odottavat saavansa palkkansa saman tien, kun taas perinteisesti se haettiin vasta viikon kuluttua.

"Virpominen on jo varhaiskristilliseen aikaan kuulunut tapa.
Tätä osoittaa, että suomen kielen sana virpa on saatu muinaisvenäläisestä muodosta. Tätä vastaa nykyvenäjässä verba (ven. верба).
Sana virvonta on yhteydessä notkeaa oksaa tarkoittavaan virpi-sanaan." (Wikipedia)




 Se oli lapsuudessa tärkeä koko päivän mittainen ohjelma, kun käytiin koristelemattomin tai kreppipaperinauhoin somistetuin pajunoksin virpomassa  sekä  ensin kotiväki ja isovanhemmat mieluiten suoraan sängystä tavattuina ja sitten sukulaiset perään. Tuolloin ei herättänyt ihmettä edes se, että Mummi ja Ukki nousivat vällyjen alta muka hämmästellen täyställingeissään suuresti yllättyneinä:) Virpomisen katsottiin takaavan terveyden ja hyvän onnen seuraavaksi vuodeksi.

Virpomaruno saattaa sisältää palkanpyytelyä, onnen- ja terveydentoivotuksia ja jopa  kaameaa uhkailua:

Jos et luppaa munnaa, ni haukka syöp siun kannais!
Virvottavan lupaus:
Luppaan, luppaan, luppaan!
(luovutettu karjala.fi)




Virpomarunoja on siis lukuisia, mutta tässä ikiomamme:

Virpoin varpoin
tuoreeksi terveeks´
tulevaks vuueksi´
saanks mie munan va kanan?

Omien poikien kanssa jatkettiin perinnettä, myös lapsenlapset ovat sinuja sen kanssa, joskin nykyisin virpominen sujuu Juniorimurmeleiden kanssa välimatkasta johtuen modernisti puhelimen välityksellä.

Hyvää ja aurinkoista huomista  palmusunnuntaita!

Virpoin varpoin:

tiistai 9. huhtikuuta 2019

Domenico Starnone: "Kepponen / Scherzetto" - ex Libris...


"Kepponen", Domenico Starnone, WSOY, 2019, 239 s., suomentanut
 Leena Taavitsainen-Petäjä, päällyksen kuva Dario Maglionico.

"Domenico Starnone  (s. 1943) on Italian nykykirjallisuuden keskeisimpiä nimiä. Hänen romaanilleen Via Gemito myönnettiin vuonna 2001 Italian arvostetuin kirjallisuuspalkinto Strega. Hänen tuotannostaan on aiemmin suomennettu romaani Solmut (WSOY 2018). Starnone syntyi Napolissa ja asuu nykyään Roomassa kääntäjävaimonsa Anita Rajan kanssa." (Lievelehti)

"Daniele Mallarico on menestynyt kuvittaja, jonka maine on jo alkanut hiipua.
Kun tytär pyytää häntä hoitamaan nelivuotiasta Mario-poikaa muutamaksi päiväksi, Daniele suostuu vastahakoisesti: terveys ei ole entisellään, ja töitäkin olisi. Mario osoittautuu pikkuvanhaksi, energiseksi ja lahjakkaaksi pojaksi,
joka ei päästä isoisäänsä vähällä. Kaksikon välillä kipunoi ja leiskuu, ja vähitellen leikki muuttuu kahden kovin eri-ikäisen miehen taistelutantereeksi." (Takakansi)




Solmuista, 2018, totesn vilpittömästi: Starnone, jolla totisesti ovat sanat ja rytmiikka hallussaan,  kirjoittaa ketään säälittelemättömällä ja  hymistelemättömällä, mutta ymmärtäväisellä otteella ja veitsenterävällä piirroilla ja lausuin kainon toivomuksen lisäsuomennoksista, joten per favore!

Teos on kolmilukuinen sisältäen piirroksin varustetun  liitteen: Iloinen ilveilijä.
Jos kirjailija avatessaan erään avioiliiton solmuja, teki sen tyylillä, niin sama suoraviivainen ja syvälleporautuva tahti jatkuu Napolin kasvatin, isoisän palatessa kotiinsa haamujensa keskelle. Hän joutuu paitsi keskelle aviokriisiä, ennen kaikkea syvälle itsetilityksen syövereihin könytessään mm. tikkailla kiipeilyakrobaattina,  hummani-hei-heppana ja parvekeperformanssitaiteilijana kaikkitietävälle ja superenergiselle, perpeetum mobile -malliselle lapsenlapselleen, Mariolle. Oma vanheneminen ja taiteellisten saavutusten mittasuhteet kunnianhimoineen joutuvat pahan kerran puntariin tulevaisuuden lapsen  geneettisten pojankasvojen edessä...

Poika:  seisoi odottavana paikoillaan pari sekuntia. Hän ei ole perinyt mitään Bettalta, ajattelin, hän on ilmetty isänsä. Samaan aikaan tunsin hienoisen ahdistuksen vallassa muuttuvani sanaksi "vaari", joka materialisoitui pojan edessä - muukalainen, jolta odotettiin ihmetekoja toisensa perään - ja levitin suurieleisesti käsivarteni...

Saverio:  - Sadetakki yhä päällään Saverio kurkisti olohuoneeseen ja tokaisi pojalleen: ei häiritä vaaria. Hänellä oli mustanpuhuva ilme naamallaan ja hän mutisi, että Betta oli edelleen yliopistolla, lausuen yliopisto-sanan kuin se ei suinkaan olisi heidän työpaikkansa, vaan pubi, jossa tyttäreni ryyppäsi, veti kamaa ja laulaa raakkui kuin kappakkaruusu hutsahtavissa vetimissä.

Minä:  -  Minua kauhistutti ajatus elämästä vailla työkiireitä. Olin vähintäinkin viidenkymmenen vuoden ajan kiiruhtanut deadlinesta toiseen, toistuvasti kovan paineen alla, ja pelko siitä, etten selviäisi kunnialla kulloisestakin työstä, ja vastaavasti jälkikäteen tuntemani onnistumisen ilo ja tyydytys olivat tehneet elämästäni yhtä heiluriliikettä. Pelkkä ajatus sen lopullisesta pysähtymisestä aiheutti minulle tuskaa  - vihdoinkin tunnustin sen rehellisesti itselleni.

-  Marion pikku elimistön salaperäiset fysikaaliset ja kemialliset toiminnot olivat kaikessa rajuudesaan riemukkaita. Minun ruumiini reaktiot sen sijaan olivat ilottomia ja tuskastuttavan melankolisia; koneistoni oli joutunut yhä kovempaan rääkkiin ja suoriutui yhä heikommin funktioistaan vähän kuin tylsistyneet oppilaat laskutehtävistä matematiikan tunnilla.

 -  Mieleeni nousi kysymys: mistä minä olen tullut, mistä minä olen erkaantunut?

Löytyyhän sieltä pohjalta - tarpeeksi syvälle kun mennään, se ikiaikainen rakkaus, ylpeys ja yhteishenki vaarin ja tyttärenpojan kesken:

-  "Tyttärenpoika teki sen", sanoin ylpeänä, Silloin lähes samalla hetkellä, Mario huudahti; "Minä matkin vaaria."

Starnonen ajatuksenkulku ja tekstin laatu on monitasoista, pohdiskelevaa ja kysymyksiä virittävää: Missä minä olen, kun peräseinä häämöttää? Voinko vielä paikata jotain aiempaa? Olisiko pitänyt saaduilla eväillä suuntautua/tehdä jotain toisin? Mihin se olisi johtanut? Hyljätä vai hyväksyä menneisyys; tehdä sinunkaupat sen kanssa?  Kuinka kohdata tuleva? Mitä eväitä ja voimavaroja minulla vielä on? etc.

Vaikka skarppi ja sortikas teksti aika ajoin tuntuu viiltävän pitkin ihoa, ei siinä ole toivottomuutta eikä luovuttamista, vaan pikemminkin hirteishumoreskia, haikeanhäiveistä etsimistä ja polun alkua löytämisen iloon, tyytyväisyyteen. Näin haluan Mallaricon  ikäpolven edustajana, isoäitinä  ja yhden Kanssakulkija-vaarin silmin lukemani kokea ja nähdä. Lyhyesti: laatuteos, - ilo on lukijan puolella!

Mainio kansikuva, joka viestii teoksen sisältöä on yksityiskohta Dario Maglionicon teoksesta Reificazione #9, 2014. Yksityiskokoelma.

Keppostelua (Trick) on harrastettu myös mm. blogeissa: Kirjaluotsi,
Kirja vieköön!, Kulttuuri kukoistaa, Lukuisa, Nannan kirjakimara ja
Reader, why did I marry him:)

Ellu /https://elamaatahtitaivaanalla.blogspot.com/  Isosti tervetuloa mukaan lukusille ja näille elämän mutkitteleville poluille vaihtamaan ajatuksia;  tähtesi valaiskoot kirkkaasti  taivaltamme!

Kepposet mielessä:

lauantai 6. huhtikuuta 2019

Evakkoreissulla Osa 4...


Reissu on edennyt loppusuoralle niin, että putkiremontin edettyä aikataulussaan, viikon päästä ajellaan ensin kotiin purkamaan mahtimuovitukset (30m/lev. 3 m) ja ihastelemaan laatikoiden ryhdikästä pataljoonaa - ennätys- ja yllätysjoululahjat keskellä kevättä - sekä viemään ykköskuorma. Iltasella paluu möksälle saunomaan, pakkaamaan ynnä sunnuntaina sitten siivous, loppuselvittelyt isännän kanssa ja auton nokka haikein, mutta tyytyväisin mielin kohti kotia...

Mottomme: On aika lähteä voidakseen palata ja palattava voidakseen lähteä...
Ehkä jo kesällä - mutta Kanssakulkija & Kuopus viimeistään sovitusti lokakuussa hirvimetsälle.  Pieni kuvakooste:

Istutuskoivikkoa pihapiirissä:


Visakoivikkoa:



Jäätaidetta kävelyjen varrelta:




Sulan kiiltoa jäänpinnalla:



Mökin fasiliteetteihin kuuluva laavu nuotiopaikkoineen korkealla kallionlaella järvinäkymin:



Joukahaiset:



Peippoystäväinen:



Läheisyys lämmittää?



Induvidialisti:



Komiat ja "kaunis"ääniset pitkäjalat:



Lepänloistoa:



Evakkoreissu on ollut mieluisa ja antoisa. On ollut kerran-elämässä -tilaisuus seurata näin pitkän aikaa talvista luontoa ja kevään tuloa aitiopaikalta.
On nähty, kuultu, koettu ja opittu paljon myös itsestämme ja toinen toisistamme. Kilometrejäkin on kertynyt kiitettävästi. On uskomaton kokemus aamuvarhaisella tepastella höyryävä pressokuppi kourassa terassille ja korvat höröllään kuunnella joutsenten kailotusta aamun raikkaudessa ja muutoin täydellisessä hiljaisuudessa.

Tätä en vaihtaisi enkä antaisi pois.

Eilispäivältä: kevään ensimmäinen perhonen ennustaa kesän laatua on ollut tapana uskoa. Ensimmäinen havaittu oli sitruunaperhonen, joten ei sen parempaa bongausta olisi voinut kohdalle sattua!

Ambivalenteissa tunnelmissa:

perjantai 5. huhtikuuta 2019

Sergio Ramírez: "Anteeksianto ja unohdus /Clave de Sol, Catalina y Catalina, Flores oscuras" - ex Libris...


"Anteeksianto ja unohdus ja muita novelleja", Sergio Ramírez, Aviador Kustannus, 2019, 213 s., suomentanut Jyrki Lappi-Seppälä.

"Sergio  Ramírez  (s.1942) on merkittävämpiä keskiamerikkalaisia nykykirjailijoita, Hän on julkaissut useita palkittuja novellikokoelmia ja romaaneja, joita on käännetty lähes 20 kielelle. Vuonna 2017 hänelle myönnettiin espanjankielisen kirjallisuuden tärkein huomionosoitus, Cervantes-palkinto." (Lievelehti) Anteeksianto on Ramírezin ensimmäinen suomennettu teos.


                                                           C Jorge Torres

"Mitä tapahtuu, kun rahaton venezuelalaisopiskelija päätyy berliniläisen hienostoperheen joulupukiksi? Tai kun kirjapainotyöntekijä löytää itsessään selvännäkijän, joka aavistaa kaiken paitsi sen, mitä omassa kodissa tapahtuu? Kun köyhät sisarukset raaputtavat arpajaisvoitokseen loistoauton, mikään perheessä ei enää ole ennallaan. Kirjan niminovellissa elokuvaaja löytää vanhasta dokumentista omat vanhempansa ja saa selville salaisuuden."




Jo kuvassa aivan  hurmaavan sympaattisen oloinen Ramírez, uusi tuttavuus mieluisalta espanjankieliseltä alueelta pitää tässä esikoissuomennoksessaan sen, mitä ensivaikutelma lupaa. Kooste sisältää valikoituja, hupaisasti nimettyjä novelleja otsikossa mainituista alkuperäisteoksista sisältäen luvut: Paluu, 
Jouluyö juhlayö, Itke en, Kaliman suuri ja petollinen Messalina, 
Onni on henkäys vain, Metsästysretki, Anteeksianto ja unohdus, Pääkallovaltaistuin, Kukkula ja Keltainen bussi sekä erinomaista jälkeä tehneen suomentajan Jyrki Lappi-Seppälän jälkisanat. Kannen kuva:  Jonna Nisu heijastaa oivasti sisällön valoisaa  henkeä ja antia.

-  Silloin Frau Schleting, joka ei ollut tähän mennessä kiinnittänyt mitään huomiota joulupukkiin, lähestyi nyt häntä. Siitä katastrofi alkoi.
Espanjalainen joulupukki! Que viva Espana!  hän rallatteli iloisesti käsiään läpsyttäen. Ja jostain korkealta - Frau Schleting oli tavattoman kookas nainen - Hän ojensi rannekorujen somistaman pitkän kätensä, puristi teräksenlujasti joulupukin kättä ja istuutui samaan sohvaan niin yllättäen, että hetken pukki pelkäsi rojahtavansa naisen syliin. Rouva heilautti hiuskiehkuran otsaltaan ja alkoi tuijottaa häntä häpeämättömän kiihkeästi samalla kuin puristi samppanjalasin reunaa hampaillaan...

Kirjailijan repertuaariin sisältyvät  kerronnallisen annin,  Wurlitzer-jukeboxin musiikin ja Rapsu-arpojen raaputtelun ynnä isän pojalleen jakamien elämänohjeiden lisäksi myös napakat, dramaattiset loput:

- Silloin yössä kajahtaa laukaus. joka säikyttää katonharjalla parveilevat kyyhkyset. Ne lehahtavat lentoon ja räpistelevät hullun lailla elokuisen tähtitaivaan alla.

Tasapainoisia,  riemastuttavia tunteiden paloa ja alhoa syvää, rytmikkäästi tangonkin tahtiin vilke silmäkulmissa laadittuja, veijarimaisesti verbaliikan riemuvoittosia, siloittelemattomia ja rosoisia kertomuksia. Teksti on rehevää, särmäkkäästi  elämänläheistä ja tempaa lukijansa syleilyynsä.

-  Nainen muistelee kuinka pomo oli eräänä iltana kutsunut hänet katsomaan pysäytyskuvaa, jossa Eigendorf näkyi etualalla yllään Eintracht Braunschweigin pelipaita ja siinä Jägermeister-yrttiliköörin mainos. - Katsohan, hän sanoi, -  pelipaidassa ei ole edes seuran nimeä; siinä vain mainostetaan päihdyttävää juomaa, joka on nuorisolle vahingollista.  - Sellaista on kapitalismi, sihteeri oli todennut painokkaasti.

Nyt kun on tullut kirputeltua kirjojen runsaiden sivumäärien vs sisällön jännitteen suhteen, niin tässä meillä on - toki eri genressä, mutta kuitenkin -  mitä parhain esimerkki siitä, että laadukas kerronta, kompakti sanoma ja sisältö ottavat lukijansa lupaa kysymättä, vievät kauas arjesta pois lennokkaalle matkalle,
jolta palaa virkistyneinen mielin ja nauravin naamoin sekä henkisesti rikkaampana takaisin omaan todellisuuteensa, arjen äärille.
Jatkosuomennokset olisivat toivottavia ja tervetulleita!

 Eximio, - omaa luokkaansa!

-  Onni on hetken henkäys vain...   Juupa-juu,  mutta  Anteeksianto ja unohdus puolestaan toimiva ja  vahvistava elämäntapa:)

Kuinka teoksen parissa  ovat viihtyneet riitta k /Kirjavieköön! ja Kirjarakkautta/Kirjarikas elämäni selviää klikkamaalla. Jälkimmäiselle lämmin kiitokseni tämän aarteen löytämisestä:)

-  Elämä on arvoitus, on valo sokeaa, totuutta ei tavoita, se pakenee. Ruben Dario Ja arvoitukseksi sen sopii puolestani jäädäkin, sillä niillä on ihan oma sijansa elämässä...

Peippoinlaulua ja kevätaurinkoa:


Sergio Ramírez (s. 1942) on merkittävimpiä keskiamerikkalaisia nykykirjailijoita. Hän on julkaissut useita palkittuja novellikokoelmia ja romaaneja, joita on käännetty lähes 20 kielelle. Vuonna 2017 hänelle myönnettiin espanjankielisen kirjallisuuden tärkein huomionosoitus, Cervantes-palkinto. Jyrki Lappi-Seppälän kääntämä Anteeksianto ja unohdus on Ramírezin ensimmäinen suomennettu teos.

tiistai 2. huhtikuuta 2019

Eeva Kilpi: "Sininen muistikirja" - ex Libris...



"Sininen muistikirja", Eeva Kilpi, WSOY, 2019, 103 s., graafinen suunnittelu
Mika Tuominen.

"Eeva Kilpi syntyi 18. helmikuuta 1928 Hiitolassa. Ylioppilaaksi hän kirjoitti Imatran yhteiskoulusta 1946 ja aloitti samana vuonna opinnot Helsingin yliopistossa. Vuonna 1953 hän valmistui filosofian kandidaatiksi ja on toiminut vuodesta 1959 vapaana kirjailijana. Kilpi on ollut Suomen PEN-klubin puheenjohtajana vuosina 1970–75 ja Suomen kirjailijaliiton johtokunnassa vuosina 1971–73. Hän asuu Espoossa." (WSOY)

                                                        C Veikko Somerpuro

"Sinisessä muistikirjassa on rakastetun kirjailijan päiväkirjamerkintöjä kahdenkymmenen vuoden ajalta, aamun ensimmäisiä ja niitä, jotka valvottavat öisin. Muistikirjan sivut ovat täynnä kaipuuta ja toivoa, ajatuksia vanhenemisesta ja vanhemmuudesta, olemassaolon ihmeitä, iloja, suruja ja sudenkorentoja." (Takakansi)


"Sohvin sitoma kirja. Mummolle jouluna 1999. Muistot tähän kirjaan pakkaa niin ikäväkin lakkaa. Sohvi."

On vain yksi ja ainoa Eeva Kilpi, hän joka naiskirjailijoistamme on lähinnä sydäntäni herkkyydessään, aitoudellaan, ihmisläheisten tuntojen tulkkina, luonnon- ja rauhanrakkaudessaan, taustojensa tuttuuden vuoksi sekä
kerronta- ja ilmaisukyvyllään ja -voimallaan...

-  Miten erikoista onkaan olla kahden täysikasvuisen miehen äiti. 12.6.2002
 klo 7.45

- Iltarukous: Hyvä Jumala, suojele jälkeläisiäni, poikiani, lastenlapsiani ja läheisiäni elämän liikenteessä, suojele heitä onnettomuuksilta, vaaroilta, sairauksilta ja pahoilta erehdyksiltä. Varjele heitä sydämen kovettumiselta. 9.7.2003 klo 22.20

-  Suurimpia arvoituksia ovat ihmiselle ne joita hän rakastaa. 29.6.2002 klo 22.50

- Kaipaus on se hinta, jonka rakkaudesta joutuu maksamaan. 16.10.2003 keskiyöllä

-  Totuuksia on monta ja ne vaihtavat luonnettaan kaiken aikaa. 
Totuudet joutuvat ristivalaistukseen, ne vanhenevat ja suhteutuvat, ja ymmärrys muuttaa niitä jälkikäteen, 21.7.2002 klo 11

-  Kyllä nuorelle saa tapahtua erehdyksiä, mutta vanhana pitää osata, pärjätä, tietää, olla täsmällinen ja virheetön. 7.9.2002 klo 18

Teos pitää sisällään myös pidemmän viisaan ja oivaltavan sekä pään nyökyttelyjä poikivan luettelomaisen toteamuksen siitä, milloin onnea tuntee; se jääköön tässä yhteydessä lukijalle löydettäväksi.

Eeva Kilpi on Ihminen isolla I:llä. Iätön ja ajaton. Nainen, jonka silmien välkkeessä ilkikurisesti  kurkistaa rusettipäinen tyttö. Hän on teoksissaan avoimena, läsnä naisena naiselle, kanssasisarelleen. Teos on oiva osoitus myös siitä,
että pienimuotoinenkin tulee perille, ihon alle ja että pieni on kaunista.
Punainen muistikirja ilmestynee myöhemmin kuluvana vuonna. Siihen asti tapaamisiin Eeva Kilpi!

-  Ihminen säilyttää sisimmässään nuoruutensa. Ydin ei vanhene. kerroksia sen ympärille kertyy vain lisää. Niin ovat lopulta kaikki iät ympärilläni ja muodostavat hyödyllisen, värikkään, monivivahteisen kokonaisuuden. Näinkin voisi vanhuuteen suhtautua. 26.8.2002 klo 9.18 

Muistikirja sisältää hauskasti päivämäärien lisäksi myös kellonajat kulloisenkin mietelmän kohdalla. Kuten tiedämme, ajatuksilla on tapana kutsumatta putkahdella, esiintunkeutua mitä oudoimpina vuorokaudenaikoina: heti unesta herättyä, juuri ennen nukahtamisen viime rajaa tai humpsista hätkähtäen keskellä yötä. Mika Tuomisen tyylikäs graafinen ulkoasu täydellistää lukunautinnon.

Iloja, suruja, sudenkorentoja ja olemassaolon ihmeitä: mainittakoon pisteenä mieluisan lukukokemuksen päälle: ensimmäinen peippopoika tepasteli ryhdikkäänä aamusella pihamaalla:)

-  Minä olen ruvennut kirjoittamaan, jotta en olisi yksin. 23.6.2002 klo 21.15...

Toimii, kiitos:

maanantai 1. huhtikuuta 2019

Volker Kutscher: "Mykkä kuolema/Der stumme Tod" - ex Libris...


"Mykkä kuolema", Volker Kutscher, Bazar Kustannus Oy, 2019, 667 s., suomentanut Veera Kaski.

"Volker Kutscher  (s.1962) on opiskellut germanistiikkaa, filosofiaa ja historiaa sekä työskennellyt lehtitoimittajana. Nykyisin Kutscher toimii vapaana kirjailijana Kölnissä. Mykkä kuolema on toinen osa dekkarisarjassa, jonka ensimmäinen osa Babylon Berlin Suomeksi syksyllä 2018. Kirjojen pohjalta on tehty myös tv-sarja Babylon Berlin. Suomessa sarjaa alkoi esittää Yle marraskuussa 2018.
Parhaillaan tekeillä on kolmas tuotantokausi, jonka pohjautuu Mykkä kuolema -kirjan tarinaan." (Lievelehti)


                                                           C Monika Sandler


"Valonheitin romahtaa alas kesken kuvausten, ja kuuluisa mykkäfilmitähti
Betty Winter saa surmansa. Komisario Gereon Rath löytää kuvauspaikalta todisteita, jotka viittaavat murhaan. Pian toinen nuori naisnäyttelijä löydetään surmattuna.  - Rathin kollegat alkavat jahdata kuvauspaikalta kadonnutta valomiesta, mutta Gereonin omat tutkimukset vievät häntä toiseen suuntaan:
hän alkaa epäillä, että kyseessä on sarjamurhaaja, joka on vasta pääsemässä vauhtiin..." (Takakansi)



Babylon Berlin poiki kommentin:  Uskottavaa poliisityön arjen kuvausta kaikkine kommervenkkeineen. Tervetullut esikoinen, rattoisaa seuraa. Ja nyt sitten pikkuveljen vuoro: Tapahtumat sijoittuvat aikajaksolle 28.2. - 14.3.1930.
Eletään äänielokuvan voimakasta tulovaihetta tuottajien Oppenberg ja Bellmann kiivaasti taittaessa peistä siitä, kumman on tulevaisuus.

Betty:   -Mikrofonit, mokomat mikrofonit! Olen mikrofoneja kurkkuani myöten täynnä! Eihän tämmöinen ole elokuvaa nähnytkään! Vilkaisu äänittäjään riitti, ja nappuloita vääntelevä mies karahti tulipunaiseksi. "Elokuva", Betty jatkoi, "elokuva on valoa ja varjoja, ei kai minun sitä  Josef Desslerille ole tarpeen selittää! -Minun kasvoni filminauhalla,  Jo! Ei minun viehätysvoimani välity...mikrofoneista!"

Gereon & Engelbert Rath:  Juuri tätä Gereon isässään inhosi: aina piti hallita kaikkea, pidellä lankoja hyppysissään, järjestellä, vaikkei ollut pyydetty järjestelemään, yhä uudelleen ja uudelleen vaan. Mutta vielä enemmän hän inhosi itseään, koska oli näiden isällisten vallankaappausyritysten edessä täysin aseeton. Jokin hänen sisällään nujersi kaiken vastarinnan.

Teoksessa on  taustakulisseina mukavasti historian siipien havinaa ja ajankuvausta. Monisärmäinen, riivaajiensa kiusaama Rath-rukka ei todellakaan pääse naisonnellaan rehvastelemaan, vaikka pyörittääkiin Kathin ja Charlyn ohella melkoista karusellia. Koiruuksiltakaan ei juonen myllerryksessä vältytä, vaan Bouvier-neiti Kirie valloittaa sydämiä, vaan ei koirapoliisin kaveriksi suostu.

Viljellään omanlaistaan  poliisihuumoria ja sen merkeissä lempinimiä kuten Buddha alias rikosylitarkastaja Gennat ja Bulldogg alias ei-niin-Gereonin-sydänystävä ylikomisario Böhm. Kyllähän niin on, että tässäkin ominpäin "huseeraava" ja "härkäpäinen", vikuri Roth kerää  Camel-Boots-meiningillään ainakin tältä tytöltä kaikki sympatiapisteet:)

Kelpo jatke ensimmäiselle osalle kulkee juoneltaan kivan kiemurtelevasti. Näyttämön  lavalla laaja hahmogalleria, jonka piirteistö on verevästi luotu. Miinuksenpoikasta tulee teoksen pituudesta, kerrontaa ja juonenpyöritystä olisi voinut typistää ja tiivistää, ilman että kokonaisilme olisi  lukijan tappioksi kärsinyt. Teos toimii edeltäjänsä tavoin epäilemättä kiinnostavana tv-versiona.

-  Palveleeko äänifilmi siis sieluttomuutta? Arvon katselijakuuntelijat: mitä se palvelee, on yksin meidän käsissämme. Friz von Unruh 1929

Sieluttomuudesta ei niin tietoakaan: aurinko paistaa, hanget sulavat, jään pinta tummenee ja jääpeite kumuaa. Joutsenet kailottavat ja lipuvat uljaina sulavesissä telkkien rinnalla. Mustarastas availee huiluaan ja utelias, veikeä, nappisilmäinen lumikkokin osui metsätiellä vastaan.

Katselijakuuntelijana: