perjantai 12. heinäkuuta 2024

Aki Salmela: "Epäsäännöllisiä kappaleita" - ex Libris...

 
 "Epäsäännöllisiä kappaleita", Aki Salmela, Kustannusosakeyhtiö Teos,  2024,
 88 s., ulkoasu Jenni Saari.
 
"Aki Salmela (. 1976)  on kiitetty runoilija, jonka esikoiskokoelma
Sanomattomia lehtiä ilmestyi vuonna 2004. Hän on saanut Kalevi Jäntin palkinnon ja Tanssiva karhu runopalkinnon. Sittemmin hän on julkaissut kahdeksan runokokoelmaa, joista viimeisin Eläimen varjo, nimettiin Helsingin Sanomissa merkkipaaluksi Salmelan tuotannossa.
Käsillä olevassa kokoelmassa Salmela keskustelee klassikkorunoilijoiden kanssa, ja teos päättyy kahteen hänen kääntämäänsä Stéphane Mallarmén proosarunoon. (Lievelehti)
 
 
                                                            ©Pertti Nisonen
 
 
Yksi kesän anneista on aina uusi kirjailijatuttavuus ja tähän Salmelan teokseen miellyin oitis lievästä ensihämmennyksestä toivuttuani! Uudenlainen ja kiinnostava tapa lähestyä lempeällä huumorilla ja hymynhäive silmissä erilaisia asioita  ja jopa vaihtaa ajatuksia huonekalujen kuten kirjahyllyn kanssa. 
 
Tämä Salmelan kooste sisältää kiintoisasti nimetyt osiot: Toisaalla, Sikäli kuin tiedämme, Huonekalumusiikkia, Niin kuin muste rakastaa paperia, Epäsäännöllisiä kappaleita, De Chiricon taulun nimi ja Kaksi proosarunoa.
 
 

 

Runomuotoinen maistiainen: Sikäli kuin tiedämme:
                                   
Ollessaan yksin
laumaeläin
tuntee jäävänsä paitsi -
 
toiset ovat jossain
tekemässä jotain
ilman sitä.
 
Jo kieli itsessään
on toinen -
kun kirjoitan,
 
jokin kuuntelee,
jokin vastaa
tässä täsmällisessä maailmassa.
 
    

Huonekalumusiikkia, Kirjahylly:
 
Olipa kerran. Olen kuullut sanottavan, että niin on sanottava kun puhutaan kirjahyllyistä. Ei niin kovin kauan aikaa sitten ihmisillä oli kirjahylly olohuoneessaan. Olohuone oli paikka, jossa ihmiset oleskelivat silloin kun he eivät olleet keittiössä, wc:ssä tai sängyssä. He istuivat olohuoneessa ja olohuoneessa heidän kanssaan seisoi kirjahylly kuin uskollinen palvelija. Kirjahyllyssä oli pieniä esineitä, joita sanottiin kirjoiksi. Olipa kerran. Ja toisinaan kävi niin, että ihminen otti kirjahyllystä kirjan ja alkoi lukea sitä.
Ja toisinaan kävi niin, että ihmisessä tapahtui jotain kun hän luki kirjaa. Jotain sellaista kuin ajatteleminen, tai jotain sellaista kuin ymmärtäminen, uuden tiedon omaksuminen tai kielen selittämätön nautinto....
 
Jotain sellaista tapahtui tätä teosta lukiessakin. Omaleimaista, oivaltavaa ja varmaotteista ja tuoreen raikasta tekstiä, jonka tyylistä lukijana nautin suuresti.
Jenni Saaren ilakoiva kansi kuvaa yhdellä silmäyksellä osuvasti Salmelan kynänkäytön taitavuutta ja on sinänsä ilo silmille.
 
A propos: löytyyko teidän kodistanne sellainen nykypäivän  kummallisuus kuin kirjahylly? Meiltä niitä löytyy kaksin kappalein...
 
 Mainio teos, jonka seurassa viihtyi ja rentoutui:
 
 

lauantai 6. heinäkuuta 2024

Antti Tuomainen: "Tapahtuu huomenna" - ex Libris...

"Tapahtuu huomenna", Antti Tuomainen, Kirjakauppiasliitto, 2023, 134 s.
Kansi Noora Westerlund.
 
Antti Tuomainen  on yksi Sumen kansainvälisesti menestyneimpiä nykykirjailijoita. Hänen teoksiaan on julkaistu yli 30 maassa.
Britannian arvostetuimpiin kuuluva The Times on nimennyt Tuomaisen Euroopan hauskimmaksi kirjailijaksi." (Takakansi) 

                                                             ©Jonna Räsänen

 "Petteri Puulasmaa tekee kaikkensa saadakseen pitää pienen tyttärensä huoltajuuden. Ennen kaikkea hänen olisi säilytettävä vakaa elämäntilanteensa ja työpaikkansa. Asioita kuitenkin mutkistaa se, 
että Petteri on puhelinennustaja ja surkea työssään. Kaiken lisäksi hänen pomonsa paljastuu vaaralliseksi rikolliseksi. Kun työpaikalle eräänä  päivänä soittaa hieman epätavallisempi asiakas, Petteri päätyy nopeasti selkä seinää vasten. Tarttumalla tarjoukseen hän voisi  kääriä sievoisen summan rahaa ja ratkaista kaikki ongelmansa. Mutta kannattaako sieluaan myydä pimeälle puolelle - edes rakkauden tähden?" (Takakansi)   
 
 
Edelliskerran Tuomainen ilahdutti 2022 teoksellaan Majavateoria, joka kirvoitti seuraavia ajatuksia:   
Hervotonta verbaliikkaa ja usein hienovaraisin huumorin jyvin maustettua  ilman ylilyöntejä  sujuvaa kerrontaa, jota ei voi tyytyväisesti hymyilemättä ja Tuomaisen aatoksenrientoa ihailematta lukea. 
Tässä teoksessa on 17 lukua, joista muutama makupalapoiminta:
 
- Esimies Uumaja- Me ollaan aloitettu sinun kanssa helpoimmasta hän sanoo, - unien tulkinnasta, keskusteluavusta, ihan peruskamasta, jota jokainen pystyy pukeltamaan. Ollaan jätetty kirousten poistaminen, chakrat, enkelitulkinnat, selvännäkeminen, heilurit, kaukoparantaminen ja kaikki sellainen myöhemmäksi. Taroteista puhumattakaan...
 
-  Yhteistä meille kaikille - luin itseni siihen joukkoon, joka oli aina mielenkiinnolla kuunnellut niin sanottuja asiantuntijoita, mitä se sana ikinä tässä yhteydessä lopulta tarkoittikaan - oli, että me tarvitsimme jonkin kertomaan, mitä huomenna tapahtuu... 
     
Ennustaminen on vaikeaa - erityisesti tulevaisuuden on tohtori Ahti Karjalaisen tunnetuksi tekemä lausahdus. Pilkesilmäisesti, omaperäisesti ja ihmisläheisesti Tuomainen käsittelee teoksessaan erilaisia ihmisyyeen ja elämään liittyviä kysymyksiä, ja lukijana ei voi - eikä halua - muuta kuin nauttia hänen taitavasta kerronnastaan ja juonen kuljetuksestaan. 
 
Noora Westerlundin sopivasti monenkirjava ja avaamaan houkutteleva kansi vastaa ja kuvaa  oivasti teoksen monimuotoista ja hersyvää sisältöä.                                                           

Tämä on - kuten edellinenkin häneltä lukemani-  teos, joka on vaikeasti ilmapiiriltään ja tunnelmaltaan  avattavissa eli joka on parasta ja antoisinta lukunautinnon optimoimiseksi lukea itse.   

Lukemastaan hymyssä suin nautti:

torstai 27. kesäkuuta 2024

Guillaume Musso: "Kirjailijoiden salattu elämä/ La Vie sécrete s des écrivains" - ex Libris...

"Kirjailijoiden salattu elämä", Guillaume Musso, Siltala, 2024, 264 s., 
suomennos Anna Nurminen.
 
"Guillaume Musso (s. 1974)  on jo vuosia ollut Ranskan suosituin kirjailija. 
Hänen teoksiaan on myyty yli 11 miljoonaa kappaletta ja niitä on käännetty yli kolmellekymmenelle kielelle. Vuonna 2023 ilmestyi ensimmäinen Musso-suomennos Tyttö ja yö. Romaani sai innostuneen vastaanoton." (Lievelehti)
 
                                                        ©Emanuele Scarceletti

"Vuonna 1999, julkaistuaan kolme menestysromaania, kuuluisa kirjailija 
 Nathan Fawles ilmoitti uransa päättymisestä ja vetäytyi idylliselle Beaumontin saarelle Välimeren rannikon edustalle.

Syksyllä 2018 Fawlesin romaanit kiehtovat edelleen lukijoita, ja kirjailijaa tapaamaan saapuu nuori sveitsiläinen toimittaja Mathilde Monney, joka on päättänyt selvittää syyn Fawlesin vetäytymiselle. Naisen on määrä saada häneltä ensimmäinen haastattelu kahteenkymmeneen vuoteen. Kaunis ja viehättävä vieras tekee kirjailijaan välittömän vaikutuksen.

Äkkiä Beaumontin idylli särkyy. Rannalta löydetään ruumis ja viranomaiset eristävät koko saaren. Erityisen raakaa murhaa tutkitaan ja alkaa paljastua järkyttäviä seikkoja. Niin alkaa Mathilden ja Nathanin välinen vaarallinen tapaaminen, jossa totuuden ja fiktion välinen raja häilyy. Onko kukaan turvassa, kun saaren kätkemät synkät salaisuudet alkavat paljastua?" (Takakansi)

Jopas sattui onnekkaasti hyppysiin  itselle uppo-outo, paljon kehuttu kirjailijatuttavuus, eikä tätä salattua elämää tarvinnut pitkälle lukea, kun valkeni mistä syystä! Musso on jakanut teoksensa useampaan lukuun, joiden sisällä on tarinoita ja juonenkulkua. Seikka, joka etenkin näissä hellekeleissä koituu lukijansa eduksi. Hän viljelee myös lukujen alussa mainoita sitatteja, kuten luvun Kirjailijan tärkein ominaisuus ensirivillä: Kirjailijan tärkein ominaisuus on hyvät pakaralihakset. Dany Laferriér.

- Olin maksanut kirjoittajakurssista - siis kolmesta neljän tunnin työpajasta - 
tuhat euroa, mutta hyvin nopeasti jouduin pettymään. Työpajan ohjaaja 
Bernard Duf - romaanikirjailija, jonka kunnian päivät sijoittuvat 1990-luvulle - esiintyi jonkinlaisena tyyliseppänä (hän käytti itse tätä ilmausta). 
"Kaiken kirjoittamisenne täytyy keskittyä kieleen, ei tarinaan., toisteli hän jatkuvasti. "Tarinan ainoa tarkoitus on palvella kieltä."  Kirjan ainoa päämäärä on etsiä muotoa, rytmiä, harmoniaa. Vain tällä tavalla voi kirjoittaa jotain ainutkertaista. 

- Dufy oli kenties oikeassa, mutta henkilökohtaisesti olin täysin päinvastaista mieltä: tyyli ei ollut päämäärä sinänsä. Kirjailijan tärkein ominaisuus oli vangita lukijan mielenkiinto hyvällä tarinalla. Tarinalla joka saisi lukijan unohtamaan hetkeksi itsensä ja sukeltamaan henkilöhahmojen todellisuuteen ja heidän mielenmaisemaansa. Tyyli oli vain keino saada kerronta heräämän eloon, 
saada se värisemään.

Ja tuossa Musso onnistuu upeasti!  Hän kertoo kameran mystisen tarinan elävästi ja mukaansatempaavasti kaikkine  käänteinensä, murhinensa ja mielenkiintoisine henkilöhahmoineen päivinensä  ja kun -  kuten tässä - kirjailija kirjoittaa kirjailijasta niin lopputulos on verratonta jälkeä. Anna Nurmisen oiva käännös ja Laura Noposen kansi tukevat ja  ilmentävät oivasti teoksen sisältöä.

Mukaansatempaava, edukseen massasta poikkeava ja laadukas teos, 
jonka sisältöä ja tunnelatausta on vaikea sanoiksi purkaa, mutta joka vie lupaa kysymättä tai sitä tarvitsematta mennessään ja joka ihastutti uudenlaisella kerronnallaan pitkin matkaa.

- Selvitäkseen hengissä on kerrottava tarinoita. Umberto Eco, Edellisen päivän saari.

Musson ja Nathan Fawlesin ratevasta  seurasta suuresti nautti:

 

torstai 20. kesäkuuta 2024

Juoheaa juhannusaikaa...

 
Kevään polku alkuvuodesta tähän pisteeseen on ollut pitkä ja kivikkoinen,
joten astellaanpa toiveikkaasti sisään juhanukseen runojen, ruusujen ja rytmien myötä:
 
 


 
Pieni polku salainen viekottaa mua metsän syliin, luonto
kauneuttansa ympärilläni tuhlaa, en kaipaa seuraan
meluisiin kyliin, olen osa metsänväen juhannuksen juhlaa.
 
Pajulinnun suruisa laulu sieluani soittaa, juhannuskeijut ihanimmat
niityllä karkeloivat, oravatkin puun latvasta huomioni voittaa,
juhannusta lehdot, järvet, niityt, salot ja vuoret soittaa.
- K.A.Wiksten - 
 





Juhannuskahvit - sehän on vain pieni
kuppi kuumaa,
mutta ah - ei mikään mua ihanammin huumaa!

Silmät ummessa saan ryystää tasetilta,
ympärilläin ihanainen suven aattoilta!
-Hanna Silmo

 

Hyvän mielen hyrinäksi ja hyräiltäväksi: Summertime and the Living is Easy (klik) Ella Fitzgeraldin ja Louis Armstrongin ajattomana versiona.
 
Valoisaa & oloisaa juhannusaikaa! 

perjantai 14. kesäkuuta 2024

Juhani Brander: "Amerikka" - ex Libris...

"Amerikka" Juhani Brander, WSOY, 2023, 303 s. Päällys: Markku Ruokonen.

Juhani Brander (s. 1978) on julkaissut proosaa, esseitä sekä runoja. 
Vuonna 2010 hänet valittiin ainoana suomalaisena Best European Fiction -antologiaan ja 2024 hänet palkittiin Kritiikin punnuksilla.
Branderin kohuttu esikoisteos Miehen Kuolema  (2020) herätti paljon keskustelua, ja edellinen romaani Silta yli vuosien (2021) oli arvostelumenestys." (Lievelehti)
 
 
                                                              ©Jussi Vierimaa                                                

"Väkevä kuvaus pienen pojan selviytymisestä sotien jälkeisessä Suomessa.

Kaarlo elää anarkistisen mummonsa kanssa kahdestaan kirppujen valtaamassa talossa pienellä saarella. Mummon kertoman tarinan mukaan äiti odottaa Kaarloa kaukana Amerikassa, ja sinne Kaarlokin aikoo vielä joskus päästä.
Amerikka on romaani köyhien ihmisten voimasta ja häpeästä, luokkayhteiskunnasta sekä ihmisen ja luonnon hauraasta suhteesta. 
Juhani Brander kirjoittaa herkkävaistoisesti eristäytyneestä saaristokunnasta,
sen omalakisista asukkaista, vastoinkäymiset ylittävistä unelmista sekä leimatuista naisista, jotka historia on julmasti unohtanut.

Teos kasvaa runolliseksi balladiksi merestä, hylkeestä ja pojasta, joka pienellä veneellä yrittää soutaa valtameren toiselle puolelle." (Takakansi)

 


 
Ei haittaa kuinka ahdas portti,
kuinka rangaistusten täyttämä lista
Olen kohtaloni mestari;
Olen sieluni kapteeni.
 
William Ernest Henley
(suom.  Laura Ala-Kokko)

 
Tämä oli ensikättelyni Branderin tuotannon kanssa ja voi kuinka luja ja lämmin siitä muodostuikaan! Tämä tyttö oli kerralla ihastunut, vakuuttunut ja myyty kirjailijan tasapainoisen ja ihmisläheisen kerronnan edetessä.
Mummot sekä elävässä elämässä ja  kuten kirjailijan luoma sympaattinen tässä, ovat parhaimmillaan juuri tuollaisia, he ohjaavat, tukevat ja opettavat, kulkevat vierelläsi. Mikä parasta: kaikki tuo suurella rakkaudella, ymmärryksellä ja huolenpidolla.  Olen yksi onnekkaista, sillä minulla oli tällainen Mummi:) 
 
Elämän varjopuolia ja vaaroja eli sotaakaan tässä ei unohdettu:

Pommikoneet:  - Pilvien takaa ne tulivat. Massiiviset, tuhon auran ympäröimät kuoleman linnut. Niiden jyrisevä ääni oli maisemaan kuulumatonta, ihmisen pimeimpien voimien aikaansaannosta. Ne lensivät muodostelmassa, rikkoivat äänivallin, pilvet hajosivat, auringon pulssi kiihtyi, sen jyskytys kuului maahan asti. Venäläiset pommikoneet lensivät pääsääntöisesti suuriin kaupunkeihin.
 
Mummo:   -  sanoi, ettei tarvinut apetta. Kasvu oli pysähtynyt mummolla jo neljän vanhana. Mummo oli sanonut olevansa sulka päässä rapiat sataviisikymmentä senttiä pelkkää yritystä.

Kaarlo soutumatkalla  - heräsi vasta keskipäivällä. Niskaa jomotti, silmien takana asui kipu. Aurinko porotti pilvettömältä taivaalta. Häntä janotti. Poskillaan Kaarlo tunsi päivän lämmön, auringossa nukkumisen pitkät tunnit, yö oli kaukana, toisessa maailmassa. Valaat. Oliko se unta? Ei valaita voinut olla täällä, saaristomerellä. Merenneidot eivät olleet harhaa, siitä hän oli varma.
 
Brander käyttää rikasta kieltä kaikessa kerronnassaan ja kuvailemisessaan. Tämä on seikka, joka luonnollisesti koituu lukijan mielihyväksi. Hän on armoitettu tarinaniskijä ja suorasukainen sanakäyttäjä hienostuneella ja tyylikkäällä sekä omanoloisella otteellaan. 
Luontokuvaukset ovat vertaansa vailla: meren tuoksun ja kosteuden  sekä aaltojen kohinan voi suorastaan aistia lukiessaan. Yksinkertaisesti: kirja, jonka ei olisi suonut loppuvan...

P.S. Teoksen tietoisku: uusi kalatuttavuus vaspuukit, jotka eivät pitäneet auringosta ja ne piti käsitellä kuunvalossa, joita kalastettiin verkoilla ja jotka piti käsitellä kuunvalossa.  Vaspuukit kaluttiin syksyisissä illoissa ruotoa myöten. Ruokailun päälle luettiin Raamattua ja rukoiltiin.
 
Lukemaansa uppoutui:

perjantai 7. kesäkuuta 2024

Anja Erämaja: "Joku menee aina ensin" - ex Libris...

"Joku menee aina ensin", Anja Erämaja, WSOY, 2024, 94 s., 
päällys Martti Ruokonen.
 
"Anja Erämaja (s. 1963) asuu Helsingissä ja on kotoisin Merimaskusta, 
Naantalin saaristosta. Hänen viides runoteoksensa Olen nyt täällä metsässä ilmestyi elokuussa 2021 ja oli Tanssiva karhu -palkintoehdokkaana 2022. 
Erämaja on kirjoittanut myös proosaa ja lastenkirjoja. Hän on opiskellut Taideteollisen korkeakoulun valokuvataiteen laitoksella ja tehnyt musiikkia eri kokoonpanoissa, mm. äänikirjalevyn Kuuluuko tämä teille yhdessä säveltäjä 
Petra Lampisen kanssa. Erämajalle myönnettiin WSOY:n kirjallisuussäätiön tunnustuspalkinto 2019." (WSOY)
 
 
                                                            ©Heini Leväslaiho

 
"Runoja pääkallopaikalta. Kas, kioskin nurkalla huojuu ihmisiä, hiljainen disko, haluan huojua mukana. Elää, se on tullut selväksi. 

 Puutarhaa kuopiva pieni aikuinen jatkaa siitä, mihin äiti jäi. Löytää juuria ja mustuneita varsia. Talvi lähenee. 

Mitä tehdä, kun tilaa seitsemän värikästä mekkoa, mutta räätäli toimittaa mustan hupun? Tarvitaanko elämään suuret tunteet, mitä tarvitaan, jalat, toimiva apuvälineyksikkö? Onko tämä hajoamispiste vai kokoamiskenttä? (WSOY)"
 
 
 
 
Anja Erämaja on onnistunut tähän asti pysyttelemään piilossa katseiltani, 
joten tämän löydettyäni lähdin uteliaana tutustumaan hänen tapaansa kirjoittaa ja lähestyä vaikeitakin aiheita ja yllätyin iloisesti.
Teos sisäLtää luvut:  Puutarha, Tropiikki, Kotitalo, Pääkallopaikka ja Keidas.
 
Monille meistä kuolema on pelottava peikko ja vaikea asia käsiteltäväksi, vaikka se vääjäämättä kohtaa meitä jokaista sekä läheistemme osalta että omanaan elämämme varrella, joten uteliain ja kiinnostunein mielin sukelsin näiden runojen maailmaan.
 
 
Auringon nopea liike vasemmalta oikealle. Päivien puristuminen
pilvien väliin. Rakentaa ja rakastaa.
Rakentaa ja rakastaa. Rakentaa ja rakastaa.
Purkaa ja rakastaa, purkaa ja
Aurinko tulee takaisin täysin pyöreänä, sen pyöreämpi se ei voi olla. 
 
 
 
 
Mikä on kauneinta
tuuli hiuksissa, tuuli hiuksissa on
tuulen tarttuminen hiuksiin, tuulonen, hiukset
hujan hajan.
 
Rakkaan hiuksistossa tuuli temmeltää, se se on
tuuli sotkee ja kampaa hänen hiuksiaan, tuolla hän taivaltaa
tuulineen päivineen, kantaa kuin levotonta pesää
kauneuksissaan.
 
 
Näitä kauniita ja herkästi, mutta samalla rohkeasti ja avoimin mielin aihetta lähestyviä runoja oli silkka ilo lukea  ja niistä jäi valoisa mieli.  Kaunista ja elämänmyötäistä sekä seesteistä jälkeä.

Elämä nyt vaan on rajallista ja jäinkin otsa kurtussa pohtimaan: tekeekö juuri se seikka siitä mielekkään, arvokkaan ja sekä huikean  seikkailun kahden iäisyyden välillä....

Kauniita kesäpäiviä & elämisiin:

perjantai 31. toukokuuta 2024

Tapani Blomster: "Rakkauden hinta" - ex Libris...

"Rakkauden hinta", Tapani Blomster, Atrain & Nord, 2024, 207 s.

Tapani Blomster vahvennosta klikkaamalla saat halutessasi lisätietoa kirjailijasta.
 
Teoksen taustasta: "Kirjoitin tämän kolmannen kirjani ja toisen romaanini samalla kun olin oppimassa lisää kirjoittamisesta Oulun kirjailijaseura ry:n ja Vuolle-opiston yhteistyössä toteuttamassa Pohjoinen kirjoittaja-akatemia koulutuksessa.
Kirjan tapahtumat ja henkilöt ovat täysin fiktiivisiä. Kuten lukija jo tässä vaiheessa tietää, kirjan pääteema on rakkaushuijaus. Ajankohtaisena sivuteemana on poliisiharjoittelija Juha Parpalan lähtö Ukrainan sotaan. Muita teemoja ovat alkoholismi ja lapsen kuolema."  (Lopuksi)
 
"Kemissä ja sen naapuripitäjässä Simossa tapahtuvassa rikosromaanissa surmatyötä selvittelevät mummomainen mutta hoksaava rikoskomisario Posio ja rikosylikonstaapeli Koskela apulaisineen.
Kun juttu tuntuu olevan paketissa, Koskelalle jää vielä epäilyjä.
- Älä hunteeraa liikaa Posio sanoo ja pistää kansion kiinni. 
Rakkauden hinta on Tapani Blomsterin Kemi-dekkaritrilogian ensimmäinen osa." (Takakansi)
 
 
Teos sisältää 55 lyhyttä ja napakkaa lukua sekä Lopuksi-osion, jossa kirjailija valaisee dekkarinsa syntyhistoriaa.
 

 
 
Tauno & Päivi;  - Seuraavan vuoden toukokuussa Tauno soitti ja kertoi olevansa kotona. Sitten se sanoi, että oli sillä emäntäkin mukana. Ei suostunut kertomaan, kuka se oli tai mistä se oli löytynyt. Minä sitä mietin, että oliko se tuonut mukanaan yhden puolalaisen, jonka kanssa sillä kuulosti olleen Norjassa jonkinlaista vispilänkauppaa.
Ei se ollut puolalainen. Se oli Tämä Päivi. Heti ensimmäiseksi olivat menneet Kemiin ja ostaneet parisängyn. Ei Tauno ole vieläkään kertonut, mistä hän Päivin löysi. Luultavasti jostakin treffipalstalta.

- Vähitellen alkoi paljastua, että Päivi talutti Taunoa kuin pässiä narussa. 
Se oli aluksi pientä. Timo oli  pyytänyt lupaa harventaa rantametsää ja samalla tehdä polttopuita. Hänellä oli omassa talossaan leivinuuni. Tauno soitti perään ja kielsi kaatamisen. Rantanäkymä siitä kuulemma kärsisi...

- Suurin vedätys oli se, että talossa aloitettiin täydellinen peruskorjaus. Kirvesmiesporukka oli töissä kuukausikaupalla. Talo purettiin niin, ettei siitä jäänyt jäljelle muuta kuin runko. Tauno joutui myymään Tornion asuntonsa remonttia rahoittaakseen.

Blomsterin rento ja konstailematon yhdellä sanalla "kotoisa" dekkari ilman turhanaikaisia revityksiä ryyditettynä (poliisi-)huumorilla istui  mukavasti tämän hellekäristyksen loiventamiin liikkeisiin ja aatosten haahuiluun.
Itse kerronta ja juonenkulku sujuvat luontevasti ja rattoisasti, joten mielenkiinto pysyi vaivatta vireellä kannesta kanteen.
 
Mukava  ja onnistunut mauste tekstissä on se, että kirjailija käyttää rajoitetusti tekstissään Lapin murretta, joka antaa ihan oman makoisan ja persoonallisen mausteensa kerronnalle.

Blomsterin tyyliin tykästyi:

torstai 23. toukokuuta 2024

Paul Auster: "Baumgartner - " ex Libris...

 Baumgartner, Paul Auster, Tammi 2024, 204 s., suomentanut Arto Schroderus.

"Paul Auster  (s. 1947) opiskeli Columbian yliopistossa ja asui sen jälkeen neljä vuotta Ranskassa. Hänen tuotantonsa käsittää romaaneja, muistelmia, esseitä, runoja ja elokuvakäsikirjoituksia.
Austerin kirjallinen kuuluisuus alkoi 1980- luvun puolivälissä julkaistusta 
New York-trilogiasta, joka on kolmen omintakeisen salapoliisiromaanin sarja. 
Hän on nykyisin yksi Yhdysvaltain arvostetuimmista nykykirjailijoista." (Takakansi)

 

                                                            ©Lotte Hansen
 

"Koko aamu on yhtä sekoilua. Ajatukset karkailevat, puhelin soi jatkuvasti
- ja mikä kumma on tuo haju? 71-vuotias filosofian professori Sy Baumgartner haluaisi jatka uutta kirjahankettaan, mutta tänä aamuna, kun kattilat palavat karrelle ja pää vuotaa kuin seula, siitä ei tule yhtään mitään.
Myönnetään: Anna-vaimon äkillinen kuolema kymmenen vuotta sitten on saanut hänet pahaan epätasapainoon, mutta jotenkin hän on vain pärjännyt. Tähän asti. Poloinen Baumgartner ei mitenkään voi tietää, että seuraavaksi vuorossa on kuolemanspiraali, josta selviytymiseen on yksi ainoa keino." (Lievelehti)
 

 

Austerin seurassa on tullut vietettyä tovi jos toinenkin; viimeksi teoksen "4321 (2017) parissa seuraavin miettein:  Kirjailija kuvaa herkästi ja koskettavasti pojan kehityskulkua ja kasvua nuoreksi mieheksi; hapuilevaa ja kipuilevaa seksuaalisuuden heräämistä ja yleistä maailmantuskaa elämän  lukemattomina avautuvien vaihtoehtojen edessä. 
Tässä uutuudessa,  joka on viisilukuinen, on päästy vanhuuteen, eräänlaiseen tilinteon aikaan, muistojen maailmaan ja tulevassa hapuiluun ja tien etsimiseen...
 
Teoksen alussa kuvattu Baumgartnerin haahuilu katastrofista toiseen herättää eittämättä sääliä, mutta myös hilpeyttä ja saa huokaisemaan: niinpä: on aamuja ja aamuja...
 
Baumgartner:  - Hänellä on kynä kädessä, ja hän on keskellä virkettä Kierkegaardin pseudonyymejä käsittelevän monografiansa kolmannessa luvussa, kun hän tajuaa, että virkkeen loppuun saattaminen edellyttää lainausta kirjasta, 
jonka hän on jättänyt alas olohuoneeseen ennen kuin tuli illalla ylös nukkumaan. Matkalla alas hakemaan kirjaa hän tajuaa myös luvanneensa soittaa siskolleen aamukymmeneltä, ja koska kello on nyt melkein kymmenen, hän päättää mennä keittiöön soittamaan ennen kuin hakee kirjan olohuoneesta. Kun hän kävelee keittiöön, voimakas käry kuitenkin pysäyttää hänet niille sijoilleen. Jokin palaa, hän tajuaa, ja lähestyessään kaasuhellaa hän huomaa, että toinen etupoltin on jäänyt päälle ja että matala, tasaisesti palava liekki kärventää pientä alumiinikattilaa, jolla hän kolme tuntia aikaisemmin keitti aamiaiseksi kaksi pehmeää kananmunaa. Hän sammuttaa polttimen ja sitten sen kummemmin ajattelematta, toisin sanoen vaivautumatta hakemaan patalappua tai käsipyyhettä, nostaa hehkuvan munankeitinkattilan liedeltä ja polttaa kätensä,    jne. jne...
 
Mukaansatempaavaa, rikaskielistä ja joustavarytmistä kerrontaa,
joka soljuu eteenpäin kuin iloisesti pulppuileva kevätpuro.  Auster kirjoittaa tässä teoksessaan elävästi vanhenemisesta, rakkaudesta ja rakkaan menettämisestä sekä uuden etsimisestä. Teoksessa oli syvällisistä pohdinnoista huolimatta jotain hyvin herttaista ja koskettavaa. Baumgartner herätti suurta sympatiaa ja teki sen ilman säälin hiventäkään.
 
Ja totuus lienee, että  Vanheneminen on ainoa tapa elää pitkään kuten on osuvasti todennut aikanaan Francois Auber.
 
Omaleimainen luottokirjailija jättää - tästäkin - jälkeensä paitsi ihailua ja kiitollisuutta lämpimän tunnetilan leijumaan...  
Paul Auster kuoli 30.4.2024 77-vuotiaana annettuaan sitä ennen meille kirjallisuuden ystäville sekä onnistuneita ja tyytyväisyyden täyttämiä lukutuokioita että myös runsaasti pohdittavaa elämän laajoilta osa-alueilta,
 
Lämmin kiitos kaikesta!

tiistai 14. toukokuuta 2024

Riina Katajavuori: "Vasemman käden runot" - ex Libris...

"Vasemman käden runot", Riina Katajavuori, Tammi, 2024, 96 s.
 päällys: Marko Taina.
 
"Riina Katajavuori  ( s.1968) on helsinkiläinen runoilija ja kirjailija. 
Hänen runojaan on käännetty lähes kolmellekymmenelle kielelle. Katajavuori on saanut arvostetun Alfred Kordelinin palkinnon työstään suomalaisen sivistyksen hyväksi. Hänen viimeisimmät aikuisille suunnatut teoksensa ovat romaani Kypros (2021) ja runokokoelman Maailma tuulenkaatama (2018)" (Lievelehti)
 
 
                                                          ©Veikko Somerpuro
 
 
"Mitä tapahtuu runoilijalle, jonka työväline menee rikki?
Runoilija kaatuu ja murtaa ranteensa. Kipsiaika rikkoo rutiinit ja pakottaa ottamaan etäisyyttä kirjoittamiseen. Kuin huomaamatta syntyy pakottomia, hiljaisia runoja.
Vasemman käden runoissaan Riina Katajavuori tutkii, mitä tapahtuu,
kun kyseenalaistaa tehokkuuden ja totutut liikeradat. Mitä havaitsemme, 
kun kiireen tilalla on utelias rauha?" (Kustantaja)
 
 


Katajavuori on tähän saakka onnistunut runsaasta tuotannostaan huolimatta   kätkeytymään minulta tyystin ja suurella mielenkiinnolla lähdinkin tutustumaan siihen, mitä vasemmalla kädellä saa aikaan. Enkä pettynyt vaan iloisesti yllätyin ja nautiskelin lukemastani. Esimerkkejä:
 
 
Puolittaiset päivät ovat tehokkaampia.
Teen vahingossa monta asiaa,
kun tulin vain lorvimaan.
En mitään erityistä, aivan ratkaisevaa.

 
Tämä toipilasajan kooste osoittaa sen, että rajojen rikkominen ja lorviminen eivät suinkaan ole hukkaprojekteja, vaan ne voivat parhaimmillaan olla kannattava vaihtoehto. Toteavia runoja, joissa kyseenalaistetaan tehokkuuden vaatimus ja totutut rutiinit, antaa tilaa uusille, raikkaille näkemyksille ja aatosten tuulahduksille elämää rikastuttavasti.
 
-  Eihän meitä kiinnosta muu, kuin se mitä joku oikeasti teki, 
ajatteli, tunsi ja kenen kanssa. Eihän meitä oikeasti kiinnosta
muu kuin se  miksi lumi tänään laskeutuu juuri meidän 
päällemme. Emmehän me haluaisi mitään muuta kuin olla
selällään ruohikossa naurava japanilaisanimaation tyttö,
köydellä vyötäisiltä sidottuna pelottomaan ystäväänsä Pazuun...

Kun sanotaan, että joku tekee asioita vasemmalla kädellä niin hän huitaisee ja hutiloi mutta näissä runoissa tuo väittämä saa kyytiä eikä todellakaan toteudu, konkretisoidu, vaan päin vastoin kuten selkeästi osoittaa mm. irrotteleva ja humoreski runo: Aarne setä istahti Sääksmäen ojaan odottamaan seuraavaa linja-autoa.
 
Mitä vapaus on? Pojat: Vapaus on sitä, ettei pelkää omia tunteitaan. 
Svetlana Aleksijevits 

Kevä on runojen aikaa,  tästä muodostuikin  hauska ja antoisa lukutuokio, joka istui saumatta auringonpaisteeseen!

Hymyssä suin:

lauantai 11. toukokuuta 2024

Äitienpäivänä AD 2024...

 

Minä tahdon maljani tyhjentää, 
 kun ensi leivoset laulaa,  
kun koivut on hiirenkorvallaan  
ja vuorilla virrat pauhaa, 




Ja tahdon ma lauluni lahjoittaa, 
kun ensi joutsen soutaa,  
kun kukka on puussa 
ja kukka on maassa ja
lehdot leikkihin joutaa.

– Eino Leino –

 


 "Missä  on ilosi, siellä on aarteesi,
missä on aarteesi, siellä  sydämesi,
missä sydämesi, siellä onnesi." Augustinus

 

Aurinkoista huomista sunnuntai- ja äitienpäivää teille kaikille, joille  rakkauden jakaminen ei ole vierasta  ja jotka olette jakaneet ja edelleen jaatte  läheisyyttänne ja huolenpitoanne sekä teille onnekkaille, joilla on - on ollut -  rakastava äiti...

Lämpimästi toivottaapi:

torstai 9. toukokuuta 2024

Laura Lähteenmäki: "Sukella silmät auki" - ex Libris...

"Sukella silmät auki", Laura Lähteenmäki, WSOY, 2022, 266 s. Kannen suunnittelu: Anna Makkonen.

"Laura Lähteenmäki (s. 1973) on koulutukseltaan filosofian maisteri ja äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja. Kirjailijan työn lisäksi hän työskentelee kustannuspäällikkönä.
Lähteenmäen esikoiskirja ilmestyi 1998, minkä jälkeen hän on kirjoittanut 
18 kirjaa, joista kuusi kirjaa Ville Lähteenmäen ja yhden kirjan Ulla Ahvenniemen kanssa. Lähteenmäki asuu perheineen Jyväskylässä."(WSOY)
 
 
                                                           ©Veikko Somerpuro
 
 
" Vaikka minua ei jonakin päivänä ole, niin sinä et ole yksin.
 
Tanskan dyyneille sijoittuva tiheätunnelmainen romaani kesästä, joka avaa menneisyyteen uusia polkuja.
Maria viettää pienen tyttärensä kanssa kesää Tanskassa. Hän alkaa kirjoittaa juuri kuolleesta isästään elämäkertaa ja löytää isän muistiinpanoja lapsuudestaan. Miksi he oikeastaan elivät isän kanssa kaksin ja miksi Maria näki äitiään niin vähän? Oliko joissakin muistoissa lapsi, joka nukkui hänen kanssaan samassa sängyssä? Lähteenmäki kuvaa mestarillisesti perheessä vaiettuja asioita ja ihmisten välisiä valtasuhteita. Hän pohtii, miksi niin usein toistamme vanhempiemme virheitä - juuri niitä joita haluaisimme eniten välttää." (WSOY)
 
 

 
Sattuipa käsiin teos, jonka kirjailijan tuotantoa en entuudestaan tuntenut ja se ynnä herkän seesteinen kansi saivat oitis tarttumaan teokseen uteliaan odottavana kohti tulevaa lukukokemusta.
Teos on kaksiosainen: I Pintajännite ja II Pohjavirtaus.

-  Liisa ja isä olivat asuneet pari vuotta sitten Hannen hytteissä, ja Liisa oli hullaantunut paikkaan, avaraan rantaan, loppumattomiin dyyneihin ja vaaleansiniseen taivaaseen. Isä ei ollut yhtä innostunut. Hän valitti, 
että kalsareihin oli mennyt hiekkaa ja aikuiselle miehelle oli tuputettu kalapuikkoja. 
Liisa nauroi isän marinalle niin kuin hän aina nauroi ja ehdotti, että tulisin Jyllantiin kirjoittamaan väitöskirjaani tai Juuson kanssa lomalle.
 
Kiusaamisesta:  - Kiusaaminen   on määriteltävissä ja osoitettavissa ja mitattavissa ja kitkettävissä, kun vain käymme niin fyysillistä kuin psyykillistä väkivaltaa vastaan. Ketään ei jätetä yksin. Vaikka nopeat yhteiskuntamuutokset ovat tuoneet mukanaan liberalismia, joka nivertää yhteishyvää ja vaatii arvojen uudelleenmäärittämistä, heikompien tietä pitää tasoittaa. Jokainen lapsi lähtee jostakin kodista kouluun ja osallistuu elinpiirinsä rakenteisiin. Lapsi toistaa maailmalla sen, mitä kotoa oppii. Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa. Jokainen on jonkun lapsi...
 
Aihepiiri on psykylogisesti erittäin kiinnostava ja kirjailija pureutuu siihen tarkasti sekä hienovaraisesti havainnoiden ja ruotien.  Lähteenmäki kirjoittaa  luontevasti soljuvaa tekstiä, jota - vaikka se aika ajoin jättää lukijansa syviin mietteisiin
-  on silkka ilo lukea.  Kerrassan antoisa ja ajatuksia herättävä sukellus, josta pidin erittäin paljon.   Anna Makkosen seesteisen herkkä kansi on teoksen sisällön myötäinen ja tukee sen sanomaa.
 
Ilmaan jää leijumaan ikiaikainen kysymys: miksi ihmissuhteet ovat niin kiemuraisia ja vaikeita? Mitä läheisempiä ne ovat sitä kimurantimmiksi ja haasteellisemmiksi ne usein kipristyvät...  Meidän muistomme menneestä ovat keskenään hyvinkin erilaisia.

Kaiken muun antoisan ja hyvän lisäksi kirjailijan auringonpaisteiset kuvaukset hauskoista hetkistä meren suolaisessa tuoksussa ja lämpimillä dyyneillä loivat varovaista ja  positiivista odotuksen ja toiveikkudeen henkeä tässä vaihtelevien kelien vallitessa paarustavalle lukijalle. Lähteenmäen jatkoa kirjailijanuralle on mielenkiintoista jäädä seuraamaan:)

- Elämä on enimmäkseen arvuuttelua. - Elizabeth Strout: Nimeni on Lycy Barton. (suom. Kristina Rikman)

Teokseen tykästyneenä: 

sunnuntai 5. toukokuuta 2024

Jørn Lier Horst: " Yömies / Nattmannen" - ex Libris...

"Yömies", Jørn Lier Horst, Otava, 2024, pehmeäkantinen,  316 s., suomentanut Päivi Kivelä.

"Jørn Lier Horst (s. 1970) on norjalainen bestsellerkirjailija ja entinen rikostutkija. Hän on voittanut dekkareillaan useita palkintoja. Wisting-sarjan oikeudet on myyty yli 20 maahan, kirjoja on myyty huikeat kymmenen miljoonaa kappaletta ja niistä on tehty myös suosittu tv-sarja."(Kustantaja)

 

                                 ©Anton Saggiu, saatu Salomonsson 2021, Otava

 

"Narvik. Norja. Kylmänä ja sumuisena päivänä kaupungin keskusaukiolla kohoaa hirveä näky: naisen pää seipään nokassa. Kukaan ei tunnista nuorta uhria, ja kaupunki on järkytyksen vallassa.
Rikospoliisi William Wisting joutuu kohtaamaan uransa kammottavimman murhan. Sitten joesta löytyy uusi ruumis.
Tutkimus vie Wistingin raakaan alamaailmaan. Tapaus vaikuttaa mahdottomalta, mutta kauheudet alkavat pian kiertyä mystisen Yömiehen ympärille." (Takakansi)



"Naisen pää seipäännokassa sai äkkiseltään miettimään josko vastassa olisi jonkinlainen syksyistä heinäpeltoa seipäineen muistuttava tarjoilu, mutta päätin kuitenkin luottaa Horstin ja Wistingin kaksikkoon monien aikaisempien mukavien lukukokemusten perusteella, joista viimeksi luin teoksen "Hiljainen meri", 2023 lopputulemin: Horst ja Wisting on lyömätön yhdistelmä mitä tulee tutkinnan kulun kuvaamiseen ja  persoonain piirtoon. Uteliaana siis ottamaan selvää mitäpä nyt päähenkilöidemme elämään  kuuluu:

Line:  - Wisting ilahtui. Puoli vuotta sitten Line oli jättänyt rakoilevan avioliiton taakseen ja muuttanut Osloon saatuaan sijaisuuden VG:stä. Wisting oli ollut ylpeä kun tytär palkattiin maan suurimpaan sanomalehteen. Se oli hänestä melkoinen saavutus. Mutta Linekin oli saanut parissa vuodessa pienessä paikallislehdessä enemmän aikaan kuin moni toimittaja koko työuransa aikana.
Tytössä oli samaa intoa, joka oli ajanut Wistingiä eteenpäin, ja lisäksi hänellä oli lähes yliluonnollinen kyky osua oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. 
Se oli huomattu.

Wisting:  - nielaisi. Hän oli ehtinyt nähdä pitkän uransa aikana lähes kaikki raakuuden ja julmuuden muodot, mutta ei ollut koskaan uskonut pelkkään pahuuteen. Siihen että jotkut ihmiset olivat läpikotaisin pahoja. Ei ennen kuin nyt. Tämä rikos oli peräisin mustaakin mustemmista aivoista.

Henkilökuvaus onnistuu ilman turhia kommervenkkejä ja juonen kuljetus etenee sutjakasti.  Horst taitaa myös eloisan ja hauskan sanankäytön kuten: Märät kadut kiilsivät mustina kuin kovakuoriaisen selkä...

Kirjailija pureutuu myös ajankohtaiseen aiheeseen, ihmiskauppaan ja sen kiemuroihin:

- Tapausta tutkiessaan Wisting oli käsittänyt, että tällainen rikollisuus oli paljon yleisempää kuin hän oli luullut. Ihmiskauppa oli maailmanlaajuinen, valtioiden rajat ylittävä ongelma, se oli järjestäytynyttä rikollisuutta johon liittyi yleensä myös huumekauppaa. Toiminta oli tuottoisaa ja suurin osa uhreista valmiiksi heikossa asemassa, köyhiä ja alistettuja. Verkostot ulottuivat moniin maihin ja niihin oli vaikea päästä käsiksi.

Siinäpä on yhä laajeneva sarka ja haastetta ammattikunnalle kynnettäväksi ja pois kitkettäväksi eikä nykyinen maailmantilanne varmaankaan tee sitä yhtään helpommaksi vaan päinvastoin...

Horst ja Wisting parivaljakko on takuuvarmaa luettavaa ja kantaa teoksesta toiseen sekä pitää lukijan mielenkiinnon vaivatta vireillä.

Kaksikon seurassa jälleen kerran viihtyi:

tiistai 30. huhtikuuta 2024

Valoisaa & vallatonta vappua 2024...

On taasen monien kelillsten takapakkien - jos ei suorastaan lumisateellisten täystyrmäysten ja hektisten toimintaviikkojen  kautta sitkeästi taaperrellen vaan ei kompastellen saavuttu kesän kynnykselle eli vappuun, joten ilolla todettakoon: 


 Olen ihmeellisellä matkalla
kuljen ihastellen maisemia
pieniä ihmeitä ja omaa itseäni
pysähdyn usein huomatakseni
kaiken arvokkuuden
kiitän tästä ihanasta matkasta.

RunoTalo 

 


 

 "Pieni kukka, joka kukkii toukokuussa. Ihana auringonlasku päivän päätteeksi. Joku auttaa tuntematonta matkan varrella. Se on minulle taivas." - Sam Cooke  

Itse Sääherrakin hymyilee leveästi ja ilkikurisesti ja lämpö hellii meitä, joten huokaistaan helpotuksesta, kohotetaan iloisesti pirskahteleva kuplivainen tervetulleelle valolle ja luonnon heräämiselle eli kevälle!

Veikeää ja verratonta vappua:

lauantai 20. huhtikuuta 2024

Eeva Kilpi: "Laulu rakkaudesta ja muita runoja" - ex Libris...

"Laulu rakkaudesta ja muita runoja", Eeva Kilpi, WSOY 2024, ensimmäinen painos ilmestyi 1972.

Eeva Kilpi    (s.1928), tämä Hiitolassa Laatokan Karjalassa syntynyt iloinen ja elämänmyönteinen ikuinen evakkotyttö ei  juuri enempiä esittelyjä kaipaa, 
mutta halutessasi saat lisätietoja vahvennusta klikkaamalla:) 
Tämä kooste on hänen esikoisrunokokoelmansa. 


  ©Veikko Somerpuro
                                                      

"Eeva Kilven ensimmäinen runokokoelma  Laulu rakkaudesta ja muita runoja ilmestyi vuonna 1972. Se sisältää lukuisia usein siteerattuja ikisuosikkeja.
Laulu rakkaudesta ja muita runoja käsittelee aiheita, jotka kulkevat läpi kirjailijan tuotannon: naiseus, rakkaus, taiteilijuus, rauha, luonto, yksinäisyys.
Raskas ja keveä, arkinen ja ajaton punoutuvat yhteen unohtumattomina säkeinä:
Nukkumaan käydessä ajattelen: Huomenna minä lämmitän saunan, pidän itseäni hyvänä, kävelytän, uitan, pesen, kutsun itseni iltateelle, puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen, kehun: Sinä pieni urhea nainen, minä luotan sinuun." (WSOY) 

 

 
Eeva Kilpi on ollut siitä pitäen, kun hänet Tätini, toisen evakkotytön, ansiosta löysin yksi ikisuosikeistani kautta vuosikymmenten ja hänen tuotantonsa pariin on tullut aina uudelleen palattua. Edellisen kerran nautin hänen seurastaan teoksen Elämää kaikki päivät (2020) parissa todeten: Kilven omaama luonnon- ja ihmisläheisyys, "elämän evakkous" ja halu ymmärtää asioita ovat hänen ehdottomia ja läpi koko tuotannon kulkevia vahvuuksiaan...
 
Tämä  kooste sisältää kaksi lukua ja osion Laulelmia. Ja ei kuin makustelemaan ja nauttimaan:
 
 
- Ajattele,
minä sanoin sillä hetkellä kun olin varma,
me sovimme yhteen
Niin, hän sanoi. Oi että me tavattiin.
Loput minä muistan.
 

 
-Yhtäkkiä näen ikkunassa peilikuvani:
jalat pöydällä, kädessä kirja,
mukavannäköinen asento.
Ja se hymyilee.
Minä vilpittömästi kadehdin sitä. 
 

Ja hyväksi lopuksi kirjallisuutta harrastavan, rakkaan tätini suosikkisitaatti, useasti lohdukseen viljelemä poiminta, joka muistuu aina mieleeni häntä kaipauksella  ja suurella lämmöllä  sekä kiitollisuudella ajatellessani ja muistaessani:


- Mie rakastin sinnuu kuule silloin
ja taijan rakastaa vieläkin,
kun elämän evakkona
yhä maailmalla kuljeksin....
 
 
Vastikään  ilmestyi uusin  teos nimeltään "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä", Se meni oitis varaukseen ja odotan suurella uteliaisuudella ja mielenkiinnolla varmana antoisista lukutuokioista!
 
Upeaa, juhlat siis jatkukoon:
 

lauantai 13. huhtikuuta 2024

Kari Levola: "Kertaalleen kuollut" - ex Libris...

"Kertaalleen kuollut", Kari Levola, Robustos, 2024, 133 s. Kansi Heikki Savola.

Kari Levola (s. 1957) , lisätietoa saat halutessasi klikkaamalla vahvennusta.


                                                              ©Jukka Uotila

 
"Nesteen kertyminen keuhkoihin ei tee hyvää. Raistolankin elämän se sotkee pahemman kerran, eikä vanhan poliisimiehen muistelmien kirjoittaminenkaan etene. Etenkin kun jotkut asiat mieluummin unohtaa kuin muistaa. Ja se minkä kuvitteli muistavansa, olikin ihan toisin. Sairaalan letkuissa on aikaa ajatella, mutta sielläkään ei pääse tapahtumien vyöryä karkuun. Paitsi omin luvin.
Raistola ratkoo taas rikospulmat omalla tyylillään. se saa läheiset pohtimaan mihin sitä nestettä oikeasti on kertynyt." (Takakansi)
 


 
Kari Levola on onnistunut pysyttelemään minulta piilossa näinkin pitkään, 
joten korjataanpa vahinko ja tutustutaan tähän mielenkiintoiseen kirjailijaan eli uteliain mielin ottamaan selvää siitä, mitä Savolan tyylikkään kannen sisällä piileksii lukijaansa vartoilemassa.
 
- Muistelmissa ei ole mieltä, jos tarkoitus onkin ollut unohtaa. Se kaikki oli jo mennyt takaraivoon ja tullut sieltä uloskin, kadonnut jonnekin rojuihin ja pimeään. Ja kuitenkin minun piti ruveta penkomaan vanhoja paperikasoja, mappeja, laatikoita. Oliko ihan pakko? Vähän sama tilanne kuin puutarhassa: pikkulinnut sirkuttavat ja äkkiä tulee aivan hiljaista kuin auringonpimennyksen aikaan. Pieni nopea haukka lentää puitten välistä. Ampumahaukka, tai sitten se on pöllö, joka istahtaa oksalle ja tuijottaa suurine silmineen.
 
   
- Ulkokautta pääsin entiseen autotalliin värkkäämääni työhuoneeseen. 
Siellä kaikki oli niinkuin pari päivää aiemmin. Mappi oli auki kohdasta, johon olin sen jättänyt. Mitä järkeä oli muistelmien kirjoittamisessa, kun olin kaikki nämä vuodet yrittänyt unohtaa, painaa jonnekin kauas takaraivoon, autotallinperälle... 


Alun yskimisen ja ahdistuksen sekä milloin poliisiautolla milloin lanssilla sairaalaan nesteenpoistoon kuskaamisen tiimoilta rupesi tulemaan aprikoiva ja tilkan epätietoinen olo epikriisien laadinnasta, mutta näppärästi tästä vaan dekkariksi putkahdettiin, kun kuolleeksi luultu ja kuopatuksi luokiteltu Kaario palaa Raistolalta oikeuksiaan perämään.

- Mitä sinä mietit? Helena kysyi. Kunhan mietin.-  Mitä Sinulla on ollut tai on sen Kaartion vaimon kanssa? Väärinkäsitys. Kuusela näytti minulle kuvia. Se sopisikin paremmin papparaziksi kuin poliisiksi.
Helena tuli istumaan viereeni lauteille ja otti minua kädestä.
- Oletko varma, ettet ole vaarassa, jos Kaario ilmestyy tänne? - Minäkö. Me oltiin työkavereita.
- Et siis luule tarvitsevasi poliisin suojelua, tai että lähtisit vähäksi aikaa jonnekin? - Ei jumalauta, minä olen eläkeläinen mutta en mikään holhottava! - Känkkäränkkä sinä olet. Helena naurahti ja lähti saunasta....

 
Pidin teoksen rytmistä ja alun leppoisan rauhallisesta kerronnasta, joka lähtee käyntiin verkkaisesti, poliisihuumoreineen ja  ilmeikkäine sanankäänteineen tiivistyen loppuratkaisua kohden.

Teos sopii mainiosti rattoisaksi luettavaksi näin kevään taiton vaihteleviin keleihin  ja on mukava uusi tuttavuus!

Iloisesti yllättyi:

tiistai 9. huhtikuuta 2024

Eppu Nuotio Pirkko Soininen "Nainen parvekkeella - ex Libris...

Nainen parvekkeella, Eppu Nuotio Pirkko Soininen, Bazar, 2016, 299 s.

"Eppu Nuotio (s.1962 on Berliinissä asuva palkittu kirjailija, jonka laajaan tuotantoon kuuluu yli kuusikymmentä kirjaa, lukuisia tv-sarjoja, näytelmiä ja musikaaleja. Hän on toiminut Unicefin lähettiläänä vuodesta 2002.

Pirkko Soininen (s. 1969) on työskennellyt toimittajana ja copywriterina. 
Hän voitti Runo-Kaarina-kilpailun vuonna 2013 teoksellaan Murretut päivät. Soininen asuu Turussa tyttärensä kanssa ja kirjoittaa blogia tuulennaapuria.blogspot.fi." (Lievelehti)
 
 
                                                          ©Mikael Soininen
 
 
"Taulu, joka merkitsee enemmän kuin elämä. Mysteeri, jonka ylle menestys on heittänyt verhonsa. Nainen, jonka kohtalo jäi avoimeksi.
Suomalainen nuori dokumenttiohjaaja tulee Pariisiin etsimään Albert Edelfeltin taulun luonnoksia. Kaukana Suomessa iäkäs taiteenharrastaja seuraa etsintää. Edelfeltin ajan tapahtumat kurottavat kohti nykypäivää, ja menetykset pohjustavat kaikkea myöhemmin syntynyttä. (Takakansi) 
 


 
Taidetta ja arkkitehtuuria ilmassa näin kevään kynnyksellä: sattuipa somasti: edellinen lukemani teos Jussi Sudenlehden  Mellakka  vei matkalle Barcelonaan Gaudin arkkitehtoniseen maailmaan ja tämä puolestaan kuljettaa Pariisin kaduille ja kujille Edelfeltin teoksen Nainen parvekkeella jäljissä etsimään lisätietoa sen syntyvaiheista ja luonnoksista.

Kerronta perustuu ja etenee pitkälti dokumenttiohjaaja Salome Virran ja taiteenharrastaja A.S. Joenmaan käymän kirjeenvaihdon pohjalta, seikka, joka tuo oman, piristävän ja massasta poikkeavan  lisämausteensa tähän dekkariksi luokiteltuun  teokseen.

Salome Virta:  - Niin, kaikista Edelfeltin teoksista minulle juuri tästä on tullut se, jota en saa mielestäni. Se saattaa johtua parvekkeella seisoskelevasta naisesta,  Thérese Lainvillestä, hänen ilmeestään, tuosta vienosta hymystä, joka on vasta nousemassa hänen huulilleen, ajatuksista, jotka liikkuvat hänen päässään kun hän katselee alas kadulle, tuosta syvänturkoosista hatusta tai ateljeen tunnelmasta, kukista korkeassa maljakossa ja kevään ihmeellisestä valosta, siitä samaisesta, josta Edelfeltkin oli niin hurmaantunut...

- Hortense Mullins:  - pyyhkii hikeä otsaltaan ja ihmettelee muiden kaupunkilaisten tavoin yllättävää helleaaltoa. Hän konttaa taiteilijan ateljeessa rätin kanssa, pyyhkii lattioita ja katselee vaivihkaa maalariherraa. Rouva lähti lasten kanssa pariksi viikoksi kotiseudulleen ja herra kysyi, voisiko Hortense tulla korvausta vastaan siivoamaan ennen muun perheen paluuta. Koskaan ennen ei Hortense ole päässyt todistamaan yhdenkään maalarin työntekoa ja nyt hän ihmettelee sitä kuinka keskittyneesti maalariherra maalaa mekon laskoksia, perääntyy välillä askelen, katsoo maalausta pää vinossa ja syöksähtää uudelleen pensseleineen maalauksen kimppuun. Hortensesta näyttää siltä kuin mies tanssisi.

Pariisi on aina Pariisi ollaan siellä sitten millä vuosisadalla tahansa, eikä se koskaan ole lakannut kiehtomasta omaa mieltäni, kun siellä aikoinaan tuli useamminkin käytyä. Teoksen kerronta kulkee poikkeuksellisella tavalla lähinnä Salome Virran ja A.S. Joenmaan käymän kirjeenvaihdon mukaisesti edeten, mikä alkuun päästyä osoittautuu mielenkiintoiseksi tavaksi kuljettaa sitä.

Tämä massasta ulosampaiseva kirja osui hyppysiini aivan sattumalta - ja hyvä että teki niin... Kaksikon luoma tunnelma ja teeman kuljetus ovat yhdellä sanalla kiehtovia, ja se tempaisi minut vaivihkaa mukaansa  ja poikkeavaan esitystapaansa.

- Ah, ihminen ei elä pelkästä leivästä!/mitä ihanin auringonpaiste, puut vaaleanvihreinä, kevään ja elämän tuoksua, kauniita pukuja, liikettä, elegantteja vaunuja.  Albert Edelfelt

Niinpä ja korvamatona soi Pariisin taivaan alla...

torstai 4. huhtikuuta 2024

Jussi Sudenlehti: "Mellakka" - ex Libris...

"Mellakka", Jussi Sudenlahti, WSOY, 2024, 290 s. Kannen suunnittelu
Martti Ruokonen.

Jussi Sudenlehti (s. 1982) on turkulainen kirjailija, kirjallisuusterapeutti ja psykoterapeutti. Hän on julkaissut romaaneja, tietokirjoja, runoteoksia ja lastenkirjoja." (Livelehti)

 

                                                          ©Jussi Vierimaa
 

"Työhön ja parisuhteeseensa kyllästynyt Mikael lähtee perheensä kanssa lomalle Barcelonaan. Nopeasti perheloman luonne muuttuu, kun Mikael rakastuu katusoittajaan.
Mikael alkaa kirjoittaa tarinaa Antoni Gaudista ja hänen seuraelämästään. Samaan aikaan hän ajautuu yhä syvemmälle Barcelonan alamaailmaan, poliittisen mellakointiin ja omiin kuvitelmiinsa.
 
Mellakka on rikkinäinen kertomus muistista ja itsenäisyydestä. Se käsittelee vaikeaa kysymystä: kuka saa kuvitella ja katsoa, kenellä on valta kirjoittaa historiaa. Se on kiihkeätempoinen tarina yrityksestä irtaantua toksisesta turvallisuudesta ja löytää itsensä sijaan toinen." 
 


 
Aina on ilahduttavaa löytää uusi kirjailijatuttavuus, jonka esittelytekstiä lukiessa kiinnostus herää ja nostaa päätään. Siispä uteliain ja avoimin mielin hyppäsin mukaan  tähän Mellakkaan, joka sisältää osat  I MELLAKKA ja II SIIVET sekä pyörii käsitteen Reverie (Haaveilu, unelmointi, päiväuni. päiväunelmointi) tiimoilla määritellen sen näin: Reverie viittaa useiden eri aistien piiriin kuuluviin kokemuksiin, kuten visuaalisiin kuviin, ääniin tai tuntemuksiin. Yhteistä niille on spontaanius. Lisää käsitteestä ja sen soveltamisesta käytäntöön:
Psykoterapia lehti (klik).
 
 Fatum cockerspanieli: tiesi ennen meitä lapsen tulosta. Se tiesi tuntia ennen riitaa, mitä tuleman piti ja poistui hyvissä ajoin asuntomme kellariin makaamaan lämmitettyjen laattojen päälle. Santtu ja minä teimme ennen riitaa pieniä eleitä, joita Fatumilla oli aikaa tulkita, mutta joista meillä ei ollut aavistustakaan. 
Koirat pystyvät aistimaan akustiikasta ja maan värähtelystä tulevan katastrofin...

Santtu: Epätasa-arvosta: Santtu halusi, että tuntisin hänen tuskansa ja se helppous, mikä minun ja lapsen yhteisessä toiminnassa oli, ei auttanut asiaa.
- Epätasa-arvo eli sitkeästi välillämme ja kuormitti pieniä arkisia hetkiä. Arkitaistelujen voittamisesta oli tullut koko suhteen tarkoitus. Aseina meillä oli pienet ironiset ja piikikkäät kommentit. Irvokas tapa puhua toisillemme alkoi synnyttää uutta todellisuutta välillemme.
 
 Antoni Gaudilla ja Sagrada Familialla on olennainen osa teoksessa ja lisää löydät halutessasi klikkaamalla vahvennoksia.

Rikkinäinen kertomus todetaan esittelytekstissä ja rikkinäiseksi jää väistämättä myös tämä avaus teoksesta, josta pidin sisään päästyäni osittain paljonkin ja jonka kannet suljin hivenen ristiriitaisin tuntein jääden viipyilemään kirjan luomiin tunnelmiin ja mielikuviin.

-  On pakko kuvitella, kirjoittaa historia uudesaan sietääkseen itseään nykyhetkessä. Kuvitelmiin työnnetään se mikä ei mahdu todellisuuteen.

Sudenlehden viljelemä  persoonallinen, samaan aikaan eteerinen ja läsnäoleva tyyli, jota ensi alkuun hienoisesti vierastin ja jäin makustelemaan, osoittautui kiinnostavaksi omaleimaisuudessaan ja raikkaudessaan tietoisesti tietyllä "kotoisuudella" höystettynä.

Teoksen ympärilleen luomaa tunnelmaa kuvaa oivasti Martti Ruokosen luoma voimakassävyinen kansi.

-  Rakkauden voi tuhota seuraamalla omia halujaan...

Jotta silleen: