Eeva Kilpi: "Laulu rakkaudesta ja muita runoja" - ex Libris...

"Laulu rakkaudesta ja muita runoja", Eeva Kilpi, WSOY 2024, ensimmäinen painos ilmestyi 1972.

Eeva Kilpi    (s.1928), tämä Hiitolassa Laatokan Karjalassa syntynyt iloinen ja elämänmyönteinen ikuinen evakkotyttö ei  juuri enempiä esittelyjä kaipaa, 

mutta halutessasi saat lisätietoja vahvennusta klikkaamalla:) 

Tämä kooste on hänen esikoisrunokokoelmansa. 

  ©Veikko Somerpuro

                                                      

"Eeva Kilven ensimmäinen runokokoelma  Laulu rakkaudesta ja muita runoja ilmestyi vuonna 1972. Se sisältää lukuisia usein siteerattuja ikisuosikkeja.

Laulu rakkaudesta ja muita runoja käsittelee aiheita, jotka kulkevat läpi kirjailijan tuotannon: naiseus, rakkaus, taiteilijuus, rauha, luonto, yksinäisyys.

Raskas ja keveä, arkinen ja ajaton punoutuvat yhteen unohtumattomina säkeinä:

Nukkumaan käydessä ajattelen: Huomenna minä lämmitän saunan, pidän itseäni hyvänä, kävelytän, uitan, pesen, kutsun itseni iltateelle, puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen, kehun: Sinä pieni urhea nainen, minä luotan sinuun." (WSOY) 

 

 

Eeva Kilpi on ollut siitä pitäen, kun hänet Tätini, toisen evakkotytön, ansiosta löysin yksi ikisuosikeistani kautta vuosikymmenten ja hänen tuotantonsa pariin on tullut aina uudelleen palattua. Edellisen kerran nautin hänen seurastaan teoksen Elämää kaikki päivät (2020) parissa todeten: Kilven omaama luonnon- ja ihmisläheisyys, "elämän evakkous" ja halu ymmärtää asioita ovat hänen ehdottomia ja läpi koko tuotannon kulkevia vahvuuksiaan...

 

Tämä  kooste sisältää kaksi lukua ja osion Laulelmia. Ja ei kuin makustelemaan ja nauttimaan:

 

 

- Ajattele,

minä sanoin sillä hetkellä kun olin varma,

me sovimme yhteen

Niin, hän sanoi. Oi että me tavattiin.

Loput minä muistan.

 

 

-Yhtäkkiä näen ikkunassa peilikuvani:

jalat pöydällä, kädessä kirja,

mukavannäköinen asento.

Ja se hymyilee.

Minä vilpittömästi kadehdin sitä. 

 

Ja hyväksi lopuksi kirjallisuutta harrastavan, rakkaan tätini suosikkisitaatti, useasti lohdukseen viljelemä poiminta, joka muistuu aina mieleeni häntä kaipauksella  ja suurella lämmöllä  sekä kiitollisuudella ajatellessani ja muistaessani:

- Mie rakastin sinnuu kuule silloin

ja taijan rakastaa vieläkin,

kun elämän evakkona

yhä maailmalla kuljeksin....

 

 

Vastikään  ilmestyi uusin  teos nimeltään "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä", Se meni oitis varaukseen ja odotan suurella uteliaisuudella ja mielenkiinnolla varmana antoisista lukutuokioista!

 

Upeaa, juhlat siis jatkukoon:

 

Kari Levola: "Kertaalleen kuollut" - ex Libris...

"Kertaalleen kuollut", Kari Levola, Robustos, 2024, 133 s. Kansi Heikki Savola.

Kari Levola (s. 1957) , lisätietoa saat halutessasi klikkaamalla vahvennusta.

                                                              ©Jukka Uotila

 

"Nesteen kertyminen keuhkoihin ei tee hyvää. Raistolankin elämän se sotkee pahemman kerran, eikä vanhan poliisimiehen muistelmien kirjoittaminenkaan etene. Etenkin kun jotkut asiat mieluummin unohtaa kuin muistaa. Ja se minkä kuvitteli muistavansa, olikin ihan toisin. Sairaalan letkuissa on aikaa ajatella, mutta sielläkään ei pääse tapahtumien vyöryä karkuun. Paitsi omin luvin.

Raistola ratkoo taas rikospulmat omalla tyylillään. se saa läheiset pohtimaan mihin sitä nestettä oikeasti on kertynyt." (Takakansi)

 

 

Kari Levola on onnistunut pysyttelemään minulta piilossa näinkin pitkään, 

joten korjataanpa vahinko ja tutustutaan tähän mielenkiintoiseen kirjailijaan eli uteliain mielin ottamaan selvää siitä, mitä Savolan tyylikkään kannen sisällä piileksii lukijaansa vartoilemassa.

 

- Muistelmissa ei ole mieltä, jos tarkoitus onkin ollut unohtaa. Se kaikki oli jo mennyt takaraivoon ja tullut sieltä uloskin, kadonnut jonnekin rojuihin ja pimeään. Ja kuitenkin minun piti ruveta penkomaan vanhoja paperikasoja, mappeja, laatikoita. Oliko ihan pakko? Vähän sama tilanne kuin puutarhassa: pikkulinnut sirkuttavat ja äkkiä tulee aivan hiljaista kuin auringonpimennyksen aikaan. Pieni nopea haukka lentää puitten välistä. Ampumahaukka, tai sitten se on pöllö, joka istahtaa oksalle ja tuijottaa suurine silmineen.

 

   

- Ulkokautta pääsin entiseen autotalliin värkkäämääni työhuoneeseen. 

Siellä kaikki oli niinkuin pari päivää aiemmin. Mappi oli auki kohdasta, johon olin sen jättänyt. Mitä järkeä oli muistelmien kirjoittamisessa, kun olin kaikki nämä vuodet yrittänyt unohtaa, painaa jonnekin kauas takaraivoon, autotallinperälle... 

Alun yskimisen ja ahdistuksen sekä milloin poliisiautolla milloin lanssilla sairaalaan nesteenpoistoon kuskaamisen tiimoilta rupesi tulemaan aprikoiva ja tilkan epätietoinen olo epikriisien laadinnasta, mutta näppärästi tästä vaan dekkariksi putkahdettiin, kun kuolleeksi luultu ja kuopatuksi luokiteltu Kaario palaa Raistolalta oikeuksiaan perämään.

- Mitä sinä mietit? Helena kysyi. Kunhan mietin.-  Mitä Sinulla on ollut tai on sen Kaartion vaimon kanssa? Väärinkäsitys. Kuusela näytti minulle kuvia. Se sopisikin paremmin papparaziksi kuin poliisiksi.

Helena tuli istumaan viereeni lauteille ja otti minua kädestä.

- Oletko varma, ettet ole vaarassa, jos Kaario ilmestyy tänne? - Minäkö. Me oltiin työkavereita.

- Et siis luule tarvitsevasi poliisin suojelua, tai että lähtisit vähäksi aikaa jonnekin? - Ei jumalauta, minä olen eläkeläinen mutta en mikään holhottava! - Känkkäränkkä sinä olet. Helena naurahti ja lähti saunasta....

 

Pidin teoksen rytmistä ja alun leppoisan rauhallisesta kerronnasta, joka lähtee käyntiin verkkaisesti, poliisihuumoreineen ja  ilmeikkäine sanankäänteineen tiivistyen loppuratkaisua kohden.

Teos sopii mainiosti rattoisaksi luettavaksi näin kevään taiton vaihteleviin keleihin  ja on mukava uusi tuttavuus!

Iloisesti yllättyi:

Eppu Nuotio Pirkko Soininen "Nainen parvekkeella - ex Libris...

Nainen parvekkeella, Eppu Nuotio Pirkko Soininen, Bazar, 2016, 299 s.

"Eppu Nuotio (s.1962 on Berliinissä asuva palkittu kirjailija, jonka laajaan tuotantoon kuuluu yli kuusikymmentä kirjaa, lukuisia tv-sarjoja, näytelmiä ja musikaaleja. Hän on toiminut Unicefin lähettiläänä vuodesta 2002.

Pirkko Soininen (s. 1969) on työskennellyt toimittajana ja copywriterina. 

Hän voitti Runo-Kaarina-kilpailun vuonna 2013 teoksellaan Murretut päivät. Soininen asuu Turussa tyttärensä kanssa ja kirjoittaa blogia tuulennaapuria.blogspot.fi." (Lievelehti)

 

 

                                                          ©Mikael Soininen

 

 

"Taulu, joka merkitsee enemmän kuin elämä. Mysteeri, jonka ylle menestys on heittänyt verhonsa. Nainen, jonka kohtalo jäi avoimeksi.

Suomalainen nuori dokumenttiohjaaja tulee Pariisiin etsimään Albert Edelfeltin taulun luonnoksia. Kaukana Suomessa iäkäs taiteenharrastaja seuraa etsintää. Edelfeltin ajan tapahtumat kurottavat kohti nykypäivää, ja menetykset pohjustavat kaikkea myöhemmin syntynyttä. (Takakansi) 

 

 

Taidetta ja arkkitehtuuria ilmassa näin kevään kynnyksellä: sattuipa somasti: edellinen lukemani teos Jussi Sudenlehden  Mellakka  vei matkalle Barcelonaan Gaudin arkkitehtoniseen maailmaan ja tämä puolestaan kuljettaa Pariisin kaduille ja kujille Edelfeltin teoksen Nainen parvekkeella jäljissä etsimään lisätietoa sen syntyvaiheista ja luonnoksista.

Kerronta perustuu ja etenee pitkälti dokumenttiohjaaja Salome Virran ja taiteenharrastaja A.S. Joenmaan käymän kirjeenvaihdon pohjalta, seikka, joka tuo oman, piristävän ja massasta poikkeavan  lisämausteensa tähän dekkariksi luokiteltuun  teokseen.

Salome Virta:  - Niin, kaikista Edelfeltin teoksista minulle juuri tästä on tullut se, jota en saa mielestäni. Se saattaa johtua parvekkeella seisoskelevasta naisesta,  Thérese Lainvillestä, hänen ilmeestään, tuosta vienosta hymystä, joka on vasta nousemassa hänen huulilleen, ajatuksista, jotka liikkuvat hänen päässään kun hän katselee alas kadulle, tuosta syvänturkoosista hatusta tai ateljeen tunnelmasta, kukista korkeassa maljakossa ja kevään ihmeellisestä valosta, siitä samaisesta, josta Edelfeltkin oli niin hurmaantunut...

- Hortense Mullins:  - pyyhkii hikeä otsaltaan ja ihmettelee muiden kaupunkilaisten tavoin yllättävää helleaaltoa. Hän konttaa taiteilijan ateljeessa rätin kanssa, pyyhkii lattioita ja katselee vaivihkaa maalariherraa. Rouva lähti lasten kanssa pariksi viikoksi kotiseudulleen ja herra kysyi, voisiko Hortense tulla korvausta vastaan siivoamaan ennen muun perheen paluuta. Koskaan ennen ei Hortense ole päässyt todistamaan yhdenkään maalarin työntekoa ja nyt hän ihmettelee sitä kuinka keskittyneesti maalariherra maalaa mekon laskoksia, perääntyy välillä askelen, katsoo maalausta pää vinossa ja syöksähtää uudelleen pensseleineen maalauksen kimppuun. Hortensesta näyttää siltä kuin mies tanssisi.

Pariisi on aina Pariisi ollaan siellä sitten millä vuosisadalla tahansa, eikä se koskaan ole lakannut kiehtomasta omaa mieltäni, kun siellä aikoinaan tuli useamminkin käytyä. Teoksen kerronta kulkee poikkeuksellisella tavalla lähinnä Salome Virran ja A.S. Joenmaan käymän kirjeenvaihdon mukaisesti edeten, mikä alkuun päästyä osoittautuu mielenkiintoiseksi tavaksi kuljettaa sitä.

Tämä massasta ulosampaiseva kirja osui hyppysiini aivan sattumalta - ja hyvä että teki niin... Kaksikon luoma tunnelma ja teeman kuljetus ovat yhdellä sanalla kiehtovia, ja se tempaisi minut vaivihkaa mukaansa  ja poikkeavaan esitystapaansa.

- Ah, ihminen ei elä pelkästä leivästä!/mitä ihanin auringonpaiste, puut vaaleanvihreinä, kevään ja elämän tuoksua, kauniita pukuja, liikettä, elegantteja vaunuja.  Albert Edelfelt

Niinpä ja korvamatona soi Pariisin taivaan alla...

Jussi Sudenlehti: "Mellakka" - ex Libris...

"Mellakka", Jussi Sudenlahti, WSOY, 2024, 290 s. Kannen suunnittelu

Martti Ruokonen.

Jussi Sudenlehti (s. 1982) on turkulainen kirjailija, kirjallisuusterapeutti ja psykoterapeutti. Hän on julkaissut romaaneja, tietokirjoja, runoteoksia ja lastenkirjoja." (Livelehti)

 

                                                          ©Jussi Vierimaa
 

"Työhön ja parisuhteeseensa kyllästynyt Mikael lähtee perheensä kanssa lomalle Barcelonaan. Nopeasti perheloman luonne muuttuu, kun Mikael rakastuu katusoittajaan.

Mikael alkaa kirjoittaa tarinaa Antoni Gaudista ja hänen seuraelämästään. Samaan aikaan hän ajautuu yhä syvemmälle Barcelonan alamaailmaan, poliittisen mellakointiin ja omiin kuvitelmiinsa.

 

Mellakka on rikkinäinen kertomus muistista ja itsenäisyydestä. Se käsittelee vaikeaa kysymystä: kuka saa kuvitella ja katsoa, kenellä on valta kirjoittaa historiaa. Se on kiihkeätempoinen tarina yrityksestä irtaantua toksisesta turvallisuudesta ja löytää itsensä sijaan toinen." 

 

 

Aina on ilahduttavaa löytää uusi kirjailijatuttavuus, jonka esittelytekstiä lukiessa kiinnostus herää ja nostaa päätään. Siispä uteliain ja avoimin mielin hyppäsin mukaan  tähän Mellakkaan, joka sisältää osat  I MELLAKKA ja II SIIVET sekä pyörii käsitteen Reverie (Haaveilu, unelmointi, päiväuni. päiväunelmointi) tiimoilla määritellen sen näin: Reverie viittaa useiden eri aistien piiriin kuuluviin kokemuksiin, kuten visuaalisiin kuviin, ääniin tai tuntemuksiin. Yhteistä niille on spontaanius. Lisää käsitteestä ja sen soveltamisesta käytäntöön:

Psykoterapia lehti (klik).

 

 Fatum cockerspanieli: tiesi ennen meitä lapsen tulosta. Se tiesi tuntia ennen riitaa, mitä tuleman piti ja poistui hyvissä ajoin asuntomme kellariin makaamaan lämmitettyjen laattojen päälle. Santtu ja minä teimme ennen riitaa pieniä eleitä, joita Fatumilla oli aikaa tulkita, mutta joista meillä ei ollut aavistustakaan. 

Koirat pystyvät aistimaan akustiikasta ja maan värähtelystä tulevan katastrofin...

Santtu: Epätasa-arvosta: Santtu halusi, että tuntisin hänen tuskansa ja se helppous, mikä minun ja lapsen yhteisessä toiminnassa oli, ei auttanut asiaa.

- Epätasa-arvo eli sitkeästi välillämme ja kuormitti pieniä arkisia hetkiä. Arkitaistelujen voittamisesta oli tullut koko suhteen tarkoitus. Aseina meillä oli pienet ironiset ja piikikkäät kommentit. Irvokas tapa puhua toisillemme alkoi synnyttää uutta todellisuutta välillemme.

 

 Antoni Gaudilla ja Sagrada Familialla on olennainen osa teoksessa ja lisää löydät halutessasi klikkaamalla vahvennoksia.

Rikkinäinen kertomus todetaan esittelytekstissä ja rikkinäiseksi jää väistämättä myös tämä avaus teoksesta, josta pidin sisään päästyäni osittain paljonkin ja jonka kannet suljin hivenen ristiriitaisin tuntein jääden viipyilemään kirjan luomiin tunnelmiin ja mielikuviin.

-  On pakko kuvitella, kirjoittaa historia uudesaan sietääkseen itseään nykyhetkessä. Kuvitelmiin työnnetään se mikä ei mahdu todellisuuteen.

Sudenlehden viljelemä  persoonallinen, samaan aikaan eteerinen ja läsnäoleva tyyli, jota ensi alkuun hienoisesti vierastin ja jäin makustelemaan, osoittautui kiinnostavaksi omaleimaisuudessaan ja raikkaudessaan tietoisesti tietyllä "kotoisuudella" höystettynä.

Teoksen ympärilleen luomaa tunnelmaa kuvaa oivasti Martti Ruokosen luoma voimakassävyinen kansi.

-  Rakkauden voi tuhota seuraamalla omia halujaan...

Jotta silleen: 

Paarustettiinpa pääsiäiseen...

 

Takana vikkelät ja voimille käypät viikot sarjasta hippulat vinkuen, mutta kaikeksi onneksi myös  kaksine, hilpeine varhaisnuorison synttäreineen, jotka perinteiseen tapaan tulivat asianmukaisella riemukkuudella ja hälinällä sekä vilkkain ja rönsyilevin keskusteluin ynnä monenlasiin herkutteluin vietettyä. 

 

Edessä tervetulleet pääsiäispyhät  rauhoittumisineen, ulkoiluineen ja mielenkiintoisesti vaihtelevine sääennusteineen sekä kaikkine ajankohtaan liittyvine erikoisherkkuineen.  Tilaa olemiselle ja kevään tulon koiton seuraamiselle eli kaikelle mukavalle ja kiintoisalle sekä tietty musiikin kuuntelulle ja lukemiselle ynnä ristikkojen äärellä pähkimiselle.

 

 

 

 

Talven ehdottomat hitit, nastapopot on saatu - ainakin väliaikaisesti - pois alta. Varikset raakkuvat kuusenlatvoissa, mustarastas on parhaillaan virittämässä huiluaan, rusakot temmeltävät juhannuspoikain kuvat silmissään, sireenissä on 

- jos oikein tarkkaan katsoo - hentoja silmuja jnpp. Mainiota!

 

 

On taasen päästy aikaan,

kun luonto herää taikaan.
Lumivaippa on saanut muodon uuden,
kun on kasvattanut tilalle rapakon suuren.
Pesimispuuhissa linnut häärää,
voita ei mikään tuota laulujen määrää.
Leskenlehti työntyy penkalta ojan,
ja antaa meille näyn soman.

Bertta Bergroth

                                              

 

Muistot kuin poreet

mielen pintaan:

silloin oli kevät

ja sula ja sinä ja minä

Katso nyt

miten maasta

nousevat tulppaanien 

maljat: Skool meille

Seppo Helminen

 

 

Näillä mietteillä meillä, entäpä minkälaisin suunnitelmin ja aatoksenriennoin teillä?

 

Pilkettä silmiin, hyvää, hauskaa ja herkullista sekä omanoloista pääsiäisaikaa sekä -taikaa pääsiäisnoitia vartoillen ja pupuja bongaillen! Nauttikaamme täysillä kaikesta siitä, mikä tuo meille mielihyvää ja iloa sekä antaa mielenrauhaa!

Toivottaapi:

Claire Keegan, "Kasvatti / Foster" ex Libris...

 

"Kasvatti", Claire Keegan, Tammi Keltainen kirjasto,2024, 83 s., suomentanut Kristiina Rikman.

"Claire Keegan  (s. 1968) syntyi ja kasvoi Irlannissa suuren perheen nuorimmaisena. Hän on opiskellut englantia ja politiikan tutkimusta 

New Orleansissa ja kirjoittamista Walesin ja Dublinin yliopistoissa. 

Keeganin novellit ja pienoisromaanit ovat voittaneet useita palkintoja. 

Nämä pienet asiat oli vuoden 2022 Booker-ehdokkaana, ja se voitti maineikkaan The Orwell Pricen. Kasvatti-teksesta filmatisoitu elokuva Hiljainen tyttö oli Irlannin Osacar-ehdokas 2022." (Takakansi)

                                                           ©Philippe Matsas

 

"Köyhän irlantilaisperheen tyttö lähetetään kesäksi maatilalle tuntemattomien sijaisvanhempien hoiviin, eikä hän tiedä milloin pääsee takaisin kotiin. Ensimmäisen kerran elämässään hän saa osakseen rakkautta ja hoivaa.

Näiden ihmisten luona on iloa ja onneakin, mikä saa sulkeutuneen lapsen pikkuhiljaa avautumaan. Mutta niin vain on, että vakaassakin koodissa onni saattaa levätä hyvin hauraalla pohjalla." (Lievelehti)

 

 

Nämä pienet asiat oli ensikosketus Keeganin tuotantoon ja positiivisesti hämmästyttävä  sellainen: Keeganin kaunis ja positiivisesti herkkä kirjoitustyyli vakuuttaa ja hän kuvaa elävästi ihmisten maailmaa kaikkine erilaisine jännitteineen. Ei kuin makustelemaan:

- Mietin millaista siellä Kinsellojen luona mahtaa olla. Kuvittelen miten kookas nainen kumartuu antamaan minulle lasillisen lypsylämmintä maitoa. Ja sitten näen mielessäni toisen kuvan samasta naisesta, mutta nyt hänellä on esiliina ja hän kaataa lettutaikinaa paistinpannulle ja kysyy, haluaisinko toisen, niin kuin äitini tekee joskus ollessaan hyvällä tuulella.

-  Olen tottunut siihen miten miehet välttävät puhumista: he potkaisevat saappaan korolla turvemöykyn nurmikosta, läiskäisevät auton kattoa ennen kuin se lähtee liikkeelle, sylkäisevät, istuvat jalat leveästi harallaan muina miehinä.

Ja  relevantti kysymys kuuluu: vieläkö Keeganin taika puree?

- Iso kuu valaisee pihaa, näyttää tietä kujalle ja siltä tielle. Kinsella ottaa minun käteni omaansa. Ja heti kun hän tekee niin, tajuan että oma isäni ei ole ikinä kävellyt kanssani käsi kädessä, ja jokin minussa toivoo, että Kinsella päästäisi irti, jotten tuntisi näin.

- "Sinun ei tarvitse sanoa mitään", Kinsella sanoo. Moni on menettänyt paljon kun on menettänyt tilaisuuden olla sanomatta mitään...

Painokas kyllä vaan. Keeganin kaunis, kuulas ja höyhenenkevyt kertomus nähdyksi, kuulluksi ja hyväksytyksi tulemisen tarpeesta, joka elää meidän jokaisen sisällämme, tuottaa toivotun tuloksen, jota Rikmanin ensiluokkainen suomennos tukee.

Koskettavaa, seesteistä ja mieliinpainuvaa sekä ajatuksia herättävää ja kevyesti soljuvaista, herkkää ja loppuun asti ajateltua tekstiä. Suurella mielenkiinnolla ja uteliain mielin jäänkin seuraamaan, kuinka Keegan uraansa jatkaa.

-  Siellä missä on salaisuuksia, on myös häpeää...

Lukemaansa ihastuneena: 

Samuel Bjørk: "Saari kaukana kaikesta" - ex Libris...

 

"Saari kaukana kaikesta", Samuel  Bjørk, 2023, Otava, 410 s., 

suomentanut Päivi Kivelä.

Samuel  Bjørk: on kirjailijanimi, jonka takana on norjalainen kirjailija, käsikirjoittaja ja muusikko Frode  Sander Øien. Bjørkin Mia & Munch -jännityssarja on huima kansainvälinen myyntimenestys. Saari kaukana kaikesta on 

Mia & Munch -sarjan viides, itsenäinen osa. Aikaisemmat osat: 

Minä matkustan yksin, Yölintu, Poika pimeästä ja "Susi" (klik)  (Lievelehti)

 

                                                            ©Harald Øren 

 

"Murhatutkijan työnsä lopettanut Mia Kruger on muuttanut asumaan kuvankauniille Hitran saarella. Pian hän joutuu kuitenkin kohtaamaan siellä vaanivan pahuuden: Kolme vuotta aiemmin pieni poika katosi jälkiä jättämättä. Nyt löytyy 16-vuotiaan tytön ruumis, ja verilammikkoon rikospaikalla on kirjoitettu kadonneen pojan nimi.

Mian on astuttava jälleen työrooliinsa, ja avuksi saapuu onneksi Holger Munch. Mutta menneisyyden tapahtumat saartavat heidät ja Hitran asukkaat salaisuuksien ja epäilyn keskelle. Kunnes mikään ei ole enää entisellään." (Takakansi)

 

 

Edelliskerran nautin tämän kirjailijan seurasta teoksen "Susi" matkassa, 

josta lakonisesti:   Bjørk on ottanut oman paikkansa dekkariosastollani aiemmin teostensa Yölintu ja  Poika pimeästä  ansiosta, reippaasti ja uteliaana siis matkaan kauniille Hitran  (klik) saarelle:

 

Holger Munch;  - Mariboes gate 13:n murhayksikkö. Holger Munch. Maan taitavin rikostutkija ympärillään ryhmä, jollaisesta maailman parhaatkin rikostutkijat kykenivät vain haaveilemaan. Raskaimmat tapaukset. Selvitysprosentti lähes sata. Tietysti silloin sai vihamiehiä. Kadehtijoita, jotka halusivat nähdä hänen putoavan valtaistuimeltaan, mutta hän oli huitaissut heidät pois kuin pölyhiukkaset kuluneen tweedtakkinsa olkapäältä...

Kiireetöntä vaan ei laahaavaa ja eloisasti kulkevaa kerrontaa juonen kiehnäyksineen, jonka ohella riittävät erilaiset ja hyvin piirretyt henkilökuvat ynnä antoisat ympäristökuvaukset luovat tasokkaan kokonaiskuvan.

- Luca Eriksen:  Aluksi hän oli pelännyt Miaa. Kiinteää, läpitunkevaa katsetta, 

joka tuntui lukevan toisen ajatuksetkin. Ryhmäkokouksissa Mia puhui harvoin ja hiljaa, mutta kun hän avasi suunsa, hän sai heidät, tai ainakin hänet, käsittämään paremmin mikä oli tärkeää ja mikä ei. Niin kuin se teekuppi. Portto. 

Mia oli pelkästään sen perusteella poistanut Anders Woldin epäiltyjen listalta, Luca piti itseään kohtalaisen älykkäänä, mutta sitä hän ei olisi ymmärtänyt. Jännittävää. Ja nyt he tekivät töitä yhdessä...

- Varmaotteinen  Bjørk ei tarvitse turhia tehosteita eikä henkilöhahmoilla suoritettua huomionhakua tai kikkailua pitääkseen lukijansa mielenkiinnon vireillä ja valppaana.  Tasapainoista ja antoisaa sekä rauhallista, laadukasta ja mukavaa luettavaa, jolle sopii toivoa jatkoa!

-  Kerran poliisi, aina poliisi....

Niinpä:

Heikki Valkama: "Kätkö" - ex Libris...

 "Kätkö, Heikki Valkama, Tammi 2024, 143 s. Päällys: Markku Taina.

"Heikki Valkama (s.1975) on Ylen Uutispodcastin toimittaja. Hän on myös japanilaisen kulttuurin monipuolinen asiantuntija, joka on kirjoittanut aiheesta useita kirjoja, niin kauno- kuin tietokirjallisuuttakin. Huippukokki Riku Mäen esitellyt Pallokala (2017) palkittiin Suomen dekkariseuran Vuoden esikoisdekkari-kunniakirjalla, ja se sai Kirja à la Carte -  palkinnon." (Lievelehti) 

                                                       ©Petri Artturi Asikainen

 

"Japanilaisella pikkusaarella lomaileva Riku Mäki kohtaa ostosreissullaan puolialastoman naisen. 

Siitä alkaa kiihkeä romanssi. Mutta pian huvilalla, jolla Riku ystävineen majailee, alkaa tapahtua outoja. Haluaako joku lomalaisista eroon?

Samaan aikaan ylitarkastaja Daisuke Matsuzaka tekee ratsian pohjoiskorealaiseen alukseen, jonka epäillään salakuljettavan Japaniin huumeita. Toisaalla Yakuzaryhmät taistelevat julmasti vallasta. Miten kaikki liittyy yhteen?" (Takakansi)

Japaniin sijoittuvaa dekkarikirjallisuutta ei ole juuri sattunut kohdalle, joten tämä Valkaman uutuus sai esittelyllään uteliaana tarttumaan  kutsuvalla pelkistetyn tunnelmallisella kannella varustettuun teokseen.

 

Riku:  - Nyt hän oli Japanissa asuva menestynyt

 keski-ikäinen mies, vailla perhettä , vailla tarkoitusta. Hän oli kokin uransa huipulla, jos ei otettu huomioon sitä, että toki kokkaaminen oli elämänmittainen tie, joka ei koskaan vienyt perille. Mutta hänellä ei ollut edes ravintolaa ja koko elämänmittainen tiekin näytti hankalalta, sumun peittämältä kinttupolulta...

Daizuke Matsuzaka:  -  Tämä oli niitä hetkiä, kun Matsuzaka jälleen kerran katui sitä, että oli ottanut johtajan pestin vastaan. Koko uransa hän oli vältellyt byrokraatiksi päätymistä, mutta nyt, kuudenkymmenen vuoden iän lähestyessä hän johti Japanin poliisin Interpolosastoa, joka oli vastuussa kansainvälisistä operaatioista..

 

Teos on sisällöltään monimuotoinen sisältäen japanilaisia nimiä ja sanoja,  huumejengien kilpailua ja keskinäistä välienselvittelyä kadonneen lastin tiimoilta, herkuttelua ja kokkausta, sukeltamista sekä tietty Amorin nuolten osumia - 

ja huteja. Tuon kaiken tuoksinassa Mäen lomailu saa vauhdikkaampia piirteitä ja lukija heittäytyy tapahtumain käänteissä yhdestä toiseen. 

 

- Merennaisen, aman, ammatti ei ollut helppo. Japanissa juuri naiset olivat sukelluskalastaneet ainakin 2000 vuoden ajan. Aivan varmaa ei ollut, miksi sukeltaminen oli juuri naisten työ. Selityksiä oli, että naiset pystyivät pidättämään henkeään paremmin ja naisten ruumiinrakenne sopi paremmin sukeltamiseen.

Lyhyet luvut kuljettavat lukijaa ketterästi tilanteista ja tapahtumista toiseen. Valkaman kerronta on varsin tuoretta, eloisaa ja antoisaa. Hyppäsin tähän

Riku Mäki -sarjaan näin keskeltä mukaan, seikka, joka saattoi aiheuttaa hyppelehtimisen tunnetta ja ajoittaista kärryillä pysymisen vaikeutta.

Kelpo ja tuoreen oloinen teos. Japanin tuntijan vakuuttavuudella kirjoitettua ja massasta edukseen poikkeavaa, ilmavaa luettavaa sekä kiinnostava hyppy mm. Tokion vilkkaiden ja kuumien katujen hyörinään, joilla ihminen ei tunne itseään yksinäiseksi ynnä makujen herkulliseen maailmaan, joten tyhjin, nälästä kurnivin massuin tätä ei kannata avata:)

Japanin terveisin:

Riitta Tulusto: "Runoja ja ryppyjä eletystä elämästä" - ex Libris...

"Runoja ja ryppyjä eletystä elämästä", Liisa Tulusto, Kirjapaja, 2024, 151 s.. Päällys ja kuvittanut Emmi Kyytsönen.

Riitta Tulusto on toimittanut lukuisia runokokoelmia yhdessä Tuula Korolaisen kanssa. Erityisen suosittuja ovat olleet antologiat Pää tallella (2010) ja

Täyttä päätä (2012), jotka kumpikin sisältävät runoja ikääntyville. (Lievelehti)

 

 

                                                             ©Riitta Tulusto
 

"Ihmisessä ovat kaikki iät alati läsnä, myös ikuinen nuoruus, muistuttaa 

Eeva Kilpi. Tähän ikäkausien monikerroksisuuteen hyppää Riitta Tulusto kokoamassaan runoantologiassa, joka tarjoaa osuvia, hauskoja ja koskettavia kuvia vanhenemisen eri puolista.

Tulusto on valinnut tekstejä viideltä viisaalta naiselta, jotka ovat sanoittaneet tuntojaan rohkeasti vielä vanhalla iällä. He ovat Helena Anhava, Eeva Kilpi,

Aila Meriluoto, Aulikki Oksanen ja Kyllikki Villa. Tulusto käy keskustelua näiden kiteyttämisen mestareiden kanssa ja pohtii omaa vanhenemistaan runojen inspiroimana. " (Takakansi) 

 

 

Tämä jo kotimaisten suosikkirunoilijoitteni - Eeva Kilpi edellä - tekstejä ja  vekkulin kansikuvan ansiosta tutustumaan houkutellut antologia sisältää luvut:

Pelkkää viisautta ja intohimoa vain - Eeva Kilpi, Vaikka minä olen kauniimpi -

- Aila Meriluoto, En ymmärrä ikävuosiani - Kyllikki Villa, Jossain on toinen retki - Aulikki Oksanen. Aavistus tulevasta - Helena Anhava ja Ryppyjä sekä Lähteet ja kirjallisuus.

Mainio ja elämänmyönteinen kuvitus sekä valoisat ja positiiviset, huumoripitoiset sekä elämää ymmärtäväiset runot olivat herkkua kevään odotukseen ja liukkauden loppumiseen väsähtäneelle mielelle. Poimintoja hykerryttävästä annista:

Hei sinä vanha naama

kylpyhuoneen peilissä,

oletpa sinä muuttunut.

Mutta älä sure,

kavereita ollaan.

Vaikka minä olen kauniimpi.

Aila Meriluoto:Tämä täyteys, tämä paino

 

 

Se tyttö,

sehän minä olin vastikään, olen yhä

mutta maailma ympärillä

on aivan toinen.

Kyllikki Villa: Koipitoipilas 

 

Missä viivyt, seesteisyys?

Missä aikailet tyyneys?

Kuinka kaipaankaan kaikkea sitä,

mitä ikääntymisestä on luvattu ja kirjoitettu"

Eeva Kilpi

 

Ryppyjä- luvussa Tulusto avaa suhdettaan kävelyyn ja mainioon teokseen: Kävelyn filosofia, (klik), jonka on kirjoittanut Frédéric Gros. Kävely on mitä mainioin tapa rentoutua, hiljentää mielessä vellovat ajatukset, rauhoittua ja antautua yhdeksi ympäröivän luonnon kanssa sekä eheytyä.

Kaikki me vanhenemme ja ikääntyminen on ainoa tapa elää pitkään. 

Isketään siis silmää sille joskus peilistä kurkistelevalle oudolle tyypille ja jatketaan iloisesti eteenpäin uusiin haasteisiin ja kokemuksiin. Ikääntymisen positiivisia puoli on mm. se, että tajuaa kristallinkirkkaasti, että elämässä on paljon asioita, joilla ei ole merkitystä ja jotka voi jättää omaan arvoonsa.

 

 

Kun ilta vaimenee yöksi,

äänet pehmenevät.

Ei ymmärrys ole sanoja,

vain hapuilua

kohti sen hyväksymistä

mitä ei voi muuttaa.

Helena Anhava: Lakastumisen aika. Runoja.

 

Tulusto kirjoittaa kaunista tekstiä ja erityisen herkästi ja totuudellisesti sellaisena kuin se parhaimmillaan ja antoisimmillaan olla voi myös isovanhemmuudesta,

jota meillä on ollut ilo kokea nyt jo 26-vuoden verran viiden lapsenlapsen kanssa ja siitä, kuinka suhteet siinä elävät ja muuttuvat. 

Hän tekee kaiken ihmisläheisesti puhutellen pieni, veikeä huumorinpilke silmänurkissaan  ja Kyytsösen suorastaan herkullinen kuvitus kruunaa mainion kokonaisuuden.  Suosittelen!

 

 Ratevaa ja iloista Naistenpäivää toivottaapi:

Kale Puonti: "Joni" - ex Libris...

"Joni", Kale Puonti, Bazar, 2024, 301 s.

Kale Puonti (s. 1962) työskenteli yli 30 vuotta poliisina  Helsingissä huume- ja järjestäytyneen rikollisuuden tutkinnassa. Hän on nähnyt aitiopaikalta kansainvälisen huumerikollisuuden rantautumisen Suomeen ja ollut mukana monissa suurta julkisuutta saaneissa jutuissa. Puonti tunnetaan paitsi dekkaristina ja tietokirjailijana myös MTV3:n Rikospaikka-ohjelmasta sekä podcasteistaan." (Lievelehti) 

 

                                                            ©Upi Tirronen

 

"Kaksi laukausta kajahtaa kontulalaisen kerrostalon pihassa, ja mies lyyhistyy kuolleena maahan. Ylitöihin passitettujen poliisien saapuessa rikospaikalle huppariin pukeutunut surmaaja on jo kadonnut omille teilleen kenenkään huomaamatta.

Ammuttu tunnistetaan henkilöksi, joka on ollut Pasilan Myrkyn kiikarissa huumebisnestensä takia, mutta kaduilla hänet tunnetaan paremmin kovamaineisen 900-katujengin pomona. Vähän myöhemmin myös toisen jengin ykkösmies löytyy ammuttuna. Kytevien jengisotien epäillään roihahtavan pian ilmiliekkeihin, mutta rikoskonstaapeli Kaartamon ryhmälle avautuukin aivan toiseen suuntaan osoittava tutkintalinja." (Takakansi) 

 

 

 

Kale Puontin matkassa on tullut kuljettua ja viihdyttyä jo seitsemän teoksen verran, viimeksi koosteen "Kokaiinikeilapallo ja muita huumekytän tapauksia (2023) seurassa loppukaneetein:  

"Eloisasti ja valaisevasti kirjoitettu kooste ja oiva kurkistus niin rikollisten kuin virkavallankin pyrkimyksiin ja toimintaan. Monimuotoiset näyttävät olevan huumerikollisuuden toimintatavat ja kasvot, onneksi myös huumepoliisimme  ovat vankkoja  eri osa-alueiden ammattilaisia. Kilpajuoksu jatkuu..."

 

Alan Reja:  -   pysähtyi ja työnsi kätensä nahkatakkinsa sisälle. 

Hän sai kainalokotelon nepparin auki, mutta ei ehtinyt vetää Smith & Wessoniaan esille, kun huppariin pukeutunut henkilö laukaisi kaksi kertaa kohti hänen selkäänsä. Reja valahti avonaisen autonoven viereen asfaltille ja päästi pitkän huokauksen, ikään kuin olisi aavistanut kohtalonsa. Hän kuoli kuten lähes koko aikuisen ikänsä rikoksia tehneen jengin johtohahmon oletti kuolevankin. 

Auton etupenkillä lojuvat luotiliivit olisivat saattaneet pelastaa Rejan hengen, mutta nyt se oli jossittelua.

 

Ajankohtaista asiaa myös meidän maassamme sillä jengiytymisen suhteen ei Suomikaan ole mikään lintukoto enää. Hän käsittelee myös alaikäisten käyttöä tiettyihin rikoksiin ja rangaistavuuden alaikäräjan oikeellisuuta/toimivuutta nykypäivänä sekä toisaalta äärioikeistolaistyhmien toimintaa maahanmuuttajia kohtaan.

Hän sivuaa myös aprikoiden poliisien kesken solmittuja avioliittoja, 

jotka kuulemma lähinaapurissa eivät ole lainkaan  harvinaisia,  johon todettakoon, että omassa tuttavapiirissä löytyy myös tällaisia ilmeisen hyvin toimivia yhdistelmiä... "Lika barn leka bäst"!?

-  Mikä ihme nuoriin on mennyt? Ryöstetään pikkulapsilta kengät jaloista ja lippikset päästä, Irma ihmetteli. Toi luksusmerkkien palvonta on mennyt ihan överiksi. Sellaiset nuoret, joilla ei ole varaa kaiken maailman vuittoneihin, hankkivat tavarat laittomilla keinoilla viemällä sitten vaikka kengät toisen jalasta tai koulujen narikoista, Pesonen sanoi...

Puonti on tuottanut jälleen kerronnalleen tyypillistä reipasotteista, lyhytlukuista, tiivistahtista ja tapahtumarikasta tekstiä pilkesilmäisyyttä unohtamatta, joten lukijan on helppo tempautua mukaan juonen kulkuun ja tapahtumain kierteeseen. Jottei kaikki olisi sitä, miltä ensin näyttää tai mieleen juohtuu niin aika yllättävänkin loppuratkaisun kahdelle murhalle tarjoilee Puonti kuin ripauttaen kirsikan kakun päälle!

-  "Don't it always seem to go that you don't know what you've got until it's gone."

 Joni Mitchell, Big yellow Taxi.

Seesteistä & suloista sunnuntaita:

Paolo Cognetti: "Suden onni/La felicità del lupo" - ex Libris...

"Suden onni", Paolo Cognetti, Bazar, 2024, 197 s., suomentanut Mirja Hovila, kansi Tuomo Parikka.

Milanosta kotoisin oleva Paolo Cognetti (s. 1978) on monipuolinen tarinankertoja, joka on kirjailijan työnsä lisäksi työskennellyt dokumenttielokuvien parissa.

Cognettilta on aiemmin suomennettu kirja Kahdeksan vuorta. Se palkittiin 2017 Italian arvostetuimmalla kirjallisuuspalkinnolla, Premio Stregalla. Kirjasta tehty samanniminen elokuva sai Suomen ensi-iltansa keväällä 2023, ja se palkittiin Cannesin elokuvafestivaaleilla. Suden onni on Gognettin seitsemäs teos. (Lievelehti)

                                                         ©Roberta Roberto

 

 

"Nelikymppinen milanolaismies Fausto jättää eräänä syksyisenä päivänä kaupunkilaiselämän taakseen ja muuttaa Alppien keskelle pieneen Fontana Freddan kylään. Persoonallinen, omien sääntöjensä mukaan elävä yhteisö saa hänet pian pauloihinsa, ja hän päätyy kokiksi kylän ainoaan ravintolaan.

Fausto tutustuu Silviaan, joka myös työskentelee ravintolassa. 

Heistä kahdesta tulee rakastavaiset, mutta kevään koittaessa kumpikin palaa kotiseudulleen saattamaan entisen elämänsä kesken jääneet asiat loppuun.

Kesän ollessa kuumimmillaan Fausto palaa Fontana Freddaan, mutta huomaa, että hänen tuntemansa Silvia ei enää ole sama ihminen. Miten käy heidän rakkautensa?" (Takakansi)

 

 

 

Edelliskerran tapasimme Cognettin kanssa hänen teoksensa Kahdeksan vuorta tiimoilta, josta: Tasapainoista, kirkkaan vuoripuron lailla solisevaa  vaivattoman oloista tarinan iskentää  siitä, kuinka ympäröivä luonto -  tässä vuoret - meitä  muokkaa ja syliinsä sulkee jättäen erossaolon aikoina katoamattoman kaipauksen pääsystä takaisin, - kotiin.... 

Tässä uutukaisessa on 36 lyhyttä lukua ja viimeiseksi Fontana Freddan unet.

 

Kokkotulet:  - Kello oli jo yli kymmenen illalla, kun kesäisen auringonlaskun pitkä häntä vihdoin sammui, Silloin laidunmailta tuodut polttopuupinot sekä risukasat, laatikot, lavat, rehusäkit ja vanhat autonrenkaat valeltiin bensiinillä ja sytytettiin palamaan. Santorio näki niiden syttyvän yksi toisensa jälkeen. 

- Hän laski niitä viisi, kuusi, seitsemän. Ne alkoivat hiipua, mutta tuulenpuuska sai ne taas leimahtamaan. Ei edes hänenlaisensa mies voinut katsoa tätä näkyä välinpitämättömänä.  Tulet kertoivat, että ylhäällä vuorilla on yhä joku, että sitä elämää on vielä olemassa, mikäli alempana asuvat olisivat unohtaneet sen.

 

Santorso:  Sinä olet siis täällä, hän mietti. No tervetuloa. Aina joku lähtee ja joku palaa, vai mitä? Maailma on sen, joka ottaa sen haltuunsa.

 Cognetti on todella taitava: lukiessa tempautui mukaan tarinan atmosfääriin ja maisemiin sekä tuli voimakas tunne olemisesta itsekin paikan päällä Italiassa, alpeilla kirjailijan lihaa ja verta olevien henkilöhahmojen joukon jatkona, arjen yläpuolella...

 

Cognetti on  lahjakas tunnelman luoja ja hän kirjoittaa kaunista sekä kiireetöntä tekstiä, joka soljuu kuin kristallinkirkas vuoripuro, itsekseen, saaden lukijansa pohtimaan omaa elämäänsä ja sijaansa maapallollamme.

 Alpeilla piipahti:

Chris Carter: " Veistäjä/ The Death Sculptor" - ex Libris...

"Veistäjä", Chris Carter, Otava, 2023, 429 s., suomentanut Inka Parpola.

"Brasiliassa kasvanut Chris Carter opiskeli USA:ssa ja työskenteli rikospsykologina. Los Angelesiin muutettuaan hän vaihtoi puvun revittyihin farkkuihin ja salkun sähkökitaraan. Muusikon työ kuljetti Chrisiä ympäri maailmaa. Nykyään hän asuu Lontoossa ja omistautuu bestsellerkirjailijan uralleen." (Lievelehti)

 

                                                    ©Neil Spence Photography                                                           

 

"Keikkahoitajana työskentelevä opiskelija löytää järkytyksekseen potilaansa, syyttäjä Derek Nicholssonin, raa'asti murhattuna. Teko vaikuttaa järjettömältä, sillä pitkälle levinnyttä syöpää sairastanut mies olisi joka tapauksessa menehtynyt pian.

Tappajan jälkeensä jättämä verinen näyttämö saa jopa LAPD:n erikoismurharyhmän kaiken nähneen Robert Hunterin tyrmistymään.

Millainen viesti uhrin silvottuun, ikään kuin veistokseksi aseteltuun ruumiiseen kätkeytyy?

Juuri kun Hunter ja hänen työparinsa Carlos C   Garcia uskovat löytäneensä johtolangan, löytyy uusi ruumis - ja uusi veistos. Hunterin täytyy yhdistää tapaustutkinnan palaset ennen kuin murhaaja saa viimeisteltyä makaaberin mestariteoksensa." (Takakansi)

 

 

Edelliskerran tapasimme Carterin kanssa hänen teoksensa "Teloittaja" (2023) tiimoilta seuraavin aatoksin: Tässä kakkososassa Carter luo henkilöhahmoihinsa kiinnostavasti syvyyttä ja karaktääriä sekä ominaispiirteitä, tapahtumat kulkevat ripeästi ja jahkailematta, jaarittelematta ja verbaliikka on ilahduttavan eloisaa, joten odottavin mielin ottamaan selvää siitä, mitä veistäjä saa aikaiseksi.

Teoksessa on 119 lukemaan houkuttelevaa  lyhyttä ja iskevää lukua, joista muutamia makupaloja tehokaksikko Hunterin ja Garcian johdolla:

- Hunter ja Garcia:  - kuuluivat RHD:n yhteydessä olevaan pieneen erikoisyksikköön - Erikoismurharyhmään eli HSS:ään. Yksikkö oli perustettu käsittelemään yksinomaan korkean profiilin sarjamurhia ja henkirikoksia,

jotka vaativat runsaasti tutkinta-aikaa ja asiantuntemusta. Hunterin tausta rikollisen käyttäytymisen analyysin ja biopsykologian alalla tarkoitti, että hänet oli määrätty vielä erikoistuneempaan yksikköön. Kaikki henkirikokset, joiden tekijä oli ylenpalttisen brutaali tai sadistinen , oli siirretty erillisen ultaraväkivaltaisten rikosten yksikköön. Tämä kahden hengen UV-yksikkö muodostui Robert Hunterista ja Carlos Garciasta, miehistä, jotka eivät vähästä hätkähtäneet. 

He olivat nähneet enemmän kuin omiksi tarpeeekseen asioita, joita kukaan muu tämän maan päällä ei ollut nähnyt....

 

Näillä ominaisuuksilla on toden totta käyttöä, kun he Alice Beaumontin, 

joka puolestaan työskentelee Los Angelesin piirisyyttäjän toimistossa, avukseen saaneena  selvittelevät erikoista patsastelijan aikaansaamaa murhavyyhtiä ja pähkivät, mitä tämä Veistäjä heille teoksillaan haluaa kertoa ja viestittää sekä yrittävät perata järkeä järjettömästä...

Carterin kirjallinen tyyli ja napakka ote tuottaa tekstiä pitävät edelleen hyvin pintansa, mutta vaikka kuinka mielelläni elävässä elämässä ihastelen erilaisia taideteoksia patsaita myöten enkä liioin erityisherkkiin lukeudu,  ei tämän brutaalin, tappajan  uhriensa osasista kokoamista veistoksista tule kuin lähinnä lievästi etova mieli. Jos Carterin tarkoitus on brutaaliudella hätkähdyttää, onnistuu hän siinä vaivatta, mutta mutta etovuudellakin on rajansa...

Onkin mielenkiintoista jatkossa nähdä, mihin  kirjailija suuntansa kääntää, sillä aikaisemmista osista pidin paljonkin niiden sujuvan ja eloisan  kirjoitustyylin sekä henkilökuvausten ynnä juonenkäänteiden ansiosta, mutta mutta ....

Hienohelmana nipotteli:

James Norbury: "Iso panda ja pieni lohikäärme"/ Big Panda and Tiny Dragon" - ex Libris...

"Iso panda ja pieni lohikäärme", James Norbury, Nemo, 2024, 159 s.

 Kuvitus James Norbury ja suomentanut Mika Siimes.

 

"James Norbury (klik ja kuvia teoksesta),  toteaa kiitossanoissaan näin:  

Tämä kirja on elämänmittaiseni kokemuksen tulosta. Siksi kiitän kaikkia tapaamiani ihmisiä. Olette tehneet minusta sen ihmisen, joka olen. Ellen olisi juuri se ihminen, en olisi voinut luoda tätä kirjaa."

 

 

"Epätodennäköiset ystävykset taittavat matkaa läpi neljän vuodenajan.

 Iso panda arvostaa pieniä hetkiä mutta näkee asioista laajemman kuvan. Pikkuruisella lohikäärmeellä on avara ja lämmin sydän.

 

Matkan aikana ystävykset oppivat elämään hetkessä, tulemaan toimeen epävarmuuden kanssa ja löytämään voimaa vastoinkäymisten ylittämiseen. Synkimpinäkin päivinä he muistavat, että kevät on tulossa." (Takakansi) 

 

Mainioita ja kantavia ominaisuuksia nuo yllä mainitut. Tämä kaunis ja puhutteleva teos valikoitui tuntemattoman kirjailijan ja herkän kansikuvansa sekä esittelyssä lukemani lauseen: - Herkästi kuvitettu lahjakirja ystävyyden voimasta sopii kaiken ikäisille  -ansiosta luettavaksi, eikä todellakaan turhaan, sillä se ei jätä kylmäksi vaan nostaa hymyn huulille.

 

Teos sisältää luvut: Kevät, Kesä, Syksy, Talvi, Kevät ja Jälkisanat sekä Kiitokset, joista muutamia poimintoja makusteltaviksi:

Kevät:  - Kumpi on tärkeämpää", kysyi iso panda, "matkanteko vai päämäärä? "Matkaseura", sanoi pieni lohikäärme.

- Jokainen matkalla tekemäsi päätös sinut lähemmäksi päämäärääsi tai vie sinut kauemmaksi siitä. 

 

Kesä:  - Jotkut ihmiset ovat kuin kynttilöitä. He palavat loppuun tuodessaan valoa muille. 

 

Syksy:  -   "Entä jos tapaan ihmisiä, jotka eivät pidä minusta tai asioista, joita teen? kysyi pieni lohikäärme."Sinun on kuljettava omaa polkuasi", sanoi panda. Parempi menettää heidät kuin kadottaa itsensä.

 -  Kuunteleminen on yksi hienoimpia lahjoja, jonka voi toiselle antaa.

-  Kun sytytät lyhdyn toiselle, valaiset samalla omaa polkuasi.

Talvi:  - Joskus on hyvä lähteä liikkeelle, vaikka ei tiedä minne on menossa.

 

Teos antaa paljonkin ajattelemisen aihetta ja sisältää hyviä oivalluksia, 

joten vaikka se sopii saumatta satu- ja katselukirjaksikin, ei se jätä aikuistakaan kylmäksi, sillä tämän kaoottisen maailmanmenon keskellä on erityisen tärkeää pysähtyä ajattelemaan ja etsimään sitä oleellista, joka kullekin meistä on elämän laadun ylläpitämiseksi tärkeää. Yksinkertaisuudessaan sympaattiset ja onnistuneet piirrokset kruunaavat kokonaisuuden. 

Teos todentaa myös sen, ettei erilaisuus ole este ystävyydelle tai kanssakäymiselle vaan se voi olla myös rikkaus ja vahvuus...

Varsinkin näin ystävänpäivän alla mitä mainioin yllätyslahja ystävälle, läheiselle kuin myös lahjakirja pikkuväelle eli kaikille, jotka haluavat pysähtyä tuokioksi, nauttia sekä teoksen visuaalisesta annista että Norburyn oivalluksista. Nykymaailmassa ei toden totta ole tarjolla liikaa positiivisuutta, rakentavaa mentaliteettia eikä liioin hyviä uutisia tahi vaihtoehtoisia ajattelumalleja...

Hyvää ja lämminhenkistä tulevaa ystävänpäivää kaikille teille raapustusteni lukijoille ja niitä kommentoiville! Kiitos kun olette!

Kaverusten seurassa viihtyi:

Markku Envall: "Rajan kahta puolta" - ex Libris...

"Rajan kahta puolta ja muita esseitä", Markku Envall, WSOY, 2024, 232 s.

"Markku Envall (s. 1944) on monipuolinen kirjailija, jota on kiitetty muun muassa vuoropuheluun kutsuvasta ilmaisustaan sekä kyvystään kirjoittaa arkipäiväisistä asioista kaunokirjallisuuden keinoin. Edellisestä teoksestaan Rautasydän

(WSOY 2022) hän sai Vuoden aforismikirja tunnustuksen. Envall on saanut kirjailijantyöstään useita palkintoja ja tunnustuksia. Finlandia-palkinnon hän sai vuonna 1990 teoksestaan Samurai nukkuu."  (Takakansi)

 

 

   

                                                             ©Pertti Nisonen

 

"Rajan kahta puolta on tekijänsä kymmenes esseekokoelma. 

Markku Envallin mietteliäs esseeminä liikkuu aiheissaan kirjallisuuden klassikoista yksityisiin kokemuksiin, havaintoihin sekä päivänpolttaviin kysymyksiin.

Teos jakaantuu kirjallisuutta sekä laajempia elämänilmiöitä käsitteleviin teksteihin. Kirjallisuusesseissään Envall tarkastelee muun muassa

Joseph Conradin, Graham Greenen, Juhani Ahon sekä Aaro Hellaakosken teoksia. 

Kirjan jälkimmäisessä osastossa käydään rohkeasti käsiksi suuriin kysymyksiin, kuten syyllisyys, ihmisviha, häpeä, kauneus, vapaus, laiskuus ja vanhuus. Väestöräjähdyksen analyysissaan Envall suosittelee ihmiskunnan kooksi yhtä miljardia. Kirjan päättää se mikä yksilön elämänkin: kuolema." (Takakansi)

 

 

Todettakoon heti kättelyssä, että Envallin ajatuksia herättelevän tuotannon parissa olen viihtynyt kautta linjan vaivatta ja että niiden lukeminen on herättänyt suurta mielihyvää ja antanut uusia näkökulmia elämään kokonaisuudessaan. Viimeksi kyseessä oli Rautasydän (klik) (2022), josta totesin: Envallin vahvuus on siinä, että hän luotaa luontevasti niin syntyjä syviä kuin myös keppostelee sanaruletillaan keveitä keinahduksia. 

Tässä uutukaisessa on kaksi osaa, joista ensimmäisessä mm. otsikkoina Eristys, Mies ja laiva ja Rajan kahta puolta ja jälkimmäisessä aiheina mm. Kiitos, Miljardi  ja Kuolema ennen kuolemaa. Lisäksi lopussa löytyvät Bibliografiset jälkisanat kirjailijaluetteloineen. Muutamia irrallisia makupaloja aloittaen eri alustojen lukemisen kokemuksista:

- Kirjan lukeminen on lukemisen kuninkuuslaji. Lehtien lukeminen on hyppivää ja pomppivaa. Jos olisin kyllin hullu lukeakseni paksun sanomalehden jokaisen rivin, se veisi minulta viikon. Poimiva lukeminen hävittää proosasta rytmin ja jatkuvuuden, Kukaan ei tarvitse kuin pienen osan siitä tekstimassasta, 

joka sanomalehteen on painettu...

 

Yllä olevan lisäksi sanomalehdissä on niin paljon hajanaisia ns. uutisia ja artikkeleita, että monista riittää anniksi otsikko ja pari ensimmäistä riviä sen toteamiseen, ettei asia ole joko kiinnostava tai muutoin relevantti.

 

- Novellilla ja romaanilla ei ole muuta eroa kuin pituus. Suppean romaanin voi lukea päivässä, mutta yleensä romaani on lukijalta kesken, kun hän menee nukkumaan. Moni romaani on suurempi ilo ollessaan kesken kuin loppuun luettuna. Rakastetun kanssa eläminen voittaa hänen hyvästelemisensä, 

ja muistelemisensa. Romaani on kuin toinen koti, kakkosasunto, kesämökki: 

siinä asuu muusta arjesta vapautettuna. Siinä saa etuoikeuden päästä mukaan kuviteltujen ihmisten ulkoiseen ja sisäiseen maailmaan.

 

Kesämökillä, laiturin nokassa: niinpä... Tätäkin koostetta lukiessani toteutuu tuo Envallin yllä oivasti lukijan mielentilaa kuvaava tunne: kuin lillittelisi jalkojaan kauniina kesäpäivänä lämpimässä järvivedessä koivujen hennosti huojahdellessa taustalla ja kuikan uljaasti kelluessa silmien editse väreilevällä vedenpinnalla. Tuota harvinaista hetkeä, jossa kaikki oleellinen on yht'aikaa läsnä eikä niin mitään puutu....

 

Sanotaan, että joku tulee iholle, mikä on yksiselitteisesti epämiellyttävä tunne, mutta Markku Envall tulee suoraan ihon alle on sen sijaan seikka, jonka lukijana annan mieluusti tapahtua. Hän kutkuttelee myös hennolla sulalla omia ajatteluni rajoja niitä laajentaen ja uusia ajatusmalleja tuputtelematta, mutta tervetulleesti  vankalla elämänkokemuksella maustettuna tarjoten.  Kyky ja seikka, joka on eittämätön todiste hänen kirjailijan hienoviritteisistä taidoistaan vankalla elämänkokemuksella ryyditettynä.  Yksinkertaisesti: teos, johon solahti vaivatta sisään ja joka antoi tuulahduksen uutta ja raikasta perspektiiviä.

 

Kauneus on katsojan silmässä, sanotaan.  Taitavasti ja herkästi Envall avaa myös kauneuden kokemisen laajaa karttaa vanhoin sanontasitaatein maustettuna:

Myymälässä:  -  Hänen näkemisensä ei ajallisesti eronnut hänen tekemästään vaikutuksesta, ne olivat samanaikaisia. En ehtinyt harkita enkä totuttautua näkemääni enkä reaktiooni. Tuntui kuin säköisku olisi kulkenut kehoni ja mieleni läpi. Kun esitin tilaukseni, etsin sanoja, hain ne kaukaa.

Vanhoja viisauksia;  -  Kiinalainen sananlasku sanoo: Kauniit kasvot kova kohtalo. Lause ei suoraan sovellu tämän ajan kulttuuriin... 

  -  Suomalainen kansanviisaus puolestaan  sanoo: Ei kauneutta voi pataan panna. Se lause nousee nälän keskeltä. Sen sanoja ei arvannut että tulee aika, joka myy kauneutta ja kaikkea muuta kauneuden avulla.

Niinpä...

Kale Puonti: "Kokaiinikeilapallo ja muita huumekytän tapauksia" - ex Libris...

"Kokaiinikeilapallo ja muita huumekytän tapauksia, Kale Puonti, Bazar 2023, 

224 s.

 

"Kale Puonti (s.1962) Työskenteli yli 30 vuotta poliisina  Helsingissä huume- ja järjestäytyneen rikollisuuden tutkinnassa. Hän on nähnyt aitiopaikalta kansainvälisen huumerikollisuuden rantautumisen Suomeen ja ollut mukana monissa suurta julkisuutta saaneissa jutuissa." (Lievelehti) 

 

 

                                                                ©Upi Tirronen
 

"Huumausaineiden ympärillä pyörii Suomessa miljoonabisnes, jota virkavalta yrittää parhaansa mukaan kuihduttaa. Suomalaiset huumekauppiaat ovat harvoin tv-sarjoista tuttujen suurrikollisten kaltaisia, vaan usein kyse on tavalla tai toisella epätoivoisiin tilanteisiin joutuneista ihmisistä.

Yli 30 vuotta huumepoliisina Helsingissä työskennellyt Kale Puonti on koonnut kirjaansa uransa erikoisimpia, tragikoomisimpia ja merkittävimpiä huumejuttuja. Lain väärälle puolelle ovat eksyneet muun muassa huumeiden käyttöä tutkinut yliopistotutkija, eläköitynyt taidemaalari, helsinkiläinen vaatekauppias ja venäläinen mummo, jolla oli kiinniotettaessa mukanaan tavallista tuhdimmat meetvurstileivät." (Takakansi)

 

 

Edelliskerran kuljimme Puontin kanssa yhtä matkaa Fadin merkeissä:

Puonti jatkaa dekkaristin uraansa entisin vahvuuksin eli lyhyin ja napakoin luvuin ja konstailemattomalla sekä selkeällä ynnä uskottavalla kerronnallaan.

Tässä uutukaisessa puolestaan Puonti kuvaa esimerkein pitää uraansa erilaisten mieleensä jääneiden ja värikkäiden huumetapausten kautta toimiessaan kotoisasti ilmaistuna  Stadin myrkyssä:

 

-. Huumekytän työtä ei voi tehdä virkamiehenä tai virka-aikaan. Työ on jatkuvaa säätämistä ja aikataulumuutoksia. Sosiaaliset taidot ovat erityisen tärkeitä, 

eikä nykyaikana muutaman ylimääräisen kielen osaamisestakaan ole haittaa.

 

Puonti avaa eri tapauksia nasevasti ja hauskasti kirjoitetuin, pilkesilmäisesti  nimetyin ja tiiviin luvuin, seikka, joka avaa lukijalle mahdollisuuden tutustua maamme  huumehistoriaan myös selektiivisin ja itseä kiinnostavin tapauksin kuten itse tein, koska huumeet kaikkinensa eivät kuulu kiinnostuksen ykköskaartiin, joten liikuin  lukijana tyystin uppo-oudolla alueella.

Huumerikollisuus  on - valitettavasti - kehittynyt ripein askelin myös tietotekniikan monimuotoistumisen myötä  seikka, joka luonnollisesti on edesauttanut myös tutkinnan sujuvuutta,  ja sen keinot ovat sekä kansainvälistyneet että muodostuneet erillisiksi organisaatioiksi, joiden "pääkonttorit" sijaitsevat maamme ulkopuolella.  

 

Monimuotoiset näyttävät olevan huumerikollisuuden toimintatavat ja kasvot onneksi myös huumepoliisimme  ovat vankkoja  eri osa-alueiden ammattilaisia. Kilpajuoksu jatkuu...

 

- Rikostutkinnan muutokset ja tietotekniikan kehittyminen ovat roolittaneet ryhmätyöskentelyä viime vuosina erityisen paljon. Yksi tutkija voi olla synnynnäinen tietokonenörtti. Toinen dekkari tulee paremmin toimeen asiakkaiden ja tiedottajien kanssa. Kaikenlaisia hahmoja tarvitaan, ja kaikki tulokset ja takavarikot ovat saumattoman yhteistyön tulosta.

Yksittäisiä sankareita ei ole.

 

Eloisasti ja valaisevasti kirjoitettu kooste ja oiva kurkistus niin rikollisten kuin virkavallankin pyrkimyksiin ja toimintaan.  Pasilan Myrkky -sarjan Sarjan uusin osa Joni on ilmestynyt tänä vuonna ja on tietty varauksessa:)

Mielenkiinnolla ja uteliaana vartoillen: