torstai 20. helmikuuta 2020

Summa summarum...


Sentimentaalikoksi en tunnustaudu  ja senkin uhalla, että heittäisi pahasti pateettisen puolelle, niin kuluneita kolmea viikkoa kiteyttäessäni, törmäsin mielessäni jatkuvasti Han Suyinin sanoihin, tässä mukailtuna:


Olen elänyt todeksi unelman onnesta ja elämänilosta maan päällä.



 Päivieni kimallus.



Love is nature`s way of giving, a reason to be living...

Totta! Koti on minulle mielentila ja PdlC:ssa se vallitsee.  Paikka, jossa olemme nyt asuneet yhteensä reilun vuoden verran. Ympäristötutkija Panu Pihkala puhuukin osuvasti luontokiitollisuudesta ja -yhteenkuuluvaisuudesta. Sitä olen tuntenut mitä suurimassa määrin.

Luonto kaikkinensa, ympäröivä miljöö, aaltoileva ja kohiseva meri, valo ja lämpö, aurinko ja kukat sekä huojuvat palmupuut jyhkeiden laakeripuiden ohella, maukas ruoka, ihmisten iloisuus ja hymyt, halatut ja poskisuukotellut vanhat paikalliset tuttavat sekä läheisyys Kanssakulkijan kanssa jaettuna uusine yhteisine kokemuksineen ja käsi kädessä kulkemisineen  ovat tehneet tehtävänsä.
Kuin pisteenä i:n päälle bongasimme vielä loppuhuipennokseksi kaksi kaunista keltavästäräkkiä ja sen kuuluisan yhden pääskysen.
Olemme saaneet moninkertaisesti sen, mitä toivoimme ja tulimme etsimään. Tämä fakta on poikinut suurta kiitollisuutta ja yhteenkuuluvaisuutta.




Ladatuin akuin ja uusin voimavaroin  mottomme mukaisesti toimien:
on lähdettävä toidakseen palata ja palattava voidakseen lähteä...
Esikoiselle lämmin kiitos asuntomme isännöitsemisestä samoin Kanssakulkijalle ratevasta ja hauskasta matkaseurasta!!

On tullut aika purkaa lomaleiri. Nyt valmiina uusiin seikkailuihin ja haasteisiin, kirsunsa kohti kotia

kääntää:

keskiviikko 19. helmikuuta 2020

Vueltas, callejos, plantas y misceláneous...



Harhailun harjoittelua, katuja ja kujia sekä kasveja ynnä sekalaista satoa loppupäivien varrelta:













Kahdenlaisia kaunottaria:








 Meillä  yli 100 reissukm mittarissa, -  jalkapatikassa...

Kevein askelin: 

maanantai 17. helmikuuta 2020

Balcónes ja muuta mukavaa...


Eilen perinteisen reissutavan mukaan  - ja sunnuntainkin  kunniaksi - tuli pistäydyttyä kirkoissa, sytytettyä ei enää ihanan vanhanaikaisesti kynttilöitä, vaan pienet lamput ja jopa kastettua hyppyset vihkiveteen ja tehtyä merkit.
Tämä jälkimmäinen  102- vuotiaaksi asti kotonaan asununeen Naapurintyttömme muistoksikin ja hänen suurta tietomääräänsä ja elämänviisauttansa kunnioittaen. Hän nimittäin huonon kuulonsa vuoksi kuunteli jokasunnuntaiset jumalanpalvelukset täydellä volyymillä, jonka vakuutimme meitä ei häiritsevän, hilpeästi tokaisten: "En minä uskovainen ole, mutta kun ei koskaan tiedä,  - ihan varuiksi:) Kuvat suurenevat tavan mukaan klikkaamalla.








Hurmaavaa ajan patinaa ja kaunista käsityötä:









Ja hyväksi lopuksi  ehdoton, ohutkuorinen, mehukas ja maukas herkkulöytö: KANZI, por favor:




Kanzi Apple (Nicoter) I-II . domestica (B)
Belgiassa jalostettu syyslajike. Hedelmät kookkaita, malto raikkaan imelänhappoinen. Hyvin mehukas. Napahalkaisufiguuri kartiokas, peiteväriä vain osalla hedelmän kuorta. Puu voimakaskasvuinen ja kompakti. Meillä talvenkestävyys heikohko. Taudinkestävyys keskimääräinen. Nykyisin Keski-Euroopassa paljon viljelty moderni kauppalajike. Hyvin runsas- ja säännöllissatoisa.

(taimet.net)




Näissä merkeissä omppuja rouskutellen kotilaakeripuun alla istuskelee:

perjantai 14. helmikuuta 2020

Dia de San Valentin...




Leuto kostea metsä.
Saatoin ystävän sen halki
ja nähtiin yhdessä auringonlasku.
Kun kuu nousee hän pysähtyy,
muistaa yhteisen kokemuksen,
muistaa hämyiset männyt näyt.






Sellainen ystävä on.
Hän ymmärtää helposti oikein
eikä etäänny vaikka kulkee
kauaskin.
– Liisa Laukkarinen






Joskus tapaamme mystisesti ihmisen, joka tunnustaa sen, keitä me olemme ja mihin kykenemme. Sen ansiosta loistamme kirkkaimmin.  -  Rusty Bergus.


Loistavaa &  iloista ystävänpäivää kaikille teille lukijoilleni!

Läheisyys lämmittäköön:


keskiviikko 12. helmikuuta 2020

Jardin Botanico...


eli virallisesti Jardin de Aclimatacion de la Orotava  on perustettu v.1788,
ja sen tarkoituksena oli akklimatisoida tropiikista tuotavia puita ja  kasveja Eurooppaan vientiä varten.


Puiston perustajaksi mainitaan juhlavasti Don Alonso de Nava y Grimón, Villanueva de Pradon  6:s markiisi. Puiston pinta-ala on 20.000 m2 ja sen  meneillään oleva laajennus 40.000 m2.



Puustoa:








Lammen kauneutta





 ja kukkia siellä, kukkia täällä:













Tässä puistossa käynti ja viipyily on joka kerran yhtä puhdistava ja ilahduttava kokemus, aamuvarhaisella puiden siimeksessä auringon alkaessa kutitella ja siristyttä silmiä sekä vakuuttaa pienen ihmisen siitä, jotta:
-   Luonto ei tee mitään turhaan. Aristoteles

Sadunomaisessa ympäristössä askellettua tähän sopii ujuttaa vielä yksi totuus:
Pelkkä eläminen ei riitä; tarvitaan auringonpaistetta ja pieni kukka. 
 H.C. Andersen.

Kukan varovasti poimi:

sunnuntai 9. helmikuuta 2020

Viikon varrelta...


Kaupungilla lompsottelun ja mm. entisen vuokraemäntämme joidenkin talvien ajalta  kanssa poskisuukkosia ja kuulumisia vaihtelun ohella ovat teemana olleet kasvit ja puutarhat.

Hurautimme siis jyrkän  ylämäen  eliminoiden taxilla aamusta Paque Taoroon, kaupungin vihreiksi keuhkoiksi kutsuttuun puistoon, jossa paikalliset tapaavat lenkkeillä ja ilma on hapekasta jo runsaan kastelunkin vuoksi.
Harmi kyllä edellisvuosien vilistelijät, iloiset liskot ovat kadonneet kivien päältä lämmittelemästä parempiin suihin. Puistosta on myös  upea näköala alas kaupunkiin.












Alaspäin laskeuduttaessa matkalla oli  ennen ehdoton pysähdys- ja kahvittelupaikka
 Risco Bello Aquatic Gardens viehkoine puutarhoineen lampineen ja uiskentelvine lintuineen. Omistajat olivat tulleet liian vanhoiksi jatkamaan,
eikä valitettavasti uuttaa ylläpitäjää ole löytynyt, joten: cerrado.


Reippaasti portaita pompotellen jatkui matka kohti Jardin Citio Litreä,
jolla onkin vallan kiinnostava kuuluisuuksien kartoittama historiansa.
Se on vanhin Teneriffalla säilyneistä puutarhoista, ikää kunnioitettavat 240 vuotta. Huvila toimi alunperin luostarina kunnes rakennuksen osti englantilainen kauppias Mr. Archibald Little, jonka perheen omistuksessa huvila oli vuoteen 1854. Huvila on edelleen yksityisomistuksessa, mutta avoinna yleisölle, joka näin voi nauttia "Edenin ihanuuksista" ja orkideakokoelmasta, ehkä parhaasta koko Kanarian saarilla sekä karppilammesta jne.




Monet kuuluisuudet ovat viettäneet aikaansa puistossa: William Wilde,
Oscar Wilden isä, taiteilija Marianne North, Sir Richard Burton vv. 1860-2863, tutkimusmatkailija ja kasvitieteilijä Alexander Humboldt.
Myös Agatha Christie lomaili  1927 pari kuukautta paikalla ja sijoitti romaaninsa The Mysterious Mr. Quinnin PdlC:n maisemiin.











Kelit ovat suosineet ennenkokemattomalla tavalla ja päivänkulku on löytänyt oman leppoisan uomansa. Kävelyä on kertynyt n. 50 km ja ulkoilua 10 h/pv. Aaltojen rauhoittava kohina on tuudittanut meille makeat ja sikeät unoset.
Yön kuutamo luonut meren pintaan kultaisen siltansa.





Tänä aamuna bongasimme/kiikaroimme delfiinien/valaiden kylkiä ja  suurta merilokkiparvea  lipumassa uljaasti nähtävästi kalaparven perässä kohti rantaa. Iltapäivisin ilahduttaa puolestaan kaunis ja tyylikäs tuulihaukka parvekkeen kaidetta ja hiusrajaa hipovalla ohilennollaan. Jotta tällaista täällä...



La dulce de no hacer nada: