tiistai 25. heinäkuuta 2017

Fiskars Village - viikon retkikohde...


Tämä retki, joka jo pitkään - vuosia - on ollut suunnitteilla sai toteuksensa eilispäivänä optimaalisessa, kesäisessä ja pilvipoutaisessa säässä:



Vuonna 1649 perustettu Fiskarsin Ruukki  oli Suomen ensimmäisiä rautaruukkeja ja teollisuuden edelläkävijöitä. Nykyään Fiskars Village on ainutlaatuinen ja monipuolinen matkailukohde, jossa design, taide ja käsityö kohtaavat luonnon, historian ja arkkitehtuurin.  Ruukin perusti lyypekkiläinen, alunperin hollantilainen kauppias  Peter Thorwöste.  Ruukin historiasta lisää: Fiskarsmuseum.







Kiinnostuksen kohteina olivat lähinnä alueen mahtava puusto ja puiston läpi virtaava Fiskarsinjoki patoineen ja pärskyvine vesineen,  rakennukset kuten vanha osin toimiva paja esineistöineen eli koko historiallinen miljöö ja sen henki, eivät niinkään eri shopit designeineen ja osin tingeltangeleineen.
Suurin nähdyistä tammista oli sitä jykevyysluokkaa, että vaikka yksissä tuumin olisimme puunhalaajiksi heittäytyneet, emme käsivarsia sen ympäri olisi yhteen saaneet. Mutta silitin sen karheaa, elämää nähnyttä runkoa hellästi ja kuiskasin...




Reissun lisäbonukseksi laskettakoon aikamatkailu lapsuus- ja nuoruuskesien vuosiin, sillä kanssakulkijan  perheen kesämökki sijaitsi noissa maisemissa ja vastaavasti  paluumatka puolestaan  ohjautui  omien tuttujen maamerkkien kautta Inkoon ja Porkkalan lävitse.  Mukavalta tuntui, vaan eipähän noita seutuja enää omakseen olisi äkkiseltään tunnistanut; ajat muuttuvat ja me sen myötä:)



Antoisa ja upea tapa viettää kesäinen irtiottopäivä ihastellen, ihmetellen ja olostaan nauttien. Noiden tammikujien alla kelpasi käs'käessä jokivartta tepastella, auringon siivilöityessä runsaan lehväistön lävitse sädekimppuina, sorsien narskutellessa joessa ja antaen elämän hymyillä.
Päivänä ja hetkenä, jolloin illusorisesti tuntui, että maailmassa sittenkin
- hetken aikaa - kaikki olisi hyvin...




Sarjasta juuret & siivet:

lauantai 22. heinäkuuta 2017

Tove Jansson: "Bulevardi ja muita kirjoituksia/Bulevarden och andra texter" - ex Libris...


"Bulevardi ja muita kirjoituksia", Tove Jansson, Kustannusosakeyhtiö Tammi, 2017, 288 s., toimittanut ja suomentanut Sirke Happonen. Esipuhe, jälkisanat ja kuvatekstit: Sirke Happonen. Kuvanmuokkaus ja graafinen suunnittelu:
James Zambra.

Rakastettu Tove Jansson (1914-2001) ei enempiä esittelyjä kaipaile. Hän on ihastuttanut ja ilahduttanut jo useita sukupolvia ja sama tahti jatkuu edelleen.

                                                                  ©Irmeli Jung

"Osa Tove Janssonin novelleista ja esseistä on jäänyt julkasumuotonsa takia tuntemattomaksi. Bulevardi ja muita kirjoituksia kokoaa Janssonin unohdettua tuotantoa vuosilta 1934-1995. Jansson julkaisi ensimmäiset novellinsa lehdissä, joita hän samaan aikaan kuvitti. Moni varhaisnovelli sijoittuu Euroopan kaupunkeihin; ne kertovat rakastavaisista ja nuorten taiteilijoiden kommelluksista Pariisissa, syrjäytyneen naisen Veronasta tai yksinäisestä miehestä Dresdenin rautatieasemalla.
Kokoelma sisältää myös jo kokeneen ja muumeista kuuluisaksi tulleen taiteilijan pohdiskelevia kirjoituksia. 1960- ja 1970-luvun teksteissään Jansson pohtii muun muassa lastenkirjailijan tarkoitusperiä sekä paikkaa, jossa ihmisen on hyvä olla. Miten saari muuttaa asukkiaan? Entä millaisia taloja ei pidä rakentaa?
Useimmat tekstinsä Tove Jansson myös kuvitti. Kokoelma sisältää nämä alkuperäiskuvat ja muuta harvinaista kuva-aineistoa." (Takakansi)

Kirjoitukset kätkee sisälleen 16 eriteemaista novellia/esseetä vanhimmasta nuorimpaan: Bulevardi, Klisee, Kaupungin lapsi, Kirje, Laiturielämää, Quatz' arts, Parta, Vuokrataan huone..., Ei ikinä enää Caprille, Viulu, 
San Zeno Maggiore, 1 tähti, Saari; Kavala lastenkirjailija, Epähemulimainen tarina, Muumitalo, Muumilaakso ja Kerran puistossa. Hersyvä nimikavalkadi kirvoittaa suuria odotuksia ja Tove Jansson lunastaa ne kaikki silmäänsä räpäyttämättä.
Piirrokset selitteineen toimivat luontevina siirtymäsiltoina tarinasta ja miljööstä toiseen.




Bulevardi:  -syntyi taatusti Pariisissa. Eivätkä sen jälkeläiset vedä vertaa kantaäidilleen, joka lakkaamatta kasvaa ja säkenöi, kruunaa öiset fasadinsa leiskuvien valomainosten tiaralla ja asfalttinsa autojen tiheällä lamppuvirralla. Puolipimeästä siihen laskevat kapeat sivukadut, melkein noloina omasta vähäpätöisyydestään. Niissä ei ole mitään - kaiken tempaa suuri kurimus,
jonka sivu-uomat paisuvat aperitiivin pyhän hetken aikaan ja joka virtaa vain yhä vuolaammin, kun keskiyö lähenee.

Saari:  - On aika kävellä saaren ympäri. Kukaan ei voi tulla, kenenkään ei tarvitse lähteä, olo on täysin rauhallinen. Kellot ovat seisahtuneet kauan sitten ja siitäkin on kauan, kun käytettiin kenkiä. Jalat tietävät mihin astuvat, ne ovat varmat ja itsenäiset ja ruvenneet aistimaan yhtä tarkasti kuin kädet. Nopeasti ja iloiten ne tunnistavat allaan hiekan, sammaleen, levän ja kallion. Vaatteet tuntuvat pehmeiltä ja keveiltä, niistä on väri kaikonnut jo aikaa sitten samoin kuin hiuksista - ne muistuttavat rantaheinää eivätkä ikinä ole häiriöksi.

Ongelmat:  - ovat yksinkertaisia ja ne voidaan ratkaista. Vesi loppuu tai sataa sisään. Puu on kaatua tuulessa, metso on rikkonut ikkunan, verkko kadonnut...

Jansson on terävä ja viiltävän herkkä ja tarkka huomioitsija, jonka teksti piirtyy kauniisti ja ihmisläheisesti. Hän tulkitsee ihmisyyttä kaikkinensa elämänmyönteisesti, huumorilla ja ymmärtäväisesti. Mikään inhimillinen ei ole hänelle vierasta. Elämässä sattuu ja tapahtuu ja sitten filosofoidaan.
Asiat järjestyvät aina jollain tapaa.  Tämä ei ole koskaan voinut olla  puhuttelematta ja koskettamatta.  Olen  sitten pyrstötähden kulkenut Janssonin vanavedessä pitkän taipaleen, ja tällä bulevardilla viivähdellen käyskennellessä  tuli tunne ikäänkuin olisin palannut pitkältä matkalta kotiin...
Kauniisti toimitettu kaunis teos:)

 Re:  Sirke Happonen ks.myös Jokken kirjanurkka :)

 Äkkiä tuntuu jälleen mahdolliselta ajatella, että elämä on lahja. Tuli alkaa rätistä piisissa. Voi kääriytyä takaisin sänkyyn odottamaan unen tuloa ja kuuntelemaan hiljaisuutta, itse itsensä ystävänä....

Toivotan viikonlopuksi hiekkaisia varpaita, pehmeitä vaatteita ja rantaheinää hiuksiinne:)

Bulevardilla:

torstai 20. heinäkuuta 2017

Terveisiä Naivistit Iiittalassa - näyttelystä...


"Naivistit Iittalassa. Satojen tarinoiden kesä"

Perinteiselle kesäretkelle hurautettiin viehkoon, vanhaan puukoulumiljööseen oitis, kun oli saatu perhepäivällisten iloisen touhun ja tohinan jäljiltä maata jalkojen alle. Tässäpä hilpeä kesäinen väripläjäys ei ryppyotsaisille:

Mia Bergvist:


"Naivistit Iittalassa -näyttelyn kuraattori Hannu Castrén on kutsunut kesän 2017 näyttelyyn 48 taiteilijaa. Mukana on useita uusia taiteilijanimiä jo mukana olleiden lisäksi. Naivistien näyttelyn henkeen sopii, ettei se muutu kertaheitolla joksikin aivan toiseksi, vaan kehittyy vähitellen. Luonnollisesti jokaisen mukana olevan taiteilijan teokset ovat aivan uusia.
Tänä vuonna Suomi täyttää 100 vuotta ja juhlaa vietetään mitä moninaisimmin tavoin. Naivismiin aiheet tulevat keskeisesti tekijöiden elämästä ja ovat siis elämäkerrallisia. Naivismi on siten kuin visuaalista muistelua ja tarinoiden kerrontaa. Näyttelyn nimi SATOJEN TARINOIDEN KESÄ viittaa sekä juhlavuoteen että tähän naivismin historialliseen perusolemukseen. – Juhlavuosi ja naivismi ’synkkaavat’ siis hyvin yhteen.

Onhan naivismi toki paljon muutakin, kuten nykytodellisuuden tarkkailua, huikeaa fantasiaa ja riemullista satuilua huumorimeininkiä yhtään unohtamatta. Naivistit Iittalassa 2017 sisältää myös suomalaisen naivismin merkittävän ja rakastetun maalarin Martti Lehdon (1933-2016) muistonäyttelyn."

Törmälä Helena: Evakkoon lähtö


ja Muistojen kotiniemi kaukana Karjalassa:


Männistö-Koski, Raija:   kesäheinätytöt



Viikilä, Eino: Kevät toi maalarin:


Martti Lehto:


Kettujen perheonnea:



Alsta, Kaarinan pingviinitrio


Riitta Kolari:




Kukin taaplaa tyylillään ja elää omassa paratiisissaan:




Mutta mepä karautimme täyttä sudenlaukkaa Burger Kingiin Whoppereille ja sitten soul & body tankattuina massut pömpöllään hykerrellen kotiin kunnon pressoille. Saaliina tukuisa kesäinen keikaus täynnä hyvänmielen hyrinää ja lomamoodille heittäytymistä.....

Engvall, Stina: Menninkäinen



Menninkäisenä:

keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Miki Liukkonen: " O" - ex Libris...


"O",  Romaani (tai yleispätevä tutkielma siitä miksi asiat ovat niin kuin ovat),
Miki Liukkonen, WSOY, 2017 , 858 s.

"Miki Liukkonen (s. 1989 Oulu) on Helsingissä asuva kirjailija. Aiempi tuotanto Valkoisia runoja, runoja 2011, Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkintoehdokas. Elisabet, runoja 2012. Lapset auringon alla, romaani 2013, Runeberg-palkintoehdokas. Raivon historia, runoja 2015."(Lievelehti)

                                                              © Ari Roukala

"O on romaani, joka kertoo olympialaisiin valmistautuvasta uimajoukkueesta, taiteellisesti kunnianhimoisia liukumäkiä suunnittelevasta firmasta ja miehestä, joka pakenee neuroosejaan lukitsemalla itsensä pihavarastoon.
O seuraa hevoskauppoja tekeviä romaneja, jotka aikapoimun takia elävät kaksi tuntia tulevaisuudessa.
O tutustuttaa meidät ujoon poikaan, joka kommunikoi vain post-it-lappujen avulla, ja Espanjassa veneen alla asuvaan narkkariin, joka näkee pohjan raosta taivaan jollaisesta me muut voimme vain uneksia.
O on suuruudenhullu,  kohtuuttoman laaja ja kaikkeutta tavoitteleva tarina tavallisista ihmisistä ja kummallisista tapahtumista, päähänpinttymistä. järjettömistä asioista, joita pelkäämme kuin lapsi tähdetöntä yötä." (Lievelehti)




Tähän opukseen oli ihan pakko tarttua - ja tukevasti kiinni pitää - ihan silkasta mielenkiinnosta ja uteliaisuudesta: kuinka nykypolvi tässä sirpaleisessa ja informaatioähkyisessä  ja tietosälätulvaisessa etc, maailmassa, jossa suuret tarinat ovat kuolleet, pärjäilee, mitkä ovat mietteet ja mielen defenssit sekä minkälaiset ovat tulevaisuuden visiot?  Rohkeasti liikkeelle siis avoimin mielin ilman tirkistelymentaliteettia toivoen saavani parempaa ymmärrystä tuon sukupolven ajattelumalleista ja maailmankuvasta samalla terveesti ravistellen ja päivittäen omaani... Tälle aikamatkalle singahdin vailla pienintäkään kunnianhimoista pyrkimystä tahi tarvetta sen perinpohjaisempaan analyysiin kuin omaan lukukokemukseni avaaminen:

Jep; sivumäärän perusteella arvelin, että jossakin kohtaa tekstiä varmasti kiskot kolkkaavat tyhjää. Mutta kun ei. Nämä Liukkosen kangaspuut paukuttelivat tämän jättimaton vaivatta valmiiksi.  Lukeminen jaksottui luontevasti useampaan rupeamaan tekstin ollessa niin täyteläistä ja sanarikasta, että lukupuhku uhkasi asettaa sisäistämiskapasiteetin positiivisesti pahemman kerran koetukselle.

Teos pitää sisällään  paitsi laaja-alaista eri aiheiden hallintaa myös riemastuttavaa verbaalista ilotulitusta uusiosanoineen ja  uskomatonta sanavaraston suoltamista, henkilönimetkin ovat herkullisia. Nautinnollista makusteltavaa:
liha vetelehti hänen luidensa päällä, mölynkatkuista hiljaisuutta, valkopyökkejä valonryyppäjäisissä, ahmustaa, ährätä, hirvistyneenä, lysyi alas, touhuta höpertäen, musiikki yhtä imelää kuin parapähkinähunajalaysaninhuitti tai Darnapogaldjitzer, Maudaus Zolánfin ja Alfonso Francis Apodopopueli etc.

Voin hyvin kuvitella, että osa tekstistä on irronnut kuin itse eestään, mutta toisaalta jotkut teemat ovat vaatineet piukkaa asiaan perehtymistä ja sinnikästä faktojen kaivuuta.   Liukkonen onnistuu mainiosti pitämään lukijansa havaintokyvyn herkässä vireessä ja mielen valppaana. Silti myönnän auliisti, jotta joissain pompahduksissa tämän mummon löppössukat rullasivat hilpeästi makkaralle. Runsaiden alaviitteiden, etenkin pidempien kohdalla olisi suurempi kirjainkoko ollut eduksi.

Villi "vekara", joka ei viittauksia Wallaceen pönkityksekseen kaipaa; tanakkaa tekstiä, tukuisa teos.  Miki Liukkosessa on puhtia ja potentiaalia; antaa palaa vaan!

Mitä mietteitä on mieleen putkahtanut Liukkosen matkassa Kulttuurikukoistaa/Arjalla  ja  Kirjasta kirjaan/Hannelella selviää klikkaamalla:)


# Lukunautinto:

maanantai 17. heinäkuuta 2017

Täysi tusina & Unski ja Semppu....






Elämätöntä elämää ei pidä taakseen jättää. Hyvä ihmissuhde on kuin tanakka ovi, jossa tarvitaan sekä kahva että saranat.  Kahva jotta voidaan sulkea taakse menneet ja avata ovi tulevaisuuteen. Saranat, jotta tämä onnistuu ja jotta asiat pysyvät ruodussaan. Joskus kahva voi irrota käteen tai  hannata  vastaan ja saranat voitelun tarpeessa kitistä ja natista, mutta ne ovat kunnostettavissa. On ensin tärkeää tuntea ja sisäistää sana minä.   Vasta sen jälkeen voi tunnistaa sanan Sinä, mutta kaikkein tärkeintä on omaksua ja käyttää sanaa ME.  Tiukimmissa, turnauskestävyyttä vaativissa  paikoissa jopa me vastaan muu maailma toimii.

Nobelisti Gabriel Garcia Marquez on osuvasti todennut: Kauneinta elämässä on olla yhdessä yksin ja Mark Twain puolestaan: Kokeaksesi ilon Sinulla on oltava joku, jonka kanssa jakaa ilosi. Näin on!


Tähtisilmä, nti Elohopea ja Keijutyttö: jatkakaa entiseen hyvään malliin lukiossa, koulussa ja päiväkodissa.  Tarinaniskijä: munaks' ja menoks' ja reppu selkään. 
Olkoon alkava koulutaipaleesi sopivasti haasteita tarjoava, pitkä ja mielenkiintoinen. 
Pikku-Ite: jännittäviä ja seikkailurikkaita  hetkiä metsäeskarissa! Olemme varmoja siitä, että olet tehnyt hyvän valinnan.
Amigo, ensinnäkin kiitos! Pieni mutta tässä yhteydessä suuri sana. Haluamme myös toivottaa Sinulle isosti onnea matkaan abi-vuodellesi. Kun teet parhaasi, se riittää! Kaikille teille mainiota kesänjatkoa ja sitten rinta rottingilla kohti uusia haasteita ja seikkailuja! Viihtyisää iltapäivää! 


Todeksi elettynä, siitä kiitollisena & onnellisena:




keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Mirja von Knorring: "Oliiviöljy" - ex Libris...


"Oliiviöljy", Mirja von Knorring, Bazar Kustannus Oy, 2017, 185 s.

Mirja von Knorring on keittokirjailija, ruokatutkimusmatkailija, ruokataiteilija, ja hyvän ruoan lähettiläs. Mirja von Knorringille ruoanlaitto on keino lisätä elämänlaatua ja tapa ilahduttaa ystäviä ja tuttavia - jatkuvan mielenkiinnon ja kehittämisen kohde." (Lievelehti)










"Oliiviöljy – tuo välimerellisen ruokakulttuurin ihmeaine – on oma kiehtova maailmansa. Se yhdistetään maistuviin ruokiin, terveyteen ja vuosituhantiseen perinteeseen. Mutta millaista hyvä oliiviöljy on ja miten sitä kannattaa käyttää herkullisten ruokien loihtimiseksi? Näihin kysymyksiin vastaa ruokatutkimusmatkailija Mirja von Knorring. Ihmiset ovat viljelleet oliiveja jo ainakin 4000 vuotta, ja oliiviöljyllä on ollut kautta aikojen monia käyttötarkoituksia: sillä on voideltu kuninkaita, valaistu koteja ja palatseja ja sitä on käytetty ruoanvalmistuksessa ensin Välimeren alueella ja myöhemmin ympäri maailman. Tähän kirjaan on kerätty tietoa oliiviöljyn historiasta, valmistuksesta, luonteesta ja laadusta. Kirja sisältää myös runsaasti herkullisia ruokaohjeita, joissa oliiviöljy on keskeisessä osassa." (Takakansi)

Teos kuljettaa meidät alkaen oliivipuun pitkästä historiasta, tietoiskuun oliiviöljystä ja sen laatutekijöistä aistihavaintoihin ja öljynpuristukseen sekä käsittelee sen hyvää tekevää vaikutusta ja olemusta terveyden haarniskana päätyen oliiviin ruokana. Hyväksi lopuksi on kiintoisa luku Kohtaamisia  erilaisten asiantuntija-ihmisten kanssa.




No kaliméra ia jassu! Oliiviöljyn, extra virginin  nimeen meillä vannotaan ja oliiveja popsitaan, joten tämän tietopaketin sen herättämine hauskoine ja makoisine muistoineen napsaisin yhtä kyytiä, vaikka tarkoitus oli sitä vain iltavimoiseksi silmäillä. Samalla teos istuu oivasti viikon teemaan, sillä lauantaina vietämme perinteisiä perhepäivällisiä pitkän kaavan mukaan koko kahdentoista läheisen plus muutaman hännäheiluttajan voimin, eli pöytä pitkäksi, hauskanpitoon ja iloiseen hälinään. Sitä ennen kuitenkin hei-hulinaan.

Olen von Knorringin kanssa tismalleen samaa mieltä siitä, että kuin ikiaikaiset ja arvokkaat oliivipuut herkullisine satoineen yhtä mahtavaa ja ainutlaatuista on kreetalaisten ja kreikkalaisten osoittama välitön ystävällisyys. Kreetalla polkuja tallatessamme päädyimme pienen joen varrella olevaan majatalo-ravintolaan, jossa olivat hääjuhlat alkamassa. Ei kuin sulhasen käsivarret olkapäillemme ja tervetuloa mukaan juhlimaan. Osoitimme kiitellen ei asianmukaisia asujamme, toivotimme onnea ja hauskoja kemuja. Pääsiäisen alla lampaiden pyöriessä herkullisesti tuoksuen vartaissa ja pitkien pöytien ollessa ulkosalle katettuina sama tilanne.
Kreikan Pargassa pienen hotellimme isäntä kertoi hurmaavalla tavalla oliviipuiden historiasta ja siitä, että seudulla, joka on vailla teollisuutta ja täynnänsä oliivipuita on Kreikan puhtain ilma. Sama on toistunut Kyproksella, jossa kolmena vuotena asustelimme parin kuukauden jaksoja. Jne...  Näitä iloisia, hyvänmielen kohtaamisia palautui mieleen kuin filminauhalta ja tuli lämmin olo.

Ainoaksi varjoksi paratiisissa on osoittautunut kreikan kieli, johon normifraaseja lukuunottamatta ja sitkeistä yrityksistä huolimatta en ole saanut mieleistäni tuntumaa, muttei tuo puute ole reissujen luonnetta latistanut, vaan sekakielisyydellä ja käsimerkeillä on kommunikointi onnistunut ja reissumuistoista muodostunut pelkästään positiivisia kaikkine kommelluksineen - ja juuri niiden vuoksi...

Kerrassaan mukavasti ja asiapitoisesti kirjoitettu pieni öljyjättiläinen, jota luki mielikseen. Mirja von Knorringille ja Bazarille efaristó poli!!

Loppuviikkoa ja elämänlaatua kaikille ja

Kali órexi:


torstai 6. heinäkuuta 2017

Daniel Cole: "Räsynykke / Ragdoll" - ex Libris...


"Räsynukke", Daniel Cole, Gummerus Kustannus Oy, 2017, 444 s.,
 suomentanut Jaakko Kankaanpää.

" 33-vuotias Daniel Cole on työskennellyt mm. ensihoitajana, koska hänellä on luontoinen tarve pelastaa ihmisiä (tai ehkä sittenkin huono omatunto kaikista hänen fiktiivisesti tappamistaan uhreista). Räsynukke on Colen esikoisromaani, joka tihkuu vertakin vuolaammin ilkikurisen mustaa huumoria.
Kirjan käännösoikeudet myytiin isoissa huutokaupoissa yli 30 maahan jo ennen teoksen julkaisemista, ja se on yksi vuoden 2017 kohutuimpia ja odotetuimpia dekkarilanseerauksia." (Lievelehti)



"Olet murhaajan tappolistalla. Kuolinpäiväsi on median tiedossa... ja se janoaa otsikoita. Lontoolaisen asunnon katosta roikkuu ruumis, joka on kursittu kokoon kuuden eri uhrin jäsenistä. Toimittajat ristivät sen heti Räsynukeksi.
Lontoon poliisiin juuri palannut rikosylikonstaapeli Willian "Wolf" Fawkes ryhtyy tutkimaan murhia yhdessä entisen työparinsa Emily Baxterin kanssa.
He tietävät törmänneensä uransa merkittävimpään tapaukseen.
Räsynukke-murhaaja pitää poliisia pilkkanaan lähettämällä medialle listan seuraavista uhreistaan ja päivämäärät, jolloin aikoo heidät tappaa." (Takakansi)

Cole kutsuu esiin kunnioitettavan persoonakaartin etunenässä lataamossakin akkujaan viritelleen, pääsankari Wolfin, ylikomisario Simmonsin, hänen
ex-vaimonsa toimittaja Andrean, tissuttelemisensa salassapitävän Emily Baxterin, virkaiältään yksikön vanhimman ja rauhallisen Finlay Shaw'n ja uuden kaverin, Edmund "vaan ei Adam" Edmundsin jne. Tutkinta on hektistä mediavyöryn tahdittamaa ja alkaa kääntyä faustilaisen murhatyypin puolelle paholaisen puhelinpalveluineen.  - Jos sinä olet paholainen, mikä minä sitten olen?

Wolf:  - Hänen oli uupumukseltaan vaikea keskittyä edes sen verran, että olisi voinut nauttia levollisesta näkymästä. Lääkkeet, joita hänelle pakkosyötettiin kahdesti päivässä, vaivuttivat hänet jonnekin unen ja valveen rajamaille tarjoamatta kuitenkaan alkoholihumalan epätodellisuutta - nyt hän oli irrallaan maailmasta, apaattinen ja voimaton. Hän ymmärsi, miksi se oli tarpeen. 
Sairaalan yhteistilat oli ahdettu täyteen ihmisiä, jotka kärsivät mielenterveysongelmien koko kirjosta: itsemurhaa yrittäneet istuivat samassa pöydässä tappajien kanssa, arvottomuuden tunteensa vuoksi masentuneet pitivät seuraa suuruudenhulluille. Katastrofin ainekset oli laimennettu lääkityksellä, vaikka Wolf ei voinutkaan mitään tunteelle siitä, että kaiken takana oli tarve pikemminkin hallita kuin parantaa....

                                                          ©Ellis Parinder                       

Teksti kulkee hyvin, käänteitä ja henkilöitä piisaa karusellissa kierros kierrokselta hahmojaan rakentaen. Tätä pakettia en kuitenkaan ostanut. Jotenkin en tahdon voimallakaan päässyt sisään kokonaisuuteen enkä nielaissut koukussa tarjottavaa mehukasta matoa, vaan dekkarista jäi irrallisen odottava tunne.
Kuin olisi katsellut sinänsä ihan kelvollista, huolellisesti rakennettua tiiliseinää, josta uupui sieltä täältä välilaastia, se viimeinen silaus...  Tämän kovasti kohkatun teoksen suuresti hypetetty musta huumorikaan - niin sen ystävä kuin olenkin -
ei iskenyt, osunut eikä uponnut.

Wolf - Baxter työpari on saamassa jatkoa ja sen varaan pitkälti jää, näyttääkö esikoiskirjailija kyntensä ja syntyyko räsynukesta,  tuosta vanhan ajan mollamaijasta, joka aina joulun alla salaperäisesti lähti matkoille palatakseen uusin pulleroisin tyykivartaloin ja entisine guttaperkkapäineen pukin kontissa takaisin kotiin, uudenlainen posliiniposkinen, pitkäripsiset silmänsä sulkeva kiehtova, houkutteleva ja mukaansatempaava lukukokemus, kuten toivon, sillä tällä työparilla tutkintoineen olisi nähdäkseni  tulevaisuutta sekä mahdollisuutta ja tilaa löytää ikioma paikkansa genren sisällä:)

Mies ilman vihollisia on mies ilman periaatteita...

Entäpä mihin suuntaan Kulttuuri kukoistaa Arjan,
Kulttuuripohdintoja Tuijatan ja Rakkaudesta kirjoihin Annikan  peukut osoittivat???

Lyyrillistä Eino Leinon, runon & suven päivää: