lauantai 15. tammikuuta 2022

Jorge Luis Borges: "Viisi aihetta / Borges oral" - ex Libris...

"Viisi aihetta", Jorge Luis Borges, Aviador Kustannus, 2021, 82 s., suomentanut Pentti Saaritsa.

"Jorge  Francisco Isidoro Luis Borges Acevedo ( 24. elokuuta 1899 Buenos Aires, Argentiina - 14. kesäkuuta 1986 Geneve, Sveitsi), joka lyhensi kirjailijana nimensä muotoon Jorge Luis Borges, oli Argentiinan kuuluisin nykykirjailija. 
Borgesia pidetään laajalti maagisen realismin yhtenä huippunimenä, vaikka itse asiassa hänen kirjoilleen ei ollut kovinkaan tyypillistä sellainen kansanperinteen ja realismin  sekoittaminen, joka luonnehtii esimerkiksi Gabriel Garcia Márquezin pääteosta." (Wikipedia)
 

                                                     ©Ulf Andersen/Aurimages
 

"Jorge Luis Borges käsittelee esseekokoelmassaan Viisi aihetta elämän perusasioita, kuten aikaa ja kuolemattomuutta. Näillä sanoilla nimettyjen esseiden lisäksi argentiinalainen mestari paneutuu tässä kirjassa salapoliisiromaanin ideaan ja 1700-luvulla vaikuttaneeseen ruotsalaiseen mystikkoon  Emanuel Swedenborgiin.  Viides aihe teoksessa on kirja,
jota Borges pitää ihmisen luomista ”instrumenteista” erikoisimpana. Se on Borgesille ennen kaikkea ihmisen mielikuvituksen jatke ja vertautuu mikroskooppiin näkökyvyn jatkeena, puhelimeen äänen jatkeena sekä auraa ja miekkaa käden jatkeina.  -  Argentiinalainen mestari osoittaa tässäkin teoksessaan, että suuri viisaus voi olla samalla kepeää." (Takakansi)
 
 

 
Teos, joka pohjautuu Borgesin 1978 lähellä Buoenos Airesia Belgranon yliopistossa pitämään luentosarjaan, sisältää Pentti Saaritsan sanat Saatteeksi ja alla mainitut luvut´. Lisäksi esittelee minulle uuden tuttavuuden ruotsalaisen Swedenborgin, tiedemiehen, filosofin, mystikon ja teologin, jolla siis on melkoisesti meriittejä.
 
Saatteeksi- Ensimmäisenä on kirja, tämä instrumentti jota ilman en pysty kuvittelemaan elämääni, ja joka ei ole minulle vähemmän läheinen kuin kädet tai silmät.

Kirja:  - on muistin ja mielikuvituksen jatke.
- Verba volant, scripta manent, ei tarkoita sitä, että puhuttu sana on ohimenevää, vaan sitä, että kirjoitettu sana on jotain pitkäkestoista, kuollutta. 
Sen sijaan puhutussa sanassa on jotain siivekästä ja painotonta. Siivekästä ja pyhää.
- Olen omistanut koko joukon elämästäni kirjallisuudelle, ja ajattelen lukemisen olevan yksi onnellisuuden muoto. Toinen vähäisempi onnellisuuden muoto on kirjallinen luomistyö, joka on sekoitus unohdusta ja kaiken lukemamme muistamista.
 
Kuolemattomuus-  Yhteenvetona sanoisin että minä uskon kuolemattomuuteen, en henkilökohtaisesti vaan kosmiseen. Me olemme jatkuvasti kuolemattomia. Ruumiillisen kuolemamme jälkeen on vielä jäljellä meidän muistimme, ja muistimme tuolla puolen on jäljellä meidän tekomme, asenteemme, koko tämä ihmeellinen osa maailmanhistoriaa, vaikka me emme tiedä sitä, ja on parasta ettemme tiedä.

Emanuel Swedenborg - omistautui vierailemaan taivaissa ja helvetissä, keskustelemaan enkelten kanssa ja Jeesuksen kanssa, ja sitten kertomaan tästä kaikesta rauhallisella ja kirkkaalla proosalla, ilman kielikuvia ja liioittelua.
 
Salapoliisikertomus:  - Meidän sekasortoisessa ajassamme on jokin, mikä nöyrästi on säilyttänyt klassiset hyveensä: salapoliisikertomus. On mahdotonta ajatella salapoliisikertomusta ilman alkua, ilman keskikohtaa, ilman loppua.
 
Aika:  -  on siis oleellinen ongelma. Tarkoitan ettemme voi tulla toimeen ilman aikaa. Tietoisuutemme liikkuu lakkaamatta yhdestä tilasta toiseen, ja se on aikaa: jatkuvuus
- Tulemme aina Augustinuksen tavoin sanomaan: Mitä on aika? Jos minulta ei kysytä sitä, tiedän. Jos minulta kysytään, en tiedä. 
 
Lukuisilla luennoilla on tullut tähän ikään penkkiä kulutettua sekä opiskeluaikana että myöhemminkin - joskus pitkästyneesti kiemurrellen, joskus suuresti innostuen, ihastuen ja viisastuenkin - mutta näin herkullista "kuultavaa" ja aivonystyröitä kutkuttelevaa on harvoin tullut vastaan kuin nyt lukiessa. Immersoivan kokemuksen kruunaa Pentti Saaritsan laadukas ja ammattitaitoinen suomennos. 

Tämä Viisi aihetta kuuluu ilman muuta siihen luokkaan, josta on äärettömän vaikea edes kohtuullisessa pituudessa laatia arviotaan. Uskon jokaisen lukijan löytävän  siitä omia ajatuksiaan ja maailmankuvaansa vastaavaa tai haastavaa yksilöllistä kaikupohjaa, vaikkakin toisaalta Borgesin teksti on myös yleisluontoista ja -pätevää, mutta kylmäksi se ei jättäne ketään... 

Näillä luennoilla ilokseen istui ja korvat höröllään niitä kuunteli sekä pienessä mielessään  pähkäili, että itse tämä elämä kuten Borgesin teoskin ovat erittäin mielenkiintoisia!

Aurinkoista viikonloppua:

keskiviikko 12. tammikuuta 2022

Álvaro Cunqueiro: "Merlín ja perhe" / Merlin e familia" - Ex libris...

 

"Merlin ja perhe", Álvaro Cunqueiro, Mediterraneus, 2021, 147 s., suomentanut Santeri Siimes, kannen suunnittelu Sofia Carola Retta.

"Álvaro Cunqueiro (1911-1981) on galicialaisen kirjallisuuden suurimpia nimiä ja Merlin ja perhe (1955) klassikkojen klassikko, joka paljasti Galician suureksi tarinasepoksi kutsutun kirjailijan harvinaislaatuiset kertojanlahjat." (Takakansi)

 

                                                                        PD

"Velho Merlín elelee vanhoilla päivillään Mirandan-talossaan Galiciassa, 
jonne häntä tapaamaan ja apua mitä ihmeellisimpiin ongelmiin pyytämään tulee jos jonkinlaista väkeä arabialaisista kaupparatsuista peukaloisvaltuuskuntaan ja kreikkalaiseen merenneitoon tai Bysantin keisarin lähetistä englantilaiseen huilistiin mukanaan sirpaleiksi särkynyt hopeinen prinsessa. 
Kertoja, Felipe de Amancia, muistelee nuorena poikana Merlínin talossa palvelijana työskennellessään todistamiaan toinen toistaan hämmästyttävämpiä tapauksia." (Kustantaja)
 
 
 
 
Yupi!: Uusi kirjailijatuttavuus itselle läheiseltä Espanjan kielialueelta, 
uunituore kustantamo ja jo teoksen nimessä taikaa sekä kannessa kutsuvuutta ynnä velhonimi  Merlin. Voiko lukija  enempää toivoa!? Siispä iloisen odottavin ja uteliain mielin heittäydyin Don Merlinin ja kertoja-Felipen vietäväksi:
 
- Tällaisena vanhana ja veltostuneena. jollainen minusta nyt on tullut,
kun vuosien vieriessä nuoruuden mielikuvituksen palo on hiipunut, toisinaan mieleeni tulee, että nuo vanhassa Esmellen laajassa aarniometsässä  viettämäni kukkean nuoruuden päivät ovat vain valetta, ja kun niin moneen kertaan olen sitä valetta kertonut ja pohtinut muistoissani, minä luikurinlaskija luulen, että oikeasti koin nuo päivät ja askareineen ne ovat uurtaneet minussa levottomuutta kuin terävä taltta hajamielisen timpurin käsissä. Totta tai tarua, nuo elämän tai mielikuvituksen vuodet ovat täyttäneet säikeillään mieleni värttinän, ja nyt voin kutoa näiden tarinoiden kankaan kerä kerältä...
 
Teos sisältää lyhyet luvut: Johdanto, 14  tutustumaan kutsuvasti nimettyä kertomusta, Loppusanat ja tervetulleen Nimihakemiston. Asiallisia ja aiheellisia ovat myös tekstin yhteydessä olevat alaselvennykset. 

Tie, joka oli vanha kerjäläinen:  - Tiet muistuttavat vakoja, ja niin kuin pellot antavat leivän, niin tiet antavat ihmiset, asuinsijat, kielet, maat. Ihminen asettuu tien varteen keräämään satoa, tai hän matkustaa sitä pitkin. Tämä tie, josta tänään kerron, tuntuu minusta vanhalta kerjäläiseltä, vaikkakin jokainen sitä tallaava matkustaja uudistaa sitä ja herättää halkeilleen ja pölyisen tien uuteen nuoruuteen...

Mielikuvitusta ruokkivaa ja lennokkaita mielikuvia luovaa tarinaniskentää, 
jota lukiessa - kuten silloin kun se antoisinta on - aika ja paikka katoavat malliin: kaukana kavala maailma. Runsas ja herkullinen kieliasu kruunaavat kokonaisuuden.
 
- Minulle Miranda ja kaikki, mikä sen porteista meni ja tuli, on pikemminkin kuin ammoisia muistoja, kuin pääsiäisen yllätysmuna tai vieterillä varustettu lumisadepallo, niin kuin ne, joita monsieur Simplom vei tarjotakseen Lamegon piispalle. Menneitä päiviä, niitä peittäviä pilviä, mutta mietteitä, joita tulee ja menee, ja kaikkea sitä elettyä elämää, joka kulkee mukanani, minussa, voisin verrata hiljalleen tippuviin lumihiutaleisiin, jotka leijailevat maailmaa peittäväksi matoksi, kätkevät peltotilkut ja tiet, niityt ja pihat, ja muuttavat koko maan pinnan yhdeksi suureksi tasangoksi. Mutta toisinaan pilkahtaa jonkun nuoruusmuiston auringonsäde ja sulattaa lumen jostakin kohdasta, ja silloin on kuin tuntematon matkamies sytyttäisi nuotion keskelle maailman yksinäisyyttä ja sitä menisi tuokioksi lämmittelemään sen äärelle... Muistot, muistot, muistot! 

Niinpä...  Teoksessa todetaan osuvasti:  -  Ei tule elo etsimällä, kala jalan kastamatta... 
 
Cunquieron omaperäinen tyyli puri ja ihastutti! Todella tervetullut piristysruiske ja ilonpilkahdus kaiken kaamoksen ja omikronin keskellä kärvistellessä:)

PS.  Vahvennoksia klikkaamalla saat halutessasi lisätietoa ao. asiasta.

Ennakkotietona tulevasta: Mediterraneukselta on luvassa keväällä teokset: 
Giovanni Verga, Häkkilinnun tarina (italiasta suomentanut Elina Melander) ja  Camilo Gonsar, Revontuliyö (galegosta suomentanut Santeri Siimes), joten  ei kuin kevät tulkoon & uudet tuulet puhaltakoot!

Vartoileepi:

sunnuntai 9. tammikuuta 2022

David Lagercrantz: "Mies pimeästä / Obscuritas" - ex Libris...

"Mies pimeästä", David Lagercrantz, WSOY, 2021, 458 s., suomentanut 
Outi Menna.
 
"David Lagercrantz  (s. 1962) on ruotsalainen kirjailija ja journalisti, 
joka on julkaissut sekä tietokirjoja myös useita romaaneja.  Maailmanmaineeseen kirjailijana hänet nostivat jalkapalloilija Zlatan Ibrahimovicin elämänkerta 
ja Stieg Larssonin Millenium-romaanisarjaan pohjautuvat itsenäiset jatko-osat. Poikkeusyksilöt ja oman tiensä kulkijat ovat aina inspiroineet häntä-" (Lievelehti)
 

                                                         ©Anders Thessing
 

"Eletään kesää 2003, USA on vastikään miehittänyt Irakin. Tukholmassa hakataan kuoliaaksi Afganistanista Ruotsiin pelastettu jalkapalloerotuomari, 
mutta ilmeinen syyllinen ei tunnusta. Apuun kutsutaan psykologian professori Hans Rekke, joka on paitsi nerokas ja sivistynyt myös bipolaarinen ja pahassa lääkekoukussa. Hän kohtaa dramaattisissa olosuhteissa rationaalisen, kunnianhimoisen mutta alemmuuskompleksista kärsivän naispoliisin, 
Micaela Vargasin. Tämä epäsuhtainen parivaljakko alkaa yhdessä ratkaista tapausta, johonn näyttää liittyvän niin CIA kuin Talibanitkin. Kuka erotuomari todella oli, uhri vai rikollinen?" (Takakansi)
 


Sitten viime tapaamisen Lagercrantzin kanssa onkin vierähtänyt jo aimo tovi:  
Se mikä ei tapa, 2015, joten on korkea aika uusia tuttavuus toisissa, Milleniumin jälkeisissä mainingeissa. 

Giuseppe Costa, oletettu murhaaja: - eli tuttujen kesken Beppe, oli pahoinpidellyt jalkapallotuomarin hengiltä Brommanpojkarnan akatemian edustusjoukkueella oli ollut ottelu - joukkueessa pelasi myös Beppen poika Mario - ja toisen erän lopussa Beppe oli juossut kentälle umpitunnelissa ja alkanut huutaa ja riehua. Tarvittiin viisi miestä kaatamaan hänet nurmen pintaan, ja jälkeenpäin kun kaikki luulivat tilanteen rauhoittuneen, hän oli ilmeisesti lähtenyt seuraamaan tuomaria hullunkiilto silmissään.

Jamal Kabir, uhri:  oli kuollessaan kolmekymmmentäkuusivuotias. Hän oli kumarahko, laiha ja hyväryhtinen mies, jonka leuka oli hieman vino sen jäljiltä että häntä oli pahoinpidelty ja kidutettu aikoinaan Kabulissa. Moni kommentoi hänestä huokuvaa surumielisyyttä, eikä varmasti ollut ihme, että hänestä kiersi kaikenlaisia huhuja...

Hans Rekke:  Hän, (Costa) on alkoholisti ja ekstrovertti. Hän on ylpeä ja hän on katkera. Hän kieltämättä osaa olla väkivaltainen. Mutta hän ei murhannut tuomaria. Te olette erehtyneet syyllisestä, Hans Rekke sanoi äänellä, joka ei kuulostanut voitonriemuiselta.  - Silti hänen sanansa tuntuivat kuin läimäytykseltä poskelle, vieläkin enemmän siksi että he istuivat hänen isossa talossaan ja että Rekken pitkä ja ryhdikäs hahmo juuri sillä hetkellä suorastaan huokui yläluokkaista sivistystä - ikään kuin olisi jo pelkän ulkoisen olemuksensa puolesta ollut täysin eri maata kuin he. 

- Maior e longinquo reverentia - kunnia kasvaa etäisyyden myötä (Kaukana ihailu on suurempi) Tacitus.

Teoksessa on runsaasti eri elementtejä: Afganistania ja Talebania, kidutusbunkkereita,  CIA:ta, on jalkapalloa tuomareineen ja musiikkia viulisteineen ja orkesterinjohtajineen, on erilaisia mielenhäiriöitä ja -tiloja, tutkijaryhmiä ja hierarkiaa sekä psykologiaa...  Tapahtumat ja näkökulmat vaihtelevat lennosta,  ehtiipä Micaela jossain käänteessä pelastaa repäisemällä Rekken junan altakin ja ehkä hivenen rauhaisampi kuvakulmien vaihtelu olisi riittänyt hyvin...

Hans Rekke:  - Masennuksessa on erilaisia kausia, sanotaan nyt vaikka niin", 
hän aloitti."Jossain vaiheessa se vain pörrää suonissa, puoli sävelaskelta alavireisenä, ja sulkee muun maailman ulkopuolelle. Kaikki muualta tulevat äänet, kuten nauru, toimivat ainoastaan muistutuksena siitä mihin ei itse pysty, ja se on jo sinänsä riittävän kamalaa. Mutta vähitellen masennus käpertyy itsensä ympärille ja voimistuu. Se alkaa kirkua punaisena ja sietämättömänä, kunnes ei lopulta enää kestä vaan haluaa antaa periksi.
 
Lagercrantzin teoksissa eivät paperinukkehahmot rapise eivätkä ripise,
vaan kirjailjan erityistaito on ilmeikkäissä ja syväluotaavissa, suorastaan herkullisissa henkilökuvauksissa. Sivistynyttä, korvien välissä -malliin  kulkevaa tutkintaa, action-osuuden jäädessä vähäpätöisempään sivurooliin. 
Seikka, joka on virkistävää vaihtelua, sillä kirjailijan kerronnallinen ote pitää ja kantaa ja sitä tukee myös Outi Mennan verraton suomennos tormistautumisineen ym. herkkuineen.  Oiva uuden lukuvuoden aloitusdekkari psykologisen genren ystäville.                              

-  Quidquid latine dictum est, altum videtur -  Mikä tahansa latinaksi sanottu kuulostaa syvälliseltä...

Rekke & Vargas -sarjalle pitkää ikää!

Toivottaapi:

torstai 6. tammikuuta 2022

Matti Saurama " Ruoste kukkii - Siilitukka aforismeja" - ex Libris...

"Ruoste kukkii" , Satiirin sakset -sarja, Siilitukka aforismeja,  Matti Saurama, 
Books on Demand, 2021, 187 s. 

"Matti Saurama (s. 1947, kotipaikka Helsinki) on koulutukseltaan filosofian maisteri, kirjastonhoitaja ja luokanopettaja. Opinnot Helsingin ja Tampereen yliopistoissa sekä Sibelius-Akatemiassa.
Kirjoittamiseen liittyen keskeistä on ollut vuosikymmenten ajan kriitikon ja toimittajan sekä aforistin, runoilijan ja esseistin työt (sanoma-, aikakausi- ja ammattilehdet sekä Yleisradio)." (Takakansi)

 



"Aforismissa ajatus on sanavalmis". 
Ruoste kukkii -teoksen aforismit ovat kertymää esikoiskokoelmasta  
Ajatella, Aforismeja! sekä aivan uudemmasta tuotannosta. "Ennen kuin kaikki lopulta seisahtuu, on vielä kiire lisätä hitautta." Kokoelman aforismeissa on sekä perinteistä tavarajunamallia että tiukan keskitetystä laveammalle kurkottavia mietelmiä. Tehokeinona Sauraman etenkin lyhykäisistä, sähikäismallisista aforismeista pistää esiin siilimäinen piikikkyys: "Ilkeys on mielen lakmus-liuos." Terävä satiiri on ollut yleisesti hallitseva tyylikeino lajin ensi askelista lähtien. "Korokkeelta ääni näkyy kauemmas."  (Takakansi)

Teos on 12-lukuinen alkaen laitteen kukkimisesta ja päätyen laitevikaan ihmisessä kätkien sisäänsä mm. hauskasti nimetyn luvun Kalat iltapesulla.  

Poimintoja annista:

- Ruoste kukkii pisimpään, pudottaa lopulta viimeiset terälehtensä kaikkensa antaneena.

- Päämäärätön kuljeskelu vie parhaiten perille.

- Pallolaajennus sopisi politiikassa monelle kolmisenkymmentä senttiä sydämestä ylöspäin.

- Hiljaisuus on terveellinen ravintoliuos.

- En usko, mutta en tiedä.

- Hyvä ajatus on sellainen, jota luulee ensin omaksi.

- Uni on kirjailijan öinen huoltoasema.

- Lapsi on elämän katkeamatonta sidelankaa.

- Lapset ovat aikaansa edellä, tuovat terveiset huomisesta jo tänään.

- Rakkaus on maailman napa, meillä jokaisella on sellainen.

- Rakkauden papiljontit on kierrettävä joka päivä.

- Laitoin elämää solmuun, jotta muistaisin mitä aikanaan unohtaa.

- Kun et polje toista, kohoat itse.

 

Määritelmän mukaisesti: "Aforismi eli ajatelma, mietelmä tai mietelause on tiiviissä ja lyhyessä muodossa lausuttu ajatus. Täsmällisemmin määriteltynä aforismi on ajatuksellisesti painokas sekä tiiviisti ja tyylikkäästi muotoiltu virke tai useamman virkkeen kokonaisuus." (Wikipedia)
Sauraman sanoin: - Aforismi on tähti tummalla yötaivaalla.
 
Ei siis mikään pahainen kakunpalanen sanoiksi puettava, kun vielä mukaan ympätään piikikäs satiiri, joten on luonnollisesti sula mahdottomuus, että näin laajassa volyymissa jok'ikinen aforismi säväyttäisi yhtä suuressa määrin,
mutta valtaosaisesti lukuisia suorastaan herkullisia oivalluksia riitti sanoiksi sivallettuina pitkin lukumatkaa nauruhermoja ja mieltä kutittelemaan kuin siilin piikit hipaisemaan. Uskoisin, että jokainen lukija löytää omat makupalansa ja herkkunsa poimittaviksi ja hykerreltäviksi.
 
Siili on erittäin sympaattinen ja hellyttävä taapertaja kuten Silja Sauraman piirroksetkin ilahduttaen todistavat.  Ennen pitkää  nekin heräävät talviuniltaan horroksesta - kuten toivottavasti mekin - ja sitten käännymme kaikki hiljalleen kevenevin  askelin tätä kohden:  -  Kevät, joki nauraa, suupielet venyvät. 
Vesi nousee silmiin.
Muuten: - Tein tänään sinunkaupat itseni kanssa. Toinen loukkaantui. 
Mutta: -  Puoliso on parhaimmillaan ihan mukava :)

Leppoisaa loppiaista!

tiistai 4. tammikuuta 2022

Henry David Thoreau: "Kävelystä/ Walking" - ex Libris...

"Kävelystä", Henry David Thoreau, Basam Books Oy, 2021, 98 s., suomentanut ja selityksin varustanut filosofi Antti Immonen.

Henry David Thoreau (s.12.7.1817 Concord, Massachusetts - 6.5.1862) oli yhdysvaltalainen luontokirjailija, yhteiskuntakriitikko ja filosofi, joka kannatti orjuuden lakkauttamista ja kansalaistottelemattomuutta. (Wikipedia)

 

                                                            ©Public Domain
 

”En usko, että voin ylläpitää terveyttäni ja mielialaani, ellen vietä vähintään neljää tuntia päivässä - ja yleensä enemmänkin - kuljeksimalla metsissä ja kukkuloilla ja niityillä täydellisen vapaana kaikista maallisista sidonnaisuuksista .
Tässä villiyttä ja vapaata vaeltelua ylistävässä kirjasessa Henry David Thoreau (1817-62) tutkiskelee ennen muuta ihmisen ja luonnon välistä yhteyttä.
Thoreau kirjoitti omaan luontosuhteeseensa perustuvan koskettavan esseensä alun perin vuonna 1851 luennoksi. Se julkaistiin hänen kuolemansa jälkeen 1862 The Atlantic Monthly -lehdessä ja se inspiroi edelleen luonnon ystäviä kaikkialla maailmassa." (Takakansi)
 
 

 
Olen luonnossa kävelijä luonnoltani ja aatoksiltani villi ja vapaa.  Edellisen kerran kirjallisessa muodossa tepastelin Frederic Grosin teoksen Kävelyn filosofiaa matkassa 2015. Kävely toki kohottaa ja ylläpitää kuntoakin, mutta ennen kaikkea se on henkinen tila, jossa ajatukset vapautuvat ja eheytyvät, perspektiiviä löytyy hakemattakin ja kotiin palaa aina seestyneemmin ja levollisemmin mielin.

-  Jollakin syrjäisellä niityllä, missä ei ole nähtävissä ainoatakaan taloa, aurinko laskee kaikella sillä hehkulla ja upeudella, jota se jakaa tuhlaillen kaupungeille, ja kenties siten kuin ei ole koskaan aiemmin laskenut - missä on ehkä vain jokin yksinäinen sinisuohaukka valon kultaamine siipineen tai kolostaan kurkistava piisami, ja keskellä suota on pieni mustasuoninen puro, joka lähtee juuri kaartumaan ja kiertää hitaasti jonkin lahoavan kannon ympäri. 
 
Kävelin niin puhtaassa ja kirkkaassa valossa, jonka kultasi lakastuneen ruohon ja lehtiä, niin pehmeän ja seesteisen kirkkaan, etten uskonut koskaan kylpeneeni niin kultaisessa virrassa, jossa ei näkynyt aallonvärettäkään eikä kuulunut vähäisintäkään kohinaa. 
Jokaisen metsikön ja mäen länsipuoli hehkui kuin Elysionin portti, ja auringon lämpö selässäni tuntui lempeältä paimenelta, joka kaitsi minua iltamyöhällä kotiin.

- Näin me käymme kohti pyhää maata, kunnes eräänä päivänä aurinko paistaa kirkkaammin kuin koskaan aiemmin- kunnes se mahdollisesti valaisee myös mielemme ja sydämemme ja sytyttää koko elämämme hehkumaan suurenmoista herättävää valoa, yhtä lämmintä, seesteistä ja kullankimalteista kuin tuo valo, joka jokivarressa syksyisin säkenöi...

Kaunista, kaunista ja kaunista... Tuollainen lämmön ja ajattomuuden tunteen  kokonaisvaltaisen vaikutus, kun kaikki oleellinen on yht'aikaa läsnä - eikä niin mitään puutu - säilyy ja väreilee koko olemuksessa pitkään kävelykokemuksen jälkeen.

Näin joulun notkuvien pöytien ja omalla kohdallani etenkin vastustamattomien belgialaisten suklaatryffelien aiheuttaman vaa'an selkeästi virhelukemain, 
on omaa moraalia  ryhdistävää laittaa töppöstä toisen eteen, siitä tulee muun annin lisäksi niin hyveellinen olo;)  Kuinka on, nautitko Sinä kävelemisestä vai mikä on se kaikkein omin lajisi kunnon ja mielenrauhan ylläpitämisen kainalosauvana?

Teos, joka sopii kaikille meille villeille ja vapaille kävelyn nimiin vannoville,  luonnossa  sekä elämän  teillä ja taipaleilla vaeltaville sekä kulloisenkin kokemuksen  mukanaan tuomasta hyvänolon tunteesta nauttiville.

Reippaisiin tai viivytteleviin kävelemisiin:

sunnuntai 2. tammikuuta 2022

Kale Puonti: "Satu - Alamaailman rautarouva" - ex Libris...

"Satu - Alamaailman rautarouva", Kale Puonti, Bazar Kustannus 2021, 204 s.
Kansi: Tuomo Parikka.
Kale Puonti (s. 1962)  on työskennellyt yli 30-vuotta vuotta poliisina Helsingissä huume- ja järjestäytyneen rikollisuuden tutkinnassa.  Hän on tutustunut
Satu Anderssoniin jo poliisina toimiessaan ja seurannut tämän elämän käänteitä pitkään. Puonti kirjoittaa myös Pasilan  Myrkky - rikosromaanisarjaa." (Takakansi)


                                                          ©Uupi Tirronen
 

"Satu Andersson teki jo 15-vuotiaana kyseenalaista historiaa joutuessaan kautta aikain nuorimpana naisena vankilaan videoliikkeeseen tehdystä murrosta. 
Hän liittyi jäseneksi kovan luokan rikollisjengeihin jo nuorella iällä. Andersson alkoi myös käyttää ja myydä amfetamiinia ja pyörittää aina vain suurempaa huumekauppaa.
Andersson on viettänyt ison osan aikuisiästään vankilassa, missä hän on kasvattanut lapsiaankin: hänellä on kaksi tytärtä ja viisi lastenlasta.
Hänen pitkäaikaisin aviomiehensä oli tunnettu rikollispomo Raimo Andersson, yksi rikollisjärjestö M.O.R.E.:n jäsenistä, joka surmattiin raa’asti kotipihallaan. 
Satu – Alamaailman rautarouva on karu ja naisnäkökulmansa vuoksi harvinaislaatuinen kuvaus rikollisesta elämästä ja sen seuraamuksista." (Takakansi) 
 
                                                         © Bazar Kustannus
 
Kale Puonti on tullut tutuksi Kaartamo -sarjastaan, jonka viimeisin teos Saarni, 2021, oli miellyttävä lukukokemus: Puontin vahvuuksia ovat lyhyet luvut, konstailematon ja selkeä sekä uskottava kerronta ja rytmiltään sopiva juonen kuljetus. Nuo samat vahvuudet kuljettavat myös tätä toteavanomaista "elämänkertaa" Sadusta, jonka elämä ei tosin kovinkaan sadunomaiselta vaikuta...
 
-  Kun minä synnyin, Jumala piti vapaapäivän.
Satu: - Olen elämäni aikana istunut linnassa jotakuinkin 17 vuotta - sinne olen joutunut aina omaa tyhmyyttäni. Ainoa hyvä puoli istumisessa on, että minulla lienee jotain kompetenssia kertoa vankilaoloista. 
Lusimiset ovat yleensä sujuneet melko kivuitta; tosin olen muutaman kerran karannut ja joskus olen jättänyt palaamatta lomilta. Toisia ihmisiä kohtaan olen mielestäni käyttäytynyt aina asiallisesti, vaikka puutunkin epäkohtiin ja esiinnyn kovaäänisesti, jos asiat eivät ole kunnossa.
 
Mitä opimme tästä: Älä yritä lyödä yhteiskuntaa vyön alle, - huomaat,
että sillä on henkselit. 
 
Jenni, tytär:  - Äiti soitti aluksi meille usein, mutta sitten sijaisperheen nainen halusi äidin soittavan vain tiettyinä aikoina. Äiti ei ole mikään kirjoittajatyyppi, mutta silloin hän kirjoitteli meille lyhyitä kirjeitä.
Kun täytin 12. sain itse päättää, missä asun. Soitin vaarilleni ja pyysin hakemaan minut kotiin. Sijaisperheen äiti uhkasi, että heidän hankkimansa koira ei lähde minun mukaani, mutta sillä hetkellä en välittänyt asiasta. Asuin mummilla ja vaarilla siihen asti, kun äiti pääsi vankilasta ja vielä hetken sen jälkeenkin.
 
Teos oli syystä kiinnostava, sillä se on ensimmäinen lukemani kertomus suomalaisen naisrikollisen urasta ja elämästä. Jäin miettimään, kuinka suurta sattumaa on se, millaiseen perheeseen synnymme, kuinka paljon väkivaltaisuus ja  lapsuuden ja nuoruuden esimerkki sekä  kaveripiiri kasvuympäristöineen vaikuttavat omaan elämäkaareemme ja mahdollisuuksiimme tahi toinen toistaan pikavauhtia seuraavat onnettomat miesvalinnat. 

-  Elämä vankilassa on kuin kiertoajelu viemäreissä lasipohjaisella seinällä...
 
Satu:  -  Elämä on kohdellut minua niin kuin olen sen antanut minua kohdella, mutta en silti halua olla katkera. Paljon hauskojakin muistoja on matkan varrelta tarttunut mukaan. Olen toden teolla toteuttanut teemaa "ei vuosia elämään, vaan elämää vuosiin," En syytä ketään enkä mitään. Minulla on ollut matkani aikana auttajia, varoittajia ja neuvonantajia, mutta aina en ole ehtinyt kaikkia hyviä neuvoja kuuntelemaan. Kuten sanotaan, tyhmästä päästä kärsii koko kroppa.
 
Kale Puontin lyhytlukuinen ja selkeä tyyli pitää, ja hänen vahvuutensa tässäkin teoksessa on se, ettei hän - niin alan toisen laidan vankka ammattilainen  taustoiltaan kuin onkin - kauhistele eikä tuomitse,vaan kertoo Satu Anderssonin tarinan meille lukijoilleen neutraalisti, asiallisesti ja koruttomasti sellaisena kuin Anderssonin elämä on ollutkin. Anderssonin valokuvat omasta kotialbumistaan elävöittävät oivasti teosta ja antavat sille kasvot. Mainio aloitus uudelle kirjavuodelle!
 
Lukukokemusta rikkaampana:
 

torstai 30. joulukuuta 2021

"Tempora mutantur, nos et mutamur in illis"....

 

Ajat muuttuvat ja me muutumme niiden mukana  totesi John Owen viisaasti aikanaan...

Kulunut vuosi on muuttanut meitä paljon ja kysynyt resilienssiä, mutta jos se tuntuikin ahdistavuudessaan ja näköalattomuudessaan kuin vaeltaminen Lanzaroten Cueva de los Verdesin koskaan loppumattoman tuntuisilla käytävillä




 tai  siltä, että istua nököttäisi kärvistellen tällaisen pallin päällä:

 



 Yksi auringonsäde riittää ajamaan pois monia varjoja.”
– Franciscus Assisilainen

 

Niin olkoon tuleva vuosi kuin kukkaketo, vain vähän rikkaruohoja välissä: 


 
Vuosi on hujahtanut ohi huomaamatta. Joten nyt on korkea aika lausua erityiskiitokseni Amigolle, taannoiselle pojanviikarille ja nykyiselle, päämäärätietoiselle opiskelijalle, joka jätti minut kerran  reissun alla istumaan sormi suussa luomansa blogisivun ääreen ja totesi hilpeästi virnistäen ovensuussa lähtiessään: "Iloisiin kirjoittelemisiin!" Tuosta päivästä, 22.11.2011,  Lähtökuopissa olosta, on nyt vierähtänyt reilut 10-vuotta.  Kaikesta hyvästä mielestä tälläkin saralla kaunis kiitos kuuluu Sinulle, Kiitos kun olet:)  
 
Vuosia on siitä.
Olet aikuinen.
Suhteemme on tänään
vastavuoroinen.
 
Ihmetellen jaamme
aarteet kätketyt.
Kiitos että olet
oppaanani nyt.
 Anna-Mari Kaskinen
 
 
 
 
Jos elät tämän hetken hyvin,
on eilinen uni onnesta,
jokainen huominen toivenäky.
Katso siis tarkkaan tätä päivää,
aloita jokainen aamu uusi elämä.
Goethe

Kaikille teille näiden raapustelujeni lukijoille ja kommentoijille lämmin kiitokseni kuluneesta vuodesta, mukavasta ja kiintoisasta seurasta sekä antoisasta ajatustenvaihdosta, jotka ovat tuoneet iloa, valoa ja lämpöä eristyneisyyden ja pysähtyneisyyden tunteeseen;  Kiitos kun olette!

Avoimin silmin ja mielin kohti uusia seikkailuja ja kujeita eli mainiota  uutta vuotta 2022!

Iloisiin lukemisiin, kirjoittelemisiin ja kommentoimisiin: