lauantai 25. helmikuuta 2017

"Myöhästynyt maine / Später Ruhm" - ex Libris...


"Myöhästynyt maine", Arthur Schnitzler, Faros-kustannus Oy, 2017, 143 s., suomentanut Raija Nylander.

Arthur Schnitzler  (1862-1931) oli itävaltalainen kirjailija ja ammatiltaan lääkäri. Hän työskenteli lääkärinä, mutta toimi samalla kirjailjana ja julkaisi kirjoituksia ja runoja eri lehdissä kuin myös tieteellisiä kirja-arvosteluja.


"Myöhästynyt maine on wieniläisen modernismin keskeisiin tekijöihin lukeutuneen Albert Schnitzlerin  pienoisromaani. Käsikirjoitus julkaistiin omana teoksenaan vasta vuonna 2014, mikä sai osakseen laajaa huomiota Itävallassa. Tarinan päähenkilö on virkamies Eduard Saxberger, jonka nuoruuden runoteos Vaelluksia on ehtinyt painua unholaan. Yhtäkkiä nuorten kirjailijoiden piiri nostaa tuntemattoman runoilijan esikuvakseen, ja Saxberger saa tilaisuuden kirjoittaa uudelleen, pitkä tauon jälkeen. " (Takakansi)

Schnitzlerin ja minun tieni eivät aiemmin olleet kohdanneet ja sitä suuremmalla uteliaisuudella tartuin tähän pienoisromaaniin.  Teos on pieni suuri kertomus kirjoittamisesta, luomisvoimasta ja sen hiipumisesta, arjesta ja pitkästä urasta virastotyössä, nuoruuden unelmista haihtumisineen, vanhenemisesta, elämän kulusta ja muuttuvasta maailmasta sekä sen hahmottamisen vaikeudesta. Schnitzler tarkastelee asioita luontevasti psykologisen suurennuslasin läpi, kuuluihan mm. Sigmund Freund hänen ystäväpiiriinsä.


Pieni piiri  - ryhmä nuoria kirjailijoita, jotka pysyttelevät syrjässä suurilta valtaväyliltä. Jos kertoisin teille heidän nimensä, se ei paljon auttaisi. Heitä ei vielä tunneta. Me olemme vain taiteilijoita, pelkkiä taiteilijoita, ja hetkemme on vielä koittava...

Vanha herra:  - Se oli niin kummallista. Taiteilija, taiteilija - miltä tuo sana kuulostikaan! Yhtäkkiä hänen mieleensä nousi sekavia muistikuvia taakse jääneiltä vuosilta ja unhoon vaipuneista ihmisistä. Nimiä muistui mieleen ja kohtaloita, ja lopulta hän näki itsensä niin kuin unessa tavataan nähdä: nuorena ihmisenä. Hän näki itsensä nuorena ja nauravaisena, puhuvana, yhtenä parhaista ja ylpeimmistä niiden nuorten joukossa, jotka pysyttelivät syrjässä suurilta valtaväyliltä eivätkä halunneet muuta olla kuin taiteilijoita...


Teoksen jälkisanoissa Wilhelm Hemecker ja David Österle avaavat Myöhästyneen maineen mielenkiintoista syntyhistoriaa ja sen päätymistä kirjailijan jäämistöstä löytyineltä konekirjoitusarkeilta novelliksi. Vaikkakin näin lukijan ominaisuudessa myös myöhästyneenä sain tutustua Schnitzleriin, oli lukukokemus sitäkin palkitsevampi.  Kotvasta ei tullut vietettyä unessa, vaan tekstin tenho piti otteessaan ja Schnitzlerin kirjoittajankyvyt vakuuttivat. Teos kosketti inhimillisyydellään ja kaunistelemattomuudellaan sekä aitoudellaan.

- Pian Saxberger omaksuu halukkaasti uusien kannattajiensa, "nuoren Wienin" näkemyksen itsestään idolina ja "mestarina"; "Minä olen runoilija." Elämäänsä virkamiehenä hän ei voi pitää muuna kuin "naamiona", jonka taakse hän oli joutunut piiloutumaan kaikki ne menneet vuodet.
-  Joten hän kysyi itseltään: mitä nuoret siis olivat tehneet?...nuoret...he tulivat,
he kumarsivat...silloin vanha mies heräsi...hän heräsi unesta...olen nähnyt unta...olen viettänyt elämäni unessa...niin, tuo on hyvä, siitä hänen piti jatkaa, siitä että hän oli oikeastaan viettänyt elämänsä unessa. Mutta kuinka jatkaa?

Ja niin, tuo "Piruparka!", kuten hän epähuomiossa kuuli itseään  kutsuttavan, joutui toteamaan: Unessa vietetty elämä...

Hereillä:



perjantai 24. helmikuuta 2017

Yhdessä parempi maailma...



Kaunis kiitos Katja / Kirjojen kamari  postauksestasi "Yhdessä parempi maailma" ja sen jatkopohdinnoista  "Hetki hetkeltä", jossa ojensit tulppaanin vastaanotettavaksi ja mietteitteni kirvoittamiseksi! Näissä ajatuksia herättävissä ja rakentavissa postauksissaan Katja on ydinkysymysten äärellä, niitä pureskellen ja meille moniaita ajatuksiaan heitellen. Kannattaa tutustua!
Niin kattavia ja oivaltavia olivat nuo tekstit, jotka useampaan kertaan luin ajatuksella ja huolella, ettei minulla äitinä, isoäitinä, puolisona, naisena ja ihmisenä ole niihin itse asiassa mitään lisättävää... 

Voisimme pitää mielessämme seitsemän kuolemansynnin setin:  ylpeys, kateus, viha, laiskuus, ahneus, ylensyönti ja himo sekä välttämään niitä.  Klassiset hyveeet: käytännöllinen viisaus, rohkeus, oikeamielisyys ja kohtuullisuus eivät  - vaikkakin monilta unhettuneet - ole menettäneet merkitystään pyrkiessämme kohti parempaa maailmaa. 





 Muutamia  irrallisia ajatusfragmentteja:
- antaessaan saa / huolehdi itsestäsi ja lähimmäisistäsi / luonto ja me olemme osa suurta kokonaisuutta, toinen toisistamme riippuvaisia / rakenna oma arvomaailmasi, pidä siitä kiinni ja pyri päämäärääsi kohden / kaikilla ihmisillä on oma koskematon ihmisarvonsa / ole heikompien puolella / avainsanat: kiitos ja ole hyvä sekä anna anteeksi / muista sanoa: "Minä rakastan sinua" /  halaus on nopein  ja kattavin tapa ilmaista kiintymystäsi ja sitä, että tuo toinen on sinulle rakas ja tärkeä /sinä olet yhtenä tärkeänä lenkkinä sukupolvien ketjussa, elämäsi mittaan kaikkina sen osina vuorollasi...
 
Kaiken naiiviuden uhallakin haluan uskoa ja uskon siihen, että yksittäisen ihmisen pienillä teoilla on merkitystä. Ne ovat pieniä puroja, joista voi muodostua suuri virta. Annetaan niille mahdollisuus. 

Henkilökohtaisesti  asettaisin  kaikki panokseni tässä elämän ruletissa nuorten, noiden avarakatseisten, ennakkoluulottomien, tietorikkaiden ja rohkeiden ihmisten,  tulevaisuutemme avainten kohdalle. Heillä on näkemystä ja halua toimia paremman maailman puolesta sekä ne kaksi tärkeintä ominaisuutta: usko ja toivo siinä onnistumiseen! Tähän luottaen & hyvän viikonlopun toivotuksin näin

Tuumaili:

keskiviikko 22. helmikuuta 2017

"Postilento etelään / Courrier Sud" - ex Libris...


"Postilento etelään", Antoine de Saint-Exupéry, Koala-Kustannus, 2017, 141 s., suomentanut Pertti Jokinen.

 "Ranskalainen Antoine de Saint-Exupéry (1900–1944) oli lentäjä, seikkailija ja kirjailija. Hänen kynästään on lähtöisin useita ilmailukirjallisuuden klassikoita, kuten Yölento. Tunnetuin hänen teoksistaan on Pikku prinssi. Aiemmin suomentamaton Postilento etelään täydentää vihdoin Saint-Exupéryn tuotannon. Kirja pohjautuu kirjoittajan omiin kokemuksiin postilentäjänä Saharassa, ja siinä kuvataan ilmailun pioneerien arkea. He ottivat suuria riskejä lentäessään avo-ohjaamoisilla, epäluotettavilla ja epävakailla koneilla postia melkeinpä säässä kuin säässä." (Takakansi)


Tämän Pikku Prinssin isän tunnemme kaikki. Häneltä on aiemmin suomennettu myös teokset Siipien sankarit ja Yölento Arrasiin. Saint-Exupéry, tämä tunnelman, tunnetilojen ja vastakkaisuuksien oiva kuvaaja tarjoaa meille kiehtovan ja sivumääräänsä laaja-alaisemman tarinan paitsi itse lennosta myös ihmisen elämästä: me synnymme, suoritamme oman postilentomme ja kuolemme vaipuen pikkuruiseksi siruksi, osaseksi erämaan hiekkaa.

- Ja millainen kevät! Muistat kai sen kevään Toulousen harmauden jälkeen? Se uusi ilma, joka virtasi maisemassa. Jokainen nainen sisälsi salaisuuden: aksentin, eleen, hiljaisuuden. Ja he kaikki olivat haluttavia. Ja sitten, tunnethan minut, jälleen kiire jatkamaan matkaa, etsimään yhä kauempaa sitä, mitä edustin ja mitä en ymmärtänyt, sillä minä olin kaivonetsijä, jonka vitsas värähtelee ja joka kulkee maan pinnalla kunnes löytää aarteen. 

On nuoruudenrakkaus - Geneviéve. Me kohtamme toisemme uudelleen ja haluamme paeta maailman ääriin hänen kanssaan, jättää taaksemme nykyhetken kaikkinensa. Palata unelmiimme, voimiemme päiviin  ja elää ne tosiksi. Mahdollista vai mahdotonta?

- Mutta kerropa minulle, mitä ja miksi etsin ikkunaani vasten painautuneena ystävieni, toiveitteni, muistojeni kaupungista ja miksi vaivun epätoivoon?
Miksi nyt käy ensimmäistä kertaa, etten löydä lähdettä ja tunnen olevani kaukana aarteesta? Mikä on se epämääräinen lupaus, joka on minulle annettu, mutta jota hämärään piiloutuva jumala ei pidä?   - Olen löytänyt lähteen. Muistatko sen? -  Se on Geneviéve...


Kirja on kaunis ja herkkä jopa haikeakin kertomus ystävyydestä, rakkaudesta, vieraudesta,  saapumisista, lähdöistä, mutta myös siitä kauneudesta, onnesta ja ilosta, mitä voimme elämässämme kohdata. Ja tarina yksinäisistä lentotunneista. Herttainen ja lukemisen arvoinen teos; läpileikkaus itse elämästä...

Postiennolla:


tiistai 21. helmikuuta 2017

"Murtunut mies / Memory man" - ex Libris...


"Murtunut mies", David Baldacci, Gummerus Kustannus Oy, 2017, 571 s., suomentanut Antti Autio.

"David Baldacci (s. 1960)  on amerikkalainen rikoskirjailija, joka valmistui lakimieheksi ja työskenteli monta vuotta juristina Washingtonissa.
 - Baldacci on perustanut yhdessä vaimonsa kanssa säätiön, joka tekee töitä lukutaidottomuuden vähentämiseksi." ( Lievelehti)


"Amos Decker on poliisi, joka ei voi unohtaa - mitään. Nuorena hän joutui vakavaan onnettomuuteen urheilukentällä, mistä toivuttuaan hän on pystynyt muistamaan kaiken kokemansa. Erikoisesta kyvystään huolimatta Decker elää tavallista elämää, menee naimisiin ja saa lapsen. Mutta kun hän eräänä iltana palaa töistä kotiin, hän löytää perheensä surmattuna. Murha jää selvittämättä, ja täydellisestä muistista tulee Deckerille kirous. Hän heittää hyvästit työlleen ja menettää otteen elämästään." (Takakansi)

- Minulla on hyperthymesia, mikä merkitsee, etten koskaan unohda mitään. Tilanteessani ei kuitenkaan ole kyse perinteisestä muistinhallintatekniikasta, jonka avulla on mahdollista parantaa oman muistinsa suorituskykyä, esimerkiksi  opettelemalla sekoitetun korttipakan järjestys niin, että liittää kortteihin niiden muistamista edistäviä mielleyhtymiä.
 - Lisäksi aistiratani ovat ristenneet niin, että kykenen laskemaan väreissä ja näen ajan kulumisen kuvina mielessäni. Erilaiset värit saattavat tunkeutua ajatuksiiini mitä yllättävimmillä hetkillä. Ihmisiä, joilla on tällainen ominaisuus, kutsutaan synesteetikoiksi. (Synestesia)

Kiintoisaa antia on neurologinen osuus synestesioineen, hyperthymesioineen ja savant-henkilöineen. Ja  nuo meidän monimutkaiset aivomme kaikkinensa. Avautuuko niiden arvoitus, ja jos niin milloin?
Teos käsittelee kouluampumista pohtien kysymystä: Miksi kukaan haluaisi tehdä jotain tällaista? Mikä on motiivi? Mikä ajaa ihmisen tällaiseen sattumanvaraiseen räiskimiseen, joukkosurmaan ja ääritekoihin: jännityshakuisuus, kostonhalu, elämän tarpettomuuden kokemus, koettu loukkaus tai syrjimisen tunne, sairas mieli jne.? Kysymyksiä nousee runsaasti, mutta vastauksia on  vain vähän...

-  Taklauksen seurauksena hänestä oli tullut paljon aiempaa älykkäämpi,
mutta samalla hän oli menettänyt kosketuksensa siihen, mikä teki ihmisistä inhimillisiä. - Hänen tietoisuutensa oli kuin valtava valmiiksi koottu palapeli, jonka palaset tuntuivat olevan aivan sekaisin, koska hän ei ymmärtänyt niiden muodostaman kokonaisuuden toiminnasta hölkkäsen pöläystä.
Decker on menettänyt sosiaaliset taitonsa, yhteytensä arkielämän normaaliin kanssakäymiseen ja sen kiinnostavuuteen. Hän ei kykene tuntemaan sympatioita eikä antipatioita, vaan ne ovat hänelle yhdentekeviä kuten myös kanssaihmisten tunteet ja kokemukset.

Baldacci ei tarvitse kainalosauvokseen riimittelyä eikä revittelyä.
Murhat murhina, mutta lukijan silmille ei purskahtele suuremmitta suruitta sisälmyksiä eikä lauserakenteita joudu tankkaamaan. Hän on riittävässä määrin omaleimainen  kirjailija, joka tuottaa  luontevaa, fundeeraavaa ja mukanaan kuljettavaa tekstiä.  Kieliasu on pukeva. Juonenrakentelu on jäntevää ja persoonissa on riittävästi ryhtiä  ja ytyä.  Baldacci on selkeäajatuksinen ja hyväkynäinen kirjailija, joten sivumäärästään huolimatta kokonaisuus kantaa, kunnes kannet napsahtavat kiinni. Kaikki tämä luo lukemiseen oman positiivisen viretilansa.

Vanhaa tuli joskus hurjassa nuoruudessa vallattua, mutta nyttemmin: 
- Tietoisuuttani asuttaa elinikäinen talonvaltaaja - joka olen minä itse... 

Ja hyvä niin:

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Wanhojen tanssit...


tanssittiin perjantaina 170 parin, kauniiden neitosten ja komeiden herrojen voimin sekä suuren soittokunnan tahdittamana täydelle katsomolle.

Illan ohjelmassa oli paitsi näyttävä sisääntulo Erkki Melartinin iki-ihanan Prinsessa Ruususen häämärssin tahdissa: Avaustanssi, Tango, Fireman's dance, Kehruuvalssi, Jiffy Mixer, Seems like, Salty Dog rag, Krakoviak, Wienervalssi ja Loppukiitokset tanssijoiden omavalintaisena mixauksena.
Tango - ruusu hampaissa - luonnollisesti.





 Amigo Avec ja kaikki muut esiintyjät: lämmin kiitos kokemuksen jakamisesta!

Hurmaavaa:

perjantai 17. helmikuuta 2017

Penkkariperformanssia HeVi-osastolla


Kaikilla päivillä on luonteensa ja kulkunsa. Eilispäivä alkoi hilpeästi: kauppareissulla lukulasit nenänpäällä keskittyneesti kauppalistan saloja tutkaillessani pölähdin keskelle iloisesti hälisevää Tikru-, Nasu- ja pupuasuista, teddyhaalareihin sonnustautunutta tyttöparvea.

Täysin spontaanisti näystä riemastuneena täräytin: "Olette te vaan upeita ja ihania! Hauskaa penkkaripäivää ja tsemppiä kirjoituksiin!"
Näillä neitokaisilla oli tilannetaju ja käytöstavat kohillaan: he muodostivat piirin ympärilleni, kumarsivat ja niiata niksauttivat ja kuorossa korrektisti loitselehtivat lausuman: "Kiitos Teille ja hyvää päivänjatkoa!"





Tätä hilpeänhauskaa tyhjästä polkaistua tapahtumaa ja ilonpitoa keskellä HeVi-osastoa seurasi paheksuvakatseisten, mykkien ruttunaamojen harmaa massa selkeästi päätään puistellen malliin: tuollakin ongelmajätemummolla on taas aamulääkkeet ottamati ja sillä viiraa vinhasti; tui-tui.

Abit kiipesivät ketterästi kuorma-autonsa lavalle, heilauttivat kättään ja ajaa hurauttivat matkoihinsa.  Minä tyttö puolestani painelin frissalle ja hapannaamat jäivät haalimaan potaattejaan.

Mikä porukoita oikein vaivaa? Elämätön elämäkö?? Yllätyshauskan kokeneena ja siitä ilahtuneena

pohtii:

tiistai 14. helmikuuta 2017

Onnellista Ystävänpäivää...



Sinulle Ystäväinen,  joka tänne piipahdit!





Tahtoisin sanoa sinulle jotain kaunista, ystäväni,
Joka murehdit maailman myrskyissä,
Sinulle, joka tunnet itsesi hyljätyksi, unohdetuksi.
Katso elämää valoisin silmin vaikka se tuntuisi vaikealta.
Lähde joskus aikaisin aamulenkille, kun aurinko ei ole vielä noussut.
Katsele taivasta, kuinka kaunis se on, kuuntele maailman ääniä, nauti luonnosta.
Silloin ehkä huomaat, ettet ole yksin. Sinulla on joku,
Jossain kaukana, mutta silti niin lähellä, joku, joka ajattelee sinua.
Älä ihmettele, jos kyynel vierähtää poskellesi,
Se on merkki siitä, että olet nähnyt ja tuntenut,
Kuinka kaunista on luonto ja sen pienet kasvit.
Ehkä huomaat, miten suuri maailma on,
Vaikka se tuntuu joskus pieneltä.
Anna ajatuksesi levätä, kuuntele sydämesi ääntä.
Silloin saatat tuntea itsesi kaivatuksi jonkun sydämessä.
Silloin voit tuntea itsesi onnelliseksi.
(Suvi Kantola)




Lämpimästi: