sunnuntai 2. elokuuta 2020

Iloisesti alkoi elokuu...


Heinäkuu loppui kiukuttavaan Windows-päivitykseen, joka sai paitsi masiinan epäjärjestykseen, meidät kaksi pahemman kerran tilttiin ja verenpaineet kilpailukykyisiin lukemiin - arghh!! Joten aikamme turhaan ja yhä turhautuneempina puhistuamme,  ei auttanut kuin yhteys takuuvarmaan toimijaan  J:nTeknTukeen; eikö tälläkään kertaa suotta:)

Sovittiin treffit lauantaille, kun niin somasti sattui, että ovat täälläpäin Amigon Vierelläkulkijan vanhempien luona sekä rippi- että 50-vuotisjuhlissa.  Kanssakulkija vietti aamupäivän perinteisissa ampumakisoissa ja meikätyttö lenkkeillen sekä omiaan touhuten.




Kuinka ollakaan tapaamisen ja nuorten noutomme ajoituttua myöhäisiltapäivälle,
tuli kutsu samalla pysähtyä juhlatalossa nauttimaan rippiäiskahvit.
Kyllä vaan oli nuori mies komia ja iloinen näky juhlavaatteissaan ja yksi etappi takanapäin. Eikä ollut miehen ikään tullut Isänsäkään vielä ehtinyt pahemmin  rupsahtaa:)

Meille oli suuri ilo vaihteeksi  musta-valko teemaisten tapahtumajatkumon jälkeen saada osallistua  ilon juhlaan! Ja kuulla tiukat, nostalgiaa nostattaneet kotiintuloaikaneuvottelut, jotka käytiin kypärä kädessä ja ajeluvaatteet vaihdettuina rippilapsen ja vanhempien välillä. Onnistuneet sellaiset, sillä juhlan kunniaksi rapsahti tunti lisäaikaa. Roppakaupalla iloista puheensorinaa, naurua ja elämisen riemua kera lämpimin halauksin, joten lämmin kiitoksemme Isäntäväelle riemukkaasta iltapäivästä!




Vielä jaksoi Amigo illansuussa laittaa tietokoneen laulamaan ja lukea sille kiukuttelusta kipakat madonluvut. Tiedämme olevamme varsin onnekkaita,
kun meillä kaiken muun hyvän lisäksi on back uppina tällainen vankkumaton tuki, jota suuresti arvostamme emmekä suinkaan pidä sitä itsestäänselvyytenä. Kanssakulkija kyyditsi sitten pitkästä päivästä nuupuneet, mutta iloiset ja tyytyväiset nuoret ovelta-ovelle malliin kotiinsa nelijalkaisten ystäviensä Nelman ja Sulon luokse.

Aina joskus elämä tarjoaa iloisia yllätyksiä, jotka lämmittävät sydäntä ja sielua, ravistelevat pölyt pois sekä  asettavat arjen pienet harmit omiin olemattomiin mittasuhteisiinsa ja perspektiiviinsä...

Näistä ilonpisarain poiminnoista on hyvä jatkaa kohti elokuun leppeän usvaisia aamuja ja kuutamoöitä sekä tulevaa lomasta luonnon helmassa.

Hyvän mielen hyrinässä:

keskiviikko 29. heinäkuuta 2020

Anders Roslund: "Sä kasvoit neito kaunoinen/Jamåhonleva" - ex Libris...


"Sä kasvoit neito kaunoinen", Anders Roslund, WSOY, 2020, 463 s., suomentanut Annamari Typpö.

Anders Roslund  (s.1961)  on ruotsalainen journalisti ja kirjailija, joka tuli tunnetuksi erityisesti kirjoittajakaksikko Roslund & Hellströmin toisena osapuolena. Roslund oli työskennellyt kulttuuritoimittajana, julkaissut kymmenen kirjaa ja saanut lukuisia palkintoja, muiden muassa himotun Lasiavaimen.
Hänen työparinsa Börge Hellströmin (1957-2017) kanssa kirjoittama
Kolme sekuntia-trilogia oli kansainvälinen menestys. Sä kasvoit neito kaunoinen on itsenäinen jatko-osa trilogialle. Roslundin teoksia on käännetty 36 kielelle. (Lievelehti)

                                                       ©Emil Eilman-Roslund

"Komisario Ewert Grensiä piinaa vuosien takainen muisto rutiinikeikaasta,
joka muuttui painajaiseksi. Naapuri valitti melusta. Oven takaa kaikui onnittelulaulu. Telkkari pauhaasi ja pöydällä oli kakku kynttilöineen.
Pikkuinen Zana halusi vain laulaa syntymäpäivälaulua äidin, isän, veljen ja siskon kanssa. Ei hän voinut tietää, että koko hänen elämänsä oli muuttunut - ja samalla komisario Grensin ja soluttautuja Piet Hoffmanninkin elämä.
Zanan tapaus nousee uudestaan esiin samaan aikaan, kun Piet Hoffmann vedetään mukaan vaaralliseen tapahtumaketjuun. Toiset yrittävät estää Euroopan laitonta asekauppa - ja toiset edistää sitä." (Takakansi)


Edelliskerran oli ilo nauttia Roslundin tarjoamasta täyslaidallisesta toimintaa
Kolme tuntia  (2018) - dekkarin parissa sekä hänen sinne tänne ripoittelemiensa eettisten ja moraalisten pähkinöiden aukaisuyrityksistä. Intensiivisesti, suorastaan immersoivasti sekä uteliaisuutta herättävästi alkaa 5-vuotispäivien poikkeavalla viettotavalla tämä uutukainen. Ja nyt kutsuille rikoskomisario
Evert Grensin, miehen, joka kuuntelee Siw Malmqvistia ja Cliff Richardin
Lucky lipsiä, ja joka ei ollut koskaan pitänyt kesästä, matkassa:

Evert Grens: -  Hänen niskansa oli kipeä ja jäykkä, jalkaa särki kuten tavallista. Vanhin  tutkintayksikön pölyisellä käytävällä, toiseksi vanhin koko Tukholman poliisissa. Ei edes puolta vuotta siihen suureen mustaan aukkoon, joka pelotti häntä enemmän kuin hänen oma sänkynsä, aukkoon, johon pudottiin päistikkaa ja jossa ei ollut pohjaa. Ainoa asia jota hän ei olisi saanut ajatella ja ainoa jota hän
ajatteli...

Piet:  - Älä koskaan, koskaan anna niiden paskiaisten napata sinua, jos voit itse napata heidät ensin. Tätä periaatetta hän oli noudattanut sekä pienenä poikana koulumatkalla että aikuisena ollessaan menossa tekemään huumekauppoja.
- Jos he tekevät niin, minä teen näin. Jos he sanovat niin, minä sanon näin.-  Kysymys oli aina ollut siitä, että piti tietää, minkä oven avasi ja mitä sen toisella puolen oli. Tästä piirteestä oli hyötyä, kun Ruotsin poliisi myöhemmin värväsi hänet soluttautujaksi ja ilmiantajaksi järjestäytyneen rikollisuuden piireihin.
Ja hän selvisi hengissä, kehittyi ylivoimaiseksi juuri siksi, että hän oli aina askeleen edellä, ennakoi vastapuolen aikeet ja piti huolta siitä että seuraava siirto,
hänen omansa oli vieläkin parempi.

Jossain kohtaa Grensin ja Hoffmannin tiet ja tutkinnat risteävät, kohtaavat ja yhteisen intressin vuoksi tämä kaksikko päättää lyödä viisaat päänsä ja kokemuksensa yhteen, yhdistää voimansa ratkaistakseen ristiin soluttautumalla ja tietojen yhdistämisellä mutkikkaan tapausvyyhdin.

Grens: - Tutkin parhaillaan kahta murhaa, jotka erittäin todennäköisesti liittyvät valtakamppailuun siitä, kuka jatkossa tienaa sillä että nuoret ruotsalaismiehet yrittävät ampua toisensa seulaksi.
Ja sitäpaitsi uskon, että ne liittyvät jollakin lailla myös sinun tilanteeseesi.
Teemme siis näin, Hoffmann. Sinusta tulee minun yhteyshenkilöni, kun soluttaudun poliisitaloon sinun puolestasi. ja minusta tulee sinun yhteyshenkilösi, kun sinä soluttaudut asekauppiaiden joukkoon minun puolestani.

Kolmen päivän trilleri kostosta ja petoksesta = on yhtä tuuhean tekstin riemujuhlaa. Juonenkuljetuksen ja kerronnan riennon ohella Roslund sukeltaa persoonissaan pintaa syvemmälle ja saavuttaa näin ollen lukijassaan vankkaa kaikupohjaa sympatian tunteita viritellen ja vaalien.

Kaiken muun hyvän lisäksi saamme myös tietää, mitä tarkoittaa Ulcinjin 
teloitus, mikä on se kaikken paras kollegiaalinen  lahja  ja mitä tarkoittaa,
jos/kun kerran ottaa pienen tytön syliinsä kantaakseen hänet ulos  turvaan;
mikä on kantajan vastuu pään painuessa olkapäälle...  

Kuinka puri Roslundin tyyli ja helähtikö Sadun laulu blogissa
Kuunnellut äänikirjat selviää klikkaamalla.

Roslund ei tyhjäkäyntiä tunne eikä haahuilua harrasta. Laadukasta ja tasapainoista luettavaa, jonka parissa viihtyy ja jota lukiessa ei unihiekka silmiä kutittele:)
Joten otanpa kokemuksen syvän rintaäänen suomasta  neuvosta vaarin ja yrittelen hilppaista ennakoiden elon polkua etiäpäin,

askelen edellä:

perjantai 24. heinäkuuta 2020

Pekka Kytömäki: "Sytytys Palindromirunoja" - ex Libris...


"Sytytys Palindromirunoja", Pekka Kytömäki, Aviador Kustannus Oy, 2020, 102 s. "Palindromin mestari, tamperelainen Pekka Kytömäki (s.1975) jatkaa toisessa palindromikokoelmassaan Sytytys Kokoelman Aattelu rulettaa viitoittamaa tietä." (Takakansi)

                                                               ©Ossi Ahola

"Nyt käsittelyssä ovat ihmissuhteet, taide, populaarikulttuuri, tamperelaisuus, joulunvietto ja skeittaus, tekijän rakas harrastus. Välillä palindromisti vakavoituu pohtimaan globaaleja ongelmia ja vallankäytön vinoutumia. Kaiken yllä leijuu kuitenkin silloinkin lämmin huumori ja leikki" (Takakansi)


Edellisen kerran tavatessamme Kytömäki väitti, että Aattelu rulettaa
ja toden totta, niin somasti pääsi lukiessa käymään! Kiinnosti myös kokeilla, kuinka palindromin kieputtaminen itseltä sujuisi, ja totesin, sinnikkäästi  nystyräni umpisolmuun veivattuani, jotta taitaapi olla kuninkuuslaji, jonne kompuroilla koneilla ja kaakeilla ei asiaa;)

Teos sisältää vinkeästi nimetyt luvut: Hauska riimi, Heviletti luukuttaa, Studiosäteet, Nämä leikkielämät, Duunia paiskivat, Kivat tilit, Vallan alta ja Hämärtyvä sini. Kytömäki on omistanut teoksen vanhemmilleen:
Isä kosi äitiä. Iso käsi!

Isyys:
Isä,
kannatat,suvaitset,
Syysi ei lie isyystesti.
Avustat: anna käsi.


Kirjaston sivistävä vaikutus
Älliä silität
otsani alta.

Taasen älliä
puuttuu päillä.
Ne saatat,
lainastotäti,
lisäillä.


Mielensäpahoittaja
Nämä leipälajisi:
turtunut uuno,
nuutunut rutisija
läpi elämän.


Palindromisti pankissa:
Aah, rahaa.
Katsoi saldoja,
jodlasi.

Ostakaa harhaa!


Alussa oli sana:
Iski kieli, ölisi,
löi leikiksi.


Toisteisesti: oli ilo  - lukea siis:)
Juu-u ja toden totta: siinä missä heviletti luukutti, teki kyllä parhaansa yks´kin

sunnuntai 19. heinäkuuta 2020

Adrian McKinty: "Ketju/The Chain" - ex Libris...


"Ketju", Adrian McKinty, Kustannusosakeyhtiö Otava, 2020, 398 s., suomentanut Antti Saarilahti.

"Adrian McKinty  (s.1968)  syntyi ja kasvoi Belfastissa Pohjois-Irlannin levottomuuksien aikaan. Hän opiskeli Oxfordin yliopistossa filosofiaa ennen kuin muutti Yhdysvaltoihin ja ryhtyi opettajaksi.
McKinty on kirjoittanut lukuisia trillereitä ja dekkareita, joita on käännetty yli
20 kielelle, ja voittanut useita kirjallisuuspalkintoja. Hän oli tästä huolimatta jo luopumassa kirjailijan urastaan taloudellisista syistä. Agentti kuitenkin uskoi McKintyn lahjoihin ja suostutteli hänet jatkamaan.
Tuolloin Uber-kuskina ja baarimikkona elantonsa tienannut McKinty alkoi kirjoittaa Ketjua. Romaanista tuli maailmanlaajuinen menestysteos, joka sai hullaantuneen vastaanoton ja jonka elokuvaoikeudet myytiin juuri Paramountille." (Lievelehti)

                                                            ©Leah Garrett

"Joka aamu Rachel jättää tyttärensä Kylien bussipysäkille ja lähtee töihin.
Eräänä päivänä puhelu tuntemattomalta mullistaa hänen koko elämänsä.
Soittaja kertoo siepanneensa Kylien. Jos Rachel haluaa lapsensa takaisin,
hänen täytyy seurata ohjeita: maksa lunnaat ja kaappaa jonkun toisen lapsi. Soittaja on itsekin äiti, jonka poika on viety, ja jos Rachel ei tee kuten käsketään poika kuolee." (Lievelehti)
- Uhri. Selviytyjä. Sieppaaja. Rikollinen. Sinusta tulee näitä kaikkia.
Olet nyt osa Ketjua...



Aina on mukavaa tavata uusi kirjailija ensisuomennoksin, tuorein tyylein ja juonenkiehnännöin. Ketjutettu sieppaus on uusi (?) ja inha ja moraalitonkin ajatus, mutta vaikeaa olisi näin äitinä ja isoäitinä muiden ratkaisuja lähteä moralisoimaankaan. Relevantti kysymys: mihin sinä olisit valmis ryhtymään pelastaaksesi lapsesi? Minä en tiedä... 
Teos on kaksiosainen: Kadonneet tytöt ja Labyrintin hirviö sisältäen 77 nasevaa lukua. Ja ensimmäinen  sitaatti: Labyrintin luomiseen tarvitaan vain kaksi vastakkaista peiliä. (Jorge Luis Borges: Seitsemän yötä)
Mutta otetaanpa tyylinäyte  McKintyn taidoista:

-  Tyhjä hiekkaranta. Tunteeton taivas. Aaltoa aallon perään kylmässä, mustassa meressä. Rachel nousee Appenzellerien talon takaportaat. Ulkoapäin talo näyttää olevan tyhjillään. Sisään keittiön kautta. Kellarin portaiden ääreen. "Kylie?" Alhaalta kuuluu ääniä. Rachel hämmästyy. Hitto vieköön. Mitä nyt? Hän vetää revolverin esiin, osoittaa sillä eteensä ja kävelee portaat alas.
Kylie ja Amelia ovat kupoliteltassa. He ovat pelaamassa Operationia.
Kyliella ei ole hiihtomaskia päässään. He ovat syöneet perunalastuja, ja Amelia nauraa katketakseen. Tämä on ensimmäinen kerta, kun Rachel kuulee Amelian nauravan. Rachel istahtaa rappusille ja panee aseen pois.

Hän haluaisi suuttua Kylielle siitä, ettei tämä noudattanut ohjeita. Mutta hän ei pysty. Kylie huolehtii pikku-Amaliasta siten kuin ihmisen kuuluu huolehtia toisesta ihmisestä. Kylie on myötätuntoisempi kuin Rachel. Kylie on urheampi kuin Rachel. Rachel palaa yläkertaan. Hän laskee aseen keittön pöydälle ja istuu alas.
Kuvotus ja itseinho valtaavat hänet. Tällaista ei olisi ikinä tapahtunut, jos hän olisi ollut parempi äiti.
Hetken hän miettii, miltä tuntuisi työntää pistoolin piippu omaan suuhun.
Miltä viileä hiiliteräs tuntuisi hänen kielellään? Tuntuisiko se levolliselta?
Ajatus säikyttää Rachelin, ja hän työntää aseen kauemmas. "Milloin tämä oikein päättyy?" hän kuiskaa pimeyteen. Pimeys pysyy vaiti.

Nasevaa sikäliskin, että kirjailija käyttää runsaasti mietelauseita ja sitaatteja - Voitaire, Kierkegaard, Camus. J.G. Ballard etc. - ripoteltuina sinne tänne.
Ne ovat sinällänsä osuvia ja hauskoja, tunnustan ilomielin viljeleväni  niitä kielenkäytössäni itsekin runsaasti, mutta lukiessa matkan varrella tuli saturaatiopiste vastaan ja tyylikeinona päälleliimatun sekä tarpeettoman ymppäyksen maku.

Jos vielä jätetään dekkarin kekseliäs, joskin kananlihalle vetävä idea vain osaksi lukukokemusta, niin McKintyn tyyli on raikasta ja iskevää. Kerronta etenee kompastelematta tilanteesta toiseen ja päähenkilöiden tuntemuksia on kuvattu pintaa syvemmältä. Filosofinen ja psykologinen osio on kirjailijalla hanskassa. Antti Saarilahdelta näpsäkkä käännös. Summa summarum: toimiva ja laatuisa teos, joka viritti  mielenkiinnon kirjailijan tulevia suomennoksia kohtaan:)

Millä mielellä kuunneltua-blogin Satu on ketjua tunnustellut, selviää klikkaamalla:)

Teoksen viimeinen sana on: Sláinte! Johon epäröimättä:

Sláinte:

lauantai 18. heinäkuuta 2020

jørn Lier Horst: "Koodi/Katharina-koden" - ex Libris...


"Koodi", Jørn Lier Horst, Kustannusosakeyhtiö Otava, 2020, 386 s.,
suomentanut Päivi Kivelä.

"Jørn Lier Horst (s.1970) on norjalainen bestsellerkirjailija ja entinen rikostutkija. Hän on voittanut koukuttavilla ja kantaaottavilla dekkareillaan useita palkintoja, muun muassa Pohjoismaiden parhaalle dekkarille myönnettävän Lasiavaimen. Wisting-sarjan oikeudet on myyty yli 20 maahan." (Kustantaja)

                                ©Marius Batman Viken/Salomonsson Agency 2017


"Katharina Haugen katosi 24 vuotta sitten. Johtolangaksi jäi vain omituinen paperille kirjoitettu numerosarja. Ratkaisematon tapaus ei jätä rikostutkija
William Wistingiä rauhaan. Aina katoamisen vuosipäivänä hän käy tapaamassa Martin Haugenia, miestä, jota ei pystynyt auttamaan. Wisting lukee tapauksen kansiota yhä uudelleen etsien vastauksia ja pähkäillen koodia, jota ei onnistunut murtamaan.
Kun yllättäen toinen nainen katoaa, ja sitten myös Martin, Wisting joutuu kysymään itseltään, kuinka hyvin hän tuntee ystävänsä - ja mitä Katharinalle todella tapahtui vuosia sitten." (Lievelehti)



Horstin & Wistingin ratevassa seurassa on tullut vietettyä tovi jos toinenkin, ja se kertonee jo jotain...
Koodissa kuvaan astuu myös KRP:n mies, vastaperustetussa  Cold Case yksikössä tai virallisesti EU-ryhmässä työskentelevä Adrian Stiller, joka oli uudelleen alkanut tutkia erästä tapausta toivoen yhteiskumppanuutta.

Wisting - Hän ei ymmärtänyt miksi Line vastusti tämän vanhan tapauksen pohtimista. Yleensä ratkaisemattomat arvoitukset ja vastausta vaille jääneet kysymykset kiehtoivat tytärtä. Sama tiedonjano, joka oli tehnyt Wistingistä rikostutkijan, oli tehnyt Linestä toimittajan. Jos Line tuli tienhaaraan ja päätti kääntyä oikealle, hän halusi silti tietää minne vasemmanpuoleinen tie olisi johtanut. Amalien syntymän jälkeen hän oli alkanut harrastaa sukututkimusta, koska isää ei oikeastaan ollut. Taustalla oli kuitenkin syvällisempää tiedonhalua. Wisting ymmärsi miten palkitsevaa oli löytää yhä uusia sukuyhteyksiä ja laajentaa ja täydentää kokonaiskuvaa. Rikostutkinnassa oli paljon samaa.

Line:  - Vastauksien etsiminen oli pohjimmainen kaikessa Linen toimittajantyössä. Line ei halunnut pelkästään raportoida tuoreista tapahtumista.
Hän halusi tietää, mitä niiden taustalla oli. Tätä ominaisuutta VG:n toimituksessa arvostettiin. Päätoimittaja halusi pitää hänet ja oli pidentänyt Linen äitiiyslomaa siinä toivossa, että saisi hänet takaisin.

Kokeneena ja sinnikkäänä tutkijana ja koodinmurtajana Wisting on epäilemättä parasta A-luokkaa, mutta noin pikku-Amalien isoisän roolissa hänellä lienee vielä petraamisen varaa, vai mitä tuumitte seuraavasta:

-  Nyt se oli tullut, hän tunsi sen. Hän oli aivan vähällä ymmärtää. Jokin repliikki, kuva, merkityksetön pikkuseikka oli tarttunut alitajuntaan viimeiseten kahdentoista kuukauden aikana ja auttoi nyt häntä saamaan langanpäästä kiinni.
Hän luki numerot ääneen auttaakseen aivojaan nostamaan jotain pintaan.
"206, 613, 148..."
Pikku Amalie matki häntä, koitti lausua samoja numeroita ja nauroi epäonnistuneelle yritykselleen. Wisting vilkaisi lasta. Tytön suunympärys oli aivan sininen. Kädessä oli kuulakärkikynä. Tyttö oli purrut siihen reiän ja muste valui pitkin sormia. Amalie nauroi ja jokelsi ja työnsi taas kynän suuhun.
Wisting heitti paperit pöydälle, ryntäsi lapsen luo ja nappasi kynän kädestä.
Tytön huulet, hampaat, kieli ja leuka olivat värjäytyneet siniseksi. Wisting nosti hänet kainaloon ja kantoi kylpyhuoneeseen, avasi hanan ja piti tyttöä pesualtaan päällä. Amalia alkoi uudelleen parkua. Wisting roiskutti vettä suoraan avoimeen suuhun. Amalie yski ja köhi. Väri valui altaaseen...

No, eipä tuossa uutta auringon alla pikkuväkihän on toimissaan salamannopea: soitto terveyskeskukseen rauhoitti isoisän ja tapahtumain kulku sekä tyttären uusi look menivät  Line-äidillekin noin kohtalaisin meriselvityksin konsensuksella läpi:)

Rauhallista, mutta varmasti etenevää pitkäjänteistä tutkintaa, jossa isän ja tyttären tiet risteävät ja limittyvät metkasti. Horst omaa selkeän kerronnan ja juonenpoljennon taidon turhia tehosteita tarvitsematta, ja hän käyttää henkilöiden luonnissaan tarkasti havainnoivaa psykologista silmää.
Oiva valinta näin hellepäiväin lukemistoksi, tasokasta kerrontaa vaan ei hikihattuista action-rymistelyä. Laadulla on kirjoittajansa, ja sarja kantaa edelleen mainiosti!

Mukana koodia ratkomassa on oltu myös blogeissa: Hemulin Kirjahylly ja Kuunnellut äänikirjat:)

Joukon jatkona arvoitusta pähki:


torstai 16. heinäkuuta 2020

Terveisiä Fiskarsista


Heinäkuu on hyvää vauhtia etenemässä kauniine ja vaihtelevine keleineen kohti elokuun kuutamoita ilman suurempia lomasuunnitelmia tai tapahtumia, mutta jotain pientä mukavaa ja suurta hauskaa on ollut kartalla:

Halki vehmaiden  ja osin jo valkoisin paalein koristelluin peltojen sekä kauniiden mäntykankaiden ajaa hurautimme Fiskarsiin, jossa olemme muutaman kerran käyneet nauttimassa jokivarren rantapolkuja vanhojen tammien katveessa tepsutellen ja rakennuksia  rauhassa ihaillen sekä putiikeissa piipahdellen:











 
Vaikka kuvat ehkä muuta kertovatkin, niin tänä vuonna olivat parkkipaikat täpösen täynnä, ja väkeä oli kiitos lomakauden ynnä nyt niin tapetilla olevan kotimaan matkailubuumin johdosta kuin meren mutaa.
Nautimme kuitenkin retkestä kauniissa miljöössä rauhassa kahvitellen ja makoisat munkkipossut mussutellen.

Tuota ennen suurta hauskaa puolestaan oli saada päivällisvieraita ensimmäisen kerran sitten karanteeniin joutumisen eli Amigo ja Tyttöystävä eli nykyisin kait paremminkin jo Vierelläkulkijansa saapuivat kuulumisten vaihtoon ja herkuttelemaan sekä Amigon Tekn.Tuki laitteitamme justeerailemaan.
Kyllä maistuivat Vaarin sisäfileet ja kermaperunat alkupaloineen ja tykötarpeineen sekä mansikkatorttu kahveineen, ja kyllä me nauroimme ja puhua pulputimme sydäntemme pohjasta halaten mennen tullen - ja vähän välilläkin.
Illan kruunasi vielä myöhemmin Amigolta saatu viesti sisältäen vahvistuksen siitä, että suvun perinteet jatkuvat ja kauppatieteen opinnot avautuivat hänelle sisukkaan ja määrätietoinen sekä peräänantamattoman uurastuksen jälkeen!!

Elämän hymyillessä:

lauantai 11. heinäkuuta 2020

Jens Henrik Jensen: "Jäätyneet liekit" - ex Libris...


"Oxen Jäätyneet liekit", Jens Henrik Jensen, WSOY, 2020, 525 s. suomentanut Sanna Manninen.

Jäätyneet liekit on kolmas osa tanskalaisen Jens Henrik Jensenin (s.1963) kansainväliseen suosioon nousseessa Oxen-sarjassa,
josta SF Studios Denmark valmistelee tv-sarjaa. Aiemmin siinä ovat ilmestyneet Hirtetyt koirat (2018) ja Pimeän miehet (2019).
Ennen kirjailijaksi ryhtymistään Jensen työskenteli pitkään toimittajana, ja sitä perua on hänen intohimonsa salaisten valtarakenteiden tutkimiseen. Päähenkilönsä Niels Oxenin lailla Jensen viihtyy metsän siimeksessä.

                                       ©Nils Pedersen

"Niels Oxen, josta Danehof-verkosto luuli jo päässeensä eroon,
toipuu vakavista vammoista Ruotsin saaristossa ja on elämänsä tiukimman valinnan edessä: Jos salaisen valtaverkoston johtajille selviää, ettei Oxenia saatukaan hengiltä, alkaa ennennäkemätön ihmisjahti.
Jos taas Tanskan poliisi huomaa hänen olevan elossa, häntä vaaditaan tilille murhasta, jota hän ei ole tehnyt. Oxen ei halua pakoilla loputtomiin vaan saada elämänsä takaisin - ja ennen kaikkea tavata Magnus-poikansa. Mukaan taisteluun hän saa Margrethe Franckin ja
Axel Mossmanin, jotka Danehof on savustanut työstään tiedustelupalvelussa. Mutta näkymätön vihollinen yhteiskunnan huipulla on vaikea vastustaja." (Takakansi)



Jensenin ja Oxenin kera tuli edelliskerran seikkailtua Hirtettyjen koirien  parissa.  Etovasta nimestä huolimatta nimi ei ollut enne, mitä Jensenin dekkaristin taitoihin tulee. Tässä uutukaisessakin pyöritään oikeuden haun teemassa Danehofin Pohjoinen-Itä- Etelä- akselin valtaelitiin kintereillä, joten ans'kattoo kuinka Oxenin & kumpp.  vainukoiran taidot 
rinta rinnan suuntana The Gate od Hell purevat.  Ja tassutteleehan tässäkin iloisesti häntäänsä heilutellen Mossmanin Bonnie-koissu isäntänsä lenkkiseurana ja ulkoiluttajan virassa. Mutta sitä ennen näyte Jensenin kirjallisista taidosta muunkin kuin action-kuvauksen suhteen:

Jens Oxen, monin kunnia- ja urhoollisuusmitalein palkittu sankarimme  alias Adrian Dragos, kurja romanialainen pikkurikollinen:
-  Hahmo istui liikkumatta kalliolla ja imi voimaa auringosta kuin lämpöä janoava matelija. Vuorimäntyjen ja sammalmättäiden välissä kasvoi kanervaa lohduttomina ruskeina lämpäreinä. Syviin varjoihin ja kallionkoloihin jäänyt lumi todisti talven valtakauden jatkumisen. Näköpiirissä ei liikkunut mikään muu kuin varis, joka nokki notkossa jotain, ehkä jäniksen raatoa. Vuoden kolmannen kuun maisema oli karu ja näivettynyt.
Kalliolla istuva hahmo oli kivettynyt risti-istuntaan. Selkä suorassa ja varpaat paljaina, kädet reisillä. Mies. Maaliskuun kova valo paljasti miehen alastomassa yläruumiissa lukemattomia arpia. Osa arvista oli vanhoja ja haalistuneita, osa uudempaa perua. Sadoin tikein kiinni ommeltujen haavojen  tumman sinipunaiset jäljet kaartuivat pehmeästi tai risteilivät repaleisesti eri puolilla kalpeaa, jäntevää kehoa.
Hiukset oli koottu niskaan lyhyeksi poninhännäksi ja parta levisi laikkuina pitkin kaulaa, leukaa ja poskia. Mies oli kuin haaksirikkoutunut kalliolohkareiden, kanervien ja havupuiden muodostamassa saaristossa.
 - Miehen vasemmalla puolella olivat vanhat kumisaappaat, ja sukat oli työnnetty niiden varsiin. Oikealla puolella oli aluspaita, ruutupaita ja villapaita. Pinon päällimmäisenä oli jotain, mikä säihkyi auringossa. Veitsi. Terässä oli ruostetäpliä ja varsi oli nähnyt parhaat päivänsä.
Vartta oli korjattu kietomalla sen ympärille purjelankaa.

Noin kuolleeksi mieheksi Oxen on varsin pontevaa ja toimintakykyistä poikaa saatuan toipua taitavan ja elämää ymmärtäväisen sekä itsekin sen kolhuja maistaneen Tessan hellässä huomassa:

Theresa "Tessa" Lövgren:  -  Hän oli hengissä, koska tuulet,virtaukset ja muut olosuhteet olivat sinä yönä Ruotsin saaristossa olleet hänelle suotuisat.  Mutta ennen kaikkea hän oli hengissä, koska entinen professori, lääketieteen tohtori Theresa Lövgren ei ollut unohtanut, miten pujotetaan lanka neulansilmään ja ommellaan haava umpeen.
"Kun sinua katsoo, niin kiitos henkiin jäämisestä kuuluu vain ja ainoastaan meidän Herrallemme." Hän muisti Tessan sanat heidän ensimmäisestä kunnollisesta keskustelustaan, joka oli käyty englanniksi. Hän ei itse uskonut Jumalaan. Hän uskoi olosuhteisiin. Niiden vuoksi hänen pelastajansa oli päättänyt vetäytyä vapaaehtoiseen eristykseen lähes autiolle Klöverönille. Jos kuka tahansa muu olisi löytänyt hänet, hän olisi päätynyt sairaalaan. Se oli loogista.

Pienenä hauskana yksityiskohtana muiden joukossa aarretta/ratkaisun avainta ei tällä kertaa rutiininomaisesti  haihatellen etsitäkään sieltä sateenkaaren toisesta päästä, vaan sen arvellaan piiloutuvan Espanjassa kasvavan, tuoksuvakukkaisen ja kauniin jasmiinipensaan alla.

Jensen hallitsee ilmeikkäät henkilökuvaukset yksilöiden vahvuuksineen ja heikkouksineen sekä kiemuraisine kytköksineen. Hän kirjoittaa vallasta ja sen väärinkäytöstä - voiko/voisiko sitä käyttää oikeinkin? -  sekä periksiantomattomuuden ja oikeudentajun vahvasta käyttövoimasta elämässä, tyylipuhtaasti ja lukuvirettä kutitellen.
Oxenin toimittajantausta kuultaa positiivisesti läpi kautta teoksen, ja hän itse toteaakin jälkisanoissaan, että juuri sen vuoksi hän haluaa tietää, onko fiktiossa mukana faktaa...Nämä liekit ovat oiva osoitus molempien yhdistelystä tasapainoisella tavalla:)

Per aspera ad astra...

Jensenin ja Oxenin lisäksi metsän siimeksessä viihtyy ja tämän teoksen parissa viihtyi: