tiistai 2. kesäkuuta 2020

Jorge Zepeda Patterson: "Kuolema kelloa vastaan/ Muerte contrarreloj" - ex Libris...


"Kuolema kelloa vastaan", Jorge Zepeda Patterson, Minerva Kustannus Oy, 2020, 390 s., suomentanut Mila Lahdenpohja.

"Jorge Zepeda Patterson  (S.1952) on meksikolainen kirjailija ja toimittaja.
Hän on toiminut useiden meksikolaisten sanomalehtien päällikkönä. Nykyään hän on Meksikon johtavan uutissivuston päätoimittaja ja kirjoittaa kuudessatoista lehdessä julkaistavaa viikoittaista kolumnia.
Esikoisromaani Los corruptores oli Dashiell Hammet Awardin finalistiehdokas vuonna 2013, ja hänen toinen romaaninsa Milena o el fémur mas bello del mundo sai Planeta-palkinnon vuonna 2014. Pattersonin aiemmat romaanit ovat olleet arvostelumenestyksiä ja ne on käännetty kymmenille kielille.
Hänen jännitysromaaninsa Kuolema kelloa vastaan on hänen ensimmäinen suomennettu teoksensa. (Lievelehti)


                                                  C Sashenko Gutierrez


"Ranskalainen Marc Moreau on pyöräilyjoukkueensa avainhenkilö.
Yksitoista vuotta hänen tehtävänsä on ollut tukea kilpailuissa parasta ystäväänsä ja joukkueen ykkösmiestä Steve Panataa. Marcin avulla Steve on matkalla kohti viidettä Tour de France -voittoaan. Tällä kertaa Ranskan ympäriajo kuitenkin muuttuu veriseksi taisteluksi, kun joku ryhtyy eliminoimaan kilpailijoita yksi kerrallaan. Kaikista osallistujista tulee epäiltyjä.
Ranskan poliisi tarvitsee kilpailijoista sisäpiirin tietoa ja pyytää Marcin apua murhaajan selvittämiseksi. Kilpailun edetessä niin epäiltyjen kuin mahdollisten voittajienkin lista lyhenee lyhenemistään. Ja uhka Marcia ja Steveä kohtaan kasvaa etappi etapilta. Kuka haluaa voiton hinnalla millä hyvänsä?
Kehen Marc voi luottaa? Ketä hänen tulisi suojella? Kun maaliviiva häämöttää,
on Marcin päätettävä mitä hän on valmis riskeeraamaan voiton, rakkauden ja oikeudenmukaisuuden takia." (Takakansi)




Voi hurja: uusi kirjailija ja kilpapyöräilyn maailmaan sijoittuva dekkari, tätä ei voi ohittaa! Kesäkelien vielä nyt ollessa kauneimmillaan niin, mitäpä muuta tyttö keksisi kuin hypätä pyörän selkään ja suunnistaa tuntemattomille tienoille polkemaan kuinkas ollakaan kylmiltään itse Tour de Francea ja rohkeasti sujahtamaan kilpapyöräilyn oudonkiehtovaan maailmaan hikoilemaan ja puuskuttamaan. Kenelle kuuluukaan maillot jaune? Mitä ovat kuuluisa ja pelätty bonkkaus ja jour sans, kammottava hetki jolloin pyöräilijan energiavarat tyhjentyvät, annus horribilis, pavé, de transicion etc.? Nippu uusia termejä ropisi makusteltaviksi ja opittaviksi.

Marc "Hannibal" Morea:   - Päädyin pyöräilijäksi - niin kuin monet päätyvät toimistovirkailijaksi tai kaupan kassaksi - koska se oli minulle kuin pelastusrengas, keino pysyä pinnalla virtaavassa vedessä. Isäni oli ranskalainen sotilas, joka vietti vuosia komennuksella milloin missäkin Latinalaisen Amerikan suurlähetystössä . Ennen kuin ehdin täyttää yhdeksää vuotta, isäni erosi äidistäni, bogotalaisesta naisesta, jolla oli perulaiset juuret ja varaton perhe. 
Siitä lähtien vietin kesäni Alpeilla, jonne isäni oli vetäytynyt eläkkeelle ja muut vuodenajat Medéllinin esikaupunkialueella. Äitini uuvutti itsensä sairaanhoitajan työvuoroillaan kahdessa eri sairaalassa ja jätti minut elämään hylätyn lapsen arkea.  - Todennköisesti olisin ennemmin tai myöhemmin päätynyt johonkin kaupunginosaani terrorisoivista nuorisojengeistä, ellei pyöräily olisi pelastanut minua...

Steve Panata: oli 21-vuotias, kun minä olin 23. Steve oli täysin pumpulissa kasvanut ja lellitty ainoa lapsi, jonka vanhemmat olivat kuuluisia asianajajia 
Santa Fessä, New Mexicossa. Hänen vanhempansa tukivat poikansa pyöräilyinnostusta, he auttoivat ja hankkivat valmentajiksi puoliammattilaisia, 
kun Steve päätti osallistua kansallisiin nuorten kilpailuihin. Hän voitti kaikissa kilpailuissa ylivoimaisesti, vaikkakin aina tukijoukkojen ympäröimänä. Ensi alkuun suojelijat olivat hänen vanhempansa palkkaamia, sittemmin kultapojun potentiaaliin ihastuneet sponsorit hoitivat rahoituksen.

Ystävyydestä:- Joskus mietin, sinetöimmekö vahvan ystävyyden siteet suojelemalla toisiamme tällä tavoin  uran alkutaipaleella, mikä sittemmin määritti niin vahvasti elämäämme. Minun mielestäni kyllä. Vielä vuosia myöhemmin kaiken jälkeen uskon, että varauksettomassa ja vankkumattomassa kumppanuudessamme oli jotain aitoa ja syvää heti ensi hetkestä lähtien.

Kova on kilpaurheilun maailma: juonittelua ja taktikointia, mutta myös yhteisöllisyyttä ja kaveruutta tarjoava! Kilpapyöräilyn maailma oli minulle entuudestaan  muutamaa ruudulla vilahtanutta kuvaa ja luettua nimeä kuten Lance Armstrong lukuunottamatta totaalisen vieras.
Liisa-Ihmemaassa - ilmiö on siis lievä ilmaisu sille tunteelle ja uteliaisuudelle,
jolla tarmokkaasti polkaisin matkaan.

Pattersonin teksti on miellyttävälukuista ja juoni kulkee rauhallisesti etappi etapilta sävyjään tummentaen. Marcin ja Steven ystävyys, veljeys on taitavasti ja herkästikin kuvattu, kuin myös pyöräilijäkaartin osin keskenäinen solidaarisuus ja avunanto sekä osin verenmaku suussa vihollinen vihollista vastaan taistelu.  Naiskauneutta tuo kuvioihin Steven kiiltokuvamainen,venäläissyntyinen huippumalli Svetlana yllättävine paikalle sinkoiluineen.  Ytyä sen sijaan löytyy persoonaltaan varsin kiinnostavasta, määrätietoisesta, ronskista ja sympaattisesta Fionasta, Kansainvälisen pyöräilyliiton teknisten tarkastajien päälliköstä, Marcin ystävästä, liittolaisesta, vankkumattomasta tukijasta ja rakkaasta.

Ihan mukava ja raikas dekkaristituttavuus, joka kuljettaa Sinut ei suinkaan silkalle leppoisalle nojatuolimatkalle Alppien maisemiin pilviä ja laaksoja bongailemaan, vaan huhkimaan hiki hatussa pohkeet maitohapoilla ylös jyrkkiä ja vielä jyrkempiä rinteitä ja toisaalta suhauttamaan alas tuulta nopeammin tukka taipuen yrittäen tasapainoitella sisäreunoilla jyrkillä, kiemurtelevilla myös teiksi kutsutuilla poluilla.

Satulaan reippaasti hyppäsi huikaten kuin entinen tyttö Sammaltunturin laella sukset jalassa:

munaks & menoks:

lauantai 30. toukokuuta 2020

Harmoniaa, hellyyttä & helluntaita...



Kuluvan vuoden viime kuukaudet ovat sujuneet vailla fyysisiä kontakteja perhekunnan jäseniin, joten läheisyyden kaipaus eli halipula on ankeuttanut ja rapauttanut mielialaa sekä alentanut elämän laatua. Mennyt viikko toi mukanaan paitsi kesän lämmön ja villisti loistoonsa avautuvan luonnon myös tervetulleen ja kauan kaivatun tapaamisryppään:

Amigon suhteen oli vallinut pisin tapaamisen katko sitten hänen syntymänsä, mutta viikko sitten meillä oli parkkipaikkatreffit heidän asuinpaikallaan kuulumisten vaihdon, chilintaimien, joiden kasvatus  on herrojen yhteinen harrastus,  ja helmikuisten tuomisten viennin tiimoilta sekä tietty halaamisen merkeissä. Onnellista oli nähdä ja kuulla nuorten voivan hyvin, olevan vahvasti kiinni elämässä ja tulevaisuudessa. Jopa ne tänä vuonna kiven alla olleet kesätyöpaikat olivat avautuneet  ja sekä Amigo että Tyttöystävä olivat jo aloittaneet työnsä. Loistavaa:)

Esikoista Puolisoineen olimme jo  kertaalleen tavanneet uuden auton teknisten tietojen avaajana ja käyttöönopastuksen tiimoilta, mutta alkuviikosta kävimme heidän kauniilla pihallaan päiväkahvilla vihertävien puiden ja nousevien sekä jo kukkivien taimien loisteessa. Etätyöläisillä on ensi viikko kesälomaa, jolloin Itä-Hämeen vuokramökille pois arjesta ja kotinurkista vie ensi kertaa heidänkin tiensä; kiitos ja leppoisaa lomaa luonnonhelmassa:)

Eilispäivänä, oivana loppuhuipennuksena puolestaan hurautimme Kymenlaaksoon Kuopuksen pesuetta tapaamaan ja voi että...
Vielä nyt kirjoittaessakin kostuvat nämä kuivasilmät ja läheisyyden luoma lämpö väreilee tiiviinä suojaten ympärillä.
Kuulumisia oli runsaasti vaihdettavaksi koululaisten etäkoulun, tänään alkaneen loman ja kaiken tapahtumarunsauden paljoudesta aiheita nyppien.
Koiratrio ei myöskään pihtaillut pusujaan ja ylsi huomionhakuisuudessan ennätyskorkealle tasolle. Syötiin ja kahviteltiin yhdessä ja hälistiin ristiinpuhuen kuten tapana on. Ja halattiin - kuten Pikku-Iten kanssa oli WhatsAppissa sovittu - niin että luut rutisivat:))





Maa kuohuu syreenien sinipunaisia terttuja,
pihlajain valkeata kukkahärmää,
tervakkojen punaisia tähtisikermiä.
Sinisiä, keltaisia, valkeita kukkia
lainehtivat niityt mielettöminä merinä.
Ja tuoksua!
Ihanampaa kuin pyhä suitsutus!
Kuumaa ja värisevää ja hulluksijuovuttavaa,
pakanallista maan ihon tuoksua!
Elää, elää, elää!
Elää raivokkaasti elämän korkea hetki,
terälehdet äärimmilleen auenneina,
elää ihanasti kukkien,
tuoksustansa, auringosta hourien –
huumaavasti, täyteläästi elää!
Mitä siitä, että kuolema tulee!
Mitä siitä, että monivärinen ihanuus
varisee kuihtuneena maahan.
Onhan kukittu kerta!
On paistanut aurinko,
taivaan suuri ja polttava rakkaus,
suoraan kukkasydämiin,
olemusten värisevään pohjaan asti!
Katri Vala




Tänä kuluneena karanteeniaikana, jona olemme toimintamme rajoittaneet viikkokaupassa- ja apteekissakäynteihin sekä tietty liki jokapäiväisiin luontokävelyihin, on tullut paljon sekä keskenään että samassa tilanteessa olevien kanssa pohdittua vaakakupissa toisella puolella olevaa elämän laadun ja toisella jäljelläolevien, potentiaalisten ikävuosien määrää.
Henkilökohtaisesti olemme päätyneet siihen lopputulokseen, että ensinmainittu painaa enemmän, joten jälkikasvun ehdoilla mennen pyrimme mahdollisuuksien mukaan tapaamisten taajuutta lisäämään kuitenkin halaamatta jättämättä,
mutta muutoin tervettä järkeä käyttäen ja  huolellisuutta noudattaen... Piste.

Heleätä huomista helluntaita ja

iloisiin elämisiin:

keskiviikko 27. toukokuuta 2020

Tommi Melender: "Poika joka luki Haavikkoa" - ex Libris...


"Poika joka luki Haavikkoa", Tommi Melender, WSOY, 2020, 184 s.

"Tommi Melender (s. 1968) on vantaalainen kirjailja ja esseisti.
Poika joka luki Haavikkoa on hänen neljäs esseekokoelmansa.
Lisäksi Melenderin tuotantoon kuuluu viisi romaania ja kolme runokokoelmaa. Yhdessä Sinikka Vuolan kanssa hän on julkaissut romaanien lopetuksia käsittelevän esseekirjan Maailmojen loput. Melenderin romaaneista 
Ranskalainen ystävä oli Finlandia ehdokkaana vuonna 2009 ja Kuka nauttii eniten Runeberg-palkintoehdokkaana vuonna 2011." (Lievelehti)

                                                            ©Rio Gandara

"Tommi  Melenderin neljäs esseekokoelma liikkuu yksityisissä ja yleisissä ulottuvuuksissa. Melender kertoo, kuinka pojasta, joka luki Paavo Haavikkoa, varttui julmuutta vihaava liberaali ironikko ja laiskuutta rakastava työhullu.
Hän ruotii henkilöhistoriansa lävitse uskontoa ja kuolemanpelkoa sekä toivon mielekkyyttä ilmastokatastrofin uhkaamassa maailmassa.
Melender tunnustaa viehtymyksensä väkivaltaiseen proosaan ja suree ylevän, elegantin vihan hautautumista verkon törkypuheen alle. Kokoelman esseet kysyvät myös, mikä on kirjallisuuden klassikoiden paikka nykykultturissa. Prosaistin rakkaudentunnustuksensa Melender lähettää Jenny Erpenbeckille ja Maylis de Kerangalille." (Takakansi)



Tommi Melender, joka ei hopota, tuputa eikä pelehdi, vain jutustelee,
joskus karhenteleekin, kietoo vaivihkaa lukijansa mukaan dialogiin, on yksi mieluisimmista kotimaisista tekstintuottajista. Aiemmat kohtaamisemme: Onnellisuudesta  2016 ja  Rautakausi  2018. Melkoisin odotuksin ja pienellä jännityksellä siis koelmaan, jonka sisältää osat: Tekijältä, I Toivon tuolla puolen, Suuri tuntematon ja Pyhä työ,  II Poliittinen historiani, Miehisyyden taakat  ja  Poika joka luki Paavo Haavikkoa sekä III Klassikoiden taivas, Kirjallisuus ja viha ja Kaksi eurooppalaista prosaistia.  Loppusivuilta löytyy lisäksi selkeä lukukohtainen kirjallisuusluettelo. Muutamia makupaloja:

- Kirjoittaminen muuttaa eletyn elämän tekstiksi, ja teksti törmää väistämättä kielen rajoihin. Kaikesta voi yrittää kirjoittaa, mutta kaikki ei taivu kirjoitukseksi. Se, mitä sanat eivät tavoita, on tekstiä ympäröivää hiljaisuutta.
- Kun kerron itsestäni, kerron samalla itseäni. Menneet minuuteni on luonut tämä nykyinen tässä, näppäimistonsä ääressä...

Esseistin kolme tärkeää  sääntöä:  1) Kirjoita asioista, jotka askarruttavat niin, ettet saa niiltä rauhaa.
2) Aloita esseen kirjoittaminen ennen kuin tiedät, mitä aiot aiheesta sanoa.
3) Eksy tarpeen tullen aiheestasi, koska harhapolut paljastavat ajatuksistasi sellaista, mitä et ole aikaisemmin tajunnut.   

- Me ihmiset elämme suurimman osan ajastamme kuin olisimme kuolemattomia, vaikka todellisuudessa elämämme on - Eugen Levinén sanoja mukaillakseni - 
vain lyhyttä lomaa olemattomuudesta. 
 - Kokemusperäisen todellisuutemme koostuu jakamattomasta nykyisyydestä, jota sävyttävät muistot menneisyydestä ja odotukset tulevaisuudesta.

Vahvoja ehdokkaita Haavikon viidestä useimmin mieleen nousevista säkeistä:
1)  - Tämä ei ole informaatiota. Informaatio menee perille. (Muistutus siitä, että ymmärtäminen on yleensä väärinymmärtämistä) 
2) Puhe virtaa virtaavassa maailmassa, / puhe virtaa virtaavassa maailmassa / 
ja sinun täytyy itse tietää miltei kaikki. (Muistuttaa siitä, että oikeaa ja väärää tietoa on aivojeni käsittelykapasiteettiin nähden toivottaman paljon.)
3) Miten ratkaisevasti lyhyitä selvännäköisyyden hetkiä / lieventää hyvä, uskottava ideologia. (Muistuttaa siitä, että politiikka ei ole läheskään aina mahdollisen taidetta.)
4) On jo uhkayritys kirjoittaa tällä käsialalla / josta ei tiedä saako siitä aamulla selvää. (Muistuttaa siitä, että tärkeiltä tuntuvia oivalluksia ei kannata sutaista muistivihkoon hätäisesti.)
5) Alat puhua. Sitä sanotaan elämäksi. (Muistuttaa siitä , että kieleni rajat ovat maailmani rajat.)

Lopuksi Melender nimeää kaksi vakuuttavaa eurooppalaisprosaistia
kielen ja kerronan uudistajan Maylis de KerangalinHaudataan kuolleet, paikkaillaan elävät ja Maailma käden ulottuvilla  sekä Jenny Erpenbeckin: Mennä, meni, mennyt , jonka Melender toteaa olevan vähäeleinen kunnianosoitus avarakatseisuudelle  ja  Päivien loppu avaten näkemyksiään heidän teksteistään. Vanhan lapsen tarina & Kodin ikävä kuuluvat myös omiin suosikkeihini.  Näiden kirjailijoiden kiinnostavuudesta, uudenoloisuudesta ja ansioista on ilo olla yhtä ja samaa mieltä!

Melender kirjoittaa rehellisen oloista, suorasukaista ja kuvia kumartelematonta tekstiä, jossa kirjailijan sormi uskaltaa osoittaa myös oma itseä, jolloin hän ei jätä lukijaansa ulkopuolelle suljettuna lukijakarsinaan, vaan  onnistuu kutsumaan sivujenkääntelijän mukaan matkalleen omaan ajatus- ja kokemusmaailmaansa. Tämä on yksi Melenderin vahvuuksista hänen asioiden lähestymistapansa lisäksi.

-  Yksikin vale, kaunistus tai yleistys tuhoaa kirjailijan. Paavo Haavikko:
Yritys omaksikuvaksi.

Lisäsi lukijana oli helppo näin eri suokupuolen ja -polven edustajanakin vertailla omia kulloisenkin ikäkautensa mietiskelyjä, kipupisteitä ja hapuilua Melenderin vastaaviin ja iloisesti hiukka hämmentyen todeta kontaktipinnan laajuus mitä tulee esim, uskonnollisiin etsintöihin akselilla: uskotko - en tiedä - synti - helvetti, ja itse päätymällä lähinnä spinozalaiseksi agnostikoksi (kuitenkin myös kynttiläin sytyttäjäksi pieniin kyläkappeleihin ja kirkkoihin maailmalla, kokemaan pieniä pyhiä hetkiä).  Kun ei voi olla varma..., totesi 102-vuotias, huonokuuloinen,
mutta kadehdittavan hyvämuistinen ja läheinen Naapurintyttömme sunnuntaisia jumalanpalveluksia luvallamme "huudattaessaan".
Samaten työn merkitys ja sen saama sija, vanhempien  ja  ympäristön esimerkin ja eetoksen kokemiset - "Hän kuoli saappaat jalassa" - omine löydettyine ja valittuine ratkaisuineen elämässä.
Mieheyden taakat ja haasteet ovat painava oma lukunsa, mutta voin vakuuttaa, jottei tämä naiseuden vaelluksen rinkkakaan aivan eväsretken reppunen aina ole.

Tommi Melender : iso kiitos mainiosta ja antoisasta seurasta, ajattelemisen aihioista ja hyvän mielen hyrinästä, - jälleen kerran!

Haavikkoa lukevan pojan parissa on sivuja käännetty blogeissa:
Reader, why did I marry him  ja Tuijata. Kulttuuripohdintoja. 

Hyväksi lopuksi malliesimerkki ahdistuskohtauksiin toimivista, suositeltavista, itsekseen toistettavista Paavo Haavikon säkeistä: Astu askel pois itsestäsi,
astu ensimmäinen askel / ja lähde matkalle...

Askelen taittaa & matkaan lähtee:

lauantai 23. toukokuuta 2020

Niklas Natt och Dag: "1794 Elävien haudasta/1794" - ex Libris...


"1794 Elävien haudasta", Niklas Natt och Dag, Johnny Kniga Kustannus, 2020,
458 s., suomentanut Kari Koski.

"Niklas Natt och Dag  (s. 1979) kuuluu Ruotsin vanhimpaan elossa olevaan aatelissukuun. Hän asuu perheineen Tukholmassa. Natt och Dagin sukulaiset tekivät 1400-luvulla valtakunnan puhutuimman kirvesmurhan ja menettivät valtavan omaisuuden suurvaltakaudella vain yhden sukupolven aikana.
Natt och Dagin 1793 palkittiin ilmestyessään parhaana ruotsalaisena esikoisromaanina ja se on ollut menestys sekä Euroopassa että
Pohjois-Amerikassa. 1794 oli yksi vuoden 2019 myydyimmistä kirjoista Ruotsissa. Vielä ilmestymättömän ja trilogian päättävän osan 1795 oikeudet on jo nyt ostettu 20 maahan." (Lievelehti)

                                                            ©Gabriel Liljevall

"On nuori aatelispoika ja torpparin tyttö. Heistä kasvaa läheisiä toisilleen,
niin läheisiä ettei ympäristö voi hyväksyä sitä. Vuosia myöhemmin aateliskartanossa vietettyjen häiden jälkeen susien sanotaan raadelleen morsiamen hengiltä. Kun omaisten epätoivo on syvimmillään, ainoa apu asioiden selvittämiseksi näyttää olevan raakki Mickel Gardell, Ruotsinsalmen taistelun veteraani. Kukaan muu ei ojenna kättään, rahastakaan.
Tukholma on synnissä rypevä, korruption riivaama ja likainen kaupunki,
jossa ihmishenki ei ole killinginkään arvoinen eikä keneenkään voi luottaa.
Siitä kaupungista ja sen ihmisistä Niklas Natt och Dag maalaa verenkarvaisen freskon, joka kuohuttaa lukijan mieltä aina viimeiseen virkkeeseen saakka." (Takakansi)


Niklas Natt och Dagiin tuli tutustuttua ja ihastuttua edellisen teoksen 1793 tiimoilta: Teokseen uppotuessa kävi toisenkin kerran niin, että yö laskeutui tämän iltaunisen lukijan ylle. Kirjailija on ilman muuta armoitettu tarinaniskijä,
joka kerronnan rehevyydessään on vastaansanomattoman viettelevä...
1794 osat ovat: Elävien haudasta, Kadonnut taskukello, Virvatuli ja Minotauros.

Nyt vuotta myöhemmin on alkuilma sakeanaan ihanaa, hempeää nuorta rakkautta, sitä Ainoan Oikean kohtaamista, kuten silloin luuli(mme) ja niitä toppuutteluja ja vastoinkäymisiä, esteitä ikuisen onnen tiellä kuten tuolloinkin asiaan kuului:

Nea & Erik: - Hän painoi hyvästiksi huulet omiani vasten. Koskaan aiemmin en ollut jakanut suudelmaa, mutta taito on yhtä vanha kuin ihminen itse, ja minä suljin silmäni ja vastasin, samalla kun tuntemattomat värit ja muodot salamoivat pimeässsä silmänluomieni takana. Yhdestä ainoasta pisteestä, jossa hän ja minä liityimme yhteen, virtasi kaikki rakkaus jonka elämä oli minulta tähän asti kieltänyt. Minulle annettiin taas se mikä minulta oli puuttunut, ja olin ensimmäistä kertaa kokonainen. Koko ruumiini tärisi tämän hyökyaallon kourissa, polveni vapisivat ja kyyneleemme yhtyivät samaan suolaiseen virtaan, jossa huulemme kohtasivat... 

Lähtökohtana yllä oleva sitaatti syystä, että vaikka kirjailija käyttää vahvaa, verevää ja rehevää sekä suorasukaista - lukijaa riemastuttavaa - verbaliikkaa,
hän taitaa myös herkän tunnetilan virittelyn  ja ihmismielen,  sekä luonnon  ja ympäristöjen monimuotoisuuden piirron.

1794 tarjoaa lukijalleen paitsi aikamatkan, myös  faron peluuta,  vaiherikkaan purjehduksen Enighetenillä  ja oleskelujakson Karibianmeren  Saint Barthélemyn saarelle, jonka Ruotsi osti siirtomaakseen 1785 ja jolla on synkkä sydän:

- Hän kertoi, että tänä vuonna siirtokunta täytti tasan kymmenen vuotta ja 
että edesmennyt kuningas Kustaa oli suuressa viisaudessaan hankkinut sen ranskalaisilta vaihdossa Göteborgin sataman tullivapautta vastaan. 
Sen paremmasta kaupasta on tuskin kuultukaan. Saari on yksi monista suuren Atlantin valtameren toisella puolen, ja sen sanotaan olevan trooppinen paratiisi kuin suoraan Defoen kynästä, sovelias juuri sellaisille kasveille, joiden ostaminen maksaisi valtakunnalle valtavia summia: puuvillaa vaatteisiin, sokeria ruoan maustamiseen, melassia juomiin ja makeutusaineiksi.

-  Tämä on Barthélemyn salaisuus, Erik, ja olen tiennyt siitä muutaman päivän. Antillien suurimmat orjamarkkinat ovat Ruotsin maaperällä. Meillä on täällä vapaasatama, jossa myyjältä ei peritä maksua ja ostaja joutuu suorittamaan vain pienen vientimaksun. Kauppa käy nyt paremmin kuin koskaan. 
Englantilaiset ovat julistaneet ranskalaisille sodan, ja hollantilaiset ovat liittyneet heidän rinnalleen. Me olemme ainoa puolueeton satama Länsi-Intiassa, eikä Afrikan rannikoilta tulevilla orjalaivoilla ole muuta paikkaa minne mennä. 

Pääsemme käymään myös Danvikenin sairaalassa, Finnbodan suunnalla sijaitsevalla hullujenhuoneella kuin myös kehruuhuoneen ankeissa onkaloissa. Asukeille eli hoidettaville - lue säilöönheitetyille - tarjotaan lääkinnäksi fyysisten toimenpiteiden lisäksi thebaicaa, joka lienee unikoista tehtyä uutetta sekä jo Pietikäisen Hulluuden historian tiiimoilta tutuksi tullutta kallonporauksen metodiikkaa. Raakki Gardellin jalanjäljissä kirjailija johdattaa lukijansa myös dekkarinomaiselle tutkintajaksolle, joka istuu hyvin kokonaisuuteen.

Tarkemmin ajatellen, eipä reilussa parissasadassa vuodessa ahneudesta, kähminnästä, juonittelusta ja eriarvoisuudesta juuri puusta pitkään ole pinnitty, joskin ne nykyisin esiintyvät - kuten haluamme kuvitella, uskoa ja asiaintilan nähdä - "sivistyneemmässä" ja miljöiltään toisenlaisissa raameissa...

Kirjailija tarjoaa lukijalleen runsaan vaan ei päällekäypän annoksen: rehevää kieltä ja eläväistä kerrontaa, jossa historiallinen aika, miljöö, luonto ja persoonat ovat balanssissa, joten lukija tempautuu itsestään mukaan aikakauteen niin sen likaiselle ja raadolliselle kuin myös kauniille, lämpimälle ja välittävälle, yhteisölliselle puolelle.  Natt och Dagin vahvuuksiin kuuluvat myös vahva draaman ja loppuhuipennoksen taju.  Kari Koskelta jälleen erinomainen suomennos!
Natt och Dagin taika toimii ja tenhoaa; teos vei ajatukset kauas pois, rentoutti, viihdytti ja oli kiinnostava!

-  Pöytään käy - vaan muista tää: Ilo kun on ylimmillään. Ystävä voi yllättää: Selkään pistää stiletillään. Carl Michael Bellman, 1794

Isosti tervetuloa 1795!

torstai 21. toukokuuta 2020

Helatorstai & Eeva Kilpi: "Perhonen ylittää tien, Kootut runot 1972-2000" - ex Libris...


Näin helatorstain henkeen, kevään ja kesän taitteeseen, jolloin luonto tarjoaa parasta ja vaihtelevinta antiaan  istuvat saumattomasti Eeva Kilven runot.
Kevät on paitsi herkkää ja hempeää myös voimakasta ja vahvaa kasvun aikaa, kuten kirjailijan runotkin; aikaa, jolloin ihmislasta auringonsäteiden kutittaessa nenänpieltä ja siristyttäessä silmännurkkia alkaa runottaa...




"Perhonen ylittää tien, Kootut runot 1973 - 2000", WSOY, 2020, 484 s.
Eeva Kilpi  (s.1928) on jo ikoni, eikä esittelyjä kaipaa.

"Eeva Kilpi kirjoittaa omalla sydämeenkäyvällä tavallaan monista elämänalueista, ennen kaikkea lämpimästä luontosuhteestaan ja lähimpien ihmisten merkityksestä. Kokoelma sisältää rakastetun runoilijan tuotannon vuosilta 1972-2000." (Kustantaja)




Sinun kanssasi, rakkaani,
vuodet menevät liian nopeasti
Se on ainoa mistä sinua syytän.
Ne tuhat vuotta jotka olemme olleet yhdessä 
ovat kuin yksi varastettu iltapäivä
ja jokainen varastettu iltapäivä 
kuin tuhatsata ajastaikaa.






-  Usko sinä että kaikki on politiikkaa, minä uskon että jokainen päivä on kertomus. 

-  On niitä gerontofiilejäkin, sanoi mummo kun peiliin katsoi. 

- Muisti ja haaveet: omaisuutta ajassa.


Hämärässä tuvassa
yöperhosten lipistessä ikkunaan
minä kerron vitsin:
"Saat kyllä kirjeesi takaisin
mutta puhtaasti tunnesyistä
pidän korut ja turkikset."
Ja me nauramme...




Kokoelma on  varsinainen aarreaitta kaikille meille Eeva Kilven laajan tuotannon ystäville, kuin myös on luontoäidin syli; otokset ovat  aamukävelyn varrelta.

Päivän motto: Nosta jalka kaasulta: perhonen ylittää tien.

Hyvänmielen hyrinöissä:

keskiviikko 20. toukokuuta 2020

Thomas Harris: "Cari Mora" - ex Libris


"Cari Mora", Thomas Harris, WSOY, 2020, 203 s., suomentanut
 Jorma-Veikko Sappinen.

"Thomas Harris   (s.1940) on yhdysvaltalainen kirjailija, joka tunnetaan parhaiten elokuvaksi sovitetusta romaanistaan Uhrilampaat. Harris valmistui vuonna 1964 yliopistosta Wacossa, Teksasissa pääaineenaan äidinkieli ja alkoi työskennellä toimittajana, vuodesta 1968 New Yorkissa.
Thomas Harris välttelee julkisuutta, eikä juuri anna haastatteluja. Hän viimeistelee romaanejaan erittäin pitkään ja onkin sanottu, että Harrisin käsikirjoitukset ovat kustantajalle tullessaan niin valmiita, että tarvitsevat tuskin lainkaan toimittamista." (Wikipedia)

                                                            ©Robin Hill


"Miamilaiskartanon kätköissä makaa 25 miljoonan dollarin arvoinen kulta-aarre. Moni vaarallinen mies havittelee sitä, mutta vaarallisin heistä on Hans-Peter Schneider: murhamies, jonka rinnalla ”Kannibaali-Hannibal, Hammaskeiju ja Buffalo Bill vaikuttavat kunnon kansalaisilta” (Daily Express).
Kartanon vahtimestarina toimii Cari Mora, ”seuraava Lisbeth Salander”
(The Washington Post), entinen kolumbialainen lapsisotilas.
Kun Hans-Peter iskee silmänsä sekä häneen että kultaan, Carin tahto ja taidot selviytyä punnitaan kammottavalla tavalla." (Kustantaja)

                                                
Thomas Harrisia ei todellakaan voi syyttää tehtailusta, sillä tämä on ensimmäinen julkaistu teos 14:ta vuoteen. Harrisin kirjojen lukemisesta ja hänen elokuviensa katsomisesta on vierahtänyt tovi jos toinenkin, ja tukka on kauhupaketin jälkeen lasehtinut ennalleen. Siispä uteliaana tartuin tähän uutukaiseen, josko odotus tulisi palkittua...
Harris aloittaa provosoivan makuisen räväkästi, ikäänkuin olisi tarkoitus kättelyssä nakata jauhot lukijan suuhun. Mutta, kun ei tässä tähän ikään pinnittyä enää mitään hienohelmoja olla, niin haetaanpa vastaus teoksen takakannen kysymykseen: Kuka saa rahat ja kenen veri vuotaa?

Cari Moralla: oli useita päivätöitä. Mieluisin niistä oli Pelican Harbourin merilintuasemalla, jolla eläinlääkäri ja muut vapaaehtoiset kuntouttavat lintuja ja pikkueläimiä. Hän piti toimenpidehuoneen siistinä ja steriloi instrumentit päivän päätteeksi. Toisinaan hän järjesti serkkunsa kanssa aseman veneretkien tarjoilut. Hän meni aina aikaisin töihin saadakseen tilaisuuden touhuta eläinten kanssa. Hän sai aseman puolesta sairaalavaatteet, ja hän piti niitä mielellään,
sillä ne saivat hänet tuntemaan itsensä terveydenhoidon ammattilaiseksi.

Merilinnut  ja niiden  pelastaminen  sekä tekstissä vilahtelevat eksoottiset linnunnimet ovat iloisesti oleellisessa roolissa teoksen melskeissä.
Seikka, joka yllättäen selittyy sillä, että mesta.netin mukaan Harris asuu Floridassa elämänkumppaninsa Pace Barnesin kanssa. Hän tekee vapaaehtoistyötä merilintujen suojelemisen parissa. Mainiota vastapainoa !

Kuriositeettina lukiessa selviää myös ekologisen lipeävedellä toimivan krematointimasiinan käytännön ylivoimaisuus, mielenkiintoista;)

Lapsisotilasosion sisäryhmään sujauttamisen psykologialla on mielenkiintoinen yhteys ja taustoitus äskettäin lukemani  J.M. Bergerin Ekstremismin antiin sisä- ja ulkoryhmineen, niiden muodostumisiin ja sitouttamiseen.

Cari Mora  - oli viety 11-vuotiaana kotikylästään aseella uhaten ja värvätty väkisin sissiliike FARCiin eli Fuerzas Armadas Revolucionarias de Colombiaan.
FARC koulutti  hänet sotilaaksi ja otti hänestä valokuvan Uuden Kolumbian lapsisotilaana. Sissit upottivat hänen olkavarteensa ihon alle ohjesäännön mukaisen ehkäisyimplantin ja käyttivät häntä tarkoituksiin, joihin hän oli kätevä - hän oli nopea, taitava ja vahva. Cari oli lapsi lasten joukossa sissitukikohdassa syvällä Caquetán metsässä...
- Hän ajatteli sissiryhmässä saamaansa ystävällistä vastaanottoa, hellyyttä,
jota hänelle osoitettiin, toveruutta. Perhetunnetta, jota hän niin kovin kaipasi.
Tämä oli perhe, joka antoi hänen juoda juhlissa. Tämä oli perhe, joka suhtautui suvaitsevaisesti seksiin, jos komentaja oli antanut luvan. Tämä oli myös perhe, joka käski hänen tappaa ne, jotka eivät pelanneet mukana tai jotka karkasivat...

Cari Mora ei dekkarina vastannut niitä odotuksia, mitä kirjailijaan hänen edellisten teosten perusteella olen tullut asettaneeksi ja jos ei kirjailijanimi ollut tiedossa, ei Harris olisi juohtunut kyllä mieleen...
Henkilöhahmojen rakentelu ei ole teoksessa oleellisessa osassa tapahtumaruletin vinhassa pyörityksessä, mutta mukavan ja kiinnostavan  poikkeuksen muodostaakin monitaitoinen ja aikaansaapa Cari, jonka keralla tämän vauhdikkaan menon mieluusti jaoin.
Cari Mora on persoona, jossa on potentiaalia, itseellinen toimija, omana hahmonaan riittävä ja kehityskelpoinen eikä kaipaa vertausta sinänsä mainioon tyyppiin, Lisbeth Salanderiin;)

Summa summarum: tässä on lyhyehkö, ronskimpiotteinen ja  toiminnallinen dekkari, jossa tuhteja testosteronin turahduksia ilma sakeanaan ja jota lukiessa ei psykologisilla mietteillä tarvitse päätänsä vaivata, joten sopivaan saumaan ja mielentilaan...

Pöllämystyneenä:

maanantai 18. toukokuuta 2020

Robert Seethaler: "Kokonainen elämä/Ein ganzes Leben" - ex Libris...


"Kokonainen elämä", Robert Seethaler, Aula & Co, 2020, 130 s., suomentanut Raimo Salminen.

"Robert Seethaler  (s.1966, Wien)  on  saksankielisen kirjallisuuden kestotähti. Kokonainen elämä oli ilmestyessään Saksan myydyin kirja ja Man Booker -ehdokas. Se on käännetty lähes 40 kielelle. Sitä on verrattu John Williamsin Stoneriin." (Lievelehti)

                                              ©Leonardo Cendamo/Getty Images


"Hienosyinen ja elegantti romaani, jossa yhden miehen elämä avaa näkymän koko Eurooppaa muuttaneeseen vuosisataan. Vähäeleinen kertomus piirtää lukijan silmiin Alppien laaksot ja jyrkänteet ja koskettaa syvältä.
Saapuessaan syrjäisään laaksoon Andreas Egger on vasta nelivuotias – tai niin arvellaan, sillä kukaan ei tiedä hänen tarkkaa ikäänsä. Laaksosta tulee hänen kotinsa loppuelämän ajaksi. Andreas on vahva ja neuvokas ja hänestä kasvaa arvostettu sekatyöläinen, joka sodan jälkeen raivaa laaksoon tietä junaradalle, sähkölle, valolle ja äänelle. Laakson suojissa koittaa myös päivä, jona Egger seisoo ensi kertaa Marien, elämänsä rakkauden, edessä. Ja se jona Marie onkin poissa. Eggerin kautta lukija todistaa siirtymän maatalousyhteiskunnasta sodan kautta nykyaikaan." (Takakansi)



Seethaleriin tutustuin v. 2017  Tuppakkakauppiaan myötä ja tuossa teoksessaan  hän ikäänkuin aluksi  kysyy, sopisiko, että kerron Sinulle erään tarinan? Ja lopuksi: kuinka kävi, miellyttikö tarina? Vastaukseni tuolloin oli painokas kyllä!  Joten avoimin silmin ja mielin laaksoon kulkemaan Eggerin vierellä toteamassa kuinka rakkauden ensiliekki, jos ei nyt romanttisesti leimahda, niin  kuitenkin vienosti viriää:

Egger & Marie: -  Mutta se oli turhaa sillä Sarvi-Hannes oli kadonnut. 
- Hän etsityi salin vanhan kaakeliuunin viereen, laski kätensä pöydälle ja tunsi, kuinka sormiin alkoi taas virrata lämmintä verta. Uunin luukku oli auki, ja pesässä humisi tuli. Lyhyen hetken Egger oli näkevinään liekeissä Sarvi-Hanneksen kasvot, jotka tuijottivat häntä liikkumattomina. Hän sulki luukun ripeästi, hulautti snapsin alas  kurkusta silmät kiinni nipistettyinä. Kun hän sitten avasi ne, hänen edessään oli nuori nainen, joka vain seisoi siinä kädet lanteilla ja katseli häntä.

Naisella oli lyhyt pellavatukka, ja hänen ihonsa hohti ruusunpunaisena uunin lämmössä. Eggerin mieleen johtuivat ne vastasyntyneet porsaat, joita hän oli toisinaan poikasena nostanut pahnoilta ja joiden mullalta, maidolta ja siansonnalta tuoksuvaan pehmeään vatsaan hän oli painanut kasvonsa. 
Hän katsoi käsiään. Siinä pöydällä levätessään ne tuntuivat hänestä yhtäkkiä kummallisilta: painavilta, joutavilta ja typeriltä.

"Saako olla vielä toinen? nainen kysyi, ja Egger nyökkäsi. Nainen toi uuden snapsin, ja kun hän nojautui laskemaan lasia pöydälle, hän kosketti puseronsa poimulla Eggerin olkavartta. Vaikka kosketusta tuskin edes tunsi, se jätti Eggeriin hienoisen kivun, joka tuntui painuvan sekunti sekunnilta syvemmälle hänen lihaansa.
Hän katsoi naista, ja tämä hymyili. Koko elämänsä ajan Andreas Egger muisteli yhä uudelleen tätä hetkeä, tätä lyhyttä hymyä tuona iltapäivänä majatalon vaimeasti rätisevän uunin edessä...

Seethaler ei päähenkilönsä sielunsyövereitä liiemmälti kaivele eikä peilaile,
vaan kuvaa eleettömän koskettavasti  Eggerin toteavaa ja toimivaa otetta elämään, ja sen eteen tuomiin tilanteisiin sekä haasteisiin.
Seikka, joka tänä puhkianalysoivana ja syntyjä syviä tonkivana aikana on lukijalle eräänlainen helpotus. Luonto kaikkinensa ja sen merkitys Eggerille ovat vahvasti läsnä myös hänen persoonaansa muokkaavina tekijöinä.

Miehen mitta: -  Miestä muovaa ja karaisee Jumalan käsi, jotta hän tekisi alamaisekseen maan ja kaiken, mikä sen päällä hyörii. Mies täyttää Jumalan tahdon ja puhuu Jumalan sanaa. Mies luo elämää lanteittensa voimalla ja lopettaa sitä käsivarsiensa voimalla. Mies on liha ja hän on maa ja hän on talonpoika, ja hänen nimensä on Hubert Kranzstocker. Jos hänen mielensä tekee, hän kääntää peltonsa, nostaa täysikasvuisen sian harteilleen ja laittaa lapsen maailmaan tai panee toisen lapsen riippumaan vetoaisasta, sillä hän on mies, sana ja teko...

Seethaler on kirjoittanut yhden pienen, suuren ja riisutun kertomuksen yhdestä ihmisestä, hänen elämästään alppien maisemissa ja laaksoissa, luonnon keskellä kehityksen vinhenevaa kulkua ihmetellen ja oudoksuen, mutta siihen sopeutuen  Elämästä, jota nykyihminen helposti erehtyy pitämään koruttomana ja karuna jopa tyhjänäkin. Sitä se ei kuitenkaan ole. Kirjailija loihtii siitä ainutkertaisuudessaan kauniin ja koskettavan tarinan.

Erityispisteet kirjalle heruvat kontaktipisteestä,  Eggerin televisiosta näkemästä Grace Kellystä, joka ei ollut kuka tahansa nainen vaan kaunein olento, jonka Egger oli eläessään nähnyt ja jonka nimi tuntui Eggeristä vieraalta ja uskomattomalta mutta joka samalla vaikutti ainoalta sopivalta.  -  Egger tunsi väristyksiä ajatellessaan, ettei tuo tukka ja tuo kaula ollut pelkkää kuvittelua, vaan että jossain päin maailmaa oli ehkä joku, joka oli koskettanut niitä sormillaan tai ehkäpä silittänyt niitä koko kämmenellä...
Väristyksiä tunsi nimittäin aikanaan yksikin teinityttö saksiessaan varovasti tämän  viileänvaalean, ehkäpä kautta aikain kauneimman naisen ja ykkösidolinsa kuvia Elokuva-Aitasta ja muista nuorisolehdista liimatakseen ne sitten siististi isoon ruutuvihkoon:)

Seethaler osaa asiansa, herkän ja hienoviritteisen tekstin tuottamisen kyvyn,
josta on suureksi iloksi meille kaikille turhaan hötkyileville ja hätäileville, uutistulvan pyörteissä porskutteleville ja tuskaileville Telluksen tallaajille. Kokonaiselle elämälle : painokas kyllä!!  Rauhallinen, rauhoittava & vakuuttava kokonaisuus.

Seethalerin & Eggerin kintereillä ovat kulkeneet mm.: 
Henna/Hemulin kirjahylly, Arja/ Kulttuuri kukoistaa  ja
Tuijata. Kulttuuripohdintoja.

Lukemastan suuresti nautti: