tiistai 28. maaliskuuta 2017

F.Scott Fitzgerald: "Amerikkaa autonrämällä / The Cruise of the Rolling Junk" - ex Libris...


"Amerikkaa autonrämällä", F. Scott Fitzgerald, Kustannusosakeyhtiö Savukeidas, 2017, 103 s., suomentanut Ville-Juhani Sutinen.

"Francis Scott Key Fitzgerald  (1896-1940) kuuluu Yhdysvaltojen 1900-luvun merkittävimpiin kirjailijoihin. Häntä pidettiin omana aikanaan ”kadotetun sukupolven äänenä”, niiden nuorten jotka aikuistuivat ensimmäisen maailmansodan aikana. Hän kirjoitti viisi romaania ja kymmeniä novelleja,
jotka kertovat nuoruudesta ja epätoivosta ja kuvasivat aikaansa osuvasti ja elävästi. Hänen kirjoissaan ihaillaan erityisesti tunteiden rehellistä kuvausta." (Wikipedia)



"Menestystä maistanut nuori kirjailija F. Scott Fitzgerald starttasi 1920-luvun alussa autonsa Yhdysvaltain itärannikolta ja lähti vaimonsa Zeldan kanssa kohti tämän kotiseutua Alabamaa. Fitzgerald kirjoitti reilun viikon mittaisesta retkestä juttusarjan Amerikkaa autonrämällä, joka on hulvaton ja holtiton kuvaus varhaisesta road tripista. Reissulla sattuu kaikki mitä pitää ja vähän enemmänkin: auto hajoaa, matkalaiset yritetään ryöstää ja hotellin lattialla on lihaa. 
Komiikan taustalta pilkistää kuitenkin myös traagisempi nostalgia nopeasti katoavaan vanhaan Amerikkaan." (Takakansi)

F. Scott Fitzgerald, tämä kadotetun sukupolven äänitorvi tunnetaan mm. romaaneistaan Kultahattu ja Yö on hellä. Nyt olisi tarjolla hervotonta,
Ville-Juhani Sutisen antoisasti pilke silmäkulmissa  taustoittamaa road trippiä rämisevällä ja liitoksistaan natisevalla autonrotiskolla, Rolling Junkilla, jota rakastaen Expensoksi kutsutaan. Kaaralla, jonka autonrenkaillakin on nimet: Simson, Herkules, Lasarus, Joulupukki ja vaihtaen Daisy Ashford.
Fitzgerald tykittää tätä  kolmeosaista tarinaa tahdilla, jolla ei hyperbolalta vältytä, mutta lukija sen kun rytkytyksestä ja ohi vilahtelevista maisemista hiukset hulmuten silkastaan nauttii. Ja tästä seikkailu starttaa:

Alku: - Suljettuja luomiani tunnin ajan naputellut aurinko kumautti yhtäkkiä silmiäni suurilla, kuumilla vasaroillaan. Huone täyttyi valolla ja hiipuvat hullutukset tapetilla murehtivat keskipäivän räikeää riemuvoittoa. 
Heräsin Connecticutiin ja normaalimaailmaan.

Kaupunki: - Yli pienten jokien ja pitkien harmaiden siltojen tulimme tyyneen Havre de Graceen. Paikka on kuin ylpeä vanha nainen kädet puuskassa, kuiskuttelemassa hiipuneella arvokkuudella, että sitä oli aikoinaan harkittu koko kansakunnan pääkaupungiksi.

AutoOlimme härnänneet kohtaloa röyhkeällä hullunrohkeudellamme - räsähtäen ja ärjähtäen maailman humina muuttui korvissani myrskyksi.
Auto näytti hajoavan palasiin silmiemme edessä ja tuntui kuin olisimme liiskautuneet katuun ja raahautuneet eteenpäin toisiaan vasten ryskyvien ja nirhautuvien valtavien mukulakivien välissä, kuin ihmeen kaupalla ehjinä.

Omakohtaisesti luonteva tapa matkustaa on kulkuvälineestä riippumatta siirtyä mahdollisimman yhtä soittoa pisteestä A pisteeseen B. Tämä Fitzgeraldin ja Zeldan kyydissä jäniksenä huristeltu taival oli ketterää ja hassunhilpeää keikkumista maisemain ja hotellien karusellissa, verbaalisten ilotulitteen omaisten ja räiskyväin tienviittojen ja liikennemerkkien vilistellessä ohi,
aina kuitenkin paikallisiin autoverstaisiin ja korjaamopajoihin tutustuen,
kädet mönjäisiin rasvoihin tuhrien. Loppuratkaisukin oli sopivasti korni.
Eilen oli illansuu, joka Fitzgeraldin, Savukeitaan ja Ville-Juhani Sutisen trion ansiosta ei totta tosiaan mennyt nollille tuulen vinkuessa nurkissa ja taivutellessa koivunlarvan, vaan tarjosi messevän & ratevan roud tripin; kiitos kyydistä!!

Martta / Hyllyntäydeltä: isosti tervetuloa mukaan lukusille ja vaihtamaan ajatuksia, toivottavasti viihdyt näillä round tripeillä ja kirjallisilla poluilla:)

- Olla nuori, olla matkalla kaukaisille kukkuloille, sinne missä onni kasvaa puissa ja missä voi osua maaliin ja voittaa säihkyvän seppeleen - me uskoimme, että se oli vielä mahdollista, tuo turvapaikka paikoillaan pysyvän maailman tylsyydeltä, kyyneliltä ja pettymyksiltä...

Hiipuneella arvokkuudella:

Gee & Jimminy:


maanantai 27. maaliskuuta 2017

Lars Kepler: "Kaniininmetsästäjä " - ex Libris...


"Kaniininmetsästäjä", Lars  Kepler, Kustannusosakeyhtiö Tammi, 2017, 577 s., suomentanut Kari Koski.

Nimimerkki Lars Keplerin takana on ruotsalaisnen kirjailijapariskunta
Alexander Ahndoril ja Alexandra Coelho Ahndoril. Suomalaistaustaisesta komisario Joona Linnasta kertova sarja on valloittanut myyntilistat kautta maailman. Sarjan ensimmäinen osa, Hypnotisoija, on myös filmatisoitu. (Lievelehti)


"Ulkoministeri teloitetaan kodissaan Djursholmilla, mutta julkisuudessa asia hyssytellään hiljaiseksi. Liikkeellä on julma murhaaja, jota epäillään terroristiksi.
Ja kohta hän iskee uudelleen. Turvallisuuspoliisi janoaa entisen komisarion
Joona Linnan apua murhaajan pysäyttämiseksi. Istuttuaan kaksi vuotta vankilassa
Joona Linna saakin tarjouksen, josta ei voi kieltäytyä. Piinaava jahti alkaa, mutta kuka metsästää ketä? Kaniininmetsästäjän uhreja näyttää yhdistävän vain yksi asia. Karmiva loru kymmenestä kanista." (Takakansi)

Aiemmat Kepler-postaukset: Vainooja ja Playground.   Tässä kuudennessa
Joona Linna dekkarissa mennään, eikä meinata. Kaninkorvat sen kun trofeina  Ten little rabbits lapsenäänisen runon poljennossa enempi vähempi hilpeästi heilua lotkuttavat. Kepler marssittaa Linnan rinnalle Triumph Speed Triplellä revittelevän, raudanlujan ammattilaisen komisario Saga Bauerin;

- hän oli metri seitsemänkymmentä pitkä ja lihaksikas kuin balettitanssija, Hän oli pitkään yksi Pohjois-Euroopan menestyksekkäimmistä nyrkkeilijöistä mutta lakkasi kilpailemasta pari vuotta sitten. Hän on kaksikymmentäyhdeksänvuotias ja yhä häkellyttävän kaunis, ehkä kauniimpi kuin koskaan. Hänellä on vaalea iho, siro kaula ja kirkkaansiniset silmät. Useimmat niistä jotka tapaavat hänet ensimmäisen kerran, menevät aivan heikoiksi, kuin jokin särkyisi heidän sisällään. Hän jättää jälkeensä kaipauksen, kuin onnettomat rakkauden jälkeen...

Teos pitää sisällään myös ajankohtaisuutta ja yhteiskunnallisuutta terrorismin, ihmiskaupan ja turvallisuusmäärärahojen problematiikan muodossa. 
-  Jokaisen maan turvallisuuspoliisin pääasiallinen tehtävä on pelotella maan poliitikkoja toteaa Saga Bauer. 

Ja kysymyksiä: onko tappaja mallia pyrähdystappaja,  spree vai  rampage killer? Entä miksi kaninkolon, Crusebjörnin paviljongin  yläpuolella lukee "Bellando vincere"?

Julkkiskokkiin en muista dekkarissa ennen törmänneeni, mutta niin vain Kepler heittää kehiin kauhanpyörittäjäksi soppaa hämmentämään TV-kokki
Rex Müllerin.  Vaikka teoksessa on elementtejä, jotka rosoa luoden särähtelevät korvaan ja pientä eläinystävää ellottavat, niin Kepler ei erehdy niillä retostelemaan vaan pitää runsaan tapahtumavyyhdin suvereenisti käsissään suurella ammattitaidolla, otteen herpaantumatta. Intensiteettiä ihailtavassa määrin. Kevään genrensä parhaimmistoa. Tämän kanin pompottelua oli ilo katsella, se kun ei paluuperiin sortunut. Joona Linna on jämpti jässikkä ja nähtäväksi jää, murahteleeko Saga Bauerin prätkä jatkossakin yhtä muhevasti....

Kaninkoloon ovat myös uteliaasti  kurkistaneet: Annika / Rakkaudesta kirjoihin 
ja  Kirjasähkökäyrän Mai.

Jess:

perjantai 24. maaliskuuta 2017

Yaa Gyasi: "Matkalla kotiin / Homegoing" - ex Libris...


"Matkalla kotiin", Yaa Gyasi, Kustannusosakeyhtiö Otava, 2017, 379 s., suomentanut Sari Karhulahti.

"Yaa Gyasi (s.1989) on ghanalais-yhdysvaltalainen kirjailija, joka asuu Kaliforniassa. Yhdysvaltain National Public Radio (NPR) valitsi Gyasin romaanin Matkalla kotiin vuoden 2016 esikoisteokseksi, ja mm. New York Times, Time ja BuzzFeed listasivat sen vuoden 2016 kymmenen parhaan romaanin joukkoon." (Lievelehti)



"Kaksi sisarpuolta päätyvät toisistaan tietämättä samaan brittien hallinnoimaan linnoitukseen 1700-luvun Afrikassa: toinen vaimoksi, toinen orjaksi. Effie jää valkoisen kuvernöörin vaimona Ghanaan, kun orjalaiva vie hänen sisarpuolensa Esin Yhdysvaltoihin. - Lumoavien henkilöhahmojen myötä romaani kuvaa ghanalaisten elämää orjakaupan ja taisteluiden keskellä ja piirtää elävän kuvan mustien amerikkalaisten sukupolvista orjaplantaaseilta Harlemin jazz-klubeille ja nykyhetkeen saakka." (Lievelehti) - Kirjailijan kuva: Michael Lionstar.



Kulunut kirjakevät on muistuttanut eräänlaista Afrikan tähden pelaamista ja nyt on matkalla päädytty Ghanaan, tuohon asukasluvultaan 23,9 miljoonaiseen  kaakaon, kullan ja öljyn tuottajavaltioon. Teoksen myötä ensinnä pikasukellus Ghanaan ja sen historiaan: faktojen lisäksi selvisi, että jalkapallo on maan suosituin urheilulaji ja että lapsityövoiman käyttö on yleinen ongelma kaakaonviljelyssä jne. Ei toki matkalla kotiin, mutta avartava Gyaasin innoittama nojatuolimatka.

- Esi varttui täydellisen onnellisena. Kyläläiset sanoivat häntä kypsäksi mangoksi, koska hän oli vielä nipin napin pilaantumaton, edelleen raikas. Vanhemmat eivät kieltäneet häneltä mitään. 

- Esi oppi jakamaan elämänsä kahteen osaan, joiden nimet olivat Ennen linnoitusta ja Nyt. Ennen linnoitusta hän oli ollut Suuren Miehen ja tämän kolmannen vaimon Maamen tytär. Nyt hän oli tomua. Ennen linnoitusta hän oli ollut kylän kaunein tyttö. Nyt hän ei ollut yhtään mitään.


Toisekseen pysähdyin pitkäksi aikaa orjuutta miettimään: sen syntyhistoriaa, valkoisen miehen itse itselleen oikeuttamaa ja ottamaa alistamisen, maiden ja luonnonrikkauksien haltuunottoa. Mistä, keiden selkänahoista ja millä hinnalla ns. sivistyvaltioidemme vauraus on nyhdetty?  Onko tämä vauraus aiheuttanut yhteiskunnallista laajaa hyvinvointia vaiko kääntynyt hallitsemattoman ahneuden ja keskiluokkain kaventumisen vuoksi itseään vastaan? Entä mikä on valkoisen rodun kohtalo jatkossa?

Gyasi  kirjoittaa runsaskynäistä ja sormella osoittamatonta tekstiä kuljettaen sujuvasti polveilevaa tarinaa historiallisista lähtökohdista eteenpäin. Välillä lukijana on outojen nimien kanssa hakoteillä, mutta kirjan ensilehdeltä löytyy selkeä sukupuu Maamesta jälkipolvittain. Ruoskimisiltakaan ei säästytä, mutta tietty suorasanaisuus ja lukijalle henkivä sisältäpäin kirjoittaminen ovat teoksen suuria vahvuuksia. Erilainen ja ajatuksia herättävä teos!

- Suku on kuin metsä, joka on kaukaa katsoen yhtenäinen mutta läheltä katsoen joukko erillisiä puita. Akanien sananlasku.

Metsälenkiltä juuri tulleena, tulevina päivänä erillisiä puita tervehtimään menevänä, ylläluetusta kirjasta  ja kuullusta ensimmäisestä kyyhkynkujerruksesta ilahtuneena,

keikkukoon kevät:

maanantai 20. maaliskuuta 2017

Olle Lönneus: "Maksun hetki / Marias tårar" - ex Libris...


"Maksun hetki", Olle Lönnaeus, Minerva Kustannus Oy Crime Club, 2017,
389 s., suomennos Salla Korpela.

Olle Lönnaeus (s. 1957) on ruotsalainen journalisti ja kirjailija. Lönnaeus työskentelee toimittajana Sydsvenska Dagbladet-sanomalehdessä. Hänelle on myönnetty lukuisia journalist- ja kirjallisuuspalkintoja, ja hänen kirjojaan on käännetty yli kymmenelle kielelle. Lönnaeukselta on suomeksi julkaistu Lilja & Eva Ström -sarjan ensimmäinen romaani Pelivelka, joka oli Ruotsin dekkariakatemian Vuoden paras rikosromaani -ehdokas vuonna 2014. Menneisyyden hinta voitti vuonna 2010 Ruotsin dekkariakatemian esikoiskirjapalkinnon." (Takakansi)




" Kylmänä, tuulenpieksämänä päivänä Malmön meriuimalan edustalta löytyy jäätynyt mies, jota on julmasti pahoinpidelty ja kidutettu. Jonny Lilja tunnistaa jäästä irrotetun uhrin jugoslavialaisen mafiapomon Ratko Jokovicin lähimmäksi mieheksi. Vanhalla pelivelalla uhkaillen Jokovic määrää Jonnyn ottamaan selvää, mitä hänen henkivartijalleen on tapahtunut ja kuka on vastuussa. Pian Jonnya kuitenkin kohtaa vielä suurempi tragedia. Hänen entinen vaimonsa murhataan,
ja Jonnysta tulee pääepäilty. Jälleen kerran Jonny joutuu pakoilemaan henkensä kaupalla niin Malmön poliisia kuin toisiaan vastaan sotaa käyviä rikollisliigoja.
Hän voi selvitä vain löytämällä itse oikean syyllisen. Poliiseista ainoastaan Eva Ström uskoo Jonnyn syyttömyyteen. Vastoin esimiestensä määräyksiä hän alkaa kaikessa hiljaisuudessa tutkia näitä murhia löytääkseen syyllisen Jonny Liljan ahdinkoon. (Takakansi)

Edellisestä teoksesta Pelivelka, 2016  totesin, että vaikka ihmettelinkin perättäisten lukemieni ruotsalaisdekkaristien päähenkilökaartin paheiden luetteloa, niin herrat Lönnaeus & Lilja, jälkimmäinen peliaddiktioneen serveerasivat  rattoisan lukukotvasen. Nyt en kuitenkaan Lönnaeuksen tarjoilemaa murhapaikalta pakenevaa Liljaa, tuota yksinäistä ratsastajaa,
kostajaa ja oman käden oikeutta hakevaa, mutkien suoristajaa jugoyhteyksineen  nikottelematta niellyt. Elikkä törmäsin tässä pää edellä poliisipersonaan epäuskottavuuden muuriin ottaen huomioon, että he(kin) ovat vain ihmisiä...

Mutta, jos tuohon ei kompastu, niin kyllähän Lönnaeus tarinaniskennän ja dekkarillisen juonenkuljetuksen taidon hanskaa. Persoonaat ovat inhimillisen monisärmäisiä, huumorinväläyksiä ja tilannekomiikkaakin on ripoteltuna sopivasti tekstiin ja juoni etenee rivakasti ravaten tapahtumasta toiseen. Kokonaisuudessa on fluenssia ja viihdyttävyyttä, rentoa ja rehevää menoa ja meininkiä jaettavaksi asti.  Ruotsalaisittain: smaksak. Itsellä tämä heitti överiksi, mutten minä nyt yhden kerran perusteella parivaljakkoa Lilja & Ström hylkää....

Maanantaimarmatti:

lauantai 18. maaliskuuta 2017

Jalmari Finne: "Verinen lyhty" - ex Libris...


"Verinen lyhty", Jalmari Finne,  (1928), Nysalor-kustannus, 2017, 191 s.
Toimittanut Matti Järvinen.

"Jalmari Finne  (1874-1938) ei ole unohdettu kirjailija, sillä hänen Kiljusen herrasväestä kirjoittamiaan kirjoja luetaan yhä ja hänet tunnetaan niistä.
Harva kuitenkaan tietää, kuinka monipuolinen kirjailija Finne oli. Hän kirjoitti lastenkirjallisuuden ohella ainakin näytelmiä, historiallisia romaaneja, novelleja, oopperaa, sukututkimusta, henkilöhistoriaa, muistelmia - sekä kaksi aikuisille suunnattua rikosromaania.  - Rikoskirjallisuus ei ollut 1920-luvulla Finnelle aivan uusi aluevaltaus, sillä hän oli suomentanut Arsène Lupin -kirjoja 1900-luvun alussa ja oli varmasti myös lukenut vinon pinon dekkareita."
 (Esipuhe, Matti Järvinen)



"Maaseudun syysillassa kuuluu laukaus. Peltolan talon ainoa poika Matti on ammuttu. Nimismies Yrjö Valve tarttuu tapaukseen tarmokkaasti ja tekee pian pidätyksen. Heikkilän talon vanha emäntä kuitenkin epäilee, että nimismies on tehnyt liian hätäisiä johtopäätöksiä. Niinpä hän ryhtyy selvittämään tapausta kummipoikansa Kallen kanssa. Kuka seudun asukkaista on murhaaja?
Verinen lyhty (1928) on yksi varhaisimmista suomenkielisistä rikosromaaneista. Se tarjoaa lukijalle herkullisen murha-arvoituksen, jota ratkovat poliisien sijaan tavalliset maaseudun ihmiset" (Takakansi)

Entuudestaan tunsin Finnen ainoastaan riemastuttavan Kiljusen herrasväen isänä, joten teoksen esittelyteksti sai kiinnostumaan tästä monipuolisesta kulttuurihahmosta. Ja niin hyppäsin aikamatkalle sukupolvia taaksepäin maaseudun rauhaan, jonka yksi ainoa laukaus rikkoi:

Syysillan pimeässä kuului laukaus. Sitten kaikki oli jälleen hiljaista. Heikkilän isäntä luki parhaillaan sanomalehteä. Hän antoi lehden vaipua polvelleen ja kuunteli. Kuulitko? kysyi hän vaimoltaan, joka istui ompelemassa ja laukauksen kuultuaan laski työnsä syrjään. Kuulin, vastasi emäntä. - Se oli laukaus.
- Kukahan siellä nyt ampuu? sanoi isäntä. Emäntä nousi nopeasti paikaltaan, 
meni eteiseen ja sieltä kuistin ovelle. Siellä hän pysähtyi kuuntelemaan. Pihan poikki juoksi hätääntyneenä emännän luokse talon palvelijatar Kirsti...

Tarinan päähenkilönä ovat  lujasti yläkerran Herran ilmoituksiin ja johdatuksiin uskova ja luottava vanha emäntä apunaan nokkela, poliisin urasta haaveileva kummipoikansa Kalle sekä koulut ja kurssit käynyt Helsingin pään tutkinnalliseen tekniikkaan luottava nimismies Yrjö Valve; eikä luonnollisestikaan kulttuurien ja ajattelumallien yhteentörmäyksiltä ja väärinymmärryksiltä voida välttyä:

Vanha emäntä:   - Minun oli säilytettävä talo lapselleni, vastasi vanha emäntä. - Ja mitä kauppoihin tulee, niin olen minä niissä aina ollut rehellinen. Jos olen koonnut aikoinani rahaa, niin raha on ollut vain se puntari, joka on näyttänyt, miten suuri on ollut taitoni ja miten siis olen leiviskääni osannut käyttää.

Nimismies:   - Nimismies punastui ja puri huuleensa. - En minä ole niin tyhmä etten ymmärtäisi tätä, sanoi hän, Minä olen kaupunkilaislapsi ja olen kasvanut sellaisessa ympäristössä, jossa puhutaan sillä tavalla. Minulla on kaksi tätiä,
ja he aina kaikille ihmisille tarjosivat  henkistä ruokaa makeiden kastikkeiden kanssa.  - Minä olen saanut kuulla aina pienestä pitäen, että olen kovin lahjakas olento, ja sen vuoksi olen aina mielelläni levitellyt riikinkukkopyrstöäni ja ollut toisia virkumpi. Ja saadakseni toisten ihailun osakseni olen ollut valmis heitä mielistelemään. Se on kaupunkilaisten tapaista.

Kuva Wikimedia Commons:


Vaikkakin uskonnolliset paatokset toki lukiessa tuntuvat vierailta  niin Finne kuljettaa kuin maalaismiljöössä kotonaan ollen sujuvaa kerrontaa oikosen, vanhan emännän vahvan matriarkaalisen persoonaan ja kiemurtelevan, kaupunkilaisen nimismiehen johdolla nimismiehen kuvatessa vanhaa emäntää sanoin: hyvin arvokas nainen! Hänessä on jotakin aivan ruhtinaallisen ylevää.

Vaikken toki 1928 vielä ollut edes pilkkeenä vanhempieni silmissä, lukemastani ja sen kieliasusta tuli haikea olo. Miksi? Muistin maatilan emännän ja evakon, arvostetun Iso-Mummini suoraselkäisenä  istumassa nojatuolissaan huivi leuan alle tiukasti solmittuna, aina virsi- tai rukouskirja käsissään. Koskaan en muista nähneeni hänen niitä lukeneen. Iskikö minuun stadin friiduun jokin outo geneettisperäinen kaipuu  paluusta johonkin tuttuun ja turvalliseen, agraariyhteiskunnan yhteisöllisyyteen ja eräänlaiseen terveeseen - joskin myös kahlitsevaan -  itsesäätelyyn ja kontrolliin. Mene ja tiedä...

Osattiin sitä ennenkin:  tämä kylänraitilla, taloissa ja tuvissa sekä teiden pientareilla akkakäräjöinhinkin osallistumaan temmannut  lukuaika muodosti Finnen taitavasti kuvaamine henkilöineen  erittäin miellyttävän ja rauhaisan sekä sopivasti vanhahtavine teksteineen  ehdottomasti positiivisesti poikkeavan tuokion tässä hötkyilevässä ja tempoilevassa nykyajassa.

Jaa, että mikäkö on niisi? Päivän jyvä tuli poimittua. Jaa, etteikö muka aikamatkailu onnistu? Kokeilkaapa tämän lyhdyn valossa!

Pirskuttaa:


perjantai 17. maaliskuuta 2017

"Böödismit" - ex Libris...


"Böödismit", Eeva-Liisa Sepponen, Karisto, 2017, 96 s.

"Eeva-Liisa Sepponen  on intohimoinen harrastajakuvaaja, joka on nähnyt ja tehnyt elämässään paljon. Kunnon kameran ja böödismien myötä hän on löytänyt omimman tapansa tarkkailla maailmaa. Valtaosa böödismien kuvista on kuvattu hänen mökkisaarellaan Pietarsaaren edustalla." (Kustantaja)





Facebookissa lukuisia tykkääjiä keränneet böödismit on yhdistelmä upeita lintukuvia ja lyömätöntä tilannekomiikkaa. Böödismit on nyt koottu kansien väliin, ja tuloksena on hillitön jokanaisen ja -miehen lahjakirja, ikään ja sukupuoleen katsomatta. Kameran tallentamat tilanteet ovat vertaansa vailla ja vaatineet paitsi tuhansia otoksia myös ripauksen onnea. Kunkin kuvan tunnelman tiivistää täydellisesti osuva tokaisu tai vitsikäs sanonta. Tätä ennen kukaan ei olisi uskonut, miten ilmeikkäitä ja inhimillisiä linnut voivat olla! (Kustantaja)

Näin vuodenaikaan passelisti lintujen kevätmuuton ollessa hyvällä alulla ja eilisen joutsenten juhlavan ylilennon kenokaulana tiirailleena sain sopivasti  tänään kirjastosta mukaani tämän hervottoman hauskuutuksen viikonlopun avaajaksi.
Teoksen huumori osui kerrassaan nappiin omaan vireeseen ja yhdessä siipan kanssa naureskelimme makiasti  näille mainioille otoksille hupaisine verbaalirepäisyineen. Hauska & harmiton hyvänmielen hyrisyttäjä ja arjen jälkeisen ryppyotsan silottelija! Hauska on hyväksi habitukselle, joten lennokkaita viikonloppuja:)

Böödistinä ja bongarina:













torstai 16. maaliskuuta 2017

Tuomas Nyholm: "Leijona" - ex Libris...


"Leijona", Tuomas Nyholm, Otava, 2017, 365 s.

"Tuomas Nyholm (s.1976) on kirjailija ja jääkiekkotoimittaja. Hänen kirjoittamansa elämänkerta Jarkko Ruutu - Jumalainen näytelmä  (Otava 2015) oli arvostelu- ja myyntimenestys. Kirjailijan aiemmat Sinun edestäsi vuodatettu (2010) ja 
Omiensa luo (2016) on julkaissut Teos-kustantamo. Leijona on Nyholmin dekkarisarjan ensimmäinen osa." (Lievelehti)




"Kukaan ei ollut päässyt edes lähelle häntä. Leijona. Caetano de León.
Vuosisadan jahti. Ei lunnasvaatimuksia. Ei jälkiä. Selvittämättömät lapsikidnappaukset pitävät kaupunkilaisia kauhun vallassa. Poliisikaksikolle annetaan salainen tehtävä, jossa ohitetaan kaikki normaalit virkareitit.
Heidän on löydettävä Leijona, kasvoton rikollinen, joka on puristanut Lissabonin kylmäveriseen otteeseensa. Samaan aikaan kaupunkiin palaa mies, joka etsii oikeutta omilla keinoillaan ja tuntuu jatkuvasti olevan askeleen poliisin edellä." (Takakansi)

Tämä oli ensitapaaminen Nyholmin kanssa.  Lukiessa puolestaan ensiajatus  oli, että nyt on edessä humppahömppää ja sukelletaan pääedellä lepikkoon, siinä määrin tunnetiloja kuten lojaalisuutta, vihaa ja kostonhimoa sekä  kaleidoskooppimaisesti henkilöitä, teemoja ja tavaraa aviokriiseineen, sem-abrigoineen sekä Taika-Jimiä & Teräsmiestä muistuttavine aisapareineen kirjailija kysymättä mätti syliin. Vaan kuinkas sitten kävikään:

Lissabon: oli valittu näyttämöksi. Fado de Lisboa, Amália Rodriguez, Mariza, Cristina Branco... Sydämeni, sieluni,  saudade....

Pormestari:  - Óscar Balasar oli niitä harvoja Portugalin kärkipään poliitikkoja, 
joita ei ollut koskaan edes epäilty mistään arveluttavasta. Viiden virkavuotensa aikana hän oli pannut kaupunkia kuntoon kovemmalla tahdilla kuin monet edeltäjänsä yhteensä.   - Hän suolasi omia virkamiehiään ja kollegoitaan surutta julkisuudessa, lahtasi heitä kuin sikoja suorissa tv-lähetyksissä. Hänellä oli aina murtumattomat faktat tukenaan. Päitä putoili kuin antiikin Roomassa. Kaupunkilaiset rakastuivat Balasariin oikopäätä ja poliitikot ymmärsivät,
että olosuhteet olivat muuttuneet.

Komentaja:  - Patricia Salgueiro oli ristiriitainen hahmo. Laitoksen sisällä hänen asemansa oli vahva, mutta poliitikkojen suuntaan komentajan toiminta oli usein kulmikasta. Hänen maineensa oli jäätävä - äärimmäisen motivoitunut ja pragmaattinen tuloksentekijä, joka ei etsinyt kompromisseja. Lissabonin miesvaltaisessa virkakoneistossa ja maan monella tapaa sovinistisessa kulttuurissa Salguiero oli poikkeuksellinen henkilö.

Tehokaksikko:  - Daniel da Costa, jonka elämä oli teinipojasta saakka ollut pelkkää vastakkainasettelua, sisäistä ja ulkoista. Maahanmuuttajan poika. 
Poika ilman vanhempia. Poika, jolla oli älyä muttei tulevaisuutta.
Rorion Antonia Sinha 29 vuotta.  - Olen kotoisin seudulta, jossa kamppailu on erottamaton osa arkea. Jokainen poika saa siitä osansa. Mitä parempi olet,
sen suurempi velvollisuus sinulla on oppia lisää. Koetella rajoja loppuun asti.
Niin meidän isämme kasvatettiin, ja he tekivät samoin meille lapsilleen.

Yksinäinen kostaja:  - Mies, Joaquim nousi linja-autosta yhden jälkeen yöllä ja veti keuhkoihinsa Lissabonin ilmaa ensimmäistä kertaa neljääntoista vuoteen. Hän oli eri ihminen kuin lähtiessään, mutta kaupunki tuoksui yhä tutulta.
- Mies nosti hupun päähänsä, heilautti kangaskassin olalleen ja lähti liikkeelle. Samalla hän veti käden rintansa päälle varmistaakseen, että olkavyö oli paikallaan paidan alla ja kirjeet turvassa.

Hengenmies:  - Isä Eanes oli viidenkymmenenseitsemän.  - Lissabonin katujen hiljainen legenda, jonka kaikki tunsivat. Eanes oli auttanut kantakaupungin narkomaaneja ja kodittomia São Vincenten vanhasta luostarikirkosta käsin jo kolmekymmentä vuotta.  - Vuosien saatossa hän oli noussut tasaisesti São Vincenten hierarkiassa ja johti nyt koko seurakuntaa.

Iloinen yllätys tupsahti sivuja käännellessä  ja alkoi vetää suupieliä virneeseen. Ensivaikutelman: no justiinsa juu jälkeen alkoi tarina kietoa mukaansa, henkilöistä kirjaimina paperilla kuoritua persoonallisuuksia,  Lissabonin kadut ja kujat sekä tuoksut tulla tutuiksi ja yksinäinen kostaja kerätä sympatioita. Matkan varrella muutamaan kertaan tuli pideltyä hengitystä kirjailijan puolesta kelkan pysymisestä lasku-uralla, mutta niin vaan Nyholm taituroi suvereenisti nuoralla ja dekkarista muodostui pakoton ja joviaali lukukokemus.

Viime lauseessa, vihoviimeisellä sanallaankin kirjailija onnistuu hilpeästi näpäyttämään alun pientä skeptikkoa: ähä-piti, täältä pesee:)  Uskon siihen, että pieni, ensi kertaa kevätlaitumelle päässeen varsan villimäisyys laantuu ja kokonaisuus edelleen  jäntevöityy jatko-osien kirjoittamisen myötä, sillä kaikki instrumentit ja avaimet siihen Nyholmilla on hallussaan. Sutjakka tuttavuus!
Kyllä: tykkäsin & kyllä: aion lukea jatko-osat.

Jeskamandeera mikä jellona:

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Mai Jia: "Koodinmurtaja / Jie mi" - ex Libris...

 
"Koodinmurtaja", Mai Jia, Kustannusosakeyhtiö Aula & Co, 2017,  356 s., suomentanut Rauno Sainio.

"Mai Jia  (s. 1964) on Kiinan palkituimpia ja luetuimpia nykykirjailijoita, jonka teoksia on Kiinassa myyty miljoonia kappaleita. Vuosia Kiinan tiedustelupalvelussa työskennellyt Mai Jia on kirjoittanut neljä romaania, joista on myös tehty tv- ja elokuvasovituksia. Koodinmurtaja on ensimmäinen suomennos hänen teoksistaan."( Lievelehti)




"Kun Erikoisyksikkö 701 värvää ihmelapsi Rong Jinzhenin koodinmurtajaksi, rappeutuneen suolakauppiassuvun mustan lampaan äpäräpojasta kuoriutuu puhemies Maon luottomies ja Kiinan kansallisen turvallisuuden vartija. Vastoin kaikkia odotuksia Jinzhen murtaa vihollisen Purppura-koodin ja kohoaa yhdessä yössä Kiinan suurimmaksi (joskin salassa pidetyksi) kansallissankariksi. Mutta kun vihollinen ottaa käyttöön Purppuran seuraajan, Jinzhen rikkoo koodinmurtajien kirjoittamatonta sääntöä ja päättää tarttua uuteen haasteeseen – kohtalokkain seurauksin" (Takakansi)

Kulunut kevät on ollut villiä nojatuolimatkailun aikaa:  viimeisin tämä hyppy Zimbabwesta Kiinaan, mutta uraanilampun loisteessa matka taittuu...
Koodinmurtaja sisältää osat: I Johdanto, II Alku, III Käänne, IV Toinen Käänne ja 
V Loppu sekä Liitteen Rong Jinzhenin muistivihko. Tarina lähtee käyntiin nuoresta miehestä, joka vuonna 1873 astui mustalla puumarkiisilla katettuun veneeseen, jätti taakseen Kuparikylän ja lähti länteen mestarin oppiin, oli maineikkaan jiangnanilaisen Rongin suolakauppiassuvun seitsemännen polven nuorin jäsen. Hänen oikea nimensä oli Rong Zilai, mutta länteen saavuttuaan hän muutti nimekseen Johannes Lilja.

-   N-yliopiston maine huippuopinahjona sai alkunsa Johannes Liljan akatemiasta. Ensimmäinen Johannes Liljan akatemialle mainetta tuonut henkilö oli sen perustaja itse. Hän päätti ennenkuulumattomalla tavalla ottaa vastaan myös naispuolisia oppilaita. Päätös herätti paheksuntaa kautta yhteiskunnan ja teki akatemiasta yhdessä yössä kuuluisan.


Mai Jia on luonut tukuisan, antoisan ja runsassisältöisen teoksen, josta teemojen monimuotoisuuden ja -kerroksellisuuden vuoksi on vaikeaa postata; joka on parasta lukea itse. Kirjassa on sukusaagaa,  pohdintaa hulluudesta ja neroudesta monelta kantilta: ovatko ne saman kolikon kaksi puolta, onko hulluuden perimmäinen syy nerouden vääristyminen, onko kaiken takana jonkinlainen hullaantuminen, on politiikkaa, vierautta, ja tunnekylmyyttä, ihmisyyttä ja kiintymystä, obsessioita, japanilaista nukkevaltiota ja sodan riepottelua sekä unientulkintaa...

Mutta ennen kaikkea tämä on pienen Jinzhenin, Helmiveljen suuri tarina, joka kerrotaan meille osin haastattelujen kautta. Kerronta kulkee tyynesti, seesteisesti, ja sujuvasti. Kieliasu on kautta linjan kaunis ja rakenne kiintoisa, joten sivut kääntyvät lukiessa kuin itsekseen. Lukija nauttii...


Matematiikkašakista:   - Perinteiseen šakkiin verrattuna erikoista oli, että pelattessa tuli ottaa vastustajan lisäksi huomioon kaksi omaa asetelmaa, jotka piti mahdollisimman ripeästi pyrkiä saamaan sellaiseen järjestykseen, että ne olisivat eduksi omalle pelille ja mahdollistaisivat lisäksi sujuvan liikkumisen ruudukoiden välillä. -  Ajattele, että me kaikki kävisimme sotaa, mutta minun sotilaani kuuluisivatkin sinulle ja päinvastoin, eli me molemmat pyrkisimme voittoon toistemme joukkoihin turvautuen.

Tieteestä:   - Atomipommin isäksikin tituleerattu amerikkalainen tiedemies Robert Oppenheimer sanoi: "Tieteessä kuin tieteessä suurin haaste on aika.
Mikäli käytettävissä olisi äärettömän paljon aikaa, jokainen ihminen voisi ennen pitkää selvittää universumin viimeisimmänkin salaisuuden."

Kryptoanalyysista:    - Se on työtä, jossa yksi nero tekee kaikkensa ymmärtääkseen toista. Se on ankarin mahdollinen kamppailu kahden raavaan miehen välillä.  - Kryptoanalyysi on epäilemättä ihmiskunnan historiassa eniten neroja haudan lepoon saattanut tehtävä. Ne kirotut koodit lienevät ainoa asia, joka on kyennyt viemään mennessään neron toisensa perästä sukupolveen katsomatta. 

Neroista:  - Nerot ovat herkkiä katkeamaan. Hän (Rong Jinzhen) oli todennut neroista tulevan neroja siksi, että he venyttivät itseään yhä pidemmiksi ja ohuemmiksi, ohuiksi kuin seitti ja niin läpikuultaviksi, etteivät he enää kestä kolhuja. Voidaan sanoa, että mitä tarkemmin ihminen on tietonsa rajannut, 
sitä lähemmäs rajattomuutta hän voi jollakin tietyllä tiedon alueella yltää.
Tiedon syvyys saavutetaan siis aina tietojen laajuuden kustannuksella.

Mitä teoksen matemaattiseen osioon tuli, kirjailijan juna - kuten oli laita Professorin ja taloudenhoitajan, kiisi kiskoilla etiäpäin tuulen nopeudella siinä, missä minä tyttö kolkkasin resinaalla perässä, vaan tuo ei yhteistä matkantekoa haitannut. -  Helmiveli oli päättänyt rakentaa tutkielmansa maailmankuulun matemaatikko Georg Weinachtin vakioiden bidirektionaalista luonnetta koskevalle teorialle, jonka hän aikoi todistaa oikeaksi...

Tarinasta:  - Siksi muistutan, että mikäli tarinalla on lukijan mielestä ollut omat sitkeät vikansa, syitä ei kannata etsiä tarinan kertojasta, vaan sen henkilöhahmoista tai jopa elämän itsensä mekanismeista. Jokaisessa ihmisessä ja elämässä on omat, joko logiikkaa tai sitten kunkin yksilön omakohtaista kokemusmaailmaa vastaan sotivat syvään juurtuneet vikansa...

Tässä tarinassa saati sen kertojassa ei kerrassaan niin mitään moitteen sijaa, vaan lukukokemus oli sekä täyteläinen, täyspäinen että -painoinen ja siitä jäi hyvä maku ja mieli! Kustantajalle ja suomentajalle erikoiskiitokset tarinan tarjoamisesta ulottuvillemme! Kokemusta rikkaampana sanon:

謝謝。 xièxiè.

perjantai 10. maaliskuuta 2017

Feminismistä jälkijättöisesti....


Marjatta Mentula / Marjatan kirjaelämyksiä ja ajatuksia funtsaili naistenpäivän alla kiintoisasti feminismiä ja naiseutta, enkä malta olla jatkamatta omakohtaisin ja kuulluin kokemuksin:

Nuorna konttoripäällikkönä olin palkkaamassa yritykseemme toimistotyöntekijää ja haastateltavien joukossa eteen asteli rinta rottingilla nuori merkonomimies. Kävimme läpi yleisiä asioita, kunnes hän palkkatoivomusta tiedusteltua päräytti ilmoille sellaisen yläkanttisen lukeman, että oli pakko korviani uskomatta tiedustella: "Anteeksi kuinka?"  Tyynen rauhallisesti toiveensa toistettuaan,
hän esitti lisäperustelunaan: "Olenhan minä sentään mies!" No, tuosta tiedä, mutta toin esiin nuiveasti sen tosiseikan, että edustamassani yrityksessä tehdään kyllä töitä sillä, mikä on korvien eikä jalkojen välissä. Työkaverit utelivat jälkeenpäin, jotta mitä tapahtui sille reippaalle nuorelle miehelle, joka poistui vähin äänin  käytävien seiniä nuoleskellen kuin uitettu koira...




Sisareni kirputteli vastavalmistuneena aikansa sitä tosiseikkaa, että arkkitehtitoimiston suunnittelupalavereissa väistämättä koitti aina se hetki, jolloin miehet siirtyivät saunan puolelle suunnittelua jatkamaan ja projekteista sopimaan hänen jäädessä yksin ja asioiden ulkopuolelle suljettuna turhautuneena kahvikuppiaan pyörittelemään. Kunnes keksi ratkaisun.
Niin  tämä vaalea pitkähiuksinen pitkänhuiskea neitonen siitä pitäen heitti omat vaatteensa samaan pinoon ja puikahti räväkästi somasti takalistonsa lauteille sijoittaen hikisten kollegoidensa väliin. Ja pysyi jatkossa ajan tasalla toimiston tilanteesta.

Meillä oli tapana poikien vielä kotona ollessa yhdessä porukalla laittaa koti kuntoon, koska siellä kaikki asuimme. Tehtävät olivat kiertäviä. Junnujen ollessa kymmenen kieppeillä Kuopus erehtyi kerran saniteettitilojen jynssäyksen hänen kohdalleen osuttua farkkujaan kohotellen miehekkäästi tokaisemaan: "Ne on kuule äiti naisten hommia!" Siipalla ritti naurussa pitelemistä, eikä Kuopuskaan ääneen ihmetellyt, kun ko. vuoro kotvaseksi jämähti hänen kohdalleen...

Juniorimurmelitrio katseli äskettäin serkkupojan, Amigon Wanhojen tanssien kuvia ja videoita. Kommentteja ja kysymyksiä oli ilma sakeanaan, kunnes päästiin tangoon: "Miks' meiän serkulla on kukka suussa? Onks se joku vegaani vai?"
Ja peräsivät painokkaasti: "Miks' tytöille ei oo annettu kukkaa???"
Niinpä, - telaketjufeministejä in spe...

Mummini, emäntä ja kotirouva piti huolta siitä, että molemmat lapsensa: äitini ja tätini saivat akateemisen koulutuksen. Äitini oli täysverinen feministi.
Ei: minä en ole miestenvihaaja; mies on naisen paras ja uskollisin ystävä, - heti kaikenkarvaisten jälkeen:)  Kyllä: äänestän pätevää naisehdokasta.
Edelleen yllä olevan perusteella voinee todeta, jottei se omena niin kovin kauas vieriskellyt ole ...

Työmaata ja sarkaa kynnettäväksi riittää. Mainiota viikonloppua ruusulla tai ilman ja ennen kaikkea korvienvälistä huolta pitäen, me naiset & te rakkaat miehet

ollaan Ihmisiksi:


tiistai 7. maaliskuuta 2017

Harry Salmenniemi: "Uraanilamppu ja muita novelleja" - ex Libris...


"Uraanilamppu ja muita novelleja", Harry Salmenniemi, Kustannusosakeyhtiö Siltala, 2017, 177 s.

Harry Salmenniemi (s.1983) kuuluu  kuuluu suomalaisen nykykirjallisuuden omaperäisimpiin tekijöihin. Hän on julkaissut viisi runoteosta: Virrata että, Texas, sakset, Runojä, Kivirivit ja Pimeän lehdet. Salmenniemi on toiminut runouslehti Tuli&Savun päätoimittajana ja runouskustantamo Poesian toimittajana.
Hän on valmistunut valtiotieteen maisteriksi Helsingin yliopistosta ja opiskellut myös Roomassa ja Melbournessa.
Kirjojensa lisäksi Salmenniemi tunnetaan taiteidenvälisistä yhteistöistään.
Hän on kirjoittanut muun muassa kamarioopperan Autuus (sävellys Antti Auvinen), tekstielokuvan Mannerlaatta (ohjaus Mika Taanila) ja sirkusesityksen Nopeussokeus (ohjaus Kalle Nio). Lisäksi monia Salmenniemen tekstejä on sävelletty kuoroteokseksi. Salmenniemi on saanut työstään lukuisia palkintoja, ja hänen tekstejään on käännetty useille kielille. Salmenniemi elää ja kirjoittaa Jyväskylässä." (Kustantaja)


"Uraanilamppu on ihmeellinen, kiero ja hauska päivitys suomalaiseen novelliperinteeseen. Se kuvaa yhtä tarkasti ääretöntä salaattia, kaikkien turistikohteiden järjetöntä yhdistelmää, fasistisen jalkapalloilijan mieltä ja kirjailijan pahaenteistä keskustelua kustantajan kanssa. Salmenniemen novellikokoelma kasvaa parodiaksi pikkukylämentaliteetista ja rasismista.
Se on myös hillitöntä pilkantekoa kolmekymmentälukulaisesta miesten maailmasta, dystopiasta, jossa naiset on siirretty sivuun ja jossa myös lasta kutsutaan sukunimellä." (Kustantaja)

Ensinnä:  lämmin kiitos Tekstiluolan Tuomakselle oivasta ja vastaansanomattomasta postauksesta, jonka ansiosta tämän Uraanilampun strobovalo lankesi osakseni!

Salmenniemi ei mielistele, kiehnää eikä kosiskele vaan ikäänkuin parahtaa: "Se on tässä ja nyt - ota tai jätä!" Riemastuttava kattaus kaikkine satoine fantastisine salaattiaineksineen, verbaalista ja kerronnalista ilottelua.
Hervoton aivonystyröitä stimuloiva teos, jonka rivejä lukijan silmät viistävät nautiskellen, ambivalentein tunnetiloin tietämättä itkeä vai nauraa...

Aihepiirien ja lähestymistapojen erilaisuudesta huolimatta tämä  kolmentoista novellin kokoelma on tyylikkään  hallittu kompakti kokonaisuus. Tekstit kuhisevat kuin se muurahaispesä, jota Salmenniemi suomalaiseen kirjalliskenttään on  (Image 29.12.2015) perännyt.

Railakasta ja raikasta sekä pidäkkeetöntä laukkaa, jonka rytkytyksessä satulatta kun mennään hiukset hulmuavat, kopse käy ja istumalihakset ovat kovilla, mutta suitset napakasti kirjailijan käsissä. Kokoelma jätti tyystin asettomaksi ja ihastuksen valtaan;  lukukevään ehdoton riemastus &  ilopilleri!

Kuinka Uraanilampun valossa ovat viihtyneet: riitta k / Kirja vieköön ja
 Omppu Martin / Reader why did I marry him selviää klikkaamalla.

-  Lukijaa ei ole, hän on sulanut, koska tuijotti takkavideota liian läheltä liian kauan.

Harry Salmenniemen ja Uraanilampun edessä puolestaan totaalisti, talven lumenroippeita sukkelammin

suli:

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Rainer Maria Rilke: "Uusia runoja / Neue Gedichte" - ex Libris...


"Uusia runoja", Rainer Maria Rilke, ntamo, 2017, 227 s., suomentanut
Liisa Enwald.

"Rainer (alun perin René) Karl Wilhelm Johann Josef Maria Rilke (1875–1926) oli itävaltalainen runoilija, jota pidetään yhtenä 1900-luvun tärkeimmistä ja joka tunnetaan mm. Duineser Elegien -teoksestaan (1922, suom. Duinon elegiat,
Aila Meriluoto 1974, Duinon elegioita, Arja Meski 2015)." (ntamo)

"Yli sata vuotta sitten  Rainer Maria Rilke (1875–1926) otti runoudessaan uuden suunnan, joka viitoitti tietä koko eurooppalaiselle lyriikalle. Kaihon ja helkynnän tilalle astui  pyrkimys sisällön objektiivisuuteen ja muodon kirkkauteen.
Neue Gedichte -kokoelman (1907) yhteydessä on puhuttu myös esinerunoudesta: aiheina ovat usein staattiset esineet, joiden kuvaukseen runon retoriikka kuitenkin sisällyttää piilojuonen, usein jopa novellimaisen yllätyksen "jonkin liikahtaessa uuteen asentoon kuvatun sisällä" (Liisa Enwald).


Uusia runoja, tämä Rilken varhainen klassikko on nyt ensikertaa suomenkilielisenä saatavilla kiinnostavassa muodossa, siten että kullakin aukeamalla on luettavissa sekä alkuperäinen teksti että sen suomennos, jolloin selviää käännöstyön kompleksisuus ja haasteellisuus. Blogistaniassa käytiin taannoin keskustelua kirjoista, joista monet pitävät, mutta sinä et ja siitä, kuinka sujuu postaaminen teoksista, jotka jättävät valjumman tai vieraammaan lukujäljen. Tässä on nyt oma esimerkkini suositusta ja tunnustetusta runoilijasta, johon en lukuisista yrityksistäni huolimatta ole löytänyt kontaktipintaa,  mutta jonka haluan lukkarinrakkaudesta käännöstyöhön nostaa esiin ihan jo Liisa Enwaldin suorittaman akrobaattisen käännösurakan vuoksi.
-  Kun veistetään runoa kirjailijana tai kääntäjänä, tarvitaan talttaa, pensseliä, kaikkea mahdollisia leikkaus- ja hiontavälineitä. Suotta ei Rilke vertaa runontekoa käsityöhön.



Mitenkä sieluani pidättäisin
nyt liittymästä sinun sieluusi
ja kytkisin sen muihin asioihin?
Sen mielelläni rauhaan laskisin
hämäriin kadonneitten maailmoihin, 
se ettei sieltä keinahtelisi
sielusi syvyyksien aallokoihin,
kun kaikki, mikä meitä koskettaa
yhteen kuin viulunjousi meidät saa.
Se kaksi kielin yhtä ääntä soi.
Niin mikä soitin meidät virittää
ja kenen jousenveto väräjää?
Oi laulu, oi.
(Rakkauslaulu)



Hetket haaltuvat etäisiksi,
niiden siipi vain haavoja lyö.
Miksi suuni on minulla - miksi?
miksi päiväni? miksi yö?

Rakasta ei ole, ei taloakaan,
paikkaa ei mihin asettua.
Kaikki, mille saan antautua,
minut tuhoaa suuruudellaan.
(Runoilija)


- Sehen lernen.  - Äly kasvaa tunteen ympärille, toteaa Rilken aikalainen ja ystävä Rudolf Kassner.

Vaikken itse ole päässyt sinuiksi runoilijan kanssa, niin Rilken runouden ystävät riemuitkoot. Uskon että tämä uutuus on hänen ystävilleen todellinen helmi.

Riimien reunamille roikkumaan jäi:

perjantai 3. maaliskuuta 2017

Kimmo Ohtonen: "KARHU voimaeläin" - ex Libris...


"KARHU  voimaeläin". Kimmo Ohtonen, Docendo Oy, 2016, 175 s.

"Kimmo Ohtonen (s. 1981)  on Yleisradion toimittaja, käsikirjoittaja ja valokuvaaja, joka on tunnettu useista luonto-ohjelmista. Viime vuosina hän on juontanut mm. Ulos luontoon- ja Katoava Pohjola -ohjelmia. Hänet tunnetaan myös useista tempauksistaan luonnon puolesta. Vuonna 2012 Kimmo tempaisi Norppauinti-ohjelmassaan saimaannorpan puolesta uimalla Suomen suurimman järven päästä päähän." (Takakansi)



-  1990 Sinä yönä karkasin metsään. Vaikka oli keskikesä, yö oli ukkospilvien myötä voimakas ja hämärä. Päivänvalon luoma terävyys oli poissa, vain samettinen sinerrys leijaili jykevien kuusien ympärillä. Ennen kuin astuin polulta metsän suojiin, katsoin vielä taakseni. Mykkä kesämökki tuijotti minua uhkaavasti mustilla silmillään. Nyt oli mentävä, kun se vielä nukkui....

-  Kuvittelin olevani eläin, jolle tämä metsä on iänikuinen koti. Eläin, jolle metsä ei koskaan valehdellut. Päätin kiertää usvan peittoaman metsäaukion, pysytellä tiheiden kuusten muodostaman hämärän puolella. Asettelin askeleeni varovasti, etteivät oksat allani rasahtelisi.  Hiivin niin hiljaa, etten itsekään kuullut askelieni ääniä. Tarkkakorvaisinkaan peto ei kuulisi liikkeitäni. Olen joku toinen. Eläin.... 

Kirjan kerronta ajoittuu vuosiin 1990, 2003, 2009 ja 2015. Teoksessa on verrattomia otoksia karhun lisäksi myös muista metsäneläimistä. Ahma ja susi saavat  niin ikään oman ansaitsemansa osion eläinkuntamme monimuotoisuuden edustajina.  Ohtonen jakaa kanssamme lapsuudenkokemuksensa, kehityskaarensa tähän päivään ja luonnonrakkautensa sellaisella rehellisyydellä, ulosannilla ja intensiteetillä, että lukijana jään aivan hiljaiseksi sulatellen liki fyysistä kokemusta  suuren ihastuksen vallassa. Tuo luontoäidin lämpimän ja koskaan pettämättömän sylin merkitys on vaivatonta  tunnistaa...

-  Kun katson tätä miljoonien vuosien aikana kehittynyttä kanta-astujaa, tunnen sen mystisen voiman, joka kumpuaa tuhansien vuosien takaa. Tunnen kuinka ajatus vapaudesta puhuttelee minua. Karhu on meistä metsäläisistä ensimmäinen ja viimeinen. Se on luontomme väkevin olento. 

Ohtonen käsittelee rauhalliseen, kiihkottomaan ja oivaltavaan tapaansa  ihmisten ikiaikaista, syvältä ja kaukaa kumpuavaa pelkoa, vihaa ja kunnioitusta metsiemme kuningasta ja muita petoeläimiä kohtaan:
  
- Jos täällä saadaan vihi susista tai karhun pesäpaikasta, niin jahtiporukka on koossa hyvin nopeasti. Kaikki keinot ovat sallittuja.  Edelleen:  -  Luonto haastaa meitä. Joudumme jatkuvasti kysymään itseltämme, onko tämä, mikä joskus oli sallittua, enää hyväksyttävää. Miten tekoni vaikuttaa toisiin eläviin olentoihin?


Rakkaalla lapsella on monta nimeä, niin myös karhulla: voimaeläin! Nimenomaan voimakas tämä upea teos on niin ainutlaatuisilla kuvillaan kuin omakohtaisella, taitavalla ja kiehtovalla kerronnallaan. Lukija tuntee havupuiden tuoksun, varpujen rapinan puntteja vasten, aistii kosteuden, kesäyön ja hankien tuoksut, hämärän ja pimeyden. Ja jatkaa henkeään pidätellen lukemistaan. Nöyränä ja hiljaisena.  Moni luontoteos on sitten lukemaan oppimisen käsien välissä käynyt, hienoja ja kauniita, mutta tämä Ohtosen teos lyö kyllä balanssillaan laakista ne kaikki laudalta.

-  Peto katsoo minua vapauden puolelta, pyytää päästämään menneistä irti. Vapaus on vapautta etsiä. Vapautta löytää.

-  Mitä on elämä, kun metsä on kotisi ja yö elinikäinen ystäväsi?    
Näin kuuluu teoksen etulehden kysmys. Siihen Ohtosen KARHU voimaeläin antaa kattavan ja tyhjentävän vastauksen.  Luontoteos isolla  L:llä!


Voimaeläimen kanssa lähempää tuttavuutta on myös tehnyt Kaisa Reetta T.    

- Istun kivellä ja tunnen, kuinka metsä liikkuu. Miten metsän olennot hengittävät ympärilläni. Miten tunnenkaan niiden läsnäolon. Miten me hengitämme samaa ilmaa. Ja niin kaikki olennot lähtevät liikkeelle, kukin omaan suuntaansa. Kuljemme yön halki, kukin kohti omaa aamunkoittoamme. Ja jostakin metsän pimeydestä nousee se mahtava luonnonvoima, joka liikuttaa meitä kaikkia... 


Liikuttuneena: