keskiviikko 30. marraskuuta 2022

Anna-Mari Kaskinen: "Tuulen tuoksua, puun puhetta - Hetkiä luonnossa"" - ex Libris...

"Tuulen tuoksua, puun puhetta - Hetkiä luonnossa, Anna-Mari Kaskinen, Kirjapaja, 2022, 80 s. Kuvat ml. kansi Anna-Mari Kaskinen ja Timo Pekka Kaskinen, kansi Satu Kontinen 

"Anna-Mari Kaskinen on monipuolinen tekstintekijä, jonka kirjallinen ura on jatkunut vuosikymmeniä. Hänen tuotantonsa käsittää muun muassa runoja, laulu- ja virsikirjatekstejä sekä lasten- ja nuortenkirjoja." (Lievelehti)
 

                                                           ©Tommi Tuomi

 
 "Anna-Mari Kaskisen lyhyet kuljettavat lukijan luonnon keskelle, metsiin ja meren rannalle, lintujen seuraan ja muurahaisten vierelle. Luonto hoitaa meitä. 
Sen haavoittuvuus riipaisee ja kutsuu toimimaan niiden puolesta, jotka eivät itse pysty puolustamaan itseään." (Takakansi)  
 


 
Anna-Mari Kaskisen tuotanto on kulkenut vierelläni aimo tovin tuottaen aina hyvää mieltä ja antaen uusia ajattelukulmia elämän melskeisiin. 
Viimeksi tapasimme  Olet ajatuksissani -teoksen (2022) tiimoilta:  
Näin nykymaailman tilanteeseen rauhanteemoineen ja pyhänpäivän viikonloppuun   sopivasti istuva seesteinen, kaunis ja herkkä teos.  
 
Tämä uutukainen sisältää luvut: Meri metsä, puut; Linnut,
Monenlaisia ystäviä ja Äänetön kevät,  ja se on kauniisti tyylikkäin, yksikertaisin kuvin varustettu. Makupaloja ja pintaraapaisuja luonnon helmasta:
 
- Metsäkävelylle lähtiessä
ei tarvitse asettaa itselleen tavoitteita.
Avoimin mielin kulkeva voi ottaa vastaan sen,
mitä hän juuri sillä hetkellä tarvitsee... 
 
-  Ihmisellä, jonka pihalla asuu lintuja, ei koskaan ole yksinäistä.

- Kuulen jos keskityn kuuntelemaan. Näen jos osaan pysähtyä ja katsoa. 
Mitä enemmän minussa on tilaa, sitä enemmän voin ottaa vastaan.
 
-  Kun kukaan ei ole katsomassa, silitän puita kulkiessani niiden ohi. Haluan tuntea niiden pinnan, vanhojen mäntyjen kilpikaarnan, koivujen paperinohuen kuoren, kuusten neuslasten vihannan vehreyden.
 
 
Kaskinen nostaa esiin myös Rachel Carsonin teoksen Äänetön kevät ,
jota voidaan pitää  ympäristöliikkeen syntyhetkenä ja joka herätti  ilmestyessään 1962 varsin runsaasti myönteistä keskustelua mutta myös polemiikkia, ja joka tuli luettua heti sen ollessa saatavilla.   Carson on todennut, että säilyttääkseen kykynsä ihmetellä lapsi tarvitsee ainakin yhden aikuisen, joka voi lapsen kanssa löytää uudelleen ilon, innostuksen ja ihmetyksen maailmassa, jossa elämme...
 
Teos, joka antaa monipuolisesti meille jokaiselle luonnonystävälle ja metsäin polkujen tallaajalle sekä meren vaihtelujen ihailijalle paljon hyvää mieltä ja rauhaa.  Pidetään mielessä myös se totuus, että siemenet luontosuhteeseen kylvetään lapsuudessa.  
 
Huumorinpilkahduksiakaan ei Kaskinen ole teksteissään unhettanut:
 
Vuosia sitten vierailin vanhemman ystävän kodissa.
Istuin sohvalla kukkamaljakon vieressä.
Nuuhkin kukkien tuoksua.
- Kylläpä nuo tuoksuvat ihanilta!
Ystävä katsoi minua hymyillen.
- Oletko ihan varma?
Ihmettelin kysymystä.
- Nuo ovat nimittäin tekokukkia, ystävä totesi..
Olin yllättynyt.
 
Näin joulun alla myös mitä mainion lahjaidea pukin punaiseen konttiin, heille, 
jotka nauttivat ja välittävät ympäröivästa luonnostamme, sen monimuotisuudesta ja kauneudesta sekä ymmärtävät sen vaihvihkaisia viestejä.

Luontoäidin koskaan pettämättömässä sylissä lepäili:

perjantai 25. marraskuuta 2022

Tapani Bagge: "Punamusta baby" - ex Libris...

"Punamusta baby", Tapani Bagge, CrimeTime, 2022, 254 s. Kannen ulkoasu
 Jussi Kaakinen. 

"Tapani Bagge   (s. 1962) on kirjoittanut elääkseen parikymppisestä lähtien 
Sitä ennen hän ehti kokeilla puutarhatöitä, kaatopaikan ja teollisuusalueen vartiointia, postinkantoa, osto- ja myyntityötä antikvariaateissa ja levykaupassa. Bagge on julkaissut toistasataa kirjaa ja palkittu lähes kaikesta, mihin on ryhtynyt. Parhaiten hänet ehkä tunnetaan dekkareista ja lastenkirjoista." (Kustantaja)

 

                                                          ©Veikko Somerpuro
 

"Alkukesästä 1950 yksikätinen yksitysetsivä Väinö Mujunen saa tutkittavakseen, mihin jyväskyläläinen kapteeni on kadonnut.
Kahdentoista lapsen isä on hävinnyt Helsingin reissullaan. Onko kapteeni Happonen kokenut Kalle Tappisen kohtalon vai onko samba ollut hänelle vieläkin kohtalokkaampi?
Samaan aikaan Neuvostoliittoon luovutusta odottava virolaiskapteeni karkaa sairaalasta ja kaipaa apua. Liittyvätkö kapteenien tapaukset toisiinsa
Entä mitä Petroskoista tuttu  Nataša tahtoo Mujusesta? Ja kuka tai mikä onkaan punamausta baby?" (Takakansi)
 
 

 
 
Jep: siinäpä meille kysymyksiä ja arvoitusta kerrakseen.
 Ei kuin  Kohtalokas samba soimaan ja Georg "Jori" Malmstén ääneen sekä mars matkaan omallekin kultaiselle lapsuuden 1950- luvulle:

-  Helsingin viimeisestä sotakesästä oli jo kuusi vuotta. Kaupunki alkoi vähitellen palata entiselleen, osin ehommaksikin. Eteläsatamassa rakennettiin kovaa kyytiä Olympialaituria vuoden 1952 kisavieraita varten. Pahin pula ja tiukin säännöstely alkoivat jo hellittää.

- Hotelli Torni oli jo saatu kuntoon Valvontakomission jäljiltä. 
Nyt sen loistokkaassa baarissa ja ravintolassa viettivät aikaansa viihde- ja talouselämän huiput ja monet taiteilijat. Armeijan väkeä siellä näki vähemmän.
 

Mujusta Bagge kuvaa eloisasti sanoin lupakirjaton yksityisetsivä, jolla on kusiaisen valtuudet eikä hänen naiskuvauksensakaan kalpene edellisen rinnalla:

Natalia & Mujunen:  -Mujunen pani merkille erityisesti eräät punamustat korkokengät ja mustat verkkokuvioiset nylonsukat sekä niiden verhoamat muodokkaat sääret,
jotka jatkuivat punaisen leningin uumeniin.   Sääret lähestyivät häntä Mikonkadulta Kaisaniemestä päin. Mujusen katse ehti vasta kiivetä viininpunaisen jakun verhoamiin rintoihin, jotka toivat mieleen Mantšurian kukkulat, kun niiden yläpuolelta kuului huudahdus: - Väinö, Sinäkö se olet?

Uljas Vicander puolestaan saa luonnehdinnan: liukas kuin talvinen matikka ja kiero kuin korkkiruuvi.

 Dekkarissa ovat raamit kohdallaan: lapsuuden ja nuoruuden kotikaupunki suuresti kohinaa herättäneine olympialaisineen ja vanhempien varoituksineen olla epähienosti  tuijottamatta, jos vastaan astelee tummempi-ihoinen turisti sekä  ikivanhoine biiseineen kuten Mustat Silmät  jne.

Herkullinen kieliasu, harmiton juoni ja konstailematon persoonain piirto istuivat saumattomasti vallinneeseen rentoon lukufiilikseen. Baggen  Baby viihdytti ja huvitti sekä nosti pintaan hauskoja muistoja kuten  Hotelli Tornin  Ateljee Bareineen, tuttu tapaamispaikka, jossa tuli opiskeluaikoina parannettua maailmaa.  Tämä dekkari on värikkään ja iloisen kantensa myötäinen, 
kuin makoisa kevyt kenttälounas tai iloisesti  soliseva puro.
 
PS. Vahvennoksia klikkaamalla saat halutessasi lisätietoa ao. asiasta:)

Rakkaissa puna-mustissa väreissä itselle epätyypillisissä korkkareissa huojui ja horjui:


keskiviikko 23. marraskuuta 2022

Lassi Rajamaa: "Olohuoneessa viirupöllöön on tullut mustia kulkijoita" - ex Libris...

 

 "Olohuoneessa viirupöllöön on tullut mustia kulkijoita!, Lassi Rajamaa, Kulttuurivihkot,2022, 161 s., kannen kuva Lassi Rajamaa.

"Lassi Rajamaa (s.1944) on Sibelius-Akatemian entinen rehtori ja musiikinteorian lehtori, koulutukseltaan diplomiurkuri ja filosofian maisteri. Rajamaa on aina kirjoittanut, piirtänyt ja soittanut. Häneltä on aiemmin ilmestynyt piirros- ja proosarunokirja Tuuli on puskissa vaarallisen voimakasta (Rondo Classic, 2018) sekä runokokoelma Vene ei nyt millään irtoa rannasta (Kulttuurivihkot, 2020) ja Asiat joita vielä on (2021)" (Takakansi)


                                                  ©Tiina-Maija Lehtonen
 
 
"Lassi Rajamaan runoissa liikutaan kalustetuissa huoneissa, pihakeinussa, hautausmaalla, rannalla. Mutta tavalliset paikat ja asiat saavat uusia merkityksiä: 
- jotain on tapahtunut 
rannan kivillä on muuttunut järjestys, pilvi puhuu 
Visuaalinen, filosofinen ja musiikillinenkin teos kuvaa myös aikaa, jota elämme - surrealistisella tavalla." (Takakansi)
 
 

 
Edelliskerran nautin Rajamaan antoisasti seurasta asiaintilassa
 Vene ei nyt millään irtoa rannasta (2022), vaan kyllähän hänen venhonsa lipui hyvinkin sulavasti irti rannasta ja keinui kauniisti aalloilla, mutta  pysyi vakaana myös niiden pärskeissä ja lukijana nautin kyydistä!
Tämääuutuus on sisältää XII hauskasti nimettyä lukua ja Viittauksia musiikillisista teemoista sekä rautaisannoksen kutkuttavia yksittäisiä runoja hersyvine nimineen, joten maistiaisiin ja otteisiin:
 

- unessa kaikki toistuu
ensin minulle tapahtuu, sitten minä tapahdun
avaan jääkaapin oven, jääkaappi avaa minut ja täyttää
 


- mikä ennen on ollut muistia
on nyt olemukseltaan jotain joka sisältää sekä muistamisen
että unohtamisen
kuin huone
jossa pöytä tuolit ja piirongit levitoivat
mutta matot pitävät hapsut valkoisinaan kiinni lattiasta
 
 
- ovat käyneet ultrassa
kertovat että nyt se ui käsipohjaa
ja keräilee ylösalaisin kellahtaneen horisontin pohjasta tähdensiruja
 
 
- kumotuttaa 
piirrän taivaalle kuun
ja satunnaisia
aurinkoja
rakastavaisia jotka lipuvat radallaan
piirrän kasvosi rypistyneeseen paperiin
joka oikenee
ottaa korkeutensa
ja näkee määränpään 


- aika
kulki niinkuin se kulkee
haarautuen kaikkiin suuntiin
iloisesti kuin kellohame tuulessa


- olohuoneen viirupöllöön on tullut mustia kulkijoita
isoäiti juo konjakkia
käskee niiden kääntyä vasempaan ja oikeaan
itkee
muuta kuin sitä etteivät käänny, mutta ei kerro mitä 


Runopotpourrin jälkeen vielä pari näppärää ja osuvaa arviota meille kaikille tärkeistä asioista kuten itse elämästä, vuodenajoista  ja rakkaudesta:

-  elämä on hämärän komero jonka uumenissa on ovi toiseen komeroon
 
-  on niin syksyistä että lehti putoaa ja on samanaikaisesti kiinni oksassaan
 
-  rakkaus on kalliosta irronnut lohkare joka ei suostu vyörymään 
 
 
Hauska muistokin pulpahti  esiin eräässä runossa mainitun upupa epopsin myötä eli tässä komia ja hauska seurattava, ensi kertaa luonnossa bongattuna eli harjalintu mallia  Fuerteventura, Corralejo AD 2013:




Lassi Rajamaalla on kerrassaan ihastuttava tapa ilmaista itseään verbaalisesti  ja musiikillisin viittein, Pegasoksen ja sävelten siivin. Tämä uutuuskooste istuikin saumattomasti vallitsevaan mielentilaan ensilumen keskelle kiireiden jälkimaininkeihin  ja riemastutti herättäen lämpimiä ailahduksia ja nostattaen hymynhäiveitä silmänurkkiin.

Ihastuneena & ilahtuneena:
 

tiistai 15. marraskuuta 2022

Haruki Murakami: "Ensimmäinen persoona / Ichininshō Tansū" - ex Libris...

"Ensimmäinen persoona, Haruki Murakami, Tammi Keltainen kirjasto, 2022, 
189 s., suomentanut  Antti Valkama,  päällys Jussi Kaakinen.
 
 Haruki Murakamin (s. 1949) kirjoista otetaan Japanissa miljoonapainoksia, ja hänen kansainvälinen suosionsa on kiistatonta. Murakami on julkaissut romaaneja, novelleja ja tietokirjoja, joita on käännetty yli 50 kielelle.  Murakami on opiskellut elokuva-alaa ja pyörittänyt jazz-klubia. Kirjailijaksi hän kertoo kasvaneensa musiikkia kuuntelemalla." (Takakansi)

 

                                                              ©Elena Seibert

 
"Ensimmäinen persoona -novellikokoelman kahdeksan tarinaa muodostavat huumaavan keitoksen, jossa maistuvat murakamimaiset ainekset: olut, jazz, 
yölliset kohtaamiset. Ne myös paljastavat kirjoittajastaan täysin uusia puolia. 
Puhuuko kirjailija omasta elämästään, kun hän puhuu yhden yön jutuista, baseball-pelaajien takapuolista ja keskusteluista apinan kanssa?" ( Lievelehti)
 
 

 

Viimeksi tuli tepsuteltua Murakamin seurassa Pimeän jälkeen (2020) ihastunein mielin: Murakamin on virtuoosimainen tunnelman kehrääjä ja hän kutoo lukijansa mukaan hämyiseen tarinaansa lyhyin lausein ja hienostunein, tyylikkäin sekä vaivihkaisin keinoin.

Tämä kokoelma sisältää luvut: Kivityynylle, Kerma, Charlie Parker Plays Bossa Nova, With the Beatles, Kootut Yakult Swallows -runot, Karnevaali, Shinagawan apinan tunnustuksia ja Ensimmäinen persoona.

-  Se olisi ollut pitkä tarina. Mutta miksipä en saman tien kertoisi siitä ainakin hiukan. Kenties se toimii samalla myös tiivistettynä omaelämänkertana...

Luvut tosiaan hyppelehtivät aihepiiriltään sinne tänne, joka luo mukavasti yllätyksellisyyttä. Musiikissa mennään klassisesta Charlie Parkeriin vain kirjoittajalle unessa  ilman komppisektiota, sooloesityksenä alttosaksofonilla esittämää Jobimin  Corcovado kappaleeseen  ja Beatleseihin asti, istutaan baseball-katsomoissa, ratkotaan ympyrän, jolla on useita keskipisteitä mutta ei kehää arvoitusta ja pohdiskellaan ranskalaisen sanonnan crème de la crème syvintä olemusta. jnpp.

- Nuo tapahtumat olivat ainoastaan yksi pikkuinen episodi minun elämäni varrella. Nyt niitä voisi ajatella pelkkänä lyhyenä sivupolkuna. Vaikka se kaikki olisi jäänyt tapahtumatta, minun elämäni olisi tuskin merkittävästi muuttunut mihinkään suuntaan. Sillä eräänä hetkenä tuon muiston oli yhtäkkiä määrä saapua luokseni, luultavasti jostain kaukaa, pitkän käytävän lävitse. Ja se ravisteli mieltäni yllättävän voimakkaasti. Kuin loppusyksyn öinen tuuli, joka metsästä lennättää puista varisseet lehdet ilmaan, painaa koko niityllisen elefanttiheinää kerralla kumarruksiin ja kiertää paukuttamassa rajusti talojen ovia.

Ajatuksellisia ja mielikuvituksellisia ovia paukuttaa myös tämä kirja, jonka novelleista suosikikseni nousi lumoava ja kiehtova  Shinagawan apinan tunnustuksia:)
 
Viuhto ja viehko setti, joka hieroo estoitta lukijansa nystyröitä  totuttuja kerronnallisia keinoja ravistellen.  Lukiessa oli välillä äimän käkenä ja pudota kärryiltä, mutta kannet sulkiessa yhtä rehevää kokemusta rikkaampi.
Murakami osaa tässä henkilökohtaisimmaksi mainitussa teoksessaankin  asiansa ja omaa yllätyksellisyyden taidon. Oiva kooste!! 

-  Rakastuminen on vähän kuin psyykkinen tauti, johon sairausvakuutus ei päde.

 

Vikkelä viikko meneillään, joten höpinää tossuun laittaa:                                           


sunnuntai 13. marraskuuta 2022

Iloista isänpäivää 13.11.2022...

 Kaikille Isille ja isänmielisille niin oleville, tuleville kuin edesmenneillekin!


 Turhaan
isä pelkäät,
ettet kelpaa
miehen malliksi pojallesi.
Niin vähän
poikasi tarvitsee:
Yhdessä sinun kanssasi
majan rakentamista,
onkiretkeä,
kirjastomatkaa.
Yhdessä tekemistä,
yhteistä jutteluaikaa.
-Sointu Sallinen

 



 

 Ukki se miekat ja hevoset vuolee ja haavat puhtaiksi nuolee.
Se tennismailalla mattoja tamppaa ja sammakon koivista ennustaa säätä.
Ei löydy sen jutuista häntää, ei päätä, sen puheissa kompa kujeen kamppaa.
– Tittamari Marttinen

 

Lapset kasvavat, aikuistuvat ja vanhenevat kukin vuorollaan, mutta olette ja olitte meille se  lämmin ja aina avoin syli, kiikkutuolin narina, vahvat käsivarret, hymyilevä ja naurava suu ja me rakastamme teitä yli ajallisten rajojen...

Isosti onnea & iloa:

keskiviikko 9. marraskuuta 2022

Kerstin Ekman: "Suden jälki / Löpa varg" - ex Libris...

"Suden jälki", Kerstin Ekman, Tammi Keltainen kirjasto, 2022, 176 s., suomentanut Pirkko Talvio Jaatinen, päällyksen valokuva Rainer Fuhrmann/Getty Images.

"Kerstin Ekman ( s.1933) on Ruotsin arvostetuimpia kirjailijoita. Ekman aloitti dekkarikirjailijana, ja tuotannossaan hän on käyttänyt rikosromaanin aiheita yhdistettynä rikkaaseen yhteiskunta- ja ihmiskuvaukseen. 
Hänet valittiin Ruotsin akatemian jäseneksi vuonna 1978, mutta hän vetäytyi toiminnasta Salman Rushdie -tapauksen vuoksi. Suden jälki on Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2022 kirjallisuupalkintoehdokas." (Takakansi)
 
 
                                                              ©Pertti Nisonen
 
 
"Metsästyksenjohtaja Ulf näkee 70. syntymäpäivänään suden. Hetki muuttaa kaiken. Vanhan miehen epäilys elämäntyönsä eettisyydestä kasvaa järisyttäväksi identiteettikriisiksi. Pientä elämänpiiriä mullistavat käänteet sen kuin jatkuvat: Metsä palaa, karhu hyökkää, Ulf sairastuu. Ja rikos tapahtuu.
Suureen susikysymykseen sekoittuu rikoksen mysteeriä, ikääntymisen kipua ja rakkautta. Ekmanille tyypillisesti jännitys maustaa yhteiskunnallista sanomaa ja hiljaa syvenevää ihmissuhdekuvausta." (Lievelehti) 


Edelliskerrasta Ekmanin tuotannon parissa olikin ehtinyt vierähtää aimo rupeama, mutta kas näin Huijareiden paraati puhutteli vuonna 2014: 
Tässä rennossa huijarimentaliteetilla, empatialla & myötätunnolla  kirjoitetussa, eittämättä myös omaelämänkerrallisia ainesosia sisällään pitävässä teoksessa, käydään kaunokirjallisin keinoin hulvatonta  ja terävää (itse)ironiaa unohtamatta  kirjallisten piirien ja luomisen tuskan kimppuun... 
 
Odotusarvo oli siis varsin korkealla kun avasin tämän komean, syyttävästikö minua tuijottavan sudenkuvan kauniilla kannella varustetun uutukaisen ja totean oitis suoraan etten suinkaan pettynyt!

Talvi- voi olla valkoinen paperi tai sinertävä laatta, jolle kirjoittaa. Viimeksi täällä ollessani kukaan ei ollut liikkunut ja kirjoittanut jälkiään. Ei näkynyt tassujen eikä sorkkien painaumia, ei edes pikkuista myyränjalkojen koruommelta. Ei lintuja.
Ei mitään jälkiä.

Ulf- Jäin usein vain istuksimaan jouten. Hän (vaimo Inga) oli oikeassa siinä, 
että tarvitsin jotain puuhaa. Istuin ja pohdin. Siihen minulle ei ollut aiemmin juuri ollut aikaa. Tarkoitan perin pohjin pohtimista. Tuntui kuin eläkkeelle jääminen olisi vasta nyt ruvennut oikeasti vaikuttamaan, tai kun vanhuus olisi iskenyt kerralla. Mieleen tuli ajatuksia, joita en olisi kaivannut.

Inga & minä: - Minä elin tavallista elämää. Todennäköisesti sitä ei jatkuisi enää kovin monta vuotta. Kun oli tämä angina pectoriskin. Mutta elämässä oli silti tavallista ja hyvää, Sain osakseni hellyyttä. Joskus hellyydenosoituksena olivat muhkeat valmiiksi laitetut voileivät. Joskus iho minun ihoani vasten. 
Mutta en pystynyt täyttämään odotusta, jonka hellyys viritti meissä kummassakin. Oleta, että syypäänä olivat lääkkeet. Me joka tapauksessa sopeuduimme. 
Hellyys ei loppunut.

 
Vaikkakin ikääntymisen tuntoja luopumisine ja uuden tulemisineen Ekman kuvaa oivaltavasti väläytellen ja siihen sopeutumiseen vastauksia hakien kyseessä ei toden totta ole mikään valitusvirsi. Ihmisen ja luonnon muuttunut ja alati muuttuva suhde ihmisen aiheuttamine epätoivottuine  vaikutuksineen kulkevat solisevana pohjavireinä kautta kerronnan. 
 
Kirjailijan hienoviritteinen, sielun syvyyksiä ja syövereitä oivaltava ja lämpimällä myötätunnolla tarinaa kuljettava ote ovat vertaansa vailla, eivätkä jätä lukijaansa kylmäksi.  Nautin suuresti lukemastani ja Ekmanin virtuoosimaisesta taidokkuudesta kuljettaa tarinaansa, joka puhutteli ja oli suuri nautinto lukea!

Sudesta on paljon sanontoja  (klik) mm. olla susi syntyessään, mutta tämä nimenomainen teos ei todellakaan sitä ole:)
 
-  Muisti on ihmeellinen, niin, suorastaan pelottava asia. Vanha kerrostuma kuolleita luita ja sanoja, jotka voivat milloin hyvänsä nousta ja herätä eloon.
 
Ylläoleva pitää  etenkin näin kokemuslisien  karttuessa enenevässä määrin paikkansa: mitä kummallisempia, uusia  muistoja kaukaa menneestä  pulpahtelee lupaa pyytämättä pintaan. Ikävät  sellaiset olemme yksimielisesti Kanssakulkijan kanssa päättäneet heittää oitis pitkin teitä, mutta hauskoista ja iloisista nautimme estoitta naureskellen ja niitä edelleen kehitellen pitkäänkin

- Itseään pettää ken ensi kertaan jättää. Vai olisikos se huomiseen?
 
Itsepetokselta välttyä lupaa yrittää:

sunnuntai 6. marraskuuta 2022

Anna-Mari Kaskinen, Minna L. Immonen: "Olet ajatuksissani" - ex Libris...

 "Olet ajatuksissani", Anna-Mari Kaskinen, Minna L. Immonen, Kirjapaja, 2022, kannen suunnittelu Katja Kuittinen.

"Anna-Mari Kaskinen on monipuolinen kirjailija, runoilija ja lauluntekijä. 
Minna L. Immonen on kuvataiteilija, joka tunnetaan etenkin korteistaan ja kalentereistaan. Kaskinen ja Immonen ovat julkaisseet yhdessä monia teoksia, mm. Kiitos kun olet (2021) ja Sinulle kukkivat puut (2022)." (Kustantaja)
 
"Tarvitsemme toisiamme. Vaikka emme aina voikaan tavata kasvotusten, jo ajatukset lämmittävät. Jos joku on ajatuksissasi, kerro se hänelle.
Anna-Mari Kaskisen uudet runot ja Minna L. Immosen kaunis kuvitus kertovat siitä, mikä on meille tärkeää. Teos sopii lahjaksi läheisille, joita ajattelemme ja kenties kaipaamme, ystävälle, sukulaiselle, työtoverille ja vaikka naapurille. " (Kustantaja)

 


Anna-Mari Kaskisen ja tämän kaksikon parissa on tullut vietetyksi monta seesteistä hyvän mielen hetkeä ja kotvasta. Näin nykymaailman tilanteeseen rauhanteemoineen ja pyhänpäivän viikonloppuun   sopivasti istuva seesteinen, kaunis ja herkkä teos. Tulevan viikon eväiksi muutama maistiaisia tästä uutukaisesta:

 

Yhteinen kotimme:
Pallo kiertää radallansa
avaruuden sylissä.
Kevätaamuun herää kansa
kaupungeissa, kylissä.
 
- Kuinka kaunis on sen kuva,
vaan niin kovin haavoittuva
tämä rakas pallo on
sisar kuun ja auringon.
 
Rauha on sen alkujuuri.
Vaara uhkaa kotia.
Missä on sen suojamuuri?
Ei se osaa sotia.
itseään ei auttaa saata.
 
Kuka puolustaisi maata?
Itse on se aseeton. 
Hiljaista sen voima on.
 

Kiitos
Kiitos että kuljet tässä,
muuta pyydä en.
vierelläni elämässä
polun jokaisen
 
Jaamme ilot, kyynelemme
Paljon koettiin.
Ihmetellen samoilemme
uusiin unelmiin.



No, kevätaamuun on vielä matkaa taitettavaksi ja härkäpäisesti puskettavaksi talven nietosten ja pakkasten lävitse, mutta:

"Tähän on tultu. Taas jatketaan. Piirtelen polkuni maailmaan. Ilot ja murheeni piirtelen, tien yhden ihmisen..."

Sateen & usvan keskeltä riittaileepi:

perjantai 4. marraskuuta 2022

Tommi Laiho: "Rikotut" - Ex Libris...

"Rikotut", Tommi Laiho, Myllylahti Oy, 2022, 371 s. Kannen suunnittelu
Kimmo Kivilahti. 

"Tommi Laiho (s. 1973) on salolaissyntyinen, helsinkiläistynyt kahden tyttären isä, kolumnisti ja mainosalan luova johtaja. Häntä kiehtoo ihmisen psyyke, draaman ja komedian yhdistäminen sekä rakkauden kamppailu pelkoja vastaan." (Lievelehti)
 

                                                         ©Mika Hyvärinen

 
"Helsingin Kalliossa teloitetaan ohiajavasta autosta kaksi ihmistä julkisella paikalla. Vanhempi rikostutkija Karita Haapakorpi ei usko ilmeiseen tutkintalinjaan vaan seuraa omaa vaistoaan.
Samaan aikaan hänen ystävättärensä, psykiatri Amina Rehmannin luokse terapiaan tulee ensikäynnille nainen, joka ehtii kertoa kuulleensa jotain kammottavaa ennen kuin pakenee kesken istunnon. Toisaalla vankilasta vapautuu murhasta istunut mies, joka sellikaverinsa mukaan ei uskaltaisi tappaa kärpästäkään.
Tapaukset vetävät mukaan myös Aminan ex-rakastetun tilastotieteilijä 
Juha Huhtalan ja kuljettavat lukijan yritysmaailman vallankaappaukseen, mielipuolisiin uskomuksiin, murhiin ja aina Kaliforniaan asti. Liittyvätkö tapaukset toisiinsa? Monikerroksisessa tarinassa särkyneiden ihmisten kohtalot sotkeutuvat keskenään ennen vääjäämätöntä loppua." (Takakansi)

 


Laihon esikoisteos oli Uhanalaiset (2021), joka arvioitiin yhdeksi vuoden parahaista dekkareista (Pertti Avola HS). 
Esikoista en ole lukenut, joten itselle uusi  ja tuore kirjailijanimi sekä edukseen massasta  poikkeava, mielenkiinnon herättävä kansi, jota sai katsoa toiseenkin kertaan,  joten mitäpä muuta lukijana tarvitsee uuteen tuttavuuteen sutjakasti sukeltaakseen:
 
 Karita:  - Jatkuva suorittaminen on turvakeino välttää itsensä kohtaaminen. 
Karita on pysähtynyt, täsmällisemmin pysäytetty, useampaan kertaan, odottamatta ja väkivaltaisesti. Hän tietää omat ongelmansa, tunnustaa vajavaisuutensa, tietää jopa missä ilmansuunnassa on ulospääsy tai kasvu kuten kuuluu sanoa. Hän ei vain pysty siihen. Ahdistuksessa on helpompi elää, sillä sen tuntee, se ei yllätä, se ei ole arvaamatonta, siihen on tottunut. Hän on valinnut tietoisesti elää näin. Niin hän on päättänyt ajatella.

Hyvä esimerkki siitä, kuinka vahva keino piinaava hiljaisuus monessakin kohtaa elämää on:

 Kuulustelutekniikasta:  - Mäkynen istuu tuolilla ja pureskelee kynsiään. Henkilökohtaiset tavarat on viety, mutta hän saa olla pukeutunut omiin vaatteisiinsa. Pidätyksen jatkon syyt on kerrottu. Löytynyt 5000 euroa vaatii selitystä eikä satuja.
Karita antaa miehen yhä muhia. Katselee pöydällä olevia papereita niin näkyvästi, että Mäkynen huomaa oman kuvansa niistä.
Mäkynen vilkaisee Karitaan päin, joka ei ole huomaavinaankaan. Käynnissä on henkinen mittelö, johon Arttu ei tiedä osallistuvansa. Sen nimi on Kumpi puhuu ensin. Hiljaisuus on piinaava ase oikein käytettynä. Se herättää henkiin moniäänisen mielikuvituksen.
Epävarmuus kasvaa. Mitä poliisi tietää? Poliisi ei tiedä mitään, mutta Karita antaa mykkyydellään ymmärtää, että tietää kaiken, ihan jokaisen pienen yksityiskohdan. - Mä en aio puhua mitään. Mulla ei oo mitään kerrottavaa. Mäkynen hävisi pelin. 
 

Ei turhaan sanota, että elämä on 10 prosenttia sitä, mitä ihmiselle tapahtuu ja 90 prosenttia sitä, miten reagoimme tapahtuneeseen...

Teos pitää sisällään useita kiinnostavia teemoja kuten tässä jumaluuksiin asti kurottelevaa  skientologiaa, periytyviä ammatteja eli tappajaisän kasvattaessa pojastaan työlleen jatkajaa ja yritysmaailman ahneita koukeroita henkilökaartin ollessa  runsas sekä persoonallisesti rakennettu ja kokonaisuuden pysyessä vaivattoman oloisesti Laihon hyppysissä lukijan eduksi aina varsin vauhdikasta loppuhuipennusta myöten.

Lukiessa on erikoista kyllä jotenkin "kodikas" olo vaikkei Laihon teksti täyteläisyydessään ja eläväisyydessään  millään muotoa kotikutoista saati särmätöntä ole ja mielenkiinto säilyy vireänä loppuun saakka. 
Laihossa on runsaasti  potkua ja potentiaalia, aika näyttää, mihin se hänet vielä johtaakaan:)

Outoa kyllä:   -  Ihmisillä on tapana nähdä paljon enemmän vaivaa välttääkseen sitä mitä pelkäävät kuin saavuttaakseen sen mitä haluavat. (Dan Brown)

Perinteistä pyhäinpäivää ja vireää viikonloppua:

lauantai 29. lokakuuta 2022

Simone Buchholz: " Hotel Cartagena" - ex Libris,,,

"Hotel Cartagena", Simone Buchholz, Kustantamo Huippu, 2022, 281 s., suomentanut Anne Kilpi.     

"Hampurissa miehensa ja poikansa kanssa asuva   Simone Buchholz (s.1972) on yksi Saksan menestyneimpi rikoskirjailijoita. Hän on koulutukseltaan toimittaja ja toiminut vuodesta 2001 lähtien vapaana kirjoittajana, Hotel Cartagena on Chastity Riley -dekkarisarjan viides suomennettu osa, ja sen englanninkielinen käännös palkittiin Isossa-Britannniassa vuoden 2022 parhaana käännösdekkarina." (Lievelehti)

                                                      ©Gerald von Foris

"Hampuri 1980-luvulla ja nuori mies, joka haluaa pois. Hän nousee Kolumbiaan lähtevään laivaan ja saa Cartagenan rannoilla oppia, mitä tapahtuu, kun juhlii väärien ihmisten kanssa. Ylellisten bileiden jälkeen on helvetti irti. Kun vuodet kuluvat, tarjoutuu tilaisuus kostaa, eikä tuo samainen mies – ei enää niin kovin nuori – jätä tilaisuutta käyttämättä…

Kalsea hotellibaari Hampurin satamassa yli kolmekymmentä vuotta myöhemmin. Alapuolella hohtavat telakoiden valot, ylhäällä syyttäjä Chastity Riley juhlii ystäviensä seurassa. Yhtäkkiä ovet avautuvat, ja baariin kävelee kaksitoista raskaasti aseistautunutta miestä, jotka ottavat asiakkaat ja henkilökunnan panttivangeikseen. Poliisit rakennuksen ulkopuolella vaikuttavat jäävän sivustaseuraajan rooliin, ja Chastity kumppaneineen joutuu keskelle tapahtumasarjaa, jonka jälkeen mikään ei voi olla niin kuin ennen." (Lievelehti)

Pahikset:  -  Heitä oli kaikkiaan kaksitoista. Heillä oli yllään tummat puvut, aseet he kiskaisivat esiin takkiensa alta. Uzeja, lyhyitä pumppuhaulikkoja, katkaistuja haulikkoja, 45-kaliiperisia Colteja. Kapineita, joilla tehdään melkoinen vaikutus. laukaukset osuivat kattoon, ketään ei haavoitettu, vaikka jollakin tapaa kuitenkin kävi niin. 

 Edelliskerran nautin Buchholzin seurasta teoksen Mexicoring  (2021)  vauhdissa Chasitity Raileyn vetämänä näillä lopputulemin: Lukijana istuu kuin katselemassa kiivastempoista pingismatsia hikoilematta, mutta nauttien ajoittain ronskistakin, mutta juoheasti kulkevasta sanansäilän heiluttamisesta, mutta nyt mars matkaan hotellille:

 Henning:  - Yhtenä syyskuun aamuna, kun lännestä nousi ukkonen, hän vain kävi kotona, pakkasi urheilulaukkunsa ja palasi satamaan. Hän etsi laivan. löysi yhden Etelä-Amerikkaan suuntaavan ja pestautui sen matkaan. Käsi punkkaa vastaan, yksinkertainen periaate: anna meille työvoimasi, me annamme sinulle vuoteen. Jos näet matkan aikana sataman, voit hypätä maihin. Tai voit jäädä ja jäädä ja jäädä ja ryhtyä merimieheksi. Henning ei halunnut merimieheksi.

Esteban:  -  oli hyvinkin kaksi päätä pidempi kuin muut Henningin tuntemat kolumbialaiset, nuo pienet miehet, joiden kasvot nauroivat sydämellisesti. Esteban ei näyttänyt oikeastaan lainkaan kolumbialaiselta, pikemminkin madridilaiselta. Hän näytti härkätaistelijalta. Hän oli pitkä ja solakka ja veitsenterävä. Hänen kätensä muistuttivat saksiviuhkaa. Mutta hän oli todella kohtelias.

Stepanovic:  -  Hän kestää poliisijärjestystä yleisesti ottaenkin huonosti. koska hän ei usko järjestykseen vaan pitää sitä vain ihmisten naurettavana yrityksenä saada huomionsa pois siitä tosiasiasta, että jokaisen on jonain päivänä kuoltava. Mutta nyt täällä, kaiken tämän takia, hänen sisällään vallitsee kaaos, eikä enää mikään täsmää edes auttavasti.  
Ja sitten vietä tämä vitun järjestys. Hän voisi silkasta raivosta ja turhautumisesta repiä kadut auki.  
 
Buchholz osaa asiansa.  Omantakeinen ja suorasanainen tekstin tuottaminen jatkuu. Teoksen ehdotonta plussaa ovat sen vauhdikkuus ja lyhyet hauskasti nimetyt sekä napakat luvut, kuten Joko moukarinheittäjät ovat matkalla?, Columbomaisuus, Yksi mies yksi makkara, Sisäinen murhanappi ja Vetosäde.
 
Tämä dekkaristi ei tarjoa mitään valmiiksi pureskeltua, vaikkakin teoksen panttivankitilanteessa yksi herra joutuukin jauhamaan makkarapötköä kirjaimellisesti henkensä edestä mössöksi, vaan hän jättää lukijalle ilmatilaa hengittää ja omille tulkinnoille. Anne Kilven käännös ja Taina Värrin  osuvan synkänpuhuva kansi kruunaavat kokonaisuuden. 

Teos pilkahdutti mieliin myös hauskoja nuoruusmuistoja yhdeltä kielitaidon lujittamiskesältä liikuttaessa tutuilla seuduilla Blankenesessä , Alsterilla ja purjehtimisesta Elbellä iltanuotioineen...

- Gangsterinaivot olivat vielä vaikeammin saavutettavissa kuin naiset aivot.  Hmphh....

Tschüss:

maanantai 24. lokakuuta 2022

Aino Krohn: "Mustarastas on minunkin nimeni" - Ex Libris...

"Mustarastas on minunkin nimeni", Aino Krohn, Basam Books, 2022, 75 s. 
kannen kuva: Hannu Hyrske.
"Esikoisrunoilija ja mainonnan suunnittelija Aino Krohn voitti YLE:n ja 
Suomen Luonnon Päivän säätiön luontorunokilpailun 2020." (Takakansi)

 

                                            ©Esko Tuominen/Hämeen Sanomat

 

"Runoja luopumisen kipeydestä ja kauneudesta. Mitä on muistaminen, unohtaminen ja aika?
Esikoiskokoelman näkökulma avautuu äitien, esiäitien ja vielä syntymättömien synnyttäjien ketjuun: miten emoluutio meitä muokkaa, minuus uusiutuu ja alitajunta unien kautta kantaa läpi vaikeidenkin vaiheiden. " (Takakansi)

 


 

Mustarastas , tuo Uudenmaan maakuntalintu,  on  kaunis ja eloisa lintu, 
jonka puuhailuja on mukava tarkkailla. Osa niistä talvehtii meilläkin ja on mukava seurata niiden mustankiiltävää hyppelyä ojanvarsilla juomasiltaan, kuikuilemassa kuusiaidoista ja valkoisella hangella pyrähtelemässä. Ja voi sitä aikaa, kun mustarastaan huilu soi, sillä silloin tietää kevään koittaneen:)

Teos on seitsenosainen, ja kukin runo on eläväisesti sisältöä kuvaten nimetty. Muutamia  otteita::  


Kun unelmat eivät muutu yhteisiksi
itke itsesi kuiviin, uskoudu untuvatyynylle
salli lakanan lohduttaa, unen tulla
        ja aamun koittaa. 
 
Anna itsellesi anteeksi, älä kanna kaunaa.
        Ota pitkä suihku.

Vesi ja viemäri tekevät yhdessä enemmän
kuin yksikään tuomari,
ja yleensä
        elämä voittaa.
 

Kun on rakastanut ja vihannut riittävästi
Syksy heittelee pihatien täyteen kultaa
emmekä me tänään ole samoja kuin eilen.
Josta tuhlataan
    tämä väliaikanen valuutta?
        Pidetään juhlat!
 
 
Ei niin paljon pahaa, etteikö jotain hyvääkin näin silmien vaatiessa yhä enemmän  kontrolleja ja lukuisampia eri tarkoituksiin olevia laseja, (jotka aina ovat väärässä paikassa/hukassa) perspektiivin ottaminen kannattaa:
 
Näillä silmillä 
ei näe enää hyvin
lähelle.
On otettava etäisyyttä
ihmisiin, asioihin, ajatuksiinsa,
katsottava kauempaa
metsän reunaa, kaislikkoa,
vuodenaikaa, joka vaihtuu
muuttuu ja katoaa.


Minussa on muistitilaa
poutapilvipalvelu miljoonat kumpuilevat
kerrostiedostot matalan rintamat
rankkasateet tulvien anarkia
ajattelun luolastoissa loputon solina. 

 

Ajankohtaisuuttakaan ei ole unohdettu niin paljon kuin toivoisikin, 
että kulauttaminen järjestystä ja tasapainoa maailmantilaan mukanaan toisi:
 
Ei ole sellaista selkeyttää
jonka voisin vangita kapseliin
sulkea purkkiin nielaista
kulauttaa vettä päälle
että maailma paranisi
kaaos katoaisi
            herhiläiset häipyisivät amppeleista
            häiriköt linjoilta
    huonot uutiset eetteristä
     perhoset vatsasta.
 
 
Herkkää, havainnoivaa, elämää ymmärtäväistä ja pilkesilmäistäkin runoilua,
joka istui kuin hanska miinusaamuiseen keliin, jolloin tuntui juuri siltä, miltä Hannu Hyrskeen onnistunut ja koominen  kansi näytti:) Antoisaa luettavaa!
 
Nyt olemme myöhäissyksyssä/ talven taitteessa, mutta siitä lähdetän,
että Lassi Nummen sanoin: "Keväällä, kun mustarastas taas laulaa, mikään ei ole keneltäkään pois." 
 
Lisääntyvästi lämmintä ylle ja reippaasti sukeltakaamme juhlia unohtamatta alkavan talven lävitse kohti uutta ja yhä tervetulleempaa kevättä kohden. Sovittu?
 
Mustarastaan & emoluution  nimissä:

lauantai 22. lokakuuta 2022

Kari Häkämies & Rosa Meriläinen: "Epäpyhä liitto" - ex Libris...

 

"Epäpyhä liitto", Kari Häkämies & Rosa Meriläinen, Teos, 2022, 317 s.

"Kari Häkämies  (s. 1956 Karhulassa) toimii Varsinais-Suomen maakuntajohtajana. Koulutukseltaan Häkämies on varatuomari.
 Aiemmin hän on toiminut muun muassa oikeusministerinä, sisäasiainministerinä, kansanedustajana sekä sisäministeriön kansliapäällikkönä ja kunnanjohtajana.

Rosa Meriläinen  (s. 1975) on kirjailija ja kolumnisti, joka toimii kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestö KULTA ry:n pääsihteerinä. Meriläinen on työskennellyt myös vihreiden kansanedustajana." (Lievelehti)

 

                                                                  ©Liisa Takala

 
"Valtio-omisteisen energiayhtiön konsernijohtaja murhataan, kun Venäjä on kokoamassa joukkojaan Ukrainan rajalle. Rikostutkija Sara Silas saa korkean mediahuomion tutkinnan johdettavakseen.
Toimittaja Timo Ruuti yrittää selvittää energiayhtiössä tapahtuneita muutoksia samalla kun elvyttää välejään radikaalissa ympäristöliikkeessä toimivaan tyttäreensä. Tämä tietää jotain. Mutta kuka lähettää Ruudille sisäpiirin tietoja?
Häkämies ja Meriläinen luovat Epäpyhässä liitossa viiltävän ajankohtaisen ja julman näkymän energiapolitiikan kulissien taakse." (Takakansi)

Edelliskerran kuljin Häkämiehen matkassa teoksen Linnan hämähäkki (2022) tiimoilla: Positiivisesti eleetön, tasapainoinen ja loppuun asti ajateltu dekkari/romaani, joten mielenkiinto tämän yhteistyön tulokseen oli suuri. 
 
 Kun todellisessa elämässä on lukenut aamun sanomalehden ja klikkaillut tietokoneella maailman uutisantia läpi, ei kirjaan rentoutuakseen tarttuessaan todellakaan halua törmätä politiikkaan, energia-asioihin eikä erilaisiin mielenosoituksiin. 
Teoksen avaus on reipas ja räväkkäkin poliittissävytteiselle dekkarille, ja erittäin hyvä sellainen, tietoinen riskinotto, joka kannatti!

-  Poliisilla ei ollut tapana järjestää juhlia onnistuneen murhatutkinnan johdosta. Syyllisen paljastuminen oli tutkijoille hieno hetki, mutta siitä iloitseminen virallisissa yhteyksissä ei sopinut suomalaiseen virkamiesperinteeseen. 
Saran ja Hannun tapana oli tapauksen selvittyä ajaa muutaman lepopäivän jälkeen Helsingin keskustaan, syödä pitsaa ja käydä tapahtumien kulku vielä kerran läpi. Sen jälkeen murhaan ei enää kahden kesken palattu, ellei se ollut välttämätöntä. Murhatutkinta vaikutti ihmiseen syvästi, siksi tapaukset oli hyvä unohtaa mahdollisimman nopeasti.
 
Häkämiehen ja Meriläisen yhteistyö on onnistuneesti luonut mukaansatempaavaa kerrontaa, juonen kuljetusta ja henkilökaartin koostetta, kuten pyörätuolista käsin operoivan ylikomisario Sara Silaksen. 
Hyvä valinta, sillä pyörätuolin käyttö luo elävässä elämässä paljon ennakkaoluuloja älyllisten resurssien toimintakyvyn suhteen, mikä on sekä loukkaavaa että tietämättömyyteen perustuvaa epäasiallisuutta ja -korrektiutta.

- " Eikö se ollut Donald Trump, joka sanoi, että kannattaa solmia liitto vaikka itse pirun kanssa, jos se vain edistää omaa asiaasi", Hannu pohti ja puhalteli kuumaa pitsansiivua.
"Ei se ollut Trump. Se oli Lenin", Saara nauroi. "Katkeruus on kamala voima. 
Kun se yhdistyy onnettomaan rakkauteen, seuraukset voivat olla käsittämättömiä. Tavallaan se on myös yhteiskuntaluokkakysymys. 
Tavalliset ihmiset pääsevät asioiden yli, mutta rikkaille ja korkeasti koulutetuille se on vaikeaa. Luulen, että bisneksessä ja  politiikassa tapahtuu jatkuvasti kamalia asioita, jotka eivät koskaan vain tule julkisuuteen. Eikä niissä ole kyse rikoslain määrittämistä rikoksista, vaikka moni luhistuu niiden myötä loppuiäkseen."
 
Sujuva ja vaivattomanoloisesti balanssissa pysyvä  dekkari, joka - ei niin omanoloisena aihepiiriltään  - yllättäen tuli luetuksi kahdella istumalla, joten  tätä Epäpyhää liittoa - kun tuli pitkästä aikaa jopa poikettua aiempien aikojen kantapaikassa,  tutussa Mamma Rosassakin -  ennakkoaprikoinnista huolimatta
 
mielikseen makusteli:

perjantai 21. lokakuuta 2022

Hannu-Pekka Björkman: "Metsä ei kuule neuvojani - Kirjoituksia" - ex Libris...

"Metsä ei kuule neuvojani - Kirjoituksia", Hannu-Pekka Björkman, Kirjapaja, 2022, 204 s., graafinen ilme Satu Kontinen.

"Hannu-Pekka Björkman  on palkittu ja suosittu näyttelijä, kolumnisti ja kirjailija. Hän toimi näyttelijäntyön professorina Teatterikorkeakoulussa 2013–18. Björkman on kirjoittanut mm. teokset  Välähdyksiä peilissä (2014),
Kadonneet askeleet – Matkoja aikaan ja taiteeseen (2011) ja Valkoista valoa (2007."

 

                                                           ©Laura Malmivaara
 

"Vaellamme vieraisiin maisemiin, etsimme yhteyttä luontoon, haemme taiteesta vastausta siihen, mitä ja miksi olemme. Ehkä juuri kaipuumme pitää meidät hengissä. Mitä olisikaan elämämme ilman sitä, salaisuutta?
Hannu-Pekka Björkman kirjoittaa herkkävireisesti ihmisenä olemisesta ja pyrkimyksistämme kurottautua kohti merkitystä. Metsä ei kuule neuvojani on matka tunnetun taiteilijan mielenmaisemaan, muistoihin, aikaan ja taiteen kosketukseen." (Takakansi)
 


Björkman on näyttelijänä tuttu ja taattu, mutta kirjailijana hän oli tähän asti  lukuunottamatta yhdessä Nina Honkasen kanssa toimittamaansa teosta Pakopiste (2021) minulle tuntematon, joten uteliain mielin heittäydyin lukusille.
Teos on neliosainen ja kukin osa on jaettu lukemaan houkuttelevasti nimettyihin lyhyisiin aihekokonaisuuksiin. Ote nimikkoluvusta:
 
-   Tunnen selvästi, että olen lähestymässä uutta tuntematonta seutua. 
Olen siellä jo fyysisesti, mutta henki on vielä matkalla. Yhden asian olen täällä jo oppinut. Metsä ei kuule neuvojani. Minun on kuultava metsän neuvot.
 
 
Hajanaisia poimintoja: 

Valokuvat:  - ovat tunteidemme rakennusainetta ja muistojemme kiinnekohtia. 
 
Taiteilijaksi kasvamisesta:  -   Mutta, jotta sellaiseksi taiteilijaksi voisi kasvaa, 
pitää olosuhteiden olla suotuisat. Ei välttämättä helpot vaan tarpeeksi vaihtelevat,
että persoona kehittyy. Silloin voi saavuttaa ymmärryksen siitä, että multa ja asvaltti tuoksuvat ja tuntuvat erilaisilta. Että puun voi halkaista sekä pakkanen että kirves. Että kesä on lyhyt ja elettäväksi tarkoitettu. Että ihminen on arvokas kuin myös leppäkerttu ja että sen tuntee todeksi. Että sielu tarvitsee enemmän tilaa kuin ruumis. 

Suru & ilo:  - Sitten tuli rakkaus. Se muutti kaiken. Aluksi ilo oli läsnä koko ajan. Pakahdutti jatkuvalla huomiollaan. Jossakin vaiheessa ajattelin, ettei se ikinä poistu luotamme. Että se jää asumaan kanssamme. Että olemme sen oikea koti. Mutta kutsuttuna tai ei, se toinen muutti luoksemme asumaan. Suru.  
Mutta rakkaudesta en nyt kirjoita. En mene siihen. Aika ei riitä. Ei riitä paperi, ei muste. Ei ihmisikä. Totean vain, että suru ja ilo ovat rakkauden kanssa jotenkin liitossa... kai? Että on olemassa  arvoitus, jota surun ja ilon kanssa voi yhdessä ratkoa. Rakkaus, Siinä on seitsemän kirjainta. Siitä on hyvä aloittaa. 

Asetelmamaalaus:  -  sen saksankielinen nimi  Stilleben, hiljaiselo, onkin osuvampi ja kuvaavampi kuin suomenkielinen vastineensa. Esineen, lasin, hiljaisuus tai hedelmän appelsiinin olemus pöydällä on yhtä ajan kanssa. 
Ne ovat olemassa maalauksessa ainutkertaisina, itsessään täydellisinä muotoina. 
Ehkäpä asetelmamaalauksen opetus omalle ajallemme on kyky nähdä luonnon kauneus yksinkertaisilta tuntuvissa asioissa. 
 

Björkmanin teksti on eloisaa ja lyhyet lauseet toimivat hyvin. Laaja-alaista luonnon, filosofian, uskon ja taiteen maailmassa liikkuvaa,  valoisaa ja balanssissa olevaa pohdiskelua elämämme kirjosta. Teos, josta jäi myönteinen ja positiivinen lukujälki.  Kirjailijan jutusteleva ja ajatuksia virittelevä, valoisa tyyli ottaa vaivihkaa myös lukijansa mukaan kiintoisaan dialogiin, mikä on osoitus Björkmanin herkästä otteesta pukea ajatuksiaan sanoiksi.

Ajankulusta:  -  Miten nopeasti aika kuluu. Sitä ei lapsena ja nuorena suostunut uskomaan. Vanhojen höpinää. Mutta nyt aikuisena, kun vuosi on silmänräpäys ja omat lapaset tuntuvat kasvavan liian nopeasti, alan ymmärtää. Mutta nuorena kaikki on ikuista, ystävyys, rakkaus, elämäkin...

Iloinen yllätys ja tyylipuhdas kokonaisuus,  lukunautinto, josta jäi lukijalle hyvän mielen hyrinää ja sopivasti ajatuksia makusteltaviksi. 

- Metsä ei kuule neuvojani on teoksen nimi.  Entä, onko minulle ja meillä ihmisillä, telluksen tallaajilla puolestamme herkkäkorvaisuutta ja malttia pysähtyä kuulemaan sen neuvot??

Lukemaansa  uppoutuneena & mieltyneenä fundeeraileepi:

sunnuntai 16. lokakuuta 2022

Pauliina Vanhatalo: "Vastuulliset"

 

"Vastuulliset", Pauliina Vanhatalo, Tammi, 2022, 252 s., päällys Eevaliina Rusanen.

"Pauliina Vanhatalo (s.1979) on raahelainen kirjailija, joka on julkaissut paitsi useita kiitettyjä romaaneja myös omaelämänkerrallisia teoksia ja lasten kuvakirjan. Kirjailijanimellä Veera Vaahtera häneltä on julkaistu hyväntuulisia chick lit -romaaneja." (Lievelehti) 

 

                                                        ©Maiju Pohjanheimo

 
"On kesä. Lennin perhe muuttaa pohjoiseen tehdaskaupunkiin, taloon, 
jonka synkän historian kaikki tuntevat. Viereisellä tontilla seisoo autiotalo. 
Sinne on asettunut asumaan Pasi, joka on jättänyt entisen elämänsä pitääkseen silmällä naapuritonttia.
Toisella puolen kaupunkia Niina vuokraa asunnon korkealta tornitalosta.
Siellä hän tuntee olevansa pitkästä aikaa suojassa, niin omalta lapseltaan kuin vieraaksi muuttuneelta elämältään." (Takakansi)
 

 
 
Vanhatalo oli itselle upouusi tuttavuus, minkä lisäksi lukemaan houkuttelivat teoksen nimi "Vastuulliset", joita toivoisi ihmiskunnassa olevan enemmälti sekä valintaa tuki Eveliina Rusasen herkkä ja seesteinen kansi. Siispä vaihteeksi kotimaisen kirjallisuuden myötä mars matkaan kuolleen perheen talolle:

- Tiiättekö te mitä teijän kotona on tapahtunut? Lenni kääntyi ääntä kohti. 
Uuden kodin portilla seisoi farkkutakkiin ja mustiin housuihin pukeutunut tyttö koulureppu selässään. Tyttö vaikutti Lennin ikäiseltä, tuijotti silmiin ja kiskoi housuja ylöspäin. Pappa kutsui sen muotoisia lapsia pulleroiksi, mutta äiti korjasi aina, ettei ihmisten kehoja ollut tapana kommentoida ja että jokainen sai olla sellainen kuin oli.

Isä:  - murahti eikä katsonut Lenniin päin. Lenniä ärsytti. Aikuiset toistelivat aina, että kohta helpottaa, ihan pian palataan normaaliin elämään, muttei siihen koskaan kuitenkaan palattu..
 
Äiti:  - He kuulivat oven takaa äidin kiihtyneen ääneen. Ymmärrän että vuosi on ollut sulle rankka, mutta sä et voi purkaa sitä meihin, äiti sanoi. - Jos et pääse omin avuin eteenpäin, täytyy mennä terapiaan tai jotain.
Isä nauroi rumasti. - Se tästä nyt vielä puuttuis, hän sanoi. - Mä teen kaiken teidän eteen. Jätän tutut kuviot, muutan minne sä haluat, mutta riittäkö se. Ei. 

Pasi:   - Autiotalon tuntumassa Pasin olo keveni kuin sydämen ympärille puristunut koura olisi löysännyt hiukan otettaan. Pasi oli käynyt kaupassa ja huoltoasemalla, jonka vessassa hän oli hoitanut tarpeensa ja peseytynyt. 
Reppu oli täynnä ruokaa ja juomaa, ne riittäisivät kai viikoksi. Tarkistettuaan ettei kukaan ollut näkemässä Pasi sujahti portista autiotalon pihaan, ajatteli suoriutuneensa jälleen yhdestä päivästä mutta kuuli sitten koiran haukkuvan. Poika oli siis palannut.

Hyvin avaavaa erilaisten ihmisten ja perhekokoonpanojen sekä elämäntapojen ja valintojen sekä niiden seuraamusten kuvausta. Kertomusta normaalielämästä, mitä nyt sitten sillä itse kukin meistä tarkoittaakaan, sen iloista ja suruista, huolista ja onnistumisista ja ihmisten välisistä  kiemuraisista suhteista.  
 
Aikuiset kipuilevat omien ratkaisujensa ja elämisensä koukeroissa, mutta lasten leikeissä ja ilossa on jotain hyvin ikiaikaista. Nuorilla puolestaan  on omat kasvukipunsa ja häröilynsä tässä tapauksessa huumeongelmineen, joiden rahoittamiseen tarvittavat Valon esiintulevat markkinointimiehen kyvyt, 
jotka toisissa olosuhteissa voisivat poikia hyvää menestystäkin,  menevät ihan hukkaan. 
 
Niina  -  oli tehnyt naiselle (terapeutille) mieliksi ja suostunut monenlaisiin uudelleenmäärittelyihin. He olivat esimerkiksi päässeet yhteisymmärrykseen siitä, ettei hyvä elämä sellaisena kuin Niinan kannatti sitä tavoitella edellyttänyt Valon vapautumista huumeriippuvuudestaan, Sen sijaan Niinan tuli ottaa pieniä mutta määrätietoisia askelia kohti "oman näköistä ja turhasta murehtimisesta vapaata elämää, joka kannattelisi häntä, mitä tahansa valintoja Valo tekisikin.
 
Sujuvasti kirjoitettu ja kulkeva otos ja läpileikkaus elävästä elämästä. 
Teoksessa tulee kauniisti esille huolenpito ja sen välittämisen tarve. Sen sanoma jättää ehkä tilkan yllättäenkin kodikkaan lukujäljen, vahvan ajatuksen siitä, että huominen tulee ja hyvä niin...

Kukin meistä taaplaa omalla tyylillään kantaen elämän repussaan erilaisia taakkoja ja ilon aiheita perustarpeenaan kuitenkin aina selviytyä eteenpäin.

Sen pituinen se:

perjantai 14. lokakuuta 2022

Édouard Louis: "Naisen taistelut ja muodonmuutokset / Combats et métamorphoses d'une femme" - ex Libris...

"Naisen taistelut ja muodonmuutokse, Édouard Louis, Tammi Keltainen kirjasto, 2022 , 102 s., suomentanut Lotta Toivanen.

"Édouard Louis ( s. 1992 Hallencourtissa) kirjoitti esikoisromaaninsa Ei enää Eddy vain 21-vuotiaana. Kirjasta tuli arvostelumenestys, jota myytiin yli 300 000 kappaletta ja joka herätti kiivasta poliittista keskustelua. Louis on opiskellut sosiologiaa Pariisissa, ja häntä on kutsuttu yhdeksi sukupolvensa tärkeimmistä kirjallisista äänistä." (Takakansi)

 

                                                           ©John Foley
 

"Naisen taistelut ja muodonmuutokset on hellä ja heltymätön kartoitus naisten asemasta nyky-Ranskassa. Édouard Louis katsoo työväenluokan ihmiskohtalot sanelevaa järjestelmää silmästä silmään ja hahmottelee veitsenterävän selonteon äideistä ja pojista, politiikasta ja vallasta sekä naisen roolin vaikeudesta - ja pyrkimyksestä vapautua sen kahleista." (Lievelehti)

 


Tämä on rinnakkaisteos Kuka tappoi isäni - romaanille, josta seuraavat mietteet: Räväkkä pamfletti ja kannanotto. Tekstin kieliasu ja ilmaisukyky ovat Louisin  eittämättömiä vahvuuksia ja myös mielialojen ja tunnetilojen välittäminen lukijalle onnistuvat vaivatta ja koskettavasti. Siispä avoimin mielin matkaan kohti meidän naisten taisteluja ja ottamaan selvää muodonmuutosten mahdollisuuksista:

 -  Kaikki sai alkunsa eräästä valokuvasta. En ollut tiennyt, että kuva oli olemassa ja että se oli minulla - keneltä olin sen saanut ja milloin? 

- Kun näin äidin onnellisuuden, tajusin, miten epäreilua sen tuhoaminen oli ollut. Kuvaa katsellessani itkin, koska olin, tahtomattani tai ehkä äidin kanssa ja joskus vastoin hänen tahtoaan, ollut itsekin onnea tuhoamassa.

Louis käy läpi tässä teoksessaan monia teemoja alkaen henkilökohtaisista kasvukivuista ja ongelmista aina naisen asemaan ja yhteiskunnalliseen ilmapiiriin asti. Hän kuvaa elävästi oman lapsuutensa ja  nuoruutensa pelkoja siitä, 
että perhe ja kaverit, saisivat tietää hänen kärsimyksestään eli homoudestaan ja etsi kuumeisesti vastausta siihen kysymykseen: miksi olen sellainen kuin olen?

Hän pohtii syntyperän ja syntymäpaikan  sekä lapsuuden perheen ja  sosiaalisen statuksen merkitystä ihmisen kehitykselle ja elämänkululle - ja mahdollisuuksille:

- Äiti syntyi pohjoisranskalaisen taajaman lähiössä. Hänen äitinsä ei käynyt töissä, kasvatti- isä oli tehdastyöläinen. Äitini ylpeili sillä, ettei ollut kasvanut maalla niin kuin isäni: "Siksi puhun paremmin kuin sun isäs."

- Äiti vihasi miestään mutta pysyi suhteessa lasten takia. lasten edun nimissä.  
Hän sanoi, ettei halunnut lastensa kasvavan ilman isää, ettei halunnut olla "vastuussa". Ja puhuessaan hän lisäsi aina: "Olisin kyllä mieluusti lähtenyt, 
mutta minne?" 

Louis perkaa myös kirjoittamisen tarpeensa synty- ja kipupisteitä, kuvaa oivasti sosiaalisia paineita ja  oman tilanteensa syntymekanismeja ja reunaehtoja  sekä ihmisen ikiaikaista tavoitetta ja tarvetta olla kahleista vapaa sekä saada toteuttaa ihmisyyttään ja elämäänsä sellaisena kuin hän itse toivoisi ja haluaa sen olevan.

 -  Minulle on sanottu, että kirjallisuuden ei pidä selittää todellisuutta, että se ei saa muistuttaa tunteenpurkausta, eikä saa muistuttaa poliittista manifestia. 
-  Koska minä nyt tiedän: se mitä kirjallisuudeksi kutsutaan, on rakennettu vastoin äitini kaltaisten ihmisten elämää ja kehoa. Koska nyt minä tiedän, että äidistä kirjoittaminen, äidin elämästä kirjoittaminen tarkoittaa sitä, että uhmaan kirjoittamisellani kirjallisuutta....
 
Niin tai näin:  selvää on, että kirjoittaminen helpottaa oloa ja selventää omaa ajatuksenjuoksua sekä auttaa löytämään selityksiä kuin myös ratkaisuvaihtoehtoja kulloiseenkin elämänvaiheeseen ja -tilanteeseen. 

 -    Myöhään eräänä iltana äiti soitti Édouard Louis’lle. ”Minä tein sen. Jätin isäsi.” Yhtäkkiä hän – 45 vuotta köyhyyden, armottoman systeemin ja maskuliinisen väkivallan keskellä elänyt nainen – oli vapaa.

Louisilla on omaleimainen, edukseen massasta erottuva tapansa tuottaa verbaliikaltaan vahvaa  ja ajatuksenkulultaan kiinnostavaa tekstiä, joka pitää lukijansa keskittyneenä ja hänen mielenkiintonsa vireillä alusta loppuun jättäen tilaa omille, terveellisille ja tervetulleille  pohdiskeluille kansien sulkeudettua. Laadukas ja immersoiva teos, jonka tunnelmaa on vaikea välittää  ja joka jättää jälkeensä uteliaisuuden sen suhteen, mitä tältä potentiaalia omaavalta kirjailijalta jatkossa, nyt kun isä ja äiti on käsitelty, tuleman pitää!

Ankin kirjablogista löytyy naseva ja napakka arvio teoksen annista ja ansioista;)
 
"Vapaus on sitä, mitä teet sillä, mitä sinulle on tehty." - Jean-Paul Sartre 

Vapaata ja vallatonta viikonloppua: