torstai 28. marraskuuta 2013

Ja Caliman jälkeisessä helteessä...

Eilisen "Canarias7" - lehden mukaan saarilla oli pilvistä ja heikkoa näkyvyyttä  Caliman johdosta. Yleensä on Caliman tullessa ensin kivunnut lämpömittari ihan silmissä liki löppössaunalämpöön, sitten kovaa tuulta ja hiekkaa, vaan eilen oli hienoista "kettoa" taivaalla, reippaita  ettenpä  sanoisi suorastaan rajuja tuulenpuuskia. Täksi päiväksi oli luvattu 24 graatia ja justiinsa: aamulla oli patiolla punaruskeaa hienoa hiekanjyvää kotitarpeiksi  ja tänään on ollut aivan upea aurinkokeli, tyvenentynkää ja vain laiskasti heilahtelevat palmunoksat.

Ohjelma sen mukaan: aamupala normikahdeksalta, sillä tuoreen leivän saa täällä  vasta tuolloin, kroppa liikkeelle,  reipas lenkki kaupungin läpi meren rantaan pressottelemaan, aaltojen kohinaa kuulemaan, merta tuoksuttelemaan ja rantasipejä katselemaan. Niillä  vesseleillä tikittävät jalat kuin sik-sak-singer. Hiekkarantaan on valmistumassa varsinainen peräti noin 1,5 - metrinen tonttula kuusipuineen ja hileineen, taitavia  & kärsivällisiä ovat nämä santataiteilijat totta tosiaan! Kiva nähdä pytinki valmiina!

Palumatkalla hiukka pikaista säätöä juustohöylän, paistinlastan ja ennen kaikkea Vaarin teemukin verran; mukaan lähtikin häleä merirosvosellainen... Sitten lojumaan ja venyttelemään laiskasti  altaalle, nauttimaan, lue myös hikoilemaan auringossa. Upea päivä!

Huh, hah, hei:

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Upupa epopos & upea päätös päivälle...


saatiin aivan yllättäen, kun  tällainen  harjalintujen heimoon kuuluva säihkylintulajin edustaja tepasteli arvokkaasti maasta ruokaa etsien viitisen metrin päässä patiomme edessä. Kamerahan oli tietysti vielä  tiukasti  talsissa kaapinhyllyllä, mutta tuo oitis korjattu tosiseikka ei meitä hiukkaakaan estänyt henkeä pidätellen tämän ensi kertaa bongaamamme lajin edesottamuksia ihastellen seuraamasta!!




Riemastuttavaa:

Fuerten tuimissa tuulissa....


mutta lämpimässä kelissä kolmatta päivää ihmetellään rennonleppoisaa oloa & eloa. Lento sujui mallikkaasti peräti puoli tuntia etuajassa. Bussikuskimme Juan päätti kuitenkin kaiketi akklimatisoida meidät tulokkaat laakista ja kertaheitolla , mutta virhesuuntaan, sen verran tehokas oli IV, jotta liki tukka huurussa hotellille tulla  hurautettiin. Nadat  muutoin, mutta nyt on sitten tuhistu & töhisty nämä kuluneet päivät sarjasta kuten ennenkin: lomallahan passaa sairastaa...

Hacienda-tyyppinen kodikas, useammasta rakennuksesta koostuva  hotellimme  sijaitsee keskustassa, mutta rauhallisella paikalla, on pienestä kuluneisuudestaan huolimatta viihtyisä ja erittäin siisti. Palvelu on kaikkinensa ystävällistä, ammattitaitoista ja ripeää: vesipullot odottivat jääkaapissa kuten olimme toivoneet ja huoneistomme sijainti on pyydetyn mukainen: pienehkö kaksio + 20m2:n patio, netti toimii, kaappi- ja säilytystilaa on  sen verran ronskisti, jotta kerrankin sukka etsii toistaan; bueno!

Kielikylpykin vaihtui  yllättäen toiseksi kuin uumoiltu: respassa aloitimme tietty englannilla ja sitten vaihdoimme haparoiden espanjaksi, jolla kielellä meille myös oitis vastattiin. Respantädin silmiin syttyi kuitenkin sen jälkeen vekkuli tuike ja kysymys toiveikkaasti  kuului:"Icke pratar ni svenska?" "Jovisst!": tokaisi oitis  Vaari ja siitä se sitten iloisesti lähti Etelä-Ruotsista lähtöisin olevan ja täällä 12-vuotta asuneen reseptionistin suureksi riemuksi!

Jep: mikäs on pienen ihmisen täällä ollessa : aurinkoa ja valoa, kanariankyyhkyt lennähtelevät ja palmut suhisevat kodikkaasti lehviään leppeästi heilutellen ynnä kiinanruusut kukkivat.




Hasta luego:

perjantai 22. marraskuuta 2013

Blue Moon - ex Libris & Bamboleo.....


Tässä sateisensavisessa, harmaan eri sävyjä tarjoilevassa kelissä on luontevaa fiilistellä: vimoisia säätöjä viedään, sitten kerosiinia taivaalle suuntana Fuerteventura Corralejo. Tähän ilmavaan ja konstailemattomaan kohteeseen tyystin tykästyimme kolmisen vuotta sitten vastaavalla siivunvedolla. Nyt sitten vaan: acelera el paso / Höperölle & Hömpälle  höpinää töppösiin:
 uusi reisu - uudet polut & seikkailut!

 Jouluksi palaamme kotimaisemiin, sillä Juniorimurmeleilta saadun VARMAN tiedon mukaan silloin saapuu itse Joulupukki. Tätä veitsellä leikattavaa, tiheätunnelmaista hetkeä emme halua missään nimessä  missata, kun se nyt on vielä mahdollista pitkästä aikaa, sitten Seniorimurmeleiden nyt jo nuoruudeksi vaihtuneen  lapsuuden, voida jakaa. Joulupäivänä on vuorossa päivällinen sekä  leppoisaa aikuisempa menoa  ja meininkiä  Esikoisen luona.  "Ei huono!":toteaisi tähän Jorma Uotinen ja juu - kyllä vaan: tiedämme olevamme varsin onnekkaita...


Blue Moon, kustantaja, jonka laatuun olen vuosien varrella tottunut luottamaan, ei petä tämän vuotisella neljän suorallaankaan : Arnaldur Indriason, Ian Rankin, Peter Robinson ja  Stephen Booth:


http://www.bluemoon.fi/fi/kirjat/40-2013

















Hassuille tikutakuille tapaamisiin & Bamboleot:


keskiviikko 20. marraskuuta 2013

"Ilmailuilmaisu" - ex Libris

Lentoon kun tässä ollaan tuotapikaa lähdössä niin teemaan sopivasti:

ISBN: 978-952-235-676-5"Ilmailuilmaisu", Kavo Laurila, Mediapinta, 2013, 309 s. 


Kavo Laurilan esseissä seikkailee kuusi maailmankuulua lentäjä-kirjailijaa: Arabian Lawrence, Anne Morrow Lindbergh, Antoine de Saint-Exupéry, Richard Hillary, Beryl Markham ja Richard Bach.

Viime vuosisadan alkupuolella vaikuttaneiden lentäjä-kirjailijoiden piiri oli rajallinen. Kirjailijat tunsivat toisiaan ja toistensa tuotantoa, heidän välillään vallitsi keskinäinen vuorovaikutus  ja arvonanto. Yhden kirjailijan hohkama säteily heijastui toisia kirkkaammin. Antoine de Saint-Exupéry oli ja on yhä ilmailukirjallisuuden jättiläinen, kaikkien lentävien kynänkäyttäjien esikuva.

Kavo Laurila on tehnyt arkityönsä liike-elämän palveluksessa. Hänen elämänkestoiset harrastuksensa ovat sivunneet koko lentämisen kirjoa lennokeista purjelentoon ja moottorilentämisestä laskuvarjourheiluun. Ilmailutoimittajana Laurila on esiintynyt usein radiossa ja TV:ssä sekä kirjoittanut lukuisia lehtiartikkeleita." (Lähde: Teoksen takakansi)

Ilmailun ja -historian ystävien toiveteos, joka kiehtoo myös tällaista akrofoobikkoa, joka lukemisen myötä tulee vaivihkaa tempaistuksi ylö taivaalle huimaaviin korkeuksiin historian siipien havina korvia hemmotellen.

Tunnen myös vienoa lukkarinrakkautta kirjailijaa kohtaan parinkin elämänviivan leikkauspisteen myötä: hän on jo aivan liian pitkästi sitten tuonilmaisiin siirtyneen  Isäni opiskelukavereita ja kahteenkin otteeseen ollut mainio ja kannustava  esimies itselleni kesälomasiljaisena työskennellessäni ja harjoitteluaikaa hankkiessani. Kiitos näistä hyvistä muistoista ja oivista eväistä!!

Richard Bach: "Pelko on rumaa ja rohkeus kaunista. Kauneinta on lannistettu pelko."

Pelottomana:





tiistai 19. marraskuuta 2013

Luomulihasta & "Metsästys Suomessa" - ex Libris...


Vaarin ja Kuopuksen parhaillaan käyttäessään ja teroitellessaan lihaveitsiään jahtimailla palatakseen siistein, tarralaputetuin ja  pakastusvalmiiden nyssäköidensä kanssa kotilieden lämpimään illansuussa  muistuu mieleeni tapaus 1970-1980-lukujen taitteesta: astuessani  töistä palatessa  vaalean-viileän virkanaisen tavoin liituraidoissani   korkkareilla kopsutellen hissistä  ulos, törmäsin hälisevänpulisevaan lapsilaumaan avoinaisen asunnonovemme edessä. ???  Innokkaat sisällejonottajat olivat kuulemma pitkänä  letkana seuranneet "yhtä setää", joka puku päällä skraga kaulassa  lakana olan yli heitettynä oli pihan poikki kantanua raijannut  puolikasta sianruhoa selässään. "Uskot sä, tahdot' säkin nähdä??" uteli kapsikatras. Ja arvata voitte, että todella tahdoin!! Juu; ja siinähän tuo karvainen karjunpuolikas maata  rötkötti keskellä keittiönlattiaa hampaine päivineen Vaarin ja Sedän seisoskellessä naureskellen ja hieman hämillään suosionsa suuruudesta ihmettä ihastelemassa.  Muutama tilkan napakampi kommentti taisi tulla täräytettyä, mutta perille meni, kuten tuosta alusta selviää....

"Metsästys Suomessa", Aarteita keräilijöiden kokoelmista, toimittaneet Kari Hintsala ja  Iiro Kuuranne, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2013, 143 s.

"Metsästys Suomessa esittelee suomalaisen metsästyksen historiaa ja esineistöä ansaraudoista ampuma-aseisiin ja keihäistä kaatoryyppypikareihin. Pääpaino on 1800- ja 1900-luvuissa, mutta kirjassa luodaan katsaus myös metsästykseen ennen ampuma-aseiden aikakautta. Upeasti kuvitetun teoksen esineistö on peräisin yksityiskokoelmista". (Kirjan takakansi)

Tämä on mielenkiintoinen, tyylikäs ja kauniisti kuvitettu, suurella ammattitaidolla toimitettu teos, jonka soisi päätyvän jokaisen asianharrastajan lisäksi myös muiden historiasta ja taidokkaista tietokirjoista innostuneiden käsiin. Oiva joululahja pukinkonttiin!!

Aarteiden äärellä:



lauantai 16. marraskuuta 2013

Pois alta risut & männynkävyt...



Viikko koiramaisuuksia & koiruuksia pulkassa nti T:n kanssa, joka pysyi terhakan  aktiivisena aamulehden tuojan ja posteljoonin haukkuessaan, ikkuna- ja ilmastointiukkoja komennellessaan ja vahtiessaan sekä otti  tiukan  ylemmyydentuntoisen  Tyyris-Tyllerön roolin osuessaan vastakkain naapurin räksyttävän dandiedinmontin kanssa:"Minä tyttö lähdenkin elegantisti autolla ajaa huristelemaan, mene sinä kohta entinen valkoinen karvakerä mudassa talsimaan!"  Mainittakoon, jotta nti T. rakastaa autoilua ja köllii reporankana kuonokarvankaan värähtämättä paikoillaan, kunnes toisin sanotaan.

Elikkä Lanzan-letka kotiutui aurinkoiselta lomaltaan, huomenissa ovat  vuorossa halaamiset,  kuulumisten ja  kapsekkien vaihto sekä menneeseen & tulevaan  isännöintiin liittyvien askojen läpikäynti.

Joten reilu viikko arkista  tohinaa ja sitten:






Cesaria Evora ja Saudade: http://www.youtube.com/watch?v=ERYY8GJ-i0I

Saudade on vaikeasti portugalista käännettävissä, mutta lähinnä  se kuvaa syvää nostalgisen tai melankolisen kaipauksen ja koti-ikävän  tunnetilaa, joka aiheutuu jonkun tai jonkin itselle rakkaan kohteen poissaolosta.

Saudadet tämän talviselle uskottomuudelle PdlC:a kohtaan ja fokukset Fuertelle...

Cuidate:


keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Pikkunäppärää & tiiliskiveä / Google & Windows7.....

Hakukone haltuun

"Hakukone haltuun", Matti Niskanen, Finn Lectura, 2013, 95s.
Tässäpä näppärä, Pirkka-niksitkin hakkaava selkeän iloinen & käyttökelpoinen  opaskirja "15-vuotiaan Google Inc. hakukoneen, jonka markkinaosuus Suomessa on yli 96% " tehokkaampaan käyttöön. Idea teokseen on kuulemma syntynyt uutisesta, jonka mukaan lukiolaiset eivät osaa hakea tietoa internetistä syvällisesti, ja hyvä että syntyi & toteutui, sillä paitsi nettinatiiveille koen vinkeistä olevan isosti hyötyä myös tällaiselle kypsempien kymmenten, terrierinsitkeälle  tiedontonkijalle. Kiva ja hyödykäs kirja; kiitos!







Suuri Windows 7 käsikirja
Suuri Windows7 Käsikirja, Matti Kiianmies, Readme.fi, 814 s.

Tämä kirjaimellisestikin  painava tietopaketti tuli tässä kohtaa vain pikaiselle  tututstumiskäynnille eikä kompetenssini millään muotoa teknisesti  riitä sen minkäänasteiseen sisällöllisen annin arviointiin. Teos vaikuttaa tyhjentävältä, kompaktilta asiapaketilta  ja antaa mitä oletettavimmin asiaan enemmän perehtyneelle tuhdisti tietoa. Aion  (-mme)  syventyä asiaan uudelleen avoimin,  virkistäytynein mielin myöhemmin, sillä on mielenkiintoista kokea & todeta, missä määrin teos avautuu normikäyttäjälle ja kuinka paljon siitä pystyy tietoa irroittamaan tahi omaksumaan...

Pää pyörällä:



perjantai 8. marraskuuta 2013

Wanhat konnot & praliinit....


Eilen oli tällä tytöllä voita kahden puolen leipää, kun minulla oli ilo lounastaa kahden charmantin herran kanssa merkkipäivän kunniaksi.

Nuoruudesta nykyhetkeen ulottuva hyvä, luja ja lämmin ystävyys on kuin tämä suussasulava yllätyslahja, jonka sain:



Nämä herkkupalat tekevät hyvää paitsi makuhermoille myös sielulle ja sydämelle, joten my best  compliments to Chjoco ja Ystävälle lämmin kiitos ei niin salaisen paheeni muistamisesta, hauskasta seurasta ja kaikista kuluneista vuosista, jotka olemme iloineen ja suruineen jakaneet; kahdesta jälkimmäisestä luonnollisesti kiitoshalaukset myös  Vaarille! Olkoot niitä armollisesti  sopivasti vielä edessäpäin!

Cheers:

torstai 7. marraskuuta 2013

Contigo & kirsut kiertyvät kohti kotisaaria...


600 ESPANJAN VERBIÄ, Matti Mäkinen, SanomaPro Oy,2013, 391 s.

 "Contigo on kätevä hakuteos, joka tukee verbien opiskelua ja soveltuu myös sanavaraston kasvattamiseen.  Contigo esittelee aakkosjärjestyksessä 600 espanjan tavallisinta verbiä. Jokaisesta verbistä on oma selkeä taulukkonsa, johon on koottu kaikki taivutusmuodot. Kunkin verbin yhteydessä esitellään samaan sanaperheeseen kuuluvat substantiivit ja adjektiivit käyttöesimerkkeineen. Runsaista esimerkkilauseista selviävät verbien käyttöön liittyvät kielioppisäännöt ja kysymykset.Contigo sopii kaikille espanjan kielen opiskelijoille heti alkeistason opintojen jälkeen. Contigo on toimiva käsikirja myös opettajan kirjastossa." Lähde:  Adlibris

Kertakaikkisen selkeä ja esimerkkeineen käyttökelpoinen ja kiinnostava valtatie verbien maailmaan, joka jää tutustumisasteelle ( sivulla 176 menossa) ja hyviksi & hurskaiksi  opiskelutoiveiksi tässä kohtaa, mutta johon satavarmasti pureudun / -mme uudemman kerran suurella intensiteetillä kotiuduttuamme tältä pian koittavalta, meille näin remonttisuoran loppupäässä jo urvahtaneille ja hankkeeseen läpeensäkyllästyneille,vähintäinkin tervetulleelta  lomareissulta!


 Countdown nakuttaa mukavasti; starttivalmiina



Tästä fiiliksestä:

Pyrimme tähän:

Ja näihin maisemiin: 



Mutta vielä kotvasen meille maltti on  valttia,  sen sijaan  Esikoisen Pesueelle

Buen Viaje!!

perjantai 1. marraskuuta 2013

"Kiltti tyttö" - "Gone Girl" - ex libris...



"Kiltti tyttö  ( "Gone Girl"), Gillian Flynn, WSOY 2013, 447 s., suom. Terhi Kuusisto.

Kiltti tyttöSutjakasti etenevää, kielellisesti kiitettävää  juonenkuljetusta ja kuvausta tympeäksi muuttuneesta avioliitosta ja  lama-ajan hajottavasta vaikutuksesta ihmislapseen, mutta - ja ennen kaikkea - myös kerrassaan näpsäköitä  äkkikäänteitä.  Tarina etenee vekkulisti  vuorolukuina kummankin päähenkilön Nick  Dunnen ja Amy Elliot Dunnen kertomana; kätevä  ja toimiva pointti. Vaikk'en mielipidettä kirjan suoranaisesta  koukuttavuudesta jaakkaan, niin kivalla tavalla korni, paikoittain hirtehishumoristisen karmaisevakin, hyvin  Halloweeniin istuva  dekkari!



 
"Kiltit tytöt pääsevät taivaaseen, mutta tuhmat tytöt minne vaan."

Karkki vai kepponen: