torstai 30. lokakuuta 2014

"Varjojen huone / Pythias anvisningar"" - ex Libris...


"Varjojen huone", Erik Axl Sund, Otava, 2014, 364 s., suomentanut Kari Koski.

Aikaisemmat osat: Varistyttö ja Unissakulkija. "Persoonallisuushäiriöstä kärsivä psykoterapeutti Sofia Zetterlund näkee menneisyytensä uudessa, hämmentävässä valossa. Murhatapaukset alkavat viimein ratketa, ja niiden todellinen luonne on puistattavampi kuin kukaan osasi aavistaa.
Koittaa koston aika ? mutta voiko verta pestä pois verellä?" (Otava)

"Pythias anvisningar" johdattaa meidän Pythian ohjein eli :
"alkuperäiset sanat, jotka ovat ikivanhoja ja joita ei voi kyseenalaistaa"
Delfoin oraakkelin äärelle. Harjoitetaan lobotomiaa ja sen paranneltua versiota kapulatomiaa välittömän stressireaktion traumaation torjumiseksi.

Sund pinnertää esille reippaita nostoja kiperistä, salatuista ja yhä edelleenkin joko kuoliaiksivaietuista tai ainakin toppuutelluista lasten hyväksikäyttöön ja väkivaltaan kuten kidfighting liittyvistä  aiheista. On itsestään selvää, että joka ainoa tapaus on liikaa ja etteivät meillä koti-Suomessa nuijitut tuomiot likimainkaan vastaa uhrille aiheutettua useimmiten elämänmittaista vauriota ja taakkaa. Lapsuuden traumojen reput ja rinkat defensseistä ja muistojen aivojen takalohkojen syviin poimuihin tiukasti painamisesta huolimatta kulkevat painolastinamme hamaan hautaan, joten tässä on kirjassakin käsitellyille dissosiaatiolle, käyttäytymistutkimukselle ja terapialle vielä laveat sarat kynnettäviksi.

Tarina siis jatkui, sanoma oli selkeä ja tuttu viesti tuli lukijalle perille, mutta sen funktio tai kokonaisidea ei luetun myötä selkiytynyt. Tämä kolmas hengentuote ei mielestäni tuonut mitään oleellista lisäarvoa trilogialle, jolle odotin jotain loppupäätelmää, -huipennusta tai kokoonkerivää  finaalia, vaan talsi pahuuden pyörteissä osin tomerasti paikallaan, seikka, joka rapautti jännittettä. Trilogia pakattuna yhteen tiivistettyyn ja tuhdimpaan opukseen olisi ollut iskevämpi. Armoitettuja kynänkäyttäjiähän nämä vellokset eittämättä ovat eikä heidän taidoistaan jää mitään epäilystä, joten mielenkiinnolla voi seuraavaa settiä odotella. Kannet osuvasti ja tyylikkäästi sisältöön nähden Larssonin kuvituksin ja mukailluin sellaisin varustetut.

Fundeerailee:

maanantai 27. lokakuuta 2014

"Taatamalliset säkeet" - ex Libris...

"Taatamalliset säkeet", Bisquit, Kustannusosakeyhtiö Siltala, 2014, 267 s.

Seppo Ahti
meidän kaikkien Bisquitina tuntema,  armoitettu sanansäilänheiluttaja ja sivaltelija, on kymmenen vuoden tauon jälkeen julkaissut parhaat pakinansa vuosien 2003 - 2014 annista. Vaikka hän Lukijalle osoittamassaan tekstissä aprikoikin tähän malliin:"Yksittäiselläkin kustantajalla on tarjolla lukuisia laillisia keinoja menettää rahansa, eikä pakinakokoelmien julkaiseminen ole ollut niistä lainkaan vähämerkityksellisin", epäilen vahvasti että tästä kokoelmasta kustantajalle bankrottin siemeneksi olisi...

Pakinat alkavat Kunnian kentiltä tribuuttina pakinoitsija Ollin kulttihahmolle, Mustapartaiselle miehelle. Parrasta juoheasti aasinsillalla prof. Valtaojaan, musiikillisiin tribuutteihin vs. kirjallisiin plagiaatteihin päätyen Leif Segerstamin sinfonioihin. Todeten, jottei jälkimmäisten coveroinnista kannata edes unta nähdä, mies kun pukkaa uuden sinfonian ennen moisen yrityksen alkuparkaisunomaisten tahtien ilmoillekajahdusta.

Nollatoleranssista ote virtuoosimaista sanakarusellia:
"Suvaitsemattomuuden sanotaan lisääntyneen. On varmaan totta, että monet ovat havainneet kasvavaa nollatoleranssia. On kuitenkin yhtä todennäköistä, että monet eivät ole tätä suvainneet havaita. Tulisiko heidän, jotka ovat havainneet suvaitsemattomuutta suvaita niitä, jotka ovat suvainneet havannoimattomuutta, vai pitäisikö havannoittomuuttaa suvanneiden olla suvaitsematta suvaitsemattomuutta havainneita?" Herkullista!

Viimeistä huutoa:
"Farmakopea on lahjoittanut ihmiskunnalle katumuspillerin, jonka tolkkuihinsa palannut daami voi nauttia selvittyään sinisiä etumuspillereitä nauttineesta herraseurasta. Jos pitää omaa henkeään ja terveyttään arvossa, öisessä ahvenanmaalaisessa nakkijonossa ei todellakaan kannata ruveta uhoamaan, että kaksikielisyys on rikkaus. Onko vanhemmuus hukassa vai voisiko ajatella, että se on vain pistäytymässä lähipubissa? Elämän alussa haetaan päiväkodista hoivaa, lopussa soitetaan että hoivakodista päivää, nyt olisi semmoisia ikävämpiä uutisia."

"Ei makiaa mahan täyeltä" on vanha viisaus ja epäilemättä parhaat nauruntirskahdukset, hymynvirneet ja hyvänmielentankkauksen kirja tuottaa varmasti  asenteella & otteella luku per päivä, mutta omassa riemukkaiden ja desibelipitoisten prinsessasynttärijuhlien jälkeisessä hivenen nuukahtaneessa olotilassani ynnä  tässä savisessa kelissä en malttanut lopettaa kesken kaiken, vaan  jatkoin vimoisiin  "Tässäpä tämä." sanoihin asti, jotka muuten tulivat yllättävän äkkiä vastaan. Rempseä ja kumartelematon kaamoksenkarkoittaja!!

Nostalgian kätköistä pullahti tämä aikanaan laveasti viljelty tokaisu:" Hyvää, sanoi Mustapartainen mies, päivää!"

Päivä pelastettuna:

lauantai 25. lokakuuta 2014

"Pimeyden kaikki värit" - ex Libris...

"Pimeyden kaikki värit", Peter Robinson, Blue Moon, 2014,
 391 s., suomentanut Ulla Ekman-Salokangas.

Blue Moonin kirjalijatalli käsittää neljätoista kirjailijaa.
Vuositasolla julkaistujen kirjojen määrä ei ole runsaudella pilattu, mutta minulle ne edustavat aina varmaa ja tasaista laatua
ja Blue Moon luottokustantajaa.

"Peter Robinson  on Kanadaan asettunut britti. Rikosromaaninsa hän sijoittaa entiselle kotiseudulleen Pohjois-Englannin Yorkshireen, jossa hän yhä viettää aikaa joka vuosi. Pimeyden kaikki värit on Robinsonin kahdeksas suomennnos. Suomen dekkariseura palkitsi Peter Robinsonin "poliisiromaanin taitajana" vuoden 2014 ulkomaisen dekkarin kunniakirjalla."(Kannen lievelehti)

"Kauniina alkukesän päivänä Eastvalen lähimetsiköstä löytyy verinen ruumis roikkumasta vanhasta tammesta. Murha vai itsemurha?
Tutkinta johtaa aluksi Eastvalen juuri kunnostettuun teatteritaloon ja Othello-näytelmän kulisseihin, sitten kaupungin vauraimmalle asuinalueelle. Päällystö vaatii Lontoossa lomailevan ylikomisario Alan Banksin vastoin tahtoaan johtamaan korkean profiilin tutkintaa.
Pian esimiehet kuitenkin haluavat haudata jutun. Suuremmat voimat ovat liikkeellä.
Banks ja komisario Annie Cabbot kuitenkin jatkavat tutkintaa, Banks Lontoossa, jossa joutuu keskelle elinikäiset jäljet jättäviä tapahtumia. Liikutaan varjomaailmassa, jossa mikään ei ole miltä näyttää ja jossa mihinkään ja kehenkään ei voi luottaa. Peli käy vaaralliseksi.
Ja kuiskutteleeko jossain Jago? " (Takakansi)

Tyyli- ja tehokeinona kirjailija käyttää monin paikoin kuivakkaa, luettelonomaista ilmaisua asioiden, paikkojen, luonnon, ihmisten ja tilanteiden julkituomisessa. Seikka, joka ei hämmästyttävää kyllä aiheuta tekstin puisevuutta, vaan on Banksin taidoilla luontevasti vahvuus
ja jättää turvallisen perienglantilaista, eksaktia ja virtaviivaista, piiruakaan häröilemätöntä jälkeä.Henkilöhahmot eivät jää valjuiksi tai verettömiksi: Alan Banksin, Annie Cabbotin ja Sophien johdolla yksilöissä on mainiosti ja tyyliinistuvasti luonteikkuutta ja myhäilevyyttä kuin myös hämyisten pubien puuheensorinassa nautittujen pinttien tunnelmassa.

Melankoliankarkoituksessa Banksilla levylautaselta:






Cheers:

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Kumipyörä & Karvaturri....



Keväällä mopokaartiin siirtynyt Amigo käväisi näin TET-jakson aikana J:nTeknisenTuen merkeissä säätämässä ja ajantasaistamassa molemmat tietokoneemme ja luurimme. Mikä kaikkein parasta ja tärkeintä: saimme vaihtaa kasvokkaiset kuulumiset ja ollaan nyt puolin ja toisin up-to datetattuja;

Sitten oli kiirus mopotella kohti kotia, jossa odotti koeajoa ja mahdollista kaupantekoa tällaisesta uudesta menopelista, johon alkuvuodesta täyttyvät ikävuodet antavat mahdollisuuden:

http://www.sw-superbikes.co.uk/yamaha-2010-models/yamaha_images/fullsize/R125/2010-yamaha-YZF-R125_white.jpg
                                 
Kauppa toteutui, joten Onnea sen johdosta! Kevät pian koittakoon ja päästäköön nämä nykyajan teiden ritarit, meillä Esikoisen & Amigon,  mustissa vermeissään karauttamaan kiiltävillä rautaisilla ratsuillaan villeinä ja vapaina asfaltin pintaa kuluttamaan ja iltaruskoon ajamaan...Mummolta entinen kaamea uhkaus: "Katsokaakin, ettette itseänne liiskaa, koska silloin antaa Mummo kyllä  pyllylle piiskaa!"

Kaikenkarvaisia tassuttelijoita, maastonakkeja niiden sytipäisyyden  ja haasteellisuuden vuoksi Mummon remmin päässä ja Vaarilla vastaavasti  varsinaisia vahtimestareita parin labbiksen ja yhden iki-ihanan, mutta riittävän, irliksen verran on valtaosan yhteiselon aikaa pyörinyt häntiänsä heilutellen huushollissamme. Nyt on hauskaa se, että näitä nelijalkaisia ystäviä on Perhekunnassa kvartetin verran, joten niistä riittää meillekin vierailevia rapsuteltavia & lenkkiseuraa. Seuraavaksi kynnyksen yli hyppää neiti T. Esikoisen pesueen lomareissun ajaksi.

Ja perhekunnan nuorin, pentuhauva herra N., joka kasvaa rehottaa  kovaa vauhtia:


On huisin hienoa saada näin välillisesti olla mukana ja osasena tällaisissa hilpeissä ja hellyttävissä tapahtumissa samaan aikaan, kun oma arkemme tällä haavaa jurnuttaa vielä parin viikon verran Vaarinkin nyt kotiuduttua jahtiviikoltaan  näissä tylsissä, mutta tarpeellisissa terveydenhoidollisissa pirueteissa...

Pihi nainen: kiva kun tulit mukaan matkalle, toivottavasti viihdyt näillä poluilla! Kaikille kirjamessulaisille mielenkiintoisia ja antoisia päiviä! Tämä tyttö puolestaan ajaa hurauttaa Vaarin kanssa maakuntiin riemukkaille 6-vuotissynttäreille.

Vroom vroom & Hau-Hau: 

tiistai 21. lokakuuta 2014

"Ihmisruumis / Il corpo umano" - ex Libris...

"Ihmisruumis", Paolo Giordano, WSOY, 2014, 335 s., suomentanut Helinä Kangas.

Ihmisruumis (Kovakantinen)"Italialainen Paolo Giordano (s. 1982) on teoreettisen fysiikan tohtori, kirjailija ja journalisti. Hänen palkittu esikoisteoksensa Alkulukujen yksinäisyys on käännetty yli 40 kielelle. Ihmisruumis on Giordanon toinen romaani." (Kannen lievelehti)

"Paolo Giordano pureutuu mielen ja ruumiin traumoihin Afganistaniin sijoittuvassa nykysotaromaanissa. Italialaiskomppania lähtee komennukselle Afganistaniin. Olosuhteet ovat karut: ei läheisyyttä, ei lohtua - vaan joukko satunnaisia taistelutovereita omine kamppailuineen. Luutnantti Egitto turruttaa mieltään lääkkeillä, ylivääpeli Réne väistää tunne-elämän sotkuisuutta, alikersantti Cederna korostaa miehuuttaan ja korpraali Ietri pyristelee irti äidin helmoista. Viimeistään vihollisen maaperälle tunkeutuessaan joka sotilas joutuu kohtaamaan itsensä ja ongelmat, jotka luuli jättäneensä kotiin." (Kannen lievelehti)

Sota on kauhistuttanut ja kiehtonut ihmismieltä maailman sivu. Meillä on mm. historialliset klassikot:
Erich Maria Remarquen "Länsirintamalta ei mitään uutta" (1929) ja Väinö Linnan" Tuntematon  sotilas" (1954). Remarquen klassikkoarvoa ja teoksen kuolemattomuutta sekä ajattomuutta kuriositeettina kuvastanee se, että  Pojanpoika iloiseksi yllättyksekseni kunnianhimoisesti valitsi sen yläasteella kirjallisuusesseensä aiheeksi  a.D. 2014. Tuntemattoman maineeseen on vaikuttanut  kaksikin elokuvaversiota: Edvin Laine 1955 ja Rauni Mollberg 1985. Aku Louhimiehen projektin on kerrottu valmistuvan v.2017.

Ihmisruumis on eräänlainen herkkä, moderni jatkumo tässä sarjassa oman sukupolvensa edustajana. Giordano onnistuu erinomaisesti kuvatessaan eri persoonallisuuksien piirteitä, kipupisteitä, selviytysmiskeinoja ja mielen defenssejä  miesten väistellessä tienvarsipommeja  niiden armotta tuhoa ja ruumita tuottaen räjähdellessä sotatanterella. Taistelukuvaukset eivät kuitenkaan  ole kirjan kantava pointti. Sotaa ei glorifioida, ei paineta voitoseppeleitä kutreille eikä liioin siilitukille eikä kunniamitalisade sädehtien putoile taivaalta. On kestettävä hiekka, pitkästyminen  ja polttava kuumuus, hiki, jano sekä pelko, nuo sotilaan varjomaiset, kiinniliimautuneet seuralaiset.

On kohdattava se, minkä jätti taakseen siviilissä.  On siirtymäriitin hetki, aika varttua nuorukaisista miehiksi. Kytkennät kunkin päähenkilön siviilielämään istuvat napakasti toiminnalliseen kerrontaan ja luovat lisäperspektiiviä alppijääkärijermujen  sielunsyvyyksiin kokonaiskuvaa laajentaen.
Kaunis ja kaunistelematon sekä hienoviritteinen ja aidonoloinen teos!

"Komennuksen jälkeisinä vuosina jokainen heistä yritti muuttaa elämässään kaiken, kunnes muistot siitä toisesta, aikaisemmasta elämänjaksosta verhoutuivat väärään, keinotekoiseen valoon, ja he alkoivat itsekin uskoa, ettei mitään siitä kaikesta oikeasti tapahtunutkaan, tai ei ainakaan heille."

"Ja vaikka saisimmekin takaisin
tuon nuoruutemme maiseman.
emme enää tietäisi, mitä tehdä sillä."
E.M. Remarque
Länsirintamalta ei mitään uutta

Niinpä: ainoa taho, joka näissä revohkoissa aina voittaa, on ase- ja sotatarviketeollisuus, muutoin -  omia tai vihollisia - aina  molemmat ja kaikki häviävät....  Kiitos: ei länsi- eikä itärintamalta mitään uutta;

toivoo:

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

"Yö nielee päivät" - ex Libris...


"Yö nielee päivät", Asko Sahlberg, Like Kustannus Oy, 2014, 575 s.

Asko Sahlbergin ansiot ovat vankat eivätkä juuri esittelyjä kaipaa.
"Yö nielee päivät  kertoo Jakobssonista, härän kokoisesta miehestä,
 joka muuttaa 1970-luvun alussa Suomesta Ruotsiin ja elää siellä yli
kolme vuosikymmentä." (Takakansi)

Mitäpä meillä on tässä: Jakobsson, meidän miehemme alias Jaakopsoni, Ruotsin kuninkaat, Göteborgin / Jöötteporvoon ja prostituution historiat, Olof Palmen murha, maailmanluokan onnettomuudet, August Strindberg, ruotsinsuomalaiset ja muut myöhemmät maahanmuuttajat,  murhia ja itsemurhia,nuuskaksiammuttuja polvia, yrittäjyyttä lain polun kahta puolta, Siiri, Aune ja Bliss, yönselkä, yksinolo ja yksinäisyyskin sekä aina hyväksi lopuksi meidän miehemme, Jakobsson...

Näistä elementeistä olisi tällä sivumäärällä ja vaatimattomimmilla kirjailijantaidoilla muodostunut migreenin aiheuttava marssi kera rummunpäristyksen, mutta Sahlberg kuten päähenkilönsä Jakobsson tekee teemansa mukaisesti sen, mikä miehen on tehtävä! Hän kutoo monenkirjavista langoista lämminsävyisen, möyheän villapaidan, joka ei kutita eikä kikkanoi ja suuren, verbaalisesti runsaan, sivistys- ja slangisanoja estoitta viljelevän, ehyen proosaromaanin, joka ei ylly pompöösiksi, vaan  riemastuttaa, herättää sympatiota ja kirvoittaa empatioita!

Teoksen loppupuolella pieni tiivistäminen ei olisi vähentänyt kerronnan ansioita, vaan eliminoinut sen verkkaiseksi käyvää kulkua ja poljentoa.

"Eipä kulu kauan kun yö nielee neljä päivää,
ja yöt itse uneksivat pois tuon ajan;
silloin kuu, nyt taivaallaan kuin hopeinen jousi,
näkee meidän juhliemme illan."

William Shakerspeare, Juhannusyön uni, I.I. suom. Matti Rossi (Etulehti)


Yönkulkijana vaan ei yöjalassa,
askelsi:

perjantai 17. lokakuuta 2014

"Budapestin vakooja - ex Libris...


"Budapestin vakooja", Vilmos Kondor, Tammi, 2014, 383 s., suomentanut Tähti Pullinen.

Budapestin vakooja"Budapest 1943. Eurooppa kiehuu, mutta Budapestissa ei ole ammuttu
vielä laukaustakaan. Pääministeri Miklos Kállayn hallitus tekee kaikkensa,
ettei Unkari joutuisi sotaan. Toimittaja Zsigmond Gordon työskentelee Reutersilla, mutta suostuu vastahakoisesti valtion turvallisuuskeskuksen pyyntöön: hänen täytyy toimittaa Venetsiaan elintärkeä kirje.
Erittäin salaisen operaation aikana Gordonin yhteyshenkilö kuitenkin surmataan ja Gordon itsekin on vähällä päästä hengestään. On selvää,
että hyvin korkealle Unkarin hallitukseen on soluttautunut vakooja.
Mutta kuka, ja kenelle hän työskentelee?" (Takakansi)


Lukijaa kyyditetään niin että heikompaa hirvittää pitkinpoikin kaupunkia strasselta strasselle, hivenen häikkiä ja nimientavausta Budapestia tuntemattomalle mielelle aiheuttaen, malliin:  menossa Kislfaludynkadulle,Üllöntien kulmille, muitakin Kisfaludynkatuja?, Pestszenterzébetissä yksi, menossa Jósezsefvárosiin, taksi kääntyi Jósefzin kehäkadulta Harminckettesekaukiolle, jatkaa Kisafaludynkadulle ... Tämä saattaa hyvinkin olla kirjailijan luoma tarkoituksellinen tehokeino stoppina ja tuumaustaukona  tilannesiirtymissä.

Kondor onnistuu jälleen verrattomasti historiallisen ja poliittisen aikakauden  ilmiasun luomisessa ja lukijan eskorteeraamisessa tuolloin vallinneeseen miljööseen ja atmosfääriin. Voittajavaltioiden veikkauksen täysosuman tavoittelussa törmätään dilemmaan: jos toiselle kumarrat, niin toiselle pyllistät; varautukaamme siis kaikkeen! Kondorin ei tarvitse karauttaa laukkaan "Väkivalta"-nimisellä hepalla, vaan hänen oma eksaktin hillitty tyylinsä puree sellaisenaan.



Kiemuraisesta katurallista huolimati, ja vaikka edellinen Budapestin synnit  oli piirun verran  seesteisempi, lukukokemus loi samettisen olon ja tuntemuksen, joten käs'kynkässä herrojen
Kondor &  Gordon hyvässä seurassa  Budapestiin palaan ilman muuta mieluusti vielä uudemmankin kerran!

Szia:

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

"Islam" - ex Libris...

"Islam", Ziauddin Sardar & Merryl Wyn Davies, Into Kustannus Oy, 2014,
201 s., suomentanut Mari Janatuinen.

"Islam on uutisissa miltei päivittäin - mutta lähes aina ikävissä merkeissä. Siksi onkin ymmärrettävää, jos television katselijat
ja lehtien lukijat ajattelevat, että muslimeilla ei ole juuri muuta tekemistä kuin osallistua terrori-iskuihin, alistaa naisia ja vähemmistöjä sekä esittää järjettömiä fundamentalistisia näkemyksiä.

Syntyessään islam kuitenkin ajoi oikeudenmukaisuutta, tasa-arvoa, ihmisarvon kunnioittamista ja oikeusvaltioperiaatetta.
Näihin useimmat muslimit edelleen uskovat, ja samaa osoittaa myös islamin historia. Islam loi veljeyttä yli kulttuuri-, heimo- ja roturajojen. Se arvosti ja kunnioitti myös yhteiskunnan väliinputoajia. Se otti käytäntöön vaalijärjestelmän - vaikka se jäikin lyhytkestoiseksi - ja rikkoi siten tuohon aikaan vallineen kaavan, jonka mukaan valta periytyi.
Varhaisessa muovautumisvaiheessa islamissa noudatettiin myös avoimen keskustelun periaatetta: koko yhteisöä koskevissa asioissa pyrittiin konsensukseen, ennen kuin niistä päätettiin. Islam arvosti tietoa, oppimista ja inhimillistä luovuutta.
Se loi oppineisuudestaan ja nöyryydestään tunnetun sivilisaation, jolle oli leimallista suvaitsevaisuus, oikeudenmukaisuus ja yleisen edun korostaminen.

Islamin taantumisprosessi alkoi joidenkin tutkijoiden mukaan 1200-luvulla, kun muslimit olettivat selvittäneensä kaikki ihmiskunnan ongelmat ja lakkasivat etsimästä luovia ratkaisuja.
Yhden ainoan tilaston avulla voidaan osoittaa, miten kauas muslimit ovat ajautuneet ajattelusta, koulutuksesta ja päättelystä, joita islam aikaisemmin painotti;  noin 60% Pakistanin lapsista saa peruskoulutuksensa madrasassa eli koulussa, jossa kaikki perustuu ulkolukuun - eivätkä he opi siellä juuri muuta kuin fanaattisen ajattelumallin!" (Esipuheesta)

Ja tässä sitä nyt sitten ollaan sen puhtaan kaulan kanssa: Islam pitää maailmanuskontojen toista sijaa 1,5 mrd:llan heti kristinuskon 2,1 mrd:n jälkeen. Pronssilla on uskonnottomuus/ateismi
1,1 mrd:n lukemalla. Meillä on 11/9, terrorismi, Isis, sharia, jihad, fatwa, burkhat ja pelko...
Muslimit puolestaan syyttävät länttä omista ongelmistaan ja ahdingostaan (kolonialismi, muslimimaailman itsevaltaisten hallintojen tukeminen,epäoikeudenmukainen talouspolitiikka ja orientalismi) siinä määrin, että siitä on tullut jo uskonkappale. Gordionin solmu!!

Uskonnot sinänsä ovat verrattoman kiintoisa tutkimiskohde: niiden voima massojen hallintakeinona, niiden nimissä käydyt sodat ja tehdyt julmuudet ja niiden perusolemusten hämmästyttävä yhdenmukaisuus jnpp. Tämä pokkari on valaiseva kurkistus ja raotus islamiin
sen sisäpuolelta, kahden muslimikirjailijan Sardarin  &  Wyn Daviesin silmin. Islamin pitkää historiaa, sen alkuperäisiä  arvoja, kulttuuria  ja oppineisuutta avataankin tässä lukijalle tietoiskunomaisesti. Tietämättömyys/ tiedon puute ja haluttomuus hankkia sitä vain enentävät ennakkoluuloja ja intoa linnoittautua niiden turvallisten muurien taakse. Iäisyyskysymys onkin: miksi me ihmispolot emme voi kiltisti pysyä omalla hiekkalaatikollamme sarjasta leben und leben lassen & kukin tulkoon autuaaksi uskollaan  yhdessä ponnistellen kohti parempaa tulevaisuutta ja maailmanrauhaa??

Btw: oma kotikirkkoni (kun ei  voi olla ihan varma):  St. Lazarus, Larnaca, Cyprus:



Niin tai näin: jotain pysyvää täytyy tässä Mummoimmeiselläkin olla! Kahta asiaa en siis vaihda, nimittäin qwertyä kyrilliseen näppäimistöön enkä liioin  Live & Rock Roll-huppariani burkhaan. Silläkään uhalla, että jälkimmäinen näillä kymmenillä saattaisi olla esteettisesti silmää hivelevämpi visuaalinen vaihtoehto...

Rauhaa & Rakkautta:



maanantai 13. lokakuuta 2014

"Rakennus 31" - ex Libris...

"Rakennus 31", Christian Rönnbacka, Bazar, 2014, 335 s.


Rakennus 31"Christian Rönnbacka syntyi v. 1969 Evijärvellä maanviljelijäperheeseen. Hän on toiminut vakuutusetsivänä viimeiset kymmenen vuotta. Ennen vakuutusetsivän uraansa Rönnbacka työskenteli Keskusrikospoliisissa sekä poliisina pääkaupunkiseudulla.." (Etulievelehti)  Rakennus 31 on kolmas osa Antti Hautalehto sarjassa, edelliset Troijalainen 2013 ja Julma 2014.

"Marraskuu, Porvoon lähistöllä metsiköstä löytyy tyhjä hauta.
Kun monttuja paljastuu lisää, komisario Antti Hautalehto ryhmineen ryhtyy selvittämään mistä on kyse. Sitten yhdestä hautakuopasta löytyy ruumis. Poliisi on ymmällääm, ja entisestään tutkinta mutkistuu, kun ilmaantuu joukko todistajia, jotka tietävät tapauksesta enemmän kuin suostuvat kertomaan. Vähitellen jäljet johtavat Nikkilän vanhan mielisairaalan rakennus 31:een. Sen varjoihin kätkeytyy vaiettu menneisyys, jonka arvet näkyvät vielä tänäkin päivänä. Tutkinnanjohtaja Antti Hautalehdolla on ratkottavanaan taiten punottu mysteeri, kohdattavanaan suruun kahlitut hahmot." (Takakansi)

Tässä ei selvästi edes tavoitella mitään mittavia kerronnallisia raameja, monumentaalisia persoonahahmoja eikä juonellista monimutkaisuutta yllättävine käänteineen. Tarkoitus lienee viihdyttää, antaa lukijan huoleti heittää aivot narikkaan voimatvieneen työviikon jälkeen tai tarjota eväät maanantaisyndrooman torjuntaan. Tarjolla on hyväntuulista poliisihuumoria vailla mittavaa kyynisyyttä ja syvempää satiiria.  Sutkauksia, sananparsia ja sukkeluuksia viljellään surutta kliseemäisyyteen asti.  Tarina etenee paikoin  töksädellen ja yskähdellen kuitenkaan pitkästyttämättä.  Päkittämätön & pikkuhauska dekkari, joka epäilemättä löytää paikkansa ja tavoittaa oman lukijakuntansa!

Hyväntahtoisesti:

perjantai 10. lokakuuta 2014

Nuo mainiot miehet hehkuvissa oransseissaan...


samoin kuin arvoisat hirvijahtiin osallistuviat leidit, kantavat tätä tämän ajankohdan ehdotonta muotiväriä. Syystä, jotta punaiset liivit ja myssyt on julistettu pannaan, so last seasoneiksi,
koska ne ovat potentiaalisesti vaarallisia tilanteita aiheuttavia  puna-vihersokeille jahtikavereille. Hyvä niin, turvallisuus ennen kaikkea!

Wanhoina hyvinä jahtiaikoina oli simppelisti mies ja reppu, leipä, voi ja makkara;
koko lähtöoffensiivin ollessa pikkuruinen kakunpalanen. Nyt on  kahden A-nelosen mittainen lista mukaanotettavista aarteista, varusteista, vermeistä ja fileistä kermoineen, pippurimyllyine päivineen.  Varusteluun vaikuttaa tietty kaksi seikkaa: vuokramökki ja vuosien vyöryttämä mukavuudenhalun lisääntyminen. No, kun Vaarilla  oli auto lastattuna, oikeamminkin täyteenahdettuna ja oltiin lähtösuukkoa vajaat, oli Mummon vieno viime-, ei suinkaan irrelevantti, huikkaus söpönhellyttävästi oma tyyny kainalossa porhaltavalle Vaarille: "Ase ja panokset??"
Sitten vaan usvaa putkeen ja Kuopuksen ynnä herra R:n, jonka jäljestämispalveluksia toivotaan ei-tarvittavan, edeltä kämpille saunanlämmitykseen. Huomisaamusella edelleen seurueen alkupalaveriin ja  tutuille passipaikoille. Alueella on äskettäin bongattu myös karhu, joten saattaapi olla uusia intressantteja elementtejä luvassa...





10-päivän oma siivu omine rientoineen ja rentoutumisineen on meille molemmille jokasyksyistä,  tärkeää omaa aikaa ja tervetullut minä-itte-juttu, semminkin kun taas joulukuusta etiäpäin taaperrellaan kirjaimellisesti käsikädessä pitkin-poikin Calleja & Avenidoja uusiin seikkailuihin.  Asumuskin on nyt sitten vihoviimein plakkarissa, onnellisesti jo toiseen kertaan buukattu ja kertaalleen vaihdettu. Operaatio takkusi meistä riippumattomista syistä tosi uuvuttavasti ja totuuden nimissä välillä tilkan tympäännyttikin, soutaminen ja huopaaminen kun ei lukeudu kummankaan bravuureihin.  Niskalenkki & voitto se on työvoittokin!


Joten, jos ei nyt toki ihan vallaan parhaaseen yllä, niin huisin hyvä kuitenkin:


Nokisia piippuja jahtiporukalle, mainiota lomaa kolleegoille & kaikille kanssakulkijoille hauskaa viikonloppua!
  
Iloisena luuskaleskenä:



torstai 9. lokakuuta 2014

"Hyöky / Barba ensopada de sangue" - ex Libris...

"Hyöky", Daniel Galera, Otavan kirjasto, 2014, 427 s., suomentanut Antero Tiittula.

Heti kättelyssä otan vapauden antaa linkin kääntämisestä  ja
" suomentajan  harhapoluista"   Antero Tiittulan selkein sanoin!
Kääntäjän rooli on haastava. Se on lukukokemukselle aivan ratkaiseva.
Kääntäjä on se peili, joka heijastaa alkuperäistekstin meille lukijoille ja hänestä riippuu, onko kuva kirkas ja kiinnostava vaiko sumea ja suttuinen.
Galeran tekstin kanssa Tiittula on selkeästi tasantarkkaan sinut!
Sen verran on yhden työrupeaman aikana tullut liike-elämässä kääntäjänäkin toimittua, että sanainpyörittelyn työn kinkkisyydestä ja kiehtovuudesta on realistinen käsitys...

"Daniel Galera (s.1979)on brasilialainen kirjailija, kääntäjä sekä Livros do Mal -kustantamon perustaja. Eteläamerikkalaisen kirjallisuuden perinteitä uudistava Galera voitti vuonna 2013 Hyöky-romaanillaan arvostetun São Paulon kirjallisuuspalkinnon.  - Hyöky on Galeran kansainvälinen läpimurtoteos, jonka oikeudet on myyty yli kymmeneen maahan." (Takalievelehti)

"Mies asettuu Garopaban idylliseen kalastajakylään tutkimaan isoisänsä selvittämättä jäänyttä murhaa. Gaudério oli aikansa matkusteltuaan päätynyt uneliaaseen pikkukylään, missä paikalliset kaunat lopulta johtivat hänen puukottamiseensa. - Poliisiasemalla mies saa tietää kylän hämäräperäisestä järjestyksenpidosta, ja hämmennystä herättää myös kyläläisten taikausko. Kalliorantojen kauneuden, lämminhenkisten kyläjuhlien ja syrjäseudun omaperäisten hahmojen takana vaanii uhka." (Etulievelehti)

Teoksen päähenkilö on erisnimetön " hän". Seikka joka ensialkuun hämmensi; kuka hän nyt tässä tai tuossa on kyseessä, mutta joka osoittautui oivaksi keinoksi jättää päähenkilön raamit avoimksi ja hahmolle liikkumatilaa. Hän potee prosopagnosiaa eli kasvosokeutta, mikä antaa oman vivahteensa hänen persoonallisuudelleen ja käytökselleen ilman että sairaudella mitenkään ratsastettaisiin tahi haettaisiin sääliä / irtopisteitä. ( Aiheesta on vasta ilmestynyt Kati Tiirikaisen: "Tunnistatko kasvot?: näin selviydyt kasvosokeana".) Toiseksi päähenkilöksi nousee ruttuinen ikikoira  Beta, tuo sisukas laiskanpulskea hännänheiluttaja ja  kolarista toipuva lönkyttelijä  sekä merenkuohuissa kuntoutuja. Beta pitää hänet ruodussa: kiinni päiväjärjestyksessä, liikunnassa, elämässä.
Kuten näiden nelijalkaisten hännänheiluttajien tapana on...


Galeran tarina pitää sisällään niin veikeää, pakotteetonta veistelyä kuin myös vakavampaa kehityskertomusta ja oman  identiteetin etsintää. Kun virittelen oman brassireissuni muistoja, pärähtää forro soimaan, capoeirat taituroimaan praialla ja aurinko helottaa kääntäen mielen hilpeälle vaihteelle.  Näitä samoja tuntemuksia herättivät myös ystävykset  hän & Beta kauniinkomeina raameinaan monimuotoinen, -kansallinen ja -kulttuurinen Brasilia!

"Ihmisellä on vain kaksi mahdollista paikkaa. Toinen on perhe. Toinen on koko maailma. Välillä ei ole helppoa tietää, kummassa olemme." ja "Elämä ei ole amatööreille."  Ei ole ja eipä niin, mutta lukemastaan
 
ilahtuneena:

maanantai 6. lokakuuta 2014

"Varjot/ Den osynliga mannen från Salem" - ex Libris...


"Varjot", Christoffer Carlsson, Johnny Kniga, 2014, 325 s., suomentanut Tarja Lipponen.


kirjakuvaCarlsson (s.1986) on julkaissut tähän mennessä neljä rikosromaania.
Leo Junker-sarjan avaava Varjot sai Ruotsin dekkariseuran suuren palkinnon vuoden 2013 parhaana ruotsalaisena rikoskirjana. Carlsson on palkinnon kaikkien aikojen nuorin voittaja. Carlsson on paitsi nuori kirjailija, myös kansainvälistä huomiota herättänyt kriminologi.
The European Society of Criminology palkitsi Carlssonin vuoden nuorena eurooppalaisena kriminologina 2012. Hän väitteli Tukholman yliopistossa tohtoriksi huhtikuussa 2014. Varjojen käännösoikeudet on myyty tähän mennessä 16:een maahan. Myös elokuvaoikeudet ja tv-sarjan oikeudet on varattu."(Takalehti)  Joten tässä kirjailijassa löytyy nuorelle iälle paljon meriittejä ja potentiaalia!

"Varjot aloittaa Christoffer Carlssonin romaanisarjan Leo Junkerista, tukholmalaisesta poliisista. Leo Junker on lähiön poikia, kotoisin Salemista. Hänen paras lapsuudenystävänsä oli
John Grimberg, jota Leo kutsuu Grimiksi. Traagisen onnettomuuden seurauksena Grimistä on tullut Leon pahin vihollinen, hänen nuoruutensa varjoista vaarallisin. Junkerin elämä muuttuu enemmän kuin hän aavistaakaan, kun hänen kotitalonsa alakerrassa murhataan nuori nainen.
Surmansa saanut on kuin kuka tahansa nuori narkkari, mutta hänellä on kädessään koru,
joka yhdistää hänet Junkeriin. - Varjot on kertomus nuoruudesta ja kasvamisesta. Se on myös jonkin suuremman alku, arvoituksen, joka tulee kaukaa menneisyydestä ja on nyt peittynyt sumuun."(Etulehti)


Ei totta tosiaan uppoa & unohdu sarjaan 13:a tusinaan: henkilöhahmoiltaan pelkistetty, juonenkulultaan hienoviritteinen ja jäntevä tulokas. Ei rönsyile, luikertele, kikkaile eikä rehvastele, vaan yksinkertaisesti imee itseensä lukijansa kaiken huomiokyvyn ja pitää hänet tarkkaavaisena. Juoni, henkilöt ja kerronta kauniisti balansissa.  Loppuun asti viilattu teksti, noheva dekkari!

"Varjot sisältää ripauksen Stieg Larssonia, Jens Lapidusta ja Jo Nesbøta, mutta eniten kuitenkin Carlssonia itseään ja seuraavan kirjan varalle hän onkin varmistanut itselleen jo ainakin yhden lukijan." Leif G.W. Persson, Expressen.

Ja tässä toisen:

lauantai 4. lokakuuta 2014

Pimakkaa pallottelua...

Ensinnäkin talviresidenssin varauksen suhteen on tullut lätkityksi e-mailpingistä.
Viestit ovat viuhuneet edestakaisin välittäjämme kanssa herättämättä pienintäkään vastakaikua arvon vuokranantajissa, jotka lienevät tuudittautuneet Ruususen uneen edellistalven heille runsaskysyntäisen, mutta talvehtijoille viilehköä ja tuulista kyytiä tarjonneen sesongin myötä.
Nyt perätään pitkiä, puolenvuoden diilejä ottamatta huomioon, että monet suivaantuivat männä kautena Gore-Texin ainaiseen tihinään, taloudelliset ajat ovat edelleen heikentyneet ja Ebola vaanii kirjaimellisesti nurkan takana. Edellisten kahden kauden kokemuksella oivaksi ja toimivaksi todetun studion ollessa vielä tällä hetkellä "vieraalla" vuokralaisella, mikä on niin väärin,
päätimme ottaa aikalisän jatkaaksemme sittemmin sitkeästi harjoituksia vaatimattomalla kolmen kuukauden siivulla...

Terveysrintamalla kontrollit & käynnit on sen sijaan aidottu onnekkaasti superpallon lailla pomppien vailla havereita puoliväliin. "Ei huono" ja tämä lakoninen lausahdus tietty Uotis-Jorman jämerällä äänenpainolla muhevine hymyineen...





Kohtapuoliin hopi-hopi Esikoisen tytärtä, Tähtisilmää ruusuin vaan ei vielä retinolein onnitteluhalaamaan. Vinkeitä viikonhäntiä!

Jonglöörinä:

torstai 2. lokakuuta 2014

"Ikuisuusvuonon profeetat" - ex Libris...


"Ikuisuusvuonon profeetat", Kim Leine, Tammen Keltainen kirjasto, 2014,
631 s., suomentanut Katriina Huttunen.


"Norjalainen Kim Leine (s.1961) muutti teini-ikäisenä Tanskaan,
opiskeli sairaanhoitajaksi ja pakeni menneisyyttään Grönlantiin.
Siellä hän eli 15 vuotta, mutta kirjailija hänestä tuli vasta, kun alkoholin ja lääkkeiden väärinkäyttö vei häneltä liki kaiken. Ikuisuusvuonon profeetat on Kööpenhaminassa asuvan Leinen neljäs romaani. Lukuisten tanskalaisten kirjallisuuspalkintojen lisäksi se on voittanut vuoden 2013 Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon:" (Takakansi)

"Kööpenhamina 1787. Norjalaispappi Morten Falck lähtee lähetystyöhön Grönlantiin. Taakse jäävät purkautunut kihlaus ja tahrainen menneisyys, mutta Sukkertoppenin siirtokunnassa valistusfilosofiasta kiinnostunutta maisteria odottaa järkytys. Jos alkuasukkaat ovat sivistymättömiä villejä, siirtokuntaan asettuneet tanskalaiset vasta kunniattomia ovatkin. Erityisesti kirkonmiehet.
- Kunpa maisteri vain itse jaksaisi pysytellä moraalin kaidalla polulla. Mutta Grönlanti on leppymätön ja moraalin polku iljanteinen." (Etulievelehti)

Huh-huh oli ajatusvälähdys, kun tämän mammutin käsiini sain. Onko tässä nyt taas kyse siitä,
että on annettu Pegasoksen lentää, menty senttimetrimitalla ja sivumäärällä??  Ei suinkaan.
Tämä Leinen eepos Grönlannista onnistui tekemään sen harvinaislaatuisen tempun, että siirsi minut Grönlannin jäätiköille vuonojen syliin, tuuleen ja pakkaseen, traanintuoksuun ja vallinneeseen "kulttuuriin".

Grönlannissa ei  kertomakirjallisuudessa liiemmälti ole viivytty eikä viihdytty, joten tämä oli sikäliskin uteliaisuutta herättävä ja kiehtova kurkistus tuohon maailmankolkkaan, -aikaan ja -menoon. Kun  lukukokemus oli sanoja ja sivuja kokonaisvaltaisempi ajan ja paikan kadotessa, oltiin oivilla poluilla.On vaikea tismalleen ruotia yksittäisiä seikkoja, jotka tähän vaikuttivat. Kertomus eteni rauhaisan vetreästi ja pysyi kasassa, henkilökuvaus oli rehevää ja suorasanaista, luonnon elementit kauniinkarusti kuvattuja, tanskalaisten sortoa ja siirtomaaherruutta sekä ruumiinrappiota tahi sielunrapautumista unohtamati. Tunnelmaltaan jotain tutunoloista, kauasjuurista reilun seikkailukertomuksen ja itseironisen veijaritarinan makua!
Katriina Huttusen vankka kääntäjäkokemus näkyy jäljessä ja ansaitsee kiitosmaininnan!


Ranteitaan verrytellen: