Jussi Adler-Olsen: "Vartija / Den grænseløse" ex Libris...

"Vartija", Jussi Adler-Olsen, Gummerus Kustannus Oy, 570 s., suomentanut Katriina Huttunen.

"Tanskalainen Jussi Adler-Olsen  (s. 1950) on saavuttanut valtavan suosion Osasto Q:sta kertovalla sarjallaan ja on Euroopan menestyneimpiä dekkaristeja. Adler-Olsen on työskennellyt muun muassa kustannustoimittajana, näytelmäkirjailijana, kitaristina, säveltäjänä ja kääntäjänä." (Lievelehti)

"Rikostutkija Carl Mørckin puhelin soi kesken hänen päiväuniensa Kööpenhaminan poliisitalossa, eikä apua pyytävä kollega Bornholmin saarelta saa kovin lempeää vastaanottoa. Muutaman tunnin päästä käy ilmi, että Carlin kylmäkiskoisuudella on ollut katastrofaaliset seuraukset.
Järkyttävä välikohtaus johtaa Carlin yhdessä Osasto Q:n kanssa ratkomaan
17-vuotta vanhaa tapausta, jossa suositun opiskelijatytön ruumis löydettiin oppilaitoksen läheltä, korkealta puun oksalta. Lopulta Osasto Q pääsee taivaankappaleita palvovan yhteisön ja sen karismaattisen johtajan jäljille.
Mutta lahkon lujatahtoinen avainhenkilö ei kaihda keinoja suojellessaan itseään ja valittujaan." (Takakansi)

Tämä on kirjailijan kuudes romaani ratkaisemattomia rikoksia tutkivan Osasto Q:n tiimoilta. Aiemmat postaukset: Metsästäjät 2013, Pullopostia 2014 ja Vanki 2015. Tämä teos kulkee kahdessa tasossa alkaen elokuusta 2013  ja  huhtikuusta  2014 omaperäiseen tutkijakolmikon jatkaessa kellaritiloissaan ratkaisemattomien tapausten tutkintaa originelliin tapaansa esimiestensä kiusaksi ja heitä sekä kohtaloaan sinnikkäästi tempauksillaan uhmaten.

Pojat & äidit:  - Carl huokaisi. Oli kulunut yli kolmekymmentä vuotta siitä kun hän oli muuttanut kotoa pois. Sen jälkeen hän oli ollut tekemisissä väkivaltarikollisten, sutenöörien, tuhopolttajien, murhamiesten ja kaikilla mahdollisilla tavoilla mädäntyneiden ruumiiden kanssa. Häntä oli ammuttu. Häneltä oli mennyt murskaksi leuka, ranne, yksityiselämä ja kaikki jyllantilaisten kunnialliset tavoitteet. Oli kolmekymmentä vuotta siitä kun hän oli karistanut mullan puukenkäsaappaista ja todennut, että hän päätti itse omasta elämästään, 
ja siihen vanhempien oli parasta tottua. Miten helvetissä äiti siis sai yhdellä ainoalla lauseella hänet tuntemaan itsensä taas pikkupennuksi?

Rose:  - oli hyvä tyyppi, jos oikein tarkkaan mietti. Eikö Rose ollutkin auttanut Carlia ja Assadia monta kertaa vuosien mittaan? Carl ei ainakaan hevin unohtaisi, miten Rose oli pitänyt hänestä huolta silloin kolme vuotta sitten, jolloin hän oli ollut vähällä palaa loppuun Marcon tapausta selvitettäessä. Ei, piti vain olla välittämättä Rosen omalaatuisuudesta, sillä tavalla Rose toimi parhaiten. 
Rose saattoi ajoittain olla epävakaa, mutta jos häntä aikoi auttaa pääsemään takaisin tasapainooon, oli viisainta ottaa vastaan iskut, muuten kaikki meni umpisolmuun.

Teemana Adler-Olsen käyttää hippiliikkeen jälkimainingeissa siinnyttä Luonnonabsorption akatemian lahkoa, jonka johtohahmona toimii  tuttavallisesti Atu - virallisemmin Atu Abanshamash Dumuz eli Aurinkokiven vartija, elinvoiman poika; - kun Atu saapui sahraminkeltaisesa kaavussaan, jonka hihoissa on kauniita koristekirjailuja, tuntui kuin pimeyteen olisi syttynyt valo, energian ja elämän aura. On kuin katsoisi elämän totuutta, kun hän avasi sylinsä seurakunnalle ja otti sen elämäänsä...

                                                          © Robin Skjoldborg

Tuo ylläoleva kertookin jo paljon. Tälle hihhulimaiselle "Horus, horus, tähden opastama, auringon valmistama" - ruljanssille ei kyllä sydämeni lämmennyt lainkaan. Sivumääränkin nähden suuren palstatatilan saaneen porukan edesottamusten kuvailu napsaisi aikamoisen siivun ja lisäsi tarpeettomasti kirjan pituutta muun juonenkuljetuksen ja henkilösuhteiden kuvailun kustannuksella. Lyhyemmin olisi ollut paremmin ja painottamisen tarkentaminen tuonut balanssia  paksulle teokselle.

Mutta jos erilaiset kultit kiehtovat ja mielikuvitustasi kutkuttelevat, niin tämä elementtihän on silkasti plussaksi laskettava. Toisaalta ja eipä silti: kyllä tuo aurinko-armas sen verta kitsaasti ja harvakseltaan on meitä paisteellaan ilahduttanut ja mieltämme virkistänyt, jotta jos se siitä kiinni on, niin kyllä sille parit hallelujat oitis hennoisin heittää:)

Adler-Olsenin vahvuus on edelleen kerronnan sujuvuudessa, tilannekomiikan luomisessa sekä Carlin, Assadin ja Rosen keskinäisen kemian ympärille rakentuvassa kuvauksessa.  Teksti on leppoisalukuista ja paikka paikoin värikästäkin. Erityismaininnan ansaitsee murhassa käytetty tekoväline, jota aiemmin ei ole koskaan rikoskirjallisuudessa tullut vastaan. Adler-Olsenin omaleimaista tuotantoa ja sympaattisen tutkijatrion aikaansaannoksia sopii pitää silmällä jatkossakin!

Klikkaa ja katso kuinka lahkon taikapiirissä viihtyi Annika/Rakkaudesta kirjoihin.

Kuten satasen paremmalle puolelle yltäneellä,  rakkaalla Naapurintytöllämme oli tapana todeta kysyttyään taanehtien, haittasiko hänen jokasunnuntainen  kuulon heikentymisen vuoksi varsin volyymirikas Jumalanpalveluksen kuunteleminensa meitä seinänaapureita (EI haitannut):  "En minä uskovainen ole, mutta, kun ei varmasti  tiedä, niin varuiksi":)...  Näissä iloisissa merkeissä:

Horus, horus: