sunnuntai 2. elokuuta 2020

Iloisesti alkoi elokuu...


Heinäkuu loppui kiukuttavaan Windows-päivitykseen, joka sai paitsi masiinan epäjärjestykseen, meidät kaksi pahemman kerran tilttiin ja verenpaineet kilpailukykyisiin lukemiin - arghh!! Joten aikamme turhaan ja yhä turhautuneempina puhistuamme,  ei auttanut kuin yhteys takuuvarmaan toimijaan  J:nTeknTukeen; eikö tälläkään kertaa suotta:)

Sovittiin treffit lauantaille, kun niin somasti sattui, että ovat täälläpäin Amigon Vierelläkulkijan vanhempien luona sekä rippi- että 50-vuotisjuhlissa.  Kanssakulkija vietti aamupäivän perinteisissa ampumakisoissa ja meikätyttö lenkkeillen sekä omiaan touhuten.




Kuinka ollakaan tapaamisen ja nuorten noutomme ajoituttua myöhäisiltapäivälle,
tuli kutsu samalla pysähtyä juhlatalossa nauttimaan rippiäiskahvit.
Kyllä vaan oli nuori mies komia ja iloinen näky juhlavaatteissaan ja yksi etappi takanapäin. Eikä ollut miehen ikään tullut Isänsäkään vielä ehtinyt pahemmin  rupsahtaa:)

Meille oli suuri ilo vaihteeksi  musta-valko teemaisten tapahtumajatkumon jälkeen saada osallistua  ilon juhlaan! Ja kuulla tiukat, nostalgiaa nostattaneet kotiintuloaikaneuvottelut, jotka käytiin kypärä kädessä ja ajeluvaatteet vaihdettuina rippilapsen ja vanhempien välillä. Onnistuneet sellaiset, sillä juhlan kunniaksi rapsahti tunti lisäaikaa. Roppakaupalla iloista puheensorinaa, naurua ja elämisen riemua kera lämpimin halauksin, joten lämmin kiitoksemme Isäntäväelle riemukkaasta iltapäivästä!




Vielä jaksoi Amigo illansuussa laittaa tietokoneen laulamaan ja lukea sille kiukuttelusta kipakat madonluvut. Tiedämme olevamme varsin onnekkaita,
kun meillä kaiken muun hyvän lisäksi on back uppina tällainen vankkumaton tuki, jota suuresti arvostamme emmekä suinkaan pidä sitä itsestäänselvyytenä. Kanssakulkija kyyditsi sitten pitkästä päivästä nuupuneet, mutta iloiset ja tyytyväiset nuoret ovelta-ovelle malliin kotiinsa nelijalkaisten ystäviensä Nelman ja Sulon luokse.

Aina joskus elämä tarjoaa iloisia yllätyksiä, jotka lämmittävät sydäntä ja sielua, ravistelevat pölyt pois sekä  asettavat arjen pienet harmit omiin olemattomiin mittasuhteisiinsa ja perspektiiviinsä...

Näistä ilonpisarain poiminnoista on hyvä jatkaa kohti elokuun leppeän usvaisia aamuja ja kuutamoöitä sekä tulevaa lomasta luonnon helmassa.

Hyvän mielen hyrinässä:

keskiviikko 29. heinäkuuta 2020

Anders Roslund: "Sä kasvoit neito kaunoinen/Jamåhonleva" - ex Libris...


"Sä kasvoit neito kaunoinen", Anders Roslund, WSOY, 2020, 463 s., suomentanut Annamari Typpö.

Anders Roslund  (s.1961)  on ruotsalainen journalisti ja kirjailija, joka tuli tunnetuksi erityisesti kirjoittajakaksikko Roslund & Hellströmin toisena osapuolena. Roslund oli työskennellyt kulttuuritoimittajana, julkaissut kymmenen kirjaa ja saanut lukuisia palkintoja, muiden muassa himotun Lasiavaimen.
Hänen työparinsa Börge Hellströmin (1957-2017) kanssa kirjoittama
Kolme sekuntia-trilogia oli kansainvälinen menestys. Sä kasvoit neito kaunoinen on itsenäinen jatko-osa trilogialle. Roslundin teoksia on käännetty 36 kielelle. (Lievelehti)

                                                       ©Emil Eilman-Roslund

"Komisario Ewert Grensiä piinaa vuosien takainen muisto rutiinikeikaasta,
joka muuttui painajaiseksi. Naapuri valitti melusta. Oven takaa kaikui onnittelulaulu. Telkkari pauhaasi ja pöydällä oli kakku kynttilöineen.
Pikkuinen Zana halusi vain laulaa syntymäpäivälaulua äidin, isän, veljen ja siskon kanssa. Ei hän voinut tietää, että koko hänen elämänsä oli muuttunut - ja samalla komisario Grensin ja soluttautuja Piet Hoffmanninkin elämä.
Zanan tapaus nousee uudestaan esiin samaan aikaan, kun Piet Hoffmann vedetään mukaan vaaralliseen tapahtumaketjuun. Toiset yrittävät estää Euroopan laitonta asekauppa - ja toiset edistää sitä." (Takakansi)


Edelliskerran oli ilo nauttia Roslundin tarjoamasta täyslaidallisesta toimintaa
Kolme tuntia  (2018) - dekkarin parissa sekä hänen sinne tänne ripoittelemiensa eettisten ja moraalisten pähkinöiden aukaisuyrityksistä. Intensiivisesti, suorastaan immersoivasti sekä uteliaisuutta herättävästi alkaa 5-vuotispäivien poikkeavalla viettotavalla tämä uutukainen. Ja nyt kutsuille rikoskomisario
Evert Grensin, miehen, joka kuuntelee Siw Malmqvistia ja Cliff Richardin
Lucky lipsiä, ja joka ei ollut koskaan pitänyt kesästä, matkassa:

Evert Grens: -  Hänen niskansa oli kipeä ja jäykkä, jalkaa särki kuten tavallista. Vanhin  tutkintayksikön pölyisellä käytävällä, toiseksi vanhin koko Tukholman poliisissa. Ei edes puolta vuotta siihen suureen mustaan aukkoon, joka pelotti häntä enemmän kuin hänen oma sänkynsä, aukkoon, johon pudottiin päistikkaa ja jossa ei ollut pohjaa. Ainoa asia jota hän ei olisi saanut ajatella ja ainoa jota hän
ajatteli...

Piet:  - Älä koskaan, koskaan anna niiden paskiaisten napata sinua, jos voit itse napata heidät ensin. Tätä periaatetta hän oli noudattanut sekä pienenä poikana koulumatkalla että aikuisena ollessaan menossa tekemään huumekauppoja.
- Jos he tekevät niin, minä teen näin. Jos he sanovat niin, minä sanon näin.-  Kysymys oli aina ollut siitä, että piti tietää, minkä oven avasi ja mitä sen toisella puolen oli. Tästä piirteestä oli hyötyä, kun Ruotsin poliisi myöhemmin värväsi hänet soluttautujaksi ja ilmiantajaksi järjestäytyneen rikollisuuden piireihin.
Ja hän selvisi hengissä, kehittyi ylivoimaiseksi juuri siksi, että hän oli aina askeleen edellä, ennakoi vastapuolen aikeet ja piti huolta siitä että seuraava siirto,
hänen omansa oli vieläkin parempi.

Jossain kohtaa Grensin ja Hoffmannin tiet ja tutkinnat risteävät, kohtaavat ja yhteisen intressin vuoksi tämä kaksikko päättää lyödä viisaat päänsä ja kokemuksensa yhteen, yhdistää voimansa ratkaistakseen ristiin soluttautumalla ja tietojen yhdistämisellä mutkikkaan tapausvyyhdin.

Grens: - Tutkin parhaillaan kahta murhaa, jotka erittäin todennäköisesti liittyvät valtakamppailuun siitä, kuka jatkossa tienaa sillä että nuoret ruotsalaismiehet yrittävät ampua toisensa seulaksi.
Ja sitäpaitsi uskon, että ne liittyvät jollakin lailla myös sinun tilanteeseesi.
Teemme siis näin, Hoffmann. Sinusta tulee minun yhteyshenkilöni, kun soluttaudun poliisitaloon sinun puolestasi. ja minusta tulee sinun yhteyshenkilösi, kun sinä soluttaudut asekauppiaiden joukkoon minun puolestani.

Kolmen päivän trilleri kostosta ja petoksesta = on yhtä tuuhean tekstin riemujuhlaa. Juonenkuljetuksen ja kerronnan riennon ohella Roslund sukeltaa persoonissaan pintaa syvemmälle ja saavuttaa näin ollen lukijassaan vankkaa kaikupohjaa sympatian tunteita viritellen ja vaalien.

Kaiken muun hyvän lisäksi saamme myös tietää, mitä tarkoittaa Ulcinjin 
teloitus, mikä on se kaikken paras kollegiaalinen  lahja  ja mitä tarkoittaa,
jos/kun kerran ottaa pienen tytön syliinsä kantaakseen hänet ulos  turvaan;
mikä on kantajan vastuu pään painuessa olkapäälle...  

Kuinka puri Roslundin tyyli ja helähtikö Sadun laulu blogissa
Kuunnellut äänikirjat selviää klikkaamalla.

Roslund ei tyhjäkäyntiä tunne eikä haahuilua harrasta. Laadukasta ja tasapainoista luettavaa, jonka parissa viihtyy ja jota lukiessa ei unihiekka silmiä kutittele:)
Joten otanpa kokemuksen syvän rintaäänen suomasta  neuvosta vaarin ja yrittelen hilppaista ennakoiden elon polkua etiäpäin,

askelen edellä:

perjantai 24. heinäkuuta 2020

Pekka Kytömäki: "Sytytys Palindromirunoja" - ex Libris...


"Sytytys Palindromirunoja", Pekka Kytömäki, Aviador Kustannus Oy, 2020, 102 s. "Palindromin mestari, tamperelainen Pekka Kytömäki (s.1975) jatkaa toisessa palindromikokoelmassaan Sytytys Kokoelman Aattelu rulettaa viitoittamaa tietä." (Takakansi)

                                                               ©Ossi Ahola

"Nyt käsittelyssä ovat ihmissuhteet, taide, populaarikulttuuri, tamperelaisuus, joulunvietto ja skeittaus, tekijän rakas harrastus. Välillä palindromisti vakavoituu pohtimaan globaaleja ongelmia ja vallankäytön vinoutumia. Kaiken yllä leijuu kuitenkin silloinkin lämmin huumori ja leikki" (Takakansi)


Edellisen kerran tavatessamme Kytömäki väitti, että Aattelu rulettaa
ja toden totta, niin somasti pääsi lukiessa käymään! Kiinnosti myös kokeilla, kuinka palindromin kieputtaminen itseltä sujuisi, ja totesin, sinnikkäästi  nystyräni umpisolmuun veivattuani, jotta taitaapi olla kuninkuuslaji, jonne kompuroilla koneilla ja kaakeilla ei asiaa;)

Teos sisältää vinkeästi nimetyt luvut: Hauska riimi, Heviletti luukuttaa, Studiosäteet, Nämä leikkielämät, Duunia paiskivat, Kivat tilit, Vallan alta ja Hämärtyvä sini. Kytömäki on omistanut teoksen vanhemmilleen:
Isä kosi äitiä. Iso käsi!

Isyys:
Isä,
kannatat,suvaitset,
Syysi ei lie isyystesti.
Avustat: anna käsi.


Kirjaston sivistävä vaikutus
Älliä silität
otsani alta.

Taasen älliä
puuttuu päillä.
Ne saatat,
lainastotäti,
lisäillä.


Mielensäpahoittaja
Nämä leipälajisi:
turtunut uuno,
nuutunut rutisija
läpi elämän.


Palindromisti pankissa:
Aah, rahaa.
Katsoi saldoja,
jodlasi.

Ostakaa harhaa!


Alussa oli sana:
Iski kieli, ölisi,
löi leikiksi.


Toisteisesti: oli ilo  - lukea siis:)
Juu-u ja toden totta: siinä missä heviletti luukutti, teki kyllä parhaansa yks´kin

sunnuntai 19. heinäkuuta 2020

Adrian McKinty: "Ketju/The Chain" - ex Libris...


"Ketju", Adrian McKinty, Kustannusosakeyhtiö Otava, 2020, 398 s., suomentanut Antti Saarilahti.

"Adrian McKinty  (s.1968)  syntyi ja kasvoi Belfastissa Pohjois-Irlannin levottomuuksien aikaan. Hän opiskeli Oxfordin yliopistossa filosofiaa ennen kuin muutti Yhdysvaltoihin ja ryhtyi opettajaksi.
McKinty on kirjoittanut lukuisia trillereitä ja dekkareita, joita on käännetty yli
20 kielelle, ja voittanut useita kirjallisuuspalkintoja. Hän oli tästä huolimatta jo luopumassa kirjailijan urastaan taloudellisista syistä. Agentti kuitenkin uskoi McKintyn lahjoihin ja suostutteli hänet jatkamaan.
Tuolloin Uber-kuskina ja baarimikkona elantonsa tienannut McKinty alkoi kirjoittaa Ketjua. Romaanista tuli maailmanlaajuinen menestysteos, joka sai hullaantuneen vastaanoton ja jonka elokuvaoikeudet myytiin juuri Paramountille." (Lievelehti)

                                                            ©Leah Garrett

"Joka aamu Rachel jättää tyttärensä Kylien bussipysäkille ja lähtee töihin.
Eräänä päivänä puhelu tuntemattomalta mullistaa hänen koko elämänsä.
Soittaja kertoo siepanneensa Kylien. Jos Rachel haluaa lapsensa takaisin,
hänen täytyy seurata ohjeita: maksa lunnaat ja kaappaa jonkun toisen lapsi. Soittaja on itsekin äiti, jonka poika on viety, ja jos Rachel ei tee kuten käsketään poika kuolee." (Lievelehti)
- Uhri. Selviytyjä. Sieppaaja. Rikollinen. Sinusta tulee näitä kaikkia.
Olet nyt osa Ketjua...



Aina on mukavaa tavata uusi kirjailija ensisuomennoksin, tuorein tyylein ja juonenkiehnännöin. Ketjutettu sieppaus on uusi (?) ja inha ja moraalitonkin ajatus, mutta vaikeaa olisi näin äitinä ja isoäitinä muiden ratkaisuja lähteä moralisoimaankaan. Relevantti kysymys: mihin sinä olisit valmis ryhtymään pelastaaksesi lapsesi? Minä en tiedä... 
Teos on kaksiosainen: Kadonneet tytöt ja Labyrintin hirviö sisältäen 77 nasevaa lukua. Ja ensimmäinen  sitaatti: Labyrintin luomiseen tarvitaan vain kaksi vastakkaista peiliä. (Jorge Luis Borges: Seitsemän yötä)
Mutta otetaanpa tyylinäyte  McKintyn taidoista:

-  Tyhjä hiekkaranta. Tunteeton taivas. Aaltoa aallon perään kylmässä, mustassa meressä. Rachel nousee Appenzellerien talon takaportaat. Ulkoapäin talo näyttää olevan tyhjillään. Sisään keittiön kautta. Kellarin portaiden ääreen. "Kylie?" Alhaalta kuuluu ääniä. Rachel hämmästyy. Hitto vieköön. Mitä nyt? Hän vetää revolverin esiin, osoittaa sillä eteensä ja kävelee portaat alas.
Kylie ja Amelia ovat kupoliteltassa. He ovat pelaamassa Operationia.
Kyliella ei ole hiihtomaskia päässään. He ovat syöneet perunalastuja, ja Amelia nauraa katketakseen. Tämä on ensimmäinen kerta, kun Rachel kuulee Amelian nauravan. Rachel istahtaa rappusille ja panee aseen pois.

Hän haluaisi suuttua Kylielle siitä, ettei tämä noudattanut ohjeita. Mutta hän ei pysty. Kylie huolehtii pikku-Amaliasta siten kuin ihmisen kuuluu huolehtia toisesta ihmisestä. Kylie on myötätuntoisempi kuin Rachel. Kylie on urheampi kuin Rachel. Rachel palaa yläkertaan. Hän laskee aseen keittön pöydälle ja istuu alas.
Kuvotus ja itseinho valtaavat hänet. Tällaista ei olisi ikinä tapahtunut, jos hän olisi ollut parempi äiti.
Hetken hän miettii, miltä tuntuisi työntää pistoolin piippu omaan suuhun.
Miltä viileä hiiliteräs tuntuisi hänen kielellään? Tuntuisiko se levolliselta?
Ajatus säikyttää Rachelin, ja hän työntää aseen kauemmas. "Milloin tämä oikein päättyy?" hän kuiskaa pimeyteen. Pimeys pysyy vaiti.

Nasevaa sikäliskin, että kirjailija käyttää runsaasti mietelauseita ja sitaatteja - Voitaire, Kierkegaard, Camus. J.G. Ballard etc. - ripoteltuina sinne tänne.
Ne ovat sinällänsä osuvia ja hauskoja, tunnustan ilomielin viljeleväni  niitä kielenkäytössäni itsekin runsaasti, mutta lukiessa matkan varrella tuli saturaatiopiste vastaan ja tyylikeinona päälleliimatun sekä tarpeettoman ymppäyksen maku.

Jos vielä jätetään dekkarin kekseliäs, joskin kananlihalle vetävä idea vain osaksi lukukokemusta, niin McKintyn tyyli on raikasta ja iskevää. Kerronta etenee kompastelematta tilanteesta toiseen ja päähenkilöiden tuntemuksia on kuvattu pintaa syvemmältä. Filosofinen ja psykologinen osio on kirjailijalla hanskassa. Antti Saarilahdelta näpsäkkä käännös. Summa summarum: toimiva ja laatuisa teos, joka viritti  mielenkiinnon kirjailijan tulevia suomennoksia kohtaan:)

Millä mielellä kuunneltua-blogin Satu on ketjua tunnustellut, selviää klikkaamalla:)

Teoksen viimeinen sana on: Sláinte! Johon epäröimättä:

Sláinte:

lauantai 18. heinäkuuta 2020

jørn Lier Horst: "Koodi/Katharina-koden" - ex Libris...


"Koodi", Jørn Lier Horst, Kustannusosakeyhtiö Otava, 2020, 386 s.,
suomentanut Päivi Kivelä.

"Jørn Lier Horst (s.1970) on norjalainen bestsellerkirjailija ja entinen rikostutkija. Hän on voittanut koukuttavilla ja kantaaottavilla dekkareillaan useita palkintoja, muun muassa Pohjoismaiden parhaalle dekkarille myönnettävän Lasiavaimen. Wisting-sarjan oikeudet on myyty yli 20 maahan." (Kustantaja)

                                ©Marius Batman Viken/Salomonsson Agency 2017


"Katharina Haugen katosi 24 vuotta sitten. Johtolangaksi jäi vain omituinen paperille kirjoitettu numerosarja. Ratkaisematon tapaus ei jätä rikostutkija
William Wistingiä rauhaan. Aina katoamisen vuosipäivänä hän käy tapaamassa Martin Haugenia, miestä, jota ei pystynyt auttamaan. Wisting lukee tapauksen kansiota yhä uudelleen etsien vastauksia ja pähkäillen koodia, jota ei onnistunut murtamaan.
Kun yllättäen toinen nainen katoaa, ja sitten myös Martin, Wisting joutuu kysymään itseltään, kuinka hyvin hän tuntee ystävänsä - ja mitä Katharinalle todella tapahtui vuosia sitten." (Lievelehti)



Horstin & Wistingin ratevassa seurassa on tullut vietettyä tovi jos toinenkin, ja se kertonee jo jotain...
Koodissa kuvaan astuu myös KRP:n mies, vastaperustetussa  Cold Case yksikössä tai virallisesti EU-ryhmässä työskentelevä Adrian Stiller, joka oli uudelleen alkanut tutkia erästä tapausta toivoen yhteiskumppanuutta.

Wisting - Hän ei ymmärtänyt miksi Line vastusti tämän vanhan tapauksen pohtimista. Yleensä ratkaisemattomat arvoitukset ja vastausta vaille jääneet kysymykset kiehtoivat tytärtä. Sama tiedonjano, joka oli tehnyt Wistingistä rikostutkijan, oli tehnyt Linestä toimittajan. Jos Line tuli tienhaaraan ja päätti kääntyä oikealle, hän halusi silti tietää minne vasemmanpuoleinen tie olisi johtanut. Amalien syntymän jälkeen hän oli alkanut harrastaa sukututkimusta, koska isää ei oikeastaan ollut. Taustalla oli kuitenkin syvällisempää tiedonhalua. Wisting ymmärsi miten palkitsevaa oli löytää yhä uusia sukuyhteyksiä ja laajentaa ja täydentää kokonaiskuvaa. Rikostutkinnassa oli paljon samaa.

Line:  - Vastauksien etsiminen oli pohjimmainen kaikessa Linen toimittajantyössä. Line ei halunnut pelkästään raportoida tuoreista tapahtumista.
Hän halusi tietää, mitä niiden taustalla oli. Tätä ominaisuutta VG:n toimituksessa arvostettiin. Päätoimittaja halusi pitää hänet ja oli pidentänyt Linen äitiiyslomaa siinä toivossa, että saisi hänet takaisin.

Kokeneena ja sinnikkäänä tutkijana ja koodinmurtajana Wisting on epäilemättä parasta A-luokkaa, mutta noin pikku-Amalien isoisän roolissa hänellä lienee vielä petraamisen varaa, vai mitä tuumitte seuraavasta:

-  Nyt se oli tullut, hän tunsi sen. Hän oli aivan vähällä ymmärtää. Jokin repliikki, kuva, merkityksetön pikkuseikka oli tarttunut alitajuntaan viimeiseten kahdentoista kuukauden aikana ja auttoi nyt häntä saamaan langanpäästä kiinni.
Hän luki numerot ääneen auttaakseen aivojaan nostamaan jotain pintaan.
"206, 613, 148..."
Pikku Amalie matki häntä, koitti lausua samoja numeroita ja nauroi epäonnistuneelle yritykselleen. Wisting vilkaisi lasta. Tytön suunympärys oli aivan sininen. Kädessä oli kuulakärkikynä. Tyttö oli purrut siihen reiän ja muste valui pitkin sormia. Amalie nauroi ja jokelsi ja työnsi taas kynän suuhun.
Wisting heitti paperit pöydälle, ryntäsi lapsen luo ja nappasi kynän kädestä.
Tytön huulet, hampaat, kieli ja leuka olivat värjäytyneet siniseksi. Wisting nosti hänet kainaloon ja kantoi kylpyhuoneeseen, avasi hanan ja piti tyttöä pesualtaan päällä. Amalia alkoi uudelleen parkua. Wisting roiskutti vettä suoraan avoimeen suuhun. Amalie yski ja köhi. Väri valui altaaseen...

No, eipä tuossa uutta auringon alla pikkuväkihän on toimissaan salamannopea: soitto terveyskeskukseen rauhoitti isoisän ja tapahtumain kulku sekä tyttären uusi look menivät  Line-äidillekin noin kohtalaisin meriselvityksin konsensuksella läpi:)

Rauhallista, mutta varmasti etenevää pitkäjänteistä tutkintaa, jossa isän ja tyttären tiet risteävät ja limittyvät metkasti. Horst omaa selkeän kerronnan ja juonenpoljennon taidon turhia tehosteita tarvitsematta, ja hän käyttää henkilöiden luonnissaan tarkasti havainnoivaa psykologista silmää.
Oiva valinta näin hellepäiväin lukemistoksi, tasokasta kerrontaa vaan ei hikihattuista action-rymistelyä. Laadulla on kirjoittajansa, ja sarja kantaa edelleen mainiosti!

Mukana koodia ratkomassa on oltu myös blogeissa: Hemulin Kirjahylly ja Kuunnellut äänikirjat:)

Joukon jatkona arvoitusta pähki:


torstai 16. heinäkuuta 2020

Terveisiä Fiskarsista


Heinäkuu on hyvää vauhtia etenemässä kauniine ja vaihtelevine keleineen kohti elokuun kuutamoita ilman suurempia lomasuunnitelmia tai tapahtumia, mutta jotain pientä mukavaa ja suurta hauskaa on ollut kartalla:

Halki vehmaiden  ja osin jo valkoisin paalein koristelluin peltojen sekä kauniiden mäntykankaiden ajaa hurautimme Fiskarsiin, jossa olemme muutaman kerran käyneet nauttimassa jokivarren rantapolkuja vanhojen tammien katveessa tepsutellen ja rakennuksia  rauhassa ihaillen sekä putiikeissa piipahdellen:











 
Vaikka kuvat ehkä muuta kertovatkin, niin tänä vuonna olivat parkkipaikat täpösen täynnä, ja väkeä oli kiitos lomakauden ynnä nyt niin tapetilla olevan kotimaan matkailubuumin johdosta kuin meren mutaa.
Nautimme kuitenkin retkestä kauniissa miljöössä rauhassa kahvitellen ja makoisat munkkipossut mussutellen.

Tuota ennen suurta hauskaa puolestaan oli saada päivällisvieraita ensimmäisen kerran sitten karanteeniin joutumisen eli Amigo ja Tyttöystävä eli nykyisin kait paremminkin jo Vierelläkulkijansa saapuivat kuulumisten vaihtoon ja herkuttelemaan sekä Amigon Tekn.Tuki laitteitamme justeerailemaan.
Kyllä maistuivat Vaarin sisäfileet ja kermaperunat alkupaloineen ja tykötarpeineen sekä mansikkatorttu kahveineen, ja kyllä me nauroimme ja puhua pulputimme sydäntemme pohjasta halaten mennen tullen - ja vähän välilläkin.
Illan kruunasi vielä myöhemmin Amigolta saatu viesti sisältäen vahvistuksen siitä, että suvun perinteet jatkuvat ja kauppatieteen opinnot avautuivat hänelle sisukkaan ja määrätietoinen sekä peräänantamattoman uurastuksen jälkeen!!

Elämän hymyillessä:

lauantai 11. heinäkuuta 2020

Jens Henrik Jensen: "Jäätyneet liekit" - ex Libris...


"Oxen Jäätyneet liekit", Jens Henrik Jensen, WSOY, 2020, 525 s. suomentanut Sanna Manninen.

Jäätyneet liekit on kolmas osa tanskalaisen Jens Henrik Jensenin (s.1963) kansainväliseen suosioon nousseessa Oxen-sarjassa,
josta SF Studios Denmark valmistelee tv-sarjaa. Aiemmin siinä ovat ilmestyneet Hirtetyt koirat (2018) ja Pimeän miehet (2019).
Ennen kirjailijaksi ryhtymistään Jensen työskenteli pitkään toimittajana, ja sitä perua on hänen intohimonsa salaisten valtarakenteiden tutkimiseen. Päähenkilönsä Niels Oxenin lailla Jensen viihtyy metsän siimeksessä.

                                       ©Nils Pedersen

"Niels Oxen, josta Danehof-verkosto luuli jo päässeensä eroon,
toipuu vakavista vammoista Ruotsin saaristossa ja on elämänsä tiukimman valinnan edessä: Jos salaisen valtaverkoston johtajille selviää, ettei Oxenia saatukaan hengiltä, alkaa ennennäkemätön ihmisjahti.
Jos taas Tanskan poliisi huomaa hänen olevan elossa, häntä vaaditaan tilille murhasta, jota hän ei ole tehnyt. Oxen ei halua pakoilla loputtomiin vaan saada elämänsä takaisin - ja ennen kaikkea tavata Magnus-poikansa. Mukaan taisteluun hän saa Margrethe Franckin ja
Axel Mossmanin, jotka Danehof on savustanut työstään tiedustelupalvelussa. Mutta näkymätön vihollinen yhteiskunnan huipulla on vaikea vastustaja." (Takakansi)



Jensenin ja Oxenin kera tuli edelliskerran seikkailtua Hirtettyjen koirien  parissa.  Etovasta nimestä huolimatta nimi ei ollut enne, mitä Jensenin dekkaristin taitoihin tulee. Tässä uutukaisessakin pyöritään oikeuden haun teemassa Danehofin Pohjoinen-Itä- Etelä- akselin valtaelitiin kintereillä, joten ans'kattoo kuinka Oxenin & kumpp.  vainukoiran taidot 
rinta rinnan suuntana The Gate od Hell purevat.  Ja tassutteleehan tässäkin iloisesti häntäänsä heilutellen Mossmanin Bonnie-koissu isäntänsä lenkkiseurana ja ulkoiluttajan virassa. Mutta sitä ennen näyte Jensenin kirjallisista taidosta muunkin kuin action-kuvauksen suhteen:

Jens Oxen, monin kunnia- ja urhoollisuusmitalein palkittu sankarimme  alias Adrian Dragos, kurja romanialainen pikkurikollinen:
-  Hahmo istui liikkumatta kalliolla ja imi voimaa auringosta kuin lämpöä janoava matelija. Vuorimäntyjen ja sammalmättäiden välissä kasvoi kanervaa lohduttomina ruskeina lämpäreinä. Syviin varjoihin ja kallionkoloihin jäänyt lumi todisti talven valtakauden jatkumisen. Näköpiirissä ei liikkunut mikään muu kuin varis, joka nokki notkossa jotain, ehkä jäniksen raatoa. Vuoden kolmannen kuun maisema oli karu ja näivettynyt.
Kalliolla istuva hahmo oli kivettynyt risti-istuntaan. Selkä suorassa ja varpaat paljaina, kädet reisillä. Mies. Maaliskuun kova valo paljasti miehen alastomassa yläruumiissa lukemattomia arpia. Osa arvista oli vanhoja ja haalistuneita, osa uudempaa perua. Sadoin tikein kiinni ommeltujen haavojen  tumman sinipunaiset jäljet kaartuivat pehmeästi tai risteilivät repaleisesti eri puolilla kalpeaa, jäntevää kehoa.
Hiukset oli koottu niskaan lyhyeksi poninhännäksi ja parta levisi laikkuina pitkin kaulaa, leukaa ja poskia. Mies oli kuin haaksirikkoutunut kalliolohkareiden, kanervien ja havupuiden muodostamassa saaristossa.
 - Miehen vasemmalla puolella olivat vanhat kumisaappaat, ja sukat oli työnnetty niiden varsiin. Oikealla puolella oli aluspaita, ruutupaita ja villapaita. Pinon päällimmäisenä oli jotain, mikä säihkyi auringossa. Veitsi. Terässä oli ruostetäpliä ja varsi oli nähnyt parhaat päivänsä.
Vartta oli korjattu kietomalla sen ympärille purjelankaa.

Noin kuolleeksi mieheksi Oxen on varsin pontevaa ja toimintakykyistä poikaa saatuan toipua taitavan ja elämää ymmärtäväisen sekä itsekin sen kolhuja maistaneen Tessan hellässä huomassa:

Theresa "Tessa" Lövgren:  -  Hän oli hengissä, koska tuulet,virtaukset ja muut olosuhteet olivat sinä yönä Ruotsin saaristossa olleet hänelle suotuisat.  Mutta ennen kaikkea hän oli hengissä, koska entinen professori, lääketieteen tohtori Theresa Lövgren ei ollut unohtanut, miten pujotetaan lanka neulansilmään ja ommellaan haava umpeen.
"Kun sinua katsoo, niin kiitos henkiin jäämisestä kuuluu vain ja ainoastaan meidän Herrallemme." Hän muisti Tessan sanat heidän ensimmäisestä kunnollisesta keskustelustaan, joka oli käyty englanniksi. Hän ei itse uskonut Jumalaan. Hän uskoi olosuhteisiin. Niiden vuoksi hänen pelastajansa oli päättänyt vetäytyä vapaaehtoiseen eristykseen lähes autiolle Klöverönille. Jos kuka tahansa muu olisi löytänyt hänet, hän olisi päätynyt sairaalaan. Se oli loogista.

Pienenä hauskana yksityiskohtana muiden joukossa aarretta/ratkaisun avainta ei tällä kertaa rutiininomaisesti  haihatellen etsitäkään sieltä sateenkaaren toisesta päästä, vaan sen arvellaan piiloutuvan Espanjassa kasvavan, tuoksuvakukkaisen ja kauniin jasmiinipensaan alla.

Jensen hallitsee ilmeikkäät henkilökuvaukset yksilöiden vahvuuksineen ja heikkouksineen sekä kiemuraisine kytköksineen. Hän kirjoittaa vallasta ja sen väärinkäytöstä - voiko/voisiko sitä käyttää oikeinkin? -  sekä periksiantomattomuuden ja oikeudentajun vahvasta käyttövoimasta elämässä, tyylipuhtaasti ja lukuvirettä kutitellen.
Oxenin toimittajantausta kuultaa positiivisesti läpi kautta teoksen, ja hän itse toteaakin jälkisanoissaan, että juuri sen vuoksi hän haluaa tietää, onko fiktiossa mukana faktaa...Nämä liekit ovat oiva osoitus molempien yhdistelystä tasapainoisella tavalla:)

Per aspera ad astra...

Jensenin ja Oxenin lisäksi metsän siimeksessä viihtyy ja tämän teoksen parissa viihtyi:

sunnuntai 5. heinäkuuta 2020

Hannu Mäkelä: "Rakkaudella, Alma" - ex Libris...


"Rakkaudella, Alma", Hannu Mäkelä, Aviador Kustannus, 2020, 131 s.,
 kansi Satu Ketola.

"Hannu Mäkelä (s. 1943) aloitti kirjailijanuransa vuonna 1965, 
ja on siitä lähtien julkaissut yli 140 kirjaa. Hänen tuotantoonsa kuuluu romaaneja, muistelmia, runokokoelmia, lastenkirjoja, näytelmiä, kuunnelmia ja novelleja. Mäkelä on voittanut teoksillaan lukuisia palkintoja, muun muassa Valtion kirjallisuuspalkinnon viidesti sekä vuoden 1995 Finlandia-palkinnon romaanillaan Mestari, Eino Leinon elämä ja kuolema. 

Edellinen Hannu Mäkelän teos ennen uusinta romaania Rakkaudella Alma on romaani Varjo - Jeanne d'Arcin lyhyt toiveikas elämä ilmestyi vuonna 2019. Aktiivisesti kirjallista työtään jatkava Mäkelä asuu nykyisin Nummi-Pusulassa. 
Vuonna 2016 hänet nimitettiin taiteen akateemikoksi." (Lievelehti)


                                      ©Auli Närevuori-Mäkelä

"Akateemikko Hannu Mäkelä eläytyy uusimmassa romaanissaan vaikeasti sairaan naisen viimeiseen viikkoon. Alma on älykäs ja tunteva ihminen, joka kokee eläneensä tarpeeksi. Loppuun asti hän tahtoo säilyttää itsemääräämisoikeutensa, jota hyvää tarkoittavat omaiset haluavat häneltä viedä pitääkseen hänet elossa. Alma käy läpi elämäänsä ja ihmissuhteitaan ja kaipaa varsinkin edesmennyttä miestään. Syvimmät ajatuksensa Alma pitää omana tietonaan, sillä muutaman yrityksen jälkeen hän tajuaa, ettei saa aikuisilta lapsiltaan ymmärrystä osakseen. Niinpä hän tekee oman suunnitelmansa ja keskittää jäljelläolevat voimansa sen toteuttamiseen." (Takakansi)"


Hannu Mäkelän seurassa vietin edellisen verrattoman lukutuokion teoksen Suunnitelma loppuelämän varalle viime vuonna  hänen huoneentauluaan, 25:tä teesiä tutkaillen ja lukemastani suuresti nauttien. Joten uteliaana lähdin hänen matkaansa läheisille vaikeaa kuoleman tabua murtamaan, perämään uskallusta kohdata kuoleva ihmisenä, omana täysvaltaisena persoonanaan asioista aidosti keskustellen ja häntä kuunnellen ja uskallusta antamaan parhaan, sen viimeisen lahjan, jonka voit ihmisennä ihmiselle ojentaa.

Heikki:   Täytyy vain pitää ajatukset koossa, siinä hyvässä, menneessä. Hyvä Heikki oli. Isot kädet, hellät karhunkämmenet. Niiden sivelyssä minä sulin, unohdin, että hänen sisällään oli salaisuus, oma maailma, johon minua ei päästetty. Ja sitten nukahdin kun oli sitä yhteistä aikaa, mutta tiesin, että hän sen sijaan valvoi. Uni ei vain tullut, se oli kaikonnut Lappiin ja sotaan saksalaisia vastaa, mutta koskaan Heikki ei valittanut, vaikka oli saanut kranaatista sirpaleen ja siitä oli aina kipuja. Minä tiesin, tunsin, tajusin, mutta hän ei vain myöntänyt. Mitäpä mies sellaisista, hän sanoi joskus kun oikein kovistin.

Alma Venlalle:   - Ja minä jatkan hiljaa: - Ymmärrä sinä kulta pieni. Mieti. Minä en voi elää toisen armon alla, en vain voi.
Haluan pitää itse huolta itsestäni, sanon taas. Puhun hyvin hitaasti, hyvin hitaasti. - Siitä en halua luopua. En. Ja kun hän vain jatkaa tuijottamista, lisään mielessäni vielä, että todella tahdon mennä katsomaan, mitä tuolla elämän laidan toisella puolella ehkä on. Kun siellä ovat jo lähes kaikki ystävät ja muut tutut.
Kun sitä mietin, tunnen sen taas: tyhjyyden. Täältä lähteneitä on jo paljon, suurin osa: varsinkin Heikki ja Siri. Niin se menee elämä. Poissa ovat lähes kaikki ne ikätoverit, jotka elämääni ennen ovat kuuluneet. Niitä, jotka vielä täällä hengittävät ilmaa, en taas halua tavata. Kohtalon ivaa sekin. Mutta niin vain on. 
On mennyt ja kadonnut oma tuttu maailma. Tässä uudessa en osaa enkä edes enää  halua elää...

Mäkelä on teoksessaan taiten ja kauniilla kädellä ylöspannut Alman ääneen lausumattoman, perustellun ajatuksenkulun. Teoksessa ei ole mitään teennäistä vaan Mäkelä tuntuu asettuneen suoraan sisälle Alman sieluun...
Seesteinen, herkkäviritteinen ja koskettava kertomus sisältää runsaasti kosketuspintaa, omaa ajatuksenkulkua ja toivomuksia heijastelevaa tekstiä.

Näin kertaalleen omaishoito- ja useammissa saattotilanteissa vierellä läheisenä kulkeneena olen vakaasti sitä mieltä, että kun elon tiimalasissa hiekka on valumassa viimeistä murua myöten ja vilja on kypsää, ei vain pitäisi, vaan pitää ihmisellä olla oikeus korjata sato, kun on sadonkorjuun aika...

 - Avoimin silmin katso elämää ja kuolemaa. Suunnitelma loppuelämän varalle.

Kiitos Hannu Mäkelälle erinomaisesta ja iholle tulleesta lukukokemuksesta, jonka Satu Ketolan tilannetajuinen, unnukkainen kansi kruunasi!

-  Rakkaus on hyvin yksinkertainen asia. Se on hyväksymistä, antamista, jakamista....

Hiljaisena ja antoisaa lukukokemusta rikkaampana:

lauantai 4. heinäkuuta 2020

Pasi Klemettinen: "Hätäkös tässä matalassa kaivossa! Sananparsia ja sutkauksia - ex Libris...


"Hätäkös tässä matalassa kaivossa! Sutkauksia ja sananparsia", Pasi Klemettinen, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2019, 200 s.

"Pasi Klemettinen on tietokirjailija ja perinteentutkija, joka on julkaissut sananparsia arkiaamujen ratoksi sosiaalisessa mediassa jo yli viiden vuoden ajan. Mellastavista piruista väitellyt Klemettinen tunnetaan myös 2018 ilmestyneestä Karjalan räyhähenget -kirjastaan.

                                                         ©Marjo Tynkkynen


Laiska töitään luettelee. Ei kukko käskien laula. Suomen kieli on täynnä vanhoja riemastuttavia sananparsia, joiden aiheet kattavat koko elämän sen iloineen ja suruineen. Hätäkös tässä matalassa kaivossa! sisältää suomalaisten viljelemiä lyhyitä sutkauksia ja sanontoja 1880-luvulta 1930-luvulle. Kirjaan on valittu erityisesti hauskoja ja kielellisesti nokkelia sananparsia. Oman vivahteensa teksteihin tuo vanha murre- ja perinnesanasto. Vakaville asioille saa ja pitää pystyä tarvittaessa nauramaan. Pasi Klemettisen uusin teos ilahduttaa kaikkia perinteestä ja historiasta sekä herkullisesta kielestä ja huumorista kiinnostuneita." (Kustantaja)


Esipuheessaan Kielen ja mielen maisemia Klemettinen taustoittaa kokoelmaansa ja myös tekstin sisältä löytyy tarvittavia selvennöksiä itse  lausahduksiin.
Teos on mukavasti jaettu 21:een aihepiiriin kuten esim:  Sukupuolista sukupolviin, Hulluus ja tyhmyys, Järjestys ja moraali, Ruoka ja juoma jne. 

Sananparret jaetaan kolmeen pääryhmään: puheenparret, sananlaskut ja sutkaukset. Fraasi eli puheenparsi tarkoittaa kielelle ominaista, kiteytynyttä ja vakiintunutta ilmausta, joka on lyhyt osa tekstiä. Puheenparsia ovat muun muassa vertaukset ja kiertoilmaukset, jotka epäyhtenäisinä osasina mukautuvat asia- ja lauseyhteyteensä.  Esimerkkinä vertauksesta mainittakoon ruma kuin synti ja kiertoilmauksesta kasvaa koiranputkea (kuollut).  
Vertauksella tarkoitetaan kielellistä ilmaisua, joka kuvailee asiaa rinnastamalla sen johonkin toiseen. Sananlaskut ovat muodoltaan suhteellisen kiinteitä ja sisältävät itsenäisen ajatuksen tai viisauden, kuten aika parantaa haavat ja hätä ei lue lakia. Sutkaukset ovat nokkelia tai leikillisiä lausumia eli sukkeluuksia, joilla höystetään ja piristetään keskusteluja ja tilanteita.

Ollaan hilpeällä ja ratevalla alustalla. Meillä on suvussa karjalaisittain aina viljety runsaasti kaikkia yllämainittuja kannustukseksi, muistutukseksi ja ihan vaan yleiseksi riemuksi. Sananparret ja sutkaukset ovat olleet myös merkittävä ylisukupolvinen voimavara tiukoissa tilanteissa ja vauhdittaneet entisestään elon lentoa laveilla suorilla.  Vaikkei turhan naurajasta miestä tule, niin nauru pidentää ikää, - sanotaan...

Mutta nyt maistiaisia Klemettisen tarjoamista makupaloista:

- Leskimiehen rakkaus on ku lämmitetty kahvi,
- Kerran miehenä, kahesti lapsena.
- Nuorena joukossa, vanhana lahkossa.
- Ei muoto kaunis vaan mutkat mukavat.
- Kun yhtä sormea leikkaa, niin kaikkia se koskee.
- Vie mennessäsi, tuo tullessasi, ettet laiskana kulje.
- Moni on rikas köyhyydessä, mutta köyhä rikkaudessa.
- Paljon nähny, vaikka vaa nälkää.
- Kotiteollisuutta, sano Kiulu-Mikko, kun viinaa poltti.
- Antaapa olla akan yötä järvessä,  eikö tuo opi uimaan.
- Kruuna vai klaava, sano ukko, kun akka lauteilta putosi.
- Huuto on hädän veli.
- Hyvästi paska maailma, täti menee taivaaseen.
- Onni ei pure, eikä puske, se potkasoo.
- Yksin on hyvä olla, mutta kaksin on kaunis maata panna.


Omassa suvussa viljeltyjä tokaisuja: Ennen mies maansa myös kun sanansa syö. Ei köyhän velka kauas kanna. Ei kaik´ oo kultaa mikä kiiltää. A kaik` on mänt' mittää ei jäänt. Vähä aikaa kestää vaikk' aian vitsaksena. Ilo pintaa, vaikk' syän märkänis. Jos ei maailmas' muuta opi ni hiljaa kulkemaa.  Milloin maa jäässä, milloin kärsä kipiä...
(Jääsken seudun murresanonnoista löytyy antoisa Toivo Lyyran toimittama pikkuteos: Tiijät sie mitä!, SKS, 2002.)


Klemettisen eri puolelta Suomea koottu teos on kerrassaan mainiota kesäluettavaa, nautittavaksi vaikka pieninä napostelupaloina.
Hervottoman hauskoja sutkauksia, välillä ruokottoman reheviäkin lausahduksia ja elämänohjeita, joita lukiessa ei suu pysy taatusti mutrullaan vaan syttyy hilpeä pilke silmänurkkiin.

- Siitä mullon hyvä miel, jotta mullei ou paha miel... 

Sadekelin ratoksi:

perjantai 3. heinäkuuta 2020

Arttu Tuominen: "Hyvitys" - ex Libris...


"Hyvitys", Arttu Tuominen, WSOY, 2020, 355 s.

"Porissa asuva Arttu Tuominen (s. 1981) työskentelee ympäristötarkastajana ja kirjoittaa iltaisin tummia, kovaotteisia rikosromaaneja. Tuominen luo lain molemmille puolille vahvan äänen, inhimillisen ja tunnistettavan." (Lievelehti)


                                                            ©Juha Törmälä


"Kun salaisuus myrkyttää kaiken... Porilaiseen ravintolaan tehty kranaatti-isku vaatii kuolonuhreja - ja uhkaa samalla paljastaa ylikomisario Henrik Oksmanin elämänmittaisen valheen.
Tieto pommi-iskusta nousee suureksi uutiseksi ja saa nettipalstojen keskustelut rehottamaan. Baarin edessä velloo kynttilä- ja kukkameri.
"Lähettilääksi" itseään kutsuva tekijä on ennen iskua ladannut verkkoon vihaa lietsovan videon. Hyvitys on romaani väkivallan uhasta ja pelosta, väärään aikaan paljastuvista salaisuuksista ja itsensä hyväksymisestä.
Vuoden 2020 Johtolanka-palkinnon voittanut Verivelka nosti Arttu Tuomisen suomalaisen rikoskirjallisuuden parhaimmistoon. Hyvitys jatkaa itsenäisten romaanien Delta-sarjaa." (Takakansi)




Arttu Tuomisen kanssa tuli kättä paiskattua Verivelan  tiimoilta malliin:
kaiken kaikkiaan tiivistä ja otteessaan pitävää kerrontaa. Arttu Tuominen on nimi, jonka visusti pidän mielessä DELTALLE jatkoa odotellen! Eli sen verran luja oli ensikädenpuristus, että utelian mielin lähdin ottamaan selvää, minkälaista hyvitystä kirjailija tarjoaa, mistä ja miksi. Teoksen keskeisiksi toimijoiksi nousevat ylikonstaapelit Jari Paloviita ja Henrik "Härkä" Oksman, jälkimmäinen mies,
jonka sisällä vornii salaisuus ja jonka mielenkuohut ovat riski tutkinnan juohealle etenemiselle...

-  Mies kiinnittää hiusverkon, punaa huulensa ja asettelee peruukin päähänsä. Vaaleat hiukset laskeutuvat viuhkaksi selkään kuin merenneidon pyrstö. 
Hän nousee ja sammuttaa television. Kaulan helminauha kiiltää hämärässä mustana kuten hänen silmänsä, mutta valon osuessa siihen se kimmeltää valkohehkuisena kuin norsunluu.

-  Divide et impera. Kun ihmiset saadaan riitelemään keskenään eduistaan ja arvoistaan, on radikaalien ääriryhmien helpompi nostaa päätään, koska ne vaikuttavat mielipiteissään vahvoilta ja rohkeilta. Mitä syvempi taloudellinen sukellus on, sitä vahvemmaksi ääriryhmittymien kannatus nousee.

- Yökerhoisku, jonka olisi kaiken järjen mukaan pitänyt yhdistää ihmiset, 
repikin heitä erilleen, eikä Paloviita voinut olla pohtimatta, mistä se kaikki viha ja katkeruus kumpusi. Hän oli varma, ettei viisitoista vuotta sitten tällaista olisi tapahtunut. Silloin  kynttiläkulkuetta olisi ollut saattelemassa joukko osaaottavia sivullisia. Nyt siellä seisoivat uskonnolliset fanaatikot Raamattuineen ja rasistiset äärijärjestöt kyltteineen.

Teoksessa on  runsaasti eri elementtejä: Venus-klubia, käsikranaatteja,
WO eli White orderia ja Blood & Honouria, populistiksi mainittua Lähettilästä, tutkijarymä erilaisine vahvuuksineen ja kipupisteineen sekä ehdottomana väripilkkuna ja mielenkiintoisena poikkeamana totutusta pönötyksestä viransijaisuuksia harrastava pastori Mikael Fredriksson killuvine korvarenkaineen, sormuksineen ja bootseineen, erilaisine ja hätkähdyttävine hartausteemoineen.
Mies, jonka "meriitteihin" kuuluu myös 12-vuotinen palvelu Ranskan muukalaislegioonassa; pikantti persoona & pointti!

Ajan hengessä oleva teos ilman muuta. Kirkon idea päivittää toimintojaan uusimalla kalliilla hinnalla rakennuksiaan  ja siten saada uusia karitsoja helmaansa unohtamalla eläkeläisten virsi-illat ja sen sijaan rakentamalla mummoille sukankutomiskammareita  esim. mambomaratonin sijaan eivät kyllä kerää sympatioitani, eivätkä saa tätä - heti poikieni käytyä riparit eronnutta - viisinkertaista mummoa kuin Tuomisen humoreskille viritykselle  iloisesti virnistämään...

Ilmaan jäävät väreilemään vastaustaan huutavat  kysymykset: mistä tämä kaikki viha ja vastakkainasettelu väkivaltaisine elementteineen oikein kumpuaa?
Onko niin, että kun eivät enää nykyisin sanat ja dialogit ole hallussa, jolloin emme koe tulevamme kuulluiksi ja ymmärretyiksi, puhuvat nyrkit ja käsikranaatit?  Sanotaan, että lyöminen on aina avunhuuto.
Entä miksi kaikki erilainen aikuisten välinen rakkaus yhdessä sovittuine ja ketään loukkamattomine muotoineen herättää riemun sijasta raivoa ja on suvaitsemattomuuden synnyinpesä? Kuka on laatinut säännöt ihmisyydelle, rakkaudelle ja kiintymykselle?

Tuominen kirjoittaa selkeää ja sujuvasanaista tekstiä ajankohtaisiin kysymyksiin pureutuen, kuitenkin samalla tutkinnan kiemurtelevaa kulkua kiintoisasti kuvaten ja marssittaa estradille kelpo joukon erilaisia ihmisia iloine ja painolasteineen; kelpo teos!

-  Oksman ajatteli, että talot olivat kuin ihmiset. Komea julkisivu kätki takapihojen lian, pakkasen ja kuolleet lehdet.

Hyvityksen tiimoilta on sivuja käännetty mm. blogeissa:
 Kartanon kruunaamaton lukijaKirjaluotsi  ja Tuijata.Kulttuuripohdintoja Millä mielessä ja missä aatoksissa selviää klikkaamalla:)

DELTA-ryhmän  seurassa mieluusti matkaansa jatkaa:

lauantai 27. kesäkuuta 2020

Kirsi-Klaudia Kangas: Punainen myssy" - ex Libris...


"Punainen myssy", Kirsi-Klaudia Kangas, Väyläkirjat 2017, 143 s.

"Kirsi-Klaudia Kangas (s.1959) Tässä teoksessaan Pohjois-Lapissa reilut parikymmentä vuotta asunut kirjailija kuvaa elävästi Ruijan karua luontoa ja
sen karaisemia ihmisiä. Tarinaa värittävät kirjailijan piirrokset."

                                                          ©klaudiakangas.fi                


"Kalastusalusten sijaan vuonolla seilaa enimmin vain huviveneitä sekä uskollinen, kellontarkka pikavuorolaiva Hurtigruten eli Hurttiruutta. Se on näiden seutujen nopein ja helpoin tapa matkustaa kaupungista toiseen. Se tuo koululaisia ja opiskelijoita viikonlopuiksi kotiin ja vie sitten taas takaisin, kunnes erään kerran he eivät enää palaa. Suuri maailma ottaa heidät sykkivään syliinsä.

Kirsi-Klaudia Kankaan pienoisromaani Punainen myssy on tarina Eilifistä, kväänistä, joka viettää rutiinien ohjaamia eläkepäiviään vaimonsa Gudridin kanssa puuttomalla Jäämeren rannalla. Kylän esikuvana on  Ekkeröy   Finnmarkissa Kalastus tarjosi aikoinaan kyläläisille työtä ja elantoa, mutta kun kalatehdas sitten lopetti toimintansa, kylä hiljeni.

Kesällä väriä ja elämää tuovat turistit, joita paikalle houkuttelee Jäämeri,
lintu-tunturi ja karun kaunis luonto. Nuori saksalainen valokuvaaja tunkeutuu Eilifin maailmaan. Hänen kauttaan Eilif joutuu vastatusten menneisyyden haamujen kanssa. Viha, pelko ja syyllisyys nousevat voimakkaina esiin ja ravistelevat miehen maailman uuteen järjestykseen." (Takakansi)

   

Tämän myssyn maantieteellinen sijainti on yksi rakkaimpia seutuja elämässäni.  Olemme kahdestaan ja perheen kera matkailleet ja majailleet Varangerilla useampaan kertaan eri tavoin: sekä asuen paikallisen kalastajatuttavan Båtsfjordissa sijaitsevassa talossa ja asuntovaunulla sekä telttaillen.
Vierailleet hänen ja aprikoosinvärisen villakoiransa luona iän ja leskeyden myötään tuomassa kaupunkiasunnossa Vadsøssä.  Aina ja joka kerralla nauttineet kauniista maisemista ja luonnosta, kalastaneet ja uineet, meloneet kanootilla Jäämeressä, ihailleet suokukkojen tepastelua ja  tähyilleet merikotkien uljasta kaartelua  taivaalla, väistelleet lammaslaumoja ja ihmetelleet lahdella näkyneiden valaiden vesipatsaita, uineet ja voineet hyvin.  Ja hyväksi lopuksi ajelleet  kotiinpäin Norjan Pohjoisrannikon hulppeissa vuonomaisemissa Skibøtnin kautta Kilpisjärvelle...


-  Tämä harmaa talo on Sildosen pariskunnan elämän keskipiste, jota ei suuren maailman meno isommin tavoita. Eivät Sildoset koe asuvansa mitenkään syrjässä mistään. Kaupat ja virastot vain ovat syrjässä heidän keskuksestaan.
Tässä neljänkymmenenkahdeksan neliön maailmassa kaikki on tutuksi muokkautunutta, turvalliseksi painunutta ja itsestäänselvästi toimivaa. Pienimmillekin esineille on ajan kuluessa löytynyt järkevät paikkansa. 
Tulitikut, kenkälusikka, sokeripihdit, radion virtanappula, avainnaula, leipä komerosta ja luuta eteisestä löytyy vaikka pilkkopimeässä. Kaikki se kuuluu pariskunnan reviiriin.


-  Lumimyrskyjen varalta Sildosten ulko-ovi aukeaa viisaasti sisälle päin, kuten muissakin täkäläisissä taloissa. Gudrid on varannut muonaa kotiin reilusti, 
sillä talvimyrskyt voivat äksyimmillään tukkia tiet ja katkoa sähköt päiväksi tai muutamiksi. Avoimesta merestä nousee harmaata, hyistä huurua, joka toisinaan himmentää koko maailman näkyvistä. Huuru jäätyy vähitellen kookkaiksi neulakiteiksi kaiken sään armoilla olevan pintaan. Sopivan ilmanalan vallitessa kiteet kasvavat kerros kerrokselta viiman suunnan mukaisesti viistoon. Kasvettuaan tarpeeksi kookkaiksi, ne varisevat, putoavat tai kaatuvat hienoisesti helisten. Lopuksi koko kylä kuortuu yhdeksi massiiviseksi lumi- ja jääveistokseksi. Sen keskeltä nousee piipuista kohti korkeuksia ohuina juovina savua, kuin rukouksia tulevan kesän puolesta...

Tämän vallitsevaan hellekelin erinomaiseksi viilentäjäksikin sopivan helmen, pienen-suuren kertomuksen, lukuilosta ja sen herättämistä kokemus-  ja seikkailurikkaista muistoista olen lämpimän kiitoksen velkaa bloggaajalle Kirjarakkautta blogin Kirjarikas elämäni takana. Kiitos & kumarrus!!
Kirjarakkautta laatimaan avaavaan postaukseen ja sen oivaltavaan analyysiin sekä kehuihin kirjan annista ei minulla mitään lisättävää vain pontevia päännyökkäyksiä: -  Nojatuolimatkoillehan onneksi pääsee koska vain! 
Voi, se luonnon - ja kielen - kauneus....


Konkka on kotona
miehet on mettässä
oma nimi kirjassa


P.S. Vahvennnoksia klikkaamalla löydät tavan mukaan halutessasi lisätietoa ao. asiasta:)

Gudridin ja Eilifin myötä myssyn teeman mukaisesti muistojen poluille eksyi ja 
Varangerilla arjen ulottomattomissa onnellisena vaelteli:

maanantai 22. kesäkuuta 2020

Esmeralda Santiago: "Sokeriplantaasin valtiatar / Congistadora" - ex Libris...



"Sokeriplantaasin valtiatar", Esmeralda Santiago, Bazar Kustannus Oy, 2020,
560 s., suomentanut Hilkka Pekkanen, kansi Eija Kuusela.

"Esmeralda Santiago  (s.1948) eli lapsuutensa köyhissä oloissa Puerto Ricossa. Kolmetoistavuotiaana hän muutti Amerikkaan ja asuu nykyään New Yorkissa miehensä kanssa. Santiagon kirjallinen ura alkoi dokumentti- ja opetuselokuvien käsikirjoittamisesta. Hän on kirjoittanut esseitä ja artikkeleita useisiin sanoma- ja aikakauslehtiin. Lisäksi häneltä on ilmestynyt muistelmateoksia ja romaani America’s Dream vuonna 1997. Sokeriplantaasin valtiatar on hänen ensimmäinen suomennettu romaaninsa." (Lievelehti)


                                              © Cantomedia / Robert Curtis


"Sokeriplantaasin valtiatar on kertomus pienestä, sitkeästä naisesta, tarina valtiattarista ja orjista, maasta, mullasta ja sen tuoksusta.
Sokeriruo'on leikkaajien työskentelyn rytmi ja maasta uhkuva makea tuoksu huumaannuttavat Anan. Olen täällä, Ana kuiskaa tuulenvireelle, joka keinuttaa sokeriruo'on kukintoja. Olen täällä, hän sanoo kirkkaalle avaralle taivaalle.
Tätä maata hän rakastaisi aina.
Espanjalaisen ylimystöperheen tytär Ana haaveilee seikkailusta ja kammoaa yläluokkaisen naisen kuolettavan tylsää elämää kodin vankina. 18 vuotiaana Analle tarjoutuu tilaisuus. Hän nai Ramonin, joka on perinyt kaksosveljensä kanssa sokeriplantaasin Puerto Ricossa. Ja niin nuori morsian matkaa vuonna 1844 valtameren taakse syrjäiseen maailmankolkkaan sydän täynnä odotuksia." (Takakansi)



Näinä aikoina, kun matkailu jää enempi riittailun ja haaveilun tasolle ja omat reissut vähintäinkin ensi vuoteen,  on erittäin kiinnostavaa, mieluisaa ja antoisaa avata tämänkaltainen teos, kirjoittajanaan uusi tuttavuus ja kohteena värikäshistorinen siirtomaa-ajan Puerto Rico plantaaseineen ja orjineen sekä sokeriruokopeltoineen.

Semminkin, kun sokeriruo'on viljelystä  oli mahdollisuus saada jonkilainen käsitys Koillis-Brasilian Pernambucon osavaltiossa 2005 vietetyn kuukauden perusteella. Ihmiset noilla leveysasteilla rankattiin edelleen ihonvärin tummuuden mukaan: mitä tummempi, sitä alempana sosiaalisessa hierakiassa. Seikka, joka näkyi esim. pousadoissa  ja katu- sekä rakennustöissä työskentelevien henkilöiden kohdalla.
Mittavat sokeriruokopellot,  joiden   paljasjalkaisine, lerppahattuisine työmiehineen ovat uskomattoman vaikuttava näky, joka ei unohdu.
Nämä työmiehet saapuvat sesongin alussa kuorma-autojen lavalla, asuvat koko viljelyn ajan sadonkorjuuseen saakka maanomistajien fincoilla "hökkeleissä", ostavat ruokansa ja tarvikkeensa isännän omistamasta kaupasta jne. eli raha kiersi rahan luo...
Sadonkorjuu tapahtuu joko koneilla tai perinteisesti, etenkin kehitysmaissa käsin. Käsin korjattaessa pelto sytytetään ensin tuleen. Tuli polttaa lehdet ja osan korsia suojaavasta vahakerroksesta, mutta vesipitoiset juuret ja varret voidaan kerätä vahingoittumattomina. (Wikipedia) Kyseisellä alueella korjuu tapahtui käsin,
ja poltetun sokeripellon ilmassa leijuvassa tuoksussa, joka nyt lukiessa kutitteli sieraimiani, on jotain maagista, ikiaikaista, sanoinkuvaamatonta... Ja takaisin asiaan:

-  Valtavat, huojuvat ruo'ot kutsuivat, vetivät Anaa pois aviomiehensä haudalta, poikansa haudalta, pois niiden  onkaloiden luota, joissa eläviä vainoavat henget nukkuivat kapokkipuun alla. 
Elämä oli Ramónin ja Miguelin lepopaikan toisella puolella. 
Elämä oli sen hautausmaan aidan toisella puolella, jolla Pabla ja Fela vartioivat Analle raataneita orjia, Jósen kärsimyksen muistomerkin toisella puolella. 
Elämä oli Anan vaalimassa rikkaassa maaperässä, sokeriruokopelloilla ja puu- ja hedelmätarhoissa ja kasvimailla ja kukkapenkeissä.
Elämä oli El Destinossa, missä hänen nuorin poikansa Segundo parhaillaan opetteli seisomaan omilla jaloillaan sillä maalla, joka oli oleva hänen perintönsä. 
Kaikki me kävelemme ruumiiden päällä, Ana ajatteli, mutta sekin on elämää. 
Ja hän asteli aamuauringossa kohti uutta istutuskautta...


Runsaasta materiaalista huolimatta Santiagon kirjailijanote pitää haparoimatta tai herpaantumatta,  ja hän tuntuu kirjoittavan aika ajoin suorastaan sydänverellään. Rehevä, roteva ja värikylläinen sekoitus historiaa, siirtomaaherruutta, luontoa, orjuutta, sukusaagaa, ihmiskohtaloita vihalla ja rakkaudella maustettuna niin,
että tästä poreilevasta padasta, feijoadasta  muodostuu täyteläinen ja varsin kiinnostava muhennos.

Mutta ennen kaikkea teos on vahvan ja määrätietoisen naisen Anan tarina. Naisen, joka peräänantamattomasti ja vastaansanomattomasti  rämisten ja vaikeudet voittaen sekä miehisen kulttuurin ennakkoluulomuurin murtaen  rikkoo aikakautensa lasikaton ja tekee sen riemukkaalla otteella elämännälkäänsä tyydyttäen suostumatta jäämään hienohelmaiseksi ja hyväsukuiseksi oman elämänsä surulliseksi sivustakatselijaksi. Tästä täydet kymmenen pistettä kirjailijalle!


Tropiikin yön
kuiskausten takaa
kuuluu yötä synkempi kuiske,

kuoleman kuiske
pohjoisen ihmistä varten
jotka tropiikki
on ottanut omakseen.
William Carlos Williams, Adam


Eija Kuuselan kansi ja Hilkka Pekkasen käännös ovat onnistuneita.
Pieni miinus kokonaisuuteen tulee lukujen kiharaisen-koukeroisista otsikoista, jotka eivät tuo lisäarvoa ulkoasulle, etenkin kun teoksen päähenkilö on voimakastahtoinen ja suoraviivainen nainen.

Plantaasilla poikkesi:


sunnuntai 21. kesäkuuta 2020

Håkan Nesser: "Vasenkätisten seura /De vänsterhantas förening" - ex Libris...


"Vasenkätisten seura", Håkan Nesser, Tammi, 2020, 504 s., suomentanut
Aleksi Milonoff.

"Ruotsalainen Håkan Nesser  (s.1950) on syntynyt Kumlassa ja asuu Ruotsissa ja Lontoossa. Hän on yksi ruotsalaisen rikoskirjallisuuden merkittävimpiä nimiä. Koulutukseltaan hän on äidinkielen ja englannin opettaja.
Suomessa Nesserin tuotannosta tunnetaan parhaiten rikosromaanisarja, jonka pääosassa on komisario Van Veeteren. Sarja sijoittuu kuvitteelliseen Maardamin kaupunkiin jonnekin läntiseen Eurooppaan. Nesserin toinen suosittu sarja kertoo komisario Gunnar Barbarottista. Nesser on kerännyt teoksillaan lukuisia palkintoja." (Kustantaja)


                                                               ©Jo Voets


"Viisikymmenluvulla vasenkätiset pikkupojat muodostavat salaseuran.
Samat pojat, nyt jo aikamiehiä, ovat kuin sattumalta paikalla 90-luvulla, kun vanha täysihoitola palaa maan tasalle ja ihmisiä kuolee. Traaginen onnettomuus vai jotain muuta? Murhapoltto, päättelee komisario Van Veeteren, mutta murhaaja on pakosalla. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin käy ilmi, että murhaajaksi luultu mies oli uhri hänkin, ja Van Veeteren joutuu eläkkeeltä mukaan tutkintaan, kun tapaus avataan uudelleen. Jutun lonkerot yltävät myös Ruotsiin, ja eräänä päivänä Maardamiin saapuu sen tiimoilta poliisi nimeltä Barbarotti." (Lievelehti)




Håkan Nesseristä totesin 2013 kolmannen Barbarotti-dekkarin,
Herra Roosin tarinan  luettuani: ehdotonta eliittiä ja siitä pitäen on yhteinen taipaleemme jatkunut. Kun nyt luvassa on Van Veeterenin ja Barbarottin elonviivojen yllättävä risteäminen, on kyseessä Nesserin ollessa puikoissa ohittamaton dekkari. -  Kun ihminen sulkee oven, Jumala avaa ikkunan on viisaus, jonka merkitystä pohtiessa Van Veeterenin aivot saavat askarrella tässä tutkinnassa kerran jos toisenkin kuin myös tokaisun,  Lika lähtee, mutta kohtalo pysyy,  syntyjä syviä pohtiessa:


Van Veeteren & Ulrike Fremdli:Mitä hyötyä tästä on? hän ajatteli.  Miksi minun täytyy työntää nokkani tähän vanhaan sotkuun peräänny jo! Mutta tapaushan ei ollut näyttänyt sotkulta aiemmin, ja se olikin ongelman ydin. Juttu oli ollut siististi paketissa yli kaksikymmentä vuotta, siihen asti kun  Münster oli tuonut tuoreet uutiset. Että heidän rikoksentekijänsä ei todennäköisesti ollutkaan rikoksentekijä vaan yksi uhreista. Se oli ollut case closed. Ikävä ja vaikeaselkoinen tapaus, 
mutta kumpikaan ei ollut jäänyt märehtimään sitä. Ei Münster eikä hän itse. 
Van Veeteren ei muistanut, että he olisivat puhuneet jutusta kertaakaan sen jälkeen kun olivat ratkaisseet sen.

Tai luulleet ratkaisseensa. Mitä Mahler sanoikaan hiljattain? "Totuudet muuttuvat ajan mittaan?" Mitä helvettiä sekin tarkoitti? "Molly Hansen", Ulrike muistutti. "Hrrm, niin", Van Veeteren sanoi ja käänsi katseensa taas eteenpäin. 
"Hänessä oli jotain, mistä en päässyt ihan selvyyteen. En tosin tavannut häntä kuin kaksi kertaa, eikä asiaa ollut syytä pohtia syvemmin." "Mutta hänen täysihoitolansa paloi neljä ihmistä sen mukana... Olenko ymmärtänyt oikein?" "Olet. Niinhän siinä kävi." 
"No? Kuulen epäröintiä." "No, niin varmaan. Se oli tietenkin järkyttävä ja traumaattinen kokemus Molly Hansenille ja niin edelleen, mutta oli se muutakin. Niin muistan ajatelleeni, mutta en saanut tilaisuutta tonkia asiaa enempää." 
"Ei ollut syytä huonontaa poliisin mainetta kiusaamalla uhria?"


Nesserillä on ikioma leppoisa, fundeeraileva ja oivaltava kirjoitustyylinsä,
jossa persoonilla on lisääntyvässä määrin luonnetta ja syvyyttä, ja joka saavuttaa vaivatta lukijansa. Kirjailija kuvaa hyvin kypsän avioparin -  tässä tapauksessa kahden alan ammattilaisen - keskustelua, reflektointia ajatusjuonteita peilattaessa, kuinka asiat sanansäilän heiluttelussa kirkastuvat, ja tutkinta etenee todentaen faktan, jotta mitä enemmän kokemuslisää karttuu sitä varmemmin
1 + 1 = enemmän kuin 2!
Pakataan kahvit ja eväät koriin, lähdetään merenrantaan kävelemään ja ruoditaan kunnes des Pudels Kern löytyy...


Barbarotti & Eva Backman: -  Ihminen tarvitsee tarkoituksen. Tai kuvion. 
Tai askeleet, joiden mukaan tanssia; vaikka ne pitääkin keksiä itse. 
Muuten matkaa oli leimannut monimutkainen sopusointu. Niin Eva Backman oli kuvannut tilannetta ensimmäisten päivien aikana, ja molempien mielestä se oli ihan totta, hyvä kuvaus heidän seurustelustaan. Sen enempää ei elämältä ehkä voinut pyytääkään kun otti huomioon, että heillä kahdella - tuoreella leskellä ja rikosylikostaapelilla sekä kolme vuotta sitten eronneella kolleegalla , jolla oli sama virkanimike - oli vastuullaan kahdeksan enemmän tai vähemmän aikuista lasta. Pitkä aikavälin suunnitelmien suhteen ei ollut mitään kiirettä...

Juonenkerä kiertyy pehmeästi kierros kierrokselta auki turhia rämistelemättä sitkeän tutkinnan ja johtolankojen yhteennitomisen myötä, jolloin lukijalle jää mahdollisuus astua sisään henkilöiden ajatusmaailmaan, toimintamalleihin ja keskinäisiin kemioihin sekä niiden syy-seuraamussuhteisiin, mikä on aina kiinnostavaa.
Nesserin kerronta on varmaotteista ja selkeää. Kirjailijalla on oiva psykologinen silmä, eivätkä toimijat näin ollen jää pelkiksi varjokuviksi mieleen epämääräisinä hahmoina haahuilemaan.  Mainio kokonaisuus, sivumäärästään huolimatta juoheasti etenevää luettavaa mielenkiinnon pysyessä vaivatta vireillä viimeisen pisteeseen saakka.  Aleksi Milonoffilta jälleen kerraan taattua ja varmaa käännöstyötä:)

Vasenkätisten seurassa on viihdytty blogeissa : Kirja vieköön  ja
Tuijata. Kulttuuripohdintoja:)

- ... what's the point of waking up in the morning if you don't try to match the enormousness of the known forces in the world with something powerful in your own life? ( Don Delillo: Underworld)

Niinpä:

keskiviikko 17. kesäkuuta 2020

Ne kesäyöt....


Kuinka ollakaan tästä kummallisesta ja monimuotoisesta, jotten sanoisi "pitkäaikaisesti virkistävästä"  keväästä, on yllättäen oloa helpottavan, kauniin ja kukoistavan luonnon tehdessä parhaansa suorittu enempi vähempi kompuroiden keskikesän juhlan kynnykselle, joten annetaan nyt  lämmön ja valon helliä sekä nautitaan elämästä.

Juhannusta on vuosien varrella tullut vietettyä monissa paikoissa milloin suuremmalla porukalla juhlien traditionaalisine lipunnostoineen ja lippulauluineen, yösaunomisineen ja tanssimisiin kuin myös pienimuotoisemmin  ja nyttemmin  hyvästä yhdessäolosta kahdelleen nauttien, mutta aina herkutellen ja iloisin tunnelmin maljan kesälle kohottaen...


Anki Lindqvist  &  Ne kesäyöt  asettui korvamadoksi tätä juhannustervehdystä riittaillesani, joten olkaa hyvät:
 


Hongat nummella soi
Värin maahan oksa loi
Ne kesäyöt
Ilma valon jännittää
Laulu oksalle jää
Kätes silmissä nään
Laulu on sisässään
Ja kesäyöt...


Nauroit murheesi pois
Taas jos tehdä sen vois
Varjot laskit alas näin
Nytpä näet metsään päin




Tähden nostaessa pään
Tunnen kätes, tähän jään
Ja kesäyöt
Päivän päättyessä yö
Laula, kädet yhteen lyö
Ja taas nummen honka on
Suuri suvi loputon
Ne kesäyöt...




Nauroit murheesi pois
Niin kuin usvaa ne ois
Varjot laskit alas näin
Nyt vain näet metsään päin
Taasen nousee suuri kuu
Yksin viimeinenkin puu
Ja kesäyöt
Ne kesäyöt 
Ne kesäyöt...




Entäpä jos nyt unohdettaisiin kotvaseksi kaikki menneet surut ja  murheet sekä vastoinkäymiset ynnä tulevaan kohdistuvat pelonpeikot, epävarmuustekijät ja ukkospilvet? Sen sijaan  astuttaisiin juhannuksiin kevein askelin ja kengin -
ja vaikka kevytkenkäisestikin, jos siltä tuntuu, mutta sopivaisuussäännöt tietty mielessä pitäen  -  ja oltaisiin läsnä tässä ja nyt itsellemme, rakkaillemme ja läheisillemme  eli testattaisiin tällä ratevalla bloggariporukalla  tulevan juhannuksen rentoa viettoa charmantin Tapio Rautavaaran  ikirallin malliin:

Surut minä heitän pitkin teitä, ilot minä otan myötä juu... 
Nätin tytön/pojan käsivarsi se on mun kaulavyöni juu...

Rattoisaa, omanoloista juhannusaikaa ja lumoavaa kesäyön taikaa!

Kevein kengin, paljasvarpain testaamaan hipsutttelee:

sunnuntai 14. kesäkuuta 2020

Niko Rantsi: "Sinun puolestasi vuodatettu" - ex Libris...



"Sinun puolestasi vuodatettu", Niko Rantsi, Tammi, 2020, 346 s.

"Niko Rantsi työskentelee rikosylikonstaapelina keskusrikospoliisissa.
Hän on toiminut pitkän uransa aikana niin Turun terrori-iskun päätutkijana kuin tsunamiuhrien tunnistajanakin. Vapaa-ajallaan Rantsi harrastaa kilpauintia. 
Sinun puolestasi vuodatettu on hänen esikoisromaaninsa." (Lievelehti)


                                                            ©Otto Virtanen


"Veli-Matti Suojasen elämä on solmussa. Vanha tuttu pikkurikollinen on vainonnut järjestyspoliisissa työskentelevää Veli-Mattia ja hänen perhettään jo pitkään, eivätkä viranomaiset voi painostavalle tilanteelle mitään.
Lopulta Suojasen mitta täyttyy ja hän päättää toimia, ennen kuin kenellekään käy huonosti.
Samaan aikaan Suojasen lapsuudenystävä sotkeutuu tunnetun ammattirikollisen bisneksiin. Päästäkseen niistä irti hän tarvitsee Suojasen apua. Kun poliisi löytää hylätystä vajasta vainajan, alkaa murhatutkinta, jossa Suojanen istuu kuulustelupöydän väärällä puolella." (Takakansi)




Tervetullutta: uusi kirjailijatuttavuus ja mielenkiintoinen aihe suoraan alan vankan ammattilaisen kynästä, mainiota! Siispä kurkistamaan sisään tutkinnan ja kenttätyön maailmaan; työuralle, joka on kaiken arvostukseni ja kunnioitukseni ansaitseva ja jonka työntekijöille kaikilla osa-alueilla toivon sydämestäni voimia, sitkeyttä ja selviytymistä alati lisääntyvine maalittamisineen ja muine riesoineen kuormittavan työtaakan alle litistymättä!

-  Pesuhetken aikana Veli-Matin mieleen palautuu edellisen vuoden työ rikostutkinnan puolella. Se oli pitkälti siistiä sisähommaa, mutta siellä työskenneltyään Veli-Matti tietää liiankin hyvin mitä tarkoittaa, kun kasvavat juttupinot seuraavat ajatuksia kotisohvalle, saunaan ja pihatöihin. 
Saati sitten hankalimmat asiakkaat, jotka rikkovat kotirauhaa joskus jopa yöaikaan. Kenttätöitä tehdessä moni keikka jää taakse haalareita riisuttaessa. Eivät toki kaikki. Jokaisen poliisin rinkkaan mahtuu tietty määrä kokemuksia, kauheuksia ja kurjuutta. Joskus myös iloa ja onnistumista. 
Jokainen  kestää rajallisen määrän, ei enempää.

-  Merimaan puhelu päättyy. Viisi tutkijaa käytössä, hän miettii. Mihin se riittää pimeässä henkijutussa? Tutkinnan arki jatkuu henkirikoksesta huolimatta. Ryhmällä on jo viisi vangittua vanhoista jutuista. Ne kuormittavat vielä ainakin viikon päivät. Vangittujen kuulustelut ovat jo pitkällä, mutta aina ilmenee jotain uutta. Merimaa katsoo ryhmäänsä. Tutkijoiden työtaakkaa pitää keventää.

-  Mitä se tyyppi tietää meistä? Laura sanoo. Kysymys yllättää. Laura on oivaltanut yhteyden perheeseen. - No, kyllä se jotain tietää. Osoitteen ja varmasti ainakin sen, mitä internetistä on saanut irti, Veli-Matti vastaa ja jatkaa: Ajattelin, että nyt ollaan todennäköisesti lähiaikoina muuttamassa uuteen kotiin, niin haettaisiin varmuuden vuoksi  turvakielto. Koko perheelle. Niin se kannattaa tehdä.

-  Jotenkin sitä välillä miettii, että mihin tämä kaikki on menossa.
Yritetään lapioida yhteiskunnallista paskaa ja tehdä parhaamme, mutta samalla kanteluja satelee ja tuntuu, että poliisin kunnioitus on häviämässä. 
Huonoon suuntaan mennään, etenkin nuorten kohdalla. Virkojakin vähennetään joka vuosi, vaikka luvataan taivaat ja maat.

Suora- ja selkeäsanaista, asiallista ja hyvälukuista, ihmisen äänellä tuotettua tekstiä, joka avaa ikkunaa poliisityön arkeen, sitkeään puurtamiseen tutkinnassa ja vaihtelevien äkkitilanteiden hallintaan ja kohtaamiseen kentällä.
Rantsi tuntee aiheensa, eikä hänen tarvitse lukuvireen ylläpitämiseksi turhia törkeyksiä tehtailla. Kieliasu on hyvä ja Rantsi tarjoaa myös hauskoja verbaalisia kukkasia poimittavaksi kuten selkäkeikkanauru ja naama ihan näkkärillä.
Btw. poliisihuumori onkin sitten ihan oma herkullinen ja hersyvä taitolajinsa;)
Työtehtävien kuvausten ohella myös siviilielämän ilot ja surut saavat osansa kerronnassa. Sisällönmyötäinen ja "katu-uskottava" kansi  viimeistelee kompaktin kokonaisuuden ja positiivisen lukukokemuksen. Intresantti ja mukaansatempaava teos!

-  Sankareita eivät ole ainoastaan henkilöt, jotka tekevät urotekoja, vaan myöskin ne, jotka peittävät pelkonsa.  Tuntematon

Omasta puolestaan lämpimästi kiittää: