lauantai 16. lokakuuta 2021

Asta Olivia Nordenhof: "Löysää rahaa / Penge på lommen (Scandinavian Star del. 1)", - ex Libris...

"Löysää rahaa", Asta Olivia Nordenhof, Kustannusosakeyhtiö Teos, 2021, 200 s, suomentaneet Aino Ahonen ja Vappu Vähälummukka.

Asta Olivia Nordenhof (s.1988) on tanskalainen palkittu kirjailija, jonka esikoisromaani ilmestyi 2011. Löysää rahaa oli Tanskassa niin arvostelu- kuin myyntimenestys, ja se on hänen ensimmäinen suomennoksensa. 

 

                                                    ©Albert Sandvik Madsen

 
"Löysää rahaa aloittaa seitsenosaiseksi kaavaillun Scandinavian Star-sarjan, 
jonka punaisena lankana kulkee samannimisen matkustajalautan todellinen tulipalo ja vakuutuspetos 1990. Rahan ja ahneuden aiheuttamassa suuronnettomuudessa kuoli 159 ihmistä.
Pariskunta Maggie ja Kurt kitkuttaa yhteiskunnan laitamilla 1980-luvun hyvinvointiyhteiskunnassa, missä liberaali markkinatalous luo reunaehtoja. 
Jo lapsuudessa haavoittuneet ihmiset hakevat onnea ja rakkautta toisistaan, mutta myös epäonnea kertyy.
Maggie miettii rakkauden merkitystä elämässään ja Kurt haaveilee rikastumisesta - mutta mikä on pikkutekijä rooli suuren bisneksen rattaissa?"  (Takakansi)
 


 
Tässäpä outo lukutilanne ja -kokemus! Löysä raha. Juuri mikään ei voisi vähempää sitten 1990-luvun ja maamme nykymenon huomioon ottaen kiinnostaa joten, kun silmäilin teosta ensi kerran, laitoin sen sivuun palautettaviin. Vaan kuinkas sitten kävikään? Jokin jäi kaihertamaan ja kutkuttamaan.  Poikkeuksellisesti kaivoin teoksen uudelleen esiin ja perehdyin ensin M/S Scandinavian Starsin  kohtaloon. Sitten uudelleen kiinni itse lyhyihin lukuihin jaettuun tekstiin ja kertojan matkaan:

Unikasvot:  - Istuin bussissa matkalle jonnekin päin. Bussi pysähtyi tienposkeen, ja ulkona seisoi valkotukkainen mies, joka tuijotti minua ikkunan läpi. 
Hän muistutti monia muita miehiä, enkä enää osaa sanoa, mistä se johtui, 
mutta kun bussi jatkoi matkaansa, minulle tuli kauhea tunne siitä, että vein mukanani jotain hänelle kuuluvaa. Sen jälkeen minun oli aina vain vaikeampi keskittyä mihinkäään muuhun. Yritin pakonomaisesti palauttaa mieleeni miehen kasvot. Ne olivat kuin unesta, selkeinä edessäni, vaikken kyennyt muistamaan yhtään yksityiskohtaa. Hänen unikasvonsa herättivät aavistuksen maatilan päärakennuksesta. Talossa oli kaksi siipeä, ja kuvittelin, miten sileät ja hiljaiset sen seinät olivat yöllä. Olisin halunnut unohtaa miehen, mutta hän jäin merkillisellä tavalla väreilemään selkänahkaani..

-  Tuolla oli maatila, jäisin pois sen kohdalla.
Kävelin talon pihaan ja soitin ovikelloa. Kukaan ei tullut avaamaan. Kyltissä luki Anne-Mette, Henrik, Emma ja Lukas, mutta yksikään nimistä ei sopinut yhteen sisimmässäni väreilevän pelon kanssa. Miten saatoin olla niin varma, että tämä oli näkyjeni maalaistalo? Istuuduin penkille ja suljin silmäni, asiat alkoivat palautua mieleen. Hallin oli täytynyt olla tuolla, se oli sittemmin purettu. Ja tuolla oli hevosen, Turnerin, täytynyt käyskennellä. Kurt, se oli miehen nimi, hänellä oli varmaan ollut palkollisia, mutta hänestä on tullut työnantaja ehkä vasta myöhemmällä iällä, sillä hän ei oikein ole sisäistänyt rooliaan, vaan se on jäänyt räikeänä ja uhkaavana pintaan. Kaksi työntekijää, Lars ja Fatih. Yöllä seinät ovat sileät ja hiljaiset, hyttyset parveilevat, bussit ovat hallissa, Kurtin Bussipalvelu, 
se on hänen firmansa nimi kaikessa koruttomuudessaan. Yöllä bussit ovat hallissa, yksi on valveilla, se on Maggie....

Tuosta lähti alkuun teos, jossa osoittautui olevan lukuisia elementtejä; se on eittämättä yhteyskunnallinen romaani, kiinnostava sellainen, muttei juurikaan ylistyslaulu kapitalismille. 
Se on  kuvaus heikoista oloista lähteineiden ihmisten sitkeästi yrityksestä päästä kiinni ja riippua kynsin hampain kiinni hyvinvoinnin ja vaurastumisen maton hapsuissa kuin myös parisuhderomaanina ja henkilötasolla rosolla ja intensiteetillä kirjoitettu sellainen.
Nordenhof tarjoaa lukijalleen myös paljon muuta: harkittua ja varmaotteista, herkkää, ehdottoman omaileimaista, raikasta ja napakkaa kieliasua ja otetta.  Esikoinen, joka osui, upposi ja kosketti.

Kääntäjiltä Aino Ahonen Vappu Vähälummukka naseva käännös:)

Oiva ja tervetullut  tulokas kirjarintamalle, ilman muuta kauden - jos ei koko kirjavuodenkin -  parhaita!

-  Kun kasaat yhtäälle, teet loven toisaalle... 

Tykästyneenä:

perjantai 15. lokakuuta 2021

Heli Laaksonen - Aleksandrs Čaks: "Poimit sydämeni kirjahyllystä, Runovuoropuhelu" - ex Libris...

 
"Poimit sydämeni kirjahyllystä. Runovuoropuhelu", Aleksandrs Čaks ja
Heli Laaksonen, Kynälä, 2021, 58 s.

"Heli Laaksonen  (1972  Suomen Turussa) - levoton sielu, metsän ja niityn lapsi, kirjailija, kääntäjä, kustantaja, taivaanrannan- ja akryylivärimaalari, lavalausuja, kaukokaipuisa kotiseutuihminen, lounaismurteella kirjoittava vielä elävä runoilija.

Aleksandrs Čaks (1901-1950) - räätälin lapsi Riiasta, kolmessa maassa opiskellut, kirjailija, kirjallisuusaktiivi, kustantaja, maansa ensimmäinen modernisti, uudistaja, vainottu, sensuroitu, sydänkohtaukseen loppunut runoilija, 
yhäti rakastettu." (Takakansi)
 


 

"Heli Laaksonen poimi kirjahyllystään itselleen vielä tuntemattoman runoilijan sydämen ja puhalsi siihen hengen. Kahden eri aikaan eläneen runoniekan kohtaamisesta syntyi hehkuva vuoropuhelu. Laaksonen on suomentanut latvialaisen klassikon Aleksandrs Čaksin (1901-1950) romanttiset, värikkäät ja kaihoisat runot ja vastannut niihin omalla tyylillään, pirskahtelevalla lounaismurteellaan, sydämellisillä runoillaan. Lukija pääsee kulkemaan mielikuvituskengissä edestakaisin yli ajan rajan, kielirajan, valtakunnan rajan." (Takakansi)
 
Laaksosen riemukkaista veistelyistä on tullut aiemminkin täysillä nautittua ja herkuteltua - huolimatta länsimurteen vieraudesta -  sen sijaan Čaks oli tyystin tuntematon suuruus, vaan eipä ole enää. Uteliaana ja reilusti myönnän hiukka varauksellisenakin lähdin löytöretkelle tämän kiehtovan ja kutkuttavan yhteistyön poluille uuteen maailmaan, 
josta esimerkkinä otteita runosta Sormus (AČ) vs. Avaa (HL):

Ja siinä sinä olit.
Huojahdit ovelleni kuin kulkuri
jonka syli upottaa kuin kuolema.
Siinä sinä olit.

Astelit luokseni ja sanoit:
- Tulen tänä iltana.
Ja linnut purskahtivat yli taivaan kuin lämmin veri.
Yli kaupungin, talojen ja laivojen
minä hengitin merta 
ja pilvilauttojen hiki laskeutui huulilleni
ja tuulien tuoma hiekka kirskui hampaissani.
 
- Tulen tänä iltana.
 
Sanat menivät sydämeeni ja saivat minut välkkymään kuin kaste. 

Ja Sinä tulit 
ja hellästi hymyillen 
poimit sydämeni kirjahyllystä, 
puhalsit siihen hengen 
ja pujotit sormuksena sormeesi... 
 
 -----------------------------
 
Ei luulis,
et näin piänt ja läpinäkyväist kannattaa peljätä.
Mut sää häviät kulman taa, juakset traput kolmantte,
lyät ove kii. 

Polvillani sun postiluukustas kuiskuttele.
Tul. Tulisitki.
Emmä sun syräntäs mittä syä,
mää tahron vaa nuuski hiuka.
Tul.
Tiäräks,
kirjotin sul semmose rakkausrunon,
et saat olla mustasukkane itselles.
Tul.

Sä et tul.
Ol tulemat.
Mää tulen teil.

Lyriikkako vakavaa ja ryppyotsaista? Pitäisikö sen sitä olla? Tämä ennakkoluuloton Laaksosen onnistunut kokeilu resonoida Čaksin runoihin osoittaa, että aika- ja kulttuurirajat voidaan ylittää, vuoropuhelua voidaan käydä, paitsi intiimisti kirjailijan ja lukijan kanssa, myös kahden runoilijan välisenä vuoropuheluna, jonka anti koituu lukijan hyväksi, herkullisesti koskettaen.

Täydet tyylipisteet heruvat paitsi Čaksin runoille myös Laaksoselle idean mainiosta toteutuksesta! Persoonallisia runoilijoita molemmat. Lukijana ja runojen ystävänä nautin tyylillisestä vaihtelusta, yhteisen ydinlangan ylläpitämisestä ja vuoropuhelun jättämästä viipyilevästä lukujäljestä. Kiitos  rohkeasta ja onnistuneesta hypystä tuntemattomaan!
 

-  Onko este ystävyydelle, jos toinen ehtii kuolla ennen kuin itse syntyi?


Tämän ihastuttavuuden  poimin mainiosta blogista Tuijata.Kulttuuripohdintoja, joten hänelle lämmin kiitos hersyvästä, hyvän mielen lukukokemuksesta:)
 
(PS. Vahvennuksia klikkaamalla löydät halutessasi lisätietoa ao. aiheesta;)

Sateen ropistessa ja tuulen tuivertaessa muistakaamme, että "Syksy on kuin toinen kevät, sillä silloin jokainen lehti on kuin kukka." - Albert Camus 
 
Vekkulia viikonloppua:

tiistai 12. lokakuuta 2021

Hannu Mäkelä: "Lukemisen ilo eli miksi yhä rakastan kirjoja" - ex Libris...

 "Lukemisen ilo eli miksi yhä rakastan kirjoja", Hannu Mäkelä, Kirjapaja 2021,
 190 s.

"Hannu Mäkelän mittavaan kirjalliseen tuotantoon kuuluu romaaneja, runoja, näytelmiä, kuunnelmia ja tietokirjoja. Ensimmäiset teoksensa hän julkaisi vuonna 1965. Mäkelä on saanut työstään lukuisia tunnustuksia. Taiteen akateemikko hän on ollut vuodesta 2016." (Lievelehti)

 

                                                    ©Auli Närevuori-Mäkelä

"Hannu Mäkelän teos on kirja lukemisen ilosta ja merkityksestä. Se on myös henkilökohtainen matka kirjojen kanssa elettyyn ja koettuun, lapsuuden varhaisista lukuelämyksistä tähän päivään. 
Kirjat ovat Mäkelälle kanssakulkijoita, ajatusten ja tiedon lähteitä, matkoja toisiin maihin ja aikoihin, itseenkin. Hän kirjoittaa elämästään lukijana ja siitä, 
miksi lukeminen on tärkeää ja mitä kaikkea kirjallisuus meille antaa.
Tarttua kirjaan, lukea: se on taito, lahja ja mahdollisuus, joka "pitää myrskyt loitolla, ei päästä sadetta sisään ja voi myös lämmittää kuin puu-uunin kylki."
 
 
 
 
Hannu Mäkelä  on kulkenut matkassa pitkän taipaleen vuosikymmenten ajan aina luotettavan, hyvän kertojan ja lukunautinnon tuottajan  ominaisuudessa, viimeisimpinä : Sunnitelma loppuelämän varalle (2019),  Rakkaudella Alma (2020) ja  Pilven reuna (2021).
 
 Teos sisältä luvut: Saatteeksi, I - IV ja V Epilogi: Play It again, Sam.

-  Tärkeän kirjan pelkkä fyysinen läsnäolo tuo tunteen siitä, että maailma on paikallaan ja kirjojen vuosien myötä rakentama ja muodostama minuuteni yhä edelleen koossa...
 
Kirjoissa on jotain hyvin lohdullista, kun ne ryhdikkäinä seistä pönöttävät suorissa riveissään kuin ikiaikaisina todisteina jostakin; eletystä elämästä vaiheineen...
 
- Kun 1957 muutimme Kalliosta Munkkivuoreen, oli kirjahylly siellä jokaisen uuden kaverin kodissa. Joskus pienempi, mutta usein myös koko seinän peittävä lattiasta kattoon. Sitä mukaa kun oma kirjallinen makuni kehittyi tai muuttui iän mukana, opin lukemaan myös muiden koteja ja niiden kulttuurillista tasoa ihan pelkkien hyllyjen kautta...
 
Tuttuakin tutumpaa: aina uuteen kotiin vierailulle mennessäni on ollut tapana enempi vähempi vaivihkaa luoda silmäys talouden kirjahyllyyn ja lukea suurella mielenkiinnolla sen yksilöllistä kertomaa asunnon asukkaista, taustoitukseksikin. Ja:

- Näin se on yhä. Kirjojen selät, kannet ja tekijöiden nimet kertoivat jo kauan sitten minulle, oliko kyse kodista, jossa luettiin lähinnä viihteeksi ja ajan tappamiseksi vaiko siksi, että ihmisen mieli ja elämä jatkaisivat kehittymistään. Kirjahyllyjen puuttuminen on merkki sekin. Turha sanoa mistä.
 
Hannu Mäkelä kirjoittaa ihmisenä ihmiselle. Rakastettavasti ja useita pienimuotoisia kiinnekohtia sisältävästi kuten lapsuuden ja varhaisnuoruuden  kesälomien Valitut - kirjaimellisesti Kalutut - Palat ja pehmeäkantiset, hiirenkorville kääntyneet kesämökin pokkarit, Rikhardinkadun kirjaston aarreaitta, runsassisältöinen uljaus, autuus ja onni sekä juhlahetki, kun sai hyppysiinsä kirjastokortin aikuisten osastolle ja lukutaivas rävähti ammolleen....

Sivumääräänsä suurempi teos! Pitkä ja lämminhenkinen lukujälki on yhdellä sanalla seesteinen.  Totuuden nimissä myönnettäköön, että  niskat olivat jatkuvasti nyökytellessä kovalla koetuksella...
Seesteinen ja kirjan sävyyn oivasti istuva tyylikäs kansi: Tiina Ripatti-Todedo. Kannen maalaus: Vincent van Gogh, 1887.

Play It again, Sam iki-ihanasta elokuvasta Casablanca:)


Miksi luen?  
-  Tulla yllätetyksi, löytää oppia, hurmaantua, tavata rakas ystävä - siinä lukijan elämää...
 
 Siinäpä se:

sunnuntai 10. lokakuuta 2021

Pertti Lassila: "Venetsia - ex Libris...

"Venetsia", Pertti Lassila, Kustannusosakeyhtiö Teos, 2021, 270 s.

"Pertti Lassila (s. 1949) on aiemmin julkaissut neljä kiitettyä romaania, 
joista Armain aika (Teos, 2015) oli Finlandia-ehdokkaana. Hän on kirjoittanut kirjallisuusarvosteluja Helsingin Sanomiin 1973–2013 ja työskennellyt mm. kustannusjohtajana, tutkijana, yliopisto-opettajana sekä vierailevana professorina Saksassa ja Itävallassa." (Lievelehti)

 

                                                             ©Liisa Takala
 

"Ilmari ja Alpo tulevat työnhakuun Helsinkiin. Toinen saa toimen rautakaupasta, toinen pääsee talonmieheksi. Kumpikin avioituu. Lapset syntyvät. Vuosien kuluttua nämä tutustuvat toisiinsa ja menevät naimisiin. 
Haaveet kantavat, aika lupaa, antaa ja ottaa, kun elämä yllättää, ja kuolema. Rakkaus, onni, menetys ja suru kuuluvat yhteen. Romaanin henkilöt huomaavat sen välähdyksestä, vähitellen, tai eivät huomaa eikä mikään muutu.  
Venetsia on syvästi sydämeenkäyvä romaani. Se kuvaa tarkasti sitä, mitkä ovat onnen edellytykset ja esteet, kun tyydytään siihen, mitä sattuma ihmiselle tarjoaa." (Takakansi)



 
Lassilan kanssa eivät tiemme - valitettavasti kuten kirjan kiinni painaessani totesin - ole aiemmin ristenneet, mutta mikäs sen innostavampaa kuin aloittaa tuttavuus Venetsian-matkan merkeissä mottona teoksen alkulause: ajallaan tapahtuu se, mikä tapahtuu, niin täsmällinen on sattuma...
 
Maria:  -  Sen mukaisesti Maria käyttäytyi ja puhui. Hän tiesi, että niitä, jotka olivat ylempänä, on turha koettaa vakuuttaa omasta arvosta ja asemasta, koska se vain huvittaa heitä. On kuin pieni mies panisi päähänsä ison hatun näyttääkseen pitemmältä, mutta hän näyttää vain pieneltä mieheltä, jolla on liian iso hattu.
 
Alpo:  - olikin luotettava. Hän ei juopotellut eikä huvitellut, hän teki työnsä tunnollisesti, ei tuhlannut rahaa. Kun rahaa piti käyttää, Alpo kärsi kuin häntä olisi kalvanut särky, jota ei voinut lievittää. Olisi voinut kuvitella, että sanansakin hän oli jostakin ostanut ja ne siksi olivat liian kalliita tuhlattaviksi.

Meri:  - oli levollisen harmaa, ja aallot kulkivat vakaasti toinen toisensa perässä samaan suuntaan. Kuin päivä, vuodet, Seppo ajatteli, tulevat tietymättömästä ja tekevät matkansa tarkoituksetta ja ilman päämäärää.
Sitten Seppo huomasi äkkiä, että aallot, jotka näyttivät olevan matkalla johonkin, vain kohosivat ja vaipuivat kukin omalla paikallaan vuoron perään. Ne eivät menneet minnekään, ne olivat kuin rajattoman ja hahmottoman olennon lakkaamaton hengitys...
 
Lyhyttä ja ytimekästä tarinaa tuikitavallisista ihmisistä kolmen sukupolven voimalla helsinkiläisistä 1910 -luvulta aina vuosisadan loppupuolelle saakka, 
vaan ei suinkaan tyhjää eikä tyhjänpäiväistä, sillä tästä teoksesta ovat verbaalinen ja kerronnallinen latteus kaukana.

Kirjailija kuvaa taitavasti aikakausien yhteiskuntaa ja  arvomaailmaa, 
ruotii tyylikkäällä tavalla toiveiden, todellisuuden, ajan ja onnen maailmoja sekä ihmisten odotuksia niiden suhteen. 
 
Kerronta soljuu sulavasti ja määrätietoisesti kuin gondoli Venetsian kanavilla kirjailijan toimiessa ammattitaitoisena verbaalisena gondolieerina peräairon pysyessä tiukasti hyppysissä toisin kuin kirjan henkilöiden kohdalla on, heillä kun elo on pitkälti sattuman sanelemaa, virtaava vettä, ajatonta aikaa...

Lassila puhuttelee lukijaansa eleettömyydellään, tyylillään ja verbaliikallaan, jotka kirjan avanneille  loihtivat ja takaavat puhuttelevan sekä harmonisen lukutuokion, riemastuttava ykkösluokan teos!

 -  Kun tyytyy siihen mikä kelpaa, koska ei uskalla muuta tai ei malta odottaa, huomaa, että sillä, minkä helpolla sai, on kallis hinta. Siitä saa maksaa koko elämän....

Niinpä:

lauantai 9. lokakuuta 2021

Hannu Tuominen: "100 Grand Popon lintua" - ex Libris...

 "100 Grand Popon lintua", Harri Tuominen, Tikkurilan Paino Oy,  2019, 81 s.

"Kirjan tekijä  Hannu Tuominen on kokenut lintuharrastaja, joka vietti sitä laatiessaan useita viikkoja stipendiaattina Grand Popon kylässä sijaitsevassa afrikkalais-suomalaisessa kulttuurikeskus Villa Kairossa.
100 Grand popon lintua on ensimmäinen suomenkielinen kirja, joka esittelee yleisimmät Beninin ja Togon rannikkolintujen linnut tekijän värikuvin.
Keskeisiltä osin tämä kenttäopas on käyttökelpoinen myös Ghanassa ja Nigerian länsiosissa."( Takakansi)
 
 
                                                   ©Hannu Tuominen
 
 
 
Miksi tämä teos lukusille? Silkasta uteliaisuudesta: missä ihmeen maailmankolkassa sijaitsee Grand Popo? Siivekkäät ovat aina kiehtoneet mieltä ja vuosikymmeniä on tullut näin harrastelijabongarina seurattua ja ylöskirjattua muuttolintujemme saapumis- ja lähtöaikoja sekä talviruokittua lintuja, kun siihen on ollut ajallisesti riittävän pitkä mahdollisuus. Ihastuttavia tyyppejä!!
 
"Grand Popo (klik)  on kylä ja piirikunta Monon departmentissa Beninissä.
Se sijaitsee Guineanlahden rannalla maanteitse 57 kilometriä departementin keskuksesta Lokossasta etelään.] Kunnassa on 57 636 asukasta (vuonna 2013, väestönlaskenta) Grand-Popon "carrefourista" eli tienristeyksestä on matkaa maanteitse Togon rajalle 19 ja Loméen78 kilometriä. Cotonoun keskustaan on matkaa 82 kilometriä. Beninin pääkaupunkiin  Porto Novoon on matkaa 117 kilometriä." (Wikipedia)
 
Linnut on esitelty teoksessa lajeittain ja  lopussa on aakkosellinen nimihakemisto, josta muutamia vekkuleita poimintoja: Dominikaanileski, Isohuiskulepinkäinen, Kyläbulbuli, Mustakurkkukutoja, Punaperäpiispa, Rantapaksujalka, Savannimedestäjä ja Veririntaseppä.

Beninissä uskotaan, että pääskyt tuovat onnea ja sanotaan, että kun pääskyt lähtevät, ne lentävät toiseen maailmaan...
 
Niinpä:)  Kaunis ja antoisa tietopaketti, joka kaiken muun hyvän lisäksi antoi kauniine ja värikkäine valokuvineen runsaasti silmäiloa meille pilvipeitteisen taivaan alla vorniville siivettömille. Kauniita ja värikkäitä kuvia sekä lisätietoa löytyy lisää klikkaamalla:  Villa Karon siipiveikot.
 
Kuluneena kesänä lintujen poikueet ovat näyttäneen onnistuvan mainiosti, 
ja sen ansiosta on viime viikkoina näkynyt muuttoparvia taivaan täydeltä ihmeteltäväksi ja ihailtavaksi.  Yksittäisiä joutsenpareja näkyi Itä-Hämeessä alkuviikosta käydessämme vielä kaikessa rauhassa ruokailemassa pelloilla pohjoisen kavereitaan vartoilemassa.

Joten hyvillä mielin siivekkäiden ystävien keväistä paluuta - tänään jahdin aloittavan Kanssakulkijan kuitenkin  toiveikkaasti aiempaa - vartoillessa, isosti tervetuloa &

iloisiin tapaamisiin:

perjantai 1. lokakuuta 2021

Kale Puonti: "Saarni" - ex Libris...

"Saarni", Kale Puonti, Bazar Kustannus, 2021,  286 s.

"Kale Puonti (s. 1962) on työskennellyt yli 30 vuotta poliisina Helsingissä 
huume- ja järjestäytyneen rikollisuuden tutkinnassa. Hän on nähnyt aitiopaikalta kansainvälisen huumerikollisuuden rantautumisen Suomeen ja ollut mukana monissa suurta julkisuutta saaneissa jutuissa. Saarni on  kolmas osa Pasilan Myrkky -rikosromaanisarjaa." (Lievelehti)
 
 
                                                        ©Uupi Tirronen
 
 
"Rikosylikonstaapeli Kaartamon ryhmä on tarkkaillut pitkään monialarikollisen Veijo Virkin puuhia. Miehen hämäräbisneksiä seuratessa valvontakameran linssiin osuu uusi nappula pelilaudalla, Poliisihallituksen ylitarkastaja Paavo Saarni.

Virkki ja Saarni ovat lapsuudessa potkineet palloa yhteisissä pihapeleissä Maunulassa 1970-luvulla. Vuosia myöhemmin rikoksistaan kiinni jäänyt Virkki pyytää perhesyistä apua entiseltä pelikaveriltaan. Saarni ojentaa käden ja saa vastalahjaksi kuuman vihjeen, jonka avulla takavarikoidaan iso huumelasti. Palveluksia vaihdetaan lisää, ja Saarni niittää mainetta poliisipiireissä, kunnes kuvio käy hänelle liian vaaralliseksi. Mutta Virkin liiketoimista ei niin vain livetä." (Takakansi)

 

 
 
Aiemmat: Manni, 2020 ja  Milo, 2021: Puontin lyhytkappaleinen tyyli selkeine lauserakenteineen ja tapahtumakuvauksineen puolestaan  toimii edelleen mainiosti ja luo näkymää meille maallikoille siitä, missä maailmassa asian ympärillä liikutaan ja toimitaan.  Erilaisuudessaan kiinnostava toimintaympäristö, joten katsotaanpa, mitä juonenkulkua Puonti meille tällä kerralla tarjoilee pitäen mielessä  Suomen kaupunkien poliisien käsikirjan 1908 ohjeen:
Poliisimiehen tulee kohteliaasti ja auliisti kohdella hänen virka-apuaan käyttäviä sekä toiminnassaan noudattaa puolueettomuutta ja tyyntä harkintaa...
 
Paavo Saarni: - talutti Keskuspuistossa karkeakarvaista mäyräkoiraa. 
Lähes kymmenen vuoden ikään ehtinyt koira oli ainut perheenjäsen, johon Saarni oli vielä kiintynyt. Vaimon kanssa oli kasvettu erilleen jo aika päiviä sitten, eikä teini-ikäinen tytär huomannut Saarnin läsnäoloa kuin silloin, kun oli tarvetta jollekin uudelle ostokselle. Tänään riitaa ei ollut kovin kauan tarvinnut hakea. Saarni oli tullut kotiin jo valmiiksi ärtyneenä eikä potutuksen määrää vähentänyt yhtään se, että vaimo peilasi eteisen peilin edessä itseään uuden hameen kanssa. Lattialla oli Stockmannin paperikassi ja vaimon päällä jo valmiiksi liian kireä vaatekappale.
 
Kuten Saarnin karu kohtalo osoittaa: Lexus alla Visaa rennosti vinguttava ja merkkituotteiden perään intohimoisesti hinkuva vaimo ynnä kallisharrasteinen tytär eivät todellalkaan ole poliisimiehelle suureksi siunaukseksi.
 
Veijo Virkki: - oli ollut Kaartamon ryhmän tarkkailussa viime keväästä lähtien. Virkki oli erikoistunut huumekauppaan, velanperintään ja isoihin tilauspetoksiin. Hän osti bulvaanien nimiin firmoja, jotka tilasivat erilaisia rakennustarvikkeita ja elektroniikkaa eteenpäin myytäviksi. Bulvaaniomistajat olivat alkoholisteja ja narkomaaneja, jotka eivät edes muistaneet panneensa nimeään mihinkään papereihin. Ennen kuin tilausputki saatiin katkaistua, oli firmojen kautta ehditty tehdä satojen tuhansien eurojen tilauksia.
 
Virkillä on kauppiaana runsaasti nykyhuolia: myyjät ovat siirtyneet nettiin,
eivätkä setelit enää ole ns. oikeaa rahaa vaan pitäisi opetella bitcoinit ja muut härpäkkeet, joten ei helppoa ei...
 
Puontin vahvuuksia ovat lyhyet luvut, konstailematon ja selkeä sekä uskottava kerronta ja rytmiltään sopiva juonen kuljetus. Rakkautta ja romanssejakaan ei Puonti uutukaisessaan unhoita. Tykövetoa tarjoillaan Pesosen viettäessä samanaikaisesti jopa parin mirrin kanssa laatuaikaa ja toisaalla Saarnin päätyessä Lapin lumoihin, Muonioon huskytilalle belgiatar Emman hantlankariksi ja sittemmin selänpesijäksi ylennettynä.
 
Lisäpisteet ropisevat näin useamman yksilön ex-Mattena ja kohta tositoimiin pääsevän, tiukasti treenanneen, sitkeän  Sempun Mummimattena tietty karkeakarvaisesta mäyräkoirasta;)
 
Pasilan Myrkyn neljäs osa, Aribo, ilmestyy tammikuussa 2022.

Kuinka Saarnin parissa on viihtynyt Kirjojen kuisketta -blogin Anneli A selviää vahvennusta klikkaamalla;)

-  Kun korppi nokkii toista korppia, jälki on aina rumaa...
 
Terveisin oikean ja väärän raja-alueilta: