tiistai 30. elokuuta 2016

Albert Sánchez Piñol: "Voitetun kaupungin tarina" - ex Libris...

"Voitetun kaupungin tarina / Victus", Albert Sanchez Piñol, Bazar, 2016, 686 s., suomentanut Satu Ekman.


"Albert Sánchez Piñol (s. 1965) on Afrikan-tutkimukseen erikoistunut kansantutkija sekä Katalonian kansainvälisin kirjailija. Monipuolinen kynäniekka on kirjoittanut fantasiaa, novelleja sekä romaaneeja, ja kirjojen oikeuksia on myyty 37 maahan." (Lievelehti)
"Piñol käytti lähes kymmenen vuotta Espanjan perimyssodan tapahtumien tutkimiseen. Voitetun kaupungin tarina perustuukin lähes pilkuntarkasti tositapahtumiin, mutta kerronta on kaukana ensyklopedisesta totisuudesta. Historian kirjoistakin köytyvä Martí Zuviría voittaa lukijat puolelleen inhimillisyydellään, rehellisyydellään, räikeydellään ja huumorillaan." (Kustantaja) Kuva alla © Ferran Fornè


"Vastentahtoisesti  historian tienhaarassa seisova sotilasinsinööri ja teknikko Martí Zuviría joutuu kohtaamaan hyökkäävät bourbonilaiset. Martín täytyy valita lojaaliuden ja maallisten rikkauksien välillä taistellessaan molemmilla rintamilla. Tie sodan melskeessä osoittautuu monin tavoin kivikkoiseksi, ja omat harminsa Martílle aiheutuvat pään yli suhahtelevien tykinkuulien lisäksi niin alkoholista, maksullisista naisista kuin juonittelevista ottolapsistakin." (Takakansi)

Teos on kolmilukuinen: Veni, Vidi ja Victus sisältäen  selkeän vuosilukuperusteisen luettelon perimyssodan vaiheista sekä henkilöhakemiston. Väliin on ripoteltu sekä valaisevia piirustuksia linnoitusten, bastionien että juoksuhautojen rakennelmista, elävöittäviä henkilöpiirroksia ynnä mukavina lisukkeina pieniä herttaisuuksia lukujen lopussa.

Martísta, magganarioksen, sotilasinsinöörin oppiin tulleesta opettaja Armandin käsitys:  
Hyvä poika, valpas ja vetreä kuin vinttikoira. Kyllä, saattaa olla että pääsette pitkälle, kuka tietää. Mutta ei kannata kuvitella liikoja. Kaikki on Mystéren käsissä, joskin terävä nenänne kertoo hengen vireydestä ja hartianne kestävät painavan taakan.

Armandista, jonka mietteet vapaana, taukoamatta virtaavat:  
-  Hänen ihonsa rusotti terveenä ja kiinteänä kuin rummunkalvo. Viimeiset haivenet kiersivät takaraivoa valkeana sädekehänä kuin laakeriseppele ja yhdistyivät poskipäillä karheaan pukinpartaan. Kaikki hänessä oli pientä, keskittynyttä ja tiheää. Näennäisen hauraista luista luolimaatta hän oli eloisa kuin orava. Hänen hoikasta varrestaan ei heijastunut raihnaisuus, vaan outo pirteä sitkeys. En nähnyt häntä koskaan huonolla tuulella, eikä hän heittänyt naurunaiheita hukkaan. Hyväluontoinen ukko ei pystynyt salaamaan, että tarkkailia minua harmailla sudensilmillään lakkaamatta. Hän tuntui näkevän jopa selkäni taakse.

  Sodan puolista:  Oppi-isä, suuri Vauban esittää Martílle kysymyksen:
-  Millä puolella te tässä loppumattomassa sodassa olette? Tykkien vai bastionien puolella? En tiedä, monseigneur, vastasin yllättyneenä. - Luultavasti oikeudenmukaisuuden puolella, vastasin hetken kuluttua.

Avioliitosta:  Avioliitto, piiritetty linnoitus, jonka muurien takaa halutaan sisään ja muurien sisältä ulos."

- Arvokkaasta tähdestä: Sinä iltana Anfán ymmärsi, että hänen tuskansa oli meidän tuskamme ja että meidän tuskamme oli hänen. Ja hänen oppinsa sai minut puolestani oppimaan, että neljä ihmistä voi olla paitsi lukumäärä myös rakastava yhteisö. Sinä yönä katselin vuodetovereitani uusin silmin. ...
Kuuntelin Anfánin tuhinaa, katselin unta näkevän Nanin irvistyksiä ja Amelisin sulkeutuneita luomio ja totesin, että tuo vuode, tuo pikkuruinen laatikko, oli eittämättä universumimme arvokkain tähti.

- Rakkaudesta Kuljin kohti kuolemaa tai vielä jotain pahempaa. Kyynärpäät ja polvet kuljettivat minua kuolemaakin kurjempaan pimeyteen. ja ainoastaan vanhan koukkuselän, rujon kääpiön, kurittoman lapsen ja tummahiuksisen huoran takia. Koska runoilijat eivät rohkene, minä sanon sen ääneen. 
Rakkaus on perkeleestä.

Otetaanpa liki 700-sivuinen piirityseepos ja hentoranteinen Takkutukka, joka on kyllä Clausewitzinsä lukenut, niin mitä tästä yhdistelmästä kuvittelisi syntyvän? Lukutyynyihinsä nojaava, istuva katastrofi, joka akrofobikkona putoilee muurinharjoilta ja eksyy kompuroimaan juoksuhautoihin, suurenluokan puhahduksin säestetty stopparijärkäle sylissään? Yllätys, yllätys itselleni eritoten: syntyi mieletön ja pitkäkestoinen lukukokemus, joka antoi paitsi uuttaa tietoa, aikamatkan historian helmoihin rivimiehen, insinööri Zuvirían, joka piipahtaa myös suklaajuomingeissa, selän takana tykinpamauksia, onagereiden ja heittokoneiden  sinkoamia kiviä  väistellen ja  niiden pöllähdyksissä aivastellen, - viva!

Älykäs ja huumoripitoinen faktapohjalle rakennettu kerronnallisesti ja verbaalisesti luonnikas, kutsuva linnoitus, jota lukija lähestyy odottavan malttamattomasti, mutta rauhallisesti juoksuhautoja pitkin. Piñolin kymmenen vuoden uurastus ei ole mennyt hukkaan.  Satu Ekman on tehnyt käännöksessään elävää, hersyvää, tuhtia ja tasokasta  jälkeä!  Perkeleestä tahi ei; tähän tuuheaan tarinaan rakastui eikä se jättänyt kylmäksi...

-   Ja kun viimein ylitämme rajan ja astumme Eufratin ja Rubiconin tuolle puolen, meidän täytyy kuivin silmin ymmärtää kaikkien kurjien ja köyhien, heikkojen ja heiveröisten suuruus ja lohtu: mitä hämärämpi on meidän iltamme, sitä autuaampi on meitä seuraavien aamunkoitto...

lauantai 27. elokuuta 2016

Jens Nilsson: "Digitaalisen sukututkimuksen opas" - ex Libris...

"Digitaalisen sukututkimuksen opas", Jens Nilsson, Suomen Sukututkimusseura. Suomen Sukututkimusseuran oppaita 3., 2016, 48 s.



Jens Nilsson toimi Suomen Sukututkimusseuran järjestöpäällikkönä  ja hän laati oppaan käsikirjoituksen elokuussa 2015. Se jäi hänen viimeiseksi teoksekseen,
sillä hän kuoli äkillisesti pian käsikirjoituksen valmistuttua. Jens Nilsson oli nuoresta iästään huolimatta kokenut sukututkija, joka oli erityisen sisäistänyt lähdekritiikin merkityksen sukututkimuksessa ja joka toistuvasti korosti sen merkitystä erityisesti internetin maailmassa. (Esipuhe, P.T. Kuusiluoma)

" Digitalisaatio mullisti sukututkimuksen. Alkuperäisten lähdemateriaalien digitoiminen vapaasti internetissä käytettäväksi viimeistään vapautti sukututkimuksen koko kansan harrastukseksi. Internet on sukututkijalle jokapäiväinen työympäristö. Sen kautta sukututkijan välttämättömin tutkimusaineisto on digitoituna käytettävissä milloin tahansa. Internet tarjoaa myös monenlaisia hyödyllisiä apuneuvoja tutkimuksen tekemiseen; tietokantoja, referenssikirjallisuutta ja opastusta. Digitaalisen sukututkimuksen opas esittelee sukututkijan työn kannalta hyödyllisimmät apukeinot. Opas sananmukaisesti tuo sukututkimuksen arkistoholveista kotisohville." (Takakansi)

Tämä pienimuotoinen kompakti opas hyvine vinkkeineen ja linkkeineen on mitä mainion työkalu sekä sukututkimusta aloittamaan aikoivalle että siinä jo vauhtiin päässeelle. Sitten vuoden 2004, jolloin itse jäätyäni lyhyehkön omaishoitajuuden jälkeen sukuni vanhimmaksi ja sukututkimuksen toimiessa terapeuttisena apuna surussa rakentaessani sukuyhteisön takaisin ympärilleni, on tutkimuksen digitalisoituminen tuntuvasti helpottanut asiassa etenemistä ja tiedonhakua. Tuolloin tätini aloittama tutkimus, jonka herra Alzheimer tylyn epäkohteliaasti katkaisi, pohjamateriaaleineen ja Mummini monet eloisat kertomukset omasta perheestään sekä omat mapeissa olevat perukirjat ryyditettynä  FT Kari-Matti Piilahden vetämillä innostavilla sukututkimuskurssieilla vauhdittivat starttia.

Sukutukimus on mielenkiintoista, innostavaa ja yllättävää.  Se vie mennessään häivyttäen ajan ja paikan kokemuksen. Tutkimuksen aloittava ottaa aina pienimuotoisen tietoisen riskin sen suhteen, mitä kaikkea hauskaa ja hilpeää aikakirjat lahjomattomuudessaan paljastavat suvussa vaietuista asioista, mutta on tästä huolimatta ehdottomasti riskin oton väärttiä.

Suku voi olla rakas ja voimaannuttava elementti tai raskas painolasti, mutta se on aina juuri Sinun oma sukusi ja sieltä löytyvät omat juuresi oman ainutkertaisen elämäsi taipaleelle sekä se luo perspektiiviä ja lisää itseymmärrystä...  Niin tai näin;

Perhe on paras:

keskiviikko 24. elokuuta 2016

Sekalaista sienisaalista....


Sesongin kolmas reilu kolmen tunnin  ja kuuden kilometrin metsäreissu saaliina korien pohjille n. 15 l sekalaista seurakuntaa.  Tauon ja paikanvaihdon tervetullut kahvihetki korvapuustien kera  tarkkaillen palokärjen tarmokasta ja paukkuvaa nakutusta lähikelossa sinkovavia puunsäleitä väistellen ja nähtävästi ruskosuohaukan uljasta kaartoa taivaalla ihaillen..

Lisäbonuksena kuutisen kilometriä tehokävelyä, onneksi kunnon maastokengät jalassa, hieman kosteassa luonnonvaraisessa metsikössä rinteitä ylös - alas, kaatuneiden puiden poikki harppoen ja hämähäkinseittejä kasvoilta pyyhkäisten ynnä hirvikärpäsiä huitoen - mokomatkin pirulaiset kiinnitarraajat...

Sieniä löytyi kohtuullisesti useita sortteja; kanttarelleja, haaparouskuja, karvalaukkuja, mustarouskuja, orakkaita ja ensimmäiset suppilovahverotkin jo nostivat hentoja varsiaan piiloistaan.




Löysimme  myös  tällaisen ennen näkemättömän  massiivisen ryppään, jota emme yrityksistämme huolimatta onnistu tunnistamaan. Pinta oli erittäin kova, lähes kivimäinen, paksu ja tanakka.  Maan alta paljastui  lähes puiseva juurakko. Mistä mahtaa olla kyse?

Pakastin täyttyy, kroppa kiittää, mieli reipastui eikä Luontoäidin syli pettänyt tälläkään kertaa...

Tarukirjan Margit, tervetuloa! Ilahdutit mukaantulollasi näille kirjallisille ja elämän poluille:)

Tattista vaan:

sunnuntai 21. elokuuta 2016

Minna Rytisalo: "Lempi" - ex Libris...


"Lempi", Minna Rytisalo, Gummerus Kustannus Oy, 2016, 234 s.
Kannen suunnittelu: Jenni Noponen.

-  Rappusilla seisova on jähmettynyt aloilleen, koko maailma on, linnut hiljaiset, pihakuusi kuuntelee, mikään ei kasva eikä aalto lyö rantaan juuri sillä hetkellä kun kaikkeus odottaa nytkähtävänsä uuteen asentoon, ja sitten se nytkähtää, ja se on kaiken loppu, ja se on kaiken alku."



Minna Rytisalo (s. 1974) on syntynyt Sodankylässä ja asuu Kuusamossa toimien lukion äidinkielenopettajana.

Lempistä:  Lapin sota pyöräyttää ihmisten elämät kuin ruletissa. Viljami joutuu jättämään vastavihityn vaimonsa piikatytön kanssa kaksin kotiin ja lähtemään rintamalle. Kaikkien on uskallettava lähteä, tartuttava tilaisuuteen ja elettävä hetkessä tehtyjen päätösten kanssa. Rakkaus kannattelee, tuhoaa ja muuttuu syyllisyydeksi.

Kansi: Tyylikäs ja sisältöön istuva kansi Jenni Noposen käsialaa.

Tämän helmen, joka muutoin olisi saattanyt jäädä piiloon jokihelmisimpukan kätköön,  poimin Katjan Lumiomena blogista 13.6.2016; suurkiitos Katja:)  
Lempin  hyppysiini saatuani, en malttanut jättää sitä kesken. Tarinan tunnetila jäi ympärille leijumaan ja kietoi vaippaansa pitkäksi aikaa.  Teoksesta on postattu runsaasti, joten lyhyesti ja mieluusti laitan lusikkani tähän herkulliseen keitokseen:
Rytisalon omaleimainen teksti soljuu ja solisee vaivattomaasti ja raikkaasti kuin kirkasvetinen tunturipuro. Teos on  kaunis ja seesteinen lukunautinto.
Ehdotonta kotimaista kärkeä!

"Kuka on Lempi? Mitä on Lempi?"  Kysymykseen ovat vastanneet mm.:
Annika / rakkaudesta kirjoihin,
Elina / Luetttua Elämää,
Henna / Hemulin kirjahylly,
Kaisa Reetta T / Kirjoista ja muista kertomuksista,
riitta k / Kirja vieköön!
Suketus /  Eniten minua kiinnostaa tie 
Villis/ Villasukka kirjahyllyssä


Immersoiva teos joka osui ja upposi. Hyvä Minna Rytisalo: saammehan  jatkoa?

Tyylipuhtaalle esikoiselle ilomielin hattuaan nostaa:

torstai 18. elokuuta 2016

Ari Ahola: "Viimeinen yritys" - ex Libris...

"Viiimeinen yritys",  Ari Ahola, Kustannusosakeyhtiö Siltala, 2016, 205 s.,




Ari Ahola (s. 1949) on Espoossa asuva kirjailija. Hänen tuotantonsa käsittää sekä nykymaailmaa tarkastelevia että laajoja historiaan sijoittuvia romaaneja.
Aholan edellinen romaani  Tapeettomia sotatoimia ilmestyi 2012. Esikoisromaanillaan Rajan miehet (Tammi 1979) hän sai J.H. Erkon palkinnon. (Lievelehti)

"Insinööri Kari Kaitera ajautuu yrittäjäksi jo nuorena. Särmikäs mies raivaa pienelle yritykselleen elintilaa joskus kovinkin keinoin, ja tulee paikkakunnalla tunnetuksi ihmisenä, joka jakaa mielipiteet. Hänen nuoruudenrakastettunsa Anitan vanhemmat kuuluvat epäilijöihin, ja kariutunut rakkaus johtaa moneen onnettomuuteen Kaiteran yksityiselämässä. Anita kuitenkin palaa, ja elämä asettuu uomiinsa, kunnes piilevä sairaus alkaa hallita perhettä. Sairaus johon  päättäväisyys, häikäilemättömyys ja luja tahto eivät  auta. Anita ja Kari joutuvat alistumaan siiihen, että kaikilla teoilla on myös muita seuraamuksia kuin mitä ihminen itse tavoittelee. Viimeinen yritys on kertomus suurten ikäluokkien kasvusta, aikuistumisesta, toiveista ja pettymyksistä, uhosta ja epäonnistumisesta. Kaikki eivät menesty, kaikki eivät ole onnellisia, eikä kaikkia voi auttaa." (Takakansi)

Tässä aikalaisromaanissa neljän koplan: Karin, Lassen, Askon ja Ossin, keskinäinen lojaalius on läpi elämän kestävä suure. Käydään koulut, koetaan koiruudet ja kuljetaan kujeet, opiskellaan ja aikuistutaan, tehdään töitä ja avioidutaan, saadaan tai ei saada lapisia, erotaan, ollaan palkollisia ja yrittäjiä, onnistutaan ja epäonnistutaan, itketään ja nauretaan. Läpikäydään koko elämän kirjo ja kehitys.

Ahola nostaa esille myös kovan kolmikon: valuuttalaina, devalvaatio ja pankkituki. Tuon petomaisen kombinaation, joka ei terävien puutarhasaksien tavoin selektiivisesti poistanut vain mätiä ja kuivia oksia yrittäjäpuutarhasta, vaan jyrisi niittokoneen tavoin yli PK-yrittäjäin ammattikunnan ja heidän lainojensa takaajien niitä surutta kaataen. Asia on ollut yhteiskunnassamme eräänlainen tabu, kuoliaaksi vaiettu ja sen vaikutuksia on minimaalisesti kartoitettu ja tutkittu.  Sellainen luku löytyi eräästä tutkielmasta kuin vaivaiset 4% suonsilmäkkeeseen uponneista  olisi onnistunut pinnertäytymään kuivalle maalle. Mitkä tuon vaatimattoman prosentin seuraumukset periytyvine syrjäytymisineen, itsemurhineen. sairastumisineen, alkoholiisoitumisineen, avioeroineen, perhe- ja sukulaissuhteitten rikkoutumisineen jne. yhteiskunnalle sitten tarkoittavatkaan, niin sitä laskua maksamme kalliisti vielä tänä päivänä. Samalla suoritettiin varallisuuden uusjako, mikä kapeutti yhteiskunnan toimivuuden kannalta tuiki tarpeellista keskiluokkaa roimasti.

- Kari oli ajatellut elämänsä varsinaisesti alkaneen sinä päivänä, kun hän oli saanut sotilaspassin käteensä ja vaihtanut siviilivaatteet ylleen Riihimäen viestirykmentissä. Pakolliset kuviot, kansakoulu, oppikoulu, rippikoulu, autokoulu ja asevelvollisuus olivat takana ja hän saattoi tehdä mitä halusi, paitsi äänestää tai asioida viinakaupassa ja hän ajoi moottoripyörällään suorinta tietä Nurmijärvelle toteuttamaan päätöksensä.

- Sittemmin neljän koplan erotti asia, joka jakoi koko maan nuorisoa, joko oppikoululaisiin ja kansakoululaisiin ja sitten vielä keskikoululaisiin ja lukion käyneisiin. Nämä erot rikkoivat ystävyys- ja sukulaissuhteita. Edellisen sukupolven sisarukset, joista toisen lapset olivat ylioppilaita ja toisen eivät, saattoivat lopettaa kaiken kanssakäymisen ja tavata vain omien vanhempiensa hautajaisissa. Lassen porukasta - lapsuusvuosina ulkopuoliset pitivät häntä johtajana - Ossi kävi vain kansakoulun. Kahrit, Ossin ja Johannan vanhemmat, olivat työläisiä Alkon Rajamäen tehtaalla. He olivat avoimesti kommunisteja, puolueen jäseniä, eivätkä päästäneet Ossia porvarilliseen oppikouluun. Rahakysymyskin se oli, sillä kun kaksi vuotta nuorempi Johanna pyrki ja pääsi oppikouluun ja sai vapaaoppilaspaikan, vanhemmat eivät panneet vastaan.

- Hanna huokaisi. Sisimmässään hän oli sitä mieltä, että hän ja hänen ikäluokkansa tiesivät enemmän selviytymisestä, mutta sodasta selvinneet ihmiset kasvattivat lapsensa viisikymmentä- ja kuusikymmentäluvuilla tavoittelemaan jotain muutakin kuin selviytymistä, jotain arvokkaampaa, jotain parempaa. Hannaa kylmäsi se Karin katkeraan toteamukseen sisältyvä mahdollisuus, ettei mitään selviytymistä enempää ollut olemassakaan.

Teos on tavallinen tarina tavallisista ihmisistä, syväkerronnallinen yhden aikakauden koruton ja todentuntuinen kertomus elämänkaarista, ja se toimii. Kertomus etenee rauhallisesti ja konstailemattomasti ja siinä on runsaasti tuttuutta ja kontaktipintaa. Laadukkaalle arkityylille on oma sijansa ja paikkansa elämässä ja kirjallisuudessa, tämä Aholan teos on oiva todistus siitä! Mielenkiintoista ja hyväpoljentoista luettavaa.

- Meidänhän piti pystyä vaikka mihin. Muistatko sen miehen, joka harhoissaan kuvitteli osaavansa lentää ja hyppäsi pilvenpiirtäjästä? Me uskoimme samoin ja ihan selvin päin.

-  Kun usko loppuu, kimalainen ei lennä... 

Suristelemisiin:

tiistai 16. elokuuta 2016

"Varpaat vedessä" - 28. Naivistit Iittalassa 2016...






"Varpaat vedessä Iittalan naivistien 28. kesänäyttely palaa luontoon ja tuhansien järvien rannoille. Hämeenlinnan kaupungin vuoden teemaksi on valittu
Luonto ja vesi. Tiedättehän aurinkoisen kesäpäivän, kun voi istahtaa laiturin päähän ja suunnata katseensa järvimaisemaan samalla, kun varpaat sukeltavat veteen. Kesänäyttelyssä pistää varpaansa veteen 43 naivistitaiteilijaa eri puolilta Suomea. Taiteiljavalinnat on tehnyt naivismia ihaileva kuraattori
Hannu Castrèn. Lisäksi hän on kutsunut näyttelyyn naivismin grand old ladyn, hämeenlinnalaisen Aura Jylhä-Vuorion (s.1931). Jylhä-Vuorio on ikonimaalari, minkä voi tunnistaa hänen naivistisissa maalauksissaan käytetystä tekniikasta. Maalaus: Kia-Maria Aho: Lemmenlaiva. (Esite)

Ettei ihan viimetippaan niin piipahdimme eilen perinteeksi muodostuneessa kesäiloittelussa ja hyvänmielen tankkauksessa. Aura Jylhä-Vuorion  harmoninen värimaailma ja selkeä  esitystapa miellytti silmää ja ihastutti:






Kiinnostavin oli ilman muuta José Räsäsen tuotanto erilaisuudessaan ja pienimuoitoisuudessaan. Hento väriskaala yhdistettynä vahvaan viivanvetoon tuotti tulosta.


Ihka ensimmäistä kertaa purskahdimme taidenäyttelyssä ääneen nauramaan
Eino Viikilän teosten ja veistosten äärellä. Jokainen koiranomistaja tuntee tämän vetoavan katseen: "Mitäh,ei mitään ruokaa".



Tällä ei-koskaan-yhtään-ruokaa-nääntyy-nälkään- vetoomuksella onnistui koirakaksikkomme uunottamaan jonkin aikaa jokaiselta kotiintulijalta aina uuden annoksen, kunnes maastonakin pulleroituminen herätti vahvat epäilyksemme ja siirryimme R(uokittu)/U(lkoilutettu) - lappusysteemiin....




kuin myös "Pikku lemmikin" sarjasta aina on tilaa vielä yhdelle lemmikille:



Sylissä ei ole temppu ei mikään maastonakilla, mutta irlisuroksen kera toteutettuna  se onkin kokonaan eri juttu....

Koska tämä ei millään muotoa ollut sirosti-pikkusormi-kippurassa turnee niin kotimatkalla kurvasimme banaalisti tietty mussuttelemassa Kings Burgerin "Whopperit" massuun ja hyristelimme hyvillä mielin kotiin.

Ryppyotsaisuuden vastaiskussa:

lauantai 13. elokuuta 2016

Care Santos: Suklaan maku / Desig de xocolata" - ex Libris...

"Suklaan maku", Care Santos, S&S - Schildts & Söderströms, 2016, 412 s., suomentanut
 Anu Partanen. Kannen suunnittelu ja kuvitus: Satu Kontinen / Satukala.




"Barcelonalainen Care Santos  (s.1970) on Katalonian eturivin kirjailijoita. Ramon Llull -kirjallisuuspalkinnon voittanut Suklaan maku on hänen ensimmäinen suomennettu romaaninsa. (Lievelehti)



"Romaani alkaa kun ikivanha posliininen kaakaokannu särkyy. Mitä tarinoita vanha esine on kuljettanut mukanaan?
1900-luku. Sara on itsenäinen ja itsepäinen nainen. Intohimo on aina ohjannut häntä elämässä, mutta vuosien jälkeen juuri se uhkaa särkeä onnen tasapainon.
1800-luku. Aurora on orpo ja riippuvainen muiden hyvyydestä, Hänestä kasvaa vaatimaton ja nöyrä palvelustyttö, joka luottaa ihmisiin, vaikka aina siihen ei olisi syytäkään.
1700-luku. Marianna on taitava ja kekseliäs nuori nainen, mutta hän ei ole vapaa tekemään mitä haluaa. Lisäksi Mariannalla on salaisuus,  joka paljastuessaan tuhoaisi hänen elämänsä. (Takakansi)

Tämä teos tarjoaa kaksi ensikertakokemusta: alkuperäiskielenä katalaani ja pääosassa Sèvres-posliininen kaakaokannu!! Lisäksi käydään historiallisella aikamatkalla Barcelonassa ja tutustutaan suklaan valmistustekniikkaan koneellistumisine ja kiltajärjestelmine päivineen. Naiskuva ja naisen asema ovat kokeneet suuria muutoksia aikojen saatossa - vaikka perillä ei tasa-arvossa olla vieläkään - näitäkiin teemoja Santos kuljettaa sivuillaan.

- Eikä elämässä ollut alkusoittoja tai intermezzoja, ei orkesteria, joka olisi yhtäkkiä ruvennut metelöimään varoittaakseen ihmisiä siitä, mikä oli tulossa. Kaikki elämässä alkaa itsestään ja päättyy milloin huvittaa. Jollei siihen ole valmistautunut, ikävä juttu, mutta minkä sille voi.
Niinpä: yhtä suurta ensi-iltaahan elon näyttämölavalla ilman kenraalia vietämme...

- Muistoilla ei rikastu, mutta ne ovat meidän arvokkain aarteemme. Joskus kannattaa maksaa jostakin vain saadakseen kauniin muiston. Sääli, ettei muistoja voi myydä, koska silloin olisin jo rikas. On ihmisiä, jotka ovat valmiita mihin tahansa vaihtaakseen muistonsa toisenlaisiin.
Minä en, entä Sinä?
 
- Hän tiesi, että elämässä jokainen päätös merkitsi ainakin viidestäkymmenestä vaihtoehdosta luopumista, mutta hän oli vielä nuori, myöhemminkin ehtisi. Vasta kun oppii olemaan ajattelematta mitä jättää tienvarteen, voi sanoa oppineensa elämään.

Kaunis, lempeä ja soma historiallisia elementtejä sisältävä kertomus, jonka punaisena lankana on ilman vispilää käsistä toisiin kolmella eri vuosisadalla kulkeutuva kaakaokannu taustoitettuna kolmen omistajattaren elonkohtaloilla.Tällaiselle suklaalurjukselle teos oli paitsi immersoiva lukurupeama, yhtä pitkää Golgatan suoraa tryffeleine, turroneinen ja muine vastustamattomine suussasulavuuksineen.

Kaakaosta: Paratiisin pilvestä puserrettua mehua? Yksisiipisen kerubin siipiuutetta! 
Tässäpä  oivaa osviittaa kuinka elegantisti viritellä kiitokset illan ehtoisalle emannälle...

Tarina tarjoaa suloisen suklaan ja kaakaon maut, jotka vievät kielen mennessään. Teos puolestaan vie mielen mennessään. Santos taitaa tarinankiehnäyksen jalon taidon ja henkilöhahmojensa piirron höyhenenkevein sipaisuin sekä kuljettaa lukijaansa aitiopaikoilla eri oopperoiden musiikin tahdissa herpaantumattomalla otteella kannesta kanteen. Satu Kontisen romanttinen, tarttumaan kutsuva kansi ja ulkoasu vastaavat sisällön antia!

- Esineiden sisällä elää tarinoita, ja ääniä jotka kertovat niistä. Joskus kun kosketan tätä valkoposkista kaakaokannua tuntuu kuin kuulisin ne.  
Kun katselen vitriinissä majailevaa tanskalaista. K.P.M.:n  käsinmaalattua ruusukuviosta kahviserviisiä kookkainen kahvikannuineen tai silitän kultareunaisten kuppien pintaa, joista pikkutyttönä sain Mummilassa maistaa ihka ensimmäisen kahvitilkkaseni,  kuulen selvästi suvun naisten monen polven takaa suputtavan salaisuuksia  korvaani...

Marjatta Mentula tervetuloa! Mukavaa, kun tulit mukaan kirjallisille poluille mielipiteiden vaihtoon.

Suklaata ja kaakaota on makustellut myös: Mai/Kirjasähkökäyrä

Makoisaa viikonloppua:



tiistai 9. elokuuta 2016

Liebster Award - tunnustus...


Kiitos Kirjasähkökäyrän Maille tunnustuksesta, joka ilahdutti ja lämmitti mieltäni!


Haasteen säännöt:

1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi.
2. Laita palkinto (ylläoleva kuva) esille blogiisi.
3. Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen.
4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 200 lukijaa.
5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat.
6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen.
7. Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse.

Main kysymykset ja vastaukseni mietintämyssyn alta:

1. Mistä maasta löytyy lempikirjailijasi? Mainitse 1-5 kirjailijaa, mutta tietysti eri maista. 
Brasilialaisista kirjailijoista olen viime aikoina tehnyt innostavia löydöksiä:
Claire Lispector, David Galera, Machado de Assis ja Luis Ruffato.
2. Mainitse edellisen kysymyksen kirjailijan/kirjailijoiden kirja, josta olet postannut ja linkki olisi myös kiva.
Claire Lispector: Passio, Daniel Galera: Hyöky, Luis Ruffato: Tekokukkia ja Rutosti hevosia sekä Machado de Assis: Kuolematon ja muita novelleja. 
3. Oletko käynyt kyseisessä maassa ja mikä siellä oli kivointa? 
Ikimuistoisen neliviikkosen vietin Pernambucon maakunnassa. Sen jälkeen kävin brasilianportugalin kielikurssit vakaana tarkoituksena palata seuraavana vuonna, mikä jäi haaveeksi... Elämänilo & elämän taso sekä oman maailmankuvan ja elämänkatsomuksen pysyvä muokkautuminen paremmaksi:) Kuvia Assisin linkityksessä.
4. Kun olet kirjastossa, mitä teet siellä ensimmäisenä sen jälkeen, kun olet tervehtinyt kirjastonhoitajaa?
Palautan lainatut ja vaihdan kuulumiset sekä kirjavinkit mukavien, tuttujen "kirjastotätien" kanssa. Joskus tilkan ideoidaan ja  parannetaan maailmaakin...
5.  Mikä on kirjastosi kiinnostavin kirjahylly?
Uutuudet ja teemahyllyt.
6. Onko kirjastossasi jotain toimintoja, joita et ymmärrä esim. urheiluvälineiden lainausta?
Eipä ole tullut vastaan kuin pelimaailman puolella ja niistä on mukava jutustella.
7. Käytkö kirjaston järjestämissä tilaisuuksissa esim. kirjapiirissä, kirjailijoiden tapaamisissa jne.?
Olen käynyt Helmet-järjestelmään siirryttäessä perehdyttämiskursssit, tekstinkäsittelyä ja sukututkimusta aikanaan.
8. Mitä kirjoja lainasit viimeksi kirjastosta?
Stephen King: Mersumies, Pierre Lemaitre: Irène, Lene Kaaberbol/Agnete Friis: Huomaavainen murhaaja, Kalervo Pulkkinen: Tom of Finland - Välähdyksiä nimimerkin takaa,  Berliz: Lanzarote & Fuerteventura matkaopas  ja Care Santos:  Suklaan  maku. 
9. Mitä kirjoja ostit viimeksi kirjakaupasta/kirpparilta/tai jostain muualta?
Liha kaikki lihasta laitumelta lautaselle, Maailman parhaat luontokuvat, Hämmästyttävät hyönteiset. Pulubois ja Hyvän elämän filosofia.
10. Mitä harrastat lukemisen ja bloggaamisen lisäksi?
Luontoasioita, kävelyä, musiikkia ja iäisyysprojektina espanjankielen  opiskelua.
11.Valitse näistä mieleisesi mikä kuvaa sinua: multasormi, viherpeukalo, jauhopeukalo, mämmikoura, liimanäppi, poropeukalo, taikasormi, kultasormi, remonttireiska, vauhtiveikko, huuliveikko, taivaanrannan maalari, runoniekka, tai keksi itse nimitys ja kerro hieman taustaa nimitykselle :)
Fundeeraaja, toimeentarttuja, sisupussi, uudelleutelikko ja maailmanparantaja, jonka sisällä vornii pieni runotyttö. Asioilla on ainakin kaksi puolta. Hommat hoidetaan heti eikä viidestoista päivä kerralla loppuun asti. Periksi ei anneta. Uudet tuulet, lasten ja nuorten visiot virkistavät, kehitys kiinnostaa. Vääryyksiä vastaan - oikeudenmukaisuuden puolesta. Henkilökohtaisia värssyjä onnitteluihin väsäilen.

Omat haastekysymykseni kuuluvat: 
1) Näet kiinnostavan kirjan; astutko ohi vai avaatko?
2) Kirjaostoksilla: homma hanskassa vai lipsuuko creditille?
3) Onko nykymaailmassa kasvualustaa klassikkojen synnylle?
4) Oman kirjahyllysi aarre?
5) Jos kirjoitat kirjan, sen teema/aihe olisi?
6) Oletko puhuja vai kirjoittaja / rimpahuttelija vai tekstaaja/wappaaja?
7) Oma syysherkkusi: keräten, poimien vai torilta ja marketeista?
8) Mistä ammennat voimaa?
9) Kuinka nollaat nuppisi?
10) Mikä on näkemyksesi kirjastojen tulevaisuudesta?
11) Miettesi lukutaidon kehityksestä/uuslukutaidottomuudesta?

Tunnustuksen ja haasteen kera mietintämyssyn ojennan edelleen:
Elinalle / Luettua elämää- blogista
Hannalle / Hannan kirjokansi-blogista
Hennalle  /Hemulin kirjahylly blogista
Rita A;lle /Kieltenopen kotiblogista
Paulalle / Kirjanpauloissa-blogista 
riitta k:lle / Kirja vieköön! -blogista

maanantai 8. elokuuta 2016

Pierre Lemaitre: "Irène / Travail soigné" - ex Libris...


"Irène", Pierre Lemaitre, Minerva Kustannus Oy, Crime Club, 2016, 392 s., suomentanut Sirkka Aulanko.


"Pierre Lemaitre (s. 1956) on Ranskan suosituin ja arvostetuin dekkarikirjailija, jonka rikosromaaneja on myyty yli 20 maahan. Kansainvälinen Crime Writer's Association palkitsi Pierre Lemaitren vuonna 2015 jo toistamiseen vuoden parhaasta rikosromaanista,  Camillesta. Edellinen International Dagger-palkinto tuli vuonna 2013 Lemaitren mestarillisesta dekkarista Alex, joka on myynyt yksistään Ranskassa yli 200 000 kappaletta. Näiden lisäksi Lemaitrelta on ilmestynyt suomeksi Concourt-palkittu historiallinen romaai Näkemiin taivaassa." (Lievelehti)

"Camille Verhoevenin onnellinen elämä raskaana olevan Irène-vaimon rinnalla keskeytyy, kun Pariisin lähistöllä sijaitsevasta varastohallista löytyy kaksi paloittelmurhan uhriksi joutunutta naista. Vähitellen selviää, ettei veriteko suinkaan ole ensimmäinen laatuaan. Tuntemattoman tappajan jahdista tulee Verhoeveniille henkilökohtainen kamppailu" (Takakansi)

Camille Verhoeven- trilogian aiemmat lukemani osat Alex ja Camille olivat sen verran katu-uskottavia ja  vakuuttavia, että  taivuttivat minut lukijana Camillen & tiimin tutkintatyön ja toilausten sekä Lemaitren vankkumattomaksi kannattajaksi. Kirjailijalla on ilmiömäinen kyky luotsata  henkilöhahmojaan ja juonenkuljetusta taitavasti pienetkin karinnirhamat väistäen.



Konnan osassa häärää copy-cat-tyylinen "Kirjailija" ja tekstissä vilahtelee genren teoksia James Ellroyn "Mustasta Dahliasta" Sjöwall-Wahlöön "Roseannaan". Murhaajaa jahtaa edellisistä teoksista tutuksi tullut tiimi: Armand, jota Camille pitää ystävänään. Maleval,  jonkinlainen tuhlaajapoika, peli- ja naisriippuvainen vippaaja-sankari sekä Camillen perintöprissinään pitämä Louis. Camillen itsensä toimiessa orkesterinjohtajana ja joutuessa pahan kerran törmäyskurssille
"Le Matin"-lehden toimittaja Buissonin kanssa. Tutkinnan uudet käänteet luetaan aamuisesta sanomalehdestä, kun informaatioketju natisee ruosteessa ja  salassapitolenkki pettää. Ihan oma kaunokirjallinen lukunsa on Irène:

-  Kello oli jo puoli kolme aamuyöstä, mutta Camille makasi yhä valveilla. 
Hän hyväili mietteissään Irènen vatsakumpua pienellä pullealla kädellään.
Irènen pyöristyvä vatsa oli ihme. Camille katseli nukkuvaa naistaan, jonka tuoksu täytti hänet. Irène tuntui täyttävän koko huoneen ja hänen koko elämänsä. Rakkaus oli toisinaan niin yksinkertaista.

-  Silloin Camille kysyi itseltään vielä kerran: oliko Irène kaunis? Vastaus oli jälleen: oli. Jostakin syystä hänestä tuntui, ettei hän tulisi miettineeksi sitä enää koskaan. Eikä hän edes muistanut, oliko hänestä milloinkaan tuntunut samalta: hänen silmänsä olivat täyttyneet kyynelistä, todellisen viiltävän onnen kyynelistä kuin itse elämä olisi lävähtänyt vasten hänen kasvojaan.

Teos kätkee sisäänsä makaaberejä piirteitä, jopa siinä määrin, että jossain toisessa tapauksessa olisin moisesta nykytrendikkäästä ylitsepursuavasta revittelystä kyllääntyneenä paukauttanut kannet pikaisesti kiinni. Luottamus Lemaitren kykyihin piti, eikä kirjailija pettänyt. Ihastelen Lemaitren taitoa kerronnallisin ja sanankäytön keinoin estää brutaaliuden kääntyminen etovasti päällekäyväksi itsetarkoitukseksi ja asettaa murhat omina passeleina palasinaan kokonaispalapelin laudalle.

- Kirjailija muokkaa lainauksista uuden teoksen ja vain poistaa lainausmerkit. Roland Barthes. Näin kuuluu Lemaitren käyttämä etulehden sitaatti. Irènen suhteen tuota on vaikea nielaista ja otankin sen näytteenä Lemaitren lukijalle ojentamasta huumorinkukkasesta, sillä niin tanakkaa ja viihdyttävää jälkeä hän tekee tässä päätösosassaankin. Lemaitre kirjailijana ja hänen luomansa Camille  -varttansa mittavampi persoonallisuus-,  luonteikkaat henkilöhahmot ja kompuroimatta etenevä juonenkuljetus herättävät lukijassa suurta vastakaikua. Tyylipuhdas taidonnäyte!

sunnuntai 7. elokuuta 2016

70 + 70 vuotta....


Ote puheesta perhepäivälliset 6.8.2016:

Olette kaikki meille tärkeitä ja rakkaita. Kiitos siitä, että olette täällä tänään kanssamme. Nostakaamme malja sille ja mukavalle yhdessäololle. Perhekunnassamme  on useissa eri elämänvaiheissa olevia jäseniä. Seikka, jota ei suinkaan pitäisi nähdä rasitteena vaan kokea suurena rikkautena, voimavarana ja perspektiiviä luovana tekijänä. Olkaamme siis läsnä ja tukena toinen toisillemme! 

Juniorimurmelit keikkuvat  iloisesti  jollissaan purosen yläjuoksulla leikittelevissä ja liplattelevissa laineissa. Puron levittyä  uljaaksi  joeksi, Seniorimurmelit ovat puskeneet
läpi mangroveryteikön  ja purjehtineet hulppeilla  Nauticateillaan  jokisuulle aavan, houkuttelevan ja kutsuvan ulapan ääreen. Keski-ikäisemme seilaavat komeasti kuunareillaan keskellä  valtamerta  moottorit  väleen puksuttaen ja yskien, purjeet paukkuen tai  rätteinä roikkuen tiirailleen kaukoputkillaan merenselkää.
Me2 puolestamme olemme ryhtyneet rauhaisasti laskemaan monissa koitoksissa kulahtaneen kaljaasimme purjeita.  Moottorin verkalleen puksuttaessa tähyilemme etsien rauhallista  poukamaa, johon voisimme ilta-auringon kajossa laskea  ankkurin. 




Kaikki teidän matkanne vaiheet olemme läpikäyneet, mutta kaikilla teillä on meidän elämänvaiheemme vielä edessäpäin. ”Ajaton ja avoin kahleeton on virta ja me olemme samaa virtaa ja laulamme saman virran lauluja.” 

Tähtisilmälle ja Tarinaniskijälle toivotamme onnea matkaan lukioon ja eskariin. 
Neiti Elohopea ja Amigo:  entinen  tuloksellinen  tahtinne jatkukoon.
Esikoinen ja Miniäinen sekä Kuopus ja Miniä  resilienssiä  kehiin ja muistakaa elää myös kulloistakin käsillä olevaa hetkeä. Tarmokas  pikku-Ite  ja me sennut  pidämme kyllä tiukasti huolta laidoista. Parhainta onnea  ja menestystä koko poppoolle kaikissa tulevissa pyrkimyksissä, sitkeyttä ja elämäniloa! Elämä on huima seikkailu, nauttikaamme matkasta ja luokaamme tänään hyviä muistoja sen varrelle!


Olen vilpittömän  hämmentynyt, kuinka tässä näin pääsi käymään??

On tullut alustavan tilinpäätöksen aika. Puulaakin yhtiömiehet ovat alkuperäiset. Debetissä on enemmän kuin kreditissä. Tuloslaskelma on positiivinen. 
Vastaavaa on enemmän kuin vastattavaa, vaikka joskus oli  toisinkin päin.
Substanssi on riittävän hyvä. Lopulliseen tilinpäätökseen on vielä  matkaa,
- näin toivomme.  Siihen asti  pyrimme kartuttamaan  yhteisiä kokemuksia ja
 henkistä pääomaa, aineetonta omaisuutta, sitä ainoaa relevanttia tässä olevaisessa 
ja  ajassa...

Teksti oma, kuva hainpyyntialus M/S Punta Umbria, Puerto Rico, Gran Canaria
ja  sitaatti Ainumarjut Kari.

Häkeltyneenä, mutta hyvillään, uteliaana, onnellisena ja kiitollisena kohti uusia seikkailuja kepein askelin ja valoisin mielin jatkan matkaa hilpeästi rallatellen:
"Surut minä heitän pitkin teitä, ilot minä otan myötä juu, meidän Vaarin käsivarsi
se on mun kaulavyöni juu" ...


keskiviikko 3. elokuuta 2016

Jukka Pakkanen: "Helsingin tuulia, Stadin valoja" - ex Libris...


"Helsingin tuulia, Stadin valoja", Jukka Pakkanen ja Artemisia edizioni, 2016,
111 s., kuvitus Matti Mustonen.


" Jukka Alarik Pakkanen (s 28.elokuuta 1942 Helsinki) on  suomalainen kirjailija ja suomentaja. Hän on kirjoittanut romaaneja, novellikokoelmia, kuunnelmia ja televisionäytelmiä. Biologian alalta filosofian kandidaatiksi valmistunut Pakkanen toimi Yleisradiossa ensin tiede- ja sitten kulttuuritoimittajana vuosina 1967–1976. Vapaana kirjailijana hän on työskennellyt vuodesta 1976. Pakkasen kiinnostuksenkohteet kilpapyöräily, jalkapallo ja Italia näkyvät myös hänen tuotannossaan. (Wikipedia)

"Helsingin elämää eri vuosikymmenillä, sen monenlaisia asukkaita kukin kohtaloineen. Tunnelmat liittyvät paikkoihin: stadioniin, elokuvateattereihin, ravintoloihin, katuihin ja toreihin. Mereltä tuleva tuuli puhaltaa joskus rajusti, väliin lyyrisen herkästi yli kaupungin. Stadin oma kieli lähentää tarinat aikaan ja valaisee hetken, josta voi kurkistaa helsinkiläisen koko elämänkaareen."  (Suomalainen)

-  Korkokenkien kopina etääntyy kesäkuun yöhön. Mitä hän jätti jälkeensä? Miehen hämmentyneen katseen, voimattoman kysymyksen? 

-  Yksi näkee Stokkan donnat, toinen Aleksin sporat, kolmas Vanhan stuidut.
 Yön tullessa sepät laskevat lekansa ja seuraavat lintujen lentoa kaupungin yli.

- Krunikan kundi katsoo Metropolissa länkkäreitä ja Scalassa nonareita, sitten elokuvakerhossa klassikoita. Kun panssarivaunut vyöryvät Prahan kaduilla, istuu Bristolissa. Alkaa Hitchcockin Vertigo. Viereisessä Ateuneumissa maalaustaiteen vuosisadat uinuvat. 

Pakkanen tarjoilee teoksessaan tunnelmia ja Stadin maamerkkejä: on Lasipalatsia ja Bio Rexiä, Skohaa, Stokkaa, Ajanmiestä ja Stadikkaa. On Eltsun ajot .
On Punavuorta, Kaivaria jne. Skrinnaillaan Johiksella ja Väiskillä.  Ja voi niitä russareita molemmilla kentillä, kun kaikilla alkeellisilla taidoilla koetettiin jannujen huomiota kerätä vääntämällä haparoivaa vaakaa ja piruetinpoikasta. Se saatinkiin aikaiseksi, tietty pyllähtämällä häpeällisesti jäälle. Jorattiin Åke Blomqvistin ja Terpsikhoren tanssikursseilla. Tällaiselle Stadin friidulle tämän koosteen tuttuusaste oli tapissa. Se pölläytti ilmoille suuren pussukallisen herkullisen hilpeitä muistoja nuoruusajoilta aiheuttaen myös ajoittaista askeleen keventymistä, mikä täten myös suureksi lisäansioksi ja plussaksi näille tuulille ja valoille luettakoon....

Matti Mustosen vähäeleiset piirrokset visualisoivat mainiosti Pakkasen oivaltavia ja sävykkäitä tekstejä ja ovat olennainen osa  kokonaisvaikutelmaa ja tunnelmanluojaa.

- Taivas Linnanmäen yllä musteensinistä samettia. Paul Anka laulaa Dianan, saa viisitoistavuotiaan tytön villintymään. Lähellä Vallilan kaksiossa yksinäinen mies kuulee avoinaisesta ikkunasta Lonely Boyn ja ottaa viinaa.

Paul Anka vieraili Linnanmäellä vuonna 1959.  Ja kuinka katkera olikaan nuoren tytön väräjävä sydän, kun vanhempani nuivean määrätietoisesti, kysymystä edes neuvotteluasteelle ottamatta,  katsoivat minun olevan aivan liian nuori päästäkseni tuota suurta idolia ja ihmettä livenä katsomaan, - vieläkin julmasti jurppii...  Haa; minä tyttöpä  painalsin levariin, Aron soittimeen ja ostaa törsäsin kivikakun, jota sitten veivasin edes-takaisin niin suurella volyymillä kuin irti lähti...

Vuodet ovat vierineet, mutta yhä vieläkin  Paul Ankan ääni  väräyttää: "Put your head on my shoulder" - Suulis skriinaa, fogelit sjungaa. Kundit brennaa, filkka kärtsää, Elämä futaa ja on gutaa.

Jep: futaa &  gutaa =  coolia & chulaa viikonjatkoa: