sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Marko Kilpi: "Undertaker - Kuolemantuomio" - ex Libris...

"Undertaker - Kuolemantuomio", Marko Kilpi, Crime Time, 2017, 335 s.

Marko Kilpi  "syntyi 1969 Rovaniemellä, mutta kuopiolaistui jo 2-vuotiaana. Vanhempana konstaapelina Kuopiossa työskentelevä Kilpi ammentaa kirjoihinsa realismia työstään. Kirjoittamisen hän tosi aloitti jo ennen poliisiksi tuloaan työskennellessään omassa media-alan yrityksessään.
Kilpi sai hyvät arvostelut jo esikoiskirjastaan Jäätyneitä ruusuja. Toinen kirja Kadotetut nousi Finlandia- palkintoehdokkaaksi. Kolmas kirja Elävien kirjoihin nappasi Savonia- palkinnon 2012. Kirjan pohjalta syntyi Aki Louhimiehen ohjaama  8-pallo elokuva. Kilpi on tullut tutuksi myös Jimin tv-sarjasta Poliisit." (Kustantaja)


"Hyville ihmisille pitäisi tapahtua hyviä asioita. Miksi heille niin ei kuitenkaan tapahdu? Tuomas huomaa tipahtavansa yhteiskunnan rattailta ennen kuin edes oli kyytiin kunnolla ehtinyt. Mihin kaikkeen Tuomas onkaan valmis, kun hän ymmärtää olevansa ulkona kaikesta?" (Lievelehti)

Edellinen lukemani Kilven dekkari oli Kuolematon, 2013 ja tähän Kuolemantuomioon pätee pitkälti sama kommentti: "Marko Kilven dekkareihin on ollut helppo tykästyä jo niiden inhimillisen ajattelun syvyyden vuoksi: uskalletaan rohkeasti mennä mielen pinnan alle. Myös aiheet, joita Kilpi käsittelee ovat relevantteja ja niiden kipeyden vuoksi osittain hiljaisuuteen tuomittujakin."

Jarmo Kivi: - on hautaustoimistossa työskentelevä perheenisä. Kukaan ei ole kiinnostunut mustiin pukeutuvasta säntillisestä miehestä, eikä käänny hänen puoleensa kuin pakottavasta tarpeesta...

Tuomas Lintu: - on  enkelikasvoinen yliopisto-opiskelija. Tyttöystävä Marian kanssa hän on aina yrittänyt tehdä kaiken oikein. Silti he ovat ajautuneet vaikeuksiin. Liika yrittäminen on suistanut Marian vakavaan masennukseen ja Tuomaksen sivuraiteille kyvyttömänä auttamaan...

JR-ryhmän rikostutkijat näyttävät sekoitukselta rock-muusikoita ja elämäntapapummeja. Tatuointeja, lävistyksiä, rentoja katuvaatteita.
Ainoa mikä muistuttaa ammatista on kaikkien virkamerkki. Yleissilmäys ryhmään luo mielikuvan Red Hot Chili Peppersistä esittämässä huumepoliisia
- Dark Necessities...

Köyhä á la Haglund : alkaa pelätä. Se pelkää ovikelloa. Siellä voi olla ulosottomies. Postia. Se tuo pelkkiä laskuja, karhukirjeitä. Viimeisiä varoituksia. Lopulta kaikki jätetään hoitamatta. Alistutaan. Köyhä haluaa löytää syyllisen omaan köyhyyteensä. Mutta ei siihen ole syyllistä. Ei ketään muuta kuin köyhä itse.

Elämä:  - Miksi elämän pitää olla tällaista? Sitä ei voi ohjata eikä hallita.
Mikään ei tapahdu suunnitelmien mukaan. Mikään ei mene oikeudenmukaisesti, eikä kohtuutta jaeta tasaisesti. Se tuntuu valtavalta haaskaukselta.

Kuolema:  - on petollinen. Se harhauttaa ihmistä heikoimmalla hetkellä.
Kuoleva saattaa piristyä. tuntea olevansa eläväisempi kuin aikoihin. Voi muistaa asioita, jotka on aikoja sitten unohdettu. Syömään kykenemätön alkaa tuntea huutavaa nälkää. Hukkuva voi kokea orgastista mielihyvää.


Profiilikuva: omistaja Marko Kilpi.

Teoksessa on paitsi yksinkertaisen tyylikäs ulkoasu, hyvä rytmiikka, henkilönimet ovat pikantisti symbolisia ja kieliasu huoliteltu. Kilven vähäeleinen ja jäntevä tyyli puree niin, että lukiessa tulee tunne kirjailijan vahvasta läsnäolosta ja seisomisesta tekstinsä takana. Henkilöt ovat näppärästi nimettyjä, lihaa ja verta olevia ihmisiä elämän arpapelissä  voittoine ja tappioineen sekä ainutkertaisine kohtaloineen.

Loppuhuipennoksessaan Kilpi onnistuu lyhyin vaihtelevasisältöisin kappalein heittämään helponoloisesti menon viitosvaihteelle, hengästyttämään lukijansa, joka sivujen loputtua helpottuneena huomaa lievelehdeltä tarinan saavan jatkoa keväällä 2018. Kilvellä on taito tuottaa katu-uskottavaa jälkeä ja Kuolemantuomio edustaa jälleen tältä luottokirjailijaltani kovaa kotimaista tasoa. Laadulla on tekijänsä, tässä genressä: Marko Kilpi!

Voihan Kivi & Lintu:

perjantai 26. toukokuuta 2017

Malin Persson-Giolito: "Suurin kaikista / Störst av allt" - ex Libris...



"Suurin kaikista", Malin Persson Giolito, Johnny Kniga Kustannus, 2017, 414 s., suomentanut Tarja Lipponen.

"Malin Persson Giolito (s.1969 Tukholma)  on  ruotsalainen juristi ja kirjailija.
Persson Gioliton omiin kokemuksiin liittyvä esikoisromaani Molemmille poskille ilmetyi vuonna 2008. Se on romaani naisesta, joka irtisanotaan työpaikastaan raskauden vuoksi. Persson Gioliton romaani Suurin kaikista palkittiin Ruotsissa vuoden 2016 parhaana rikosromaanina. Sen käännösoikeudet on myyty yli 20 maahan.
Persson Giolito on opiskellut yliopistoissa Ruotsissa, Ranskassa ja Belgiassa.
Hän työskenteli Pohjolan suurimmassa asianajotoimistossa Mannheimer Swarlingissa ja oli kolmatta kertaa raskaana tultuaan irtisanotuksi.
Hän on myöhemmin työskennellyt EU-komissiossa Brysselissä. Persson Gioliton isä on ruotsalainen dekkarikirjailija Leif G.W. Persson.  Hänen puolisonsa on Christophe Giolito, ja heillä on kolme tytärtä."  (Wikipedia)


"Ilma on harmaa., ruudinsavusta sumea. Kaikkia muita paitsi minua on ammuttu. Minussa ei ole naarmuakaan. Kaikkein rikkaimmat ja kaikkein syrjäytyneimmät kohtaavat ani harvoin, mutta Djursholmin lukiossa sekin on mahdollista.
Heitä on viisi nuorta ja opettaja. Yhdeksän kuukautta myöhemmin alkaa oikeudenkäynti, jossa syytettynä on 18-vuotias Maria Norberg. Maja, valtakunnan vihatuin teini, - Rikkaat mellastavat kohti suurta tragediaa, jossa jokainen voi päätyä surman suuhun. Vain Maja päätyy syytettyjen penkille." (Takakansi)

Tämä on näppärä psykologisviritteinen trilleri nuorista ihmisistä. Oikeussalidraamat monesti sortuvat puuduttavuudessaan pitkästyttämään ja tuskastuttamaan, vaan näin ei tässä käynyt. Persson Giolito luotsaa purtensa taitavasti pitkin oikeudenkäyntipäivien reimarein merkittyä väylää sekä milloin luokkahuoneessa milloin naisvankilassa  seilaten erilähtökohtaisten nuorten kanssakäymisten ja suhteiden sekä sekoilun aallokossa karikot välttäen.
Ökyilykin hoidetaan sen verran elegantisti sivustakatsoen, ettei se aiheuta suurempaa närästystä lukijassa.

Äidinisä:  - suhtautuu rahoihinsa samalla tavalla, kun hän suhtautuu säähän. Siellä ne ovat, hän käyttää niitä, eikä ne näytä loppuvan vaikka hän miten ahkerasti tuhlailee, aikamoinen onni oikeastaan, miksei siis antaisi rahan palaa...

Isää  - varmasti pelottaa. Se että hänet nähdään sellaisena kuin hän on. 
Lehdissä häntä kutsutaan rahoitusmeklariksi. Se tekee ehkä vaikutuksen ihmisiin, mistäpä minä tietäisin? Mutta kaikki merkittävät  ihmiset tietävät, että "meklarina" työskennellään korkeintaan kolmekymmentäviisivuotiaiksi, sen jälkeen bisnestä tehdään omilla rahoilla. Muutoin ihminen vaikuttaa yhtä piinalliselta kuin tarjoilija, jolla on roikkuvat rinnat ja suonikohjuja...

Samir:  - En mä huuda. Mutta sä olet väärässä, jos luulet ettei ihmisellä tarvitse olla menneisyyttä. Riittää kun katsoo Idolsia, X Factoria tai fucking Mästerbagarenia vai mikä sen nimi on, kun tajuaa, että henkilöhistoria on puolet koko jutusta, Te haluatte hämmästellä, kun läski laulaa älyttömän hyvin,
te haluatte suut korvat täyteen hän-pärjäsi-kaikesta-huolimatta-sontaa ja te haluatte, että on vain huonoa onnea, etteivät mun vanhempani asu Djursholmissa ja työskentele lääkärinä ja asianajajana, että se on vääryys, 
josta te ette ole vastuussa mutta josta te voitte sanoa, että se on  väärin ja voisimmepa-vain-pitää-parempaa-huolta maahanmuuttajistamme, jos ne vain ruotsalaistuisivat vähän, oppisivat uuden kielen nopeammin, opiskelisivat enemmän, silloin amerikkalainen unelma on juuri sopivasti jokaisen ulottuvilla. 
Te niin rakastatte amerikkalaista unelmaa.  Te rakastatte Zlatania. Ja oikeastaan on vieläkin parempaa, kun Zlatan sanoo, ettei ole lukenut ainuttakaan kirjaa tai ettö tytöt eivät osaa pelata jalkapalloa, koska sellaisia ovat maahanmuuttajat, oppimattomia naisvihaajia, mutta siltikin te pidätte niistä, koska te olette suvaitsevaisia ja hyväksyviä ja Zlatanilla on niin taivaallisen ihana, niin viehko hymy. Te luulette kaiken koskevan integraatiota ja onnettomia oloja ja uskotte kaiken voivan onnistua, jos ne vain näkevät vaivaa....


Näin kansankodissa strömsjöläisittäin. Luokkahierarkiaa,  isää ja poikaa, klikkiytymistä, maahanmuuttajataustaa, nuoruutta ja oikeussalia.
Kombinaatio, joka taitamattomissa käsissä olisi räjähtänyt käsiin. Kirjailijan juristitausta tekee oikeudenkäyntiviikoista kiintoisaa ja selkeää seurattavaa, eikä omena kerronnallisesti tai verbaliikan osaltakaan ole kauas puusta pudonnut. Huoliteltu, viimeistelty ja loppuun saakka ajateltu, omaleimainen teos. Jatkotuotannolta sopii siis odottaa paljon!

Suurin kaikista on rakkaus.....

Mihin johtopäätökseen suurimmasta kaikista ovat tulleet
Amma / Amman lukuhetki ja Mai / Kirjasähkökäyrä selviää klikkaamalla.

Aurinkoista viikonhäntää:

maanantai 22. toukokuuta 2017

Samuel Bjørk: "Yölintu / Uglen" - ex Libris...


"Yölintu", Samuel Bjørk, Kustannusosakeyhtiö Otava, 2017, 398 s.,
suomentanut Päivi Kivelä.

"Samuel Bjørk (s. 1969) on kirjailijanimi, jonka takana on norjalainen kirjailija, käsikirjoittaja ja muusikko Frode Sander Øien. Hän on kirjoittanut viisi näytelmää ja julkaissut kaksi arvostelumenestyksiksi noussutta romaania ja kuusi musiikkialbumia. Minä matkustan yksin on hänen ensimmäinen trillerinsä." (Kustantaja)




"Linnunsulkien ja kynttiläasetelman keskeltä löytyy alastoman teinitytön ruumis. Jäljet viittaavat   rituaalimurhaan, jota rikostutkija Holger Munch ja hänen työparinsa Mia Krüger alkavat tutkia. Kun nuori hakkeri lähettää poliisille karmaisevan videon, Holger tiimeineen joutuu kilpajuoksuun aikaa vastaan. Dekkarisarjan toinen, itsenäinen osa jatkaa Minä matkustan yksin -trillerin menestyskulkua." (Kustantaja)

Ensikättelyssä Mia Krüger, tämä kuunsäteeksikin kutsuttu, aiheuttaa taidoiltaan, asenteeltaan ja otteiltaan mielleyhtymän Stieg Larssonin Lisbeth Salanderiin. Liekö sattumaa tai onko kyseessä alitajuinen esikuva? Saattapi olla ihan ikioma kytkentäkaavionikin...
Tämä ei toki tahtia lukiessa haitannut, vaan Miasta muotoitui oma persoonansa epävakauksineen, lahjakkuuksineen ja epäiltyjen pään sisään livahtamiskykyineen.

Munchsytytti savukkeen ja mietti tuntemuksiaan. Ryhmänsä edessä hän ei niitä näyttänyt. Asiallinen. Hillitty. Rauhallinen. Rakentava. Juuri siksi hän oli pomo, hän ei koskaan näyttänyt muille miten tapaukset vaikuttivat häneen,
mutta nyt tunne tuli hiipien. Se mitä hän oli nähnyt Hurumissa, He olivat tutkineet monenlaisia tapauksia. Niitä riitti. Ja aina Munch tunsi myötätuntoa uhria kohtaan, ja tämän perhettä, oli hirvittävä tragedia menettää läheinen sillä tavalla,
mutta useimpiin tapauksiin hän kykeni kuitenkin suhtautumaan järkevästi. 
Oli äkillisiä riitoja, jotka päättyivät onnettomasti. Rikollispiirien välienselvittelyjä. Mustasukkaisuutta. Yleensä tutkittavissa tapauksissa oli jonkinlaista inhimillisyyttä... 

Mia:  oli päättänyt vetäytyä todellisuuden ulkopuolelle. Piiloutunut yksin pienelle ulkosaarelle. Ja hän (Munch) oli hakenut tämän takaisin. He olivat tarvinneet Miaa ja käyttäneet häntä, ja sitten heittäneet pois, jättäneet yksin. 
Ei, hän (Munch ) perui mielessään, eivät he. Mikkelson se oli jättänyt Mian pulaan. Osasto. Systeemi...

Bjørk marssittaa areenalle white- ja blackhackeria, mirrorsia, Ghost-ip - osoitetta, livefeediä, pentagrammeja, salaseuroja,  Ordo Templi Orientisin, okkultismia, höyheniä, kellareita, pöllön ja  kaksijalkaisen Skunkin ynnä vaikka mitä.  

Yölintu kätkee sisälleen monta tarinaa ja ihmiskohtaloa hajoamatta pirstaleiksi. Teos avautuu lukijalle kuin kauniisti tehty viuhka, rannaton meri maininkeineen tai näkymä tunturin laelta selkosille. Kirjailija hallitsee vakaaotteisen kerronnan, hänen hahmoissaan on luonnetta ja riittävää syvyttä. Tämä Yölintu  lehahti kevyesti lentoon ja sen liito kantoi!

Höyheniä ovat pöläytelleet:  Annika/Rakkaudesta kirjoihin ja  Mai/Kirjasähkökäyrä  sekä Ulla/ Luetut Ullankirjat.

Tee mitä tahdot on oleva koko laki. Rakkaus on laki, rakkaus tahdon alla. (Theleman laki)

Yönselkään huhuili:

lauantai 20. toukokuuta 2017

Harlan Coben: "Petät vain kerran / Fool Me Once" - ex Libris...


"Petät vain kerran", Harlan Coben. Minerva Kustannus Oy, 2017, 389 s., suomentanut Salla-Maria Mölsä.

"Amerikkalainen Harlan Coben (s.1962) on yksi maailman menestyneimmistä trillerikirjailijoista. Hänen kirjojaan on käännetty yli 40 kielelle, ja niitä on myyty yli 50 miljoonaa kappaletta. Hänen viisi viimeistä romaaniaan ovat kaikki olleet
New York Timesin bestseller-listan ykkösiä." (Kustantaja)




"Vakavista sotatraumoista kärsivä erikoisjoukkojen pilotti Maya Burkett jää yksin kaksivuotiaan Lily-tyttärensä kanssa, kun hänen aviomiehensä Joe murhataan raa’asti hänen silmiensä edessä. Painajaisten riivaama Maya ei enää tunne voivansa luottaa kehenkään. Etenkään, kun kyse on Lilyn turvallisuudesta.
Kotiin kätketty valvontakamera tuntuu hyvältä ratkaisulta. Eräänä päivänä valvontakameran tallennetta katsoessaan Maya näkee jotain mahdotonta: tyttären seurassa ei olekaan lastenhoitaja vaan Lilyn isä Joe. Voiko Maya luottaa enää edes omiin silmiinsä? Näkikö hän todella miehensä kuolevan?
Löytääkseen vastauksen Mayan on ensin selvitettävä syvälle haudatut perhesalaisuudet ja tehtävä rauha oman menneisyytensä demonien kanssa." (Takakansi)




Aiemmin luetut Cobenit: "Lupaa ja vaikene"  ja "Saalistaja". Olemukseltaan ja tuotannoltaan varsin sympaattinen Coben on  mielenkiintoinen tuttavuus sikälis, että lukukokemukset jättävät aprikoivaan mielentilaan kiehnäämään eikä ihan kaikkia kiemuroita purematta niele, vaikkakin juonenpyörittely on vauhdikasta ja henkilökaarti piirteikästä. Tässä dekkarissa kiehtoivat ja pisteet keräävät kapteeni Maya Burkett ja New Yorkin poliisipiirin rikostutkija
Roger Kierce.

Maya:  - oli armeijassa lentänyt taisteluhelikopteria. Hänen tehtävänsä oli usein ollut suojata muita  tai raivata tietä maajoukoille. Hän oli aloittanut uransa lentämällä UH-60 Black Hawks-helikopteria Fort Campbellin tukikohdassa.
Sitten kun hän oli saanut kerätyksi tarpeeksi lentokilometrejä, hän haki maineikkaisiin SOAR-erikoisjoukkoihin Lähi-itään. Sotilaat kutsuivat koptereita usein "linnuksi", mikä ei häirinnyt Mayaa, mutta oli harvinaisen ärsyttävää, kun siviilit tekivät samoin...

Roger:  -  Lyhyt ja karvainen mies asteli sisään omalla tärkeydellään rehvastellen ja vilkuillen samalla joka puolelle poliisimaiseen tapaan. 
- Kierce muistutti luolamiestä. Hän oli tanakka ja leveäharteinen, ja kädet olivat liian lyhyet vartaloon nähden. Hänellä oli sellaiset kasvot, jotka sänki peitti uudestaan lähes heti parranajon jälkeen. Hänen rehottavat kulmakarvansa olivat kuin perhostoukat ja käsien karvoitus kiharaa käkkärää....

Coben kirjoittaa pakotteettomanoloista ja luontevaa tekstiä, jossa tapahtumat etenevät hyvällä rytmillä eikä teoksen henkilökaartistakaan karaktääriä uuvu. Lukijana koen kuitenkin ja ihme kyllä jääväni jotenkin sivulliseksi onnistumatta astumaan sisään tarinaan ja kokonaan sen vietäväksi. Tätä ambivalenttiutta en osaa tarkemmin analysoida, mutta tämän vain kertaalleen pettämisen luin aikasen urvahtaneessa mielentilassa, minkä täten ystävällisesti postauksen lukijana hyväntahtoisesti  ottanette huomioon ja laskette kirjailijalle ansiopuolelle :)

- Kun mahdoton karsitaan, jäljelle jäävän, oli se miten epätodennäköistä tahansa, täytyi olla totuus. Näin Arthur Conan Doylen Scherlock Holmesin mukaan.

Aurinko, lämpö ja luonnon vehreys hemmottelevat meitä, ensimmäinen pääskynenkin bongattiin äsken, vuosi sitten päivämäärällä 15.5., ei siis päivääkään, joten

nautinnollista viikonloppua:

keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Kevään ensimmäiseltä jokilenkiltä....


Kuvasatoa, joka kiistattomasti todistaa, että nysse tuli, kevät eikä Mansen bussi:


Vaahtera silmuillansa


Kullankeltaiset  Mukulaleinikkikaunottaret

 

Sorsaherra aamiaisella



Valkeat vuokot



Rantasipi, kiven kunkku



Iloisin mielin ja kevein askelin kohti loppuviikkoa,

jippii:

maanantai 15. toukokuuta 2017

Teflon Brothers et al. - " Mummoille"...


Teflon Brothersin Mummoille-kappaleella kuullaan Ilari Sahamies, Arttu Wiskari, Tango-Teemu, Stig ja Teflon Brothers.

Näinä ankeina aikoina, kun me mummot olemme ongelmajätettä ja saippuatehdastavaraa ja meillä on kuulemma mummonmarkat, mummoprillit ja -kalsarit, mummohajut ja me rahisemme rollaattorein hiekkateillä ja tukimme kauppojen kassajonot,  kiitos teille räväkät nuoret herrat tästä riemupläjäytyksestä ja ageismin vastaiskusta:





Teille, joiden mummot selkeästi ovat onnekkaita, jotka tiedätte, että me sujauttelemme euroja menemään, meillä on monet eriväriset silmälasinkehykset ja verhoamme kroppamme pitsisin alusasuin sekä tuoksutamme arkisin aamuin kevyesti lempiparfyymianne valtimoiden kohdalle, me matkustamme ja luemme sekä käymme kultturitapahtumissa, mutta ennen kaikkea me iloitsemme teidän käynneistänne ja yhteydenotoistanne, me kannamme teitä - tulevaisuuttamme ja ikuisuuden avaimiamme  - sydämellämme, koska me rakastamme teitä ja me iskemme teille silmää vielä tähtinä kirkkaalta yötaivaalta, mutta tämän kaikenhan te jo selvästi tiesittekin:)

Kiitos ja lämpimät halaukseni koko mummokunnan puolesta,

olette ihania:

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Orhan Pamuk: "Kummallinen mieleni / Kafamda Bir Tuhaflik" - ex Libris...


"Kummallinen mieleni", Orhan Pamuk, Kustannusosakeyhtiö Tammi,
Keltainen kirjasto, 2017, 778 s., suomentanut Tuula Kojo.

Orhan Pamuk (s. 1952 Istanbulissa)on Turkin merkittävin ja kansainvälisesti tunnetuin nykykirjailija. Häntä kiitetään erityisesti idän ja lännen ristiriitojen kuvaamisesta ja ainutlaatuisesta kyvystä rakentaa siltoja kulttuurien välille. Pamuk sai kirjallisuuden Nobel-palkinnon vuonna 2006. (Takakansi)




"Mevlut muuttaa maaseudulta Istanbuliin 12-vuotiaana 60-luvun lopulla. Kummallinen mieleni on hänen tarinansa, ja samalla muuttuvan maan ja kaupungin tarina. Mevlut elää Istanbulin köyhissä kortteleissa katukauppiaana, ja hänen elämänsä avautuu runsaina risteilevien tarinoiden kautta.
Hänestä kasvaa tavallinen mies, jonka erottaa muista hänen kummallinen mielensä: Mevlutille vastoinkäymisetkin ovat lahja, joka voi antaa jotain uutta ja ihmeellistä – jopa silloin kun hän menee vahingossa naimisiin väärän naisen kanssa. Mevlutin isä, serkut, ystävät ja rakastetut saavat kukin sanoa sanasensa monipolvisessa tarinassa". (Lievelehti)

Jos joku nyt ihan äkkiseltään kysyisi, että saisiko teille olla 778 sivua Istanbulia, olisi vastaus epäilemättä kiitos, mutta ei kiitos. Kun Pamuk tuota tarjoaa, käyttäytyy oma kummallinen mieleni teoksen nimeen taipuen, eivätkä vuodet 1982 - 2012 tuota kuin lukunautintoa tammista korentoa harteillaan kantavan  bozakauppias Mevlut Karatasin  jalanjäljissä  Istanbulin katuja, kujia ja toreja kulkiessa.

Pamuk on laatinut alkulehdelle jogurtti- ja bozakauppiasveljesten Hasan Aktasin ja Mustafa Karatasin sukupuun, loppuun henkilöhakemiston ja kronologian. Nämä kaikki edesauttavat tarinan seuraamista henkilötasolla,
kun samanaikaisesti Turkin levottomat poliittiset tapahtumat epävakauksineen, demokratiakehityksen takkuiluineen ja kaupunkiin hyökyaaltojen lailla  vyöryvine miljoonine ihmisineen etenevät taustalla. Teos on jaettu seitsemään osaan, joiden luvut on kekseliäästi otsikoitu osin neuvoja-antavin nimin kuten: Neidonryöstö on vaikea laji. Kukkoilu ei ole sinun heiniäsi. Ruoka on likaisena herkullisempaa. Älä missään nimessä poistu autosta.  Muista pitää pintasi.
Älä sekaannu mihinkään. Kun itkee, kukaan ei voi suuttua. Koirat haukkuvat, 
jos et ole meikäläisiäLapsi on pyhä asia ...



                                                       Kuva: Pertti Nisonen

- Sotilasvallankaappauksen ankeimpina aikoina, silloin kun Diyarbakirin asukkaat säikkyivät vankiloista kantautuvia kidutushuutoja, Ankarasta saapui kaupunkiin mies, joka vaikutti ylitarkastajalta. Tämä mystinen vierailija kysyi kurdikuskilta, joka vei hänet lentokentältä hotellille, millaista elämä oli Diyarbakirissa.
Kuski sanoi, että kaikki kurdit olivat tyytyväisiä uuteen sotilasvaltaan, että he vannoivat Turkin lipun nimeen ja että kaikki kaupunkilaiset olivat mielettömän onnellisia nyt kun separatistiterroristit oli heitetty vankilaan. "Olen asianajaja", sanoi siihen Ankarasta saapunut vieras. "Tulin puolustamaan kidutettuja vankeja ja niitä, joiden kimppuun usutetaan koiria siksi että he ovat puhuneet kurdia." Tämän jälkeen kuski alkoi puhua ihan päinvastaiseen sävyyn kuin hetki sitten. Hän raportoi vankilassa kärsimistä kidutuksista ja tyypeistä, jotka heitettiin elävänä viemäreihin ja hakattiin kuoliaaksi. Ankarasta saapunut asianajaja ei malttanut olla puuttumatta puheeseen vaan sanoi:"Mutta sinähän puhuit äsken aivan päinvastaista." Tähän Diyarbakirin kuski sanoi:"Totta, herra asianajaja. 
Se ensimmäinen oli minun virallinen mielipiteeni. Tämä jälkimmäinen on minun henkilökohtainen mielipiteeni."...

Teos on kauttaaltaan lämminhenkinen, ihmisen ja ihmisyyden puolella. Kronologinen kerronta rullaa kevyesti, kotoisasti ja hyväntuulisesti.
Sen elämää ymmärtävä perusote on mukaansa tempaava. Pamuk kirjoittaa rehellisen oloista ja elävää tekstiä  tavalla, joka ei jätä lukijaansa kylmäksi tai ulkopuoliseksi, vaan mielenkiinto ja vire säilyvät tämän antoisan lukukokemuksen ja nojatuolimatkan tarjoavan järkäleen viimeiselle riville saakka.
Kiihkoton ja seesteinen laatuteos, jossa yksilötarina istuu saumattomasti historialliseen viitekehykseensä; laadulla on tekijänsä!

Istanbulin melskeissä on kulkenut myös Kirjaluotsi.

"Oli tuolloin kummallinen mieleni, kun tuntui, etten kuulunut siihen aikaan, en liioin siihen paikkaan. William Wordworth: Preludi.

Boo - zaa:

lauantai 13. toukokuuta 2017

Tapahtumarikas päivä...


Männä keskiviikkona puskimme läpi raekuurojen Kymenlaaksoon tärkeisiin ja mieluisiin  lastenhoidollisiin tehtäviin, ja mikä päivä:

tarjolla oli ilman hengähdystaukoja, non stoppina paitsi kiitettävässä määrin desibelejä huimaa keppariratsastusta hulmuavin hiuksin ja korkein ravurin kadehtimin askelluksin, pesäpalloa, kärrynpyöräin heittoa ja puoltatoistavolttia taaksepäin (myös opetusta tarjolla - "ei kovin vaikeaa"), lukudiplomin loppusuoran esittelyä (3-4 luokan - nti Elohopea itse tokaluokkalainen), laajaa keskustelua lukemisesta, kirjallisuudesta ja sananhallinan tärkeydestä ja merkityksestä elämässä ylipäitään. Ovikellon pimputusta ja kahta topakkaa nuorta miestä tyttöjä ulospyytelemässä tivaten tiukkaan sävyyn Vaarilta, jotta mikäs mies se sinä olet? Kinkkumunakkaan omatoimista paistoa (voin mä kyllä laittaa teillekin). Välietappeina herrojen N. ja U. ruokkimista,  ja lenkittämistä jnpp.

Illansuussa jo onnellisen puolipyörtyneessä tilassa päivän innostavien aktiviteettien ja brainstormin  jäljiltä harittavin silmin  ikkunasta ulos tuijottaessani rekisteröin Kuopuksen ja Vaarin seistä pönöttävän takapihalla alas tiivisti tuijotellen. Mitä ihmettä? Tavoitin katseellani vilahduksen jostain pienestä ja tummasta:


 uuteen omaan kotiin ja ensiaterialle




Sokerina pohjalla Kuopuksen järjestämä vekkuli jymy-yllätys, kun hän "töistä" palatessaan laski takapihan nurmikolle seitsenviikkoisen mäyräkoiran (kotoisemmin maastonakin) pennun, herra S:n.
Ääntä nopeammin sinkosi tämä Mummi päivän riennoissa rapautuneet jäsenensä tyystin unhottaen sukkasillaan ulos kerrankin vastaamatta tyttötrion "oota-vähän"-vaateeseen, mikä täten  poikkeuksena ja  elämänsä varrella yhteensä neljän maastonakin mattena täten armollisesti hyväksyttäköön...


Päivä, joka sisälsi luomunitroja koko purkillisen. Annan anteeksi Kuopukselle tämän huomaavaisen ja sydänjuuria myöten ilahduttaneen uunottamisen ja  kiitän lämpimästi tämän  kokemuksen jakamisesta kanssamme !




Elämä on ihmeellista, ihanaa ja rakkauden täyteistä, näissä merkeissä kaikille lukijoille hyvänmielen

viikonloppuja & äitienpäivää:


lauantai 6. toukokuuta 2017

Jaakko Melentjeff: "Hukkuneet" - ex Libris...



"Hukkuneet", Jaakko Melentjeff, Atena Kustannus Oy, 2017, 420 s.

"Jaakko Melentjeff (s. 1969) työskentelee sosiaalityöntekijänä Tampereen kaupungin palveluksessa psykiatrian poliklinikalla. Hän pyöräilee työmatkat Ylöjärveltä läpi vuoden ja suhtautuu shakkiin intohimoisesti. Hukkuneet on hänen esikoisteoksensa." (Lievelehti)


"Porin eteläpuolelta merestä löytyyt ruumis, jolla on taskussaan suomalaisen miljönäärin henkilöllisyyspaperit. Kuolemassa on jotain muutakin hämärää.
Kun Reykjavikista löytyy samalla oudolla tavalla hukkunut mies mukanaan Ruotsiin johtavat henkilöllisyyspaperit, soivat poliisin hälytyskellot ympäri pohjoismaita. Onko kyseessä sarja murhaaja? Pohjolan poliisivoimilla on käsissään kaikkien aikojen kimurantein juttu. Entä kuka on kolmisorminen mies?" (Takakansi)

Varsinaisen dekkarintaonnan siivellä Melentjeff paitsi selventää Hawala-maksujärjestelmää sipaisee kirjassaan sopivan ajankohtaisesti ihmissalakuljetusta sekä  viime aikoina runsaasti julkisuutta saaneita veroparatiisiyhtiöitä ja Panama-papereita.  
Napakan näpäytyksen saavat työyhteisöissä  tutunoloinen naisten keskinäinen nokkiminen ja kateus. Siskot hei, solidaarisuutta kehiin!
Kerronta on sutjakkaa ja lyhyine lukuineen lukijaystävällistä. Kirjailija viljelee värikkäitä kielikukkasia, sitä kauneinta - huumorinkukkaa -  kuihtumaan jättämättä:

- Treffeillä Paula Korhonen oli huomioinut, että miesten pituudelle kävi niin kuin 1970-luvun Tampereen Pyrinnön amerikkalaisille koripallovahvistuksille: lentomatkalla USA:sta Suomeen pituutta saattoi kadota jopa kymmenen senttiä.

- Kokonaiskuva, Annmari. Kaikki liittyy kokonaiskuvaan: toilettireissut, Edison, luotiliivit, kaikki. Tiedätkö, että temppusi menevät joskus liian pitkälle. 
Edisonilla on argentiinalaisen lehmän hermot, mutta jopa hän saa välillä tarpeekseen tangostasi. Silloin hän yleensä tulee tänne ja haluaa vaihtaa työparia. 

tahi herkempiä mielenliikkeitä ja tunnetilojakaan kuten yksinäisyyttä ja rakkaudenpuutetta väistelemättä :

-  Hän pysähtyi lasi kädessä kokovartalopeilin eteen ja katsoi itseään. Hän kuvitteli sen oikean, epätodellisen, todellisen hetken, kun hän voisi tunnustaa elämänsä miehelle: Minä...Rakastan sinua - Minä RAKASTAN sinua. Rakastan sinua.
Paula Korhosen poskilla valui norona Sitkeälle Sissille tarkoitettu meikki, se huuhtoutui kyynelpuroihin, Hän ei enää muistanut alkuiltaa, vaan näki elämänsä kuvitellun suuren rakkauden, Hän niiskutti ja rakasti yksin niin, että teki rinnassa kipeää...

Omakohtaisesti koen asian niin, että paikkojen maantieteelliset hajauttamiset ja runsas henkilöiden esiin marssittaminen vain aniharvoin antavat lisäarvoa kirjalle ja vaativat kirjailijalta suurta ammattitaitoa, jotta kokonaisuus toimii ja hän onnistuu pitämään hyppysissään lukijansa herkeämättömän mielenkiinnon. Mutta ja mikä iloinen yllätys: Jaakko Melentjeff tässä esikoisessaan ei alkumetrien lukijana minulle aiheuttaneesta huokauksesta huolimatta päästäkään rönsyjä valtoimenaan  villiintymään  käsistään, vaan näppärästi ja varmaotteisesti alkaa punoa juonta ja henkilölimitystä kuin taiturilukki seittiään.  Tämä esikoinen ei huku massaan; topakka tuttavuus!

Tuumii:


torstai 4. toukokuuta 2017

Juan Tomás Ávila Laurel: "Yössä vuori roihuaa / Arde el monte de noche" - ex Libris...


"Yössä vuori roihuaa", Juan Tomás Ávila Laurel, Fabriikki Kustannus, 2017,
213 s., suomentanut Laura Vesanto.

"Juan Tomás Ávila Laurel (s. 1966)  on Päiväntasaajan Guinean merkittävimpiä kirjailijoita, ja hän on julkaissut romaaneja sekä novelli-, runo- ja esseekokoelmia 1980-luvulta lähtien. Kotimaansa hallitusta kritisoinut Ávila Laurel joutui vuonna 2011 pitkän nälkälakon päätteeksi lähtemään maanpakoon Barcelonaan, jossa hän elää edelleen. Hän vietti lapsuutensa Annobónin saarella." (Lievelehti)



"Yössä vuori roihuaa on tarina saaresta, jolta miehet ovat lähteneet laivoilla.
Kertoja muistelee lapsuuttaan pienellä Atlantin saarella, epätavallista isoisäänsä ja monia äitejään. Saaren asukkaat noudattavat sinnikkäästi perinteitään, pulaa on niin lamppuöljystä, vaatteista kuin saippuastakin, ja arki on lapsen silmin nähtynä täynnä käsittämättömyyksiä. Kun metsäpalo tuhoaa viljelykset ja koleraepidemia täyttää suuren kylän pienen hautausmaan, ei saarella osata kuin kääntyä taikauskon puoleen. Yössä vuori roihuaa oli vuoden 2015 Independent Foreign Fiction -finalisti, ja se on ensimmäinen suomennettu teos Päiväntasaajan Guineasta. Suullisen tarinankerronnan perinteestä ammentava teos herättää henkiin Annobónin saaren katalat naispaholaiset ja merten nälkäiset kuninkaat." (Takakansi)

Tässäpä huima ja intresantti hyppy tyystin tuntemattomaan: uusi tuttavuus
Juan Tomás Ávila Laurel ja ensisuomennos Päiväntasaajan Guineasta sekä kertomus Annobónin saaresta, jolla kirjailija poikana asui ja kävi peruskoulunsa. Atlantin valtameressä sijaitsevan  Annobónin saaren pinta-ala on 17 km2 ja väkiluku 5232 henkeä v. 2015. (Wikipedia)

Kanootti:  - Entä tietääkö joku, mistä kanootin valmistaminen aloitetaan?
Ensin pitää valita puu, jos puu ei ole omasi, vaan sattuu kasvamaan jonkun toisen maalla, pitää sinun mennä puhumaan maata viljelevälle naiselle, koska tuolla pienellä Atlantin saarella naiset ovat ainoita, jotka maata viljelevät. Jos hyvin käy, nainen on leski tai naimaton tai hänen miehensä on muualla. Jos käy huonosti, naisella on poikia kasvavassa iässä ja nainen tietää, että samasta puusta voisi rakentaa kanootit pojille, kunhan nämä ovat tarpeeksi vanhoja kalastamaan ja kuljettamaan tavaraa meritse. Tällä Atlantin saarella jokaisella on oma kanoottinsa ja jos ei ole, pitää maailmaan tuoda uusi kanootti, niin ettei kukaan joudu lainaamaan kanoottia keneltäkään toiselta. 

Naispaholainen:  - Minun saarellani naispaholaiset on aina tunnistettu kolmesta asiasta: nämä paitsi uivat alasti keskiyöllä ja lennättävät hengenvaarallisia esineitä lapsiin, myös katsovat läpitunkevasti.

Minä:   - Minä en ole kirjailija, en opettaja enkä pappi. Minun saarellani ei ollut ketään, jota olisi voinut kutsua kirjailijaksi. Ei sellaisesta ammatista, tai asemasta, tiedettykään, ei sellaisesta puhuttu. Minun saarellani kirjoittaa osasivat opettajat, pappi ja ne, jotka työskentelivät kuvernöörin toimistossa ja joiden työstä ei kukaan tiennyt mitään.- Olen kertonut teille asioista, jotka koin, kuulin tai näin kun olin vielä lapsi.

Ávila Laurel kirjoittaa rauhallistempoista, toistopitoista ja  mielikuvitusta ruokkivaa, suolantuoksuista, juoheasti jahkailevaa ja pähkivää tekstiä kuljettaen kanootillaan lukijansa mukaan pikkuruiselle saarelle, jossa kalastaminen oli aikuisen miehen velvollisuus ja ketterä kanootti hänen kunniansa mitta ja joka on ollut kaukana kaikesta niin pitkään, että siellä tunnetaan aivan omalla tavallaan.

Kerronta etenee aaltomaisesti, virkkeet ja kappaleet vyöryvät lukijan silmien eteen toistuvina kuin mainingit saaren rantaan. Edeltäneen dekkarisuman jälkeen teos oli tervetullutta, hyvää tekevää, viipyilevää ja ehdottoman erilaista tarinointia täysin oudosta ja uudesta miljöö- ja kulttuuriperspektiivistä katsottuna.
Tällä kaukomatkalla Ávila Laurelin kanootin kyydissä ja palmunlehväin havisevassa suhinassa naispaholaisia meren keskellä väistellen vilpittömästi viihdyin, joten Fabrikki Kustannukselle suurkiitokset ja

 Alewa / Hii-op:

tiistai 2. toukokuuta 2017

Jenny Rogneby: Leona - Tarkoitus pyhittää keinot / Leona - Alla medel tillåtna" - ex Libris...

"Leona - Tarkoitus pyhittää keinot", Jenny Rogneby, Bazar Kustannus, 2017,
426 s., suomentanut Anu Koivunen.

"Jenny Rogneby (s. 1974) työskentelee rikostutkijana Tukholman Citypolisenissa. Hän syntyi Etiopiassa mutta hänet adoptoitiin yksivuotiaana Ruotsiin.
Rogneby kasvoi Bodenissa, missä molemmat vanhemmat työskentelivät puolustusvoimissa." (Lievelehti)



"Mies räjäyttää itsensä Tukholman valtiopäivätalon edessä mutta jää henkiin. Onko iskuja tulossa lisää vai toimiko hän yksin? Epätavallinen rikostutkija
Leona Lindberg saa tehtäväkseen kuulustella miestä. Leonan psyyke on samaan aikaan koetuksella hänen lapsensa kuoleman ja perheen hajoamisen jälkeen.
Hän pinnistelee kovasti päästäkseen taas toimintakuntoon – se on välttämätöntä, sillä hänellä on päämääränä jotain aivan muuta kuin peruspoliisin arki." (Takakansi)

Rognebyn esikoinen, Leona-sarjan ensimmäinen Kortit on jaettu  kirvoitti kysymyksen, mitä lisäarvoa näin käänteisesti rikostutkijan rikollinen toiminta dekkarille tuottaa? Sama meno jatkuu vielä radikaalimmin motolla tarkoituksen pyhittävyydestä tässä teoksessa Leonan pelatessa  upporikasta ja rutiköytää, mutta päätin sysätä tuon uskottavauuskriisin aiheuttajan sivuraiteille todeten toistaen, jotta jos kriminaalia urakehitystä olisi ollut tähtäimessä, niin poliisikouluun olisin  ensisijaisesti ollut pinninyt...

- Olen luennoinut poliiseille kyllästymiseen asti. Poliisit olivat tylsiä. 
Heiltä sai harvoin uudenlaisia näkemyksiä, sillä rajoittuneessa maailmankuvassaan he jakoivat kaiken mustavalkoisesti oikeaan ja väärään. Toista oli puhua rikollisille, mitä juuri nyt tein. Luentopaikat eivät olleet hienoja verovaroin kustannettuja kokoustiloja vaan sellaisia kuin tämä kylmä, paskainen huone teollisuusalueella Globenin kupeessa Tukholmassa, mutta silti en valittanut. Tiesin mitä tein. Liikeideani oli maksua vastaan opettaa tekemään rikoksia niin, ettei tekijä jäänyt kiinni eikä kukaan loukkaantunut.
Kohderyhmä: keskikastin rikolliset....

Exitus acta probat, tarkoitus pyhittää keinot; tuosta jesuiittaveljeskunnan periaatteeksi väitetystä lausumasta voimme olla montaa mieltä...
Rogneby kirjoittaa pakotteettomanoloisesti ja sujuvan keveästi riittävällä verbaliikalla. Hänellä on hyppysissään taito marssittaa estradille runsas joukko toimijoita ja viskellä ilmaan juonenpätkiä kuin konsanaan värikkäitä serpentiinejä ilman että kokonaisuus pirstaloituu punaisen langan hävittäväksi sekamelskaksi. Tämä oli näin vapun valmistelujen, brunssinvieton ja jälkijärjestelyjen aikaan sopivan leppoista ja kepeänluonteista sekä viihdyttävää luettavaa, vaikkakin oma uskottavuusraja tuli reippaasti yliharpotuksi.

Hoplaa:

lauantai 29. huhtikuuta 2017

Rullaati, rullaati...




"Tänään syntyi kevät."






"Meri suuteli rantansa jäättömiksi.
Lokit ovat siipensä pesseet
kaukaisten karien keskellä.
Taivaan telttakatto oli vielä eilen harmaa,
joku on vetäissyt sinistä verkaa sijaan.
Lounatuuli on oppinut puhumaan
ja tuo viestejä ihmiselle.

Repäise auki mielesi akkunat,
johon pahantuulen hämähäkki kutoi verkkojaan.
Päästä kaipauksen häkkilintu valloilleen
ja anna sen kisailla kaukaisten karien keskellä
lokkiparven parissa.

Anna sen lentää levottomin siivin
kurkien keralla kattojen yli
jonnekin toiseen maailmaan,
vainioille, jotka odottavat,
korpeen, jossa elämä herää.

Lähetä tunteesi kultakiharaiset lapset
tervehtimään kevättä,
joka tänään syntyi
luonnon sydämessä,
auringon säteissä
ja ihmisessä."
(Uuno Kailas)




Tämän huushollin hei-hulinassa on  jääkaappi jengoiltaan joutumassa, kakku koristelua vailla komia, kuplivat kylmiössä ja fisunpyrstöt vaaterissa vadeillaan, sillä huomenissa vedetään pöytä pitkäksi ja 10-hengen + kahden karvakuonon iloisin hännänheilutuksin kohotamme kolmen ikäpolven voimin kalseita kelejä runon otsikon lailla uhmaten maljan keväälle ja vapulle sekä hilpeästi hälisevälle, lämpimälle yhdessäololle pitkästä aikaa:)


Auringon säteitä ja kevyen oloista mielentilaa:

torstai 27. huhtikuuta 2017

Heikki Willamo: "Vuosi metsässä" - ex Libris...


"Vuosi metsässä", Heikki Willamo, Maahenki Oy, 2012, 187 s.

Heikki Willamo (s. 1952) on on suomalainen valokuvataiteilija, luontokuvaaja ja kirjailija. Hän on pitänyt 15 valokuvanäyttelyä Suomessa ja ulkomailla ja julkaissut parikymmentä kirjaa, osin yksin osin yhdessä muiden kanssa.




"Vuosi metsässä on valokuvaaja-kirjailija Heikki Willamon persoonallinen, kokemuspohjainen kuvaus vuodenkierrosta metsässä sekä ihmisen tuntemuksista metsän hiljaisuudessa. Willamo kuvasi aineistoaan tasan vuoden ajan. Hän vietti mahdollisimman paljon aikaansa 200 hehtaarin suuruisessa rauhoitetussa eteläsuomalaisessa metsässä, valokuvasi ja tutki metsää ja sen lajistoa, nautti kiireettömistä metsäpäivistä ja värjötteli hyytävän kylminä kuutamoöinä miettien metsän elämää.

Kirjan syvän tummanpuhuvat, mykistävän maalaukselliset mustavalkokuvat ovat tuosta samasta metsästä, yhden vuodenkierron aikana otettuja. Mustavalkoisuus nostaa esiin metsän kauneuden ja tunnelman ja valojen ja varjojen dramatiikan kiehtovalla ja koskettavalla tavalla. (Kustantaja)

Heikki Willamon uusimmainen Myyttinen matka herätti kerronnallaan ja visuaalisuudessaan ihastusta ja ihmettelyä.  Tämä Vuosi metsässä puolestaan  tarjosi tervetulleita elämyksiä ja pysähdyksiä kuvien äärellä semminkin kun omat metsäkävelyt viime viikkoina ovat harmillisesti jääneet kelien ja kiireiden vuoksi olemattoman harvalukuisiksi ja mieli on vilistänyt hillerin lailla arkisissa asioissa ja hötkyilyissä.

-  Mitä minä metsästä oikein haen? Valokuvia tietenkin. Luontokokemuksia ja yksinoloa. Haenko yhteyttä johonkin itseni ulkopuoliseen vai päinvastoin johonkin yksityiseen? metsässä ollessani ajattelena omaa elämääni vähintään yhtä paljon kuin luonnon salaisuuksia. Metsä virittää minut, herkistää ja sulkee pois arjen huolet. Se antaa tilaa ajatuksille, jotka jostain syystä kietoutuvat nyt oman olemuksen ympärille. Asioita nousee menneisyydestä - hyviä ja huonoja, mieli mittaa elettyä elämää, kartoittaa omaa paikka tämän kaiken keskellä....

Tuossapa tuttuja tuumailuja metsälenkeiltä ja luonnossa kulkemisen kiehtovuudesta noin yleensä. Toisaalta oman pienuuden oivaltamista ilman,
että sielu kutistuu -  ollen samalla saumattomasti istuva osanen jotain suurta ja ikiaikaista kokonaisuutta; metsä-äidin lämpimässä sylissä, puiden havinassa turvaan tuuditeltuna...

- Aurinko lämmittää suloisesti selkää, tiaiset laulavat ja hippiäinen veivaa säettään. Sitten puukiipijä - kevääntuoja, joka enteilee laulullaan niin peipon kuin pajulinnun tuloa. Se on lainannut kummaltakin pätkän, sekoittaa reippautta ja haikeutta sopivassa suhteessa. Laulu loppuu ja eteeni lennähtää kaksi kiipijää. 
Ne kiertävät runkoa peräkanaa, siirtyvät viereiseen puuhun ja taas takaisin. 
- Ne kieppuvat päivän lämmön, korkean auringon hurmaamina, nopeasti kuin ruskeat hiiret. Ympäri, ympäri... Pienet puidenhalaajat...

Puukiipijät, nuo piskuiset  (7-10  g) puidenhalaajat ovat vikkelyydessään ja eloisuudessaan hurjan hauskoja seurattavia. Harvakseltaan on ollut ilo istua pönöttää tiiviisti ikkunaan ääressä, kun parin metrin etäisyydellä vastapäätä on tämä pikkuveijari ja silmäinilo rungossa vipeltänyt ja koko hauskuus on tarjoiltu elegantisti kotiinkannettuna:)

Luontotaidetta parhaimmillaan, laatuteos, jonka omakohtainen, arvoja ja merkityksiä pohdiskeleva  lämminhenkinen kerronta sekä silmiähivelevät, mystiset mustavalkoiset valokuvat muodostavat kauniin kokonaisuuden ja tarjoavat lukijalle ikimuistoisen metsävuoden!
 
Lämmin kiitos tästä lukunautinnosta kuuluu Caralle, jonka Caravaanin kyydissä eivät rattaan pyörät turhista kitise eikä nitise, vaan matka taittuu ratevissa ja kiintoisissa merkeissä!

Mitä metsä ja luonto Sinulle merkitsevät?

Metsäntyttönä:

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Geir Tangen: "Maestro" - ex Libris...


"Maestro", Geir Tangen,Kustannusosakeyhtiö Otava, 2017, 381 s.,
suomentanut Päivi Kivelä.

"Geir Tangen (s.1970) työskentelee yläasteen opettajana ja pyörittää Norjan suosituinta rikoskirjallisuudelle omistettua blogia. Norjassa ylistäviä arvioita saanut ja jo 15 maahan myyty Maestro aloittaa Viljar Ravn Gudmundssonin ja Lotte Skeisvollin tutkimuksista kertovan sarjan." (Kustantaja)




"Haugesundin idyllisessä merenrantakaupungissa toimittaja Viljar Ravn Gudmundsson saa sähköpostin, jonka lähettäjä on päättänyt ottaa oikeuden omiin käsiinsä ja rangaista kavallukseen syyllistynyttä naista.
- Gudmundssonin kanssa tapausta alkaa selvitellä Lotte Skeisvoll, äärimmäisen lahjakas mutta sosiaalisilta taidoiltaan kömpelö rikostutkija, Lotte huomaa pian, että murhaaja osaa ennakoida poliisin jokaisen siirron." (Lievelehti)

Tangen marssittaa eteemme Viljarin, kipinänsä kadottaneen  Haugesunds Avisin toimittajarukan, jonka faksi sen kun paukkuu kostonjumalan tiedotteita, mutta joka vain haluaisi ryömiä peiton alle. Ja toisiaan nokittelevan tutkijaparin Lotten ja Oslosta hätiin kutsutun, päällepäsmäröinnin syntiin syyllistyvän murhatutkija Olavin ynnä tiivistahtisesti monia muita asianosaisia toimijoita.

Viljar, - kolmekymmentäseitsemänvuotias Viljar oli jo kauan sitten hankkinut maineen yhtenä maan luotettavimmista toimittajista. Isojen mediatalojen työtarjouksia tuli hänen sähkäpostiinsa tasaista tahtia, mutta hän ei välittänyt niistä. Hän oli viikonloppuisä eikä kestänyt ajatellakaan, että joutuisi käymään töissä Oslossa. Kaksitoistavuotias Alexander-poika asui täällä eikä mikään työpaikka maailmassa saisi häntä uhraamaan heidän yhteisiä hetkiään...

Lotte:  - oli melkoinen mysteeri. pieni, hento ja tumma nainen, moitteeton viimeistä piirtoa myöten. Hänen olemuksestaan säteili valta ja ammattimaisuus, tahraton ja hieman jyrkkä. Pähkinänruskeat silmät katsoivat tiukasti...

Olav:  - Nyt lakkaamme ajattelemasta kuin kaakattavat kanat ompeluseurassa. meidän täytyy päättää mihin kohdistamme resurssit ja pelata yhtä hevosta kerrallaan.  - Saamieni tietojen ja aiemman kokemukseni perusteella minulla on selvä näkemys siitä, mitä meidän pitäisi ja mitä meidän ei missään tapauksessa pitäisi tehdä tällaisessa tilanteessa...

Maestro:  -  En tunne muuta kuin rauhallisen sykkeen. Pienet sähköiset sysäykset. Olen läsnä omassa kehossani. Tunnen pienimmänkin muutoksen ympäristössäni. Merituulen hyväilyn niskassani. Ohikulkijoilta lehahtavat hajut Haraldsgatanilla. Kebabia, sipulimakkaraa ja valkosipulikastiketta. Jokainen aistimus vahvistuu. Mikään ei jää minulta huomaamatta, Olen metsästävä petoeläin, joka vainuaa saaliin...

Alkuun suhtauduin tilkan skeptisesti juonen muotoutumisen onnistumiseen
Tangenin koetellessa lukijansa kärsivällisyyttä ilmaan heitetyillä välähdyksillään kuin jonglööri erilaisine palloineen. Maestron puolestaan heilutellessa tahtipuikkoaan tavoitteenaan täydellinen sinfonia. Relevantin kysymyksen kuuluessa: koska esirippu avautuu ja näytös oikein alkaa?

Jos tämä esikoisdekkari lähtikin liikkeelle yskähdellen ja nytkähdellen ykkösvaihteella eikä ratista saanut kunnon otetta, niin tahti kyllä parani ja kierrokset moottorissa lisääntyivät  kutkuttavassa  määrin.  Tulin jopa iloisesti yllätetyksi, jotta kappas  kaveria, kuinka näppärää!  Henkilöille soisi  jatkossa  lisää lihaa luiden ympärille. Kirjan kieliasu ja käännös ovat moitteettomat. Tangen on tehnyt huolellista ja viimeisteltyä työtä, mikä lupaa silkkaa hyvää sarjan jatko-osille. Norjalaisdekkaristien vahva rintama on  lukijoiden suureksi iloksi näin saanut kelpo vahvistuksen. Meget bra!

Entä kuinka välittyi Maestron sinfonia seuraaville:  Kirsin Book Club
ja  Ullan luetut kirjat ; klikkaa ja lue!

- Rakastan sunnuntaipäiviä. ne ovat niin viattoman puhtaita. Niin valkoisia. 
Niin virkistävän naiiveja.... 

Näitä valkoisia taivaalta satavia jalkarättejä näin vappuviikon alla sen sijaan

rakasta ei:

torstai 20. huhtikuuta 2017

Heikki Willamo: "Myyttinen matka" - ex Libris...


"Myyttinen matka", Heikki Willamo, Maahenki Oy , 2017, 188 s.

"Luontokuvaaja ja kirjailija Heikki Willamo (s. 1962) asuu Karjalohjalla,
 jossa hän on viettänyt myös lapsuuden kesiänsä. Hän aloitti luontokuvaajana mutta nykyisin häntä voi luonnehtia luontokirjailijaksi. Valokuvaaminen ja kirjoittaminen on hieno yhdistelmä. Valokuvat edustavat tavallaan totuutta: voin kuvillani näyttää, millaisena näen tämän maailman. Tekstissä voin mennä pidemmälle, sadun ja mielikuvituksen maailmaan, Willamo kuvaa työtään.
Vapaa kirjailija, toimittaja ja luontokuvaaja hän on ollut vuodesta 1982." (Kustantaja)



"Ihminen on tehnyt kuvia eläimistä lähes neljänkymmenentuhannen vuoden ajan. Heikki Willamo on tutkinut noita kuvia, ihastellut niitä, miettinyt niiden alkuperää ja tekijöiden suhdetta kuvauskohteisiinsa. Miksi eläimet ovat olleet niin tärkeitä, että ihmiset ovat tehneet niistä kuvia syvälle luolien seinämiin ja kallioihin avotaivaan alle?" (Takakansi)

Kuva alla teoksen s. 115 samoin kuin sivun 118 hirvilehmä ja vasa kirvoittivat Vaarilta kommentin: "Metsämiehen unelmahetki; kuulet hönkayksen aamunkosteassa ja hämäräisessä metsässä, pysähdyt niille sijoillesi kuuntelemaan ja etsimään katseellasi sen aiheuttajaa..."


Koska kyseessä on myyttinen matka, ei ole syytä avata teosta enemmälti, semminkään kun en siihen lyhyesti pystyisi. Voin vain ilolla todeta, että tämä on herkkä, kaunis ja luontoa kunnioittava laatuteos, joka puhuttelee lukijaansa ja vie mustavalkoisine kuvineen hämyiselle, sadunomaiselle ja satumaiselle matkalle kauas menneeseen ja tulevaan... Ota, lue, katso ja nauti!

Myytinviemänä:

tiistai 18. huhtikuuta 2017

Yrsa Sigurdardottir: Perimä / Dna" - ex Libris...


"Perimä", Yrsa Sigurdardottir, Kustannusosakeyhtiö Otava, 2017, 412 s., suomentaneet Tapio Koivukari ja Tuula Tuuva-Hietala.

"Yrsa Sigurdardottir (s. 1963)  on kirjoittanut lasten- ja nuortenkirjoja sekä maailmanlaajuiseen suosioon yltäneitä rikosromaaneja. Koulutukseltaan hän on insinööri. Yrsa asuu miehensä ja kahden lapsensa kanssa Reykjavikin lähistöllä. Yrsa Sigurðardóttirin teoksia on käännetty yli 30 kielelle, ja häneltä on aiemmin suomennettu romaanit Kolmas merkki (2007) ja Joka toiselle kuoppaa kaivaa (2008).  Perimä on uuden Freyja ja Huldar-sarjan aloitusosa." (Kustantaja)


"Murhaaja kertoo antaneensa uhrilleen rangaistuksen. Mutta mikä rikos maailmassa pitäisi sovittaa näin julmalla kuolemalla? Tärkein todistaja on äitinsä murhan nähnyt 7-vuotias tyttö Margrét. Komisario Huldar Reykjavikin poliisista ottaa yhteyttä lastensuojelussa työskentelevään Freyjaan, jonka tehtävä on paitsi auttaa tyttöä myös saada tältä todistajanlausunto, ennen kuin murhaaja iskee jälleen." (Takakansi)


He näyttivät muodostavan jonkinlaiset rappuset penkillä istuessaan. 
Tyttö oli pienin ja istui penkin päässä vierellään kaksi isoveljeä. Yhden, kolmen ja neljän vuoden ikäiset lapset. Laihat sääret roikkuivat kovan penkin reunan yli. Toisin kuin lapset yleensä, kukaan heistä ei kiemurrellut istuessaan lainkaan
eikä yksikään heistä heilutellut jalkojaan. Uudet kengät heidän jaloissaan eivät hievahtaneetkaan kiiltävän lattian yllä. Lasten ilmeissä ei voinut havaita merkkiäkään uteliaisuudesta, ikävystymisestä tai kärsimättömyydestä.
He tuijottivat kaikki tyhjää valkoista seinää edesään aivan kuin siinä näytettäisiin piirrettyjä, Tomia ja Jerryä. Kauempaa katsottuna he olivat kuin valokuva
- kolme lasta penkillä....

Mitä saadaan aikaiseksi, kun pataan laitetaan adoptio ja lastensuojelu,
toisistaan vieraantunet ja maailman erottamat vellokset Karl ja Arnur, syrjäytymisen reunamilla horjuva radioamatööri Barkur- ja Halli -kavereineen, harvinainen perinnöllinen sairaus sekä puuseppä, joka ei sahaa vinguta eikä vasaralla paukuta ynnä heitetään koko komeuden päälle seitsenvuotias ainoa silminnäkijä sekä häntäänsä heiluttava Essi-karvataassu.  Missä luuraa syyllinen, tuo murhaava mätämuna?

No, saadaan luettavaksi omansävyisensä, hyvinkulkeva dekkari, jossa elementtejä ja roolituksia riittää. Lastensuojelullisen näkökulman esiinotto ja pienen tytön ainoana  murhan todistajana käyttö ovat onnistuneita pointteja. Jos jonkinlaista hengenottovälinettä on dekkareiden murhaajakaarti (epä-)inhimillisessä innovatiivisuudessaan tuonut tyrkylle, mutta näitä Perimän lanseeramia ei ennen nähty...

Jahka Sigurdardottir uskaltaa luottaa elinkelpoiseen ja hyvinvoipaan taimeensa ja uskaltaa nyppiä turhina luikertelevat rönsyt pois, sopii kiintoisaa jatkoa Freyja & Huldar sarjalle odottaa, kirjailija kun tuottaa islantilaiseen tapaan varsin mukavalukuista tekstiä!

"Tango Foxtrot Three Kilo Papa standing by":

perjantai 14. huhtikuuta 2017

Michael Katz Krefeld: "Syvyyteen" - ex Libris...


"Syvyyteen, / Djubet" , Michael Katz Krefeld, Like Kustannus Oy, 2017, 373 s., suomentanut Päivi Kivelä.

"Michael Katz Krefeld (s. 1966) on tanskalainen rikoskirjailija ja tv-käsikirjoittaja. Krefeldiltä on aiemmin suomennettu Ravn-sarjan kolme edellistä osaa, Langenneet, Kadonneet ja Lahko. Sarjan käännösoikeudet on myyty 29 maahan." (Lievelehti)



"Teinipoikien karmea rikos sekoittaa tanskalaiskaupungin elämän ja saa koko maan raivoihinsa. Kärsittyään rangaistuksensa pojat saavat suojakseen uudet henkilöllisyydet. Vuosia myöhemmin Tanskassa etsitään julmaa sarjamurhaajaa. Tutkimus junnaa paikallaan, kunnes rikosetsivä Ravn saa apua yllättävältä taholta: entinen teinirikollinen epäilee murhaajaksi koulukaveriaan vuosien takaa.
Ravn huomaa pian, ettei ole varma uuden apurinsa motiiveista. Eikä edes tämän henkilöllisyydestä." (Takakansi)

Tarinassa ovat keskiössä kaverukset, pojanviikarit Morten ja Kasper,
jotka aloittavat uraansa Hvidovressa 1993 ja tarina jatkaa kulkuansa Christianshavnissa.  Teoksen inhokki on uhrejaan nasuiksi nimittelevä ja heitä naulapyssyjen ja sähköpiiskan kanssa piinaava tyyppi, joka etsii kohteitaan Tinderistä jne. Murhaajaa ryhtyy jäljittämään alkuun  tilkan vastentahtoisesti nykyinen yksityisetsivä, ex-poliisi Thomas "Ravn" Ravensholdt.

Ravnin kaverina viereisessä paatissa majaansa pitää Informationin toimitttaja, pörröisellä täysparralla ja naistennaurattajain kyvyillä varustettu hauska Eduardo, joka vertaa itseään Che Guevaraan, koska heitä yhdistää intohimo: usko vallankumoukseen, kirjoitettuun sanaan ja ennen kaikkea rakkauteen.
Uusinta ihastustaan, Victorian antikvariaatissa apulaisena työskentelevää Belindaa hän kuvaa: - jumalainen, äidillinen, vaahdosta syntynyt Venus,
Una mujer exceptional. Hän kertoi minulle, että on opiskellut intiaanikieltä ja -kulttuuria Kööpenhaminan yliopistossa. Hän ei siis ole pelkästään kaunis vaan selvästi myös lahjakas...

Sympatiapotin  kokonaisuudessa kerää ilman muuta maksapasteijavoileipiä mussutteleva, ylipainoinen, auton takapenkillä tai nukkukorissaan köllöttelevä, paheksuvasti muriseva Møffe- bulldoggi. Tuo iäkäs ja aamuäreä  kurttunaama, jolle on luvassa täysravintokuuri Pedigreetä tai muuta vastaavaa ja joka moisen uhkauksen edessä katsoo Ravnia alakuloisilla silmillään ja leuka ainaisessa alapurennassa, sen näköisenä kuin maailmanloppu olisi juuri tullut....

- "Joka taistelee hirviöitä vastaan, katsokoon ettei hän itse muutu siinä hirviöksi." Friedrich Nietzsche.

Krefeld osaa kerronnan ja juonenkuljetuksen jalon taidon ja henkilökaartikin on ruodussa asiaankuuluvin persoonanpiirtein varustettuna.  Mutta ja toki kaniinijahdin ja janonsammutuksen  jälkeen minkä tahansa dekkarin olisi vaikea asettua lähtöviivalle; mutta ja silti nillitän, jotta vaikka kuinka nyt parhaillaan ns. kärsimysaikaa eletään, niin onko ihan pakko näin ronskisti raakuuksilla revitellä ja  rispatuksi runnoa sinänsä kelpo stoori?? Juohtui mieleen, että teos saattaisi vivahteikkaine roolihahmoineen toimia hyvin ja paremminkin TV-jatkosarjana:)

Herkkähipiäisenä mimosana:

torstai 13. huhtikuuta 2017

Muna vai kana?


Tätä ikiaikaista dilemmaa on  nyt  niin halutessamme tulevina päivinä mainio tilaisuus pohdiskella...

Viime viikot on meillä mennä vinttuutettu hippulat vinkuen tapahtumasta ja tilanteesta toiseen. Nyt on koittanut korkea aika rauhoittua pysähtymisen,
levon ja herkuttelun merkeissä sekä säiden haltijoiden ollessa suosiolliset reippaillen, -  antoisia lukuhetkiä luonnollisestikaan  unohtamatta.






Lauri Viidan sanoin: "Tityy. Varpu hangessa pakkashuurussa, varvulla pieni lintu höyhenet pörhöllä ilman aamiaista. Kesä on kaukana kahden puolen mutta: Tityy!"

Lumiräntää parhaillaan mättää, mutta paistaa se päivä risukasaankin.
Sitä ootellessa on riemastuttavaa saada lempeästi havahtua ja rauhassa venytellen herätä mustarastaan huiluun, sepelkyyhkyn kujerrukseen ja peipon liverrykseen, siitä ei trio parane, joten toivotan kaikille kivoille blogikavereille ja lukusilla piipahtaville iloista, makoisaa ja rentoa pääsiäisaikaa!

Tityy:

tiistai 11. huhtikuuta 2017

Ian McEwan: "Pähkinänkuori / Nutshell" - ex Libris....


"Pähkinänkuori", Ian McEwan, Kustannusyhtiö Otava, Otavan Kirjasto, 2017,
206 s., suomentanut Juhani Lindholm.

"Ian McEwan (s. 21.6.1948 Aldershotissa Englannissa) on yksi Britannian merkittävimmistä nykykirjailijoista. Hän on opiskellut Sussexin yliopistossa ja myöhemmin East Anglian yliopistossa pääaineenaan englantilainen kirjallisuus. McEwan on saanut runsaasti tunnustusta ja palkintoja aina ensimmäisestä novellikokoelmastaan First Love, Last Rites (1975) lähtien" (Kustantaja)





"Nykykirjallisuuden mestari kertoo Hamletin klassisen tarinan ainutlaatuisesta perspektiivistä: vielä syntymätön poika seuraa äitinsä petosta kohdusta käsin. Trudy on jättänyt aviomiehensä Johnin ja jakaa heidän yhteisen kotinsa – rappeutuneen mutta arvokkaan kaupunkitalon Lontoossa – Johnin veljen Clauden kanssa. Ja heillä on pirullinen suunnitelma Johnin pään menoksi.
Äitinsä ja setänsä petosta todistaa Trudyn ja Johnin vielä syntymätön poika,
joka yrittää puuttua tilanteeseen potkimalla äitinsä kohdun seiniä. Ian McEwan antaa Shakespearen klassiselle murha- ja petostarinalle yllättävän, viiltävästi ajan hengessä kiinni olevan käsittelyn." (Lievelehti)

No nyt voisi sanoa, että tällä Pähkinänkuorellaan kertojamestari ja sattumain sirottelija, McEwan kliseisesti räjäyttää pankin, sillä niin herkullisen hirtehishumoristinen tämä teos on. Sikiön sammakkoperspektiivistä käsin ei ole tullut luetuksi tarinaa koskaan. Tämä poikanen kellii osin olotilaansa tyytyväisenä, osin maailmantuskaa radiota kuunnellessaan potien ja ajankohtaisuuksia laajalti miettien sekä huolestuneena kaikkine kurttuinensa vanhempiensa triangelidraamaa seuraten. Vaan mikä pienelle, syntymättömälle kaverille neuvoksi?


Minä:  - Tässä sitä ollaan, pää alaspäin naisen sisällä. odotan käsivarret kärsivällisesti ristissä, odotan ja ihmettelen kenen sisällä olen ja mitä on edessä. 

 Äiti:  - Äitini Trudy, silloin kun ei ole ystävänsä Clauden seurassa, kuuntelee mielellään radiota ja sieltä enimmäkseen puheohjelmia eikä niinkään musiikkia.  - Hän pitää myös podcast-luennoista ja tietopuolisista äänikirjoista - "Tunne viinit" viisitoistaosaisena sarjana, tuhatkuusisataaluvun näytelmäkirjailijoiden elämänkertoja ja maailmankirjallisuuden klassikoita.

Isä:  - Useimmat miehet tai ihmiset ylipäänsä eivät sallisi sitä, että puoliso häätää heidät lapsuudenkodistaan, John Cairncross on toista maata.
- Hän on syntynyt  myöntyväiseksi ja miellyttämishaluiseksi, liian kiltiksi ja vakavamieliseksi, ja häneltä puuttuu kunnianhimoisen runoilijan hiljainen ahneus.

Claude-setä- Kuka sitten on Claude, huijari joka on luikerrellut perheeni ja toiveitteni väliin? Kuulin kerran sanat ja painoin mieleeni: tylsäpäinen tollo.
- Claudekin on kuin lasiaiskelluja, juuri ja juuri todellinen. Ei vauhdikas onnenonkija, ei mitään mikä toisi mieleeni hilpeän veijarin. Pikemminkin tylsyyden malliesimerkki, mitäänsanomattomampi kuin mikään minkä voi sanoiksi pukea, yhtä täynnä arkipäiväisyyttä kuin Sininen Moskeija Arabeskeja. 
- Mies jonka vakiofraasit ovat älyvapaata sisällyksetöntä hölinää ja jonka latteat lauseet kuukahtavat kuin äidittömät kananpojat ja katoavat tyhjyyteen.


Tarinan ehdoton primus motor ja perspektiivin luoja on tämä veikeä vesseli ja erinomaisesti kirjailija on luonut äidin, isän ja sedän rooleista kevyemmän ja häivähdyksenomaisemman raamituksen lapsiveden kokonaisuuden ympärille.
Pientää pirteää piikikkyyttä, satiirin säpinää unohtamatta ja lukijaa kyseenalaistamaan tönivää topakkuutta sirotellen on kirjailijalla taatusti ollut hauskat hetkensä pyöräyttäessään rentoranteisesti sanarulettinsa liikkeelle.

McEwanilla ei ole niin pienintäkään pelkoa latteista lauseista sen koommin kuin lukijansakaan kuukahtamisesta tylsyyden ääreen. Verbaliikka on riemastuttavaa, joten ei voi puhua pelkästä lukunautinnosta vaan kyseessä on varsinainen hulppea  lukuelämys! Juhani Lindholm suorii näppärästi käännöksen kiemurat, joten lukijalle jää silkkaa hyvänmielenhyrinää.

Kuinka kepeästi aukesi Pähkinänkuori seuraavilla selviää klikkaamalla: Kirjaluotsi, Kirjavinkit ja Tuijata/Kulttuuripohdintoja.

Sulkeutua pähkinänkuoreen, nähdä kahdessa tuumassa norsunluuta tai yhdessä hiekanjyväsessä koko maailma....

Siinä se oli: pähkinänkuoressa...

PS. Kevään ensimmäinen västäräkki bongattu äsken tepastelemassa pihalla:)


lauantai 8. huhtikuuta 2017

Jo Nesbø: "Jano / Tørst" - ex Libris...


"Jano", Jo Nesbø, Johnny Kniga Kustannus, 2017, 534 s., suomentanut
Outi Menna.

"Jo Nesbø  on noussut ensin johtavaksi norjalaiseksi rikoskirjailijaksi Harry Hole -romaaneillaan, sitten johtavaksi pohjoismaiseksi kirjailijaksi. Tänä päivänä hän kamppailee jo tasapäisesti muutaman muun kirjailijan kanssa maailman suosituimman kirjailijan tittelistä.Vuonna 1960 Oslossa syntynyt Nesbø on saanut tunnustusta siitä, että hän on laajentanut rikosromaanin käsitettä poikkeuksellisen kirjallisen lahjakkuutensa ja kunnianhimonsa ansiosta sekä kyvyllään ymmärtää elämää meille kaikille yhteisessä modernissa, globaalissa maailmassa.Nesbø on paitsi loistava rikoskirjailija myös muusikko, lauluntekijä ja ekonomi." (Kustantaja)


"Kun nettideittisi ei olekaan elokuvien ensirakastaja vaan pahin - ja viimeinen - painajaisesi. Oslossa liikkuu jälleen sarjamurhaaja. Vaikuttaa siltä, että murhaajalla on jano. Että hänellä on vampyyrin tavat. Katrine Brattin johtaman ryhmän tehtävä on vaikea, niin vaikea, että lopulta on soitettava eräälle poliisikorkeakoulun opettajalle, Harry Holelle. Legendaarinen poliisi on vastahakoinen, mutta lopulta kiusaus vie aina voiton: Harry palaa rikospaikalle." (Takakansi)

"Mihinkäs koira kirpuistaan" - tokaisu koituu meidän lukijoiden iloksi ja onneksi, sillä hän, yksinäinen ratsastaja, the one and only Harry Hole is back!
Edelleen hip-hurraa Harrylla ei itsellään ole tässä jano eikä repsahdus, mutta voi hyvä hilse:  hän jäljittää Janossa dekkarin nimen mukaisesti vampiristia.
Ja nyt on niin, että jos mitä niin vampyyrit eivät kirjallisuudessa eivätkä elokuvissa eivätkä missään muodossa mielikuvitustani ruoki eivätkä kutita, joten tämä yhtälö vaati päättäväistä kompromissin tekemistä ja konsensuksen löytämistä...


Miljöö:   - Syyskuinen Oslo. Pimeys oli vihdoin palannut, ja raivostuttavan pitkät, hysteeriset ja elämäntäyteiset kesäyöt olivat jääneet taakse. syyskuussa kaupunki sai taas olla oma itsensä: melankolinen, pidättäytyvä ja tehokas. Ulkoapäin vakaa, mutta silti täynnä pimeitä sopukoita ja salaisuuksia. Kuten hänkin, ne väittivät...

Motiivi  -  Harry tuijotti ikkunasta ulos. Katerine oli tietenkin oikeassa.
Hän saattoi itse väittää muuta, mutta paluuseen oli oikeasti vain yksi, itsekäs syy. Eivät uhrit, ei se että hän olisi ajatellut kaupungin parasta tai poliisilaitoksen mainetta. Eikä edes se, että hän olisi ajatellut omaa mainettaan. Hän oli palannut vain siksi, että oli aikoinaan päästänyt rikollisen pälkähästä. Harry otti siitä syyn niskoilleen henkilökohtaisesti, kaikista uhreista, jokaisesta päivästä, jolloin tekijä oli ollut vapaalla jalalla. Ja nyt hän ei pystynyt ajattelemaan muuta kuin että hänen olisi otettava syyllinen kiinni. Hänen, Harryn...

Heräämistyypit á la Harry:  - työherääminen, yksinherääminen, pelkoherääminen, täällä on joku -herääminen ja tyytyväisyysherääminen.


Nesbø omaa juonenkuljetuksen lisäksi myös vahvan kerronnallisen ja analyyttisen kyvyn pureutua ihmismielen kiemuroihin ja saloihin, mikä tekee hänen dekkareistaan henkilögallerioineen psykologisesti kiinnostavia.
Sankari Harry Hole rymistelee katederin takaa etulinjoille hypättyään eteenpäin tutkinnassaan mutkat suoriksi tuttuun malliinsa, mutta tekee sen sympatioita herättäen yrittäessään samalla rämpiä henkilökohtaisen draamansa ja dilemmojensa heitteikössä ja suossa.

Teemasta huolimatta  Nesbøn tasoisen kynäniekan ja puskutraktorin lailla sinnikkäästi etenevän Holen ynnä kellaritiimin seurassa viihtyi nieleskelemättä kannesta kanteen! Outi Mennan tasokas suomennos. Loppuriveiltä tein sen optimistisen johtopäätöksen, jottei kaikki ollut vielä tässä.... Jättebra!

Janosta kiintoisasti: Annika/Rakkaudesta kirjoihin ja Tuijata / Kulttuuripohdintoja .

 Syksyn lehti/Kirjojen kauneudesta: tervetuloa lukusille toivottavasti viihdyt matkalla:)


Tyytyväisyysheräämisiin:

keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Sami Karjalainen: "Rantojen hyönteiset" - ex Libris...


"Rantojen hyönteiset - Sukeltajat, vesimittarit, hopeasepät ja sudenkorennot", Sami Karjalainen, Docendo Oy, 2017, 192 s.

"Sami Karjalainen (s. 1966) on palkittu tietokirjailija ja valokuvaaja.
Hänelle on myönnetty tiedonjulkistamisen valtionpalkinto ja hänet on valittu Fotofinlandia-finalistiksi. Hänen aikaisemmat kirjansa ovat Suomen sudenkorennot (2002, uudistettu laitos 2010), Suomen heinäsirkat ja hepokatit (2009) sekä Neidonkorennot (yhdessä Matti Hämäläisen kanssa, 2013). Hämmästyttävät hyönteiset (2015) valittiin Vuoden luontokirja -finalistiksi." (Kustantaja)


"Hyönteisiä kuhisee lähes kaikkialla, mutta tunnemme ne huonosti ja pidämme niitä usein kiusankappaleina. Hyönteisillä on kuitenkin toinenkin puoli: ne ovat uskomattoman upeita ja mielenkiintoisia. Tämä kirja kertoo rantojen hyönteisten hämmästyttävästä elämästä tekstin ja ainutkertaisten kuvien avulla.
Se paljastaa, kuinka hienoja hyönteisiä elää lähiympäristössämme, kuten mökkirannassa, ja houkuttelee tutustumaan niihin paremmin. Kirja esittelee noin kaksikymmentä hyönteisryhmää. Osa näistä hyönteisistä lentelee rannoilla, osa kiitää vedenpintaa pitkin ja osa sukeltelee rantavesissä. Kirja tutustuttaa lukijansa muun muassa sudenkorentoihin, päivänkorentoihin, vesimittareihin, hopeaseppiin, vesiskorpioneihin, malluaisiin ja sukeltajiin."
 (Kustantaja)

Ensi kertaa kättäpäivää sanoin Karjalaisen kanssa hänen kauniin ilopillerinsä
Hämmästyttävät hyönteiset tiimoilta.  Hämmästyin kyllä vaan ja ihastuin.
Nyt suorastaan ällistyin kuvien kauneuden äärellä. Voi hurja, mikä kattava tietopaketti ja aarreaitta ötököistä kiinnostuneille, siedätyshoito niitä ällöäville ja runsaudensarvi varsinaisille asianharrastajille ja -tuntijoille. Karjalainen on laatinut mukavasti taustoittavan  esipuheen sekä liittänyt teoksen loppuun harrastusohjeet ja kirjallisuusluettelon.

- Innostuin kymmenvuotiaana pikkupoikana vesiötököistä. Kävin kaivamassa niitä Hannusjärvestä, ainoasta Etelä-Espoon järvestä. Pludasin kunnolla, mutta sain saalista. Ajoin kotiin verkkarit märkinä, ämpäri fillarin stongalla läikkyen. 
Pidin otuksia muoviakvaariossa kirjoituspöydälläni.  
Nyt viiisikymppisenä teen tätä samaa. Nautin vesihyönteisten etsimisestä ja uuden löytämisestä.                        

Oli nautinnollista viipyillä näiden ainutkertaisten  valokuvien äärellä samalla syvään helpotuksesta huokaisten. Kaikeksi onneksi nämä hauskannimiset - jymysukeltajasta vesihiipparin kautta  tassiluteeseen - ja kiintoisat kaunokaiset kuten hopeasepät, herkät korennot, surviaiset ja vesiperhoset sekä  tiukasti tuijottelevat avaruusnoliot kuten sulkahyttysen kotelo ja vesimittarin koissumaiset ufot oikeasti livenä ovat habitukseltaan huomattavasti heiveröisempiä. Eipä näin ollen tarvitse paniikissa kaivaa vanhaa Winchesteriä lukkojen takaa....

Ken kerran on tässä teoksessa  nähnyt hyttysen siiven suurennettuna, sen  pysäyttävän hehkun ja kauneuden, suhtautuu jatkossa aivan toisella asenteella  korvan juuresta kuuluvaan inhaan ininään. Ei liioin  paarman värikylläisen, suurisilmäisen  pään katselija jatkossa pienistä kesäisistä surinoista ja pörinöistä ole moks'moinaan. Yhdellä sanalla: loistoteos! Ynnä mitä laadukkain lahjaidea!

Maallikkona rannoilla kuten lapsuuden ajattomina suvina housunpuntit märkinä ihastellen ja ihmetellen

pludaili ja tsiigaili: