sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Geir Tangen: "Maestro" - ex Libris...


"Maestro", Geir Tangen,Kustannusosakeyhtiö Otava, 2017, 381 s.,
suomentanut Päivi Kivelä.

"Geir Tangen (s.1970) työskentelee yläasteen opettajana ja pyörittää Norjan suosituinta rikoskirjallisuudelle omistettua blogia. Norjassa ylistäviä arvioita saanut ja jo 15 maahan myyty Maestro aloittaa Viljar Ravn Gudmundssonin ja Lotte Skeisvollin tutkimuksista kertovan sarjan." (Kustantaja)




"Haugesundin idyllisessä merenrantakaupungissa toimittaja Viljar Ravn Gudmundsson saa sähköpostin, jonka lähettäjä on päättänyt ottaa oikeuden omiin käsiinsä ja rangaista kavallukseen syyllistynyttä naista.
- Gudmundssonin kanssa tapausta alkaa selvitellä Lotte Skeisvoll, äärimmäisen lahjakas mutta sosiaalisilta taidoiltaan kömpelö rikostutkija, Lotte huomaa pian, että murhaaja osaa ennakoida poliisin jokaisen siirron." (Lievelehti)

Tangen marssittaa eteemme Viljarin, kipinänsä kadottaneen  Haugesunds Avisin toimittajarukan, jonka faksi sen kun paukkuu kostonjumalan tiedotteita, mutta joka vain haluaisi ryömiä peiton alle. Ja toisiaan nokittelevan tutkijaparin Lotten ja Oslosta hätiin kutsutun, päällepäsmäröinnin syntiin syyllistyvän murhatutkija Olavin ynnä tiivistahtisesti monia muita asianosaisia toimijoita.

Viljar, - kolmekymmentäseitsemänvuotias Viljar oli jo kauan sitten hankkinut maineen yhtenä maan luotettavimmista toimittajista. Isojen mediatalojen työtarjouksia tuli hänen sähkäpostiinsa tasaista tahtia, mutta hän ei välittänyt niistä. Hän oli viikonloppuisä eikä kestänyt ajatellakaan, että joutuisi käymään töissä Oslossa. Kaksitoistavuotias Alexander-poika asui täällä eikä mikään työpaikka maailmassa saisi häntä uhraamaan heidän yhteisiä hetkiään...

Lotte:  - oli melkoinen mysteeri. pieni, hento ja tumma nainen, moitteeton viimeistä piirtoa myöten. Hänen olemuksestaan säteili valta ja ammattimaisuus, tahraton ja hieman jyrkkä. Pähkinänruskeat silmät katsoivat tiukasti...

Olav:  - Nyt lakkaamme ajattelemasta kuin kaakattavat kanat ompeluseurassa. meidän täytyy päättää mihin kohdistamme resurssit ja pelata yhtä hevosta kerrallaan.  - Saamieni tietojen ja aiemman kokemukseni perusteella minulla on selvä näkemys siitä, mitä meidän pitäisi ja mitä meidän ei missään tapauksessa pitäisi tehdä tällaisessa tilanteessa...

Maestro:  -  En tunne muuta kuin rauhallisen sykkeen. Pienet sähköiset sysäykset. Olen läsnä omassa kehossani. Tunnen pienimmänkin muutoksen ympäristössäni. Merituulen hyväilyn niskassani. Ohikulkijoilta lehahtavat hajut Haraldsgatanilla. Kebabia, sipulimakkaraa ja valkosipulikastiketta. Jokainen aistimus vahvistuu. Mikään ei jää minulta huomaamatta, Olen metsästävä petoeläin, joka vainuaa saaliin...

Alkuun suhtauduin tilkan skeptisesti juonen muotoutumisen onnistumiseen
Tangenin koetellessa lukijansa kärsivällisyyttä ilmaan heitetyillä välähdyksillään kuin jonglööri erilaisine palloineen. Maestron puolestaan heilutellessa tahtipuikkoaan tavoitteenaan täydellinen sinfonia. Relevantin kysymyksen kuuluessa: koska esirippu avautuu ja näytös oikein alkaa?

Jos tämä esikoisdekkari lähtikin liikkeelle yskähdellen ja nytkähdellen ykkösvaihteella eikä ratista saanut kunnon otetta, niin tahti kyllä parani ja kierrokset moottorissa lisääntyivät  kutkuttavassa  määrin.  Tulin jopa iloisesti yllätetyksi, jotta kappas  kaveria, kuinka näppärää!  Henkilöille soisi  jatkossa  lisää lihaa luiden ympärille. Kirjan kieliasu ja käännös ovat moitteettomat. Tangen on tehnyt huolellista ja viimeisteltyä työtä, mikä lupaa silkkaa hyvää sarjan jatko-osille. Norjalaisdekkaristien vahva rintama on  lukijoiden suureksi iloksi näin saanut kelpo vahvistuksen. Meget bra!

Entä kuinka välittyi Maestron sinfonia seuraaville:  Kirsin Book Club
ja  Ullan luetut kirjat ; klikkaa ja lue!

- Rakastan sunnuntaipäiviä. ne ovat niin viattoman puhtaita. Niin valkoisia. 
Niin virkistävän naiiveja.... 

Näitä valkoisia taivaalta satavia jalkarättejä näin vappuviikon alla sen sijaan

rakasta ei:

torstai 20. huhtikuuta 2017

"Myyttinen matka" - ex Libris...


"Myyttinen matka", Heikki Willamo, Maahenki Oy , 2017, 188 s.

"Luontokuvaaja ja kirjailija Heikki Willamo (s. 1962) asuu Karjalohjalla,
 jossa hän on viettänyt myös lapsuuden kesiänsä. Hän aloitti luontokuvaajana mutta nykyisin häntä voi luonnehtia luontokirjailijaksi. Valokuvaaminen ja kirjoittaminen on hieno yhdistelmä. Valokuvat edustavat tavallaan totuutta: voin kuvillani näyttää, millaisena näen tämän maailman. Tekstissä voin mennä pidemmälle, sadun ja mielikuvituksen maailmaan, Willamo kuvaa työtään.
Vapaa kirjailija, toimittaja ja luontokuvaaja hän on ollut vuodesta 1982." (Kustantaja)



"Ihminen on tehnyt kuvia eläimistä lähes neljänkymmenentuhannen vuoden ajan. Heikki Willamo on tutkinut noita kuvia, ihastellut niitä, miettinyt niiden alkuperää ja tekijöiden suhdetta kuvauskohteisiinsa. Miksi eläimet ovat olleet niin tärkeitä, että ihmiset ovat tehneet niistä kuvia syvälle luolien seinämiin ja kallioihin avotaivaan alle?" (Takakansi)

Kuva alla teoksen s. 115 samoin kuin sivun 118 hirvilehmä ja vasa kirvoittivat Vaarilta kommentin: "Metsämiehen unelmahetki; kuulet hönkayksen aamunkosteassa ja hämäräisessä metsässä, pysähdyt niille sijoillesi kuuntelemaan ja etsimään katseellasi sen aiheuttajaa..."


Koska kyseessä on myyttinen matka, ei ole syytä avata teosta enemmälti, semminkään kun en siihen lyhyesti pystyisi. Voin vain ilolla todeta, että tämä on herkkä, kaunis ja luontoa kunnioittava laatuteos, joka puhuttelee lukijaansa ja vie mustavalkoisine kuvineen hämyiselle, sadunomaiselle ja satumaiselle matkalle kauas menneeseen ja tulevaan... Ota, lue, katso ja nauti!

Myytinviemänä:

tiistai 18. huhtikuuta 2017

Yrsa Sigurdardottir: Perimä / Dna" - ex Libris...


"Perimä", Yrsa Sigurdardottir, Kustannusosakeyhtiö Otava, 2017, 412 s., suomentaneet Tapio Koivukari ja Tuula Tuuva-Hietala.

"Yrsa Sigurdardottir (s. 1963)  on kirjoittanut lasten- ja nuortenkirjoja sekä maailmanlaajuiseen suosioon yltäneitä rikosromaaneja. Koulutukseltaan hän on insinööri. Yrsa asuu miehensä ja kahden lapsensa kanssa Reykjavikin lähistöllä. Yrsa Sigurðardóttirin teoksia on käännetty yli 30 kielelle, ja häneltä on aiemmin suomennettu romaanit Kolmas merkki (2007) ja Joka toiselle kuoppaa kaivaa (2008).  Perimä on uuden Freyja ja Huldar-sarjan aloitusosa." (Kustantaja)


"Murhaaja kertoo antaneensa uhrilleen rangaistuksen. Mutta mikä rikos maailmassa pitäisi sovittaa näin julmalla kuolemalla? Tärkein todistaja on äitinsä murhan nähnyt 7-vuotias tyttö Margrét. Komisario Huldar Reykjavikin poliisista ottaa yhteyttä lastensuojelussa työskentelevään Freyjaan, jonka tehtävä on paitsi auttaa tyttöä myös saada tältä todistajanlausunto, ennen kuin murhaaja iskee jälleen." (Takakansi)


He näyttivät muodostavan jonkinlaiset rappuset penkillä istuessaan. 
Tyttö oli pienin ja istui penkin päässä vierellään kaksi isoveljeä. Yhden, kolmen ja neljän vuoden ikäiset lapset. Laihat sääret roikkuivat kovan penkin reunan yli. Toisin kuin lapset yleensä, kukaan heistä ei kiemurrellut istuessaan lainkaan
eikä yksikään heistä heilutellut jalkojaan. Uudet kengät heidän jaloissaan eivät hievahtaneetkaan kiiltävän lattian yllä. Lasten ilmeissä ei voinut havaita merkkiäkään uteliaisuudesta, ikävystymisestä tai kärsimättömyydestä.
He tuijottivat kaikki tyhjää valkoista seinää edesään aivan kuin siinä näytettäisiin piirrettyjä, Tomia ja Jerryä. Kauempaa katsottuna he olivat kuin valokuva
- kolme lasta penkillä....

Mitä saadaan aikaiseksi, kun pataan laitetaan adoptio ja lastensuojelu,
toisistaan vieraantunet ja maailman erottamat vellokset Karl ja Arnur, syrjäytymisen reunamilla horjuva radioamatööri Barkur- ja Halli -kavereineen, harvinainen perinnöllinen sairaus sekä puuseppä, joka ei sahaa vinguta eikä vasaralla paukuta ynnä heitetään koko komeuden päälle seitsenvuotias ainoa silminnäkijä sekä häntäänsä heiluttava Essi-karvataassu.  Missä luuraa syyllinen, tuo murhaava mätämuna?

No, saadaan luettavaksi omansävyisensä, hyvinkulkeva dekkari, jossa elementtejä ja roolituksia riittää. Lastensuojelullisen näkökulman esiinotto ja pienen tytön ainoana  murhan todistajana käyttö ovat onnistuneita pointteja. Jos jonkinlaista hengenottovälinettä on dekkareiden murhaajakaarti (epä-)inhimillisessä innovatiivisuudessaan tuonut tyrkylle, mutta näitä Perimän lanseeramia ei ennen nähty...

Jahka Sigurdardottir uskaltaa luottaa elinkelpoiseen ja hyvinvoipaan taimeensa ja uskaltaa nyppiä turhina luikertelevat rönsyt pois, sopii kiintoisaa jatkoa Freyja & Huldar sarjalle odottaa, kirjailija kun tuottaa islantilaiseen tapaan varsin mukavalukuista tekstiä!

"Tango Foxtrot Three Kilo Papa standing by":

perjantai 14. huhtikuuta 2017

Michael Katz Krefeld: "Syvyyteen" - ex Libris...


"Syvyyteen, / Djubet" , Michael Katz Krefeld, Like Kustannus Oy, 2017, 373 s., suomentanut Päivi Kivelä.

"Michael Katz Krefeld (s. 1966) on tanskalainen rikoskirjailija ja tv-käsikirjoittaja. Krefeldiltä on aiemmin suomennettu Ravn-sarjan kolme edellistä osaa, Langenneet, Kadonneet ja Lahko. Sarjan käännösoikeudet on myyty 29 maahan." (Lievelehti)



"Teinipoikien karmea rikos sekoittaa tanskalaiskaupungin elämän ja saa koko maan raivoihinsa. Kärsittyään rangaistuksensa pojat saavat suojakseen uudet henkilöllisyydet. Vuosia myöhemmin Tanskassa etsitään julmaa sarjamurhaajaa. Tutkimus junnaa paikallaan, kunnes rikosetsivä Ravn saa apua yllättävältä taholta: entinen teinirikollinen epäilee murhaajaksi koulukaveriaan vuosien takaa.
Ravn huomaa pian, ettei ole varma uuden apurinsa motiiveista. Eikä edes tämän henkilöllisyydestä." (Takakansi)

Tarinassa ovat keskiössä kaverukset, pojanviikarit Morten ja Kasper,
jotka aloittavat uraansa Hvidovressa 1993 ja tarina jatkaa kulkuansa Christianshavnissa.  Teoksen inhokki on uhrejaan nasuiksi nimittelevä ja heitä naulapyssyjen ja sähköpiiskan kanssa piinaava tyyppi, joka etsii kohteitaan Tinderistä jne. Murhaajaa ryhtyy jäljittämään alkuun  tilkan vastentahtoisesti nykyinen yksityisetsivä, ex-poliisi Thomas "Ravn" Ravensholdt.

Ravnin kaverina viereisessä paatissa majaansa pitää Informationin toimitttaja, pörröisellä täysparralla ja naistennaurattajain kyvyillä varustettu hauska Eduardo, joka vertaa itseään Che Guevaraan, koska heitä yhdistää intohimo: usko vallankumoukseen, kirjoitettuun sanaan ja ennen kaikkea rakkauteen.
Uusinta ihastustaan, Victorian antikvariaatissa apulaisena työskentelevää Belindaa hän kuvaa: - jumalainen, äidillinen, vaahdosta syntynyt Venus,
Una mujer exceptional. Hän kertoi minulle, että on opiskellut intiaanikieltä ja -kulttuuria Kööpenhaminan yliopistossa. Hän ei siis ole pelkästään kaunis vaan selvästi myös lahjakas...

Sympatiapotin  kokonaisuudessa kerää ilman muuta maksapasteijavoileipiä mussutteleva, ylipainoinen, auton takapenkillä tai nukkukorissaan köllöttelevä, paheksuvasti muriseva Møffe- bulldoggi. Tuo iäkäs ja aamuäreä  kurttunaama, jolle on luvassa täysravintokuuri Pedigreetä tai muuta vastaavaa ja joka moisen uhkauksen edessä katsoo Ravnia alakuloisilla silmillään ja leuka ainaisessa alapurennassa, sen näköisenä kuin maailmanloppu olisi juuri tullut....

- "Joka taistelee hirviöitä vastaan, katsokoon ettei hän itse muutu siinä hirviöksi." Friedrich Nietzsche.

Krefeld osaa kerronnan ja juonenkuljetuksen jalon taidon ja henkilökaartikin on ruodussa asiaankuuluvin persoonanpiirtein varustettuna.  Mutta ja toki kaniinijahdin ja janonsammutuksen  jälkeen minkä tahansa dekkarin olisi vaikea asettua lähtöviivalle; mutta ja silti nillitän, jotta vaikka kuinka nyt parhaillaan ns. kärsimysaikaa eletään, niin onko ihan pakko näin ronskisti raakuuksilla revitellä ja  rispatuksi runnoa sinänsä kelpo stoori?? Juohtui mieleen, että teos saattaisi vivahteikkaine roolihahmoineen toimia hyvin ja paremminkin TV-jatkosarjana:)

Herkkähipiäisenä mimosana:

torstai 13. huhtikuuta 2017

Muna vai kana?


Tätä ikiaikaista dilemmaa on  nyt  niin halutessamme tulevina päivinä mainio tilaisuus pohdiskella...

Viime viikot on meillä mennä vinttuutettu hippulat vinkuen tapahtumasta ja tilanteesta toiseen. Nyt on koittanut korkea aika rauhoittua pysähtymisen,
levon ja herkuttelun merkeissä sekä säiden haltijoiden ollessa suosiolliset reippaillen, -  antoisia lukuhetkiä luonnollisestikaan  unohtamatta.






Lauri Viidan sanoin: "Tityy. Varpu hangessa pakkashuurussa, varvulla pieni lintu höyhenet pörhöllä ilman aamiaista. Kesä on kaukana kahden puolen mutta: Tityy!"

Lumiräntää parhaillaan mättää, mutta paistaa se päivä risukasaankin.
Sitä ootellessa on riemastuttavaa saada lempeästi havahtua ja rauhassa venytellen herätä mustarastaan huiluun, sepelkyyhkyn kujerrukseen ja peipon liverrykseen, siitä ei trio parane, joten toivotan kaikille kivoille blogikavereille ja lukusilla piipahtaville iloista, makoisaa ja rentoa pääsiäisaikaa!

Tityy:

tiistai 11. huhtikuuta 2017

Ian McEwan: "Pähkinänkuori / Nutshell" - ex Libris....


"Pähkinänkuori", Ian McEwan, Kustannusyhtiö Otava, Otavan Kirjasto, 2017,
206 s., suomentanut Juhani Lindholm.

"Ian McEwan (s. 21.6.1948 Aldershotissa Englannissa) on yksi Britannian merkittävimmistä nykykirjailijoista. Hän on opiskellut Sussexin yliopistossa ja myöhemmin East Anglian yliopistossa pääaineenaan englantilainen kirjallisuus. McEwan on saanut runsaasti tunnustusta ja palkintoja aina ensimmäisestä novellikokoelmastaan First Love, Last Rites (1975) lähtien" (Kustantaja)





"Nykykirjallisuuden mestari kertoo Hamletin klassisen tarinan ainutlaatuisesta perspektiivistä: vielä syntymätön poika seuraa äitinsä petosta kohdusta käsin. Trudy on jättänyt aviomiehensä Johnin ja jakaa heidän yhteisen kotinsa – rappeutuneen mutta arvokkaan kaupunkitalon Lontoossa – Johnin veljen Clauden kanssa. Ja heillä on pirullinen suunnitelma Johnin pään menoksi.
Äitinsä ja setänsä petosta todistaa Trudyn ja Johnin vielä syntymätön poika,
joka yrittää puuttua tilanteeseen potkimalla äitinsä kohdun seiniä. Ian McEwan antaa Shakespearen klassiselle murha- ja petostarinalle yllättävän, viiltävästi ajan hengessä kiinni olevan käsittelyn." (Lievelehti)

No nyt voisi sanoa, että tällä Pähkinänkuorellaan kertojamestari ja sattumain sirottelija, McEwan kliseisesti räjäyttää pankin, sillä niin herkullisen hirtehishumoristinen tämä teos on. Sikiön sammakkoperspektiivistä käsin ei ole tullut luetuksi tarinaa koskaan. Tämä poikanen kellii osin olotilaansa tyytyväisenä, osin maailmantuskaa radiota kuunnellessaan potien ja ajankohtaisuuksia laajalti miettien sekä huolestuneena kaikkine kurttuinensa vanhempiensa triangelidraamaa seuraten. Vaan mikä pienelle, syntymättömälle kaverille neuvoksi?


Minä:  - Tässä sitä ollaan, pää alaspäin naisen sisällä. odotan käsivarret kärsivällisesti ristissä, odotan ja ihmettelen kenen sisällä olen ja mitä on edessä. 

 Äiti:  - Äitini Trudy, silloin kun ei ole ystävänsä Clauden seurassa, kuuntelee mielellään radiota ja sieltä enimmäkseen puheohjelmia eikä niinkään musiikkia.  - Hän pitää myös podcast-luennoista ja tietopuolisista äänikirjoista - "Tunne viinit" viisitoistaosaisena sarjana, tuhatkuusisataaluvun näytelmäkirjailijoiden elämänkertoja ja maailmankirjallisuuden klassikoita.

Isä:  - Useimmat miehet tai ihmiset ylipäänsä eivät sallisi sitä, että puoliso häätää heidät lapsuudenkodistaan, John Cairncross on toista maata.
- Hän on syntynyt  myöntyväiseksi ja miellyttämishaluiseksi, liian kiltiksi ja vakavamieliseksi, ja häneltä puuttuu kunnianhimoisen runoilijan hiljainen ahneus.

Claude-setä- Kuka sitten on Claude, huijari joka on luikerrellut perheeni ja toiveitteni väliin? Kuulin kerran sanat ja painoin mieleeni: tylsäpäinen tollo.
- Claudekin on kuin lasiaiskelluja, juuri ja juuri todellinen. Ei vauhdikas onnenonkija, ei mitään mikä toisi mieleeni hilpeän veijarin. Pikemminkin tylsyyden malliesimerkki, mitäänsanomattomampi kuin mikään minkä voi sanoiksi pukea, yhtä täynnä arkipäiväisyyttä kuin Sininen Moskeija Arabeskeja. 
- Mies jonka vakiofraasit ovat älyvapaata sisällyksetöntä hölinää ja jonka latteat lauseet kuukahtavat kuin äidittömät kananpojat ja katoavat tyhjyyteen.


Tarinan ehdoton primus motor ja perspektiivin luoja on tämä veikeä vesseli ja erinomaisesti kirjailija on luonut äidin, isän ja sedän rooleista kevyemmän ja häivähdyksenomaisemman raamituksen lapsiveden kokonaisuuden ympärille.
Pientää pirteää piikikkyyttä, satiirin säpinää unohtamatta ja lukijaa kyseenalaistamaan tönivää topakkuutta sirotellen on kirjailijalla taatusti ollut hauskat hetkensä pyöräyttäessään rentoranteisesti sanarulettinsa liikkeelle.

McEwanilla ei ole niin pienintäkään pelkoa latteista lauseista sen koommin kuin lukijansakaan kuukahtamisesta tylsyyden ääreen. Verbaliikka on riemastuttavaa, joten ei voi puhua pelkästä lukunautinnosta vaan kyseessä on varsinainen hulppea  lukuelämys! Juhani Lindholm suorii näppärästi käännöksen kiemurat, joten lukijalle jää silkkaa hyvänmielenhyrinää.

Kuinka kepeästi aukesi Pähkinänkuori seuraavilla selviää klikkaamalla: Kirjaluotsi, Kirjavinkit ja Tuijata/Kulttuuripohdintoja.

Sulkeutua pähkinänkuoreen, nähdä kahdessa tuumassa norsunluuta tai yhdessä hiekanjyväsessä koko maailma....

Siinä se oli: pähkinänkuoressa...

PS. Kevään ensimmäinen västäräkki bongattu äsken tepastelemassa pihalla:)


lauantai 8. huhtikuuta 2017

Jo Nesbø: "Jano / Tørst" - ex Libris...


"Jano", Jo Nesbø, Johnny Kniga Kustannus, 2017, 534 s., suomentanut
Outi Menna.

"Jo Nesbø  on noussut ensin johtavaksi norjalaiseksi rikoskirjailijaksi Harry Hole -romaaneillaan, sitten johtavaksi pohjoismaiseksi kirjailijaksi. Tänä päivänä hän kamppailee jo tasapäisesti muutaman muun kirjailijan kanssa maailman suosituimman kirjailijan tittelistä.Vuonna 1960 Oslossa syntynyt Nesbø on saanut tunnustusta siitä, että hän on laajentanut rikosromaanin käsitettä poikkeuksellisen kirjallisen lahjakkuutensa ja kunnianhimonsa ansiosta sekä kyvyllään ymmärtää elämää meille kaikille yhteisessä modernissa, globaalissa maailmassa.Nesbø on paitsi loistava rikoskirjailija myös muusikko, lauluntekijä ja ekonomi." (Kustantaja)


"Kun nettideittisi ei olekaan elokuvien ensirakastaja vaan pahin - ja viimeinen - painajaisesi. Oslossa liikkuu jälleen sarjamurhaaja. Vaikuttaa siltä, että murhaajalla on jano. Että hänellä on vampyyrin tavat. Katrine Brattin johtaman ryhmän tehtävä on vaikea, niin vaikea, että lopulta on soitettava eräälle poliisikorkeakoulun opettajalle, Harry Holelle. Legendaarinen poliisi on vastahakoinen, mutta lopulta kiusaus vie aina voiton: Harry palaa rikospaikalle." (Takakansi)

"Mihinkäs koira kirpuistaan" - tokaisu koituu meidän lukijoiden iloksi ja onneksi, sillä hän, yksinäinen ratsastaja, the one and only Harry Hole is back!
Edelleen hip-hurraa Harrylla ei itsellään ole tässä jano eikä repsahdus, mutta voi hyvä hilse:  hän jäljittää Janossa dekkarin nimen mukaisesti vampiristia.
Ja nyt on niin, että jos mitä niin vampyyrit eivät kirjallisuudessa eivätkä elokuvissa eivätkä missään muodossa mielikuvitustani ruoki eivätkä kutita, joten tämä yhtälö vaati päättäväistä kompromissin tekemistä ja konsensuksen löytämistä...


Miljöö:   - Syyskuinen Oslo. Pimeys oli vihdoin palannut, ja raivostuttavan pitkät, hysteeriset ja elämäntäyteiset kesäyöt olivat jääneet taakse. syyskuussa kaupunki sai taas olla oma itsensä: melankolinen, pidättäytyvä ja tehokas. Ulkoapäin vakaa, mutta silti täynnä pimeitä sopukoita ja salaisuuksia. Kuten hänkin, ne väittivät...

Motiivi  -  Harry tuijotti ikkunasta ulos. Katerine oli tietenkin oikeassa.
Hän saattoi itse väittää muuta, mutta paluuseen oli oikeasti vain yksi, itsekäs syy. Eivät uhrit, ei se että hän olisi ajatellut kaupungin parasta tai poliisilaitoksen mainetta. Eikä edes se, että hän olisi ajatellut omaa mainettaan. Hän oli palannut vain siksi, että oli aikoinaan päästänyt rikollisen pälkähästä. Harry otti siitä syyn niskoilleen henkilökohtaisesti, kaikista uhreista, jokaisesta päivästä, jolloin tekijä oli ollut vapaalla jalalla. Ja nyt hän ei pystynyt ajattelemaan muuta kuin että hänen olisi otettava syyllinen kiinni. Hänen, Harryn...

Heräämistyypit á la Harry:  - työherääminen, yksinherääminen, pelkoherääminen, täällä on joku -herääminen ja tyytyväisyysherääminen.


Nesbø omaa juonenkuljetuksen lisäksi myös vahvan kerronnallisen ja analyyttisen kyvyn pureutua ihmismielen kiemuroihin ja saloihin, mikä tekee hänen dekkareistaan henkilögallerioineen psykologisesti kiinnostavia.
Sankari Harry Hole rymistelee katederin takaa etulinjoille hypättyään eteenpäin tutkinnassaan mutkat suoriksi tuttuun malliinsa, mutta tekee sen sympatioita herättäen yrittäessään samalla rämpiä henkilökohtaisen draamansa ja dilemmojensa heitteikössä ja suossa.

Teemasta huolimatta  Nesbøn tasoisen kynäniekan ja puskutraktorin lailla sinnikkäästi etenevän Holen ynnä kellaritiimin seurassa viihtyi nieleskelemättä kannesta kanteen! Outi Mennan tasokas suomennos. Loppuriveiltä tein sen optimistisen johtopäätöksen, jottei kaikki ollut vielä tässä.... Jättebra!

Janosta kiintoisasti: Annika/Rakkaudesta kirjoihin ja Tuijata / Kulttuuripohdintoja .

 Syksyn lehti/Kirjojen kauneudesta: tervetuloa lukusille toivottavasti viihdyt matkalla:)


Tyytyväisyysheräämisiin:

keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Sami Karjalainen: "Rantojen hyönteiset" - ex Libris...


"Rantojen hyönteiset - Sukeltajat, vesimittarit, hopeasepät ja sudenkorennot", Sami Karjalainen, Docendo Oy, 2017, 192 s.

"Sami Karjalainen (s. 1966) on palkittu tietokirjailija ja valokuvaaja.
Hänelle on myönnetty tiedonjulkistamisen valtionpalkinto ja hänet on valittu Fotofinlandia-finalistiksi. Hänen aikaisemmat kirjansa ovat Suomen sudenkorennot (2002, uudistettu laitos 2010), Suomen heinäsirkat ja hepokatit (2009) sekä Neidonkorennot (yhdessä Matti Hämäläisen kanssa, 2013). Hämmästyttävät hyönteiset (2015) valittiin Vuoden luontokirja -finalistiksi." (Kustantaja)


"Hyönteisiä kuhisee lähes kaikkialla, mutta tunnemme ne huonosti ja pidämme niitä usein kiusankappaleina. Hyönteisillä on kuitenkin toinenkin puoli: ne ovat uskomattoman upeita ja mielenkiintoisia. Tämä kirja kertoo rantojen hyönteisten hämmästyttävästä elämästä tekstin ja ainutkertaisten kuvien avulla.
Se paljastaa, kuinka hienoja hyönteisiä elää lähiympäristössämme, kuten mökkirannassa, ja houkuttelee tutustumaan niihin paremmin. Kirja esittelee noin kaksikymmentä hyönteisryhmää. Osa näistä hyönteisistä lentelee rannoilla, osa kiitää vedenpintaa pitkin ja osa sukeltelee rantavesissä. Kirja tutustuttaa lukijansa muun muassa sudenkorentoihin, päivänkorentoihin, vesimittareihin, hopeaseppiin, vesiskorpioneihin, malluaisiin ja sukeltajiin."
 (Kustantaja)

Ensi kertaa kättäpäivää sanoin Karjalaisen kanssa hänen kauniin ilopillerinsä
Hämmästyttävät hyönteiset tiimoilta.  Hämmästyin kyllä vaan ja ihastuin.
Nyt suorastaan ällistyin kuvien kauneuden äärellä. Voi hurja, mikä kattava tietopaketti ja aarreaitta ötököistä kiinnostuneille, siedätyshoito niitä ällöäville ja runsaudensarvi varsinaisille asianharrastajille ja -tuntijoille. Karjalainen on laatinut mukavasti taustoittavan  esipuheen sekä liittänyt teoksen loppuun harrastusohjeet ja kirjallisuusluettelon.

- Innostuin kymmenvuotiaana pikkupoikana vesiötököistä. Kävin kaivamassa niitä Hannusjärvestä, ainoasta Etelä-Espoon järvestä. Pludasin kunnolla, mutta sain saalista. Ajoin kotiin verkkarit märkinä, ämpäri fillarin stongalla läikkyen. 
Pidin otuksia muoviakvaariossa kirjoituspöydälläni.  
Nyt viiisikymppisenä teen tätä samaa. Nautin vesihyönteisten etsimisestä ja uuden löytämisestä.                        

Oli nautinnollista viipyillä näiden ainutkertaisten  valokuvien äärellä samalla syvään helpotuksesta huokaisten. Kaikeksi onneksi nämä hauskannimiset - jymysukeltajasta vesihiipparin kautta  tassiluteeseen - ja kiintoisat kaunokaiset kuten hopeasepät, herkät korennot, surviaiset ja vesiperhoset sekä  tiukasti tuijottelevat avaruusnoliot kuten sulkahyttysen kotelo ja vesimittarin koissumaiset ufot oikeasti livenä ovat habitukseltaan huomattavasti heiveröisempiä. Eipä näin ollen tarvitse paniikissa kaivaa vanhaa Winchesteriä lukkojen takaa....

Ken kerran on tässä teoksessa  nähnyt hyttysen siiven suurennettuna, sen  pysäyttävän hehkun ja kauneuden, suhtautuu jatkossa aivan toisella asenteella  korvan juuresta kuuluvaan inhaan ininään. Ei liioin  paarman värikylläisen, suurisilmäisen  pään katselija jatkossa pienistä kesäisistä surinoista ja pörinöistä ole moks'moinaan. Yhdellä sanalla: loistoteos! Ynnä mitä laadukkain lahjaidea!

Maallikkona rannoilla kuten lapsuuden ajattomina suvina housunpuntit märkinä ihastellen ja ihmetellen

pludaili ja tsiigaili:


maanantai 3. huhtikuuta 2017

Alice Munro: "Jupiterin kuut / The Moons of Jupiter" - ex Libris...


"Jupiterin kuut", Alice Munro, Kustannusosakeyhtiö Tammi, Keltainen Kirjasto, 2017, 317 s., suomentanut Kristiina Rikman.

Alice Munro (s. 1931) on kanadalainen novellisti. Lukuisia kansainvälisiä palkintoja saanut Munro on ensimmäinen kanadalainen, jolle on myönnetty Nobelin kirjallisuuspalkinto (2013).



"Alice Munron neljäs, ennen suomentamaton novellikokoelma liikkuu onnen pettävässä hetteikössä, siellä missä rakkaus on tuhoisaa ja rakastajat pakkomielteisiä. Se kertoo naisista, jotka puhuvat erehdyksistään tyynesti ja järkevästi ja soittelevat sitten epätoivoisia puheluja, juovat itsensä humalaan ja ilmoittautuvat luontaishoitokursseille, vesiterapiaan, voimisteluun.
Se kertoo ylimielisistä ja epävarmoista miehistä, jotka kehittelevät teorioita taiteesta, historiasta ja elämästä eivätkä koskaan rakastu ikäisiinsä naisiin. Kaikista heistä se kertoo, ja monista muista. (Lievelehti)

No hyvä, siis kaikista meistä! Ketäpä ei rakkaus kiehtoisi ja onni pohdituttaisi, riemastuttaisi ja syöksisi syövereihin?  Ja kokoelma lähteekin hauskasti liikkeelle Chaddeleyden ja Flemingien kaksiosaisella sukutarinalla, neljän ikineidon  räväkällä kvartetilla. Seuraavaksi mutustellaan Levää, jonka voimistamana osallistutaan Kalkkunasesonkiin suolistajan ominaisuudessa (eipä ole ennen tullut kirjallisuudessa vastaan) kunnes kohdataan Onnettomuus. Josta suoritaan Bardon bussilla ikäneitojen ja Pruen kera aina Kesän loppuun saakka. Rouva Cross ja rouva  Kidd  rahisuttelevat rollaattoreitaan vanhainkodissa punatukkaisen Jackin henkilöhistoriaa  arvuutellen ja herran ympärillä kiehnäten. Kovan onnen tarinoita turisten otetaan vastaan Vierailijat, kunnes hyväksi lopuksi päädytään arvuuttelemaan, mitkä ovat  Jupiterin Kuut.

Munro on vahva Kertoja, isolla K:lla ja kotonaan erilaisissa miljöissä ja tarinoissa. Pitkä elämänkokemus ja eletty elämä paistavat lämpiminä ja ymmärtäväisinä säteinä läpi koko kerronnan, ikäänkuin kirjailija olisi itse ollut osallisena tapahtumiin.

Nämä 11 novellia olivat mitä mainiointa, hupaisaa ja tasokasta viikonloppuseuraa. Rakkauden, tuon ikiaikaisen arvoituksen ja innoittajan  ympärillä pyörivistä eri perspektiiveistä huolimatta Munron kirjoitustyyli on yhtenäinen kautta linjan, jolloin lukukokemus säilyy mutkattomana ja ehyenä. Kristiina Rikmanilta laatujälkeä, kuten aina.

Millä mielellä Jupiterin kuita katselivat Kirjaluotsi , riitta k / Kirjavieköön  ja Maria/Sinisen linnan kirjasto selviää klikkaamalla:)

Niinpä: mitä  on rakkaus?  Kautta Jupiterin kuiden: en minä tiedä. Onnikin on Aleksis Kiven mukaan virvatuli elon suolla tahi uskottavammin Hemingwayn malliin hyvä terveys ja huono muisti. Arvoitus on siis  - vielä -  ratkaisematta, mutta harjoitukset jatkuvat, joten minä tyttö sanon, jotta onneksi olkoon ja

riks-raks:

lauantai 1. huhtikuuta 2017

Ulla-Lena Lundberg: "Sade / Regn" - ex Libris...


"Sade", Ulla-Lena Lundberg, Gummerus Kustannus Oy, 2017, 254 s.,
 suomentanut Leena Vallisaari.

"Ulla-Lena Lundberg (s. 1947)  on syntynyt Kökarissa ja asuu nykyisin Porvoossa. Jo 15-vuotiaana debytoinut Lundberg on julkaissut lähes kaksikymmentä kirjaa: runoja, raportteja, matkakertomuksia ja romaaneja. Hänet on palkittu moneen kertaan; hän on mm. saanut kahdesti valtion kirjallisuuspalkinnon, ollut neljä kertaa Finlandia-ehdokkaana ja Pohjoismaisen kirjallisuuspalkinnon ehdokkaana ja saanut Ruotsin Akatemian Finland-palkinnon, Gummeruksen Kaarlen palkinnon ja Kiitos kirjasta -mitalin. Vuonna 1993 hänet nimitettiin taiteilijaprofessoriksi sekä Åbo Akademin kunniatohtoriksi. Lundberg voitti vuoden 2012 Finlandia-palkinnon romaanillaan Jää." (Lievelehti)


"Kaukaisessa kalliomaalausten ajassa eletään sateiden ja kuivuuden armoilla. Heimojen tarinat ja kohtalot piirtyvät kallioihin, ja ikiaikainen tieto on parantajien ja sateentekijöiden hallussa. Nuori Oras on heimonsa väkevä sateentekijä, joka liikkuu tuntemattomissa maailmoissa ja ajaa myyttiset sade-eläimet heimon luokse. Tuhansia vuosia myöhemmin ruotsalainen vesi-insinööri Bengt saapuu toiveikkaana ja vilpittömänä Afrikkaan järjestämään vesihuoltoa. Mutta Afrikassa ikiaikainen kulttuuriperintö ja moderni maailma törmäävät toisiinsa joka hetki, eikä paraskaan teknologia voi antaa vettä, jota ei ole." (Takakansi)

Lundbergin kirjoitustyyli on kiehtovaa ja hänen aiemmista teoksistaan
mm. Jää ja etenkin Mitä sydän halajaa  olen suuresti pitänyt. Tämä teos on kaksiosainen ja sen yhdistävänä tekijänä ovat sade, heimoperinteet, kolmijalkainen ja vatsaan potkaiseva impala sekä muinaiset luolamaalaukset.

- Me nousimme ja menimme tanssipiiriin. Ja kun oli tanssittu vähän aikaa minä ymmärsin, että jälki, jonka tanssimme piirsi tasaiseen maahan, oli vain kuva siitä, mitä todella tapahtui. Sillä vaikka jäljet jäivät maahan, me itse asiassa liikuimme ylöspäin, niin että tunsimme koko ajan kohoavamme. Minä kohosin nopeasti. Nousin helposti, ja lähdin helposti, ja samassa olin jo kaukana sieltä.
Moni asia oli samoin kuin lapsuudessani: rajojen puute, valo joka oli samalla värin puutetta, kaikki mahdollinen mikä otti muodon ja hajaantui ja liukui ja muuttui. Viimeksi sade-eläimet olivat tulleet minun luokseni, mutta nyt minun piti lähteä metsästämään niitä. Minulla oli jousi ja viini ja teroitettu kaivinkeppi. Ja olin se mikä olen, mutta kevyt ja vahva ja peloton.

Lundberg on verraton tarinaniskijä ja tunnelmanluoja, jopa siinä määrin,
että lukijana mielihyvin uppoutuu mystiseen teemaan ja sade-eläimiä pyydettäessä kohoaa utuisaan painottomaan tilaan ympäristönsä yläpuolelle. Sateen kaksiosaisuudessa kuitenkin punainen lanka hapertuu ja sykertyy,
sillä toinen osa heitti lukiessa pikemminkin komedian puolelle. Unnukkaisen sadunomainen I-osa vs suoraviivaisempi II-osa. Jälkimmäisessä mainion, sympaattisin  persoonanpiirroin vedellyn Bengt Holmbergin, tuon vesi-insinöörin projekti kuihtuu sateettomiin kausiin ynnä reppanan romanssit romuttuvat ripulin ja iskiaksen runnomina eikä toivottu intohimon liekki roihuun repeä.
Positiviivinen lukukokemus jätti näin ollen tilkan ristiriitaisen tunnetilan, ja jäin aprikoimaan, josko se olisi ollut Lundbergin vekkuli tarkoituskin...

Leena Vallisaaren taidokas ja kauniskielinen vahvan ammmattilaisen suomennos. Hämyisä ja harmoninen sisällön myötäinen tyylikäs  kansi on
Helena Kajanderin käsialaa.

Kuinka sade on hipaissut Kirjapolkuni Bleuea  ja Cillaa/Cillan kirjablogi selviää klikkaamalla.

O Western wind, when will you blow
That the small rain down can rain?
Christ, that my love were in my arms,
And I in my bed again.
Tuntematon n. 1500

Impalan potkaisemana, Bengtin vastoinkäymisten hellyyttämänä ja päivän sadetta

odotellen:



tiistai 28. maaliskuuta 2017

F.Scott Fitzgerald: "Amerikkaa autonrämällä / The Cruise of the Rolling Junk" - ex Libris...


"Amerikkaa autonrämällä", F. Scott Fitzgerald, Kustannusosakeyhtiö Savukeidas, 2017, 103 s., suomentanut Ville-Juhani Sutinen.

"Francis Scott Key Fitzgerald  (1896-1940) kuuluu Yhdysvaltojen 1900-luvun merkittävimpiin kirjailijoihin. Häntä pidettiin omana aikanaan ”kadotetun sukupolven äänenä”, niiden nuorten jotka aikuistuivat ensimmäisen maailmansodan aikana. Hän kirjoitti viisi romaania ja kymmeniä novelleja,
jotka kertovat nuoruudesta ja epätoivosta ja kuvasivat aikaansa osuvasti ja elävästi. Hänen kirjoissaan ihaillaan erityisesti tunteiden rehellistä kuvausta." (Wikipedia)



"Menestystä maistanut nuori kirjailija F. Scott Fitzgerald starttasi 1920-luvun alussa autonsa Yhdysvaltain itärannikolta ja lähti vaimonsa Zeldan kanssa kohti tämän kotiseutua Alabamaa. Fitzgerald kirjoitti reilun viikon mittaisesta retkestä juttusarjan Amerikkaa autonrämällä, joka on hulvaton ja holtiton kuvaus varhaisesta road tripista. Reissulla sattuu kaikki mitä pitää ja vähän enemmänkin: auto hajoaa, matkalaiset yritetään ryöstää ja hotellin lattialla on lihaa. 
Komiikan taustalta pilkistää kuitenkin myös traagisempi nostalgia nopeasti katoavaan vanhaan Amerikkaan." (Takakansi)

F. Scott Fitzgerald, tämä kadotetun sukupolven äänitorvi tunnetaan mm. romaaneistaan Kultahattu ja Yö on hellä. Nyt olisi tarjolla hervotonta,
Ville-Juhani Sutisen antoisasti pilke silmäkulmissa  taustoittamaa road trippiä rämisevällä ja liitoksistaan natisevalla autonrotiskolla, Rolling Junkilla, jota rakastaen Expensoksi kutsutaan. Kaaralla, jonka autonrenkaillakin on nimet: Simson, Herkules, Lasarus, Joulupukki ja vaihtaen Daisy Ashford.
Fitzgerald tykittää tätä  kolmeosaista tarinaa tahdilla, jolla ei hyperbolalta vältytä, mutta lukija sen kun rytkytyksestä ja ohi vilahtelevista maisemista hiukset hulmuten silkastaan nauttii. Ja tästä seikkailu starttaa:

Alku: - Suljettuja luomiani tunnin ajan naputellut aurinko kumautti yhtäkkiä silmiäni suurilla, kuumilla vasaroillaan. Huone täyttyi valolla ja hiipuvat hullutukset tapetilla murehtivat keskipäivän räikeää riemuvoittoa. 
Heräsin Connecticutiin ja normaalimaailmaan.

Kaupunki: - Yli pienten jokien ja pitkien harmaiden siltojen tulimme tyyneen Havre de Graceen. Paikka on kuin ylpeä vanha nainen kädet puuskassa, kuiskuttelemassa hiipuneella arvokkuudella, että sitä oli aikoinaan harkittu koko kansakunnan pääkaupungiksi.

AutoOlimme härnänneet kohtaloa röyhkeällä hullunrohkeudellamme - räsähtäen ja ärjähtäen maailman humina muuttui korvissani myrskyksi.
Auto näytti hajoavan palasiin silmiemme edessä ja tuntui kuin olisimme liiskautuneet katuun ja raahautuneet eteenpäin toisiaan vasten ryskyvien ja nirhautuvien valtavien mukulakivien välissä, kuin ihmeen kaupalla ehjinä.

Omakohtaisesti luonteva tapa matkustaa on kulkuvälineestä riippumatta siirtyä mahdollisimman yhtä soittoa pisteestä A pisteeseen B. Tämä Fitzgeraldin ja Zeldan kyydissä jäniksenä huristeltu taival oli ketterää ja hassunhilpeää keikkumista maisemain ja hotellien karusellissa, verbaalisten ilotulitteen omaisten ja räiskyväin tienviittojen ja liikennemerkkien vilistellessä ohi,
aina kuitenkin paikallisiin autoverstaisiin ja korjaamopajoihin tutustuen,
kädet mönjäisiin rasvoihin tuhrien. Loppuratkaisukin oli sopivasti korni.
Eilen oli illansuu, joka Fitzgeraldin, Savukeitaan ja Ville-Juhani Sutisen trion ansiosta ei totta tosiaan mennyt nollille tuulen vinkuessa nurkissa ja taivutellessa koivunlarvan, vaan tarjosi messevän & ratevan roud tripin; kiitos kyydistä!!

Martta / Hyllyntäydeltä: isosti tervetuloa mukaan lukusille ja vaihtamaan ajatuksia, toivottavasti viihdyt näillä round tripeillä ja kirjallisilla poluilla:)

- Olla nuori, olla matkalla kaukaisille kukkuloille, sinne missä onni kasvaa puissa ja missä voi osua maaliin ja voittaa säihkyvän seppeleen - me uskoimme, että se oli vielä mahdollista, tuo turvapaikka paikoillaan pysyvän maailman tylsyydeltä, kyyneliltä ja pettymyksiltä...

Hiipuneella arvokkuudella:

Gee & Jimminy:


maanantai 27. maaliskuuta 2017

Lars Kepler: "Kaniininmetsästäjä " - ex Libris...


"Kaniininmetsästäjä", Lars  Kepler, Kustannusosakeyhtiö Tammi, 2017, 577 s., suomentanut Kari Koski.

Nimimerkki Lars Keplerin takana on ruotsalaisnen kirjailijapariskunta
Alexander Ahndoril ja Alexandra Coelho Ahndoril. Suomalaistaustaisesta komisario Joona Linnasta kertova sarja on valloittanut myyntilistat kautta maailman. Sarjan ensimmäinen osa, Hypnotisoija, on myös filmatisoitu. (Lievelehti)


"Ulkoministeri teloitetaan kodissaan Djursholmilla, mutta julkisuudessa asia hyssytellään hiljaiseksi. Liikkeellä on julma murhaaja, jota epäillään terroristiksi.
Ja kohta hän iskee uudelleen. Turvallisuuspoliisi janoaa entisen komisarion
Joona Linnan apua murhaajan pysäyttämiseksi. Istuttuaan kaksi vuotta vankilassa
Joona Linna saakin tarjouksen, josta ei voi kieltäytyä. Piinaava jahti alkaa, mutta kuka metsästää ketä? Kaniininmetsästäjän uhreja näyttää yhdistävän vain yksi asia. Karmiva loru kymmenestä kanista." (Takakansi)

Aiemmat Kepler-postaukset: Vainooja ja Playground.   Tässä kuudennessa
Joona Linna dekkarissa mennään, eikä meinata. Kaninkorvat sen kun trofeina  Ten little rabbits lapsenäänisen runon poljennossa enempi vähempi hilpeästi heilua lotkuttavat. Kepler marssittaa Linnan rinnalle Triumph Speed Triplellä revittelevän, raudanlujan ammattilaisen komisario Saga Bauerin;

- hän oli metri seitsemänkymmentä pitkä ja lihaksikas kuin balettitanssija, Hän oli pitkään yksi Pohjois-Euroopan menestyksekkäimmistä nyrkkeilijöistä mutta lakkasi kilpailemasta pari vuotta sitten. Hän on kaksikymmentäyhdeksänvuotias ja yhä häkellyttävän kaunis, ehkä kauniimpi kuin koskaan. Hänellä on vaalea iho, siro kaula ja kirkkaansiniset silmät. Useimmat niistä jotka tapaavat hänet ensimmäisen kerran, menevät aivan heikoiksi, kuin jokin särkyisi heidän sisällään. Hän jättää jälkeensä kaipauksen, kuin onnettomat rakkauden jälkeen...

Teos pitää sisällään myös ajankohtaisuutta ja yhteiskunnallisuutta terrorismin, ihmiskaupan ja turvallisuusmäärärahojen problematiikan muodossa. 
-  Jokaisen maan turvallisuuspoliisin pääasiallinen tehtävä on pelotella maan poliitikkoja toteaa Saga Bauer. 

Ja kysymyksiä: onko tappaja mallia pyrähdystappaja,  spree vai  rampage killer? Entä miksi kaninkolon, Crusebjörnin paviljongin  yläpuolella lukee "Bellando vincere"?

Julkkiskokkiin en muista dekkarissa ennen törmänneeni, mutta niin vain Kepler heittää kehiin kauhanpyörittäjäksi soppaa hämmentämään TV-kokki
Rex Müllerin.  Vaikka teoksessa on elementtejä, jotka rosoa luoden särähtelevät korvaan ja pientä eläinystävää ellottavat, niin Kepler ei erehdy niillä retostelemaan vaan pitää runsaan tapahtumavyyhdin suvereenisti käsissään suurella ammattitaidolla, otteen herpaantumatta. Intensiteettiä ihailtavassa määrin. Kevään genrensä parhaimmistoa. Tämän kanin pompottelua oli ilo katsella, se kun ei paluuperiin sortunut. Joona Linna on jämpti jässikkä ja nähtäväksi jää, murahteleeko Saga Bauerin prätkä jatkossakin yhtä muhevasti....

Kaninkoloon ovat myös uteliaasti  kurkistaneet: Annika / Rakkaudesta kirjoihin 
ja  Kirjasähkökäyrän Mai.

Jess:

perjantai 24. maaliskuuta 2017

Yaa Gyasi: "Matkalla kotiin / Homegoing" - ex Libris...


"Matkalla kotiin", Yaa Gyasi, Kustannusosakeyhtiö Otava, 2017, 379 s., suomentanut Sari Karhulahti.

"Yaa Gyasi (s.1989) on ghanalais-yhdysvaltalainen kirjailija, joka asuu Kaliforniassa. Yhdysvaltain National Public Radio (NPR) valitsi Gyasin romaanin Matkalla kotiin vuoden 2016 esikoisteokseksi, ja mm. New York Times, Time ja BuzzFeed listasivat sen vuoden 2016 kymmenen parhaan romaanin joukkoon." (Lievelehti)



"Kaksi sisarpuolta päätyvät toisistaan tietämättä samaan brittien hallinnoimaan linnoitukseen 1700-luvun Afrikassa: toinen vaimoksi, toinen orjaksi. Effie jää valkoisen kuvernöörin vaimona Ghanaan, kun orjalaiva vie hänen sisarpuolensa Esin Yhdysvaltoihin. - Lumoavien henkilöhahmojen myötä romaani kuvaa ghanalaisten elämää orjakaupan ja taisteluiden keskellä ja piirtää elävän kuvan mustien amerikkalaisten sukupolvista orjaplantaaseilta Harlemin jazz-klubeille ja nykyhetkeen saakka." (Lievelehti) - Kirjailijan kuva: Michael Lionstar.



Kulunut kirjakevät on muistuttanut eräänlaista Afrikan tähden pelaamista ja nyt on matkalla päädytty Ghanaan, tuohon asukasluvultaan 23,9 miljoonaiseen  kaakaon, kullan ja öljyn tuottajavaltioon. Teoksen myötä ensinnä pikasukellus Ghanaan ja sen historiaan: faktojen lisäksi selvisi, että jalkapallo on maan suosituin urheilulaji ja että lapsityövoiman käyttö on yleinen ongelma kaakaonviljelyssä jne. Ei toki matkalla kotiin, mutta avartava Gyaasin innoittama nojatuolimatka.

- Esi varttui täydellisen onnellisena. Kyläläiset sanoivat häntä kypsäksi mangoksi, koska hän oli vielä nipin napin pilaantumaton, edelleen raikas. Vanhemmat eivät kieltäneet häneltä mitään. 

- Esi oppi jakamaan elämänsä kahteen osaan, joiden nimet olivat Ennen linnoitusta ja Nyt. Ennen linnoitusta hän oli ollut Suuren Miehen ja tämän kolmannen vaimon Maamen tytär. Nyt hän oli tomua. Ennen linnoitusta hän oli ollut kylän kaunein tyttö. Nyt hän ei ollut yhtään mitään.


Toisekseen pysähdyin pitkäksi aikaa orjuutta miettimään: sen syntyhistoriaa, valkoisen miehen itse itselleen oikeuttamaa ja ottamaa alistamisen, maiden ja luonnonrikkauksien haltuunottoa. Mistä, keiden selkänahoista ja millä hinnalla ns. sivistyvaltioidemme vauraus on nyhdetty?  Onko tämä vauraus aiheuttanut yhteiskunnallista laajaa hyvinvointia vaiko kääntynyt hallitsemattoman ahneuden ja keskiluokkain kaventumisen vuoksi itseään vastaan? Entä mikä on valkoisen rodun kohtalo jatkossa?

Gyasi  kirjoittaa runsaskynäistä ja sormella osoittamatonta tekstiä kuljettaen sujuvasti polveilevaa tarinaa historiallisista lähtökohdista eteenpäin. Välillä lukijana on outojen nimien kanssa hakoteillä, mutta kirjan ensilehdeltä löytyy selkeä sukupuu Maamesta jälkipolvittain. Ruoskimisiltakaan ei säästytä, mutta tietty suorasanaisuus ja lukijalle henkivä sisältäpäin kirjoittaminen ovat teoksen suuria vahvuuksia. Erilainen ja ajatuksia herättävä teos!

- Suku on kuin metsä, joka on kaukaa katsoen yhtenäinen mutta läheltä katsoen joukko erillisiä puita. Akanien sananlasku.

Metsälenkiltä juuri tulleena, tulevina päivänä erillisiä puita tervehtimään menevänä, ylläluetusta kirjasta  ja kuullusta ensimmäisestä kyyhkynkujerruksesta ilahtuneena,

keikkukoon kevät:

maanantai 20. maaliskuuta 2017

Olle Lönneus: "Maksun hetki / Marias tårar" - ex Libris...


"Maksun hetki", Olle Lönnaeus, Minerva Kustannus Oy Crime Club, 2017,
389 s., suomennos Salla Korpela.

Olle Lönnaeus (s. 1957) on ruotsalainen journalisti ja kirjailija. Lönnaeus työskentelee toimittajana Sydsvenska Dagbladet-sanomalehdessä. Hänelle on myönnetty lukuisia journalist- ja kirjallisuuspalkintoja, ja hänen kirjojaan on käännetty yli kymmenelle kielelle. Lönnaeukselta on suomeksi julkaistu Lilja & Eva Ström -sarjan ensimmäinen romaani Pelivelka, joka oli Ruotsin dekkariakatemian Vuoden paras rikosromaani -ehdokas vuonna 2014. Menneisyyden hinta voitti vuonna 2010 Ruotsin dekkariakatemian esikoiskirjapalkinnon." (Takakansi)




" Kylmänä, tuulenpieksämänä päivänä Malmön meriuimalan edustalta löytyy jäätynyt mies, jota on julmasti pahoinpidelty ja kidutettu. Jonny Lilja tunnistaa jäästä irrotetun uhrin jugoslavialaisen mafiapomon Ratko Jokovicin lähimmäksi mieheksi. Vanhalla pelivelalla uhkaillen Jokovic määrää Jonnyn ottamaan selvää, mitä hänen henkivartijalleen on tapahtunut ja kuka on vastuussa. Pian Jonnya kuitenkin kohtaa vielä suurempi tragedia. Hänen entinen vaimonsa murhataan,
ja Jonnysta tulee pääepäilty. Jälleen kerran Jonny joutuu pakoilemaan henkensä kaupalla niin Malmön poliisia kuin toisiaan vastaan sotaa käyviä rikollisliigoja.
Hän voi selvitä vain löytämällä itse oikean syyllisen. Poliiseista ainoastaan Eva Ström uskoo Jonnyn syyttömyyteen. Vastoin esimiestensä määräyksiä hän alkaa kaikessa hiljaisuudessa tutkia näitä murhia löytääkseen syyllisen Jonny Liljan ahdinkoon. (Takakansi)

Edellisestä teoksesta Pelivelka, 2016  totesin, että vaikka ihmettelinkin perättäisten lukemieni ruotsalaisdekkaristien päähenkilökaartin paheiden luetteloa, niin herrat Lönnaeus & Lilja, jälkimmäinen peliaddiktioneen serveerasivat  rattoisan lukukotvasen. Nyt en kuitenkaan Lönnaeuksen tarjoilemaa murhapaikalta pakenevaa Liljaa, tuota yksinäistä ratsastajaa,
kostajaa ja oman käden oikeutta hakevaa, mutkien suoristajaa jugoyhteyksineen  nikottelematta niellyt. Elikkä törmäsin tässä pää edellä poliisipersonaan epäuskottavuuden muuriin ottaen huomioon, että he(kin) ovat vain ihmisiä...

Mutta, jos tuohon ei kompastu, niin kyllähän Lönnaeus tarinaniskennän ja dekkarillisen juonenkuljetuksen taidon hanskaa. Persoonaat ovat inhimillisen monisärmäisiä, huumorinväläyksiä ja tilannekomiikkaakin on ripoteltuna sopivasti tekstiin ja juoni etenee rivakasti ravaten tapahtumasta toiseen. Kokonaisuudessa on fluenssia ja viihdyttävyyttä, rentoa ja rehevää menoa ja meininkiä jaettavaksi asti.  Ruotsalaisittain: smaksak. Itsellä tämä heitti överiksi, mutten minä nyt yhden kerran perusteella parivaljakkoa Lilja & Ström hylkää....

Maanantaimarmatti:

lauantai 18. maaliskuuta 2017

Jalmari Finne: "Verinen lyhty" - ex Libris...


"Verinen lyhty", Jalmari Finne,  (1928), Nysalor-kustannus, 2017, 191 s.
Toimittanut Matti Järvinen.

"Jalmari Finne  (1874-1938) ei ole unohdettu kirjailija, sillä hänen Kiljusen herrasväestä kirjoittamiaan kirjoja luetaan yhä ja hänet tunnetaan niistä.
Harva kuitenkaan tietää, kuinka monipuolinen kirjailija Finne oli. Hän kirjoitti lastenkirjallisuuden ohella ainakin näytelmiä, historiallisia romaaneja, novelleja, oopperaa, sukututkimusta, henkilöhistoriaa, muistelmia - sekä kaksi aikuisille suunnattua rikosromaania.  - Rikoskirjallisuus ei ollut 1920-luvulla Finnelle aivan uusi aluevaltaus, sillä hän oli suomentanut Arsène Lupin -kirjoja 1900-luvun alussa ja oli varmasti myös lukenut vinon pinon dekkareita."
 (Esipuhe, Matti Järvinen)



"Maaseudun syysillassa kuuluu laukaus. Peltolan talon ainoa poika Matti on ammuttu. Nimismies Yrjö Valve tarttuu tapaukseen tarmokkaasti ja tekee pian pidätyksen. Heikkilän talon vanha emäntä kuitenkin epäilee, että nimismies on tehnyt liian hätäisiä johtopäätöksiä. Niinpä hän ryhtyy selvittämään tapausta kummipoikansa Kallen kanssa. Kuka seudun asukkaista on murhaaja?
Verinen lyhty (1928) on yksi varhaisimmista suomenkielisistä rikosromaaneista. Se tarjoaa lukijalle herkullisen murha-arvoituksen, jota ratkovat poliisien sijaan tavalliset maaseudun ihmiset" (Takakansi)

Entuudestaan tunsin Finnen ainoastaan riemastuttavan Kiljusen herrasväen isänä, joten teoksen esittelyteksti sai kiinnostumaan tästä monipuolisesta kulttuurihahmosta. Ja niin hyppäsin aikamatkalle sukupolvia taaksepäin maaseudun rauhaan, jonka yksi ainoa laukaus rikkoi:

Syysillan pimeässä kuului laukaus. Sitten kaikki oli jälleen hiljaista. Heikkilän isäntä luki parhaillaan sanomalehteä. Hän antoi lehden vaipua polvelleen ja kuunteli. Kuulitko? kysyi hän vaimoltaan, joka istui ompelemassa ja laukauksen kuultuaan laski työnsä syrjään. Kuulin, vastasi emäntä. - Se oli laukaus.
- Kukahan siellä nyt ampuu? sanoi isäntä. Emäntä nousi nopeasti paikaltaan, 
meni eteiseen ja sieltä kuistin ovelle. Siellä hän pysähtyi kuuntelemaan. Pihan poikki juoksi hätääntyneenä emännän luokse talon palvelijatar Kirsti...

Tarinan päähenkilönä ovat  lujasti yläkerran Herran ilmoituksiin ja johdatuksiin uskova ja luottava vanha emäntä apunaan nokkela, poliisin urasta haaveileva kummipoikansa Kalle sekä koulut ja kurssit käynyt Helsingin pään tutkinnalliseen tekniikkaan luottava nimismies Yrjö Valve; eikä luonnollisestikaan kulttuurien ja ajattelumallien yhteentörmäyksiltä ja väärinymmärryksiltä voida välttyä:

Vanha emäntä:   - Minun oli säilytettävä talo lapselleni, vastasi vanha emäntä. - Ja mitä kauppoihin tulee, niin olen minä niissä aina ollut rehellinen. Jos olen koonnut aikoinani rahaa, niin raha on ollut vain se puntari, joka on näyttänyt, miten suuri on ollut taitoni ja miten siis olen leiviskääni osannut käyttää.

Nimismies:   - Nimismies punastui ja puri huuleensa. - En minä ole niin tyhmä etten ymmärtäisi tätä, sanoi hän, Minä olen kaupunkilaislapsi ja olen kasvanut sellaisessa ympäristössä, jossa puhutaan sillä tavalla. Minulla on kaksi tätiä,
ja he aina kaikille ihmisille tarjosivat  henkistä ruokaa makeiden kastikkeiden kanssa.  - Minä olen saanut kuulla aina pienestä pitäen, että olen kovin lahjakas olento, ja sen vuoksi olen aina mielelläni levitellyt riikinkukkopyrstöäni ja ollut toisia virkumpi. Ja saadakseni toisten ihailun osakseni olen ollut valmis heitä mielistelemään. Se on kaupunkilaisten tapaista.

Kuva Wikimedia Commons:


Vaikkakin uskonnolliset paatokset toki lukiessa tuntuvat vierailta  niin Finne kuljettaa kuin maalaismiljöössä kotonaan ollen sujuvaa kerrontaa oikosen, vanhan emännän vahvan matriarkaalisen persoonaan ja kiemurtelevan, kaupunkilaisen nimismiehen johdolla nimismiehen kuvatessa vanhaa emäntää sanoin: hyvin arvokas nainen! Hänessä on jotakin aivan ruhtinaallisen ylevää.

Vaikken toki 1928 vielä ollut edes pilkkeenä vanhempieni silmissä, lukemastani ja sen kieliasusta tuli haikea olo. Miksi? Muistin maatilan emännän ja evakon, arvostetun Iso-Mummini suoraselkäisenä  istumassa nojatuolissaan huivi leuan alle tiukasti solmittuna, aina virsi- tai rukouskirja käsissään. Koskaan en muista nähneeni hänen niitä lukeneen. Iskikö minuun stadin friiduun jokin outo geneettisperäinen kaipuu  paluusta johonkin tuttuun ja turvalliseen, agraariyhteiskunnan yhteisöllisyyteen ja eräänlaiseen terveeseen - joskin myös kahlitsevaan -  itsesäätelyyn ja kontrolliin. Mene ja tiedä...

Osattiin sitä ennenkin:  tämä kylänraitilla, taloissa ja tuvissa sekä teiden pientareilla akkakäräjöinhinkin osallistumaan temmannut  lukuaika muodosti Finnen taitavasti kuvaamine henkilöineen  erittäin miellyttävän ja rauhaisan sekä sopivasti vanhahtavine teksteineen  ehdottomasti positiivisesti poikkeavan tuokion tässä hötkyilevässä ja tempoilevassa nykyajassa.

Jaa, että mikäkö on niisi? Päivän jyvä tuli poimittua. Jaa, etteikö muka aikamatkailu onnistu? Kokeilkaapa tämän lyhdyn valossa!

Pirskuttaa:


perjantai 17. maaliskuuta 2017

"Böödismit" - ex Libris...


"Böödismit", Eeva-Liisa Sepponen, Karisto, 2017, 96 s.

"Eeva-Liisa Sepponen  on intohimoinen harrastajakuvaaja, joka on nähnyt ja tehnyt elämässään paljon. Kunnon kameran ja böödismien myötä hän on löytänyt omimman tapansa tarkkailla maailmaa. Valtaosa böödismien kuvista on kuvattu hänen mökkisaarellaan Pietarsaaren edustalla." (Kustantaja)





Facebookissa lukuisia tykkääjiä keränneet böödismit on yhdistelmä upeita lintukuvia ja lyömätöntä tilannekomiikkaa. Böödismit on nyt koottu kansien väliin, ja tuloksena on hillitön jokanaisen ja -miehen lahjakirja, ikään ja sukupuoleen katsomatta. Kameran tallentamat tilanteet ovat vertaansa vailla ja vaatineet paitsi tuhansia otoksia myös ripauksen onnea. Kunkin kuvan tunnelman tiivistää täydellisesti osuva tokaisu tai vitsikäs sanonta. Tätä ennen kukaan ei olisi uskonut, miten ilmeikkäitä ja inhimillisiä linnut voivat olla! (Kustantaja)

Näin vuodenaikaan passelisti lintujen kevätmuuton ollessa hyvällä alulla ja eilisen joutsenten juhlavan ylilennon kenokaulana tiirailleena sain sopivasti  tänään kirjastosta mukaani tämän hervottoman hauskuutuksen viikonlopun avaajaksi.
Teoksen huumori osui kerrassaan nappiin omaan vireeseen ja yhdessä siipan kanssa naureskelimme makiasti  näille mainioille otoksille hupaisine verbaalirepäisyineen. Hauska & harmiton hyvänmielen hyrisyttäjä ja arjen jälkeisen ryppyotsan silottelija! Hauska on hyväksi habitukselle, joten lennokkaita viikonloppuja:)

Böödistinä ja bongarina:













torstai 16. maaliskuuta 2017

Tuomas Nyholm: "Leijona" - ex Libris...


"Leijona", Tuomas Nyholm, Otava, 2017, 365 s.

"Tuomas Nyholm (s.1976) on kirjailija ja jääkiekkotoimittaja. Hänen kirjoittamansa elämänkerta Jarkko Ruutu - Jumalainen näytelmä  (Otava 2015) oli arvostelu- ja myyntimenestys. Kirjailijan aiemmat Sinun edestäsi vuodatettu (2010) ja 
Omiensa luo (2016) on julkaissut Teos-kustantamo. Leijona on Nyholmin dekkarisarjan ensimmäinen osa." (Lievelehti)




"Kukaan ei ollut päässyt edes lähelle häntä. Leijona. Caetano de León.
Vuosisadan jahti. Ei lunnasvaatimuksia. Ei jälkiä. Selvittämättömät lapsikidnappaukset pitävät kaupunkilaisia kauhun vallassa. Poliisikaksikolle annetaan salainen tehtävä, jossa ohitetaan kaikki normaalit virkareitit.
Heidän on löydettävä Leijona, kasvoton rikollinen, joka on puristanut Lissabonin kylmäveriseen otteeseensa. Samaan aikaan kaupunkiin palaa mies, joka etsii oikeutta omilla keinoillaan ja tuntuu jatkuvasti olevan askeleen poliisin edellä." (Takakansi)

Tämä oli ensitapaaminen Nyholmin kanssa.  Lukiessa puolestaan ensiajatus  oli, että nyt on edessä humppahömppää ja sukelletaan pääedellä lepikkoon, siinä määrin tunnetiloja kuten lojaalisuutta, vihaa ja kostonhimoa sekä  kaleidoskooppimaisesti henkilöitä, teemoja ja tavaraa aviokriiseineen, sem-abrigoineen sekä Taika-Jimiä & Teräsmiestä muistuttavine aisapareineen kirjailija kysymättä mätti syliin. Vaan kuinkas sitten kävikään:

Lissabon: oli valittu näyttämöksi. Fado de Lisboa, Amália Rodriguez, Mariza, Cristina Branco... Sydämeni, sieluni,  saudade....

Pormestari:  - Óscar Balasar oli niitä harvoja Portugalin kärkipään poliitikkoja, 
joita ei ollut koskaan edes epäilty mistään arveluttavasta. Viiden virkavuotensa aikana hän oli pannut kaupunkia kuntoon kovemmalla tahdilla kuin monet edeltäjänsä yhteensä.   - Hän suolasi omia virkamiehiään ja kollegoitaan surutta julkisuudessa, lahtasi heitä kuin sikoja suorissa tv-lähetyksissä. Hänellä oli aina murtumattomat faktat tukenaan. Päitä putoili kuin antiikin Roomassa. Kaupunkilaiset rakastuivat Balasariin oikopäätä ja poliitikot ymmärsivät,
että olosuhteet olivat muuttuneet.

Komentaja:  - Patricia Salgueiro oli ristiriitainen hahmo. Laitoksen sisällä hänen asemansa oli vahva, mutta poliitikkojen suuntaan komentajan toiminta oli usein kulmikasta. Hänen maineensa oli jäätävä - äärimmäisen motivoitunut ja pragmaattinen tuloksentekijä, joka ei etsinyt kompromisseja. Lissabonin miesvaltaisessa virkakoneistossa ja maan monella tapaa sovinistisessa kulttuurissa Salguiero oli poikkeuksellinen henkilö.

Tehokaksikko:  - Daniel da Costa, jonka elämä oli teinipojasta saakka ollut pelkkää vastakkainasettelua, sisäistä ja ulkoista. Maahanmuuttajan poika. 
Poika ilman vanhempia. Poika, jolla oli älyä muttei tulevaisuutta.
Rorion Antonia Sinha 29 vuotta.  - Olen kotoisin seudulta, jossa kamppailu on erottamaton osa arkea. Jokainen poika saa siitä osansa. Mitä parempi olet,
sen suurempi velvollisuus sinulla on oppia lisää. Koetella rajoja loppuun asti.
Niin meidän isämme kasvatettiin, ja he tekivät samoin meille lapsilleen.

Yksinäinen kostaja:  - Mies, Joaquim nousi linja-autosta yhden jälkeen yöllä ja veti keuhkoihinsa Lissabonin ilmaa ensimmäistä kertaa neljääntoista vuoteen. Hän oli eri ihminen kuin lähtiessään, mutta kaupunki tuoksui yhä tutulta.
- Mies nosti hupun päähänsä, heilautti kangaskassin olalleen ja lähti liikkeelle. Samalla hän veti käden rintansa päälle varmistaakseen, että olkavyö oli paikallaan paidan alla ja kirjeet turvassa.

Hengenmies:  - Isä Eanes oli viidenkymmenenseitsemän.  - Lissabonin katujen hiljainen legenda, jonka kaikki tunsivat. Eanes oli auttanut kantakaupungin narkomaaneja ja kodittomia São Vincenten vanhasta luostarikirkosta käsin jo kolmekymmentä vuotta.  - Vuosien saatossa hän oli noussut tasaisesti São Vincenten hierarkiassa ja johti nyt koko seurakuntaa.

Iloinen yllätys tupsahti sivuja käännellessä  ja alkoi vetää suupieliä virneeseen. Ensivaikutelman: no justiinsa juu jälkeen alkoi tarina kietoa mukaansa, henkilöistä kirjaimina paperilla kuoritua persoonallisuuksia,  Lissabonin kadut ja kujat sekä tuoksut tulla tutuiksi ja yksinäinen kostaja kerätä sympatioita. Matkan varrella muutamaan kertaan tuli pideltyä hengitystä kirjailijan puolesta kelkan pysymisestä lasku-uralla, mutta niin vaan Nyholm taituroi suvereenisti nuoralla ja dekkarista muodostui pakoton ja joviaali lukukokemus.

Viime lauseessa, vihoviimeisellä sanallaankin kirjailija onnistuu hilpeästi näpäyttämään alun pientä skeptikkoa: ähä-piti, täältä pesee:)  Uskon siihen, että pieni, ensi kertaa kevätlaitumelle päässeen varsan villimäisyys laantuu ja kokonaisuus edelleen  jäntevöityy jatko-osien kirjoittamisen myötä, sillä kaikki instrumentit ja avaimet siihen Nyholmilla on hallussaan. Sutjakka tuttavuus!
Kyllä: tykkäsin & kyllä: aion lukea jatko-osat.

Jeskamandeera mikä jellona:

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Mai Jia: "Koodinmurtaja / Jie mi" - ex Libris...

 
"Koodinmurtaja", Mai Jia, Kustannusosakeyhtiö Aula & Co, 2017,  356 s., suomentanut Rauno Sainio.

"Mai Jia  (s. 1964) on Kiinan palkituimpia ja luetuimpia nykykirjailijoita, jonka teoksia on Kiinassa myyty miljoonia kappaleita. Vuosia Kiinan tiedustelupalvelussa työskennellyt Mai Jia on kirjoittanut neljä romaania, joista on myös tehty tv- ja elokuvasovituksia. Koodinmurtaja on ensimmäinen suomennos hänen teoksistaan."( Lievelehti)




"Kun Erikoisyksikkö 701 värvää ihmelapsi Rong Jinzhenin koodinmurtajaksi, rappeutuneen suolakauppiassuvun mustan lampaan äpäräpojasta kuoriutuu puhemies Maon luottomies ja Kiinan kansallisen turvallisuuden vartija. Vastoin kaikkia odotuksia Jinzhen murtaa vihollisen Purppura-koodin ja kohoaa yhdessä yössä Kiinan suurimmaksi (joskin salassa pidetyksi) kansallissankariksi. Mutta kun vihollinen ottaa käyttöön Purppuran seuraajan, Jinzhen rikkoo koodinmurtajien kirjoittamatonta sääntöä ja päättää tarttua uuteen haasteeseen – kohtalokkain seurauksin" (Takakansi)

Kulunut kevät on ollut villiä nojatuolimatkailun aikaa:  viimeisin tämä hyppy Zimbabwesta Kiinaan, mutta uraanilampun loisteessa matka taittuu...
Koodinmurtaja sisältää osat: I Johdanto, II Alku, III Käänne, IV Toinen Käänne ja 
V Loppu sekä Liitteen Rong Jinzhenin muistivihko. Tarina lähtee käyntiin nuoresta miehestä, joka vuonna 1873 astui mustalla puumarkiisilla katettuun veneeseen, jätti taakseen Kuparikylän ja lähti länteen mestarin oppiin, oli maineikkaan jiangnanilaisen Rongin suolakauppiassuvun seitsemännen polven nuorin jäsen. Hänen oikea nimensä oli Rong Zilai, mutta länteen saavuttuaan hän muutti nimekseen Johannes Lilja.

-   N-yliopiston maine huippuopinahjona sai alkunsa Johannes Liljan akatemiasta. Ensimmäinen Johannes Liljan akatemialle mainetta tuonut henkilö oli sen perustaja itse. Hän päätti ennenkuulumattomalla tavalla ottaa vastaan myös naispuolisia oppilaita. Päätös herätti paheksuntaa kautta yhteiskunnan ja teki akatemiasta yhdessä yössä kuuluisan.


Mai Jia on luonut tukuisan, antoisan ja runsassisältöisen teoksen, josta teemojen monimuotoisuuden ja -kerroksellisuuden vuoksi on vaikeaa postata; joka on parasta lukea itse. Kirjassa on sukusaagaa,  pohdintaa hulluudesta ja neroudesta monelta kantilta: ovatko ne saman kolikon kaksi puolta, onko hulluuden perimmäinen syy nerouden vääristyminen, onko kaiken takana jonkinlainen hullaantuminen, on politiikkaa, vierautta, ja tunnekylmyyttä, ihmisyyttä ja kiintymystä, obsessioita, japanilaista nukkevaltiota ja sodan riepottelua sekä unientulkintaa...

Mutta ennen kaikkea tämä on pienen Jinzhenin, Helmiveljen suuri tarina, joka kerrotaan meille osin haastattelujen kautta. Kerronta kulkee tyynesti, seesteisesti, ja sujuvasti. Kieliasu on kautta linjan kaunis ja rakenne kiintoisa, joten sivut kääntyvät lukiessa kuin itsekseen. Lukija nauttii...


Matematiikkašakista:   - Perinteiseen šakkiin verrattuna erikoista oli, että pelattessa tuli ottaa vastustajan lisäksi huomioon kaksi omaa asetelmaa, jotka piti mahdollisimman ripeästi pyrkiä saamaan sellaiseen järjestykseen, että ne olisivat eduksi omalle pelille ja mahdollistaisivat lisäksi sujuvan liikkumisen ruudukoiden välillä. -  Ajattele, että me kaikki kävisimme sotaa, mutta minun sotilaani kuuluisivatkin sinulle ja päinvastoin, eli me molemmat pyrkisimme voittoon toistemme joukkoihin turvautuen.

Tieteestä:   - Atomipommin isäksikin tituleerattu amerikkalainen tiedemies Robert Oppenheimer sanoi: "Tieteessä kuin tieteessä suurin haaste on aika.
Mikäli käytettävissä olisi äärettömän paljon aikaa, jokainen ihminen voisi ennen pitkää selvittää universumin viimeisimmänkin salaisuuden."

Kryptoanalyysista:    - Se on työtä, jossa yksi nero tekee kaikkensa ymmärtääkseen toista. Se on ankarin mahdollinen kamppailu kahden raavaan miehen välillä.  - Kryptoanalyysi on epäilemättä ihmiskunnan historiassa eniten neroja haudan lepoon saattanut tehtävä. Ne kirotut koodit lienevät ainoa asia, joka on kyennyt viemään mennessään neron toisensa perästä sukupolveen katsomatta. 

Neroista:  - Nerot ovat herkkiä katkeamaan. Hän (Rong Jinzhen) oli todennut neroista tulevan neroja siksi, että he venyttivät itseään yhä pidemmiksi ja ohuemmiksi, ohuiksi kuin seitti ja niin läpikuultaviksi, etteivät he enää kestä kolhuja. Voidaan sanoa, että mitä tarkemmin ihminen on tietonsa rajannut, 
sitä lähemmäs rajattomuutta hän voi jollakin tietyllä tiedon alueella yltää.
Tiedon syvyys saavutetaan siis aina tietojen laajuuden kustannuksella.

Mitä teoksen matemaattiseen osioon tuli, kirjailijan juna - kuten oli laita Professorin ja taloudenhoitajan, kiisi kiskoilla etiäpäin tuulen nopeudella siinä, missä minä tyttö kolkkasin resinaalla perässä, vaan tuo ei yhteistä matkantekoa haitannut. -  Helmiveli oli päättänyt rakentaa tutkielmansa maailmankuulun matemaatikko Georg Weinachtin vakioiden bidirektionaalista luonnetta koskevalle teorialle, jonka hän aikoi todistaa oikeaksi...

Tarinasta:  - Siksi muistutan, että mikäli tarinalla on lukijan mielestä ollut omat sitkeät vikansa, syitä ei kannata etsiä tarinan kertojasta, vaan sen henkilöhahmoista tai jopa elämän itsensä mekanismeista. Jokaisessa ihmisessä ja elämässä on omat, joko logiikkaa tai sitten kunkin yksilön omakohtaista kokemusmaailmaa vastaan sotivat syvään juurtuneet vikansa...

Tässä tarinassa saati sen kertojassa ei kerrassaan niin mitään moitteen sijaa, vaan lukukokemus oli sekä täyteläinen, täyspäinen että -painoinen ja siitä jäi hyvä maku ja mieli! Kustantajalle ja suomentajalle erikoiskiitokset tarinan tarjoamisesta ulottuvillemme! Kokemusta rikkaampana sanon:

謝謝。 xièxiè.

perjantai 10. maaliskuuta 2017

Feminismistä jälkijättöisesti....


Marjatta Mentula / Marjatan kirjaelämyksiä ja ajatuksia funtsaili naistenpäivän alla kiintoisasti feminismiä ja naiseutta, enkä malta olla jatkamatta omakohtaisin ja kuulluin kokemuksin:

Nuorna konttoripäällikkönä olin palkkaamassa yritykseemme toimistotyöntekijää ja haastateltavien joukossa eteen asteli rinta rottingilla nuori merkonomimies. Kävimme läpi yleisiä asioita, kunnes hän palkkatoivomusta tiedusteltua päräytti ilmoille sellaisen yläkanttisen lukeman, että oli pakko korviani uskomatta tiedustella: "Anteeksi kuinka?"  Tyynen rauhallisesti toiveensa toistettuaan,
hän esitti lisäperustelunaan: "Olenhan minä sentään mies!" No, tuosta tiedä, mutta toin esiin nuiveasti sen tosiseikan, että edustamassani yrityksessä tehdään kyllä töitä sillä, mikä on korvien eikä jalkojen välissä. Työkaverit utelivat jälkeenpäin, jotta mitä tapahtui sille reippaalle nuorelle miehelle, joka poistui vähin äänin  käytävien seiniä nuoleskellen kuin uitettu koira...




Sisareni kirputteli vastavalmistuneena aikansa sitä tosiseikkaa, että arkkitehtitoimiston suunnittelupalavereissa väistämättä koitti aina se hetki, jolloin miehet siirtyivät saunan puolelle suunnittelua jatkamaan ja projekteista sopimaan hänen jäädessä yksin ja asioiden ulkopuolelle suljettuna turhautuneena kahvikuppiaan pyörittelemään. Kunnes keksi ratkaisun.
Niin  tämä vaalea pitkähiuksinen pitkänhuiskea neitonen siitä pitäen heitti omat vaatteensa samaan pinoon ja puikahti räväkästi somasti takalistonsa lauteille sijoittaen hikisten kollegoidensa väliin. Ja pysyi jatkossa ajan tasalla toimiston tilanteesta.

Meillä oli tapana poikien vielä kotona ollessa yhdessä porukalla laittaa koti kuntoon, koska siellä kaikki asuimme. Tehtävät olivat kiertäviä. Junnujen ollessa kymmenen kieppeillä Kuopus erehtyi kerran saniteettitilojen jynssäyksen hänen kohdalleen osuttua farkkujaan kohotellen miehekkäästi tokaisemaan: "Ne on kuule äiti naisten hommia!" Siipalla ritti naurussa pitelemistä, eikä Kuopuskaan ääneen ihmetellyt, kun ko. vuoro kotvaseksi jämähti hänen kohdalleen...

Juniorimurmelitrio katseli äskettäin serkkupojan, Amigon Wanhojen tanssien kuvia ja videoita. Kommentteja ja kysymyksiä oli ilma sakeanaan, kunnes päästiin tangoon: "Miks' meiän serkulla on kukka suussa? Onks se joku vegaani vai?"
Ja peräsivät painokkaasti: "Miks' tytöille ei oo annettu kukkaa???"
Niinpä, - telaketjufeministejä in spe...

Mummini, emäntä ja kotirouva piti huolta siitä, että molemmat lapsensa: äitini ja tätini saivat akateemisen koulutuksen. Äitini oli täysverinen feministi.
Ei: minä en ole miestenvihaaja; mies on naisen paras ja uskollisin ystävä, - heti kaikenkarvaisten jälkeen:)  Kyllä: äänestän pätevää naisehdokasta.
Edelleen yllä olevan perusteella voinee todeta, jottei se omena niin kovin kauas vieriskellyt ole ...

Työmaata ja sarkaa kynnettäväksi riittää. Mainiota viikonloppua ruusulla tai ilman ja ennen kaikkea korvienvälistä huolta pitäen, me naiset & te rakkaat miehet

ollaan Ihmisiksi: