Schildts & Söderströms, 2014, 286 s., suomentanut Maija Kauhanen. Kansi: Nina Leino.
"Heinäkuussa Lontoo on helleaallon lamauttama. Sadetta ei ole kuulunut kuukausiin, kirvat ovat vallanneet puutarhat, vettä säännöstellään. Vuosi on 1976. Robert Riordan kertoo vaimolleen Grettalle piipahtavansa ulkona ostamassa sanomalehden.
Robert Riordan ei palaa aamuostoksiltaan.
Tapahtuma kerää Grettan lapset saman katon alle, takaisin kotiin - kaksi toisistaan vieraantunutta siskoa ja yhden veljen, joka taiteilee avioeron partaalla. Heistä jokaisella on omat aavistuksensa isän katoamisesta. Mutta etsiessään isäänsä he joutuvatkin kohtaamaan itsensä." (Takakansi)
Mukavalukuinen kertomus ja minulle uusi tuttavuus tämä O'Farrell, joka suoltaa pirteän pilkuntarkkaa ja pelkistettyä piirtoa. Jo teoksen aurinkoinen kansi ja silkka nimikin istuvat ilkikurisesti tähän savenharmaaseen taivaaseen ja jatkuvaan sateenropinaan!
Jokaisessa perheessä on ikiomat luutuneet asenteensa ja jämähtäneet toimintamallinsa. Perheenjäsenten roolit muodotuvat monasti kohtuullisen ja yllättävänkin pysyviksi, eikä niistä rutiineista juurikaan suuremmin revetä kuin jonkun odottamattoman ja elämää suuremman edessä. Tämä vähintäinkin puolitotuus aikaansaa lukiessa omakohtaista hilpeähköä tuttuuden tuntemusta ja hienoista vaivautuneisuutta...
Riordanin perhekunnan yksilöiden luonteet ja persoonat ovat ominaispiirteiltään onnistuneita ja lämmöllä ikäänkuin ulkopäin tarkasteltuina tarjoiltuja. Etenkin Aoife, tämä lukutaidoton käsivarsiaan muistilehtiönä käyttävä, pirtsakka pahnanpohjimmainen rimpula herättää herättää hilpeyttä ja kerää kaikki sympatiat. Positiivisesti soma sepitelmä!
Varotusta vartoillessa: