perjantai 31. tammikuuta 2014

"Juuret Karjalassa" - ex Libris

"Juuret Karjalassa",  Karjalainen perhe perinteiden ja muutosten äärellä vv. 1870 - 1960, kirjoittajakunta: 11 suomalaista kulttuurin- ja perinnetutkimuksen asiantuntijaa,
juuret karjalassa kirja pieniTammi 2013,  479 s., graafinen suunnittelu ja taitto Tuija Kuusela, teosta painettu 1950 numeroitua kappaletta, lähes 300 valokuvaa ja piirrosta. Jos aihepiiri  kiinnostaa niin tässä on  tutustumisen väärtti arvoteos, jonka ainoa miinuspuoli on opuksen hankalan massiivinen neliömäinen koko ja  rapiat  3,5 kg:n painoluokka.


Esim. karjalainen kuolemankulttuuri ei sellaisenaan ole kirkollista kulttuuria vaan kansanuskon ilmaisua. Kuollut on kyllä selväsanaisesti kuollut, eikä esim. poisnukkunut tms. kiertoilmaisunomaista, mutta kuollutta ei ole suvussani tapana koskaan  vaieta kuoliaaksi eikä hän mene helvettiin tai taivaaseen, vaan siirtyy tämänilmaisista tuonilmaisiin ja jatkaa "olemistaan" - lohdullista kyllä - omana  osana sukuaan  ja sen historiaa. Pienellä tontilla käydessä on siis aivan luontevaa kertoa perheen kuulumiset tai autolla hautuumaan ohi hurauttaessa iloisen korrektisti  vastata  kysymykseen:"Mihinkäs'  työ nyt määtte?"

Potentiaalisiin päänpuisteluihin totean, jottei viiraa yhtään aiempaa kummemmin ja kyllä vaan paranormaalien ilmiöiden luentosarjakin on aikoinaan  tullut kuunneltua, jottas ei siitäkään...

Mitenkään sodan jälkeen paljasjalkaiseksi stadin friiduksi syntyneenä en halua tässä idealisoida, glorifioida tai mystifioida karjalaisuutta,mutta tunnistan sen ilman muuta olevan vankka osa identiteettiäni, arvojani, asenteitani ja luonteenpiirteitäni; sekä suuttuessani - kuulemma - myös käyttämääni turhankin (?)  ilmaisuvoimaista, värikästä puhekieltä...

Suun makiaks haastoi:

tiistai 28. tammikuuta 2014

Late lammas, Sasu & Maija Mehiläinen...

Ja ei, nyt ei tosiaankaan ole kyse kukista & mehiläisistä, teemasta, johon ikäpolveni tutustui kädet täristen salaa kaivamalla vanhempiensa  vaatekaapppien uumenista teokset:  Th. van de Velden "Täydellisen avioliitto" tahi Agnar Myklen "Laulu tulipunaisesta rubiinista"  ja joka nykytenavien silmille ilman pienintäkään jännitysmomenttia / kielletyn hedelmän makua  lävähtää netistä.
 Hyvä ja/vai huono??

Kyse on Lapsenlapsista, arvoisasta Murmeliviisikosta ja heidän elämäämme  tuomista raikkaista tuulista. Juniorimurmelit visiteerasivat yökylän verran, eikä yhtä ainutta kävelyaskelta tuona aikana nähty! Sen sijaan pakkaskelin purressa ulkoiluaatokset tohjoksi,  otsikon hilpeät  lastenohjelmat kylläkin tulivat tutuiksi. Uusi setti 10-vuoden tauon jälkeen.

Kun joskus vahingossa erehtyy ikäpolvensa edustajalta kysäisemään "Mitä hyvää Sinulle kuuluu?" saa kokolailla takuuvarmasti silmillensä anamneesin ja epikriisin. Jäinkin  tässä miettimään, millainen rikkaus ja olennaisen innostava elämän osa-alue tuo Viisikko on:  Esikoisentytär suoraan shoppailulta revittyine farkkuinen ja mustine yläosineen, häleine kynsineen silmät tähtinä loistaen, Pojanpoika pitkine varsamaisine jäsenineen, miltei Mummonmittaisena, Amigona, tietokonevelhona & jenkkifutiksenpelaajana, Juniorimurmelit leikkeineen,  luistelu- ja uimakouluineen, piirusteluineen ja lauluineen... Kaikkien kanssa lennokkaat, hulvattoman rajattomat visioinnit, pohdiskelut ja ehtymättömän sinnikkäät  tiedonhaut!

Täyttä läsnäoloa itsensä kokonaan likoonlaittaen.  Genettinen mopo hyristelee siis iloisesti pöristen etiäpäin; se ihka oikeakin menopeli JO  kevätpuolella.


Meille tuo kaikki = ikkuna rakosellaan tulevaisuuteen; kiitos siitä! Muistojen hiekalla mönkivän  pienen  taskuravun lailla silmät uteliaasti  tappeina siitä kurkimme!

Juniorimurmelitrion hittibiisi esitettynä  kovaa & korkealta, mutta puhtaasti on luonnollisesti: "Timantit on ikuisia" ja tuohon edes yhden  häilyväisen hetken verran

uskoopi:



keskiviikko 22. tammikuuta 2014

"Kone. Perhe, yrittäjyys.... - ex Libris


Kone"Kone. Perhe, yrittäjyys ja yritys teollisuuden vuosisadalla", Karl-Erik Michelsen, Otava, 2013, 640 s.

 
Teos lähestyy ja valottaa aihettaan  kolmen kerroksen ja tason
 kautta:  Suomen historian ja talouskehityksen mullistusten, sadan vuoden aikana tapahtuneen Kone Osakeyhtiön  kasvun vaatimattomasta alusta globaaliksi pörssiyhtiöksi ja Herlinin perheen, jonka käsissä päätösvalta edelleen on ja jossa yrittäjyys on alun viidennessä polvessa perinteinen  elämäntapa.

Michelsen on tässä tehnyt pitkän ja ammattitaitoisen rupeaman: asiallinen, selkeä, rakentava  ja  yllättävän kiinnostava tietoteos, joka kuvaa viiltävän tarkasti myös yrittäjyyttä, sitä, että yrittäjä = yrityksensä, yrittäjyyden ollessa merkittävä osa oma identiteettiä kun taas toisaalta palkannauttijalla yhtälö kuuluu: ihminen + työ...

Maassamme ja maailmalla vallitsevassa masentavankin  sekasortoisessa, pessimistisessä  tilanteessa ja ympäristössä koin tämän vankan  asiapitoisen, mutta samalla sympatioita herättävän  historiikin luovan - ilman yltiöpäisyyttä ja ihannointia -  uskoa jatkuvuuteen ja positiivisiin kehitysmahdollisuuksiin.  Antti Herlinin sanoin: "Sukupolvi kerrallaan hoidetaan hommat, ja seuraava saa päättää omasta puolestaan. Ei kannata miettiä liikaa sitä tulevaisuutta, johon itsellä ei ole kuitenkaan osaa eikä arpaa." (s. 15)

"Per aspera ad astra":


maanantai 20. tammikuuta 2014

Sakramenskatun tasakäpälä...

Aamun tilanne -20,1 graatia ja vaikka kateus ei tosiaankaan kuulu luonteenpiirteisiini vaan on mielestäni silkka mielensyöpä, niin nyt kyllä hintsusti mietityttäävät ne onnekkaat inehmot, joilla on arjenpyörityksen ohella  tarvetta ja henkistä tilaa extremelajien harrastukseen...

Ikioma joka-aamuinen jännityslajmme näillä miinuksilla  on triviaalisti autolla liikkeellelähtö, sillä vaikka piha- ja parkkialueet sisältäneiden, vaiheessa olevien remonttitöiden jäljiltä parikkialueella tököttävät uljaasti ilkkuen  nyt myös  tuliterät lämpöpaikkapylväät nykytekniikan sallimine ajastukset sisälleensulkevine systeemeineen: yksi häneltä puuttuu ja sen mukava kaikki muu.. Näihin komistuksiin kun EI  tule sähköä! Vielä(KÄÄN!!)

No, Vaari vetää manaillen, mutta  juoheasti  jörgenit (naseva lanseeraus Amigon!)  jalkaan ja tälläytyy toppahaalareihin ja skrabaushanskoihin  urakoidaksen auton jään alta esiin,  lasit puhtoisiksi, lukot auki ja väntää uskaliaasti starttia: hrrrr-rrrh  ja armeliasta kyllä toistaiseksi aina  on päästy matkaan. Mottorin käynnistyttyä häläri Mummolle, joka puolestaan alkaa ripeän muuntautumisen rubenshahmoiseksi lylleröksi ja vierii kasseineen  alas rinnettä...

Toisekseen moninaisten, riesaa aiheuttaneiden  vesikatkojen jäljiltä iskivät erilaiset  hanaprobleemat: ei saatu pesukoneiden sulkuja päälle reissuun lähtiessä ja nyttemmin kylppärin lavuaarin hanan suosiollisesti suoma vesimäärä on alkanut muistuttaa räystäältä keväisin  tippuvaa vesilirua. Viikko sitten käväisi huoltomies tutkimassa asiaa nostaen kädet pystyyn ja luvaten kutsua rakennuttajan oman putkimiehen hätiin. Mitään ei kuulunut tähän päivään, jolloin Vaari lähti jämäkästi peräämään asiaa tuloksella, jotta nyt oli sitten samanaikaisesti salskeaa  putki- ja huoltomiestä, 190 cm/ukko,  rähmällään kaakeleilla ja  kaapinsisustoissa...

Toivon todella, että tämänpäiväinen pihtien- ja jakoavaintenkäyttö puree, jotta: sorry vaan loppuviikosta yökylään saapuvat arvoisat Juniorimurmelit, jäisi parhaillaan rullaava sinänsä varmasti riemastusta herättävä performanssi meiltä viideltä  yhdessä kokematta...

Mieletöntä:






sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Hervoton Hotakainen - ex Libris...


Luonnon laki"Luonnon laki", Kari Hotakainen, Siltala, 2013,  282 s.

Teoshan julkaistiin jo 7.9.2013, joten lukijana olen jälkijunassa, mutta näin resiinallakin rytkytellen rysähti keskelle Hotakaisen räiskyvää tykitystä ja verbaalista ilotulitusta ja sanan säilän säihkettä.
  Kerrassaan hykerryttävää  nykymenoa & meininkiä valottavaa tekstiä, joka sai löppössukissa luimuilevat varpaatkin hilpeästi kippuralle ja ahmimaan helahoidon yhdellä illansuun rupeamalla kannesta kanteen.

"Luonnon laki on tuiman vakava ja jumalallisen humoristinen romaani. Luonnolla on lakinsa, ihmisellä luontonsa ja Hotakaisella näkökulma, jota harvalla on": kirjan takalievelehti.

"Älä kato ittees, kato taivasta" näin alkaa kirja ja näihin sanoihin se myös päättyy...

Näppärää:




torstai 16. tammikuuta 2014

Murakami 1Q84 osa 3 - ex Libris...

1Q84 "1Q84 Osa 3", Haruki Murakami, Tammi, Keltainen Kirjasto, 2013, 446 s. käännös Aleksi Milonoff.

Kerronta kyllä liukuu etiäpäin vaivattomasti kuin aikanan Winkkari rinnetöyrästä alas Oulangalle kasteisilla nurmituppailla,
 mutta intensiteetti kärsii  trilogian 2 + 1 jaosta. Jako on kuitenkin ollut tekijän oma toivomus.

Tämä kahdessa rinnakkaistodellisuudessa samaan aikaan liikkuva fantasian puolella kulkeva seikkailu- ja rakkaustarina kaksine taivaalla möllöttävine  kuineen päähenkilöinään Aomame & Tengo on  virkeä, poikkeava  ynnä ehdottomasti edelleen - jännä kyllä -  raikas kuin rapsakka salaatinkerä!

Osat 1-2 tuli luettua jo puoli vuotta sitten (postaus  4.6.2013 ) ja sen verran vettä, jossa iloisesti on kellunut uusia lukukokemuksia on kirjallisuusvirrassa valunut, että väistämättä mieli alitajuisesti pinnistelee lukiessa välillä - itse asiassa aivan turhaan muistelemaan edellisosien juonenkäänteitä ja tapahtumainkulkua, mikä ei ole eduksi täydellisen trilogian päätösosan lukunautinnon saavuttamiselle.

Aomamen & Tengon tarinalla on onnellinen loppu ja "All's well that ends well". Sanonta, joka liitetään Shakespearen samannimiseen näytelmään v:lta 1601 osoittautuikin asiaa jäljittäessäni ensinnä John Heywoodin tokaisemaksi  "A dialogue conteining the nomber in effect of all the prouerbes in the English tongue" v. 1546 (Lähde: phrases.org.uk/meanings). Tämä päivän jyvä kuvatkoon omalta osaltaan 1Q84:n häilyviä  todellisuuksia ja vahvistan ihan hyvillä mielin, että Murakamin sijoitus kirjailijarankingissani pysyy korkealla yllä olevasta huolimatta...

Nillitti:

tiistai 14. tammikuuta 2014

Hrhh....

Kyllähän tämä syvä  alennustila, nilkkoja myöten raskaiden koneiden jälkeenjättämässä  mutavellissä, varsinaisessa popojenturmassa kahlatessa ja turhaan aamusella rullagardiinia ylös kiskoessa, ilman jotta hiukkaakaan päivä valkenisi  ja asia tulisi autetuksi, ajautui siihen pisteeseen, että myönnän hiljaa toivoneeni kevyttä, puhdistavaa, kaikenpeittävää lumikerrosta ja PIENTÄ pakkasenpoikasta:

Kuinkas sitten kävikään:


















Nyt sitten tämä friolero / vilukissa mallia:
" I was born to sleep in the sun" hypistelee ja silittelee kaihoisana virttynyttä,  pillinginpeittämää rantapyyhettään, peräisin ensimmäiseltä Puerto Ricon reissulta Gran Canarialta
 a.D. 1984  ja katselee kuinka Snoopy siinä rantatuolissa köllöttää masu pömpöllään auvoisa virne kuonollaan. Ettäs kehtaakin....

Kaksi mainiota faktaa tämä -17,4:n graatin tilanne on poikinut:
 Mummo kerrospukeutuu ulosaikoessaan sen verran  tarmokkaasti ja hikihatulla, menetelmällä fliissiä fliissin päälle ja kiskoo hampaat irvessä pässinpökkimää raappapökkeliä toinen toisensa perään kinttuihin, jotta alkaa ruipelon ruohosipulin sijaan muistuttaa hetki hetkeltä yhä enemmän  sitä  perinteistä, hilpeänpyöreää ja rehevää michelinmummelia, jollaisina meidät  isoäiti-immeiset tavataan kuvata....

Mutta ennen kaikkea: saimaannorpille ja helmikuun lopulla syntyville kuuttivauvoille tämä lupaa hyvää!!

Hytisten hymistelee:

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

"Keskustelu Spinozan kanssa" - ex Libris...

"Keskustelu Spinozan kanssa", Seittiromaani,  Goce Smilevski,
 Mansarda 2012, 174 s. suom. Kari Klemelä.

Keskustelu Spinozan kanssa
Miksi Spinoza? Kirjailijan vastaus filosofille :"Koska hänen filosofiansa on ainutlaatuista" ja kirjallisuusteoreetikolle: "Olin jo kauan halunnut kokeille uudenlaista kerrontatapaa ja kirjoittaa romaanin keskusteluna lukijan ja kirjan hahmon välillä." Tämä oli ensimmäinen lukemani makedoniasta käännetty kirja ja jo siksikin uteliaisuutta herättävä sekä mielenkiintoinen, joksi osoittautui myös Smilevskin tapa lähestyä päähenkilöään ja tuoreesti  käsitellä aihettaan. Vekkulia!

Baruch (lat.Benedictus) Spinoza (1632 - 1677)  ja hänen teoksensa
"Ilon Filosofia" Spinozan käsitys aktiivisesta ihmisestä, Yliopistopaino 2001,130 s. suom. Juhani Pietarinen. Yksi ehdottomista suosikkiteoksistani, johon palaan taannehtien aina vaan uudelleen  ja joka  on suuresti vaikuttanut maailmankuvaani, ajattelutapaani sekä aikaansaanut tervetullutta pohdintaa.

Spinoza on ajattelijana ehkä vähemmän tunnettu uuden ajan klassikoista ja häntä pidetään, ehkä vähän turhaankin, vaikeaselkoisena. Seikka, jota ei kannata pelästyä eikä Spinozaan tutustumista arastella!  Ja kyllähän on reilusti myönnettävä, että kaikilta osin hänen teoretisointinsa ei hevin eikä hetkessä avaudu, mutta joka lukukerralla ovi raottuu aavistuksen verran lisää. Hänen filosofiansa vastaa näppärästi  moniin, mittaviin mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Ennen kaikkea Spinoza on verraton valoisan ajattelun suurlähettiläs, joka toteaa: "Elämänilo ei voi olla liiallista, vaan se on aina hyvää."

Näin on:


perjantai 10. tammikuuta 2014

Amos Anderson & August Uotila...



August Uotila: Appelsiinityttö (1879, öljymaalaus).Amos Andersonin Taidemuseo on aina ollut mieluinen käyntikohde intressantin tarjontansa luomien visuaalisten kokemusten  kuin myös ilmavan näyttelytilansa vuoksi. Nyt museo onkin saamassa uuden kodin Lasipalatsista ja sen aukion alta; avajaiset ovat vuonna 2017. Hienoa!

August Uotila (1858 - 1886):   kuvassa  Appelsiinityttö (1879, öljymaalaus).Taiteilijan muistonäyttely järjestettiin Helsingissä jo 1886, minkä jälkeen hän painui lähestulkoon unholaan. Tämä 60 öljymaalausta ja luonnosta  sisältävä katselmus on ensimmäinen läpileikkaus Uotilan tuotannosta.

Silmää suuresti miellyttivät paitsi muotokuvat myös "Tyttö metsässä" 1881 ja "Metsätie" 1883, jossa valo viehkosti siivilöityy puiden lomitse. Uotilan viimeiseksi työksi jäi hänen suurikokoisin maalauksensa "Nuotanvetoa Korsikan rannikolla" 1886, jota hän maalasi tauotta 14. päivää ja kuoli vain 27-vuotiaana  pääsemättä koskaan tavoittelemaansa Italiaan,  14 päivää teoksen valmistumisen jälkeen.

Uotila oli kokeileva maalari, jonka töissä on vaikutteita niin naturalismista kuin impressionismistakin sekä modernia kaupunkielämää kuvaavia teoksia. Paljon potentiaalia jäi taiteenystävien tappioksi  käyttämättä hänen varhaisen kuolemansa vuoksi ja tyystin  arvailun varaan jää, mihin suuntaan hänen myöhempi tuotantonsa olisi painottunut...

Kantsi käydä:


torstai 9. tammikuuta 2014

Hold Me & Hyljerobotit...



Tällä mainiolla toiveella & paikallislehdessä olleen hyljerobottiartikkelin riemastuttamana, en malta vielä kerran olla palaamatta aiheeseen: itse jo toistakymmentä vuotta sukuni vanhimpana sinnitelleenä, esipolviani hoitaneena myös omais- ja saattohoitorintamalla, esitän haluamatta kuulostaa omahyväiseltä tahi päänsilityksiä kaipaavalta hiukka hätkähtäneenäkin relevantin kysymyksen: miten tässä näin kävi??

Nimittäin vallitsevan, yhä pahenevan hoitaja- ja resurssipulan vuoksi on valjastettu vanhusten ja muistihäiriöisten kuntouttamiseksi ja ilahduttamiseksi käyttöön hyljerobotteja ja ihan söpöjä sellaisia näyttävät olevankin. Mutta, mutta: kun ne ovat niinkin arvokkaita kuin 4.500,-/kpl eihän niitä harvoja hankittuja voi antaa hauraiden vapisevien käsien pideltäviksi ja hellittäviksi  eikä laskea tutiseville polville sylkkyynkään, joten harventuneet  hoitajat sitten niitä heiluttelevat näytillä... Tiukka dilemma!

Lapsoset, vanhukset ja kaikki huolenpitoa tarvitsevat; tautologian uhallakin toistan teesini: yhteiskunta on tasan niin vahva kuin sen heikoin lenkki.

Kaveria ei jätetä, eihän?


perjantai 3. tammikuuta 2014

"Maailman parhaat luontokuvat" - ex Libris...


"Wildlife Photographer of the Year", 23. vuosikerta, Docendo, 2013, 160 s., käännös Eero Sarkkinen


Luontokuvakaunotarta odottaa joka vuosi yhtä paljon; eikä turhaan!  Kaiken kaamoksen ja kaaoksen keskellä tämä loistokas kuvateos kuljettaa katselijansa ja lukijansa  aivan toisiin sfääreihin, saa pysähtymään niille sijoilleen, arjen katoamaan toviksi ja jälleen kerran ymmärtämään luonnon suuren ihmeellisyyden ja monimuotoisuuden. Maailman parhaat luontokuvat

Erityisen suurta ihastusta minussa kirvoitti Steve Racen nappilaukaisu, kertakaikkisen upea täysosuma:"Tosi rakkautta",  joka saikin kunniamaininnan.Suulat  muodostavat elinikäisen parin ja kyseisessä harmonisen rauhallisessa otoksessa koiras on laittanut kumppaninsa kaulaan puna-ailakkiseppeleen. Tämän kauniimmin tai selvemmin ei asiaa voi sanoa!

Verraton opus paitsi meille kaikille luonnonystäville ja -tarkkailijoille muillekin luontoa ja hyvää valokuvaustaitoa arvostaville. Ei pelkästään kaunista & kiehtovaa, vaan myös koskettavaa!

La vida es chula:



keskiviikko 1. tammikuuta 2014

"Maailman talvi" - ex Libris...


"Maailman talvi", Vuosisata-trilogia II-osa / "Winter of the World",
 WSOY, 2013,  800s. suom. Anu Nuroma.

Maailman talvi
 Sitten Folletin tuotannon ensisuomennoksen: "Neulansilmä" 1979, olen pitänyt häntä yhtenä oman genrensä ehdottomasta kärjestä ja odottanut uutta suomennosta aina yhtä suurella innolla.

Mutta jo tämän  trilogian I-osa "Kun suuret sortuvat tuotti pienoisen yllätyksen ja hämmennyksen tunteen. On varsin kunnianhimoista näinkin maineikkaalta ja tuotteliaalta kirjailijalta  lähteä yhdistämään historiankulullista faktaa ja istuttaa se kerrottavaksi viiden eri perheen: amerikkalaisen, saksalaisen, venäläisen, englantilaisen ja walesilaisen suulla ja elämänkulun myötä. Tällöin uidaan tietoisesti arveluttaville, vaarallisillekin  vesille. Osan I luin sinnikkäästi uurastaen  kokonaisuudessaan läpi, tosin häpeämättä myönnän, jottas väliin kääntyivät sivut  niin, että vain rapina kuului, normia reippaampaan tahtiin.

Tämän II-osan kanssa pelmahti ensimmäisellä parillasadalla sivulla yhtäältä mieleen Robbinsin remuromskut ja toisaalta suuret sukukertomukset kuten esim.  Thomas Mannin Buddenbrookit ja kotimaisittain Lempi Jääskeläisen Weckroothin perhe, muutamia mainitakseni. Varsinainen historiankirjoitus on sitten ihan oma intressantti lukunsa, mutta sen  perinpohjaisempi ja laajempi tutkiminen kuuluu meillä Vaarin tontille ja kiinnostuksen kohteisiin.

Tässä nyt kuitenkin kävi sivulla 236  niin, että tunsin olevani nilkkoja myöten hetteikössä ja himpunverran  huijatun oloinen käsissäni tiiliskivimäistä höttöä... Historian ajallisesta kulusta huolimatta stoori pyöri täyttä ympyrää. Tylyä tai ei, nyt joudun tyssäämään, torppaamaan ja passaamaan. Jätän pienen varauksen sen suhteen, jotta jäljellä olevat 600 sivua olisivat onnistuneet korjaamaan tilanteen... Mutta kuten aiemmin on tullut todetuksi: jokainen lukukokemushan on aina ainutkertainen ja  subjektiivinen, riippuvainen omasta lukuhistoriasta kuin myös kulloisestakin mielentilasta!

On täysin oletettavaa ja ymmärrettävää, että trilogia jakaa Folletin aiempaan tuotantoon perehtyneet ja siihen tykästyneet sekä muut kirjojen ystävät  mielipiteineen yhtälailla  kahtia, kuin Mooses aikoinaan sauvallaan Punaisen meren.  Luettavaksi jää, josko kolmas osa toden sanoo...

Kysymysmerkkinä: