sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Geir Tangen: "Maestro" - ex Libris...


"Maestro", Geir Tangen,Kustannusosakeyhtiö Otava, 2017, 381 s.,
suomentanut Päivi Kivelä.

"Geir Tangen (s.1970) työskentelee yläasteen opettajana ja pyörittää Norjan suosituinta rikoskirjallisuudelle omistettua blogia. Norjassa ylistäviä arvioita saanut ja jo 15 maahan myyty Maestro aloittaa Viljar Ravn Gudmundssonin ja Lotte Skeisvollin tutkimuksista kertovan sarjan." (Kustantaja)




"Haugesundin idyllisessä merenrantakaupungissa toimittaja Viljar Ravn Gudmundsson saa sähköpostin, jonka lähettäjä on päättänyt ottaa oikeuden omiin käsiinsä ja rangaista kavallukseen syyllistynyttä naista.
- Gudmundssonin kanssa tapausta alkaa selvitellä Lotte Skeisvoll, äärimmäisen lahjakas mutta sosiaalisilta taidoiltaan kömpelö rikostutkija, Lotte huomaa pian, että murhaaja osaa ennakoida poliisin jokaisen siirron." (Lievelehti)

Tangen marssittaa eteemme Viljarin, kipinänsä kadottaneen  Haugesunds Avisin toimittajarukan, jonka faksi sen kun paukkuu kostonjumalan tiedotteita, mutta joka vain haluaisi ryömiä peiton alle. Ja toisiaan nokittelevan tutkijaparin Lotten ja Oslosta hätiin kutsutun, päällepäsmäröinnin syntiin syyllistyvän murhatutkija Olavin ynnä tiivistahtisesti monia muita asianosaisia toimijoita.

Viljar, - kolmekymmentäseitsemänvuotias Viljar oli jo kauan sitten hankkinut maineen yhtenä maan luotettavimmista toimittajista. Isojen mediatalojen työtarjouksia tuli hänen sähkäpostiinsa tasaista tahtia, mutta hän ei välittänyt niistä. Hän oli viikonloppuisä eikä kestänyt ajatellakaan, että joutuisi käymään töissä Oslossa. Kaksitoistavuotias Alexander-poika asui täällä eikä mikään työpaikka maailmassa saisi häntä uhraamaan heidän yhteisiä hetkiään...

Lotte:  - oli melkoinen mysteeri. pieni, hento ja tumma nainen, moitteeton viimeistä piirtoa myöten. Hänen olemuksestaan säteili valta ja ammattimaisuus, tahraton ja hieman jyrkkä. Pähkinänruskeat silmät katsoivat tiukasti...

Olav:  - Nyt lakkaamme ajattelemasta kuin kaakattavat kanat ompeluseurassa. meidän täytyy päättää mihin kohdistamme resurssit ja pelata yhtä hevosta kerrallaan.  - Saamieni tietojen ja aiemman kokemukseni perusteella minulla on selvä näkemys siitä, mitä meidän pitäisi ja mitä meidän ei missään tapauksessa pitäisi tehdä tällaisessa tilanteessa...

Maestro:  -  En tunne muuta kuin rauhallisen sykkeen. Pienet sähköiset sysäykset. Olen läsnä omassa kehossani. Tunnen pienimmänkin muutoksen ympäristössäni. Merituulen hyväilyn niskassani. Ohikulkijoilta lehahtavat hajut Haraldsgatanilla. Kebabia, sipulimakkaraa ja valkosipulikastiketta. Jokainen aistimus vahvistuu. Mikään ei jää minulta huomaamatta, Olen metsästävä petoeläin, joka vainuaa saaliin...

Alkuun suhtauduin tilkan skeptisesti juonen muotoutumisen onnistumiseen
Tangenin koetellessa lukijansa kärsivällisyyttä ilmaan heitetyillä välähdyksillään kuin jonglööri erilaisine palloineen. Maestron puolestaan heilutellessa tahtipuikkoaan tavoitteenaan täydellinen sinfonia. Relevantin kysymyksen kuuluessa: koska esirippu avautuu ja näytös oikein alkaa?

Jos tämä esikoisdekkari lähtikin liikkeelle yskähdellen ja nytkähdellen ykkösvaihteella eikä ratista saanut kunnon otetta, niin tahti kyllä parani ja kierrokset moottorissa lisääntyivät  kutkuttavassa  määrin.  Tulin jopa iloisesti yllätetyksi, jotta kappas  kaveria, kuinka näppärää!  Henkilöille soisi  jatkossa  lisää lihaa luiden ympärille. Kirjan kieliasu ja käännös ovat moitteettomat. Tangen on tehnyt huolellista ja viimeisteltyä työtä, mikä lupaa silkkaa hyvää sarjan jatko-osille. Norjalaisdekkaristien vahva rintama on  lukijoiden suureksi iloksi näin saanut kelpo vahvistuksen. Meget bra!

Entä kuinka välittyi Maestron sinfonia seuraaville:  Kirsin Book Club
ja  Ullan luetut kirjat ; klikkaa ja lue!

- Rakastan sunnuntaipäiviä. ne ovat niin viattoman puhtaita. Niin valkoisia. 
Niin virkistävän naiiveja.... 

Näitä valkoisia taivaalta satavia jalkarättejä näin vappuviikon alla sen sijaan

rakasta ei:

torstai 20. huhtikuuta 2017

"Myyttinen matka" - ex Libris...


"Myyttinen matka", Heikki Willamo, Maahenki Oy , 2017, 188 s.

"Luontokuvaaja ja kirjailija Heikki Willamo (s. 1962) asuu Karjalohjalla,
 jossa hän on viettänyt myös lapsuuden kesiänsä. Hän aloitti luontokuvaajana mutta nykyisin häntä voi luonnehtia luontokirjailijaksi. Valokuvaaminen ja kirjoittaminen on hieno yhdistelmä. Valokuvat edustavat tavallaan totuutta: voin kuvillani näyttää, millaisena näen tämän maailman. Tekstissä voin mennä pidemmälle, sadun ja mielikuvituksen maailmaan, Willamo kuvaa työtään.
Vapaa kirjailija, toimittaja ja luontokuvaaja hän on ollut vuodesta 1982." (Kustantaja)



"Ihminen on tehnyt kuvia eläimistä lähes neljänkymmenentuhannen vuoden ajan. Heikki Willamo on tutkinut noita kuvia, ihastellut niitä, miettinyt niiden alkuperää ja tekijöiden suhdetta kuvauskohteisiinsa. Miksi eläimet ovat olleet niin tärkeitä, että ihmiset ovat tehneet niistä kuvia syvälle luolien seinämiin ja kallioihin avotaivaan alle?" (Takakansi)

Kuva alla teoksen s. 115 samoin kuin sivun 118 hirvilehmä ja vasa kirvoittivat Vaarilta kommentin: "Metsämiehen unelmahetki; kuulet hönkayksen aamunkosteassa ja hämäräisessä metsässä, pysähdyt niille sijoillesi kuuntelemaan ja etsimään katseellasi sen aiheuttajaa..."


Koska kyseessä on myyttinen matka, ei ole syytä avata teosta enemmälti, semminkään kun en siihen lyhyesti pystyisi. Voin vain ilolla todeta, että tämä on herkkä, kaunis ja luontoa kunnioittava laatuteos, joka puhuttelee lukijaansa ja vie mustavalkoisine kuvineen hämyiselle, sadunomaiselle ja satumaiselle matkalle kauas menneeseen ja tulevaan... Ota, lue, katso ja nauti!

Myytinviemänä:

tiistai 18. huhtikuuta 2017

Yrsa Sigurdardottir: Perimä / Dna" - ex Libris...


"Perimä", Yrsa Sigurdardottir, Kustannusosakeyhtiö Otava, 2017, 412 s., suomentaneet Tapio Koivukari ja Tuula Tuuva-Hietala.

"Yrsa Sigurdardottir (s. 1963)  on kirjoittanut lasten- ja nuortenkirjoja sekä maailmanlaajuiseen suosioon yltäneitä rikosromaaneja. Koulutukseltaan hän on insinööri. Yrsa asuu miehensä ja kahden lapsensa kanssa Reykjavikin lähistöllä. Yrsa Sigurðardóttirin teoksia on käännetty yli 30 kielelle, ja häneltä on aiemmin suomennettu romaanit Kolmas merkki (2007) ja Joka toiselle kuoppaa kaivaa (2008).  Perimä on uuden Freyja ja Huldar-sarjan aloitusosa." (Kustantaja)


"Murhaaja kertoo antaneensa uhrilleen rangaistuksen. Mutta mikä rikos maailmassa pitäisi sovittaa näin julmalla kuolemalla? Tärkein todistaja on äitinsä murhan nähnyt 7-vuotias tyttö Margrét. Komisario Huldar Reykjavikin poliisista ottaa yhteyttä lastensuojelussa työskentelevään Freyjaan, jonka tehtävä on paitsi auttaa tyttöä myös saada tältä todistajanlausunto, ennen kuin murhaaja iskee jälleen." (Takakansi)


He näyttivät muodostavan jonkinlaiset rappuset penkillä istuessaan. 
Tyttö oli pienin ja istui penkin päässä vierellään kaksi isoveljeä. Yhden, kolmen ja neljän vuoden ikäiset lapset. Laihat sääret roikkuivat kovan penkin reunan yli. Toisin kuin lapset yleensä, kukaan heistä ei kiemurrellut istuessaan lainkaan
eikä yksikään heistä heilutellut jalkojaan. Uudet kengät heidän jaloissaan eivät hievahtaneetkaan kiiltävän lattian yllä. Lasten ilmeissä ei voinut havaita merkkiäkään uteliaisuudesta, ikävystymisestä tai kärsimättömyydestä.
He tuijottivat kaikki tyhjää valkoista seinää edesään aivan kuin siinä näytettäisiin piirrettyjä, Tomia ja Jerryä. Kauempaa katsottuna he olivat kuin valokuva
- kolme lasta penkillä....

Mitä saadaan aikaiseksi, kun pataan laitetaan adoptio ja lastensuojelu,
toisistaan vieraantunet ja maailman erottamat vellokset Karl ja Arnur, syrjäytymisen reunamilla horjuva radioamatööri Barkur- ja Halli -kavereineen, harvinainen perinnöllinen sairaus sekä puuseppä, joka ei sahaa vinguta eikä vasaralla paukuta ynnä heitetään koko komeuden päälle seitsenvuotias ainoa silminnäkijä sekä häntäänsä heiluttava Essi-karvataassu.  Missä luuraa syyllinen, tuo murhaava mätämuna?

No, saadaan luettavaksi omansävyisensä, hyvinkulkeva dekkari, jossa elementtejä ja roolituksia riittää. Lastensuojelullisen näkökulman esiinotto ja pienen tytön ainoana  murhan todistajana käyttö ovat onnistuneita pointteja. Jos jonkinlaista hengenottovälinettä on dekkareiden murhaajakaarti (epä-)inhimillisessä innovatiivisuudessaan tuonut tyrkylle, mutta näitä Perimän lanseeramia ei ennen nähty...

Jahka Sigurdardottir uskaltaa luottaa elinkelpoiseen ja hyvinvoipaan taimeensa ja uskaltaa nyppiä turhina luikertelevat rönsyt pois, sopii kiintoisaa jatkoa Freyja & Huldar sarjalle odottaa, kirjailija kun tuottaa islantilaiseen tapaan varsin mukavalukuista tekstiä!

"Tango Foxtrot Three Kilo Papa standing by":

perjantai 14. huhtikuuta 2017

Michael Katz Krefeld: "Syvyyteen" - ex Libris...


"Syvyyteen, / Djubet" , Michael Katz Krefeld, Like Kustannus Oy, 2017, 373 s., suomentanut Päivi Kivelä.

"Michael Katz Krefeld (s. 1966) on tanskalainen rikoskirjailija ja tv-käsikirjoittaja. Krefeldiltä on aiemmin suomennettu Ravn-sarjan kolme edellistä osaa, Langenneet, Kadonneet ja Lahko. Sarjan käännösoikeudet on myyty 29 maahan." (Lievelehti)



"Teinipoikien karmea rikos sekoittaa tanskalaiskaupungin elämän ja saa koko maan raivoihinsa. Kärsittyään rangaistuksensa pojat saavat suojakseen uudet henkilöllisyydet. Vuosia myöhemmin Tanskassa etsitään julmaa sarjamurhaajaa. Tutkimus junnaa paikallaan, kunnes rikosetsivä Ravn saa apua yllättävältä taholta: entinen teinirikollinen epäilee murhaajaksi koulukaveriaan vuosien takaa.
Ravn huomaa pian, ettei ole varma uuden apurinsa motiiveista. Eikä edes tämän henkilöllisyydestä." (Takakansi)

Tarinassa ovat keskiössä kaverukset, pojanviikarit Morten ja Kasper,
jotka aloittavat uraansa Hvidovressa 1993 ja tarina jatkaa kulkuansa Christianshavnissa.  Teoksen inhokki on uhrejaan nasuiksi nimittelevä ja heitä naulapyssyjen ja sähköpiiskan kanssa piinaava tyyppi, joka etsii kohteitaan Tinderistä jne. Murhaajaa ryhtyy jäljittämään alkuun  tilkan vastentahtoisesti nykyinen yksityisetsivä, ex-poliisi Thomas "Ravn" Ravensholdt.

Ravnin kaverina viereisessä paatissa majaansa pitää Informationin toimitttaja, pörröisellä täysparralla ja naistennaurattajain kyvyillä varustettu hauska Eduardo, joka vertaa itseään Che Guevaraan, koska heitä yhdistää intohimo: usko vallankumoukseen, kirjoitettuun sanaan ja ennen kaikkea rakkauteen.
Uusinta ihastustaan, Victorian antikvariaatissa apulaisena työskentelevää Belindaa hän kuvaa: - jumalainen, äidillinen, vaahdosta syntynyt Venus,
Una mujer exceptional. Hän kertoi minulle, että on opiskellut intiaanikieltä ja -kulttuuria Kööpenhaminan yliopistossa. Hän ei siis ole pelkästään kaunis vaan selvästi myös lahjakas...

Sympatiapotin  kokonaisuudessa kerää ilman muuta maksapasteijavoileipiä mussutteleva, ylipainoinen, auton takapenkillä tai nukkukorissaan köllöttelevä, paheksuvasti muriseva Møffe- bulldoggi. Tuo iäkäs ja aamuäreä  kurttunaama, jolle on luvassa täysravintokuuri Pedigreetä tai muuta vastaavaa ja joka moisen uhkauksen edessä katsoo Ravnia alakuloisilla silmillään ja leuka ainaisessa alapurennassa, sen näköisenä kuin maailmanloppu olisi juuri tullut....

- "Joka taistelee hirviöitä vastaan, katsokoon ettei hän itse muutu siinä hirviöksi." Friedrich Nietzsche.

Krefeld osaa kerronnan ja juonenkuljetuksen jalon taidon ja henkilökaartikin on ruodussa asiaankuuluvin persoonanpiirtein varustettuna.  Mutta ja toki kaniinijahdin ja janonsammutuksen  jälkeen minkä tahansa dekkarin olisi vaikea asettua lähtöviivalle; mutta ja silti nillitän, jotta vaikka kuinka nyt parhaillaan ns. kärsimysaikaa eletään, niin onko ihan pakko näin ronskisti raakuuksilla revitellä ja  rispatuksi runnoa sinänsä kelpo stoori?? Juohtui mieleen, että teos saattaisi vivahteikkaine roolihahmoineen toimia hyvin ja paremminkin TV-jatkosarjana:)

Herkkähipiäisenä mimosana:

torstai 13. huhtikuuta 2017

Muna vai kana?


Tätä ikiaikaista dilemmaa on  nyt  niin halutessamme tulevina päivinä mainio tilaisuus pohdiskella...

Viime viikot on meillä mennä vinttuutettu hippulat vinkuen tapahtumasta ja tilanteesta toiseen. Nyt on koittanut korkea aika rauhoittua pysähtymisen,
levon ja herkuttelun merkeissä sekä säiden haltijoiden ollessa suosiolliset reippaillen, -  antoisia lukuhetkiä luonnollisestikaan  unohtamatta.






Lauri Viidan sanoin: "Tityy. Varpu hangessa pakkashuurussa, varvulla pieni lintu höyhenet pörhöllä ilman aamiaista. Kesä on kaukana kahden puolen mutta: Tityy!"

Lumiräntää parhaillaan mättää, mutta paistaa se päivä risukasaankin.
Sitä ootellessa on riemastuttavaa saada lempeästi havahtua ja rauhassa venytellen herätä mustarastaan huiluun, sepelkyyhkyn kujerrukseen ja peipon liverrykseen, siitä ei trio parane, joten toivotan kaikille kivoille blogikavereille ja lukusilla piipahtaville iloista, makoisaa ja rentoa pääsiäisaikaa!

Tityy:

tiistai 11. huhtikuuta 2017

Ian McEwan: "Pähkinänkuori / Nutshell" - ex Libris....


"Pähkinänkuori", Ian McEwan, Kustannusyhtiö Otava, Otavan Kirjasto, 2017,
206 s., suomentanut Juhani Lindholm.

"Ian McEwan (s. 21.6.1948 Aldershotissa Englannissa) on yksi Britannian merkittävimmistä nykykirjailijoista. Hän on opiskellut Sussexin yliopistossa ja myöhemmin East Anglian yliopistossa pääaineenaan englantilainen kirjallisuus. McEwan on saanut runsaasti tunnustusta ja palkintoja aina ensimmäisestä novellikokoelmastaan First Love, Last Rites (1975) lähtien" (Kustantaja)





"Nykykirjallisuuden mestari kertoo Hamletin klassisen tarinan ainutlaatuisesta perspektiivistä: vielä syntymätön poika seuraa äitinsä petosta kohdusta käsin. Trudy on jättänyt aviomiehensä Johnin ja jakaa heidän yhteisen kotinsa – rappeutuneen mutta arvokkaan kaupunkitalon Lontoossa – Johnin veljen Clauden kanssa. Ja heillä on pirullinen suunnitelma Johnin pään menoksi.
Äitinsä ja setänsä petosta todistaa Trudyn ja Johnin vielä syntymätön poika,
joka yrittää puuttua tilanteeseen potkimalla äitinsä kohdun seiniä. Ian McEwan antaa Shakespearen klassiselle murha- ja petostarinalle yllättävän, viiltävästi ajan hengessä kiinni olevan käsittelyn." (Lievelehti)

No nyt voisi sanoa, että tällä Pähkinänkuorellaan kertojamestari ja sattumain sirottelija, McEwan kliseisesti räjäyttää pankin, sillä niin herkullisen hirtehishumoristinen tämä teos on. Sikiön sammakkoperspektiivistä käsin ei ole tullut luetuksi tarinaa koskaan. Tämä poikanen kellii osin olotilaansa tyytyväisenä, osin maailmantuskaa radiota kuunnellessaan potien ja ajankohtaisuuksia laajalti miettien sekä huolestuneena kaikkine kurttuinensa vanhempiensa triangelidraamaa seuraten. Vaan mikä pienelle, syntymättömälle kaverille neuvoksi?


Minä:  - Tässä sitä ollaan, pää alaspäin naisen sisällä. odotan käsivarret kärsivällisesti ristissä, odotan ja ihmettelen kenen sisällä olen ja mitä on edessä. 

 Äiti:  - Äitini Trudy, silloin kun ei ole ystävänsä Clauden seurassa, kuuntelee mielellään radiota ja sieltä enimmäkseen puheohjelmia eikä niinkään musiikkia.  - Hän pitää myös podcast-luennoista ja tietopuolisista äänikirjoista - "Tunne viinit" viisitoistaosaisena sarjana, tuhatkuusisataaluvun näytelmäkirjailijoiden elämänkertoja ja maailmankirjallisuuden klassikoita.

Isä:  - Useimmat miehet tai ihmiset ylipäänsä eivät sallisi sitä, että puoliso häätää heidät lapsuudenkodistaan, John Cairncross on toista maata.
- Hän on syntynyt  myöntyväiseksi ja miellyttämishaluiseksi, liian kiltiksi ja vakavamieliseksi, ja häneltä puuttuu kunnianhimoisen runoilijan hiljainen ahneus.

Claude-setä- Kuka sitten on Claude, huijari joka on luikerrellut perheeni ja toiveitteni väliin? Kuulin kerran sanat ja painoin mieleeni: tylsäpäinen tollo.
- Claudekin on kuin lasiaiskelluja, juuri ja juuri todellinen. Ei vauhdikas onnenonkija, ei mitään mikä toisi mieleeni hilpeän veijarin. Pikemminkin tylsyyden malliesimerkki, mitäänsanomattomampi kuin mikään minkä voi sanoiksi pukea, yhtä täynnä arkipäiväisyyttä kuin Sininen Moskeija Arabeskeja. 
- Mies jonka vakiofraasit ovat älyvapaata sisällyksetöntä hölinää ja jonka latteat lauseet kuukahtavat kuin äidittömät kananpojat ja katoavat tyhjyyteen.


Tarinan ehdoton primus motor ja perspektiivin luoja on tämä veikeä vesseli ja erinomaisesti kirjailija on luonut äidin, isän ja sedän rooleista kevyemmän ja häivähdyksenomaisemman raamituksen lapsiveden kokonaisuuden ympärille.
Pientää pirteää piikikkyyttä, satiirin säpinää unohtamatta ja lukijaa kyseenalaistamaan tönivää topakkuutta sirotellen on kirjailijalla taatusti ollut hauskat hetkensä pyöräyttäessään rentoranteisesti sanarulettinsa liikkeelle.

McEwanilla ei ole niin pienintäkään pelkoa latteista lauseista sen koommin kuin lukijansakaan kuukahtamisesta tylsyyden ääreen. Verbaliikka on riemastuttavaa, joten ei voi puhua pelkästä lukunautinnosta vaan kyseessä on varsinainen hulppea  lukuelämys! Juhani Lindholm suorii näppärästi käännöksen kiemurat, joten lukijalle jää silkkaa hyvänmielenhyrinää.

Kuinka kepeästi aukesi Pähkinänkuori seuraavilla selviää klikkaamalla: Kirjaluotsi, Kirjavinkit ja Tuijata/Kulttuuripohdintoja.

Sulkeutua pähkinänkuoreen, nähdä kahdessa tuumassa norsunluuta tai yhdessä hiekanjyväsessä koko maailma....

Siinä se oli: pähkinänkuoressa...

PS. Kevään ensimmäinen västäräkki bongattu äsken tepastelemassa pihalla:)


lauantai 8. huhtikuuta 2017

Jo Nesbø: "Jano / Tørst" - ex Libris...


"Jano", Jo Nesbø, Johnny Kniga Kustannus, 2017, 534 s., suomentanut
Outi Menna.

"Jo Nesbø  on noussut ensin johtavaksi norjalaiseksi rikoskirjailijaksi Harry Hole -romaaneillaan, sitten johtavaksi pohjoismaiseksi kirjailijaksi. Tänä päivänä hän kamppailee jo tasapäisesti muutaman muun kirjailijan kanssa maailman suosituimman kirjailijan tittelistä.Vuonna 1960 Oslossa syntynyt Nesbø on saanut tunnustusta siitä, että hän on laajentanut rikosromaanin käsitettä poikkeuksellisen kirjallisen lahjakkuutensa ja kunnianhimonsa ansiosta sekä kyvyllään ymmärtää elämää meille kaikille yhteisessä modernissa, globaalissa maailmassa.Nesbø on paitsi loistava rikoskirjailija myös muusikko, lauluntekijä ja ekonomi." (Kustantaja)


"Kun nettideittisi ei olekaan elokuvien ensirakastaja vaan pahin - ja viimeinen - painajaisesi. Oslossa liikkuu jälleen sarjamurhaaja. Vaikuttaa siltä, että murhaajalla on jano. Että hänellä on vampyyrin tavat. Katrine Brattin johtaman ryhmän tehtävä on vaikea, niin vaikea, että lopulta on soitettava eräälle poliisikorkeakoulun opettajalle, Harry Holelle. Legendaarinen poliisi on vastahakoinen, mutta lopulta kiusaus vie aina voiton: Harry palaa rikospaikalle." (Takakansi)

"Mihinkäs koira kirpuistaan" - tokaisu koituu meidän lukijoiden iloksi ja onneksi, sillä hän, yksinäinen ratsastaja, the one and only Harry Hole is back!
Edelleen hip-hurraa Harrylla ei itsellään ole tässä jano eikä repsahdus, mutta voi hyvä hilse:  hän jäljittää Janossa dekkarin nimen mukaisesti vampiristia.
Ja nyt on niin, että jos mitä niin vampyyrit eivät kirjallisuudessa eivätkä elokuvissa eivätkä missään muodossa mielikuvitustani ruoki eivätkä kutita, joten tämä yhtälö vaati päättäväistä kompromissin tekemistä ja konsensuksen löytämistä...


Miljöö:   - Syyskuinen Oslo. Pimeys oli vihdoin palannut, ja raivostuttavan pitkät, hysteeriset ja elämäntäyteiset kesäyöt olivat jääneet taakse. syyskuussa kaupunki sai taas olla oma itsensä: melankolinen, pidättäytyvä ja tehokas. Ulkoapäin vakaa, mutta silti täynnä pimeitä sopukoita ja salaisuuksia. Kuten hänkin, ne väittivät...

Motiivi  -  Harry tuijotti ikkunasta ulos. Katerine oli tietenkin oikeassa.
Hän saattoi itse väittää muuta, mutta paluuseen oli oikeasti vain yksi, itsekäs syy. Eivät uhrit, ei se että hän olisi ajatellut kaupungin parasta tai poliisilaitoksen mainetta. Eikä edes se, että hän olisi ajatellut omaa mainettaan. Hän oli palannut vain siksi, että oli aikoinaan päästänyt rikollisen pälkähästä. Harry otti siitä syyn niskoilleen henkilökohtaisesti, kaikista uhreista, jokaisesta päivästä, jolloin tekijä oli ollut vapaalla jalalla. Ja nyt hän ei pystynyt ajattelemaan muuta kuin että hänen olisi otettava syyllinen kiinni. Hänen, Harryn...

Heräämistyypit á la Harry:  - työherääminen, yksinherääminen, pelkoherääminen, täällä on joku -herääminen ja tyytyväisyysherääminen.


Nesbø omaa juonenkuljetuksen lisäksi myös vahvan kerronnallisen ja analyyttisen kyvyn pureutua ihmismielen kiemuroihin ja saloihin, mikä tekee hänen dekkareistaan henkilögallerioineen psykologisesti kiinnostavia.
Sankari Harry Hole rymistelee katederin takaa etulinjoille hypättyään eteenpäin tutkinnassaan mutkat suoriksi tuttuun malliinsa, mutta tekee sen sympatioita herättäen yrittäessään samalla rämpiä henkilökohtaisen draamansa ja dilemmojensa heitteikössä ja suossa.

Teemasta huolimatta  Nesbøn tasoisen kynäniekan ja puskutraktorin lailla sinnikkäästi etenevän Holen ynnä kellaritiimin seurassa viihtyi nieleskelemättä kannesta kanteen! Outi Mennan tasokas suomennos. Loppuriveiltä tein sen optimistisen johtopäätöksen, jottei kaikki ollut vielä tässä.... Jättebra!

Janosta kiintoisasti: Annika/Rakkaudesta kirjoihin ja Tuijata / Kulttuuripohdintoja .

 Syksyn lehti/Kirjojen kauneudesta: tervetuloa lukusille toivottavasti viihdyt matkalla:)


Tyytyväisyysheräämisiin:

keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Sami Karjalainen: "Rantojen hyönteiset" - ex Libris...


"Rantojen hyönteiset - Sukeltajat, vesimittarit, hopeasepät ja sudenkorennot", Sami Karjalainen, Docendo Oy, 2017, 192 s.

"Sami Karjalainen (s. 1966) on palkittu tietokirjailija ja valokuvaaja.
Hänelle on myönnetty tiedonjulkistamisen valtionpalkinto ja hänet on valittu Fotofinlandia-finalistiksi. Hänen aikaisemmat kirjansa ovat Suomen sudenkorennot (2002, uudistettu laitos 2010), Suomen heinäsirkat ja hepokatit (2009) sekä Neidonkorennot (yhdessä Matti Hämäläisen kanssa, 2013). Hämmästyttävät hyönteiset (2015) valittiin Vuoden luontokirja -finalistiksi." (Kustantaja)


"Hyönteisiä kuhisee lähes kaikkialla, mutta tunnemme ne huonosti ja pidämme niitä usein kiusankappaleina. Hyönteisillä on kuitenkin toinenkin puoli: ne ovat uskomattoman upeita ja mielenkiintoisia. Tämä kirja kertoo rantojen hyönteisten hämmästyttävästä elämästä tekstin ja ainutkertaisten kuvien avulla.
Se paljastaa, kuinka hienoja hyönteisiä elää lähiympäristössämme, kuten mökkirannassa, ja houkuttelee tutustumaan niihin paremmin. Kirja esittelee noin kaksikymmentä hyönteisryhmää. Osa näistä hyönteisistä lentelee rannoilla, osa kiitää vedenpintaa pitkin ja osa sukeltelee rantavesissä. Kirja tutustuttaa lukijansa muun muassa sudenkorentoihin, päivänkorentoihin, vesimittareihin, hopeaseppiin, vesiskorpioneihin, malluaisiin ja sukeltajiin."
 (Kustantaja)

Ensi kertaa kättäpäivää sanoin Karjalaisen kanssa hänen kauniin ilopillerinsä
Hämmästyttävät hyönteiset tiimoilta.  Hämmästyin kyllä vaan ja ihastuin.
Nyt suorastaan ällistyin kuvien kauneuden äärellä. Voi hurja, mikä kattava tietopaketti ja aarreaitta ötököistä kiinnostuneille, siedätyshoito niitä ällöäville ja runsaudensarvi varsinaisille asianharrastajille ja -tuntijoille. Karjalainen on laatinut mukavasti taustoittavan  esipuheen sekä liittänyt teoksen loppuun harrastusohjeet ja kirjallisuusluettelon.

- Innostuin kymmenvuotiaana pikkupoikana vesiötököistä. Kävin kaivamassa niitä Hannusjärvestä, ainoasta Etelä-Espoon järvestä. Pludasin kunnolla, mutta sain saalista. Ajoin kotiin verkkarit märkinä, ämpäri fillarin stongalla läikkyen. 
Pidin otuksia muoviakvaariossa kirjoituspöydälläni.  
Nyt viiisikymppisenä teen tätä samaa. Nautin vesihyönteisten etsimisestä ja uuden löytämisestä.                        

Oli nautinnollista viipyillä näiden ainutkertaisten  valokuvien äärellä samalla syvään helpotuksesta huokaisten. Kaikeksi onneksi nämä hauskannimiset - jymysukeltajasta vesihiipparin kautta  tassiluteeseen - ja kiintoisat kaunokaiset kuten hopeasepät, herkät korennot, surviaiset ja vesiperhoset sekä  tiukasti tuijottelevat avaruusnoliot kuten sulkahyttysen kotelo ja vesimittarin koissumaiset ufot oikeasti livenä ovat habitukseltaan huomattavasti heiveröisempiä. Eipä näin ollen tarvitse paniikissa kaivaa vanhaa Winchesteriä lukkojen takaa....

Ken kerran on tässä teoksessa  nähnyt hyttysen siiven suurennettuna, sen  pysäyttävän hehkun ja kauneuden, suhtautuu jatkossa aivan toisella asenteella  korvan juuresta kuuluvaan inhaan ininään. Ei liioin  paarman värikylläisen, suurisilmäisen  pään katselija jatkossa pienistä kesäisistä surinoista ja pörinöistä ole moks'moinaan. Yhdellä sanalla: loistoteos! Ynnä mitä laadukkain lahjaidea!

Maallikkona rannoilla kuten lapsuuden ajattomina suvina housunpuntit märkinä ihastellen ja ihmetellen

pludaili ja tsiigaili:


maanantai 3. huhtikuuta 2017

Alice Munro: "Jupiterin kuut / The Moons of Jupiter" - ex Libris...


"Jupiterin kuut", Alice Munro, Kustannusosakeyhtiö Tammi, Keltainen Kirjasto, 2017, 317 s., suomentanut Kristiina Rikman.

Alice Munro (s. 1931) on kanadalainen novellisti. Lukuisia kansainvälisiä palkintoja saanut Munro on ensimmäinen kanadalainen, jolle on myönnetty Nobelin kirjallisuuspalkinto (2013).



"Alice Munron neljäs, ennen suomentamaton novellikokoelma liikkuu onnen pettävässä hetteikössä, siellä missä rakkaus on tuhoisaa ja rakastajat pakkomielteisiä. Se kertoo naisista, jotka puhuvat erehdyksistään tyynesti ja järkevästi ja soittelevat sitten epätoivoisia puheluja, juovat itsensä humalaan ja ilmoittautuvat luontaishoitokursseille, vesiterapiaan, voimisteluun.
Se kertoo ylimielisistä ja epävarmoista miehistä, jotka kehittelevät teorioita taiteesta, historiasta ja elämästä eivätkä koskaan rakastu ikäisiinsä naisiin. Kaikista heistä se kertoo, ja monista muista. (Lievelehti)

No hyvä, siis kaikista meistä! Ketäpä ei rakkaus kiehtoisi ja onni pohdituttaisi, riemastuttaisi ja syöksisi syövereihin?  Ja kokoelma lähteekin hauskasti liikkeelle Chaddeleyden ja Flemingien kaksiosaisella sukutarinalla, neljän ikineidon  räväkällä kvartetilla. Seuraavaksi mutustellaan Levää, jonka voimistamana osallistutaan Kalkkunasesonkiin suolistajan ominaisuudessa (eipä ole ennen tullut kirjallisuudessa vastaan) kunnes kohdataan Onnettomuus. Josta suoritaan Bardon bussilla ikäneitojen ja Pruen kera aina Kesän loppuun saakka. Rouva Cross ja rouva  Kidd  rahisuttelevat rollaattoreitaan vanhainkodissa punatukkaisen Jackin henkilöhistoriaa  arvuutellen ja herran ympärillä kiehnäten. Kovan onnen tarinoita turisten otetaan vastaan Vierailijat, kunnes hyväksi lopuksi päädytään arvuuttelemaan, mitkä ovat  Jupiterin Kuut.

Munro on vahva Kertoja, isolla K:lla ja kotonaan erilaisissa miljöissä ja tarinoissa. Pitkä elämänkokemus ja eletty elämä paistavat lämpiminä ja ymmärtäväisinä säteinä läpi koko kerronnan, ikäänkuin kirjailija olisi itse ollut osallisena tapahtumiin.

Nämä 11 novellia olivat mitä mainiointa, hupaisaa ja tasokasta viikonloppuseuraa. Rakkauden, tuon ikiaikaisen arvoituksen ja innoittajan  ympärillä pyörivistä eri perspektiiveistä huolimatta Munron kirjoitustyyli on yhtenäinen kautta linjan, jolloin lukukokemus säilyy mutkattomana ja ehyenä. Kristiina Rikmanilta laatujälkeä, kuten aina.

Millä mielellä Jupiterin kuita katselivat Kirjaluotsi , riitta k / Kirjavieköön  ja Maria/Sinisen linnan kirjasto selviää klikkaamalla:)

Niinpä: mitä  on rakkaus?  Kautta Jupiterin kuiden: en minä tiedä. Onnikin on Aleksis Kiven mukaan virvatuli elon suolla tahi uskottavammin Hemingwayn malliin hyvä terveys ja huono muisti. Arvoitus on siis  - vielä -  ratkaisematta, mutta harjoitukset jatkuvat, joten minä tyttö sanon, jotta onneksi olkoon ja

riks-raks:

lauantai 1. huhtikuuta 2017

Ulla-Lena Lundberg: "Sade / Regn" - ex Libris...


"Sade", Ulla-Lena Lundberg, Gummerus Kustannus Oy, 2017, 254 s.,
 suomentanut Leena Vallisaari.

"Ulla-Lena Lundberg (s. 1947)  on syntynyt Kökarissa ja asuu nykyisin Porvoossa. Jo 15-vuotiaana debytoinut Lundberg on julkaissut lähes kaksikymmentä kirjaa: runoja, raportteja, matkakertomuksia ja romaaneja. Hänet on palkittu moneen kertaan; hän on mm. saanut kahdesti valtion kirjallisuuspalkinnon, ollut neljä kertaa Finlandia-ehdokkaana ja Pohjoismaisen kirjallisuuspalkinnon ehdokkaana ja saanut Ruotsin Akatemian Finland-palkinnon, Gummeruksen Kaarlen palkinnon ja Kiitos kirjasta -mitalin. Vuonna 1993 hänet nimitettiin taiteilijaprofessoriksi sekä Åbo Akademin kunniatohtoriksi. Lundberg voitti vuoden 2012 Finlandia-palkinnon romaanillaan Jää." (Lievelehti)


"Kaukaisessa kalliomaalausten ajassa eletään sateiden ja kuivuuden armoilla. Heimojen tarinat ja kohtalot piirtyvät kallioihin, ja ikiaikainen tieto on parantajien ja sateentekijöiden hallussa. Nuori Oras on heimonsa väkevä sateentekijä, joka liikkuu tuntemattomissa maailmoissa ja ajaa myyttiset sade-eläimet heimon luokse. Tuhansia vuosia myöhemmin ruotsalainen vesi-insinööri Bengt saapuu toiveikkaana ja vilpittömänä Afrikkaan järjestämään vesihuoltoa. Mutta Afrikassa ikiaikainen kulttuuriperintö ja moderni maailma törmäävät toisiinsa joka hetki, eikä paraskaan teknologia voi antaa vettä, jota ei ole." (Takakansi)

Lundbergin kirjoitustyyli on kiehtovaa ja hänen aiemmista teoksistaan
mm. Jää ja etenkin Mitä sydän halajaa  olen suuresti pitänyt. Tämä teos on kaksiosainen ja sen yhdistävänä tekijänä ovat sade, heimoperinteet, kolmijalkainen ja vatsaan potkaiseva impala sekä muinaiset luolamaalaukset.

- Me nousimme ja menimme tanssipiiriin. Ja kun oli tanssittu vähän aikaa minä ymmärsin, että jälki, jonka tanssimme piirsi tasaiseen maahan, oli vain kuva siitä, mitä todella tapahtui. Sillä vaikka jäljet jäivät maahan, me itse asiassa liikuimme ylöspäin, niin että tunsimme koko ajan kohoavamme. Minä kohosin nopeasti. Nousin helposti, ja lähdin helposti, ja samassa olin jo kaukana sieltä.
Moni asia oli samoin kuin lapsuudessani: rajojen puute, valo joka oli samalla värin puutetta, kaikki mahdollinen mikä otti muodon ja hajaantui ja liukui ja muuttui. Viimeksi sade-eläimet olivat tulleet minun luokseni, mutta nyt minun piti lähteä metsästämään niitä. Minulla oli jousi ja viini ja teroitettu kaivinkeppi. Ja olin se mikä olen, mutta kevyt ja vahva ja peloton.

Lundberg on verraton tarinaniskijä ja tunnelmanluoja, jopa siinä määrin,
että lukijana mielihyvin uppoutuu mystiseen teemaan ja sade-eläimiä pyydettäessä kohoaa utuisaan painottomaan tilaan ympäristönsä yläpuolelle. Sateen kaksiosaisuudessa kuitenkin punainen lanka hapertuu ja sykertyy,
sillä toinen osa heitti lukiessa pikemminkin komedian puolelle. Unnukkaisen sadunomainen I-osa vs suoraviivaisempi II-osa. Jälkimmäisessä mainion, sympaattisin  persoonanpiirroin vedellyn Bengt Holmbergin, tuon vesi-insinöörin projekti kuihtuu sateettomiin kausiin ynnä reppanan romanssit romuttuvat ripulin ja iskiaksen runnomina eikä toivottu intohimon liekki roihuun repeä.
Positiviivinen lukukokemus jätti näin ollen tilkan ristiriitaisen tunnetilan, ja jäin aprikoimaan, josko se olisi ollut Lundbergin vekkuli tarkoituskin...

Leena Vallisaaren taidokas ja kauniskielinen vahvan ammmattilaisen suomennos. Hämyisä ja harmoninen sisällön myötäinen tyylikäs  kansi on
Helena Kajanderin käsialaa.

Kuinka sade on hipaissut Kirjapolkuni Bleuea  ja Cillaa/Cillan kirjablogi selviää klikkaamalla.

O Western wind, when will you blow
That the small rain down can rain?
Christ, that my love were in my arms,
And I in my bed again.
Tuntematon n. 1500

Impalan potkaisemana, Bengtin vastoinkäymisten hellyyttämänä ja päivän sadetta

odotellen: