lauantai 16. lokakuuta 2021

Asta Olivia Nordenhof: "Löysää rahaa / Penge på lommen (Scandinavian Star del. 1)", - ex Libris...

"Löysää rahaa", Asta Olivia Nordenhof, Kustannusosakeyhtiö Teos, 2021, 200 s, suomentaneet Aino Ahonen ja Vappu Vähälummukka.

Asta Olivia Nordenhof (s.1988) on tanskalainen palkittu kirjailija, jonka esikoisromaani ilmestyi 2011. Löysää rahaa oli Tanskassa niin arvostelu- kuin myyntimenestys, ja se on hänen ensimmäinen suomennoksensa. 

 

                                                    ©Albert Sandvik Madsen

 
"Löysää rahaa aloittaa seitsenosaiseksi kaavaillun Scandinavian Star-sarjan, 
jonka punaisena lankana kulkee samannimisen matkustajalautan todellinen tulipalo ja vakuutuspetos 1990. Rahan ja ahneuden aiheuttamassa suuronnettomuudessa kuoli 159 ihmistä.
Pariskunta Maggie ja Kurt kitkuttaa yhteiskunnan laitamilla 1980-luvun hyvinvointiyhteiskunnassa, missä liberaali markkinatalous luo reunaehtoja. 
Jo lapsuudessa haavoittuneet ihmiset hakevat onnea ja rakkautta toisistaan, mutta myös epäonnea kertyy.
Maggie miettii rakkauden merkitystä elämässään ja Kurt haaveilee rikastumisesta - mutta mikä on pikkutekijä rooli suuren bisneksen rattaissa?"  (Takakansi)
 


 
Tässäpä outo lukutilanne ja -kokemus! Löysä raha. Juuri mikään ei voisi vähempää sitten 1990-luvun ja maamme nykymenon huomioon ottaen kiinnostaa joten, kun silmäilin teosta ensi kerran, laitoin sen sivuun palautettaviin. Vaan kuinkas sitten kävikään? Jokin jäi kaihertamaan ja kutkuttamaan.  Poikkeuksellisesti kaivoin teoksen uudelleen esiin ja perehdyin ensin M/S Scandinavian Starsin  kohtaloon. Sitten uudelleen kiinni itse lyhyihin lukuihin jaettuun tekstiin ja kertojan matkaan:

Unikasvot:  - Istuin bussissa matkalle jonnekin päin. Bussi pysähtyi tienposkeen, ja ulkona seisoi valkotukkainen mies, joka tuijotti minua ikkunan läpi. 
Hän muistutti monia muita miehiä, enkä enää osaa sanoa, mistä se johtui, 
mutta kun bussi jatkoi matkaansa, minulle tuli kauhea tunne siitä, että vein mukanani jotain hänelle kuuluvaa. Sen jälkeen minun oli aina vain vaikeampi keskittyä mihinkäään muuhun. Yritin pakonomaisesti palauttaa mieleeni miehen kasvot. Ne olivat kuin unesta, selkeinä edessäni, vaikken kyennyt muistamaan yhtään yksityiskohtaa. Hänen unikasvonsa herättivät aavistuksen maatilan päärakennuksesta. Talossa oli kaksi siipeä, ja kuvittelin, miten sileät ja hiljaiset sen seinät olivat yöllä. Olisin halunnut unohtaa miehen, mutta hän jäin merkillisellä tavalla väreilemään selkänahkaani..

-  Tuolla oli maatila, jäisin pois sen kohdalla.
Kävelin talon pihaan ja soitin ovikelloa. Kukaan ei tullut avaamaan. Kyltissä luki Anne-Mette, Henrik, Emma ja Lukas, mutta yksikään nimistä ei sopinut yhteen sisimmässäni väreilevän pelon kanssa. Miten saatoin olla niin varma, että tämä oli näkyjeni maalaistalo? Istuuduin penkille ja suljin silmäni, asiat alkoivat palautua mieleen. Hallin oli täytynyt olla tuolla, se oli sittemmin purettu. Ja tuolla oli hevosen, Turnerin, täytynyt käyskennellä. Kurt, se oli miehen nimi, hänellä oli varmaan ollut palkollisia, mutta hänestä on tullut työnantaja ehkä vasta myöhemmällä iällä, sillä hän ei oikein ole sisäistänyt rooliaan, vaan se on jäänyt räikeänä ja uhkaavana pintaan. Kaksi työntekijää, Lars ja Fatih. Yöllä seinät ovat sileät ja hiljaiset, hyttyset parveilevat, bussit ovat hallissa, Kurtin Bussipalvelu, 
se on hänen firmansa nimi kaikessa koruttomuudessaan. Yöllä bussit ovat hallissa, yksi on valveilla, se on Maggie....

Tuosta lähti alkuun teos, jossa osoittautui olevan lukuisia elementtejä; se on eittämättä yhteyskunnallinen romaani, kiinnostava sellainen, muttei juurikaan ylistyslaulu kapitalismille. 
Se on  kuvaus heikoista oloista lähteineiden ihmisten sitkeästi yrityksestä päästä kiinni ja riippua kynsin hampain kiinni hyvinvoinnin ja vaurastumisen maton hapsuissa kuin myös parisuhderomaanina ja henkilötasolla rosolla ja intensiteetillä kirjoitettu sellainen.
Nordenhof tarjoaa lukijalleen myös paljon muuta: harkittua ja varmaotteista, herkkää, ehdottoman omaileimaista, raikasta ja napakkaa kieliasua ja otetta.  Esikoinen, joka osui, upposi ja kosketti.

Kääntäjiltä Aino Ahonen Vappu Vähälummukka naseva käännös:)

Oiva ja tervetullut  tulokas kirjarintamalle, ilman muuta kauden - jos ei koko kirjavuodenkin -  parhaita!

-  Kun kasaat yhtäälle, teet loven toisaalle... 

Tykästyneenä:

perjantai 15. lokakuuta 2021

Heli Laaksonen - Aleksandrs Čaks: "Poimit sydämeni kirjahyllystä, Runovuoropuhelu" - ex Libris...

 
"Poimit sydämeni kirjahyllystä. Runovuoropuhelu", Aleksandrs Čaks ja
Heli Laaksonen, Kynälä, 2021, 58 s.

"Heli Laaksonen  (1972  Suomen Turussa) - levoton sielu, metsän ja niityn lapsi, kirjailija, kääntäjä, kustantaja, taivaanrannan- ja akryylivärimaalari, lavalausuja, kaukokaipuisa kotiseutuihminen, lounaismurteella kirjoittava vielä elävä runoilija.

Aleksandrs Čaks (1901-1950) - räätälin lapsi Riiasta, kolmessa maassa opiskellut, kirjailija, kirjallisuusaktiivi, kustantaja, maansa ensimmäinen modernisti, uudistaja, vainottu, sensuroitu, sydänkohtaukseen loppunut runoilija, 
yhäti rakastettu." (Takakansi)
 


 

"Heli Laaksonen poimi kirjahyllystään itselleen vielä tuntemattoman runoilijan sydämen ja puhalsi siihen hengen. Kahden eri aikaan eläneen runoniekan kohtaamisesta syntyi hehkuva vuoropuhelu. Laaksonen on suomentanut latvialaisen klassikon Aleksandrs Čaksin (1901-1950) romanttiset, värikkäät ja kaihoisat runot ja vastannut niihin omalla tyylillään, pirskahtelevalla lounaismurteellaan, sydämellisillä runoillaan. Lukija pääsee kulkemaan mielikuvituskengissä edestakaisin yli ajan rajan, kielirajan, valtakunnan rajan." (Takakansi)
 
Laaksosen riemukkaista veistelyistä on tullut aiemminkin täysillä nautittua ja herkuteltua - huolimatta länsimurteen vieraudesta -  sen sijaan Čaks oli tyystin tuntematon suuruus, vaan eipä ole enää. Uteliaana ja reilusti myönnän hiukka varauksellisenakin lähdin löytöretkelle tämän kiehtovan ja kutkuttavan yhteistyön poluille uuteen maailmaan, 
josta esimerkkinä otteita runosta Sormus (AČ) vs. Avaa (HL):

Ja siinä sinä olit.
Huojahdit ovelleni kuin kulkuri
jonka syli upottaa kuin kuolema.
Siinä sinä olit.

Astelit luokseni ja sanoit:
- Tulen tänä iltana.
Ja linnut purskahtivat yli taivaan kuin lämmin veri.
Yli kaupungin, talojen ja laivojen
minä hengitin merta 
ja pilvilauttojen hiki laskeutui huulilleni
ja tuulien tuoma hiekka kirskui hampaissani.
 
- Tulen tänä iltana.
 
Sanat menivät sydämeeni ja saivat minut välkkymään kuin kaste. 

Ja Sinä tulit 
ja hellästi hymyillen 
poimit sydämeni kirjahyllystä, 
puhalsit siihen hengen 
ja pujotit sormuksena sormeesi... 
 
 -----------------------------
 
Ei luulis,
et näin piänt ja läpinäkyväist kannattaa peljätä.
Mut sää häviät kulman taa, juakset traput kolmantte,
lyät ove kii. 

Polvillani sun postiluukustas kuiskuttele.
Tul. Tulisitki.
Emmä sun syräntäs mittä syä,
mää tahron vaa nuuski hiuka.
Tul.
Tiäräks,
kirjotin sul semmose rakkausrunon,
et saat olla mustasukkane itselles.
Tul.

Sä et tul.
Ol tulemat.
Mää tulen teil.

Lyriikkako vakavaa ja ryppyotsaista? Pitäisikö sen sitä olla? Tämä ennakkoluuloton Laaksosen onnistunut kokeilu resonoida Čaksin runoihin osoittaa, että aika- ja kulttuurirajat voidaan ylittää, vuoropuhelua voidaan käydä, paitsi intiimisti kirjailijan ja lukijan kanssa, myös kahden runoilijan välisenä vuoropuheluna, jonka anti koituu lukijan hyväksi, herkullisesti koskettaen.

Täydet tyylipisteet heruvat paitsi Čaksin runoille myös Laaksoselle idean mainiosta toteutuksesta! Persoonallisia runoilijoita molemmat. Lukijana ja runojen ystävänä nautin tyylillisestä vaihtelusta, yhteisen ydinlangan ylläpitämisestä ja vuoropuhelun jättämästä viipyilevästä lukujäljestä. Kiitos  rohkeasta ja onnistuneesta hypystä tuntemattomaan!
 

-  Onko este ystävyydelle, jos toinen ehtii kuolla ennen kuin itse syntyi?


Tämän ihastuttavuuden  poimin mainiosta blogista Tuijata.Kulttuuripohdintoja, joten hänelle lämmin kiitos hersyvästä, hyvän mielen lukukokemuksesta:)
 
(PS. Vahvennuksia klikkaamalla löydät halutessasi lisätietoa ao. aiheesta;)

Sateen ropistessa ja tuulen tuivertaessa muistakaamme, että "Syksy on kuin toinen kevät, sillä silloin jokainen lehti on kuin kukka." - Albert Camus 
 
Vekkulia viikonloppua:

tiistai 12. lokakuuta 2021

Hannu Mäkelä: "Lukemisen ilo eli miksi yhä rakastan kirjoja" - ex Libris...

 "Lukemisen ilo eli miksi yhä rakastan kirjoja", Hannu Mäkelä, Kirjapaja 2021,
 190 s.

"Hannu Mäkelän mittavaan kirjalliseen tuotantoon kuuluu romaaneja, runoja, näytelmiä, kuunnelmia ja tietokirjoja. Ensimmäiset teoksensa hän julkaisi vuonna 1965. Mäkelä on saanut työstään lukuisia tunnustuksia. Taiteen akateemikko hän on ollut vuodesta 2016." (Lievelehti)

 

                                                    ©Auli Närevuori-Mäkelä

"Hannu Mäkelän teos on kirja lukemisen ilosta ja merkityksestä. Se on myös henkilökohtainen matka kirjojen kanssa elettyyn ja koettuun, lapsuuden varhaisista lukuelämyksistä tähän päivään. 
Kirjat ovat Mäkelälle kanssakulkijoita, ajatusten ja tiedon lähteitä, matkoja toisiin maihin ja aikoihin, itseenkin. Hän kirjoittaa elämästään lukijana ja siitä, 
miksi lukeminen on tärkeää ja mitä kaikkea kirjallisuus meille antaa.
Tarttua kirjaan, lukea: se on taito, lahja ja mahdollisuus, joka "pitää myrskyt loitolla, ei päästä sadetta sisään ja voi myös lämmittää kuin puu-uunin kylki."
 
 
 
 
Hannu Mäkelä  on kulkenut matkassa pitkän taipaleen vuosikymmenten ajan aina luotettavan, hyvän kertojan ja lukunautinnon tuottajan  ominaisuudessa, viimeisimpinä : Sunnitelma loppuelämän varalle (2019),  Rakkaudella Alma (2020) ja  Pilven reuna (2021).
 
 Teos sisältä luvut: Saatteeksi, I - IV ja V Epilogi: Play It again, Sam.

-  Tärkeän kirjan pelkkä fyysinen läsnäolo tuo tunteen siitä, että maailma on paikallaan ja kirjojen vuosien myötä rakentama ja muodostama minuuteni yhä edelleen koossa...
 
Kirjoissa on jotain hyvin lohdullista, kun ne ryhdikkäinä seistä pönöttävät suorissa riveissään kuin ikiaikaisina todisteina jostakin; eletystä elämästä vaiheineen...
 
- Kun 1957 muutimme Kalliosta Munkkivuoreen, oli kirjahylly siellä jokaisen uuden kaverin kodissa. Joskus pienempi, mutta usein myös koko seinän peittävä lattiasta kattoon. Sitä mukaa kun oma kirjallinen makuni kehittyi tai muuttui iän mukana, opin lukemaan myös muiden koteja ja niiden kulttuurillista tasoa ihan pelkkien hyllyjen kautta...
 
Tuttuakin tutumpaa: aina uuteen kotiin vierailulle mennessäni on ollut tapana enempi vähempi vaivihkaa luoda silmäys talouden kirjahyllyyn ja lukea suurella mielenkiinnolla sen yksilöllistä kertomaa asunnon asukkaista, taustoitukseksikin. Ja:

- Näin se on yhä. Kirjojen selät, kannet ja tekijöiden nimet kertoivat jo kauan sitten minulle, oliko kyse kodista, jossa luettiin lähinnä viihteeksi ja ajan tappamiseksi vaiko siksi, että ihmisen mieli ja elämä jatkaisivat kehittymistään. Kirjahyllyjen puuttuminen on merkki sekin. Turha sanoa mistä.
 
Hannu Mäkelä kirjoittaa ihmisenä ihmiselle. Rakastettavasti ja useita pienimuotoisia kiinnekohtia sisältävästi kuten lapsuuden ja varhaisnuoruuden  kesälomien Valitut - kirjaimellisesti Kalutut - Palat ja pehmeäkantiset, hiirenkorville kääntyneet kesämökin pokkarit, Rikhardinkadun kirjaston aarreaitta, runsassisältöinen uljaus, autuus ja onni sekä juhlahetki, kun sai hyppysiinsä kirjastokortin aikuisten osastolle ja lukutaivas rävähti ammolleen....

Sivumääräänsä suurempi teos! Pitkä ja lämminhenkinen lukujälki on yhdellä sanalla seesteinen.  Totuuden nimissä myönnettäköön, että  niskat olivat jatkuvasti nyökytellessä kovalla koetuksella...
Seesteinen ja kirjan sävyyn oivasti istuva tyylikäs kansi: Tiina Ripatti-Todedo. Kannen maalaus: Vincent van Gogh, 1887.

Play It again, Sam iki-ihanasta elokuvasta Casablanca:)


Miksi luen?  
-  Tulla yllätetyksi, löytää oppia, hurmaantua, tavata rakas ystävä - siinä lukijan elämää...
 
 Siinäpä se:

sunnuntai 10. lokakuuta 2021

Pertti Lassila: "Venetsia - ex Libris...

"Venetsia", Pertti Lassila, Kustannusosakeyhtiö Teos, 2021, 270 s.

"Pertti Lassila (s. 1949) on aiemmin julkaissut neljä kiitettyä romaania, 
joista Armain aika (Teos, 2015) oli Finlandia-ehdokkaana. Hän on kirjoittanut kirjallisuusarvosteluja Helsingin Sanomiin 1973–2013 ja työskennellyt mm. kustannusjohtajana, tutkijana, yliopisto-opettajana sekä vierailevana professorina Saksassa ja Itävallassa." (Lievelehti)

 

                                                             ©Liisa Takala
 

"Ilmari ja Alpo tulevat työnhakuun Helsinkiin. Toinen saa toimen rautakaupasta, toinen pääsee talonmieheksi. Kumpikin avioituu. Lapset syntyvät. Vuosien kuluttua nämä tutustuvat toisiinsa ja menevät naimisiin. 
Haaveet kantavat, aika lupaa, antaa ja ottaa, kun elämä yllättää, ja kuolema. Rakkaus, onni, menetys ja suru kuuluvat yhteen. Romaanin henkilöt huomaavat sen välähdyksestä, vähitellen, tai eivät huomaa eikä mikään muutu.  
Venetsia on syvästi sydämeenkäyvä romaani. Se kuvaa tarkasti sitä, mitkä ovat onnen edellytykset ja esteet, kun tyydytään siihen, mitä sattuma ihmiselle tarjoaa." (Takakansi)



 
Lassilan kanssa eivät tiemme - valitettavasti kuten kirjan kiinni painaessani totesin - ole aiemmin ristenneet, mutta mikäs sen innostavampaa kuin aloittaa tuttavuus Venetsian-matkan merkeissä mottona teoksen alkulause: ajallaan tapahtuu se, mikä tapahtuu, niin täsmällinen on sattuma...
 
Maria:  -  Sen mukaisesti Maria käyttäytyi ja puhui. Hän tiesi, että niitä, jotka olivat ylempänä, on turha koettaa vakuuttaa omasta arvosta ja asemasta, koska se vain huvittaa heitä. On kuin pieni mies panisi päähänsä ison hatun näyttääkseen pitemmältä, mutta hän näyttää vain pieneltä mieheltä, jolla on liian iso hattu.
 
Alpo:  - olikin luotettava. Hän ei juopotellut eikä huvitellut, hän teki työnsä tunnollisesti, ei tuhlannut rahaa. Kun rahaa piti käyttää, Alpo kärsi kuin häntä olisi kalvanut särky, jota ei voinut lievittää. Olisi voinut kuvitella, että sanansakin hän oli jostakin ostanut ja ne siksi olivat liian kalliita tuhlattaviksi.

Meri:  - oli levollisen harmaa, ja aallot kulkivat vakaasti toinen toisensa perässä samaan suuntaan. Kuin päivä, vuodet, Seppo ajatteli, tulevat tietymättömästä ja tekevät matkansa tarkoituksetta ja ilman päämäärää.
Sitten Seppo huomasi äkkiä, että aallot, jotka näyttivät olevan matkalla johonkin, vain kohosivat ja vaipuivat kukin omalla paikallaan vuoron perään. Ne eivät menneet minnekään, ne olivat kuin rajattoman ja hahmottoman olennon lakkaamaton hengitys...
 
Lyhyttä ja ytimekästä tarinaa tuikitavallisista ihmisistä kolmen sukupolven voimalla helsinkiläisistä 1910 -luvulta aina vuosisadan loppupuolelle saakka, 
vaan ei suinkaan tyhjää eikä tyhjänpäiväistä, sillä tästä teoksesta ovat verbaalinen ja kerronnallinen latteus kaukana.

Kirjailija kuvaa taitavasti aikakausien yhteiskuntaa ja  arvomaailmaa, 
ruotii tyylikkäällä tavalla toiveiden, todellisuuden, ajan ja onnen maailmoja sekä ihmisten odotuksia niiden suhteen. 
 
Kerronta soljuu sulavasti ja määrätietoisesti kuin gondoli Venetsian kanavilla kirjailijan toimiessa ammattitaitoisena verbaalisena gondolieerina peräairon pysyessä tiukasti hyppysissä toisin kuin kirjan henkilöiden kohdalla on, heillä kun elo on pitkälti sattuman sanelemaa, virtaava vettä, ajatonta aikaa...

Lassila puhuttelee lukijaansa eleettömyydellään, tyylillään ja verbaliikallaan, jotka kirjan avanneille  loihtivat ja takaavat puhuttelevan sekä harmonisen lukutuokion, riemastuttava ykkösluokan teos!

 -  Kun tyytyy siihen mikä kelpaa, koska ei uskalla muuta tai ei malta odottaa, huomaa, että sillä, minkä helpolla sai, on kallis hinta. Siitä saa maksaa koko elämän....

Niinpä:

lauantai 9. lokakuuta 2021

Hannu Tuominen: "100 Grand Popon lintua" - ex Libris...

 "100 Grand Popon lintua", Harri Tuominen, Tikkurilan Paino Oy,  2019, 81 s.

"Kirjan tekijä  Hannu Tuominen on kokenut lintuharrastaja, joka vietti sitä laatiessaan useita viikkoja stipendiaattina Grand Popon kylässä sijaitsevassa afrikkalais-suomalaisessa kulttuurikeskus Villa Kairossa.
100 Grand popon lintua on ensimmäinen suomenkielinen kirja, joka esittelee yleisimmät Beninin ja Togon rannikkolintujen linnut tekijän värikuvin.
Keskeisiltä osin tämä kenttäopas on käyttökelpoinen myös Ghanassa ja Nigerian länsiosissa."( Takakansi)
 
 
                                                   ©Hannu Tuominen
 
 
 
Miksi tämä teos lukusille? Silkasta uteliaisuudesta: missä ihmeen maailmankolkassa sijaitsee Grand Popo? Siivekkäät ovat aina kiehtoneet mieltä ja vuosikymmeniä on tullut näin harrastelijabongarina seurattua ja ylöskirjattua muuttolintujemme saapumis- ja lähtöaikoja sekä talviruokittua lintuja, kun siihen on ollut ajallisesti riittävän pitkä mahdollisuus. Ihastuttavia tyyppejä!!
 
"Grand Popo (klik)  on kylä ja piirikunta Monon departmentissa Beninissä.
Se sijaitsee Guineanlahden rannalla maanteitse 57 kilometriä departementin keskuksesta Lokossasta etelään.] Kunnassa on 57 636 asukasta (vuonna 2013, väestönlaskenta) Grand-Popon "carrefourista" eli tienristeyksestä on matkaa maanteitse Togon rajalle 19 ja Loméen78 kilometriä. Cotonoun keskustaan on matkaa 82 kilometriä. Beninin pääkaupunkiin  Porto Novoon on matkaa 117 kilometriä." (Wikipedia)
 
Linnut on esitelty teoksessa lajeittain ja  lopussa on aakkosellinen nimihakemisto, josta muutamia vekkuleita poimintoja: Dominikaanileski, Isohuiskulepinkäinen, Kyläbulbuli, Mustakurkkukutoja, Punaperäpiispa, Rantapaksujalka, Savannimedestäjä ja Veririntaseppä.

Beninissä uskotaan, että pääskyt tuovat onnea ja sanotaan, että kun pääskyt lähtevät, ne lentävät toiseen maailmaan...
 
Niinpä:)  Kaunis ja antoisa tietopaketti, joka kaiken muun hyvän lisäksi antoi kauniine ja värikkäine valokuvineen runsaasti silmäiloa meille pilvipeitteisen taivaan alla vorniville siivettömille. Kauniita ja värikkäitä kuvia sekä lisätietoa löytyy lisää klikkaamalla:  Villa Karon siipiveikot.
 
Kuluneena kesänä lintujen poikueet ovat näyttäneen onnistuvan mainiosti, 
ja sen ansiosta on viime viikkoina näkynyt muuttoparvia taivaan täydeltä ihmeteltäväksi ja ihailtavaksi.  Yksittäisiä joutsenpareja näkyi Itä-Hämeessä alkuviikosta käydessämme vielä kaikessa rauhassa ruokailemassa pelloilla pohjoisen kavereitaan vartoilemassa.

Joten hyvillä mielin siivekkäiden ystävien keväistä paluuta - tänään jahdin aloittavan Kanssakulkijan kuitenkin  toiveikkaasti aiempaa - vartoillessa, isosti tervetuloa &

iloisiin tapaamisiin:

perjantai 1. lokakuuta 2021

Kale Puonti: "Saarni" - ex Libris...

"Saarni", Kale Puonti, Bazar Kustannus, 2021,  286 s.

"Kale Puonti (s. 1962) on työskennellyt yli 30 vuotta poliisina Helsingissä 
huume- ja järjestäytyneen rikollisuuden tutkinnassa. Hän on nähnyt aitiopaikalta kansainvälisen huumerikollisuuden rantautumisen Suomeen ja ollut mukana monissa suurta julkisuutta saaneissa jutuissa. Saarni on  kolmas osa Pasilan Myrkky -rikosromaanisarjaa." (Lievelehti)
 
 
                                                        ©Uupi Tirronen
 
 
"Rikosylikonstaapeli Kaartamon ryhmä on tarkkaillut pitkään monialarikollisen Veijo Virkin puuhia. Miehen hämäräbisneksiä seuratessa valvontakameran linssiin osuu uusi nappula pelilaudalla, Poliisihallituksen ylitarkastaja Paavo Saarni.

Virkki ja Saarni ovat lapsuudessa potkineet palloa yhteisissä pihapeleissä Maunulassa 1970-luvulla. Vuosia myöhemmin rikoksistaan kiinni jäänyt Virkki pyytää perhesyistä apua entiseltä pelikaveriltaan. Saarni ojentaa käden ja saa vastalahjaksi kuuman vihjeen, jonka avulla takavarikoidaan iso huumelasti. Palveluksia vaihdetaan lisää, ja Saarni niittää mainetta poliisipiireissä, kunnes kuvio käy hänelle liian vaaralliseksi. Mutta Virkin liiketoimista ei niin vain livetä." (Takakansi)

 

 
 
Aiemmat: Manni, 2020 ja  Milo, 2021: Puontin lyhytkappaleinen tyyli selkeine lauserakenteineen ja tapahtumakuvauksineen puolestaan  toimii edelleen mainiosti ja luo näkymää meille maallikoille siitä, missä maailmassa asian ympärillä liikutaan ja toimitaan.  Erilaisuudessaan kiinnostava toimintaympäristö, joten katsotaanpa, mitä juonenkulkua Puonti meille tällä kerralla tarjoilee pitäen mielessä  Suomen kaupunkien poliisien käsikirjan 1908 ohjeen:
Poliisimiehen tulee kohteliaasti ja auliisti kohdella hänen virka-apuaan käyttäviä sekä toiminnassaan noudattaa puolueettomuutta ja tyyntä harkintaa...
 
Paavo Saarni: - talutti Keskuspuistossa karkeakarvaista mäyräkoiraa. 
Lähes kymmenen vuoden ikään ehtinyt koira oli ainut perheenjäsen, johon Saarni oli vielä kiintynyt. Vaimon kanssa oli kasvettu erilleen jo aika päiviä sitten, eikä teini-ikäinen tytär huomannut Saarnin läsnäoloa kuin silloin, kun oli tarvetta jollekin uudelle ostokselle. Tänään riitaa ei ollut kovin kauan tarvinnut hakea. Saarni oli tullut kotiin jo valmiiksi ärtyneenä eikä potutuksen määrää vähentänyt yhtään se, että vaimo peilasi eteisen peilin edessä itseään uuden hameen kanssa. Lattialla oli Stockmannin paperikassi ja vaimon päällä jo valmiiksi liian kireä vaatekappale.
 
Kuten Saarnin karu kohtalo osoittaa: Lexus alla Visaa rennosti vinguttava ja merkkituotteiden perään intohimoisesti hinkuva vaimo ynnä kallisharrasteinen tytär eivät todellalkaan ole poliisimiehelle suureksi siunaukseksi.
 
Veijo Virkki: - oli ollut Kaartamon ryhmän tarkkailussa viime keväästä lähtien. Virkki oli erikoistunut huumekauppaan, velanperintään ja isoihin tilauspetoksiin. Hän osti bulvaanien nimiin firmoja, jotka tilasivat erilaisia rakennustarvikkeita ja elektroniikkaa eteenpäin myytäviksi. Bulvaaniomistajat olivat alkoholisteja ja narkomaaneja, jotka eivät edes muistaneet panneensa nimeään mihinkään papereihin. Ennen kuin tilausputki saatiin katkaistua, oli firmojen kautta ehditty tehdä satojen tuhansien eurojen tilauksia.
 
Virkillä on kauppiaana runsaasti nykyhuolia: myyjät ovat siirtyneet nettiin,
eivätkä setelit enää ole ns. oikeaa rahaa vaan pitäisi opetella bitcoinit ja muut härpäkkeet, joten ei helppoa ei...
 
Puontin vahvuuksia ovat lyhyet luvut, konstailematon ja selkeä sekä uskottava kerronta ja rytmiltään sopiva juonen kuljetus. Rakkautta ja romanssejakaan ei Puonti uutukaisessaan unhoita. Tykövetoa tarjoillaan Pesosen viettäessä samanaikaisesti jopa parin mirrin kanssa laatuaikaa ja toisaalla Saarnin päätyessä Lapin lumoihin, Muonioon huskytilalle belgiatar Emman hantlankariksi ja sittemmin selänpesijäksi ylennettynä.
 
Lisäpisteet ropisevat näin useamman yksilön ex-Mattena ja kohta tositoimiin pääsevän, tiukasti treenanneen, sitkeän  Sempun Mummimattena tietty karkeakarvaisesta mäyräkoirasta;)
 
Pasilan Myrkyn neljäs osa, Aribo, ilmestyy tammikuussa 2022.

Kuinka Saarnin parissa on viihtynyt Kirjojen kuisketta -blogin Anneli A selviää vahvennusta klikkaamalla;)

-  Kun korppi nokkii toista korppia, jälki on aina rumaa...
 
Terveisin oikean ja väärän raja-alueilta:

tiistai 28. syyskuuta 2021

Mikko J. Kiviluoto: "Casa Dementeria" - ex Libris...

 

"Casa Dementeria, Rikosromaani, jossa ei ole murhaajaa. Ruumiita kylläkin.", Mikko J. Kiviluoto, Docendo, 2021, 296 s. Kansi: Jyri Alanne.

"Mikko J. Kiviluoto on Salossa asuva toimittaja, jota kiehtovat ihmiseloa alati värittävät outoudet. Casa Dementeria on hänen esikoisromaaninsa." (Lievelehti)

 

                                                           ©Jan Sundman

 

"Kun elämä kerran on syntymän jälkeen pääasiassa kuolemista, miksei ottaa väliajasta kaikkea irti? Niin totta, ajattelevat doutor Carlos, oikeasti vain
Carlos Mäkinen, ja Vilna Ägras, oikeasti Vilna Ägras, kahden huippututkinnon tehopakkaus ja kävelevä aikapommi.


Sarjayrittäjät perustavat Portugalin äärireunalle hoivakoti Casa Dementerian, paratiisin itselleen ja koko hoidon maksaville rakkaille asiakkailleen: ex-kosmopoliiteille, yhteiskunnan ehtoopuolen kellokkaille. He jos ketkä ansaitsevat parasta ennen, mutta se maksaa, ja paljon. Casa Dementeriassa sekä lääkitys että dementikot ovat parasta laatua.

Euroopan aurinkoisimmassa kolkassa Casan aamunkoita varjostaa rahapula sekä kasvava epäsuhta virallisten asiakaspaikkojen ja asiakkaiden määrässä. 
Taivasta tummentavat myös ikuinen sotesähläys, räntäsateessaan synkistelevät turhan tarkat virkamiehet sekä Casaa vaaniva hoivakotibisneksen markkinajohtaja, norjalainen Careless Seniority -ketju, geriatrian McDonalds.

Joskus yleisen hyvän takia täytyy venyttää lain kirjainta. Siinä tarvitaan apua notkean värikkäältä henkilökunnalta sekä ison rahan haistavilta paikallislurjuksilta. Carloksella voi olla geriatrian ja gerontologian taiten väärennetyt tohtoridiplomit toimistonsa seinällä, mutta varsinaisia luurankoja ei yrittäjien kaapeista löydy. Eikä Casan kellariin ole vihkiytymättömillä mitään asiaa." (Takakansi)

 


 
Sekalaisella toimijaporukalla ei ehkä ole ihan puhtaat jauhot pussissa, mutta liikeidea on eittämättä upea, toiminta ennakkoluulotonta ja yrittäjähenkeä riittää, joten mitäpä pienestä vilungista...

Teoksessa ei suinkaan pyritä vähättelemään eikä saattamaan naurunalaisiksi  kokemuslisiä jo keränneitä, ovathan he maksavia asiakkaita, vaan jos piikkiä haluaa hakea, kohdistuu se kotimaiseen vanhustenhuollon ja ns. -hoidon umpisurkeaan tilaan.

Kiviluoto tuottaa hulvatonta tekstiä, varsinaista veijaritarinaa. Kukapa ei mieluusti viettäisi maalisuoraansa auringonpaisteessa, palmujen huojunnassa ja merentuoksua nuuhkien kauniissa ympäristössä vapaasti pihalla kulkien, puutarhaa hoitaen, retkeillen ja hyvästä ruuasta juomineen sekä turvallisesta hoidosta nauttien? Kyllä kelpaisi!
Kutsuva Jyri Alanteen kansi houkuttelee matkalle etelään ja istuu Kiviluodon mustallakin huumorilla toteutettuun hervottomaan 37-lukuiseen irrotteluun. Teos huvitti, nauratti ja siitä jäi hyvän mielen hyrinä päälle. 
 
Selvyyden vuoksi: minulla, ent. Alzheimer-potilaan omaishoitajana  ei ole mitään harhaluuloja muistisairauksien haasteellisuudesta eikä liioin näistä ikälisien suomasta/mukaanaan tuomasta ropan rapistumisesta - vaikka nuppi Anoppikollegani mukaan käykin tällöin vastapainoksi rippikoulua - enkä näitä haasteita todellakaan väheksy.
 
Vuosien karttumiselle, ikääntymiselle emme voi mitään. Se on tunnetusti ainoa tapa elää vanhaksi, siispä ei aina ryppyotsaista ja umpisurkeaa kuvausta vaan tervetulleesti iloista, veijarimaista sellaista tarjoaa Kiviluoto, kiitos!

- Aurinko laskee länteen, saapuu yö ja ikuinen rauha. Casa dementeria. Meillä on ilo, ei suru. Vain parasta ennen. 

Pro Casa Dementeria:                                            


lauantai 25. syyskuuta 2021

Matti Rönkä: "Surutalo" - ex Libris...

"Surutalo", Matti Rönkä, Gummerus Kustannus Oy, 2021, 287 s.
Kansi Timo Numminen.
 
"Matti Rönkä  on syntnyt 1959 Outokummussa ja asuu Helsingissä. 
Röngän kirjat ovat saaneet kiitosta kielestä, yhteiskunnallisuudesta ja huumorista, ja niitä on julkaistu parillakymmenellä kielellä.  
Surutalo on Röngän  yhdestoista romaani." (Lievelehti)


                                                           ©Liisa Valtonen
 
 
"Jukka perii  rintamiestalon ja lähtee kotiseudulle. Vuosiin sinne ei ole ollut asiaa. Perillä odottavat eri puista veistetty isoveli Timppa sekä talo ja muistot, joissa molemmissa on kosolti korjattavaa. Samalla Jukka käy läpi yhteenottoa tyttärensä kanssa. Eikö oman perheen rakenteita saa kuntoon edes arkkitehti? Samalla todistuu, että heikkous on hirmuinen voima, häpeä säilyy aina.
Surutalo on lähelle tuleva romaani isien ja poikien vammoista, jotka periytyvät. 
Se kuvaa sodan käyneen isän kasvattamia veljeksiä, puusepänverstaalla ja tanssilavalla syttyvää nuoruuden intohimoa, opiskeluvuosia 80-luvun Helsingissä ja yhden miehen myrskyä kesällä 2020." (Takakansi)
 
 

Matti Rönkä oli minulle tuttu tähän asti vain sympaattisena ja rauhallisena uutisankkurina, joten suurella mielenkiinnolla astuin sisään tähän surutaloon, vaikkakin aihe hivenen epäilytti. Näitä lapsuudentraumoja ja -solmuja kun on purettu kirjallisuudessakin vähintäänkin riittävästi, eivätkä empatian- ja sympatian tahi säälipisteiden haku liiemmälti omienkaan taustojeni vuoksi juuri intohimoja herätä. Joten katsotaanpa, pitikö Röngästä saamani mielikuva pintansa myös näin tämän aihepiirin käsittelyssä:)

Veljesmuistot: 
Jukka: Isä katsoi itsekin hämmästyneenä kättään, kuin se olisi jokin irtokappale, koneen vääntövarsi...
Timppa:  - Pientä huiskimista nyt sattuu paremmissakin perheissä...
 
 
Kaikki kiitos ja kunnia rintamamiehille ja - naisille, mutta nuo sodankäyneet isät, jotka johtivat perhettään kuin kaukopartiota... Erityistä on myös väkivaltaisen käyttäytymisen periytyminen; liekö kuinka yleistä? Toivottavasti ei!
Näinhän muuten asia usein on, sillä jos saman perheen lapset muisteloihin muljahtavat, niin varsin erilaiset tarinat ja kokemukset  niistä ilmoille kertoutuvat, jo syntymäjärjestyksenkin perusteella:

Oikeasti minä olen aina pikkuveli. Iänkaikkinen orpopoika Haapakosken Virilän kylältä. Kyläkoulun kasvatti. Purukasaan korkeushyppääjä. Lehmältä ja hieltä haiseva. Repussa laihaa mehua, ruisleivät voipaperissa ja ikuinen häpeä. Pelko. Etteivät muut arvosta. Siksi pitää pinnistää. Todistaa fiksuuttaan.
Se on hirmuinen voima. Se heikkous.

Eleganttia tekstiä vaikeasta, joskin meistä useimpia(?) koskettavasta aiheesta jonka katkeamista, päättymistä johonkin sukupolveen tuntuu olevan vaikeaa saada aikaiseksi. Miksi näin?

Yhteiskuva Timpasta ja minusta. Elma oli sen ottanut, kuumana kesäpäivänä, 
50 vuotta sitten. Sunnuntai se varmaan oli, vaaralaiset käymässä, Mummo, Heikki, Elman kyydillä. 
Istuimme rappusilla vierekkäin. Timpalla oli teryleenihousut ja mokkasiinit, 
joissa nahkahapsutkin. Minulla tennarit, henkselit suorissa housuissa ja paita, jonka postimerkkikuviot muistin. Aurinko paistoi, istuimme vähän häikäistyneinä. Veljekset...
 
Summa summarum: Rönkä on kirjoittanut varmalla ja seesteisellä otteella yhden tarinan piirtäen eteemme monille lukijoille tuttuja piirteitä sisältävän lapsuus- ja nuoruuskuvan sekä kehityksen aikuiseksi mieheksi, puolisoksi ja isäksi kaikkine kipuiluineen, etsimisine ja löytämisine sekä myös onnen- ja ilonpisaroiden poimintoineen. 

Teksti on lämminhenkistä ja varmapoljentoista, herkkäpiirtoista ja haikeaakin, mutta kokonaisuus on positiivinen teos.  Surutalo, johon näin rintamamiestalossa itsekin lapsuuteni asuttuani, kannatti astua kuistia pidemmälle.
Mainio teos, jonka lukemisesta jäi yllättäen hienoinen hymy huulilla  rauhallinen tunnetila
 
Timo Nummisen kansi ja kannen sisäpuolen piirrokset ovat erittäin onnistuneet, teemaan ja Röngän tyyliin saumattomasti istuvat.
 
Surutalosta sutjakasti kohti sunnuntaita:

torstai 23. syyskuuta 2021

Ruth Hogan: "Queenie Malonen Paratiisihotelli/Queenie Malone's Paradise Hotel" - ex Libris...

"Queenie Malonen  Paratiisihotelli", Ruth Hogan, Bazar Kustannus Oy, 2021, 349 s., suomentanut Susanna Tuomi-Giddens, kannen suunnittelu Laura Noponen.

"Ruth Hogan (s. 1961)  syntyi Bedfordissa perheeseen, jonka äiti työskenteli kirjakaupassa. Ruth luki kaikki kirjat, jotka vain sai käsiinsä, ja erityisesti Muumikirjat olivat hänelle mieluisia. Hogan suoritti yliopistossa kirjallisuuden ja teatteritaiteen opinnot ja teki työuraa ensin paikallisen hallinnon parissa, 
kunnes kolmikymppisenä alkoi työskennellä osa-aikaisesti ja käyttää  lähes kaiken vapaa-aikansa kirjoitustyöhön.
 
Hogania on tituleerattu feel good -romaanien kuningattareksi, ja hänen teoksiensa käännösoikeuksia on myyty kymmeniin maihin. Aiemmin häneltä on julkaistu suomeksi romaanit Kadonneiden tavaroiden Vartija ja Lauluja variksille. Bazar julkaisee suomeksi Hoganin neljännen romaanin romaanin
Madame Burovan kuu ja tähdet huhtikuussa 2022." (Lievelehti)
 

                                                       ©Simon Weller

"Tilly  elää lapsuutensa kimmeltäviä päivä Brightonissa. Hän ajelee pyörällään, raapii rupia polvistaan ja rakastaa lorvailua Queenien Paratiisihotellissa, 
jonne on kerääntynyt sekalainen joukko oman polkunsa kulkijoita. 
Yhtäkkiä yhteydet tähän maailmaan katkeavat, kun äiti lähettää Tillyn toiselle paikkakunnalle kouluun.
Äidin kuoltua nelikymppinen Tilda palaa Brightoniin tuttujen ihmisten luokse selvittämään syitä äkkilähtöönsä. Utuiset muistikuvat alkavat hahmottua uudenlaisiksi, kun vähitellen paljastuu, että äiti olikin aivan toisenlainen nainen kuin se, jona Tilly hänet tunsi."
 
 

 
Edelliskerralla Hoganin johdolla olin vuosi sitten  Kadonneiden tavaroiden vartijana: näissä merkeissä: Nokkelaa ja kaunista, värikkäin kielikuvin varustettua luettavaa. Tämän lukijalla on hymy herkässä!
Teos on kolmiosainen pitäen sisällään luvut: Seepra, hevonen ja kraken;
Diivoja, donitseja, treffejä ja tanssahtelua sekä Totuus, koko totuus eikä mitään muuta kuin totuus. 
Nyt on luvassa kahdella aikatasolla Tilly - Tilda mielenkiintoisesti toteutettu eräänlainen kasvu- ja itsensä ymmärtämisen tarina, kipukohtien käsittely äiti-tytär -suhteessa, hyväksyminen ja kasvaminen.
 
Tilda & Elia:  - Käännyn pois mereltä ja suuntaan keskustaan kun vielä pystyn liikuttamaan kasvolihaksiani. Elia seuraa pienen matkan päässä  tarkkaavaisena ja kunnioittavana kuin henkivartija. Tiedän ettei kukaan muu näe sitä. Niin kauan kuin muistan, olen nähnyt asioita, joita muut eivät näe. Ennen se teki elämästä vaikeaa. Se jotenkin leimasi minut, teki minusta friikin. Vuosien varrella olen kuitenkin oppinut olemaan oma itseni vain silloin kun muut eivät näe, ja seurassa teeskentelen olevani samanlainen kuin muut. En minä niin haluaisi elää, mutta se tekee elämästä helpompaa. Ja sen ansiosta minusta on tullut vahvempi, kovapintaisempi. En minä tarvitse muiden seuraa. Riitän yksinkin.
 
Nuo mielikuvitusolennot (Tulpat), mutta lasten maailmassa ehdottoman todet ovat erikoinen ilmiö. 
Nuoremmalla sisarellani oli kaverina "Retkentyttö", jolle ajoittain katettiin lautanenkin pöytään. Tämä Retkentyttö häipyi maisemista sitten, kun siskolleni kerrottiin/vakuutettiin hänen lähteneen Amerikkaan:)
 
Äiti: -  Tuntui eläneen koko elämänsä tiukasti napitetussa ja jäykäksi tärkätyssä puvussa, joka koostui sellaisista lauseista kuin "mutta entä jos",
"vain erityistilanteisiin" ja "mitä ihmisetkin sanoisivat". Hänelle olisi voinut sopia paljon paremmin kirkkaanvärinen kesämekko, joka olisi koottu lauseista kuten "kurkota tähtiin", "Tartu hetkeen" ja "vähät seurauksista", jos hän vain olisi uskaltanut sellaista sovittaa. Äidissä saattoi olla hyvinkin sellainenkin puoli,
mutta sellaista äitiä minä en koskaan päässyt näkemään...
 
Juu: "Mitä ihmisetkin sanovat?" oli tuttuakin tutumpi painostuskeinon yritys nuorena jotain vängätessäni. Paha kyllä, se ei toiminut, sillä vähempää en olisi tuolloinkaan voinut moisesta argumentista välittää...

Queenie:  - Tajusi, millaista oli olla erilainen, ja hän hyväksyi Gracien sellaisena kuin tämä oli, aivan kuin Queenien oma äiti oli hyväksynyt Queenien. 
Itse asiassa Paratiisihotellissa äiti sopi joukkoon oikein hyvin. Kaikilla siellä oli jonkinlainen särö. Liliä vaivasivat kauheat mielialanvaihdokset ja raivonpuuskat, Marlene ystävättärineen oli kaukana eksentrisyyden rajan toisella puolella ja nykytermein Cecilyllä oli oppimisvaikeuksia. Regilläkin oli lasisilmä.
 
Feel good, hyvän mielen kirjallisuus tuntuu tulleen ajan hengestäkö (covid)  johtuen hyvin suosituksi mennen kesän aikana ja trendi näyttäisi jatkuvan. Humppahömppä, chick lit ei kuulu omiin lukugenreihini, mutta Hogan ei tuota rajaa ylitä, vaan pysyy vaivatta ja korrektisti kolmen adjektiivin trion alueella: herttainen, humoreski & hellyttävä. Ja kerran vielä: hyväntuulinen.

Hän kirjoittaa hyvälukuista, selkeää ja eloisaa tekstiä ilman otsaryppyjä. 
Susanna Tuomi-Giddingsiltä kelpo suomennus ja Laura Noposen suunnittelema värikylläinen kansi kruunaa teemaan istuen koko komeuden, rattoisan kokonaisuuden.


Kuin timantit sädehti silmät,
neito kaunoinen oli hän niin,
olkapäillään aaltoili kutrit,
musta' samettinauhalla kiin'.
Irlantilainen kansanlaulu



Tässä feel good - Paratiisihotellissa viihtyi:

sunnuntai 19. syyskuuta 2021

"Caton opetuksia - Dicta Catonis" - ex Libris...

 

"Caton opetuksia - Dicta Catonis,  Marcus Porcius Cato/suomennos, selitykset ja jälkisanat Arto Kivimäki. Planeetta-antikvariaatit, 2020,  157 s.,

" Marcus Porcius Cato vanhempi (234-149 eaa.) , liikanimeltään Maior ja Censorius, oli antiikin roomalainen  valtiomies, kirjailija ja  reettori. Yksityiselämässään hän oli vanhan ajan roomalaisen perikuva. Tämän vuoksi myöhempien polvien roomalaiset ihailivat häntä suuresti." (Wikipedia)

 

 

"Caton opetuksia on myöhäisantiikin aikana laadittu kokoelma Cato vanhemman (243-148 eaa) nimiin laitettuja roomalaisia elämänohjeita. Runomittaan laaditut parisäkeet opastavat nuorta koululaista kunnialliseen käytökseen ja valmistavat häntä kohti aikuisuutta. Viisaudet ovat luonteeltaan maallisia ja käsittelevät asioita perhe- ja ystävyyssuhteiden vaalimisesta menestykseen, vaikutusvallan käyttöön ja toimintaan julkisessa elämässä.

Caton opetukset oli keskiajalla yksi Euroopan luetuimmista teoksista. 
Sitä käytettiin latinan alkeisoppikirjana likimain kaikissa kouluissa yli tuhannen vuoden ajan. Samalla oppilas tuli omaksuneeksi hyviksi todettuja elämänviisauksia. Alkujaan pakanalliset elämänohjeet olivat helposti sopeutettavissa keskiajan kristilliseen ympäristöön. Cato miellettiin kunnioitettavaksi ja viisaaksi pakanaksi, joka opetti välttämään paheita. Caton opetusten parisäkeissä voitiin myös nähdä vastaavuuksia Raamatun eri kohtiin." (Takakansi) 
 
Teos sisältää luvut: Johdannoksi, Saatekirja pojalle (epistula), Lyhyet ohjeet (Breves sentenciae). KIRJAT I, II, III ja IV, JÄLKISANAT ja Kirjallisuutta.
 Kirja sisältää Caton opetusten suomennoksen lisäksi sen latinankielisen alkutekstin sekä parisäkeiden selityksiä. Kirjan lopussa käsitellään vielä erikseen Caton opetusten taustaa, syntyä ja jälkivaikutusta.
 
Ei tarvitse olla latinisti eikä filosofi ollakseen kiinnostunut näistä antiikin arvokkaista herroista ja heidän ikiviisauksistaan, jotka tämänkin teoksen perusteella tuntuvat olevan, paitsi pohjana Raamatun kymmenelle käskylle, 
myös osin edelleen yhtä valideja lausahduksia elämän tienviitoiksi kuin kirjoitushetkellään. Yksi tunnetuimmista Caton lausahduksista lienee:  Ceterum censeo  Carthaginem esse delendam. Suomeksi: "Olen muuten sitä mieltä, että Karthago  on hävitettävä." 
 
Suurin osa Lyhyistä ohjeista ja kunkin kirjan teeseistä on varustettu pienillä lisäselvityksillä, jotka osaltaan avaavat sanomaa. Historian siipien havinasta muutamia satunnaisia poimintoja mahdollisiksi ajatuspohjiksi tahi tienviitoiksi kulullemme:
 
Lyhyet ohjeet:
 6. Kulje kunnollisten kanssa.
 8. Ole siisti.
13. Vahdi omaasi.
15. Vaali kotiasi.
19. Nuku riittävästi.
21. Pidä valasi.
27. Muista lukemasi.
28. Sivistä lapsiasi.
30. Suutu vain syystä.
43. Ole oikeudenmukainen.
55. Tavoittele oikeudenmukaisuutta.
 
I KIRJA
1,4.  Kavahda epäjohdonmukaisuutta ja ristiriitaa itsesi kanssa. Joka on itsensä kanssa eri mieltä, ei ole kenenkään kanssa samaa mieltä.
1,13  Lupaus tuo toivoa, varmana älä sitä pidä: puhetta on paljon, luotettavuutta vähän.
 
II KIRJA 
2,31a Sivistä sieluasi, älä lakkaa oppimasta, sillä ilman tietoa elämä on kuoleman kuvajainen.

III KIRJA 
3,5 Vältä velttoilua, se tekee tyhjäksi elämän, sillä kun sielu nuutuu, raukeus rapistaa ruumiin.
3,18  Lue paljon, luettuasi lue paljon lisää, ihailtava ovat runoilijoiden  laulua, vaan ei uskottava.
3,6  Laita välillä huvituksia huolien lomaan niin mielesi kestää vaikka minkälaista vaivaa.
 
IV KIRJA
4,1  Jos haluat elää onnellisena, hyljeksi rikkauksia, ne, jotka näitä haalivat, kituuttavat itarina aina.
4,15 Etsiessäsi luotettavaa kumppania älä katso, miten hän menestyy, vaan miten hän elää.
4,19  Hanki oppia, sillä kun onnetar äkkiä poistuu, oppi jää, se ei hylkää ihmistä koskaan. 

Tietyssä mielessä esim. naisten ja miesten välisestä tasa-arvon puutteesta, 
on aika auttamatta ajanut ohi, sillä näissä opastuksissa ohjeistetaan koulupoikaa, jotta he oppisivat niitä viisauksia jotka miehen tulisi sisäistää, mutta vaikka pieni sisälläni vorniva feministi nostaakin päätään,  eipä tuohon kompastuman pidä. Sanotaan, että historia toistaa itseään. Afganistan on päivänpolttava ja valitettavan hyvä esimerkki tästä...

Teos kuuluu ehdottomasti sarjaan itse luettavat, sillä tämä avaus jää pelkäksi pintaraapaisuksi. Caton sanoman kosketuspinnat ovat luonnollisesti varsin henkilökohtaisia ja kulloiseenkin elämänvaiheeseen sidottuja.
 
Tämäntyyppisellä ajattelijoiden ja filosofien tuotannolla on ikioma kunniapaikkansa kirjahyllyssäni, ja niiden pariin tulee tasaisin väliajoin palattua yhä uudelleen tankkaamaan suhteellisuudentajua ja perspektiiviä sekä mielenrauhaa, jonkin lohdullisesti pysyväisen hipaisua...
 
 Historian siipien havinasta kuiskutteli:

keskiviikko 15. syyskuuta 2021

Jens Lapidus: "Paratiisikaupunki/Paradis City" - ex Libris...

"Paratiisikaupunki", Jens Lapidus, Like Kustannus Oy, 2021, 448 s., suomentaneet Sirje Niitepöld ja Petri Stenman.

"Jens Lapidus  (s. 1974)  on ruotsalainen dekkarikirjailija, joka tunnetaan maailmanlaajuisesti etenkin kahdesta trilogiastaan. Stockholm Noir -trilogiasta on tehty niin elokuvia kuin tv-sarjakin, ja kolmesta myöhemmästä bestsellerjännäristä on luotu tv-sarja Top Dog. Tukholmalainen Lapidus on menestynyt asianajaja, joka on puolustanut Ruotsin pahamaineisimpia rikollisia. Hänen kaunokirjallinen tuotantonsa aihepiiri juontaakin juurensa juristin työhön. Uskottava kerronta Ruotsin alamaailmasta on vakuuttanut lukijat ympäri maailman: kirjoja on käännetty lähes 30 kielelle." (Lievelehti)


                                                       ©Anna-Lena Ahlström
 
 
"Tukholmalainen pikkurikollinen Emir joutuu mahdottoman valinnan eteen. 
Maan sisäministeri on siepattu alamaailman hallitsemalle, muurein erotetulle alueelle, ja viranomaiset haluavat lähettää Emirin pelastamaan ministerin. 
Toinen vaihtoehto on kävellä loppuiäksi vankilaan. Kaiken lisäksi tehtävä on hoidettava nopeasti, sillä ilman valtion tarjoamaa dialyysia Emir kuolee.
Lapiduksen riipivä tulevaisuudenkuvaus vie yhteiskunnan eriytymisen äärimmäisiin mittoihin. Murtuvatko muurit vai onko saarrettujen ihmisten kohtalo lyöty jo lukkoon?" (Takakansi) 
 


 
Aiemmat Lapidukset: VIP-huone (2014): Lapidus tuntuu solahtaneen sisään ammattitaustansa ja tekstintuottamisen pyhään yhtälöön ja on nyt kirjoittaessaan ikään kuin tanakasti kotikentällään. STHOLM DELETE   (2015):  Lapidus ei loivasti länkytä eikä joutavia jupise, vaan ammattitaustan & tekstintuottamisen taidon pyhä yhtälö koituu lukijan eduksi ja mielihyväksi. Lapiduksella on ihailtavan irtonainen, välähdyksenomainen flash- tyyli luoda tekstiä.
 
Nuo vahvuudet ovat läsnä tässä vuoteen 2025 sijoittuvassa uutukaisessakin, joten lukemisen rytmi on vaivatonta ja kerronnan kiinnostavuus sekä henkilöhahmot pitävät pintansa alusta loppuun saakka. Lisäpisteet ropisevat jälleen kerran polttavan yhteiskunnallisen, ratkaisemattoman kipupisteen käsittelystä.

Järva: -  Arthur ei ollut ainoa kollega, joka kutsui erillisaluetta vitsikkäästi Paratiisikaupungiksi. Järva oli kansankodin käänteinen ilmentymä. Toisaalta ehkä kollegat tarkoittivatkin, että se oli oikea paratiisikaupunki - rikollisille nimittäin - jossa saattoi mellastaa vapaasti ja jossa poliisi piti järjestystä huonommin kuin sijaisopettaja kasiluokalla. Tai sitten he ajattelivat, että tämä alue teki muusta Tukholmasta paratiisin. Rikolliset pidettiin poissa, ulkopuolella, lukkojen takana. Ongelma oli vain, että rähinöitsijät eivät elelleet keskenään - Järva oli suuri, erilisalueella asui paljon muitakin. Kaikki joutuivat kärsimään.

Lapiduksen teos on potentiaalista tulevaa kehitystä koskeva varoitus.  
Järva, Paratiisikaupunki, suljettu erillisalue pitäen sisällään ei länsimaisia maahanmuuttajia, työttömiä yms. on pelottava tulevaisuudenkuva meilläkin. Tanskan ghetot , jotka ovat kaupunkien alueita Tanskassa, joissa  asukkaiden tausta on erityisen etninen tai heillä on tietty sosiaalinen luokka- asema (Wikipedia) ovat todellisuutta. Suomessakin on samankaltaista alueellista ongelmien kasaumaa havaittavissa. Joskin myös ns. paremman väen suhteen on  eriytymistä tietyille asuinalueille ollut jo pitempään merkille pantavissa.
 
Emir: Lund -  näki omien kasvojensa tuijottavan peilin säröilleestä lasista: nyrkkeilijän nenä, leveä leuka, parransänki. Ennen: hänen järeät niskalihaksensa ja vakavat silmänsä olivat aina puhuneet selvää kieltään riippumatta siitä, mitä hän oli vetänyt ylleen. Sama se, miten hän sattui voimaan: hänen kanssaan ei kannattanut pelleillä. Mutta nyt hänen ihonsa oli kireä ja painunut kaulalta kahdelle pitkälle uurteelle - kuin sairaalapotilaalla, tai pakistanilaisella tai valkovenäläisellä pakolaislapsella. Ja silmät harhailivat. Kuin jollakulla, 
 joka pelkää.
 
Lapidus kirjoittaa lyhyitä lukuja hyvällä rytmiikalla ja verbaliikalla, jäntevällä sieppausdraaman juonenkuljetuksella,  sijoittaen tarinansa ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin raameihin ja rakentaen henkilönsä omaleimaisiksi  persooniksi Niitepöldiltä  ja Stenmaninilta kelpo suomennus. Kompakti kokonaisuus, joka ylläpitää  lukijan mielenkiinnon vaivattomasti vireillä. Mielenkiintoinen ja eräänlaiseen tulevaisuuden malliin peilaava lukukokemus, joka jättää pähkinän purtavaksi!

Vuoden striimatuin biisi Ruotsissa: 

Me uskottiin tähän maahan
vähän niinku Jumalaan
annettiin putoo rukousnauhan
sulauduttiin Svedulaan.
Mut teidän kansankoti muka
siit meille turhaan blastataan
sanotte: tiedetään kuka on kuka
mut me lähdettiin sotaan.
ResistanX:"Armalite"
 

 Jotta silleen...

sunnuntai 12. syyskuuta 2021

Abbas Kiarostami: "Matkalla tuulen kanssa" - ex Libris...

"Matkalla tuulen kanssa", Abbas Kiarostami, WSOY, 2008, 82 s., suomentanut Jaakko Hämeen-Anttila.

"Abbas Kiarostami  (s.1940) Teheranissa. Matkalla tuulen kanssa on tunnetun iranilaisen elokuvaohjaajan  esikoisrunoelma. Visuaaliset, minimalistiset runot vangitsevat hetken kuten kamera kohteensa. Kuvat järjestyvät filminauhoiksi, nauhat itsellisiksi tarinoiksi. Kuvakulma kääntyy yllättävästi ja pieni arkinen tapahtuma saa uuden merkityksen. Siellä, minne katse kohdistuu, luonto on täynnä traagista komiikkaa ja suuria paradokseja.
Kiarostamin runoutta on aiemmin julkaistu suomeksi persialaisen nykyrunouden kokoelmassa  Vain ääni jää (2006)."
 
 
                                                           ©Agencia GFE/Rex
 
 
Jaakko Hämeen-Anttila, Jälkisanat: -  Tai ehkä juuri se on runosarjan perimmäinen sanoma: lineaarinen ja selväpiirteinen tapahtumien eteneminen on näennäistä. Todellisuus on itsensä ympärille kiertyvä kehä, jossa asiat ja ilmiöt toistuvat saavuttamatta mitään lopullista pysyvää tilaa. Elämä liikkuu epävarmana eteenpäin, vain kuolema pysähtyy varmasti viimeiselle pysäkille...
 
 

 
Seesteinen ja  kaunis kansi kuvaa oivasti runokoosteen luonnetta. Tämän helmen, kuten monia muitakin,  poimin blogista Kirjarikas elämäni. Esittely oli katseenvangitsevin luontokuvin somistettu, ilo silmille ja mielelle. 
Tässäpä muutamia koskettaneita ja omanoloisia lyhyitä otteita, jotka puhukoon puolestaan:

Harmaahapsiset naiset
katsovat kirsikankukkia:
Onko vanhuuteni kevät saapunut?
 
 
Punainen omena
heittää voltteja
ilmassa,
putoaa
leikkivän lapsen käteen.


Versoi,
kukoisti, kuihtui 
ja lakastui,
eikä kukaan nähnyt.

 

Kaksi paksua vihkoa,
terävä lyijykynä,
repullinen ohjeita.
Lapsi matkalla.
 
 
 
Kun oikein ajattelen,
en ymmärrä miksi
hämähäkin verkko 
on niin symmetrinen ja loistelias.
 
Kun oikein ajattelen,
en ymmärrä, miksi
äidit rakastavat lapsiaan
niin paljon.
 
Kun oikein ajattelen,
en ymmärrä, miksi
koira on niin uskollinen. 

Kun oikein ajattelen,
en ymmärrä, miksi
niiden kourissa on känsiä,
joilla on tyhjät kädet.
 
Kun oikein ajattelen,
en ymmärrä, miksi
totuus on niin kitkerä.
 
Kun oikein ajattelen,
en ymmärrä,
miksi Linnunrata
on niin kaukana.

 
Kontaktipintana kotimaiseen:
 
Juna valittaa
ja pysähtyy.
Perhonen nukkuu rautatiekiskoilla.

 
 Eeva Kilven versio: Nosta jalka kaasulta, perhonen ylittää tien....
 
Kerrassaan mukavaa, mieluisaa ja makoisaa luettavaa, lämmin kiitos 
Kirjarikas elämäni:

Sadepäivän ratoksi nakutteli:

torstai 9. syyskuuta 2021

Tuomas Vimma: "Koodinimi Taïga" - Ex Libris...

 

"Koodinimi Taïga", Tuomas Vimma. Gummerus Kustannus Oy, 2020, 332 s.

"Etelähelsinkiläinen Tuomas Vimma (s. 1979) asuu tällä hetkellä Brysselissä. Romaaneissaan hän on vakiinnuttanut asemansa uuden vuosituhannen kaupunkilaisuuden tulkkina. Oma kiinnostava lukunsa ovat Vimman kameleonttimaiset sankariteot kirjan taustatutkimuksissa, muun muassa vanhojen separatistien haastatteluissa ja tapahtumapaikoilla Korsikalla,
Parisissa ja Brysselissä." (Lievelehti)
 
                                                              ©Marek Sabogal
 
"Terroristi Le Renardin suomalaistytär Katariina Päivänsalo piileskelee Korsikan vuoristossa turvapaikan toivossa, mutta saa kannoilleen Ranskan presidentin lähettämän palkkatappajan.
Samaan aikaan Brysselin keväisillä kaduilla liikkuu toinen palkkatappaja, kiehtova Érinye, tehtävänään varmistaa, ettei oikeudenkäyntiä odottava Le Renard selviä hengissä takaisin Ranskaan. Onko vastassa ylivoimainen vihollinen?" (Takakansi)
 


Pseudonyymillä Tuomas Vimma kirjoittava Kusti Peltonen oli uusi tuttavuus ja teoksen valintaan vaikuttivat lausahduksen "Nomen est omen" paikkansapitävyyden tarkistusmahdollisuus sekä esittelytekstin kysymys: Riittääkö suomalaisen naisen sisu?

"Esipuheessaan" Vimma avaa dekkarin, jonka tapahtumat sijoittuvat akselille Korsika-Bryssel-Pariisi, syntyhistoriaa Korsikalla tekemänsä taustoituksen avulla, ja uteliaasti heittäydyinkin matkaan etsimään vastausta kysymyksiini.
 
Katariina, koodinimi Taïga-  Suomen armeijan laskuvarjojääkärikoulutuksen käyneelle Katariinalle ääni oli äärimmäisen tuttu. Se syntyi siitä, kun ase viritetään. Kuka kivikkoisessa maastossa hiipikään, ei selvästikään ollut ystävällisellä asialla. Kaksi kilahdusta, eli vähintään kaksi miestä, 
Katariina laskeskeli pitkän matematikian tuomalla itsevarmuudella ja äänettömästi ojensi kätensä asettaan kohden.
 
- Célestine Angers, l. Érinye:   -  DGSE vastasi Ranskan rajojen ulkopuolella tapahtuvasta toiminnasta, ja Service Action oli sen aseellinen siipi. Alfa-solu oli tunnettu siitä, että he hoitivat kaikista rumimmat keikat. Érinyeksi kutsuttu oli hänen arvionsa mukaan ehkä 55-vuotias, eikä ikänsä tai sukupuolensa puolesta sopinut tyypillisen Alfa-operaattorin profiiliin, joka oli 30-vuotias miespuolinen laskuvarjojääkäri.
 
Oli silkka ilo - kerrankin - lukea toiminnan naisista, jotka eivät keinoja kaihtaneet eivätkä lillukanvarsiin kompastuneet, vaan antoivat kirjaimellisesti palaa päähenkilö- ja sankarirooleissaan.
Lukija saa myös poimittavakseen ajoittaisia  verbaalisia rouheitakin humoristisia kielikukkasia, jotka kuitenkin sopivat dekkaristin keräämään kimppuun;)
 
Fulgence Lesauvage:  -  viihtyi parhaiten kentällä. viimeiset kymmenen vuotta hän oli viettänyt erilaisissa soluttautumistehtävissä ympäri Ranskaa. Mies hieraisi tuuheaa parransänkeään, joka herätti hienoista kateutta siistiksi ajeltujen konttorirottien keskuudessa. Hän tunsi olonsa ahmaksi koirapuiston pienten koirien puolella. Ei ollutkaan sattumaa, että hänen koodinimeksi oli valikoitunut Glouton - ahma.
Lesvauge ei ollut mikään herkkä mies, mutta nyt kyyneleet kihosivat hänen silmiinsä, ja hän hakkasi nyrkillä auton kojelautaa. Hänen uransa oli huuhtoutunut vessanpöntöstä alas. Suomalainen pikkulikka ja tämän pariisilaishoora olivat tuhonneet kaiken sen, mitä hän oli lähdes kahdessakymmenessä vuodessa saanut rakennetuksi. 

Kyllähän tuo lausahdus siis paikkansa piti, sillä tämä sisupussikaksikko ei pitsihanskat hyppysissään helmat heiluen sirosti sipsutellut, vaan rymisteli täysillä kekseliäästi ja keinoja kaihtamatta kohti päämääräänsä tuloksellisesti; upeaa!

-  Suomalainen nainen kykenee synnyttämään marraskuisessa metsässä lapsen vain kuukkeli kätilönään ja tappamaan samalla karhun lapiolla. Aamulla hän tarvittaessa leipoo tuhat karjalanpiirakkaa...
 
Teos istui tempossaan saumattomasti omiin meneillään oleviin tapahtumarikkaisiin, vikkeliin ja toimeliaisiin viikkoihin, joissa nyt on käsillä jahtimiesten muonitukseksi jauhelihapihvilegioonan paistopäivä, joten hip-hurraa!! Vimman vauhdissa luontevasti
 
mukana roikkui:

lauantai 4. syyskuuta 2021

Anne B. Ragde: "Talon tytär/Dotteren" - ex Libris...

"Talon tytär", Anne B. Ragde, Tammi 2021, 295 s., suomentanut 
Katriina Huttunen.

Anne B. Ragden   (s.1957)  herkullisen osuva huumori ja humaani ote ovat ihastuttaneet lukijoita jo yli 20 maassa. Tuottelias Ragde on kirjoittanut lastenkirjoja, romaaneja, dekkareita ja novellikokoelmia. Neshovin sikatilasta kertovalla Berliininpoppelit sarjallaan hän on valloittanut myös suomalaislukijoiden sydämet. Kirjojen pohjalta on tehty Suomessakin nähty elämänmakuinen tv-sarja. (Lievelehti)                                           

                                                

                                                      ©Catherine Dillner Hagen

"Neshovin tilan perillinen Torunn on etsinyt itseään kauan, kulkenut väärästä ratkaisusta toiseen. Mutta nyt hän saa hoitaakseen sekä sukutilan että rakastetun sedän hautaustoimiston. Työtä on enemmän kuin ehtii tehdä, ja lisäksi on kohdattava hankala äiti, seksikäs pappi ja muutamia yllättäviä porsaita.
Berliininpoppelit  -sarjan päättää kertomus naisesta, joka on paennut koko elämänsä mutta uskaltaa lopulta ottaa paikkansa perheessään ja seistä omilla jaloillaan. (Takakansi)
 

Paluu Neshoviin tuntui kotoiselta sitten edellisen postauksen Perintötila (2017): Kirjailija kuvaa elävästi arkisia sattumuksia, yhteentörmäyksiä ja ristiriitoja kuin myös elämän valoisia tähtihetkiä lähentymisineen ja ilonkyyneleineen. Uteliaasti siis lukumatkaan katsomaan, kuinka Ragde sitoo mainion sarjansa paketiksi.
 
Torunnin toimenkuva sikafarmarina ja hautaustoimiston omistajana sekä siperianhusky Annan onnellisena omistajana on eittämättä kiehtova ja poikkeava yhdistelmä.

Tormod: hymyili itsekseen todetessaan, miten usein hän vaipui omiin ajatuksiinsa. Siellä hän viihtyi parhaiten. Ajatukset olivat ihmeellisiä ja erilaisia. Ensimmäinen sivusi kevyesti ja vapaasti toista ja liikkui Torunnista ja Torista ja Margidosta pakastimiin ja siihen, miten iloinen hän oli ollessaan täällä, 
kun kukaan ei moittinut eikä häirinnyt häntä.
 
Torunn:  - Hän ei ollut ymmärtänyt silloin kun hän saapui tilalle yksin ensimmäistä kertaa ottaakseen sen haltuunsa. Ei silloin kun hän kiinnitti ulko-oveen kultin, jossa oli hänen nimensä. Ei silloin kun hän nukkui täällä ensimmäisen yön.
Silloin hän oli ollut täynnä vain toiveikasta odotusta. Hänen vaistonsa oli sanonut hänelle, että hän oli tehnyt jotakin oikein.
Mutta nyt hän ymmärsi, tuona  satunnaisena keskiviikkoiltapäivänä,
kun pakastepizza suli työpöydällä ja uuni oli hohkannut kuumana varmaan pari tuntia. Vasta nyt hän kyykistyi ja itki Annan valkoiseen turkkiin kuin lapsi.
 
Torunn totuttelee epävarmoin askelin, mutta uteliaana tilanpitoon, vierailee säännöllisesti Tormudin luona vanhainkodissa sanomalehtiä ja  Soloja vieden,
käy vimmaista taistelua hautajaisjärjestelijänä alati repeilevin mustien sukkahousujen kanssa, pohtii innovatiivisena ja ajanhenkisenä arkkujen uusiokäyttömahdollisuuksia ja punastuu.
Hän hoitelee sujuvasti  yllätyslahjaansa, suloista kahta pikku porsasta,
selviää hyvin suurin vohvelitaikinakulhoin varustautuneena tanskalaissukulaisten invaasiosta ja kohtaa kuin nainen tilanteen, jossa Amor-veitikan nuolet sinkoilevat niin kiivaasti, että pöydän jalat natisevat.
 
Torunn: -  Juuri nyt hän ei kaivannut muuta kuin arkea, loputtoman monta samanlaista peräkkäistä päivää. Syksyn jälkeen tulisi talvi, ja hänen täytyisi ostaa lumilinko. Sekin täytyy merkitä listaan, sitten olisi joulu, jonka hän viettäisi isoisän kanssa.  Sen monimutkaisempaa elämän ei tarvinnut olla.... 

Ragde solmii somasti aiemmat irtonaiset langanpäät lineaariseksi kokonaisuudeksi, sukutarinaksi, jolla on hyvä päätös, ja hän tekee sen lämpimästi huumorinkukka kädessään elämän monivaiheisuutta ja kimuranteistakin mutkista selviämistä kunnioittaen. Katriina Huttuselta mainio käännös.
Mehevä ja rateva päätösosa sarjalle,  josta jäi ilkikurinen jälki ja hyvän mielen hyrinää.

Ihmisläheisin Tanskanterveisin: