torstai 31. elokuuta 2017

Anne B. Ragde: "Perintötila/ Alltid tillgivelse"" - ex Libris...


"Perintötila", Anne B. Ragde, Kustannusosakeyhtiö Tammi, 2017, 277 s., suomentanut Katriina Huttunen.

Anne B. Ragde  (s.1957)  on norjalainen kirjailija, jonka herkullisen osuva huumori ja lämmin ote ovat ihastuttaneet lukijoita jo yli kahdessakymmenessä massa. Ragde on kirjoittanut lastenkirjoja, romaaneja, dekkareita, novellikokoelmia sekä Brage-palkitun elämänkerran Sigrid Undsetista. Berliininpoppeleista hänet palkittiin mm. norjan kielen Riksmål-palkinnolla,
ja koko sarja on saavuttanut valtaisan suosion. Kirjailija asuu Trondheimissa ja rakastaa eläimiä, erityisesti sikoja." (Lievelehti)

"Paljon on ehtinyt tapahtua yllättäen sikatilan perineelle Torunnille, Kööpenhaminassa asuvalle huikentelevaiselle Erlendille, hautausurakoitsija Margidolle ja Tormod-isoisälle sitten viime tapaamisen. Vuonon reunalla seisova navetta on nyt arkkuvarastona, ja Margido löytää itsensä muutosten pyörteistä. Myös Erlendin ja Krimmen kaupunkilaiselämä on saanut uusia ulottuvuuksia kolmen pienen lapsen ja näiden hysteeristen äitien, lesbopariskunnan Lizzin ja Jytten myötä. Entä mitä tekee nelikymppinen Torunn, joka on tottunut isoihin irtiottoihin ja yllättäviin tempauksiin? Odotettu Perintötila romaani jatkaa Neshovin suvun ja sikatilan tarinaa, josta kertovat myös Berliininpoppelit, Erakkoravut ja Vihreät niityt. " (Takakansi)



Omaan vallinneeseen vuoristoratamaiseen viikkoon istui mainiosti paluu Neshovin suvun maille ja sattumuksiin. Tämä veikeä, kotoisa ja lämminhenkinen tarina yhden perhekunnan elämänkulusta ja toilailuista riemuine ja suruineen oli hauskaa luettavaa. Ragde hallitsee kepeän ja huumorilla höystetyn kerronnan taidon sekä kuljettaa kertomusta luonteikkaasti tapahtumasta ja henkilöstä toiseen. Erlendin ja Krimmen isäksi tulemisen kirvoittamat hätäpäiset hääräilyt tulevien äitien ympärillä heidän mitä kummallisimpia herkkutoiveitaan ja oudoimpia mieltymyksiään vauhdilla toteuttaessaan ovat kaikessa hellyttävyydessään inhimillisen tragikoomisia.

Krumme:   - oli kehittänyt itselleen korkean verenpaineen ja alkanut käyttää lääkkeitä. Erlendin mielestä se saattoi johtua myös pömppömahasta, vähäisestä liikunnasta ja siitä, että Krumme täyttäisi neljän vuoden kuluttua viisikymmentä, mutta Krumme väitti sen johtuvan ainoastaan ahdistuneisuushäiriöstä.
-  Sitä se on, Krumme sanoi, - Vaivallani on oikeasti nimi, Ei sitä voi mitätöidä huomauttelemalla halveksivasti mahastani.  - Minähän rakastan mahaasi, 
Erlend sanoi. - Popsi sinä vain verenpainelääkkeitäsi. Lakkaan rakastamasta sinua, jos laihdutat.

Erlend:   - oli kiinnittänyt kattoon fosforitähtiä, ja toiselle seinälle kerättiin 
Bing & Grøndahlin posliinilautasten kokoelmaa. Kaikissa lautasissa oli jokin aihe H.C. Andersenin sadusta. Se oli Erlendin ja lasten yhteinen hanke. 
Jokainen lautanen oli ostettu kaupasta, ei netistä, ja lapset pääsivät mukaan valitsemaan. He kihisivät odotuksesta, koska Erlend oli joka kerta lisännyt jännitystä perehdyttämällä heidät kuhunkin satuun etukäteen.

-  Freedom's just another word for nothing left to lose... 

Torunn yllättää jälleen äkkikäänteellään ja pihistää elämänmuutoksensa kaveriksi ja tukijalaksi viattoman huskyn pennun exältään mukaan paluumatkalleen menneeseen, tilan haltuunottoon ja vanhan roinan poisraivaamisurakkaan. Jokainen joka joskus on joutunut pesänselvityksen ja läheisensä asunnon tyhjentämisen eteen, tietää mistä muistojen ryöpytyksestä ja ambivalentteina yli hyökyvistä  tunteista tuossa projektissa on kyse. Se on kaiken yhdessä eletyn kertaamista, vapautumisen tunnetta ja ahdistusta menneen kohtaamisesta.

Omakohtaisesti viimeisen kerran kohdalla selvisin hyvin aloitettuani neutraaleista kohteista kuten siivouskaapista, mutta vaatekomeroiden ovet avattuani ja parit leningit jätesäkkiin viikattuani kuulin selkeästi rakkaan Tätini äänen kipakasti tiukkaavan: "Mitä ihmettä sie oikein kuvittelet tekeväis?"
Ja niin lysähti tämä tyttö lattialle kotvaseksi jauhosäkin lailla itseään keräämään ja korsettiaan kiristämään....  Kunnes päällimmäiseksi hulvahti suuri kiitollisuus yhdessä vietetyistä läheisistä vuosikymmenistä. Ja niin jatkui sinnikkäästi urakka ja tuli päätökseensä.

Torunn:  - Koira ryntäsi häntä kohti, hän sieppasi sen syliinsä ja nosti kasvojaan vasten, hengitti lumen kasteleman koiranturkin raikasta tuoksua, sai tassusta leukaan ja kiihkeän nuolaisun nenäänsä ja ajatteli: Oliko sittenkään tappio tyytyä koiran läsnäoloon ja seuraan? Anna teki hänet iloiseksi ja oli niin kaunis ja tuoksui niin hyvältä. Ja eikö hän pian kykenisi määrittelemään omaa onneaan? Uskaltaisiko hän? ...

Ragde on  kirjoittanut mehevän ja  iloittelevan  jatko-osan, joka ei tunnu väkisin väännetyltä  sarjalle, jonka veijarimaisten aiempien osien parissa olen viihtynyt. Kirjailija kuvaa elävästi arkisia sattumuksia, yhteentörmäyksiä ja ristiriitoja kuin myös  myös elämän valoisia tähtihetkiä lähentymisineen ja ilonkyyneleineen. Mehevä ja rateva teos, josta jäi ilkikurinen jälki:)

-  Kaikki onnelliset perheet ovat toistensa kaltaisia, jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan. (Leo Tolstoi, Anna Karenina)  Tai sitten vv...

P.S. Tähän on ihan pakko ympätä näin jälkikäteen silmiini osunut Winston Churchillin totemus: I am fond of pigs. Dogs look up to us. Cats look down to us. Pigs treat us as equals...

Niin tai näin virein mielin kohti

syyskuun kuulautta:


sunnuntai 27. elokuuta 2017

Ari Kokkonen: "Ikkunanlaudallani asuu meri simpukankuoressa" - ex Libris...


"Ikkunanlaudallani asuu meri simpukankuoressa", Ari Kokkonen,
Suomi 100 runokirjaa -kirjasarja, Mediapinta, 2017, 69 s.

Ari Kokkonen on  turkulainen viestintäsuunnittelija. "Kirjoittaminen on huimaava matka metsien takaa, galaksien taakse, missä tähdet syntyvät. Sanat, lauseet ovat kuin elämä, opettelemista, tulematta koskaan valmiiksi. Sulkiessaan edellisen tarinan miettii jo seuraavaa, uusia polkuja, hetkiä jotka muuttavat maailman. - Olen myös innokas valokuvaaja ja olen suunnitellut ja vedän Turussa Henrikin srk:n alueella valokuvaus- ja luontoretkiä keväästä syksyyn. Toivon että runoni jättäisivät jäljen,  antaisivat toivoa, muiston jostain, olisivat merkityksellisiä, jollekin." (Mediapinta Oy)




Onnistuneesti ja houkuttelevasti nimetty, pienimuotoinen ja selkeäsanaisesti kulkeva  eheän- ja todenoloinen rakkaustarina, jossa on herkkyyttä ja tunnepohjaa:

Me opettelimme elämään yhdessä,
nauroimme kaikenlaisille asioille,
sellaisille miksi
yksinäiset sydämet riippuvat aina maata kohden,
miksi auringonkukat ovat keltaisia,
kuun sirppiä,
joka oli vähän liian kallellaan,
miten kiiltomadot loivat loisteensa
pimeyden tullessa.
Minä en huomannut enää öitä,
sinä valaisit päiväni.



Sinä kerroit minulle 
nähneesi unta puista,
joiden juuret ulottuivat  kilometrien syvyyteen,
ne olivat lämpimiä,
vaikka oksat olivat talvella jäässä,
keväisin niistä purkautui silmuja
joiden lehdet tekivät kesän,
syksyllä lehdet kuolivat,
ja  päästivät siemenet vapaiksi, niistä kasvoi uusia metsiä,
sellaisia joissa me kävelimme,
kätemme koskettaessa toisiamme.



Nimikkoruno:

Laitoit  ikkunalaudalle,
puun viereen simpukankuoria,
jotta puu voisi kuulla meren
ja tuntea aaltojen pauhun. 

Kokkosen kooste on hyvä esimerkki siitä, ettei runous jäljen jättääksen tarvitse mitään kimurantteja tekotaiteellisia layoutteja eikä lukijaa kiusaavia, huomion poisnyhtäviä kikkailuja, vaan runo parhaimmillaan puhuu sanoillaan, rytmiikallaan ja sanomallaan. Sekä sillä tunnetilalla, jonka se jälkeensä jättää.

Simpukankuoret ikkunalaudallani, omallani ovat totisesti viestineet meren tuoksua ja kohinaa  sekä tuoneet mieleen rakkaita muistoja sekä lohdullisen tietoisuuden ja varmuuden siitä, että kaikki on tallella minussa...

Meri on asunut myös seuraavilla ikkunalaudoilla: Riitta/Kirja vieköön ja SusuPetal

 Siloista & suloista sunnuntaita:

lauantai 26. elokuuta 2017

Eka Kurniawan: "Kauneus on kirous/Cantile Itu Luka" - ex Libris...



"Kauneus on kirous", Eka Kurniawan, Gummerus Kustannus Oy, 2017, 495 s., Annie Tuckerin englanninninnoksesta suomentanut Jaana Kapari-Jatta.

"Indonesialainen Eka Kurniawan  syntyi Tasikmalayassa Länsi-Jaavalla vuonna 1975. Hän opiskeli filosofiaa Gadjah Madan yliopistossa Yogyartassa.
Lukuisia romaaneja ja novelleja julkaisseesta Kurniawanista on nopeasti tullut yksi Indonesian harvoja vaikutusvaltaisia kirjailijoita. ( Jakarta Post ).
Muiden muassa Publishers Weekly ja Guardian valitsivat Kurniawanin kansainvälisen läpimurtoromaanin Kauneus on kirous yhdeksi vuoden parhaista kirjoista. Huikeat arviot saanut teos julkaistaan 35 kielellä. Kurniawan oli vuonna 2016 ehdolla kansainvälisen Booker-palkinnon saajaksi romaanillaan Man Tiger." (Lievelehti)



Suurempaa kirousta ei ole kuin synnyttää kauniita tyttöjä maailmaan,
 jossa miehet ovat häijyjä kiimaisia koiria...

"Näin toteaa Halimundan maineikkain prostituoitu Dewi Ayu saatuaan jälleen tyttären ja kietoutuu käärinliinaan ryhtyen odottamaan kuolemaa. Kahdenkymmenenyhden vuoden kuluttua hän nousee haudastaan kohtaamaan maailman, jossa hänen lapsensa ja lapsenlapsensa ovat eläneet väkivallan, hulluuden, himon ja sydänsurujen täyteistä elämää. Kaikki he ovat henkeäsalpaavan kauniita - paitsi yksi, jonka rujous on vertaansa vailla.
Hänen nimensä on kauneus." (Takakansi)

Eka Kurniawan on ensituttavuus indonesialaiseen kirjallisuuteen ja taustoittavien alkusanojen jälkeen sai oitis sukeltamaan tiedon perään  Indonesian monivaiheiseen historiaan, erilaisiin uskontokuntiin, maantieteeseen ja luontoon sekä asemaan maailmanpolitiikan kartalla etc.  Maan kansallinen tunnuslause (Wikipedia) :  Bhinneka Tunggal Ika   ("erilaisuudessaan yhtenäinen", kirjaimellisesti "monta, silti yksi"), ilmentää jo itsessään  monimuotoisuutta.
Tämä motto kuvaa yhtälailla mainiosti Kurniawan teoksen sisältöä sen kaikessa runsaudessa ja värikylläisyydessä.

- He ymmärsivät, että sota oli hyvin lähellä, hiipi kuin lisko ruohikossa, peitti hitaasti mutta varmasti maan kasvot verellä ja hylsyillä. Dewi Ayun ehdotus alkoi tuntua profetialta, vaikka heitä eivät lähestyneetkään saksalaiset vaan japanilaiset joukot. Kuin tiikeri, joka ruikkii reviiriään laajemmaksi. japani veti nousevan auringon lipun tankoon liehumaan ensin Filippiineillä, ja sitten se yhtäkkiä liehui jo Singaporessakin...

                                                        © Muhammad Fadli



 -  "Sinäkö rakastat rujoa naista?" "Niin." "Miksi?" Koska kysymykseen "miksi" on aina vaikea vastata, hän ei vastannut siihen. Hän olisi osannut helpostikin vastata kysymykseen "miten". Todistaakseen rakkautensa hän hyväili tyttöä edelleen, 
ei välittänyt tämän rumuudesta, vastenmielisyydestä, hirvittävyydestä. 
Kaikki sujui hyvin, hän oli löytänyt elämäänsä ilon, jonka vertaista ei ollut ennen kokenut...

No voihan sakramenskatun tasakäpälä, mikä hämmästyttävä lataus!
Kurniawan on luonut immersoivan ja sympatioita virittelevän teoksen, joka tempaisi lupaa kysymättä mukaansa uppo-oudoille vesille ja tapahtumavyyhtien sisuksiin. Mielikuvitusta ruokkivaa, positiivisesti ambivalenttia, pidäkkeetöntä, ronskia vaan ei härskiä, kaunista ja hersyvää kerronnallista karnevaalia.
Historiaa, uskontoja,politiikkaa, yhteiskunnallisia valtasuhteita, värikkäitä ihmiskohtaloita sotimisten jaloissa, rohkeita ja reheviä persoonallisuuksia, viiltoja ja sivalluksia herkkyyttä ja lempeyttä unohtamatta.  Monta elementtiä,  yksi kirja. Tukuisa, antoisa ja hauska matka, jolle kannatti lähteä!

- ... sillä vaeltava ritari ilman rakastettua on kuin lehdetön ja hedelmätön puu tai kuin ruumis ilman sielua. Miquel de Cervantes, Don Quijote.

Meillä on selfiet ja belfiet ja silikonitälläykset sekä botoxit, ynnä photoshoppaus ja muut metkutukset. Hyvä kysymys etenkin tässä ulkonäköorientoituneessa ja -painotteisessa maailmanmenossa: onko kauneus kirous?  Onko se katsojan silmissä? Mitä kauneus on ja sisällään pitää? Millainen ihminen on kaunis? Vai onko se Michelangelon sanoin kaiken turhan poistamista?

Kuinka Tekstiluolan Tuomas Kurniavanin kera Indonesiassa  viihtyi selviää klikkaamalla:)


Kaunista viikonloppua:

tiistai 22. elokuuta 2017

Kjell Westö: "Rikinkeltainen taivas / Den svavelgula himlen" - ex Libris...



"Rikinkeltainen taivas", Kjell Westö, Kustannusosakeyhtiö Otava, 2017, 459 s., suomentanut Laura Beck.

"Kjell Westö (s. 1961) voitti edellisellä romaanillaan Kangastus Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon 2014. Hänen teoksiaan on käännetty parillekymmenelle kielelle. Sekä Leijat Helsingin yllä että Finlandia-palkittu
Missä kuljimme kerran on dramatisoitu näytelmäksi ja elokuvaksi, jälkimmäinen myös tv-sarjaksi." (Lievelehti)

"Alex ja Stella Rabellilta ei puutu mitään. Ainakin siltä kertojasta tuntuu kesällä 1969, jolloin hän saa kutsun sisarusten kesäparatiisiin. Hänestä tulee Alexin läheinen ystävä mutta Stellaan hän rakastuu. Poikavuosina solmittu ystävyys Alexiin kantaa halki nuoruuden myrskyjen aina kultaisiin menestyksen vuosiin ja niiden kääntöpuolelle. Stella on huumaava ensirakkaus, mutta hänen kanssaan on lopulta mahdotonta olla - ja yhtä mahdotonta on päästää irti.
Vähitellen kertoja joutuu vedetyksi suvun tummiin kuvioihin ja alkaa tuntea yhä suurempaa vierautta. Kuka petti kenet?" (Lievelehti)




-  Ennen Stellaa olin kokenut todellista yhteyttä toiseen ihmiseen vain käydessäni sunnuntaiajelulla Simcalla isän kanssa. Mutta Stellan kanssa yhteys oli syvempi. Se oli minun viattomuuteni aikaa ja kesti reilut viisitoista kuukautta.
Muutaman harmaan syksyisen viikon aikana me sitten kadotimme uskomme.
Silti me rakastimme toisiamme ja olimme yhdessä vielä monta vuotta. 
Mutta sitä minkä olimme kadottaneet emme saaneet enää takaisin.

Yleisesti ottaen Westön teoksia on ollut iloa lukea niiden ilmavuuden, kerronnan ja teemojen kiintoisuuden ansiosta. Rikinkeltainen taivaskin on omin silmin katsottuna erikoissävyssään varsin kaunis ja kauas vievä.  Tämän kirjallisen taivaan suhteen jäi hitusen  hämmentynyt  ja ohi-meni -olo. Tämä rakkaustarina, jota lähemmäs rakkausromaania Westö ei sanojensa mukaan (Iltalehti 18.8.2017) pääse on silmukkamallinen, ajoittain vuosien mittaan liekkiinsä leimahtava. 

Arveluja herättävä, sillä omakohtaisesti kallistun  perättäiselle ja lineaariselle linjalle. Rikkautta toki lienee, jos ihmisellä on edes kerran kohdattuna sen kokoluokan sielunkumppani, jonka sattumalta jossain elon vaiheessa tietää pystyvän suit'sait' nykäisemään maton jalkojen alta: vai onko?
Svenska talande bättre folk -henkisyyden alleviivaamista oudoksuin tarpeettomana ja rahantekokone Axelin maailmalle ja sen edustamille arvoille en itseisarvoa anna. Asiaan:

-  Me emme  enää olleet yhtä avoimia kuin ennen, ja jotkin mannerlaatat olivat siirtyneet, Mutta perimmäinen luonteenlaatumme ja kaikki  heikkoutemme olivat tallella, piilossa kokemuksen ja väsymyksen patinan alla, ja tiesin sen jo:
emme olleet vielä alkaneet riidellä, vain pientä kiistelyä oli esiintynyt, mutta se päivä tulisi vielä. Joten kohautin olkapäitäni, ja sitten me istuimme siinä ja katselimme savunharmaalle pääsiäistaivaalle, jossa muutama lokki ja yksi nuori merikotka liitivät kaarrellen mutta kukaan ei noussut kuolleista eikä kukaan kavunnut parempaan elämään, se taivas kaareutui matalana ja pilvisenä pohjoisen maailman yllä, jossa kaikki ponnistelivat kyyryssä eteenpäin parhaansa mukaan.

Yritin vielä viimeisen kerran unohtaa kaiken. Mutta tiesin jo ettei se onnistuisi, tiesin että oli sidoksissa kaikkeen mitä oli tapahtunut, en vain siihen mitä tapahtui nykyhetkessä, vaan myös kaikkeen mitä oli tapahtunut vuosien varrella ja mikä oli johtanut siihen pisteeseen, missä nyt olin. Pisteeseen, jossa minä monien muiden lailla seisoin tuijottamassa tihenevään pimeyteen, tulevaisuuden mustaan luolaan, jossa väkivalta ja tulevat sodat liikehtivät kuin lepattavat varjot...

Mutta ja ennen kaikkea  Westö on kirjoittanut lempeän ja oivaltavan kertomuksen niistä ajattoman ajan koskaan päättymättömistä lapsuuskesistä, jolloin aurinko aina paistoi ja nauru oli herkässä sekä jalkapohjat kuin variksen varpaat:
kuin myös ystävysten kasvutarinan pojista miehiksi, miehinä olemisesta ja kaaren väistämättömästä kääntymisestä iltaruskon puolelle. Keitä me olemme, mitä meistä tuli, saavutimmeko haluamamme, toteutuivatko unelmamme, kuinka elämä meitä kohteli ja kuinka hyvin sen kysymyksiin pystyimme vastaamaan??

Paljon inhimillisyyttä, raadollisuutta, syyllisyyttä ja syvälle suljettuja kipupisteitä, mutta myös runsaasti iloa, valoa, huolenpitoa ja rakkautta. Kaikki tämä kauniisti sanoiksi puettuna = Rikinkeltainen taivas, joka oli pieni pähkinä purtavaksi postauksen muodossa.  Yllä olevin niukin nipotuksin totean ilolla, jotta kaikki oleellinen hyvän teoksen tunnusmerkistö oli läsnä ja tämä taivas kaareutuu varmasti kirkaana laajan lukijakunnan ylle, eikä sen myyntimenestystä - pelkästään sen saamien ja herättämien moninaisten arvioiden perusteellakaan - tarvitse arvuutella.

- Déjà vu -kokemus on vain ahdistusta elämän epätodellisuuden edessä...

Tuntemuksia toisaalla: Jokke/Jokken kirjanurkka  ja Kirjasta kirjaan/Hannele.
sekä Kirja vieköön /riitta k

Lapsuuden kesille & variksen varpaille:

torstai 17. elokuuta 2017

Lars Pettersson: "Kaamosmurhat / Mörkertid" - ex Libris...


"Kaamosmurhat", Lars Pettersson, Minerva Kustannus Oy, 2017, 342 s., suomentanut Jänis Louhivuori.

Lars Pettersson (s.1943) on ruotsalainen elokuva-alan freelancer. Hän on tuottanut elokuvia, tv-sarjoja, dokumentteja ja reportaaseja. Pettersson viettää talvet Norjan Koutokeinossa. Häneltä on aiemmin ilmestynyt rikosromaanit Koutokeino, kylmä kosto ja Verijäljet lumessa. Petterssonille myönnettiin Ruotsin dekkariakatemian esikoiskirjapalkinto vuonna 2012." (Lievelehti)


"Nils Mattis löytää Esrangen avaruuskeskuksen väestönsuojasta paloitellun miehen ruumiin. Poliisia Nils ei tohdi kutsua karmean löytönsä ääreen, koska on juuri itse salakaatanut hirven lähialueella. Kiirunan poliisiasemalle viransijaiseksi lähetetty Melker Grundström yrittää parhaansa mukaan selvittää porovarkauksia, joiden käsittelyä paikallinen poliisi on jo vuosia vältellyt. Nyt hänen on otettava hoitaakseen myös väestönsuojasta löytyneen tuntemattoman ruumiin tapaus. 
- Koutokeinoon asettuneen entisen apulaissyyttäjä Anna Magnussonin on jälleen kerran tultava sukunsa avuksi." (Takakansi)

Koutokeino, kylmä kosto  kuljetti mukaviin ja läheisiin mielenmaisemiin ja muistoihin, joten samoille pohjoisen alueille oli kotoisaa ja luontevaa uudelleen palata. Semminkin kun Koutokeinossa pakkasen purressa ja hankien kirskuessa lumikelkkain alla saattoi näin friolerona  turvallisin mielin vilkaista ikkunasta ulos ja tavoittaa kesätaivas ja koivunlarvat...  

- Valkoinen lainehtiva seinämä. Valtava silmittömästi piiskaava lumiaalto viskasi moottorikelkan valon välkkyvinä sirpaleina takaisin hänen kasvoilleen. 
Nils Mattis näki eteensä tuskin metriä, ei ollut mitään mahdollisuutta nähdä, missä hän oli, mutta hän tunsi ajautuneensa pois reitiltä.   - Hän pysähtyi, nousi kelkasta ja kääntyi poispäin tuulesta. Otsalampun valo porautui pari metriä lumimyräkkään. Hento sininen valojuova hukkui pyryyn antamatta mitään viitettä, missä hän oli tai mihin suuntaan hänen pitäisi jatkaa. kasvoja piiskaava lumi oli jähmettynyt jääksi karvalakin reunoille ja hiersi poskia, Jääpuikot törröttivät kulmakarvoissa.... 

Pettersson nojaa tässäkin trillerissään  luontokuvauksen voimaan ja juoheasti rakennettuihin, originelleihin  henkilöhahmoihin  kuljettaen punaisena lankana  koutokeinolaista ajattelu- ja toimintamallia, eräänlaista maan tapaa: meillä on tapana selvittää tällaiset jutut jne.  Otetaanpa tuplasti murhattu mies,  passissa kököttävät  salakaatajat ja vikkelästi vilahtavat -tankkaajat, mentaliteetti:
kaikki tietävät kaiken vaikkei kenellekään - ulkopuoliselle/viranomaiselle hiiskahdeta mitään, saamelaisasiaa, selkosia ja kaamosta, hyvä-veli-systeemiä ja lahjuspaisteja, yhteistyökyvyttömyyden perusteella irtisanottu Josef ja Afganistanin sodan traumatisoima Aslak Isak jne. Oma osuutensa on myös poroelinkeinolla, sen harjoittamisella ja merkityksellä:

- Poroelinkeinon merkitys valtion kokonaisbudjetille oli mitätön, ja politiikot näkivät sen lähinnä ongelmana. Kun poronhoitajat pitivät puoliaan vastustamalla voimalalaajennuksia, laidunmaille suunniteltuja rakennushankkeita ja kaivoshankkeita, heitä pidetiin takapajuisina uusien työpaikkojen vastustajina. Saamelaisväestön ja muiden ryhmien jäsenten väliset vastakkainasettelut kärjistyivät...

Lukuisista elementeistä järjellistä rikostutkintaa yrittävät rakentaa Melker ja Anna; kuinka jäljitys onnistuu selviää lukemalla, mutta Pettersson pitää pintansa ja hallitsee hevosensa. Teos on varmaotteinen ja häröilemätön, kieliasu on miellyttävälukuinen ja lukuisat erilaiset ainesosaset ovat saumattomassa tasapainossa keskenään.

Lähetä leipäsi vetten yli...sillä ajan pitkään sinä saat sen jälleen...

Selkosilla sipsutteli:

lauantai 12. elokuuta 2017

Paolo Gognetti: "Kahdeksan vuorta / Le otto montagne" - ex Libris...


"Kahdeksan vuorta", Paolo Gognetti, Bazar Kustannus Oy, 2017, 235 s., suomentanut Lotta Toivanen.

"Milanosta kotoisin oleva  Paolo Cognetti (s.1978)  on monipuolinen tarinankertoja, joka on kirjailijan työnsä lisäksi työskennellyt dokumenttielokuvien parissa. Kahdeksan vuorta on Cognettin kuudes teos. Ilmiöksi nousseen kirjan oikeudet myytiin hetkessä 30 maahan, ja se palkittiin vuoden 2017 Italian arvostetuimmalla kirjallisuuspalkinnolla, Premio Stregalla. Lisäksi kirja voitti opiskelijoiden äänestyksessä Strega Giovanni -palkinnon" (Lievelehti)


"Erityisen kirkkaalla säällä, muutamana päivänä vuodessa saattaa nähdä Milanon polttavan asfaltin yllä horisontissa siintävät vuoret. Nuori Pietro vanhempineen on yksi niistä perheistä, jotka ovat joutuneet muuttamaan vuorilta kaupunkiin. Kesäisin perhe kuitenkin matkaa pieneen autioituvaan vuoristokylään, jossa Pietro valloittaa isänsä kanssa laaksoa ympäröiviä lumisia huippuja, pysyen vain vaivoin jääräpäisesti eteenpäin puskevan miehen kannoilla.
Bruno on hänen peilikuvansa, pellavapäinen vuoristokylän kasvatti, joka on Pietroa vastassa kesä toisensa jälkeen. Ystävänsä seurassa Pietro oppii tuntemaan toisenlaisen vuoriston, huolettoman ja kepeän, täynnä seikkailuja ja yllätyksiä. Mutta lapsuuden kesät päättyvät, pojista kasvaa miehiä ja Bruno ja Pietro ajautuvat vuosi vuodelta kauemmas toisistaan. Molempien on etsittävä oma tapansa kulkea elämän eteen heittämiä polkuja, vuoristo ja sen karu luonto opettajinaan." (Takakansi)

Teos on kolmilukuinen: Lapsuuden vuori, Sovinnon talo ja Ystävän talvi. Onnistunut kansi on Tuomo Parikan käsialaa.

Vanha nepalilaisukko kertoi minulle myöhemmin kahdeksasta vuoresta. Puhuessaan ukko piirsi ympyrän ulkokehälle jokaisen säteen kohdalle pisteen ja sitten pisteestä pisteeseen pienen aallon. Kahdeksan vuorta ja kahdeksan merta. Lopuksi hän piirsi ympyrän keskipisteen ympärille kruunun, joka kaiketi oli 
- niin arvelin - Sumerun luminen huippu. Hän katseli hetken lopputulosta arvioivasti ja pudisti sitten päätään, aivan kuin olisi lukuisten piirroskertojen jälkeen päästänyt taitonsa ruostumaan. Hän osoitti kepillä keskipistettä ja sanoi: "Kysymys kuuluu: kumpi oppii enemmän, se joka kiertää kaikki nämä kahdeksan vuorta, vai se joka nousee Sumerun huipulle?"
     

                                                         ©Roberta Roberto

   -  Paljon sen jälkeen, kun olin lakannut kulkemasta polkuja isän perässä, olin oppinut häneltä, että joidenkin ihmisten elämässä on vuoria, joille ei voi palata. Että sellaisessa elämässä kuten minun ja hänen, ei voi palata vuorelle, joka on muiden keskellä, oman tarinamme alussa. Ja että sillä joka  - kuten me - 
on menettänyt ystävän sillä ensimmäisellä ja korkeimmalla vuorella, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin lähteä ja kiertää ne kahdeksaan muuta vuorta...


Tasapainoista, verkkaista, raikkaan ja  kirkkaan vuoripuron lailla solisevaa  vaivattomanoloista tarinan iskentää niistä arkisista asioista, toimista ja ihmissuhteista, joista elämän suuruus ja merkityksellisyys muodostuvat.
Ja siitä, kuinka ympäröivä luonto -  tässä vuoret - meitä  muokkaa ja syliinsä sulkee jättäen erossaolon aikoina katoamattoman kaipauksen pääsystä takaisin,
- kotiin....

Kantava, pienimuotoinen, herttainen ja hyvin raameissaan pitäytyvä tarina paitsi ystävyydestä, pojista miehiksi kehittymisestä, etsimisestä ja löytämisestä, erilaisuudesta ja samuudesta sekä moninaisista selviytymiskeinoistamme  kuin myös kaukoviisaasta isänperinnöstä...  Tämä Pietron ja Brunon kasvutarina oli ihastuttava, silkkaa lukemisen iloa,  ja se jätti tällaiselle akrofoobikollekin seesteisen olon!

Vuorten kutsun kuulleena:

keskiviikko 9. elokuuta 2017

Max Seeck: "Mefiston kosketus" - ex Libris...


"Mefiston kosketus", Max Seeck, Kustannusosakeyhtiö Tammi, 2017, 350 s.

Max Seeck (s.1985) on helsinkiläinen markkinointialan yrittäjä, kirjailija ja käsikirjoittaja, jonka esikoistrilleri Hammurabin enkelit ilmestyi vuonna 2016. Suomen dekkaseura valitsi teoksen Vuoden esikoisdekkariksi, ja sen käännösoikeudet on myyty Saksaan, Viroon ja Islantiin. (Lievelehti)




"Kuolleeksi luultu suomalainen diplomaatti on paennut Kroatiasta väärennetyn passin turvin ja jättänyt jälkeensä päättömän ruumiin. Zagrebin suurlähetystössä työskennelleen Westerlundin jäljet päättyvät Tukholman lentokentälle.
Kun Interpolin tutkija Annika Lehto kuulee tapauksesta, hän on heti valmis keskeyttämään sairauslomansa ja lähtemään Westerlundin perään.
Mukaansa hän onnistuu saamaan Daniel Kuisman, puolustusvoimain asiantuntijan, jonka kanssa hän on aiemminkin ollut diplomaatin kintereillä. Mutta mitä pidemmälle Annikan ja Danielin tutkimukset etenevät,
sitä selvemmäksi käy, että heidän jäljittämänsä miehen sisällä asuu pahuus,
jonka kanssa on parempi olla joutumatta kosketuksiin." (Takakansi)


Kyseessä on action-tyyppinen dekkari, joka starttaa maantieteellisesti useista paikoista Vantaalta Helsingin, Detroitin, Zagrebin ja Åndalsnesin kautta puikkelehtien Hangontiellä ja piipahdellen Raaseporissa  päätyen aina
San Franciscoon saakka samaan hengenvetoon marssittaen näytille koko kaartin toimijoita.  Seikka, joka näin lukijana tilkan turhauttaa. Mutta kuinka ollakaan, Seeck parantaa tahtia, lisää pökköä pesään ja nykäisee puolissa välin vitosvaihteen päälle, jolloin jälkipuolisko etenee vauhdikkaasti ja luonteikkaasti  hälventäen alun hajanaisuutta.

-  Tulipalo. Westerlundin vanhemmat. Kolkko, tunnekylmä isä. Oliko  Westerlundista kehittynyt hirviö, koska  hän ei ollut saanut kotona huomiota ja rakkautta? Oliko poika kasvanut kieroon vain siksi, että kasvualusta oli ollut alkuaankin mätä? Sillä ei oikeastaan ollut mitään merkitystä. Daniel ei halunnut nähdä Westerlundia uhrina. Tämä ei ansainnut tulla ymmärretyksi.
Kuten ei kukaan muukaan hirmutekoihin syyllistynyt. Sillä aina oli jokin syy - yksilön tekemät kauheudet pystyttiin aina perustelemaan lapsuusajan traumoilla, seksuaalisella hyväksikäytöllä,  väkivallalla tai pelkästään etäisillä ja käytökseltään kylmillä vanhemmilla. Oli ikäänkuin kiveen kirjoitettu, että pahan piti kiertää.
Paska piti laittaa eteenpäin. Se ei saanut pysähtyä...

Shout-outissaan kirjailija osoittaa kiitoksensa mm. prof. Hannu Lauermalle  saadusta avusta psykopaatin sielunmaiseman ymmärtämisessä. Ja asiaan perehtyneisyys paistaakin positiivisella tavalla Seeckin kerronnassa ja  sairaan mielen kuvauksissa sekä profiloinnissa.
Á propos Lauerman teos Hyvän kääntöpuoli on kiinnostavaa luettavaa.

Hammurabista Mefistoon / silmä-silmästä  paholaiseen, sielunviholliseen.
Seeckin teosten nimivalinnat ovat näpsäköitä; mikä lienee seuraavan avainsana? Jos Hammurabin enkelit  Sinua siivittivät, niin eiköpähän Mefiston kosketuskin Sinua hipaise ja kutkuttele. Summa summarum: edeltäjästään petrannut, keskihyvä, eräänlaista omaleimaista raikkautta sisällään pitävä ja toimintatarmoinen dekkari, joka sopii kitkatta elokuun tummenevien iltojen viihdykkeeksi ja arjen häivyttäjäksi. Jännitystä, vauhtia ja vaaratilanteita!

Mitä teidän ihmisenne tekisivät, jos pahaa ei olisi olemassa, ja miltä maa näyttäisi, jos kaikki varjot katoaisivat?  Mihail Bulgakov,  Saatana saapuu Moskovaan.

Jaa-a:

tiistai 8. elokuuta 2017

Pekka Matilainen: "Miniatyyrimaalari" - ex Libris...


"Miniatyyrimaalari", Pekka Matilainen, Atena Kustannus Oy, 2017, 422 s.

"Pekka Matilainen (s.1946)  on työskennellyt muun muassa Yliopisto-lehden päätoimittajana. Matilainen on opiskellut klassista filologiaa ja tutkinut mm. renessanssin Firenzeä. Hän on käsitellyt aikakauden Italiaa myös palkitussa esikoisdekkarissaan Kupoli (2013) sekä tietokirjassaan Muutoksen tekijät   (2016). Matilainen on kiinnostunut historiasta laajemminkin ja mainitsee Englannin 1800-luvun viktoriaanisen ajan paheekseen. Hän on julkaissut aiemmin useita tietokirjoja ja saanut tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon vuonna 1993 sekä Skepsis ry:n Sokrates-palkinnon kriittisestä journalismista vuonna 1999. Nykyisin Matilainen viettää aikaansa mökkeilemällä, rakentamalla luonnonmukaista puutarhaa, sekä harrastamalla intohimoisesti joogaa ja meditaatiota." (Kustantaja)




"Rooman porteista raahustaa sisään uupunut hahmo. Eletään Herran vuotta 1432, ja miniatyyrimaalari Toni on tehnyt pitkän matkan Baselista Alppien yli Roomaan edetäkseen urallaan Vatikaanissa. Pian kaupungin kuhina imaisee hänet sisäänsä, ja hän kohtaa humanistien joukossa tutut kasvot, entisen opettajansa Antonio Loschin, jonka kanssa hän metsästi kadonnutta käsikirjoitusta yhdeksän vuotta sitten. Toni saa kopioitavakseen ja kuvitettavakseen antiikin aikaisen käsikirjoituksen, joka sisältää arkaluontoista tietoa maailman todellisesta olemuksesta ja kyseinalaistaa kirkon totuudet. Samaa käsikirjoitusta havittelee säälimätön inkvisiittori Fabius Santini,
jonka rovioissa ovat palaneet monet harhaoppisiksi tuomitut. Santini ilmestyy Roomaan. Toni huomaa olevansa umpikujassa." (Takakansi)

Teoksen keskiössä on luostarin scriptoriumin uumenissa pölyjä kerännyt nahalla päällystettyihin puisiin  kansiin sidottu koodeksi, josta ensi silmäyksellä näki,
että se oli hyvin vanha. Poggio tunsi käsiensä hikoavan ja kuivasi ne viittansa helmoihin ennen kuin käänsi puisen kannen sivuun ja sai nimiölehden esiin: 
"De rerum natura". "Maailmankaikkeudesta, sananmukaisesti "Asioiden luonteesta” on roomalaisen filosofin ja runoilijan Lucretiuksen kirjoittama eeppinen runoelma. Se kuvaa epikurolaista todellisuuskäsitystä, jossa keskeisenä on atomismi." (Wikipedia)
-  Kaikki koostuu hienon hienosta materiasta, myös sielu... kuoleman jälkeistä elämää ei ole... Vähemmästäkin pääsi roviolle. 
 Ja näin murskaava yhteentörmäys iäisyyskysymyksistä on valmis.

Olin kävellyt rantatietä hyvän matkaa ja vanhan kaupunkimuurin portti häämötti edessäni, kun epäilys iski minuun. Mitä olin näkemässä?
Siirryin tieltä sivuun ja istahdin kivelle. Aurinko oli noussut vuorten takaa,
mutta ei vielä paahtanut kuumana niin kuin se myöhemmin tekisi ja oli tehnyt jo monena päivänä enteillen kesähelteiden alkamista. Kävi heikko tuulenvire; 
ilma oli aamukasteesta raikas ja lintujen sirkutus täytti pensaat.
Perhonen laskeutui hetkeksi polvelleni ja lähti taas. Korkealla pääni päällä liiteli haukka hitain ja laajoin kaarroksin. Kaukaa kuului kengittäjäsepän vasaran pauke. Joki virtasi laiskasti rantatöyräiden välissä, vastarannan rakennukset näkyivät aamuisessa usvassa kuin ohuen harson takaa ja talojen välillä kaduilla liikkui epäselviä ihmishahmoja. Ikuinen kaupunki oli herännyt, ja elämä kuhisi ympärilläni. Tunsin kipeän voimakkaasti olevani osa sitä kaikkea, tässä ja nyt, elossa ja olin valmis kääntymään takaisin...


                                                
                                                    Kuva: www.pekkamatilainen.com


Matilainen hallitsee historialliset faktat, henkilöhahmojen hersyvän rakentamisen ja elämän rehevänoloisen, siloittelemattoman  kuvauksen sekä omaa myös valloittavan luontokuvauksen ja tunnelman luonnin taidon. Lumoava ja suurella perehtyneisyydellä kirjoitettu teos, jota en henkilökohtaisesti sijoittaisi yhteen, (dekkari-) genreen sen historiallisen annin ja raamien kattavuuden vuoksi. Tätä maalaria ei olisi millään hennonnut laskea käsistään, vaikkakin itse taiteilija oli jo aikaa sitten päivän päätteeksi sulkenut ja lukinnut työkammionsa ovet ja omat silmät puolestaan raukeina luppasivat uniajan tultua reippaasti ylitetyksi.

Historiallinen nojatuolimatka renessanssin ajan Firenzeen oli kiehtova ja mukaansatempaava kokemus, joka kaiken muun hyvän lisäksi aiheutti lämpimän muistoailahduksen kerran kaupungin kaduilla kuljettujen askeleiden ja taideaarteiden parissa vietettyjen kotvasten ja riemun  tiimoilta...

Korkeatasoinen ja viehko teos,  josta täten suuret  kiitokset Pekka Matilaiselle ja
Atena  Kustannus Oy:lle! Ota, lue ja nauti:)

Hyvä tarina on aina kertomisen arvoinen....

Valde bona: 


lauantai 5. elokuuta 2017

Arne Dahl: "Rajamaat / Utmarker" - ex Libris...


"Rajamaat", Arne Dahl, Into Kustannus, 2017, 356 s., suomentanut Kari Koski.

"Arne Dahl  (s. 1963.  oik. Jan Arnald) on ruotsalainen kirjailija. Arnald on kirjoittanut kyseisellä salanimellä Ruotsin rikospoliisin erikoisryhmästä (ns. A-ryhmä) kertovan kymmenosaisen trillerisarjan.  Kirjailijan henkilöllisyys paljastui yleisölle vasta viidennen dekkarin jälkeen. Jan Arnald on kirjallisuuden tutkija, kriitikko ja toimittaja, joka on julkaissut kirjoja myös omalla nimellään. (Wikipedia)




"Nuori tyttö on ollut kadoksissa kolme viikkoa. Syrjäisen talon uumenista löytyy jälkiä, jotka ohjaavat tukholmalaisen poliisi Sam Bergerin oudon rikollisen jäljille. Pyöräilevä nainen on nähty rikospaikalla ja muidenkin katoamistapausten yhteydessä. Onko kyseessä Ruotsin ensimmäinen sarjamurhaaja? (Takakansi)

Arne Dahlin A-sarjan dekkarit ovat olleet varmaotteisia ja miellyttävälukuisia.
Tässä uuden sarjan esikoisessa meille esitellään mm. rikosylikomisariot
Sam Berger  ja kollegansa Desiré "Deer", vaan ei Dear Rosenkvist ynnä esimiehensä rikoskomisario Allan Gudmundsson sekä  Säpon soluttautuja, epävirallinen resurssi  Molly Blom.  Samilta ja Mollylta löytyy myös yhteinen menneisyys  traumoineen ja haavoineen. Häpeäntuntoineen...

Sam Berger:  -  Hän astui kuoleman varjon laaksoon ja jäi seisomaan eteisen matolle koko ruumis vettä valuen. Hän tunsi selvästi kuinka vesinorot valuivat pitkin kasvoja, niskaa ja korvia jatkaakseen sitten vihlaisten alaspäin. Kuin koko ruumis olisi ollut yhtä kyynelehtivää silmää. Märkä kylmyys sai pureutua oikein kunnolla, ennen kuin hän jatkoi kylpyhuoneeseen. Hän riisui märät vaatteet ja viskasi ne kylpyammeeseen. Kalsaritkin olivat märät, ja viimein  hän seisoi alasti tarkastelemassa habitustaan peilin edessä. 
 - Enää hän ei hymyillyt. Näky sai yksinäisyyden kaikumaan tavallistakin kovempaa asunnossa, johon oli kovin usein sadellut valituksia niin aamu- kuin iltaunisiltakin naapureilta. Nostettuaan postit ja repun eteisen lattialta ja kaivettuaan jostain esiin kalsarit hän katseli itseään uudelleen, siltä ei jotenkin voinut välttyä. Tällä kertaa puolihämärässä, näky tuntui tarpeeksi sovinnolliselta, jotta hän saattaisi syventyä siihen. Tätä harhaluuloa hän sai aina katua...

Molly Blom:  -  Hänen elämästään tuli suoranainen kontrollin ja itsekontrollin ihme. Hän esitti menestyjää ja onnistui siinä niin hyvin, että tajusi, että hänellä oli aidosti lahja näytellä eri rooleja. Jo yhdeksännellä hän alkoi harrastaa teatteria, luultavasti lähinnä siksi, että hän saattoi ottaa etäisyyttä todelliseen minäänsä. 
- Hänelle ennustettiin loistavaa tulevaisuutta. Ja hän rakasti teatteria.
Mutta muut voimat olivat jo saamassa hänet valtaansa. Roolien esittäminen ei enää riittänyt, sen tuloksena ei syntynyt koskaan mitään oikeuden tapaistakaan. Ja juuri oikeutta hän halusi päästä jakamaan, konkreettista oikeutta...

Meille vilautetaan myös kaksosia Marcus ja Oscar Babineaux'ia sekä Bergerissä syviä tunnevyöryjä synnyttävää Frejaa.  Entä mikä keskeinen rooli onkaan
Patek Philippen 2508 Calatrava -kellolla ja hammasrattailla? Haavanlehdet havisevat ja taivas viskoo vettä urakalla pitkin matkaa.  Juuri kun lukija tuudittautuu tarkkasilmäiseen kuvaukseen,  kirjailija ottaa ja nykäisee maton jalkojen alta ja kääntää kelkkansa kohti uutta huimaa laskua. Dahl puuttuu  napakalla ja suoran oivaltavalla otteella koulukiusaamiseen. Siihen, kuinka sen  kohtuutonta painoa kohteeksi joutuneet läpi elämänsä taakkarepussaan kantavat.

                                                              © Sara Arnald

Kerronta on kieliasultaan hyvää. Vähäeleinen mutta ja verbaliikaltaan eloisa ja tarkka juonen kuljetus rytmityksellisine äkkikäännöksineen puree.
Arne Dahl naputtelee kiintoisin persoonainpiirroin mukaansatempaavaa ja tiivistunnelmaista tekstiä, joka jättää tulevaan monia avoimia ovia ja irtonaisia, solmimattomia langanpäitä. Kari Koskelta varmaotteinen ja luonteva käännös. Kaikki tämä lupaa hyvää jatkossa!

Klik ja  Jokken kirjanurkasta löytyy todellinen aarreaitta Arne Dahlin ystäville:)


Haavanlehtein havistessa:

keskiviikko 2. elokuuta 2017

SusuPetal: "Vanhat poikaystävät" - ex Libris...


"Vanhat poikaystävät", SusuPetal, Käsite, 2017, 83 s.

"SusuPetal on suomalainen anonyymi kirjailija, bloggari ja taiteen sekatyöläinen. Hän kirjoitti vuosina 1995–1999 lukuisilla eri nimimerkeillä kymmenen romanttista pokkaria Kolmiokirjalle sekä noin sata novellia mm. Reginaan ja Nyyrikkiin. Tämän jälkeen hän julkaisi vuonna 2007 runokokoelman
Taikkarin mäellä, ja on sen jälkeen julkaissut kahdeksan kaunokirjallista teosta. 2000-luvulla SusuPetalin kuvataidetta ja valokuvia on esitelty useissa näyttelyissä.
SusuPetal on vuodesta 2005 alkaen ylläpitänyt kymmeniä eri aihealueisiin keskittyviä blogeja. (Wikipedia)



Oitis, kun tämän teoksen Caran Caravaanin kyydissä näin, tein siitä kirjastolle hankitaehdotuksen, joka sai vastakaikua. Vaan lienevätkö vanhat poikaystävät,
nuo velmut velikullat olleet huonossa hapessa, joutuneet joron jäljille, tyköveto hiipunut vaiko rollaattorit ruosteessa huoltoa vailla rahisevia, kun vasta nyt tiemme kohtasivat...  Ja ei kun makustelemaan omavaltaisesti poimittuja, myös aforismeina toimivia otteita:

-  Hylätyksi tulemisen tunne on kevyt puudutus ennen viiltoa. 
Tulla hylätyksi pudottaa nuoralta. 
Puoli päivää pettymyksestä on milleissä mitattuna suurin mahdollinen erottaja.

- Vieroitus makeasta elämästä koukutti kiniinin karvauteen.
 Addiktista allikkoon. 
Absintista absenssiin.

Syö renttu ruususi,
haisevat horsmasi.
Poveltani pudotan,
laaksoon sinut upotan.
Liljan kukkaan tukehdu,
mullan alle rusennu.
Koiranputkia kastelen,
lempikukkia suutelen.

Runot Utopia ja Keittokatos löysivät runsaasti kontaktipintaa ja kirvoittivat hervottomia, tilannekoomisia takaumia. Kansakunta ja Suvaitsevainen ihminen puolestaan naurattivat tarkalla tähtäyksellään ja "hienovaraisella" ja terveellisellä kehotuksellaan katsoa tiukasti peiliin.

Heippa, te vanhat poikaystävät tämän- tai tuonilmaisissa: tämä tyttö kiittää teitä lämpimästi muistoista, kipeistä ja hellistä ja sulkee teidät suloisin suukkosin syvälle sydämeensä! Iso kiitos ennen kaikkea SusuPetalille, tuolle monitaiturille edellisestä sekä ennen kaikkea ratevista teksteistä vailla hymistelyjä ja feikkiyttä, suoraan elävästä elämästä kaikkinensa käsiin lukunautinnoksi ja hyvän mielen hyrinäksi hyväksyvin pään nyökyttelyjen - juuri noin -  kera tarjoiltuna!
- Ei  minussa ole runoilijan vikaa. Olen liian täydellinen.  Totean, jotta :))


Vanhoja poikaystäviä ovat treffailleet: Elegia / Kartanon kruunaamaton lukija,
 Riitta / Kirjavieköön ja  Omppu Martin / Reader, why did I marry him;  kuinka tärskyt sujuivat selviä klikkaamalla:)

Vanhat poikaystävät.
Ne istuu pyörätuoleissa kokouksissa, jokirannassa.
Ne makaa leikkauspöydillä, hautausmailla,
Thaimaan sannassa.
Vanhat poikaystävät.
Puutarhatonttuina jokirannassa.


Suukkosin: