sunnuntai 18. lokakuuta 2020

Hymyä hämärän hyssään....

eli lyyrinen vastaisku harmaudelle ja talven taittoon sekä mielissä vallitsevaan epävarmuuteen ajan ja tulevan suhteen:


 Yksi hymy ei maksa mitään 
ja saa niin paljon aikaan. 
Rikastuttaa saajaa 
köyhdyttämättä antajaa. 
Se ei kestä kuin hetken, 
mutta sen muisto voi olla ikuinen. 
Kukaan ei ole niin rikas, 
ettei sitä tarvitse, 
eikä kukaan niin kurja, 
ettei sitä ansaitse.
 
 
 

Kodin onnen luoja,
apu asioimisessa,
syvän ystävyyden herkkä merkki.
Hymy antaa lepoa väsymykseen,
rohkaisua masennukseen,
lohtua surussa:
se on luonnollinen vastamyrkky
kaikkiin vaivoihimme.
Mutta on hyvä, ettei sitä voi ostaa,
eikä varastaa, eikä lainata,
koska sillä on arvoa
vain lahjoittamisen hetkestä lähtien.

Jos joskus ei odotettua hymyä sinulle lahjoiteta,
ole jalomielinen ja anna omasi.
Sillä kukaan ei tarvitse hymyä niin kipeästi kuin se,
joka ei sitä toiselle osaa antaa.

 

Kirjoittaja tuntematon. (Julkaistu kirjassa Guida internazionale dell'età dell'acquario..Italian kielestä kääntänyt Leila Lammers.)

 

Viktor Borgen viisain sanoin: Hymy on lyhin etäisyys kahden ihmisen välillä.

Joten annetaan sen ulottua silmiimme asti,

hymyilemisiin:

torstai 15. lokakuuta 2020

Tero Liukkonen: "Ilman sitoumuksia" - ex Libris...

 "Ilman sitoumuksia", Tero Liukkonen, Bazar Kustannus Oy, 2020, 382 s.

"Tero Liukkonen  (s.1960) on porvoolainen kirjailija. Hän on työskennellyt myös kustannustoimittajana, kirjoittamisen ohjaajana, kriitikkona, kirjallisuudentutkijana ja joogaohjaajana. Häneltä on julkaiastu kuusi romaania, kolme runokokoelmaa ja novellikokoelma.  Viimeisimpänä on ilmestynyt romaani Lohikäärmeen kylä (WSOY) vuonna 2013." (Lievelehti) 


                                                         ©Tero Isohella
 
 
"On kiire. Pitäisi ehtiä tilaisuuteen, mutta sitä ennen on vastattava puhelimeen, peseydyttävä, silitettävä paita, tiskattava, valmistettava pikainen välipala. 
Ja vaihdettava palanut sulake. Pitäisi myös vastata työn haasteisiin, kohdata väsymättä ihmiset, iloita ja surra heidän kanssaan, manata pahuus pois ja hyvyyttä tilalle. Pitäisi jaksaa verkostoitua ja rupatella silmäätekevien kanssa.
Sitten  kohdalle osuu nainen punaisine hiuksineen ja hymyineen.
Alkaa intiimi suhde, jonka leikeissä kiire pysähtyy mutta jolle ei riitä tilaa pienessä sisäänpäinlämpiävässä yhteisössä." (Takakansi)
 
 

 
Näin sitoumuksetta tapahtui ensikättely Tero Liukkosen kanssa, hieman varauksellisesti, mutta kuitenkin uteliaasti suhtautuen siihen, mitä kirjailija saisi papiksi ja hengenmieheksi Porvooseen asettuneen, vastaeroneen päähenkilönsä kautta irti pikkukaupunkin miljööstä, sosieteetista ja naisesta nimeltään Linn Christine Rönnbuske eli Rönnis, joka ei koskaan ollut tuntenut kuuluvansa suomenruotsalaiseen ankkalammikkoon.

-  Aion nyt kertoa tapahtumasarjasta, joka tempaisi minut mukaansa.
Olen päättänyt kirjoittaa tästä. Minulla ei ole muuta mahdollisuutta. 
Ei ole sellaista vaihtoehtoa, että jättäisin kertomatta ja yrittäisin unohtaa.
- Minua ainoastaan arveluttaa se, että tapahtumien kuvaus ylittää kirjalliset kykyni. Olen päättänyt kirjoittaa tästä mutta toisaalta koetan hyväksyä sen, 
etten ehkä onnistu tavoittamaan kaikkia inhimillisiä jännitteitä ja syysuhteita, 
ohi vilahtavien hetkien tunnelmaa ja paikkojen atmosfääriä; en ehkä hallitse sitä, miten tarinan kaari nostetaan esiin taustasta....

Selektiivisessä herraporukassa pelataan ei suinkaan jotain hemmetin Teksasin pokeria vaan ollaan sen verran isänmaallisia, että pelattiin soköä, suorastaan kansallispeliä, kokoonnutaan porukalla miesviikonloppuun eli poikien reissuun purjehdusteemalla, otetaan neuvoa antavia reilummalla kädellä ja kuten asiaan kuuluu sitten painitaan kuin karhunpojat.  - Pojat on poikii....
Ylläoleva ei suinkaan "von oben hin"- asenteella, vaan ilkikurinen pilke silmänurkissa näin nyk. kahden keski-ikäisen ent. pojanviikaarin äitinä, yhden aikuisen pojanpojan isoäitinä sekä yhden ja ainoan ex-meneväisen miehen ja 
nyk. Kanssakulkijan puolisona loppupäätelmänä: kun menevä mies on mennyt,
hän ei välttämättä olekaan mennyttä miestä ;)
 
Kertojalle sattuu ja tapahtuu, ja hän on jo ammattinsakin puolesta sekä sosiaalisena henkilönä monessa mukana. On kohtaamisia, ristiäisiä ja hautajaispuheidenpitoa eli kroppakeikkaa, on turinointia ja filosofointia pullonkerääjä Bladhin kanssa, uudellentapaamisia nuoruudenystävän ja perheensä tiimoilta, pahojen henkien häätöä, kodinsiunausta, harrasteteatterissa mukanaoloa, on monitoimimies nuohooja-muusikantti Ismo Räty, valtakunnallinen Lucia-neiti ehdokas Mickis eli Michela Bäck, eroseminaariin sankariamme innolla peräävä ja piikittelevä ex-vaimo Laura ja vekkuli muurari Tegelman, joka tekee minkä voi eikä perintätoimiston palveluja tarvitse etc. Hengästyttävääkö?
 
Näistä saattaisi helposti koostua monenkirjava kaleidoskooppi, mutta Liukkonenpa pitää kiintoisan ja originellin henkilögalleriansa sievästi ruodussa lukijaansa sekopäiseksi vilinässä saattamatta. Kirjaimellisestikin hän marssittaa näyttämölle laajan kaartin, mutta tässä tapauksessa ja tämän ohjaajan käsissä roolituksesta ja kokonaisuudesta muodostuu varsin onnistunut ja eloisa kokemus.
 
Juonenkulun ja itse rakkaustarinan painoarvon suhdekuvioineen jätän lukijan arvioitavaksi, sillä minulle se - siis rakkaustarina - ei ollut tämän teoksen 
The Thing. Onko läheisyyttä ilman sitoumuksia, mitä rakkaus on, jotain henkilökohtaisesti uniikkiako vaiko vain Aleksis Kiven sanoin se surullisenkuuluisa virvatuli elon suolla, joka houkuttelee meitä petolliseen pyyntiin?

- Vuoden kierto oli saanut hyvän otteen minuun ja kuljetti minua eteenpäin vääjäämättömällä voimallaan. Ajan kulku tuntu sellaiselta kuin olisin istunut vuoristoradan vaunussa sekä menosuuntaan. Ihminen kuvittelee, että hän hallitsee ajan. Että hänellä on menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus.
Että nykyhetken näkökulmasta hän tarkkailee elämäänsä vuoron perään menneisyyteen, nykyhetkeen ja tulevaisuuteen katsellen. Hän tuntee mielihyvää siitä, että hän hallitsee ajan ja elämän kierron. Mutta hallinnan tunne on pelkästään illuusio, valheellinen illuusio. Todellisuudessa hän ei hallitse mitään...
 
Liukkonen kirjoittaa sujuvaa ja tarkkasilmäisesti havainnoivaa tekstiä, jonka sävy on myönteinen, paikka paikoin satiirinenkin, mutta aina leppeästi myös kaupungin orginellit ihmisetkin yksilöinä  ymmärtäväisesti piirtäen. 
Hän kuvaa eloisasti  ja sielukkaasti myös pikkukaupungin miljöötä vanhoine kaupunginosineen ja jokivarsineen, eikä myöskään luontohavainnoinnin tarkkudessa ole moitteen sijaa. 
Humaani ja iloinen yllätys; myönteinen, ei ryppyotsainen lokakuinen lukurupeama!

Sitoumuksitta ja suuremmitta spoilailuitta:

lauantai 10. lokakuuta 2020

Christian Rönnbacka: "Ruska" - ex Libris...

"Ruska" Christian Rönnbacka, Bazar Kustannus Oy, 2020, 286 s.
Christian Rönnbacka  (s.1969) on Keravalla asuva entinen poliisi, joka työskentelee nykyisin vakuutusetsivänä.  Vapaa-ajallaan hän harrastaa mm. riskiretkeilyä ja metsästystä. Rönnbackan suositut Antti Hautalehto -dekkarit 
ovat tulleet tunnetuiksi omaleimaisesta huumoristaan ja poliisityön asiantuntemuksesta. Ruska  on sarjan kahdeksas osa. Dekkareiden lisäksi Rönnbacka on julkaissut useita tietokirjoja. (Lievelehti)
 

                                                                  ©Nauska

 
"Porvoolaiskomisario Antti Hautalehto on suunnitellut jo pitkään vaellusretkeä Lappiin ystävänsä Larsin kanssa. Loma saa yllättävän käänteen, kun hänet määrätään työtehtäviin kaitsemaan kiinalaismiljardööriä seurueineen 
Pohjois-Suomen jylhissä maisemissa.
Kalastaessaan ja huuhtoessaan kultaa kiinalaisten kanssa Hautalehto ei osaa aavistaa, että ryhmää seuraa joukko palkkasotureita, jotka suunnittelevat kidnappausta. Hautalehto joutuu laittamaan peliin kaikki taitonsa selviytyäkseen hengissä karussa erämaassa raskaasti aseistettu vihollinen kintereillään." (Takakansi)
 
 
Rönnbackan ja Hautalehdon parissa on aika aina kulunut rattoisasti, viimeksi Rakennus 31 :n saloja selvitellessä, sillä kyseiset herrat ovat päkittämätönta ja humoreskia, mutta myös asiallista seuraa. Ja tästä se, kuten Antti vielä luulee, rentouttava ja voimaannuttava lomareissu lähtee:
 
- Antti hiippaili asuntoon ja nosti rinkan selästään varoen herättämästä olohuoneen sohvalla torkkuvaa iäkästä mustaa rottweileria. Remus raotti hieman silmänluomiaan, mutta koska Antin tulon ei liittynyt kauppakassin rapinaa tai jääkaapinoven narahdusta, se vain venytteli vähän ja jatkoi koiranuntaan.
- Antti pani rinkan nojaamaan olohuoneen lipastoa vasten Leenan punaisen matkalaukun viereen. Remus raotti hieman epäluuloisena silmänluomiaan.
Se vaistosi jotain poikkeuksellista olevan meneillään, koska harvemmin se näki isäntänsä hääräämässä noin innokkaana jonkin omituiselle haisevan kapistuksen parissa. 

- Remus oli oikeassa. Kohta se vietäisiin Leenan vanhempien luokse hoitoon isäntäväen matkojen ajaksi. Leenalla oli alkamassa viikon mittainen terveysalan seminaari Wienissä, ja Antti oli lähdössä vaeltamaan. Mieluiten hän olisi lähtenyt sinne Leenan kanssa, sillä heillä oli meneillään loppukesänä alkanut ikävä kierre, joka viikko viikolta vain paheni. He olivat kumpikin tehneet jo pitkään liikaa töitä, ja yhteisen ajan puutteesta johtuva kireys oli aluksi ilmennyt väsymyksenä, turhautumisena ja toisen huomioimattomuutena ja muuttunut sitten riidoiksi ja omiin oloihin vetäytymiseksi. Kyllä sitä ruuhkaa vuosiin syntyi ilman lapsiakin. Antin työ tutkinnanjohtajana Porvoon poliisilaitoksessa ja Leenan työ lääkärikeskuksessa vaativat heiltä molemmilta melkoista venymistä.

Niinpä, ne kuuluisat kiiruiset vuodet... Joiden vieriessä omankin auton nokka useimmiten lomilla osoitti joko susirajan paremmalle puolelle pohjoiseen tahi talviseen hengenvetoon tuhansia kilometreja eteläänpäin, riittävästi välimatkaa ja totaalinen maisemanvaihdos oli saatava jaksaakseen...

Tämän teoksen ylimääräinen bonus oli ilman muuta päästä  ihan liian pitkästä aikaa edes verbaalitasolla mukaan ruskamatkalle valtelemaan uudelleen Lemmenjoelle ja nyt viimeisten kullanhuuhtojien ratevaan seuraan, istumaan mukavasti jokiveneen kyydissä maisemia ihaillen  tai rannalta tammukoita narraillen. Muutama kultahippukin jääpi kiiltelemään vaskoolin pohjalle...

Paitsi itse poliisityön, niin lukemani mukaan myös kullanhuuhdonnan tuntemus takaavat Rönnbackan asiantuntevan ja revittelemätön tavan tuottaa tekstiä, joka miellyttää suuresti! Hän kuljettaa varmakätisesti juontaan kiirehtimättä, mutta sujuvasti ja henkilöitään, etenkin Hautalehtoa riittävästi ominaispiirtein varustaen ja taustoittaen. Hurtista huumorista tai veljellisestä vinoilusta hyvässä porukkahengessä ei myöskään ole puutten sijaa. Varsin mukavaa ja rentouttavaa viikonloppuseuraa sekä tasalaatuista luettavaa! 
Yhdeksäs Antti Hautalahti  -dekkari nimeltään Tulen aika ilmestyy iloksemme ensi vuonna.
 
Lukuhaluja herättävän, kauniin  kannen suunnittelu: 
 
Kuinka selkosilla viihtyi Oksan hyllyltä blogin MarikaOksa selviää klikkaamalla:)
 

Lemmenjoella  lokakuussa lompsotteli:

tiistai 6. lokakuuta 2020

Makeasti oravainen makaa...

sammalvuoteessansa... Niinpä teki tämäkin tyttö kuusiviikkoisen ruoka- ja varusteluruljanssin tultua onnellisesti loppuusaatetuksi, pakastetuksi, ja ensimmäisen täyskuorman löydettyä paikkansa mökillä. 
Leppeillä ja kiirettömillä löylyillä hämärässä humisevine kiukaineen ja tulen hehkuineen oli oma armastava osuutensa siinä, että huikeat 11:n tunnin megaunoset vaivuttivat pienen ahertajan Nukkumatin turvallisille käsivarsille, totaaliseen lepotilaan, Ei huono;)
 

 
 
 
Tulopäivän lomaskeli helli peräti 15:a asteen lämmöllä, tuulettomuudella ja rauhaisasti perhosten lailla maahan liihottelevilla kultalehdillä sekä hyvää tekevällä ja eheyttävällä hiljaisuudella, mitä nyt muutamat Hitchckokin  lintuja uhmaavat ja haastavat, taivaata tummentavat  ja äänekkäästi kalkattavat, massiiviset hanhilaumat karkottivat sen hetkiseksi, kunnes uljaasti ja äänettömästi liitävä joutsenkolmikko maisemiin  rauhan palautti.

 
Lauantaina alkavan jahtikauden lähtölaukauksen teemaan toivottavasti liittyen kuvajalla ei suinkaan kuitenkaan ole ase käsissä, - tällä kertaa...




 
Lomaselta huomenissa paluu maalikyliin, sitten vielä pientä loppuhiontaa ja täydennystä, kunnes perjantaina Kanssakulkija starttaa rupeamaksi kauas kavalasta maailmasta Kuopuksen kanssa mökkiä lämpimänä pitämään, 
reippaasti porukkansa kera ulkoilemaan, ja mikäli vanhat merkit paikkansa pitävät, yhdessä miehissä myös maailmaa parantamaan, jengoilleen saattamaan. Mainiota!

 
Luontoäidin sylillä on uskomattoman tehokas ja eheyttävä paluttava voima aina vaan: pään hälinä hiljenee, kierrokset laskevat ja aatokset seestyvät ja tasaantuvat raiteilleen.  Hiljaisuuden ja ympäröivän kauneuden, totaalisen rauhan voima...
 
Ei mistään voi löytää niin hiljaista ja tyventä rauhan satamaa kuin omasta sielustaan. - Marcus Aurelius 
 
Antoisa ja leppoisa lomanen vanhojen hirsien turinointia kuunnellen, yhdessäolosta nauttien ja luontoa havainnoiden alkaa olla takana ja  vuotuinen omaloma eli minä-ite aika edessä, josta tiedän jo paljon nauttivani, mutta tietty vain sillä reunaehdolla, että se on määräaikaista.
 
Menin rannalle. Puhuin kiville ja kylmässä tuulessa väräjöiville lehdille koska oli syksy. Puhuin myös kivien ja kaarnojen ja sammalten samoajille: hyönteisille. Puhuin linnuille ja levottomalle tai tyvenelle merelle, puhuin auringolle.
Ja koko ajan tuntui kuin ihminen kuuntelisi. - Leif Färding 

Pitemmittä höpinoittä: