Pekka Hiltunen: "Syvyys" - ex Libris...

"Syvyys", Pekka Hiltunen WSOY, 2019, 374 s.

"Pekka Hiltunen  (s. 1966) on Oulusta kotoisin oleva kirjailija ja toimittaja,
jonka Studio-trillereita luetaan jo kuudella kielellä. Sarjan aloittanut
Vilpittömästi sinun on Suomen palkituin dekkari: se voitti Vuoden Johtolangan parhaana jännityskirjana, sai kolme muuta tunnustusta ja lisäksi kolme ehdokkuutta merkittäviin palkintoihin. Toisen romaanin Sysipimeä  suuri kirjakauppaketju Britanniassa valitsi viime vuosien parhaiden jännityskirjojen listalleen Gillian Flynnin ja Jo Nesbøn teosten kanssa." (Lievelehti)

                                                            ©Pertti Nisonen

Juuri kun suomalainen graafikko Lia Pajala tuntee elämänsä Lontoossa ja
Level-lehden töissä olevan vakiintumassa, kaikki muuttuu. Hänen ystävänsä
Mari johtaa kaupungissa kulissien takana salaperäistä Studiota, ja nyt Mari haluaa tuoda Euroopan isyrjäseuduilta Lontooseen joukon hengenvaaraa pakenevia miehiä. Mutta Mari ei kerro Lialle näiden kokemasta uhasta koko totuutta.
Kuka on tulokkaita jäljittävä ammattitappaja, joka käyttää aseenaan hakkua? Miksi yksi pakolaisista on vanha herrasmies, joka nuuskii ympäristöä ja muita ihmisiä erikoisella, tarkalla hajuaistillaan? Lian on pakko ryhtyä toimiin itsenäisesti auttaakseen Maria ja ratkoakseen omia sekä Levelin vaikeuksia. Ne johtavat hänet ja muita Studion huippuammattilaisia niin Lontoon erikoisemmalle asuiseudulle kuin Britannian politiikaan juonitteluin." (Takakansi)

Saadakseni ensikosketuksen Pekka Hiltusen tuotantoon hyppäsin rohkeasti keskelle sarjaa ja pitkästä aikaa kotimaisen dekkarikirjallisuuden pariin.
Teoksen osat: Taivaalta putoava ihminen, Tuonpuoleisen tuoksu ja
Maailman ääri. Jätetän varsinaiset  juonenkoukerot lukijan itsensä löydettäväksi ja lähdetäänpä sen sijaan liikkeelle maailman ääriltä eli  poiketaan Espanjan Extremaduraan, juurille, joista tapahtumaketju kaivosten syövereistä kolahtaa liikkeelle:

- Extremadura, maailman ääri, hän ajatteli. Aikoinaan tämä oli eurooppalaisille tunnetun maailman raja. Nyt tämä on näille ihmisille heidän tuntemansa maailman raja, joka erottaa heidät vauraudesta ja turvasta.

- Extremaduralla oli Espanjassa mainetta konkistadorien kotiseutuna: satoja vuosia sitten täältä oli lähtenyt kaukomaille tuntemattomien alueiden valloittajia. "Sitä samaahan ne afrikkalaiset työläiset oikeastaan ovat täällä tekemässä, nykyajan löytöretkeilyä itselleen vieraissa ja pelottavissa paikoissa", hän sanoi. "Mutta heitä ei pidetä urhoollisina selviytyjinä."

-  "Niin pieni kylä, ettei sillä ole edes omaa nimeä", Lia sanoi. "Eikä sen nykyisiä asukkaitakaan ole olemassa", Pikkuveli totesi. "Ei heitä ole pantu mihinkään kirjoihin ja luetteloihin, eivätkä he virallisesti asu täällä. He eivät käy kaupoissa - yhtiö tuo heille ruokaa. Jos joku tarvitsee lääkäriä, yhtiö kyyditsee tohtorille,
joka hoitaa vaivat pimeästi. Eivät he käy muualla kuin kaivoksessa. Harva tässä maakunnassa edes näkee heitä." 

Teos on kuin keskelle pitopöytää kauniisti aseteltu, houkuttelevan värikäs ja hyvällä maulla koottu salaattikulhollinen henkilöiden menneisyyden traumoilla ja historialla sekä toimintamotiiveilla pohjustettuna, ajankohtaisilla Eurooppaan kohdentuvalla maahanmuutolla, ihmisten orjamaisella hyväksikäytöllä ja voitontavoittelulla sekä poliittisella populismilla höystettynä.

Henkilögalleria on kiintoisasti koottu, joskaan hahmoihin - miinus itselleni tutunomaiseen tapaan ympäristöään nuuhkimalla hahmottavaan ja lukevaan  Gustavoon & ei toisaiseksi omaksumaani malliin patsaiden kanssa kotoisasti rupattelevaan ja niihin ajatuksiaan reflektoivaan Liaan - en onnistunut solmimaan toivotunlaista lukukontaktia, mutta kuitenkin  kiinnostavan toisenlaiseen elämän- ja toimintaympäristöön pystyen hyvin ymmärtämään sarjan saavuttaman suuren suosion. Ja jos olisin nuorempi enkä mainion Keko Salatan sanoin likemmä  Vanha  (klik) saattaisin hyvinkin innolla Marin ja Lian tapaan aktiivisesti maailmanparantajan tärkeää ja haasteellista viittaa  harteilleni sovitella!

-  "Joku psykologi voisi olla sitä mieltä, että patsaille puhuva ihminen haluaa välttää kontakteja eläviin ihmisiin, Benjo sanoi. "Tai että kun patsaat eivät koskaan väitä vastaan, ihminen voi hakea niiltä hyväksyntää. jota ei tunne saavansa muualta." "Onko tuo parasta, mihin pystyt. Sigmund?", Lia kysyi teesekennellen närkästynyttä vaikka hän oli todellisuudessa hiukan vaikuttunut.
"Minä sanon, että patsaat ovat hyviä juttukavereita, koska ne muistuttavat ihmisiä kunniasta ja hyvistä teoista", Benjo totesi. "Patsaita pystytetään vain ihmisistä, jotka ovat saavuttaneet suuria. Niin meidän pitäisi voida ajatella jokaisesta. 
Että oikeastaan kaikki voivat tehdä jotain kunniakasta. Suurin osa ihmisistä ei milloinkaan saavuta mitään erityistä. Mutta kuinka eri tavoin sitä suhtautuu muihin, että jos ajattelee että heistä on siihen...

Hiltusen kirjoitustyylissä on persoonallista otetta ja kerronta on pakotteetonta. Kiva ja positiivinen lukukomemus!

-  On asioita, jotka on haudattu niin syvälle, että niihin ei koskaan ulotu valo, niitä ei kenties koskaan saa sisältään ylös ja ulos... 

Kiintoisa kysymys kuuluu: onko se aina ja kaikissa tapauksissa edes tarpeellistakaan?

Aprikoi: