keskiviikko 30. joulukuuta 2020

Tervemenoa 2020 & tervetuloa 2021...

 

Kulunut vuosi on ollut pitkälti näköalaton, epätodellinen ja kädet sidottuina kuljettu, yhdellä sanalla valju, mutta se on sisältänyt myös pieniä, kimmeltäviä tarkkaan talteen poimittuja ilonpisaroita ja kehrännyt lisää suhteellisuudentajua, kerryttänyt resilienssiä ja kasvattanut kokemuslisää...
 
Voimavaroja ovat suoneet paitsi harvat, pikaiset perhetapaamiset myös luontoäidin koskaan pettämätön syli ja määrätietoinen huumorinkukan  (teho-)viljely.
 
-  Sielussa ei voi olla sateenkaarta, jos silmissä ei ole kyyneleitä. 
Tuntematon intiaaniheimo
 
Tervemenoa 2020...




"Emme koskaan voi paeta todellisuutta liihottelemalla unelmissa ja utopioissa. Mutta voimme antaa utopioiden johtaa toimintaamme tässä hetkessä. Ja voimme pala palalta muuttaa todellisuutta niin että se lähenee utopioita." - Olof Palme 
 
 
Tervetuloa 2021


 
 
Tulevasta vuodesta emme tiedä, mutta toivon:
-  Olkoon se yllä olevan kuvan mukaisesti selkeämpi, värikkäämpi ja positiivisesti tapahtumarikkaampi. 
- Koska toiminnan- ja valinnanvapauden kaipuu on suuri ,niin suokoon se meille tilaa hengittää vapaammin, tavata väljemmin ja useammin  rakkaitamme ja läheisiämme, luoda ja toteuttaa suunnitelmiamme.
-  Pitäköön se meidät terveinä ja suojassa sekä auttakoon se meitä löytämään uudelleen kuplivan elämänilomme, tiedonhalumme ja uteliaisuutemme kaiken olevaisen suhteen.
 
Uuteen vuoteen sopii hyräillen keinahdella näiden sävelten tahdittamana: laulajana Astrud Gilberto,  Luiz Bonfán  mukaansa houkutteleva kappale:  Manhã de Carnaval:)

 
Toivotan parempaa, valoisampaa  ja armollisempaa uutta vuotta 2021 kaikille blogikavereilleni,  lukijoilleni ja sivuillani piipahteleville! Lämmin kiitos kaikille teille mieltälämmittävin kommentein ilahduttaneille!
 
Aamua väistyköön yö:

sunnuntai 27. joulukuuta 2020

Lars Kepler: "Peilimies / Spegelmannen" - ex Libris...

"Peilimies", Lars Kepler,  Kustannusosakeyhtiö Tammi, 2020, 549 s., suomentaneet Kari Koski ja Anu Heino.

"Nimimerkki Lars Keplerin takana on ruotsalainen kirjailijapariskunta 
Alexander Ahndoril (s. 1967) ja Alexandra Coelho Ahndoril (s. 1966). 
Heidän saumaton yhteistyönsä Lars Keplerinä alkoi rakkaudesta jännityskirjallisuuteen ja -elokuviin. Sittemmin Joona Linna -sarja on lunastanut paikkansa pohjoismaisen kirjallisuuden eturivissä. Kansainväliseksi ilmiöksi noussut sarja on myynyt maailmalla 12 miljoonaa kappaletta ja sitä on käännetty 40 kielelle." (Lievelehti)

                                                            ©Thorn Ullberg

"Nuori nainen katoaa matkalla kotiin koulusta. Viisi vuotta myöhemmin hänet löydetään murhattuna leikkipuistosta keskeltä Tukholmaa. Komisario Joona Linna onnistuu jäljittämään silminnäkijän valvontakameroiden avulla, mutta tämä on psyykkisesti sairas eikä muista mitään tapahtumista. Joonalle ei jää muuta vaihtoehtoa kuin kääntyä hypnotisoija Erik Maria Barkin puoleen." (Takakansi)

Tämän mutkain suoristamista harrastavan, itsepintaisen ja sympaattisen änkyrän, Joona Linnan seurassa on tullut taperrettua sitten vuoden 2015, Vainoojan  ja edellisen Kaniininmetsästäjän, 2017 jokukin  mielenkiintoinen rupeama, ja myös tässä uusimmassa, jossa  rekan renkaat kirskuvat ja sora pöllyää:

- Tekijä on ajanut rekalla, jonka rekisterikilvet oli varastettu, eikä ajoneuvoa voitu koskaan jäljittää, vaikka kävelytien viereiseltä maakaistaleelta oli otettu renkaanjäljet ja kuljettajasta oli tehty tunnistuskuva luokkatoverin todistajanlausunnon perusteella. 
Poliisi, yleisö ja tiedotusvälineet toimivat tavattoman aktiivisesti, mutta lopulta hiljeni. Kukaan ei uskonut enää Jenny Lindin olevan elossa.
 
Hyvisten piiristä löytyy myös Joonassa ristiriitaisia tunteita herättävä kollega Margot Silverman.

- Carlos Eliasson joutui jäämään eläkkeelle, koska otti täyden vastuun Joona Linnan edellisenä vuonna Alankomaissa tekemästä operaatiosta. Hän pelasti Joonan syytteeltä väittämällä, että oli henkilökohtaisesti antanut luvat iskun joka vaiheeseen.
Keskusrikospoliisin uudeksi päälliköksi nimitettiin Margot Silverman, joka oli aikaisemmin työskennellyt komisaariona ja jonka isä oli ollut lääninpoliisimestari.

Kävellessään pitkin käytävää Joona riisuu takin ja laskostaa sen käsivarrelleen. Päällikön ovi on auki, mutta Joona koputtaa silti ennen kuin astuu sisään ja pysähtyy. Margot Silverman ei ole huomaavinaankaan häntä. Sormet liikkuvat tietokoneen näppämistöllä. Oikean käden kynnet on lakattu epätasaisesti. 
Hänen ihonsa on vaalea, ja nenälle on ripoteltu kiukkuisia pisamia, silmänaluset ovat tummat ja turvonneet, ja vaalea tukka on leteillä.

Dekkarin  teema ei sinänsä yllätä -  paitsi sisältö hivenen raakuudellaan, 
joka alkaa meikätytölle hipoa tappilukemia. Jo teema sinänsä on toki vastenmielinen lapsista ja naisten kaltoinkohtelustakin kun on kyse, mutta parempi nostaa kissa pöydälle kuin sulloa se  jatkamaan mouruamistaan pöydän alle.
 
Kepler käsittelee aihepiiriänsä selkeästi ja kiihkottomasti. Hän ymppää juonenversoksi myös kiintoisasti psykologista virettä, mielenterveyttä ja traumojen kohtaamista; sitä, mitä ihminen muistaa ja minkä painaa niin syvälle, että jopa hypnoosissa sen esillekaivaminen jopa itse Erik Maria Barkille tuottaa suuria vaikeuksia.  Ihmisen mieli kaikkinensa, mustine aukkoinensa  on mysteerinen epeli...
 
Loppusanoissaan Kepler toteaa: "Peilimies on romaani, jonka on tarkoitus olla viihdettä, mutta  rikoskirjallisuus voi toimia myös keskustelun herättäjänä meistä ihmisistä ja ajasta, jossa elämme.
Hän lyö pöytään pysäyttävät luvut naisista, jotka altistuvat seksuaaliselle väkivallalle ympäri maailmaa." Yksikin tapaus on mielestäni liikaa...

Peilimies on tuttua ja taattua,  verbaalisesti sujuvaa ja mukavasti lyhyehköin lausein kulkevaa Joona Linnaa. Teos oli onnen omiaan joulun jälkeisen ähkypuhkun torjuntaan sekä vallitsevaan verkkaiseen oloon kuljettaen lukijaansa Keplermäisiä polveilevia polkuja kohti kekseliästä loppuratkaisuaan, joka jättää oven raolleen jatko-osalle.

 - Kun käännät selkäsi peilille, kuvajainen kääntää selkänsä sinulle. Vai kääntääkö?

Niinpä:

keskiviikko 23. joulukuuta 2020

Jo joutavi joulun tulla...

vaikka näistä talvisista, kauniilla lumikuorrutuksella sokeroiduista maisemista ei kelillisesti eikä maantieteellisesti kuluvanan vuonna ole ollut niin pienintä tietoakaan... 




niin vaihdetaanpa näkökulmaa, sillä tästäpä Eino Leinon sanoin on:

Mitä on nää tuoksut mun ympärilläin?
Mitä on tämä hiljaisuus?
Mitä tietävi rauha mun sydämessäin,
tää suuri ja outo ja uus?

Minä kuulen, kuink’ kukkaset kasvavat
ja metsässä puhuvat puut.
Minä luulen, nyt kypsyvät unelmat
ja toivot ja tou’ot muut.

Kaikk’ on niin hiljaa mun ympärilläin,
kaikk’ on niin hellää ja hyvää.
Kukat suuret mun aukeevat sydämessäin
ja tuoksuvat rauhaa syvää.



Kaikki virtaa poispäin. Kaikki virtaa pois.
Kun saavumme tähän hetkeen
pysähdymme, ja katso:
kaikki virtaa tähän hetkeen. Mikään ei pois.
Joen pintaan heijastuu
kaikki. Puut ja pylväät, vuodet, kasvot
kaikki rakkaus
tämän hetken. Ja runsaat silmut, kevään suuri valo.
-Lassi Nummi, 1999

 


 
Kaiken tämän alla meitä odottaa uusi kevät, lisääntyvä valo ja toivottavasti armollisempi vuosi 2021. Sitä kuvatkoon näiden moninaisten pienten valotuikkeiden, ilonpisaroiden - olleiden ja tulevien - muodossa toiveikkaasti pihallemme rakennettu lipputankokuusi:



 
Kaikille lukijoilleni toivotan sydämestäni omanoloista,  hyvänmielen jouluaikaa; luodaan uusia  kultaisia muistoja, jotka kantavat meitä kohti tulevia aikoja!
 
Rauhaa & Rakkautta:

tiistai 22. joulukuuta 2020

Mohlin & Nyström: "Viimeinen elämä/Det sista livet" - ex Libris...

"Viimeinen elämä", Mohlin &Nyström, Bazar Kustannus Oy, 2020, 523 s., suomentanut Jänis Louhivuori.

"Peter Mohlin (kuvassa vas.)  &: Peter Nyström kasvoivat yhdessä ruotsalaisessa pikkukaupungissa ja loivat ensimmäisen rikosromaaninsa kymmenvuotiaina. Työskenneltyään usean vuoden ajan elokuva- ja teatterikäsikirjoittamisen, ohjaamisen ja toimitustyön parissa kaksikko päätti jatkaa siitä, mihin he kouluaikoina jäivät, ja kirjoittaa uuden rikosromaanin." (Lievelehti)


                                                         ©Liam Karlsson

"Ruotsalais-amerikkalainen FBI-agentti John Adderley herää sairaalasängystä Baltimoressa kiitollisena siitä, että on vielä elossa. Muutaman sängyn päässä makaa mies, joka vain 24 tuntia aiemmin painoi aseen piipun hänen päähänsä.

Kymmenen vuotta aiemmin Karlstadissa Etelä-Ruotsissa Heimer Bjurwall huomaa tyttärensä kadonneen. Teini-ikäinen muoti-imperiumin tuleva perijätär Emelie ilmoitetaan kidnapatuksi, ja köyhästä lähiöstä kotoisin oleva teinipoika pidätetään rikoksesta epäiltynä. Emelien ruumista ei kuitenkaan koskaan löydetä, ja tutkinta lakkautetaan tuloksettomana.

Todistajansuojeluohjelmassa Karlstadiin lähetetty Adderley saa Emelien ratkaisemattoman tapauksen työpöydälleen. Avatessaan tutkinnan uudelleen hän käynnistää tietämättään ketjureaktion, joka uhkaa tuoda hänen menneisyytensä Atlantin toiselta puolelta Ruotsiin.

Viimeinen elämä aloittaa dekkarisarjan, jonka päähenkilö on FBI-agentti 
John Adderley. Traumojensa kanssa painiva, toiselle puolelle valtamerta väkisin sysätty Adderley on persoonallinen lisäys nordic noirin henkilögalleriaan." (Takakansi)


Tämä aisapari vaikutti mielenkiintoinen tulokkaalta laajalle ja tasokkaalle skandidekkaririntamalle todistajansuojeluohjelman myötä Ruotsiin palaavine, peitetehtävissä olleine FBI-agentteineen ja selvittämättömine kotimaansa murhineen, johon hänellä on tietty henkikökohtainen kytkös...

Sairaalasängyssä revohkan jälkeen viekutusten  kiltisti pötköttävän Johnin ja Abaezen eli  Trevorin, joka pelasti sekä Johnin hengen että egon, mietteitä:

Baltimore 2019:  - Brodwick, eli James E. Brodwick. FBI:n Baltimoren paikallistoimiston päällikkö. Siinä tapauksessa John oli arvannut oikein. 
Abaeze oli soluttautuja kuten hänkin. Mutta miksei hänelle oltu kerrottu, 
että Garnirun verkostossa oli toinenkin myyrä? 
Tämä ei ollut kuitenkaan oikea hetki ryhtyä esittämään herkkähipiäistä.
Ilman Abaezea kaikki olisi päättynyt toisin. Abaeze oli pitänyt päänsä kasassa ja keksinyt ratkaisun. Mitä apua Johnista oli ollut? Ei paskan vertaa.
Hän oli lamaantunut eikä ollut pystynyt liikkumaan.

Heimer, ei unelmavävypoika, vaan kotoileva arkkitehti  & Sissela, AckWeen toimitusjohtaja: -  Heimer ei unohtaisi koskaan ensimmäistä illallista matkan jälkeen, kun he olivat kertoneet Sisselan vanhemmille tulevasta lapsesta ja avioliitostaan. Sissela oli pitänyt Heimeriä kädestä pöydän alla ja puristanut sitä lujemmin, mitä enemmän isä oli raivonnut. Heimer oli edelleen varma, 
että Sissela oli päättänyt pitää Emelien pikemmin isänsä kiusaksi kuin että olisi oikeasti halunnut niin varhain äidiksi.
 
John Adderley kuuluu niihin intressantteihin miehiin ja tutkijoihin, joilla on
ns. camel bootsit jalassaan  eli ei aina niin ortodoksisten  omien  polkujensa tallaajoihin, ja se tekee hänesta mielenkiintoisen joskin myös aiheuttaa konflikteja esimiesportaassa.  John saakin tutkinnan eriyttämisen yhteydessä parikseen ja "päällystakikseen" mieluisaksi osoittautuvan Mona Ejdewikin valtiollisesta rikospoliisista myös syystä, että Johnia kohtaan on olemassa uhka.
 
Mona:  - Hän (John) oli mieltynyt tuohon naiseen ja piti tätä pikemmin työparina kuin esimiehenään, mikä oli hyvä merkki. Mona oli tarkkanäköinen ja suora ihminen - eikä märehtinyt pikkuasioita, joihin ei kannattanut uhrata aikaa. 
Sen lisäksi hänellä näytti olevan huumorintajua.

John & äidinrakkaus:  - John makasi taas hotellin kolmannen kerroksen sängyssä. Hän oli lojunut siinä kohta tunnin. Äiti oli maailmanluokan manipuloija, hän kyllä käsitti sen. Oli mestarillinen veto ottaa esiin syyllistämiskortti kahdeksanvuotiaaasta tytöstä, joka saattoi joutua varttumaan ilman vankilaan joutuvaa isäänsä.
Hän oli kuvitellut olevansa velkaa. Että hänen velvollisuutensa oli auttaa Billyä ja äitiä. Mutta se oli sontaa. Hän oli ollut kahdeksanvuotias, kun isä oli raahannut hänet mukanaan New Yorkiin. Se ei ollut hänen oma päätöksensä, eikä hänen tarvinnut vastata siitä.
 
Kaksikon kerronta kulkee vaivattomanoloisesti ja juonta juoheasti kuljettaen aina nohevaa loppuratkaisua myöten. Adderleyn toiminnallisista ansioista ja taidoista saa lukija hyvän käsityksen, mutta hänen persoonansa jää tässä sarjan ykkösessä vielä  hivenen valjuhkoksi ja sille on tilaa rehevöityä ja kehittyä.
Sen sijaan Helmerin ja Sisselin keskinäiset valtasuhteen ja tilanteiden haltuunotto kuin myös Emelien ja muiden asianosaisten  persoonainpiirto tulevat silmien eteen kelpo tavalla loihdituiksi.

Summa summarum: selväsanainen ja -järkinen riittävällä riennolla ja sanainkäytöllä varustettu dekkariuutuus, joka sai arjen kotavseksi siirtymään par'laakia pakkia sekä lupaa hyvää sarjan jatkolle. Näppärä tuttavuus!
 
 Trävligt att träffas:

perjantai 18. joulukuuta 2020

Stéphane Garnier: "Elä kuin kissa/Agit et penser comme un chat" - ex Libris...

"Elä kuin kissa", Stéphane Garnier, Tammi, 2020, 141 s., 
suomennos Kira Poutanen.

Stéphane Garnier  (s. 4.8.1974), Lyon, Ranska. Koulutus: ESRA-ISTS- Sup'Inphograph Paris. (Wikipedia)     


                                                           ©Julia Beaumet
 


"Murehtiiko kissa eläkepäiviään? Ei.Tarttuuko kissa työhön, jota se ei tahdo tehdä? Ei ikinä.Onko kissalla tapana säntäillä pää viidentenä jalkana, 
jos sitä ennemminkin huvittaa istuskella ikkunalla katselemassa ulos? Tuskinpa.
Elämällä kissoiksi…… hälvennät stressiä ja kaikenlaista mielipahaa.
 
Kissa tuntee arvonsa. Se on tyyni ja tarkkaavainen, karismaattinen, elegantti, älykäs ja ylpeä. Se rakastaa itseään kuonosta hännänpäähän. Se on todella oivaltanut, miten elämää kuuluu elää. Elä kuin kissa kehottaa meitäkin nauttimaan elämästämme. Sen miettimisen arvoisten filosofisten ajatusten päähenkilö on kissa – todellinen esikuva ja mentorisi henkilökohtaisen kehityksesi polulla." (Kustantaja)


 

Yleensä minkäänlaiset self-help -henkiset teokset eivät herätä kovinkaan suuria riemunilmaisuja minussa. Poikkeus näkyy vahvistavan säännön. 
Jokin aika sitten oli blogimaailmassa pohdiskelua kansikuvien merkityksestä, 
ja tässä tapauksessa kansikuva  teksteineen puri: 1) Elä kuin kissa; tarkoittaen??, 
2) Kannen leikkisä ja hyväntuulinen piirroskuva ja rauhallinen värimaailma  sekä 3) adjektiivilitania: vapaa, sitkeä utelias, itsevarma, tyylikäs, karismaattinen, maltillinen, itsenäinen ja hienostunut. Kellepä  ei kelpaisi... 
Hyväksi lopuksi löytyy vielä hauska testi, jolla voit testata ikioman kissapitoisuutesi.

Teos on omistettu kirjailijan kissalle, Ziggylle. Se on jaettu lyhyisiin lukuihin, 
jotka osin kuvaavat kissan päivänkulkua ja osin sen ominaisuuksia sekä väliin on siroteltu teemalla Ajattelemisen aihetta... jonkun tunnetun henkilön sitaatti kissakuvalla varustettuna.

- Kissojen elämänfilosofia tuntuu kiteytyvän muutamaan sanaan: syö, leiki, nuku, pidä huoli omasta hyvinvoinnistasi, tee mitä haluat. Sekin on paljon verrattuna meihin! Mutta on kissojen elämässä muutakin. Kissojen terveelliset elämäntavat takaavat stressittömän elämän, onhan kissojen päämäärä voida hyvin.

Ajattelemisen aihetta: 
- Kissat, naiset ja suurrikolliset edustavat saavuttamatonta ideaalia, heillä kaikilla on kyky rakastaa itseään, ja juuri se tekee heistä vastustamattomia. 
Sigmund Freud
- Koirien ja kissojen välinen ero. Koirat ajattelevat: he ruokkivat ja suojelevat minua, he ovat varmasti jumalia. Kissat ajattelevat: he ruokkivat ja suojelevat minua, minä olen varmasti jumala. Ira Lewis
- Kissojen ei tarvitse elää leijonien lakien mukaan. Spinoza
- Kissa on kuin pasta-annos, se nostetaan lopulta aina pöydälle. Philippe Geluck
 
 
 
 
Kuvan kaunotar tassutteli pihavahtinamme makupalapalkalla Kreikan Sivotassa 
v. 2018.  Kissat ovat olleet osa lapsuuden- ja nuoruudenmaailmaani. 
Ihailen niitä edelleen esteettisen notkeutensa ja itsenäisyytensä vuoksi.  
Kissoilla on aivan erityinen tapa katsella ihmisrotua "von oben hin" -asenteella. 
 
Eipä silti, sortuvat nekin virhearviointiin tai ehkä kyse on kohteen haastamisesta, sillä kun  puolisoina kissoja tapamme, eivät ne suinkaan hyppää minun syliini vaan kietoutuvat vaivihkaa kerälle Kanssakulkijan sykkyyn.
Kanssakulkijan, jonka mielestä kissat kelpaavat vain ravunsyöteiksi tai rukkasnahoiksi. No, siinä on myös sellaista miehistä vanhanaikaisen kasvatuksen juurruttamaa machoviritettä, sillä sisäistetty eläinrakkaus lienee ominaisuutena  aika kokonaisvaltainen on-off -piirre ihmisessä... (Omakohtaisesti miinus ampparit - plus koissut, vaikka yksi pikinokka kehtasikin kerran näykkäistä palan istumalihaksesta...)

- Tuntuuko sinusta, että "muut" vievät kaiken tilan, että he kävelevät ylitsesi ja uhkaavat talloa sinut kokonaan jalkoihinsa?  Älä unohda kissojen neuvoa! 
Yritäpä astua kissan tassun päälle ja katso, miten se reagoi. Reaktion kuulee - ja kenties myös tuntee takuulla heti, kun kissa iskee kyntensä pohkeeseesi!
Älä anna "muiden" talloa varpaitasi. Heillä ei ole oikeutta ylittää rajojasi. 
Heillä on vain se tila, minkä olet heille antanut. Vain sinun hyväksyntäsi ja "suvaitsevaisuutesi" antaa heille mahdollisuuden kävellä ylitsesi.
 
Hauska ja kissanomistajan rakkaudella kirjoitettu eläväinen teos, kurkistus kissakaunotarten henkiseen ja fyysiseen maailmaan.  Lukutuokio, josta jää mukava ja hyväntuulinen lukufiilis, -  kissa vieköön! 
 
Kissat ovat antaneet aihetta moniin sanontoihin  kuten tähän sopivasti:
Oho, sano mummo kun kissalla pöytää pyyhki, vaihtelu virkistää, sano kissa kun mummolla pöytää pyyhki...

Tämä postaus puolestaan on omistettu Nelmalle & Sulolle, notkealle ja veikeälle kissakaksikolle sekä heidän isäntäväelleen Amigolle & Vierelläkulkijalle. Jälkimmäisille toivotan rentoa ja palauttavaa joululomaa  lukukauden viimeisten tenttien ollessa ohi:) Eläkää kuin kissat!

 

Vahvennoksia klikkaamalla löydät halutessasi lisätietoa ao. asiasta.

Kis-kis kippurahäntä :

maanantai 14. joulukuuta 2020

Kimmo Ohtonen: "Metsä elää" - ex Libris...

"Metsä elää", Kimmo Ohtonen, Docendo Oy, 2020, 255 s. 

Kimmo Ohtonen on Yleisradion toimittaja, käsikirjoittaja ja valokuvaaja,
joka on tunnettu useista luonto-ohjelmista. Viime vuosina hän on juontanut
mm. Ulos luontoon- ja Katoava Pohjola -ohjelmia. Hänet tunnetaan myös useista tempauksistaan luonnon puolesta. Vuonna 2012 Kimmo tempaisi Norppauinti-ohjelmassaan saimaannorpan puolesta uimalla Suomen suurimman järven päästä päähän." (Kustantaja, KARHU voimaeläin
 

                                                          ©Ilmari Fabritius

"Kimmon matkassa pääsemme seuraamaan aitiopaikalta lukuisten eri eläinlajien elämän tärkeimpiä hetkiä: teerien soidinmenoja, karhuparin lemmenpuuhia, saimaannorppaemon imetystä ja sudenpennun itsenäistymistä. Intiimejä kuvia taustoittavat runolliset ja informatiiviset tekstit, jotka syventävät kunkin eläinlajin tarinaa." (Kustantaja)

Kimmo Ohtonen on ollut  luontokirjailijoiden luottoluokitukseni kärkinimi tutustuttuani hänen tuotantoonsa  KARHU voimaeläin -teoksen  tiimoilta 2016
ja ihastuttuani ikihyviksi. Toiseen kertaan tiemme ristesivät seuraavana vuonna Metsäkansan tarinoiden  turinassa: laadulla on tekijänsä ja tässä tapauksessa hän on Kimmo Ohtonen. Näin luonnonystävänä lähdin siis avoimin ja odottavin mielin  yhteiselle taipaleelle metsän elämän pariin.
 
 

 
Kansikuvan susi on kiehtonut mielikuvitustani siitä pitäen, kun pikkutyttönä naapuritalossa asuessani useasti vierailin silloisessa Eläintieteen nyk.  Luonnontieteellisessä museossa  ihmettelemässä tätä koiramaista veijaria
ja tutkimassa sen saalitustavasta laadittuja piirroksia sekä kuuntelemassa lisäselvityksiä paikan vahtimestarilta (intendentiltä?).

Teos sisältää osat: Prologi: Mennyt maailma, OSA 1. KESÄ, OSA 2. SYKSY, OSA 3. TALVI  JA OSA 4. KEVÄT sekä Epilogin: Metsä elää.

Ohtonen lähtee prologissaan liikkeelle viimeisestä jääkaudesta, jolloin Pohjolan peitti parhaimmillaan kolmen kilometrin paksuinen jääkerros.
Hän kuvailee, kuinka kivikautinen ihminen oli luonteva osa luonnon kiertokulkua ja ravinnon perässä vaeltaja sekä kertoo kalliomaalauksista ja villieläinten kohtaamisesta lopettaen prologinsa kysymyksiin: Mistä siis puhumme, 
kun puhumme metsästä? Millaista elämä on nykyään metsän eläimillä,
jotka ovat olleet tällä niemimalla yhtä kauan tai kauemmin kuin me ihmiset?  Noihin ja moniin muihin kysymyksiin tämä teos hakee ja antaa vastauksia meille tiedonhaluisille ihmettelijöille.

-  Kaukana Lapin syrjäisillä mailla, missä harva ihminen on käynyt, aurinko on juuri laskeutunut maisemaa hallitsevan tunturirykelmän taakse.
Aurinko ei murjota kauaa taivaanrannan takana, vaan jo kellonkiertämän päästä se värjää ääriviivan tunturin kaartuvalle selälle.

Lukumatkan varrella saamme käsityksen ja lisätietoa mm. metsojen soidinrituaaleista, karhupesueen elämästä ja lemmen leiskunnasta, luonnonmetsien salaisuuksista ja merkityksellisyydestä sekä lahopuiden rakastajista ynnä ketusta, johon kytkeytyy nippu adjektiiveja, kuten:
viekas, veijari, röyhkeä, varas, viisas, kekseliäs, leikkisä ja kaunis
Komia määrä, josta saattaisi ihmispolo tulla pöyhkeäksi:) 
Mukaan mahtuu myös oma luppakorvamme, metsäjänis metkuineen kuin myös susi  alfa-uroksineen ja laumasieluineen.
 
Opimme myös, että tavalla tai toisella olemme kulkeneet rinnakkain samoja polkuja hirven, metsiemme uljaan kruunupään kanssa sitten kivikautisten päivien.
 
 

                                                             
Lintumaailmasta liihottelevat silmiemme eteen mm. Lapin lumikenttien kuningatar riekko (ylläoleva kuva Vaarin), ja uljas maakotka, jonka reviiri voi olla 150-300 neliökilometrin laajuinen sekä  metsämiehen kaveri, utelias velikulta, Pohjoisten kansojen mytologiassa pyhä lintu kuukkeli, jonka tappaminen on kautta aikain ollut jyrkästi kiellettyä. Sen uskotaan nimittäin olevan myös onnenlintu, jonka tappaminen kääntää metsästysonnen peruuttamattomasti vastaiseksi ja toisaalta sielunlintu, johon metsämiehen sielu siirtyy hänen kuoltuaan. Mukavia helposti ymmärrettäviä ja sisäistettäviä  uskomuksia...  
Yksi  tälläinen veijari seurasi meitä kerran vaelluksellamme ja laavulle evästelemään käytyämme ilmaisi selkeästi haluavansa opastuspalkkiona osansa eväsherkuista, minkä hänelle ilomielin soimmekin.
Joutsenlammella puolestaan  tähyillään uljaskauloja, tosin tällä kertaa ilman asianmukaista musiikkia.
 
- Metsä on sanana abstrakti käsite. Yhdelle raaka-aine ja elannon antaja. 
Toiselle itseisarvo, kolmannelle henkireikä jne. Useimille meistä se näyttää
ne kasvonsa, joita me  yksilöinä rakastamme ja joihin olemme kiintyneet
ja kiinnittyneet.
 
Metsä elää on totuus, joka muuttuu elävämmäksi kaikille tätä teosta lukeville. Ohtosen asiantunteva teksti soljuu selkeästi, sujuvasti ja värikkäästi istuen saumatta yhteen kuvien taianomaisen kauneuden ja vaikuttavuuden kanssa,
jolloin kokonaisuudesta muodostuu elämys sekä verbaalisesti että visuaalisesti.
Tähän luontokirjaan ei mahdu pienintäkään ryppyotsaisuuden vilahdusta eikä besserwisserismin sormi osoita eikä sojota. Näin ollen lukijana on vaivatonta astua sisään tähän  kutsuvaan metsään ja nauttia täysin rinnoin matkasta, 
jolle Ohtonen  ystävällisesti on kutsunut ja jonka hän vankalla ammattitaidollaan mielihyväksemme tarjoaa.
 
Teos on minulla vielä osin kesken, mutta joulun meitä nyt uhkaavasti/odotetusti lähestyessa halusin jo julkituoda, että Metsä elää on mielestäni mitä sopivin ja parhain valinta  jokaisen luonnonystävän ja aiheesta kiinnostuneen
- niin lapsen ja nuoren kuin jo enemmän kokemuslisiä omaavankin - pukinkonttiin tai muuten lahjakirjaksi; lahjaksi, joka ei lukiessa ja selaillessa menetä lumovoimaansa!

Lyhytversio: ilo silmille, sydämelle ja sielulle!!!

Metsäntyttönä tarmokkaasti taivalsi:

lauantai 12. joulukuuta 2020

Tapani Kurttila: "Villit merihevoset" - ex Libris...


"Villit merihevoset", Tapani Kurttila, kustantaja: Tapani Kurttila, 2020, 58 s.

Tapani Kurttilasta ei  juurikaan esittelyjä löydy, mutta edellä olevaa vahvennusta klikkamaalla selviää jotain hänen monipuolisesta toiminnastaan.  Häneltä on kuluvana vuonna ilmestynyt myös runoteos Olla jotakin mieltä.  
Annetaanpa siis tämän runoteoksen tekstien puhua puolestaan.:
 
KUUN hopeinen kalvo
kelluu vedenpinnalla
laineiden varjoista
meri ottaa omansa
valmistaa uutta kuuta
siltaa
unelmiemme kulkea
aavan meren tuolle puolen
 
 
HÄKKILINNULLA on häkkilinnun maailma
TEKOPYHILLÄKIN on arkipäivänsä
ALASTONTA ei voi riisua
ÄLÄ ruoki villieläimiä kesyllä ruualla
EN luota miehiin jotka käyttävät valkoisia sukkia
 

LIPPALAKIN varjossa
aikuisen miehen kasvot
pienen pojan menneisyys
 

 
 
 
MERI hengittää
jäälauttojen palkeet kohoilevat
hengitykseni kanssa samaan tahtiin
 
eikä ketään
joka kysyisi
ahdistaako 

mistä syntyvät nämä
ahdistavat tunteet
vahvoina kuin helmikuiset jäät
jalkojeni alla

ja kesä
niin kaukana

 
Joskus on ollut puhetta kirjojen kannen / nimen merkityksestä valinnalle ja lukukokemukselle. Tässä on oiva esimerkki siitä, että molemmat vaikuttivat tähän omaan valintaani, sillä   Merihevosia  (Hippocampucsia) kohtaan tunnen suurta lukkarinrakkautta tutustuttuani näiden hauskojen merenelävien elämään ikimuistosella matkalla erinomaisen paikallisen oppaan perehdytyksin vuonna 2005 mangrovealueella  Brasilian Porto de Galinhasissa.
 
 

 
 
LÄHEISYYTTÄSI kaipaan
kynttilän lämpöisää valoa
hämärän rauhassa
istua hiljaa
kuunnella
kuinka elämä meissä
hengittää
 
 
Intuitio toimi: kokoelmassa löytyi kivasti muutakin  kontaktipintaa merihevosten lisäksi, mm. nuo surullisenkuuluisat puvun kanssa käytetyt valkoiset sukat, 
joita käytin - sen surutta myönnän - yhtena kriteerinä arvioidessani uutta vastapeluria työelämän aikoina;) 
 
Kannen ja kokoelman nimen taika piti, sillä lukukokemuksesta muodostui oiva tuikahdus iloa, valoa ja lämpöä sekä ihmisyyttä, joka sirkeydellään läpäisi tämän ainaisen harmauden ankean kaavun:)
 
PS. Oman tekstini lihavointeja klikkaamalla löydät tavan mukaan halutessasi lisätietoa ao. aiheesta;)

Hämäränhyssyssä hyrisi:

keskiviikko 9. joulukuuta 2020

Relevantti kysymys...

 

         ja päivän ehdoton piristys: syksyn viimeinen vai kevään ensiairut??

 

 

 

   Kuopuksen, jolta saatu lupa kuvan käyttöön,  kameraan 8.12.2020 osunut kaunotar.  Kuvauspaikka Kymenlaakso.                              

   Sarjasta ihmeellinen luonto: leskenlehti!!


    Ymmyrkäisenä & ihastuneena:

maanantai 7. joulukuuta 2020

Juan Jacinto Muñoz Rengel: "Luulosairas palkkamurhaaja/El asecino hipocondriaco" - ex Libris...

"Luulosairas palkkamurhaaja", Juan Jacinto Muñoz  Rengel, Moebius, 2020, 
197 s., suomentanut Satu Ekman. Kansi Santiago Caruso.
 
 "Juan Jacinto Muñoz  Rengel (s.1974) on sekä kotimaassaan että kansainvälisesti palkittu espanjalainen kirjailija. Häntä on verrattu sekä 
Jose Luis Borgesiin että Italo Calvinoon, ja Nobel-palkittu José Saramago on ylistänyt hänen tuotantoaan. Malagassa syntynyt mutta Madridissa asuva 
Muñoz Rengel on julkaissut tähän mennessä kolme romaania ja useita novellikokoelmia. Häntä ei ole aiemmin suomennettu." (Lievelehti)
 

                            ©Isabel Weigemann/Alta Resolución/Media Resolución

 
"Luulosairas palkkamurhaaja kertoo nimensä mukaisesti palkkatappajasta,
joka on ainakin omasta mielestään kuolemansairas, mutta moraalisesti suoraselkäisenä miehenä aikoo hoitaa toimeksiantonsa loppuun, koska on saanut maksun etukäteen. Tappaja ihailee merkittäviä filosofeja ja kirjailijoita – oman lisänsä romaaniin tuovat päähenkilön mietteet Edgar Allan Poesta, Immanuel Kantista, Molièresta, Voltairesta, René Descartesista ja monista muista historian suurmiehistä sekä heitä vaivanneista taudeista." (Lievelehti)

 

Tämä palkkamurhaaja on siis ensisuomennos useita teoksia julkaisseelta  J.J.Muñoz Rengeliltä, ja se herätti oitis suurta kiinnostusta kielialueensa edustajana, kansikuvansa ja esittelynsä perusteella. Filosofia on aina kiinnostanut ja ollut apunani yrittäessäni hahmottaa elämää ja tätä maailmaa.
Teos tarjoaakin aimo annoksen välähdyksiä aiheen tiimoilta. 
 
Toisaalta huokaisin helpotuksesta sen johdosta, ettei ole taipumusta hypokondriaan, sillä sivuilta tämähtää vastaan myös lääkärikirjallisuutta  kiitettävän runsaine oireyhtymineen kuin myös diagnostiikan pikakurssi niin, että heikompaa alkaisi - jos ei hirvittää, niin oirehdituttaa.
 
- Elämää on jäljellä vain päivän verran, säästyttyäni viisitoistatuhatta päivää kuolemalta minulla on enää yksi päivä jäljellä. Enintään kaksi. On aivan selvää, että kuolen jo tämän päivän kuluessa. Ellen sitten huomenna. Olisi kaikkien luonnonlakien vastaista, jos tämä sairauksien riuduttama ja kaikkien vaivojen kalvama ruumiini säilyisi päivääkään pidempään elossa. Mutta en voi lähteä, ennen kuin olen ottanut Eduardo Blaistenin hengiltä. Olen saanut palkkioni ennakkoon, ja minä olen kantilaisen moraalin mies.
 
Minä: - nimikirjaimeni ovat M.Y. Olen syntynyt keväisenä päivänä 11. marraskuuta 1966 Argentiinassa, R:n kaupungissa, Paranájoen alajuoksulla. Olen kuitenkin asunut Espanjassa alle kuusivuotiaasta. Muistoistani saakka, siitä asti kun olin hauras, heiveröinen lapsi, epäonni on seurannut kannoillani missä ikinä olenkin liikkunut.
- Minä olen totisesti kovanonnen mies. Ensimmäisistä muistoistani saakka,
siitä asti kun olin hauras, heiveröinen lapsi, epäonni on seurannut kannoillani missä ikinä olenkin liikkunut.
-  Minä olen karsastava palkkamurhaaja. Karsastus ei helpota työtäni.
Kenen tahansa kahtena näkevän ammattitappajan osumatarkkuus vähenee puoleen, tähtäsi hän sitten heittoasella tai lähietäisyydeltä käytettävällä tuliasella.
-  En ole vielä koskaan ollut ammattini vuoksi vankilassa. 
-  Olen varjostanut Eduardo Blaistenia vuoden ja kaksi kuukautta, sillä tahdon tehdä työni hyvin.
 
Muñoz  Rengel tarjoaa myös kaupan päälle tiukan oppitunnin ammattitappajan menestyksen takana olevista yhdeksästä periaatteesta malliin: Älä koskaan... 
kuin myös kattavan oikeudellisen selvityksen tahattoman tapon yrityksen oikeuttamis- ja keventämisperusteista. Näiden käyttöarvo jäänee toivon mukaan lukijalle vähäiseksi.
 
Kohde: -  Eduardo Blaisten on argentiinalainen niin kuin minäkin. 
-  Kahvia hän nauttii yleensä kaksi kertaa päivässä, mutta ei milloinkaan kello 14.10:n jälkeen 
-  Eduardo Blaisten kävelee aina rivakasti.
-  Eduardo Blaisten puhuu englantia ja hepreaa. Joskus hän lukee The Guadiania ja toisinaan israelilaista Haaretzi., Lisäksi hän lukee tietenkin El Paísia, El Mundoa, La Naciónia ja Clarinia.    
-Eduardo Blaistenilla on naisystävä. Minulla ei.
 
Epävarmuus  ja epäröinti teoksen epikriisivaltaisten teemain tiimoilta muuttuu lukiessa pian hyrinäksi, sillä kirjailijan omintakeinen tapa lähestyä itse asiaa parodian keinoin ja filosofien kautta hykerrytti ja löi ällikällä. 
Lukiessa muodostuu mielikuva siitä, että kirjailija ihan piruuksissaan eli lukijaansa ilahduttaakseen irottelee täysillä hyvän verbalikkaansa ja aatoksen rientonsa aalloilla. Jonkun tumpelomman käsissä teos olisi maistunut etovalta 
ja ollut yksiselitteisesti korni, vaan ei tämän irrottelijan tuotoksena. Velmu kaveri:)
Taatusti itsensä ulos massasta raivaava, näppärä ja intelligentti, pimeää ja mustaa, noiria tursuava teos. 

Satu Ekmanilta laatusuomennos joten kokonaisuus on sanankäytöltään, rytmiikaltaan  ja epikriiseilllän sekä filosofeillaan ympätty herkullinen ja tuore sekä mustan huumorin riemuvoitto harmaasta sää- ja olotilasta!
Santiago Caruson "kaamean kaunis" kansi kruunaa kokonaisuuden!

Nuevas traducciónes al finlandés, por favor!  

sunnuntai 6. joulukuuta 2020

Itsenäisyyspäivänä a.D. 2020...

Elämme parhaillaan epävarmuuden aikaa, jolloin Suomi -niminen alus muiden kaltaistensa tapaan soljuu eteenpäin himmennetyin lyhdyin...

 

Erinomainen maa

Muistan maan ma pohjolassa,
miss' on kaikki nurinkurin,
siellä leikin, lauloin lassa,
siellä miesnä kärsin, surin.  

Nauroin joskus katkerasti,
että kaikui kotikunnas,
viilsi poven pohjaan asti:
itku joka naurun lunnas.  

Nyt en itke, naura enää,
hymyilen kuin taivas tyyni,
näytän teille pitkää nenää,
katan kaikki hymyilyyni,  

ystävät ja viholliset,
miehet, naiset, mielipiteet,
puolueet ja puremiset,
supisuomalaiset siteet.  



 

Myönnän joka joukon, ryhmän,
tunnustan ma tunkionkin,
väistyn tieltä väärän, tyhmän:
hän se siellä viisas onkin.  

Niinkuin suuri siell' on pientä,
kaatuminen kasvamista,
kauravelli lihalientä,
kansa - "epäkansallista"!  

Haavat lyödyt, haavat saadut
aika kaikki kutoo arpeen.
Mitkä liekin miekan laadut,
taisteloss' on hymy tarpeen.

Tähtitarha, kirjoitettu 9.11.1908
Päivälehti n:o 277/28.11.1902 
 
 
Kapteenimme on toiminut kiitettävällä tavalla, mutta toivon itse peräsimeen painoa ja vankkaa kättä, päätöksentekokykyä ja -halua, määrätietoisuutta ja selkeitä visioita tulevan suhteen. Peräänkuulutan sisua ja periksiantamattomuutta!  Nyt ei todellakaan ole aika minän eikä omien etujeni, vaan kysessä olemme me kaikki ja koko itsenäinen Suomi.

Ilomielin nostan maljan itsenäiselle Suomelle ja siniristilipullemme. 
Sytytän valkoiset kynttiläparit ikkunoillemme muistoksi menneistä uhrauksista, maamme jälleenrakentamisesta ja hyvinvointiyhteiskunnan luomisesta sekä toiveeksi tulevasta paremmasta, selkeämmästä ja yhteisöllisemmästä sekä tasa-arvoisemmasta ajasta!
 
Verratonta itsenäisyyspäivää:
 
 

keskiviikko 2. joulukuuta 2020

Matt Haig: "Keskiyön kirjasto/The Midnight Library" - ex Libris...

"Keskiyön kirjasto", Matt Haig, Kustannusosakeyhtiö Aula & Co, 2020, 328 s., suomentanut Sarianna Silvonen. Kansi Perttu Lämsä.

"Matt Haig  (s.1975)  on tämän hetken suosituimpia brittiläisiä kirjailijoita. 
Haig on kirjailijana erittäin tuottelias ja monipuolinen. Hän kirjoittaa tietokirjoja ja sekä lapsille että aikuisille suunnattuja romaaneja. Haig on saanut kirjoistaan lukuisia palkintoja ja niitä on käännetty yli 40 kielelle. Suomeksi häneltä on aiemmin ilmestynyt romaani Kuinka aika pysäytetään. Haig kasvoi Newarkissa. Hän tapasi nuorena nykyisen vaimonsa, jonka kanssa hän asui muun muassa Ibizalla ennen heidän naimisiin menoaan. Pariskunnalla on kaksi lasta ja koira. Perhe asuu nykyään Brightonissa, missä lapset saavat kotiopetusta." (Kustantaja)   

                                                                ©Kan Lailey

"Nora on 34-vuotias eikä elämässä ole kehumista. Hän yksinäinen, sinkku ja saanut juuri potkut. Sitten hänen kissansa löytyy kuolleena kadulta, ja se tuntuu viimeiseltä pisaralta. Miksi hänen enää pitäisi elää? Sitten hän löytää kirjaston, joka sijaitsee elämän ja kuoleman välissä ja jossa voi kokeilla kaikkia niitä elämiä, jotka olisi voinut elää."

 

Haigin edellinen suomennos Kuinka aika pysäytetään, 2018 ei todellakaan pysäyttänyt lukijaansa pitkästymisen poluille vaan kirvoitti innostuneen toteamuksen: mukaansatempaava  laatuteos, jossa oli jotain vanhan ajan kunnon tarinaniskennän makua! Kirjastot ovat olleet lempipaikkojani sitten lukemaan oppimisen, joten virittynein mielin astelin sisään tähän keskiyöhön mielessä kysymys: - Mitä kadut? Tässä kirjastossa voit valita toisin...

Teos on näpsäkästi jaettu hauskannimisiin ja kuvaaviin lukuihin kuten: 
Miten ollaan musta aukko, Antimateria, Katumuksen kirja, Kolme hevosenkenkää, Shakkilauta, Piparminttuteetä, Hugo Lefère, Villi ja vapaa, 
Hunajakakkusia hopeatarjottimella, Ulvo, Huippuvuorilla jne.
 
Katsotaanpa siis, mitä vihreäselkäisin kirjoin kuormitetut hyllyt ja "kirjastotäti",
rva Elm välitilassa olevalle Nora Seedille ja meille lukijoilleen tarjoavat.
 
"Elämän ja kuoleman välissä on kirjasto”, hän sanoi. “Kirjaston hyllyt jatkuvat ikuisesti. Jokainen kirja antaa mahdollisuuden kokeilla toisenlaista elämää. Millaista elämäsi olisi voinut olla, jos olisit tehnyt toisenlaisia valintoja?  
Jos voisit perua sen, mitä kadut, tekisitkö jotakin toisin?" 
 
-  Voit tehdä valintoja, mutta et voi valita lopputuloksia... 
 
Hyvä teos, jonka lukuiloa ja rikkaan tekstin löytämisen iloa en halua enempää avaamalla saati siteeraamalla pilata. Haig ottaa tällä kirjastollaan ehdottomasti paikkansa luottokirjailijoitteni joukossa. 
 
Haigilla on armoitettu taito levittää lukijansa eteen kokemuskirjon viuhka,
tuottaa kaikilta osin - niin rytmiikaltaan kuin sisältörikkaudeltaankin täyspainoista ja -päistä tekstiä, joka naurattaa ja ihastuttaa sekä herättää surun vihlaisuja ja saa sopivasti mietteliääksi, eikä jätä tyhjää oloa kansien napsahdettua kiinni.
 
Sarianna Silvoselta  jälleen erinomaista verbaalista jälkeä ja  Perttu Lämsältä tyylikkäästi sisältöä hahmottava ja myötäilevä  kansi. Lukukokonaisuuden luomisen onnistumisesta kiitokseni myös heille!
 
Jossittelu ei juuri kuulu omaan toimintarepertuaariin, vaan kukapa meistä ei joskus olisi spekuloinut omien ratkaisujensa ja valintojensa seuraumuksia ja luonut mielessään vaihtoehtoisia skenaarioita, joita olisi ollut tarjolla.
On hyvä kuitenkin mieltää, että juuri näillä eväillä ja päätöksillä minusta, 
itse kustakin meistä on tullut juuri se persoona, joka tänään olen. 
Ihminen, jonka ei tarvitse märehtiä, jossitella, mutkutella eikä sitkutella. 
Sen sijaan voi todeta, että on tehty, mitä on tahdottu ja päätetty, kannettu päätöksistä vastuu ja sen seuraumukset. Se se riittää ja kantaa myös loppupeleissä ilman, että joutuu kipristelemään, - näin vakaasti uskon...

Edith Piaf: Non, je regrette nien. (klik)

Keskiyö kirjastossa on sivuja selaillut myös Kirjasähkökäyrän Mai:) 

Matt Haigin viemänä vaan ei vähääkään vikisseenä: