"Suomalainen susi", Erkki Pulliainen ja Lassi Rautiainen, Minerva Kustannus Oy, 2019, 168 s.
Erkki "Susi" Pulliainen (s.1938), FT, MMT h.c., valtiopäiväneuvos, tunnetaan luonnon ja sen monimuotoisuuden puolesta puhuvana tutkijana, poliitikkona ja kirjailijana. Hän on kirjoittanut susista tieteellisiä julkaisuja, kirjoja ja artikkeleita sekä luennoinut ympäri maata. (Takakansi)
Viime vuosina Pulliainen on pitänyt Erkin areenan blogia (Kaleva).
"Lassi Rautiainen (s.1957) on suomalainen luontovalokuvaaja ja -kirjailija
sekä matkailuyrittäjä. Luontokuvauksessa hänen erikoisalaansa ovat suurpedot, etenkin karhut ja sudet. Hän on sekä kirjoittanut kirjoja yksin että on ollut mukana kymmenissä yhteisprojekteissa." (Takakansi)
" Erkki ”Susi” Pulliaisen teos kertoo yhdestä kiehtovimmista petoeläimistämme. Kirjan upeasta kuvituksesta vastaa erityisesti susien ja karhujen kuvaajana tunnettu Lassi Rautiainen. Sudet ovat herättäneet kautta aikojen sekä kunnioitusta että pelkoa. Niitä on pidetty usein myös lainsuojattomina. Susikannat Suomessa ovat kuitenkin hyvin pieniä eikä susi tiettävästi ole käynyt ihmisen kimppuun sitten 1800-luvun lopun. Luonnossa suden pääseekin näkemään vain ani harvoin.
Erkki Pulliainen pureutuu suden ja ihmisen ristiriitaiseen suhteeseen mm. pohtimalla, miten ihminen omilla toimillaan häiritsee susien käyttäytymistä.
EU:n vuonna 1995 antamasta suojelupäätöksestä huolimatta susi on edelleen uhanalainen laji myös Suomessa." (Takakansi)
Pohjaksi: Suomessa oli maaliskuussa 2018 arviolta 165 - 190 sutta, reviirien painopiste (68%) oli läntisillä ja lounaisilla kannanhoitoalueilla. Kaikkiaan Suomen rajojen sisäpuolella liikkui 20 laumaa, joista rajalaumoja oli viisi. Lisäksi maastossa liikkui kahden suden muodostamia yksiköitä, vuonna 2018 arviolta 15.
Sudet herättävät suuria intohimoja ja vahvaa vihaa. Niihin liittyy paljon ennakkoluuloja ja virheellisiä käsityksiä, joita tämä kauniisti kuvitettu ja selkeäsanainen teos osaltaan hälventää ja pyrkii poistamaan.
Meillä on Punahilkka ja susi -satu, susi lampaiden vaatteissa, joudutaan suden suuhun. Tulee sutta ja sekundaa, rallaltellaan: pahaa sutta ken pelkäisi jne.
Mutta onhan meillä myös vekkuli sotamies Sus eli Suen Tassu sekä Aku Ankka ja mainiot Sudenpennut käsikirjoineen...
Itselleni susi on aina edustanut jotain villiä ja vapaata, kiehtovaa ja vahvaa johtuen siitä, että pienenä tyttösenä silloinen Eläintieteellinen museo,
nyk., Luonnontieteellinen, oli yksi lempipaikkojani aivan vieressä asuessani. Siellä kaksipäisen vasikan ohella erityisesti sudet ja niiden metsästystapoja esittelevät jännttävät piirrokset selitysteksteineen olivat suuren kiinnostukseni kohteena.
Teos kertoo mm. sudesta maailmanvalloittajana, valottaa susipopulaation perusyksikköä, laumaa ja valaisee sutta koiran esi-isänä, selvittää susien elämää Suomessa ja maailmalla. Pulliainen käsittelee ihmisen ja suden rinnakkaiseloa, listaa petopelon ja vihan merkkejä. Susi, kuten monet muutkin on useaan otteeseen joutunut myös median median hampaisiin, joista kirjassa on useita dramaattisia ja värikkäitä esimerkkejä. Ajan hengen mukaisesti sosiaalisen media on sanonut painavan sanansa aiheesta.
Edelleen käsitellään susipelon psykologiaa ja kuvataan suden ja ihmisen kohtaamisia. Käydään läpi suden laumamuotoisuutta, alfauroksen ja -naaraan merkitystä ja yhteisöllistä metsästystapaa.
Oman lukunsa saavat maailman n. 450 miljoona villiintynyttä koiraa, joita ihmisillä on tapana etenkin Välimeren maissa ja Yhdysvaltain etelävaltioissa muuttaessaan "unohtaa" eli jättää heitteille. Raivotaudin eli rabiesin vaarasta ja sen ihmisuhreista löytyy myös asiallista tietoa sekä seuraava tosi toteamus:
Miksi on tärkeää tietä, mikä raivotauti on? Siksi että
- raivotautinen (vesiikauhuinen) susi käy ihmisen kimppuun
- raivotautinen koira käy ihmisen kimppuun
- raivotautinen ihminen käy toisen ihmisen kimppuun, ja
- ihmisen ei tarvitse olla edes raivotautinen käydäkseen toisen ihmisen kimppuun.
Niinpä....
- Sudet ovat sosiaalisia eläimiä, jotka elävät 7–15 yksilön perhekuntina.
Ne muodostuvat alfaparista ja sen eri ikäisistä pennuista.
- Tappamalla joko alfanaaraan tai uroksen ihminen särkee lauman hierarkian. Sekaisin olevan perhekunnan jäsenet saattavat käyttäytyä tavoilla, jotka eivät ole niille ominaisia. Moni häirikkösudeksi luokiteltu yksilö voikin olla häirityn tai hajotetun lauman jäsen.
Susista voidaan olla montaa mieltä, mutta tämän yhteistyön tulos on yksinkertaisesti loistava! Pulliaisen asiantunteva ja asiallinen teksti yhdistettynä upeisiin kuviin sudesta eri tilanteissa ja elämänvaiheissa on kiintoisaa luettavaa ja kaunista katsottavaa.
Teos sopii hyvin myös ennakkoluulojen ja pelkojen hälventäjäksi, poistajaksi sekä lahjakirjaksi luonnonharrastajille ja metsämiehille sekä kaikille Suomen eläimistöstä kiinnostuneille.
Hyväksi lopuksi kirjailija kysyy : Katoaako susi Suomesta ?
Ja vastaa: uskallan olla toiveikas. Kyllä me tänne Suomeen mahdumme,
niin ihmiset kuin sudetkin. Maassamme riittää saloseutuja suden elää rauhassa. Riistakannat ovat nykyään niin suuret, että metsästettävää on kylliksi sekä ihmiselle että sudelle. Olkaamme siis ylpeitä suomalaisesta sudesta.
Kohtuullisesta susikannasta ei liene varsinaiseksi riesaksi tai vaaraksi ja sehän pitkälti lajin suotuisasn suojelutason säilyttämisen onnistumisesta kiinni.
Artikkeli suden metsästyksestä tässä (klik).
Kanssakulkijan ja Kuopuksen seurueen jahtialueilla ei toistaiseksi ole tehty susihavaintoja, useampia ilveshavaintoja peurojen vahingoksi kylläkin. Lehdistössä on kuitenkin pariin kertaan kuluvana syksynä uutisoitu metsästyskoirien ja susien koiran kannalta onnettomasti päättyneistä kohtaamisista. Pienikokoinen maastonakki, kuten Kuopuksen Semppukin, tänä syksynä erinomaista työtä vain 2,5 -vuotiaana urakoinut ajaja, olisi tarmokkuudessaan ja peräänantamattomuudessaan heikoilla kohtaamisissa. Joten paitsi toivotus nokisista piipuista kevyt kuvitteellinen polvirukous on näin Mummimattena ollut ohjelmistossa kuluneiden jahtikuukausien aikana.
P.S. Jokke on postannut seikkailullisesta perspektiivistä, mutta kiinnostavin mielipitein Mel Ellisin: Valkoinen susi-teoksesta näin. (klik)
Homo homini lupus est. Plautus, Asinaria...
Sovinnollisesti:
Tuo villikoira-asia ja kaduilla olevat koirat on muualla todellinen ongelma ja riesa.
VastaaPoistaTotta: noihin jätteitä tonkiviin ja kaduilla kuljeskeleviin yksilöihin ja laumoihin on tullut törmättyä aina Kanarian saarilla ja viimeksi Kreikan Sivotassa, surullinen näky kylkiluiden paistaessa.
PoistaEspanjassahan myös hyvienkään metsästyskoirien ei katsota loppumetreillä olevan edes luodin arvoisia, vaan ne usein joko hirtetään tai jätetään kuleksimaan.
Yhtäältä sitten saarilla jotkut arvon senorat pukevat sylikoiransa joka päivä erilaisiin vaatteisiin ja hattuihin, jolloin noloja hännäheiluttajia näkösällä. Edelleenkin, vaikkakin nimellisesti kiellettyinä ovat taistelukoirat koiratappeluineen suosittuja sekä vaarallisiksi luokitellut, kookkaat yksilöt toimivat pakollisine kuonokoppineen pitkälti nuorten miesten egonjatkeina heidän kaupungilla patsastellessaan...
En ole tuota villikoira-asiaa koskaan ymmärätänyt, Ateenan kaduilla niitä on paljon. Ukrainan suunnistuskilpailuissa villiintyneet koirat olivat myös ongelmallisia.
PoistaSusi-pelkoa on käsitelty fiktiivisestinuorten kirjassa Valkoisen suden paluu, josta kirjoitin 2013ja ajatuksistani.
http://joklaaja.blogspot.com/2013/02/mel-ellis-valkoisen-suden-pako.html
Kiitos Jokke, en kyllä ymmärrä minäkään jo lähtien siitä periaatteesta, että Pikku Prinssin sanoin: "Ihminen on aina vastuussa siitä, minkä on kesyttänyt"!
PoistaYksi ohuesti asiaan liittyvä on myös nykyinen koirien laiton maahantuonti, Suomi kun toistaiseksi ja vielä on rabiesvapaa maa...
Suurkiitos kiehtovasta Valkoinen susi-linkistäsi, kävin sen lukemassa, ja pieni seikkailijatyttö nosti vahvasti päätään tässä Mummossa. Tämä teos valitettavasti nuoruudessa osunut käsiini.
Otin vapauden linkittää Ellisin teoksen postauksesi yllä olevaan omaani;)
Tuo kirja olikin sinulle sopiva kun rakastat metsää 🌲🎄🎄
VastaaPoistaKiitos Rita A:) Luonto on ollut -kiitos Mummini- lapsuudesta lähtien ehtymätön runsaudensarvi kaikkine kiinnostavine ilmiöine ja kehityskulkuineen. Metsäpoluilla on terapeuttista tepsutella: aina näkee ja kokee jotain uutta samalla, kun haihtuvat ja suhteellistuvat surut ja tuplaantuvat ilot mielen rauhoittuessa eikä tuo itse liikuntakaan pahasta...
PoistaTämäpä iloinen yllätys, näin kirjan mainoksen jossain lehdessä ja mietin, että millainenkohan on. Nyt avasit minulle rakastamani eläimen maailmaa. Kirja on hankittva, taitaa mennä peräti joululahjaksi, hys, tuohon vieressäni kulkijalle. Hän ei metäsästä mitään, mutta susi on hänenkin mieleensä. Samalla saa itsekin lukea :)
VastaaPoistaJoskus muuten melkein pistää vihaksi kun liioitellaan noiden susien määrää, että saadaan ampua niitä ampumisen iloksi, juuri siksi tuollainen asiallinen teos on tarpeen.
Villiintyneet koirat tuolla etelämpänä ovat surkea näky. Olin eräässä Afrikan maassa aikana jolloin siellä myrkyttivät niitä ja se vasta oli kauheaa katsottavaa.
Kiitos Cara, iloinen yllätys, että Sinäkin ymmärrät susien päälle!! Teoksessa on myös runsaasi upeita kuvia esim. hellyyttävistä pikkususista erilaisissa luonnon maisemissa ja tottakai lupaan olla ihan hys-hys:)
PoistaSalametsästys, joka on paljolti susiakin verottanut, on hankala juttu ja etenkin aiemmin sitä esiintyi laajemmaltikin. Eivät meidänkään metsämiehet susien vihaajia ole, semminkin kun niistä alueella ole toistaiseksi havaintoja. Pikemminkin nuo peurojen ruokintapaikoille tulevat runsaistuneet ilvekset tuottavat harmia.
Noista villiintyneistä koirista jo vastauksena Jokkelle riekuinkin ja voin helposti sisäistää nuo Afrikan kokemuksesi. Pakko myöntää, että näin koiraimmeisenä myös nuo nolostuneet, puetut koirat, joita daamit sävy sävyyn romppeissaan kuljettavat, herättävät sääliä. Ratevaa loppuviikkoa Sinulle:)
Suden näin viimeksi viime vuonna Ranuan eläinpuistossa. Komea eläin, mutta tyttöni hermostui ihan mahdottomasti. Ilmeisesti sudet ovat hänelle kauhun paikka ja minulle ne ovat käärmeet. Käärmeitä kohtaa kyllä joka vuosi, mutta susia olen nähnyt vain eläinpuistoissa. Saapa nähdä milloin semmoiset ilmestyvät tuonne saareen, sillä siellä on peuroja, kauriita ja syksyllä hirviä. Ja laumat kasvavat. Siitäkin on haittaa. Pitäisi aidata tontti aika korkealta, sillä peurat syövät ihan kaiken, mikä kasvaa.
VastaaPoistaSudet ovat siitä outoja, että ne voivat tappaa koko lammaslauman tai porolauman. Ne eivät siis tapa aina vain syödäkseen. Käytöshäiriöitä?
Kiitos Mai! Kyllä kai useimmilla meistä on se inhokki eläimissä ja mainitsemasi lienevät ne yleisimmät. Minulle se on ampiainen, syytä en tiedä, mutta yökk ja apua huudan Sir Galahadilta, joka laukkaa valkoisine ratsuineen (lue kärpäslätkineen tai tyhjine tulitikkulaatikoineen) pelastamaan tämän ent. neidon;)
PoistaOnpa teillä eloa saaressa. Taitavat viihtyä mainiosti, kun ei ole luontaisia vihollisia. Nuo kauriit vaatisivat parimetrisen aidan, jotta säästyisi teillekin herkkuja syötäväksi asti.
Susi kyllä metsästää laumoina, mutta toisin kuin ahma, tappaa aniharvoin muutoin kuin nälkäänsä. Mukavaa viikonjatketta:)
Petoeläimet ovat kyllä kiehtovia, vaikka jostain syystä susi ei kiehdo minua niin paljon kuin karhu. Täällä meillä päin karhuja onkin enemmän, mutta tuolta läntisemmältä Pohjanmaalta kuuluu vähän väliä uutisia, että sudet ovat liikkuneet kylillä, tappaneet koti- ja lemmikkieläimiä jne. Siitä onkin tullut tunne, että susia olisi Suomessa paljon, mutta näköjään ne harvat sudet sitten ovat keskittyneet länteen. Yllätyin kyllä todella tuosta, miten vähän susia Suomessa oikeasti on!!
VastaaPoistaEivätkös vaan olekin? Karhussa on jotain hellyyttävää, ehkä lapsuuden pehmeistä halinalleistakin ja Nalle Puhista johtuen. Yhden kerran olen pohjoisessa vaelluksella karhun nähnyt, ja silloin se onneksi taaperteli kurun toisella rinteellä, mutta hieno kokemus.
PoistaTuo lukumäärä onnistui yllättämään, niin paljon kuin niistä uutisoidaan ja keskustellaankin, - positiivisesti siis...