keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Sorkkarauta on rautaa - toisenkin kerran....


Kuten sutkeasti sujuu osoittaa, on sorkkaraudasta & sinkoilevista säleistä muodostunut meille
liki päivälleen jo vuosittainen performanssi; toivottavasti ei traditioksi asti yllä...

Juniorimurmelitrio saapui säädyllisesti aamutuimaan yökyläilemään ja jo rauhaisan asettumisen aamupalailuineen olisi ehkä pitänyt kilistää hälytyskelloja. Riittailun mukaisesti oltiin tälläydytty lähtövalmiiksi päivän progeen, tutustumaan Koiramäen Pajutalliin ja enää "Ite" 2,5-v.  oli lähtöpisuja vaille. Eikös tuo tarmokas, omatoiminen pikkuleidi  - kaikista jokakertaisista
varoituksista huolimatta ja ne tyystin unhottaen - salamana sujahtanut toilettiin ja oitis kuului pienenpieni NAPS, joka korvissamme kumeasti  kumahti kuin kirkonkellot.

 Lukossahan tuo kirottu ovi! Ulkopuolella ei niin nippelin nippeliä josta sesam aukene olisi funkannut. Mummo rauhallisesti oven läpi neuvomaan, jotta EI kahvasta vaan siitä ylemmästä nupista  ja sama uudelleen ja uudelleen ja vielä kerran sitkeästi  uudelleen....
Taustaduo säestää nopeasti nousevin desibelein:"Koska me oikein lähdetään?"

Hetken, mutta pieneltä ikuisuudelta tuntuvan sellaisen, tulosta tuottamattomien ohjeiden ja neuvonpidon jälkeen myös "Iten" kärsivällisyyden alkaessa raivoisasti kääntyä kiljunnan puolelle
käy Ukkipappa tositoimiin: ensin  pihtejä lukkoon, toisekseen ruuvimeisseliä saranatappeihin ja aivan turhaan  - ei pure nämä himpulamenetelmät. Ei kuin Ukki  pinkoen kellariin ja tiukka
 "johan lähtee"- ilme silmissä sorkkarauta tiukasti tassuissa takaisin. Todettakoon, että tässä performanssin vaiheessa oli kuulotutkijain suositettelema  desibeliraja roimasti ylitetty.

Ovi rutisi ja rusahti auki "Iten" kiukustuneena sisäpuolelta ohjeistaessa: "Älä Ukki riko!" ja Isojensiskojen tyytyväisen tyyninä hokiessa:"Kyllä Ukki onnistuu ja sitten päästään lähtemään!" Jep. Ja oikeassa olivat, sillä pienen huilin, siistiytymisen, paidanvaihdon ja roskien siivoamisen jälkeen: uudet pisut ja uusi startti!  Hauskanhassu päivä ja helahoito sydän- ja verenpaineystävällisimmin jatkoin, vaisuimmin adrenaaliinipurskahduksin varustettuna, yhdessä saatinkiin taas aikaiseksi  hampurilaisine päivineen helteissä hullutellen ja huhhutellen!




Mummin & Ukin relevantti kysymys:"Koska se remonttireiska oikein tulee??"

Avoimin ovin & avoimin mielin:


tiistai 29. heinäkuuta 2014

"Tappakaa Peter Pan - Peter Pan Must Die" - ex Libris...


"Tappakaa Peter Pan", John Verdon, Gummerus, 2014, 595 s., suomentanut Marja Luoma.



Tappakaa Peter Pan"John Verdon (s.1942)  teki pitkän uran New Yorkin mainosmaailmassa. Kuten kirjojensa päähenkilö Dave Guerney, myös Verdon jäi varhain eläkkeelle ja muutti New Yorkin osavaltion pohjoisosiin, Catskillvuorten juurelle. Aikansa kuluiksi hän päätti mahdollisimman jännittävän arvoitusdekkarin, ja syntyi Numeropeli, joka nousi välittömästi bestselleriksi ympäri maailmaa. Tappakaa Peter Pan on Verdonin neljäs romaani, joka edellisten tapaan yhdistää nerokkaan päättelyn, toden tuntuiset henkilöhahmot ja pikimustan huumorin." (Takalievelehti)
Näiden väliin sijoittuvat Sokkoleikki (2012) ja Murhakierre (2013).

"Carl Spalter, miljonääri ja menestyvä poliitikko, on ammuttu äitinsä hautajaisissa, ja hänen leskensä Kay on tuomittu teosta - poliisista pois potkitun Jack Hardwickin mielestä väärin perustein. Gurney on pahansisuiselle ja kapinalliselle Hardwickille vastapalveluksen velkaa, joten hän ryhtyy tutkimaan tapausta auttaakseen tätä pääsemään yksityisetsivän uran alkuun. Nopeasti käy ilmi, että tapaukseen liittyy kummallisia piirteitä, varsinkin pelottava ja erikoiskummallinen murhaaja, jota lapsenomaisen ulkonäkönsä vuoksi kutsutaan nimellä Peter Pan - ja Taikuri, koska hän toimii puhtaasti omien sääntöjensä mukaan, mutta onnistuu aina." (Takakansi)

Nyrpeäksi aluksi todettakoon, jotta jos kirjan nimessä on tälläinen ikioma  lapsuudenystävä kuin Peter Pan tahi teosta verrataan johonkin suurmenestykseen kuten muissa yhteyksissä  paljon viljeltyyn "Da Vinci koodiin" alkuasetelmani lukijana on vähintäinkin lievästi vastahankainen.
Mutta toisaalta, kun tässä puikoissa on John Verdon, jonka aiempiin kolmeen teokseen  tykästyin ja  arvostettu rikostenselvittelijä, sympaattinen Gurney, joka uuden elämänvaiheensa ja asuinpaikkansa suhteen on hellyyttävästi  hakusassa, niin juoheasti tuli sivu sivulta jolkoteltua läpi rikollisten, psykopaatin, psykatrin,  palkkatappajan, poliittisten pyrkimysten ja taloudellisen vallankäytön yms. dekkariin kiinteästi kuuluvan materiaalikombinaation.

Seesteyttävänä vastapainona ja suvantokohtina toimivat Gurneyn polveilevat  fundeeraukset ja filosofoinnit elämästä sinänsä ja yhteiselosta vaimonsa  Madeleinen kanssa: "Gurney oli jopa hiukan kateellinen vaimolleen tämän uskomattomasta kyvystä keskittyä meneillään olevaan tehtävään ja välittää siitä. Niin monilla asioilla tuntui olevan hänelle merkitystä. Gurney kehitteli ajatuksen,  joka kuulosti hänestä jokseenkin hölmöltä: ehkä merkityksellistä elämässä on oli se, että asioilla oli merkitystä - monilla asioilla. Ajatus kalskahti suorastaan epätodelliselta, ja hän päätti syyttää omituista säätilaa sen syntymisestä"...

Edelleen: "Tosielämässä on päätelmät tehtävä vaillinaisin tiedoin ja on yritettävä laatia malleja, joissa on siedettävästi järkeä. Se ei ole täydellistä. Ei elämäkään ole täydellistä. Vaara ei niinkään piile päätelmien tekoon tarvittavien tietojen riittämättömyydessä, vaan päättelijän omassa tiedostamattomassa näkemyksessä. Omat näkemyksemme ohjaavat meitä antamaan tietyille tiedoille suuremman merkityksen kuin toisille ja hahmottamaan mallin omien toiveittemme mukaan. Käsityksemme tapahtumien kulusta vääristyy enemmän tunteiden voimasta kuin käytettävissä olevien tietojen vähyydestä."...

Verdon & Gurney, kaksi herraa, joiden seurassa viihtyy hervottomissa helteissäkin, joiden ei tarvitse vasiten revittää mitään raflaavaa, jotka kantavat itsensä ja jotka nyt vaan ovat

miun maun mukkaa:


perjantai 25. heinäkuuta 2014

"Suunpielestä" - ex Libris...

"Suunpielestä", Jan Blomstedt, Sanasato, Tampereen Aforismiyhdistys, 2013, 63 s.
Jan Blomstedtin käyttöohje kokoelmalleen: "Jos lukijaa ei kiinnosta mitä aforismeissa sanotaan, kannattaa pohtia voiko aforismeista erottaa edes oikean sävyn."


9789526781211.jpg&width=140&height=250&id=181333&hash=fb315e5f530ec4fea608526c1506df37"Suunpielestä on Jan Blomstedtin aforismikokoelma, jossa ei suoraan kerrota, millaisia asioita suunpielestä sanotaan: ajatuksia joita ei haluta sanoa ääneen, ajatuksia jotka ovat liian mutkikkaita sanottaviksi ja jotka mutistaan vaarallisen nopeasti, vai ajatuksia, joita ei voi ymmärtää vakavin mielin. Kaikki on mahdollista.Vain aforisti tietää, mitä jäi sanomatta, eikä hänkään tiedä siitä kaikkea. Kuka tietää? Kuka vain. Jan Blomstedtin esseistä on tätä ennen otettu ajatelmia toisten kokoelmiin. Tällä kertaa hän on koonnut ajatelmansa itse." (Takakansi)

Maistiaisia:


"Jos ei nuorena vihaa mietelauseita, ei vanhana opi kirjoittamaan niitä"

 "Onnellinen se, joka ensin löytää ratkaisun ja sitten tajuaa ongelman.


"Dostojevskin romaaneissa makeimmin nauravat huumorintajuttomat.
 Oliko se Dostojevskin huumoria?

 "Ei Pirua ole. Ja yhtä perätön on väite, että hän lukisi Raamattua väärin."

"Anekauppa oli väärin. Luther raivasi tietä oikealle pörssikaupalle.

""Onni on lahja. Saaja maksaa lahjaveron."

"Vain kasvatukseni keskeytti koulutukseni", sanoi Winston Churchill.
 Valtiomiehen kasvatti hänen nöyrä kamaripalvelijansa: sattuma."


Ja näppäräksi lopuksi: " Kodittomuuden tunne on tapa olla maailmassa kotonaan." ja
"Mielikuvituksen säännöllinen liikunta ehkäisee luulotautia." Jos tuohon uskominen, - ei pienintä pelkoa tällä Mummolla,  sillä a) kotona ollaan ja b) luulotautipöpöt saavat  tuotapikaa  huutia, kun kunnianarvoisa  Juniorimurmelitrio ylittää  huushollin kynnyksen ja  mielikuvituksen äärirajoille satavarmasti singahadellaan  muun maanmainion menon merkeissä & melskeissä mallia huh-hellettä & hip-hurraa...


Lämmössä kuin pumpulissa:

torstai 24. heinäkuuta 2014

"Budapestin synnit" - ex Libris...


"Budapestin synnit", Vilmos Kondor, Tammi, 2013, 457 s., suomentanut Tähti Pullinen.


Budapestin synnit"Vilmos Kondoria pidetään Unkarin ensimmäisenä todellisena dekkarikirjailijana ja jo esikoisellaan hän räjäytti potin. Budapest noir on Unkarissa suurmenestykseen noussut viisiosainen sarja 30 - 40-luvun Budapestista, ja se on myyty mm. Yhdysvaltoihin, Saksaan ja Italiaan." (Etulievelehti) " Budapestin varjot" ilmestyi suomeksi 2012, ja kolmas osa "Budapestin vakooja" näkee päivänvalon  puolestaan 16.9.2014.   

"Nuori nainen surmataan budapestiläisessä kylpylässä. Samoihin aikoihin rikosreportteri Zsigmond Gordonin nuori virkaveli ja tämän rakastettu kuolevat kokaiinin yliannostukseen ja Gondor alkaa tutkia tapauksia.
Myös Sandor Nemes, eläkkeelle siirtynyt etsivä saa erikoisen työtarjouksen: hänen täytyy jäljittää kadonnut lääkelähetys." (Takakansi)

Ja tästä se lähtee: jo salanimi Vilmos Kondor, jonka taakse väitetään kätkeytyvän syrjäänvetäytyvän matematiikanopettajan, on sinänsä kutkuttava ja uteliaasti tartuin tähän harvinaiseen herkkuun, unkarilaisdekkariin, enkä pettynyt.  Ollaan sodan jaloissa, puolalaispakolaisten virrassa, Budapest näyttää nurjat kasvonsa: uhkapeli ja huumekauppa rehottavat, shamppanja virtaa, naiset ovat kauniita ja iloluotoisia...

Kondor onnistuu tarjoamaan lukijalleen näköalapaikan ja  aikamatkan tuon ajan "Pikku-Pariisiin", sodan melskeeseen, kolonnain vyöryntään, raadollisuuteen ja toisaalta unohdusta tarjoavaan,  riehakkaaseen huvimaailmaan, paksujen tummanpunaisten, pölyisten samettiverhojen kulissien taakse, baccaratinpeluuseen, sikarinpölläytyksiin ja korrekteihin kumarruksiin taipuviin gentlemanneihin.   Kun teos nämä kriteerit täyttää ja minulle tämän taikatempun tekee ynnä lisäksi poikkeaa genrensä tämänhetkisestä valtavirrasta, tiedän lukeneeni hyvän kirjan.
Korutonta historian siipien havinaa, vanhanaikaista vaan ei tunkkaista, rauhallista  kerrontaa ja todentuntuista kuvausta kauttaaltaan!

Aasinsiltaa kopsutellen, C.M. Bellmanin sanoin: "Voi hyvät ystävät, meillä jos ois Unkarin viiniä saavi" tahi edes pullollinen mainiota Tokaji Aszú 5 Puttonyos'ia... Jälkimmäistä, hilpeitä WIO:n lauluiltoja muistellessa &

Vakoojaa varrotessa:

 

maanantai 21. heinäkuuta 2014

"Murhenäytelmä / Quiet Dell" - ex Libris...


"Murhenäytelmä", Jayne Anne Phillips, Tammi, Keltainen kirjasto, 2014,  584 s.,  suomentanut Kersti Juva.
"Eletään lamavuotta 1931. Kolmen lapsen äiti Asta Eicher on epätoivoinen, sillä yllättäen kuollut aviomies on jättänyt perheen vararikon partaalle.Apu löytyy kuitenkin kirjeenvaihtokerhosta. Asta tutustuu hurmaavaan herrasmieheen Cornelius Piersoniin ja suostuu tämän kosintaan. Vain muutamaa viikkoa myöhemmin koko Eicherin perhe on kuollut.

Toimittaja Emily Thornhill kiinnostuu tapauksesta ja lähtee Länsi-Virginiaan raportoimaan Piersonin oikeudenkäynnistä mukanaan eksentrinen valokuvaaja Eric Lindström. - Pierson paljastuu harvinaisen kylmäveriseksi sarjamurhaajaksi. Emilyä ei kuitenkaan moralisointi kiinnosta. Eikö naisella muka ole oikeus kaivata romantiikkaa ja kunniallista maksukykyistä miestä  - ainoaa elämänhallinnan keinoa, joka monelle on tarjolla? Rakkaus on oleva  hänen näkökulmansa, Emily päättää." (Etulievelehti)

Ja tähän viimemainittuun Phillips myös kompastuu! Siinä missä esim.  Doktorowin myös tositapahtumapohjoinen "Homer ja Langley" (esim. osuvasti:  Kirjasähkökäyrä,) oli kerrassaan laadukas, mielenkiintoinen, tyylikäs ja lempeän sympaattinen tarina, jonka kerronta  kantoi sinällänsä, Phillips on upottanut "Murhenäytelmään" epäuskottavia elementtejä, kuten naiivisti kuvatun Emily Thorontonin ja William Malonen love storyn, Emilyn "tasavertaisen" aseman sherifffi
W.B. Grimmin tiedottajana ja hyveellisyyden huipentumina Duty-mopsin ja orpo- Masonin "adoptiot". Dokumentaarisena reportaasina sinänsä psykologisestikin kutkuttavasta, ihmisen-ikävä-toisen-luo- auervaaralaisuudesta ja  sarjamurhaajasta asiallisine valokuvineen ja lehtileikekatkelmineen olisi kevyemmin höystein saattanut syntyä ihan  kelpo kirja.

Kuten jo Keltaisen kirjaston edellisen, Dickerin "Totuus Harry Quebertin tapauksesta", joka sentään edusti jonniinasteista viihteellistä kaunokirjallisuutta, tämänkin  "lyyrisen kertomuksen"  luettuani heräsi kysymys, kuuluvatko nämä kaksi teosta lainkaan Keltaiseseen kirjastoon, sillä ne eivät yllä aiempien 452:n teosten laaja-alaiselle, taatulle tasolle ja toisekseen  tavoitellaanko/hamutaanko tässä nyt näillä viimeisimillä laadun kustannuksella  laajempaa lukijakuntaa??
Liiketaloudelliset näkökohdat kyllä hyvin ymmärrän, mutta pyrkiminen myyntivolyymin kasvattamiseen laatukriteerejä alentamalla tai näin stagnaatioaikana sivumäärää lisäämällä (teesinään: lukija vaatii & saa enemmän vastinetta rahalleen )   menetetään se uskollinen lukijakunta, joka on valmis maksamaan laadusta ja vain siitä...  Jos näin on ja linjaus jatkuu,
niin  harmi, sanon minä!

Keltainen kirjasto, quo vadis?
 
Perää:

lauantai 19. heinäkuuta 2014

"Naivistit Iittalassa - Elämän kaleidoskooppi"...

Naivistit  ja vanhan puukoulun natisevät portaat :  "Jo 26. kerran järjestettävä näyttely avaa oven kesään, jossa paistaa aina aurinko. Suomen suurin ja kaunein naivistisen taiteen näyttely kutkuttaa mukavasti nauruhermoja ja pippuroi tylsänkin päivän. Teosten peilissä näyttäytyvät itsensä näköiset ihmiset ja eläimet. Naivismi on hyväntuulinen elämys kaiken ikäisille." (Esite)



Ja kyllä vaan - jälleen kerran - aikaansai  pilkettä silmiin ja hyvänmielenhyrinää! Edellisvuonna oli ryytinä Tinga Tinga; varsinainen väripläjäytys ja  ilotulitus, jonka peilautumisvaikutus oli inasti havaittavissa  myös  nyt esillä olevissa  teoksissa.



Hymyn huulille nostattaneita suosikkeja: Kirsi Maria Aho hellyttävine "Sade tuli rankka"-  sammakoineen, Mia Bergqvist mm. "Hiljainen tarkkailija" , Maija Kanerva linokissoineen ja -liskoineen sekä Pertti Ylinen akselilla: "Aamun aloitus &  Hyvää yötä".





Suuresti tykästyimme molemmat,  tattista-vaan-porukkaa kun olemme, Mile Davidovicin (Serbia) ilmaisuun ja  värimaailmaan hassuine sienimökkeineen.:













Koko koreuden kuorrutuksena: "Special guest stars from Spain" Laura Esteban Ferreiro, Amalia Fernández de Córdoba ja Gracia Risueño:













On esitetty kysymys :"Jos itse tietää olevansa naivisti, voiko enää olla naiivi ja siten naivisti?”

Niin tai näin; Pablo Picasso on lausunut:" The purpose of art is washing the dust of daily life off our souls." Tässä ryppyotsaisten rynnijöiden ja rymistelijöiden maailmassa, huolimatta vuosien piirtämistä ulkoisista hipiän hienoisista halkeamaviivoista, ripaus lapsekkuutta, leikkimieltä, hassuttelua ja myönteistä välittömyyttä ovat sisäisiä ominaisuuksia, joiden ylläpidosta tänä päivänä lankeaa suurin kiitos Murmeliviisikolle ja joiden ansiosta ei ihan  kaikkiin juurakoihin ja kivenmurikoihin elontiellä talsiessa kompastele eikä pyllylleen pyllähdä...

Naiivina:

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

"Rutosti hevosia / Eles eram muitos cavalos" - ex Libris...

"Rutosti hevosia", Luiz Ruffato, Into Kustannus 2014,
158 s.,suomentanut Jyrki Lappi-Seppälä.


"Luiz Ruffato on palkittu brasilialainen kirjailija ja runoilija.
Hän syntyi 1961 Minas Geraisin osavaltiossa Cataguasesin pikkukaupungissa popcorn-kauppiaan ja pyykkärin perheeseen. Lapsena Luiz joutui näkemään siirtotyöläisperheensä kanssa katujen todellisuuden kodittomana São Paulossa. Hän työskenteli monissa eri ammateissa tekstiilityöläisestä sorvariin, kunnes valmistui journalistiksi Juiz de Foran yliopistosta 1981. Ruffato on julkaissut sittemmin kaksi runoteosta ja kahdeksan romaania, novelleja, kertomuksia ja näytelmiä. Esikoisromaani Rutosti hevosia on palkittu Brasilian suurilla Paulista Art Critics Associationin ja Machado de  Assiksen kirjallisuuspalkinnoilla. Teos on käännetty useille kielille." (Takalievelehti)

"Henkeäsalpaava kertomus Brasilian vimmaisesta metropolista. Hypnotisoiva yhdenpäivänromaani vangitsee São Paulon kakofonian, köyhyyden ja rikkauden, lohduttomuuden ja toivon." (Takakansi)

Sopivasti lukuun  näin jalkapallon MM:n jälkitunnelmiin. Yhteen päivään ripoteltuja fragmentinomaisia tuokioita ja tilanteita kaduilta ja kujilta, rujoa, rumaa, rehellistä ja riemukasta, rivoa ja raastavaa, mutta elämänmakuista ja toivoa sisälläänpitävää hengentuotetta taskukokoaan suurempaa kerrontaa ja todellisuutta. Voimakas veto totaalisti toiseen todellisuuteen, jonka autenttisuutta ei ole mitään syytä kyseenalaistaa. Tässä teoksessa sykkii Brasilian sydän ja sielu; minun sydämeni sykkii Brasilialle ja sielunsipale vaeltelee aina ja yhä vaan sen silmänkantamattomilla praioilla ja sokeriruokopelloilla sekä säilyy kiinteässä kontaktissa paikallisten elämää- ja iloapursuavien, työteliäiden ja  tässä hetkessä elävien ihmisten kanssa...


Cavalos brasileiros em Pernambuco 2005:




Pikavisiitilla Brasiliassa piipahti:

maanantai 14. heinäkuuta 2014

"Yksinäiset" - ex Libris...


"Yksinäiset", Rikosromaani, Håkan Nesser, Tammi, 2014, 529 s., suomentanut Päivi Kivelä.


Yksinäiset"Metsässä jyrkänteen alla makaa kuollut mies. Tapaus kävisi onnettomuudesta tai itsemurhasta, jollei miehen tyttöystävä, salaperäinen ja hiukan erikoinen Maria, olisi kuollut pudottuaan täsmälleen samasta paikasta - 35-vuotta aiemmin.

Gunnar Barbarotti ja Eeva Backman jäljittävät ystäväpiiriä, johon molemmat kuolonuhrit kuuluivat 60-luvun Uppsalassa. Vuosikymmenien takaisten kuulustelupöytäkirjojen mukaan kukaan ei nähnyt tai kuullut mitään, vaikka koko ystäväporukka oli metsässä sieniretkellä Marian kuoleman sattuessa.
Nyt Barbarotti ja Backman yrittävät selvittää, mitä huolettomien ylioppilasvuosien päätteeksi tapahtui?  Ja miksi jonkun on kuoltava sen takia vielä vuosikymmenien jälkeen?" (Takakansi)

"Barbarotti 4, jossa rikoksia siis ratkoo Gunnar Barbarotti, elämän karikoissa jalostunut vanhempi rikoskonstaapeli,
jolla on myös kiinnostava yksityiselämä." (Etulievelehti)

Ei elostelevia, korruptoituneita komisarioita eikä konstuja. Ei pedofiilejä, psykopaatteja, kettinkejä eikä pursuilevia suolenpätkiä vaan siistiä perus-Nesseriä ja -dekkaria. Tuttua, taattua ja turvallista, vaan ei suinkaan tylsää! Ei kikkailuja, konstailuja eikä rönsyilyjä! Eikä niitä jää kaipaamaankaan, sillä  Nesserin seurassa on kuin istuisi vanhan ystävän vierelllä  puuntuoksuisella laiturilla kauniina kesäpäivänä pienten laineiden liplattaessa rantakiviin, auringon kimmeltäessä järvenpintaan ja kaislojen somasti suhistessa....

Sympatiabonuksena Barbarotti jakaa kanssani fadomieltymyksen ja aloittaa viikonloppurauhansa 50-minuuttisella sessiolla Lucilia do Carmoa, joten  kokeillaanpa toimiiko myös viikonalun käynnistäjänä:




Rattoisasti:

perjantai 11. heinäkuuta 2014

Viajes, Idiomas, Bailando & ex Libris...



Sarjasta mainiot sloganit: "Kun on jotain, mitä odottaa" ja keväisten yöllisten lanssiajelujen jälkiseuraumusten osoittauduttua olemattomiksi, tartuttiin toiveikkaasti toimeen heittääksemme tulevaksi talvikaudeksi seikkailuillisen  Höperö & Hömppä-viitan  harteillemme ja palataksemme jälleen talvenviettoon Teneriffan PdlC:iin. Vasemmalla oleva nuppu kuvatkoon tähänastista toteutusta: lennot on bookattu ja buduaarin varaamisneuvonpito luottovälittäjämme Hillen kanssa on käynnissä. Toivoa sopii, jotta projekti etenee onnellisesti aina  kukintaan asti!


















Innostus poiki koko keväisen häpeällisen  laiskamatokauden jälkeen  ryhtiliikkeen ja ryhtymisen espanjankielen virittelyyn, tuttujen esiinkaivettujen kirjojen lisäksi uutuutena löysin tämän mainion teoksen:

Espanja-suomi idiomisanakirja - "Espanja- suomi Idiomisanakirja", Santiago de la Torre Moral, Anja Hammela, Gummerus, 2014, 425 s.

""Espanjan kieli vilisee värikkäitä idiomeja ja sanontoja, joiden merkitystä ei useinkaan voi päätellä yksittäisten osiensa perusteella. Idiomien hallitsemista pidetäänkin todellisen kielitaidon mittarina, sillä ne ovat pääosin kieli- ja kulttuurisidonnaisia.Santiago de la Torre Moalin ja Anna Hammelan kokoama Espanja-suomi-idiomisanakirja on erinomainen sanaston rakentamisen työkalu kaikille espanjan opiskelijoille ja espanjan kieltä paljon käyttäville, jotka hallitsevat kielen perusteet ja pyrkivät vahvistamaan ja laajentamaan sanavarastoaan." (Takakansi)

Rohkaisevasti heti alkuun: abuela/mummo: cuéntaselo a tu abuela = puhu pukille / no necesitar abuela = ei tarvita pönkittäjää / no tener abuela = kehua itseään ja ¡tu abuela! = mitä vielä; kaikkiaan komiasti  kannustavampaa kuin meikeläiset masentavat mummonmarkat ja mummot lumessa....


Haperon habituksemme hiomisen aloitamme hienovaraisesti tällä tulevan helmikuisen karnevaalikauden takuuhittibiisillä ja jatkamme riuskemmin luonnossa lenkkeilemällä:



Buen fin de semana:




torstai 10. heinäkuuta 2014

"Unissakulkija" - ex Libris...


"Unissakulkija"  / Hungerelden, Erik Axel Sund, Otava, 2014, 400 s., suomentanut Kari Koski.

Unissakulkija - Trilogian toinen osa: ensimmäinen "Varistyttö"  ja kolmas "Varjojen huone" ilmestyy lokakuussa.

"Anteeksi antaminen on suurta. Mutta ymmärtäminen antamatta anteeksi on niin paljon suurempaa. Kun ei näe pelkästään miksi vaan ymmärtää sen koko tapahtumaketjun, joka johtaa siihen mikä on lopullisesti sairasta, se hirvittää. Osa kutsuu sitä perisynniksi, toiset ennaltamääräytymiseksi, mutta oikeastaan se on vain jääkylmää ja tunteetonta kausaalisuutta.

Huudon laukaisema lumivyöry tai renkaat vedenpinnassa heitetyn kiven jäljiltä. Pyörätien pimeimmän kohdan poikki jännitetty teräslanka tai harkitsematon sana ja korvapuusti kiivastumisen hetkellä. Joskus on kyse harkitusta ja tietoisesta toiminnasta, jossa seuraus on vain yksi muuttuja ja oma tyydytys toinen. Tunteettomassa tilassa, jossa empatia on pelkkä sana, seitsemän kirjainta ilman sisältöä, lähestytään jo pahuutta."

Sundin kerronta & Kosken suomennos soljuvat kepeästi  kuin taannavuosien
Iso Winkkarimme Oulankajoella! Piruettimaisista juonenpyöräytyksistä huolimatta en voinut välttyä ajoittaisen paikallaanpolkemisten tunteesta.  Psykologiseen  pohdintaan, analyysin laadintaan ja profilointiin oli  lukijana kiintoisaa osallistua.

 Mutta sitten, tässä ote Sofia Zetterlundin & Jeanette Kihlbergin välisestä keskustelusta,
 tulee se suuri MUTTA:

"Yksi tai useampi tutkimistamme henkilöistä tuntee murhaajan. Karl Lundström, Viggo Dürer, Silvfverberg. Joku Bergmanin tai Lundströmin perheestä. Murhaaja voi olla yhtä hyvin tämän kuvion ulkopuolelta tai sen sisältä. Ihan kuka hyvänsä. Mutta uskon, että Victoria Bergman tietää,
kuka murhaaja on." "Mihin tuo väite perustuu?" "Jeanette nauraa taas. "Vaistoon" "Vaistoon?"
"Niin, minussa virtaa poliisin veri jo kolmannessa polvessa.  Vaistoni osuu harvoin väärään,
ja tässä tapauksessa se rupeaa toden teolla sykkimään heti kun ajattelenkin Victoria Bergmania. Voit vapaasti sanoa että olen synnynnäinen kyttä."

Kun daamien välillä vallitsee rakkaussuhdekin, vaikka kuinka olisi rakkaus sokeakin,  niin missä tässä tutkinnassa on tuo tarkka- ja herkkävainuinen rikoskomisario? Miksi eivät  intuitiivisen kytän pääkopassa hälytyskellot kilkata eikä pieninkään tiuku helähdä??  Kysyn minä. Epäuskottavuus jatkaa, kuten "Varistytössäkin", hienoista  ärsyttämistään.

Asetankin toiveet trilogian kolmanteen osaan ja kokonaisuus jää sen varassa arvioitavaksi.

Tuumailee:

maanantai 7. heinäkuuta 2014

"Pinokkion nenä" - ex Libris...


"Pinokkion nenä", Leif GW Persson, Otava, 2014, 560 s., suomentanut Kari Koski.

Pinokkion nenä - Laaja-alaisen ruotsinkielisen kirjallisuuden suomentaja ja Otavan Kirjasäätiön Erkki Reenpää palkinnon saaja 2013, fil.maist. Kari Koski ansaitsee erikoismaininnan luontevasta ja sanarikkaasta  käännöksestään!

"Tämä on häijy satu aikuisille lapsille, ja ellei Venäjän viimeistä tsaaria Nikolai II:ta, Englannin pääministeriä sir Winston Churchillia, Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia ja rikoskomisario Evert Bäckströmiä Länsi-Tukholman poliisista olisi ollut, sitä mistä tarina kertoo ei olisi koskaan tapahtunut.

Siinä mielessä tämä on kertomus neljän miehen yli sadan vuoden aikana tekemien tekojen yhteisestä ja lopullisesta tuloksesta. Neljän miehen, jotka eivät koskaan tavanneet toisiaan, jotka taatusti elivät elämänsä eri maailmoissa ja joista vanhin murhattiin neljäkymmentä vuotta ennen kuin nuorin heistä oli edes syntynyt. Kuten niin usein aiemmin, ja täysin riippumatta siitä mihin seuraan tai asiayhteyteen hän on päätynyt,
Evert Bäckström panee tälle tarinalle pisteen." (Esipuhe)

Yllä olevan litanian saattaa harva kirjailija selvittää voitokseen siten, ettei tarina hajoa lukukelvottomiksi atomeiksi, mutta kaikeksi onneksi tässä meillä  on puikoissa takuuvarma, armoitettu profiilienluoja Persson, jonka hengentuotteena lyhyin luvuin porskutetaan rikoskomisario Evert Bäckströmin  johdolla pahemmin kompastelematta tai  pitkästyneesti  haukottelematta  vimppasivulle.


On helppo sielunsa silmillä nähdä kirjailija  itsekseen myhäilemässä  luodessaan Bäckströmin  iloittelevan karikatyyrinomaista persoonaa:  itsevarmaa ja -riittoista, mukavuudenhaluista, elämännautintojen kirjosta ammentamisen taidon omaavaa Supersalamin omistajaa, tosipoliisia
ja  miestä, joka ymmärtää myös ruskeiden kirjekuorien ja pienten virtojen merkitykset...  Hiuksenhienosti  taiteillen pysytään överiksimenon tälläpuolen. Vallitsevan todellisuuden ja uskottavuuden  kanssa onkin sitten luonnollisesti  kokonaan toinen juttu...  Henkilökuvaus kaiken kaikkiaan on kuitenkin  käypäistä laatua oli sitten kyse kolleegoista, konnista tahi komisarion suhteesta  kultakala Egoniin ja pirullisen omapäisesti  pälättävään papukaija Iisakiin.

 Jälkimmäisen kiusankappaleen eliminoinnin ratkaisee naapurin "silmälasikäärme",
 pikku Edvin 10-v. "Edvin oli pieni ja laiha. Ohut kuin hammaslanka, ja vieläpä lyhyempi kuin se jota Bäckström itse käytti joka aamu ja ilta jynssätessään varsinaisia kruununjalokiviään, joilla hän oli vaurastuttuaan korvannut alkuperäisen kalustonsa. Pikku Edvinillä oli pyöreät, sarvisankaiset silmälasit, joiden linssit olivat paksut kuin pullonpohjat, ja hän puhui kuin pieniä kirjaimia vilisevä kirja. Pikkuinen kirjaviisas rillipiru, joka oli muuttanut taloon muutama vuosi aiemmin yhdessä äitinsä ja isäänsä kanssa, ja ainoa hyvä puoli oli se, että poika oli hyvinkasvatettu vanhojen aikojen malliin ja onneksi ainoa lapsi sekä omassa perheessään että talossa jossa Bäckström asui."


Kirjan ehdottomaksi anniksi luen myös sen, ettei siinä piehtaroiteta lukijaa raakuuksissa ja vastenmielisyyksissä, kuten on laita esim. uutukaisissa: "Viides vuodenaika" / Mons Kallentoft ja "Carmen Zita ja kuolema" / Karin Fossum toivoen onnistumista shokeeraamisessa, mutta kuitenkin vain aikansaaden tympääntymistä. Persson luottaa tarinaniskentätaitoonsa ja se riittää mainiosti!

Voihan nenä:


perjantai 4. heinäkuuta 2014

"Latinalainen Amerikka" - ex Libris...

"Latinalainen Amerikka, Ihmiset, Kulttuuri, Yhteiskunta", Harri Kettunen ja Elina Vuola (toim.), Osuuskunta Vastapaino, 2014, 344 s.

Latinalainen Amerikka
 "Konflikteja ja korruptiota, salsa ja samba... Latinalaisesta Amerikasta on monia mielikuvia, mutta mitä itse asiassa tiedämme alueesta? Entä mihin tietomme perustuvat? Olemmeko stereotypioiden vankeja?

Latinalainen Amerikka on suomalaisten tutkijoiden perusteos alueen historiasta, kielestä, kulttuurista ja yhteiskunnallisista kysymyksistä sekä niiden välisistä vaikutussuhteista. Kirjoittajat välittävät tutkittua tietoa ja tuoreita näkemyksiä Latinalaisesta Amerikasta niin opiskelijoille, tutkijoille ja kaikille alueesta kiinnostuneille kuin valtionhallinnon, kehitysyhteistyön ja yritysmaailman ammattilaisille.


Teos auttaa ymmärtämään muuttuvaa ja merkitystään koko ajan kasvattavaa aluetta sekä välttämään kulttuurieroista johtuvia ristiriitoja." (Takakansi)

Jos vastaukset yllä oleviin kysymyksiin herättävät uteliaisuutta, olet lähdössä matkalle ko. maihin, tunnet ammatillisesti  tahi vain noin yleisesti ottaen kiinostusta, tarjoaa tämä 21:n  tutkijan kirjoittama tiivis  tietopaketti Sinulle aimo määrän vastauksia ja faktaa teemoinaan: väestö ja etnisyys, identiteetti, ympäristö, yhteiskunta sekä taide ja media. Vaikka teos on vankan asiapitoinen, on se kirjoitettu lukijaystävällisesti sikälikin, että kukin luku on tarkasti rajattu ja niistä on helppo poimia juuri itseä kiinnostavat kokonaisuudet. Kirja poistaa lujallla ja vakaalla  kädellä näennäistietoutta, mutua ja ennakkokäsityksiä valaisten tämän kaikin puolin rikkaan runsaudensarven ja tulevaisuuden mahdollisen voimatekijäalueen potentiaalia.

Omakohtaisesti on ollut yksi ainokainen, mutta ainutkertainen tilaisuus käydä Latinalaisessa Amerikassa, Koillis-Brasiliassa. Tuo neliviikkoinen oli kerrassaan mieletön kokemus, joka rukkasi uusiksi  elämänasennetta, -arvoja ja -tapaa. Ennen matkaa pohjatietoa etsiessäni, olisin varmasti lennosta tutustunut tähän tyhjentävään ja hyödylliseen teokseen voidakseni paremmin ymmärtää paikallisia oloja, tapaamiani  ihmisiä ja maan kulttuuria. Tuolloin olisi tullut selväksi myös se detalji, ettei espanjankielellä vastoin otaksumaani, alueella pärjää kuin niukin-naukin ja myöhempi brasilianportugalin kurssi olisi tullut käydyksi ns. kreivin aikaan...

Tietoiskettynä: 




tiistai 1. heinäkuuta 2014

"Tuolta puolen" - ex Libris...

"Tuolta puolen", Jukka Kemppinen, Art House, 2014, 270 s.



"Olen harkinnut huolellisesti. Verkkoon kirjoitettuja blogeja ei pidä julkaista kirjana. Ne eivät toimi kirjana. Kukaan ei osta itselleen sellaista kirjaa. Jos joku sattuu saamaan sellaisen kirjan, hän ei kuitenkaan lue sitä. Jos hän silti lukee sen, hän pettyy ja raivostuu ja päättää ruveta käyttämään kirjaa paistinpannun alusena." Näin riittailee Kemppinen kirjan alussa "Ei esipuhetta" riveillä.

Tämän blogikoosteen esilleotto näin ruohonjuuritasolta arvelutti,
 mutta päätin ottaa tietoisen riskin ja teen sen kahdesta eri syystä:

Ensinnäkin periaatteenani on postata kirjoista, jotka herättävät tunteita, mielenliikkeitä tai kysymyksiä, jotka vihastuttavat tai ihastuttavat, mutta innostavat, herättävät halun ottaa jostakin asiasta tai teemasta syvemmin selvää
ja jotka opettavat jotain uutukaista.

Toisekseen: näpertelijöitä ja räpeltelijöitä riittää yhä enenevissä määrin maailmassa riesaksi asti, mutta kun ihminen tietää mitä tekee, tekee jotain - ihan mitä tahansa - asiaa, jonka hän perinpohjin hallitsee ja taitaa, se on vilpittömän ihailun ja kunnioituksen paikka, minulle.

Nämä molemmat kriteerit täyttää kirkkaasti tämä laajalla alueella liikkuva varmaotteisen,
"kovan luokan" ammattilaisen blogikooste, joka epäilemättä mainiosti hoitaisi myös pannunalusen virkaa. Kemppisen päivänpostaustenkin laajaan lukijakuntaan lukeutuvana, yksinkertaisesti

kiitos: