Po Chü-i : "Korotan ääneni ja laulan" - ex Libris...

"Korotan ääneni ja laulan", Po Chü-i, Basam Books 2015, 156 s. suomentanut 

Pertti Nieminen.

"Po Chü-i  oli Li Pon ja Tu-Fun rinnalla yksi Kiinan klassisen T´ang kauden suurista runoilijoista. Niemisen aiemmat, 1970-luvun Po-suomennokset täydentyvät tässä valikoimassa teatterisovitusta varten käännetyllä Laululla loputtomasta murheesta (1990)." (Lievelehti)

 

 

- Putoilevien lehtien ääniä. Kuin sataisi. Kuun hohde kuin huurre maassa. Myöhään yöllä menen nukkumaan. Kuka ravistaisi vuodevaatteistani tomun? 

"Po Chü-i (Bai-Juyi, 772 - 846) kirjoittaa runoissaan yksinkertaisesti ja koruttomaasti erosta, ikävästä ja yksinäisyydestä. Näiden kipeiden tunteiden tulkiksi Pon tekivät hänen virkamieselämänsä toistuvat  komennukset syrjäisiin maakuntiin. Ne saivat hänet tuntemaan itsensä maanpakolaiseksi ja veivät hänet yhä uudelleen etäälle rakkaistaan, perheestään ja ystävistään, Matkoillaan Po tallensi runoiksi häikäisevän kirkkaita ja kauniita maisemia. Virkamiehenä Po näki kaikenlaisia ihmiskohtaloita, 

joista omakohtaisten tuntojen ohella kumpusi milloin kärkkäitä protestirunoja,milloin koskettavia säkeitä ystävyydestä, vanhenemisesta ja kivusta." (Takakansi)

 

Esittelytekstin perusteella saattaisi helposti hairahtua kuvittelemaan koostetta yhdeksi pitkäksi jeremiadiksi, vaan kuinkas sitten lukiessa kävikään ? 

Vietetäänpä  yhdessä Joutilas ilta:

 

Varhainen kaskas vaikenee,

valopisteintä kiitelee  tulikärpäsiä sinne tänne.

Suitsuke palaa kirkkaana, savuamatta.

Bambukorin reunoilla on kirkasta kastetta.

En mene vielä sisään nukkumaan,

laskeudun portaat, astelen kuistin edessä.

Kuun viistot säteet hohtavat matalaan eteiseen,

viileä tuuli täyttää korkeat puut.

ajatukseni, tunteeni saavat kulkea omia teitään.

Tällaisina hetkinä ihmisen on hyvä olla.'Mistä se johtuu?

Siitä, että mieli on tyhjentynyt joutavasta.

 

 

ja annetaan Aaltojen huuhtoa hiekkaa: 

 

Jos kysyt, miten verrata vuorovettä ja valtamerta

miehen rakkauteen ja naisen sydämeen:

ei intohimo ole päivästä päivään muuttumaton

                    niin kuin vuorovesi,

mutta niille jotka toisiaan rakastavat

                   ei valtamerikään ole liian syvä. 

 

 

Näihin runoihin ei ajan hampaan purema yllä! Nämä ikiaikaiset runot rauhoittivat, antoivat väljyyttä ja perspektiiviä ajattelulle ja ilahduttivat, lohduttivat kaukaa aikojen takaa. Kaikki tuo erittäin tärkeää tässä kaoottisessa maailmantilanteessa...

 

 

Hyväksi lopuksi:  Luen Chuangtsea:

 

Chuangtsen mieliestä kaikki ilot olivat yhtä,

mutta minä sanon: samuudessa me olemme erilaiset,

saman laina alaisenakin kukin seuraa omaa luontoaan:

feeniks on matoa ylväämpi kaikesta huolimatta.

Lämmin kiitokseni  tämän kauniin, ajattoman ja puhuttelevan runoilijan löytämisestä kuuluu antoisan ja pohdiskelevan Deadline Torstaina -blogin  Kyösti Salovaaralle!   Vahvennoksia klikkaamalla löydät halutessasi lisätietoa ao. asiasta, tässä tapauksessa linkistä myös oman suosikkirunoni Kaadan puita:)

Aurinkoista viikonloppua:

Colson Whitehead: "Harlem Shuffle" - ex Libris...

"Harlem Shuffle", Colson Whitehead, Kustannusosakeyhtiö Otava, Otavan kirjasto, 2022, 381 s., suomentanut Markku Päkkilä. 

"Colson Whitehead (s. 1969) on moninkertaisesti palkittu newyorkilainen kirjailija, kriitikko ja esseisti. Hän kasvoi Manhattanilla, opiskeli Harvard Collegessa ja on sittemmin opettanut kirjoittamista lukuisissa yliopistoissa. Häikäisevä Harlem Shuffle on neljäs häneltä suomennettu romaani." (Lievelehti)

 

                                         ©Michael Lionstar/March Agensy 2019

 

"Ray Carney on ehkä pennitön, mutta roisto hän ei ole. Vaikka hänen suvussaan riittää rikollisia, itse hän on vain lievästi kiero mies. Hän elättää perhettään arvonsa tuntevana huonekalukauppiaana ja pitää matalaa profiilia sivubisneksistään.

Kun perheen toinen lapsi on tuloillaan, Carney sotkeutuu sähläävän serkkunsa hotelliryöstöön. Alamaailman uhkaavat hahmot alkavat uida hänen liiveihinsä yksi toisensa jälkeen. Saako Ray-Ray pelastettua nahkansa vai romahtaako huolellisesti varjeltu julkisivu?" (Lievelehti)

 

 

 

Colson Whitehead on aiemmin viihdyttänyt ja ilahduttanut minua teoksillaan:  Maanalainen rautatie (2021) ja Nickelin pojat (2020): Whitehead on kertojana ja kuvailijana ehdottoman lahjakas ja onnistuu vaivattoman oloisesti säilyttämään tasapainon sisällön monien elementtien ja juonenkuljetuksen kesken niin, 

että lukijan vire ei hetkeksikään herpaannu... 

Tämä uutukainen on kolmiosainen: Isän auto /1959, Dorvay / 1961 ja Iisisti, beibi / 1964. Sukelletaanpa siis matkalle Harlemin sykkeeseen Carneyn, jota appivanhemmat pitävät katuojasta kavunneen rottana, joka on livahtanut sisään oven alta, opastamana: 

Carney:  - Se jäi viimeiseksi kerraksi, kun hän kohotti kätensä vihassa. 

Elämä opetti, ettei ollut pakko elää niin kuin oli opetettu. Niin hän sen näki. Jokainen oli kotoisin jostakin, mutta oli tärkeämpää tietää mihin oli menossa...

- Mitä hämärähommiin tuli, Carney  oli vain lievästi kiero mies sekä käytännössä että periaatteitaan. Satunnaiset korut ja sähkölaitteet, joita Freddie ja muutama tuttu tyyppi kauppaan kantoivat, niiden välittämisen hän pystyi itselleen perustelemaan. Ei mitään isompaa, ei mitään mikä olisi tuonut ikävää huomiota hänen kaupalleen, hänen julkisivulleen.

 

Lukemisen myötä nousi esiin myös uusi käsite liittyen ihmisten sisäiseen kelloon eli kotoisesti dorvay, alkuperältään dor-veille yövalvomisineen, jota britit kutsuvat yövartioksi.  Aiheesta ovat kirjoittaneet Dickens, Homeros ja Cervantes.  Benjamin Franklin puolestaan kertoi käyttävänsä ajan jaloittelemalla alasti kotonaan ja luonnostelemalla uusia keksintöjä. Carneyn mukaan se on rikollisten onnenhetki, jolloin rehellinen maailma nukkui ja epärehellisyys rehotti. 

Meillä puolestaan liekö samaa tarkoittaen puhutaan Suden hetkestä. 

 

 

 Poliisitoimen hoitamisesta  harlemilaisittain valaiseva esimerkki:  

Munson:  -  oli ollut poliisina Manhattanin Pikku-Italiassa ennen kuin sai siirron Harlemiin. Yleisen siveyden vartijana hän oli suorittanut tohtorintutkinnon kiristämisen jalossa taidossa. Mafiayhteydet kuuluivat kuvaan itsestään selvästi. Uudessa työssään hän selvitti toisinaan rikoksen tai pari ja harjoitti jonkinlaista diplomatiaa Harlemin rikollispiireissä, rauhoitteli jengien ja huumekauppiaiden reviiririitoja ja piti huolen, että kilpailevat uhkapeliketjut eivät astuneet toistensa varpaille. Ruskeita kirjekuoria kulki tasaisena virtana ja rauhan säilyminen takasi myös rahantulon. Rahan takuumiestä arvostettiin.

 

Muutamia hajatelmia:

 

- Jokaisella on pimeät kujansa ja kadunkulmansa, joita muut eivät tunne - olennaisia ovat silti pääkadut ja bulevardit, se miten muut sijoittavat heidät kartalleen.

 

-  Ruskea kirjekuori on ruskea kirjekuori. Jos marssijärjestyksestä ei piitata,

koko systeemi kaatuu.

 

-  Ehkä samaa numeroa ei kannata pelata koko ajan. Ehkä kannattaisi kokeilla jotain muuta ja katsoa kuinka käy. Ehkä sinä olet pelannut hölmösti koko ajan.

 

Teos pitää sisällään sukutarinaa, yhteiskunnallista otetta rotusortoineen, valtaa ja sen puutetta, ongelmallista isä-poikasuhdetta, mutta myös rakkautta ja toiveita paremmasta ja sitä kohti pyrkimisestä.  Harlemin tähän saakka vieras maailma suhmurointeineen avautui värikkäästi ja ajantasaisesti ajanjaksolle 1959 - 1964 kuvattuna eteeni, mutta tällä kertaa Whitehead ei ihan - rennosta otteestaan huolimatta -  yltänyt aiempien teostensa mukaansatempaavalle tasolle vaan jokin pieni särmä tästä uupui,  joskin ilkikurinen tarkkailijan katse siirtyi huomaamatta myös omiin silmiini.

 

Kuriositeettina:  Harlem Shuffle (klik) on myös  The Rolling Stonesin  kappale, liekö näillä yhteyttä vai ei?

Colson Whitehead on ehdottomasti mielenkiintoinen kirjailija ja puhuttelee persoonallsella, ilmaisuvoimaisella tyylillään, joten innolla jatkoa odotellessa:

Harlemin-terveisin:

Jani Koskinen: "Portugalin ja espanjan yhteistä sanastoa" - ex Libris...

 

"Portugalin ja espanjan yhteistä sanastoa, Jani Koskinen, BoD,  2021, 49 s.

"Jani Koskinen (s. 1988 Kirkkonummi) on koulutukseltaan kielitieteilijä. 

Hän on valmistunut v. 2019 Helsingin yliopistosta maisteriksi pääaineenaan suomalais-ugrilainen kielentutkimus. Sivuaineopintoja hänellä on useista muista kieliaineista. Iberoromaanisista kielistä hän on opiskellut portugalin ja espanjan lisäksi muun muassa galegoa."

 

 

"Alkusanat: Portugali ja espanja ovat molemmat iberoromaanisina kieliä ja siten läheistä sukua toisilleen. Niissä esiintyy runsaasti sanoja, joiden kirjoitusasu ja perusmerkitys ovat samat tai eroavat toisistaan vain hieman. Tähän kirjaan on otettu mukaan vain sanoja, joiden kirjoitusasu sanakirjamuodossa on tismalleen sama molemmissa kielissä.

 

Sama kirjoitusasu ei toki välttämättä tarkoita samankaltaista ääntämystä, 

vaan molempien kielten ääntäminen onkin opeteltava erikseen.

Kuitenkin jo kirjoitusasujen yhdenmukaisuus saattaa helpottaa sanaston pänttäämisen urakkaa."

 

Uteliaana ja innolla  kävin läpi teoksen ja totesin paljon palautuvan mieliin käytön puutteessa unohdettua sekä sanoja että hauskoja muistoja...

 

Teoksen kansikuva on Fuerteventuralta 1990 loppupuolelta.   Saarella on tullut pariin kertaan viivyttyä kolmeviikkoiset ja erinomaisesti viihdyttyä auringosta ja maisemista nauttien sekä ympäri saarta autoillen. Oma kuva on ensireissultamme vuonna 2010:

 

 

 

Näppärä idea ja selkeä toteutus, josta avuksi ja muistinvirkistykseksi matkailijalle ja asiasta kiinnostuneelle!!  Luettu ilahdutti, palautti mieliin paitsi sanoja myös  kirjaimellisesti lämpimiä ja värikkäitä, positiivisia kokemuksia jälleen kerran vallitsevan pyryn keskellä ja nosti pintaan toiveen, että jospa tästä vielä... 

Siispä lämmin kiitos Jani Koskiselle tietoiskusta ja aivojumpasta lisukkeineen ja

Hasta luego eli áte mais ver:

Jonas T. Bengtsson: "Ehdonalainen/Fra Blokken" - ex Libris...

 

"Ehdonalainen", Jonas T. Bengtsson, Like Kustannus, 2022, 314 s., suomentanut Päivi Kivelä.

Jonas T. Bengtsson  (s. 1976) on Kööpenhaminassa asuva kirjailija. Häneltä on aikaisemmin suomennettu kolme kriitikoiden ylsitämää teosta: Olipa kerran (2012), Submarino (2015) ja Sus (2018), Kotimaassaan Tanskassa hän on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä maan nykykirjallisuuden omaperäisimmistä äänistä. (Lievelehti)

                                                  ©Thomas Howalt Andersen

"Danny, Malik ja Christian kasvoivat erottamattomina pahamaineisessa betonihelvetissä Kööpenhaminan laitamilla. Sitten poikien tiet erkanivat - hyväntahtoinen Mali opiskeli hammaslääkäriksi ja arvaamaton Danny joutui vankilaan. Christian valitsi uran lain toiselta laidalta poliisina ja meni naimisiin.

Kun Danny on istunut kuusi vuotta vankilassa väkivaltarikoksesta, hän pääsee ehdonalaiseen. Hän haluaa tavata vanhat ystävänsä, mutta kukaan ei ole nähnyt Malikia viikkoihin. Christian auttaa Dannya etsinnöissä lain puitteissa.

Dannya taas ei laki ole ikinä estänyt. Hän aikoo löytää ystävänsä. Totuuden hinta on odotettua korkeampi." (Takakansi)

 

   

 

Uusi dekkaristituttavuus on aina mielenkiintoinen ja niinpä uteliain mielin tutkimaan, minkälaisia kasvatteja tornitalosta on maailmaan pullahtanut ja kuinka heidän kohtalonsa aikuistuttuaan  viikareista miehiksi eri poluille yhteiskuntaa ja elämää  ystävätrioa kuljettaa sekä mikä on kaiken kaikkiaan väkivallan keskellä vaikuttavan vanhan poliisin, Ivertssenin osuus ja panos asiassa. 

Dannylla:  -  Tuomion voi istua kahdella tavalla. Joko seuraa ulkomaailman tapahtumia ja ottaa vastaan kaikki vieraat jotka viitsivät tulla käymään. Valmistautua siihen päivään, jona kävelee portista ulos. Tai sitten elää sukelluskellossa, joka on laskettu meren syvimpään kohtaan. 

Siellä alhaalla Danny istuu.

 

Malik:   - Musta mies astuu hammaslääkärikoulun ovesta sisään. Musta mies pyyhkii sadepisaroita takiltaan. Miksi hitossa Malik ajattelee koko ajan olevansa musta? Kyllä hän on musta, mutta kai  sentään ennen kaikkea  opiskelija, tai ehkä ennen kaikkea oma itsensä.

Christian:  - "Miten minusta tuli poliisi. Tai miksi. miksi minusta tuli poliisi." "Ajattelin että sinusta oli mukava leikkiä isonakin poliisia ja rosvoa. 

Mutta halusit olla vaihteeksi poliisi. Juosta ja heiluttaa pyssyä mutta saada silti täydet eläke-edut." Christian hymyilee:" Lähelle, mutta ei ihan nappiin.

Ivertsen se oli. Ivertssen sai minut hakemaan kouluun."

Tornitalossa asuminen sen miljöö ja asukaspohja luovat väistämättömät kehyksen kolmikon kehitykselle ja samalla horjumattoman ystävyyspohjan, 

joka ei horju eikä liioin  heilahtele. Ikään kuin taustapiruna häärii Ivertssen poikien elontaipaletta viitoittaen.

-  Vapautunut vanki on kuin vastakuoriutunut kananpoika. 

Tai krokotiilin poikanen. Riippumatta siitä kenet se näkee ensimmäiseksi, 

se ajattelee: äiti. Vanhemmat vangit varoittivat sitä. Heti kun joku nainen osoittaa pienintäkin kiinnostusta tai mikä vielä pahempaa, hoivaamisen halua, mies luulee olevansa syvästi rakastunut. Olen vain pieni krokotiilin poikanen, Danny sanoo itselleen...

 

Teoksessa on paitsi kasvutarinaa,  myös vahva yhteiskunnallinen,

mutta revittelemätön ja sormella osoittelematon ote. Pidin paljon kerronnan rytmistä ja toteavasta vaan ei päivittelevästä tahi syntyjä syviä perkaamaan sortuvasta tyylistä. Juoni eteni juoheasti lyhyine lukuineen ja teoksen kieliasu oli naseva. Taitavaa ja edukseen poikkeavaa jälkeä!

 

-  Pojan voi viedä pois tornitalosta... Mutta ei tornitaloa pojasta...

 

Siitä huolimatta näin entisenä tyttönä noilla vilkkailla hoodeilla ilokseen ja pelkäämättä piipahti ja

lukemaansa tykästyi:                                                

 

Luiz Ruffato: "Päättyy myöhäinen Kesä / O verão tardio" - Ex Libris...

 "Päättyy myöhäinen kesä", Luis Ruffato, Into Kustannus 2022, 227 s.,

 suomentanut Tarja Härkönen.

 

"Luis Ruffato (s. 1961) on palkittu brasilialainen kirjailija ja runoilija.

 Hän syntyi Cataguasesissa, pienessä teollisuuskaupungissa Kaakkois-Brasiliassa, ja työskenteli nuoruutensa erilaisissa hanttihommissa auttaakseen perhettään. Hän joutui myös näkemään katujen todellisuuden kodittomana São Paulossa. 

Ruffato on yksi Brasilian arvostetuimmista nykykirjailijoista. Hän on voittanut useita kirjallisuuspalkintoja, ja hänen teoksiaan on julkaistu 13 kielellä." (Lievelehti)

 

 

                                                          ©Macia Zoet
 

"Vakavasti sairas  Oséias palaa lapsuutensa maisemiin Cataguasesiin kahdenkymmenen vuoden poissaolon jälkeen. Yhteydet sisaruksiin ovat katkenneet ja kotikaupungissa häntä odottavat menneisyyden haavat.

Oséias yrittää sovittaa kekonsa ja tekemättä jättämiset, mutta onko jo liian myöhäistä?" (Takakansi)

 

 

 

 

Aiemmat nautinnollisest lukuhetket Ruffaton seurassa: Rutosti hevosia  (2014), Tekokukkia (2015 ja Lissabonissa muistin sinut (2018)" (Lievelehti) 

Koska yhden Koillis-Brasilian -reissun jäljiltä tunnen suurta lukkarinrakkautta maata ja sen kulttuuria ja tietty Ruffatoa kohtaan, niin odottavin mielin lyöttäydyin  seuraan kokemaan kuinka São Paulosta starttaava  kuuden päivän matka  menneisyyteen sujuu...

Oséias, lempinimeltään Peninha:   - Mikään ei edistynyt. Olin edelleen Peninha, kevyt höyhen. Peninha tuulen viemä... Peninhas oli myös sarjakuvahahmo, 

Akun serkku... Peninha, pieni tuska... Peninha, kevyt höyhen... Rangaistus, armahdus...

 

Lapsuuteni: -  tuoksuu puuvillalta, jonka purjekankain peitetyt kuorma-autot rahtasivat koillisesta valtavina paaleina ja jonka lihaksikkaat, hiestä kiiltävät miehet kasasivat valkoisiksi lumivuoriksi. Kokonaiset perheet sinnittelivät  kutomoiden matalilla palkoilla ja asuivat rivitaloissa Pombajoen rannalla, 

missä vesi tulvi joka kesä joennuoman yli turmellen vähäiset huonekalut, kastellen seinät ja sairastuttaen lapset. Enää tekstiilitehtaita on tuskin nimeksi ja rikkaat ovat nyt toisennimisiä, mutta tulvat pysyvät.

 

Opettaja  - ei tuntenut minua kohtaan sen erityisempää kiintymystä, koska minulla oli työläistausta, mutta hän ihaili sitä, mitä hän piti ponnisteluna ja omistautumisena - ei älykkyytenä, sen määreen hän oli varannut niille, 

joilla oli syntyperä.

 

Marilda, ensimmäinen tyttöystävä:   Ei Marilda, emme me voi päättää tulevaisuudesta. Tulevaisuus on menneisyyden heijastusta. Olemme sitä mitä olemme. Itse me valtatiemmi rakennamme. Itse piirrämme nuolen siihen. 

Kun valitsemme yhden suunnan emmekä toista, määrittelemme kohtalomme.

Elämäni:  - hotelleissa ja maantiellä... En saanut rauhaa enää koskaan...  

Sitä rauhaa jonka tunnemme, kun tulemme kotiin, kun suljemme oven ja irrottaudumme maailmasta. Sitä tunnetta, että olemme turvassa - ei, sitäkin enemmän..., että... että olemme haavoittumattomia! Nimenomaan!

Että mikään eikä kukaan voi tavoittaa meitä, sillä olemme suojassa turvapaikkamme neljän seinän sisällä... Teräksiset seinät, turvapaikka ajan ulkopuolella...

 

Rauhallispoljentoista, osin pedanttista - kuten aamutoimien toistuva kuvaus -  vaan ei pitkäveteistä kerrontaa, jossa kirjailija käsittelee brasilialaista yhteiskuntaa, sen kerrostuneisuutta, katkenneita sukulais- ja ystävyyssiteitä ja ajan kulkua, menneisyyttä ja sen merkitystä elämän kululle loppusuoran häämöttäessä.

 

Onko mitään korjattavissa, onko mihinkään paluuta, jäävätkö meillä elämän reppuumme eväiksi vain muistomme? Kuinka osaisimme elää juuri tätä päivää?

Entä kuinka maalinauhan katkaisemisen arvoitus ratkeaa?

Tarja Härkösen takuuvarma suomennos ja upea sekä aurinkoinen, teoksen myötäinen Sanna-Reeta Meilahden kansi siivittivät ja kruunasivat lukukokemuksen.

- Ja ainaisuudessani aina sama poissaolo. Carlos Drummond de Andrade 

Reissussa viihtyi:

"Saattajana" - Ex Libris...

"Saattajana - ennakoiva saattohoito-opas omaishoitajan tueksi",  Juha Hänninen, Päivi Hänninen ja Tuula Styrman,   Espoon ja Kauniaisen Omaishoitajat ja Läheiset ry, 2022, 79 s.

Juha Hänninen on Terhokodin entinen ylilääkäri ja hänet tunnetaan myös toiminnastaan Exitus ry:n asiantuntijalääkärinä.

 

                                               ©Pekka Nieminen/Otavamedia

 

 

"Opas jakautuu kolmeen lukuun: - Tietoa, taitoa ja kokemuksia saattohoidosta ja kuolemasta.- Omaishoitajan jaksaminen ja- Omaishoitajan tuki ja palvelut saattohoidossa.

Kukin luku sisältää tietoa, esimerkkitarinoita sekä Mitä voin tehdä? -neuvoja. Esimerkkitarinat antavat tärkeää vertaistukea: “Tällainen tilanne meillä oli ja näin me siitä selvisimme”.

Jokaisen tilanne on yksilöllinen, eikä kaikkiin tilanteisiin ole vastauksia. 

Mitä voin tehdä -neuvoista voi löytää itselle sopivia apukeinoja arjen tilanteisiin."

 

Juha Hännisen työtä olen aina suuresti arvostanut, ja tämä uutukainen tarttui luonnollisesti luontevasti matkaan kirjastosta. Näinä kuluneina koronavuosina moni meistä on hoitanut ja menettänyt läheisiään.

Asia on surullinen ja vaikea, mutta olisin  ollut varsin iloinen ja helpottunut,

jos tämän kaltainen selkeä, asiallinen, tietorikas ja lämmin opas olisi vuosien varrella ollut käytettävissäni. Oma lähtökohtani elämässä on se, ettei tieto lisää tuskaa.

 

Saattaminen ja kuolema ovat vaikeita asioita, jotka helposti haluaisi mieluusti kieltää, lakaista maton alle,  mutta ne ovat väistämättömiä, joten on parasta kohdata ne edes jotenkin valmistautuneena ja tietäen, mistä apua saa. 

Teos on vahvasti hoitajan ja saattajan asialla painottaen oman jaksamisen huolenpidon tärkeyttä ja asiaan neuvoja tilannekohtaisesti  jakaen. 

 

Sähköisestä oppaasta (klik) löytyy lisäartikkeleita ja hyödyllisiä linkkejä mm. potilasjärjestöjen verkkosivuille."

 

 

Jonain päivänä olen puu,

ja tuuli laulaa oksissani,

ja aurinko tanssii lehdilläni,

ja olen vahva ja kaunis

kaikkina vuodenaikoina.

 

Sillä elämä ei mene taaksepäin

eikä viivy mennessä päivässä.

Kahil Gibran

 

 

Toivon oppaan avauksesta olevan apua ja hyötyä heille, joille asia on tällä hetkellä akuutti tai odotettavissa oleva.

Omistan tämän postaukseni hyvälle, jäljellä olevalle Sielunsiskolleni,  jolla ns. on tilanne päällä, ja joka  sanojensa mukaan tässä  elämän karusellissa pää pyörällä kanssani ystävänä pyörii;)

Kevätauringon paistaessa,  pyörimisiin:

Édouard Louis: "Kuka tappoi Isäni" - ex Libris...

"Kuka tappoi isäni", Édouard Louis, Tammi Keltainen kirjasto, 2022, 76 s. suomentanut Lotta Toivanen.

"Édouard Louis (s.1992 Hallencourtissa) kirjoitti esikoisteoksensa  

Ei enää Eddy vain 21-vuotiaana. Kirjasta tuli arvostelumenestys, jota myytiin yli 300 000 kappaletta ja joka herätti kiivasta poliittista keskustelua.

Louis on opiskellut sosiologiaa Pariisissa ja häntä on kutsuttu yhdeksi sukupolvensa tärkeimmistä kirjallisista äänistä. (Takakansi)

 

                                                   ©John Foley/Ed.Seuil
 

 

"Édouard Louis menee tapaamaan isäänsä, joka on vakavasti sairas. Edellisestä kerrasta on jo aikaa. Kirjailijan lapsuudessa isä oli tuomitseva, uhkaavakin hahmo, jolta ei löytynyt ymmärrystä erilaiselle pojalle. Toisaalta hän rakasti Céline Dionia ja itki kuunnellessaan oopperaa. Kuka ja mikä muovasi isästä miehen, joka hänestä tuli?

Yritys ymmärtää isää muodostuu yritykseksi ymmärtää yhteiskunnallisen aseman vaikutusta ihmiselämään. Louis perkaa viiltävällä tarkkuudella työväenluokan mahdollisuuksia sekä köyhyyttä, häpeää ja nöyryytyksiä. Havainnoista kasvaa kokoaan suurempi teos, joka on samanaikaisesti kiihkeä poliittinen J'accusee että herkkä analyysi lapsen rakkaudesta vanhempiaan kohtaan." (Lievelehti)

 

 

 

 

Louisin kanssa yritin aiemmin päästä sinuiksi "Ei enää Eddy" teoksen tiimoilta, siinä kuitenkaan onnistumatta, joten uteliaana tähän uuteen yritykseen selvittämään Kuka tappoi isäni?

 

- Jos tämä teksti olisi näytelmä, se pitäisi aloittaa sanoilla: Isä ja poika seisovat parin metrin päässä toisistaan suuressa, avarassa ja tyhjässä tilassa. Tila voisi olla vehnäpelto, hylätty ja autio tehdas tai laminoitu koulun liikuntasali. 

Ehkä sataa lunta. Ehkä heidän ylleen sataa hiljalleen lunta, kunnes heitä ei enää näy. Isä ja poika eivät katso toisiaan. Vain poika puhuu. Hän lukee ensimmäiset virkkeet paperilta tai ruudulta, yrittää puhutella isäänsä, mutta jostain syystä isä ei näy kuulevan häntä...

 

Louis on kirjoittanut napakan ja kipakan poliittisen puheenvuoron sorrettujen puolesta ja siitä, kuinka monet päätökset vaikuttavat vain yhteiskunnan huono-osaisten elämää kaventavasti. Hän hyökkää vimmaisesti luokkaeroja ja homofobiaa vastaan, jotka ilmenivät hänen kasvuympäristössään, pienessä ja syrjäisessä kyläyhteisössä.

 

Isän teesi miehisyydestä:  - pitää olla miehinen, ei saa käyttäytyä niin kuin tyttö, 

ei saa olla homo - tarkoitti sitä, että keskeytti koulun niin pian kuin suinkin näyttääkseen voimansa muille, niin varhain kuin suinkin osoittaakseen kapinallisuutensa ja pönkittääkseen miehisyyttään, se tarkoitti että luopui siitä toisenlaisesta elämästä, tulevaisuudesta ja yhteiskunnallisesta asemasta,

jonka opiskelu olisi voinut tarjota. Miehisyys tuomitsi minut köyhyyteen, rahapulaan... 

 

Luettua herää kysymys: kuinka paljon elämänkulustaan voi kaataa syntymäperheensä ja olosuhteiden niskaan, joilla molemmilla toki on vaikutuksensa itse kunkin elämän kulkuun, ja kuinka paljon jää omalle vastuulle, omille pyrkimyksille ja päämäärätietoisuudelle kohti toisenlaista, parempaa ja antoisampaa elämää ja olosuhteita?? En tunne Ranskan olosuhteita, 

mutta ainakaan meillä sosiaalisen nousun esteenä ei ole tukien puute eikä sukupuolisidonnaisuus. 

 

Jonkinlainen näköalattomuuden ankeahko vaippaansa kietova tunne, jossa on luovuttamisen makua jää väreilemään ilman kannet suljettuani, mutta räväkkä pamfletti ja kannanotto. Tekstin kieliasu ja ilmaisukyky ovat Louisin  eittämättömiä vahvuuksia ja myös mielialojen ja tunnetilojen välittäminen lukijalle onnistuvat vaivatta ja koskettavasti. Mielenkiintoista, mitä jatkossa seuraa!

 

 Mihin mietteisiin päätyivät Mitä luimme kerran -blogin Laura 

ja Kirja vieköön -blogin riitta k selviää vahvennosta klikkaamalla:

 - Eräänä päivänä kirjoitin sinusta muistivihkooni: hänen elämänsä kuvaaminen tarkoittaa sitä että kirjoitan tarinan omasta poissaolostani... 

Kirjoittelemisiin:

Hannu Mäkelä: "Viiden minuutin juttuja" - ex Libris...

 

"Viiden minuutin juttuja", Hannu Mäkelä, Aviador Kustannus, 2022, 112 s.

 Kansi Sara Enstedt.

Hannu Mäkelä  (s.1943 Helsinki) on suomalainen, tuotannoltaan monipuolinen kirjailija, runoilija sekä taiteen akateemikko. (Wikipedia)

 

                                                         ©Auli Närevuori

 

"Kirjailija-akateemikko Hannu Mäkelä tarkastelee uusimmassa teoksessaan maailmanmenoa milloin hymyillen tai jopa satiirisen naurun lävitse, milloin taas vakavammin sävyin. Mennytkin on teksteissä läsnä omien lapsuus- ja nuoruusmuistojen kautta. Moni ystävä on jo poissa, mutta välillä hekin palaavat mieleen. Silti vahvimmin kirjan teksteissä näyttäytyy ihmisten elämä nykyajan Suomessa kaikessa monimuotoisuudessaan " (Takakansi)

.

 

 

Sitten Herra Huun päivien on Hannu Mäkelän taatussa seurassa tullut matkan varrella vietettyä tovi jos toinenkin, viimeksi hän ilostutti pohdinnoillaan teoksella Lukemisen ilo eli miksi yhä rakastan kirjoja  (2021): Pitkä ja lämminhenkinen lukujälki on yhdellä sanalla seesteinen.  Totuuden nimissä myönnettäköön, 

että  niskat olivat jatkuvasti nyökytellessä kovalla koetuksella.

 

Tämä uutukainen sisältää 27  houkuttelevasti nimettyä lukua ja saatesanoissaan Mäkelä antaa lukijalleen vapaat kädet: Jos luku kaksi, Aikuisen elämää vaikuttaa lukijasta pitkältä sijoittuessaan ammoiselle 50-luvulle ja ollen autofiktiivinen sekä kesto hurjat 10 -15 min.,  niin: Mäkelä muistuttaa, että lukijallahan on aina valta hypätä yli, vaihdella omaa lukemisjärjestystään ja myös valta päättää hyppääkö yleensäkään kuormaston kyytiin. No minä tyttöhän  tietty hyppäsin lennosta tähän pirssiin ja siispä sitaatti valikoitui juuri ko. luvusta: Aikuisen elämää:

-  Maisema on satua, hiljaisuus leikkaa ääniä, kunnes kesynoloinen mustarastas puikkii lähelle, puhkeaa lauluun. Kuljemme polkua, kuvaamme. 

Sumua, sumua ja sitten aurinko. Laituri on näkyvissä, kuljen sen päähän. 

Sieltä näen vielä  paremmin puitten ja saaren heijastukset. Nekin ovat satua ja silti niin totta.  Ei ketään missään, me vain.

 

-  Silti tämä tuuli on runoa, voisi olla. Sillä minä tunnen, miten sulaudun yhteen maiseman kanssa ja sitten myös vaimoni, joka kaukaa kuvaa nyt minua. 

Sen hän saa tehdä, kun taas minä kuvaan häntä kamera silmillään. Olemme yhtä ja silti eri ihmisiä, mutta osia kokonaisuudesta. Niin kuin tämä maisema: niin kuin yksinäinen karimerkki sumussa ja aurinko joka puhkoo sumuun väylän ja heijastuu juuri ja juuri järven pintaa. 

- Ei sittenkään enää vain satua, vaan totta, totisinta ja kauneinta totta. 

Hetkiä, joita ei unohda koskaan. Siltä minusta  juuri tällä hetkellä tuntuu ja luotan siihen niin kuin kissapentu emoonsa... 

 

Niinpä:  nuo ainutkertaiset ja harvalukuiset hetkemme elämässä, jolloin kaikki oleellinen on yht'aikaa läsnä eikä niin mitään puutu. Aika seisahtuu, pieni ihminen kokee olonsa turvalliseksi ja on onnellinen olossaan...

Hannu Mäkelä, ikätoverini on pukenut sanoiksi koko ihmiselämän kirjoa, 

tavalla joka vaivattomasti avautuu lukijalleen: ensirakkauden, joka koskaan ei mielestämme unhetu, haikeuden ja vaikeuden sekä draamankaarta kotimaisen sarjatuotannon synnyttämistä huippuhetkistä. Menossa mukana on myös, poliittista satiiria nykymenon malliin mottona vanha kansanviisaus: 

Mistä kuningas kullan saa?" Vastausta ei tarvitse mitkään miettiä ei silloin eikä nyt. Kansalta kaikki kulta oli ja on yhä peräisin.

 

Hän ratkoo myös  tyhjänä seisovan trampoliinin mystistä arvoitusta tyynesti todeten: Mitäpä minä millekään voin." Kirjailija pohtii myös vauhtisokeuden ilmentymää rakkaassa kotimaassamme: Eteenpäin. nopeammin, kiivaammin vs. ikiaikainen: citius, altius, fortius. Hän fundeerailee sitä, miksi unohdus ei ole lainkaan nopea vaan kuin aamun usva metsälammella, piipahtaa Baddingin kioskilla  sekä avaa miksi Makkonen haluaisi kuulla vielä kerran vaimonsa komennon: "Housut pois!"

 

Summa summarum: Mäkelä oli harvinaisen hyvää seuraa - jälleen kerran - ja tämä kooste toimi erinomaisen lohdullisena omassa tilanteessani Kanssakulkijan ollessa onnistuneessa leikkauksessa aina hänen eiliseen kotiutumiseensa saakka, joten kiitos ratevasta seurasta ja mainiosta lyhykäisistä, jotka löysivät - kuten aina Mäkelän elämän ymmärtävyyden ja tekstin tuottamisen taidon - ollessa kyseessä - runsaasti kosketuspintaa, nostivat hymyä huulille ja jättivät jälkeensä hyvän mielen hyrinää.

Lumimyräkkä ulkona, kesä sydämessä: