Jarkko Stenius: "Lapsisotilaan kyyneleet" - ex Libris

"Lapsisotilaan kyyneleet", Jarkko Stenius, Like Kustannus, 2020, 257 s.

Jarkko Stenius  (s. 1972) kuvasi omaelämäkerrassaan Nyrkkisankari  (Like 2015) kovaa tietään Ranskan muukalaislegioonasta thainyrkkeilyn kansainväliselle huipulle ja lopulta mielenrauhan löytämiseen. Lapsisotilaan kyyneleet  on Steniuksen kolmas toimintaromaani." (Lievelehti)

                                                            ©Ville Juurikkala


"Väkivallan ammattilaiset ihmiskaupan jäljillä. Entinen palkkasoturi Jake ja hänen lähimmät taistelutoverinsa Thaimaasta matkustavat Sierra Leoneen pelastaakseen lapsisotilaaksi myydyn pienen pojan. Venäläisen rikollisryhmän Brigada Grigorin johtaja janoaa takaisinmaksua Jaken tiimille. Myös kiinalaisen triad-mafian jäsenet ovat koston perässä.
Alun perin suoraviivaiseksi ajateltu pelastustehtävä osoittautuu odotettua mutkikkaammaksi. Lopulta pelastajat joutuvat kohtaamaan oman väkivaltaisen menneisyytensä - tai loppunsa." (Takakansi)

Jarkko Stenius ja hänen actionia tihkuvat dekkarinsa ovat olleet luottokesälukemista jo parin aiemman ilmestyneen muodossa eli
Bangkokin veritiikerit  2018 ja Lohikäärmeen luola  2019, joista totesin:
-  Kaikki tämä saattaa kuulostaa yksinomaan kornilta tai jopa luotaantyöntävältä ja saattaisi sitä ollakin, ellei Stenius tietäisi ja tuntisi läpikotaisin sitä, mistä kirjoittaa...
Eikä hän petä lukijoitaan tänäkään kesänä!

Teos sisältää vauhdikkaat ja tiivistunnelmaiset osat: Kannibaaliarmeija, Krokotiilijoki, Totuuden hetki  ja Miinakentällä.  Stenius marssittaa viidakkoon useampia toimijaryhmiä ja pelastajajoukkion, jonka keskinäiset yhteydet ja siteet ovat monimuotoiset ajan takaa. Toimintaympäristönä sekä Sierra Leone, levoton maa, jossa puhutaan n. 25 eri kieltä että Liberia.
Kyseisillä huudeilla ei ole ennen tullut viidakossa rymyttyäkään boakäärmeitä ja ahnaiden krokotiilien ammottavia kitoja väistellen, vaan kukapa kunnon tyttö jännittävää, ykkösluokan seikkailua voisi vastustaa, varsinkin kun tarkoitus on hyvä ja jalo?

Stenius nostaa jälkipuheessaan esiin tärkeän ja moraalittoman epäkohdan,
jota ei voi hyväksyä: lapsisotilaat ja toteaa, että heidän käyttämisessään on jotain käsittämättömän pahaa. Kaikki mitä siihen liittyen kuvasin, on tapahtunut oikeasti paljon pahempana. Jotkut kuvaamistani henkilöistä ovat todellisia hahmoja, 
joihin tutustuin Ranskan muukalaislegioonassa, tai mukana on heidän piirteitään.

Nuorimmat lapsisotilaat ovat viisivuotiaita. Entäpä miksi heitä kannattaa käyttää? He ovat helposti manipuloitavia.  He kelpaavat hyvin kilviksi, etulinjaan.
He ovat helposti korvattavissa olevaa materiaalia. He eivät  pelkää. He eivät vaadi palkkaa. He syövät vähemmän. Argumenttinsa kullakin ja se siitä onnellisesta lapsuudesta...

-  Valeriya seisoi raskaasti hengittäen sademetsässä. Kylkeen sattui eikä hänellä ollut hajuakaan siitä, missä hän oli. Hän tajusi vain, että metsän pimeys oli imenyt hänet sisäänsä kuin musta aukko, joka söi ihmisiä elävältä. Tulitus oli tauonnut ja Valeriya kuuli kaskaiden sirityksen. Puustosta kuului apinoiden kurnutusta - tai ehkä lintujen - hän ei ollut varma. Hän mietti, oliko koskaan ollut yhtä peloissaan. Kyllä monesti. Lapsuudessaan.
Hän havahtui nykyhetkeen - todellisuuteen, joka oli kuin suoraan hirveimmästä painajaisesta - mutta kieltäytyi vaipumasta epätoivoon. "Sinä olet soturi, ja soturit eivät kuole, koska heidän henkensä ei murru."

Juoni etenee kompastuksitta, ja matkan varrella selkiytyvät myös lukuisten toimijoiden asemat porukoissa  ja heidän elämänkulkujensa kohtaamisviivat,
eikä luonnon kuvauskaan jää hunningolle, lapsipuolen asemaan.
Erikoispisteet heruvat vauhdikkaan menon ja kerronnan lisäksi vahvan roolin luomisesta Valeriyalle  taistelijana pistooli kädessä ja machete toisessa  miesten rinnalla ja lapsisotilaiden dilemman ratkaisemattomuuden esiinnostamiselle!!

Aina ei - etenkään näinä aikoina ja näillä helteillä - tarvitse pähkiä syntyjä syviä vaan on hauskaa vaihteeksi sukeltaa tuntemattomille vesille, heittäytyä hurjaan ja huimaan menoon ja meininkiin, jossa ilma on sakeanaan testosteronin turahduksia; tätä lukiessa ei totisesti pitkästy! Ensi kesäksikin on jo luvassa jännitystä, vauhtia ja vaaratilanteita, joten...

Kuten sanonta kuuluu:

Hurja reissu, mutta tulipa heitettyä:

Juhana Torkki: "Plutarkhos. Mielen tyyneydestä" - ex Libris...

"Plutarkhos. Mielen tyyneydestä", Kustannusosakeyhtiö Otava, 2020, 157 s.

"Juhana Torkki (s.1977) on kirjailija, teologian tohtori, kääntäjä ja kouluttaja. Hänet tunnetaan puhetaitoa käsittelevistä kirjoistaan. Vuonna 2018 ilmestynyt Seneca-suomennos Elämän lyhyydestä oli menestys." (Takakansi)

                                                     ©Veikko Somerpuro


"Miten löytää mielenrauha, kun maailmassa kuohuu ja elämässä voi tapahtua mitä tahansa?
Kysymystä pohti kreikkalainen filosofi Plutarkhos kaksituhatta vuotta sitten. Juhana Torkin muinaiskreikasta suomentamat tekstit koskettavat vahvasti nykyihmistä. Miten ottaa viisaasti vastaan kohtalon kolhut? Miten hallita tunteitaan? Miten säilyttää mielenrauha tiedon tulvassa. Entä miten kestää koettelemuksista kovin: oman lapsen kuolema?
Kun globaali maailmaa kuohuu ja etsii suuntaansa, viisaan ja lempeän filosofin opit ovat jopa ajankohtaisempia kuin kirjoitushetkellään." (Takakansi)

Edellisen vastaavan kysymysryppään Torkki heitti iloisesti ilmaan teoksensa
Seneca. Elämän lyhyydestä tiimoilta: Syntyjä syviä poiki ja luotaamaan lähetti ko. lukutuokio kuin myös jokainen rauhoittava palaaminen antiikin filosofien pariin, jolloin ajatukset saavat liidellä suuria kaaria, ja lukija olla tässä ja nyt -tilassa...
Mielentyyneys on toki aina, mutta etenkin näin Kosmoksen kapellimestarin johtaessa orkesteria, mitä tavoiteltavin olotila ja yleinen hyvä, joten uteliain mielin lähdin Torkin matkaan tälläkin kertaa. Teos tarjoaa luvut:  Sisällys,
Mielen tyyneydestä, Vihan hallinnasta, Turhasta uteliaisuudesta ja 
Lohdutukseksi puolisolle.

Esipuheesta: 
- Kirjeessä Plutarkhos johdattaa lukijaansa monin esimerkein mielenhallintatekniikoiden äärelle. Päämääränä on euthymia, joka tässä suomennoksessa on käännetty sanoilla mielenrauha tai mielentyyneys. 
Se on kaikenlaisten hyrskyjen ja tyrskyjen poissaoloa, levollista ja järkevää elämää. Ennen muuta se on kykyä säilyttää tasapaino silloin, kun ulkoiset seikat, omat valinnat tai häiritsevät havainnot uhkaavat suistaa mielen raiteiltaan... Nykykielellä hyvä fiilis?

- Tämän kirjan esseet ovat tällaisen työn tuloksia: ne ovat logismoi-kokoelmia. Logismokset ovat rahoittavia pohdintoja, jotka auttavat ihmistä etäännyttämään itsensä tilanteesta ja "ottamaan  järjen käteen", niin kuin Suomessa sanotaan. Plutarkhokselle mielenrauhan saavuttaminen on ennen muuta sisäinen matka. 

- Plutarkhoksen vihaa käsittelevä pohdinta tuntuu häkellyttävän ajankohtaiselta. Suomessa raivo-loppuiset sanat lisääntyvät ja leviävät kuin virukset. 
Kielitoimisto tietää kertoa, että laturaivo, someraivo, rattiraivo ja naapuriraivo ovat saaneet rinnalleen jonoraivon, eläkeraivon, koirankakkaraivon ja ostoskärryraivon. Kannattaako niin paljon olla raivoissaan?

Netistä ja iltapäivälehdistä:  Ihmiset pakenevat basaariin, torille ja satamaan kysymään: "Onko mitään uutisia?" Vastaus: "Etkö ollut torilla aamullakin? Luuletko, että kaupunki vaihtaa perustuslakiaan kolmen tunnin välein?" 


Kuriositeettina mainittakoon, että Plutarkhos on eräissä kysymyksissä myös moderni. Hän oli vannoutunut vegetaristi, ja ajatus siitä, että ihminen teurastaa eläimiä täyttääkseen lautasensa, oli hänelle vastenmielinen.
Eräänlaisena saavutuksena voi pitää sitä, että kirjoittaa antiikin Kreikassa kirjoituksia, jotka pääsevät 2020-luvun Suomen kirjastolaitoksessa osastoon "50.19 Eläinsuojelu."  !!

-  Antiikin taika on, että sen ajan ihmiset kykenivät kirjoittamaan tekstejä, 
joiden osuvuus on suurempi kahdentuhannen vuoden päästä kuin julkaisuhetkellä, Saavutus on hämmästytävä, ja siinä on tiettyä kauneutta, 
aivan kuten Alvar Aalto sanoi: "Kaunista on se, mikä vanhenee kauniisti."

Paljon rauhoittavaa tuttuutta ja kontaktipintaa, - kädenojennusta yli vuosituhanten siltoja pitkin, jotka meille kauniin käsityötaidoin eli kieliasuin taitavasti, huolellisesti ja ajatuksia siivittävästi on rakentanut Juhana Torkki. Plutarkhoksen mietteiden, johtopäätösten ja ohjeiden/ehdotusten äärelle oli vaivatonta pysähtyä, sillä ne luovat ja antavat tilaa omalle vapaalle ajatuksenkululle avaamalla uusia polkuja tutkittaviksi ja taivallettaviksi.

Mainio ja nappiajankohtaan osuva teos, joka läpsii laastia uhkaavasti koetuksella olevan -  jos ei jo murenevan - mielen muurin saumoihin meille kaikille,
joiden mielenrauha ja tyyneys ovat kuluneena keväänä olleet uudenlaisen koitoksen ja kokemusjyrän alle litistymässä sekä tarjoaa ajatuksia siitä,
kuinka välttää tuulimyllyjä vastaan taistellessa syntyvän vihan ja avuttomuuden, raivon tunteita saavuttamasta Don Quijotemaiset mittasuhteet.

Antoisa, uusillekin urille ajattelemaan usutteleva ja houkutteleva kirja;
teos, jonka lukemisesta jäi lämpöinen ja seesteisempi mieli.
Kiitos Juhani Torkki & Otava!!

- Turha on suuttua olosuhteille.

Ne eivät piittaa meistä mitään. Mutta se joka

viisaasti kääntää ne edukseen, selviytyy parhaiten...

Yht´aikaa mennessä ja tulevassa sekä nykyisyydessä,

sisäisellä matkalla:

Matti Jalasvuori: "Virus - Kosmoksen kapellimestari" - ex Libris...

"Virus -  Kosmoksen kapellimestari", Matti Jalasvuori, Docendo, 2020, 254 s.

"Matti Jalasvuori  (s.1982) on Jyväskylän yliopistossa työskentelevä dosentti ja akatemiatutkija. Hän on alallaan johtavia nuoren polven tieteentekijöitä. Jalasvuori sai vuoden 2017 Akatemiapalkinnon tieteellisestä rohkeudesta." (Takakansi)

"Miten virus löysi tiensä eläimistä ihmisiin? Miksi COVID-19 onnistui leviämään siinä missä SARS vuonna 2002 saatiin pidettyä aisoissa. Mitä me voimme tehdä?
Mikä virus oikeastaan on? Miksi käytämme samaa termiä niin Iranin ydinohjelmaa vastaan suunnitellusta tietokoneohjelmasta kuin ensimmäisen maailmansodan jälkeen 30 miljoonaa ihmistä tappaneesta espanjantaudista?
Tiesitkö, että sinunkin perimässäsi on enemmän virusten jäänteitä kuin varsinaisia ihmisen geenejä? Todellisuutemme muodostuu vuorovaikutuksista,
ja monissa niistä toimii viruksen kaltaisia loisia. Ensimmäiset virukset syntyivät miljardeja vuosia sitten osana elämänsyntyprosessia, ehkäpä jo ennen soluja. Voiko viruksen kautta ymmärtää jopa maailmankaikkeuden evoluutiota? (Takakansi)

- Virus - Kosmoksen kapellimestari on uudistettuja laajennettu painos kirjasta Virus - Elämän synnyttäjä, kuoleman kylväjä, ajatusten tartuttaja.
Se on elämän, tieteen ja filosofian raja-aitoja ylittävä matka maailmankaikkeuteen. Teos sisältää luvut: Koronan sinfonia, Tarinankertoja, Tiedon symbioosi, Elämän synty, Virusmieli, Unelma taivaista ja
Virheetön matriisi.

Elämä on viime kuukausina ollut täynnä sekalaista ja pirstaleista, päällekäypää tiedonvirtaa eli -tulvaa, jonka seassa maallikkona olen yrittänyt lähinnä räpiköisä ja pysyä pinnalla eksaktimpaa johtolankaa tilanteesta ja siihen johtaneista syistä  turhaan etsien eli ??? Jalasvuorikin heittää yllä ilmaan tuuhean tukun kysymyksiä, mutta huojentavaa kyllä, hän myös vastaa teoksessaan niihin: asiallisesti, selväsanaisesti ja napakasti, mutta sopivasti hienoinen tutkijanpilke silmissään "kansanomaisesti" tietoa tulkitessaan. Faktaa vaan ei fiktiota & ja lukija kiittää!

-  Tieteen tekemisen taustalla olevaa inspiraatiota ja siitä kumpuavia oivalluksia on hankala pukea sanoiksi. Lyhimmillään ne kenties voi naamioida zenbuddhismin koaniksi tai haikuksi, ja silloin vielä välittyisi jotakin siitä miten ihminen laajeni avaruuteen ja atomeihin sekä katseli avaruuden tähtiä ja maissin tähkää aivan uusin silmi. Matsuo Bashō kirjoitti haikussaan jo 1600-luvulla:
"pilvet saapuvat / ja suovat ihmisille levon / kuun katselusta..." 
Tieteen ja tiedon maailmaankuva ei ole tylppä ja nihilistinen selitys, jossa millään ei ole mitään väliä. Päinvastoin. Käärin hihani, ja tilasin toisen kahvin ja aloin toden teolla kirjoittaa virustietokirjaa ihmeellisestä maailmasta.

Lyhyesti: erittäin tervetullut, polttavan ajankohtainen, uskottava ja tavalliselle Telluksen tallaajallekin sisällöltään riittävän ymmärrettävä tahtipuikon heiluttajaa avaava teos, joka antoi perspektiiviä ja mittasuhteita sekä jonka lukeminen jätti helpottuneen olon ja tuntemuksen ikäänkuin olisin saanut pelastusrenkaasta kiinni.

Suurkiitos Matti Jalasvuorelle tästä erinomaisesta oppaasta ja sukelluksesta virusten maailmaan sekä siitä, ettei jälleen kerran vankka totuus: tieto ei lisää tuskaa  niin milliäkään horjunut. Toivotan hänelle pitkää ja antoisaa tutkijanuraa!!  Ja kaino toivomus: kyllä ne hihat sopisi tilaisuuden tullen toisenkin kerran kääräistä;)

Virus - Kosmoksen kapellimestari: oiva ja näppärä nimivalinta!
Spotifysta löytyy meille musiikinystäville samanniminen soittolista sanojen seuraksi  ajatuksia siivittävä  säveliä nille, jotka sellaista kaipailevat...
Antaa tämän lupaakysymättömän kapellimestarin soittonsa soittaa, katsottavaksi jää, minkälaisen paikan hän muiden virtuoosien joukossa itselleen anastaa,
mutta tämä tyttö kuuntelee hänen orkesteriaan tästä pitäen toisin, avoimemmin

höröllään olevin korvin:

Carmen Mola: "Verimorsian / La novia gitana" - ex Libris...

"Verimorsian", Carmen Mola, Like Kustannus, 2020, suomentanut Einari Aaltonen.

"Carmen Mola on salanimi. Kirjailija on kotoisin Madridista ja päättänyt pysyä tuntemattomana. Häntä on sen takia kutsuttu "Espanjan Elena Ferranteksi". Vuonna 2018 julkaistu La novia gitana (Verimorsian) aloitti komisario
Elena Blanco-sarjan, joka on ollut myynti- ja arvostelumenestys.
Sarjaa on julkaistu kymmenessä eri maassa, ja siitä on valmisteilla tv-sarja.
Sarjan toinen osa La Red púrpura ilmestyi vuonna 2019, ja pian julkaistaan odotettu kolmas osa La Nena."

"Kovapintainen rikosetsivä Elena Blanco tutkii nuoren naisen murhaa.
Uhrin sisko on murhattu seitsemän vuotta aiemmin. Molempien kallosta löytyy kolme pientä reikää. Kuka murhasi siskokset? Vai oliko tekijöitä useampia? Blancon mielessä takoo kolmaskin kysymys. Mitä hänen vuosia aiemmin kadonneelle pojalleen on tapahtunut?" (Takakansi)


No kyllä meitä nyt pitkän uutuuspaaston jälkeen hemmotellaan: jälleen uusi kirjailijatuttavuus mieluisalta espanjalaisalueelta! Teos on viisilukuinen: 

Taivas huoneessa: - Kun olet kanssani, tällä huoneella ei ole seiniä, 
täällä on vain puita, loputtomiin puita. 
Kunpa tämä olisi rakkautta:  -  Kunpa tämä olisi rakkautta, aitoa ja oikeaa, 
tämä mitä tunnen kun ajattelen sinua. Haluaisin sanoa: rakkauteni kestää ainiaan, sillä sitä sinä odotat minulta.
Suuri, suuri, suuri: -   Vihaan sinua yhtä paljon kuin rakastan, ja sen tähden olet niin suuri, suuri, suuri silmissäni, yhtä suuri kuin rakkauteni.
Tyhjä kaupunki:  -  Kadut täynnä väkeä, ihmiset ympärilläni puhuvat ja nauravat eivätkä tiedä sinusta. Näen ohikulkijat, mutta tiedän, että kaupunki tuntuu tyhjältä sylissäni jollet palaa.
Mitä jos huomenna... :  - Mitä jos huomenna (nimenomaan jos) yhtäkkiä menettäisin sinut? Silloin olisin menettänyt koko maailman, en vain sinua...

Päähenkilö on TARin eli Tapausanalyysiryhmän päällikkö, intresantti
Elena Blanco, joka parikkihallin kolmannessa kerroksessa  punaisessa
Land Roverissa  vietetyn aventura-yön jälkeen sipaisee siivun grappaa kakistelematta aamusella, ajaa  itse  Neuvostoliiton autoteollisuuden helmellä Lada Rivalla vaikka parkkihallissa seistä pönöttää helmenharmaa ja viisiovinen Mercedes 250 ja laulaa kajauttaa Chérsissä karaokena Mina Mazzinin biisejä,
on petipuuhissaan ripeäotteinen, henkilökohtaisen torivalvontakameransa tallenteita lähes neuroottisesti vahtiva ja jäljitystarmossaan vihikoiran kateeksi saava, tiimiään määrätietoisesti johtava, ei kertakaikkisesti voi olla tylsä tyyppi.

Elenan ryhmä: pomo, poliisipäällikkö, operatiivinen apulaisjohtaja  ja Espanjan poliisivoimien numero kakkonen, Manuel Rentero, ei ole ainoastaan hänen pomonsa, vaan oli ollut hänen isänsä hyvä ystävä ja isän kuoleman jälkeen jatkanut yhteydenpitoa hänen äitiinsä. Rentero tapaa äitiä enemmän kuin hän.
Chesca, Orduño, katsotaanpa sitten. Molemmat olivat TAR:n jäseniä, hyviä poliiseja, innostuneita ja urheilullisia, ja Elena turvautuu heihin aina kun tarvitaan aivonystyröiden lisäksi lihasvoimaa. Orduño oli palvellut aikaisemmin erikoistehtäväyksikkö GEOssa, Chesca puolestaan murharyhmässä.
Komisario Blanco oli valinnut heidät henkilökohtaisesti, niin kuin myös oikeuslääkäri Buendian ja Mariajon, omalaatuisen tietotekniikka-asiantuntijan. 
He nauttivat hänen täyttä luottamustaan.

Murhapaikalle ensin saapunut konstaapeli Ángel Zárate tekee tutkintapaikalla pienet, veikeät lompakkokepposet osoittaen nokkeluutta ja vastustamatonta poliisihuumoria onnistuen sujuttamaan kunnianhimoisena miehenä, ensimmäisen murhatapauksensa kunniaksi ja kruunaamiseksi itsensä pienistä tiimiläisten napinoista välittämättä joukon jatkoksi.

Nippu nippelitietoa: murhapata on hivenen eksentrisempi: ennen vastaantulematon myiaasi, jossa  aseena käytetään Cochliomyia hominivoraxia, kotoisammin myös saivartajaksi kutsuttua metodia...
Ikivanha kidutuskeino skafismikin saa mainintansa sivuosassa.
Perhedymme pikasukelluksella myös Mithralaisuuden, muinaispersialaisen auringonpalvojen uskontoon, jonka pyhä eläin on härkä.
Käärme puolestaan symboloi uskonnon keskeisintä ajatusta. Käärme syö itseään ravinnokseen, tuhoaa itsensä luodakseen elämää.  Opimme, että häntäänsä pureva käärme on ikivanha symboli, ja että käärmekehästä, ikuisen kiertokulun symboolista, käytetään nimitystä "ouroboros",


Jep ja kyllä vaan tässä oli imua:  reipasotteista menoa ja ronskia meininkiä, jossa päähenkilö ei  hyydy, ei erehdy eikä ehdi  lillukanvarsia poimimaan. Henkilöhahmot eivät ole rivistö pystyynkuolleita keloja, vaan niiden suonissa virtaa edelleen kehityskelpoinen persoonallinen ja lämmin elämän veri. Teos, joka sopii vallan erinomaisesti vauhdikkaan tv-sarjan muotoonkin.
Yksinkertaisesti dekkari, jonka sanalliseen muotoon saattamisesta paistaa vaivattomuus ja silkka kirjoittamisen ilo, joka kuin inhaa murhatapaa uhmaten, siihen kompastumatta,  oli nautinnollista ja kerrassaan riemukasta kesäluettavaa.  Toivottavasti saamme suomennokset pian myös sarjan jatko-osista !

Hyväksi lopuksi, por favor, kimara Mina Mazzinia :  Todavia  tai yksittäin suosittu Tintarella di luna, jonka tahtiin on anno dazumal  hurjassa nuoruudessa tullut iloisesti hiki päässä, posket punoittaen, helmat ja ponnari hurjasti heiluen jorattua toisenkin kerran...

 Letkeitä lanteita & leppoisaa viikonloppua:

Jorge Zepeda Patterson: "Kuolema kelloa vastaan/ Muerte contrarreloj" - ex Libris...

"Kuolema kelloa vastaan", Jorge Zepeda Patterson, Minerva Kustannus Oy, 2020, 390 s., suomentanut Mila Lahdenpohja.

"Jorge Zepeda Patterson  (S.1952) on meksikolainen kirjailija ja toimittaja.
Hän on toiminut useiden meksikolaisten sanomalehtien päällikkönä. Nykyään hän on Meksikon johtavan uutissivuston päätoimittaja ja kirjoittaa kuudessatoista lehdessä julkaistavaa viikoittaista kolumnia.
Esikoisromaani Los corruptores oli Dashiell Hammet Awardin finalistiehdokas vuonna 2013, ja hänen toinen romaaninsa Milena o el fémur mas bello del mundo sai Planeta-palkinnon vuonna 2014. Pattersonin aiemmat romaanit ovat olleet arvostelumenestyksiä ja ne on käännetty kymmenille kielille.
Hänen jännitysromaaninsa Kuolema kelloa vastaan on hänen ensimmäinen suomennettu teoksensa. (Lievelehti)

                                                  C Sashenko Gutierrez


"Ranskalainen Marc Moreau on pyöräilyjoukkueensa avainhenkilö.
Yksitoista vuotta hänen tehtävänsä on ollut tukea kilpailuissa parasta ystäväänsä ja joukkueen ykkösmiestä Steve Panataa. Marcin avulla Steve on matkalla kohti viidettä Tour de France -voittoaan. Tällä kertaa Ranskan ympäriajo kuitenkin muuttuu veriseksi taisteluksi, kun joku ryhtyy eliminoimaan kilpailijoita yksi kerrallaan. Kaikista osallistujista tulee epäiltyjä.
Ranskan poliisi tarvitsee kilpailijoista sisäpiirin tietoa ja pyytää Marcin apua murhaajan selvittämiseksi. Kilpailun edetessä niin epäiltyjen kuin mahdollisten voittajienkin lista lyhenee lyhenemistään. Ja uhka Marcia ja Steveä kohtaan kasvaa etappi etapilta. Kuka haluaa voiton hinnalla millä hyvänsä?
Kehen Marc voi luottaa? Ketä hänen tulisi suojella? Kun maaliviiva häämöttää,
on Marcin päätettävä mitä hän on valmis riskeeraamaan voiton, rakkauden ja oikeudenmukaisuuden takia." (Takakansi)

Voi hurja: uusi kirjailija ja kilpapyöräilyn maailmaan sijoittuva dekkari, tätä ei voi ohittaa! Kesäkelien vielä nyt ollessa kauneimmillaan niin, mitäpä muuta tyttö keksisi kuin hypätä pyörän selkään ja suunnistaa tuntemattomille tienoille polkemaan kuinkas ollakaan kylmiltään itse Tour de Francea ja rohkeasti sujahtamaan kilpapyöräilyn oudonkiehtovaan maailmaan hikoilemaan ja puuskuttamaan. Kenelle kuuluukaan maillot jaune? Mitä ovat kuuluisa ja pelätty bonkkaus ja jour sans, kammottava hetki jolloin pyöräilijan energiavarat tyhjentyvät, annus horribilis, pavé, de transicion etc.? Nippu uusia termejä ropisi makusteltaviksi ja opittaviksi.

Marc "Hannibal" Morea:   - Päädyin pyöräilijäksi - niin kuin monet päätyvät toimistovirkailijaksi tai kaupan kassaksi - koska se oli minulle kuin pelastusrengas, keino pysyä pinnalla virtaavassa vedessä. Isäni oli ranskalainen sotilas, joka vietti vuosia komennuksella milloin missäkin Latinalaisen Amerikan suurlähetystössä . Ennen kuin ehdin täyttää yhdeksää vuotta, isäni erosi äidistäni, bogotalaisesta naisesta, jolla oli perulaiset juuret ja varaton perhe. 
Siitä lähtien vietin kesäni Alpeilla, jonne isäni oli vetäytynyt eläkkeelle ja muut vuodenajat Medéllinin esikaupunkialueella. Äitini uuvutti itsensä sairaanhoitajan työvuoroillaan kahdessa eri sairaalassa ja jätti minut elämään hylätyn lapsen arkea.  - Todennköisesti olisin ennemmin tai myöhemmin päätynyt johonkin kaupunginosaani terrorisoivista nuorisojengeistä, ellei pyöräily olisi pelastanut minua...

Steve Panata: oli 21-vuotias, kun minä olin 23. Steve oli täysin pumpulissa kasvanut ja lellitty ainoa lapsi, jonka vanhemmat olivat kuuluisia asianajajia 
Santa Fessä, New Mexicossa. Hänen vanhempansa tukivat poikansa pyöräilyinnostusta, he auttoivat ja hankkivat valmentajiksi puoliammattilaisia, 
kun Steve päätti osallistua kansallisiin nuorten kilpailuihin. Hän voitti kaikissa kilpailuissa ylivoimaisesti, vaikkakin aina tukijoukkojen ympäröimänä. Ensi alkuun suojelijat olivat hänen vanhempansa palkkaamia, sittemmin kultapojun potentiaaliin ihastuneet sponsorit hoitivat rahoituksen.

Ystävyydestä:- Joskus mietin, sinetöimmekö vahvan ystävyyden siteet suojelemalla toisiamme tällä tavoin  uran alkutaipaleella, mikä sittemmin määritti niin vahvasti elämäämme. Minun mielestäni kyllä. Vielä vuosia myöhemmin kaiken jälkeen uskon, että varauksettomassa ja vankkumattomassa kumppanuudessamme oli jotain aitoa ja syvää heti ensi hetkestä lähtien.

Kova on kilpaurheilun maailma: juonittelua ja taktikointia, mutta myös yhteisöllisyyttä ja kaveruutta tarjoava! Kilpapyöräilyn maailma oli minulle entuudestaan  muutamaa ruudulla vilahtanutta kuvaa ja luettua nimeä kuten Lance Armstrong lukuunottamatta totaalisen vieras.
Liisa-Ihmemaassa - ilmiö on siis lievä ilmaisu sille tunteelle ja uteliaisuudelle,
jolla tarmokkaasti polkaisin matkaan.

Pattersonin teksti on miellyttävälukuista ja juoni kulkee rauhallisesti etappi etapilta sävyjään tummentaen. Marcin ja Steven ystävyys, veljeys on taitavasti ja herkästikin kuvattu, kuin myös pyöräilijäkaartin osin keskenäinen solidaarisuus ja avunanto sekä osin verenmaku suussa vihollinen vihollista vastaan taistelu.  Naiskauneutta tuo kuvioihin Steven kiiltokuvamainen,venäläissyntyinen huippumalli Svetlana yllättävine paikalle sinkoiluineen.  Ytyä sen sijaan löytyy persoonaltaan varsin kiinnostavasta, määrätietoisesta, ronskista ja sympaattisesta Fionasta, Kansainvälisen pyöräilyliiton teknisten tarkastajien päälliköstä, Marcin ystävästä, liittolaisesta, vankkumattomasta tukijasta ja rakkaasta.

Ihan mukava ja raikas dekkaristituttavuus, joka kuljettaa Sinut ei suinkaan silkalle leppoisalle nojatuolimatkalle Alppien maisemiin pilviä ja laaksoja bongailemaan, vaan huhkimaan hiki hatussa pohkeet maitohapoilla ylös jyrkkiä ja vielä jyrkempiä rinteitä ja toisaalta suhauttamaan alas tuulta nopeammin tukka taipuen yrittäen tasapainoitella sisäreunoilla jyrkillä, kiemurtelevilla myös teiksi kutsutuilla poluilla.

Satulaan reippaasti hyppäsi huikaten kuin entinen tyttö Sammaltunturin laella sukset jalassa:

munaks & menoks:

Harmoniaa, hellyyttä & helluntaita...

Kuluvan vuoden viime kuukaudet ovat sujuneet vailla fyysisiä kontakteja perhekunnan jäseniin, joten läheisyyden kaipaus eli halipula on ankeuttanut ja rapauttanut mielialaa sekä alentanut elämän laatua. Mennyt viikko toi mukanaan paitsi kesän lämmön ja villisti loistoonsa avautuvan luonnon myös tervetulleen ja kauan kaivatun tapaamisryppään:

Amigon suhteen oli vallinut pisin tapaamisen katko sitten hänen syntymänsä, mutta viikko sitten meillä oli parkkipaikkatreffit heidän asuinpaikallaan kuulumisten vaihdon, chilintaimien, joiden kasvatus  on herrojen yhteinen harrastus,  ja helmikuisten tuomisten viennin tiimoilta sekä tietty halaamisen merkeissä. Onnellista oli nähdä ja kuulla nuorten voivan hyvin, olevan vahvasti kiinni elämässä ja tulevaisuudessa. Jopa ne tänä vuonna kiven alla olleet kesätyöpaikat olivat avautuneet  ja sekä Amigo että Tyttöystävä olivat jo aloittaneet työnsä. Loistavaa:)

Esikoista Puolisoineen olimme jo  kertaalleen tavanneet uuden auton teknisten tietojen avaajana ja käyttöönopastuksen tiimoilta, mutta alkuviikosta kävimme heidän kauniilla pihallaan päiväkahvilla vihertävien puiden ja nousevien sekä jo kukkivien taimien loisteessa. Etätyöläisillä on ensi viikko kesälomaa, jolloin Itä-Hämeen vuokramökille pois arjesta ja kotinurkista vie ensi kertaa heidänkin tiensä; kiitos ja leppoisaa lomaa luonnonhelmassa:)

Eilispäivänä, oivana loppuhuipennuksena puolestaan hurautimme Kymenlaaksoon Kuopuksen pesuetta tapaamaan ja voi että...
Vielä nyt kirjoittaessakin kostuvat nämä kuivasilmät ja läheisyyden luoma lämpö väreilee tiiviinä suojaten ympärillä.
Kuulumisia oli runsaasti vaihdettavaksi koululaisten etäkoulun, tänään alkaneen loman ja kaiken tapahtumarunsauden paljoudesta aiheita nyppien.
Koiratrio ei myöskään pihtaillut pusujaan ja ylsi huomionhakuisuudessan ennätyskorkealle tasolle. Syötiin ja kahviteltiin yhdessä ja hälistiin ristiinpuhuen kuten tapana on. Ja halattiin - kuten Pikku-Iten kanssa oli WhatsAppissa sovittu - niin että luut rutisivat:))

Maa kuohuu syreenien sinipunaisia terttuja,

pihlajain valkeata kukkahärmää,

tervakkojen punaisia tähtisikermiä.

Sinisiä, keltaisia, valkeita kukkia

lainehtivat niityt mielettöminä merinä.

Ja tuoksua!

Ihanampaa kuin pyhä suitsutus!

Kuumaa ja värisevää ja hulluksijuovuttavaa,

pakanallista maan ihon tuoksua!

Elää, elää, elää!

Elää raivokkaasti elämän korkea hetki,

terälehdet äärimmilleen auenneina,

elää ihanasti kukkien,

tuoksustansa, auringosta hourien –

huumaavasti, täyteläästi elää!

Mitä siitä, että kuolema tulee!

Mitä siitä, että monivärinen ihanuus

varisee kuihtuneena maahan.

Onhan kukittu kerta!

On paistanut aurinko,

taivaan suuri ja polttava rakkaus,

suoraan kukkasydämiin,

olemusten värisevään pohjaan asti!

Katri Vala

Tänä kuluneena karanteeniaikana, jona olemme toimintamme rajoittaneet viikkokaupassa- ja apteekissakäynteihin sekä tietty liki jokapäiväisiin luontokävelyihin, on tullut paljon sekä keskenään että samassa tilanteessa olevien kanssa pohdittua vaakakupissa toisella puolella olevaa elämän laadun ja toisella jäljelläolevien, potentiaalisten ikävuosien määrää.
Henkilökohtaisesti olemme päätyneet siihen lopputulokseen, että ensinmainittu painaa enemmän, joten jälkikasvun ehdoilla mennen pyrimme mahdollisuuksien mukaan tapaamisten taajuutta lisäämään kuitenkin halaamatta jättämättä,
mutta muutoin tervettä järkeä käyttäen ja  huolellisuutta noudattaen... Piste.

Heleätä huomista helluntaita ja

iloisiin elämisiin:

Tommi Melender: "Poika joka luki Haavikkoa" - ex Libris...

"Poika joka luki Haavikkoa", Tommi Melender, WSOY, 2020, 184 s.

"Tommi Melender (s. 1968) on vantaalainen kirjailja ja esseisti.
Poika joka luki Haavikkoa on hänen neljäs esseekokoelmansa.
Lisäksi Melenderin tuotantoon kuuluu viisi romaania ja kolme runokokoelmaa. Yhdessä Sinikka Vuolan kanssa hän on julkaissut romaanien lopetuksia käsittelevän esseekirjan Maailmojen loput. Melenderin romaaneista 
Ranskalainen ystävä oli Finlandia ehdokkaana vuonna 2009 ja Kuka nauttii eniten Runeberg-palkintoehdokkaana vuonna 2011." (Lievelehti)

                                                            ©Rio Gandara

"Tommi  Melenderin neljäs esseekokoelma liikkuu yksityisissä ja yleisissä ulottuvuuksissa. Melender kertoo, kuinka pojasta, joka luki Paavo Haavikkoa, varttui julmuutta vihaava liberaali ironikko ja laiskuutta rakastava työhullu.
Hän ruotii henkilöhistoriansa lävitse uskontoa ja kuolemanpelkoa sekä toivon mielekkyyttä ilmastokatastrofin uhkaamassa maailmassa.
Melender tunnustaa viehtymyksensä väkivaltaiseen proosaan ja suree ylevän, elegantin vihan hautautumista verkon törkypuheen alle. Kokoelman esseet kysyvät myös, mikä on kirjallisuuden klassikoiden paikka nykykultturissa. Prosaistin rakkaudentunnustuksensa Melender lähettää Jenny Erpenbeckille ja Maylis de Kerangalille." (Takakansi)

Tommi Melender, joka ei hopota, tuputa eikä pelehdi, vain jutustelee,
joskus karhenteleekin, kietoo vaivihkaa lukijansa mukaan dialogiin, on yksi mieluisimmista kotimaisista tekstintuottajista. Aiemmat kohtaamisemme: Onnellisuudesta  2016 ja  Rautakausi  2018. Melkoisin odotuksin ja pienellä jännityksellä siis koelmaan, jonka sisältää osat: Tekijältä, I Toivon tuolla puolen, Suuri tuntematon ja Pyhä työ,  II Poliittinen historiani, Miehisyyden taakat  ja  Poika joka luki Paavo Haavikkoa sekä III Klassikoiden taivas, Kirjallisuus ja viha ja Kaksi eurooppalaista prosaistia.  Loppusivuilta löytyy lisäksi selkeä lukukohtainen kirjallisuusluettelo. Muutamia makupaloja:

- Kirjoittaminen muuttaa eletyn elämän tekstiksi, ja teksti törmää väistämättä kielen rajoihin. Kaikesta voi yrittää kirjoittaa, mutta kaikki ei taivu kirjoitukseksi. Se, mitä sanat eivät tavoita, on tekstiä ympäröivää hiljaisuutta.
- Kun kerron itsestäni, kerron samalla itseäni. Menneet minuuteni on luonut tämä nykyinen tässä, näppäimistonsä ääressä...

Esseistin kolme tärkeää  sääntöä:  1) Kirjoita asioista, jotka askarruttavat niin, ettet saa niiltä rauhaa.
2) Aloita esseen kirjoittaminen ennen kuin tiedät, mitä aiot aiheesta sanoa.
3) Eksy tarpeen tullen aiheestasi, koska harhapolut paljastavat ajatuksistasi sellaista, mitä et ole aikaisemmin tajunnut.   

- Me ihmiset elämme suurimman osan ajastamme kuin olisimme kuolemattomia, vaikka todellisuudessa elämämme on - Eugen Levinén sanoja mukaillakseni - 
vain lyhyttä lomaa olemattomuudesta. 
 - Kokemusperäisen todellisuutemme koostuu jakamattomasta nykyisyydestä, jota sävyttävät muistot menneisyydestä ja odotukset tulevaisuudesta.

Vahvoja ehdokkaita Haavikon viidestä useimmin mieleen nousevista säkeistä:
1)  - Tämä ei ole informaatiota. Informaatio menee perille. (Muistutus siitä, että ymmärtäminen on yleensä väärinymmärtämistä) 
2) Puhe virtaa virtaavassa maailmassa, / puhe virtaa virtaavassa maailmassa / 
ja sinun täytyy itse tietää miltei kaikki. (Muistuttaa siitä, että oikeaa ja väärää tietoa on aivojeni käsittelykapasiteettiin nähden toivottaman paljon.)
3) Miten ratkaisevasti lyhyitä selvännäköisyyden hetkiä / lieventää hyvä, uskottava ideologia. (Muistuttaa siitä, että politiikka ei ole läheskään aina mahdollisen taidetta.)
4) On jo uhkayritys kirjoittaa tällä käsialalla / josta ei tiedä saako siitä aamulla selvää. (Muistuttaa siitä, että tärkeiltä tuntuvia oivalluksia ei kannata sutaista muistivihkoon hätäisesti.)
5) Alat puhua. Sitä sanotaan elämäksi. (Muistuttaa siitä , että kieleni rajat ovat maailmani rajat.)

Lopuksi Melender nimeää kaksi vakuuttavaa eurooppalaisprosaistia: 
kielen ja kerronan uudistajan Maylis de Kerangalin:  Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät ja Maailma käden ulottuvilla  sekä Jenny Erpenbeckin: Mennä, meni, mennyt , jonka Melender toteaa olevan vähäeleinen kunnianosoitus avarakatseisuudelle  ja  Päivien loppu avaten näkemyksiään heidän teksteistään. Vanhan lapsen tarina & Kodin ikävä kuuluvat myös omiin suosikkeihini.  Näiden kirjailijoiden kiinnostavuudesta, uudenoloisuudesta ja ansioista on ilo olla yhtä ja samaa mieltä!

Melender kirjoittaa rehellisen oloista, suorasukaista ja kuvia kumartelematonta tekstiä, jossa kirjailijan sormi uskaltaa osoittaa myös oma itseä, jolloin hän ei jätä lukijaansa ulkopuolelle suljettuna lukijakarsinaan, vaan  onnistuu kutsumaan sivujenkääntelijän mukaan matkalleen omaan ajatus- ja kokemusmaailmaansa. Tämä on yksi Melenderin vahvuuksista hänen asioiden lähestymistapansa lisäksi.

-  Yksikin vale, kaunistus tai yleistys tuhoaa kirjailijan. Paavo Haavikko:
Yritys omaksikuvaksi.

Lisäsi lukijana oli helppo näin eri suokupuolen ja -polven edustajanakin vertailla omia kulloisenkin ikäkautensa mietiskelyjä, kipupisteitä ja hapuilua Melenderin vastaaviin ja iloisesti hiukka hämmentyen todeta kontaktipinnan laajuus mitä tulee esim, uskonnollisiin etsintöihin akselilla: uskotko - en tiedä - synti - helvetti, ja itse päätymällä lähinnä spinozalaiseksi agnostikoksi (kuitenkin myös kynttiläin sytyttäjäksi pieniin kyläkappeleihin ja kirkkoihin maailmalla, kokemaan pieniä pyhiä hetkiä).  Kun ei voi olla varma..., totesi 102-vuotias, huonokuuloinen,
mutta kadehdittavan hyvämuistinen ja läheinen Naapurintyttömme sunnuntaisia jumalanpalveluksia luvallamme "huudattaessaan".
Samaten työn merkitys ja sen saama sija, vanhempien  ja  ympäristön esimerkin ja eetoksen kokemiset - "Hän kuoli saappaat jalassa" - omine löydettyine ja valittuine ratkaisuineen elämässä.
Mieheyden taakat ja haasteet ovat painava oma lukunsa, mutta voin vakuuttaa, jottei tämä naiseuden vaelluksen rinkkakaan aivan eväsretken reppunen aina ole.

Tommi Melender : iso kiitos mainiosta ja antoisasta seurasta, ajattelemisen aihioista ja hyvän mielen hyrinästä, - jälleen kerran!

Haavikkoa lukevan pojan parissa on sivuja käännetty blogeissa:
Reader, why did I marry him  ja Tuijata. Kulttuuripohdintoja. 

Hyväksi lopuksi malliesimerkki ahdistuskohtauksiin toimivista, suositeltavista, itsekseen toistettavista Paavo Haavikon säkeistä: Astu askel pois itsestäsi,
astu ensimmäinen askel / ja lähde matkalle...

Askelen taittaa & matkaan lähtee: