Jarkko Stenius: "Lohikäärmeen luola" - ex Libris...

"Lohikäärmeen luola", Jarkko Stenius, Like-Kustannus Oy, 2019, 306 s.

"Jarkko Stenius  (s.1972) kuvasi omaelämänkerrassaan Nyrkkisankari 
 (Like 2015) kovaa tietään Ranskan muukalaislegioonasta thainyrkkeilyn kansainväliselle huipulle ja lopulta mielenrauhan löytämiseen.
Bangokin veritiikerit  kertoo entisestä palkkasoturista, joka taistelee Thaimaan
alamaailmaa hallitsevaa Lahkoa vastaan. Lohikäärmeen luola jatkaa siitä,
mihin Bangokin veritiikerit päättyi." (Lievelehti)

                                                            ©Ville Juurikkala


"Entinen palkkasoturi Jake on paennut vaarallista rikollisjengiä luostarin rauhaan keskelle Thaimaan viidakkoa. Hän on valmis aloittamaan elämänsä puhtaalta pöydältä rakastettunsa Vanidan kanssa. Menneisyyden verijäljet ehtivät tuskin haalistua, kun toisistaan tietämättömät kostajat savustavat Thaimaan etsityimmän miehen piilopaikastaan." (Takakansi)

Bangokin veritiikereissä oli  täpinää ja säpinää kerrakseen ja tätä tyttöä vietiin ennakkoluuloista huolimatta kuin pässiä narussa, joten tähän rehevällä ja
väri-iloittelevalla  kannella varustettuun kakkoseen sujahdin  luontevasti,
ihan itsekseen.

- Jake kääntyi joen linjasta ja lähti nousemaan ylös jyrkkää rinnettä. 
Vähän väliä hänen mieleensä tuli, hiipikö leopardi parhaillaan takaapäin häntä kohti. Aina kun jostain kuului rapinaa, hän valpastui - ja heti sen jälkeen alkoi hermojen rauhoittelu. Kaikki hyvin. 
Yläpuolelta kuului huuhkajan huhuilua. Siihen vastattiin pitkällä, vertahyytävällä karjahduksella. Jake vilkaisi taakseen. Öinen viidakkomaisema oli aavemaisen usvan peitossa. Kuului lehahdus, kun lintu lähti lentoon kohti latvustoa. 
Sitten rapinaa. Kevyitä juoksuaskelia. Raakkumista. Piipitystä. Mielipuolinen ympäristö.

Tässä mielipuolisessa ympäristössä päitä putoilee kuin omppuja syyspuista ja aseet räiskivät korvat lukkoon, mutta Stenius onnistuu ujuttamaan tapahtumaruletin Aasian viidakoihin, vuorille, luoliin ja rehevään miljööseen ilman, että väkivallan pärskeet sinkoavat lukijan kasvoille.
Juoni, henkilögalleria ja ympäristö ovat yllättän hyvin synkrossa, kun jengit käyvät reviiritaisteluaan, tosimiehet ovat toimissaan naisten sipauksilla sulostettuina, viidakko ryskyy, luolat kaikuvat ja vesi/veri pärskeilevät. Mennään eikä meinata. Viidakkosota on veristä puuhaa, ja teos onkin yhtä testosteronin ilotulitusta.

Kaikki tämä saattaa kuulostaa yksinomaan kornilta tai jopa luotaantyöntävältä ja saattaisi sitä ollakin, ellei Stenius tietäisi ja tuntisi läpikotaisin sitä, mistä kirjoittaa. Kirjailija käyttää vekkulisti omaa toistorytmiikkaansa perättäisten kappaleiden aloituksissa: Hän tsekkasi puhelimensa. Hän ripusti päänsä korkeudelle oksistoon pari himmeää lamppua, jotka kajastivat sinertävää valoa, ja alkoi venytellä. Hän pukeutui. Hän kietoi lanteilleen vyön. Hän purki leirin. jnpp.

Lukija taipuu  huomaamattaan  kakistelematta tarmokkaasti tarpomaan tiukasti Steniuksen  kintereillä läpi puskien ja pöheikköjen henkeään pidätellen ja otsaansa pyyhkien, miekkojen vaarallisesti viuhuessa ja aseiden räiskiessäa,  - aina maaliin saakka. Loistosuoritus, - molemmilta!
Ennakkoasenteet joutavat siis jorpakkoon eli tässä tapauksessa viidakkoon. Action-genren lukuisile ystäville nautittavaksi ja meille rennosti laiskanlinnoissa löhöileville, verkkokeinussa köllötellijöille tahi laiturilla varpaitaan vedessä uittaville kelpo vastatujaus tositoimintaa kompaktissa ja napakassa muodossa. Noheva dekkari!

Mielenrauhaa: