"Tommi Melender (s.1968) on vantaalainen kirjailija. Hänellä on oppiarvo,
mutta ei sotilasarvoa. Hän ei metsästä eikä osaa ampua pistoolilla, hän viihtyy koirien seurassa ja Paavo haavikon puu-aiheisten tekstien äärellä.
Melender on kirjoittanut kolme runokokoelmaa, kolme esseekokoelmaa ja viisi romaania." (Lievelehti)
"Mä kirjoitan sellaisia romaaneja, joissa pienille käy huonosti, kun isot kiusaa niitä. Sellaista voi kuvata realistisesti tai humoristisesti. Mä kuvaan humoristisesti eli totuudenmukaisesti. Realismi on suurinta huijausta, koska se näyttää näkyvän maailman, mutta ei todellista maailmaa."
Melender on prosaisti, joka suunnittelee tuhatsivuista romaania nimeltä 700 veljestä, tiiliskiveä Suomen sodanjälkeisestä historiasta. Inspiraatiota odotellessaan ja edellisen romaanin viimeistelyä paetakseen hän erehtyy kustantamon juhliin, saunareissulle Lohjalle ja vangiksi suomalaiseen miesproosakertomukseen. Onerva on esseisti, joka yliarvioi lukijakuntaansa kirjoittamalla tunnustuksellisen esseen siitä kuinka hän kammoaa lapsia. Tarpeetonta sanoakaan, Onervasta tulee some-maailman sylkykuppi ja julkisuuden inhokki. Ehkä siksikin hän huolestuu yläkerran Luukas-pojasta
- onko hiljaisen pojan kotona kaikki hyvin?" (Takakansi)
Edellinen tapaaminen Melenderin kanssa sujui muhevasti teoksen Onnellisuudesta (2016) merkeissä Tuolloin kirjailija kietoi ja kutsui minut lukijana tuputtamatta ja pelehtimättä pakotteettoman runsaalla verbaliikallaan vaivihkaa mukaan dialogiin.
- Jos pystyy elämään kirjoittamatta, ei pidä haikailla kirjoittavansa.
Harvoja positiivisia asioita kirjailijantyössä on se, että uran voi aloittaa nelikymppisenä ja kuulla olevansa vielä nuori tekijä. Normaalielämässä nelikymppinen on siirtynyt elonkaaren sille puolelle, jossa on enemmän sairautta, katumista ja luopumista. - Mitä sä teet, kun sulla menee huonosti, Turkka kysyy. Mä alan kyyniseksi tai fatalistiseksi, Melender vastaa. Ajattelen, että tänään ihminen, huomenna toukka ja ylihuomenna perhonen.
- Puut tekevät samoja asioita kuin ihmiset. Ne syövät, juovat ja lisääntyvät,
ne hoivaavat jälkeläisiään ja uhrautuvat jälkeläistensä hyväksi, ne viestivät toisilleen kehittyneellä kommunikaatiojärjestelmällään, varoittavat tuhohyönteisistä. Ne lähtevät etsimään parempaa elämää satojen tai tuhansien kilometrien päästä, jos niiden elinpiiri joutuu uhatuksi. Puut ovat kuin ihmiset, mutta ilman itsetietoisuuden taakkaa, puut eivät ole koskaan yksinäisiä eivätkä jää yksin, metsän jokainen puu on kaikki metsän puut, ne ovat veljiä ja siskoja keskenään, elävät saumattomassa armon tilassa. Ihminen voi rakastaa puita, melkein fyysisesti kuin Paavo Haavikko, mutta ihminen ei voi ikinä olla metsä kuin puut ovat...
Intensiivistä, vekkulia ja vinoilevaa. Sivumääräänsä antoisampi teos, joka puree. Seikka, joka näiden tämänkin syksyn senttimetreillä mitattavien ja huomiosta kilpailevien uutuustiiliskivien rinnalla on edukseen erottuva sinänsä.
Melenderin ei tarvitse sivusenttikisaan osallistumista edes harkita, vaan hän voi kaikessa rauhassa luottaa iskuvoimaansa ja tekstinsä perillemenoon tuottaessaan omaperäistä ja fundeeraavaa tekstiä, joka vaivatta löytää lukijansa.
- Haastattelija: Oletko ollut koskaan poliittisesti aktiivinen?
Samuel Beckett: En. mutta liityin vastarintaliikkeeseen.
Näin kuuluu alkulehden sitaatti, joka mielestäni kuvaa erinomaisesti Melenderin taidokasta ja monivivahteista lähestymistä tekstiinsä; purevaa ja piilomerkityksellistäkin, mutta pohjavireeltään aina lämminhenkistä ja inhimillistä. Siksi herkullista, intensiivistä luettavaa. Tuuhea teos, tykkäsin!
Kultakausi muuttui rautakaudeksi, kuinka selviää lukemalla, mutta
elämä jatkukoon:
Tämä on uusi tuttavuus ja pääsee testiin :) Varaan siis.
VastaaPoistaTuohon edelliseen, Kristiina Harjulan teokseen, luettu on ja täysin samoilla linjoilla olen ajatuksista sinun kanssasi.
Kiitos Cara; Melender on vekkuli kirjailija, jonka tuotannon parissa olen viihtynyt hyvin, toivottavasti Sinäkin!
PoistaRe: Harjula, mukava kuulla. Teos antoi paljon perspektiiviä ja herätti ajatuksia; mukavaa viikonloppua:)