Carmen Mola: "Verimorsian / La novia gitana" - ex Libris...

"Verimorsian", Carmen Mola, Like Kustannus, 2020, suomentanut Einari Aaltonen.

"Carmen Mola on salanimi. Kirjailija on kotoisin Madridista ja päättänyt pysyä tuntemattomana. Häntä on sen takia kutsuttu "Espanjan Elena Ferranteksi". Vuonna 2018 julkaistu La novia gitana (Verimorsian) aloitti komisario
Elena Blanco-sarjan, joka on ollut myynti- ja arvostelumenestys.
Sarjaa on julkaistu kymmenessä eri maassa, ja siitä on valmisteilla tv-sarja.
Sarjan toinen osa La Red púrpura ilmestyi vuonna 2019, ja pian julkaistaan odotettu kolmas osa La Nena."

"Kovapintainen rikosetsivä Elena Blanco tutkii nuoren naisen murhaa.
Uhrin sisko on murhattu seitsemän vuotta aiemmin. Molempien kallosta löytyy kolme pientä reikää. Kuka murhasi siskokset? Vai oliko tekijöitä useampia? Blancon mielessä takoo kolmaskin kysymys. Mitä hänen vuosia aiemmin kadonneelle pojalleen on tapahtunut?" (Takakansi)


No kyllä meitä nyt pitkän uutuuspaaston jälkeen hemmotellaan: jälleen uusi kirjailijatuttavuus mieluisalta espanjalaisalueelta! Teos on viisilukuinen: 

Taivas huoneessa: - Kun olet kanssani, tällä huoneella ei ole seiniä, 
täällä on vain puita, loputtomiin puita. 
Kunpa tämä olisi rakkautta:  -  Kunpa tämä olisi rakkautta, aitoa ja oikeaa, 
tämä mitä tunnen kun ajattelen sinua. Haluaisin sanoa: rakkauteni kestää ainiaan, sillä sitä sinä odotat minulta.
Suuri, suuri, suuri: -   Vihaan sinua yhtä paljon kuin rakastan, ja sen tähden olet niin suuri, suuri, suuri silmissäni, yhtä suuri kuin rakkauteni.
Tyhjä kaupunki:  -  Kadut täynnä väkeä, ihmiset ympärilläni puhuvat ja nauravat eivätkä tiedä sinusta. Näen ohikulkijat, mutta tiedän, että kaupunki tuntuu tyhjältä sylissäni jollet palaa.
Mitä jos huomenna... :  - Mitä jos huomenna (nimenomaan jos) yhtäkkiä menettäisin sinut? Silloin olisin menettänyt koko maailman, en vain sinua...

Päähenkilö on TARin eli Tapausanalyysiryhmän päällikkö, intresantti
Elena Blanco, joka parikkihallin kolmannessa kerroksessa  punaisessa
Land Roverissa  vietetyn aventura-yön jälkeen sipaisee siivun grappaa kakistelematta aamusella, ajaa  itse  Neuvostoliiton autoteollisuuden helmellä Lada Rivalla vaikka parkkihallissa seistä pönöttää helmenharmaa ja viisiovinen Mercedes 250 ja laulaa kajauttaa Chérsissä karaokena Mina Mazzinin biisejä,
on petipuuhissaan ripeäotteinen, henkilökohtaisen torivalvontakameransa tallenteita lähes neuroottisesti vahtiva ja jäljitystarmossaan vihikoiran kateeksi saava, tiimiään määrätietoisesti johtava, ei kertakaikkisesti voi olla tylsä tyyppi.

Elenan ryhmä: pomo, poliisipäällikkö, operatiivinen apulaisjohtaja  ja Espanjan poliisivoimien numero kakkonen, Manuel Rentero, ei ole ainoastaan hänen pomonsa, vaan oli ollut hänen isänsä hyvä ystävä ja isän kuoleman jälkeen jatkanut yhteydenpitoa hänen äitiinsä. Rentero tapaa äitiä enemmän kuin hän.
Chesca, Orduño, katsotaanpa sitten. Molemmat olivat TAR:n jäseniä, hyviä poliiseja, innostuneita ja urheilullisia, ja Elena turvautuu heihin aina kun tarvitaan aivonystyröiden lisäksi lihasvoimaa. Orduño oli palvellut aikaisemmin erikoistehtäväyksikkö GEOssa, Chesca puolestaan murharyhmässä.
Komisario Blanco oli valinnut heidät henkilökohtaisesti, niin kuin myös oikeuslääkäri Buendian ja Mariajon, omalaatuisen tietotekniikka-asiantuntijan. 
He nauttivat hänen täyttä luottamustaan.

Murhapaikalle ensin saapunut konstaapeli Ángel Zárate tekee tutkintapaikalla pienet, veikeät lompakkokepposet osoittaen nokkeluutta ja vastustamatonta poliisihuumoria onnistuen sujuttamaan kunnianhimoisena miehenä, ensimmäisen murhatapauksensa kunniaksi ja kruunaamiseksi itsensä pienistä tiimiläisten napinoista välittämättä joukon jatkoksi.

Nippu nippelitietoa: murhapata on hivenen eksentrisempi: ennen vastaantulematon myiaasi, jossa  aseena käytetään Cochliomyia hominivoraxia, kotoisammin myös saivartajaksi kutsuttua metodia...
Ikivanha kidutuskeino skafismikin saa mainintansa sivuosassa.
Perhedymme pikasukelluksella myös Mithralaisuuden, muinaispersialaisen auringonpalvojen uskontoon, jonka pyhä eläin on härkä.
Käärme puolestaan symboloi uskonnon keskeisintä ajatusta. Käärme syö itseään ravinnokseen, tuhoaa itsensä luodakseen elämää.  Opimme, että häntäänsä pureva käärme on ikivanha symboli, ja että käärmekehästä, ikuisen kiertokulun symboolista, käytetään nimitystä "ouroboros",


Jep ja kyllä vaan tässä oli imua:  reipasotteista menoa ja ronskia meininkiä, jossa päähenkilö ei  hyydy, ei erehdy eikä ehdi  lillukanvarsia poimimaan. Henkilöhahmot eivät ole rivistö pystyynkuolleita keloja, vaan niiden suonissa virtaa edelleen kehityskelpoinen persoonallinen ja lämmin elämän veri. Teos, joka sopii vallan erinomaisesti vauhdikkaan tv-sarjan muotoonkin.
Yksinkertaisesti dekkari, jonka sanalliseen muotoon saattamisesta paistaa vaivattomuus ja silkka kirjoittamisen ilo, joka kuin inhaa murhatapaa uhmaten, siihen kompastumatta,  oli nautinnollista ja kerrassaan riemukasta kesäluettavaa.  Toivottavasti saamme suomennokset pian myös sarjan jatko-osista !

Hyväksi lopuksi, por favor, kimara Mina Mazzinia :  Todavia  tai yksittäin suosittu Tintarella di luna, jonka tahtiin on anno dazumal  hurjassa nuoruudessa tullut iloisesti hiki päässä, posket punoittaen, helmat ja ponnari hurjasti heiluen jorattua toisenkin kerran...

 Letkeitä lanteita & leppoisaa viikonloppua: