Hannu Mäkelä: "Pilven reuna" - ex Libris...

 "Pilven reuna", Hannu Mäkelä, Aviador Kustannus, 2021, 300 s.

"Hannu Mäkelä (s. 1943) aloitti kirjailijanuransa vuonna 1965, ja on siitä lähtien julkaissut yli 140 kirjaa. Hänen tuotantoonsa kuuluu romaaneja, muistelmia, runokokoelmia, lastenkirjoja, näytelmiä, kuunnelmia ja novelleja.

Mäkelä on voittanut teoksillaan lukuisia kirjallisuuspalkintoja, muun muassa Valtion kirjallisuuspalkinnon viidesti sekä vuoden 1995 Finlandia-palkinnon romaanillaan Mestari. Eino Leinon elämä ja kuolema."  (Lievelehti)

 

                                                    ©Auli Närevuori-Mäkelä

 

"Romaanin minäkertoja, toimittaja Ilmari Nyberg asuu maalla yksinäisessä talossaan ja käy läpi mennyttä elämäänsä. Hänellä on ollut perhe, mutta yhteydet sen jäseniin ovat katkenneet. Vaikka elämä on ollut aktiivista, päällimmäiseksi on jäänyt tunne kaiken turhuudesta.

Aikaa tappaakseen hän käy usein lähimmän kaupungin merenrantakahvilassa. Eräällä käynnillä Ilmari kiinnittää huomionsa naiseen, joka  äkkiä ottaa yhteyttä ja muuttaa hänen elämänsä. Ilmari kohtaa rakastumisen ihmeen ja tuntee samanlaista epävarmuutta kuin joskus nuorena: kykeneekö hän enää rakastamaan?

Pienikin viesti Elinalta pelastaa päivän, mutta päivänä, jolloin tästä ei kuulu mitään, Ilmarin uudelleen löytämä taivas täyttyy pilvistä. Mutta kun rakkaus arkipäiväistyy ja varsinkin kun se vaikeutuu, tulee eteen uusi käänne:

pilven reunalta voi helposti pudota." (Takakansi)

 

Hannu Mäkelän laajan ja rikkaan tuotannon parissa on sitten 1960-luvun tullut kuljettua mittava siivu. Viimeksi on laadittu  Suunnitelma loppuelämän varalle (2019) ja oltu haikealla saattelumielellä seuraavana vuonna teoksen 

Rakkaudella Alma parissa:  Mäkelä on teoksessaan taiten ja kauniilla kädellä ylöspannut Alman ääneen lausumattoman, perustellun ajatuksenkulun. Teoksessa ei ole mitään teennäistä vaan Mäkelä tuntuu asettuneen suoraan sisälle Alman sieluun... 

 

Siispä uteliaana ikiomia iforismejaan laativan Ilmarin, Illimarin matkaan metsän siimeksiin hiljaisuuden keskelle taloon, jonka pöydät ja tilat täyttävät tavarat, muistiinpanot ja notkuvat kirjapinot.

Iforismeja:

-  Elämä ei ole leikki, peli eikä mikään näytelmä, vaan kiemurainen metsäpolku ilman kompassia.

-  Silmät ovat siltoja, sanat vahvistavat ne.

-  Kirje on ikkuna ihmisen sieluun.

-  Elämän kiikkulauta keinuu kyselemättä.

Teoksen alun yksinäisyyden ja päivänkulun  kuvaaminen vähine, ajoitettuine toimintoineen sekä aatospolkuineen ja mietteineen viehättivät suuresti inhimillisyydessään ja rauhallisuudessaan kuin olisi katsonut herkkää ja kaunista hidastettu filmiä. 

 

Ilmari: pohtii autolla-ajamisen vs metsänomistamisen ynnä klapienteon  ympäristövaikutuksia:

- Silti koin olevani hyvä ihminen, jos koskaan ihminen voi olla todella hyvä tässä maailmassa. Uusia muodikkaita ajatuksia liikkui ilmassa ja siksi minäkin olin hankkinut aurinkopanelit. Ne ottivat avaruudesta ilmaista energiaa, joka tosin ei ollut ilmaista, koska panelien hinnan kuolettamiseen kuluisi koko niiden mahdollinen elinaika. 

Paneli-sanan olin päättänyt kirjoittaa aina yhdellä e-kirjaimella, vaikka tavanomainen käytäntö suosi kahta. Mutta en nähnyt siinä mitään logiikkaa. Eihän kamelikaan ole kameeli tai kaneli kaneeli. Samaan sakkiin jouti paneelikin: romukoppaan.

 

Mutta sitten tutussa rantakahvilassa, kun Ilmari oli saanut eteensä "Kaputshinon" ja "Kruasantin" - ei siis sivistymättömästi "kapua ja kroissua", alkaa tapahtua ja Elinan selkä tekee tehtävänsä:

- Naiset jotka olivat seisoneet minun lähelläni tiskin luona, istuivat nyt piskuisen ikkunapöydän ääressä. Nuoremman näköinen oli kasvot minuun päin, pienempi vaalea, sama jota olin katsonut kuin tunteakseni, istui niin että näin vain naisen selän. Myös selässä oli jotain tuttua. Mitä, sitä en kuitenkaan osannut määritellä...  -  Selkä puhui, veti katsetta puoleensa. Kasvoissakin oli ollut häivähdys jostain, mutta varsinkin selkä oli kuin magneetti. Miksi?

 

-  Rakkaus oli mitä oli, illuusio kai. Pysyvää rakkautta oli kaiketi vähän tässä maailmassa. Toki kyseessä oli tunne, joka vaihtui, syttyi ja sammui. Mutta joskus se ei sitten millään sammu, ei laannu, vaan liekki kasvaa ja kuumenee vain, ajattelin. Näin oli käynyt omalla kohdallani.

- Vasta sitten kun on nähnyt ja tajunnut itsensä, voi nähdä toiset. 

On ymmärrettävä mikä on, kuka on ja miksi on täällä, tässä maailmassa. 

Ei pahaa tehdäkseen, vaan hyvää. Ei itselle, vaan toisille...

 

Sanotaan, että ikääntyessä tunteet laimenevat ja tunnemyrskyt laantuvat, 

mutta myös: Tunteiden tasaaminen ja kokemusten suhteuttaminen voi iän karttuessa helpottua, mutta tunteiden kokeminen on silti yksilöllistä myös eläkeiässä. Tunnereaktioiden vaihtelu voi olla edelleen suurta.

 (Suomen Mielenterveysseura ry.)

On pelkästään positiivista, että nykyisin vanhempien ihmisten välinen rakkaus on "hyväksyttyä ja "sallittua". Itse  sanoisin  toivottavaa ja voimavara, pelkästään iloinen ja positiivinen asia, sillä yksin on paha olla yhdessä ja kokemuslisien vääjäämättä kerrytyessä yhä todempaa on, että 1 + 1 = päivä päivältä enemmän kuin kaksi;)

Henkilökohtaisesti uskoisin, että itselle riittäisivät tuossa veneessä ollessa pienempikin paatti ja kevyempi laineiden liplatus kuin  Ilmarin kokema hurrikaanina ylitsepyyhkäisevä hirmumyrsky isommassakaan laivassa...

Teos, joka jätti vähän hämilleen ja pohtimaan, pitäisikö nikotellen hyväksyä vaivihkaa herännyt pieni ja hellä säälinhiven vaiko Ilmarin puolesta olla riemuissaan suuresta kaikenkattavasta rakkaus- ja intohimomyrskystä ja myllerryksestä, vielä kerran koetusta  hurmasta ja huumasta?

Hannu Mäkelä osaa asiansa. Hän  tuottaa laadukasta,  koskettavaa ja vahvaa, ikään kuin sisältäpäin koettua tekstiä, joka todellakaan ei jätä lukijaansa kylmäksi eikä voi kuin ihailla tätä laaja-alaista mm. Herra Huun ihanaa isää, joka jaksaa aina vaan ilahduttaa laajaa lukijakuntaansa uudella tuotannollaan, kiitos siitä!

Lukiessa tätä joutsenlaulun makuista rakkaustarinaa ei aika ajoin totuuden nimissä tiennyt itkeä vai nauraa, surra voi iloita, mutta rakkau,s tuo syvä kiintymyksen tunne, on monisärmäinen asia eri muodoissaan, joten jälkimmäisten puolelle  kallistumaan

päätyi: