Håkan Nesser: "Koston jumalatar/Den sorgene busschauffören från Alster" - ex Libris...

"Koston jumalatar", Håkan Nesser, Tammi, 2020, 362 s., suomentanut

 Aleksi Milonoff. 

"Ruotsalainen Håkan Nesser  ( s.1950) on yksi pohjoismaisen rikoskirjallisuuden merkittävimpiä nimiä. Hänen kirjojaan on käännetty parillekymmenelle kielelle ja myyty maailmanlaajuisesti yli miljoona kappaletta. Nesser tunnetaan erityisesti komisario Van Veeteren -sarjastaan, josta on tehty useita filmatisointeja. Koston jumalatar on italialais-ruotsalaisesta komisario

Gunnar Barbarottista kertovan huikean suositun sarjan kuudes osa.

Sarjaa on myyty Ruotsissa yli 1,2 miljoonaa kappaletta." (Lievelehti)

                                                     

                                                       ©Thomas Whitehouse

"Bussikuski Albin Runge on ratin takana, kun sattuu onnettomuus, jossa kuolee

17 koululaista. Sitten hän alkaa saada tappouhkauksia, jotka on allekirjoittanut Nemesis, koston jumalatar. Range päättää ottaa yhteyttä poliisiin, mutta komisariot Eva Backman ja Gunnar Barbarotti eivät onnistu estämään hänen murhaamistaan. Vuosia myöhemmin he kuitenkin kohtaavat erehdyttävästi 

Albin Rungea muistuttavan miehen. Kuka teki virheen ja minkälaisen?" (Takakansi)

 

 

Läheisestä lukijasuhteestani Nesseriin kertovat kaiken postaukset vuodelta 2013: Ehdotonta eliittiä akselilla - Cafe Intrigo  (2019) ynnä edellinen Vasenkätisten seura, ( 2020). Innokkaasti siis tartuin tähän uutukaiseen selvittääkseni, mitä keppostelua  Nemesiksen mielessä Albinin, jolla oli aiemmin akateeminen ura, mutta joka tutkimusapurahan menetyksen myötä ajautui bussikuskiksi lankonsa Tommyn firmaan, suhteen liikkuu. Tommy puolestaan asennoitui yliopistoimmeisiin "musteenpaskojina". Jutusteleva, hyväntahtoinen ja ilmaisuvoimainen kerronta kietoutuukin tiivisti Rungen ja tutkijapari

Barbarotti & Backman persoonain ja toiminnan pariin.

 

Albin Rungen:  -  Minun ei pitäisi elää. Niin monet ajattelevat, ja ymmärrän heitä hyvin. Joskus elämänliekkini on niin herkkä, että tuntuu kuin voisin peilin edessä puhaltaa sen sammuksiin. Ajatus on omituinen, mutta tällaisia asioita päässäni on pyörinyt onnettomuuden jälkeen. 

Merkillisiä kuvia, Sekalaisia pohdintoja. Päähänpistoja ja mietteitä, jotka eivät olisi ennen tapahtumaa juolahtaneet mieleenikään...

 

Nemesis oli ollut kärsivällinen ja odottanut pitkään, peräti reilut viisi  ja puoli vuotta, ennnenkuin lähestyi uhriaan Albinia. Ehkäpä tunsi vanhaan englantilaisen sananlaskun:  Revenge is a dish  best served cold...

Eikä kiire vaivannut liioin tutkijapariammekaan, vaikka suoraan taivaasta,

josta posti toisin kuin meillä koto-Suomessa näytti vielä juoheasti kulkevan,  

oli tullut Barbarottille lämmin viesti:

-  Entinen vaimo Marianne oli kehottanut lähestymään Evaa. Kirjeessä, jonka hän oli jättänyt jälkeensä, ja taivaasta käsin. Sekin oli vain hyväksyttävä. Neuvo oli hiukan epämääräinen, mutta se täytyi ottaa tosissaan. Niin kuin Barbarotti oli tehnyt. Luojan kiitos.

Barbarotti & Backman:  - Heillä ei ollut kiire mihinkään. - Olleet puolet elämästään työtovereita ja ystäviä, oletettavasti myötä- ja vastoinkäymisissä. 

Vaikuttihan  sekin asiaan. Eva Backman ajatteli, ettei ymmärtänyt ketään maailmassa niin hyvin kuin Gunnar Barbarottia. Ei lapsiaan, ei siskoaan, ei entistä miestään...

Ei varsinkaan häntä. Kukaan poliisitalossa ei tiennyt, että ylikonstaapelit Barbarotti ja Backman olivat tavallaan pariskunta.

Kekseliäs alkukappale, joka lukemisen edistyessä tuntui jäävän mystisesti irralleen, hiertämään ja kutittamaan, mutta jonka ja siihen yhteennivoutuvan loppukappaleen väliin Nesser punoo taidokkaan juonellisen verkkonsa.

 

Paitsi itse ahertamiseen   tutkimuksen parissa Nesser pureutuu mietteissään myös laajemmin yhteiskunnan raaistumiseen, lisääntyneeseen väkivaltaan ja ilmapiirin kiristymiseen, yleiseen ilmiöön kaikkialla lintukotojen ollessa katoava luonnonvara.  Hän peilailee sitä terveesti myös oman ikääntymisen akkunan läpi ja itsekseen fundeeraillen, olisiko sittenkin pitänyt ryhtyä filosofiksi? Helpottuneen kuitenkin löytäen pelastuksen armeliaan köydenpään: kaikeksi onneksi ovat tuplaespressot: Coffee - the heartblood of tired men... 

Tuon allekirjoitan lennosta  lisäyksin: and a tired women:)

Seesteistä ja hyväntuulista sekä tasapainoista ja  pohdiskelevaa ykkösluokan  kerrontaa, joka kutittelee lukijansa lukuhermoja mainiolla tavalla. Nesser tietää, mitä hän tekee ja mihin hän teoksillaan tähtää ja tuo varmuus on heijastunut hyvällä tavalla jokaiseen hänen teoksensa parissa vietettyyn lukutuokioon. Mihins' koira kirpuistaan eli ehdotonta eliittiä edelleen!!

 

oppinut alakulon kolkossa loukossa

elämänpyörteen poreilevassa padassa

tahtomaan ja jaksamaan, kestämään, kamppailemaan,

vahvaksi ja viisaaksi karaistumaan.

Gustav Fröding "Tuborg" runokokoelma, Stänk och flikar (Palasia ja pilkahduksia)

 

 

Kuinka Nesserin taika  on purrut Hemulin kirjahyllyn Hennaan selviää vahvennosta klikkaamalla:)

 

Heinäkuun helteisille, hikisille kesäpäiville hilpeät heippaheit vilkuttelee:

Jørn Lier Horst: "Korpimaja" - ex Libris...

 

"Korpimaja". Jørn Lier Horst, Otava, 2021, 382 s., suomentanut Päivi Kivelä.

Jørn Lier Horst  (s.1970) on norjalainen bestsellerkirjailija ja entinen rikostutkija. Hän on voittanut koukuttavilla ja kantaa ottavilla dekkareillaan useita palkintoja, muun muassa Pohjoismaiden parhaalle dekkarille myönnettävän Lasiavaimen. Horstin kirjojen oikeudet on myyty yli 29 maahan." (Lievelehti)

 

                      ©Marius Batman Viken, Salomonsson Agency 2017, Otava
 

"Kun kuolleen poliitikon mökiltä paljastuu tulenarka kätkö, menneisyyden haudatut salaisuudet nousevat pintaan. Rehtinä ja tarmokkaana tunnettu poliitikko kuolee yllättäen sydänkohtaukseen. Kuolemaa tutkiessaan poliisi löytää poliitikon mökiltä Norjan rannikolta jotain, mikä on ristiriidassa tämän maanläheisen julkisuuskuvan kanssa.

Asiaa alkaa selvittää rikostutkija William Wistin yhdessä salaisen tutkintaryhmänsä kanssa. Jäljet johtavat kahteen ratkaisemattomaan tapaukseen, joita ympäröi tiivis valheiden verkosto. Wistingin on paljastettava totuuden synkät ja tappavan rikolliset kasvot." (Takakansi)

 

 

Horstin & Wistingin kera oli tilaisuus viime vuonna selvittää Koodi/Katharina-koodin   mystistä arvoitusta: Rauhallista, mutta varmasti etenevää pitkäjänteistä tutkintaa, jossa isän ja Line-tyttären tiet risteävät ja limittyvät metkasti. 

Ja Korpimajan arvoituksessa  antoisa ja tiivis yhteistyö jatkuu, joskin Iskä-Wistingin tarkka ohjeistus toimittajatyttären vapaata  sielua ja kirjoittajankättä hiukka hierteleekin...

 

Wisting saa kutsun valtakunnansyyttäjä Johan Olav Lynghin luo, ei pelkille kahvikutsuille, vaan pyynnöllä koota salainen ryhmä selvittämään miksi  eläköityneellä, infarktiin menehtyneellä Työväenpuolueen kansanedustajalla, ministerinäkin toimineella Bernhard Clausenilla, jonka kansa muisti puolueen lähtökohtia edustaneena työmiehenä, on mökillään yhdeksässä pahvilaatikossa euroja, dollareita  ja Englannin puntia  Norjan kruunuissa vaatimattomat

yli 80 miljoonaa?

 

- Wisting puristi rattia. Raha oli yleensä kaiken ahneuden, korruption ja vallan väärinkäytön alkujuuri. Edessä oleva tutkinta oli aivan toista tasoa kuin mihin hän oli tottunut, mutta lähtökohta oli mitä parhain. Hänellä oli rahat. Rahat jättivät aina jälkiä. Täytyi vain seurata niitä alkulähteille.

-  Ensimmäiseksi hänen täytyisi pyytää Espen Mortensen mukaan. Mortensen oli hyvä rikospaikkatutkija, käytännön mies, joka tunsi alansa ja oli myös ahkera ja monitaitoinen. Lisäksi hän oli luotettava eikä varmasti puhuisi sivu suunsa.

Selvitettäväksi jää myöskin, miksi Clausenin mökki pian palaa roihuten yhdeksi tuhkakasaksi, mikä merkitys/mahdollinen yhteys on  Clausenin 24-vuotiaan Lennart- pojan  kuolemalla? Entä  ns. Gjersjø-tapauksella, jossa katosi 22-vuotias nuorimies nimeltä Simon Meyer ja suurella Sveitsistä tulleen rahalähetyksen lentokentällä tapahtuneella ryöstöllä, molemmat vuonna 2003?

- Avaimet kilisivät taas, mutta rikostutkinnan oikea kuva oli palapeli. Oli vain niin, että joskus palasia oli liikaa ja osa niistä kuului aivan toiseen palapeliin.

- Joku vanha kollega oli kerran sanonut, että kuulustelun tarkoitus oli löytää avain tiettyyn lukkoon.  Hän (Wisting) ei enää muistanut kuka se oli, mutta kun kokemusta oli vähitellen kertynyt, hän ymmärsi ettei vertaus pitänyt paikkaansa. Tosiasiassa lukkoja ja avaimia oli useita eikä mikään avain yksinään riittänyt avaamaan sitä, mikä oli mennyt takalukkoon.

Horstin tausta ja hänen tarkka psykologinen silmänsä  luovat  vankan pohjan teokselle, jossa Wistingin tiimi vihje vihjeeltä, askel askelelta ja johtolanka kerrallaan sitkeästi seuraa jälkiä, rauhallisesti, mutta päämäärätietoisesti etenee tutkinnallisen palapelin kokoamista kohden.

Jørn Lier Horstin kerronnalliset taidot ja riittävin persoonainpiirroin rakennettu henkilökaarti pitävät tässäkin teoksessa pintansa, joten lukukokemuksesta muodostui kiireetön, kiinnostava ja miellyttävä. Terävänäköinen dekkari, joka ei päällekäypiä action-pläjäyksiä toimiakseen eikä kiinnostuksen kohentamiseksi todellakaan  tarvitse, vaan jossa palaset osuvat saumattomasti kohdalleen:)

Herttainen loppukappale kuvaa hyvin ylisukupolvista yhteyttä,  harrastusta ja innostusta:

 -  "Hauva" Amalie (tyttärentytär) sanoi lattialta ja heilutteli palapelin palaa,  

joka oli koiran muotoinen. Wisting nousi tuolista, laskeutui polvilleen ja konttasi tytön luo. "Ammuu", hän sanoi ja pani lehmän paikalleen. Amalie nauroi ja taputti käsiään. He olivat koonneet saman palapelin monta kertaa ennenkin, mutta Amalie oli aina yhtä riemuissaan kun palaset osuivat kohdalleen. Wisting hymyili. Tunne oli tuttu:)

 

Horstin & Wistingin & kumpp. lokoisassa seurassa

 

viihtyi myös:

 

Christian Rönnbacka: "Tulen aika" - ex Libris...

 

"Tulen aika", Christian Rönnbacka, Bazar Kustannus, 2021, 331 s.

" Christian Rönnbacka (s.1960) on Keravalla asuva entinen poliisi. Nykyisin hän toimii paitsi kirjailijana myös tislaamon osakkaana. Vapaa-ajallaan Rönnbacka harrastaa muun muassa riski- ja eräretkeilyä. Suositut Antti Hautalehto -dekkarit ovat löytäneet jännityksennälkäisen yleisönsä, ja äänikirjojen kuuntelijat valitsivatkin Christian Rönnbackan BookBeatin vuoden 2020 kotimaiseksi dekkaristiksi." (Lievelehti)    

   

 

                                                            ©Nauska
 

                                        

"Pääkaupunkiseudun yli on pyyhkäissyt ennennäkemätön väkivallan aalto.

Nuoria maahanmuuttajamiehiä on surmattu ampumalla, ja tilanne alkaa muistuttaa suurkaupunkien jengisotaa. Keskusrikospoliisi käynnistää tilanteen pahenemisen estämiseksi Lähiörauha-työryhmän, ja sille tarvitaan sopiva vetäjä.

Antti Hautalehto päättää tarttua tilaisuuteen, sillä rankan ruskareissun jälkeen hän on irtisanoutunut virastaan ja hakee uutta työpaikkaa. 

 

Työryhmän asiantuntijaksi saapuu Göteborgin keskusrikospoliisista 27-vuotias suomalais-irakilainen Henna Björk. Hän on perehtynyt jengiväkivaltaan ja tottunut koviin otteisiin. Björk on pätevä, mutta myös äärimmäisen motivoitunut tulemaan Suomeen syistä, joista Hautalehdolla ei ole aavistustakaan." (Takakansi)

 

 

 

Christian Rönnbacka lukeutuu kotimaisiin luottodekkaristeihini ja edelliset yhteiset hetket on vietetty piiruakaan pitkästymättä Hautalehdon (AH) ratevassa seurassa mm. teosten Ruska (2020) ja Rakennus 31  (2014)  anneista nauttien: Kirjailija  kuljettaa varmakätisesti juontaan kiirehtimättä, mutta sujuvasti eikä hurtista huumorista tai veljellisestä vinoilusta hyvässä porukkahengessä  myöskään ole puutteen sijaa...

 

Rönnbacka puuttuu teoksessaan mitä ajankohtaisimpaan ongelmaan myös meillä koto-Suomessa, joka enää ei ole se kuuluisa lintukoto. Mitä kertoo yhteiskunnastamme yleistynyt nuorten pahoinvointi? Se, että nuoriso kulkee stiletit ja teräaseet taskuissa ja kengänvarsissa?  Ja jos ei vielä sille asteelle ylletä, niin treenataan pistelemällä reikiä siiliparkoihin tahi muita viattomia luontokappaleita kiduttamalla, nuorempiaan kiusaamalla tahi mummonruttanoita ryöstelemällä... Mutta mars matkaan ensin:

 

AH:n kera kaltereiden väärälle puolen: Satakahdeksan, jos tänään on loppiaisen jälkeinen torstai. Tuomiopäivä, Antti murahti. Hän oli lokakuun alusta istunut alkuajat kuunneltavana Lemmenjoen tapahtumista. Hänen jäljiltään kairaan oli jäänyt helikopterillinen ammattisotilaita, jotka olivat aikoneet kidnapata ja ryöstää Chenin ja Leen, kiinalaisen miljardöörin, ja hänen poikansa. Antti oli ollut heille erämaassa oppaana, ja oli päättänyt tuoda heidät ehjin nahoin takaisin. Esitutkinta oli kestänyt kuukausia ja käräjöinti siihen päälle.

 

Henna Björk:  oli hyvä työssään. Hän toimi ryhmänjohtajan sijaisena keskusrikospoliisin perustamassa ryhmässä Sifossa. Se oli rikollisuudelle altistuneiden alueiden oma erikoisjoukkonsa. He olivat niitä, jotka etnisen taustansa tai muiden ominaisuuksiensa ansiosta sulautuivat joukkoon

kun he jalkautuivat altistuneille alueille - tai erityisen altistuneille alueille, 

kuten tämä Hammarkullen oli.

Lähiörauha-projektin: vetäjäksi oli hakenut kuusi henkilöä. Projekti oli Antin mielestä aika poikkeuksellinen, sillä harvemmin Suomessakaan päättäjät kykenivät tekemään mitään päätöksiä ennen kuin paskat olivat kuivahtaneet housuihin. Ruotsin kaltaiseen tilanteeseen ei mikään muu yhteiskunta halunnut luisia. Onnistuisiko Lähiörauha-ryhmä löytämään oikeat työkalut kitkeä ongelma ennen kuin se ehtisi pahentua, sen näyttäisi lähitulevaisuus.

 

Nähtäväksi siis jää, kuinka  Hennan ja Antin yhteistyö tehtävässä,

josta toimeksiantajatkin tiesivät hiiren munanhajun verran,onnistuu, sillä:

- Kukaan ei käytännössä tiennyt, miten lähiöiden jengiytymiseen liittyvää levottomuutta ja siitä johtuvia ongelmia suitsittaisiin, jos kunnolla roihahtaisi. 

 Jos tietäisi, olisi tilanne Ruotsissakin hallinnassa. Kaikki tosin esittivät tietenkin fiksumpaa ja reippaampaa kuin olivat eivätkä myöntäisi olevansa täysin lintulaudalla, se kuului peliin.

 

Päähenkilöiden erilaiset, ytimeltään samaan tulokseen tähtäävät motiivit ja keskinäinen suhde ja henkilökemia ovat konstailemattomasti, mutta eläväisesti ja hienopiirteisesti kuvatut ja se tuo oman lisämausteensa sujuvaan ja hyvän kieliasun omaavaan juonenpunontaan.

Juonen, jonka käänne loppumetreillä saa Antin puuskahtamaan päätään puistaen: Voi perseensuti ja jatkovarren kanssa. Hetken olin siinä luulossa, että ollaan kusessa tämän tutkinnan kanssa.  Mutta ollaan vielä hankalammassa paikassa, sellaisessa, ettei minulla riitä sivistyssanat kuvaamaan.

 

AH nojautuu  myös  mielenkiintoiseen ja viisaaseen klassikkoteokseen, jonka teesit vaivatta istuvat myös nykymaailmaan:  Sun Tzu:  Sodankäynnin taito, (klik),  jossa mm. kerrotaan pajunköyden syöttämisen jalosta taidosta sekä muistutetaan siitä, ettei pidä Sinun vihollista nurkkaan ajaman;)

Tuntuu siltä, että Rönnbackan ote teos teokselta vain napakoituu ja tiivistyy,

eikä omalle kohdalleni ole hänen tuotannostaan ns. väli-/täyteteoksia osunut.  Kerrassaan miellyttävää luettavaa hulvattomine poliisihuumoreineen päivineen. 

Pisteenä i:n päälle toimii kirjaimellisesti onnellinen loppurutistus, 

tässä tapauksessa oikeammin -molskahdus. Tismalleen nimeään myöten sopiva dekkari näin hellekauden tukahduttavan kuumuuden kunniaksi! 

Ruotsin nykymalli käräjäoikeuden tuomarointipuhuttelusta:  

Kuule Tobias, olemme nyt täällä varmistamassa, ettei sinulle tule valtavan paha mieli, kun olet potkinut tuon mummon reisiluun muruiksi, eikä sillä varmaan ollut edes riittävästi rahaa käsilaukussaan että saisit päiväannoksesi. 

Toivottavasti kaikessa ei Ruotsin malliin sorruta...

 

Sopivan rouheasti: - Vandraren (klik) har ingenstans att gå, när han kommit fram till slutet. Nordman.

 

Millaisissa mietteissä AH:n matkassa kulki Kirjojen kuisketta blogin Anneli A selviää vahvennosta klikkaamalla:)

 Jumppahuti & jukranpujut:

Juha T. Hakala: "Vähemmällä enemmän - Miksi pienet askeleet ovat hyvästä ja liiallinen kunnianhimo pahasta" - ex Libris...

 

"Vähemmällä enemmän - Miksi pienet askeleet ovat hyvästä ja liiallinen kunnianhimo pahasta", Juha T. Hakala, Alma Talent, 2020, 205 s.

"Juha T. Hakala  (s.1962) on tietokirjailija, kasvatustieteen professori ja filosofi. Hän kirjoittaa purevaa asiaa yhteiskunnasta sekä työelämän muutoksista ja tilasta. miellyttävällä, arkijärkisellä tavalla. Hakalan teoksia on käännetty ruotsiksi ja englanniksi ja hänet on palkittu Suomen tietokirjailijoiden oppikirjapalkinnolla sekä opetusministeriön valtakunnallisella aikuiskoulutuksen laatupalkinnolla (Maisterihautomo)." (Takakansi)

 

                                                             ©Esa Melametsä
 

"Elämäämme kohdistuvat vaatimukset tuntuvat kasvavan alituisesti.

Ei ihme, että monella meistä on arjessaan aikaansaamattomuuden ja uupumuksen kokemuksia. Ne voivat olla merkkejä siitä, että odotamme itseltämme liikaa. Tavoitteita toki tarvitaan, mutta liiallisella kunnianhimolla on vaaransa. Se kapeuttaa näköalaa ja nakertaa luovuutta; se ahdistaa mieltämme ja heikentää kykyämme oppia uutta. 

 

Tiesitkö, että on paljonkin asioita, joista selviämme varmemmin, jos uskallamme pudottaa rimaa - ikään kuin rentoudumme. Alamme ottaa pienempiä askeleita. Kun lakkaamme kiristämästä purukalustoamme yhteen, ylivoimaiset tavoitteet kaikkoavat silmiemme edestä ja voimme ehkä elää hyvinkin todeksi ikivanhan merenkulkijoiden viisauden: "Kun olet matkalla, oikeastaan olet jo perillä."

(Takakansi)

 

 

Juha T. Hakalan asiantuntevassa seurassa olen tavannut viihtyä nauttien hänen rikkaasta ja oivaltavasta kielenkäytöstään ja sujuvasta kerronnastaan, joka antaa maallikollekin, asiasta, elämästä ja hyvinvoinnista kiinnostuneelle paitsi paljon tietoa myös ajateltavaa ja omien toimintamalliensa tarkastettavaa: 

Kohtuuden kirja, Näkökulmia ääriyhteiskuntaan (2016),  Tylsyyden ylistys. Ikävystyminen on luovuuden alku  (2018) ja Kasvatus ajan kanssa (2019).

 

Nyt siis relevantti kysymys on: Niin miksi? Riittääkö vastaukseksi vanha merenkulkijain viisaus: Kun olet matkalla, oikeastaan olet perillä?

Teos sisältää luvut: Aluksi, Uteliaisuutta ja näkymättömiä asioita, 

Pienten askeleiden voima, Suurten tavoitteiden lannistava paino, 

Akateemisia harppauksia ja Kun kunnianhimo saa vallan.

 

Teos on mukavalukuinen, sillä jokainen luku on jaettu näppäriin kappaleisiin ja ne alkavat nasevalla sitaatilla, joissa itsessään jo on makusteltavaa ja fundeerattavaa. Esipuheesta Aluksi:

 

-  Tuo (ohjaus-)työ oli opettanut minulle, että on asioita, joista selviämme varmemmin, jos pudotamme rimaa ja ikään kuin rentoudumme. 

Alamme ottaa pienempiä askeleita. Eikä siinä kaikki. Kun lakkaamme kiristämästä purukalustoamme yhteen, huomaamme, mitä meissä alkaa tapahtua. 

Pieniä ihmeitä. 

- Rakas lukijani, ole hyvä! Tähän kirjaan olen koonnut sikermän elävästä elämästä noukittuja esimerkkejä, jotka toivoakseni osoittavat, että aina ei tarvitse pinnistellä. 

 

- Jos uskot tämän, voit yllättyä iloisesti. Voit hylätä "sitten kun" -ajattelun. 

Alat ehtiä enemmän. Saat ystäviä. Löydät takaisin ompeluseuraan, jossa sinulle ei ollut vuosiin aikaa vierailla. Voit olla mukavampi ihminen itsellesi ja läheisillesi. Voit pienentää verenpainelääkkeittesi annostelua ja mikä parasta: voit pujottaa jokaisen "pienesti askeltavan" päivän arvokkaaksi helmeksi elämäsi helminauhaan. Niitä pujotellessasi huomaat: toden totta, ei elämää kannata juoksemalla pilata.

 

Hakala valaisee aatoksenkulkuaan useiden tunnettujen filosofien, poliitikkojen, ajattelijoiden, tiedemiesten, nobelistien, huippu-urheilijoiden jne. kautta sekä myös käyttäen hauskasti tyyppejä kuten Urmas Uuttera.

Mistä peräytyvät arvoitukset suorittamisen pakosta ja täydellisyyteen pyrkimisestä? Onko pohja sille luotu jo lapsuudessa: se mikä tehdään, tehdään kunnolla tai ei ollenkaan, heti eikä viidestoista päivä?

Onko kysymys  rakkauden hakemisesta, nähdyksi ja hyväksytyksi tulemisen tarpeesta suorittamalla? Hakala etsii ja antaa vastauksia näihinkin sekä moniin muihin mieltä vaivaaviin kysymyksiin.

- Kun olet lukenut tärkeän kirjan, osa siitä kulkee aina mukanasi,. (Louis L'Amour)  Näin toivoo Hakala lukijalleen tapahtuvan, eikä suinkaan turhaan, sillä teos jättää jälkeensä ajatuksia, suoraviivaistamisen tärkeyden  oivaltamista sekä intoa oman riman korkeuden tarkistamiselle.

Juha T. Hakalan teokset ovat oiva esimerkki siitä, ettei tietoa ja ajatuksiaan  aina tarvitse jakaa ryppyotsaisesti tahi sormella yksisuuntaisesti osoittaen, vaan sen voi tehdä myös kutkuttavan hauskasti ja aatostenkukkaa kastellen lukijansa havahduttaen, jolloin teoksen antoisuudesta ja omasta mielenkiinnon viriämisestä muodostuu oiva kokemus.  Lukuilosta, terveellisestä ravistelusta ja sen myötä versoneesta ajatusryöpystä iso kiitos kirjailijalle! Koskaan ei ole liian myöhäistä....

Erittäin onnistunut ulkoasu ja taitto ovat Maria Mitrusen käsialaa:)

-  Ja nyt, kun sinun ei tarvitse olla täydellinen voit olla hyvä. John Steinbeck

Tästä lukuhelmestä suuresti nautti ja opikseen ottaneena

helmiä pujottelemaan jää:

Jarkko Sipilä: "Pelontekijät" - ex Libris...

"Pelontekijät", Jarkko Sipilä. Crime Time, 2021, 329 s.

Jarkko Sipilä (s. 1964) on helsinkiläinen toimittaja-kirjailija. Hän on työskennellyt rikostoimittajana kolmekymmentä vuotta, ensin Helsingin Sanomissa (1991-1996) ja sen jälkeen MTV Uutisissa (1996 -). Nykyisin Sipilä on MTV Uutisten rikostoimituksen päällikkö. Esikoisdekkari Koukku julkaistiin 1996. Takamäki-sarja alkoi vuonna 2001 kirjalla Kosketuslaukaus. Pelontekijät on sarjan 21. kirja." (Lievelehti)    

                                        

                                                     ©jarkkosipila.com

 

"Elinkautisvanki vapautuu vankilasta. Pitäjänmäellä siepataan alamaailman petosmies. Meri-Rastilassa ammutaan asunnon oveen. Ampuminen tulee komisario Takamäen ryhmän selvitettäväksi. Ukaasi on tiukka: jos tapaus ei selviä pian, tutkinta lopetetaan. Pian ataripoliisi Suhonen huomaa sotkeutuneensa syvälle monimukaiseen vyyhtiin." (Takakansi)

 

Olipa mukavaa palata pitkästä aikaa Sipilän ja Takamäen seuraan tutun, yhteenhioutuneen tutkijaporukan työskentelyä dekkarin sivuilta kuin kärpäsenä katossa seuraamaan. Itse juonenkulun ohella Sipilä kuvaa elävästi myös niitä paineita, odotuksia ja rajoitteita,  joita poliisi sekä ulkoa- että sisältäpäin nykyaikana kohtaa.  Silti pätee rikostutkinnan vanha kultainen sääntö: 

mitä enemmän työtä tehdään, sitä paremmaksi onni muuttuu:)

Näin helteen hyytelöittämin aivoin muutamia tuokiokuvia,  sirpaleita sisällöstä:  Miltä tuntuu, kun miehellä menee tosi huonosti ja sitten vielä huonommin linnareissulle päätyen?

Paavo Ojala:  - Ei tähän tätä enää tarvittu. Ex-vaimon kanssa oli ollut riitaa.  

Ruotsi oli kaatanut Leijonat pari päivää sitten Torinon olympialaisten finaalissa. Eikä Suomen kansa ollut tajunnut parastaan vaan äänestänyt sen punatukkaisen akan toiselle presidenttikaudelle, joka alkoi tänään...

Ja näissä tunnelmissa  Ojala ottaa ja ajaa hurauttaa koulukiusatun  poikansa Tepon koululle taas yhtä nujakkaa selvittelemään päätyen radikaaliin ja pitkävaikutteisesti "virkistävään" ratkaisumalliin, josta juonikerä sitten lähtee auki kiertymään. Mutta vaikkei elämässä enää unelmia, tavoitteita ja eipä juuri elämänhaluakaan, niin kolme kultaista sääntöä hänellä jämptisti on ja pysyy: heikoimman puolella, kullekin ansionsa mukaan ja ehdoton ei vasikoinnille.

Autojobbari Markku "Nekku" Tähtisen, jolla toki oli muutakin tuottoisaa, tilipäätöksen ulkopuolelle unohtuvaa sivubisnestä,  kovistelukeikan  hoitaakseen ottaneet Teppo "Teppe" Ojala ja Janne "Brutsku" Brunila  näkevät muutaman tonnin palkkionsa haihtuvan savuna ilmaan ja uivat kirjaimellisesti synkille ja syville vesille, kun kohde kehtaa kesken kaiken  käsittelijöiden harmiksi ja yllätykseksi puhua pukahtamatta siirtyä autuaammille rötöstelymaille.

Sympaattinen ja monissa liemissä keitetty: Ataripoliisi (poliisi joka tekee kenttätyötä esim. soluttautuu paikallisiin jengeihin ja hankkii sisäpiirin tietoja) asianmukaisesta habituksesta: Suhonen astui huoneeseen vissypullo kädessään ja istui pöydän ääreen. Parta oli tuuhea ja hiukset poninhännällä. T-paita harmaa ja jalassa miehellä kulahtaneet farkut.

Rikostutkinnan vanha kultainen sääntö: mitä enemmän työtä tehdään, sitä paremmaksi onni muuttuu:)

Tiimi jatkaa tässä uutukaisessakin  tehokasta ja tuloksellista urakointiaan  ja Sipilä tuntuukin painottavan kerrontaansa mielenkiintoisesti rikolliskuvauksen puolelle. Jäin lukiessa aprikoimaan: onko asia niin, että kerran konna aina konna eli mikä mahtaa olla rikollisen uusimisprosentti tasoltaan?? Vastaus löytyy klikkaamalla linkkiä Rikoksentorjunta.fi

Sipilä osaa asiansa eikä tämä sarja lukemalla kulu.  Hän ei turhia lavasteita rakentele eikä ylimaallisiin fantasioihin hurahda saati brutaaleissa käänteissä liikoja piehtaroi vaan tarjoaa miellyttävän ja todentuntuisen kattauksen poliisiarjesta muuttuvine nykytrendeineen ja rikollispiirteineen. 

Kerrassaan kelpo kesädekkari, joka oli kiva lukea.

Mainiosta ja valoisasta loppuvedosta pisteet! T. Eerolle,

Saúde:

Heikki Willamo: "Metsä minussa" - ex Libris...

 

"Metsä minussa", Heikki Willamo, Parvs, 2020, 234 s. Omistettu Pentti Linkolan muistolle,

"Heikki Willamo   (s.1952, Helsinki)   on suomalainen valokuvataiteilija, luontokuvaaja ja kirjailija. Hän on pitänyt 15 valokuvanäyttelyä Suomessa ja ulkomailla ja julkaissut parikymmentä kirjaa, osin itsenäisesti, osin yhdessä muiden kanssa. Willamon, Kai Fagerströmin ja Risto Rasan vuonna 2010 ilmestynyt teos Viimeiset vieraat oli ehdokkaana vuoden luontokirjaksi 2010. Willamolle myönnettiin taiteilijaeläke 2015. Willamo asuu Karjalohjalla vaimonsa kanssa. Heillä on kaksi aikuista lasta." (Wikipedia)

 

 

                                                   ©Pekka Lehmuskallio
 

 

"Metsä minussa kokoaa yhteen luontokuvaaja, valokuvataiteilija ja kirjailija

Heikki Willamon hienoimmat metsäkuvat. Willamo on samoillut eteläsuomalaisissa metsissä koko 40-vuotisen uransa ajan. Kirja on ylistyslaulu metsälle asukkaineen, tiaisista karhuun. Upeat väri- ja mustavalkokuvat ja oivaltava essee henkivät Willamon huolta metsien ahdingosta ja monimuotoisuuden katoamisesta sekä hänen riemuaan niiden rikkaasta elämästä ja kauneudesta" (Takakansi)

 

Heikki Willamo on ehtinyt matkan varrella  ilahduttaa ja sulostuttaa elämääni mm. puhuttelevilla, kauniilla ja asiantuntevilla teoksillaan: Myyttinen matka  ja Vuosi metsässä, molemmat 2017.

Teos sisältää luvut: Esipuhe: Ihmisen kuva, Perttu Saksa ja 1987 - 2008 Metsän kuva,  2009-2020 Mielenmetsä, Paluu, Kotimetsät ja  Raja sekä Kiitokset ja Kuvaluettelo.

 

-  Yksi avain Willamon kuvien katsomiseen on menneisyys. Ihmisen ja luonnon suhteen historia. Eläimen kulttuurisen historian kautta Willamo peilaa omaa kosketustaan luontoon ja luonnon kosketusta itseensä. Vaikka kiinnostus myyttiseen luontosuhteeseen on läsnä aihevalinnoissa, Willamon kuvat ovat sidoksissa konkreettiseen maailmaan ja historiaan... (Esipuhe)

 

                                                                     Närhi

 

- Valokuvaajana olen tarinankertoja. Minua kiinnostavat kokonaisuudet, ne pienet, ehyet maailmat, jotka luon tapahtumien ympärille. Metsässä avainsanoja ovat tumma, perinteinen, hämyisä ja tiheä. Valoa on vähän, mutta se on sitä tärkeämpää.

                                                         

                                                             Pähkinähakki

 

-  Tämän lähemmäs sielunmaisemaani en pääse - tuota mieleni maisemaa, jota olen kuvannut seuraavin sanoin: "Se on jonkinlainen toiveiden maisema, jota kannan mukanani. Maisema, jossa haluaisin olla, johon haluaisin liittyä elimellisenä osana. Sitä ole sellaisenaan missään, se on muodostunut mieleni pohjalle kaikesta, mitä olen kokenut, lukenut, mistä olen kuvia nähnyt ja tarinoita kuullut. Siinä on vahvaa suomalaista perimää, se on sekoitus etelää ja pohjoista, kotiseutua ja kaukaisia erämaita, siperialaisen taigametsän käsittämätöntä suuruutta.

Willamon tekstit ovat kauniita ja rikkaita. Niistä paistaa hänen syvä ja pitkäaikainen rakkautensa ja kunnioituksensa luontoa kohtaan sekä sen syvimmän olemuksen tuntemus.

 

Jälleen kerran: herkkä, kaunis ja luontoa kunnioittava laatuteos, joka koskettaa lukijaansa ja vie hänet upeine valokuvineen hämyiselle, sadunomaiselle ja satumaiselle matkalle kauas menneeseen ja tulevaan sekä siihen, mitä metsä meille luonnonystäville, itse kullekin parhaimmillaan edustaa eli henkilökohtaisesti koskaan pettämätöntä äidin syliä, turvapaikkaa, rauhoittajaa, suhteuttajaa ja eheyttäjää. 

Onko metsällä kenties Sinulle positiivista  erityismerkitystä elämässäsi  vai  edustaako se inisevää hyttyspesää, hiipiviä hirvikärpäsiä ja sääriä repiviä risuja?

 

Metsä saa mielikuvituksen liikkeelle, villiin lentoon, jonnekin kauas ajan ulottumattomiin, luomaan tarinoita ja siirtää sen sylissä olevan ajan ulottumattomiin, alueelle, joka on ikioma. Metsässä kulkee kaikki aistit avoinna, kuunnellen, katsellen ja tuoksuista nauttien.

 

Tämä lue, katso ja ihastu -teos sopii mitä parhaiten myös lahjakirjaksi kaikille luonnonystäville, myös nuoremmille katselukirjaksi ja oppaaksi jokaiselle  luontoa rakastavalle ja sen kodikseen tuntevalle.   Lämmin kiitos Heikki Willamo tästä luku- ja katselunautinnosta!

- Sateentuhruisen päivän jälkeen taivas kirkastuu ja illasta tulee satumainen. Märkä metsä hohtaa ja kimaltaa. Palokärjen huudot saattelevat kulkuani, 

illan hämärtyessä viheltää varpuspöllö. Pyhän kosketus on läsnä. Tämän lähemmäs sielunmetsääni en pääse...

 

Sateentuhruinen päivä?? Ei niin pienintä havaintoa, mutta aina

 

metsän lumoissa:

Harlan Coben: "Jäljittäjä/The Boy from the Woods" - ex Libris...

"Jäljittäjä", Harlan Coben, Minerva Kustannus Oy, 2021, 376 s., suomentanut Saana Rusi.

"Amerikkalainen Harlan Coben  (s.1962) on yksi maailman menestyneimmistä trillerikirjailijoista. Hänen kirjojaan on käännetty 43 kielelle, ja niitä on myyty 

yli 80 miljoonaa kappaletta. Hänen kuusi viimeistä romaaniaan ovat kaikki olleet New York Timesin bestsellerlistan ykkösiä, myös Jäljittäjä heti ilmestymisensä jälkeen keväällä 2020. Coben kirjoittaa parhaillaan jatko-osaa Jäljittäjälle.

Netflix on julkaissut ja julkaisemassa tv-sarjoja useista Cobenin trillereistä, ja Cobenilla on monia tv-sarjahankkeita myös Applen, Amazonin ja MGM Internationalin kanssa." (Takakansi)

                                                 ©Claudio Marinesco

"Mies nimeltä Wilde on täydellinen arvoitus – myös itselleen. Hänet löydettiin pienenä poikana metsästä, missä hän oli elänyt yksin ja omin neuvoineen ilman minkäänlaista muistikuvaa menneisyydestään tai perheestään.

Nyt kolmekymmentä vuotta myöhemmin Wilde on armeijan erikoisjoukkojen kouluttama jäljittäjä, mutta ei edelleenkään tiedä, kuka hän itse on ja mistä tulee.

Wilden ensimmäinen kasvatusäiti, kuuluisa asianajaja Hester Crimstein, 

on saanut kuulla, että koulukiusattu tyttö on kadonnut. Hän pyytää Wildea käyttämään poikkeuksellisia jäljitystaitojaan tytön löytämiseksi.

Kun sitten toinenkin nuori katoaa ja tämän vanhemmat saavat lunnasvaatimuksen, on ilmeistä, että kyseessä on jotain paljon suurempaa kuin pikkukaupungin teinien temppuilu.

Valtaa pitävillä on salaisuuksia, jotka voivat tuhota miljoonien elämän. Salaisuuksia, jotka Wilden on paljastettava, ennen kuin on liian myöhäistä." (Takakansi)

 

 

Cobenin kanssa on tullut vietettyä monta ratevaa tuokiota : Lupaa ja vaikene (2014), Saalistaja (2015) ja Petät vain kerran (2017): 

Olemukseltaan ja tuotannoltaan varsin sympaattinen Coben on  mielenkiintoinen tuttavuus sikälis, että lukukokemukset jättävät aprikoivaan mielentilaan kiehnäämään eikä ihan kaikkia kiemuroita purematta niele, vaikkakin juonen pyörittely on vauhdikasta ja henkilökaarti piirteikästä ja runsaslukuistakin.

Cobenilla on hyppysissään armoitettu taito luoda aina uusia juonikuvioita ja marssittaa estradille värikäs, oivaltavin persoonain piirroin muodostettu toimijakaarti.  Tällä kertaa prologi kertoo  mysteerisestä, metsästä 6-8 -vuotiaasta takkutukkaisesta, laihaluiperosta pojasta,englantia puhuvasta villilapsesta, tosielämän Mowgliasta, päähenkilöksi nousevasta, mielenkiintoisesta

 

Wildesta: kahdeksantoistavuotiaana Wilde oli mennyt West Pointin sotilasakatemiaan, josta valmistui kaikin mahdollisin kunniamaininnoin.

Koko Crimsteinien klaani, Hester, Ira ja kolme heidän poikaansa, olivat ajaneet kolmen vartin matkan sotilasakatemialle osallistuakseen valmistumisseremoniaan. Wilde palveli ulkomailla monenlaisissa erikoistehtävissä - Hester ei vain koskaan muistanaut osaston nimeä. 

Joka tapauksessa kaikki oli salassa pidettävää tietoa, eikä Wilde saanut edelleenkään puhua tehtävistään mitään. Mitä Wilde olikaan  sotilastehtävissään nähnyt, tehnyt, kokenut ja menettänyt, se oli työntänyt hänet jonkin rajan ylitse kuin kaikuna vanhasta lapsuuden laulusta tai kenties hänen tapauksessaan herättänyt henkiin menneisyyden haamut. Vaikea  sitä oli toisten tietää...

 

- Palveluksensa päätteeksi Wilde oli palannut takaisin Westvilleen eikä enää yrittänyt sopeutua "normaaliin" yhteiskuntaan. Hän ryhtyi työskentelemään jonkinlaisena yksityisetsivänä CRAW-nimisessä turvallisuusalan firmassa sijaisperheensä Rolan kanssa, mutta se ei ollut pidemmän päälle luonnistanut... 

 

Toimijoita, joiden kohtalot eri tavoin kietoutuvat toisiinsa,  vilisee kirjassa koko joukko  ja Wilden ohella sympatiapisteitä kerää Naomi-tyttönen, joka on lukenut neuvoja muutosten tarpeellisuudesta vihaamisen ja halveksunnan poistamiseksi, luokassaan syrjitty ja kiusattu, joka statustaan parantaakseen ottaa suorittaakseen suositun 48 h:n katoamishaasteen, urbaanilegendan:

Se oli jonkinlainen verkon välityksellä pelattava peli, varsin ikäväluonteinen sellainen. Teinin piti karata ja piiloutua, jotta vanhemmat panikoisivat ja luulisivat, että lapsi oli kidnapattu tai jotain pahempaa. Mitä kauemmin oli "kateissa",

sitä enemmän pisteitä sai kerättyä. Hän onnistuu kuitenkin tempauksellaan vain huolestuttamaan Hesterin ja Wilden lisäksi koulukaverinsa Matthew Crimsteinin, joka puolestaan tuntee Naomia kohtaan sympatioita ja hienoista häpeää, kun ei arvaa mennä väliin auttaakseen tyttöä luuseristatuksen nostossa. 

Sankarimme Wilde majailee eksoottisesti eriytyneenä metsän suojissa häntä varten suunnitellussa, ellipsin muotoisessa, dinosauruksen munaa muistuttavassa,  ekokapselissa, jonka paikkaa on helppo vaihtaa peräkärryn avulla. Villi & vapaa mies!

Poliittisia ambitioita ja juonitteluja, rahan valtaa, koulukiusaamista, biologisia vanhempia, mutta myös ystävyyttä ja Amorin nuolia sekä mikä parasta: onnellinen loppu!

 

Coben antaa kertaalleen myös armon käydä oikeudesta. Onko se oikein vai ei, jää lukijan omista arvoista kiinni. Minua ratkaisu miellytti siinä missä Wilden persoonallisuus ihastutti ja Cobenin kerronta kutkutti!

 Lämpimikseen naputteli:

 

Leo Saukkoriipi: " Fernando Pessoa & Co. - Minussa on monta" - ex Libris...

"Fernando Pessoa & Co. - Minussa on monta", tulkinnut ja kommentoinut 

Leo Saukkoriipi, Atrain & Nord 2921. 

"Portugalilainen Fernando Pessoa (1888-1935) tunnetaan erityisesti heteronyymeistään - erillisistä kirjoittajapersoonistaan. Tässä runovalikoimassa on käytetty vapaasti Pessoan ja hänen heteronyymiensä ympärille kertynyttä aineistoa Lissabonin ajalta 1905-1935.

Kirja faktatiedot ovat paljolti Richard Zenithin ja Peter Rickardin Pessoan runojen englannoksista sekä Wikipedian runsaista lähteistä - näistä kiitokset!" (Lievelehti) 

 

 

 

"Euroopan tuntemattomin runoilijakuuluisuus oli 1930-luvulla Portugalin Fernando Pessoa. Ei häntä tunneta Suomessa juuri vieläkään - kohtuullisen pieni osa hänen runotuotannostaan on suomennettu, proosaa sentään runsaammin. Kirjan nimi - minussa on monta - sopii miehen moninaisuuteen.

Pessoa on erityisen tunnettu kymmenistä heteronyymeistään, joista merkittävimmät ovat Alberto Caeiro, Ricardo Reis ja Álvaro de Campos.

Kirjasta piti keväällä 2020 tulla blogitekstien kooste mutta Fernando Pessoa vei mennessään, houkutti kertomaan runojensa suomentamisesta ja johdatteli kaikenlaisen jutustelun kautta itse asiaan - Pessona henkilöön itseensä." (Takakansi)

 

”Pohjimmiltani minä olen runoilijan, filosofin ja kaikenlaisten muitten näennäisten naamioitteni takana – dramatisti. Minulla on luontainen taipumus depersonalisaatioon ... joka selittää heteronyymieni olemassaolon ja johtaa eittämättä tähän määrittelyyn. Niinpä minä en edisty, minä teen MATKAA ... 

Minä vaihdan henkilöllisyyttä jatkuvasti, pyrin laajentamaan (tämä on tietysti eräänlaista edistystä, evoluutiota) toimintaani, luon uusia hahmoja, keksin uusia keinoja teeskennellä ymmärtäväni maailmaa tai pikemminkin sitä, että maailma on ymmärrettävä.” (Fernando Pessoan kirjeestä 20.1.1935.)

 

                                                      ©Yle/Wikimedia.org. 

 

Tuttu tunne: Pessoa ihastuttaa ja hämmästyttää kerta kerralta enemmän sekä vie mennessään: Hetkien vaellus ja Anarkistipankkiiri  2014, Minä aina vieras  ja Levottomuuden kirja  2016 sekä Minä se olen  2020.

 

Saukkoriipin teos on varsin antoisa ja avaava, oikea aarreaitta.

Hän käsittelee teoksessaan mm. Miten Pessoan runoja voi suomentaa, kuka ja millainen mies oli Fernando Pessoa kirjailijana/ihmisenä, Pessoan elinkaarta ja asuinpaikkoja sekä eri heteronyymien luonteenpiirteitä ja syntyhistoriaa jne.

 

Pessoa itse toteaa: Runoilija on teeskentelijä. Hän esittää niin hyvin osansa,

että teeskentelee myös sen tuskan, jonka hän tuntee todella... 

 

Janne Löppönen ja Harry Salmenniemi lainaus: On esitetty myös, että jokainen taiteilija on teeskentelijä, koska ilmaistakseen itseään hänen on käytettävä välinettä oli se sitten kieli, ääni tai värit. Pessoa vain vei tämän prosessin pidemmälle kuin muut ja toiseutti itsensä moneksi. Minuuden ongelma sekä ajattelun ja tunteiden välinen suhde olivat hänen tuotantonsa ydinkysymyksiä, suorastaan pakkomielteitä. ("Minä aina vieras", 2016)

Makupaloja:  Tämän runon (Tupakkakauppa-osa 1) kolmen alkurivin voidaan katsoa olevan yhteenveto Pessoan koko elämästä kuin myös motto sille:

 

Minä en ole mitään

eikä minusta koskaan mitään tule, 

en jaksa haluta olla mitään paitsi että

minussa ovat kaikki maailman unelmat..

 

 

Lyhyesti

Ollaksesi suuri, ole kokonainen:

älä mitään itsessä liioittele, älä sulje pois.

Ole kaikki kaikessa.

Pane kaikki se mitä olet

pienimpään mitä teet.

Niinkuin kuu joka lampeen mahtuu,

kun korkealta se loistaa.

 

 

"Kaikkeuden ja  kaikkivoipaisuuden lisäksi Álvaro (de Campos) nautti vapaudesta, jota Fernando Pessoakin pyrki pitämään yllä. Fernandolle tarjottiin monesti free-lance -kauppakirjeenvaihtajan työn tilalle säännöllisempää ja paremmin palkattua ansiota, josta hän aina kieltäytyi, koska halusi säilyttää liikkumistilansa." 

Pessoa oli ja pysyi poikamiehenä, mutta Fernando Pessoa ja  Ofelia Quieroz  -dramaattinen rakkautensa kuin Hamlet ja Ophelia: 

- Oi, kallis Opehlia! Minulta huonosti  käy runomitta, en liioin taida omia huokailuja laskettaa; vaan Teitä lemmin parhaiten, parhaista kaiketi parhaiten, sen saatte uskoa, se uskokaa! 

Jos ei tuohon värssyilyyn neito taivu, niin ihme on. Lopettaessaan suhteen käytti Pessoa tyylilleen uskollisena Shakespeare-mittaista sonettia, - johdonmukainen herrasmies:)

Hyväksi lopuksi  Amalia Rodriquez'n fado Solidão, josta Pessoa-suomennos sai alkunsa elokuussa 2018 ja Pessoan kaino toivomus teoksesta Levottomuuden kirja:

Kenties jonakin päivänä tajutaan, että

täytin kaikkia muita paremmin

synnynnäisen velvollisuuteni

vuosisatamme aikakauden tulkkina.

Ja kun se tajutaan, niin kirjoitetaan,

että minua ei ymmärretty aikanani.

 

 

Jo itse Pessoan elämäntarina monine muuttoineen ja vaiheineen on mielenkiintoinen. Tällaiselle Pessoan runoihin ja tuotantoon hurahtaneelle ja niillä suruitta täysillä herkutelevalle Saukkoriipin laajasisältöinen teos on todellinen runsaudensarvi, johon voi palata aina uudelleen. 

Ihastuttavaa, rentouttavaa, hauskaa ja ajatuksia herättävää lukemista, josta voi hyvin nauttia luku kerrallaankin.  Kesä & Pessoa, lyömätön yhdistelmä, josta Saukkoriipille kirjaimellisesti muito obrigada!

 

Vahvennuksia klikkaamalla saat tavan mukaan halutessasi lisätietoa ao. asiasta;)

 

-  Elämä on sitä, ettei ole siitä perillä...

 

Ja sitä, että on matkalla: