Kjell Westö: "Tritonus" - ex Libris...

"Tritonus", Kjell Westö, Kustannusosakeyhtiö Otava, 2020, 445 s.

"Kjell Westö  ( s.1961) on kansainvälisestikin tunnetuimpia kirjailijoitamme. Hänen lukuisia teoksiaan on dramatisoitu näytelmiksi ja elokuviksi, ja niitä on käännetty parillekymmenelle kielelle. Kjell Westön edellinen menestysromaani, Rikinkeltainen taivas, kuvasi kolmea sukupolvea 1960-luvulta tähän päivään. Sen pohjalta dramatisoitu näytelmä veti täysiä saleja Suomen Kansallisteatterissa." (Lievelehti) 

                                                     ©Pete Aarre-Ahtio

"Thomas Brander havahtuu keski-iän yksinäisyyteen jälleen yhden rakkaussuhteen kariuduttua. Täpärä pelastuminen terrori-iskusta ja meetoo-syytökset horjuttavat häntä entisestään. On saatava uusi kiintopiste maailmassa, jossa mikään ei ole enää ennallaan.

Hän rakennuttaa saaristoon huvilaa. Kolmikerroksinen betonikuutio herättää huomiota, samoin kuin miehen hopeanvärinen Lexus. Paikalliset asukkaat ovat kaukana Branderin elitistisistä piireistä, mutta vähitellen hän joutuu syvälle saaristokylän ihmissuhdekiemuroihin. Naapuri Reidar Lindell, harrastelijakitaristi, yllättää hänet ehdotuksellaan." (Lievelehti)

 

Westön teosten parissa on tullut vietettyvä tovi jos toinenkin viimeksi Rikinkeltaisen taivaan alla tunnelmissa: yleisesti ottaen Westön teoksia on ollut iloa lukea niiden ilmavuuden, kerronnan ja teemojen kiintoisuuden ansiosta.  Pianoakin on tullut soitettua ja konserteissakin vaihtelevasti käytyä, mutta ihan ensinnä oli tässä uutukaisessa selvitettävä teoksen nimen alkuperä. Mitä ihmettä: Tritonus??  Tritonus on paholaisen sointu, diabolus in musica...

Westö kuva eräänlaisella pieteetillä ja tarkkasilmäisesti ymmärtäväisellä otteella ihmismismieltä ja käyttäytymistämme kuten Lindellin pyytämiä Branderin ja Jonaksen,  hänen sanojensa mukaan äärioikeistolaisten raitiolaiskavereiden kanssa pyörivän ja suuntaansa etsivän, kapinoivan nuorukaisen välisiä, yhteisymmärrystään hakevia, rakentaviksi aioittuja keskusteluja, jotka eivät aina pääty tavoitellun hedelmällisesti  konsensukseen:

Brander:  - Nyt riittää! EI ENÄÄ SEKUNTIAKAAN! Voit minun puolestani jäädä tänne isäsi kirottuun muovitehtaaseen mätänemään! -  Hän  ryntäsi ulos huoneesta, käytävän ja tehdassalin läpi ja hän kaivoi autonavaimia taskustaan. Kun hän juoksi tuulentuivertaman pihan yli, hän kuuli Jonaksen tulevan perässään ja lisäsi vauhtiaan ennestään, sillä keskellä toivoaan hän oli myös peloissaan. Hän pelkäsi Jonas Albelinia ja katui, että oli suostunut ajamaan tänne keskelle ei mitään, hän ei halunnut kuolla täällä Albaplastissa sen enempää kuin oli halunnut kuolla Zaventemissa monta vuotta sitten. Sillä niin asia oli: kun kaikki oli riisuttu ja paljastettu koko surkeudessaan, silloin jäljellä oli vain sokea elämänhalu, pakko jäädä henkiin hinnalla millä hyvänsä... 

&:

Lindell:  -  Tuo kuulostaa rakkaudelta! Lindell oli yöllä liikutunut noista sanoista, vaikka oli kätkenyt sen Branderilta. Ja aamupäviän valossa autotallissa ne koskettivat häntä edelleen, vaikka hän yritti vakuuttaa itselleen että ne olivat banaaleja ja aivan liian suuria. Hän nosti kitaran volyymia ja pakottautui ajattelemaan musiikkia. Hän oli säästänyt "Fisherman`s Bluesin" viimeiseksi, hänellä oli tapana lopettaa siihen sunnuntaiaamupäivisin harjoitellessaan.

Lindellin orkesterin, Raibown, onnistuneen  yllä mainittuun bluesiin päätetyn setin lopputulemaa:

-  Ja Lindell tiesi: niitä hetkiä ei pystynyt taikomaan esiin, ne eivät perustuneet oppimiseen. Ne olivat armon hetkiä jotka tulivat kun itse halusivat, käväisivät omasta aloitteestaan, kuin olisi ollut olemassa lintu nimeltä sattumasirkku, joka lenteli levottamasti ympäri maailmaa ja laskeutui milloin minnekin, missä ihmiset tarvitsivat vapauden hetkeä, silmänräpäyksen helpotusta siinä pimeydessä, joka usein varjosti elämää. 

Musiikki on aina kuulunut elämääni, ja Tritonus osoittaa vakuuttavasti sen voiman ja vaikutuksen paitsi ammattina, tunteiden, tunnelman ja mielikuvien luojana sekä sen merkityksen muistojen tahattomana esillenostajana, halusimmepa tai emme... Ilman musiikin läsnäoloa maailma ja elämä olisivat paljon köyhempiä ja harmaampi, sillä parhaimmillaan se yltää fyysiseksi kokemukseksi.

-  Brander yllättyi niin kovasti Lindellin röyhkeydesä ettei hän kyennyt vastustelemaan. Oikeasti hän olisi halunnut kieltäytyä jyrkästi. Hän halusi sanoa että hänen täytyi nyt painiskella kaiket päivät Brittenin ja Brahmsin kanssa, sillä vaikka hänen intuitionsa oli kuiskannut ei, hän oli suostunut soittamaan jälkimmäisen klarinettisonaatin f-mollissa Malmössä, jossa hön myös johtaisi "War Requimin" ja lisäksi vielä Pärtin kanssa "Fratersin".  

-  Hän halusi sanoa Lindellille, että konsertteihin oli vajaa kaksi viikkoa ja harjoittelupäiviä oli liian vähän. Hän halusi tunnustaa, että "War Requiem" oli kova pähkinä purtavaksi eikä klarinettisonaatti ollut helppo sekään, hän halusi sanoa että maailma kaatui hänen päälleen  ankarana ja pimeänä ja että häntä vaivasi ahdistus ja pelko siitä, että hän saisi yhtä nuivat arvostelut kuin oli saanut Mahleristaan Oslossa ja Sibeliuksestaan Krakovassa: "harmaantuva metronomi liehuvin frakinhännyksin", oli eräs puolalainen kriitikko kirjoittanut...

Westöllä on erikoinen taito luoda tekstiä immersiivisellä ja ilmavalla tavalla, joka jättää lukijalleen tilaa omille mielikuville ja tuntemuksille. Hän kirjoittaa varmaotteisesti ja laajalla rintamalla ihmisen osasta ja elonpolusta maailmassa ammatillisine ambitioneen ja niiden kariutumisineen; tilanteesta, jossa nuoret leijonat hengittävät niskaan, ja elon tiimalasissa valuva hiekka juoksee yhä nopeammin, rakkauden riemusta ja sen kariutumisesta, pitkäaikaisen puolison menehtymisen aiheuttamasta surujäljestä, nuoren miehen arvojen ja oman sijansa vereslihalle vetävästä etsimisestä, varoen viriävästä ystävyydestä  ja tekee tämän kaiken tavalla, jolla teoksesta muodostuu yllättävän seesteinen kokonaisuus, joka jättää vahvan ja mieluisan lukujäljen. Eivätkä luonto- ja miljöökuvauskaaan Westölle vallan vieraita ole:)

Hyvätunnelmainen, kiehtovaan musiikin ja vanhenevan ihmismielen mutkikkaaseen maailman lukijansa houkutellen kutsuva ja kerronnallaan mukanaan kuljettava kauniisti kirjoitettu teos, jossa syystä tai toisesta on hiven haikeuden sävyä reunoilla. Yksi parhaimmista kuluvan vuoden kirjallisista anneista!

Millä mielellä Trinoniuksen parissa kulki Suketus, selviää vahvennosta klikkaamalla:)

- Ihmiselämä on vastaus kysymykseen, jota kukaan ei ole esittänyt. Yolo!!

Sattumasirkkuja toiveikkaasti bongailemaan jää: 

Pois alta risut & männynkävyt....

oli Mummillani tapana tomerasti tokaista, kun mentiin kiireenvilkkaa eli hippulat vinkuen. Onkin koittanut taas se aika, paitsi kuulaiden ja tuoksuvien syysaamujen, kauniiden kastepisaroista kimmeltävien nurmikoiden ja hennosti kultaantuvien puiden siivittämien, kiirettömien aamukävelyjen, kun fokus siirtyy 10.10. alkavaan jahtikauteen kaksinetoista varmentuine hirvenkaatulupineen + peurat päälle.

 

Jahti alkaa perinteisesti tiiviinä, vain kaksin välipäivin armoitettuna kaksiviikkoisella rupeamalla. Perinteinen mökki on vuokrattu 5.10 alkaen alustavasti pariksi kuukaudeksi Kanssakulkijan ja Kuopuksen "miesluolaksi". Noutaja Nempan lomakausi lienee jo päättynyt, mutta Semppu puolestaan saa vielä vetää henkeä ennekuin pääsee varsinaisiin tositoimiin, virkaansa hoitamaan.

Reilut kolmisenkymmentä vuotta on harrastus jatkunut mieluisissa merkeissä meille molemmille. Mukavuudenhalun, varustetason ja herkuttelun lisääntyminen ovat toki tuoneet oman mausteensa kokonaisuuteen.

Kotioloissa alkanut aika tarkoittaa mallia: pakasta-kärsi ja unhoita, sillä eivät nämä metsien punanuttuiset miehet elä pelkästä pyhästä hengestä, eivätkä pirskules edelleenkään edes makkarasta, vaan starttina muonitukseen Siiri-Mummon reseptin mukainen, 72-yksikön suuruinen korvapuustiarmeija, jonka muodostamisessa ei ole voita eikä kardemummaa saati kanelia säästelty, odottaa parhaillaan uuniin menoa, sämpylät seuraavat perässä tällä viikolla. Sitten alkavatkin erilaiset lihapadat ja käristykset ryyditettyinä uunikermaperunoilla pöristä ja poreilla ajan kanssa muhevasti maustuneiksi, suussasulaviksi herkuiksi. Jotta silleen... Valmista tuli: korvapuustit á la Siiri-Mummo, toteutus Kanssakulkija:

 

Yhdessä on tarkoitus heittää keikka jahtiviikolla tarvara-arsenaalin kanssa möksälle ja siellä pari päivää saunoen ja luonnossa liikkuen nauttia olostamme, ennen kuin miehet & koirat: jälkikoiran virkaa, jota toivomme taas ei tarvittavan, hoitava Nemppa  ja sitkeä ajomies Semppu  aloittavat tositoimensa, ja tämä Mummo nostaa jalat ylös ja aloittaa oman, kaivatun ite-lomailunsa:) Jälkikoira Semppu älä-häiritse-minnuu/no-mitä-nyt-taas  -lomamoodissa:

 

 

Muutamia hyvinvoinnin ylläpitoa edesauttavia toimenpiteitä on ripoteltu tulevien viikkojen varalle, kuten huomenissa tuleva ilo paitsi piipahtaa takkutukan ojoonlaitossa frissalla ja sen jälkeen huristaa Esikoisen & Puolisonsa luo makoisia karhunvattuja talven varalle noukkimaan vieden vaihtareina pakastettuja sekasieniä mennessämme, - yhteispelillä se sujuu... 

Luvassa on vielä viikonloppuna pienimuotoinen Esikoisen kunniaksi tarjoiltu 50-vuotislounas, itse suurempien juhlien tietyistä syistä lykkäydyttyä toivottavasti virusvapaampaan tulevaisuuteen. Vasta hetki sittenhän tuo pieni kapaloitu palleronyytti  laskettiin kainalooni  (klik)  - Life is fading fast away...

Mutta:

Onnella ei ole huomista päivää;
sillä ei ole eilistäkään;
se ei ajattele tulevia;
sillä on vain nykyisyys,
eikä sekään ole kokonainen päivä,
vaan silmänräpäys.

— Ivan Turgenjev

Kuntojumpasta ei todellakaan tarvitse edes näin aputytön roolissakaan kantaa huolta, sillä vauhtia - vaan ei toivottavasti vaaratilanteita - edessä ynnä  mukavaa ja iloista tekemistä sekä väliin siroteltuna innostavia ja tervetulleita yhdessäolon hetkiä luvassa.

Puuhakkaana:

Kale Puonti: "Manni" - ex Libris...

"Manni", Kale Puonti, Bazar Kustannus Oy, 2020, 270 s.

"Rikosylikonstaapeli Kale (Kalevi) Puonti (s. 1962) on työskennellyt yli 30 vuotta Helsingissä huume- ja järjestäytyneen rikollisuuden tutkinnassa. Hän on nähnyt aitiopaikalta kansainvälisen huumerikollisuuden rantautumisen Suomeen ja ollut mukana monissa suurta julkisuutta saaneissa jutuissa.  Vaikuttavan realistisella otteella kirjoitettu Manni aloittaa uuden Pasilan Myrkky -rikosromaanisarjan, jonka toinen osa, Milo, julkaistaan keväällä 2021. Puonnin vapaa-aika kuluu musiikkiharrastusten parissa. Hän on on säveltänyt, sanoittanut, tuottanut ja julkaissut vuosien varrella albumeita Pizza Enricosta Paula Koivuniemeen." (Lievelehti)

                                                           ©Uupi Tirronen

"Manni valvoo yöt ja vartioi toimistorakennuksen tiloja Espoossa. Siitä saa opiskelijan kassaan rahaa, ja työpaikalla nukkuminenkin onnistuu paremmin kuin kotona, äidin ryyppyremmien kansoittamassa kaksiossa. Öisin ei tapahdu mitään. Sitten toimiston lähellä ammutaan joku. Järjestäytyneeseen rikollisuuteen liittyvä tapaus tulee Helsingin huumepoliisin, eli kotoisasti Pasilan Myrkyn, tutkittavaksi. Manni ei nähnyt surmatyötä, mutta tajuaa nähneensä jotakin, mikä saattaisi kiinnostaa poliisia. Jotakin, mikä muuttaisi Mannin nihkeän opiskelijaelämän hetkessä helpommaksi. Manni aloittaa Helsingin huumepoliisin työstä kertovan Pasilan Myrkky -dekkarisarjan, jossa tutustumme konstaapeli Kaartamon ryhmään." (Takakansi)

 

Alkukesästä oli lukusilla alan toisen vankan ammattilaisen Niko Rantsin esikoinen, Sinun puolestasi vuodatettu, jonka matkassa tuli kurkistettua sisään tutkinnan ja kenttätyön maailmaan; työuralle, joka on kaiken arvostukseni ja kunnioitukseni ansaitseva ja jonka työntekijöille kaikilla osa-alueilla toivon sydämestäni voimia, sitkeyttä ja selviytymistä alati lisääntyvine maalittamisineen ja muine riesoineen kuormittavan työtaakan alle litistymättä! Edellä oleva pätee luonnollisesti myös Puontin uutuuden suhteen.

Huumerikostutkinta on viime vuosina saanut runsain mitoin ikävää julkisuutta Jari Aarnion tapauksen myötä. Jo siksikin oli mielenkiintoista ja uteliaisuutta herättävää lukea Puontin kirjoittamaa ja taustoittamaa huumepoliisin arkea ja työtä Pasilan perspektiivistä. Ilmassa on myös ollut huomioita yksisuuntaisen tiedonkulun ongelmista: otetaan vastaan vaan ei jaeta. 

-  Kaartamo avasi osastonsa oven. Avokonttorissa oli tutkintasihteerin ja viiden tutkijan työpisteet. Kaartamo ja Puro saivat vielä olla omissa huoneissaan, vaikka Pasilan poliisitalo ykkösen työntekijät kärsivät jatkuvasta tilanpuutteesta. Poliisitalon remontin jälkeen kaikki sohvat, ylimääräiset nojatuolit ja matot oli kielletty työhuoneissa, mutta pikkuhiljaa henkilökohtaisia tavaroita alkoi kuitenkin  ilmaantua. Yhdellä iltavuorollaan Kaartamo oli kantanut nahkaisen nojatuolin omaan huoneeseensa. Vaimo oli ollut tyytyväinen, kun musta rumilus oli hävinnyt heidän asunnostaan. Tuolissa oli hyvä istua, vaikkei se kieltämättä mikään kaunotar ollutkaan. Tyttären rippikuva ja pari vankien lähettämää joulukorttia Kaartamo oli kiinnittänyt nastoilla ilmoitustauluun, mutta muuten huone oli melko persoonaton.Tutkijoiden työpisteissä taas vallitse melkoinen sekamelska. Tila oli täynnä kansioita, esitutkintapöytäkirjakopioita ja palautettavaksi määrättyjä takavarikkotavaroita, joita omistajat eivät olleet noutaneet.

Henkilögalleriassa vilistelee runsaasti erilaisia persoonallisuuksia virkavallan Kaartamon ja Pesosen ohella: ex.portsari/nyk. yövartija Manni, naapurin verevä Irma Mirreineen, varajohtaja Louhela ja alikersantti & Yhdistyneen Veljeskunnan jäsen Taisto Virkki - jolta menevät kerhon ja omat rahat iloisesti sekaisin- sekä sekatyömies ja taparikollinen Jari Pohja, vinkkimies Niemeläinen jne. Suomeen pesiytyneet albanialaiset rikollissryhmät ja Romanian romanit tuottavat päänvaivaa ja harmaita hiuksia Kaartamolle tutkintaryhmineen, samoin kuin virolaiset ja venäläiset alan toimijat.

- Kymmenen grammaa ruskeaa heroiinia oli luvattu toimittaa Keskuspuistoon kaatuneen puun alle lähelle eläinten hautausmaata. Ohjeet olivat melko selvät, mutta hän ei nähnyt merkkinä olevaa tyhjää oluttölkkiä. Hän oli pyörinyt metsässä ainakin vartin, kun vihdoin löysi oikean paikan. Hän upotti paljaat kädet pehmeään multaan ja alkoi raivokkaasti kaivaa. Puinen laatikko tuli vastaan noin kymmenen sentin syvyydessä. Ensimmäinen heroiinifixi piti tykittää suoneen heti, jotta olo paranisi. Hän tempaisi puulaatikon kuopasta ja ehti sekunnin ihmetellä sen pohjassa siiman varassa roikkuvaa varmistussokkaa. Käsikranaatin räjähdys repäisi hänet kahtia, ja huumeinen elämä päättyi helsinkiläismetsän oksille ja sammalpeitteelle. Velat olivat muuttuneet saataviksi... 

Moninaiset ja pitkälle yhteiskuntaan ja koko maailmaan ulottuvat ovat siis huumekaupan kiemurtelevat lonkerot. Henkilökohtaisesti olen visusti päättänyt jättää omassa elämässäni - vaikka perso uusille kokemuksille olenkin - kaksi asiaa väliin: huumeet ja vankilan. Tosin jälkmimmäisen suhteen on maamme nykyisen vanhustenhoidon surkeassa, olemattomassa tilanteessa herännyt aprikointi, josko se palveluine, hoitoinee ja fasilitetteineen hakkaisi mennen tullen hoivakodit. Asiantuntijataholta kylläkin sain ikävästi tyrmäävän kommentin, jotteivat siellä yhteissellit ole mahdollisia; joten se siitä:) 

Puonti kuvaa poliisityön arkea asiantuntijuudella ja realistisen oloisesti turhia maalailematta. Lyhyt kappalejako ja selkeä, konstailematon lauserakenne ovat sinänsä aina periaattessa plussaa, mutta aika ajoin se tekstissa runsaan henkilögallerian lisäksi  aiheutti lukiessa ajoittaista pirstaleisuuden ja hyppelehtivyyden tunnetta. Seikka, johon vallinneilla helteilläkin tosin saattoi olla oma keskittymistä hapertava osansa. 

Ja kyllä: - Pitkän poliisinuran tehnyt Puonti kertoo asiantuntevan realistisesti poliisin työstä, rikollisten arjesta ja niistä inhimillisistä tekijöistä, jotka häivyttävät mustan ja valkoisen rajan harmaan eri sävyiksi...

Kaiken kaikkiaan kiinnostava ja huumepoliisin työtä maallikolle avaava esikoinen, joten tulevan kevään kynnyksellä: tervetuloa Milo!

Mannin jalanjäljissä on kulkenut myös Kirjojen kuisketta - blogin Anneli A; missä lukutunnelmissa selviää vahvennosta klikkaamalla:)

-  Älä valita, kukaan ei välitä!... Rikosylikomisario Mäkinen 

Poliisien työpanosta arvostaa ja siitä välittää:

Risto Isomäki: "Vedenpaisumuksen lapset" - ex Libris...

"Vedenpaisumuksen lapset", Risto Isomäki, Into Kustannus Oy, 2020, 418 s. kansi ja ulkoasu Jussi Karjalainen.

"Risto Isomäki  (s.1961) on  laaja-alainen ja arvostettu kirjailija, kolumnisti ja ympäristöaktivisti.  Hän on julkaissut yli 20 romaania ja tietokirjaa. Sarasvatin hiekkaa  (Tammi 2005) oli Finlandia-ehdokas ja voitti Tähtivaeltaja- ja Kiitos kirjasta -palkinnot. Romaanista tehdylle sarjakuvalle myönnettiin   Sarjakuva-Finlandia vuonna 2009. Vedenpaisumuksen lapsissa  Isomäki on palannut menestysromaaninsa ääreen ja kirjoittanut sille itsenäisen jatko-osan. Risto Isomäen kirjoja on käännetty noin 20 kielelle, ja hänelle on myönnetty myös European Science Fiction Associationin palkinto." (Lievelehti) 

                                                                ©Nauska

"6600-luku eKr. Kalastaja Manno Ann kohtaa salaperäi­sen, mereltä tulleen naisen, juuri ennen kuin koko hä­nen maailmansa mullistuu. Alkaa seikkailu, joka johtaa Manno Annin unohtumattomille tutkimusretkille.

Oma lähitulevaisuutemme, Grönlanti. Ilmaston­muutoksesta johtuva tapahtumien vyöry uhkaa tuhota kaiken. Ihmiskunnan kohtalo on jäätutkija Susan Chengin, toimittaja Pierre Chamberlainin ja muiden jäänmurta­ja Polar Princessille pelastuneiden ihmisten varassa. He yrittävät toteuttaa äärimmäisen vaarallisen operaation ve­den alle jääneessä ja jäävuorien saartamassa New Yorkissa.

Vedenpaisumuksen lapset on paitsi monitahoinen jännityskertomus myös kauhistuttavan kaunis kuvaus jäätiköistä ja luonnonvoimista. Myyttiset tarinat yhdistyvät eloonjäämiskamppailuun luonnonkatastrofin keskellä." (Takakansi)

 

Risto Isomäen tuotannon parissa on tullut viihdyttyä ja hämmästeltyä useaan otteeseen, viimeksi teoksen Miten Suomi pysäyttää ilmastomuutoksen (2019) tiimoilla. Odotusarvo kirjaa avatessa oli siis varsin korkealla, ja huikeisiin näkymiinhän kirjailija jälleen lukijansa kuljettaa. 

Teos sisältää luvut: Prologi, Nainen Mereltä, Särkynyttä kiveä, Vedenpaisumuksen jälkeen. Särkynyttä jäätä, Oannes, Särkyneitä unelmia, Epilogi ja Muutama jälkihuomautus. Erinomaisessa ja avaavassa  Jälkihuomautus-osiossa Isomäki taustoittaa teoksen syntyhistoriaa ja esittää teoriota käsittelemiensa teemojen tiimoilta:

- Kun julkaisin vuonna 2005 Sarasvatin hiekkaa-nimisen romaanin, jossa meriarkeologit tutkivat Intian länsirannikolta vuonna 2001 ihan oikeastikin löytyneitä merenalaisia raunioita, en koskaan ajatellut palaavani kirjan maailmaan uudelleen. Jäin kuitenkin erään tarinaa sivuavan kuvan vangiksi enkä koskaan päässyt siitä eroon. Kyseessä on sama kohtaus, jolla teos alkaa:

-  Yhtäläisyydet Intian ja sen naapurimaiden, Mesopotamian sekä Egyptin seitsemää viisasta miestä koskevien tarinoiden välillä ovat mielestäni aidosti kiehtovia. Jos sumerilaisten Oannekseksi, juutalaisten, kristittyjen ja muslimien Nooaksi ja hindujen Manuksi kutsuma henkilö on todella ollut olemassa, hän on saattanut vaikuttaa maailmanhistoriaan enemmän kuin yksikään toinen maan pinnalla koskaan kävellyt ihmisyksilö. Oman tarinani Oannes - tai Manno Ann - on luonnollisesti täysin fiktiivinen henkilö...

Kirja kulkee kolmen tarinan voimalla: operaatio Jäätuuli saa hytisemään  jäävuorten keskellä jäänmurtaja Polar Princessin kyydissä aerogeelivarusteisiin pukeutuneiden jäätikkötutkijoiden kera aina katukartan avulla suunnistukseen tsunamin runtelemaan New Yorkin kaduille, toinen puolestaan  kömpimään suomalaisen tutkijaporukan kintereillä paineilmapullot selässä  taiteillen massiivisten kivenlohkareiden keskellä Rautalammilla ripeästi hyytyvää lämpötilaa pakoon ja kolmas, se mielestäni kaikkein kiehtovin ja sadunomaisin, on Manno Annin ja kadithan eli Ishin tarina toisesta todellisuudesta, joka sai mielikuvituksen vallattomille ja rikkaille, omille poluilleen.

Teoksen alkukohtaus: -  Kun ensimmäinen ruokolaiva ehti Suuren läntisen joen luo, oli jo ilta ja aurinko alkoi vajota taivaanrannan taa. Navakka tuuli synnytti kaislikkoon ympäristöään vaaleampia, toisiaan takaa-ajavia laineita. Ääretön paljous vesilintuja nousi siivilleen kaislikoiden keskeltä. Oli kuin koko vihreä kaislameri olisi alkanut savuta. Rannattoman kaislikon ylle kohosi musta vaippa joka hetkeä myöhemmin repesi kymmeniksi irralisiksi, nopeasti yhä korkeammaksi kasvaviksi pyörteiksi. Pyörteet nousivat kohti taivasta ja hajosivat sitten edelleen lukemattomiksi tiheiksi, pallomaisiksi lintuparviksi.

Jäätikköjen sulamisesta, tsunamien, niiden aiheuttamien Pohjois-Amerikan ja Euroopan sähköverkkojen kaatumisista ja muista ekokatastrofeista jäkimaininkeineen Isomäki luo huiman skenaarion vertaansa vailla olevista, veret seisauttavista seuraamuksista maapallolle ja sen myötä koko ihmiskunnalle.

Oma kysymykseni kuuluukin: entäpä jos ihmiskunta saisi toisen mahdollisuuden? Olisimmeko viisaampia ja käyttäysimmekö sen paremmin vai "ryssisimmekö" vallanhalussamme ja rahanhimossamme skenaarion uusiksi, toisteiseksi??

Mutta, mutta: ihminen ei elä pelkästä dystopiasta. Isomäki taitaa vaivatta paitsi notkeasti etenevän kerronnan ja intresantin ympäristökuvauksen myös eläväisen ja kauniin luonnonilmiöiden välittämisen vaikean taidon, ja hän loihtii lukijansa silmien eteen kuin valkokankaalle sen tuulineen, tuoksuineen, kylmyyksine ja lämpöineen...

Luonto kysyy: mitä kuuluu ja kuka käski ja sitten kaaos rulettaa... 

Kiitos kirjasta; antoisa ja tuuhea teos!

Lukemastaan otettuna:                                                                        

Alain Mabanckou: "Kuppinurin/Verre cassé" - ex Libris...

 "Kuppinurin", Alain Mabanckou, Aviador Kustannus, 2020, 192 s., suomentanut Jaana Seppänen.

"Kongon tasavallassa syntynyt, nykyään Ranskan kansalainen ja akateemikko  Alain Mabanckou (s. 1966) on ranskankielisen maailman tärkeimpiä nykykirjailijoita. Hän on voittanut satiirisilla romaaneillaan useita kansainvälisiä palkintoja ja ollut myös Booker-palkintoehdokkaana. Kuppinurin on hänen toinen suomennettu teoksensa." (Lievelehti) 

                                                            ©Harald Kricher

 

"Brazzavilleen Kongoon sijoittuvan romaanin päähenkilö Kuppinurin, sivistynyt mutta rappiolle joutunut mies, saa tehtäväkseen kirjoittaa kronikkaa kantabaarinsa asiakkaista ja sattumuksista. Näin syntyvä romaani antaa äänen syrjäytyneille ihmisille ja laitapuolen kulkijoille. Se virtaa vuolaan karnevalistisina tarinoina kertojinaan ihmiset, joilla on nyt elämänsä tilittämiseen ainutlaatuinen tilaisuus. Mutta yhteinen kurjuus aiheuttaa myös kyräilyä ja pahansuopuutta, joka pienenkin tilaisuuden tullen äityy silmittömäksi vihaksi ja väkivallaksi." (Lievelehti)

 

Alain Mabanckoun matkassa tuli  2016 ensisuomennoksen parissa maisteltua Pikku pippurin makuvivahteita miettein: On kuin mielikuvituksessaan olisi kulkenut halki värikylläisen, hedelmiä, tuoksuja ja iloisia huudahduksia pursuilevan afrikkalaisen torin ja toiselle laidalle päästyään, kirjan kätösistään laskiessaan kulauttaisi raikkaan suullisen viileää vettä, todeten no huh-huh, mikä kokemus, joten odottavin aatoksin katsomaan, mitä Kuppinurin meille tarjoaa vihkossaan, jossa tarinoitaan turisevat mm. vaippatyyppi, Kirjaltaja, Mujeke, Papukaijamerkki, Kalju Laulajatar ja oman lukunsa saa vielä muistiinmerkitsijän oma värikäs elämäntarinakin:

-  Nyt siis Rahalla $aan omistaja, Umpikotilo työnsi minulle, baarin piksettipojalle vihon joka minun pitää täyttää, ja sehän uskoo että minä, Kuppinurin, satavarmasti puserran sille yhden kirjan kun yhtenä päivänä kerroin jutun kuuluisasta kirjailijasta joka veti viinaa kuin sieni, sellainen kirjailija jonka sai katuojasta poimia kun se oli ihan tillintallin, omistajan kanssa ei siis kannata alkaa kun se ottaa kaiken viimeisen päälle todesta, ja kun se sitten antoi minulle tämän vihon, niin heti huomautti että se olisi sitten vain hänelle, ei kellekään muulle, kukaan toinen ei sitä lukisi, ja minä tahdoin tietysti tietää että minkä vuoksi se vihko nyt oli sille niin tärkeä ja se vastasi:

-  ettei se haluaisi että Rahalla $aa yhtenä päivänä noin vain häviäisi ja lisäsi, että kun ihmisille tällä seudulla ei ole mitään tajua muistojen tallentamisesta ja että se aika kun isoäiti sängynpohjalta kertoi tarinoita oli nyt loppu ja kirjoitettu sana oli astunut sen sijaan sillä sehän jää, sanat ne ovat pelkkää mustaa savua ja villikissan pissaa.  -  Rahalla $aan isäntä ei tykkää kaiken maailman sananparsista, tämmöisistä vaikka että kun Afrikassa kuolee vanhus, se on sama kuin kirjaston palo....

Mabanckou, joka ei pisteistä perusta eikä niitä viljele, suoltaa vaivattoman oloisesti sana- ja kirjainrimpsuja sekä sitaatteja sisältäviä lauseitaan sivukaupalla; läpeensä rikasta verbaliikkaa,  johon lukijana, joka periaatteessa pitä lyhyestä ja iskevästä tekstistä,  ottaa mieluusti väliin hengähdystauon, aikalisän hengenvetoa varten, vaikkei toden totta pitkästymisen uhka heilu edes tällä pallonpuoliskolla saati sitten sivuja kääntäessä, vaan teksti pulppuaa kuin iloisesti pirskahteleva suihkulähde.

-  Jos minä tässä jonkun salaisuuden paljastan, niin se on se, että on leikittävä etäistä ja välinpitämätöntä, on oltava haalea, sen parempaa temppua ei ole tässä maailmassa, jotta asiat lähtisivät liikkeelle, koska siinä ne tilittäjät vähän närkästyvät, ne kun luulivat, että heidän tarinansa on maailman kiinnostavin, visaisin, ällistyttävin, järkyttävin...

Vallatonta, räiskyvää ja suorasukaisuudessaan osin räävitöntäkin tarinaniskentää, joka kuitenkin sujuu toki ilkikurisin virnein vaan  ilman pienintä  pahanilkisyyttä, elämän eri vuoksia ja luoteita hyväntahtoisten linssien läpi tarkkaillen.  Jaana Seppäselle hatunnosta hulppeasta suomennoksesta!

Ansaitseeko tämä runsaudensarvi  mahdollisuuden?  Kyllä! Jos vyöryy hyökyaallon lailla päälle, napsauta kannet kiinni. Jos istuu lukuvireeseen, jää nauttimaan, ja anna turinoinnin kuljettaa Sinua aallonharjalta toiselle samalla naureskellen ja tykityksen tiiviydesta nauttien. Lukukokemusta rikkaampana

jälkimmäisen valitsi:

Maisemanvaihdos se on...

 

kilometreissä mitattuna  pienikin  sellainen eli lomasella ollaan vietetty kuulutta viikkoa tutuissa Itä-Hämeen maisemissa ihaillen niemennokan rauhaisaa mäntykangasta ja kimeltävää järvenselkää, kulkien sienimetsässä, tarkastellen ovatko jahtimaat paikoillaan sekä ajan kanssa saunoen ja nauttien hiljaisuudesta.

Kelit ovat olleet helteiden jälkeen viileät: pohjoisuulta ja aamun mittarilukema hurjat + 9 graatia, mutta puulämmitteisen kiukaan löylyt ovat olleet sitäkin leppeämmät ja rentouttavat.

Kuvat puhukoot puolestaan: 

 

 

Vikkeliä päiviä & vekkulia oloa ja eloa. Akut ladattuina ja päät tuuletettuina se on sitten loppuviikosta keula kohti kotia ja hääpäivää sekä toivottavasti niitä Kanssakulkijan vihjailemia rapu-rallaltuksia.

Raikkain terveisin suoraan Luontoäidin sylistä:

Arne Dahl: "Vapaus/Friheten" - ex Libris...

"Vapaus", Arne Dahl, Into Kustannus, 2020, 374 s., suomentanut Kari Koski.

Arne Dahl  (s.1963) on yksi Pohjoismaiden arvostetuimmista rikoskirjailijoisa. Dahlin palkitut kirjat ovat kiihdyttäneet bestsellerlistoille niin Ruotsissa, Suomessa, Saksassa kuin Tanskassa. Vuonna 2018 hänelle myönnettiin arvostettu European Crime Fiction Star Award.

Dahlin rikosromaaneja on myyty yhteensä yli neljä miljoonaa kappaletta ja käännetty yli 30 kielelle. Sympaattinen supertähti, kirjailija, kriitikko ja toimittaja Arne Dahl asuu Tukholmassa." (Lievelehti)

                                                             ©Sara Arnald

"Sam Berger on murtunut mies. Hänen taisteluparinsa Molly Blom on lähtenyt omille teilleen parin yhteinen lapsi kohdussaan. Bergerin elämä on täydessä umpisolmussa, ja hän elättää itsensä setvimällä pikkunilkkien vakuutuspetoksia.

Antelias ja äärimmäisen arvoituksellinen toimeksianto muuttaa kaiken.

Nainen nimeltä Nadja on kidnapattu, ja hänen terapeuttinsa pyytää Bergeriltä apua. Aikaa on vain kolme vuorokautta.

Jahti johdattaa Bergerin ihmiskaupan ja Venäjän mafian jäljille, mutta pian ovat vaarassa muutkin kuin Nadja. Kun ihmishenki ja vapaus ovat myytävänä,

hintakin on julma." (Takakansi)

Siinä, missä topakka tutkijakolmikko Berger, Blom ja Deer ovat aiemmin pyörineet tuulisissa paikoissa, lukijana Arne Dahlin hyvässä seurassa on tullut uiduksi monissa vesissä, edellisen kerran Äkkisyvässä, 2019 .

Tässä uutukaisessa  alkuasetelmana efektiivinen ja reipas triomme on hajallaan, kallella kypärin haavojaan nuolemassa ja turhautumiaan purkamassa sekä itseään kokoamassa, joten synkistellen startataan ja kello käydä raksuttaa...

Sam Berger:  -Oli yksin. Oli yö. Tiilessä viipyilevä kesän lämpö poltteli hänen selkäänsä, kun hän kurkisti talon taakse. Pensasaidan yli hän näki kauempana sijaitsevan naapuritalon. Siellä se itsekseen kukkulalla, metsikön takana, tummempana kuin itse yö. Oli vuodenajoista valoisin. Yö ei kestänyt kuin pari tuntia. Mutta hän tarvitsi pimeyttä. Totuus oli pimeydessä...

Desiré Rosenkvist: -  Sillä hetkellä kun rikoskomisario Desiré Rosenkvist kohtasi katseen, hän muuttui Deeriksi. Se ei suinkaan tapahtunut luonnostaan.

Oli kulunut yli puoli vuotta siitä, kun heidän tiensä olivat eronneet dramaattisissa merkeissä. Kumpikaan ei ollut yrittänyt ottaa yhteyttä toiseen. Silti hän oli aavistanut muuttuvansa vielä Deeriksi. Pelännyt? Ei, vaan aavistanut. 

Ehkä toivonutkin..

 

Teoksessa on vinkeästi kaksiosaisuuden makua ikäänkuin Dahl olisi lähtenyt liikkeelle herkällä vaihteella, sordiinolla kuin viritelläkseen ja sitten vaihtanut vaivihkaa portaattomasti toisen ärhäkämmän vaihteen,  cresendon moottoriinsa; kekseliäs ja toimiva veto!

Molly Blom: -  Puolentoista kuukauden miettimisajan jälkeen. Se oli yksinäistä aikaa, pelkästään äiti ja tytär. Oikeastaan se riitti. Hänelle. Muttei ehkä tyttärelle. Ehkä tytöllä oli sittenkin oikeus isään.

- Miehet olivat nykyaikaiselle naiselle vain kermaa kakun päälle. Eikä Sam Berger kuulunut lähestulkoonkaan miesten kermaan. Oli muutakin kermaa.

Ei mies, vaan jotain tärkeämpää. Todellista kermaa. Hänellä oli kuin olikin säästöjä. Eläkevakuutus. Ehkä oli aika tarttua siihen.

 

Repusta esiin  Bergerin syliiin pullahutettu pieni tyttönen yllättävän tuuheine hiuskuontaloineen on saanut vahvan ja erikoisen  nimen Myrina.

Kreikkalaisen mytologian Myrina on yksi amazonien vahvimpia, myyttinen kuningatar.

Berger:  -  Mutta hän ei pystynyt tulkitsemaan Nadjaa. Ei kunnolla.

Koko maailmanhistoriassa oli vain yksi nainen, jota hän oli osannut lukea vielä huonommin. Eikä tuo nainen enää ollut hänen elämässään. Hän sulki silmänsä. Kuuli jotain, kuin hiljaista raapimista. Äkkiä hän kuuli äänen. ja oli varma että se oli unta. - Myrina, naisääni sanoi.

Hieman hämillään hän nosti katseensa. Aamupäivän valo siivilöityi sisään oviaukosta. Siinä seisoi nainen. kantoreppu rinnan edessä hämäsi häntä.

Kesti monta sekuntia, ennen kuin hän tunnisti Molly Blomin. Sitten hän ei enää saanut henkeä. - Molly Blom kysyi, saanko tulla sisälle?

Dahl on dekkaritaivaalla kiintoisasti loistava tähti: hän taitaa näppärän ja kekseliään juonenkutomisen taidon, mutta on myös armoitettu herkän ja hauraan ihmismielen sekä ympäristön tulkki. Tekstiä lukiessa tulee sana eteerinen mieleen.

Ja kyllä tässä niin vekkulisti minulle kävi, että itse sinänsä priimalaatuinen juoni, mitä tapahtumaketjuun tulee, jäi kirkkaasti ketteryydessäänkin toissijaiseksi, 

ja lukunautinto muodostui lupaa kysymättä  kirjailijan  hienoviritteisten ihmissuhteiden keskinäisten kiemuroiden ja tunteiden tulkin roolista. Ihastuttavaa, koskettavaa ja kerallaanvievää kerrontaa.

Onko Vapaudesta on nautittu ja kuinka blogeissa: Kirjasäkökäyrä,

 Kirsin kirjanurkka ja Kuunnellut äänikirjat selviää klikkaamalla:) 

- The still point of turning the world... T.S. Eliot

Vallatonta viikonloppua:

Iloisesti alkoi elokuu...

Heinäkuu loppui kiukuttavaan Windows-päivitykseen, joka sai paitsi masiinan epäjärjestykseen, meidät kaksi pahemman kerran tilttiin ja verenpaineet kilpailukykyisiin lukemiin - arghh!! Joten aikamme turhaan ja yhä turhautuneempina puhistuamme,  ei auttanut kuin yhteys takuuvarmaan toimijaan  J:nTeknTukeen; eikö tälläkään kertaa suotta:)

Sovittiin treffit lauantaille, kun niin somasti sattui, että ovat täälläpäin Amigon Vierelläkulkijan vanhempien luona sekä rippi- että 50-vuotisjuhlissa.  Kanssakulkija vietti aamupäivän perinteisissa ampumakisoissa ja meikätyttö lenkkeillen sekä omiaan touhuten.

Kuinka ollakaan tapaamisen ja nuorten noutomme ajoituttua myöhäisiltapäivälle,

tuli kutsu samalla pysähtyä juhlatalossa nauttimaan rippiäiskahvit.

Kyllä vaan oli nuori mies komia ja iloinen näky juhlavaatteissaan ja yksi etappi takanapäin. Eikä ollut miehen ikään tullut Isänsäkään vielä ehtinyt pahemmin  rupsahtaa:)

Meille oli suuri ilo vaihteeksi  musta-valko teemaisten tapahtumajatkumon jälkeen saada osallistua  ilon juhlaan! Ja kuulla tiukat, nostalgiaa nostattaneet kotiintuloaikaneuvottelut, jotka käytiin kypärä kädessä ja ajeluvaatteet vaihdettuina rippilapsen ja vanhempien välillä. Onnistuneet sellaiset, sillä juhlan kunniaksi rapsahti tunti lisäaikaa. Roppakaupalla iloista puheensorinaa, naurua ja elämisen riemua kera lämpimin halauksin, joten lämmin kiitoksemme Isäntäväelle riemukkaasta iltapäivästä!

Vielä jaksoi Amigo illansuussa laittaa tietokoneen laulamaan ja lukea sille kiukuttelusta kipakat madonluvut. Tiedämme olevamme varsin onnekkaita,

kun meillä kaiken muun hyvän lisäksi on back uppina tällainen vankkumaton tuki, jota suuresti arvostamme emmekä suinkaan pidä sitä itsestäänselvyytenä. Kanssakulkija kyyditsi sitten pitkästä päivästä nuupuneet, mutta iloiset ja tyytyväiset nuoret ovelta-ovelle malliin kotiinsa nelijalkaisten ystäviensä Nelman ja Sulon luokse.

Aina joskus elämä tarjoaa iloisia yllätyksiä, jotka lämmittävät sydäntä ja sielua, ravistelevat pölyt pois sekä  asettavat arjen pienet harmit omiin olemattomiin mittasuhteisiinsa ja perspektiiviinsä...

Näistä ilonpisarain poiminnoista on hyvä jatkaa kohti elokuun leppeän usvaisia aamuja ja kuutamoöitä sekä tulevaa lomasta luonnon helmassa.

Hyvän mielen hyrinässä: