Eeva Kilpi: "Laulu rakkaudesta ja muita runoja" - ex Libris...

"Laulu rakkaudesta ja muita runoja", Eeva Kilpi, WSOY 2024, ensimmäinen painos ilmestyi 1972.

Eeva Kilpi    (s.1928), tämä Hiitolassa Laatokan Karjalassa syntynyt iloinen ja elämänmyönteinen ikuinen evakkotyttö ei  juuri enempiä esittelyjä kaipaa, 

mutta halutessasi saat lisätietoja vahvennusta klikkaamalla:) 

Tämä kooste on hänen esikoisrunokokoelmansa. 

  ©Veikko Somerpuro

                                                      

"Eeva Kilven ensimmäinen runokokoelma  Laulu rakkaudesta ja muita runoja ilmestyi vuonna 1972. Se sisältää lukuisia usein siteerattuja ikisuosikkeja.

Laulu rakkaudesta ja muita runoja käsittelee aiheita, jotka kulkevat läpi kirjailijan tuotannon: naiseus, rakkaus, taiteilijuus, rauha, luonto, yksinäisyys.

Raskas ja keveä, arkinen ja ajaton punoutuvat yhteen unohtumattomina säkeinä:

Nukkumaan käydessä ajattelen: Huomenna minä lämmitän saunan, pidän itseäni hyvänä, kävelytän, uitan, pesen, kutsun itseni iltateelle, puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen, kehun: Sinä pieni urhea nainen, minä luotan sinuun." (WSOY) 

 

 

Eeva Kilpi on ollut siitä pitäen, kun hänet Tätini, toisen evakkotytön, ansiosta löysin yksi ikisuosikeistani kautta vuosikymmenten ja hänen tuotantonsa pariin on tullut aina uudelleen palattua. Edellisen kerran nautin hänen seurastaan teoksen Elämää kaikki päivät (2020) parissa todeten: Kilven omaama luonnon- ja ihmisläheisyys, "elämän evakkous" ja halu ymmärtää asioita ovat hänen ehdottomia ja läpi koko tuotannon kulkevia vahvuuksiaan...

 

Tämä  kooste sisältää kaksi lukua ja osion Laulelmia. Ja ei kuin makustelemaan ja nauttimaan:

 

 

- Ajattele,

minä sanoin sillä hetkellä kun olin varma,

me sovimme yhteen

Niin, hän sanoi. Oi että me tavattiin.

Loput minä muistan.

 

 

-Yhtäkkiä näen ikkunassa peilikuvani:

jalat pöydällä, kädessä kirja,

mukavannäköinen asento.

Ja se hymyilee.

Minä vilpittömästi kadehdin sitä. 

 

Ja hyväksi lopuksi kirjallisuutta harrastavan, rakkaan tätini suosikkisitaatti, useasti lohdukseen viljelemä poiminta, joka muistuu aina mieleeni häntä kaipauksella  ja suurella lämmöllä  sekä kiitollisuudella ajatellessani ja muistaessani:

- Mie rakastin sinnuu kuule silloin

ja taijan rakastaa vieläkin,

kun elämän evakkona

yhä maailmalla kuljeksin....

 

 

Vastikään  ilmestyi uusin  teos nimeltään "Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä", Se meni oitis varaukseen ja odotan suurella uteliaisuudella ja mielenkiinnolla varmana antoisista lukutuokioista!

 

Upeaa, juhlat siis jatkukoon:

 

Kari Levola: "Kertaalleen kuollut" - ex Libris...

"Kertaalleen kuollut", Kari Levola, Robustos, 2024, 133 s. Kansi Heikki Savola.

Kari Levola (s. 1957) , lisätietoa saat halutessasi klikkaamalla vahvennusta.

                                                              ©Jukka Uotila

 

"Nesteen kertyminen keuhkoihin ei tee hyvää. Raistolankin elämän se sotkee pahemman kerran, eikä vanhan poliisimiehen muistelmien kirjoittaminenkaan etene. Etenkin kun jotkut asiat mieluummin unohtaa kuin muistaa. Ja se minkä kuvitteli muistavansa, olikin ihan toisin. Sairaalan letkuissa on aikaa ajatella, mutta sielläkään ei pääse tapahtumien vyöryä karkuun. Paitsi omin luvin.

Raistola ratkoo taas rikospulmat omalla tyylillään. se saa läheiset pohtimaan mihin sitä nestettä oikeasti on kertynyt." (Takakansi)

 

 

Kari Levola on onnistunut pysyttelemään minulta piilossa näinkin pitkään, 

joten korjataanpa vahinko ja tutustutaan tähän mielenkiintoiseen kirjailijaan eli uteliain mielin ottamaan selvää siitä, mitä Savolan tyylikkään kannen sisällä piileksii lukijaansa vartoilemassa.

 

- Muistelmissa ei ole mieltä, jos tarkoitus onkin ollut unohtaa. Se kaikki oli jo mennyt takaraivoon ja tullut sieltä uloskin, kadonnut jonnekin rojuihin ja pimeään. Ja kuitenkin minun piti ruveta penkomaan vanhoja paperikasoja, mappeja, laatikoita. Oliko ihan pakko? Vähän sama tilanne kuin puutarhassa: pikkulinnut sirkuttavat ja äkkiä tulee aivan hiljaista kuin auringonpimennyksen aikaan. Pieni nopea haukka lentää puitten välistä. Ampumahaukka, tai sitten se on pöllö, joka istahtaa oksalle ja tuijottaa suurine silmineen.

 

   

- Ulkokautta pääsin entiseen autotalliin värkkäämääni työhuoneeseen. 

Siellä kaikki oli niinkuin pari päivää aiemmin. Mappi oli auki kohdasta, johon olin sen jättänyt. Mitä järkeä oli muistelmien kirjoittamisessa, kun olin kaikki nämä vuodet yrittänyt unohtaa, painaa jonnekin kauas takaraivoon, autotallinperälle... 

Alun yskimisen ja ahdistuksen sekä milloin poliisiautolla milloin lanssilla sairaalaan nesteenpoistoon kuskaamisen tiimoilta rupesi tulemaan aprikoiva ja tilkan epätietoinen olo epikriisien laadinnasta, mutta näppärästi tästä vaan dekkariksi putkahdettiin, kun kuolleeksi luultu ja kuopatuksi luokiteltu Kaario palaa Raistolalta oikeuksiaan perämään.

- Mitä sinä mietit? Helena kysyi. Kunhan mietin.-  Mitä Sinulla on ollut tai on sen Kaartion vaimon kanssa? Väärinkäsitys. Kuusela näytti minulle kuvia. Se sopisikin paremmin papparaziksi kuin poliisiksi.

Helena tuli istumaan viereeni lauteille ja otti minua kädestä.

- Oletko varma, ettet ole vaarassa, jos Kaario ilmestyy tänne? - Minäkö. Me oltiin työkavereita.

- Et siis luule tarvitsevasi poliisin suojelua, tai että lähtisit vähäksi aikaa jonnekin? - Ei jumalauta, minä olen eläkeläinen mutta en mikään holhottava! - Känkkäränkkä sinä olet. Helena naurahti ja lähti saunasta....

 

Pidin teoksen rytmistä ja alun leppoisan rauhallisesta kerronnasta, joka lähtee käyntiin verkkaisesti, poliisihuumoreineen ja  ilmeikkäine sanankäänteineen tiivistyen loppuratkaisua kohden.

Teos sopii mainiosti rattoisaksi luettavaksi näin kevään taiton vaihteleviin keleihin  ja on mukava uusi tuttavuus!

Iloisesti yllättyi:

Eppu Nuotio Pirkko Soininen "Nainen parvekkeella - ex Libris...

Nainen parvekkeella, Eppu Nuotio Pirkko Soininen, Bazar, 2016, 299 s.

"Eppu Nuotio (s.1962 on Berliinissä asuva palkittu kirjailija, jonka laajaan tuotantoon kuuluu yli kuusikymmentä kirjaa, lukuisia tv-sarjoja, näytelmiä ja musikaaleja. Hän on toiminut Unicefin lähettiläänä vuodesta 2002.

Pirkko Soininen (s. 1969) on työskennellyt toimittajana ja copywriterina. 

Hän voitti Runo-Kaarina-kilpailun vuonna 2013 teoksellaan Murretut päivät. Soininen asuu Turussa tyttärensä kanssa ja kirjoittaa blogia tuulennaapuria.blogspot.fi." (Lievelehti)

 

 

                                                          ©Mikael Soininen

 

 

"Taulu, joka merkitsee enemmän kuin elämä. Mysteeri, jonka ylle menestys on heittänyt verhonsa. Nainen, jonka kohtalo jäi avoimeksi.

Suomalainen nuori dokumenttiohjaaja tulee Pariisiin etsimään Albert Edelfeltin taulun luonnoksia. Kaukana Suomessa iäkäs taiteenharrastaja seuraa etsintää. Edelfeltin ajan tapahtumat kurottavat kohti nykypäivää, ja menetykset pohjustavat kaikkea myöhemmin syntynyttä. (Takakansi) 

 

 

Taidetta ja arkkitehtuuria ilmassa näin kevään kynnyksellä: sattuipa somasti: edellinen lukemani teos Jussi Sudenlehden  Mellakka  vei matkalle Barcelonaan Gaudin arkkitehtoniseen maailmaan ja tämä puolestaan kuljettaa Pariisin kaduille ja kujille Edelfeltin teoksen Nainen parvekkeella jäljissä etsimään lisätietoa sen syntyvaiheista ja luonnoksista.

Kerronta perustuu ja etenee pitkälti dokumenttiohjaaja Salome Virran ja taiteenharrastaja A.S. Joenmaan käymän kirjeenvaihdon pohjalta, seikka, joka tuo oman, piristävän ja massasta poikkeavan  lisämausteensa tähän dekkariksi luokiteltuun  teokseen.

Salome Virta:  - Niin, kaikista Edelfeltin teoksista minulle juuri tästä on tullut se, jota en saa mielestäni. Se saattaa johtua parvekkeella seisoskelevasta naisesta,  Thérese Lainvillestä, hänen ilmeestään, tuosta vienosta hymystä, joka on vasta nousemassa hänen huulilleen, ajatuksista, jotka liikkuvat hänen päässään kun hän katselee alas kadulle, tuosta syvänturkoosista hatusta tai ateljeen tunnelmasta, kukista korkeassa maljakossa ja kevään ihmeellisestä valosta, siitä samaisesta, josta Edelfeltkin oli niin hurmaantunut...

- Hortense Mullins:  - pyyhkii hikeä otsaltaan ja ihmettelee muiden kaupunkilaisten tavoin yllättävää helleaaltoa. Hän konttaa taiteilijan ateljeessa rätin kanssa, pyyhkii lattioita ja katselee vaivihkaa maalariherraa. Rouva lähti lasten kanssa pariksi viikoksi kotiseudulleen ja herra kysyi, voisiko Hortense tulla korvausta vastaan siivoamaan ennen muun perheen paluuta. Koskaan ennen ei Hortense ole päässyt todistamaan yhdenkään maalarin työntekoa ja nyt hän ihmettelee sitä kuinka keskittyneesti maalariherra maalaa mekon laskoksia, perääntyy välillä askelen, katsoo maalausta pää vinossa ja syöksähtää uudelleen pensseleineen maalauksen kimppuun. Hortensesta näyttää siltä kuin mies tanssisi.

Pariisi on aina Pariisi ollaan siellä sitten millä vuosisadalla tahansa, eikä se koskaan ole lakannut kiehtomasta omaa mieltäni, kun siellä aikoinaan tuli useamminkin käytyä. Teoksen kerronta kulkee poikkeuksellisella tavalla lähinnä Salome Virran ja A.S. Joenmaan käymän kirjeenvaihdon mukaisesti edeten, mikä alkuun päästyä osoittautuu mielenkiintoiseksi tavaksi kuljettaa sitä.

Tämä massasta ulosampaiseva kirja osui hyppysiini aivan sattumalta - ja hyvä että teki niin... Kaksikon luoma tunnelma ja teeman kuljetus ovat yhdellä sanalla kiehtovia, ja se tempaisi minut vaivihkaa mukaansa  ja poikkeavaan esitystapaansa.

- Ah, ihminen ei elä pelkästä leivästä!/mitä ihanin auringonpaiste, puut vaaleanvihreinä, kevään ja elämän tuoksua, kauniita pukuja, liikettä, elegantteja vaunuja.  Albert Edelfelt

Niinpä ja korvamatona soi Pariisin taivaan alla...

Jussi Sudenlehti: "Mellakka" - ex Libris...

"Mellakka", Jussi Sudenlahti, WSOY, 2024, 290 s. Kannen suunnittelu

Martti Ruokonen.

Jussi Sudenlehti (s. 1982) on turkulainen kirjailija, kirjallisuusterapeutti ja psykoterapeutti. Hän on julkaissut romaaneja, tietokirjoja, runoteoksia ja lastenkirjoja." (Livelehti)

 

                                                          ©Jussi Vierimaa
 

"Työhön ja parisuhteeseensa kyllästynyt Mikael lähtee perheensä kanssa lomalle Barcelonaan. Nopeasti perheloman luonne muuttuu, kun Mikael rakastuu katusoittajaan.

Mikael alkaa kirjoittaa tarinaa Antoni Gaudista ja hänen seuraelämästään. Samaan aikaan hän ajautuu yhä syvemmälle Barcelonan alamaailmaan, poliittisen mellakointiin ja omiin kuvitelmiinsa.

 

Mellakka on rikkinäinen kertomus muistista ja itsenäisyydestä. Se käsittelee vaikeaa kysymystä: kuka saa kuvitella ja katsoa, kenellä on valta kirjoittaa historiaa. Se on kiihkeätempoinen tarina yrityksestä irtaantua toksisesta turvallisuudesta ja löytää itsensä sijaan toinen." 

 

 

Aina on ilahduttavaa löytää uusi kirjailijatuttavuus, jonka esittelytekstiä lukiessa kiinnostus herää ja nostaa päätään. Siispä uteliain ja avoimin mielin hyppäsin mukaan  tähän Mellakkaan, joka sisältää osat  I MELLAKKA ja II SIIVET sekä pyörii käsitteen Reverie (Haaveilu, unelmointi, päiväuni. päiväunelmointi) tiimoilla määritellen sen näin: Reverie viittaa useiden eri aistien piiriin kuuluviin kokemuksiin, kuten visuaalisiin kuviin, ääniin tai tuntemuksiin. Yhteistä niille on spontaanius. Lisää käsitteestä ja sen soveltamisesta käytäntöön:

Psykoterapia lehti (klik).

 

 Fatum cockerspanieli: tiesi ennen meitä lapsen tulosta. Se tiesi tuntia ennen riitaa, mitä tuleman piti ja poistui hyvissä ajoin asuntomme kellariin makaamaan lämmitettyjen laattojen päälle. Santtu ja minä teimme ennen riitaa pieniä eleitä, joita Fatumilla oli aikaa tulkita, mutta joista meillä ei ollut aavistustakaan. 

Koirat pystyvät aistimaan akustiikasta ja maan värähtelystä tulevan katastrofin...

Santtu: Epätasa-arvosta: Santtu halusi, että tuntisin hänen tuskansa ja se helppous, mikä minun ja lapsen yhteisessä toiminnassa oli, ei auttanut asiaa.

- Epätasa-arvo eli sitkeästi välillämme ja kuormitti pieniä arkisia hetkiä. Arkitaistelujen voittamisesta oli tullut koko suhteen tarkoitus. Aseina meillä oli pienet ironiset ja piikikkäät kommentit. Irvokas tapa puhua toisillemme alkoi synnyttää uutta todellisuutta välillemme.

 

 Antoni Gaudilla ja Sagrada Familialla on olennainen osa teoksessa ja lisää löydät halutessasi klikkaamalla vahvennoksia.

Rikkinäinen kertomus todetaan esittelytekstissä ja rikkinäiseksi jää väistämättä myös tämä avaus teoksesta, josta pidin sisään päästyäni osittain paljonkin ja jonka kannet suljin hivenen ristiriitaisin tuntein jääden viipyilemään kirjan luomiin tunnelmiin ja mielikuviin.

-  On pakko kuvitella, kirjoittaa historia uudesaan sietääkseen itseään nykyhetkessä. Kuvitelmiin työnnetään se mikä ei mahdu todellisuuteen.

Sudenlehden viljelemä  persoonallinen, samaan aikaan eteerinen ja läsnäoleva tyyli, jota ensi alkuun hienoisesti vierastin ja jäin makustelemaan, osoittautui kiinnostavaksi omaleimaisuudessaan ja raikkaudessaan tietoisesti tietyllä "kotoisuudella" höystettynä.

Teoksen ympärilleen luomaa tunnelmaa kuvaa oivasti Martti Ruokosen luoma voimakassävyinen kansi.

-  Rakkauden voi tuhota seuraamalla omia halujaan...

Jotta silleen: