perjantai 29. lokakuuta 2021

Ian Rankin: "Synkkien aikojen laulu / Song for the Dark Times" - ex Libris...

"Synkkien aikojen laulu", Ian Rankin, Blue Moon Kirjat Oy, 2021, 381 s., suomentanut Ulla Ekman-Salokangas. Kannen kuva: Jari Harju/Vastavalo net.

"Ian Rankin  (s. 1960) on kotoisin Skotlannin Fifestä ja asuu Forth-vuonon toisella puolella Edinburghissa, joka on myös hänen John Rebus -sarjansa näyttämö. Kolmentoista komisario Rebus -romaanin lisäksi Rankin on julkaissut kahdeksan muuta kirjaa, niistä kolme nimellä Jack Harvey. Ian Rankin on nykyään yksi Britannian luetuimmista ja arvostetuimmista rikoskirjailijoista." (Kustantaja)

 

                                                              ©Rankin
 

"John Rebus ei ole ollut isistä parhain, ja suhde Samantha-tyttäreen on jäänyt etäiseksi. Tytär asuu Skotlannin pohjoisella rannikolla, ja kun hän sitten soittaa keskellä yötä, Rebus ymmärtää heti, että uutinen ei ole hyvä. Tyttären kumppani on kateissa. Eläkeläiskomisario tietää, että poliisin perusepäiltyjä ovat perheenjäsenet. Hän suuntaa ikivanhan Saabinsa pohjoiseen – huolestuneena isänä, joka on myös entinen poliisi. Pienestä kylästä löytyy jännitteitä, jotka ulottuvat sotavuosien internointi- ja sotavankileiriin. Lonkerot saattavat ulottua jopa ulkomaalaisen nuoren miehen murhaan, jota Rebusin vanhat työtoverit Siobhan Clarke ja Malcolm Fox tutkivat Edinburghissa. Mitä tyttären kumppanille tapahtui, ja haluaako John Rebus edes saada sitä selville?" (Takakansi)



 
Ian Rankinin & John  Rebusin kera on tullu tepasteltua pitkä taival, edelliskerran olivat Koiratkin irrallaan  (2019): Kirjailija kuljettaa vaivatta  Rebusin kehityskaarta virkauralta neuvonantajaksi, joka teeman mukaisesti
 - mihin's koira kirpuistaan?  - sooloilee, vikuroi ja lompsuttelee omia kiemuraisilta vaikuttavia, mutta tutkinnallisesti tuloksiin johtavia uriaan, - iloksemme.

Nyt tapaamme Rebusin vasta muuttaneena, isänä ja vaarina kipuilemassa uuden, alakerran - Rebusin COPD ja Brillon pienet jalkaparat -  asuntonsa  sekasorron keskellä Siobhanin ystävällisesti avustaessa järjestyksen luomista  Brillo-koissun pyöriessä tarmokkaasti jaloissa kaaokseen osallistuen.

-  "Olohuoneeseenko?" mies kysyi. "Olohuoneeseen", Siobhan vastasi.  
John Rebus oli selin heidän astuessaan sisään. Hän seisoi upouusien, edellesinä viikonloppuna Ikeasta ostettujen kirjahyllyjen edessä. Se matka - ja tahtojen taistelu hyllyjä kootessa - oli koetellut Rebusin ja Clarken ystävyyttä enemmän kuin mikään operaatio, johon he olivat olleet osallisina yhteisten rikospoliisivuosiensa aikana...

Mutta ei elämä pelkkää muuttoa - miekkojen kalistelua, hikeä, verta ja kyyneleitä - ole vaan puhelimenpirahdus päästää Rebusin muuttopintelistä:

- Mutta ei tarve mennä pissalle häntä aamuviideltä herättänyt. Se oli puhelin.  
Hän hapuili puhelimensa ja yölampun katkaisijaa herättäen siinä samalla Brillon. Hän ei ihan saanut katsettaan tarkentumaan näytöllä, mutta painoi puhelimen kuitenkin korvalleen. "Isä?" Hänen tyttärensä Samanthan hätäinen ääni.
"Mikä on vialla?" Hän kysyi nousten istumaan ja päästen hetki hetkeltä paremmin hereille. "Sinun lankapuhelimesi - onko se katkaistu?" "Minun piti kertoa siitä..." "Mistä?" "Minun lankapuhelimeni ei ole syy siihen, että soitat minulle tähän aikaan. Koskeeko se Carrieta?" "Hän on ihan kunnossa." "Mitä sitten? 
Onko sinulla kaikki hyvin?" "Keithiä se koskee." Puolisoa, Carrien isää,
Rebus nielaisi. "Mitä on tapahtunut?" Hän kuunteli kuinka Samantha alkoi nyyhkyttää hiljaa. Puhuessa ääni särkyi. "Hän on poissa"...
 
Ja tästä lähtee Rankn kutomaan tarinaseittejään tuttuun malliin Rebusin antaessa kannustavan taputuksen parhaat päivänsä nähneen Saabinsa konepellille ja hypätessä rotiskonsa rattiin. Aiemmista teoksista tutut toimijat ovat mukana tutkinnassa ja tapahtumain virrassa ja rikosten selvittelyprosesseissa pikantein uusin maustein, henkilökuvin  ja  elementein.
 
Rankin taitaa suvereenisti revittelemättömän kerronnan, värikkäin maisemamaalauksen ja herkullisen persoonainpiirron sekä keskinäisten henkilökuvioiden avaamisen taidon.
Rebus, tuo itsepintainen köriläs ja vastarannan kiiski, on edelleen aivan hurmaavaa seuraa, sympaattinen ja päämäärätietoinen ikitutkija luonnoltaan. Brillo-koissu on ihan hauska lisä tarinassa.
-Jari Harjun kansi tukee upeasti teoksen sisältöä.
 
 
Synkkinä aikoina
lauletaanko silloinkin
silloinkin lauletaan
synkistä ajoista.
Bertholt Brecht 
(suom. Brita Polttila)
 

Vaikka hiljaisuus on itselleni  tärkeä elementti, olisivat elämä ja maailma ilman musiikkia paljon köyhempiä. Ei ole tärkeää, mitä lauletaan vaan se, että lauletaan...

Veikeää viikonloppua: 

perjantai 22. lokakuuta 2021

Eeva Kilpi: "Valkoinen muistikirja" - ex Libris...

"Valkoinen muistikirja", Eeva Kilpi, WSOY, 2021, 78 s.

Eeva Kilpi (s. 1928 Hiitolassa Laatokan Karjalassa) ei esittelyjä kaipaa, mutta vahvennusta klikkaamalla saat muistinvirkistystä kirjailijasta ja hänen mittavasta urastaan ilon tuottajana meille lukijoille ja ihailijoille.


                                                             ©Veikko Somerpuro

 
"Ei pidä unohtaa, mutta ei tarvitse muistaa... Valkoinen muistikirja sisältää 
Eeva Kilven pohdintoja loppuvuodelta 1999. Kirjoitustyönsä lomassa hän pohtii suhteita läheisiinsä, rakkautta, sodan perintöä, iän tuomia rasitteita ja päivänpolitiikkaakin. Muistikirjan merkinnät tuovat näkyviin Eeva Kilven runouden kasvupohjaa, tavallisissa askareissa versovaa ajattelua, jossa arkinen kohtaa ikuisen." (Takakansi)
 


 
Pilkesilmäisen karjalaistytön, iki-ihanan Eeva Kilven teosten kanssa on tullut kuljettua mielenkiitoinen ja pitkä, yhteinen taival, joka yhä siis jatkuu antoisissa ja valoisissa merkeissä. Viimeksi nostimme ripeästi jalkamme kaasulta 
Perhonen ylittää tien, Kootut runot 1972 - 2020   koosteen kohdalla.Tämä uutukainen sisältää lyhyitä usein yömyöhään tai aamuvarhain tekijän mieleen ponnahtaneita oivalluksia ja ajatuksia, aina inhimillisiä, koskettavia ja elämänläheisiä sellaisia, joista maistiaisia ja makupaloja:
 
- Toinen poikani haluaa vierailla elämässä. Toinen haluaa matkustaa elämään.
 
-  Karismaattista ihmistä pidetään vaikuttavana ihmisenä, mutta varsinaisesti hän on itse syvästi liikuttuva ja järkyttyvä ihminen.
 
- Vaikutuksesta syntyy aina vastavaikutus, ja kun siihen vastataan, syntyy vuorovaikutus, Se voi tuoda parannusta asiaan.
 
- Altruismin vankin periaate: pelkkä itse ei riitä ihmisille elämän motiiviksi vaan hän masentuu, yksin masentuu tai ainakin joutuu kamppailemaan masennusta vastaan. Motiivi elämiseen tulee vasta toisista ihmisistä, lähimmäisistä, 
joihin kuuluvat myös eläimet, velvoitteista, siitä että on vastuu toisista, ja myös iloa toisista. 

- Voi olla, että ne jotka herättävät toisissaan voimakkaita tunteita, vaikkapa vetovoimaakin, eivät jaksaisikaan olla yhdessä jatkuvasti. Se on liian rasittavaa ajan mittaan. Kaipaus on ehkä sittenkin helpompaa...
 
 
Eeva Kilpi on myös luonnonystävä:
- Sinä olet minulle kuin olisin kohdannut harvinaisen eläimen, joka yllättäen ei pelkääkään, ei ainakaan aina, vaan uskaltaa lähestyä minua yksinäisyydessä kuin yksisarvinen. Kuin yksinäinen sorsa autiolla rannalla, missä kukaan ei näe.
 
 
  ja hän  kirjoittaa Ihmisenä ihmiselle isolla I:llä:
- Meidän luonteemme vahingoittavat toisiaan väistämättömästi - ihmisten luonteet. Vanhempien luonteet lapsia, lasten luonteet vanhempia, puolisoiden luonteet toisiaan, ystävyksetkin vahingoittavat toisiaan tahtomattaan, jos ovat liian läheisiä. Tätä asiaintilaa livittämään on syntynyt kohteiliaisuus. 
 

Teos pitää sisällään  paitsi mietelemiä, runoja, muistelua ja päätelmiä  paljon ajatelmia myös unennäöistä ja niiden aikaansaamista tunnetiloista ja -reaktioista jättäen ilmaan leijumaan häivähdyksen tilinpäätöksen makua...

Lämmin kiitos Eeva Kilpi:   -  On kevyempi olo, on hiven iloa!
 
Iloisesti  huumorihyristelen: - Minähän alan olla jo pelastunut miehiltä, tänne vanhuuteeni - paitsi siltä yhdeltä, joka rakastaa minua ja jota minä rakastan.;)

Aseettomana & lumoutuneena:

torstai 21. lokakuuta 2021

Kazuo Ishiguro: "Klara ja aurinko / Klara and the Sun" - ex Libris...

"Klara ja aurinko", Kazuo Ishiguro, Tammi Keltainen kirjasto, 2021, 371 s., suomntanut Helene Büzow.

"Kazuo Ishiguro on Japanissa 1954 syntynyt vuodesta 1960 Englannissa asunut kirjailija. Hänen rakastetut romaaninsa Ole luonani aina, Menneen maailman maalari ja Pitkän päivä ilta ovat saaneet lukuisia kansainvälisiä palkintoja ja niistä on tehty mieleenpainuvia elokuvia. Nobelin kirjallisuuspalkinnon Ishiguro sai vuonna 2017. Klara ja aurinko on hänen yhdeksäs suomennettu teoksensa." (Takakansi)

                                                        ©Lorena Ishiguro
 

"Klara on keinotekoinen ystävä, älykäs robotti, joka on olemassa auttaakseen ja tukeakseen nuoria vaikeaksi muuttuneessa maailmassa. Se odottaa tulevaa omistajaansa kärsivällisesti näyteikkunassa ja tarkkailee ohi kulkevia ihmisiä oppiakseen heistä lisää. Eräänä päivänä Klara ostetaan Josie-nimisen tytön keinoystäväksi uuteen kotiin, jossa se paneutuu auliisti rooliinsa. Ihmisyyden mutkikkaiden polkujen varrelle mahtuu kuitenkin kuolemaa, sairautta ja ristiriitaisia motiiveja, joita edes älykkään keinoystävän on mahdoton ennustaa. Ihmissydän on monimutkainen, mutta voiko se silti oppia?  
Klara ja aurinko paljastaa välähdyksen hierarkkisesta maailmasta, jonka ympäristökriisi ja teknologisten harppausten synnyttävät moraaliset kysymykset ovat pysäyttävän ajankohtaisia." (Lievelehti)  
 
 
 
 
Kirjailijan  tekstista ja kerronnasta tuli viimeksi nautittua Haudattu jättiläinen - teoksen tiimoilla:  Kaunis ja koskettava teos, seitinohut kuin aamuauringon ensisäteissä hienokutoisena kimmeltävä hämähäkin taideteos... Joten uteliaana tirkistelemään kuin ja josko aurinko paistaa Klaralle:
Klara:   - Minun täytyy tässä yhteydessä tunnustaa, että olen aina halunnut näyteikkunaan myös syystä, joka ei liity mitenkään Auringon ravintoon eikä  valituksi tulemiseen. Toisin kuin useimmat keinoystävät, toisin kuin Rosa,  
olen aina halunnut nähdä enemmän ulkomaailmaa ja nähdä sen tarkasti. 
 
Ishiguro luo Klarasta, joka teoksessa on kertojan osassa, tarkkakynäisen ja sympaattisen luonteenpiirron: avulias, sovitteleva, utelias ja oppimishaluinen ja mielenkiintoinen, suorastaan lähennellen kaikkea sitä, mikä nykymaailman ihmisiltä tuntuu olevan aina yhä enemmän hukassa...
 
 Josie ja Äiti:  - "Kuule Josie, minusta näyttää, että olet luopunut värikynistä. Mustavalkoiset työsi ovat ihania. Mutta kaipaan värillisiä kuviasi." 
"Tulin siihen tulokseen, että värikynäpiirrokseni olivat ihan noloja." "Nolojako?
Hei älä viitsi!" "Äiti. Minun värikynäpiirrokseni ovat sama kuin sinun sellonsoittosi. Tai tosiasiassa vielä surkeampia." Kun Josie sanoi sen, Äidin kasvoille levisi hymy. Äiti ei hymyillyt usein, mutta kun niin kävi, hänen hymynsä oli yllättävän samanlainen kuin Josiella. koko kasvot näyttivät tulvivan ystävällisyyttä, ja uurteet, jotka tavallisesti antoivat hänelle kireän ilmeen, muuttuivat naurun ja lempeyden merkeiksi.  
"Pakko olla samaa mieltä. Sellonsoittamiseni toi parhaimmillaankin mieleen Draculan isoäidin. Mutta sinun tapasi käyttää värejä on pikemminkin kuin, no, lampi kesäiltana."          
 
Tulevaisuudenkuvia? Yksinäisyydestäkö? Korvaavatko koneet ihmiset? Tarjoileeko Ishiguro tässä meille fantasiaa, scifiä,  dystopiaa vaiko utopiaa? It's up to you.  Ishiguro on mielikuvitusrikas ja ilmava kirjailija, älykästä ja  eleganttia tuottava taituri, jonka kerronta on verratonta ja lukijan omaa mielikuvitusta ruokkivaa sekä kutkuttavaa.

Keltaisen kirjaston sikäli erityinen teos, että ehkä vielä paremmin kuin meille pitkän linja Keltaisen kirjaston ystäville, se sopii  oivasti lukeville nuorille, heitäkin kaikeksi onneksi nimittäin on, - ja joulukin tulee:)
Helene Bützowilta takuuvarmaa käännösjälkeä.

Klaran silmien läpi aurinkoa on tiirailtu myös blogissa KirjaVieköön!

Itse kylläkin potentiaalisen KY:n sijaan aion visusti pitää kiinni vanhasta, hyväksi toteamastani mallista F&B - etenkin, kun KY lyhenteenä merkitsee minulle jotain ihan muuta -  ja  koska hän on niin lämmin ja läheinen:) 
 
Ja näin mää sen pirän:              

 

lauantai 16. lokakuuta 2021

Asta Olivia Nordenhof: "Löysää rahaa / Penge på lommen (Scandinavian Star del. 1)", - ex Libris...

"Löysää rahaa", Asta Olivia Nordenhof, Kustannusosakeyhtiö Teos, 2021, 200 s, suomentaneet Aino Ahonen ja Vappu Vähälummukka.

Asta Olivia Nordenhof (s.1988) on tanskalainen palkittu kirjailija, jonka esikoisromaani ilmestyi 2011. Löysää rahaa oli Tanskassa niin arvostelu- kuin myyntimenestys, ja se on hänen ensimmäinen suomennoksensa. 

 

                                                    ©Albert Sandvik Madsen

 
"Löysää rahaa aloittaa seitsenosaiseksi kaavaillun Scandinavian Star-sarjan, 
jonka punaisena lankana kulkee samannimisen matkustajalautan todellinen tulipalo ja vakuutuspetos 1990. Rahan ja ahneuden aiheuttamassa suuronnettomuudessa kuoli 159 ihmistä.
Pariskunta Maggie ja Kurt kitkuttaa yhteiskunnan laitamilla 1980-luvun hyvinvointiyhteiskunnassa, missä liberaali markkinatalous luo reunaehtoja. 
Jo lapsuudessa haavoittuneet ihmiset hakevat onnea ja rakkautta toisistaan, mutta myös epäonnea kertyy.
Maggie miettii rakkauden merkitystä elämässään ja Kurt haaveilee rikastumisesta - mutta mikä on pikkutekijä rooli suuren bisneksen rattaissa?"  (Takakansi)
 


 
Tässäpä outo lukutilanne ja -kokemus! Löysä raha. Juuri mikään ei voisi vähempää sitten 1990-luvun ja maamme nykymenon huomioon ottaen kiinnostaa joten, kun silmäilin teosta ensi kerran, laitoin sen sivuun palautettaviin. Vaan kuinkas sitten kävikään? Jokin jäi kaihertamaan ja kutkuttamaan.  Poikkeuksellisesti kaivoin teoksen uudelleen esiin ja perehdyin ensin M/S Scandinavian Starsin  kohtaloon. Sitten uudelleen kiinni itse lyhyihin lukuihin jaettuun tekstiin ja kertojan matkaan:

Unikasvot:  - Istuin bussissa matkalle jonnekin päin. Bussi pysähtyi tienposkeen, ja ulkona seisoi valkotukkainen mies, joka tuijotti minua ikkunan läpi. 
Hän muistutti monia muita miehiä, enkä enää osaa sanoa, mistä se johtui, 
mutta kun bussi jatkoi matkaansa, minulle tuli kauhea tunne siitä, että vein mukanani jotain hänelle kuuluvaa. Sen jälkeen minun oli aina vain vaikeampi keskittyä mihinkäään muuhun. Yritin pakonomaisesti palauttaa mieleeni miehen kasvot. Ne olivat kuin unesta, selkeinä edessäni, vaikken kyennyt muistamaan yhtään yksityiskohtaa. Hänen unikasvonsa herättivät aavistuksen maatilan päärakennuksesta. Talossa oli kaksi siipeä, ja kuvittelin, miten sileät ja hiljaiset sen seinät olivat yöllä. Olisin halunnut unohtaa miehen, mutta hän jäin merkillisellä tavalla väreilemään selkänahkaani..

-  Tuolla oli maatila, jäisin pois sen kohdalla.
Kävelin talon pihaan ja soitin ovikelloa. Kukaan ei tullut avaamaan. Kyltissä luki Anne-Mette, Henrik, Emma ja Lukas, mutta yksikään nimistä ei sopinut yhteen sisimmässäni väreilevän pelon kanssa. Miten saatoin olla niin varma, että tämä oli näkyjeni maalaistalo? Istuuduin penkille ja suljin silmäni, asiat alkoivat palautua mieleen. Hallin oli täytynyt olla tuolla, se oli sittemmin purettu. Ja tuolla oli hevosen, Turnerin, täytynyt käyskennellä. Kurt, se oli miehen nimi, hänellä oli varmaan ollut palkollisia, mutta hänestä on tullut työnantaja ehkä vasta myöhemmällä iällä, sillä hän ei oikein ole sisäistänyt rooliaan, vaan se on jäänyt räikeänä ja uhkaavana pintaan. Kaksi työntekijää, Lars ja Fatih. Yöllä seinät ovat sileät ja hiljaiset, hyttyset parveilevat, bussit ovat hallissa, Kurtin Bussipalvelu, 
se on hänen firmansa nimi kaikessa koruttomuudessaan. Yöllä bussit ovat hallissa, yksi on valveilla, se on Maggie....

Tuosta lähti alkuun teos, jossa osoittautui olevan lukuisia elementtejä; se on eittämättä yhteyskunnallinen romaani, kiinnostava sellainen, muttei juurikaan ylistyslaulu kapitalismille. 
Se on  kuvaus heikoista oloista lähteineiden ihmisten sitkeästi yrityksestä päästä kiinni ja riippua kynsin hampain kiinni hyvinvoinnin ja vaurastumisen maton hapsuissa kuin myös parisuhderomaanina ja henkilötasolla rosolla ja intensiteetillä kirjoitettu sellainen.
Nordenhof tarjoaa lukijalleen myös paljon muuta: harkittua ja varmaotteista, herkkää, ehdottoman omaileimaista, raikasta ja napakkaa kieliasua ja otetta.  Esikoinen, joka osui, upposi ja kosketti.

Kääntäjiltä Aino Ahonen Vappu Vähälummukka naseva käännös:)

Oiva ja tervetullut  tulokas kirjarintamalle, ilman muuta kauden - jos ei koko kirjavuodenkin -  parhaita!

-  Kun kasaat yhtäälle, teet loven toisaalle... 

Tykästyneenä:

perjantai 15. lokakuuta 2021

Heli Laaksonen - Aleksandrs Čaks: "Poimit sydämeni kirjahyllystä, Runovuoropuhelu" - ex Libris...

 
"Poimit sydämeni kirjahyllystä. Runovuoropuhelu", Aleksandrs Čaks ja
Heli Laaksonen, Kynälä, 2021, 58 s.

"Heli Laaksonen  (1972  Suomen Turussa) - levoton sielu, metsän ja niityn lapsi, kirjailija, kääntäjä, kustantaja, taivaanrannan- ja akryylivärimaalari, lavalausuja, kaukokaipuisa kotiseutuihminen, lounaismurteella kirjoittava vielä elävä runoilija.

Aleksandrs Čaks (1901-1950) - räätälin lapsi Riiasta, kolmessa maassa opiskellut, kirjailija, kirjallisuusaktiivi, kustantaja, maansa ensimmäinen modernisti, uudistaja, vainottu, sensuroitu, sydänkohtaukseen loppunut runoilija, 
yhäti rakastettu." (Takakansi)
 


 

"Heli Laaksonen poimi kirjahyllystään itselleen vielä tuntemattoman runoilijan sydämen ja puhalsi siihen hengen. Kahden eri aikaan eläneen runoniekan kohtaamisesta syntyi hehkuva vuoropuhelu. Laaksonen on suomentanut latvialaisen klassikon Aleksandrs Čaksin (1901-1950) romanttiset, värikkäät ja kaihoisat runot ja vastannut niihin omalla tyylillään, pirskahtelevalla lounaismurteellaan, sydämellisillä runoillaan. Lukija pääsee kulkemaan mielikuvituskengissä edestakaisin yli ajan rajan, kielirajan, valtakunnan rajan." (Takakansi)
 
Laaksosen riemukkaista veistelyistä on tullut aiemminkin täysillä nautittua ja herkuteltua - huolimatta länsimurteen vieraudesta -  sen sijaan Čaks oli tyystin tuntematon suuruus, vaan eipä ole enää. Uteliaana ja reilusti myönnän hiukka varauksellisenakin lähdin löytöretkelle tämän kiehtovan ja kutkuttavan yhteistyön poluille uuteen maailmaan, 
josta esimerkkinä otteita runosta Sormus (AČ) vs. Avaa (HL):

Ja siinä sinä olit.
Huojahdit ovelleni kuin kulkuri
jonka syli upottaa kuin kuolema.
Siinä sinä olit.

Astelit luokseni ja sanoit:
- Tulen tänä iltana.
Ja linnut purskahtivat yli taivaan kuin lämmin veri.
Yli kaupungin, talojen ja laivojen
minä hengitin merta 
ja pilvilauttojen hiki laskeutui huulilleni
ja tuulien tuoma hiekka kirskui hampaissani.
 
- Tulen tänä iltana.
 
Sanat menivät sydämeeni ja saivat minut välkkymään kuin kaste. 

Ja Sinä tulit 
ja hellästi hymyillen 
poimit sydämeni kirjahyllystä, 
puhalsit siihen hengen 
ja pujotit sormuksena sormeesi... 
 
 -----------------------------
 
Ei luulis,
et näin piänt ja läpinäkyväist kannattaa peljätä.
Mut sää häviät kulman taa, juakset traput kolmantte,
lyät ove kii. 

Polvillani sun postiluukustas kuiskuttele.
Tul. Tulisitki.
Emmä sun syräntäs mittä syä,
mää tahron vaa nuuski hiuka.
Tul.
Tiäräks,
kirjotin sul semmose rakkausrunon,
et saat olla mustasukkane itselles.
Tul.

Sä et tul.
Ol tulemat.
Mää tulen teil.

Lyriikkako vakavaa ja ryppyotsaista? Pitäisikö sen sitä olla? Tämä ennakkoluuloton Laaksosen onnistunut kokeilu resonoida Čaksin runoihin osoittaa, että aika- ja kulttuurirajat voidaan ylittää, vuoropuhelua voidaan käydä, paitsi intiimisti kirjailijan ja lukijan kanssa, myös kahden runoilijan välisenä vuoropuheluna, jonka anti koituu lukijan hyväksi, herkullisesti koskettaen.

Täydet tyylipisteet heruvat paitsi Čaksin runoille myös Laaksoselle idean mainiosta toteutuksesta! Persoonallisia runoilijoita molemmat. Lukijana ja runojen ystävänä nautin tyylillisestä vaihtelusta, yhteisen ydinlangan ylläpitämisestä ja vuoropuhelun jättämästä viipyilevästä lukujäljestä. Kiitos  rohkeasta ja onnistuneesta hypystä tuntemattomaan!
 

-  Onko este ystävyydelle, jos toinen ehtii kuolla ennen kuin itse syntyi?


Tämän ihastuttavuuden  poimin mainiosta blogista Tuijata.Kulttuuripohdintoja, joten hänelle lämmin kiitos hersyvästä, hyvän mielen lukukokemuksesta:)
 
(PS. Vahvennuksia klikkaamalla löydät halutessasi lisätietoa ao. aiheesta;)

Sateen ropistessa ja tuulen tuivertaessa muistakaamme, että "Syksy on kuin toinen kevät, sillä silloin jokainen lehti on kuin kukka." - Albert Camus 
 
Vekkulia viikonloppua:

tiistai 12. lokakuuta 2021

Hannu Mäkelä: "Lukemisen ilo eli miksi yhä rakastan kirjoja" - ex Libris...

 "Lukemisen ilo eli miksi yhä rakastan kirjoja", Hannu Mäkelä, Kirjapaja 2021,
 190 s.

"Hannu Mäkelän mittavaan kirjalliseen tuotantoon kuuluu romaaneja, runoja, näytelmiä, kuunnelmia ja tietokirjoja. Ensimmäiset teoksensa hän julkaisi vuonna 1965. Mäkelä on saanut työstään lukuisia tunnustuksia. Taiteen akateemikko hän on ollut vuodesta 2016." (Lievelehti)

 

                                                    ©Auli Närevuori-Mäkelä

"Hannu Mäkelän teos on kirja lukemisen ilosta ja merkityksestä. Se on myös henkilökohtainen matka kirjojen kanssa elettyyn ja koettuun, lapsuuden varhaisista lukuelämyksistä tähän päivään. 
Kirjat ovat Mäkelälle kanssakulkijoita, ajatusten ja tiedon lähteitä, matkoja toisiin maihin ja aikoihin, itseenkin. Hän kirjoittaa elämästään lukijana ja siitä, 
miksi lukeminen on tärkeää ja mitä kaikkea kirjallisuus meille antaa.
Tarttua kirjaan, lukea: se on taito, lahja ja mahdollisuus, joka "pitää myrskyt loitolla, ei päästä sadetta sisään ja voi myös lämmittää kuin puu-uunin kylki."
 
 
 
 
Hannu Mäkelä  on kulkenut matkassa pitkän taipaleen vuosikymmenten ajan aina luotettavan, hyvän kertojan ja lukunautinnon tuottajan  ominaisuudessa, viimeisimpinä : Sunnitelma loppuelämän varalle (2019),  Rakkaudella Alma (2020) ja  Pilven reuna (2021).
 
 Teos sisältä luvut: Saatteeksi, I - IV ja V Epilogi: Play It again, Sam.

-  Tärkeän kirjan pelkkä fyysinen läsnäolo tuo tunteen siitä, että maailma on paikallaan ja kirjojen vuosien myötä rakentama ja muodostama minuuteni yhä edelleen koossa...
 
Kirjoissa on jotain hyvin lohdullista, kun ne ryhdikkäinä seistä pönöttävät suorissa riveissään kuin ikiaikaisina todisteina jostakin; eletystä elämästä vaiheineen...
 
- Kun 1957 muutimme Kalliosta Munkkivuoreen, oli kirjahylly siellä jokaisen uuden kaverin kodissa. Joskus pienempi, mutta usein myös koko seinän peittävä lattiasta kattoon. Sitä mukaa kun oma kirjallinen makuni kehittyi tai muuttui iän mukana, opin lukemaan myös muiden koteja ja niiden kulttuurillista tasoa ihan pelkkien hyllyjen kautta...
 
Tuttuakin tutumpaa: aina uuteen kotiin vierailulle mennessäni on ollut tapana enempi vähempi vaivihkaa luoda silmäys talouden kirjahyllyyn ja lukea suurella mielenkiinnolla sen yksilöllistä kertomaa asunnon asukkaista, taustoitukseksikin. Ja:

- Näin se on yhä. Kirjojen selät, kannet ja tekijöiden nimet kertoivat jo kauan sitten minulle, oliko kyse kodista, jossa luettiin lähinnä viihteeksi ja ajan tappamiseksi vaiko siksi, että ihmisen mieli ja elämä jatkaisivat kehittymistään. Kirjahyllyjen puuttuminen on merkki sekin. Turha sanoa mistä.
 
Hannu Mäkelä kirjoittaa ihmisenä ihmiselle. Rakastettavasti ja useita pienimuotoisia kiinnekohtia sisältävästi kuten lapsuuden ja varhaisnuoruuden  kesälomien Valitut - kirjaimellisesti Kalutut - Palat ja pehmeäkantiset, hiirenkorville kääntyneet kesämökin pokkarit, Rikhardinkadun kirjaston aarreaitta, runsassisältöinen uljaus, autuus ja onni sekä juhlahetki, kun sai hyppysiinsä kirjastokortin aikuisten osastolle ja lukutaivas rävähti ammolleen....

Sivumääräänsä suurempi teos! Pitkä ja lämminhenkinen lukujälki on yhdellä sanalla seesteinen.  Totuuden nimissä myönnettäköön, että  niskat olivat jatkuvasti nyökytellessä kovalla koetuksella...
Seesteinen ja kirjan sävyyn oivasti istuva tyylikäs kansi: Tiina Ripatti-Todedo. Kannen maalaus: Vincent van Gogh, 1887.

Play It again, Sam iki-ihanasta elokuvasta Casablanca:)


Miksi luen?  
-  Tulla yllätetyksi, löytää oppia, hurmaantua, tavata rakas ystävä - siinä lukijan elämää...
 
 Siinäpä se:

sunnuntai 10. lokakuuta 2021

Pertti Lassila: "Venetsia - ex Libris...

"Venetsia", Pertti Lassila, Kustannusosakeyhtiö Teos, 2021, 270 s.

"Pertti Lassila (s. 1949) on aiemmin julkaissut neljä kiitettyä romaania, 
joista Armain aika (Teos, 2015) oli Finlandia-ehdokkaana. Hän on kirjoittanut kirjallisuusarvosteluja Helsingin Sanomiin 1973–2013 ja työskennellyt mm. kustannusjohtajana, tutkijana, yliopisto-opettajana sekä vierailevana professorina Saksassa ja Itävallassa." (Lievelehti)

 

                                                             ©Liisa Takala
 

"Ilmari ja Alpo tulevat työnhakuun Helsinkiin. Toinen saa toimen rautakaupasta, toinen pääsee talonmieheksi. Kumpikin avioituu. Lapset syntyvät. Vuosien kuluttua nämä tutustuvat toisiinsa ja menevät naimisiin. 
Haaveet kantavat, aika lupaa, antaa ja ottaa, kun elämä yllättää, ja kuolema. Rakkaus, onni, menetys ja suru kuuluvat yhteen. Romaanin henkilöt huomaavat sen välähdyksestä, vähitellen, tai eivät huomaa eikä mikään muutu.  
Venetsia on syvästi sydämeenkäyvä romaani. Se kuvaa tarkasti sitä, mitkä ovat onnen edellytykset ja esteet, kun tyydytään siihen, mitä sattuma ihmiselle tarjoaa." (Takakansi)



 
Lassilan kanssa eivät tiemme - valitettavasti kuten kirjan kiinni painaessani totesin - ole aiemmin ristenneet, mutta mikäs sen innostavampaa kuin aloittaa tuttavuus Venetsian-matkan merkeissä mottona teoksen alkulause: ajallaan tapahtuu se, mikä tapahtuu, niin täsmällinen on sattuma...
 
Maria:  -  Sen mukaisesti Maria käyttäytyi ja puhui. Hän tiesi, että niitä, jotka olivat ylempänä, on turha koettaa vakuuttaa omasta arvosta ja asemasta, koska se vain huvittaa heitä. On kuin pieni mies panisi päähänsä ison hatun näyttääkseen pitemmältä, mutta hän näyttää vain pieneltä mieheltä, jolla on liian iso hattu.
 
Alpo:  - olikin luotettava. Hän ei juopotellut eikä huvitellut, hän teki työnsä tunnollisesti, ei tuhlannut rahaa. Kun rahaa piti käyttää, Alpo kärsi kuin häntä olisi kalvanut särky, jota ei voinut lievittää. Olisi voinut kuvitella, että sanansakin hän oli jostakin ostanut ja ne siksi olivat liian kalliita tuhlattaviksi.

Meri:  - oli levollisen harmaa, ja aallot kulkivat vakaasti toinen toisensa perässä samaan suuntaan. Kuin päivä, vuodet, Seppo ajatteli, tulevat tietymättömästä ja tekevät matkansa tarkoituksetta ja ilman päämäärää.
Sitten Seppo huomasi äkkiä, että aallot, jotka näyttivät olevan matkalla johonkin, vain kohosivat ja vaipuivat kukin omalla paikallaan vuoron perään. Ne eivät menneet minnekään, ne olivat kuin rajattoman ja hahmottoman olennon lakkaamaton hengitys...
 
Lyhyttä ja ytimekästä tarinaa tuikitavallisista ihmisistä kolmen sukupolven voimalla helsinkiläisistä 1910 -luvulta aina vuosisadan loppupuolelle saakka, 
vaan ei suinkaan tyhjää eikä tyhjänpäiväistä, sillä tästä teoksesta ovat verbaalinen ja kerronnallinen latteus kaukana.

Kirjailija kuvaa taitavasti aikakausien yhteiskuntaa ja  arvomaailmaa, 
ruotii tyylikkäällä tavalla toiveiden, todellisuuden, ajan ja onnen maailmoja sekä ihmisten odotuksia niiden suhteen. 
 
Kerronta soljuu sulavasti ja määrätietoisesti kuin gondoli Venetsian kanavilla kirjailijan toimiessa ammattitaitoisena verbaalisena gondolieerina peräairon pysyessä tiukasti hyppysissä toisin kuin kirjan henkilöiden kohdalla on, heillä kun elo on pitkälti sattuman sanelemaa, virtaava vettä, ajatonta aikaa...

Lassila puhuttelee lukijaansa eleettömyydellään, tyylillään ja verbaliikallaan, jotka kirjan avanneille  loihtivat ja takaavat puhuttelevan sekä harmonisen lukutuokion, riemastuttava ykkösluokan teos!

 -  Kun tyytyy siihen mikä kelpaa, koska ei uskalla muuta tai ei malta odottaa, huomaa, että sillä, minkä helpolla sai, on kallis hinta. Siitä saa maksaa koko elämän....

Niinpä:

lauantai 9. lokakuuta 2021

Hannu Tuominen: "100 Grand Popon lintua" - ex Libris...

 "100 Grand Popon lintua", Harri Tuominen, Tikkurilan Paino Oy,  2019, 81 s.

"Kirjan tekijä  Hannu Tuominen on kokenut lintuharrastaja, joka vietti sitä laatiessaan useita viikkoja stipendiaattina Grand Popon kylässä sijaitsevassa afrikkalais-suomalaisessa kulttuurikeskus Villa Kairossa.
100 Grand popon lintua on ensimmäinen suomenkielinen kirja, joka esittelee yleisimmät Beninin ja Togon rannikkolintujen linnut tekijän värikuvin.
Keskeisiltä osin tämä kenttäopas on käyttökelpoinen myös Ghanassa ja Nigerian länsiosissa."( Takakansi)
 
 
                                                   ©Hannu Tuominen
 
 
 
Miksi tämä teos lukusille? Silkasta uteliaisuudesta: missä ihmeen maailmankolkassa sijaitsee Grand Popo? Siivekkäät ovat aina kiehtoneet mieltä ja vuosikymmeniä on tullut näin harrastelijabongarina seurattua ja ylöskirjattua muuttolintujemme saapumis- ja lähtöaikoja sekä talviruokittua lintuja, kun siihen on ollut ajallisesti riittävän pitkä mahdollisuus. Ihastuttavia tyyppejä!!
 
"Grand Popo (klik)  on kylä ja piirikunta Monon departmentissa Beninissä.
Se sijaitsee Guineanlahden rannalla maanteitse 57 kilometriä departementin keskuksesta Lokossasta etelään.] Kunnassa on 57 636 asukasta (vuonna 2013, väestönlaskenta) Grand-Popon "carrefourista" eli tienristeyksestä on matkaa maanteitse Togon rajalle 19 ja Loméen78 kilometriä. Cotonoun keskustaan on matkaa 82 kilometriä. Beninin pääkaupunkiin  Porto Novoon on matkaa 117 kilometriä." (Wikipedia)
 
Linnut on esitelty teoksessa lajeittain ja  lopussa on aakkosellinen nimihakemisto, josta muutamia vekkuleita poimintoja: Dominikaanileski, Isohuiskulepinkäinen, Kyläbulbuli, Mustakurkkukutoja, Punaperäpiispa, Rantapaksujalka, Savannimedestäjä ja Veririntaseppä.

Beninissä uskotaan, että pääskyt tuovat onnea ja sanotaan, että kun pääskyt lähtevät, ne lentävät toiseen maailmaan...
 
Niinpä:)  Kaunis ja antoisa tietopaketti, joka kaiken muun hyvän lisäksi antoi kauniine ja värikkäine valokuvineen runsaasti silmäiloa meille pilvipeitteisen taivaan alla vorniville siivettömille. Kauniita ja värikkäitä kuvia sekä lisätietoa löytyy lisää klikkaamalla:  Villa Karon siipiveikot.
 
Kuluneena kesänä lintujen poikueet ovat näyttäneen onnistuvan mainiosti, 
ja sen ansiosta on viime viikkoina näkynyt muuttoparvia taivaan täydeltä ihmeteltäväksi ja ihailtavaksi.  Yksittäisiä joutsenpareja näkyi Itä-Hämeessä alkuviikosta käydessämme vielä kaikessa rauhassa ruokailemassa pelloilla pohjoisen kavereitaan vartoilemassa.

Joten hyvillä mielin siivekkäiden ystävien keväistä paluuta - tänään jahdin aloittavan Kanssakulkijan kuitenkin  toiveikkaasti aiempaa - vartoillessa, isosti tervetuloa &

iloisiin tapaamisiin:

perjantai 1. lokakuuta 2021

Kale Puonti: "Saarni" - ex Libris...

"Saarni", Kale Puonti, Bazar Kustannus, 2021,  286 s.

"Kale Puonti (s. 1962) on työskennellyt yli 30 vuotta poliisina Helsingissä 
huume- ja järjestäytyneen rikollisuuden tutkinnassa. Hän on nähnyt aitiopaikalta kansainvälisen huumerikollisuuden rantautumisen Suomeen ja ollut mukana monissa suurta julkisuutta saaneissa jutuissa. Saarni on  kolmas osa Pasilan Myrkky -rikosromaanisarjaa." (Lievelehti)
 
 
                                                        ©Uupi Tirronen
 
 
"Rikosylikonstaapeli Kaartamon ryhmä on tarkkaillut pitkään monialarikollisen Veijo Virkin puuhia. Miehen hämäräbisneksiä seuratessa valvontakameran linssiin osuu uusi nappula pelilaudalla, Poliisihallituksen ylitarkastaja Paavo Saarni.

Virkki ja Saarni ovat lapsuudessa potkineet palloa yhteisissä pihapeleissä Maunulassa 1970-luvulla. Vuosia myöhemmin rikoksistaan kiinni jäänyt Virkki pyytää perhesyistä apua entiseltä pelikaveriltaan. Saarni ojentaa käden ja saa vastalahjaksi kuuman vihjeen, jonka avulla takavarikoidaan iso huumelasti. Palveluksia vaihdetaan lisää, ja Saarni niittää mainetta poliisipiireissä, kunnes kuvio käy hänelle liian vaaralliseksi. Mutta Virkin liiketoimista ei niin vain livetä." (Takakansi)

 

 
 
Aiemmat: Manni, 2020 ja  Milo, 2021: Puontin lyhytkappaleinen tyyli selkeine lauserakenteineen ja tapahtumakuvauksineen puolestaan  toimii edelleen mainiosti ja luo näkymää meille maallikoille siitä, missä maailmassa asian ympärillä liikutaan ja toimitaan.  Erilaisuudessaan kiinnostava toimintaympäristö, joten katsotaanpa, mitä juonenkulkua Puonti meille tällä kerralla tarjoilee pitäen mielessä  Suomen kaupunkien poliisien käsikirjan 1908 ohjeen:
Poliisimiehen tulee kohteliaasti ja auliisti kohdella hänen virka-apuaan käyttäviä sekä toiminnassaan noudattaa puolueettomuutta ja tyyntä harkintaa...
 
Paavo Saarni: - talutti Keskuspuistossa karkeakarvaista mäyräkoiraa. 
Lähes kymmenen vuoden ikään ehtinyt koira oli ainut perheenjäsen, johon Saarni oli vielä kiintynyt. Vaimon kanssa oli kasvettu erilleen jo aika päiviä sitten, eikä teini-ikäinen tytär huomannut Saarnin läsnäoloa kuin silloin, kun oli tarvetta jollekin uudelle ostokselle. Tänään riitaa ei ollut kovin kauan tarvinnut hakea. Saarni oli tullut kotiin jo valmiiksi ärtyneenä eikä potutuksen määrää vähentänyt yhtään se, että vaimo peilasi eteisen peilin edessä itseään uuden hameen kanssa. Lattialla oli Stockmannin paperikassi ja vaimon päällä jo valmiiksi liian kireä vaatekappale.
 
Kuten Saarnin karu kohtalo osoittaa: Lexus alla Visaa rennosti vinguttava ja merkkituotteiden perään intohimoisesti hinkuva vaimo ynnä kallisharrasteinen tytär eivät todellalkaan ole poliisimiehelle suureksi siunaukseksi.
 
Veijo Virkki: - oli ollut Kaartamon ryhmän tarkkailussa viime keväästä lähtien. Virkki oli erikoistunut huumekauppaan, velanperintään ja isoihin tilauspetoksiin. Hän osti bulvaanien nimiin firmoja, jotka tilasivat erilaisia rakennustarvikkeita ja elektroniikkaa eteenpäin myytäviksi. Bulvaaniomistajat olivat alkoholisteja ja narkomaaneja, jotka eivät edes muistaneet panneensa nimeään mihinkään papereihin. Ennen kuin tilausputki saatiin katkaistua, oli firmojen kautta ehditty tehdä satojen tuhansien eurojen tilauksia.
 
Virkillä on kauppiaana runsaasti nykyhuolia: myyjät ovat siirtyneet nettiin,
eivätkä setelit enää ole ns. oikeaa rahaa vaan pitäisi opetella bitcoinit ja muut härpäkkeet, joten ei helppoa ei...
 
Puontin vahvuuksia ovat lyhyet luvut, konstailematon ja selkeä sekä uskottava kerronta ja rytmiltään sopiva juonen kuljetus. Rakkautta ja romanssejakaan ei Puonti uutukaisessaan unhoita. Tykövetoa tarjoillaan Pesosen viettäessä samanaikaisesti jopa parin mirrin kanssa laatuaikaa ja toisaalla Saarnin päätyessä Lapin lumoihin, Muonioon huskytilalle belgiatar Emman hantlankariksi ja sittemmin selänpesijäksi ylennettynä.
 
Lisäpisteet ropisevat näin useamman yksilön ex-Mattena ja kohta tositoimiin pääsevän, tiukasti treenanneen, sitkeän  Sempun Mummimattena tietty karkeakarvaisesta mäyräkoirasta;)
 
Pasilan Myrkyn neljäs osa, Aribo, ilmestyy tammikuussa 2022.

Kuinka Saarnin parissa on viihtynyt Kirjojen kuisketta -blogin Anneli A selviää vahvennusta klikkaamalla;)

-  Kun korppi nokkii toista korppia, jälki on aina rumaa...
 
Terveisin oikean ja väärän raja-alueilta: