Kliffoja & korneja kesäkiemuroita...

Kesä on edennyt ilman leppeyttä heinäkuun taitteeseen, joskin näytepäiviä on harvakseltaan saatu.
Aika on tuhraantunut  neverending-mallisesen poliklinikkaperformanssin jälkimainingeissa; harjoitukset jatkuvat edelleen. Chilit  ovat iloista kyllä komiasti kasvaneet ja onnistuneesti aloittamassa kukintaansa. Ihan suu alkaa napsaa  Pimientos de Padronin toivossa.
Puutarhanhoito - pienimuotoinenkin - jos mikä on tärkeää...

Mutta kivaakin on tokkiinsa ollut: Amigo poikkesi yökylässä ja toi mukanaan aina tervetulleen nuoruuden raikkaan tuulahduksen suoraan tulevaisuudesta. Aikuismaista, taivaankannenalaista, laaja-aiheista ja innostavaa turinointia, Ukkojen Civi-nostalgiasessio, Netflix tuokiota, estonta herkuttelua ja ehdotonta hyvänmielenhyrinää; tämä bueno!

Viikonloppuna Juniorimurmelien kanssa yhtä huimaa, vitosvaihteista vuoristorataa: metsäretkiä kasvien ja puiden nimeämisineen, murkkupesien tarkkailua, kotiloetanain ihmettelyä ja käpysuisia ovaria  (=oravia), leikkipuistoja, Ekapeliä netissä ja Pikkukakkosdiskon vauhdittamaa. rytmikästä tanssin huumaa... Vaude! Vaan kuinka ollakaan: Puluboi ja Poni tuotti yli 16-vuotisen isovanhemmuuden ensi-ihmeen: Sadunlukija-Vaari: "Jatkuu ensi kerralla ja hyvää yötä!"
Syvä hiljaisuus - ei niin ensimmäistäkään kikatusta eikä inahdusta vaan laakista unten maille??
Me2  äimänkäkenä - mainio iltasatukirja, lisää näitä siis!!

Tympeää:  Vaari jatkaa uskollisesti ja urheasti  poliklinikointia eilispäivän äkkikuumekeikalla,
jolta kuulemma vain hyvän peruskuntonsa ja hoikan vartensa ansiosta (ja näitä saa kuulemma toistaa, toistaa, toistaa...)  onneksi hätäapupillereineen kotiutui yöksi passituksella aamulabraan.
Uusi kontrolli torstaina. Mummo puolestaan köhiä rohisee toista viikkoa kelvottoman sitkeässä kesälenssussa; kirjaimellisesti sairasta, masokistista etteipä suorastaan perverssiä kesänviettoa sanon minä. Väitetty on, että vanhat, (liian?) pitkään yhdessä viihtyneet avioparit alkavat ajan myötä muistuttaa toinen toisiaan, vaan kun vaihtopenkillä vapaaehtoiset  ja oma viitseliäisyys ovat vähäiset... Rakkauttako onpi  napostella  samaan aikaan samaa antibioottia, kuitenkin sen verran, kuten tapana on ollut,  toinen toistemme omia reviirejä ja intressejä  kunnioittaen ja varjellen, jotta eri vahvuuksina & eri vaivoihin?  Mene ja tiedä, vaan myötä- ja vastamäessä kimpassa möngitään!

Pyrimme siis tästä  epäkuntoisesta kesän tärväämisestä  vaihtamaan kurssia ja tekemään täyskäännöksen nysveröinnistä nohevoitumiseen kohti kelillisestikin kelvollistumista enteilevään suveen kuuluvia tapahtumia & rientoja  ynnä kohtsiltään kypsyvien makeiden mansikoiden mussutusta ja perinteistä hillonkeittoa. Näitä toiveikkaina ootellessa:


El mismo sol:

"Taisteluni. Viides kirja / Min kamp. Femte bok" - ex Libris...

"Taisteluni. Viides kirja" Karl Ove Knausgård, Like, 2015, 683 s., suomentanut Katriina Huttunen.
 Karl Ove Knausgård ei enempiä esittelyjä kaipaa. Tämä on sarjan viides kirja, omat tunnelmat  aiemmista kolmannesta ja neljännestä. 

"Kun pysähdyn mäen laella ja näin kaupungin levittäytyvän alapuolelleni, onnen tunne oli niin hurja etten ymmärtänyt miten jaksaisin kävellä kotiin, kirjoittaa, syödä, nukkua. Mutta niin on maailma järjestetty että se tulee vastaan juuri tällaisena hetkenä, sisäinen onni etsii ulkoista vastinetta ja löytää sen, jopa maailman lohduttomimmassa kolkassa, sillä kaikkein suhteellisinta on kauneus." (Kirjan takakansi)
Eipähän tuon nasevammin...

Eletään Bergenin-vuosia 1988 - 2002. Karl Ove liftaa rahattomana, huolettomana hulivilinä Euroopassa, opiskelee  Skrivekunstakademietissä ja kirjoittaa aina uudestaan ja uudestaan parin sivun verran kirjanalkuja otetta saamatta,  kokee huonommuudentunnetta ja itsetunnon pettämistä, ryyppää reippaasti  ja joutuu vaikeuksiin humalapäisten tötöilyjensä kanssa, kipuilee seurustelusuhteissaan ja etsii sisäistä kirjailijaminäänsä synnyttääkseen esikoisteoksensa.

Puhutaan paljon ystävyydestä sitä arvostaen. Kuljetaan isonveljen varjossa. Soitetaan rumpuja bändissä. Isää sekä pelätään / Karl Ove että vihataan /Yngve ja rakastetaan äitiä. Kadehditaan jo julkaisseita kavereita. Levitetään koko tunnekirjon spektri kauhisteltavaksi, ihmeteltäväksi ja ihasteltavaksi kuten aiemmissakin osissa.  Lukija sipaisee otsaltaan hikikarpaloita siinä, missä kirjailijan tuska kipeimmin pursuaa ja pitelee ohimoitaan ja rinnanpieltä kun pettymys valtaa, valmista ei synny ja angsti hiipii hartioille. Isän kuoleman myötä pelkoo laantuu ja luomiskyky voimistuu.  Jaksot isovanhempien luona ja laitosharjoittelussa ovat häpeämättömiä ja siloittelemattoman todentuntuisia osioita, joissa ikävät ja hyväksymättömät tunteet ja tuntemukset on purettu ilmiasuun sanoiksi ja lauseiksi. Hienoinen kertaamisenomaisuus, aiemmista osista juontuva tutunomaisuus ja toistettavuuskaan ei kumma kyllä tylsytä lukunautintoa...

Sen verran tarkantuimaa ja  aseistariisuvaa tekstiä, että lukija jää lainkaan häpeilemättä sen suoruuden edessä ilkosilleen. Mitä kirjailija perimmältään kaikella tahtoo sanoa ja viestittää,
kun näin laajan omaelämänkerrallisen setin on luonut ja saatavillemme tuonut? Etsiikö hän kenties eräänlaista katharsista, kehityskaaren järkiperäistämistä? Vai oliko tarinan vain yksinkertaisesti tultava kerrotuksi, painolastin poistamiseksi? Motiivia ja kertomisen drangia voimme kukin pohtia tahoillamme. Vaivihkaa Knausgård houkuttelee lukijansa omiin saappaisiinsa, katsomaan ja kokemaan maailmaa itsensä tavoin, sisältäpäin ja se jos mikä on harvinaislaatuista herkkua: taidonnäyte & temppu, jota arvostan.

Varmaa on, että Knausgård on Jaakobinpaininsa paininut ja taistelunsa taistellut sekä paikkansa ykkösrivissä ansainnut. Kuudes osa ilmestyy syksyllä 2016. (Like)  On mahdotonta arvailla, minkä oven Knausgård näiden jälkeen seuraavaksi avaa, mutta lämpimästi toivon kuulevani lukon naksahtavan ja saranain lupaavasti narahtelevan...

Hollille jää:

"Pikku Burman teurastajatar / Styckerskan från lilla Burma" - ex Libris...

"Pikku-Burman teurastajatar, Håkan Nesser, Tammi, 2015, 411 s., suomentanut Päivi Kivelä.

"Håkan Nesser (s 1950) kuuluu ruotsalaisten rikoskirjailijoiden kärkikaartiin. Hänen kirjojaan on käännetty parillekymmenelle kielelle, ja hän on saanut useita arvostettuja palkintoja, mm. Ruotsin dekkariakatemian palkinnon kolmena vuonna sekä Pohjoismaisen Lasiavain-palkinnon.  Nesser tunnetaan myös komisario Van Vertreetenistä kertovasta sarjastaan, jonka kirjoista on tehty useita filmatisointeja." (Kirjan lievelehti)

Pikku-Burman teurastajatar on Barbarotti- kvintetin viimeinen teos.
Aiemmat: Sukujuhlat, Kokonaan toinen juttu, Herra Roosin tarina ja Yksinäiset.  Tässä  "Barbarotti-sarjan komeassa päätösosassa rikoskonstaapeli Gunnar Barbarotti toipuu suuresta surusta.
Töissä hänelle annetaan terapiamielessä vanha selvittämättä jäänyt tapaus. Tai oikeastaan kaksi. Kymlingenin kaupungissa Ellen Bjarnebo tunnetaan Pikku-Burman teurastajattarena, joka parikymmentä vuotta sitten tappoi ja palotteli miehensä perheen surkealla maatilalla. Ellen liittyy myös tuoreempaan Arnold Morinderin katoamistapaukseen."
(Kirjan takakansi)

"Kymlingen kaupunki löytyy kartalta suunnilleen samalla tarkkuudella kuin Burma, Ranghildin täysihoitoja ja Meidän Herramme." (Huomautuksia johdannoksi)
 -Lause, joka kuvastaa hyvin teoksen puhuttelevaista ja huumoripitoista/hellänhumoreskia kokonaissävyä. Tarina alkaa sävähdyttävästi Barbarottin aamuiseen havahtumiseen tavalla, jollaisen äkkinäinen laatu on mitä ristiriitaisin riippuen siitä, onko kyseessä lähtijä vaiko jäävä. "Suru, sielun ikirouta" - teema kulkeekin rinnakkaisena punaisena lankana läpi varsinaisen rikostutkinnallisen osuuden.

Barbarotti käy haparoivia keskusteluja suruterapeutti Åke Rönnin kanssa surulamaannuksen syvimmistä ominaisuuksista: "Eivät kuukaudet ja vuodet ole vaikeita, vaan päivät ja tunnit,
jopa minuutit." Yksilön ja yksilöryhmien jaksaminen on yleisemminkin ottaen varsin haastava ja mielenkiitoinen aihe,  hyvinkin fundeerauksen jos toisenkin väärtti. Opitaanko elämään laamaantumisen kanssa - modus vivendi ? Mitä ovat itsesäälissä rypeminen ja häpeäntunne,
kun ajattelee esim. holokaustia, raiskauksia jnpp.?  Selkeästi lohdullinen dialogi Meidän Herramme kanssa puolestaan on niin suuressa määrin konstailematonta ja  luontevasti pidäkkeetöntä, jotta miltei kateeksi käy...

Yllä olevan rinnalla itse ihan kelvollinen rikosjuoni jää jotenkin lapsipuolen asemaan.
Piakkoin eläköityvän komisario Asunanderin ja ylikonstaapeli Eva Backmanin voimin kartoitetaan Morinderin katoamisen verhoavaa verkkoa ja poistetaan pala palalta sitä hämärtävää tapahtumainkulkua. Ilmenee, että Asunanderilla on oma lehmä ojassa pyytäessään Barbarottia pöyhimään Morinderin ja Burman tutkintoja. Barbarotti puolestaan soljuu suvantoon löytäessään ihan uudenlaisen yhteyden pitkäaikaiseen kolleegaansa ja päättäessään lähteä toteuttamaan ideaansa italialaisten juurtensa etsimisestä.  Barbarottin musiikkimaun mielihyvin jaan:

Kaikkinensa seesteinen, hiukka surumielinenkin ja pohdiskeleva päätös laatukvintetille. Viivyttelevää ja polveilevaa kerrontaa, rauhaisaa soutelua tummilla vesillä...
Mutta: "Vuodet saavat sovittaa mitä hetki rikkoo."

Tack, Grazie & Obrigada: 

Juhannus olkoon meillä herttainen...

Summer night -
even the stars
are whispering to each other.
Kobayashi Issa

Maria Ylipää ja kaunis ballaadi elokuvasta Klaani:)


Btw. Klaani: tässä  produktiossa meillä oli pikkuriikkinen sivurooli;
iltaöinen, unohtumaton ja ainutkertainen kokemus, hauska kurkistus elokuvanteon maailmaan.... Siispä,


Aistein avoimin:

"Tapaus 64 / Journal 64" - ex Libris...

"Tapaus 64", Jussi Adler-Olsen, Gummerus, 2015, 516 s., suomentanut Katriina Huttunen.

Tanskalainen Jussi Adler-Olsen (s. 1950) on niittänyt suosiota -  eikä suinkaan ansioitta tai aiheitta - Osasto Q:sta kertovalla sarjallaan:
Vanki 2012, Metsästäjät 2013 ja Pullopostia 2014.

"Nete Hermansenin elämässä on tapahtunut paljon asioita, jotka hän mieluummin unohtaisi. Nuoruudessaan kokemansa pahoinpitelyn ja pakkosterilaation jälkeen hänet lähetetään pahamaineiseen Sprogøn saareen, jossa hoidetaan kyseenalaisin keinoin yhteiskuntakelvottomiksi leimattuja nuoria naisia. Siellä Netellä on aikaa miettiä elämäänsä ja vannoa kostoa häntä satuttaneille ihmisille.

Monta kymmentä vuotta myöhemmin Carl Mørck yhdessä apureidensa Assadin ja Rosen kanssa saa tehtäväkseen tutkia vuoden 1987 katoamistapauksia. Pian he huomaavat, että saman syyskuisen viikonlopun aikana katosi epätavallisen monta ihmistä ja
– mikä pelottavampaa – heillä kaikilla näyttäisi olevan jonkinlainen yhteys suosiotaan kasvattavaan äärioikeistolaiseen puolueeseen." (Kirjan takaknsi)

Dekkari starttaa v:n 1985 tapahtumaketjusta ja on osasto Q:n tarkkasilmäisen tutkinnan alla marras-joulukuussa 2010. Teemana on toisaallakin genressä varsin suosittu ääriliike.
Ideana  ja tavoitteena on, ettei huonoa verta pidä sekoittaa hyvään. Curt Wad jatkaa isänsä luoman, pääasiassa lääkäreistä koostuvan  poliitiikkaan vaikuttamaan pyrkivän, "Puhtaat linjat" - liikkeen johdossa. Tämä herrakansa-ajattelua viljelevä porukka, uudestisyntyneet Josef Mengelet,  tunnettiin 1940-luvulla räväkän suorasukaisesti "Haureuden vastaisena neuvottelukuntana", sittemmin sivistyneemmin "Tanskalaisuuden liittona", joka katsoo oikeudekseen eliminoida ne lapset, jotka eivät ansaitse elää ja vauhtiin päästyään karkoittaa naisparkoja Srogøn saarelle kärvistelemään ja steriloitaviksi.

Kostajan roolissa on eittämättä kaltoinkohdeltu ja rujoksi riistetty Nete, joka hullukaaliuutteen ja vasaran voimalla ryhtyy koston enkeliksi oikeutta itselleen peräämään. Osasto Q:n epäsuhtaisen, mutta oivasti toisiaan täydentävän aisaparin: muhevan, mutkat suoriksi  laittavan Carl Mørkin ja nopealiikkeisen, suorasanaisen apurinsa Assadin johdolla käydään salaperäisten samanaikaisten katoamistapausten ratkontaan. Tätä kaksikkoa topakasti täydentää ja avittaa langat lujasti hyppysissään pitävä, organisatorisia kykyjä omaava, emomainen Rose/Yrsa.

Adler-Olsenilla on omaleimainen, tunnistettava tapansa kirjoittaa, teemat ovat rankkoja ja lukijaa provosoivia, vaan eivät häijyydellä mässäileviä eivätkä pahantahtoisia, eräänlaisia esillenostoja tärkeistä yhteiskunnallisista ja ajankohtaisistakin aiheista. Ne eivät jää irrallisiksi, solmimattomiksi tai ilmaanheitetyiksi langanpäiksi, vaan hän onnistuu kietomaan ne kiintoisaksi osaksi kokonaisuutta, jossa ymmärryksellä, huumorilla, sujuvalla kerronnankululla ynnä taitavasti rakennetuilla persoonilla on vakaa rakentava ja  selkeän kokonaisuuden luova  osuuteensa.
Ja kuinka ollakaan, kyllä vaan Adler-Olsenin, Mørkin,Assadin & Rosen kimpassa jälleen vaivatta viihtyi.

Tässä seurassa kelpasi valoisin mielin  läpikäydä Vaarin toivon mukaan vimoisia, pitkävaikutteisesti virkistäviä ts. voimiaverottavia poliklinikkaperformanssiin liittyviä korjaustoimenpiteitä,  pyöritellä ruokapuolen ostosrulettia ja rakennella juhannusviikonloppuun liittyviä kuvioita, jotka mieluisasti saamme aloittaa ajaa pöräyttämällä aatonaattona rehvakkaasti rehoittavat chilipurkit kainalossa Juniorimurmeleiden pariin hupsuttelemaan.

Leppoisia Jussinrakennustunnelmia:

"Good Girl - Kunpa tietäisit" - ex Libris...

"Good Girl - Kunpa tietäisit", Mary Kubica, HarperCollins, 2015,
411 s., suomentanut Meri Ala-Tauriala.

Tämä on ensituttavuus HarperCollins kustantamon julkaisuihin. HC:n tuoteperheeseen kuuluvat mm. Harlekiini-kirjat. Kustantamon harjoittama kääntäjämaksupolitiikka, joka on n. 1/3 normaalipalkkioista,
on aiheuttanut konkarikääntäjä Kersti Juvan johdolla - ja ihan aiheesta - polemiikkia, boikotointikehoituksia ja kapinaliikettä.
Kielitaitoiselta ihmiseltä tekstin kääntäminen alkukielestä protosuomeksi kyllä onnistuu, mutta se saattaminen kirjailijan ja hänen tyylinsä omaiseen muotoon, onkin sitten kokonaan toinen juttu ja siihen tarvitaan professionaalista, hienoviritteistä suomentajaa, joita meidän lukijoiden onneksi ja mielihyväksi maastamme löytyy!

"Mary Kubicalla on filosofian kandidaatin tutkinto historian ja amerikkalaisen kirjallisuuden alalta. Hän asuu Chigagon ulkopuolella miehensä ja kahden lapsensa kanssa. Good Girl on hänen ensimmäinen teoksensa. Tällä hetkellä hän kirjoittaa järjestyksessä toista romaaniaan, Pretty Baby, jossa nainen törmää kohtalokkaasti erääseen kodittomaan.
Kirja julkaistaan USA:ssa kesällä 2015." (Kirjan lievelehti)

"Mia Dennett on merkittävän chigagolaistuomarin ja tämän hiljaisen seurapiirivaimon nuorempi tytär, joka rikkoo rajoja opettamalla vaihtoehtokoulussa kuvaamataitoa. Eräänä iltana Mia menee baariin tavatakseen ailahtelevaisen poikaystävänsä. Kun tätä ei kuulu paikalle, Mia lähtee arvoituksellisen miehen matkaan. Sulavakäytöksinen Colin Thatcher vaikuttaa ensi alkuun turvalliselta yhden yön jutulta, mutta seuratessaan Colinia tämän kotiin Mia tekee elämänsä virheen." (Teoksen takakansi)

No, niin siis sieppauksesta ja kiristyksestä on  kysymys. Kerronta etenee luku kerrallaan kunkin päähahmon perspektiivistä lähtien alaotsikolla: aiemmin/myöhemmin/jouluaattona:  Eve Dennett, Gabe Hoffman ja Colin Thatcher sekä elpilogissa Mia/myöhemmin.  On kylmää ja vielä kylmempää, kun hytistään jäätyvässä mökinrutaleessa, mikä ei sivukaupalla jahkattuna  tällaista frioleroa innosta  semminkään tähän asti vallinneessa, lievästi ilmaisten koleahkossa kesäkelissä,
on muistinmenetystä, yllätysraskautta, hienoa ja  kaunista englantilaissyntyistä seurapiirirouvaa, kieroutunutta ja rahallepersoa, kylmäkiskoista tuomaria ja roistonkorstaletta; huh-huh...

Harlekiinikirjat ja muu vastaava kioskikirjallisuus kun eivät kuulu lukuvalintoihin, ei tämäkään  sytyttänyt laajempaa kiinnostusta HC:tä eikä Mary Kubicaa kohtaan. Pikkunäppäränä hengentuotoksena saattaisi ehkä toimia ajantappamisenomaisena matkalukemisena.
Sympatiat kerää (yli-)huolehtivainen  etsivä Gabe Hoffman, jonka hahmoon on saatu luotua jonniinsortin syvyyttäkin sekä kirjan epilogi, joka on  ehdottomasti paras osa stooria, koska se onnistuu ilahduttamaan tuottamalla ainokaisen yllärinpoikasen.

Nyt tämä Mummo painaltaa  pois nipottamasta & nillittämästä Vaarin kera aivoja tuulettamaan vehreille lenkkipoluille mustarastaan ja peiponlaulua kuuntelemaan kerrankin kesäisessä ilmanalassa ilman kintuissa alinomaa jököttäviä jörgeneitä...

Hilpeän huolettomat  viikonhännät:

"Aarnivalkeat / Rörgast" - ex Libris...

"Aarnivalkeat", Johan Theorin, Tammi, 2015, 513 s., suomentanut Outi Menna.
Kansi Anders Carpelan.

Johan Theorin on ruotsalainen journalisti, käsikirjoittaja ja kansainvälisesti palkittu rikoskirjailija. Aarnivalkeat on neljään eri vuoden aikaan sijoittuvan Öölanti-sarjan päätösosa. Aiemmat osat: Hämärän hetki 2008, Yömyrsky 2009 ja Verikallio 2011.

"Ole kiltti ja lukitse ovi. Hän ajaa minua takaa!
Oveen hakkaava poika herättää Gerlof Davidssonin. Kauhistunut poika kertoo laivasta, jossa on kuolleita merimiehiä ja hullu mies kirveen kanssa.

Juhannuksena Öölantiin on saapunut tuhansittain turisteja nauttimaan kesän kauneimmasta ajasta. Mutta yksi on tullut merten takaa julma kosto mielessään. Vain vanhalla merikapteeni Gerlofilla on aavistus siitä, kuka tulija on, sillä vain he kaksi muistavat, miten kuollut mies koputti arkkuunsa kirkkomaalla vuosikymmeniä sitten. Mutta miksi vaurasta hotellinomistajasukua on rangaistava?
Aarnivalkeissa Theorin yhdistää taitavasti psykologista jännitystä, kummitusjuttuja ja öölantilaista kerrontaperinnettä." (Kirjan lievelehti)

"Virvatulet (myös aarnivalkeat, aarretulet tai aarreliekit) ovat tulia tai valonlähteitä, joita havaitaan yleensä pimeässä asumattomilla alueilla lähellä maan- tai vedenpintaa  tai aivan pinnassa. Suomessa uskottiin, että aarnivalkean alla saattoi olla aarre, jonka arvometalleja aarteen haltija kiillotti tai puhdisti liekillä. Aarnihauta oli aarrekätkö, jota vartioi Aarniksi kutsuttu haltia. Virvatulien uskottiin palavan aarnihaudoilla varsinkin  juhannusyönä, jolloin ne ilmoittivat aarteen sijaintipaikan." (Wikipedia)

Kesästä 1930 startataan  ja varakasta  suurtilallista, Edvard Klossia haudataan peräti pariin kertaan ja tähän lähtökohtaan takaumina kerronnan edetessä kierrytään. Klossin varakkaat sisarukset: Kent, Niklas ja Veronica, kuulokojeeseen totutteleva ja veijarimainen 84-vuotias
Gerlof Davidsson, kesänvietossa oleva 12-vuotias Jonas Kloss, Lisa alias Lady Summertime DJ herkkine näpistelynhimoisine hyppysineen, Kotiinpalaaja ynnä Uuteen maahan - kuinkas sitten kävikään - seilaava Aron Fredh, väärän koivun takaa Klossien suurta sukua ja heimoa kera isäpuolensa Svenin miehittävät uskottavasti pääroolit. Tätä teosta, jossa toki sivujen mittaan kirveskin heilahtaa, pommit räjähtelevät ja pistoolit laukeavat aina teloitusurakointiin asti,
en sen kaunokirjallisen viritteen vuoksi suoraan silkkaan dekkarigenreen rankkaisi.

Onnistunut kombinaatio turinaa Öölannin kesästä yhdistettynä  kaukaa menneisyydestä kumpuavaan ja konkretisoituvaan rikosjuoneen ryyditettynä ripauksella kansanperinnettä ja mystiikkaa sekä historiaa ja kaihomieltä. Verbaliikanviljely riittävää ja henkilöhahmot kohdillaan, kerronnaltaan  vaivattomanoloisesti tuotettua tekstiä, ajoittain kuin pastellivärein vedettyä; kelvollista kesälukemista! Menneisyys, tuo ambivalebtti konflikti, suuri painolastinomainen risti vs. suunnaton voimavarainen siunaus; tullapa sen kanssa sinuiksi, kutoa se onnistuneesti siedettävään muotoon... Siinäpä on itse kullekin haastetta ja elämänvaihetehtävää kerrakseen. Tekemättä jäädessä saattaapi versoa kirjaimellisesti pahaa jälkeä ja päällejäävää, synkistävää katkeruutta pahansuopuuksineen. Sarjasta: kosto elää ja se on suloinen. Onko??
Onnistuessaan proseduuri on osoitus rohkeudesta vastata haasteeseen ja kohdata kipupisteensä, suuresta elämäntaidosta ja jonkun oleellisen perusasian sisäistämisestä ja tie seesteisempään elon myöhäisvaiheeseen... Jep.

Siru & Satu: kiva, että tulitte mukaan näille lukusille  ja tepsuttelemaan mutkittelevaa elämänpolkua kanssani!!

"Sol lucet omnibus" - Aurinko paistaa kaikille. Petronius

Näin tapahtukoon:

"Vastaus on Intia" - ex Libris...

"Vastaus on Intia", Tommi Nieminen, HS Kirjat, 2015, 351 s.

"Jos vastaus on Intia, niin mikä onkaan kysymys?

Niitä on paljon:
Mikä maa on maailman suurin demokratia?
Mikä rutiköyhä kehitysmaa lähetti vuonna 2014 luotaimen Marsiin?
Missä maassa järjestetään yli sadan miljoonan ihmisen pyhiinvaellus,
joka kestää 54 vuorokautta?
Minkä maan alueella on syntynyt kolme maailmanuskontoa?
Minkä maan suosituin ihminen on kriketinpelaaja Sachin Tendulkar?
Missä maassa on yli 3 000 kastiryhmää ja puhutaan satoja kieliä?
Missä maassa on yli puoli miljardia alle 25-vuotiasta?
Mikä maa aikoo nousta seuraavina vuosikymmeninä supervallaksi?

Tommi Nieminen oli Helsingin sanomien kirjeenvaihtajana Delhissä vuosina 2010 - 2011.
Hänen reportaasi- ja tietokirjansa kertoo nousevasta talouden ja politiikan mahdista,
1,25 miljardin asukkaan Intiasta." (Kirjan takakansi)

Kirja on tyhjentävä ja selkeäjaotteinen sisältäen kymmenen eri lukua mm." Kashmirista Keralaan - matka halki 29 osavaltion, Intia ennen - Intian historia vuodesta 1947, Hindunationalismi - Intian vanha dieselmoottori, 814 miljoonaa äänioikeutettua - maailmanhistorian mahtavimmat vaalit keväällä 2014 ja Uusi sukupolvi - yli 600 miljoonaa nuorta muuttaa Intian ja maailman".

Intiassa kaikki on suurta tai vielä suurempaa: se on pinta-alaltaan noin 10 x Suomen kokoinen, asukkaita keväällä 2015 1,25 miljardia jne. Ei siis ole ihme, että näissä mittasuhteissa myös laskentatapa on erilainen: isot lukumäärät lasketaan lakheina eli satoinatuhansina, ja oikein isoista lukusanoista käytetään usein lukusanaa crore, joka tarkoittaa kymmentä miljonaa.
Niinpä osavaltio Uttar Pradeshin 215 miljoonaisen asukasluvun (itsenäisenä valtiona se olisi asukasluvultaan maailman viidenneksi suurin) voidaan näppärästi ilmoittaa olevan 21,5 crorea.
(s. 45)

"Ennustaminen on vaikeaa, etenkin tulevaisuuden", Niels Bohrin slogan, jota teoksessakin siteerataan. Tämä tuhti andektootein höystetty ja  kompakti tietopakkaus takaa mielenkiinnon ylläpitävän, kokonaisvaltaisen lukukokemuksen Intiasta, jolla eräänlaisena sulatusuunina  saattaa olla suuri tulevaisuus edessään ja painava sanansa sanottavanaan globaalissa talous- ja voimapolitiikassa, mikäli se onnistuu ratkaisemaan monet ongelmansa, jotka nekin tietty suuressa maassa ovat suurta kokoluokkaa, alkaen ikiaikaisesta kastijärjestelmästä...

Kutinan ja kiinnostuksen Intiaa kohtaan minussa herätti jo tyttöikäisenä Pulizer-palkitun
Luis Bromfieldin (1896-1956) kolminiteinen Ranchipuriin sijoittuva kirjasarja "Sateet tulivat, romaani Intiasta", Otava, 1959 (ensisuomennos 1940)  / "The Rains came" (1937). Hindulaisuuteen perehtyminen oli jälleensyntymisineen ja karman lakeineen  tärkeä osa nuoruuden hengellistä etsiskelyä ja harhailua. Haahuilut jäivät, mutta Intia säilyi.  Aina siitä pitäen tämä runsaudensarvi on kutkuttanut mielikuvitusta, ollut matkahaaveena ja ylläpitänyt maan kehityksen uutisseurantaa ns. toisella silmällä.

Teoksessa ilahdutti & kiehtoi etenkin  Niemisen omakohtainen, persoonallinen ja anekdootteja viljelevä tarinanomainen ote, joka ei toteutunut faktojen tai kerronnan sujuvuuden kustannuksella, vaan vaivihkaa tempasi lukijana kansakulkijaksi huimalle  tietopakettimatkalle Intiaan!


Kyydissä mukana:

"Elämä kuin bolero" - La vida como un bolero" - ex Libris...

"Elämä kuin bolero", Rubén Pons, Siltala, 2014,256 s., käsikirjoituksesta suomentanut Sari Selander.

"Rubén Pons (s. 1965) on kotoisin Havannasta. Hän opiskeli musiikkia ja kasvatustieteitä ja valmistui historian maisteriksi Havannan yliopistosta. Valmistumisensa jälkeen Pons työskenteli toimittajana ja taittajana Kuuban kommunistisen puolueen pää-äänenkannattajassa Granmassa kymmenen vuoden ajan. Pons on asunut Kuuban lisäksi Meksikossa, Tanskassa ja Australiassa. Suomeen hän muutti vuonna 1999 ja on sittemmin työskennellyt espanjan kielen opettajana, varastomiehenä, postinkantajana sekä baarimikkona. Nykyisin hän asuu Vantaalla ja toimii henkilökohtaisena avustajana palvelutalossa." (Kustantaja)

"Kukaan ei valitse syntymäpaikkaansa kuten ei myöskään sitä, miten ja milloin syntyy, ja minä en sattunut syntymään vaatimattomaan työläiskotiin, kuten kaikki minun kanssani samana vuonna 1965 syntyneet kuubalaiset väittävät syntyneensä, oli se sitten totta tai ei. Nämä omaelämänkerrat olivat suora heijastus tietystä aikakaudesta, jolloin valtio yritti panna meidät kaikki samalle viivalle. Kaikilla meillä oli samat lähtökohdat ja kaikkiin sovellettiin samaa keppiä. Kaikki keksittiin Kuubassa uudelleen: elämäntarinamme, historia, maailma." (Prologi)

"Rubén Ponsin elämäntarina on moneen suuntaan kurottava, valloittavan hauska ja surrealistinen kertomus suoraan sosialismin sisäpiiristä. Elämä on kuin bolero – herkkää melankoliaa ja kiihkeää rakkautta." (Kirjan lievelehti)

Eletään Batistan aikakautta, kunnes Partahemmo ottaa vallan, on Che ja kaoottinen vallankumous sekä sen jälkeinen hirmuvalta. On monikansallisia isovanhempia, Kuuban sykkivät rytmit, värikylläisyys ja kaikesta huolimatta tai ehkä juuri kaiken tuon vuoksi: pulppuava elämänilo ja Cohibat... Tästä kaikesta syntyy riemastuttava, ilkikurinen ja satiirinomainen pikavisiitti ja kurkistus Kuubaan yhdistyneenä monivaiheiseen, moninaista nähneen ja kokeneen Ponsin elämäntarinaan. Kerrassaan mielenkiintoista, huumoripitoista, lennokasta ja elävää kerrontaa,
joka tempaisi mukaansa. Loppurupeaman Suomi-osio sopeutumiskipristelyineen ja oman viiteryhmän tärkeyden korostamisineen on vielä kelvollinen, mutta avioliiton rapautumisen retostelu ja petipyrähtelyt kokonaistarinaan ja sen tasoon nähden kliseisen latistavia ja tarpeettomasti venytettyjä... Kaiken kaikkiaan: ehdottomasti lukemisen väärtti teos!!

Sen kunniaksi, Kuuban lahja maailmalle ja meille vannoutuneille Buena Vista Social Clubin ihailijoille:

Chan chan: