"Plaza Francia - modernin tangon & popin taikaa...

"Gotan Projectin Eduardo Makaroffin ja Christoph H. Müllerin sekä ranskalaisbändi
Les Rita Mitsoukosta tutun Catherine Ringerin muodostama Plaza Francia saapuu konsertoimaan tänä syksynä Suomeen. Tangoa ja elektronista popmusiikkia tyylikkäästi yhdistelevä yhtye esiintyy Helsingissä Savoy-teatterissa torstaina 29. lokakuuta.

 

Gotan Projectin Eduardo Makaroffin ja Christoph H. Müllerin sivuprojektina syntynyt Plaza Francia julkaisi debyyttilevynsä ”A New Tango Song Book” viime vuonna. Kaksikko sai levylleen laulajaksi Catherine Ringerin,  (s.1957), joka ehti laulaa Ranskan menestyneimpiin lukeutuvassa rockbändissä Les Rita Mitsuoukossa lähes 30 vuotta. Menestykseksi muodostunut albumi sai musiikkilehdistössä vuolaat kehut ja nousi listoille Ranskassa ja Belgiassa. Levyn kappaleet Ringer lauloi espanjaksi ja ne kertovat perinteisten tangojen tapaan rakkaudesta, intohimosta ja sydänsuruista.  Loistavana live-esiintyjänä tunnettu Plaza Francia kasvaa konserteissaan viisihenkiseksi. Täynnä intensiteettiä laulavan Ringerin, koskettimista vastaavan Müllerin ja kitaraa soittavan Makaroffin lisäksi lavalle nousevat Facundo Torres (bandoneon) ja Romain Lecuyer (kontrabasso). (Savoy-teatteri)

Plaza Franciasta tyhjentävästi Kulttuuricocktailissa 28.10.2015. 

Savoy-teatteri on maailmanmusiikkitarjontoineen suosikkipaikkamme: optimikokoinen konserteille - riittävän pieni intimiteetin ja intensiteetin säilymiselle. Oli pilkkopimeä lava, hiirenhiljainen yleisö, äkillinen  kirkas valospotti näyttämölle,  kontrabasson aprikoivan aloittelevat sävelet, joihin verkalleen yhtyi arkaillen improvisoiden bandoneon. Tämä kerrassaan mielenkiinnon vanginnut ennenkokematon intro johti puolitoistatuntiseen tuhtiin poljentoon, jossa aika menetti merkityksensä. Catherine Ringerin äänialue on laaja ja soi kuulaasti sekä hennoimmissa sävelkuluissa että raa'an karheissa tuskanilmaisuissa kadoneen rakastetun perään.
Lavaesiintyjänä hän on oiva esimerkki siitä, kuinka sensuelli lataus ja tunnelma luodaan varsin pienin elein ja hienovaraisin liikkein, - kun tuon taidon hallitsee... Ja sai yleisönsä seisaalleen osoittamaan suosiotaan.

"Tango on surullinen ajatus, jonka voi tanssia."― Enrique Santos Discepolo

Bravo!

"Granta 5: Venäjä" - ex Libris...

Granta 5: Venäjä, päätoimittaja Aleksi Pöyry, kansi ja kuvat Arja Reponen, Otavan Kirjapaino,
2015, 238 s.

"Suomen Grantan juuri ilmestyneessä syysnumerossa kotimaiset ja ulkomaiset kirjailijat käsittelevät muun muassa vironvenäläisyyttä, koululaisten ystävyysvierailuja Suomen ja Neuvostoliiton välillä, Venäjän terveydenhoitojärjestelmää, ydintuhoa Karatšaijärvellä Uralvuoristossa, vodkanjuonnin etikettiä, Pietarin lumoa sekä sitä, miten Krimin niemimaata on kuvattu venäläisessä kirjallisuudessa. Numeron kirjoittajat ovat Masha Gessen, Olga Grushin, Venla Hiidensalo,
Ville Hytönen, Hiromi Kawakami, Sirpa Kähkönen, Angus Macqueen, Kseniya Melnik,
Markus Nummi, Angela Pelster, Rein Raud, Ville Ropponen, Petri Tamminen,
Ljudmila Ulitskaja, Tommi Uschanov, Vitali Vitaliev ja Katariina Vuorinen.
Tekstilajeista edustettuina ovat novelli, runo, essee sekä muistelma."  (Granta)

Pääkirjoituksessaan "Selviytyjien maa" Pöyry toteaa, ettei tämä numero ole pelkkää selviytymistaistoa. Monissa teksteissä iloitaan Venäjään liittyvistä hyvistä ja kauniista asioista, jotka ovat kestäneet aikaa ja säilyneet läpi 1900-luvun mullistusten. Ville Hytösen sanoin"venäläisyys on myös liikuttavaa huolenpitämistä läheisistä. Se on kauniita sanoja, yhteisiä hetkiä, perheen ensisijaisuutta ja mahtavaa kirjallisuutta " - Varsin kilpailukykyinen kombinaatio!


"Isoäitini, sensori",  Masha Gessen (s. 1967), venäläis-amerikkalainen toimittaja ja Putin-kriitikko antaaa meille isoäidit Razalian - baba Ruzjan, Glavlitissä eli Neuvostoliiton kirjallisuus- ja kustantamoasioiden keskusvirastossa puurtavan monen kielen taitajan ja Esterin, baba Tusjan,
joka torjui NKDV:n kapteenin sinnikkäät yritykset värvätä hänet ilmiantajaksi. Babat taittavat tyylipuhtaasti elontaivalta Stalinin valvontakomission tuimien silmien alla. Aidonoloista ajankuvaa & hersyilevä tarina baboista, joilta löytyy asennetta!

 "Kiitos Neuvostoliitto (anteeksi Venäjä)",  Markus Nummi  (s. 1959) kertoo Neuvostoliiton opettaneen hänelle kommunikaatiotaitoa. Hän kuvaa elävästi  70-lukulaiskokemuksiaan Suomen ja Neuvostoliiton Kirjailijaliiton peilin kautta, aitiopaikalta isänsä Lassi Nummen tultua 1969 Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtajaksi. Hän oli veljensä kanssa suuri punakoneen (Firsov-Maltsev ja hyökkäysketjun Harlamov-Petrov-Mihailov) ihailija ja kannattaja. Tätä tehomasinaa tapittelin ja fanitin silmät ymmyrkäisenä myös minä. Hiljaiseksi vetänyt Prahan kevät v.1968, miehityksen katkerat muistot ja jääkiekon MM 1970 Prahassa poikivat Nummen perheessä koomisen kilpalaulannan veljesten hurratessa koneen tykityksille ja isänsä paheksuvan katseen alta nuivantopakasti muistuttaman "Tankit-Tankit" tokaisun myötä. Riemukas ja muistojakutsunut kertomus!

 "Viimeiset 18 tippaa", Vitali Vitalev, (s. 1954), Lontoossa asuva ukrainalaissyntyinen toimittaja valottaa vodkan juomisen perinnettä ja sen sosiaalista merkitystä  ruuminkulttuuria harrastavan Jevgeni Bulavninin kautta. Kyseistä Jevgeniä, urheilijaa, kotikutoista filosofia ja asevelvollisuuden välttelijää  ei mikään järkyttänyt yhtä paljon kuin tyhjän vodkapullon näkeminen  Lopulta Bulavnin sai rajun ryyppäämisen takia lähtöpassit ruumiinkulttuurin instituutista ja meni töihin maidonjalostamoon. Jalostamisen tärkeimpänä luontoisetuna maitoa sai juoda niin paljon kuin mieli teki. Josko kymmenen litraa maitoa tyhjään vatsaan vaikuttaa aivoihin kuin lasillinen vodkaa, jää arvoitukseksi, mutta luvun nimi on: Ei tippaakaan enää....

 "Krimiläisiä kuvia", Ville Ropponen (s. 1977), helsinkiläinen kirjoilija, toimittaja ja kriitikko tarjoaa ajankohtaista ja historiallisesti  erittäin kiinnostavaa luettavaa. Krim on Venäjälle symboli ja peili tai kuten ruhtinas Potjomkin tsaaritr Katariina Suurelle kirjoitti: Kuin syylä nenässä. Venäläisten suhdetta Krimiin on alusta asti sävyttänyt hapanimelä maku. Kolonisoidut eurooppalaiset alueet on ollut melko helppoa imeä osaksi venäläistä kansallista itsetajuntaa, kuten suomalais-ugrilaiset keskisen Volgan seudut. Mutta Krim ei ollut Eurooppaa eikä Aasiaa, ei länttä eikä itää. Sen vieraus haluttiin kieltää. Se koetettiin torjua tai kesyttää romantisoimalla. Hän pohtii sitä, että sota jatkuu yhä Ukrainassa ja toteaa että, että venäläinen kirjallisuus tulee jatkossakin olemaan napanuoranomaisesti kiinni Krimissä.
Kulissien takana jatkuu aina varjojen leikki. Vieraat äänet kohisevat. Askeleet vierivät kohti. Krimin myytti ei pysy uomassaan.

Juuristani johtuen, en mahda mitään sille faktalle, jotta kaksipäinen kotka, niin uljas lintu kuin se luonnossa onkin, herättää minussa lähinnä vaimeita vilunväristyksiä... Seikka, jonka tuottamasta objektiivisuuden vajavaisuudesta pidin itselleni tätä näpytellessäni jupisevan puhuttelun.
Vaikka pidän perusideaa koota yhden teeman alle eri kirjoittajien näkemyksiä ko. aiheesta erinomaisena ja lukijaystävällisenä sekä ennakoimatonta lukukokemusta tarjoilevaa lähtökohtaa intresanttina  ja edelleen, vaikka vanha venäläinen kirjallisuus lukuhermoja on kutittanut ja edellen sen tekee, tämänkertaiset tulukset eivät sytyttäneet innostuksen kipinää miinus yllä mainitut piristävät poikkeamat, vaan kokonaisuus jäi minulle latteahkoksi. Siispä Granta: 6 uusine teemoineen,

ollos tervetullut:

"Se mikä ei tapa / Det som inte dödar oss" - ex Libris...

"Se mikä ei tapa", David Lagercrantz, WSOY, 2015, 545 s., suomentanut Outi Menna.

"David Lagercrantz (s. 1962) on ruotsalainen kirjailija ja journalisti. Hän on julkaissut paitsi tietokirjoja myös useita romaaneja. Kirjailijan läpimurtoteos jalkapalloilija Zlatan Ibrahmovicista, Minä Zlatan, ilmestyi suomeksi 2012. Teos nimettiin ehdolle August-palkinnon saajaksi sekä William Hill Sports Book of the Year -palkintoehdokkaaksi. Lagercrantz asuu Tukholmassa. Stig Larssonin perikunnan omistama, Larssonin teosten oikeuksia hallinnoiva Moggliden ja Norstedts-kustantamo ehdottivat David Lagercrantzille kirjan kirjoittamista vuonna 2013. Se mikä ei tapa on itsenäinen romaani, joka jatkaa Larssonin Millennium-trilogiaa kirjailijan luomien henkilöhahmojen pohjalta. Teos ei pohjaudu Larssonin keskeneräiseen käsikirjoitukseen.Kirjan oikeudet on myyty 43 kustantajalle, ja sen kansainvälinen painosmäärä on yhteensä 2,7 miljoonaa kappaletta.
Larssonin perikunta luovuttaa Se mikä ei tapa -romaanista saamansa tuoton Stieg Larssonin perustamalle Expo-säätiölle rasisminvastaiseen työhön. (Kustantaja)

"Mikael Blomkvist ja Lisbeth Salander kohtaavat vuosien jälkeen. Millennium-lehdellä on uusi omistaja.  Pahat kielet väittävät, että Mikael Blomkvistin ote on lipeämässä, ja että hän harkitsee uranvaihtoa. Eräänä myöhäisiltana Blomkvist saa puhelun Frans Balderilta, mieheltä, joka kuuluu kovimpiin nimiin tekoälytutkimuksen maailmassa. Balderilla väittää tietävänsä jotain tulenarkaa Yhdysvaltain tiedustelutoiminnasta. Lisäksi kertoo olleensa yhteydessä nuoreen hakkerinaiseen,
joka muistuttaa kovasti erästä Mikael Blomkvistin hyvin tuntemaa henkilöä. (Takakansi)

Millenium trilogiasta pidin paljon, sen myötä Stig Larsson toi uudenlaisen raikkaan tuulahduksen Lisbeth Salandereineen  koko genreen. Siksipä Largercrantzin hyppy Larssonin saappaisiin arvelutti, herätti ristiriitaisia tunteita ja lievää moraalistakin aatoksenvääntöä. Etenkin kun uskoni uudelleenlämmitettyyn vankkumaton ole ei. Ikäänkuin saapuisi kutsumatta kuokkimaan valmiiksi katetun, runsaan illallispöydän ääreen. Päätin tarttua härkää sarvista ja katsoa, miten tässä sekä
"äijän että ämmykän" käy...

Katettuna kohtaamme sekä tuttua kaartia että uusia kirjanlehdilleastelijoita: on skuppiivajausta ja ammatillista turhautumista poteva Mikael Blomqvist. Yhdysvalloista koti-Ruotsiin palaava huipputiedemies Frans Bolder kera exänsä, jo parhaat roolinsa estrdilla esittäneen Hanna Bolderin kuin myös jälkimmäisen nyk. elinkumppanin, teatterimaailman kauhukakaran Lasse Westmanin, joilta Frans yllättäen yllättävän isäbuumin vallassa poimii luokseen autistisen, kaltoinkohdellun savantiksi osoittautuvan August-poikansa. Eturiviin nousee myös Yhdysvaltain korkeimmin palkattu, NSA:n turvallisuusteknikko, murtamattoman - kuten hän vakaasti erääseen marraskuiseen päivään asti uskoo - ammattiylpeä Edwin Needham, Ed the Ned. Sokerina pohjalla Edille taivaanmerkit näyttävä Lisbeth Salander, tuo kiehtova, vihainen, kostonhalussaankin oikeudenjanoinen nörttivirtuoosi.

Nonparelleiksi kakun päälle ripotellaan palkkamurhaajaa, juonittelua, ajankohtaista kyberturvallisuutta ja ei kuin maistamaan. Jossain kohtaa lukemista alun aprikoinnit ja vertailut lakkasivat vähin erin kirputtamasta ja niin kokonaisuudesta sitten kehkeytyi ihan luettava stoori.
Pieni skeptikko kun tuolla päänupissa asustelee ja koska haluan tietää, kuinka valmiiksi vatkattu kakunpohja oli,  jätän Lagercrantzin lupaaman ikioman trilogian toisen osan varaan lopullisen arvioni siitä, millaiseksi tämän serveerauksen makukokemus muodostuu...



Kahden vaiheilla:

"Maallinen onni / The Importance of Living" - ex Libris...

"Maallinen onni", Lin Jutang, WSOY, kahdeksas painos 1984,379 s., suomentanut Sakari Saarikivi. 

"Lin Yutang (1895-1976), myös Lin Jutang oli kiinalais-yhdysvaltalainen kirjailija. Hän toimi Singaporen yliopiston rehtorina vuodesta 1954 Lin Yutang kirjoitti sekä kiinaksi että englanniksi. Tuotanto käsittää mietekirjoja, romanttisesti Kiinaa kuvaavia romaaneja ja Kiinaa käsitteleviä kirjoja. Hän käänsi klassisia tekstejä englanniksi." (Wikipedia)

"Maallinen onni"-teoksessaan filosofi Lin Jutang opastaa meitä kiihkeään elämänrytmiin tottuneita länsimaalaisia nautiskelemaan elämän pienistä jokapäiväisistä antimista. Hän keskustelee teoksessaan kanssamme idän ajattomasta viisaudesta ja valloittaa vastustamattomalla huumorillaan. Maailma on liian vakava, ja sen vuoksi se tarvitsee viisasta ja iloista filosofaa.
Hän rohkaisee meitä nauramaan omalle turhantärkeydellemme ja suhtautumaan elämään uteliaasti kuin lapsi. Jutangin mukaan mekin voisimme elää kuin kiinalainen filosofi: Toinen silmä suljettuna ja toinen avoinna hän näkee kaiken ympärillään tapahtuvan ja omien pyrkimystensä turhanpäiväisyyden, mutta säilyttää kuitenkin kylliksi todellisuudentajua ymmärtääkseen että hänen on joka tapauksessa yritettävä kulkea elämän läpi. Hän pettyy harvoin, koska hänellä ei ole mitään harhakuvitelmia eikä liian suuria toiveita. (Takakansi)

Lin Jutangin alkuperäisteos ilmestyi v. 1937, ensimmäinen suomenlielinen laitos v. 1948. 
Tähän klassikkoon sain lukukipinän palata luettuani seuraamani Kemppisen blogin 1.10.2015 postauksen "Onni". Vastoin toiveikasta oletustani en teosta kuitenkaan omista hyllyistä löytänyt, joten mars-mars kirjastoon. Jutang kirjoittaa neljässätoista eri luvussaan mm. Inhimillisyydestä, Elämän juhlasta, Laiskottelun arvosta, Kodin iloista, Elämästä nauttimisen taidosta, Luonnon tarjoamista nautinnoista, Matkustamisen nautinnosta, Sivistyksen iloista ja Ajattelemisen taidosta. Tärkeitä valjuuntumattomia ajatuksia ja hyvinvoinnin teemoja näin hyperindividualismia korostavassa ja uusiutumisen kierrettä kiihdyttävässä nykymenossakin.

Oikea matkailija on aina kulkuri. Hänellä on kulkurin ilot, kiusaukset ja seikkailunhalu.
Matkailija on kulkuri, tai sitten hän ei ole matkailija lainkaan. Matkan tarkoituksena on erottaa meidät velvollisuuksista, määräajoista, postista, uteliaista naapureista, vastaanottokomiteoista ja määräpaikoista. Hyvä matkailija ei tiedä, minne hän on menossa, täydellinen matkailija ei tiedä edes, mistä hän on tulossa. Hän ei tiedä edes omaa nimeään.  Monin osin idea sisäistetty, mutta piirun verran on vielä hiomisen ja parantamisen varaa...  Syvällinen totuus ja yksi reissaamisen tärkeys ja auvoisa autuus on eittämättä tässä: No one realizes how beautiful it is to travel until he comes home and rests his head on his old, familiar pillow.

Kirjojen lukeminen nuorena on kuin kuun tirkistelemistä seinän raosta. Kirjojen lukeminen keski-ikäisenä on kuin kuun katselemista omasta puutarhasta, ja kirjojen lukeminen vanhana on kuin kuun katselemista avoimelta terassilta. Tämä sen vuoksi, että lukemisesta koituva hyöty on sitä suurempi, mitä kokeneempi lukija on. Avoimella terassilla on hyvä seistä pönöttää kaulaansa kurotellen... The wise man reads both book and life itself.

Joutilaisuudesta Jutang siteeraa Tshang Ths'ao:a  näin: Ainoastaan se, joka ottaa rauhallisesti sellaiset asiat, joiden takia maailman ihmiset puuhaavat otsansa hiessä, voi puuhata otsansa hiessä sellaisten asioiden takia, jotka maailman ihmiset ottavat rauhallisesti." 
Siispä rauhallisesti hikeä pyyhkimään ja otsaa kuivaamaan... If you can spend a perfectly useless afternoon in a perfectly useless manner, you have learned how to live. Jättää vielä runsaasti  treenaamisen varaa kuin etenkin  myös: Besides the noble art of getting things done, there is the noble art of leaving things undone. The wisdom of life consists in the elimination of non-essentials. 

Tämä kirjastopoiminta ei osoittautunut millään muotoa  hukkareissuksi. Jutang ei alleviivaa,
eikä osoittele sormella ei liioin tuputa patenttiratkaisuja, vaan käy kiireetöntä keskustelua harmonisessa hengessä lukijansa kanssa heitellen keveitä aatospalloja ilmaan kopattavaksi ja sitten itsekseen pompoteltavaksi. Tämän seesteisen ja hyväntahtoisen sekä huumoripitoisen teoksen parissa tuli uudemman kerran vietettyä mielekkäitä, rauhoittavia hötkylyilyntorjuntahetkosia ja valmiiksireuhtomisenvastaisia rupeamia. Eräänlainen "Walk in a park" - kokemus.

Sitten aikahyppy: samaa aihepiiriä, joskin modernimmin ja käytännönläheisemmin pui syksyn uutuus: "Rikas Elämä", Leila Saarivirta-Martta Kaukonen. Kerrassaan mainio, tekijöiden omiin kokemuksiin perustuva, ajateltavaa, ideoita ja pähkinöitä purtavaksi tarjoava kirja. Molempia suosittelen kaikille positiivista muutosta kaipaaville ja hötkyilemättömään sekä laadukkaampaan elämän tasoon pyrkiville. Kummankin teoksen parissa on hyvässä seurassa!


Hope is like a road in the country, there was never a road, but when many people walk on it,
the road comes into existence.

Toivon tiellä:

Jahtimyssyt hyllyn perukoille...

No niin; nyt se on tämä hurlumhei taas vuodeksi takana- ja sitten taas toivottavasti edessäpäin.
Uusi jahtipuku oli toiminut ja hauska hattu keikkunut iloisesti siilin yllä. Keli oli metsästyksellisesti ollut liian kanssa hyvä ja herttainen, mutta 4/6 silti kepallaan. Muutama hauenpulikkakin oli kireitä siimoja vingutellut. Rapiat 30 kg vasanlihaa, silkkaa luomua - Mummo kiittää -  siististi paketoituna köllöttelee pakastimen pohjalla ja superia punaisella hurisee, - ja sähkölaitoskin kiittää..

Joukahaisten ruokatauko

Kesä oli vähillä liihoittelijoilla siunattu, mutta kynnöspellolla ei saappaan alle survoutunut tämä syyskaunotar

Reippaan romperuletin ansiokkaana tuloksena on taas puuhtaat piiput, pesukone huristanut itsensä ylikierteille, kellarissa kipitelty ja kaappien ovia remputeltu niin, että saranat naksuivat sekä auto kuran alta entisekseen puhdistettu. Ennen pesua parin päivän aikana viininpunaiset penkinsuojukset isoine "HIRVIMIES"-teksteineen poikivat varsinaista tilannekomiikkaa, kun kaupasta tullessani näin autonviekussa herrasmiehen tiirailevan etuikkunasta sisälle. Kun sipsuttelin kaverin kylkeen avaimia heilutellen, tuijotti miekkonen tovin järkyttyneen näköisenä habitustani ja sitten suojusten tekstejä. Heippa sanoi yksikin Mummo ja heilautti siron naisellisesti helmansa kuskin penkille. Pah! Koko mokoma ruljanssi...

Molemmille oma aika oli antoisaa ja rentouttavaa. Siitä hyvillä mielin toteamme yhdestä suusta,
että 1 + 1 on tasan tarkkaan enemmän kuin 2; ja niin on ainakin kolmella h:lla loihhhtavaa!!!

Huomenissa kauppakierros  ja sitten jalat pöydälle nostaen (eipähän ole nti Elohopea niitä pois tuimistelemassa kuin ensi kuun yökyläilyssä, tarkka daami ) käymme pitkän, letkeän  viikonlopun viettoon.

Ratevassa kuosissa:

"Alihovimestari Minor / Undermajordomo Minor" - ex Libris...

"Alihovimestari Minor", Patrick deWitt, Kustannusosakeyhtiö Siltala, 2015,
 288 s.,  suomentanut Tero Valkonen

"Patrick deWitt  (s.1975)  on kanadalaissyntyinen kirjailija ja käsikirjoittaja. Nykyään hän asuu Yhdysvalloissa Portlandissa.
Hänen esikoisromaaninsa Puhdistautuminen ilmestyi suomeksi vuonna 2010. DeWittin roinen romaani Sistersin veljekset  (2012) oli Booker-palkintoehdokas ja voitti kaksi merkittävää kanadalaista kirjallisuuspalkintoa. DeWittillä on takanaan värikäs työhistoria,
hän on työskennellyt pitkiä aikoja rakennuksilla, konttoristina, tiskaajana ja baarimikkona." (Lievelehti)

"Lucien ”Lucy” Minor on kasvanut Buryn kylän maalaisidyllissä, vailla rakkautta tai ystäviä. Nyt nuoren miehen on aika ottaa suunta elämälleen. Lucy löytää palveluspaikan kaukaiselta seudulta merkillisestä eristäytyneestä aatelislinnasta, jonka alihovimestarina hän aloittaa uransa. Uusi maailma aukeaa: vaikka työympäristö on arvoituksellinen ja linnanväki omituista, ihanan Klaran kauneus lumoaa Lucyn. Kaunottarella tosin on jo sulhanen, pelottava romuluinen partisaanitaistelija, ja niin romanssi johtaa romaanin henkilöt puhtaaseen rakkauteen, katkeriin sydänsuruihin, kylmäveriseen murhaan ja sokaisevaan pakokauhuun. Muun muassa. Alihovimestari Minor on rakkaustarina, seikkailukertomus, moraaliton aikuisten satu ja pikimusta tapakomedia. Patrick deWitt vie lukijat kummalliseen näytelmään, jota kannattaa virtuoosimaisen taipuisa ja tarkka kieli."
(Teoksen takakansi)

Kirjailijan aiempiin teoksiin en ole tutustunut, joten en tiedä josko olen jotain menettänyt vaiko joltain säästynyt, sillä jos on värikäs deWittin työhistoria, niin vähintäinkin  värikäs on myös tämä teos. Kannen kuva peilaa osuvasti odotettavissa olevaa tirkistelyä  kaleidoskooppiin. Tarina soljuu alkuun nuoren Lucienin lähtiessä isä Raymondin avittamana kotikyläänsä ja elämäänsä pitkästyneenä avoimin ja haikein mielin suureen maailmaan, ensimmäisen palveluspaikkaansa.

Junassa hän kohtaa Memelin ja Mewe-pojan ja toteaa pian olevansa kahden verenhimoisen varkaan matkassa kävelemässä autioille lumikentille päin. Palveluspaikka linna on traditionaalisten kauhutarinoiden parhaimmistoa eksentirisine henkilökuntineen: herra Olderglough & Agnes, nurkissa hiippailevine ja  rottiamussuttavine von Aux -paroneineen sekä  erittäin suureen reikään hupsahtaneine, paronittaren nuorukaisekseen ottamine,  herra Broom-edeltäjineen. Mewen mökissä Lucien kohtaa viekoittelija-Klaran, jota rivaalina havittelee poikkeuksellisen komea mies Adolphus, joka sotii, jottei toisten tarvitsisi. Klassista triangelidraamaa siis kehiin pukataan, nyökyttelen minä,  - tilkan työlääntyneenä...

Näin siis kuvittelin: MUTTA: salaperäiset kirjeet kulkevat veturinkuljettajan matkassa ja:
linnan ummehtuneisiin, virttyneisiin, pölynverhoamiin salonkeihin pelmahtavat paronitar von Aux ja pariskunnat kreivi & kreivitär sekä herttua ja herttuatar. Nuiveasti sujuneen muodollisen illallisen jälkeen kuusikko kesken kaiken aloittaa  aikuisviihteenomaisen operatsioonin, jossa simpsetit irtoavat ja korsetit löystyvät, täytekakut sinkoilevat ja sikarit röyhyävät. Jaa, että näille vallattoman villeille poluille, tuhahdan....Tässäkin drastisessa episodissa, hämmästyttävää kyllä - kirjailijan tyyli ja ote pitävät. Erittäin suuren reiän kautta käydyn siivun  jälkeen virittäydytään isä Raymondin kannustuksella  kohti valtamerta tavoittelemaan, - onnea. 

- Lucien Minor. Hänen sydämensä oli kirkko, jonka hän itse valitsi ja värikkäistä ikkunoista kuulsi valo.
- Etusivulta kopattua: "On hirvittävän tuskallista joutua eroamaan piinaajastaan. Ja miten mykkä onkaan maailma!" Robert Walser

DeWittin vahvuus on ilman muuta tekstin tuottamisen taitavuudessa, joka kestää ja kokoaa  eri-genreisten tarinoiden rihmastot maan uumenista putkahtavaksi muheaksi herkkutatiksi,
joka on juuri niin maukas, kuin sen ulkonäkö lupaa, mutta  joka jättää lukijan makusteltavaksi paljon eri aromeja.  Erilaisuudessaan velhomainen & velmu teos!

Kaisa Reetta  riittailee kirjallisen hypyn kannattaneen.

Tattista vaan:

"Omskin kauppias / Handlaren från Omsk" - ex Libris...

"Omskin kauppias", Camilla Grebe ja Paul Leander-Engström, Gummerus, 2015,
489 s., suomentanut Pekka Marjamäki.

"Camilla Grebe (s. 1968) on ruotsalainen kirjailija ja liikkeenjohdon konsultti. Paul Leander-Engström (s. 1966) asui Venäjällä yli kymmenen vuotta ja siirtyi nopeasti tiedustelutehtävistä talouselämän palvelukseen. Hän oli mukana rakentamassa useita merkittäviä venäläisiä investointipankkeja, kunnes 2007 myi omistuksensa ja ryhtyi filantroopiksi ja kirjailijaksi.Grebe ja Leander-Engström ovat opiskelutovereita Tukholman kauppakorkeakoulusta." (Lievelehti)

" Ruotsin suurlähettilään poika löydetään kuolleena Ruotsin Venäjän-suurlähetystöstä Moskovasta keskellä kuuminta kesää. Hänen vieressään makaa maksettu seuralainen, joka juuri ja juuri vielä hengittää. Syyttäjä Sergej Skurov ryhtyy tutkimaan tapausta, jossa mikään ei tunnu olevan yksinkertaista. Skurovin ystävä Tom Blixen saa edesmenneen Oscar Reiderin työpaikan ja huomaa pian, että hänen työnantajansa Maratech on jollain lailla sekaantunut laittomaan asekauppaan. Yhdessä Skurovin kanssa he ryhtyvät selvittämään vyyhteä, joka ulottuu Ruotsin poliittisen järjestelmän huipulle asti.  Omskin kauppias on kiitetyn Moskva Noir -trilogian hurjaa vauhtia etenevä, itsenäinen jatko-osa. Se on ajankohtainen, vaikeitakin kysymyksiä esittävä hyytävä trilleri, joka sijoittuu tämän päivän Venäjälle ja Ruotsiin. Kenellä on vastuu, kun ruotsalaiset aseet päätyvät diktaattorien ja terroristien käsiin?" (Teoksen takakansi)

Asekauppa ei nyt sinänsä varsinaisesti kuulu intressipiiriini, mutta en tätäkään lukiessani malttanut olla pohdiskelematta, miltä maailmamme näyttäisi, jos asevarusteluun ja -teknologiaan sekä sen kehittämiseen ynnä sotainkäyntiin investoidut varat kohdennettaisiin ihmiskunnan ja maapallomme hyvinvointiin? Kun ei kuulemma koira kirpuistaan niin ei tämäkään tyttö utopioistaan & maailmanparantajan naiivista (?) mentaliteetistaan...

Kirjailijakaksikko halusi ennen kaikkea aikaansaada mahdollisimman mukaansatempaavan jännitysromaanin, saatuaan innoitusta Viktor Butinista, Bangokissa v. 2008 pidätetystä yhdestä nykyajan röyhkeimmästä ja menestyneimmistä asekauppiaista. Ja kelvollisesti toiveessaan onnistuukin. Itse teemahan on tänä päivänä ehkä ajankohtaisempi kuin koskaan.
Aisapari kuljettaa juonta vaivattomanoloisesti ja turhia hötkyilemättä akselilla Moskova-Tukholma. Päähenkilö Tom Blixenin johdolla areenalle marssii suurlähettilästä ja kabinettisihteeriä, ylisyyttäjää, komisariota ja kenraalia, toimitusjohtajaa ja myyntipäällikköä sekä naisrintamalla isän ja pojan yhteistä morsiota, viihdealan työntekijää, toimittajaa kuin myös vaimojakin.
Kavalkadi pysyy  laajuudesta huolimatta siivosti koossa, eivätkä persoonat jää vallan kalvakokoiksi paperinukeiksi, vaan heistä sukeutuu riittävän  omia, erillisiä yksilöitä vahvuuksineen, heikkouksineen ja juonitteluineen sekä kunnianhimoineen ja vallankahvassa roikkumisineen.

Juonikerää en käy tässä purkamaan, se jääköön lukijan sivunkäännön varaan. Mylly pyörii, vaan kuka putkahtaakaan Omskin kauppiaana ulos?  Teema, juonenkulku, kerronta ja henkilömiehitys ovat harvinaisen selkeässä balanssissa. Tiedä häntä niin tuosta hurjasta vauhdista  ja  vaikkei loppuratkaisukaan pääse yllättämään, niin  jos jonkun dekkarin asekauppojen suhmuroinnista lukeakseen, se voisi hyvin olla juuri tämä!


Hemulin kirjahyllystä löytyvät Hennan positiiviset hämmästelyt kauppiaan annista.
Suketus, mieluisaa kun tulit mukaan matkalle taittamaan taivalta ja jakamaan aatoksia kanssani:)


"Siellä, siellä missä raha puhuu, omatunto pysyy vaiti." Venäläinen sananlasku.
Kellä pysyy, kellä ei...

Joutessaan jupisee:

"Päällys: Erkki Tanttu" - ex Libris...

"Päällys Erkki Tanttu. Kirjankansitaidetta seitsemältä vuosikymmeneltä", Markku Tanttu,
Kustantaja Markku Tanttu, 2015, 112 s.


"Kuvittaja, taidegraafikko, professori Erkki Tanttu (1907 - 1985) teki kansikuvan tai suunnitteli päällyksen varmasti yli neljäänsataan kirjaan. Sarjakuvan saralla Tantun tunnetuin hahmo oli sarjakuvasankari Rymy-Eetu, mutta Tanttu tunnetaan myös Suomen luonnon karuutta ja hiljaisuutta kuvaavana maisemakuvaajana. Kirja Päällys: Erkki Tanttu — kirjankansitaidetta seitsemältä vuosikymmeneltä sisältää Tantun laatimista kirjankansista, kansikuvista, kansiluonnoksista ja julkaisematta jääneistä päällyksistä noin 280 kuvaa. Kirja ei ole vain luettelo Tantun kirjankansituotannosta, vaan kertoo muun muassa Tantun kehityksestä kirjagraafikkona, luonnoksista ja kansikuvien taustoista, originaaleista ja toteutumattomista kansista. (Grafia)

Tanttu teki myös moninaisia aikakausjulkaisujen kansia sekä suunnitteli  noin parisataa ex libristä. Hänet tunnetaan  sarjakuvasankari Rymy- Eetun isänä, mutta lempityökseen hän on maininnut sananparsikuvitukset. Markku Tanttu  (s.1944) on aikaansaanut mielenkiintoisen, elävän koosteen, johon oli helppo ajan kanssa uppoutua  sen suoman visuaalisen nautinnon, taustatietojen kuin myös kuvien herättämien mielihyväisten lukumuistojen myötä.Tämä teos paitsi kunnianosoitus Tantun tuotannolle, ehdottomasti taidekirja ja melkoinen aikamatka moniin vanhoihin tuttavuuksiin,
joista osa  löytyy myös omasta kirjahyllystä.


Teos sai fundeeraamaan :
Millä  perusteella tietyn kirjan valitsemme? Käymällä läpi kauden kustantajaluettelot, luottokirjailijat, kiinnostavat aiheet, esikoiset ja sitten ne, joiden kannet kutkuttavat poimimaan hyppysiin, kuten Elina Warstan taiteilemilla on viime aikoina ollut tapana?? Suositukset ovat kunkin oman lukuhistorian, kulloisenkin elämäntilanteen ja mielentilan vaihtelevuuden vuoksi arveluttavan kaksiteräinen miekka...

Miksi  luemme?  Onko lukeminen periytyvää, olet kasvanut kirjojen keskellä ja sukupolvien ketjussa jatkat luontevasti harrastusta?   Onko lukeminen elämäntapa, kuten itse asian koen vaiko todellisuuspakoa?? Tästä on tullut taitettua peistä moneen otteeseen.
Kuinka  Sinä kirjasi valitset  &  miksi luet?

Takaisin itse päähenkilöön:  "Päällys: Erkki Tanttu" on kattava, ilahduttava ja kaunis kavalkadi Tantun laajasta tuotannosta. Se on samalla todistus hänen monipuolisesta lahjakkuudestaan graafikkona ja eri tyylisuuntien taiturina, osa suomalaista kirjallisuushistoriaa Teos, jonka sivuilla

viihtyi & viipyili:

"Ihmeellisten asioiden museo / The Museum of Extraordinary Things"" - Ex Libris...

"Ihmeellisten asioiden museo", Alice Hoffman, Gummerus Kustannus Oy,
2015, 445 s., suomentanut Raimo Salminen.

 Alice Hoffmanin  mittavasta tuotannosta ja viidestä aiemmasta suomennoksesta huolimatta tämä oli minulle ensitapaaminen.
"Suositun amerikkalaisen kirjailijan Alice Hoffmanin (s. 1952) tuotanto tunnetaan erityisesti taianomaisista elementeistä ja vahvoista naishenkilöistä. Hoffman on kirjoittanut yli kaksikymmentä romaania,
ja hänen teoksiaan on käännetty yli kahdellekymmenelle kielelle
Monesti bestseller-listoilla loistaneen Hoffmanin teoksia on sovitettu myös Hollywood-elokuviksi. Hoffman asuu Bostonissa." (Lievelehti)

"Uusia pilvenpiirtäjiä nousee kaupungin ylle päivittäin, ja kuilu rikkaiden ja köyhien välillä syvenee. Vuoden 1911 New Yorkissa ajat muuttuvat nopeammin kuin sydän ehtii käsittää. Yksinäinen Coralie-tyttö kasvaa isänsä tiukassa valvonnassa Ihmeellisten asioiden museossa Coney Islandilla. Museon vetonauloja ovat muun muassa Perhostyttö, Susimies ja satavuotias kilpikonna. Coralie ui merenneidoksi naamioituneena omassa tankissaan ja kaipaa vapauteen, pois isänsä ankaran katseen alta.

Äärijuutalaisen yhteisönsä jättänyt valokuvaaja Eddie Cohen näkee linssinsä läpi New Yorkin valtavan kasvun mutta myös sen ongelmat: naisten ja lasten kaltoin kohtelun, työläisten surkeat olot, kaupungin pimeimmätkin kujat. Kun Coralien ja Eddien tiet kohtaavat keväällä 1911, kaaoksen keskellä syntyy toivo oman paikan, ja perheen, löytymisestä." (Takakansi)

Romaani pitää sisällään paitsi Coralien & Eddien  karunherkät tarinat,  uskottavaa ja kiintoisaa
New Yorkin 1900-luvun alkupuolen miljöö-, luonto- ja ihmisyhteisökuvausta kuin myös vallinneiden yhteiskunnallisten ja eri sosiaalisten ryhmien olojen teemoja. Savunkitkerän ja loimuavan elävästi kuvatuksi tulee Dreamland-huvipuiston tuhotuminen tulipalossa. Tekstiosuudet vaatetustyöläisten lakosta, johon osallistui n. 20 000 henkilöä ja Triangle Shirwaist Factoryn tulipalo ovat pysäyttäviä ja realistisia, suorastaan järkyttäviä. Järkyttäviä sikäkin, että vaikka tehdastyöläisten olot monin paikoin maailmassa on saatu kuntoon, muistamme hyvin uutiset Bangladeshissä pari vuotta sitten turvallisuuspuutteiden laiminlyönnin vuoksi sattuneista mittavista tuhoista. Työmaata riittää...

Teoksessa ruoditaan ansiokkaasti : Kuinka tiukasti joskus ammoin luodut mielikuvat, päähänpinttymät ihmisessä istuvat? Kuinka syvään ne mieleenperukoille ovat juurtuneet?
Kuinka kipeää  ja työlästä totuuden kohtaaminen ja vääristyneiden, itsen totena pitämien mielikuvien oikaiseminen on... Kuin myös sitä, kuinka tärkeää rohkeus ja  oman paikan löytäminen elämässä ovatkaan.

Hoffmanin vahvuus on paitsi historiateemassa, itse kerronnassa vain vilahtelevienkin roolihahmojen eläväksi luomisessa ja siinä, kuinka taitavasti hän saumattomasti yhdistää maagisuuden  juonenkehräämiseen ja tarinaan etenemiseen ilman, että se synnyttää hörhömäistä sävyä tahi huhaa-mentalitettia. -Maagista! Risut: kahden eri tekstityypin käyttö oli epäonnistunut, häiritsevä, lukijaa aliarvioiva ja  kyseenalainen tyylikeino. Siitä pitkä miinus. Mutta: Onnistuneen kannen tummanpuhuvuus lupaa sen, minkä sisältö pitää; tasokas teos!

"Olen kuullut kovien puhujien puhuvan, kuullut heidän puhuvan alusta ja lopusta. Mutta minä en puhu alusta enkä lopusta." Walt Whitman:" Laulu itsestäni"

Serentis tervetuloa! Ilahduin, kun tulit mukaan matkalle jakamaan kirjamieltymyksiä ja kokemuksia:)

Maagista alkanutta viikkoa:

Jahtimiehet täpinöissään...

Nyt se taas on tänä aamuna alkanut - hirvijahti -  ja massiivinen logistiikan riemuvoitto eilen kotinurkissa koettu, kun Vaari kaikkine aseineen ja kalavehkeineen, kylmälaukkuineen, nyssäköineen ja muine tuikitarpeellisine aarteineen ynnä tietty ikiomat tyynyt kainalossa starttasi kohti aseenkohdistusta ja tuttua vuokramökkiä. Kuopus ja noutajanuorukainen hra N. hurauttivat puolestaan iltahämärissä perään samoille jaloille  jahtimaille.  Hra N:n palveluksia tosin toivotaan jälkikoirana ei-tarvittavan. Sitä ennen on suoritettu harjoitusammunnat, maksettu maksut ja tarkistettu luvat, ladattu yhteydenpitoapparaatit, haukutettu koirat ja käyty uuden jahtipuvun hankinnassa ynnä roudattu  muutamatkin takakontilliset apetta hengenpitimiksi  näille iloisille, nälkäisille  metsänpojille

Joku vinkeä etiäinen lie vallinnut, kun rahtauduin Erätukkuturneelle mukaan. Itsekin peuratornissa kertomansa mukaan kökkinyt (ja pitkästynyt) naisenikäinen myyjä tuli avuksi, kun Vaari oli  jo aiempaan tukeutuen valinnut mielestään sopivan koon ja sen hämmästyksekseen varsin väljäksi todennut. Tuo muutoin inha keväinen terveydellisesti pitkävaikutteisen virkistävä projekti näet poiki tervetulleen keskivartalon lopunkin omppu-pömpön pysyväisluonteisemman levitaation.
Myyjä loitse lausumahan: "Noin pitkälle hoikalle täytyy olla pienempi koko." Johon rakastavana vaimona nopeasti: "Saisiko tuon uudestaan, kiitos!!"  Tilannetaju oli kohdallaan & toisto törähti, jolloin Vaari odottamattoman kohteliaisuuden kohottamin siivin silmät loistaen oli saatettu mielentilaan, jossa satavarmasti ilman inhorealisti-Mummoa putiikin tendereihin olisi saattanut syntyä melkoinen, kauppiasystävällinen lovi....

Näin ollen kassiin pakattiin vain & ainoastaan se pienempikokoinen asukokonaisuus ja hyviksi mieliksi lisukkeeksi komia havunvihreä  lierihattu, joka jahdin edellyttämään väriin tuunattiin oranssilla camouflagekuosisella trikootuubipätkällä, josta sittemmin ompelimossa vielä ompelutettiin täydelliset, kuvun päälle istuvat kaksi "pipoa"..... Värisävyä abouttirallaa:

Kun Vaarille ikkunasta tavan mukaan vilkutettu ja perävalot hävinneet, sitaisin tossut jalkaan ja ponkaisin hälisevän päänupin hiljentämistarkoituksessa  kuin myös hässäkästä ja ruljanssista riemastuneen, vinkaisemaan innostuneen selän verryttelyssä ja hapennautinassa rauhoittumassa luonnon helmaan. Kummasti kauniissa, mutta viileässä tuulessa aatokset löysivät paikkansa ja  kallonsisäinen vilske  hälveni. Kotiin päästyäni kohtasin valtaisan epäuskoisuuden vallassa  kaamean tyhjän tilan syndrooman: ei harppomista eteisessä, typötyhjiä pöydänpintoja ja jääkapissa niukasti, omien eväiden verran, muutakin kuin valo.

Nuin: viikko omaa, arvostettua aikaa, omaan rytmiin. Toivon mukaan täynnä pieniä tekoja, suuria aatoksia ja uusien  ulottuvuuksia hahmottumista tulevan varalle. Kun taas tavataan, niin tiukasti halataan ja yhteen ääneen höpötellen suut makiaks' haastetaan:)

Nokisia piippuja:

Kysymyksiä ja vastauksia tuntemattomille blogeille haaste....

Madonluvut  -blogin Serentis heitti hauskan haasteen, josta kuin myös Liebster-ruusuista lämpöisesti häntä kiitän! 

Ohjeistukset:
1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi
2. Laita palkinto esille blogiisi
3. Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen
4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 200 lukijaa
5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat
6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen
7. Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse.

Kysymykset & vastaukset:
1. Miksi bloggaat, tai mikä sai sinut aikoinaan innostumaan bloggaamisesta?
 Kiitos ja kauhistus koko blogista kuuluu Amigolle, Pojanpojalle, sillä hän ohimennen kysäisi, mikset kirjoittaisi talven 2011 reissukokemuksista blogia? Minätyttö pinkaisin silkkaa ajatusta pakoon pressontöräytykseen ja palattuani oli alusta koneellani valmis. Heippa & kirjoittelemisiin huikkaisi Pojanpötkäle ovenraosta! Hilpeä tyyppi... Kirjoittaminen on omin tapa ilmaista itseäni, joten ihan silkasta kirjoittamisen ilosta tässä nakuttelen.

2. Lempiruokasi?  Kaikki välimerellinen, miinus  pulpot & pullosilmäiset fisut, tapaksineen ja mezeineen ynnä näin jahtikauden kynnyksellä hirvikäristys á la Vaari, muusilla, jossa ei ole voissa pihistelty.

3. Lempiaineesi koulussa?  Kielet ja ainekirjoitus.

4. Oletko myöhemmin hyödyntänyt ja soveltanut sitä kouluainetta joko työssäsi, opinnoissa tai muussa elämässä?  Kyllä vaan jokaisessa ja pinnerrys espanjankielen parissa jatkuu....

5. Lempikirjasi?  Pisimpään on mukana lukusilla kulkenut ja käsissä hiirenkorville kulunut Juhani Pietarisen "Ilon Filosofia, Spinozan käsitys aktiivisesta ihmisestä".

6. Onko sinulla lemmikkiä? Kaksi labbaria, yksi irlis ja neljä maastonakkia ovat huushollissa häntäänsä heiluttaneet vuosikymmenten ajan. Nyt on koiraton & karvaton tilanne, mutta rapsuttelevana & lenkittävänä mummomattena olen molempien poikieni yhteensä kolmelle karvakuonolle.

7. Kahvi vai tee? Presso, presso ja vielä kerran presso, vahva cremainen & kuuma vastajauhetuista pavuista valmistettuna.

8. Maalla vai kaupungissa? Kaupungissa, mutta ehdottomasti metsäpolkujen äärellä.

 9. Mistä blogisi nimi tulee?  Tässä elämän suuressa seikkailussa olemme ikäänkuin matkalla. Avattaren taustasta tietoa ao. postauksessa.

10. Inhokkiaineesi koulussa? Matematiikka, algebra & geometria, - yäk...

11. Onko siitä aineesta ollut hyötyä myöhemmin? Kyllä, sillä jostain kumman kohtalon hirteiskumoreskista oikusta olen toiminut myös eri yrityksissä taloushallinon alueella numeroita pyöritellen  ja toisaalla "kansainvälisestikin korkeatasoista tutkimusta" tukevissa suunnittelijan tehtävissä talousnakkina koettanut iskostaa tutkijaplanttujen päähän, jottei raha ole suorastaan kirosana...



Tässä tulevat omat kysymykseni juuri Sinulle Lukijani, toivottavasti nappaat syötöstä ketterästi  kopin: 
1) Fakta vai fiktio?
2) Koirankarvat vai kissanviikset?
3) Pohjoiseen vai etelään?
4) Tosikko vai vesikko?
5) Aurinkohelle vai hohtavat hanget?
6) Vihannekset vai chipsit?
7) Chilillä ja valkosipulilla vai ilman?
8) Kioskilta, kirjastosta vai kaupasta?
9) Luontoon vai urbaaniin?
10) Huumorilla vai ryppyotsalla?
11) Motolla vai haahuilemalla?

Hyväksi lopuksi: "Kirja on paikka, jossa voi tarkastella haurasta ajatusta rikkomatta sitä tai tutkia räjähdysherkkää ajatusta tarvitsematta pelätä, että se pamahtaa kasvoille". Edward P. Morgan

Huh-huh ja kirpakkaa loppuviikkoa!

"Perkele" - ex Libris...

"Perkele", Joonas Konstig, Gummerus, 2015, 586 s.  Yksinkertaisuudessaan tyylikäs,
hevinomaisen tummanpuhuva, kultakirjaiminen kansi on graafikko Jussi Karjalaisen käsialaa.

"Joonas Konstig  (s. 1977); Perkele on hänen neljäs teoksensa. Se oli ensikosketukseni kirjailijan tuotantoon ja  Konstig osoittautui varsin plusmerkkisesti originelliksi tuttavuudeksi.

 

"Ysiluokan päätteeksi koulun työryhmä esitti musikaalin, Reko pyysi Miikkaa soittamaan ykköskitaraa. Se oli Rekon viimeinen muistikuva Miikasta: sen ilme silloin. Se oli vähän kuin olisi sanonut koulun harmaimmalle tytölle tuutsä tanssimaan. Parikymmentä vuotta myöhemmin Miikka on Kris Liedes, maailmankuulun hevibändin solisti, jolla on skenen hulluimmat fanit, huvila Losissa ja Lemmyn numero puhelimessa. Reko on Afganistanin veteraani, jonka elämässä ei ole sodan jälkeen tapahtunut mitään. Kun puhelin soi, Reko lähtee Miikan niin sanotuksi turvamieheksi
Total Warin maailmankiertueelle. Elämä on yläaste plus raha." (Kustantaja)

Metal Hammer: Mikä on suomalaisen metallin salaisuus? Kris: Se on perkele.
Metal Hammer: Tunnen tuon sanan. Mitä se tarkoittaa?
Kris: Se tarkoittaa sitä, että vastustaa toisen yritystä kontrolloida sinua. Täysi vapaus,
ei konformismia, tee mihin uskot, perkele. Meillä on yhä se. Suomihan on nuori maa.
Me emme ole vielä edes piikanneet. Me olemme vasta laskeutuneet puusta. (Lievelehti)

Selkis!! Minulle uusi kynäniekka ja liki uppo-outo teema miinus anno dazumal tuntemani
yksi Hanoi Rocksin innokas roudari vs. Amigon lanseeraama kurkistusaukko Metal/Alternative-genreen. Siispä: teos tiukasti hyppysiin ja uteliaasti matkaan. Perkele on kaksiosainen;
ilmeikkäästi ja paljonpuhuvasti nimetyt: Osa I:  Binge ja Osa II Purge.

Alkuun räväytetään sivukaupalla hevimetallibändi Total Warin räyhäkästä menoa ja soitantaa, silmitöntä häröilyä ja sekoilua menestyksen huimassa, vauhtisokeassa nousukiidossa, liitoa kovaa ja korkealta... - En mä oo paha ihminen, mä oon vaan huono ihminen - ja jos se siihen tämähtänyt, hyytynyt olisi myös lukeminen! Kirjailijan ilmaisu kiehtoi ja kerronta kulki kaikkine rosoineen kohti, tekisi mieli sanoa juurevaa, kaunokirjallista kasvu- ja kehitystarinaa. Tämä on kertomus paitsi Total Warista, ennen kaikkea etsimisestä, yksinäisyydestä, ylpeydestä, kuolemasta, mutta myös löytämisestä, kohtaamisesta ja rakkaudesta. Siitä kaikesta, mikä meitä ihmisinä koskettaa.

Kirjailija lataa rouheuden, ronskiuden ja slangin väliin myös herkkää, lyyrisenomaista dialogia esim. Annan ja Rekon kesken eikä ole suinkaan sokea kuvatessaan maailmaa sisältäpäin, pikku-Vilin perspektiivistä.  Jokin erityinen Konstigin tarkkasilmäisessä, huolellisesti havainnoivassa sanojen rytmikkäässä suoltamisessa, freesin jämäkkä ja pitävä ote henkilöhahmoihin, itse tekstiin ja kerrontaan loi keskittyneen, mielekkäänoloisen luku-uppouman.

Ensilehdeltä: "Hän tuntee ab esperto intohimojen olemuksen - sen että yksi palava kynttilä sytyttää kaikki muut." Giacomo Leopardi

Ilmaisuvoimainen teos on kohderymältään  ikäpolvisidonnaisuudesta vapaa: hevymetallidiggari ja mummo saavat siitä molemmat muhkean annoksen kelpo luettavaa ja aatoksensytykettä...
Konstig on kirjoittanut tyylipuhtaan, siistin ja kylmäksijättämättömän romaanin, jonka uskon ja toivon saavuttavan vaihtelevanikäisen lukijakunnan. Ja jos näin ei käy, niin johan on

"Perkele":

"Rollaattoriralli" - ex Libris...

"Rollaattoriralli", Maija Paavilainen, Kirjapaja, 72 s.

"Vanhassa vara parempi. Elämä tuo rutkasti kokemusta, syvää viisautta ja virkeän mielen.
Jos jotakin ei muista, ei sillä ole väliäkään. Siihenkin iän myötä oppii, että tekee miten itsestä hyvältä tuntuu ja viis veisaa siitä, mitä naapurit ajattelevat. Pikkuasiat jäävät sivuun, kun kiirehtii tekemään kaikkea sitä, mitä tässä elämässä vielä tahtoisi ehtiä. Kun vain rollaattori pysyisi vauhdissa mukana." (Kustantaja)

 

Maija Paavilaisen aforismikokoelma "Koiruuksia" ihastutti ja sukelsi suoraan tällaisen vannoutuneen koiraihmisen sydämeen osuvine oivalluksineen ja muutamin viivanvedoin vedetyine mainioine kuvituksineen. Vaikka kyseinen menopeli on toistaiseksi omakohtaisesti testaamatta, niin tässä nyt sitten ennakoiden hilpeästi hurjastellaan rattoisaa rallia elämänviisauksia hellänosuvasti & napakantopakasti laukoen.
  
- Kirjasto on matkatoimisto mielen matkoille.
- Vain kriitikko tietää onko kirja hyvä ennen kuin on lukenut sen.

- Vähemmällä kiirellä ehtisi enemmän.
- Kun oikein etsii löytää paitsi etsimänsä.

- Sanovat minua hankalaksi vaikka olisin osannut olla hankalampikin.
- Kaikki sydämestä lähtevä löytää perille. 

Paha kyllä:   Muistan kaiken minkä mieluiten unohtaisin.
Tätä laatua on ollut ilmassa:  Arvostan laatua nukun huonosti mutta valvon hyvin.
  
Mikä helpotus ja riemuvoitto pätemisestä:  Vanhuuden viisautta on tunnustaa ettei tiedä kun ei tiedä.  

Lapsena kysyin mummolta. Mummona kysyn lapsenlapsilta. Ja Amigo tyynenrauhalliseen tapaansa toteaa "You don't really understand something until you explained it to your grandmother."
Se on siis tasan....

Hykerryttävä kooste! Rollaattorinrahinaa ei niin kiireellä vartoillessa;

Loistavaa lokakuuta: