Fernando Pessoa: "Levottomuuden kirja / Livro do Desasossego" - ex Libris...

"Levottomuuden kirja", Fernando Pessoa, Viisas Elämä Oy, 2016, 496 s., suomentanut Sanna Pernu.

Kannen mainio kuva: Ahto Eller & onnistuneesta suomennosurakasta komia ruusu Sanna Pernulle!

"Portugalilaisen runoilijan uljaimman ratsun  Fernando Pessoan (1888-1935) pääteoksella Levottomuuden kirjalla on yksi selkeä sukulaisteos, sielunkirja. Rainer Maria Rilken vuonna 1910 ilmestynyt sepitteellinen elämänkerta
Malte Laurids Briggen muistiinpanot. Yhteistä kirjoille on väsymätön näkemisen opettelu ja minän määrittely suhteessa ulkopuoliseen todellisuuteen.
Kun Rilke oli suurin saksankielinen lyyrikko Goethen jälkeen, Pessoa on ollut kuluvan vuosisadan merkittävin portugalilainen runoilija.
Muina hengenheimolaisina, omaa tietään kulkeneiden, kieltä uudistaneiden tummanpuhuvien miekkosten jengiin kuuluvina voidaan mainita Franz Kafka, James Joyce, T.S. Eliot ja Jorge Luis Borges. He jaksoivat sinnikkäästi etsiä täydellisyyttä tavoittelevilla lauseillaan tietä asioiden ytimeen, elämän mehuihin ja mujuihin."  (Taustaksi, Antti Lindqvist)

"Kenties jonain päivänä tajutaan, että täytin kaikkia muita paremmin synnynnäisen velvollisuuteni yhden aikakauden tulkkina. Ja kun se tajutaan, kirjoitettan, että minua ei ymmärretty aikanani..."

"Fernando Pessoan pääteos Levottomuuden kirja syntyi vuosina 1913–1934 mutta ilmestyi ensimmäisen kerran vasta 1982. Kirjassa Lissabonin kaupungin apulaiskirjanpitäjä Bernando Soares tarkkailee valppaasti ja täydellisin lausein maailman menoa ja ennen kaikkea itseään: "Minä olen kaikki ihmiset." (Takakansi)

 - Olemme kaikki ulkoisten olosuhteiden orjia: aurinkoinen päivä avaa silmiemme eteen laajat vainiot keskellä syrjäkadun kahvilaa, varjoinen kohta pellolla saa meidät käpertymään kuoreemme, vaikkemme löydä suojaa sisimpämme ovettomasta talosta, ja sisäinen levontarve kasvaa illan hämärtyessä kuin hitaasti avautuva viuhka, vaikka toimitamme yhä normaaleja päiväaskareitamme.

Tämä tukuisa teos sai kannet suljettuani pitkään aprikoimaan, kuinka tästä jälkihehkusta postata. Luin teosta reilun parin viikon ajan annoksina. Oli kuin olisi pidellyt käsissään valtavaa, houkuttelevaa hattarapalloa, joka hieman värisi ja tutisi kuten niillä tapana on ja josta puraisu jätti makean tahmeat suupielet, joita pyyhkäistäessä nessu takertui  kuin viivyttäekseen kiinni ja epävarmuuden tunteen, mitä tämä on, miltä tämä ensimakeuden jälkeen oikein maistui... No hyvältä tietty ja ylöskirjatut avainsanat harakanvarpaineen lukurupeaman varrelta olivat pisin litania konsanaan. Mihinkään syvällisempään analyysiin pyrkimättä / pystymättä ja teoksen sirpalevaikutteisuuden vuoksi heitän ilmaan muutamia

Lyhyitä pomintoja:

-  Elämä on kuin virkkaisi sukkaa jonkun toisen ihmisen mallin mukaan.
- Kunpa voisin lakata olemasta, nukkua ja vaihtaa tempoilevan tietoisuuteni johonkin parempaan, surumielisiin sanoihin, jotka kuiskataan salaa jollekin,
 joka ei tunne minua!
- Koska elämä on pääasiallisesti mielentila, kaikki mitä teemme tai ajattelemme on juuri niin arvokasta kuin ajattelemme sen olevan.
- Luonto on sielun ja Jumalan välinen ero.
- Sen minkä on tuntenut on elänyt. 
- Luopuminen on vapautta. Kun ei halua mitään, kykenee mihin tahansa.
- Sosiologia - hyödytöntä poliittista teoriaa ja käytäntöä.
- Elämä on häilymistä huudahduksen ja kysymyksen välillä. Epävarmoissa tapauksissa on piste. 

Pessoa on unenomaisen tunnelman luoja, vieraiden värien maalari, ajelehtija, pohdiskelija sisintään ulkoapäinkin tarkastelija.  Hän sai ikiomat ajatukset sanojen virrassaan karkailemaan pohdiskelemaan omille  harhapoluilleen ja pienen urvahduksen valtaan sekä totetamaan, että lukijana olen kaikkeni vastaanottanut, joskin Pessoa puolestaan  kirjailijana on kaikkensa antanut. Näin massiivinen annos Pessoaa  on ehdottomasti kestävyyslaji toisin kuin esim. kompaktimmat:  Hetkien vaellus, Anarkistipankkiiri tai Minä aina vieras,  mutta ehdottomasti palkitseva sellainen.

- Minun ja elämän välillä on ollut aina himmeät laasiruudut: en ole havainnut niitä näkö- tai tuntoaistillani, en ole elänyt elämääni minkäänlaisten suunnitelmien mukaan, olen ollut pelkkä kuvitelma siitä minkä olisin halunnut olla, haaveeni on syntynyt omassa tahdossani, pyrkimykseni on ollut aina ensimmäinen fiktio siitä, mitä en ole koskaan ollut.

- Argonautit sanoivat, että purjehtiminen on välttämätöntä, eläminen ei ole välttämätöntä. Sanokaamme me sairaalloisen herkkyyden argonautit, että tunteminen on välttämätöntä, eläminen ei ole välttämätöntä.

- Ihailemme täydellisyyttä koska emme voi saavuttaa sitä; kammoaisimme sitä jos saavuttaisimme sen. Täydellisyys on epäinhimillistä, koska inhimillisyys on epätydellistä.

Mielenkiintoinen kysymys kuuluu, minkälaisia artikkeleja tämä eksistenssikysymysten parissa - tyhjyydessä, joka on täyteyttä  - haahuileva/rimpuileva lehtimiehenäkin toiminut aktiivinen reportteri on sielunsa syövereistä suoltanut?

Kuva. Walking in Chiado, Lisboa, Wikimedia Commons:

- Olen ollut nero, suurempi kuin haaveissa, pienempi kuin elämässä. Siihen kiteytyy minun tragediani. Olen ollut juoksija, joka kaatuu lähellä maaliviivaa mutta joka on ollut siihen saakka johdossa.
                      
- Olen kaikkien muiden kaltainen. Mutta kaiken takana on oma taivaani missä sirottelen itseni salaa tähtiin ja luon oman äärettömyyteni.

- Synnynnäinen osani on olla ulkoisten seikkojen ja ilmaisumuotojen epämääräinen, intohimoinen tutkiskelija, unelmien objektiivinen tarkkailija, ympäröivän maailman eri muotojen ja aspektien visuaalinen rakastaja.

Fernando Pessoan viimeiset sanat suomennettuna: En tiedä, mitä huominen tuo tullessaan... En minäkään, mutta sen tiedän, että olen iloinen löydettyäni Pessoan ja että hänen tuotannollaan on ihan oma nurkkansa sydämeni hiljaisuudessa...

Tervetuloa Krista / Lukutoukan kulttuuriblogi; ilahduin kun tulit mukaan tallaamaan näitä polkuja kanssani:)

" Elämän mehuissa & mujuissa":