"Viimeinen mohikaani" - ex Libris...

"Viimeinen mohikaani / The Last of Mohicans, or a Narrative of 1757", James Fenimore Cooper, Jalava, 2014, 366 s.,suomentanut Anu van Hejst.  Tyylikäs kansi ja nimiö: Satu Kontinen!

"James Fenimore Cooper (1789-1951) on Yhdysvaltain merkittävimpiä 1800-luvun alun kirjailijoita. Viimeistä mohikaania pidetään hänen pääteoksenaan. Sen tarina on lumonnut jo kohta kaksisataa vuotta lukijansa ja se on innoittanut myös muita taiteilijoita.

Kilpikonnan veri on virrannut monessa päällikössä, mutta he ovat kaikki palanneet multaan, paitsi Chingachgook ja hänen poikansa. Hirventappajasta on tullut Haukansilmä, tiedustelija ja jäljittäjä, joka tuntee Amerikan erämaat. Hän luovii englantilaisten ja ranskalaisten välisessä sodassa ystävänsä Chingachgookin ja tämän pojan Uncasin kanssa. Nuori Uncas on mohikaanisuvun viimeinen vesa, jonka neuvokkuus ja urheus punnitaan kiperissä tilanteissa. Piiritetyn Fort William Henryn komentajan tytärten auttaminen johtaa ystävykset moneen vaaraan, taisteluun ja takaa-ajoon.

Nahkasukka-sarja alkaa 1740-luvulta ja jatkuu 1800-luvun alkuun. Siihen kuuluu viisi itsenäistä teosta: Hirventappaja (1841), Viimeinen mohikaani (1826), Polunetsijä (1840), Uudisraivaajat (1823) sekä Preeria (1827).  Viimeisen mohikaanin uuteen, lyhentämättömään suomennokseen esipuheen on kirjoittanut Yhdysvaltain tutkimuksen professori Markku Henriksson." (Takakansi)

Suuri, hiirenkorville rypistelty suosikkisarjani tyttöikäisenä, ja kun tämän uudistetun painoksen näin vilahtavan uutuusluettelossa, tarrasin siihen oitis. Otinko tietoisen riskin pettyä nyt vuosikymmenten jälkeen? Kyllä vaan! Mutta mnkäs tyttö ensirakkaudelleen?? Nuori Uncas näet oli tuolloin salaisten heräilevien haaveiden ja suuren ihailuni kohde ja pitäytyi tiukasti roolissaan yhä edelleen, joskin nyt hiukka eri perspektiivistä katsoen...  Jotain tekoa suursuosion ja huiman ihailun suhteen lienee ollut sillä surullisella faktalla, että naapurinpoikien leikkeihin minut ainoana tyttönä iloista ja onnellista  kyllä huolittiin mukaan, mutta vain ja ainoastaan ja joka ainoa kerta vain ja ainoastaan sen skalpeerattavan valkonaamaan rooliin.

Seuraa varoitukset "Alkusanat vuodelta 1826 otsikon alta: Tämän lyhyen johdannon jälkeen kirjoittaja jättää nyt kirjansa lukijan käsiin. Rehellisyyden, ehkä jopa oikeudenmukaisuuden, nimissä hänen on kuitenkin kehotettava kaikkia nuoria naisia, joiden ajatukset yleensä rajoittuvat viihtyisän salongin seinien sisäpuolelle, ja kaikkia tietynikäisiä perheettömiä miehiä, jotka kääntyleivät kaikkien tuulten mukaan, ja kaikkia pappismiehiä laskemaan tämän kirjan käsistään ja unohtamaan sen lukemisen. Nuorille naisille hän antaa tämän neuvon siksi, että luettuaan kirjan he epäilemättä pitävät sitä pöyristyttävänä, poikamiehille siksi, että se saattaa häiritä heidän yöuniaan, ja kunnianarvoisille pappissäädyn edustajille siksi, että heillä pitäisi olla parempaakin tekemistä." Siispä ollos valppaana!

Elämässä näemmä kuitenkin on todistetusti jotain pyhää & pysyvää  M.O.T., sillä jos ei nyt ihan kahdensadan vuoden, niin kuitenkin vuosikymmenten tauon jälkeen uudelleen lukemastani
- ja Uncasista - täydellisesti lumouduin!

Ugh:

"Psykologiset testit ja testaukset" - ex Libris...

"Psykologiset testit ja testaukset. Tosiasiat, uskomukset ja pelot.",
Taina Kuuskorpi & Juho Heikkinen, Luovin Oy, 2014, 485 s.

Tämä teos pitää sanojensa mukaan sisällään kaiken tietämisen arvoisen testauksista ollen ensimmäinen kattava ja perusteellinen suomalainen tietokirja psykologisesta testaamisesta. Ja erinomaisen tervetullut sellainen! Teos jakautuu neljään osaan: Testaamisen juurilla, Kaikenmaailman testit, Testaus uskomusten ristitulessa ja
Testauksen tulevaisuudenkuva.

 "Taina Kuuskorpi on vastuussa kirjan asiasisällön oikeellisuudesta ja testiasintuntemukseen perustuvista kirjan osista. Hän on toiminut psykologina mm. ammatinvalintaohjauksessa, soveltuvuusarvioinnissa, henkilöstöhallinnossa ja tutkimustehtävissä. vv. 2014 - 1016 hän on Suomen Psykologisen Seuran Testilautakunnan varapuuheenjohtaja.
Psykologian ammatillisen näkökulman vastapainona tätä kirjaa kirjoitettaessa on toiminut
FM, mediatutkija ja freelance-toimittaja Juho Heikkinen, joka puolestaan on vastannut erityisesti psykologisen testaamisen historian ja sen merkkihenkilöiden kuvaamisesta sekä laajan, maallikoiden huolia ja murheita ilmentävän verkkoaineiston hyödyntämisestä. Hänelllä on lisäksi kokemusta testitutkimusprojekteista."

Mistäpäs muualta kuin Kiinasta  2200 eaa. lähtöisin ja voi tuonaikaisia virkamiehiksi aikovia kandidaattiparkoja eli historiaosio sekä testien kehittäjien ja laatijoiden henkilöhistoriat olivat kiintoisia jo sinällänsä. Kun testaus jossain muodossaan väistämättä ainakin liippaa liki tahi suoranaisesti koskettaa lähes jokaista meistä jossain elämänvaiheessa, on tämän runsassisältöisen  opuksen läpikäyminen opettavainen kokemus ja mitä mainion "mörköjen", uskomusten ja pelonaiheiden poistokeino. Erinomaisen selkeä ja hyvinjaoteltu, sujuvakielisesti kirjoitettu,
ei liian teoreettinen tietopaketti ammattilaisille ja maallikoille, meille kaikille!


Kerrassaan mielenkiintoista:

"Reykjavikin yöt" - ex Libris...

"Reykjavikin yöt", Arnaldur Indridason, Blue Moon, 2014,
256 s., suomentanut  Marjakaisa Matthiasson.

"Islannin luetuimman kirjailijan teoksia on käännetty parillekymmenelle kielelle ja ne ovat saaneet arvokkaita palkintoja ja ehdokkuuksia.
Suomen dekkariseura myönsi Arnaldurille ulkomaisen rikoskirjallisuuden kunniakirjan. Talvikaupunki oli 2009 Britannian rikoskirjailijoiden yhdistyksen käännösdekkaireiden palkinnon viiden ehdokaslistalla
Hyytävä kylmyys 2010 ja Menneet ja kadonneet 2014. Vuonna 2013 Arnaldur sai Espanjassa jaettavan arvokkaan kansainvälisen RBA-palkinnon teoksestaan Skuggasund, jota ei ole vielä suomennettu. (Kirjan lievelehti)



"Nuori Erlendur Sveinsson oli liittynyt Reykjavikin poliisiin ja työskentelee liikenneonnettomuuksien, omaisuusrikosten ja tappeluiden parissa. Usein hän on yövuorossa partioautossa kaupungin kaduilla. Sitten tapahtuu kuolema, joka ei jätä Erlenduria rauhaan.
Tuttu laitapuolen kulkija löytyy hukkuneena lammesta, ja tuntuu kuin kukaan ei välittäisi miehestä, joka jostakin syystä on ajautunut kodittomaksi. Mutta miehen kohtalo painaa Erlenduria, joka alkaa tehdä tutkimuksia omalla ajallaan ja epävirallisesti. Ehkä mies ei hukkunutkaan vaan hukutettiin?
Ja miksi? Mikä oli syy ja mikä oli seuraus?" (Takakansi)



Tämä 11. dekkarisuomennos on rauhallinen ja selkeäsävyinen, vaan ei raskassoutuinen saati mielenkiinnoton, ehdottoman hyväntahtoinen teos, jossa virkavallan ja lukijan myötätunto on kerrankin laitapuolen kulkijain puolella ja joka ottaa eriarvoisuuden yhteiskunnassa ne ylenkatsotut heikoimmat lenkit ihmisinä omine tarinoineen asiakseen. Henkilöissä on juoneen nähden riittävästi karaktääriä, Erlendurin päämäärätietoisessa "hapuilussa" niin viranhoidossa kuin siviilissäkin aina hellyttävyyten saakka. Islantilainen erisnimistö aiheuttaa paikoitellen paluuperiä, muttei riko sujuvaa lukukokemusta, vaan lähinnä lykkää huvittunutta hymynhäivettä pintaan.
Ei mikään tusinatuote, vaan balanssissa oleva, hengästyttämätön dekkari!

Sympatiseerasi:

"Suuri nimittelysanakirja" - ex Libris...

"Suuri nimittelysanakirja, haukkumaherkkujen aarreaitta", Jari Tammi, Pikku-Idis, 2014, 448 s.


Pikku-Idis on Kielipoliisi Oy:n hallinnoima aputoiminimi.
Jari Tammi on mm. kirjoittanut aiemmin seitemän eri aiheista samantyyppistä suurta sanakirjaa, joista tämä nimittelyyn keskittyvä
oli minulle ensituttavuus.

"Arpitylppö! Haarabarbi! Höröhiiru! Juomuveltto! Jymylude! Jäykkärölli! Kainalojänkkä! Karstasyylä! Kyhmyrakkeli! Känsäpääluikero! Itutilli! Lymyhemppo! Kiroguru täräyttää jälleen! Näihin kansiin on katettu niin kukkurainen vati haukkumia ja nimittelyä, että korvat punoittavat jo pelkistä merkityksistä. Spesiaalina tuhansia suussasulavia poimintoja
mm. sieni-, kala-, lintu-, hyönteis- ja ruokanimistöstä." (Takakansi)

Teos on selkeästi aakkosittain jäsennelty ja eläinkuvin somistettu; esim:"Aasi - aasiasiakas = uhmaikäinen aikuinen asiakaspalvelijan näkökulmasta" ja eläinperäiset johdannaiset ovat siististi omissa laatikoissaan, kuten myös ja ilahduttavaa kyllä kullakin kirjaimella alkavat sivistyssanat.

Erityistä runsaudensarvea edustivat h-alkuisesta iloiluontoisesta naisimmeisestä, "roturealistista" ja seksuaalisista vähemmistöistä pulppuavat synonyymit. Mittavia litanioita kirvoittivat myös: foobikko, juoppo, tyhmä, lihava ja maalainen kuin myös alokas & poliisi. Edellisille energiaa, taistelumieltä ja sisulla kohti valaa, jälkimmäisten eilisellä asiallisen arvokkaalla marssilla  kirjaimellisesti elintärkeän asian puolesta positivisessa hengessä mukana: voimia, pitkää pinnaa ja lisää resursseja!!

Vaikka nimittely ei ole suinkaan toimiva tapa kommunikoida tahi hyvää käytöstä, vaan ainoastaan osoittaa stadilaisittain synffaajan omaa heikkoutta ja haparointia, oli teos herkkupaloja poimien luettuna  kaikessa mollaavuudessankin ei suinkaan mollivoittoinen, vaan ihan hauska ja hilpeä sanakirja!!  Sanat ja niiden juuret sekä kielet kun nyt vaan ovat kiehtovia, tärkeitä, mieluisia ja mielenkiintoisia...

Ja etteiko suomen kieli olisi ilmaisuissaan rikas?  Etteikö sanaisessa arkussamme ilmaisuvoimaa?  Kyllä ja kyllä vaan. Ettäkö suomalaisen tuppisuu?  Ei suinkaan.

Mieltä kutkuttamaan ja kaihertamaan jäi ajatus positiivisesta hellittelynimi tai hauskuus- sanakirjasta; josko se olisi piukeasti paksumpi tahi kepposen kevyt laitos??

Morjens:

"Telegraph Avenue" - ex Libris...

Telegraph Avenue", Michael Chabon, Tammi Keltainen Kirjasto, 2014,
 618 s., suomentanut Aleksi Milonoff.
 
"Micharl Chabon (s. 1963) kuuluu amerikkalaisen nykykirjallisuuden kärkinimiin. The Amazing Adventures of Kavalier and Clay voitti Pulizer-palkinnon 2001, ja Wonder Boys -romaanista on tehty elokuva. Chabon asuu Kalifornian Berkeleyssä vaimonsa ja lastensa kanssa.
Musiikki- ja sarjakuvafanaatikoksi tunnustautunut Chabon haaveili lapsena muuttavansa Walt Disney Worldiin." (Takakansi) Aiemmat suomennokset: Pittsburghin mysteerit, 1989 & Kesämaa 2003.

Archy Stallingerin, Nat Jaffen ja heidän vinyylidivarinsa elämää varjostaa Telegraph Avenuelle sunnitteilla oleva kauppakeskus, joka uhkaa viedä leivän suusta ja keikauttaa koko kaverusten elämänsisällön päälaelleen. Heidän vaimoillaan Gwenillä ja Avivalla on oma kotisynnytyksiä hoitava yritys, jonka kukoistus uhkaa kuihtua törmäyskyrssilla perinteisen lääkäriammattikunnan kanssa. Joukoissa riekkuvat myös Archyn teini-ikäinen bastardi Titus, johon Julius Jaffen 15-v. ensilempi kiinnittyy. Kavalkaadista löytyy myös taannavuoden elokuvastaraa, papukaijaa, joka tuntee nimen Viiskasi jne., jne...

Chabonilla on meriittejä muille jakaa kuten osiosta "Awards, nominations and honours" ilmenee ja Milonoff on kääntäjänä tehnyt suururakan; kummastakaan ei epäselvyyttä!  Minulle kuitenkin riitti 277:n sivun lukurupeama tätä järkälettä sen valitettavan asiantilan toteamiseen, etten saa kirjasta otetta: ketterää kielenkäytöllistä sähäköintiä, pieniä lupsakoita huumorinhörähdyksiä, ajoittaista hersyvää henkilökuvausta, flasheinä välittyviä uskottavaa  miljöön-, alakulttuurin ja tunnelmainkuvauksia ja/mutta kaikki tuo yhtenä pötkönä suloisesena sekamelskana vuolaanakohisevassa sanainvirrassa, jossa kroolasin urakalla löytämättä varsinaista punaista lankaa, ideaa, sanomaa tai kokonaisuudenpalastakaan...

"Popkulttuuria ja elämäntuskaa railakkaasti yhdistelevä Telegraph Avenue pohtii hykerryttävän osuvasti ihmisen paikkaa maailmassa, etenkin kun se tuntuu aina olevan jossakin toisaalla." (Takakansi) Tämä oli ensituttavuus Chabonin tuotannon kanssa ja sen suhteen jäin olotilaan: totaalisen toisaalla!

Btw: mitä ihmeen herjoja  ovat sivuun 69 mennessä tarjoillut: "kesäisen Berkeleyn levittämä mummotuoksu, mummorillit  sekä naurettavat rintaliivit ja mummoalushousut"??  Käännöskukkasiako??
Olisi jo korkea aika siirtyä  kliseisistä, loppuunkalutuista kielikuvista mallia "mummonmarkka"  meihin vuoden 2014 mummoihin, jotka tuoksumme Cerrutilta tai Chanelilta, päivitämme prillimme parin vuoden välein muodikkaiksi ja vaikkei nyt vallan stringeissä sipsuteltaisikaan,  niin  tämän viisinkertaisen Mummon tapauksessa alusasustamme itsemme pitsisiin värikkäisiin Balconetteihin ja vastaavasti nimettömiin!!

Kun lukijana Keltainen Kirjasto on aina hemmotellut ja tuudittanut siihen uskoon, että valitsee laatulukemista halutessaan randomina minkä tahansa valikoimaan kuuluvista teoksista, sitä hyppysiinsä saa, niin kuten jo Totuus Harry Quebertin tapauksesta ja etenkin Murhenäytelmän kohdalla ihmettelevä  kysymys jälleen kuuluu: Keltainen Kirjasto,

Quo Vadis?

"Anarkistipankkiiri" - ex Libris...

"Anarkistipankkiiri" ("O banquiero anarquista" 1922), Fernando Pessoa, Basam Books Oy, 2014,
71 s., suomentanut Sanna Pernu.

Fernando Pessoa  (1888 - 1935)  on portugalilainen kirjailija, joka on kirjoittanut kaikkiaan 72:lla heteronyymillä. Pessoa tarkoittaakin portugalin kielessä henkilöä.

"Pessoa (...) ilkkuu vuosisadan alun sosiaaliromanttisille liikkeille ja yhteiskunnallisille haihattelijoille. Anarkistipankkiiri voi hyvin
kuulua tästä lähtien Björn Wahlroosin vakituiseen yöpöytälukemistoon." (Jukka Koskelainen, Helsingin Sanomat 18.10.1992)

"Fernando Pessoan Anarkistipankkiiri ilmestyi vuonna 1992.
Suomeksi teos julkaistiin ensimmäisen kerran 70 vuotta myöhemmin, pahimpaan lama-aikaan vuonna 1992. Teoksen keskiössä on rikas pankkiiri, joka kertoo olevans vakaumuksellinen anarkisti: eivätkö keinotekoiset lait ja rajoitteet ole vääjäämättä todellisen vapauden esteinä? Voiko rahan voimaa kumota? Pankkiirin ja hänen ystävänsä käymä kahvilakeskustelu on edelleen ajankohtainen, sillä euroajan talous on osoittautunut vähintään yhtä epävakaaksi kuin yhteistä valuuttaa edeltäneenä aikana." (Takakansi)

Aiemmin Pessoalta luettuna oli  runokirja "Hetkien vaellus", johon vilpittömästi viehätyin.
Tämä kahden nimettömän henkilön keskustelunovelli puolestaan tarjosi anarkismin sisällön ja  anarkistin olemuksen tuuheaa teoreettista pyörittelyä sekä tarkasteli rikkaan pankkiirin ideologista kehityskulkua, vaihtoehtoisten metodien poissulkemista ja päätöstä taistella yksilönä yksin epäoikeudenmukaisuuden poistamiseksi, vapaan ja luonnollisen yhteiskunnan luomiseksi ynnä rahan teennäisen arvon eliminoimiseksi. Työsarkaa kerrakseen...


"En ole mitään.
Ei minusta ikinä tule mitään.
En jaksa haluta olla mitään.
Vaan minussapa on kaikki maailman unelmat."
 Pessoan Alvaro de Camposina 1928 kirjoittama "Tupakkakauppa":

Selväksi tuli myös se fakta, kuinka tuoreena on tässä Antti Lindqvistin  1992  kommentoimana, "Ketkä ovat Pessoa", säilynyt: "Kahvilakeskustelu pureutuu 70 vuotta sitten kirjoitettunakin nykypäivään syvällisemmin kuin illan uutiset televisiossa. Esimerkkeinä vaikkapa ennustus Neuvostoliiton kompastumisesta omiin savijalkoihinsa ja hahmotus siitä inhasta itsekkyydestä, jonka myötä pankkirötökset nyt kourivat kassapäisen Suomi-neidon kansantaloutta. Täsmäsanaisuuden syynä ei varmaankaan ole se, että Pessoa harrasti runoilijakaartinsa piiskaamisen ohessa astrologiaa?"

Harrasti tai ei, niin tahi näin,  äidyn tässä uhallaankin utelemaan: " Entä missäpä ollaan nyt
a.D. 2014? Onko niin mistään niin mitään tiedonjyviä noukittu, edes jotain opiksi otettu ja parempaan lopputulokseen entäydytty??

Kuitenkin ja aina jonniinsortin anarkistina & utopistina

kanssaunelmoi:

"Vuoden Luontokuvat 2014" - ex Libris...

"Vuoden Luontokuvat 2014" Kauneimmat luontokuvat - Ajankohtaisia artikkeleita,
Kustannus Oy Luonnonkuvaaja / Suomen Luontokuvaajat SLV ry, 2014, 160 s.

 

"Vuoden Luontokuvat 2014  tarjoaa sekä visuaalisen matkan kotimaamme luonnon kauneuteen että ajankohtaisia huomioita jokaiselle luonnonystävälle ja luonnonkuvaajalle - historiaa ja kuvauksen alkutaipaleita unohtamatta. Vuodesta 1983 järjestetyn Vuoden Luontokuva - kilpailun suosio on jatkanut kasvamistaan, ja jälleen kilpailuun osallllistui ennätysmäärä kuvia. Kirjassa esitellään edellisten vuosien malliin palkitut kuvat, mutta nyt mukana on entistä suurempi joukko semifinaalikuvia, minkä takia kasvatimme sivumäärää 160 sivuun."  (Takakansi)
Kilpailun voittaja oli lentäviä lintuja esittävä, Matti Pukin näppäämä otos nimeltään 
Lokkien taidelento, - todellinen taideteos!

Mikä määrä tunteja, kärsivällisyyttä, kilometrejä ja kyttäystä sekä tuhansia ja tuhansia  otoksia on  voittajien ja palkittujen töiden takana, on maallikolle täysin käsittämätöntä , mutta myös täysin käsittämätöntä on taidokas täydellisesti onnistunut kuva, nappilaukaus!

Luonnonystäviä, -tutkijoita ja -tarkkailijoita kun olemme sekä valokuvauksen kuuluessa Vaarin rakkaisiin  harrastuksiin, on tämä teos aina odotettu tapaus. Silmäähivelevät ja kauniit kuvat herättävät suurta ihastusta, pysäyttävät ja tuovat tervetullutta väriä, iloa ja tunnelmaa tämän kaamoksellisen harmauden keskelle.



Verraton lahjaidea Joulupukin konttiin!

Lumoutuneena:

"Kutsuin häntä Solmioksi" - ex Libris...

"Kutsuin häntä Solmioksi" ("Ich nannte ihn Kravatte", Verlag Klaus Wagenbach. Berlin, 2012),
Milena Michiko Flašar, Lurra Editions, 2014, 173 s., suomennos Olli Sarrivaara.
Kannen paljonpuhuva kuva: Josef Kramer, Itävalta.

"Milena Michiko Flašar (s.1980. St. Pölte) on itävaltalais-japanilainen kirjailija. Hän on opiskellut vertailevaa kielitiedettä ja Romaanisia kieliä Wienissä ja Berliinissä. Kutsuin häntä solmioksi on hänen kolmas teoksensa. Teos on käännetty useille kielille, mm. englanniksi ja ranskaksi
(Alpha-palkinto, Itävalta 2012) ja siitä on valmistunut myös näytelmä (Maksim Gorki Theatre, Berliini).

Teos on hienovarainen ja samalla huumaavan voimakas psykologinen kuvaus ihmisten ulkopuolisuudesta ja omanarvontunnosta tämän päivän Japanissa. Kaksi eri ikäistä miestä - kahdeksi vuodeksi kotinsa huoneeseen sulkeutunut opiskelijanuorukainen (hikikomori) ja muista syistä elämän ulkopuolelle joutunut vanhempi toimistotyöläinen (salaryman) - tutustuvat puistossa, Toistuvat kohtaamiset avaavat miesten menneisyyksien piirejä tavalla, joka muuttaa heitä molempia vääjäämättä." (Esittely)

Keskiössä ovat puiston penkki, hikokomori Taguchi Hiro ja  salaryman Ohara Tetsu.
Ei kovin mittavat raamit tarinalle eikä aihio polveilevalle juonenkululle. Tämä pienimuotoinen romaani osoittautuu minimaalisuudessaan - ja juuri sen vuoksi -  uskomattoman koskettavaksi ja hienoviritteiseksi ollen samalla tarkkanäköinen ja syväluotaava. Teos on kuin rakosellaan olevasta akkunasta viriävä raikas, vieno tuulahdus, joka kantaa mukanaan häivähdyksenomaisen  näköalapaikan japanilaiseen kulttuuriin, työmoraaliin, kunniantuntoon ja häpeäkokemukseen sekä yhteiskunnassa vallitseviin arvoihin.

Tetsu on joutunut työttömäksi, seikka jonka hän häpeissään salaa vaimoltaan, on käyvinään töissä ja lounastaa puiston penkillä. Tämä oli tuttua meilläkin 1990-luvun hurjassa liu'ussa,
jolloin kengänkuva takalistossa palkannauttijoita passitettiin kilometritehtaalle ja tuputettua valuuttaluottoa ottanutta yrittäjäkuntaa karsittiin isolla viikatteella, jälkimainingeissa viikatemiehenkin hoitaessa kiiitettävästi oman osuutensa apuharvennuksesta...
Työ on miehen ja naisen kunnia, sanotaan, mutta opittiinko tuosta  savotasta mitään??

Myös hikimorin perhe häpeää ja eristäytyy: "Siinä me istuimme kaikki yhdessä ja keskustelimme epäolennaisuuksien avulla olennaisuuksista. Sain tietää, että myös isä ja äiti olivat olleet hikikomoreita. Minun takiani hekin olivat olleet sulkeutuneena kotiinsa koska elämäni oli heistä riippuvainen. Isän vähäiset lomat he olivat viettäneet kotona. Ei retkiä meren rannalle.
Ei viikonloppuja O:ssa, äidin kotiseudulla. Silloin tällöin elokuviin, sitä kyllä. Istumista pimeässä. Istuttuamme yhdessä ja keskusteltuamme epäolennaisuuksien avulla olennaisuuksista tuntui kuin me olisimme vetäneet ilmaa keuhkoihin oltuamme sitä ennen kaikki kolme veden alla.
Me nousimme pintaan. Pärskimme vielä."

Viehko teos!

Sayonara:

"Suomalainen maku" - ex Libris...

"Suomalainen maku. Kulttuuripääoma, kulutus ja elämäntyylien sosiaalinen erityminen",
Semi Purhonen & työryhmä: Jukka Gronow, Riie Heikkilä, Nina Kahma, Keijo Rahkonen, Arho Toikka, Gaudeamus, 2014, 461 s.

"Sanonnan mukaan makuasioista ei voi kiistellä. Ihmisillä on monenlaisia vapaa-ajanviettotapoja, mieltymyksiä ja kulttuuriharrastuksia.
Joku urheilee, toinen käy ahkerasti teatterissa, kolmas on lukutoukka, neljäs näitä kaikkia ja viides jotakin ihan muuta. Harrastukset, vapaa-ajanviettotavat ja niihin liittyvä kulttuurinen maku - ihmisten elämäntyylit - eivät jakaudu yhteiskunnassa tasaisesti tai satunnaisesti. Niiden takana on monenlaisia sosiaalisia jakolinjoja, jotka liittyvät yhteiskunnalliseen eriarvoisuuteen, valtaan ja kamppailuun sosiaalisesta arvostuksesta ja statuksesta.Tässä teoksessa tarkastellaan makua ja elämäntyylejä 2000-luvun Suomessa ja osoitetaan, kuinka ne ovat sosiaalisesti eriytyneitä. Teoksessa vastataan myös siihen, millaisiksi kokonaisuuksiksi suomalaiset maut ja elämäntyylit ovat järjestäytyneet sekä millaisia erotteluita, vastaanasetteluita ja hierarkioita niihin liittyy." (Lukijalle)

"Suomalainen maku on ensimmäinen tutkimus, joka systemaattisesti ja kriittisesti soveltaa ranskalaissosiologi Pierre Bourdieun klassisen maku- ja distinktiotutkimuksen tarkastelutapaa 2000-luvun suomalaiseen yhteiskuntaan. (Johdanto)

"Ooppera vai hiphop? Andy Warhol vai Akseli Gallen-Gallela? Sushi vai karjalanpaisti? Sauvakävely vai solarium?" Yksi tykkää äidistä toinen tyttärestä, sanotaan. Tässä massiivisessa, perinpohjaisessa teoksessa ei pidä antaa sivumäärän säikyttää tai pakottaa ideaan koko teoksen tarkasta lukemisesta, vaan osa-alueita voi hyvin tarkastella oman kiinnostuksensa mukaisesti ilman aihealueen aiempaa tuntemista. Ensimmäinen osa pitää sisällään luvut: musiikki, kirjallisuus ja lukeminen, kuvataide, televisio ja elokuvat; urheilu, ruumiinkulttuuri ja pukeutuminen, ruoka ja syöminen yhteenvetoineen. Ja se onkin helpoiten lähestyttävissä jälkimmäisten osien ollessa puolestaan astetta akateemisempia. Toisessa luvussa selvitetään maun ja kulttuuripääoman sosiaalisia ulottuvuuksia ja kolmannessa suomalaista makua.

Tutkimuksen päähenkilöinä esitellään lukemisen myötä tutuiksi tulevat 28 jatkohaastateltavaa, jotka osaltaan elävöittävät tekstiä ja antavat sille persoonakohtaista perspektiiviä.
Tutkimuksessa verrataan mm. makujen jakautumista eri ikä- ja koulutusryhmien, maaseudun ja kaupunkien välillä sekä niiden kasautumista tai eriytymistä.  Jos aihepiiri kiinnostaa, tarjoaa tämä teos kattavan katsauksen makuasioihin "ollen laatuaan ensimmäinen systemaattinen ja laaja kokonaisesitys kulttuuripääomasta sekä elämäntyylien ja makujen jakautumisesta Suomessa."


"Maku on amor fati, kohtalon valinta, mutta olemassaolon edellytysten tuottama pakotettu valinta, joka sulkee pois kaikki vaihtoehdot pelkkinä toiveunina eikä jätä vaihtoehdoksi kuin välttämättömyydestä pitämisen." Pierre Bourdieu

Nostalginen loppukevennys: "Pidättekö Brahmsista" kuului nuoruusiän suosikin, Saganin kysymys
jo a.D. 1959 julkaistuna...

Makusteli:

"Ujous ja arvokkuus" - ex Libris...

"Ujous ja arvokkuus" ("Genanse og verdighet 1994), Dag Solstad, Teos, 2014,
 154 s., suomentanut Tarja Teva.

 Dag Solstad (s. 1941) on palkittu norjalainen kirjailija. Solstadin tuotantoon kuuluu seitsemäntoista romaanin lisäksi esseitä ja artikkeleita, joissa tekijä arvioi muun kirjallisuuden lisäksi myös omaa työtään. Solstad on saanut Norjan Kriitiikkopalkinnon kolmesti, minkä lisäksi hänelle on myönnetty Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinto teoksesta Romaani 1987 (suom. 1989 Gummerus). Mainitun teoksen lisäksi Solstadilta on suomeksi julkaistu romaani Syyskuun 25. päivän aukio (1974, suom. 1977, Gummerus) (Kirjan lievelehti)

 "Viisissäkymmenissä oleva opettaja Elias Rukla aloittaa päivänsä kuten aina – ottaa salkkunsa ja päänsärkylääkkeensä ja hyvästeltyään vaimonsa lähtee töihin, kuten on tehnyt kahdenkymmenenviiden vuoden ajan. Päivästä on kuitenkin tulossa toisenlainen kuin tavallisesti. Vaikka Rukla on tietoinen opiskelijoidensa vihamielisestä asenteesta häntä ja hänen opetustaan kohtaan, tänään se viiltää syvemmältä kuin aiemmin. Ibsenin Villisorsaa käsitelleen kiihkeän luennon jälkeen asiat riistäytyvät hänen käsistään.
Kriisi johdattaa hänet pohtimaan elämänvalintojaan, avioliittoaan ja lopulta omia arvojaan ja arvoaan modernissa yhteiskunnassa. Ujous ja arvokkuus on yleispätevä tarina maailmaan hukkuvasta ihmisestä, jota tuo maailma ei enää tunnista eikä arvosta. Tässä Norjan merkittävimpiin kuuluvan kirjailijan huikeassa taidonnäytteessä kaikuu sekä Vladimir Nabokovin että Thomas Bernhardin vaikutus." (Kirjan takakansi)

"Ujous ja arvokkuus ovat ominaisuuksia, jotka syöksevät ihmisen nyky-yhteiskunnassa sivuhenkilöksi, mutta nostavat kenties oman elämänsä päähenkilöksi. Kun ne riistetään yksilöltä,
ei edessä ole kuin putoaminen omaksi sivuhenkilökseen, mikä johtaa pohjattomaan kuiluun.
Siitä huolimatta ujoutta ei enää suvaita ja arvokkuudesta on tullut vanhanaikaista."
Sitaatti Tarja Tevan mainiosta loppukaneetista. Laadukas suomennos!

Tämä kooltaan pieni, mutta kaunokirjalliselta sisällöltään eheä ja suuri teos on yhden ainoan luvun mittaista syväluotaista ja kiperää eksistentiaalista pohdintaa, jopa siinä määrin koskettavaa,
että se minulle lukijana aiheutti ajoittain lievää, mutta siedettävää  epämukavaa oloa ja huolenkantoa Ruklan ajatuksellisesta kompuroinnista ja henkisestä insolvenssista.
Ehkäpä juurikin siksi, että aiheessa oli yhtymäkohtia joissain elämävaiheissa omakohtaisiin ajatuksenpyörittelyihin ja etsintöihin, joissa olen päätynyt siihen, että: elämän tarkoitus on elämä itse, elämä kysyy ja vastaamme parhaan kykymme mukaan sekä Eeva Kilven sanoin: "Elämän tarkoitus on päästä kotiin."  Tuo koti siinä laajemmassa merkityksessä, jota se itsekullekin meistä edustaa ja tarjoaa; minulle se on mielentila, jossa kaikki kulloinkin oleellinen on yht'aikaa läsnä,
ei konsanaan seinät tai paikka...

Ehdottoman kaunista ja syvämietteistä tekstiä, joka tuntuu pulppuavan sensuroimattomasti ja pidäkkeettömästi suoraan kirjailijan sielusta ja sydämestä  ja joka rehellisenä kyllä tavoittaa vastaanottavaisen lukijansa! Päähenkilönä pyritään pysymään, kotona ollaan ja kaiken uhallakin  ujouden ja arvokkuuden puolesta,

liputtaa:

Jymy-yllätys...

sarjasta nuorna vitsa väännettävä tarjoiltiin meille visiteeratessamme taannoin 6-vuotissynttäreillä: Päivänsankari ja Murmelitrion keskimmäinen heti lahjapapereien rapinan loputtua ja Robinkorun löydettyä kaulalta oman paikkansa riemukiljaisivat uutisensa ilmoille:
"Me mennäänkin huomenna naimisiin!!" No, huh-huh... Samaan hengenvetoon seurasi catwalkilla näyttävä muotinäytös morsiusasuvaihtoehdoista; kieltämättä viehkoja hörhelöitä kukkapantoineen korkkareineen käslaukkuineen  päivineen. Tyyli- ja tyllipuoli siis täydellisesti  hanskassa.
Yhtään ei puolestaan ällikällä lyönyt pikku-"Iten" jyrkkä kannanotto:"Minä en mene ikinä naimisiin, EN IKINÄ!" Yksi vanhapiika, nykysuomeksi sinkkutyttö siis pelastettu lapsiavioliitolta.

Kesämaan, Puerto de la Cruzin, (PdlC) helmikuisten karnevaalien prinsessa-asuja a.D. 2010
ja nyt siis 2015 hauskanpitoon tähtäämme:

Tulevat sulhasmiehet Akseli & Mika lienevät autuaan tietämättömiä siitä, jotta se tuotapikaa menee frakin päällevedoksi ja hammastenkiristelyksi sekä että poikamiesten rattoisat,
villit & vapaat päivät traktorinpöristyksineen, lennokinlennätyksineen sekä muut viikarivekkuliudet ovat auttamatta taaksejäänyttä riemua.  Kun Kuopuskaan ei vaikuttanut vilpittömän innokkaalta saattelemaan molemmissa kainaloissaan hehkeätä  morsiota alttarille luovutettaviksi urhojen käsiin eikä Miniä liioin halukkaalta ryhtymään kauhian anopin rooliin, jäi Vaarin ja Mummon tylsäksi tehtäväksi heitellä kapuloita rattaisiin ja toppuutella tyttösiä: "Ei niin mitään kiirettä."
Heltyivät neitoset hetken fundeerattuaan ja keskenäisen tuumailutuokion tirskutellen pidettyään vetomuuksestamme häitä lykkäämään:"Okei, mutta sitten ainakin ensi viikolla!"
Vetosimme itsekkään raukkamaisesti tässä kohtaa faktaan, että ensinnäkin olemme lähdössä  piakkoin talveksi kesämaahan, toisekseen Vaarin pitäisi ehtiä sovittaa, harjata ja tuulettaa frakkinsa ja kolmanneksi  Mummon pyörähtää putiikeissa pitkemmässä operatsioonissa juhlaplyymejä hankkimassa, joten olisi kiva, jos nyt sitten kuitenkin sitten keväämmällä harkitsisitte asiaa uudelleen niin päästäisiin täydessä tällingissä mukaan juhlallisuuksiin...

Kaikki Isät & Iskät ynnä Ukit, Vaarit ja Papat: Isosti Onnea teille!

Näissä merkeissä:

"Kärsivällinen tarkka-ampuja" - ex Libris

"Kärsivällinen tarkka-ampuja" / El francotirador paciente",  Arturo Pérez-Reverte,
 Like Kustannus Oy, 2014, 263 s.,  suomentanut Sari Selander.

"Arturo Peréz-Reverte (s.1951) on Espanjan rakastetuimpia nykykirjailijoita ja bestsellerlistojen vakionimi. Hänen teoksiaan on julkaistu yli 50  maassa ja niiden pohjalta on tehty useita elokuvia.
Like on julkaissut häneltä 12 romaania."(Kannen lievelehti)

"Salaperäinen graffititaiteilija pommittaa muita katutaiteen tekijöitä haasteilla, joiden suorittamisesta on usein kohtalokkaat seuraukset. Haasteiden takana on Sniper, jonka maineen tuntevat kaikki, henkilöllisyyttä ei kukaan. Taidekriitikko Lex Varela saa tehtäväkseen jäljittää miehen ja huomaa pian takaa-ajajia olevan muitakin. Mitkä ovat Varelan omat motiivit ja miksi hän on valmis riskeeraamaan oman henkensä hämäräperäisen taiteilijan takia?" (Takakansi)

Ottaen huomioon, että olin valinnut kirjan kirjailijaperusteisesti tuotantoon tykästyneenä ja
että kirjan nimi oletusarvona viittasi johonkin militäärimpään teemaan, tuli lukukokemuksesta huimapäinen hyppy tuntemattomaan ja varsinainen syväsukellus, mutta kuten osoittautui, riemukas sellainen. Joten Graffitisanastoa oli tarpeen avata ja tankata heti kättelyssä, sillä termit:
peintata, bommata, krossata, wraitteri, piissi jne. kirvoittivat kyllä anglofiilisiä mielleyhtymiä, mutta, mutta..

Joskus on tullut tuhruntöhryn edessä pähkittyä, mitä kumman kicksejä moisen töräyttämisestä seinään tahi aitaan voi ihmismieli saada, en tiedä, kun ei ole tullut testatuksi - vielä.
Varsinaisten ihasteltavien graffititaideteosten äärellä ei tietty  ole tarvinnut kummastella lainkaan. Tähän seikkaan tuli ymmärrystä lukemisen myötä: "Tällaiselta se siis tuntui. Kolmekymmentä sekuntia Tokion yllä. Älyllinen kiihottuminen, fyysinen jännitys, turvallisuuden riskeeraaminen, pelkoa hallitseva tahdonvoima, tunteiden ja aistimusten hallinta, yön pimeydessä liikkumisen ja vaaran läheisyyden synnyttämä euforian tunne, vakiintinutta systeemiä ja järjestystä vastaan rikkominen; se kun liikut kuin sotilas, äärimmäisen varovasti katastrofin reuna-alueilla, epävarmalla veitsenterällä." Hmph...

Kirja antoi näköalapaikan graffiteihin, niiden tekijöihin, vallitsevaan alakulttuuriin, keskinäiseen lojaalisuuteen, voimassa olevaan moraalinormistoon, yhteiskuntien kaksijakoiseen suhtautumiseen tähän taidemuotoon  ynnä napakan pikakatsauksen graffititaiteen historiaan mahduttaen sisälleen dekkarinomaisen juonenkulun. Teoksen rakenne oli kompakti, kerronta kulki kauttaaltaan kauniisti ja mielenkiinnon ylläpitävästi, kieli oli selkeydessään hiottua, vahvaa ja tarkkaa!  El Cultural kutsuukin Pérez-Reverteä kirjallisuuden arkkitehdiksi, eikä ihan syyttä suotta...

Olipa kerran eräs erikoinen ihmisrotu,
joita wraittereiksi kutsutaan. 
He kävivät rajua sotaa yhteiskuntaa vastaan.
Lopputulos on edelleen tuntematon.
Ken, graffitimaalari, seinäkirjoitus New Yorkissa 1986

Jaa, että kannattivatko hyppy ja syväsukellus?? Kyllä vaan:  näissä kirjallisissa vesissä kelpasi polskutella!

Uimasillaan:

"Granta 3: Parhaat nuoret suomalaiset kertojat" - ex Libris...

"Granta 3: Parhaat nuoret suomalaiset kertojat",  päätoimittaja  Aleksi Pöyry, Otava, 304 s."Suomen Grantan erikoisnumero ylpeänä esittelee kaksikymmentä parasta nuorta suomalaista kertojaa. He ovat Laura Gustafsson, Johanna Holmström, Juha Itkonen, Emmi Itäranta, Emma Juslin, Juhani Karila, Katja Kettu, Kaj Korkea-aho, Tuomas Kyrö, Taina Latvala, Jenni Linturi, Marjo Niemi, Sofi Oksanen, Leena Parkkinen, Riikka Pulkkinen, Mikko Rimminen, Miina Supinen, Sanna Tahvanainen, Philip Teir ja Jaakko Yli-Juonikas.

Tänään ilmestynyt Grantan erikoisnumero on osa Suomen teemavuotta Frankfurtin kirjamessuilla. Kaikki tekstit käännetään englanniksi ja julkaistaan sekä suomeksi että englanniksi erillisinä niteinä. Englanninkielisen niteen julkistamistilaisuus pidetään 8.10. klo 17 Frankfurtin messuilla Suomen teemamaapaviljongissa. Erikoisnumeroon pääsyn valintakriteerinä oli, että kirjailija on iältään enintään 40-vuotias, toisin sanoen mukaan oli mahdollista ottaa vuonna 1974 tai sen jälkeen syntyneitä suomalaisia kirjailijoita.

Valinnan teki raati, johon kuuluivat Hufvudstadsbladetin kirjallisuustoimittaja ja tietokirjailija Pia Ingström, Books from Finland -lehden päätoimittaja Soila Lehtonen, kirjailija Riikka Ala-Harja, Helsingin Sanomien kirjallisuustoimittaja Antti Majander ja Kustannusosakeyhtiö Otavan kaunokirjallisuuspäällikkö Antti Kasper. Raadin sihteerinä toimi Suomen Grantan päätoimittaja Aleksi Pöyry." (Otava.fi/medialle 10.9.2014)

Aiemmat Grantat:  Granta 1: Ruoka ilmestyi syyskuussa 2013 ja Granta 2: Outo helmikuussa 2014.
Tässä kolmosessa viilletään läpileikkausta suomalaisesta nykykirjallisuudesta, sen statuksesta, suunnasta ja substanssista. Tarjolla on historiallista kerrontaa, fiktiota ja dystopiaa, perhesuhteita ja suomikummaa l. Finnish weirdiä huumorinkukankaan, kiitos Kyrön ja Supisen, unhon alhoon joutumatta.

Vaikka tämä kolmonen on heterogeenisempi ja poukkoilevampi, ikäänkuin hätäisemmin kokoonkursittu kuin edeltäjänsä, liekö osasyynä sitten Frankfurtin kirjamessulla julkaistu englanninnos, miellyttää ja hauskuuttaa minua edelleen tämäntyyppisen yhden otsikkoteeman alla olevan eri kirjailijoiden tekstien koosteen lukijalleen tarjoama summamutikka: arvaamattomuus, satunnaisuus ja genrejen kirjo. Hykerryttävimmäksi ja näppärimmäksi rankkaan  Kaj Korkea-ahon hengentuotteen "Paha kirja", joka kertoo prof. Mickel Backmanin,  opiskelijoidensa kotoisasti "Iron Maniksi" nimeämän, kipuilusta kirjallisuustieteen niukentuvien määrärahojen puristuksessa ja  maailmankirjallisuuden iltapäiväluennon  noususta ja laskusta, vaan ei tuhosta... "Banaalein selvitys sille, mitä salissa juuri tapahtui, oli myös ytimekkäin ja puhuttelevin. Taikuus."

Nostalgisesti kiertyy oma ajatukseni sosiologian prof. Paavo Seppäsen innostaviin luentoihin työelämän kehityksestä, jolloin hän visioi työn ei riittävän kaikille ja yhteiskunnassa ajauduttavan lyhennettyihin työpäiviin ja -viikkoihin sekä pätkittäisiin työsuhteisiin, mikä tuolloin 1960-luvun loppumetreillä tuntui silkalta utopialta, mutta on osoittautunut jokseenkin dystopiaksi;
taikuutta jos mikä...

Sympaattinen ja lukemaanhoukutteleva kansi ja kuvitukset Elina Warstan käsialaa!

Sateista sapattia: