Christian Rönnbacka: "Henna Björk - Isku" - ex Libris...

 

"Henna Björk - Isku", Christian Rönnbacka, Bazar Kustannus, 2022, 272 s..

"Christian Rönnbacka (s, 1969) on poliisitaustainen kirjailija ja seikkailija.

 Luonnon rauhassa viihtyvä Rönnbacka toimii myös tislaamon osakkaana. Hautalehto-dekkareistaan tunnettu Rönnbacka on valittu äänikirjapalvelu BookBeatin vuoden kotimaiseksi dekkaristiksi jo kahtena vuotena peräkkäin, 2020 ja 2021. Henna Björk - Isku aloittaa uuden vauhdikkaan rikosromaanisarjan, jossa supon agentti Henna Björk joutuu kohtaamaan kansainvälisen rikollisuuden julmimmat tekijät. Sarjan toinen osa julkaistaan vuonna 2023." (Lievelehti)

 

                                                               ©Nauska

 

 

 "Abdul, Emmanuel ja Ismael olivat tuskin kymmenvuotiaita, kun heidät pakotettiin tappajiksi pahamaineisen, Toojayksi kutsutun komentajan alaisuudessa Sierra Leonessa. Parikymmentä vuotta myöhemmin Abdulin runneltu ruumis löytyy Suomesta. Poliisi poimii tutkimuksissaan johtolangaksi Abdulin varoitusviestin Ruotsissa asuville Emmanuelille ja Ismaelille. 

Toojay ei kaihtaisi mitään keinoja vaientaakseen heidät lopullisesti.

 

Supon ylitarkastaja Jarmo Rautiainen seuraa johtolankaa Göteborgiin ja rekrytoi avukseen paikallisen virkavallan riveistä nuoren irakilaissuomalaisen poliisin Henna Björkin. Hän on ongelmalähiöiden kasvatti, jengiväkivallan asiantuntija, otteissaan nopea ja Suomen poliisille entuudestaan tuttu.

Toiminnantäyteisen Henna Björk -sarjan ensimmäisessä osassa helpolta kuulostava tehtävä tuoda entinen lapsisotilas Suomeen kansanmurhan todistajaksi kiihtyy silmänräpäyksessä hengästyttäväksi pakomatkaksi." (Takakanasi) 

 

 

Rönnbacka on tuttu dekkaristi edellisten teostensa tiimoilta ja on tuntunut siltä, että hänen otteensa teos teokselta vain napakoituu ja tiivistyy, eikä omalle kohdalleni ole hänen tuotannostaan ns. väli-/täyteteoksia osunut.  

Kerrassaan miellyttävää luettavaa hulvattomine poliisihuumoreineen päivineen.  Joten mars matkaan Hennan keralla:

Henna Björk:  - työskenteli erikoisryhmässä, joka tutki jengirikollisuutta erityisen altistuneilla alueilla, kuten poliitikot ja viranomaiset tiettyjä ongelmalähiöitä nimittivät. Näitä kaupunginosia hallitsivat monilukuiset jengit ja klaanit. Huumekauppaa käytiin avoimesti, ja markkina-alueista taisteltiin. 

Aseelliset yhteenotot olivat arkipäivää, kun rikolliset ampuivat toisiaan kaduille, 

ja kohta vastapuoli kosti. Poliisin toimintaa vaikeutettiin, ja välillä se tehtiin lähes mahdottomaksi. Poliisiin luotettu, ja alueilta oli vaikea löytää  ihmisiä, 

jotka olisivat uskaltaneet kertoa kuulemiaan tietoja ja keskusteluja ja todistaa näkemiään rikoksia.

Ilmiö alkaa Ruotsin varoittavasta esimerkistä huolimatta  olla kiusallisen tuttu ongelmailmiö meilläkin,  ja Henna lähteekin Suomen suojelupoliisin kutsusta työkomennukselle antamaan apua ongelmanratkaisussa ennen kuin katuväkivalta pääsee hallitsemattomasti valloilleen.

 

 

Työtovereiden vankasta kollegiaalisuudesta, kun juoruillaan Hennan sanomisista esimiehelle, Stormsundille tuumii Björn värikkäin ulosannein yksisellitteisesti tähän tapaan:

- Katsos kun asia on nyt sillä tapaa. Björn keskeytti , - että en voi luottaa sinuun enempää kuin veriseen peräpukamaan. Ja kun olemme kentällä, luottamus on kakien a ja o. Ehkä en kuule radiosta enää jatkossa, kun seuraavan kerran pyydät apua, kun kimppuusi käydään. Sitä sinä tuskin haluat, joten painu helvettiin minun silmistäni!

 

Kirjailijan vauhti vain kasvaa loppuosaa kohden, ja lukija etenee malliin pidä huivistas' kiinni ja nauttii Rönnbackan huikeasta kiihdytyksestä ja kyydistä. Mukava ja ajankohtaiseen aiheeseenkin pureutuva avausosa  uudelle sarjalle päähenkilönä rateva ja reipasotteinen Henna Björk, joten ei kuin myötäistä matkaan ja iloisiin tapaamisiin!

Henna Björk - sarjan esikoiseen on tutustunut myös  Kirjojen kuisketta  -blogin Anneli A. millä lukukokemuksella, selviää klikkaamalla:) 

Sateen rattoisasti ropistessa:

Elizabeth Strout: "Voi William/Oh William! " - ex Libris...

"Voi William", Elizabeth Strout, Tammi Keltainen kirjasto, 2022,  225 sivua, suomentanut Kristiina Rikman.

Elizabeth Strout  (s. 1956) on kiitetty yhdysvaltalainen kirjailija. Vuonna 2009 hän voitti Pulizer-palkinnon teoksellaan Olive Kitteridge, josta on tehty Emmy-palkittu tv-sarja. Elizabeth Strout on Mainesta lähtöisin oleva pikkukaupungin tyttö, 

joka nykyään asuu New Yorkissa"." (Takakansi)

 

 

                                                           ©Leonard Cendano
 

 

"Miten helppoa se onkaan, olla naimisissa jonkun kanssa, josta loppujen lopuksi ei tiedä paljonkaan. Ja sitten kun eron jälkeen saa tietää, ei tarvitse enää välittää. Vai tarvitseeko? Kirjailija Lucy Barton on eronnut sopuisasti ensimmäisestä aviomiehestään Williamista jo vuosia sitten, mutta nyt käy ilmi jotakin, joka tuo heidät vielä kerran yhteen. Alice Munron jalanjäljissä kulkevan Stroutin proosa tekee sydämessä ihanan kipeää." (Lievelehti)

 

Viime tapaaminen Stroutin kanssa oli esittelynomainen: Nimeni on Lucy Barton  (2018) ja kirvoitti lopputuleman: Sroutin kirjoitustyyliin oli vaivatonta solahtaa sisään: hapuilevaa yhteyden solmintaa pienistä hauraista langanpätkistä, koskettavaa  siirapin tahmaisuuteen sortumatonta  ja toteavaa, - vivahteissaan ja siinä, mikä sanomatta jää -  armotontakin ja ehdottomasti perille tulevaa.

 

Strout on laatinut kiehtovan kertomuksen ihmisen pakottavasta tarpeesta etsiä, paikantaa ja löytää juurensa ja tulla sinuiksi itsensä kanssa niiden kautta  sekä ymmärtää itseään, käyttäytymistään ja suhdettaan läheisiinsä, kanssaihmisiinsä ja hahmottaa ympäröivän maailman monimuotoisuutta, rakkaitaan, puolisoaan/ -soitaan), lapsiaan ja omia reagointejaan.

 

Lucy:  -  En ole koskaan oikein tajunnut amerikkalaista luokkajakoa, koska itse olin ollut köyhistä köyhin eikä sellaisesta pääse koskaan. Tarkoitan siis että minä en ollut päässyt yli alkujuuristani, köyhyydestä. Sitä minä kai tarkoitan. 

 

William:  - Hän oli, kuten jo sanoin, pitkä mies joka ei ollut ikääntyessään juurikaan saanut lisäkiloja (paitsi pienen vatsakummun joka tuskin erottui vaatteiden alta), oma tukkakin hänellä oli, valkoinen tosin mutta tuuhea ja hän oli - William. Ja hänellä oli vaimo, järjestyksessä kolmas, kaksikymmentakaksi vuotta häntä nuorempi. Eikä se ollut mikään pikkujuttu. 

 

Elävässä elämässä ei liene sellaista satua eikä ihmissuhdetta kuin: olipa kerran -  he elivät onnellisina elämänsä loppuun - ja sen pituinen se, vai onko? 

Ja juuri siinäkö on ns. des Pudels Kern?

-  Suru on hyvin - miten sen sanoisin, hyvin yksityinen tunne; se siinä niin pelottavaa onkin. On kuin liukuisi kenenkään näkemättä alas hyvin korkean rakennuksen lasipintaa. 

 

Voi William!  On huokaistu mm. seuraavissa blogeissa, ihastuneenko selviää klikkaamalla: Kirjaluotsi,  Kirjasähkökäyrä, Kirja vieköön!  ja

Tuijata. Kulttuuripohdintoja.

 

Strout kirjoittaa tarinoivalla ja jutustelevalla otteella käyden läpi asioita, suhteitaan ja itse elämää tuottaen tekstiä kuin kitarankieliä herkästi näppäillen.  Kristiina Rikmanin  laadukas käännös takaa upean lopputuloksen ja koskettavan  lukukokemuksen, jota

ihastelemaan jäi:

Jukka Hakala: "Valheet joihin uskomme" - ex Libris...

"Valheet joihin uskomme", Jukka Hakala, WSOY, 400 s., kansi Tuomo Parikka.

"Jukka Hakala  (s. 1968)  on brändiammattilainen ja liikkeenjohdon valmentaja, joka on julkaissut useita kiitettyjä viestinnän tietokirjoja. Valheet joihin uskomme on hänen ensimmäinen romaaninsa." (Lievelehti)

 

                                                              ©Lari Järnefelt 

 

”Pahimpia ovat tarinat, joita kerromme itsellemme. Mihinkään ei ole niin helppo uskoa kuin omiin valheisiinsa.”

Nelikymppinen Aki saa yllättävän tarjouksen, josta ei voi kieltäytyä.

Opintojaan päättävä Laura tekee kahta työtä ja hautoo suuria suunnitelmia. Häikäilemättömällä HP:llä on jo kaikki, silti hän haluaa vielä enemmän. 

Kaikki kolme joutuvat pohtimaan valintojensa merkityksiä pohjia myöten.

Valheet joihin uskomme on kertomus unelmista, kunnianhimosta ja bisnesmaailman likaisesta pelistä. Mikä on oikein ja mikä tavoittelemisen arvoista? Koukuttava, hauska ja syvästi inhimillinen romaani löytää modernista työelämästä purevan satiirin ainekset." (Takakansi)

Mainio kansi, joka kuvaa sisältöä osuvasti ja heittää silmillemme relevantin kysymyksen; kuka tai mikä meitä ihmisiä oikein naruissa pitelee ja hyppyyttää kuin sätkynukkeja? Mikä on ympäristön ja/tai yhteiskunnan paine tavoitteidemme muodostumisessa ja mikä osuus on omalla mielellä ja itse asettamillamme tavoitteilla pyrkimyksissämme ja riennoissamme? Entäpä trendikkään itseohjautuvuuden merkitys menestymiselle elämässämme?

Aki tiesi :  -  että lennokkaan visioinnin ja paskanpuhumisen raja on häilyvä. 

 Nyt piti vain uskaltaa ajatella ilman pidäkkeitä. Piti vain kehdata, vaikka välillä vähän hävettikin.  Hän antoi mennä.

 

Aleksi:   ja hänen kaksi kollegaansa vannoivat ketterän toimintamallin nimeen,  

he olivat kuulemma ensimmäinen agilesti toimiva toimisto, kaikki heistä olivat sertifioituja scrum-mastereita, Aleksi oli toimitusjohtaja ja siksi pikkutakissa, AD:lla oli pipo ja maripaita, tekkipuolesta ja koodista vastaava kaveri näytti siltä kuin olisi iltatöissä metallibändissä. Alan konventioiden haastaminen ei yltänyt pukeutumiseen.

 

Teos on herkullinen ja raadollinenkin nykyliike-elämän kuvaus eloisine henkilökuvauksineen ja ihmissuhdekiemuroineen, pyrkimyksineen!

Paljon on virrannut vettä joessa ajasta ennen 1990-lukua, jolloin isoviikate leikkasi yhteis-  ja yrittäjäkuntaa. Ajasta, jolloin kättä-päälle -sopimukset olivat ihmisen mitta ja sitovammat kuin nimi paperissa, ja jolloin johtamiskulttuuri etenkin vanhoissa suurfirmoissa oli "hienostunutta", selkeälinjaista ja selkään puukottamatonta, joskaan ei vailla tervettä kilpailuhenkeä...

Aki & Laura: - Nyt kohtalo oli heittänyt Akin tielle Lauran. Hekin olivat eri maasta, eri aikakausilta. Akista tuntui, että hänen piti koko ajan vähän esittää, olla ikäistään nuorekkaampi, varoa sanomisiaan tai pinttyneitä tapojaan.

 

- Korson solussa Aki oli näytellyt karskimpaa, puhe täyttyi kuin huomaamatta kirosanoista ja keksityistä naisseikkailuista. Nyt hän opiskeli Lauran maailmaa, googlaili Lauran keskusteluihin heittämiä käsitteitä ja tutkijoita ja kirjoja sekä määritelmiä pakenevia musiikkityylejä, painoi niitä mieleensä, jotta olisi seuraavalla kerralla taas vähän enemmän kartalla, vähän enemmän kiinni ajassa.

 

- Aki oli sekaisin Laurasta. Ei hulluna vaan sekaisin. Hän ei uskaltanut ajatella,

 että heistä syntyisi jotain, hän ei uskaltanut miettiä heitä edes "heinä", ei osannut kutsu sitä mitä heidän välillään ikinä olikaan suhteeksi. - Aki ei tiennyt mitä tekisi ja syytti siitä keski-ikää...

Vauhdikas, sisältörikas ja nasevasti kirjoitettu  teos, joka jättää aprikoimaan!

Niinpä, noin laajemmassa mielessä olemmeko me, Sinä ja minä luonnoltamme ja elämässämme  mallia vakaasti portaalta ja pallilta toiselle askel kerrallaan vai uskaliaita hyppääjiä start- up  -malliin? Elämän marionetteja? Ja jos, niin kuka ja mikä lankojamme pitelee?

 

Hämmästelee & kummastelee ykskin  pieni Telluksen tallaaja:

Kari Enqvist: "Wilson" - ex Libris...

 

"Wilson", Kari Enqvist, WSOY, 2022, 328 s.

"Kari Enqvist syntyi Lahdessa 16. helmikuuta 1954. Opiskeltuaan Helsingin yliopistossa hän väitteli tohtoriksi hiukkasfysiikasta keväällä 1983.Tällä hetkellä hän on kosmologian professori Helsingin yliopistossa. Hänen kansainvälinen tutkimusyhteistyönsä on laajaa, ja hänen artikkeleihinsa on viitattu lukuisissa tutkimuksissa. Kari Enqvist toimi tutkijana CERNissä 1984-86, Wisconsinissa Madisonin yliopistossa 1986-87 ja Kööpenhaminassa apulaisprofessorina 1990-94." (WSOY)

                                                         ©Veikko Somerpuro
                                                     

"Emilia on sairaalapsykologi ja Kassandra yrityskonsultti, kun mystinen Wilson ilmaantuu Jupiterin kiertoradalle. Etsiessään omaa paikkaansa ystävykset haparoivat kiinalaisen ylivallan vuosikymmenten lävitse kohti tulevaisuutta

jonka tuhoutumista Jupiteria kiertävä kuu tuntuu ennustavan. Wilson synnyttää uskontoja ja väkivaltaa sekä suistaa poluille, jotka vievät kauas lähtöpisteestä.

Se on kohtalontähti, joka loistaa läpi vuosikymmenien ja muokkaa Emilian, Kassandran ja heidän läheistensä elämää." (Takakansi)

 

 

Kari Enqvist on mielenkiintoinen ja laaja-alainen persoona, jolla meriittejä riittää, joten odotusarvo tämän esikoisen suhteen oli  korkealla. Tähtitiede on täysin vierasta aluetta, mutta tähtiä ja öisiä tähtitaivaita on tullut katseltua ja ihailtua sitäkin useammin.  

 

Onko Wilson tämän päivä fiktiota ja tulevaisuuden faktaa, kuten meitä nyt puristavat virusepidemiat ja Ukrainan sotakin?

 

- Wilson oli saapunut näyttävästi. Sen lähettämien röntgensäteiden taifuuni oli herättänyt Maata kiertävät vakoilusatelliitit raportoimaan kiireesti isännilleen samalla kun gravitaatioaaltoilmaisimet ympäri maapallon olivat purskahtaneet soimaan kuin ääniraudat.

 

-  "Tutkijoiden mukaan Jupiterin läheisyyteen on saattanut asettautua aurinkokunnan ulkopuolinen kappale", YLE:n iltauutisissa ilmoitettiin varovasti. Uutistenlukija oli vakava ja pukeutunut tummiin. Tähtitieteilijöitä ja fyysikoita haastateltiin studiossa. Presidentti twiittasi, ettei paniikkiin ole syytä. 

Pörssikurssit notkahtivat kuin pääosuman saanut nyrkkeilijä.

 

Riemastuttava esikoisromaani: tuhtia, uudenoloista ja raikasta, humoreskia ja loistavalla verbaliikalla tuotettua kerrontaa. 

Immersoivaa, vaikka osa tekstistä avaruuksineen ja planeettoineen meni yli horisontin niin se ei yllätyksellisesti kylläkin haitannut ratkiriemukasta ja antoisaa lukukokonaisuutta. 

Henkilökuvaus suhdekiemuroineen oli eläväistä ja lähestymistapa elämänläheinen. Turvaa haetaan myös uskonnollisuudesta yhtenä coping-keinona  lahkomaisine, hurmoksellisine  ilmentymineen ajan hengessä  eli tuntemattoman edessä, ja se  oli vakuuttavasti sisään ympättynä mm. näin:

 

Eljas isäänsä Jania saattelemassa:  Se hallitsee kaikkea, sillä suurin kaikista on Tian.  Tian kietoo meidät kuten kotelo kietoo silkkitoukan, Elias vakuutti kiihkeästi.  -  "Diippiä shittiä", joku kuiskasi kuuluvasti."  "Ja sinne henki Qi,

lopulta kohoaa."    - "Kiireesti karkasivat Choun vuodet, kiireesti Lun mestari K`ungin. Ihmisen elinpäivät: tulla ja mennä" ...  

 

Yksinkertaisesti: kuin Rubikin kuutio, jossa kaikki palat istuivat jämptisti kohdallaan. Matti Ruokosen tyylikäs kansi kruunaa kokonaisuuden.

Toivottavasti tämä on ensimmäinen monesta seuraavasta romaanista!

-   Suositun kosmologin monikerroksinen esikoisromaani. Tähän WSOY:n toteamaan minulta  painokas KYLLÄ!

Voihan Wilson:

Akkuja lataamassa...

 

-  Metsä on suomalaisten psykiatri. - Arto Seppälä

Oli koittanut korkea aika lyödä hyntteet kasseihin ja kääntää auton nokka kohti Itä-Hämettä ja siellä järven rannalla, nuoren koivikon keskellä odottavaa vanhojen hirsien satuilua, tuttua vuokra-mökkiämme.

Startatessa kotipihan parkkialueella kukoisti Sakura-aika:

 

 

Isäntäväen tielle kääntyessämme näimme pellolla sulassa sovussa meitä tulijoita vastaanottamassa ja tähyämässä sulassa sovussa metsäpeuran ja - jäniksen, jotka hetken tilannetta arvioituaan päättivät jänis edellä pompotellen ja peura perässä iloisesti ja ilmavasti loikkien häipyä poseeraamasta metsikön kätköihin jättäen jälkeensä taivaalla liitelevät pääskyt.

Sauna lämpeni joka päivä ja vetreytti lihaksia, Kanssakulkija tietysti myös pulahti uimasiltaan noin viisiasteisessa järvessä väittäen sen tekevän hyvät hyrinät jälkikäteen. Hmm... ja hyvät hyssyrät...

Kilometrejä kertyi. Kuljettiin päivittäin upeita metsälenkkejä puhtaassa ilmassa, hyvin hoidetussa vanhassa kuusikossa  ja sen kärryteillä kuin satumetsässä  ihaillen toisella puolen kimmeltävää järvenselkää. 

 

Pihamaalla nautimme ilmaiskonserteista peippojen, västäräkkien ja muiden siivekkäiden esityksiä kuunnellen. Aamuiset joutsenten hyvän huomenen töräytykset vaativat totuttelua, jottei olisi kahvikupponen käsistä säikähdyksestä livennyt. Rantasipit puolestaan tapasivat lounasaikaan juhlavine mustavalkoisine pukuineen tepastella akkunan edessä kauniin vihreällä nurmikolla. Ainutkertainen bongaus oli uljaasti liitelevä Ruskohaukka, jonka siipienväli saattaa olla 140 cm.

Mutta sarjasta ei makiaa mahan täydeltä: vallinneen kelpo kelin, joskin tuulisen jälkeen istuessamme ulkona päiväkahveilla, ilma otti ja synkkeni äkisti  tummanpuhuvaksi pilvimatoksi, tuuli yltyi vonkumaan, ripsahti muutama tippa varoitukseksi  ja sitten alkoivat rakeet voimalla  rummuttaa:

 

Onneksi tuo oli vain hetkellinen, ennekokematon muistutus Ukko-Luojalta nauttia kaikesta tarjotusta. Kun sitten koitti - aivan liian pian - kotiinlähdön aika, 

oli pihanäkymä ennallaan. Uutuutena nurmikon keskellä avautuivat pieninä ryppäinä nämä suloiset, päivänkakkaranomaiset valopilkut, osuvasti nimeltään Kaunokainen:

 

 

Kaunista, sielun- ja mielenlepoa, rauhoittavaa  ja rentoa asenteella kaukana kavala maailma ja äänettöminä kaikki tekniset laitteet.

 

Metsän seinä

on vain vihreä ovi

josta valo

ohjaa ystäväänsä 

Risto Rasa

On lähdettävä voidakseen palata ja palattava voidakseen lähteä:) 

 

Kiitos vihreä ovi ja aurinkoista viikonloppua!!

 

Metsäntyttönä:

Samuel Bjørk: "Susi/Ulven" - ex Libris...

"Susi", Samuel  Bjørk, Kustannusosakeyhtiö Otava, 2022, 422 s., suomentanut Päivi Kivelä.

Samuel Bjørk: on kirjailijanimi, jonka takana on norjalainen kirjailija, käsikirjoittaja ja muusikko Frode Sander Øien. Mia & Munch -jännityssarja on huima kansainvälinen myynti- ja arvostelumenestys. Lisäksi Bjørk  on kirjoittanut viisi näytelmää ja julkaissut kaksi muuta romaania ja kuusi musiikkialbumia." (Lievelehti)

 

 

                                                            ©Harald Øren 

 

"Kahden 11-vuotiaan pojan ruumiit löydetään oslolaisesta lähiöstä, vieressä makaa kuollut kettu. Murha muistuttaa ratkaisematonta tapausta Ruotsissa: samanikäiset pojat ja valkoinen kani. Holger Munch on nimitetty uuden tutkintayksikön johtajaksi. Hän tapaa poikkeuksellisen lahjakkaan poliisiopiskelijan, nuoren Mia Krugerin, ja näyttä kuvia molemmista rikospaikoista. Mia huomaa heti seikkoja, joita kukaan ei ole ajatellutkaan.

Munch palkkaa hänet välittömästi. Sitten kaksi 11-vuotiasta katoaa. 

Alkaa kuumeinen takaa-ajo, joka sysää Mian yhä syvemmälle pahuuden sydämeen." (Takakansi)

 

       

 

Bjørk on ottanut oman paikkansa dekkariosastollani aiemmin teostensa Yölintu ja  Poika pimeästä  ansiosta.

Holger Munch   - istui mustassa Audissa, jonka stereoissa soi Bachin sellosarja numero 1 G-duuri, ja hänellä oli huono omatunto koska hän oli lähtenyt perheensä luota kesken sunnuntaisen aamupalan. Eivät he tosin valittaneet.  

Eivät koskaan. Tuli tällainen puhelu milloin tahansa. Myöhään illalla. 

Kesken kesäloman, jouluaattona, juuri kun siankylki oli nostettu pöytään. 

Aina he ymmärsivät. Neljäkymmentäkaksivuotias Holger Munch oli työskennellyt lähes kaksikymmentä vuotta murhatutkijana ja asunut koko ajan hänen kanssaan. Mariannen, Lukioaikaisen tyttöystävän...

Mia Kruger:  - vilkaisi salaa puhelintaan kun leppoisa rikostutkija hymyili ja painoi hissin nappia. "Toimisto on kolmannessa kerroksessa. Yksikkö siirrettiin tänne viime syksynä, mutta remontti on vielä kesken. Tietäähän ne rakennusmiehet." Mia oli pitänyt hänestä heti. Holger Munchista, Ihmisestä tietää heti, pitääkö hänestä vai ei. Ainakin Mia tiesi. Tähän ihmiseen voi luottaa, hän on rehellinen ja hänen lähellään on turvassa, hän auttaa vaikka mitä tapahtuisi, aina kun tarvitsee apua.   

Murha on aina lopullisuudessaan haasteellinen asia, etenkin kun kyseessä on edelleen ratkaisematon tapaus ja kaksi lasta, raakaa ja raadollista. 

Kuitenkin kirjailijan tapa käsitellä asioita empaattisesti ja myötätunnolla kera sujuvasti soljuvan kerronnan ryyditettynä osuvilla henkilökuvauksilla, määrätietoisella tutkinnalla sekä ihmissuhteilla ja niiden kiemuroilla, tuottaa tulosta. 

 

Tämä  Susi  tulikin kuluneella mökkiviikolla luonnon helmassa hotkaistua kahdella lukukerralla, yksinkertaisesti koska sitä ei kerta kaikkiaan voinut jättää kesken. Bjørk vangitsee lukijansa mielenkiinnon vaivihkaa ja vaivatta.

Laadulla on tekijänsä, yksi tämän genren niistä on eittämättä hyvän psykologisen silmän omaava, verbaalikko Samuel Bjørk!

 

- Jos maailma antaa sitruunoita, tee sitruunamehua... 

 

 Mehua mielikseen puristeli:

 

Eppu Nuotio: "Leinikkimekko - Raakel Oksa ratkaisee" - ex Libris..

"Leinikkimekko - Raakel Oksa ratkaisee",  Eppu Nuotio, Gummerus Kustannus Oy, 2022, 232 s. Kansi Timo Numminen.

Bestsellerkirjailija Eppu Nuotion  (s.1962 Iisalmessa) tuotanto sisältää romaaneja, lastenkirjoja, kuunnelmia, näytelmiä ja tv-elokuvien käsikirjoituksia.

Berliini-vuosien jälkeen kirjailija on palannut Suomeen ja asuu pääkaupunkiseudulla miehensä ja koiransa kanssa." (Lievelehti)

 

                                                               ©Liisa Valonen

 

"Raakel Oksa saa remontointiprojektikseen vanhan kerrostalohuoneistoasunnon Töölössä. Raakelin ja hänen luottoremontoijansa Dannen purkaessa väliseinää rakenteista löytyy peltilaatikko, johon on säilötty katkaistu letti, leinikkimekko ja pala hartsia. Merkillinen löytö ei jätä Raakelia rauhaan.

Kesällä 1960 lahjakas viulistityttö matkustaa Kainuusta Helsinkiin

Sibelius-Akatemian kesäkursseille. Hilkka asettuu vanhapiikatätinsä asuntoon. Unelmien kesän yllä laskeutuu kuitenkin synkkiä varjoja, kun Hilkka ei enää tunne oloaan turvalliseksi." (Takakansi)

Eppu Nuotion kanssa emme ole aiemmin sattuneet kohdakkain, joten oli jo korkea aika ja tästähän muodostui todella iloinen yllätys! 

- Ovet ovat upeat. Vanhan puun tiheäsyinen, oksaton kauneus raapaisee Raakelia aina vain. Vanha ovi avaa kertomuksen. Missä tuo puu kasvoi, josta nuo ovet syntyivät, kuka sen kaatoi, kuka veti hevosella metsästä, ketkä olivat nostamassa tukkia sahatavaraksi, kuka sahasi, kuka pinosi laudat, kuka ne laudat osti ja kuka teki ovet?

"On kyllä hienot", Raakel sanoo.

"Tällaista puutavaraa saa, kun puut kaadetaan keskitalvella, varastoidaan ainakin pari vuotta ja kuivatetaan kahteen kertaan, ulkona ja riihessä. Näitä puita ei olla uittamalla kuljetettu", Danne vastaa ja silittää lähimpää seinään nojaavan oven poskea...

Tämä Leinikkimekko oli jo nimeltään sisältönsä henkinen, positiivisella tavalla kotikutoinen, vanhassa Helsingissä tutuilla kaduilla kulkeva, herkkä viulutyttöineen, romansseineen ja elävine ja todentuntuisine persoonan piirtoineen. Sen verran usein kun on tullut itse remonttireiskan apulaisena oltua, niin jossain kohtaa alkoi remonttipöly houkutella tippoja nenästä ja vaatia silmätippoja kuivuviin silmiin;) Mikä kertoo paljon Nuotion kerronnasta, joka  oli siis luontevaa ja  hyvätasoista ynnä juonenpunonta vaivattomanoloista

- "Kaikki järjestyy", Raakel sanoi. Niin hän uskoo, luottaa siihen enemmän kuin mihinkään muuhun. Kaikki järjestyy, kaiken on lopulta järjestyttävä, sillä muuten missään ei ole mitään mieltä. Mikään ei kenties järjesty niin kuin sen kuvittelee tai edes toivoo järjestyvän, mutta jotenkin asiat aina lutviutuvat, jotenkin elämä kannattelee...

Teos iloisen värikkäine kansineen istui saumattomasti omaan lukuvireeseen ja tuotti hyvää mieltä:). 

Tuohon edelliseen  sitaattiin myös vankasti nojaa ja uskoo:

Juhana Torkki: "Dion Prusalainen - Onnellisuudesta" - ex Libris...

 

"Dion Prusalainen - Onnellisuudesta", Juhana Torkki, Otava, 2022, 135 s.

Juhana Torkki  (s. 1977) on kirjailija, teologian tohtori, kääntäjä ja kouluttaja. Hänet tunnetaan puhetaitoa käsittelevistä kirjoistaan.".  (Takakansi)

 

                                                       ©Veikko Somerpuro
 

"Miten onni saavutetaan? Miksi niin usein ihminen eksyy? Kautta aikojen ihmiset ovat tavoitelleet onnellisuutta, usein omistamisen kautta. Länsimaisen kulttuurin pohjavireenä ovat jo antiikin ajattelijoiden pohtimat kysymykset ihmisyydestä ja sen suhteesta materiaaliseen maailman. Miksi diktaattori voi olla valtansa ja rikkautensa keskellä maailman onnettomin ihminen? 

Voisiko luopuminen olla vastaus onnen saavuttamiseen?

Filosofi ja puhujamestari Dion Prusalaisen  (n. 40 - 120 jKr.) osuvat ja paikoin sarkastiset huomiot ihmisen onnentavoittelusta tulevat kahdentuhannen vuoden takaa mutta voisivat olla kuvausta myös nykyajan etsinnästä. Sulava puhumisen taito toi Dionille lisänimen Kultasuu." (Takakansi)

 

 

Juhana Torkin  teosten selkeäsanaisessa ja kiinnostavassa seurassa 

on tullut vietettyä antoisia, pohdiskelevia lukuhetkiä hänen aiempien 

Seneca-suomennoksensa  Elämän lyhyydestä (2018) ja Plutarkhos-suomennoksensa Mielentyyneydestä parissa, joten avoimin mielin ryhdyin selvittämään vastauksia yllä esitettyihin kysymyksiin onnen etsinnästä ja onnellisuuden lukon avaimista. Käsittelyn alla ovat mm. viisaan ihmisen  onnellisuus, tyrannia, orjuus ja vapaus, hyveet ja vetäytyminen.

Esipuheesta poimittua:

- Dion ehkä kiinnittäisi huomiota siihen, miten nyky-ihminen rakentaa onnellisuuttaan kuin palapeliä elämänsä ulkonaisista olosuhteista. 

Nykyajan onnellisuudentavoittelun avainsanoja ovat hedonismi, materialismi ja konsumerismi.

- Diogeneen esimerkki kehottaa henkiseen itsenäisyyteen, kun taas konsumerismi perustuu laumakäyttäytymiseen.

-  Kun enemmistö juoksee trendien perässä, Dionin kuvaama viisas seisoo kuin majakka tyrskyissä ja uhmaa enemmistön mielipidettä. 

 

Juhana Torkin kattava ja antoisa esipuhe avaa oivasti teoksen sisältöä johdattaen lukijansa Dion Prusialaisen aikakauteen ja ajatusmaailmaan. Dion oli kulkija luonnoltaan, harmaan viitan vaeltaja ja sanavalmis sellainen, joka eli vaiherikkaan ylä- ja alamäkiä sisältävän elämän, ihmisen kokoisen...

 

Yleisestä mielipiteestä:

-  Viisas ihminen ei piittaa ihmisten arvostuksesta tai sen puutteesta, siitä mitä typerät ihmiset moittivat tai kehuvat, olipa heitä sitten paljon, tai vain vähän mutta rikkaita tai vaikutusvaltaisia. Sitä mitä pidetään yleisenä mielipiteenä hän ei pidä varjoa kummempana, sillä hän näkee, kuinka isoista asioista tulee pieniä ja pienistä isoja ja kuinka usein samatkin asiat esiintyvät milloin suurempina, milloin vähäisempinä...

Filosofia on aina kiinnostanut ja kiehtonut ihan maallikkotasolla. 

Teos istui saumatta kuluvaan levottomaan maailmanaikaan houkutellessaan miettimään syntyjä syviä ja sitä, mikä meille itsekullekin on tärkeää, mitä ilman meidän olisi parempi olla. Mikä vapauttaa ja tekee onnelliseksi tai tyytyväiseksi - tyytyväisyys on mielestäni pidempi ja parempi eli sikäli tavoiteltavampi olotila - ja toisaalta, mitä kaikkea me taakkanamme aivan turhaankin kannamme. 

Mikä on tärkeää ja mikä ei? Milloin minä itse persoonana voin hyvin ja heijastan sitä ympärilleni kanssaihmisiini?

Juhana Torkki ja Dion Prusalainen: mainiota, että tiemme ristesivät ja lämmin kiitos sisällyksekkäästä lukukokemuksesta! Sen laajaa antia sulattelemaan ja ilmaan heittämiä kysymyksiä pureskelemaan jäi ykskin lukemastaan ilahtunut

Telluksen tallaaja:

Aleksandrs Čaks: "Sydän jalkakäytävällä" - ex Libris...

"Sydän jalkakäytävällä", Aleksandrs Čaks, Paperiporo, 2021, 117 s., suomentanut Mirja Hovila.

Aleksandrs Čaks (1901-1950), runoilija Jumalan armosta, syntyi ja kuoli Riiassa, joka kuului ensi  Venäjään, sitten itsenäiseen Latviaan ja lopuksi 

Neuvosto-Latviaan. Hänen lyhyt elämänkaarensa heijastelee oman aikansa muutoksia ja mullistuksia hyvässä ja pahassa, Runot, novellit, lehtikirjoitukset, krittiikit ja kannanotot kertovat sivistyneestä, monipuolisesta ja inhimillisestä miehestä, jonka ääni kuuluu edelleen vahvana." (Lievelehti)

 

                                                      ©Latvian kansallisarkisto

"Raitiovaunu, jäätelö, ruislimppu, vesiränni ja nappipeli. Puistokatu, katukivi, lamppu, roskalaatikko, kioski ja hautausmaa. Ajuri, katupoika, talonmies, lehtimummo, ilolintu, merimies ja kauppias. Rakkaus ja kaipaus. 

Näistä ja monista muista aiheista on syntynyt Aleksandrs Čaksin runoista ja novelleista suomennettu valikoima. Čaks (1901–1950) oli Latvian ensimmäinen urbaani runoilija ja modernismin edelläkävijä.

Neuvostoaikana Čaks valjastettiin järjestelmän palvelukseen. Sensuuri ja painostus mursivat hänen terveytensä – sydän ei kestänyt. Čaksin laajaa tuotantoa on tutkittu paljon, ja monet runot on sävelletty. Hän on edelleen Latvian rakastetuimpia runoilijoita" (Takakansi).

 

 

Ensihipaisu Čaksin tuotantoon tapahtui Heli Laaksosen versioin varustetun Poimit sydämeni kirjahyllystä  Runovuoropuhelu teoksen seurassa hykerrellessä. Esittelyn perusteella  Čaks vaikutti mielenkiintoiselta tuttavuudelta semminkin, kun latvialainen runous oli itselleni tutkimatonta ja tuikituntematonta aluetta, joten odotusarvo oli korkealla lähteä tarkistamaan, pitävätkö suomentaja Mirja Hovilan seuraavat houkuttelevat alkusanat paikkansa:

 

- Čaks kuvaa usein aisteja ja värejä- ja miten intensiivisesti, värikkäästi, epätavallisin siveltimenvedoin! Usein korostuvat tuoksut ja hajut, 

mikä näkyy myös valikoimani novelleista. Čaksin kielikuvat ovat epätavallisia, ja monesti runo päättyy yllättävästi, kuin hän äkkiä vaihtaisi puheenaihetta. 

Runot ovat kuin impressionistin taulut...

Makupaloja ja otteita: ensimmäinen1920-luvun lopulta ja julkaistu1991, toinen Tänä iltana ja kolmas Tunteet ja järki:

-  Minä olen vain kadun ja bulevardin jatke. 

Kun kävellessäni astun lammikkoon, tuntuu kuin se lähtisi mukaani.

- Voi miksen ole talonmies tai poliisi,

joka kulmassa seisoo.

Saisin rauhassa hengittää bensiiniä ja kahviloiden

savua,

nähdä pyöreitä renkaita pyöreiden pöytien sijaan. 

 

 

- Tänä iltana haluan haaveilla

kaikesta, mikä on torneja korkeammalla.

- Tänä iltana haluan haaveilla,

vain haaveilla

ja unohtaa, että tarvitsen rahaa,

että kengänpohjani ovat puhki

ja huomenna

          on saatava työtä.

 

 

 Tunteita voi ymmärtää vain tuntein.

Entä järki?

Mikä järki!

Sanokaa: näkevätkö korvat?...

Tunteita voi ymmärtää vain tuntein.

Järki on vielä liian tylppä haarukka,

jotta siihen voisi pistää kaiken

minkä voi tuntea.

palasen vielä voi, mutta entä muruset ja niitä

                                                   pienemmät?...

 

Čaksin  yllättävän tuoreen oloiset ja vekkuleita, yllätyksellisiä käänteitä sisältävät runot ja novellit ihastuttivat ja ilahduttivat; mikä parasta: Hovilan  houkuttelevan oloiset alkusanat vastasivat huutonsa!

Mirja Hovila on tehnyt on tehnyt kulttuuriteon kääntäessään tämän koosteen ja varustaessaan sen elävöittävillä ja taustoittavilla valokuvilla.

 -  Älkää astuko päälle  -tuo sydän jalkakäytävällä on Čaksin...

Aleksandrs  Čaksin jalanjäljillä on mielenkiintoisin aatoksin  asteltu myös blogissa Kirjarikas elämäni.

Sietääpä jatkossa katsella tarkasti jalkoihinsa jalkakäytävillä astellessa:

Otsa kurtussa, suu mutrussa...

 

 Pegasoksen siiville:

Jos on kerran äidiksi syntynyt

Joka kerran on äidiksi syntynyt,
hän äiti on kaikkien lasten,
ja kaikkia maailman lapsia
hän on painanut rintaansa vasten,

ja maailman lasten itkua
hän on korvissaan alkanut kuulla,
sillä maailman lapset puhuvat
hänen omien lastensa suulla.

-Anne-Mari Kaskinen –

 

 

 Annetaan lapsille päiväksi maapallo,
kuin kirjava ilmapallo,
että he saisivat leikkiä,
leikkiä ja laulaa tähtien seassa.
Annetaan lapsille maapallo,
kuin jättiläisomena tai lämmin leipä,
että he olisivat kylläisiä edes yhden päivän.
Annetaan heille koko pallo,
että maailma edes yhden päivän saisi tuntea,
mitä on ystävyys.
Meidän käsistämme lapset ottavat maan
ja istuttavat siihen kuolemattomia puita.
– Nazim Hikmet,suom. Brita Polttila –

 

Hyvää ja aurinkoista  huomista  äitienpäivää - Днем матері - Den´ Materi!! Sitkeyttä, voimia ja rohkeutta pitää rintamasuunta eteenpäin ja huolta itsestämme sekä lapsistamme, sillä heissä on tulevaisuus!

Silmät ymmyrkäisinä ja hiljaisena tyttönä ruusujaan ihailee ja  maailmanmenoa ihmettelee:

Pascal Engman: "Lesket / Änkorna" - ex Libris...

 

"Lesket", Pascal Engman, WSOY, 2022, 542 s., suomentanut Pekka Marjamäki.

"Pascal Engman   (S.1986) on kirjailija ja entinen Expressenin toimittaja.

 Lyhyessä ajassa hänestä on tullut yksi sukupolvensa luetuimmista dekkaristeista. Esikoisromaanistaan Patriooteista lähtien hän on käsitellyt päivänpolttavia, poliittisia aiheita. Vanessa Frankista kertovassa sarjassa ovat ilmestyneet aiemmin Polttava maa (WSOY 2020) ja Rottakuningas (WSOY 2021)."

 

                                                       ©Alexander Donka

 

"Miespoliisi murhataan Tukholmassa. Pian rikospaikan lähettyviltä löytyy toinenkin ruumis, nuori tuntematon nainen. Kaksoismurhan tutkinta osoittautuu rikostutkija Vanessa Frankille henkilökohtaisemmaksi kuin hän osasi aavistaakaan. Kun johtolangat vievät kohti Isistä, pelko kasvaa. 

Huoli terroriteoista voi yhdistää ihmisiä, mutta myös toimia koston moottorina – ja silloin vaikutukset ovat tuhoisat." (Takakansi)

 

 

 

Totuttuun tapaan kuten Patriootit, Polttava maa  ja Rottakunigas  tämäkin uutukainen pitää sisällään monenlaisia elementtejä eri perspektiiveistä kuvattuna: hyviksiä ja pahiksia, murhia, Isistä, prostituutiota likaista rahaa ja sen pesua, halveksuntaa Janten lakeja noudattavia kohtaan. Lisäksi  harrastetaan maalittamista ja kaikenlaista keljuilua, mutta  tunnetaan myös huolta ja osoitetaan  huolenpitoa, kiintymystä ja rakkauttakin.

Vanessa:  Hän ei halunnut kuolla. Ei nyt, Muutama vuosi sitten hänellä ei olisi ollut mitään kuolemista vastaan, mutta nyt oli toisin. Nykyään hänellä oli elämässään Celine, joka oli antanut hänelle jotakin, minkä vuoksi taistella. Jotain hienoa, Kaunista. Celine luotti häneen, tarvitsi häntä. 

 Hamza ja Farid: Joskus minusta tuntuu kuin me olisimme ainoat eloonjääneet. Olet täysin väärässä. Meitä on tuhansittain kaikkialla Euroopassa. 

Nukkuvia soluja. Meidän täytyy näyttää muslimiveljillemme ja -sisarillemme kaafirien todelliset kasvot. Herättää heidät. Minä, sinä ja muut kaltaisemme uhraavat henkensä, jotta muslimit ympäri maailman saavat elää arvokasta elämää...

Nykyongelmia  aiheuttavat integroitumattomat maahanmuuttajataustaiset, asuinaluekohtaiset ja väkivaltaiset katujengit ovat jo pitkään olleet Ruotsissa kasvava ongelma, ja sama meno on rantautunut tänne koti-Suomeenkin, - valitettavasti.

-Viime vuosina poliiseja ja heidän lähimmäisiään kohtaan esitetyt uhkaukset olivat lisääntyneet ja muuttuneet aiempaa raaemmiksi. Rikolliset eivät enää empineet ampua yksittäisten poliisien koteja päin tai uhkailla heidän perheitään. Etenkin järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan taistelevia poliiseja uhkailtiin.  

Ennen kuin Vanessa oli siirtynyt Nova-ryhmänä aiemmin tunnetusta erikoisyksiköstä NOA:n murharyhmään, hän oli itsekin joutunut lukuisten uhkausten kohteeksi. 

 

 

he ovat idealisteja, pahoja,

mitä he ovat tehneet kauhujen takapihalla

en osaa kuvata, en osaa muuttaa verta musteeksi...

Tomas Tranströmerin runosta "Carillon",

kokoelmasta Villi Tori (suom. Caj Westerberg)

 

Engman, jonka tavaramerkki ovat lyhyet ja napakat luvut, jatkaa omalla vauhdikkaalla ja vaihtelevalla ripeätempoisen kerronnan saralla tavalla, jossa ei jarrupolkimella ole juurikaan käyttöä ja josta ei jännitystä ja vaaratilanteita uuvu pitäen lukijansa valppaana ja taatusti hereillä.  Kiitos myös suomentaja 

Pekka Marjamäen sivumäärästään huolimatta reipas- ja mukavalukuinen tiiliskivi:)

Vikkelästi vipelsi: