Arto Lappi: "Taivaanpohjassa laulavat valaat" - ex Libris...

"Taivaanpohjassa laulavat valaat Valitut runot 2000 - 2018,  Arto Lappi, Enostone, 2018, 299 s.

"Arto Lappi (s.1966)   on tamperelainen runoilija. Hän kirjoittaa japanilaiseen perinteeseen nojaavia tanka- ja haiku-mittaisia runoja, joissa sanotaan suuria ajatuksia vähin sanoin. Lapin esikoisteos Ei perhonen siivistään tiedä ilmestyi 2001. Päivätyönsä hän tekee Tampereella antikvariaatti Lukulaarissa." (Kirjasampo)

"Olen kerännyt kirjan materiaalin kahdeksasta ensimmäisestä kokoelmasta, tuorein Veden äänet on rajattu tilasyistä ulkopuolelle. Mukana on pieni määrä japanilaisia tanka-suomennoksia kokoelmasta Kevätsateiden aika." (Lukijalle)

                                                          C Hannele Kivilahti
                                                    

Kirjailijan Lukijalle saatesanojen lisäksi on Tero Tähtinen laatinut Lapista ja hänen tuotannostaan hyvin avaavan Ajatuksia... kirjoitelman ja takakannesta löytyy Kai Niemisen arvio kirjailijan tuotannosta: -  Arto Lapin runoille on ominaista hellä huumori, joka kuitenkin nipistää korvalehdestä: havahdu,
pidä aistit avoinna, älä turru.
Omakohtaisesti tämän uskomattoman inhimillisesti laaja-alaisen koosten luettuani, voin vain todeta, jottei  tämän kauniisti ja sisältöä kuvaavasti nimetyn koosteen äärellä turtumisestä niin pienintäkään pelkoa, vaan lukijana tapahtuu havahtumista ja heräämistä...

Päivänkakkarat,
hampaat niin iloisesti 
harallaan Kesä.

Miksi matkalle
tarvitaan tavaraa niin
paljon, minulla
on reikä taskussa ja
sinne mahtuu kaikki.

Miksi miettisin
mistä kirjoittaa - kunhan
kukat kukkivat,
ruoho tuoksuu ruoholta -
nukun yöni rauhassa.

Torvijäkälät näyttävät mitättömiltä,
mutta lähempää voi
nähdä trumpettien soivan:
puiden latvoissa kuulee puhalluksen.

Kevään odotus,
tämä levoton olo.
Katselen kuinka
koira nuuhkii valoa
kynnyksien raoista.

Koiranputkia,
latinaksi Anthriscus.
Niiden toimesta
koko ylösnousemus
pientareilla tapahtuu.

Toisille riittää
huvipuistoksi pelkkä pyöröovi.

Mitään kestävää 
en ole saanut aikaan .
Hiekkalinnojen
rakentaja taitaa myös lumiukkojen teon.


Tässäpä meillä kooste, joka kestää monta lukukertaa ja avaa lukijalleen kerta kerralta uusia portteja Lapin ajattelumaailmaan ja kekseliäiden, omakohtaisleimaisten oivallusten ääreen.
Lukiessa kokee vahvasti, että Lappi sekä seisoo tekstiensä takana sekä on sinut niiden kanssa. Se jos mikä on vahvuutta ja aitouden antia, - meille lukijoille.

Mikä noheva uusi tuttavuus! Kauttaaltaan oivaltavaa, ajateltua ja elämänmyöteistä runoutta, joka tuotti mielihyvää ja lukemisten iloa!
Oiva lahjaidea kevään tuleville juhlijoille matkaevääksi maailmalle.

- Kohta, jossa kirjoittaja ja lukija paiskaavat kättä, on sama kuin paikka, jossa janoisen huulet koskettavat virtaavan veden pintaa. Näin syntyy kohtaamisen ihme. Se on viime kädessä runouden taian salaisuus.
(Tero Tähtinen, Mietiskelijä palaa yksinkertaiseen. Ajatuksia Arto Lapin runouden äärellä)

Runouden taika toimi.

Lumiukoista  hiekkalinnoihin:

Søren Sveistrup: "Kastanjamies/ Kastanjemanden" - ex Libris...

"Kastanjamies", Søren Sveistrup, Otava, 2019, 542 s., suomentanut
Antti Saarilahti. Kansi: Kirsti Maula.

"Tanskalainen Søren Sveistrup  (s.1968) on maailmankuulu käsikirjoittaja ja
Jälkiä jättämättä -menestyssarjan luoja. Hän on voittanut lukemattomia palkintoja, mm. sekä Emmy- että BAFTA-palkinnot käsikirjoituksistaan." (Lievelehti)

                                                              C Les Karner

"Rauhallisesta lähiöstä Kööpenhaminassa löytyy kammottavalla tavalla murhattu nainen - nuori äiti, jonka lapsi on nukkunut mitään aavistamatta huoneessaan, samalla kun äiti on kidutettu kuoliaaksi. Ruumiin lähelle on asetettu kastanjanukke. Kunnianhimoinen nuori poliisi Naia Thulin alkaa tutkia tapausta. Todisteet yhdistävät murhan vuosi sitten tapahtuneeseen lapsen katoamiseen. Pian löytyy toinen raa´asti murhattu nainen vierellään tuttu kastanjanukke. Thulin aloittaa kilpajuoksun aikaa vastaan. Murhaajan karmea suunnitelma on vasta alussa." (Takakansi)

Uusi tanskalainen kirjailijatuttavuus aloittaa vahvasti esikoisdekkarillan, veikeästi Kastanjamieheksi nimetyllä, joten odotusarvoltaan mielenkiintoinen lukukokemus edessä, arvelin. Kirjailija käyttää lyhyiden lukujen tekniikkaa onnistuneesti välttäen varmaotteisesti riskinä olevan sirpaloitumisen vaaran. Flashinomaiset väläykset toimivat yllättävän hyvin. Eikä tuo etelässä nenähermoja kutitteleva paahdettujen kastanjoiden tuoksukaan saa kuin suun herkkua vartoillessa napsamaan...

Työparista: Heistä oli tullut työpari melkein vahingossa, mutta Jensenin muistikuvien mukaan he olivat olleet samalla aallonpituudella heti ensimmäisestä päivästä lähtien. Ricksillä oli ollut juuri ne ominaisuudet, jotka tekivät ihmisestä siedettävän parin. Ei erityisen nokkela tai sanavalmis - itse asiassa Ricks oli harvoin puhunut monta lausetta yhteen kyytiin - mutta hän oli suunnattoman sinnikäs ja uskollinen, kun hänet sai omalle puolelleen. Lisäksi Ricksillä oli tervettä epäluuloa lähes kaikkea ja kaikkia kohtaan, luultavasti siksi, että miestä oli kiusattu suurimman osan lapsuudestaan. Jensen oli ymmärtänyt heti, 
miten Ricksin potentiaalista saisi kaiken irti: jos Jensen oli ollut pää, niin Ricks oli ollut vartalo.
Heille oli pian kehittynyt luontainen inho kaikkia pomoja kohtaan - ne eivät tajunneet poliisityöstä paskan vertaa. Yhdessä he olivat pistäneet telkien taakse niin monta pyöräjengiläistä, ählämiä, vaimonhakkaajaa, raiskaajaa ja murhaajaa, että palkankorotuksia ja mitaleita olisi pitänyt tulla ropisemalla aina eläkeikään saakka. Mutta yhteiskunta ei toimi sillä tavalla. 
Elämässä eivät nallekarkit mene tasan.

Teoksen ydin, juju on - ei suinkaan reipasotteisesti kuvatuissa viidakkoveitsen, sahan ja vastaavien katkontavimpottien pörähdyksissä etovine tuloksineen - vaan vastentahtoisesti yhteen niitatun työparin Thulin & Hess parivaljakossa ja keskinäisessä kemiassa,
joista jälkimmäinen hyvin varoen hiljalleen valuu omiin tuloksellisiin uomiinsa. Tarmokas ja siviilissä suoraotteinen sekä toimintavalmis Naia Thulin kera haahuilevanoloisen, mutta kysymyksiään satunnaisesti tykittävän machoagentin,  Europol-heppu Markin Hessin, jolla on salaperäineen menneisyys ja tutkinassa vihikoiran sitkeys. Joskaan eivät muutkaan teoksen henkilöt valjuudesta tahi verenvähyydestä kärsi.

Yhteistyöstä:  - Käytävät ovat tyhjiä ja himmeästi valaistuja, kun Thulin astuu Glostrupin sairaalan lasten ja nuorten psykiatriseen keskukseen. 
Tiskille saapuessaan hän näkee Hessin väittelevän iäkkään hoitajan kanssa taaempana kansliassa.  - Thulin työntyy heidän ohitseen, koputtaa ja avaa oven. "Tule mukaani." Hess huomaa Thulinin ja seuraa vastahakoisesti sairaanhoitajan kärttyisen katseen alla. "Minun pitää päästä puhumaan pojan kanssa, mutta joku idiootti meni lupaamaan henkilökunnalle, ettei poikaa enää häirittäisi tänään." 
"Minä lupasin sen. Mistä sinun pitäisi puhua pojan kanssa?" 
Thulin katsoo Hessiä, jonka kasvoissa ja sormissa on jostain syystä valkoisia maalitäpliä. "Poikaa on jo jututettu tänään kerran, ja jos et pysty kertomaan minulle, mistä oikein on kyse, se ei voi olla niin tärkeää." "Minulla on vain muutama kysymys. Jos saat puhuttua  hoitajan ympäri, lupaan pyytää huomenna sairauslomaa."...  
Eipä humoreski kollega juuri tuon parempaa työparilleen lupaamaan:)

Kiinnostava ja omanoloinen uuden kertojaäänen dekkari, jonka parissa aika kului sukkelasti ja mukavasti.  Pienin reunahuomautuksin, noin jatkoa silmälläpitäen: brutaliteettejä oli riittävästi, hiuksenhienosti ei kompastuskiviksi asti.
Pitkälti löytyi myös kelpo pohdintaa lapsuudenaikaisten traumojen merkityksestä ihmisen kehityskululle, suuntautumiselle ja aikuisuudelle. Jotkut reput ovat raskaampia kantaa, vaikka harvapa kai meistä kenestäkään ilman minkäänlaista nyssykkää on aikuisuuden kynnykselle selvinnyt. Kastanjakojullekaan en nyt juuri het´siltään houkuttelevistä tuoksahduksista huolimati poikkeaisi, kaikeksi onneksi ei ole niiden sesonkikaan.  Plussapisteitä heruu vielä siitä, että taitavasti Sveistrup onnistuu vielä tiivistämään ja tihentämään tunnelmaa loppua kohden yllättävine loppuratkaisuineen. Hyytävän tehokkaan ja tyylikkään kannen  taituroi Kirsti Maula.  Jatkoa mielenkiinnolla odottaen!


-  Elämässä eivät nallekarkit mene tasan.

Mutta pärjäillään:

"Joutsen on ihmisestä rikottu linnuksi"...

Laulujoutsen on  pyhin linnuista. Se on karhun ja hirven rinnalla yksi itämerensuomalaisten heimojen jumalallisista esi-isistä. Joutsenen uskottiin pitävän yhteyttä maailmojen välillä, eikä ihmissuvun esi-isää saanut vahingoittaa tai syödä. (Taivaannaula)

Varhainen  aamukävely kulki tänään siltojen alaisten sulapaikkojen myötäisesti  ja eipä aikakaan, kun hiljaisuudessa kaikui kevään kuuluvin fanfaari! Tuo odotettu ja  tervetullut jousenten kalkatus, yksi ensimmäisiä varmoja kevään merkkejä.

Kaiken kaikkiaan näköhavaintoja saimme kahdesta pariskunnasta sekä yhdestä jäällä tepsuttelevasta kolmikosta, lienee ollut männä vuoden poikanen pariskunnan matkassa.

Uljasta ja ryhdikästä ihailtavaa!

Kotipihallakin oli puustoissa appeen äärellä kuhinaa ja sirkutusta ilmassa. Sinitiaisparvi pyörähti taanna päivänä joukolla ruokailemassa ja tänäänkin oli vielä yksilöitä paikalla. Mustarastas poikkesi tapansa mukaan moikkaamassa, vaan sen huilu ei vielä ilmassa soi.

Jokos arvaisi tokaista, jotta se on sitten kevät!?

Uskalikkona:

Evakkoreissulla Osa 3...

Reissu on sujunut sutjakkaasti, kuusi viikkoa takana ja kolme edessä.
Aika EI ole tullut pitkäksi ja edelleen viihdymme täällä luonnon helmassa moodilla kaukana kavala maailma. Kokemus on ollut kaiken kaikkiaan uskomattoman upea, tasapainottava, avartava ja toinen toisiamme entisestään lähentävä,
josta kaikesta olen hyvin kiitollinen. Ulkoilureittimahdollisuuksia on useita, eikä tarvitse todellakaan tallata tömppänä eestaas yhtä ja samaa nimismiehen kiharan pätkää. Jäällä on ropsuteltu menemään niemennokasta toiseen, hankikanto puolestaan on avannut metsän saloja. Tuli koetuksi ensi kertaa myös vekkuli ja erikoinen lumisokeus: olo oli kuin pumpulipallon sisällä. Tiesi askeltavansa muttei muuta ympärillä. - epätodellista.

Sohjoisella ves´jäällä porskuteltaessa ei Goretxistä ollut avuksi, vaan muistui lapsuuden riemujen aamenta-plottis ja hyppy vesilätäkköön mieleen, kun popojen sisällä varpulit somasti ottivat kylmää kylpyään...
Maantien reunaa on koluttu postilaatikkokeikoilla. Jonkun kerran sileillä jäillä  pihasta pitäen on annettu kerrankin järjen voittaa uhmaamatta kohtaloamme eli vietetty suosilla  kotipäivää.

Sosiaalisuudesta:  Oli tarkoitus kyliltä tullessa hakea isäntäväeltä proosallisesti pölypusseja. vaan eivät olleet kotosalla, joten sovittiin seuraavaksi päiväksi. Illansuussa rimpahutti isäntä, kysellen josko samalla kahvi kelpaisi ja josko meillä allergioita tms. No, näin sitten sovitusti kyläluudiksi ennättäydyimme, piipahtamaan. Jos ei nykyisin muutoinkaan enää ole tapana  piipahdella niin täällä kun istutaan alas niin sitten ajan kanssa kunnolla. Kuulumisia vaihdettiin ja rupateltiin yleiset asiat ml. lapset ja lapsenlapset.
N. 1.5 h:n kohdalla aprikoin käydä lähtöä rakentelemaan, kun emäntä hilppaisikin keitintä päälle ja sen seitsemän sortin tarjoilut odottivat mallilla kaikkea "pakko" maistaa.  Kuluneen 3,5 -tuntisen aikana, jolloin maailmakin ehdittiin asetella. jos ei nyt vallan jengoilleen niin parempaan malliin kuitenkin, opin - kuten tämän koko turneemme aikana yleensäkin - paljon erilaisista tavoista elää, nähdä ja arvottaa elämää sekä arvoistamme, jotka osoittautuivat yllättävän yhteneväisiksi ytimiltään:)

Luonnosta: Lintujen ravintolan kanta-asiakkaina on pysynyt tali- ja metsätiaisten sopuun soljunut porukka. Eilispäivänä, kun kaupunkireissulta kotiuduimme, odotti melkoinen yllätys puussa roikkuvine typötyhjine pusseineen ja maassa olevine kuoriläjineen. Oletimme asialla olleen pariin kertaan havaitun närhipariskunnan. Vaan kuinka ollakaan, tänään aamusella hangella tepasteli käki, jonka syyksi emme kuitenkaan ryöstöretkeä laskeneet, sillä nuo sinänsä kauniit närhet julkesivat uusia temppunsa. Myös supit ja puput ovat käväisseet yöaikaan tutkimassa tarjontaa. Törkeää! Ymmärrettävää?

Ensimmäiset kevättulijat ovat sillan alusen sulavedessä saukkojen kotialuille ilmaantunut telkkäpari 19.3. ja erityisesti tänään aamusella havaittu, luultavimmin iltahämärän lennolla saapunut, sielua sykähdyttänyt uljas joutsenpari! Superkuukin näyttäytyi yöllä pilvisen päivän jäljiltä.
Pieniä asioita - suuria tunteita ja elämyksiä...

Nollakelin, häikäisevän auringonpaisteen ja liki myrskyisisten tuulten tuiverrusten keskeltä yllä olevien ennusmerkkien voimalla kohti kevättä. Iloista & eloista viikonloppua!

Kahvikissana & Lintubongarina:

Yu Hua: "Kiina kymmenellä sanalla/ Shige cihui li de Zhongguo" - ex Libris...

"Kiina kymmenellä sanalla", Yu Hua, Aula & Co, 2019, 315 s., suomentanut
 Rauno Sainio. Kansi: Sanna-Reeta Meilahti.

"Yu Hua  (s.1960) on kiinalainen kirjailija, joka teoksia on käännetty useille eri kielille. Häntä pidetään yhtenä Kiinan merkittävimmistä kirjailijoista.
Yu Hualta on aiemmin julkaistu suomeksi romaanit Elämänkaari (2016) ja
Xu Sanguanin elämä ja verikaupat (2017)." (Lievelehti)

                                                             C Aula & Co


"Kiinan tunnetuimpiin kirjailijoihin kuuluva Yu Hua on valinnut kymmenen sanaa, joista kukin tarjoaa oman näkökulman, josta voi tarkastella Kiinan huimaa muutosta, sen syitä ja seurauksia, maan lähihistoriaa ja nykytilaa sekä kytköksiä menneisyyden ja tämän päivän välillä. Lopputulos on ainutlaatuinen, henkilökohtaisten kokemusten ja aitojen kiinalaisten tarinoiden värittämä harppaus ajan ja avaruuden halki. Teos johdattaa lukijan tämän päivän Kiinan mullistaviin muutoksiin sekä maan monimutkaiseen, räikeiden vastakohtaisuuksien täyttämään yhteiskuntaan." (Takakansi)

Yu Huan Elämänkaari, 2016,  oli ihastuttavaa luettavaa kirvoittaen lopputuleman:  Huan suonissa virtaa tarinaniskijäin veljeskunnan  veri. Harmoninen kaari, jota oli silkka ilo lukea!

Kiina on maa, jolla on melkoinen ja monimuotoinen sekä vellova historia takanaan. Wikipedian mukaan Kiina on noin 1,4 miljardilla asukkaallaan väkiluvultaan maailman suurin maa ja pinta-alaltaan kolmanneksi suurin  Venäjän ja Kanadan jälkeen. Nykyään Kiina lasketaan poliittiseksi, taloudelliseksi ja sotilaalliseksi supervallaksi. Kiinan kansanarmeijan miesvahvuus on maailman suurin yli 2,8 miljoonalla sotilaallaan. Lisäksi Kiina on ydinasevaltio. 
Kaikki syyt siis seurata suurella kiinnostuksella tämän jättiläisen
nykyisiä ja tulevia askelia.

Yu Huanin teos selvittää kymmenellä sanalla muutamia piirteitä, jotka auttavat meitä paremmin ymmärtämään Kiinan menneisyyttä ja tulevaisuuttakin. Avainsanat ovat: Kansa, Johtaja, Lukeminen, Kirjoittaminen, Lu Xun, Erot, Vallankumous, Ruohonjuuret, Jäljitelmä ja Höynäytys sekä Epilogi.

Yu Huan toteaa Alkusanoissa: En usko, että mikään tässä maailmassa voi yhdistää ihmisiä samalla tavalla kuin kipu, sillä kivun tuoma yhteys kumpuaa suoraan ihmissydämen sisimmistä sopukoista. Niinpä kun kirjoitin tässä kirjassa Kiinan kivusta, kirjoitin samalla omastani. Kiinan tuntema kipu on myös minun kipuani. Tämä pätee myös teoksen lukijan tuntemuksiin kerronnan tempaistessa mukaan matkalle avaamaan jättiläisen sisintä. 

-  Arki saattaa päällisin puolin vaikuttaa ikävystyttävältä ja turhanpäiväiseltä, mutta tosiasiassa se kätkee sisäänsä kaiken, arki on rikasta, kaikenkattavaa, koskettavaa. Politiikka, historia, talous, yhteiskunta, kulttuuri, muistomme, tunteemme, toiveemme, salaisuutemme ja vielä paljon, paljon muuta - tällä kaikella on äänensä jokapäiväisessä arjessamme. Arki on kuin avara metsä, ja hyväksi lykyksemme kiinan kielellä on tarjota aiheeseen sopiva sananlaskukin: "Avarassa metsässä on lintua jos jonkinlaista."

Kiinan tapahtumia on uteliaasti tullut seurattua,  luettua etupäässä vain lehdistöstä ja kuunneltua uutisten kertomaa. Yu Hua puolestaan välittää silmiemme eteen sisältäpäin, omakohtaisesti ja kauniin rauhaisalla tavalla kokemaansa, kehityskaartansa ja maansa historiaa käänteisesti lähtökohtanaan seuraukset, johdattaen lukijansa oman äänensä ja tulkintansa kautta syiden äärelle, - mielenkiintoista ja mielenkiintoisesti. Teoksen anti on sen verran runsasta, että muistiinpanoja lukiessa kertyi ennätysmäärä, joten tyydyn tässä muutamaan sitaattiin ja avaamaan Yu Huan ajatuksia lukemisesta ja kirjoittamisesta, jättäen poliittiset ja yhteiskunnalliset näkökohdat sekä visiot mahdollisen lukijan itsensä löydettäviksi, nautittaviksi ja pohdiskeltaviksi.

-  Joka kerta kun ryhdyn lukemaan hyvää kirjaa, uppoudun siihen täysin. olen kuin pelokas lapsi, joka varovasti tarttuu kirjaa takinkulmasta ja yrittää ottaa sen askelluksesta mallia yhteisellä matkalla ajan virrassa. Kirja on lämpöinen matka täynnä suuria tunteita, se vie minut ensin mennessään ja sallii minun sitten palata yksin takaisin kotiin. Ja vasta kotiin jo palattuani ymmärrän, että tuo kirja on nyt sydämessäni ja pysyy siellä päivieni loppuun saakka.

-  Nyt kun olen kirjoittanut jo usean vuosikymmenen ajan, voin varmuudella sanoa rakastavani kirjoittamista. Jokaisella ihmisellä on haaveita ja toiveita ja tunteita, joita he eivät kykene ilmaisemaan, koska ympäröivä todellisuus ja niin sanottu terve järki hillitsevät heitä. Kirjoittamisen maailmassa näitä tukahdutettuja toiveita ja tunteita saa kuitenkin ilmaista sydämensä kyllyydestä. Uskon kirjoittamisesta olevan hyötyä niin henkiselle kuin fyysisellekin hyvinvoinnillemme, koska sillä on voima tehdä ihmisestä kokonainen. Kirjoittaminen tarjoaa ihmiselle mahdollisuuden kahteen eri elämänpolkuun, joista toinen on todellinen ja toinen kuvitteellinen. Näiden polkujen välistä suhdetta voi verrata suhteeseen terveyden ja sairauden välillä: kun toinen valtaa tilaa, toinen joutuu perääntymään. Mitä ikävystyttävämpi oma todellisuuteni on, sitä rikkaammaksi muuttuu kuvitteellinen polkuni.

Kiinan muutoksen nopeaa tietä Yu Hua avaa kuvaamalla sitä, mikä kuvitteellisesti eri aikausien kiinalaispoikien mukaan elämässä on tärkeää ja tavoittelemisen arvoista: Kulttuurivallankuvouksen poika olisi voinut vastata: "Vallankumous ja kamppailu." Poika uudistusten ja avautumisen aikakaudelta 90-luvun alusta olisi ehkä sanonut: "Ura ja rakkaus." Ja lopuksi tämän päivän kiinalaispojan vastaus:" Raha ja kaunottaret." 

Yhdysvallat, Venäjä ja Kiina, kolme kovaa vaikuttajaa ja pähkinää maailman huomioon otettaviksi ja  purtaviksi. Jos itse olisin vielä nuori, ainevalintoihini kuuluisi ehdottamasti kiinan kieli, eli asetan oman panokseni Kiinalle ja sen globaalin vaikutusvallan painopisteen väistämättömälle, voimakkaalle ja nopealle edelleen vahvistumiselle...

Runsassisältöinen ja antoisa teos, joka kirjailijan silmin avaa tuota suurta tuntematonta maata. Yu Huan kerronta on eloisaa, ymmärtäväistä ja hymyn pilke silmissä historian ja kehityksen poluilla sekä nyky-yhteiskunnan innovaatioiden, uuden teknologian, kaupunkilaistumisen jne sekä elitististenkin ilmiöiden  keralla kulkevaa. Sivumääräänsä huomattavasti suurempi  anniltaan; tuuhea teos, jonka lukeminen näin ruohonjuuritasolaisellekin - käsite, jota Yu Hua myös kiinalaisnäkökulmasta avaa - ehdottomasti kannatti, opetti ja jäi ajatteluttamaan!

Rauno Sainion taidokas ja eloisa käännös sekä Sanna-Reeta Meilahden tyylikäs kansi kuorruttivat tämän herkullisen lukunautinnon!

Lopuksi eräs viime aikoina Kiinassa suosittu vitsinpoikanen:
Tämän yhteiskunnan epäreiluus johtuu mistä? Siitä, että kun kaunotar sanoo "Haluan timanttisormuksen", hän saa timanttisormuksen, ja kun rikas sanoo "haluan kaunottaren", hän saa kaunottaren, mutta kun minä sanon "haluan ottaa suihkun", hanasta ei tulekaan vettä...

-  Omaa elämäänsä muisteleva saa elää elämänsä uudelleen. Martialis
 

Ajan virrassa,  avaruuden halki ja metsässä lintuja bongaillen:

Kai Aareleid: "Lue minua" - ex Libris...

"Lue minua", Kai Aareleid, ntamo, Helsinki 2018, 104 s., suomentanut
 Kai Aareleid.

"Kai Aareleid (s. 1972) kuuluu tämän päivän Viron keskeisiin sanataiteilijoihin. Hänen ensimmäinen suomenkielinen runoteoksensa Lue minua rakentuu kokoelmien Naiset teel (2015) ja Vihm ja vein (2017) runoista sekä muutamista niihin sisältymättömistä teksteistä. Kaikki suomennokset virosta ovat kääntäjänäkin ansioituneen tekijän omaa käsialaa. Aareleidilta on julkaistu syksyllä 2018 romaani Korttitalo (Linnade põletamine, 2016.
Suom. Outi Hytönen." ( S&S.)

                                                              C TIXE-2007


"Lue minua on pakahduttavan kaunista rakkauslyriikkaa ja kirkasta nykykirjallisuutta. Näiden säkeiden minä tuntuu yltävän itseensä yhtä varmasti kuin toiseenkin. Onhan niin, että ”me molemmat haluamme/ muistaa jotain/ unohtaa jotain”. (S&S)

Kokoelma on jaettu lukuihin: Bukharalainen yösoitto, Läheisyydestä,
Kafka ja kaasutin, Porto, porto, ja Sagö sekä Hitaita hetkiä. 

Ensikosketukseni Aareleidin tuotantoon oli Korttitalo, 2018, ja se sai lausumahan: Korttitalo on erinomainen symbolinen  nimi tälle teokselle,
jonka sisältö - kuten itse elämäkin - on erillisistä ja irrallisista korteista asumamme talon kokoiseksi ja näköiseksi koottu.

Kun keväisin aina tuppaa runottamaan, ensirunot mukavasti istuen auringonpaisteisella kannonnokalla tahi kotoisasti parveketuolilla, niin huolimatta vallitsevasta tuhruisesta nollakelistä, valkean eri sävyistä, usvaisista metsänreunoista ja loskan loiskeesta äskeisellä jääkävelyllä, annetaan keväälle Aareleidin myötä mahdollisuus kurkata sielumme sopukoihin:


Maantiedettä
en ole varma
oletko enemmän lähteeni
vai deltani
potenssini
vai neliöjuureni
täysi vaiko
suorakulmani

halkaisijani olet
sen
tiedän 


No man is an island 
yksikään ihminen ei ole saari
täysin irrallaan muista
mutta kaksi ihmistä on
pieni luoto avomeressä



Vain sinä
olen jakanut palasia sielustani
muiden ihmisten kanssa
palasia ruumiistani muiden -
muiden kanssa
mutta vain sinä
olet kulkenut unieni kaduilla


Villinainen 
villinainen peilin edessä
kiillottaa hopeisen kruununsa
suoristaa oksiaan
hymyilee peilissä
astuu tyynesti ja varmasti
metsää kohti
missä kasvavat
hänen kaltaisensa
puut

Ja niin - kuten Korttitalo - ovat nämä runotkin. Kevätkauden avaus.
Kaunista herkkää ja koskettavaa. Emmehän me enempää keneltäkään voi toivoa ja pyytää kuin: Lue minua...


Hymyillen:

Sattuipas somasti...

 kun tuskin olin ehtinyt syventyä laajemmin Soili Poijulan resilienssin saloihin, niin omaan nilkkaanhan tuo koetinkivi oitis osui: Kanssakulkija ilmoitti kokevansa epätodellista oloa tiistaipäivänä, mikä jo oli käynyt itselle ilmeiseksi. Sitten otettiin Omron puhisemaan, ja tuo apparaatti toimitti  sitkeästi erroria errorin perään. Oma kontrollimittaus osoitti vimpotin kuitenkin olevan terveen kirjoissa - Kanssakulkijan ei.

Liekö tuo innostunut niin sitten tästä maakuntamatkailusta, että
Lahden Sinfoniettan poikiman innostuksen jälkeen halusi painaa oman versionsa ja tassunjälkensä aikakirjoihin?
Tilanne kuitenkin eskaloitui, joten nettiselvittelyjen sekä rimpahuttelun jälkeen saimme kehotuksen saapua paikalle. Näin ollen ajaa porhalsimme iltapimeällä kohti Lahtea ja PHHKY:n Akuutti24:ää.

Mittari kesti siellä koitoksen kivuten kohti korkeuksia, asianmukaiset kokeet otettiin ja lääkärin - selkeästi upseerisainesta - suoritettua tarmokkaat kontrollisulkeiset: silmät kiinni - vie käsi nenälle -  hartiat ylös ja alas,
- kädet suoriksi eteen ja kämmen ylös-alas-ylös jne.   hopi-hopi-hela-setti
saimme luvan puolen yön huonommalla puoliskolla palata takaisin kotimökillemme liki kuusituntisen performanssin jälkeen komian kuunsirpin valaistessa tietämme.  Relienssit  pitivät ja kasvatimme niitä taas yhden piirun verran.

Mikä  erittäin positiivista: palvelu oli kauttaaltaan ammattitaitoista, informatiivista, erittäin ystävällistä ja kiireetöntä sekä kaikki toimenpiteet sujuivat piiruntarkasti ilmoitetun mukaan. Lämmin kiitos ja kumarrus siis Lahden yksikölle!

SOTE vai ei on puhkikoluttu ja yllä oiva osoitus siitä, kuinka hoidon pitäisi parhaimmillaan  pelata ja kuinka se pakon edessä testattuna näin ulkopaikkakuntalaisenakin toimi!
Lisäbonuksena ilahtuneena ja helpottuneena totean, että toisin kuin aikanaan Peijaksessa, jossa jouduin konfliktitilanteeseen vartijoiden kanssa halutessani pysyä Kanssakulkijan rinnalla koko tutkimusten ajan, Akuutti24:ssä meidät luontevasti ohjattiin yhdessä sermien taakse ja saimme jakaa tämänkin kokemuksen muistoihin liitettäväksi; iso kiitos siitäkin:)

PS. Ei, EN mitannut omia lukemia  reporankana palattua aamuyöstä vaan annoin stressatun Omron-rukan tutia kaikessa rauhassa...

Tämä  elämän sarjasta karkotetut varjot. Maakuntamatkailijan tilanteen stabiloiduttua valoa, iloa ja riemua puolestaan on luvassa huomisilla  nti Tarinaniskijän 9-vuotissynttäreillä Kymenlaakson suunnalla, joten se on sitten vissiin tässä kohtaa tasan:)

Tuhruisesta kelistä ja ennusteista huolimatta  omanoloista & mukavaa viikonloppua pienten ystäväistemme sanoin:

Ti-ti-tyy:

Pekka Kytömäki: "Aattelu rulettaa Palindromirunoja" - ex Libris...

Pekka Kytömäki (s. 1975) on tamperelainen runoilija ja kääntäjä. Hän aloitti runouden kirjoittamisen 37-vuotiaana vuonna 2012. Kytömäen esikoisrunokokoelma Ei talvikunnossapitoa ilmestyi vuonna 2015. Esikoisteos voitti Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon. Kytömäen toinen runokokoelma Valo pilkkoo pimeää ilmestyi vuonna 2016.

Aviadorilta kesäkuussa 2018 ilmestyvä Aattelu rulettaa jatkaa Esa Hirvosen, Simo Frangénin ja Pasi Heikuran luomaa kotimaisen runouden palindromiperinnettä. Virtuoosin taidolla kirjoitetuissa, yhtaikaa sekä humoristisissa että syvällisissä, runoissa seikkailevat tavallisten suomalaisten lisäksi monet julkisuuden hahmot.

Pekka Kytömäki (s. 1975) on tamperelainen runoilija ja kääntäjä. Hän aloitti runouden kirjoittamisen 37-vuotiaana vuonna 2012. Kytömäen esikoisrunokokoelma Ei talvikunnossapitoa ilmestyi vuonna 2015. Esikoisteos voitti Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon. Kytömäen toinen runokokoelma Valo pilkkoo pimeää ilmestyi vuonna 2016.

Aviadorilta kesäkuussa 2018 ilmestyvä Aattelu rulettaa jatkaa Esa Hirvosen, Simo Frangénin ja Pasi Heikuran luomaa kotimaisen runouden palindromiperinnettä. Virtuoosin taidolla kirjoitetuissa, yhtaikaa sekä humoristisissa että syvällisissä, runoissa seikkailevat tavallisten suomalaisten lisäksi monet julkisuuden hahmot.

"Aattelu rulettaa Palindromirunoja", Aviador Kustannus 2018, 88 s.,
kansi Anna Kytömäki.

Pekka Ky­tö­mä­ki  (s. 1975) on tam­pe­re­lai­nen ru­noi­li­ja ja kään­tä­jä.
Hän aloit­ti ru­nou­den kir­joit­ta­mi­sen 37-vuo­ti­aa­na vuon­na 2012.
Ky­tö­mäen esi­kois­ru­no­ko­koel­ma Ei tal­vi­kun­nos­sa­pi­toa il­mes­tyi vuon­na 2015.
Esi­kois­teos voit­ti Tam­pe­reen kau­pun­gin kir­jal­li­suus­pal­kin­non.
Ky­tö­mäen toi­nen ru­no­ko­koel­ma Valo pilk­koo pi­me­ää il­mes­tyi vuon­na 2016." (Takakansi)

                                                          C Pekka Kytömäki
  
"Pekka Kytömäen riemastuttava runokokoelma jatkaa Esa Hirvosen,
Simo Frangénin ja Pasi Heikuran luomaa kotimaisen runouden palindromiperinnettä. Virtuoosin taidolla kirjoitetuissa, yhtaikaa sekä humoristisissa että syvällisissä runoissa seikkailevat tavallisten suomalaisten lisäksi tunnetut urheilijat, kirjailijat ja poliitikot." (Takakansi)

Sisällönmyötäinen  ja  hilpeä kansi sekä kirjan nimi, jonka teesistä ei voi olla kuin yhtä mieltä houkuttelivat tarttumaan tähän - kuten kuvittelin - perinteiseen runoteokseen, jonka olin sijoittanut kirjastosta lainaamieni teosten runo-osastoon. Kylläpä mahtoi olla ilmeeni näkemisen arvoinen, kun jonkun sivun luettuani ja reilusti etiäpäin harpattuanikin huomasin olevani hakusassa ja pahasti. Tai oikeammin hyvästi, - kyllä naurelutti : palindromeistahan tässä onkin kysymys:)

Kokoelma on jaettu lukuihin: Sydän ja vatsa, Ammattilaiset asialla, 
Aamuruskosta uuteen nousuun, Ei vaikuttajat tukia vie sekä Ruumis ja sielu.
Myös itse runot on  kutkuttavasti nimetty. joten mars matkaan:

Temmeltävät lemmet
Anopin ilo:
appi, iso iva.
Iske sille miniä!
Juttu jäi
nimelliseksi.
Aviosiippa
oli nipona. 

Halkomakoneen keksijä lyö rahoiksi
Iski namiska klapiksi.
Iskit ne tapiksi.
Äijä laissa määrää
massia, läjiä.
Iski patentiksi.
Iski palkaksi, maniksi.

To-do -lista
Alla luettelo:
Todista
valtavat liat,
heti tehtävät,
ei, vie odottavat, 
"to do",
ei, vietävät,
heti tehtailtavat
lavat sidot.
Olette ulalla.

Pappapäivät
ole ihoa,
unia vie.
Ikävystyttäviä
pappapäivät:
tytsyväki
ei vainua.
Ohi elo?

Sattui vielä niin somasti, että tuoreessa Kielikellossa 1/2019 on mainio maisteri Simo Frangénin kirjoittama artikkeli: Suomen kielen ylin laji: palindromi.

Kokeilin tietty - aivan pakkohan se oli - uteliaisuuttani itse palindromin synnyttämistä, mutta vaikka kuinka on tullut pyöriteltyä sanoja sekä siviilissä että työelämässä, jäi pihtisynnytyskin toteutumista vaille ja tyydyin toteamaan: hauskaa aivojumppaa ja harjoitukset jatkuvat. Ei irtoa itsestään. Kuningaslaji.

Reipas hatunnosto Kytömäelle, joka palindromiperinnettä kunnioittaen ja sitten kuuluisan puhkihoetun, lapsuudenaikaisen saippuakauppiaan johdatti genren arvostuksen kohdallani kokonaan uusille uljaille urille; vekkuli & venko teos!

Vasen ja oikea aivopuolisko vaihtavat vapaalle
Oo, jooko,
otamme lomaa molemmat?
Ookoo, joo! 


Ikääntymisen iloja
Auts!
Ihana nahistua.

Blogin Kirjojen keskellä Maija löysi oivan tavan vaivatta uudelleenlukea tämä ruletus:)

Kiitos: Oli ilo siis, siis ilo oli, - lukea:)

Auts, aattelu rulettaa:

Soili Poijula: "Resilienssi: Muutosten kohtaamisen taito" - ex Libris...

"Resilienssi: Muutosten kohtaamisen taito", Soili Poijula, Kirjapaja 2018, 266 s.

Soili Poijula on vuonna 2000 perustamansa Oy Synolon Ltd:n ja
Suomen traumaterapiakeskuksen toimitusjohtaja ja laillistettu psykologi, laillistettu psykoterapeutti ja tutkija, joka on kirjoittanut useita kriisiin, suruun ja traumaan liittyviä teoksia.

                                                               C Soili Poijula


"Vastoinkäymisiltä ja vaikeilta ajoilta ei kukaan onnistu välttymään.
Mitä parempi on resilienssimme, sitä mielekkäämpinä ja terveempinä selviydymme vaikeuksista. Resilienssi on joustavaa palautuvuutta ja kestävyyttä. Se antaa rohkeutta kohdata haasteet ja ponnistella selviytymiseen sekä edistää toipumista. Se auttaa myös elämän omien arvojen ja tavoitteiden mukaista elämää. Onneksemme resilienssi sisältää monia taitoja, joita voi kehittää.
Ymmärrystä resilienssistä hyödynnetään monilla elämänaloilla psykologiasta maanpuolustukseen. Tämä kirja esittelee havainnollisesti resilienssin rakentumista ja tarjoaa keinoja, joilla voi tunnistaa ja vahvistaa omaa resilienssiään. Vastoinkäymiset ovat mahdollisuus oppia ja jopa viisastua." (Takakansi)

 No, tässä joku aika sitten peräsin Resilienssiä kehiin ja Aitmatovin  
Valkoisen laivan vanavedessä jäin riittailemaan, mitä me voisimme jälkikasvullemme perinnöksi antaa päätyen juurten ja siipien ohella  resilienssien vahvuuteen. Mitä parhaiten sopi siis lukuun tämä Poijulan avaava teos siitä,
mitä resilienssi sisällään pitää ja kuinka sen kehittämisen ansiosta voimme omaa elonpolkuamme vähemmän kompastellen tallustella.

Teos sisältää Esipuheen lisäksi selkeästi jaotellut, myös oman mielenkiinnon perusteella yksittäin poimienkin luettaviksi sopivat luvut: Resilienssi, Resilienssitutkimukset, Stressi, Traumaattinen stressi ja resilienssi, 
Suru ja resilienssi, Lasten resilienssi, Yksilön resilienssi, Perheen resilienssi, Systeemien resilienssi, henkinen kasvu, Elämän tarkoitus, usko ja uskomukset. Resilienssin lähiteoriat ja mallit, Resilienssin vahvistaminen, 
Lopuksi ja Kirjallisuutta.

-  Relisilienssi on etymologisesti peräisin latinan kielen sanoista salire, joka tarkoittaa hyppäämistä, ja re-salire, "hypätä takaisin."
Resilienssin termi on lainattu fysiikasta, jossa resilienssi tarkoittaa materiaalin  kimmoisuutta ja iskunkestävyyttä. Resilienssi on rasittuneen kappaleen kykyä palautua muotoonsa ja kokoonsa muodonmuutoksesta, jonka on aiheuttanut puristava paine.
Resilienssin käsitettä käytetään kuvaamaan niin yksilöitä, perheitä ja organisaatioita kuin yhteisöjä kuvattaessa. 

Rakkaalla lapsella on monta nimeä ja resilienssi onkin suomennettu mm. joustavuudeksi, kimmoisuudeksi, pärjäävyydeksi, lannistumattomuudeksi, sopeutumis-, selviytymis-, muutos-, toipumis- ja palautumiskykyisyydeksi, muutosjoustavuudeksi, kestävyydeksi, sisuksi, sitkeydeksi, sinnikkyydeksi, plastisuudeksi, murtumisen vastustuskyvyksi sekä kriisikestävyydeksi... 

Lyhyesti ja ytimekkäästi: relienssi tarkoittaa mielenterveyden säilyttämistä huolimatta psyykkisistä tai fyysisistä vastoinkäymisistä. Varsin käyttökelpoinen avu siis!
Poijulan teoksessa vilahtelevat monet tutut nimet kuten mm. positiviisen psykologian perustaja  Martin Seligman, suruprosessiteorian äiti
Elisabeth Kuebler-Ross ja logoterapian isä  Viktor E Frankl.

Resilienssiä käytettään nykyisin enenevässä määrin myös koulutukseen erilaisissa opetusympäristöissä, joissa Australian Victorian osavaltio on edelläkävijä ja edellisen lisäksi maanpuolustuksessa sekä sunnattuna ammattihenkilöille, jotka ovat alttiina voimakkaalle stressille kuten sotilas- ja ensiapuhenkilöt, poliisit, työryhmien johtajat ja auttamisalan henkilöstö.

No, olipa yllä nyt relienssiä kerrakseen, mutta sitähän ei voi olla liikaa!
Olikin varsin kannustavaa lukea, että vaikeuksien voittamisella ja epätoivosta selviämällä voimme vahvistaa omaa resilienssiämme: Selvisinhän minä siitäkin!! Sen sijaan haastaisin kyllä Friedrich Nietzchen lausahduksen teoksessa Epäjumalan hämärä: "Mikä ei tapa minua se vahvistaa minua." Väite on varmasti  myös totta, mutta kokemukseni mukaan toimii vain tiettyyn rajaan asti ollen kuin veteen piirretty viiva...

Huumorintaju on yksi hyvä purje tähän veneeseen läheisiä ihmissuhteita ja sosiaalisuutta unohtamatta ynnä elämän tarkoituksen tiedostaminen  mitä parhain peräsin.

Suomessa resilienssi on toistaiseksi ollut aika tuntematon käsite. Kaikki me toki tunnemme sen suomalaisen vastineen sisun niin hyvässä läpi harmaan kiven vievänä kuin pahansisuisuutenakin. Jos resilienssi ja sen itsessään kehittäminen alkoivat nyt kiinnostaa, niin Poijula tarjoaa monia vastauksia heränneisiin  kysymyksiin, runsaasti tietoa tutkimuksen historiasta ja  nykytilasta sekä keinovalikoiman  oman resilienssime vahvistamiseen.
Kerrassaan kiinnostava ja ajatuksia herättävä teos, ensimmäinen suomalainen tietokirja - vielä kerta kiellon päälle - resilienssistä!

-  Surua voi suitsia. Larin Paraske.

Suitsista lennosta kiinni otti:

Edward St Aubyn: "Mediamoguli/Dunbar" - ex Libris...

"Mediamoguli", Edward St Aubyn, Johnny Kniga Kustannus, 2019, 239 s., suomentanut Markku Päkkilä.

"Edward St Aubyn  on Suomessa tunnettu Patrick Melrose -tarinoiden kirjoittajana. Kaikki viisi romaania on suomentanut Markku Päkkilä.
St Aubyn on syntynyt vuonna 1960, hän on naimisissa ja pariskunnalla on
kaksi lasta. Perhe jakaa aikansa Englannin ja Ranskan välillä." (Lievelehti)

                                                         C Timothy Allen

"Henry Dunbar on kansainvälisen mediakonsernin entinen johtaja.
 Nyt itsevaltainen moguli on teljetty Meadowmeadeen, yläluokkaiseen parantolaan Englannin maaseudulla, ainoana seuranaan alkoholisoitunut komedianäyttelijä Peter. Dunbar pakenee ylängölle ja saa koko perheensä peräänsä. Häntä jahtaavat niin rakastava kuopus Florence kuin hengenvaaralliset villikissat, isosiskot Abigail ja Megan, joiden päämääränä on vapauttaa Dunbar lopullisesti omaisuudestaan ja ehkä myös elämästään. Mediamoguli on loistavasti päivitetty Kuningas Lear, yksi Shakespearen suurista tragedioista." (Takakansi)

Mediamoguli on kolmas romaani Johnny Knigan Shakespeare -sarjasta,
jossa aiemmin ovat  ilmestyneet: Anne Tylerin Äkäpussi, Jo Nesbon Macbeth. Sarjan loput  suomennokset ilmestyvät 2018-2021.
Kirjailijan edellinen suomennos  Loistava menneisyys, 2018, oli verraton lukukokemus; juuri sitä, mitä hyvällä kaunokirjallisuudella ymmärrän.

Petoksia petosten perään, perversioita, pillereitä pyörryksiin asti, PowerSleep-korvatulppia, Julmia ja epätavallisia rangaistuksia á la Jaakko I, rahaa ja valtaa, mutta myös kertomusta ystävyydestä, rakkaudesta, uskollisuudesta, lojaliteetista. Tapaamme sivuilla Fabergén munia huolettomasti heittelevän Dunbarin lisäksi tri Bobin aarrearkkunaan koskaan ehtymätön lääkelaukkunsa, amoraalisen Abigailin syyllisyydentuntoisine ja vieraantuneine Mark -puolisoineen, (joka myös Florencen kuohilaislankona tunnetaan ) sekä psykopaattisen Meghanin eli erottamattoman kolmikon kuin köydellä toisiinsa kiinnitetyt vuorikiipeilijät jäisellä kallionseinämällä, ménage à trois.

St Aubyn on erityisen pätevä, piiruntarkka tunnetilojen kuvaaja, siinä missä mieli on eksyksissä ja väsymyksen taso hämärtää todellisuuden mielikuvituksen tuolle puolen. Kirjailija tuntuu tunkeutuvan kuvitteellisen henkilönsä pään sisälle ja venyttelevän luomuksensa hermoratoja vetäen vastaanhangoittelevimmankin lukijansa mukaan matkalle oudoille poluilleen ja mielikuviensa myllerrykseen. Sarkasmia & ironiaa, noita elintärkeitä elämän suoloja & eliksiirejä säästelemättä.

-  Lähes hysteerisen herkistyneessä väsymystilassa silmänluomien sisäpinta tuntui hiekkapaperilta ja jalkojen alla vilistävä kaoottisen riemunkirjava matto näytti virkaintoisen kidutuksen jälkien sotkemalta teloituslavalta... 

-  Dunbar ummisti silmänsä karkoittaakseen mieleen tulvivat kuvat, mutta ne äityivät entistä väkevämmiksi: katkeava johdin,  astronautti, joka kieppuu hyisessä tyhjyydessään ympärillään niin kaukana tuikkivia tähtiä, että ne ovat saattaneet lakata olemasta siinä vaiheessa, kun niiden valo tavoittaa hänen visiirinsä. 
Kun alus katoaa näkyvistä, suunnat menettävät merkityksensä, painovoimaa ei ole, ei ainuttakaaan konkreettista pintaa eikä merkityksellistä kiintopistettä, 
vaan äärettömän tyhjä kaikivaltius: neljäkymmentäyksituhattakaksisataaviisikymmentäkolme välinpitämätöntä neliöastetta.

Henry Dunbar, -  yksi rikkaimmista miehistä maailmassa, kenties maailman rikkain.  - "Ilmoitin Wilsonille, että jatkan äänivallattomana puheenjohtajana"  
Dunbar alkoi kertoa. "Sanoin, että pidän lentokoneen, avustajat, kiinteistöt ja muut etuoikeudet, mutta en kanna enää vastuuta -" hän kurkoitti käteensä ison liljamaljakon ja laski sen huolellisesti lattialle, "en kanna enää vastuuta Trustin päivittäisestä johdosta. Tästä lähtien leikkikenttäni on koko maailma, sanoin Wilsonille, ja aikanaan siitä tulee minun yksityinen hoitokotini."

-  Turkiskauluksiseen päällystakkiinsa kääriytynyt Dunbar ei piitannut meteorologisista uhista ja ottaessaan sveitsiläisen luottokorttinsa lompakostaan hän näytti vaipuvan jonkinlaiseen transsiin.  -  Hän tuntui kasvavan pituutta valitessaan näytöltä toimintoja ja naputellessaan tunnuslukunsa, jonka hän salasi Peterin uteliaalta katseelta, ja hän näytti saavuttavan täyden mittansa vasta kun automaatti reagoi viidensadan punnan nostokomentoon alkamalla laskea seteleitä. Hänellä oli taas rahaa, jota kumpikin mies kaipasi ja johon koko maailma hänet niin erottamattomasti yhdisti ja johon perustui myös hänen omanarvontuntonsa. Peterin mieleen tuli veltto ja ryppyinen kuumailmapallo, jonka polttimon liekki oikaisee ja silottaa, niin että se alkaa paisua ja nousta kohottaen köysillä kiinnitetyn gondolin mukanaan.

Peter Walker:  - uskomaton komeljanttari, Kuule", Peter sanoi piittaamatta Dunbarin ahdistuksesta, "minä olen tai olin joskus aikoinaan - mahdanko minä olla historiaa vai en? - kuuluisa koomikko, mutta minua riivaa depressio, narrien tauti, traagillisen narrien tauti, traagillisten narrien historiallinen tauti ellei jopa kuviteltu historiallisten narrien traagillinen tauti!"
-  "Mikä maailmassa voisi houkutella jättämään tämän maankuulun luonnonkauden tyyssijan", Peter sanoi värisyttäen ääntään teatraalisesti,
"tämän luonnonmukaisen rauhoittavien lääkkeiden auvon, tämän laakson, jossa ihmissäälin maito virtaa kuin silkkinen joki ja parantaa äveriään asiakaskunnan ahdistuneet mielet?" 

Florence:  - Hän ei nähnyt muuta keinoa varmistaa isän turvallisuus kuin ryhtyä sotaan sisariaan vastaan, painostaa kahden vaiheilla ailahtelevaa lankoaan ja esittää perusteluja Trustin hallituksen pään kääntämiseksi.
Aikeesta huolimatta se, mitä hän oli sanonut Williamille. oli totta: hän oli jo sotisovassa ja sodassa ja päätös tuntui sitäkin kouriintuntuvammalta, koska se oli murtautunut esiin hänen lempeältä vaikuttavan luontonsa pinnan alta kuin maan uumenista talven jälkeen nouseva joki, joka puhkeaa kukkulan kyljestä kovan sateen jälkeen, mutta vauhtiin päästyään huuhtoo kivenlohkareet paikoiltaan ja puut juuriltaan.

St Aubynilla on toden totta sana hallussaan, ja teksti on kauttaaltaan kutkuttavaa persoonainpiirron terävyydessään. Hänen ei tarvitse maalailla saati rönsyillä, vaan näppäillä kirjaimia, sanoja, lauseita ja kappaleita, jotka kantavat kauas kuin tikan terävä ja kaikuva nakutus kelopuussa erämetsien  saloilla tekstin tavoittaessa vaivatta lukijansa. Tyyli hivelee lukijansa verbaalihermoja pehmeästi hyväillen kuin laine kesänlämmintä kallionkuvetta.

-  Nykyhetki, tuo mainehikas komeljanttari, pudota hujahtaa kognitiiviseen kuiluun. varokaa nykyhetken ja sen huomaamiseen väliin jäävää rakoa!

Loppuratkaisu ei yltänyt suoranaiseen huipennokseen, eikä mielestäni noussut teoksen yleiselle tasolle, vaan jäi pliisuhkoksi.
Suomentaja Markku Päkkilän ammattitaito loisti tekstissä kuin majakanvalo öisellä merellä ja herätti nokkeline ratkaisuineen  moniaita hymynpilkahduksia lukiessani:) Tehokkaan tyylikäs, yksiselitteinen kansi, jonka takana jälleen Maria Mitrunen!

-  Me kaikki muutumme tomuksi, mutta ymmärrys ei tuhoudu eikä voi tuhoutua niin kauan kuin jäljellä on joku, jolle on tärkeintä pysyä totuudessa.

Tuon varaan paljolti laskee: 

Juha T. Hakala: "Tylsyyden ylistys"

"Tylsyyden ylistys. Ikävystyminen on luovuuden alku", Juha T. Hakala, Alma Talent, 2018,185 s. Kansi ja taitto Maria Mitrunen.

Juha T. Hakala  s.  1962 T. Hakala on tietokirjailija, kasvatustieteen professori ja filosofi. Hän kirjoittaa purevaa asiaa yhteiskunnasta sekä työelämän muutoksesta ja ehdottomasti: hykerryttävällä tavalla. Hakalan teoksia on käännetty ruotsiksi ja englanniksi ja hänet on palkittu Suomen tietokirjailijoiden oppikirjapalkinnolla sekä opetusministeriön valtakunnallisella aikuiskoulutuksen laatupalkinnolla." (Maisterihautomo).

                                                             C Sakari Piippo


"Tuntuuko, että voisit tehdä jotain, mutta et saa mitään aikaiseksi?
Tuskaannutko hissiä odottaessasi? Kaivatko puhelimen taskustasi liikennevaloissa? Tällä kertaa Hakala on tarttunut tylsyyden ikiaikaiseen tunteeseen. Hän vierittää purevan hykerryttävällä tavallaan lukijansa eteen tukun todisteita siitä, miten likipitäen puolet läntisen pallonpuoliskon ihmisista pyrkii pyristelemään irti vähäisemmistäkin joutohetkistään.
Näin ei kuitenkaan pitäisi tehdä, väittää Hakala. Nimittäin ajan mataminen kuin terva peltikourussa voi alla arvaamattoman arvokas asia. Tylsyyden tunne on kasvokkain oloa itsensä kanssa, mutta mikä merkillisintä. siihen voi liittyä myös luovuuden itu. (Takakansi)

Hakalan ajatusten parissa tuli edellisen kerran vietettyä laadukasta aikaa
 Kohtuuden kirja. Näkökulmia ääriyhteiskuntaan -teoksen parissa 2017 jääden pohtimaan: Mitä tämä äärimmäisyyksiin pyrkiminen kertoo yhteiskuntamme tilasta, asenteista ja jäsenistä? Mistä tällainen reuhtominen syntyy?

Teos sisältää luvut: Elämä on tylsää, Mitä meille on tapahtumassa, 
On huonoa ja on hyvää tylsyyttä, Luovuus nousee tylsyydestä, 
Näennäisen tylsiä juttuja, Luulemme olevamme omaperäisiä ja 
(Vähän) tylsää saa olla. Yksittäiset lukemaan houkuttelevat alaotsikot ovat napakoita ja hauskasti nimettyjä kuten Rattaidentyöntömaratonin opetukset, Rikoskumppanina iPhone, Outoja kilahduksia, Ikävistyminen on triggertunne, Kuinka housut jätetään tuolille jne. Lukiessa tutustuu myös uusiin käsitteisiin kuten doodling.

Ehei, toisin kuin Valkoinen laiva maraali-saagoineen liittyi nykyoloon hirvimailla, tällä teoksella ei ole niin mitään tekoa nykytuntemusten kanssa, vaan edelleen uusia kokemuksia imien odottelen suurella innolla ja mielenkiinnolla sitä hetkeä, jolloin yhytän itseni peukkuja pyörittelemästä, avoimena ja valmiina uusille ideoille ja suunnitelmia tulevalle laatimassa nyt vieläkin yhtä eheytymisen ja latautumisen virtaa somasti soljuen. Ikävystyminen saattaa heikosti häämöttää taivaanrannassa ja sen lähestyessä huikkaan iloisesti: tervetuloa sinä harvinainen vieraani:)

Ikävystyminen voidaan jakaa eri vaiheisiin: Välinpitämätön/vähän tylsää/poissaolon tunne, Tutkaileva/Jotain vois tehdä/orastavaa kiihtymystä, Etsivä/Tehdään nyt jotakin/kärsimättömyyttä, Reagoiva/epämiellyttävää ja Apaattinen.

- Yksi eittämätön syy tylsyyden tutkimisen hitaan edistymisen taustalla oleva tosiseikka on ollut se, ettei aiheen selvittelemiseksi ole onnistuttu rakentamaan laajamittaisia tutkimusohjelmia. Sen tutkimiseen ei ole saatu yritysten tai tutkimusta rahoittavien julkisyhteisöjen tukea (toisin kuin vaikkapa lääketutkimukseen tai sähköautojen tutkimiseen), eikä se myöskään ole ollut akateemisesti järin arvostettua. Osansa on silläkin, että vain harva tutkija haluaa profiloitua ikävyystutkijana (voi olla, että syvennän tällä kirjalla muutaman lapion piston verran omaa akateemista hautaani) aikana, jolloin on jotenkin paljon trendikkäämpää olla aallon harjalla,innovatiivinen, idearikas ja digijotain..

Muutamia kirjasta poimittuja  sitaatteja teeman tiimoilta:

-  Ikävystyineisyys on ajan hyökkäys maailmanjärjestystä vastaan.  Joseph Brodsky
-  Ikävystyneisyys on itseen kohdistuvaa pelkoa. Marie Josephine de Suin
-  Olen vakuuttunut siitä, että ikävystyminen on yksi pahimmista kidutuksista. Erich Fromm
- Tylsyyden ongelmaa ei pidä ratkaista, sillä se on vapaan mielen viimeinen vallitus. Jaipurin maharani Gayatri Devi
-  Ikävystyminen on käyttämättömien kapasiteettien huutoa. Saul Bellow

Tylsystimisen merkitys luovuuden, ideoinnin ja uuden syntymisen pohja-alustana, vanhempina on suuri ja kiistämätön tosiasia, minkä jo historia monien suur- ja nimimiesten voimalla osoittaa.
Hakala pohtii myös kävelyn tarjoaman uuden asennon ja tarkastelukulman merkitystä : kävelijän ei tarvitse kiinnittää laisinkaan huomiota kulkuvälineensä hallintaan. Voit suunnata kaiken huomiosi ajatuksiisi - tai mihin nyt ikinä haluatkaan - ja annat automatisoituneitten askeltesi rullata ! Osa homman ehdotonta antia on sen hitaudessa, pohtii ranskalainen nykyfilosofi Fréderic Gros kirjassaan "Kävelyn filosofiaa".  Parhaimmillaan kävely on maailman auki kerimistä, tutkimusmatka minuuteen Tai kuten Fréderick Gros sen sanoo: kävelyn salaisuus on mielen joutilaisuudessa, joka on liian harvinaista puuhakkaassa ja huomiokeskeisessä, monien päähänpinttymien kahlehtimassa "kaikkea-mulle-heti"-elämässämme.

Hakalan tapa kirjoittaa jutustellen ja kysymyksiä herättäen on kuin  intensiivinen keskustelu rakentavassa hengessä, eräänlainen pienimuotoinen ilotulitus,
josta sinkoilee lukuisia kipinöitä vaikkei varsinasta maailmanpaloa synnytäkään eikä sitä toki kaivatakaan. Ilmaan sinkoaa useita kysymyksiä: Olemassa; enkö ole, jos ei joku tekninen vimpotti piippaa eikä hälytä,  kalenteri ei ole täynnä rientoja, en liehu pöhisten tuli hännän alla, suorittamassa??
Hurja: no sittenhän minä vasta olisinkin eheä, täysi, voimainen ja kokonainen....

Hakalan teksti on paitsi verbaliikaltaan riemastuttavaa ja huumoria viljelevää, myös selkeää ja yleistajuista, mukaansatempaavaa kysymyksenasettelua ja valmiiksi pureskelematonta.  Enkä suostu uskomaan, että Hakala tällä ylistyksellään suinkaan omaa kuoppaansa syventäisi, päinvastoin!
Kaikki hyvän teoksen osaset yksien ja samojen kansien välissä; otin, luin ja nautin!

Kirjan elegantti ulkoasu, Maria Mitrusen käsialaa,  on hurmaavan tyylikäs!
Onko hän myös piirroskuvan tekijä? Lapsen paljonpuhuva, tunnistettava ilme on verraton tunnelmanvälittäjä!

-  Epäilen ajatusta täydellisestä maailmasta. Se ikävystyttäisi minut kuoliaaksi. Shelby Foote

-  Luovuus on arka lintu. Mitäpä jos kesytettäisiin se ja annettaisiin sille mahdollisuus syödä kädestämme?

Entäpä jos myös annettaisiin ikiomalle ajallemme armoa, ainakin ajoittainen mahdollisuus  mataa kuin terva peltikourussa?

Ratevaa naistenpäivää hyvät kanssasisareni, ruusu rintapieleen ja annetaan edes tänään ikävystymiselle mahdollisuus:)


 Kasvokkain itsensä kanssa:

Sinfonia Lahden maakuntakierros - avauskonsertti...

Tiistaisen maalikyliin suuntautuneen aikataulutetun  kaupunkireissun härdellin vastapainoksi ja ihan jo tasapainonkin säilyttämisen tarpeiksi kulttuuria, mielihyvää ja rentoutumista kehiin:

"Sinfonia Lahti tekee maaliskuussa pienoiskiertueen Päijät-Hämeessä.
 Orkesteri esiintyy sinfoniettakokoonpanolla Sysmässä, Heinolassa ja Orimattilassa.
- Konsertin viulusolistina esiintyy Sinfonia Lahden konserttimestari Maaria Leino, joka myös johtaa konsertin konserttimestarin ominaisuudessa. Konsertit ovat osa Sinfonia Lahden tavoitetta saavuttaa Päijät-Hämeen ainoana ammattiorkesterina maakunnan yleisöä entistä tehokkaammin. Konsertit toteutetaan yhteistyössä Sysmän ja Heinolan kulttuuritoimen sekä Orimattilan taidemuseon kanssa." (Tapahtumat, Sysmä)

                                                           C Sinfonia Lahti


Ohjelmistossa olivat tutut Antonio Vivaldin Neljä vuodenaikaa ja W.A. Mozartin Sinfonia nro 40 konserttimestarina ja viulusolistina Maaria Leino.

                                      C Mirja Hussein/Etelä-Suomen Sanomat

 Tapahtumapaikkana puolestaan viehättävä Sysmän Teatteritalo, joka  on "Nyström-Petrelius-Penttilä-arkkitehtitoimiston suunnittelema ja se on rakennettu 1898 Sysmän Säästöpankin toimitiloiksi. Sysmän Säästöpankki oli toiminut jo vuodesta 1880 Hovilan kartanossa, jossa pankin perustaja
Onni Schildt asui ja nykyinen Teatteritalo on pankin ensimmäinen varsinainen toimitalo siis vasta 18 vuotta pankin perustamisen jälkeen". (sysma.fi)

Tämän vanhan rakennuksen avara interiööri korkeine saleineen ja katossa riippuvine messinkisine kattokruunuineen loivat oivat puitteet illan annille. Tunnelmasta muodostui uskomattoman intiimi ja yhteisöllinen jaettu kokemus, sillä Vivaldin ajan olimme kaikki kuin yhtä perhettä samalla tasolla 21:n soittajan kanssa, jotka soittivat seisaaltaan.  Mozartin ajaksi yhdeksän puhallinta nousi matalahkolle estradille muiden soittajien taakse luoden rauhaisaa perspektiiviä tilaan.

Kun itsellä päivittaisen musiikinkuuntelun sijaan oli alla kolme viikkoa silkkaa itsevalittua tiitiäisten siritystä ja tuulen huminaa koivunrungoissa sekä kiukaan halkojen ja hirsiseinäin kuisketta, konsertti ei jäänyt pelkäksi kokemukseksi,
vaan siitä muodostui suoranainen fyysinenkin elämys!
Hyvin toimitetusta ja asiapitoisesta ohjelmalehtisestä selvisi mm.
bagatellina, että Vivaldi oli ennen viulunsoitonopettajaksi ryhtymistään saanut pappisvihkimyksen toimien muutaman vuoden virassakin.

Keskustelin tilaisuuden jälkeen orkesterin intendentin Teemu Kirjosen kanssa,
ja hän kertoi kaupunginorkesterin kokonaisvahvuuden olevan 96 soittajaa. Olimme yhtä mieltä siitä, että tällainen maakuntakierros on oiva tapa paitsi tuoda musiikkia kuulijoiden saataville myös löytää uusia musiikinystäviä, kuulijoita Lahdessa tapahtuville konserteille. Viimeistä paikkaa myöten täysi sali kertoi paljon kokeilun onnistumisesta ja lämpimästi toivotinkin näin mainiosti alkaneelle kierrokselle onnistunutta jatkoa!

Tähtikirkkaassa yössä oli mahtavaa ajella hiljaisina hymistellen ja hyristellen kohti lomakotiamme ja sitten kaikessa rauhassa puida illan antia vahvan pressokupposen äärellä.

Elämystä rikkaampana:

Tsingiz Aitmatov: "Valkoinen laiva/Posle skazki(Belyj parohod) - ex libris...

"Valkoinen laiva", Tsingiz Aitmatov, Kansankulttuuri Oy, 177 s. 4.painos 1980, suomentanut Ulla-Liisa Heino.

"Tsingiz Aitmatov (1938 - 2008)   on pidetyimpiä neuvostokirjailijoita maassamme ja yksi maailman luetuimmista. Hänen teoksiaan on julkaistu yli seitsemässäkymmenessä maassa. Aitmatov on pienimuotoisen proosan ja novellin taituri. Kirgiisien rikas kansanperinne, myytit ja nykyinen todellisuus kietoutuvat unohtumattomalla tavalla yhteen hänen teoksissaan.
Tsingiz Aitmatovin teoksista ovat suomeksi ilmestyneet Hyvästi Gulsary, 
Balladi ensimmäisestä opettajasta, Dzamilja, Varhaiset kurjet ja Kirjavan koiran kukkula." (Lievelehti)

                                                             C Mariuz Kubik


"Pojalla oli vain kaksi satua: isoisä Momunin kertoma taru Sarvekkaasta hirviemosta ja pojan oma unelma valkoisesta laivasta.
Kaukaisella metsänvartioasemalla kirgiisien maan luoksepääsemättömillä vuorilla pojalla on seuranaan vain kivet, kiikari ja koululaukku, jonka Momun-vaari hänelle osti. Elämä vartioasemalla on ankeaa ja riitaista, poika ei voi ymmärtää ihmisten pahuutta ja sitä miksi pahat ovat voimakkaita ja hyvät heikkoja. Vain Momun-vaari ja sadut suovat turvaa yksinäiselle pojalle.
Mutta kaksi satua muovaa myös hänen kohtalonsa: kun Momun-vaari pakotetaan ampumaan seudulle jälleen ilmestynyt sarvekas hirvinaaras, poika päättää muuttua kalaksi ja uida kohti valkoista laivaa." (Takakansi)

Saattaa kuulostaa aneemiselta, kornilta ja tylsältä, mutta...
Uusi kirjailijatuttavuus, vetoava kansi ja näin hirvimailla oleskeluun istuva, tarinoiden ystävälle todellinen hohtava helmi. Tapaamme Momun-vaarin,
joka kertoo satua sarvekkaasta hirviemosta, maraalista, (Aasian saksanhirvi),
jonka lapsia me kaikki olemme ja pojan, jonka ajatukset kieppuvat valkoisen laivan hohtavissa kyljissä sekä koko joukon vähemmän ihastuttavia, mutta oivasti piirrettyjä päähenkilöidensä kanssaeläjiä.

- Miten usein tulikaan tiellä vastaan ryhdikäs vanhus, jolla oli parta kuin lyhde ja väljässä turkissa leveä karitsannahkakäänne ja päässä arvokas turkishattu, ratsastaen hyvällä hevosella hopeahelaisessa satulassa! Lieneekö ollut tietäjä vai profeetta? Sellaisen kunnioittamista ei pidetty häpeänä, sellaiselle annettiin arvoa kaikkialla! Mutta Momunista oli tullut kaikkiaan vain Rivakka Momun.
Kenties hänen ainoa avunsa oli se, ettei hän pelännyt alentaa itseään kenenkään silmissä.

- Sarvekas äiti ei ole unohtanut meitä, muraalit ovat palanneet. Hän on antanut anteeksi syntimme.

- Sanotaan, etteivät ihmiset anna anteeksi sille, joka ei pakota heitä kunnioittamaan itseään kuin myös, että: Oman häpeän peittämiseksi on toinen saatettava häpeään.

Aitmatovin kerronta on koskettavaa ja pintaa syvemmälle ujuttautuvaa. Soljuvuudessaan selkeän kaunista jopa taianomaista, tunteita ja kysymyksiä nostattavaa ja surumielisyydessäänkin lempeän ymmärtäväistä.

- Miksi ihmiset elivät näin? Miksi toiset olivat pahoja ja toiset hyviä? Miksi oli onnellisia ja onnettomia? Miksi oli semmoisia, joita kaikki pelkäävät, ja semmoisia, joita ei pelkää kukaan? Miksi toisilla oli lapsia, mutta toisilla ei? Miksi jotkut ihmiset saattoivat olla antamatta palkkaa toisille?

Niin; mitä vahvuuksia, tukitelineitä tai edes oljenkorsia voimme jäkikasvullemme antaa? Riittävätkö juuret ja siivet lujalla resilienssillä sementoituna, kuten toivon?

Jos meillä on ollut lähellämme ja saatavilla joku, joka on kertonut sadun, Suuren Tarinan, ikiomat kivet, kiikari ja koululaukku sekä ainutkertainen oma "valkoinen laivamme" lukeudumme onnekkaisiin.

Haikeana jäin katselemaan tämän valkoisen laivan jättämää vanavettä, mietteisenä ja lukemaani ihastuneena, hiljaisena...

-  Jättäessäni sinulle hyvästit toistan sinulle omat sanasi, poika:
"Päivää valkoinen laiva, minä se täällä olen." 

Valkean pyryn keskeltä:

Evakkoreissulla Osa 2...

Jääratakeliä metsä- ja pihateillä, kaikenkarvaista säätyyppiä ja tiaisia ynnä tähtiä on ollut kokemuspiirissä sitten viimen:

Viimeöinen tepsuttelumme - jaa etteikö vanhanakin ole vilkasta yöelämää,
kun ei sortista sen enempiä - johti joutsenkaulan venyttelyyn.
Maalikylissä kun yleensä ottaen jotain öisin taivaalla havaitsee  ikiomasta onnentähdestä puhumattakaan, on se vain himmeä varjo täkäläisen kiiluvaismeren rinnalla. Niinpä tämä Mummo tassutteli ärtsyn pinkeissä Ainoissaan kylppärin helmat heiluen jäätä uhmaten kenokaulana pihamaalla mykkänä ihaillen ja ihmetellen taivaankannen valomeren runsautta.
Mahtava kokemus.

  

Tähtisadetta, iloa, elämää ja hännänheilutusta  tupsahti autolastillinen pihaan Kuopuksen pesueen saapuessa laskettelun merkeissä hiihtolomavisiitille. Juniorimurmelitrio  mutkamäkeen  Purnun hiihtokeskukseen siksi aikaa kun vanhemmat toivat koissutrion mökille ja kahvittelemaan.
Illansuu sujui rattoisasti ja vilkkaan laaja-alaisen keskustelun merkeissä herkutellen, saunoen ja lämpimästä yhdessäolosta nauttien. Jo oli torpassa säpinää, töpinää ja naurua. Mainio, ylimääräinen bonus elämältä nämä positiiviset, nauravaiset, tieto- ja mielikuvitusrikkaat koululaiset  ja "nuoret".

Lintujen ruokinta pääsi hyvään alkuun talitiaisparin johdolla. Joukkoon liityi myös metsätiaiskaksikko sekä yksi talitiainen lisää. Talitiaiset eivät vaikuta vieraanvaraisilta, vaan oudoksuvat tulijoita ja hätistävät pois.
Juttu menee kuitenkin niin, jotta jos ei konsensusta synny ja tilanne eskaloituu, niin... Tämä on tirpusille myös asiankuuluvasti tiedoksi saatettu.

Sirkutus ja ti-tyy tuntuu valon myötä lisääntyvän päivä päivältä. Yöllä oli supikin hiippailut noutamassa ruokintapuun alle pudonneen siemenlajitelmasydämen. Hauskaa ja rentoa seuraa ja seurattavaa.

Näin on kerätty ilonpisaroita & onnenpipanoita siihen ainoaan elämän reppuun, jota enää suostun kantamaan.  Tove Janssonin tapaan: Kevyt kantamus.
Tänään oli kauppapäivä, lippujen noutoa R-kioskilta ja postinhakua.
Uutuutena reipas ja auringonpaisteinen jääkävely täysin tyvenessä +4-asteisessa kevätkelissä pilvettömän taivaan alla; mikä huikea valomäärä! Nyt käymme pitkän viikonlopun rentoon viettoon ja nauttimaan elämään tyytyväisyyden ilosta. Aurinkoista viikonloppua ja turvallisia kävelylenkkejä!


Hyvillä mielin: