Lentää lokki hiljainen yllä vetten usvaisten....

  

Tiedän mistä olen tulossa ja minne olen menossa, mutta viimeisen reilun viikon aikana on perhekuntamme eri jäseniä kohdannut surunviesti toisensa jälkeen, ja olo on ollut epätodellinen moodilla R.I.P..

Relevantti kysymys kuuluukin : mitä ihmettä nyt on meneillään, missä ollaan ...

Ihanat vaaleat pilvet

liukuvat taivaalla.

Hiljaa ja lumoavasti

laulaa ulappa.

Aaltojen hyväilystä

hiekka on väsynyt.

Tulisit aivan hiljaa,

tulisit juuri nyt...

Saima Harmaja Rannalla

 

 

 

ja mihin mennään:

Talvihorros on ollut pitkä 

sydämeni lämpöisenä 

odottanut rinnassani 

että koittaisi jälleen 

sydämeni kevät 

aika 

jolloin kaikki on keveää 

ja polku hohtavana edessäni 

selkeänä 

että tiedän minne suunnistaa 

mitä tehdä 

ja minne olen menossa... 

(Sari Lehtimäki, runotalo.fi) 

 

 

 

Rintamasuunta on ollut tapana pitää eteenpäin, joten: ensi viikolla toiset Pfizerit käsivarteen, viikonloppuna toivottavasti suunta Kuopuksen luo ensimmäistä kertaa liki vuoteen halaamaan ja tapaamaan. 

Juhannusaatoksi on mieluinen kutsu käynyt Esikoisen luo herkuttelemaan, uudistettua terassia ihailemaan ja yhdessäolosta nauttimaan. 

Alustavasti riittailtu on myös vihdoin syksyllä peruuntunutta sisäänpääsypäivällistä Amigon ja Vierelläkulkjan kanssa jahka he saavat kauden lopputenttinsä suoritettua ja sitten alkavat kesäyönsä balanssiin. Elokuun alkuun on varattu mökkiloma. Not bad. Tähtäin on, että:

Tähän on ihana oikaista. 

Kallion kämmenelle. 

Alastomana. 

Uimasta päästyä juuri. 

Otsalla vielä 

märkien hiusten liuta. 

Tässä on ihana olla.

Kesäkiireitä katsella muurahaisten.

Tämä on onnea, tämä.

Katsella. 

 Aatoksitta.  

Taivas telttana yllä 

niinkuin sininen silkki.   

   Uuno Kailas ote runosta Keskikesällä

 

 

Aurinkoista alkavaa kesäkuuta, leppoisaa lomailua, somia suunnitelmia ja onnistuneita toteutuksia:

Lämpimästi & toivekkaasti:

Joel Haahtela: "Hengittämisen taito" - ex Libris...

 

"Hengittämisen taito", Joel Haahtela, Kustannusosakeyhtiö Otava, 2020, 176 s.

"Joel Haahtela ( s. 1972 Helsingissä) on kirjailija ja lääkäri. Vangitseva pienoisromaani Hengittämisen taito on hänen kahdestoista teoksensa.

 Haahtelan romaanit ovat voittaneet lukuisia kirjallisuuspalkintoja ja olleet Finlandia- ja Runeberg -palkintoehdokkaina." (Lievelehti)

                                                              

                                                     ©Jukka Mykkänen, Otava

"Nuorukainen saapuu talviseen Thessalonikiin etsimään vuosia sitten kadonnutta isäänsä, ja matka johtaa kaukaiselle ja yksinäiselle saarelle. Keskellä merta pieni erakkoyhteisö elää sopusoinnussa luonnon kanssa istuttaen puita, valaen tuohuksia ja syventyen öisiin rukouspalveluksiin. Kun talvi vaihtuu kevääksi, isä ja poika istuvat oliivipuun juurella - ja hiljalleen jokin paine alkaa hellittää." (Lievelehti)

 

 

Joel Haahtelan omaleimaiseen ja hienoviritteiseen tuotantoon tutustuin ensi kerran kiinnostavan kysymyksen Mistä maailmat alkavat, 2017, merkeissä: Voihan vihveli, mikä viehko teos! Ensi kädenpuristus Haahtelan kanssa, mutta sen verran luja ja lämmin, että se riitti takaamaan hänelle yhden uuden uskollisen lukijan lisää. Näin, tuon aikakauden stadin friiduna  oli myös mukava kulkea tutuilla kaduilla ja entisissä paikoissa..

Hengittämisen jalo taito on erinomaisen tärkeä ja ensisijainen ominaisuus, ja kukapa meistä ei joskus olisi huokaissut tuskaisena: laske kymmeneen ja hengitä syvään. 

Teos on neliosainen kukin jaettuna lyhyisiin lukuihin ja tyyli toimii erinomaisesti onnistuneen tunnelmaluojan kehyksinä ja sen pirstaleista lukemisen edetessä muodostuu kaunis ja  yhtenäinen kokonaisuus teemanaan kaipaus ja sen merkitys ihmisen etsinnän, löytämisen ja elämän taustana. 

Aikojen alku oli niin hiljainen

että kynänkin putoaminen

sai aikaan alkuräjähdyksen

pelkkä vahinko

ja kohta puut huojuivat

linnuille annettiin siivet

ihminen ahdistui

koska ymmärsi ensi kerran 

maailma pyytää takaisin siltä varastetun hiljaisuuden. 

 

Jäin miettimään, onko tuo kaipaus erilaisine kohteineen - tässä tapauksessa oli helppo samaistua isän etsintään -  jotenkin sisäänrakennettuna meissä:

me kaipaamme, etsimme, hyvässä tapauksessa löydämme tai ainakin tulemme tutuiksi kaipuumme kanssa. Prosessi onnistunee luontevimmin juuri Haahtelan kuvaamassa, minimalistisessa  ympäristössä, jossa kaikki turha pöhinä lukemattomine virikkeineen on eliminoitunut ja meillä on tilaa tulla sinuiksi itsemme kanssa kaikkinensa...

 

Jos se että olemme tässä saa meidät lopultakin

uskomaan

miten kauan on kulunut

ja miten hiljaisia ovat tiet jotka johtavat

huomaamatta

kaikkien tarinoiden ulkopuolelta

tämän olemattoman kynnyksen yli. 

 

Haahtelan luontokuvaus on puhuttelevaa ja sopivan harvalukuiset henkilöhahmot oivaltavin siveltimenvedoin piirrettyjä. 

Tarina kulkee rauhaisasti ja seesteisesti jättäen lukijalle tilaa omille ajatuksille ja mietteille. Uskonnolliset rituaalit eivät aiheuttaneet närästystä, vaan liittyvät saumattomasti tarinaan omana osasenaan täyteläistäen sitä.

 

Laadukas teos, ja matka oliivipuiden vehreään, kultaiseen kehtoon sekä 

Melina Merkourin musiikin Kreikkaan teki hyvää sielulle ja sydämelle sekä kannatti näin nojatuolimallisenakin, kuten aina myös ihan elävässä elämässäkin  on käynyt.

Ευχαριστώ πολύ , efharisto poli:

SusuPetal: "Kolmas painos" - ex Libris...

"Kolmas painos", SusuPetal, Kustantamo Helmivyö, 2021, 76 s.

SusuPetal on nimimerkki, jonka kirjailija omien sanojensa mukaan otti käyttöön Reginan päätoimittaja Eeva Vainikaisen neuvosta suojatakseen itseään, jos joku lukija päättäisi samaistua liikaa tarinoihini, kuten osoittautui, aiheesta. Hänen tavoitteena on ollut kirjoittaa hyvä tarina, käsitteli se sitten rakkautta, raiskausta, rosvousta tai mitä tahansa. Hyvä tarina,  jonka parissa lukija viihtyy. (Novellista bloginpitäjäksi, haastattelija Juri Nummelin (Pulp 4/2008).

 

Sittemmin novellistista bloginpitäjäksi ryhtynyt SusuPetal on monille meistä tuttu bloginsa https://susupetalsanat.wordpress.com/  kautta. Hän on ilahduttanut ja hauskuuttanut lukijoitaan mm. otsikoiden Saturday Classics ja Krapu alla,joista iso kiitos:)

"Huijauksia, petoksia, vaarallisia romansseja, huumeita, langenneita enkeleitä - näitä kaikki löytyy SusuPetalin novellikokoelmasta Kolmas painos. 

Kolmas painos on laajennettu laitos Toinen painos -kirjasta, johon myöhemmin bloggaajana tunnetuksi tullut SusuPetal oli koonnut Reginassa ilmestyneitä novellejaan. Kirja osoittaa, että halveksituissa viihdelehdissä julkaistiin myös taidokkaasti ja sujuvasti kirjoitettuja tarinoita, jotka eivät tottele siistejä lajityyppirajoja. Uuteen laitokseen on otettu mukaan kaksi uutta novellia sekä SusuPetalin haastattelu, joka on ilmestynyt vuonna 2008 Pulp-lehdessä." (Takakansi)

 

 

 

Kooste sisältää luvut: Lukijalle, Enkeli nimeltä Lipponen, Huijarit,

Singaporen lento, Rakastaja, Tappava rakkaus, Keltainen kortti,

Rakkaudesta Mikaeliin, Vain yksi yö ja Mies ilman tatuointeja sekä 

Novellistista bloginpitäjäksi.

 

Lähdin Kolmannen Painoksen matkaan täysin puhtaalta pöydältä lainkaan tuntematta alkuperäisiä julkaisualustoja tai vain pintahipaisulta tämän tyyppistä kirjallisuutta yleensäkään, joskin novellin ystäväksi toki tunnustaudun.

 

Koosteella on räväkkä aloitus - vaikken edes usko enkeleihin -  punatukkaisen ja kynnittypäisen taivaallisen lähetyksen, nimeltään Lipponen tipahtaessa Taivaasta hajareisin sankarittaren mahan päälle:

- Mitä helvettiä? - Ei vaan lähetys suoraan taivaasta, hän vastasi iloisena.

 Hänen vihreät silmänsä nauroivat, ja hän hymyili. 

-  Lipponen istui viereeni ja painoi päänsä harteilleni. En tuntenut hänen kosketustaan, mutta tiesin, että se oli kevyt kuin enkelin siiven hipaisu.

Hänen silmänsä olivat raukeat ja onnelliset, ja tiesin, että vaikka hän lähtisi en voisi olla surullinen. Hän oli antanut minulle niin paljon. Hän oli vetänyt minut kuorestani, auttanut minua jälleen muistamaan ja tuntemaan. 

Hän oli muistuttanut minua siitä, että maailma oli edelleen täynnä rakkautta, vaikka oma rakkauteni oli kuollut. Hän oli saanut minut ymmärtämään, 

että rakkaus oli uudistuva luonnonvara, eikä se koskaan voisi kulua loppuun...

Huomasin lukevani alkuun päästyäni koostetta, joka ei tosiaankaan ryppyotsaisuuden vakavaan  syntiin sorru,  jatkuvasti hymyssä suin,

omaksi iloiseksi yllätyksekseni. Täysin pidäkkeetöntä verbaalista tykitystä ja ilottelua sekä humoreskia mielikuvituksen lentoa, jossa oli yllättävän paljon kosketuspintaa todelliseen, oikeaan elämään, mitä sillä nyt itse kukin tarkoitammekaan...

 

Kukapa ei olisi kohdannut "enkeliä", joka haluaa viedä sinut mukanaan jos ei nyt ihan ulkoavaruuteen niin kuitenkin maapallon toiselle puolelle, viettänyt sitä ikimuistoista ja hurjaa yhtä ainoaa yötä, silitellyt tatuoimattoman miehen ihon pintaa, torjunut pikkareihin pyrkivää pölyimurikauppiasta tms. vastaava inhottavaa rotjaketta, irvistellyt koston katkera happo suussaan jnpp. Rakastajarobottikin kuulostaa varsin käyttökelpoiselta hikoiluttavan hurman poistajalta, mutta mutta jätetään nyt jotain tulevaisuudenkin varalle....

 

Summa summarum: kannattava ja antoisa hyppy oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Lämmin kiitos SusuPetal näistäkin  ilonpisaroista, jotka hauskuuttivat lupaa kysymättä ja kutkuttivat omia huumorinystyröitäni aivan vietävästi. Kooste tuli kreivin aikaan omaan lukufiilikseeni nähden ja nautin tekstistä oivalluksineen ja hirtehishuumoreineen täysillä:)

 

Rauhaa & Rakkautta:

 

Carlos Ruiz Zafón: "Usvakaupunki/La Ciudad de Vapor" - ex Libris...

 "Usvakaupunki", Carlos Ruiz Zafón, Kustannusosakeyhtiö Otava, 2021, 172 s., suomentanut Antero Tiittula.

Carlos Ruiz Zafón (1964-2020) oli kotoisin Barcelonasta mutta asui suuren osan elämästään Los Angelesissa, missä toimi vapaana kirjailijana ja elokuvakäsikirjoittajana. Hän kirjoitti myös säännöllisesti espanjalaisiin sanomalehtiin. 

Ruiz Zafón nousi maailmanlaajuiseen suosioon romaanillaan Tuulen varjo (2004), joka aloitti neliosaisen teossarjan, Unohdettujen kirjojen hautausmaan. 

Nyt julkaistavissa novelleissa tavataan sarjan tuttuja henkilöhahmoja ja paikkoja." (Kustantaja) 

 

 

                                                         ©Jerry Bauer, Otava

 

 

"Kaupungin rikkain mies on vaimonsa kuoleman jälkeen erakoitunut linnantorniinsa ja kerää omaisuuttaan havittelevien uhkarohkeiden sieluja.

Gaudi matkaa New Yorkiin saattaakseen Sagrada Familian valmiiksi.

Kirjoittiko Miquel de Cervantes Saavedra pääteoksensa kolmannen, kadonneen osan? Entä kuinka Semperen suku saa haltuunsa unohdettujen kirjojen hautausmaan arkkitehtoniset suunnitelmat? Kertomukset liikkuvat leikkisästi mahdollisen ja mahdottoman rajapinnalla herättäen eloon taianomaisen Barcelonan." (Takakansi)

 

 

 

Teos kätkee sisälleen luvut: Blanca ja jäähyväiset, Nimetön,

 Eräs neiti Barcelonasta, Tuliruusu, Parnasson ruhtinas, Joululegenda ja Alicia, aamunkoitteessa, Miehiä harmaissa, Usvanainen, Gandi Manhattanilla sekä  Maailmanloppu kahdessa minuutissa.

 

 -  Niinpä hän (Ruiz Zafón) luovutti kustantajalle ne novellit, jotka näkevät nyt ensimmäisen kerran päivänvalon, ja valtuutti tämän keräämään yhteen jo aiemmin julkaistut tekstit ja koostamaan näistä teoksen, jonka piti olla enemmän kuin pelkkä osiensa summa. Teoksen julkaisua oli kuitenkin välttämätöntä lykätä, ensin siksi, että romaanisarjan päätösosa oli ilmestynyt niin hiljattain. ja sitten kirjailijan sairauden vuoksi.

- Carlos Ruiz Zafón oli hahmotellut tätä teosta, paitsi sen itseisarvon vuoksi, myös erityisenä tunnustuksena lukijoilleen, jotka ovat kulkeneet hänen matkassaan aina saagan alusta, Tuulen varjoista saakka. Nyt kun teos joudutaan julkaisemaan postuumisti, se on myös kustantajan kunnianosoitus kirjailijalle, tunnustus,

johon aikamme ihailluimpiin lukeutuva kirjailijan lukijat varmasti mielellään yhtyvät...

 

Viimeksi vaelsin Zafónin mieluisassa seurassa teoksen Henkien labyrintti  (2017) matkassa  ajatuksin: Harvoin on käynyt niin kuin nyt, että kirjan henkilöt vaivihkaa alkavat omissa mielikuvissani elää omaa elämäänsä ja tulla tutuiksi ikään kuin henkilökohtaisella tasolla. 

Tarinoita tarinoiden sisällä. Jokaisen johtaessa toiseen luoden kiehtovan, taianomaisen ja teemarikkaan kudelman. Verbaalisesti ja kerronnallisesti korkealuokkainen ja antoisa teos.
Etenkin tämän laatuluokan kirjailijan tekstin kääntämisessä  ja lukijaa riemastuttavan lukujäljen luomisessa suomentajan osa on ratkaisevan tärkeä. Antero Tiittula on ansiokkaasti kieputtanut Ruiz Zafrónin laajaskaalaisen sanaruletin suomeksi. Edellä oleva pitää jämptisti paikkansa myös tämän uutukaisen suhteen.

 

-  Silloin hän ymmärsi, että tuolle kalliolle hän alkaisi rakentaa pyhäkköä, ajatusten ja keksintöjen, sanojen ja ihmeiden hautausmaata, joka kasvaisi Parnasson ruhtinaan tuhkien päälle ja pitäisi vielä joskus sisällään kirjastoista suurimman, sen jonne jokainen ihmisten tyhmyyden tai pahuuden vuoksi vainottu tai halveksittu kirja pääsisi odottamaan, että löytyisi lukija, jota jokainen kirja kantaa sisällään...

 

Pieni, mutta sisällöltään suuri herkkupala, joka sopii erinomaisesti myös annospaloina makusteltavaksi ja nautittavaksi sekä on oiva osoitus Ruiz Zafónin rikkaasta ja laaja-alaiseista kertojantaidosta. Mitä parhain ja kaunein kunnianosoitus näin postuumisti runsaasti lukuiloa ja antoisia hetkiä lukijoilleen suoneelle, saagan virtuoosille,.

Kirjailija on mennyt, mutta hänen kirjansa elävät, eivätkä niiden tenho ja lumous katoa. Jätänkin itse tekstien löytämisen ilon lukijalle tyytyen yllä vain taustoittamaan koosteen syntyhistoriaa, joten ota, lue ja nauti Barcelonan historiallisesta matkastasi, jolle kannatta lähteä! 

Kooste toimi erinomaisesti myös etäännyttäjänä arjesta, jonka sävy viime viikkoina on ollut varsin mollivoittoinen, irrottajana ja palauttajana siihen onnelliseen tärkeimpään faktaan, että perhekunta on tolpillaan.

-  Pian isä ja poika sulautuvat usvaisina hahmoina Las Ramblasin ihmiskuhinaan heidän askeltensa kadotessa ikiajoiksi tuulen varjoon...

Tuulen varjo (suom. Tarja Härkönen).

 

Descanse en paz:

Sam Lloyd: "Muistometsä/The Memory Wood" - ex Libris...

"Muistometsä", Sam Lloyd, Kustannusosakeyhtiö Otava, 2021, 399 s., suomentanut Antti Saarilahti.

"Sam Lloyd  vietti lapsuutensa Englannin Hamsphiressä, missä hän keksi tarinoita ja rakensi salaisia piilopaikkoja paikallisiin metsiin. Nykyään hän asuu Surreyssä vaimonsa, kolmen nuoren lapsensa ja koiransa kanssa. Muistometsä on hänen esikoistrillerinsä." (Lievelehti)

 

                                                      ©Sarah Blackie, Otava
 

"Kun kaksitoistavuotias poika löytää syrjäisen metsämökin kellarista ikäisensä tytön vangittuna, hän ei kerro kenellekään. Pojalla ei ole koskaan ollut ystävää, eikä hän tahdo tytön lähtevän.

Poika tietää, kuka tytön on siepannut, ja myös sen, miten kaikki saattaa päättyä: tyttö ei ole ensimmäinen. Varjoissa vaaniva sieppaaja käy päivä päivältä yhä uhkaavammaksi, ja tyttö ymmärtää pelastuvansa vain, jos huijaa pojan auttamaan itseään. Poistuuko heistä kumpikaan Muistometsästä elävänä?" (Lievelehti)

 

 

 

Vuorossa esikoiskirjailija englantilaisrintamalta ja tuntematonhan kiehtoo aina. Entä kukapa meistä ei olisi joskus pyöritellyt shakkinappuloita kätösissään tahi jopa syventynyt pelin saloihin jossain vaiheessa elämäänsä. Samoin monilla meistä on ollut mielikuvitusystävänsä ja metsäleikkinsä havu- jos ei peräti puussa olevine majoineen lapsuutemme kultaisina päivinä, joten tarttumapintaa kuvittelin hyvinkin olevan... 

 

Elias:  - Mietin, mimmoista mahtoi olla käydä oppitunneilla koulussa eikä kotona. Talossamme ei ole ainuttakaan kirjaa, jota en olisi lukenut läpi kymmeneen kertaan, joten, luulen, että pärjäisin hyvin. Taika-Annie sanoo, että minulla on huomattavasti isokenkäisemmän ihmisen sanavarasto. Eräs näytelmäkirjailija tiesi kuusikymmentätuhatta sanaa. Olisi mukavaa jos pystyisin päihittämään hänet.

Elissa:  - Ei, Elissa on innoissana, (shakin) grand prix'stä - niin innoissaan,

että jokainen hengenveto uhkaa nostaa hänet ilmaan ja viedä taivaan tuuliin - koska voittaja saa kutsun Englannin maajoukkueeseen ja pääsee osallistumaan nuorten maailmanmestaruuskilpailuihin. Se olisi vuosien kovan työn huipentuma.

Kyle:  - Tuijotamme toisiamme ikuisuudelta tuntuvan ajan. Kylen kasvot ovat synkistyneet kiukusta, veri on lähellä ihon pintaa. Minä (Elias) tunnen hänen kiihkonsa. Se huokuu hänestä kuin höyry, joka myrkyttää ympäröivän ilman. Peräännyn ahdistuksissani askeleen verran, mutta toivon heti, etten olisi tehnyt niin. Heikkouden paljastaminen Kylelle on aina virhe.

- Meillä on vain kahden vuoden ikäero, mutta Kyle näyttää jo enemmän aikuiselta kuin lapselta. Hänen leukansa on pidentynyt. Kulmakarvat ovat mustat ja tuuheat - veikkaan, että muutaman vuoden kuluttua ne kasvavat yhteen. Niiden alla on katse, joka on kylmä kuin komeetta, terävä ja älykäs mutta kokonaan vailla myötätuntoa.

Tutkijana jutussa toimii rikosylikomisario Mairéad MacCullogh, joka johdattaa meidät aidosti yllätyksellisen loppurupeaman äärelle ja luotsaa sen monitasoisen hetteikön läpi kovalle maalle tyylipuhtaasti  kuivin jaloin lukijan jäädessä pohtimaan sitä,  kuinka suuresti lapsuudesta/varhaisnuoruudesta  asti kumuloituneet psykologiset  traumat  hoitamattomina ja käsittelemättöminä ohjaavat ja vääristävät ajatteluamme ja toimintaamme läpi elämämme? 

Entäpä voiko tekijä olla myös uhri ? 

-  Hyytävä trilleri kahdesta lapsesta, jotka on heitetty pimeyden ytimeen.  Kyllä!!

 

Lloyd kietoo vaivihkaa salaperäisen, mutta taitavan seittinsä lukijansa ympärille johdattaen vastahakoisenkin sellaisen yhä syvemmälle synkkyyksien syvyyksiin ja  salaisuuksien uumeniin. Ei totta tosiaan mikään tusinadekkari eikä herttainen kertomus suloisista metsäseikkailuista eikä ominta dekkarityyliä, vaan osin ahdistavakin, mutta kerronnallisesti varsin laadukas esikoinen, minkä osoittaa se tosiasia, että huolimatta ajoittaisesta vastahakoisuudesta ja halusta jättää teos kesken, sitä en malttanut kuitenkaan kiitos myös Antti Saarilahden taitavan käännöksen tehdä, joten ...

Metsäntyttönä:

David Ärlemalm: "Varjot silmien alla/Lite död runt ögonen" - ex Libris...

 

"Varjot silmien alla", David Ärlemalm, WSOY, 2021, 194 s., suomentanut 

Terhi Vartia.

 

"David Ärlemalm (s.1975)  asuu Tukholmassa perheineen. Varjot silmien alla on Ärlemalmin esikoiskirja. Kirjallisia inspiraatioita Ärlemalm on saanut mm.

Tove Janssonin teoksista ja etenkin kirjoista joissa lapsilla on oma vahva roolinsa." (Lievelehti)

 

                                                         ©Gabriel Liljevall

 

"Äiti Sofia kuolee yliannostukseen. Tukholman alamaailmasta irti rimpuillut 

Arto on jättänyt entisen elämänsä huumeaddiktina ja yrittää nyt yksinhuoltajana huolehtia tyttärestään - yhteiskunnan herkästi tuomitsevan katseen alla.

Kun Artosta tehdään perätön ilmianto ja hän menettää työpaikkansa koulun ruokalassa, rikollisen rahan houkutukset palaavat. Väkivallan ja valheiden maailma on vain yhden päätöksen päässä, mutta vaa'assa painavat sekä Arton että hänen tyttärensä elämä." (Takakansi)

 

 

Jälleen uutta ruotsalaisrintamalta: esikoisteos kiinnostavin esittelyin ja ruotsalaiskommentein, joten vaikka tämä aihepiiri, huumeet ja niiden käyttö on tuikituntematonta aluetta, niin ei kuin uteliain mielin korsetti kireälle ja kannet auki. Näin vauhdikkaasti ja dramaattisesti alkaa siis Arton ja Bodilin sekä huumeisiin kuolleen vaimo- ja äiti- Sofian tarina, josta ei käänteitä eikä yrittämisen- ja sopeutumisenhalua puutu:

- Arto oli havainnut liikettä takanaan jo ennen  kuin tunsi tönäisyn. Bodil kiljaisi, kun hän heilahti kohti raiteita. Metro oli tulossa. Hän onnistui pysähtymään ennen laiturinreunaa ja kääntyi. Hän näki miehen, joka oli tönäissyt häntä. 

Mies oli lyhyt ja tanakka ja pärski kuin härkä. Napitetun pusakan alla pilkotti likainen vaalea villapaita. Mies hyökkäsi pää edellä. Arto potkaisi häntä vatsaan.

Mies kurkotti häntä kohti lykyillä käsivarsillaan. Seuraava potku vei häneltä jalat alta. Mies mätkähti laituriin toisen jalkansa päälle, ja jalka näytti vääntyneen outoon asentoon. Metron ovet avautuivat, ihmisiä virtasi ulos heidän ohitseen. Bodil peitti kasvonsa käsillään, suojasi itsensä maailmalta. Arto nosti hänet metroon. Laski hänet penkille. Ovet sulkeutuivat. Metro kirskahti liikkeelle.

Mies katosi näkyvistä...

 

Rikollisuutta ja huumeita, kuolleen puolison ja äidin ikävää, hellyyttä ja haparointia ihmissuhteissa, vahvaa yrittämisenhalua ja toipumista siitä,

kun ympäristö ja yhteiskunta tuomitsevat ja leimaavat rimpuillessasi kaikin voimin kohti "normaalia" elämää. Paljon eri elementtejä ja teemoja, enkä voi kuin ihailla, kuinka taitavasti ja kypsästi Ärlemalm etenee kerronnassaan jättäen tilaa myös lukijan omille ajatuksille ja arvioinneille.

-  Öisin Bodil istui sängyssään ja itki silmät kiinni pimeässä, itki kuollutta äitiään. Alkuun tyttö oli puhunut äidistään päivittäin, esittänyt kysymyksiä ja väitteitä. Mikä oli äidin lempiruokaa? Tykkäiskö äiti näistä uusista kengistä? 

Äiti sanoi että saan. Puheet olivat jääneet pois pikkuhiljaa. Tilalle oli tullut äänetön itku. 

Arto istui sängynreunalla ja halasi tyttöä, silitteli tämän selkää ja antoi itkeä kunnes itku muuttui äänettömiksi nyyhkäyksiksi ja tyttö lopulta nukahti.

Sitten Arto peitteli hänet ja kuluneen kaniinin, jonka hän oli ostanut Bodilille sairaalan aulan lahjatavarakaupasta samana päivänä kun tämä syntyi.

- Joinakin öinä hän ei itse saanut enää unta. Silloin hän istui parvekkeella,

 joi kahvia ja poltti tupakkaa. Hän oli lopettanut, mutta öisin hän toisinaan otti askinsa jääkaapista. Pihalla oli pimeää ja hiljaista, ei valoja yhdessäkään ikkunassa..

 

Olemmeko me pohjiltamme hyviä vai pahoja, selviytyjiä vai luusereita, ottajia vai antajia? Mikä merkitys on  ympäröivillä, vallitsevilla olosuhteilla ja yhteiskunnan normeilla? Tuomitaanko meidät kerrasta hylkiöiksi vai saammeko tukea yrittää kohti parempaa?  Ovatko epäonnistuminen ja menestys itse itseään ruokkivia elementtejä?  Pelin henki on monikerroksinen...

Teos on ilmava ilman pienintäkään heppoisuuden häivää. Ärlemalm  on tarkkakatseinen, muttei osoittele sormella suuntaan eikä toiseen, eikä kosiskele lukijaansa valitsemaan puoltaan, vaan lukijalle jää vapaat kädet ihailla ja/tai kauhistella,  vetää omat johtopäätöksensä ja juuri se - onnistuneen henkilökuvauksen ml. Bodil ja todenoloisuuden - ohella on teoksen vahvuus ja kiehtovuus. Kirjailija ikään kuin kuiskaa: katso, minäpä kerron sinulle erään tarinan...  Ärlemalm on  Janssoninsa lukenut;)

Täysiaikainen esikoinen,  jonka genreä on vaikea määritellä, joka pureutuu pintaa syvemmälle eikä todellakaan jätä lukijaansa kylmäksi!

Tuumailee:             

Äitienpäivä a.D. 2021...

Isosti onnea paitsi  äideille ja isoäideille myös kaikille heille, joiden silmistä loistavat rakkaus, lämpö, hellyys, kiintymys ja huolenpito lapsia ja nuoria kohtaan, sillä jälkimmäisissä ovat tulevaisuutemme avaimet...

 

 

Isoäidin silmissä asustavat sukupolvien katseet,
ne jotka ovat ennen häntä
kätkeneet ja vuodattaneet kyyneleitään,
kysyneet ja kimaltaneet hymystä
ja joissa elää hymyn ja kyynelten jatkuvuus,
nauru, ilo ja suru, kysymykset ja lannistumattomuus.
– Eeva Kilpi: Kiitos eilisestä, 1996 –

 

 

Tunnen  syvää kiitollisuutta jo aikaa sitten  tuonilmaisiin siirtyneitä Mummiani ja lapsetonta Tätiäni kohtaan, joiden antamat vahvuudet, valoisa ja periksiantamaton elämänasenne sekä huumorin- ja suhteellisuudentaju ovat kantaneet  tähän asti ja kuljettavat yhä eteenpäin!

Jälkipolville lämmin kiitos kaikesta ilosta, valosta, lämmöstä ja raikkaista uusista tuulista, joita olette tuoneet ja edelleen tuotte elämääni!

Linkkinä ketjussa, rakkaudella:

Jane Harper: "Kadonnut mies / The Lost man" - ex Libris...

"Kadonnut mies", Jane Harper, Tammi, 2020, 400 s., suomentanut Mari Hallivuori.

"Jane Harper  (s.1980) on syntyjään britti, mutta hän on asunut osan lapsuudestaan Australiassa ja palannut sinne aikuisena. Hän on aiemmalta ammatiltaan taloustoimittaja ja asuu perheensä kanssa Melbournessa. Esikoisdekkari Kuiva kausi (suom. 2019) sinkosi hänet maailmanmaineeseen.

Kadonnut mies on hänen kolmas rikosromaaninsa." (Lievelehti)

 

 

                                                            C Eugene Hyland

 

"Brightin veljesten tilukset kattavat valtavan alan maata porottavan kuumassa Queenslandissa. Veljeksistä kaksi, Nathan ja Bub, kohtaavat pitkän ajan jälkeen autiomaassa tiluksia erottavalla aidalla. Kolmas veli, Cameron, makaa maassa kuolleena. Mikä sai hänet lähtemään hengenvaaralliseen kuumuuteen ilman vettä ja suojaa? Perhe ja poliisi tuntuvat uskovan itsemurhaan, mutta Nathan

ei saa epäilyksiä ravistettua mielestään. Tunsiko hän lopulta veljeään lainkaan? 

Harperin parhaana pidetty trilleri pureutuu pinnan alla kyteviin salaisuuksiin eristäytyneessä, vihamielisessä ympäristössä." (Takakansi)

 

 

Edelliskerran tuli Harperin johdattaman hikeä pyyhittyä Australian paahtavan auringon alla Kuivan kauden (2019) tiimoilta nauttien uusista eläintuttavuuksista, ilmastomuutoksen konkreettisten vaikutusten kuvauksesta ja Harperin eleettömästä vaan ei aneemisesta sujuvasti soljuvasta kerronnasta, 

joten uteliaisuus kadonneen miehen tapausta kohtaan oli kohdillaan.

 

Ensinnäkin Harper on miljöö- ja luontokuvauksessaan loistava: lukiessa aavikko polttaa, karjalaumat mölisevät mennessään,  tunnen istuvani pomppivassa autossa pölyävillä hiekkakumpareilla ja pisarat helmeilevät otsalla.

 

- Ylhäältä, etäältä katsottuna, ura muodosti hiekkaan ympyrän. Kehä oli kaikkea muuta kuin täydellinen; se leveni ja oheni eikä ollut täysin ehjä. Se ei myöskään ollut tyhjä. Ympyrän keskellä oli hautakivi, joka oli sadan vuoden auringonpaisteen ja tuulessa leviävän hiekan hioma. Hautakivi oli metrin korkuinen ja seisoi edelleen suorassa. Se katsoi länteen, aavikolle, mikä tällä seudulla oli harvinaista. Länsi ei ollut kenenkään ykkösvalinta.

- Kiven alla lepäävän miehen nimi oli kauan sitten pyyhkiytynyt näkymättömiin, 

ja paikalliset - kuusikymmentäviisi ihmistä ja satatuhatta lehmää - tunsivat maamerkin yksinkertaisesti nimellä karjamiehen hauta. Kivi oli seissyt hautausmaalla; karjamies lepäsi niillä sijoilla, missä oli kuollutkin, ja hän oli saanut maata yli vuosisadan ilman seuraa...

Kirjailija avaa  yhteisön ulkopuolelle jättämistä, erakoitumista ja sen laaja-alaisia, elämää rajoittavia  vaikutuksia koskettavalla tavalla luodaten. Henkilöpiirto on kauttaaltaan taitavaa, mutta sympatiapisteet heruvat Xanderille ja hänen isäsuhteensa kehittymisen sekä heidän yhdessäolonsa kuvaukselle!

Pääosassa ovat kiemuraisten  ihmis- ja perhesuhteiden kipupisteet ja umpisolmut, vaietut salaisuudet, joilla on tapana lupaa kysymättä pullahdella ilmoille sekä sielua  hiertävät skismat ynnä heittää ilmaan kysymyksen hyvyydestä ja pahuudesta; olemmeko jompia kumpia kauttaaltaan, vai piilevätkö meissä kussakin kummankin siemenet, jotka elämänkulku pintaan nostaa, ja jos niin mikä lopputuleman viime kädessä ratkaisee?

Ulkona lukiessa rauhallinen mäntykangas ja kimmeltävä järvenselkä, takassa leiskuva tuli  muodostivat melkoisen terävän vastakohdan luetulle, mutta nojatuolimatkailu kannattaa aina 

Harperin ilmava ja konstailematon tyyli kera sujuvan kerronnan veivät mennessään, ja eri ympäristöt muodostivat lukukokemukselle  kiintoisan kontrastin.

 

Australian kuuman auringon alla  on tarponut myös Kirjasähkökäyrän Mai, klikkaamalla selviää, missä tunnelmissa reissu sujui;) 

Kengurumaassa piipahti:

Kaukana kavala maailma...

 Oli tullut korkea aika keväisen irtioton ja niinpä käänsimme kirsut ynnä autonnokan kohti Itä-Hämeen tuttuja hirvimaita hengenvetoa ja eheytymistä silmälläpitäen.

Itse ajomatka oli jo elämys ja  lintubongarin toiveuni: joutsenkvartetti lensi uljaaan määrätietoisesti kohti omia asuinsijojaan, töyhtöhyypät keikuttivat iloisesti kutrejaan, hanhilaumat olivat massiivisesti miehittäneet peltoaukeita  ja isokuovi asteli uljaasti ylhäisessä yksinäisyydessään liikennettä tarkkaillen...

 

 

Kori käsivarrella kävimme toiveikkaina kuuselle taimitetulla, hiekkapohjaisella hakkuuaukealla korvasienten etsinnässä. Sieniä emme vielä löytäneet, 

mutta sen sijaan metsäteitä ajellessamme parikin uljasta kurkea pysähtyi ateriointinsa lomassa tarkkailemaan tunkeilijoita ja autonhurinallaan ruokarauhansa häiritsijöitä. 

 

 

 

Kelit ovat olleet tuulisia ja viileähköjä, mutta aamut tyyniä ja hiljaisia istua varhain patiolla aamukahvista  rauhassa nautiskellen. Totuuden nimissä ensimmäisenä aamuhetkenä läikähtivät pressot lupaa kysymättä syliin, kun hiirenhiljaisuutta äkisti, varoittamatta leikkasi korviarepivä kuiik-kuiik... 

Kotirannan kuikkauroshan se siellä kutsua etsiskeli toiveikkaaana omaa emäntää kaverikseen. Muina aamuina on rauhallinen kyyhkynkujerrus taustoittanut heräämishetkeä.

 

Pävittäinen saunominen puulämmitteisen saunan leppeissä löylyissä on osa rentouttavaa päivänkulkua  samoin kun illan taitteen, hämärähyssän  kiehtovan  takkatulen tuijottelu ja sen hohkavasta lämmöstä nauttiminen. Joka ilta erilainen näytelmä, livenä...

 

 

Leppoisaa ja rentoa oloa, liikuntaa,  turinointia, sopivasti menneen muistelua ja tulevan varovaisia riittailuja, sielun lepoa kuin se parhaimmillaan on.

Kaunis on hiljaisuus...