"Olipa kerran toivo - albanialaista nykyrunoutta" - ex Libris...

"Olipa kerran toivo - albanialaista nykyrunoutta",  Aviador Kustannus, 2019,
215 s., valikoinut ja suomentanut Silvana Berki. Toimittaneet Silvana Berki ja Aleksanteri Kovalainen.

"Silvana Berki (s.1968 Vlorë) on albanialais-suomalainen runoilija.
Runojen lisäksi hän on kirjoittanut lyhytproosaa ja aforismeja. Hän asuu Suomessa/Tampereella. . Silvana on valmistunut yhteiskuntatieteiden maisteriksi Tampereen ja Lapin yliopistoissa." (www.silvanaberki.com)

"Albanialaisella runoudella on loistavat perinteet, joita pitävät yllä myös tämän käännöskokoelman esittelemät albanialaiset nykyrunoilijat. Heistä tunnetuin on Booker-palkittu Ismail Kadaré. Hänen lisäkseen kirjassa on mukana 26 muuta merkittävää albanialaisrunoilijaa." (Takakansi)

Antologian Lukijalle-esipuheen on kirjoittanut  Silvana Berki ja Albanian kieltä ja runoutta käsittelevän katsauksen teokseen on laatinut professori
Gazmend Krasniqi. Kokoelma  esittelee nykyrunoilijoita paitsi Albaniasta, myös Kosovosta, Montenegrosta, Italiasta ja Pohjois-Makedoniasta.

Tämä oli luonnollisesti huima hyppy täysin tuntemattomaan, mielenkiintoiseen historialliseen katsaukseen, kirjailijaesittelyineen, - intresantti ja antoisa sellainen enkä tässä postauksessa edes tavoittele kuin aivan pientä pintaraapaisua ja oven raottamista. Annetaan runojen puhua puolestaan, kertoa omaa tarinaansa. Esipuheen laatija Gazmend Krasniq,  ote: Tässä jättimäisessä kaupungissa, - olkaa hyvät:

Jos jonain iltana palaisin tähän kaupunkiin

hermostuneena mainoksista ja rakkaudesta

löytäen ystäviä mutta en rakasta,

vaeltaisin kaduilla joita niin rakastin,

risteyksissä, jalkakäytävillä kellojen luona

sanoisin "Hyvää iltaa!" kaikille.

Ajan hartialla

painoin pääni.

En nukkunut, En saanut torkkua.

Ajan hartialla

ihan kuin hänen hartiallaan,

jäin mietteisiin.

Fatos Arapi, Ajan hartialla

On minun vuoroni,

ilman muotoa, ilman silmää,

alan ymmärtää nyt,

seisoessani aaltojen seassa,

miljoonia vuosia ovat ihmiset olleet olemassa,

ja odottaneet vuoroaan.

Natasha Lako, Minun vuoroni

Ratkaisen olemisen arvoituksen.

Olen lehti,

heitettynä keskelle tietä,

ylitseni kävelevät isot kengät.

Zuzana Zisi, Lehti

Näet maailman ikkunasta.

Älä sure, kaikki näkevät maailman

yhdestä ikkunasta,

sillä maailmaa ei voi katsoa toisin

kuin siitä yhdestä ikkunasta,

jota ihminen kantaa mukanaan

kuin sukunimensä jatkumona.

Unelmat jäävät muiden nähtäviksi.

Sokol Zekaj, Ikkuna

Olen varma,

että kohdatessaan

ensimmäisen kerran

ruusunnupun

ihminen osui piikkiin.

Xhevdet Bajraj, Piikki

Se haluaisi ryhtyä kasvissyöjäksi

se halusi syödä rypäleitä

mutta portaita se ei osannut rakentaa

kun viinirypäleet menivät tähtien kanssa sekaisin

hampailla ei voi lentää taivaalle

sanoi hämähäkki ja hymyili hiljaa

täynnä arvokkuutta

häntä pyrstötähtenä

kettu kirjoitti valituskirjeen

kaikkeuden arkkitehdille

kaikkivaltius

ei käy.

Anton Gojçaj, Kukaan ei ymmärrä kettua 

Vaikka kansi on musta niin sitä ei ole sisältö.  Paitsi pelkoa, surua ja luopumista
se ilmentää iloa ja toivoa.  Teoksen nimi, Olipa kerran toivo on kaiken kaikkiaan paras mahdollinen. Tiukimmilla ollessani on tullut puserrettua suupielestä,
jotta toivo se on epätoivokin. Toivo on kelpo matkakumppani, kevyt kantamus, sykähdys sydämessä, pilkahdus silmänurkassa matkalla eteenpäin elämässä,
idea tavoitteesta, paremmasta.  Se on kantanut siirtokarjalaisiamme, ja se on liikkeellepaneva  voima nykymaailmassa enenevässä määrin.

Näin vieraalla kulttuurialueella, tuntemattomilla turuilla kuin toivon kanssa kuljin, ei minulla ole pienintäkään halua saati kompetenssia ryhtyä tätä antoisaa koostetta analysoimaan eikä ruotimaan. Totean vain: että pohjatyö ja esittely olivat perinpohjaisesti ja laadukkaasti tehdyt, jolloin lukijana pääsin kurkistamaan uppo-oudoille ulapoille ja saamaan aavistuksen siitä, mitä pitkät perinteet omaavalla albanialaisella nykyrunoudella on lukijalleen tarjottavana.
Omaa kontaktipintaa kyseiselle alueelle on vain  hiuksenhienosti, sillä olen suurella mielihyvällä yhden sikäläisjuurisen aikuisen Suomi-mummo,
seikka joka tuottaa mielihyvää sekä poikii hedelmällisiä ja antoisia kultturillisia ja yhteiskunnallisia keskusteluja.

Postauksen palstamillimetrien edes jotenkin järjellisinä pitämiseksi jätin kaikki pidemmät helmet tästä esittelystä pois ja täytyy todeta, että sittenkin valinnan vaikeuden edessä tuppasi menemään sormi suuhun. Nautin suuresti lukemastani! Antologia ansaitsee ja kestää   useammankin lukukerran,
jolloin tästä runsaudesta  vivahteet ja ne omimmat  nousevat parhaiten esiin.
Silvana Berki ja Aviador:  kiitos antoisasta ja erilaisesta lukukokemuksesta!!

Albanialaisesta nykyrunouden kauneudesta on myös nautittu blogissa
Kirjarikas elämäni:)

Yhdestä ikkunasta, hiljaa hymyillen:

Silvana Berki (s. 1968) lähti pakolaiseksi kotimaastaan Albaniasta vuonna 1989, ja saapui Suomeen kahta vuotta myöhemmin. Vlorёssa syntynyt Berki päätyi asumaan Tampereelle, jossa opiskeli suomen kielen ja sosiaalityön maisterin tutkinnon. Hän on julkaissut vuodesta 2011 lähtien useaan otteeseen palkittua runoutta ja novelleja sekä albanian että suomen kielillä. Kesällä 2019 ilmestyvä Olipa kerran toivo on toinen Berkin toimittamista runoantologioista. Se sisältää hänen yhdessä Aleksanteri Kovalaisen kanssa toimittamiaan runoja 27 albanialaiselta nykyrunoilijalta.

Silvana Berki (s. 1968) lähti pakolaiseksi kotimaastaan Albaniasta vuonna 1989, ja saapui Suomeen kahta vuotta myöhemmin. Vlorёssa syntynyt Berki päätyi asumaan Tampereelle, jossa opiskeli suomen kielen ja sosiaalityön maisterin tutkinnon. Hän on julkaissut vuodesta 2011 lähtien useaan otteeseen palkittua runoutta ja novelleja sekä albanian että suomen kielillä. Kesällä 2019 ilmestyvä Olipa kerran toivo on toinen Berkin toimittamista runoantologioista. Se sisältää hänen yhdessä Aleksanteri Kovalaisen kanssa toimittamiaan runoja 27 albanialaiselta nykyrunoilijalta.

s. 1968) lähti pakolaiseksi kotimaastaan Albaniasta vuonna 1989, ja saapui Suomeen kahta vuotta myöhemmin. Vlorёssa syntynyt Berki päätyi asumaan Tampereelle, jossa opiskeli suomen kielen ja sosiaalityön maisterin tutkinnon. Hän on julkaissut vuodesta 2011 lähtien useaan otteeseen palkittua runoutta ja novelleja sekä albanian että suomen kielillä. Kesällä 2019 ilmestyvä Olipa kerran toivo on toinen Berkin toimittamista runoantologioista. Se sisältää hänen yhdessä Aleksanteri Kovalaisen kanssa toimittamiaan runoja 27 albanialaiselta nykyrunoilijalta.

s. 1968) lähti pakolaiseksi kotimaastaan Albaniasta vuonna 1989, ja saapui Suomeen kahta vuotta myöhemmin. Vlorёssa syntynyt Berki päätyi asumaan Tampereelle, jossa opiskeli suomen kielen ja sosiaalityön maisterin tutkinnon. Hän on julkaissut vuodesta 2011 lähtien useaan otteeseen palkittua runoutta ja novelleja sekä albanian että suomen kielillä. Kesällä 2019 ilmestyvä Olipa kerran toivo on toinen Berkin toimittamista runoantologioista. Se sisältää hänen yhdessä Aleksanteri Kovalaisen kanssa toimittamiaan runoja 27 albanialaiselta nykyrunoilijalta.

(s. 1968) lähti pakolaiseksi kotimaastaan Albaniasta vuonna 1989, ja saapui Suomeen kahta vuotta myöhemmin. Vlorёssa syntynyt Berki päätyi asumaan Tampereelle, jossa opiskeli suomen kielen ja sosiaalityön maisterin tutkinnon. Hän on julkaissut vuodesta 2011 lähtien useaan otteeseen palkittua runoutta ja novelleja sekä albanian että suomen kielillä. Kesällä 2019 ilmestyvä Olipa kerran toivo on toinen Berkin toimittamista runoantologioista. Se sisältää hänen yhdessä Aleksanteri Kovalaisen kanssa toimittamiaan runoja 27 albanialaiselta nykyrunoilijalta.

(s. 1968) lähti pakolaiseksi kotimaastaan Albaniasta vuonna 1989, ja saapui Suomeen kahta vuotta myöhemmin. Vlorёssa syntynyt Berki päätyi asumaan Tampereelle, jossa opiskeli suomen kielen ja sosiaalityön maisterin tutkinnon. Hän on julkaissut vuodesta 2011 lähtien useaan otteeseen palkittua runoutta ja novelleja sekä albanian että suomen kielillä. Kesällä 2019 ilmestyvä Olipa kerran toivo on toinen Berkin toimittamista runoantologioista. Se sisältää hänen yhdessä Aleksanteri Kovalaisen kanssa toimittamiaan runoja 27 albanialaiselta nykyrunoilijalta.

(s. 1968) lähti pakolaiseksi kotimaastaan Albaniasta vuonna 1989, ja saapui Suomeen kahta vuotta myöhemmin. Vlorёssa syntynyt Berki päätyi asumaan Tampereelle, jossa opiskeli suomen kielen ja sosiaalityön maisterin tutkinnon. Hän on julkaissut vuodesta 2011 lähtien useaan otteeseen palkittua runoutta ja novelleja sekä albanian että suomen kielillä. Kesällä 2019 ilmestyvä Olipa kerran toivo on toinen Berkin toimittamista runoantologioista. Se sisältää hänen yhdessä Aleksanteri Kovalaisen kanssa toimittamiaan runoja 27 albanialaiselta nykyrunoilijalta.

Anton Berg: "Kahdeksantoista / De aderton" - ex Libris...

"Kahdeksantoista", Anton Berg, Kustannusosakeyhtiö Otava, 2019, 428 s., suomentanut Kari Koski.

"Anton Berg  (1978) on ruotsalainen radiotoimittaja ja dokumenttijournalisti, palkittu ja kiitetty erityisesti P3-dokumenteistaan. Hänen Spår-podcastillaan (Martin Johnsonin kanssa) on n. 400 000 kuulijaa. Kahdeksantoista on
Anton Bergin esikoistrilleri." (Lievelehti)

                                                           ©Alexander Dahl

"Radiotoimittaja Axel Sköld tekee yllättävän ja kohtalokkaan havainnon.
Sama salaperäinen mies näyttää olevan sekaantunut sekä Olof Palmen murhaan että asetarkastajan ja asevientiä tutkineen toimittajan selittämättömiin kuolemiin. Jäljet johtavat häikäilemättömään salaseuraan, joka ei kaihda mitään keinoja säilyttääkseen vuosisataisen mahtinsa. Axel yritetään vaientaa, ja joka puolella nousee seinä vastaan. Lannistumaton Axel ystävineen joutuu pian hengenvaaraan. Kannoilla vaani hellittämätön palkkamurhaaja, jolla on salainen valtuutus yhteiskunnan huipulta." (Lievelehti)

Eskoisdekkariin tulee aina tartuttua  aivan erityisella otteella ja odottavaisin mielin. Bergin taustan huomioiden saattoi odottaa asiantuntevaa toimittajan työn kuvausta suoraan etulinjasta.

Berg on sullonut yksien kansien väliin mm: skientologiaa, foliohattuja, Panaman papereita, Palmen murhaa, asekauppoja, salaseuraa, historian siipien havinaa, palkkamurhaajia, selvittämättömiä kuolemantapauksia, politiikkaa, 1700-luvulle ulottuvia aatelissuvun vesoja ja versoja sekä Litvinenkon tapausta, nippuja yhteensattumia tai jäljentynkää...

Tuppaa tuttuuden tunnetta Dan Brownin ja Stig Larssonin tiimoilta. Elementtikattila kiehuu ja porisee uhaten suiskahtaa hellalle ja henkilöitä lappaa näyttämölle sen verran tiukkaan tahtiin, että se saa lukijan haromaan hiuksiaan lievän sekavuuden vallassa ja kysymään itseltään kirjan sanoin: onko tilanne KPH??

Mutta ja kas kummaa: en tiedä kuinka Berg kelkan käännöksensä tekee ja alkaa keriä heittelemiään langanpätkiä siistille, tiukalle kerälle. Noudattaako hän  kenties journalismin luonteeseen kuuluvaa olennaisten seikkojen perkaamiseen käypästä Rudyard Kiplingin runon metodia:

 I keep six honest serving-men

(They taught me all I knew) 

Their names are What and Why and When 

And How and Where and Who

Huomaan  nimittäin yllättäen solahtaneeni sisälle kerrontaan sujuvasti kuin kaarnalaiva puron solinaan:

Axel Sköld & Stina Forss:  - Paukkurauta-Stina! Huomenta! -Törppö-Axel! 
Hyvää aamupäivää! Molemmat hymyilivät. Axel ripusti takkinsa naulakkoon ja laskeutui pari porrasta itse huoneeseen. Toimistotila ei ollut iso, mutta sinne mahtui kaikki mitä kaksi radion freelancetoimittajaa tarvitsi. Kellarin perällä oli keittonurkkaus, jota hallitsi iso espressokone. Stina väitti, että kuppi espressoa päivässä kuului ihmisen perusoikeuksiin, se toi hänelle tunteen, että oli lähtenyt kotoa ja jättänyt taakseen kaikki David-poikaan liittyvät velvoitteet. 

Niin hän ainakin oli sanonut saatuaan sovituksi, että hän ja Axel hankkisivat yhteisen työhuoneen ja sikakalliin espressokoneen. Axelille oli samantekevää millaista kahvia hän joi, kunhan sitä oli paljon. Mutta jos espressohirviö kunnioitusta herättävältä nimeltään La Marzocco auttaisi Stinaa kestämään arkea Davidin kanssa, siinä Axel oli kyllä valmis auttamaan. Siksi hän oli vastannut myöntävästi ennen kuin kuuli hinnan. Konehan oli alessa. Jotkut läksyt tulivat kalliiksi. Tämä maksoi neljäkymmentäkolmetuhatta kruunua. 

- Koska tulet yhdeksän jälkeen, en tee sinulle tänään kahvia, mutta sen sinä tiesitkin jo entuudestaan. Stina toimisi hänen yksityisenä baristanaan ja tarjoaisi hänelle ensimmäisen kupin. Mutta aamu päättyisi tasan yhdeksältä.  Axel oli saanut sopimukseen lisäpykälän nähtyään mitä kone maksoi. Hän oli tavattoman tyyytyväinen sopimuksen nimeen: Lexpresso. 

Henkilöhahmoissa alkaa virrata veri, vimma ja valta sekä persoonat piirteistyvät omaleimaisikseen, henkilösuhteet kiemurtelevat juoheasti ja juonikkaasti.
Kemiat toimivat tai karahtavat kiville.  Kiinnostavaa toimittajan  työtä
- omaa nuoruuden haaveammattiani - avataan kokemusperäisesti  sisältäpäin, Juonenkulku kiihdyttää tahtiaan action-vauhtiin. Tarinan kuljetus ja verbaliikka ovat kohdillaan.

Jatkoa silmällä pitäen ripaus maltti-on-valttia moodia kehiin; kaikkia hyvän dekkarin rakennusaineita ja jännitysmunia ei kannata samaan koriin pinota.
Paukkuraudan ja Törpön seikkailut jatkokoot! Ei pienintä  pelkoakaan KPH:sta vaan runsassisältöinen, kelpo kesädekkari ja esikoinen ilman muuta, eikä lukiessa tarvitse todellakaan lampaita laskeskella!

-  Minustakin tuli vainoharhainen vasta, kun kaikki rupesivat vakoilemaan minua.

Aamupresson nimiin vannoo myös:

Juhannustaikaa & ajatonta aikaa...

Sinulle, joka luet tätä

Tähän on ihana oikaista.
Kallion kämmenelle.
Alastomana.
Uimasta päästyä juuri.
Otsalla vielä
märkien hiusten liuta.

Tässä on kesä.
Vieressä, yllä ja eessä.
Neilikan terissä telmien.
Mansikan punassa posket.
Ilojaan ilmoille huutaen
lauluna rantarastaan.
Kurotat kätesi vain
ja kas — se on kesää täynnä!

Tässä on ihana olla.
Kesäkiireitä katsella muurahaisten.
Tämä on onnea, tämä.
Katsella.
Aatoksitta.
Taivas telttana yllä
niinkuin sininen silkki.
Katossa huikean kiiltävä kultaraha.

On nyt nahka jo kypsä, on totta maarin. jo, jopa onkin oikea Luojan leivinuuni kallio tämä.

Uuno Kailas,  Keskikesällä

Lomakkeen yläreuna

Taianomaista yötöntä yötä:

Jenny Erpenbeck: "Mennä, meni mennyt / Gehen, ging, gegangen" - ex Libris...

"Mennä, meni, mennyt", Jenny Erpenbeck, Tammi Keltainen kirjasto, 2019, 415 s., suomentanut Jukka-Pekka Pajunen.

"Jenny Erpenbeck  (s.1967) on saksankielisen nykykirjallisuuden johtavia nimiä. Hän on syntyisin Itä-Berliinistä, ja hän on opiskellut kirjansidontaa ja musiikkiteatteria. Kirjailijantyön lisäksi hän on toiselta ammatiltaan oopperaohjaaja." (Takakansi)

                                                         ©Katharina Behling

"Richard on juuri eläkkeelle jäänyt professori, leski, joka täyttää päivänsä rutiineilla pitääkseen tyhjyyden loitolla. Toimettomuus johdattaa hänet sattumalta afrikkalaisten pakolaisten protestileirille, jota hän ei ole aiemmin huomannut. Leirin asukkaat ovat jääneet byrokraattiseen limboon, jossa heiltä on viety menneisyys eikä tulevaisuutta ole lupa rakentaa. Itsekin ajan ulkopuolelle pudonnut Richard kiinnostuu heidän elämästään: keitä he ovat, mistä he tulevat ja millaisista asioista he haaveilevat?" (Lievelehti)

Jo kirjan nimi houkutteli poikkeavuudessaan bonuksena ensisuomennos kiinnostavan oloiselta kirjailijalta. Erpenbeck käyttää etenkin Richardin pohdiskeluja kuvatessaan runsaasti kysymysmerkkejä, jotka istuvat ja nivoutuvat vaivatta teoksen tyyliin ja eritoten herättävät lukijassa halun omakohtaisesti etsiä vastauksia niihin samaten kuin päivityksiä omiin käsityksiinsä.

-  Richard odottaa, muttei tiedä mitä, Aika on nyt aivan toisenlaista aikaa.
Ihan yhtäkkiä. Niin hän ajattelee. Ja sitten hän tuumii, ettei tietenkään voi lopettaa ajattelemista. Hänen olemassaolonsa on yhtä kuin ajattelu, ja samalla ajattelu on kone, jolle hän on alisteinen. Ei hän voi tietenkään lopettaa ajattelua edes silloin, kun on ypöyksin seuranaan vain oma pääänsä. Hän jatkaa ajattelua, 
vaikkei yksikään piruparka välittäisi siitä.

Kerronnan intensiivisyydessä ja koko teoksen hengessä heijastuu se, että se on sisältäpäin kirjoitettu ja selityskin siihen löytyy tästä: Goethe Institutin artikkelista,  jossa mm. mainitaan, että Erpenbeck aloitti taustatyönsä ja kirjoittamisensa kesällä 2014.

- Alussa oli jakamaton kokonaisuus, joka käsitti kaiken, naisen ja miehen, tilan ja ajan, samanlaisen ja erilaisen. Tämä kaikki laskeutui valon läpi ja otti sitten monia muotoja. Naisellinen on tiivis ja aineellinen, se sisältää alkuainetta ja se oli ensin, sitten tuli miehinen, se on kevyempää tekoa ja muuttuvainen.
Samoin syntyivät aika ja tila. Mutta kaikki nämä ilmenemismuodot tarvitsevat toisiaan, mikään niistä ei ole toistaan ylempänä, ne täydentävät toisiaan ja niin erilaisia kuin ovatkin, muodostavat yhden kokonaisuuden, ovat ja pysyvät yhtenä ruumiina. Aivan samoin ovat yksittäiset yhteiskuntaan kuuluvat ihmiset elävän kokonaisuuden osia - kuten eri elimillä ruumiissa, niilläkin on yhteiskunnassa suoritettavanaan erilaisia tehtäviä, mutta ne ovat erottamattomasti toisiinsa sidottuja. 
Lopuksi on sitten vielä poliittinen ruumis, jonka eri heimot muodostavat. 
Tuaregit sanovat, että 60-luvulla ranskalaiset viilsivät rikki heidän poliittisen ruumiinsa jakamalla heidän perinteiset asuma-alueensa viideksi eri valtioksi...

Ja tätä seuraa mielenkiintoinen katsaus tuaregien  pitkään ja vaiherikkaaseen historiaan.

-  Jumala loi volyymin, paholainen teki sille pinnan.  Wolfgang Pauli

Tämä verbaalisesti ja kerronnaltaan  laadukas ja korkeatasoinen teos ei jätä lukijaansa kylmäksi eikä välinpitämättömäksi, vaan kietoutuu ympärille kuin lempeä aamu-usva neutraalin toteavalla otteellaan, josta musta-valkoinen putkinäköisyys on kaukana.  Sen myötä tempauduin lukijana kulkemaan proffan vierellä ja ajatuksissani käymään dialogia hänen kanssaan sekä etsimään omia vastauksia lukuisiin kysymyksiin. Iloinen yllätys ja ensituttavuus;  Jenny Erpenbeckin nimi kannattaa pitää mielessä.  Myös suomentaja 
Jukka-Pekka Pajunen  ansaitsee lämpimän kiitoksen antoisasta lukutuokiosta! Vuoden ehdotonta ykköskaartia!

Lihavointeja klikkaamalla löytyy lisätietoa ao. asioista:)

Lopulta emme muista vihollistemme sanoja vaan ainoastaan ystäviemme vaikenemisen. Martin Luther King

-  Olisi hyvä pitää mielessä, että Tune tua res agitur paries cum proximus ardet! 
eli silloin se on sinunkin asiasi, kun naapurin seinä palaa. Horatius

Lukea, luki, lukenut:

Jørn Lier Horst: "Hylkiöt / Bunnfall" - ex Libris...

"Hylkiöt", Jørn Lier Horst, Kustannusosakeyhtiö Otava, 2019, 316 s.,
suomentanut Päivi Kivelä.

"Jørn Lier Horst  (1970) on norjalainen bestsellerkirjailija ja entinen rikostutkija. Hän on voittanut kutkuttavilla ja kantaaottavilla dekkareillaan useita palkintoja, muun muassa Pohjoismaiden parhaalle dekkarille myönnettävän lasiavaimen. Wisting-sarjan oikeudet on myyty yli 20 maahan. Kirjoista on tekeillä myös kansainvälinen tv-sarja." (Lievelehti)

                                                           ©Jesper Magerøy


"Rikostutkija William Wisting saa tutkittavakseen mahdottomalta tuntuvat tapauksen. Wisting epäilee henkirikosta, mutta kaikki muu tuntuu olevan epäselvää. Tutkinta junnaa paikoillaan, eivätkä viimeaikaiset katoamistapauksetkaan ota ratketakseen.
Samaan aikaan toimittajatytär Line tekee juttua vankilatuomion kärsineistä murhaajista. Tekeekö rangaistus tehtävänsä vai ovatko vangit tuomionsa istuttuaan vaarallisempia kuin vankilaan mennessään. Tutkinnan edetessä niin Line kuin jaksamisensa äärirajoilla kamppaleva Wistingkin joutuvat katsomaan syvälle inhmillisen pahuuden syövereihin." (Lievelehti)

Jørn Lier Horst on kuulunut omiin ns. luottodekkaristeihini syystä, että hänen pitkä poliisitaustansa paistaa vankentavasti tekstissä: vaivatonta, viipyilevää kerrontaa, jota ei raflaavuuden tavoittelulla eikä hötkyilyllä rasiteta.
Se on siinä ja riittää hyvin:  Suljettu talveksi  (2015), Ajokoirat  (2016) ja Luolamies  (2017) Tämän uunituoreenkin mielenkiintoisesti  polveilevassa  juonenkuljetuksessaan kirjailija keskittyy rikostutkinnan etenemisen ja peräänantamattoman puurtamisen kuvaamiseen selkeästi ja mukaansa houkuttelevasti revittelyyn sortumatta.

Dekkarin sivuilla tapaamme monia persoonallisuuksia ja saamme käsityksen myös oseanografian tutkijan työstä. Edelleen kirjailija luotaa myös poliisin luottamuksen säilyttämisen  ja tiedotusvälineiden odotusten välistä herkkää ja tarkuutta vaativaa nuorallataiteilua  yleisön lisääntyvien tiedonsaannin vaateiden paineessa.

Wisting:  sulki työhuoneen oven ja istui kirjoituspöydän taakse. Hän työnsi käsittelyä odottavan paperipinon syrjemmälle ja laski vastahakoisesti huokaisten kolmen miehen katoamista koskevat paperit keskelle pöytää. Viime vuosina työtaakka oli kasvanut samaa tahtia kuin resurssit vähenivät. Tapaukset jäivät tutkimatta tai hoidettiin vain pinnallisesti ennen kuin tutkinta lopetettiin, 
mikä oli turhauttavaa sekä rikostutkijoille että rikosten uhreille. Asiat eivät olisi näin, jos heillä olisi riittävästi aikaa. Jos heitä olisi enemmän. Nyt lähestyttiin luultavasti hetkeä, jolloin rikos alkoi kannattaa. Rikollisuus lisääntyi nopeammin kuin koskaan eikä tehokkaista vastatoimista näkynyt minkäänlaisia merkkejä. Päinvastoin, poliisi ja tuomioistuimet olivat koko ajan leikkausten kohteena. Oikeusyhteiskunta oli antautumassa...

Audun Vetti, poliisitarkastajan:  univormu oli vastasilitetty ja olkalaattojen keltaiset tähdet ja reunukset kertoivat korkeasta virka-asemasta  ja se  toi mieleen omahyväisen teekannun H.C. Andersenin sadussa. Itsekeskeinen ja koppava kannu kuvitteli olevansa tärkeämpi kuin kaluston kupit ja lautaset, koska sillä oli sekä nokka
että korva.

Kirjailija sijoittelee pieniä pikantteja pointteja  perusjuonen keskelle, kuten epäilyksen siitä, johtaako vasempien  jalkojen  rantautumisen ohella  eteen ajautunut siansorkka jäljet sylttytehtaalle?
Eikä Wistingkään suinkaan pelkäksi rikollisten kauhuksi ja torppaajaksi osoittaudu, vaan siellä sielun syyvyksissä on herkkyyttä, huolehtivuutta ja hellyyttä: isän kantaessa syvää huolta  tyttärensä Linen miesystävän suspekteista taustoista ja toisaalla ritarillisesti kipaistaessa torille ostamaan punaposkisia mansikoita ystävättärelleen Suzannelle herkuteltavaksi. 
Linen tämänkertaisen VG:n toimittajatyön projekti haastatella vankilatuomion kärsineitä murhaajia on psykologisesti  kiehtova. Kysymys vankilan "parantavasta" vaikutuksesta on vaikea ja odottanee vaihtoehtojen puuttuessa yhä vastaustaan myös meidän yhteiskunnassamme.

Hylkiöissä Jørn Lier Horst jatkaa omaa vankkumatonta, hyväksi todettua linjaansa, joka takaa lukijalle sanankäytöltään ja kerronnaltaan paitsi hyvätasoista kirjallista  nautintoa myös riittävästi pähkimistä ja kysymystenasettelua ilman pelkoa siitä, että joutusi välillä ellottavia ja itsetarkoituksellisia  väkivallan roippeita ja pärskeitä kasvoiltansa pyyhkimään. Nomen est omen ei tässä tapauksessa pidä paikkaansa, sillä mikään hylkiösarjalainen nonsolenssi tuotos ei tämä teos todellakaan ole!

Wistingin kannoilla vipelsi & viihtyi:

"Ari Kokkonen": "Tähdenlentojen kerääjä" - ex Libris...

"Tähdenlentojen kerääjä", Ari Kokkonen, Mediapinta, 2019, 78 s.

"Ari Kokkonen  on turkulainen viestintäsuunnittelija, joka kertoo,
että: kirjoittaminen on huimaava matka metsien takaa, galaksien taakse,
missä tähdet syntyvät. Sanat, lauseet ovat kuin elämä, opettelemista, tulematta koskaan valmiiksi. Sulkiessaan edellisen tarinan miettii jo seuraavaa, uusia polkuja, hetkiä jotka muuttavat maailman.Toivon että runoni jättäisivät jäljen,  antaisivat toivoa, muiston jostain, olisivat merkityksellisiä, jollekin." (Mediapinta)

Ari Kokkosen tuotantoon tutustuin  teoksen "Ikkunalaudallani asuu meri simpukankuoressa" myötä 2017; tutustuin ja ihastuin. Jos, kuten meikätytöllä on akkunalaudallaan simpukankuoria arvelin, että hänestä saattaisi löytyä myös tähdenlentojen kerääjää, tähtihin tuijottelija kun luonnoltaan on... Kokeillanpa:

Kutoja

Hän neuloi tähdet kiinni toisiinsa

jätti muutaman aukon aurinkoja varten

reunat hän vahvisti tähtisumuilla 

ettei yksikään tähti pudonnut,

kutoi ajan lankaan

otti puikot tähdenlennoista

ja teki silmukan jolla kiinnitti valon ja varjon

Illan varjoissa ikkunasta kimmelsivät tähdet

kuin valon häivähdys aaltojen reunoilla,
 rantahietikoiden odottaessa uutta aaltoa

kuin tähtisumut jotka synnyttivät uusia aurinkoja.

Viimeinen matka

Vanha kapteeni nosti sekstantin

määritti aluksen sijainnin

hän oli kaukana normaaleilta laivojen reiteiltä

tuulet puhalsivat täällä

oudoista suunnista

niiden avulla oli vaikea purjehtia

hän saapuisi pian

viimeiseen satamaansa,

paikkaan jonne tuulet eivät käyneet

hiljaiseen mereen

jonne tähdet putoaisivat.

Tähdenlentojen kerääjä

Hän istui täydenkuun aikaan

jokaisena yönä

avoimen ikkunan ääressä

katseli ja kirjoitti muistiin

odottaen seuraavaa,

tähdenlentojen kerääjä.

Kokkonen tarjoaa meille kimaran eksoottisia matkapyrähdyksiä kauas maailmalle ja itsen ulkopuolelle sekä toisaalta runoja suoraan ihon alle, tuntemuksiin maustettuina nostalgiahäiveiden väreilyillä, kosketuspintaa.
Yllä olevien lisäksi erityistä sympatiaa herätti kilpikonnavanhuksen Matka.
On tullut oltua uimasiltaan kookkaan merikilpikonnan kanssa Pefkoksessa.   Elokuu - itselle tärkeä hääpäivä- ja Esikoisen syntymäkuu -   ilmaisten sen, 
mitä Me2 toinen toisillemme parhaimmillaan olemme ja merkitsemme:

...ihmettelmme, kuinka kauaksi voi nähdä

toisiin maailmoihin

linnunradalle

galakseihin,

sinä olet minun tähteni

öisistä tähdistä

se kaikista kirkkain.

Nämä runot vaativat,  ansaitsevat ja kestävät useammankin lukukerran,
jolloin ne muodostuvat omaksi kokonaisuudekseen. Tähän kerääjän toimeen tykästyin.

Kaikkihan me tavallaan olemme eräänlaisia tähdenlentoja ajattomuudessa ja ikuisuudessa, aikamme niitä ensin  keräiltyämme...
Tuikimme taivaalla jonkun  rakkaamme ikiomana onnentähtenä ja iskemme hänelle ilkikurisesti silmää, kun hän ulottaa katseensa tummalle yötaivaalle.

Valaiden laulua, tähtien sinfoniaa:

Risto Isomäki: "Miten Suomi pysäyttää ilmastonmuutoksen" - ex Libris...

"Miten Suomi pysäyttää ilmastonmuutoksen", Into Kustannus Oy, 287 s.

"Risto Isomäki  (s. 1961) on laaja-alainen ja arvostettu kirjailija, kolumnisti ja ympäristöaktivisti. Hän on julkaissut yli 20 romaania ja tietokirjaa.
Sarasvatin hiekkaa (Tammi 2005) oli Finlandia-ehdokas ja voitti Tähtivaeltaja- ja Kiitos kirjasta -palkinnot. Romaanista tehty sarjakuva voitti Sarjakuva-Finlandian. Isomäen kirjoja on käännetty lähes 20 kielelle, ja hänelle on myönnetty myös European Science Fiction Associationin palkinto." (Kustantaja)

                                                                ©Nauska

"Vaikka Suomen liikenne pysäytettäisiin kokonaan, maailmanloppu siirtyisi yhdellä minuutilla. Vaikka kaikki suomalaiset muuttaisivat asumaan kylmiin telttoihin, ilmastonmuutos ei pysähtyisi.
Tällaiset Suomea ja suomalaisia vähättelevät lausunnot ovat yleistyneet julkisessa keskustelussa. Mutta miksi me suhtautuisimme asiaan näin?
Suomalaiset yritykset ja kansalaisjärjestöt ovat jo käynnistäneet kymmeniä tärkeitä ilmastonmuutoksen torjumiseen liittyviä hankkeita. Monilla saattaa jatkossa olla jopa suurta maailmanlaajuista merkitystä, ainakin jos myös Suomen valtio alkaa tukea niitä eikä vie asioita toiseen suuntaan.
Pienestä koostaan huolimatta Suomi voisi nousta todelliseksi ilmastonmuutoksen torjunnan supervallaksi, sillä me olemme jo valmiiksi pieni teknologinen suurvalta. Tämä vahvistaisi suuresti myös Suomen taloutta ja työllisyyttä." (Takakansi)

Isomäki lähtee saatesanoissaan  kerimään auki ajatuksiaan lukijan kulmakarvoja kohottavalla ja mielenkiintoa entisestään vahvistavalla mallilla: Ilmastonmuutos, talvisota ja norsu. Luinko oikein? Seuraa vanha kasku, jonka mukaan ranskalainen, saksalainen ja suomalainen tutkija saavat kukin tehtäväkseen kirjoittaa kirjan norsuista. Ranskalainen kirjoittaa suppean, mutta kaunokirjallisesti korkeatasoisen teoksen norsujen sukupuolielämästä. Saksalainen laatii 40-osaisen suurteossarjan, joka käy järjestelmällisesti ja yksityiskohtaisesti läpi kaiken mahdollisen norsuihin liittyvät tiedon. 
Suomalainen kirjoittaa teoksen Talvisota ja norsu.

Ja näin alkaa lukijan huima, lennokas ja tietopohjainen taival Isomäen matkassa kohti monia etappeja kuten lämmittäviä vaatteita, sähköautoja, ruuantuotantoa, aurinkotaloutta, ennustamattomia seurauksia, hiiltä metsiin ja puihin.
Tarvotaan halki terppien, metsäsaarten, soiden ja mustien maiden kohti termogeddonia. Pyristellään irti betonista, kirotaan maakaasua ja hyväksi lopuksi istutetaan puita Saheliin, jaetaan rahaa suoraan köyhien tileille sekä viedään paranneltuja keittoliesiä Etelä-Aasiaan.

Tehdään kerrassaan huima matka läpi erilaisten visioiden ja  vaihtoehtojen. Matka, jolla tällaisen maallikon tukka välillä taipuu ja ripset vääntyvät kikkaralle, mutta matka, jolla aika ei tule pitkäksi ja jolla lukijana mieluusti vähemmälläkin asiantuntemuksella ja yrittämättäkään kaikkea ymmärtää iloisena taapertaa Isomäen turvallisissa ja innostavissa, ajatuksia avaavissa ja tuulettavissa jalanjäljissä.

Valtiovalta on siis meidän yksilöiden mikroponnistelujen lisäksi pantu  asiassa paljon vartijaksi ja mahdollistajaksi. Isomäen teos esittelee tärkeimmät suomalaiset ilmastohankkeet sekä heittää ilmaan monia skenaarioita, mahdollisuuksia, jotka odottavat vielä - toistaiseksi - tulemistaan.

Tämän kaiken Isomäki tekee tyypilliseen tapaansa positiivisessa ja avaavassa hengessä, sen sijaan että otsa rypyssä ja sormi ojossa julistaisi tuomiopäivän koittoa ja lukisi madonlukuja. Henki on juuri sitä, mitä maamme ja maailma tarvitsevat. Kiitos Risto Isomäki!
Tässä on teos, jonka soisi jokaisen suomalaisen jo yleissivistyksenkin vuoksi lukevan,  - etenkin kun siinä luvataan myös nopeaa ja tehokasta apua mahdolliseen  ilmastoahdistukseen !!

Isomäen tuotannosta olen kauttaaltaan suuresti pitänyt:  Kurganin varjot, Haudattu uhka ja Viiden meren kansa.

Henkilökohtaisesti en suostu ahdistumaan, varjoani pelkäämään, vaan suhtaudun toiveikkaasti ja ratkaisukeskeisesti tulevaan kuten myös olen monissa keskusteluissa todennut avarakatseisen, tiedonhaluisen ja optimistisen nuortemme tekevän.

Mukana talkoissa:

Jarkko Stenius: "Lohikäärmeen luola" - ex Libris...

"Lohikäärmeen luola", Jarkko Stenius, Like-Kustannus Oy, 2019, 306 s.

"Jarkko Stenius  (s.1972) kuvasi omaelämänkerrassaan Nyrkkisankari 
 (Like 2015) kovaa tietään Ranskan muukalaislegioonasta thainyrkkeilyn kansainväliselle huipulle ja lopulta mielenrauhan löytämiseen.
Bangokin veritiikerit  kertoo entisestä palkkasoturista, joka taistelee Thaimaan
alamaailmaa hallitsevaa Lahkoa vastaan. Lohikäärmeen luola jatkaa siitä,
mihin Bangokin veritiikerit päättyi." (Lievelehti)

                                                            ©Ville Juurikkala


"Entinen palkkasoturi Jake on paennut vaarallista rikollisjengiä luostarin rauhaan keskelle Thaimaan viidakkoa. Hän on valmis aloittamaan elämänsä puhtaalta pöydältä rakastettunsa Vanidan kanssa. Menneisyyden verijäljet ehtivät tuskin haalistua, kun toisistaan tietämättömät kostajat savustavat Thaimaan etsityimmän miehen piilopaikastaan." (Takakansi)

Bangokin veritiikereissä oli  täpinää ja säpinää kerrakseen ja tätä tyttöä vietiin ennakkoluuloista huolimatta kuin pässiä narussa, joten tähän rehevällä ja
väri-iloittelevalla  kannella varustettuun kakkoseen sujahdin  luontevasti,
ihan itsekseen.

- Jake kääntyi joen linjasta ja lähti nousemaan ylös jyrkkää rinnettä. 
Vähän väliä hänen mieleensä tuli, hiipikö leopardi parhaillaan takaapäin häntä kohti. Aina kun jostain kuului rapinaa, hän valpastui - ja heti sen jälkeen alkoi hermojen rauhoittelu. Kaikki hyvin. 
Yläpuolelta kuului huuhkajan huhuilua. Siihen vastattiin pitkällä, vertahyytävällä karjahduksella. Jake vilkaisi taakseen. Öinen viidakkomaisema oli aavemaisen usvan peitossa. Kuului lehahdus, kun lintu lähti lentoon kohti latvustoa. 
Sitten rapinaa. Kevyitä juoksuaskelia. Raakkumista. Piipitystä. Mielipuolinen ympäristö.

Tässä mielipuolisessa ympäristössä päitä putoilee kuin omppuja syyspuista ja aseet räiskivät korvat lukkoon, mutta Stenius onnistuu ujuttamaan tapahtumaruletin Aasian viidakoihin, vuorille, luoliin ja rehevään miljööseen ilman, että väkivallan pärskeet sinkoavat lukijan kasvoille.
Juoni, henkilögalleria ja ympäristö ovat yllättän hyvin synkrossa, kun jengit käyvät reviiritaisteluaan, tosimiehet ovat toimissaan naisten sipauksilla sulostettuina, viidakko ryskyy, luolat kaikuvat ja vesi/veri pärskeilevät. Mennään eikä meinata. Viidakkosota on veristä puuhaa, ja teos onkin yhtä testosteronin ilotulitusta.

Kaikki tämä saattaa kuulostaa yksinomaan kornilta tai jopa luotaantyöntävältä ja saattaisi sitä ollakin, ellei Stenius tietäisi ja tuntisi läpikotaisin sitä, mistä kirjoittaa. Kirjailija käyttää vekkulisti omaa toistorytmiikkaansa perättäisten kappaleiden aloituksissa: Hän tsekkasi puhelimensa. Hän ripusti päänsä korkeudelle oksistoon pari himmeää lamppua, jotka kajastivat sinertävää valoa, ja alkoi venytellä. Hän pukeutui. Hän kietoi lanteilleen vyön. Hän purki leirin. jnpp.

Lukija taipuu  huomaamattaan  kakistelematta tarmokkaasti tarpomaan tiukasti Steniuksen  kintereillä läpi puskien ja pöheikköjen henkeään pidätellen ja otsaansa pyyhkien, miekkojen vaarallisesti viuhuessa ja aseiden räiskiessäa,  - aina maaliin saakka. Loistosuoritus, - molemmilta!
Ennakkoasenteet joutavat siis jorpakkoon eli tässä tapauksessa viidakkoon. Action-genren lukuisile ystäville nautittavaksi ja meille rennosti laiskanlinnoissa löhöileville, verkkokeinussa köllötellijöille tahi laiturilla varpaitaan vedessä uittaville kelpo vastatujaus tositoimintaa kompaktissa ja napakassa muodossa. Noheva dekkari!

Mielenrauhaa:

Christoffer Carlsson: "Voimat/Den tunna blå linjen" - ex Libris...

"Voimat" , Christoffer Carlsson, Johnny Kniga, 2019, 349 s., suomentanut
Tarja Lipponen.

"Christoffer Carlsson  (s.1986) on julkaissut tähän mennessä seitsemän rikosromaania, joista viisi on suomennettu. Voimat on neljäs ja viimeinen
Leo Junkerista kertova kirja. Carlsson on moneen otteeseen palkittu kirjailija ja kriminologi. Hänen syvällinen rikosmaailman tuntemuksensa - aidan molemmin puolin - tuottaa lukijalle uskottavia hahmoja ja tapahtumasarjoja:
ei supersankareita, vaan oikeita ihmisiä vahvuuksineen ja heikkouksineen." (Takalehti)

                                                      ©Anna-Lena Ahlström

"Marraskuussa 2015 muuttuu kaikki, kun Pariisissa tapahtuu tuhoisa terrori-isku. Huhutaan, että myös Ruotsiin on saapunut terroristisolu, jonka tarkoituksena on suorittaa massiivinen isku, mahdollisesti Tukholmassa.
Samaan aikaan etsivä Leo Junker saa viestin vanhalta ystävältään, joka on myös hänen pahin vihollisensa. Tämä haluaa, että Junker alkaa tutkia viisi vuotta vanhaa murhaa, jonka uhri oli maksullinen nainen. Junker ei osaa kieltäytyä, vaikka kriisissä oleva parisuhdekin sitä edellyttäisi.
Hankalassa tilanteessa Junker ajautuu kollegansa Gabriel Birckin kanssa polulle, josta on vaikea tietää, kummalla puolen lakia se kulkee. Saati sitä, minne kaikki heidät  vielä johtaa." (Etulehti)

Sarjan aiemmat osat tuottivat kaksijakoiset kommentit: Varjot,  2014, toteamuksella ei totta tosiaan unohdu sarjaan 13:a tusinaan  ja Ääret,  2015,
joka puolestaan meni hienoiseksi ruusu- ja risupuskaksi, joten loppuosan kontolle jäi vaa'ankielen kääntäminen...

Teos sisältää osat: 1) Ystävä, joka katosi savuna ilmaan, 2) Ilmiantaja ja
3) Se mitä tiedätte minusta. Juonen ohella  Carlsson kuljettaa punaisena lankana ystävyyttä, ja sen merkitystä elämänkululle sekä ohuen sinisen viivan, 
Thin blue line,  käsitettä, joka tarkoittaa poliisin muodostamaa kapeaa linjaa pahan ja hyvän sekä kaaoksen ja järjestyksen, välissä.

Ystävyys:  -  Me  kasvoimme Salemissa ja vietimme paljon aikaa yhdessä.
Hän oli lähes minun peilikuvani. Sitten tiemme erosivat, ja hänestä tuli alamaailman poika, sen luomus. Hän elätti itsensä auttamalla ihmisiä katoamaan, järjesti heille uuden identiteetin. Hän oli erittäin taitava, sen pystyin jo silloin aavistamaan. Johonkin hän katosi sairaalasta silloin kesällä puolitoista vuotta sitten. Eikä hän ollut löydettävissä niin kauan kuin hän halusi pysytellä piilossa.

-  Leo, ootko aatellut, miltä tuntuisi, jos elämä ei olisi alkanut? Kuin me... 
En tiedä. Niin kuin vain odottaisimme...

Carlsson kirjoittaa sujuvasti kulkevaa, fundeerailevaa ja luonteikasta tekstiä ilman ryskyviä äkkikäänteitä ja verbaalista yli-innokkuutta. Onkin ilo todeta,
että se hänen taustaisellaan ja  tasoisellaan dekkaristilla riittää mainiosti tuottamaan mielenkiinnon vireydestä huolehtivan, kelpo lukunautinnon:

Aaveita: -  Kaikkialla aaveita, herrajumala, kadut ovat täynnä niitä. Täällä aiemmin vaeltaneet odottavat aivan lähellä, näen heidät heti kun käännyn seuraavasta kadunkulmasta, Tiedän sen. Ei tässä, seuraavassa. Täällä ne ovat, jossain täällä. Tunnen niiden läsnäolon. Liikun niiden tahdissa. Ympärilläni pimeys säröilee. Kungsholmenin neonvalot välkähtelevät asfaltissa. Kannan tyhjyyttä sisälläni. Sade lankeaa.

Tapahtumanäyttämöllä pyörii koko joukko riittävälihaisia toimijoita, joista sympatioita virittelevän työparin Junker-Birckin yhteistyö samoin kuin
John "Grim" Grimbergin persoona ovat syväluoteisen vivahteikkaasti kuvatut.
Aivan loppumetreillä Junker päätyy aprikoimaan: En ehkä ikinä opi. 
Voi olla, etteivät ihmiset muutu, he vain sopeutuvat. En tiedä. Mutta sen tiedän, että minusta tuntuu toisenlaiselta...

Kinkkinen ikuisuuskysymys, mutta sen tiedän, että tämä päätösosa vajaan sivun mittaisine loppulukuineen - jolle tässä kunniamaininta - käänsi oman vaa´ankieleni voimakkaasti positiiviselle, joten vaikka sarja loppuikin, niin toivottavasti ei Carlssonin tuotanto ja sen suomentaminen siihen kompastu!

Etulehden  Peggy Leen ja Speak low:n   siivittämänä helteessä hyräillen:

love is a spark: 

Veli-Matti Hyttinen: "Haikuja" - ex Libris...

"Haikuja", Veli-Matti Hyttinen, Etulinja-Kustannus, 2019, 40 s.

Veli-Matti Hyttinen  (s.1955), omien sanojensa mukaan:  keski-ikäinen taivaanrannan maalari ja pennitön uneksija. Kirjoittaminen: valopilkku ja henkireikä arkielämän harmaudessa. (Kirjasampo)

 Pieni on kaunista,  puheitta parasta:

Tuulen tuoksussa

omenapuiden kukat

elämän alku.

                                                          ©Haikuja, kansikuva

Kaislojen kuiske

tuuli valvoen yössä

kalat nukkuvat.

Tuuli kiertää rannat

yön hiljaisuus syö kaikki

turhuuden sanat.

Kuulen kukunnan

vuosissa lasken kerrat

kaiku tuplaten.

Aamun perhonen

siiven hipaisu iholla

kesän untuvaa.

Tunnelmallista kesää!