Ari Räty: "Varjomies" - ex Libris...

"Varjomies", Ari Räty, Kustannusosakeyhtiö Tammi. 2018, 309 s.

Ari Räty  (s.1968) asuu Lappeenrannassa ja on työskennellyt muun muassa veneenrakentajana, laituriyrittäjänä sekä työtoiminnan ohjaajana vankilassa. Hänen esikoisromaaninsa Syyskuun viimeinen oli ehdolla Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon saajaksi 2016."(Kustantaja)

"Moottoritien varressa räjähtää Mersu. Matkustajan paikalta pakenee viime tingassa vaikutusvaltaiseen latvialaiseen rikollisliigaan kuuluva nainen. Rikoskomisario Hagman on hetkeä aiemmin irtisanonut liigan kanssa solmimansa yhteistyösopimuksen. Enää tulli ei tule katsomaan sen tekemisiä sormien läpi. Syrjäisessä vankilassa istuu tuomiotaan mies, joka tunnetaan nimellä Syyskuu. Hän on tappanut palopommilla kauppamatkustajan ja saanut teostaan elinkautisen. Samalle osastolle saapuu vanki, jota Syyskuun käsketään pitää silmällä, sillä Hagman ei halua tämän sotkevan liiketoimiaan. Syyskuu tottelee. Hän tietää, että Hagman on mies jota kukaan ei halua suututtaa." (Takakansi)

Räty aloittaa räväkästi. Hän viruttaa henkilöhahmojaan vankilassa ja pyörityttää huumekuvioissa, - kaksi oleellista seikkaa, jotka henkilökohtaisesti olen päättänyt elämässä jättää väliin. Eivätkä korruptoituneet poliisitkaan mielenmaisemaani istu, muttei tuo näin fiktivisenä  suksiamme ristiin vie. Rikoskomisario Hagmanilla ovat asianmukainen viranhoito ja pimeät businekset,  kuten puurot ja vellit pahemman kerran sekaisin. Pahiksetkin ovat hyviksiä ja päinvastoin ynnä värikkäässä, psykologisesti nokkelasti luodussa henkilögalleriassa taivaltajia riittää: Tony Sonera, mielenkiintoinen persoona Idiootti, Vanha rouva vallankahvassa organisaatioineen ja hänen iäti uskollinen adjutanttinsa Vepsä, Sukeltaja, Autio jne.

-  Kivet liikkuvat toisiaan vasten, helisevät vaimeasti. hiekka niiden alla kihisee
kun vesi kohoaa ja vetäytyy taas. Kellertävänvalkoinen roskainen vaahto kiemurtelee, kuivahtaa, kiemurtelee. Pilvi liukuu hitaasti auringon edestä.
Poika siristää silmiään, kyyristyy hiukan eteenpäin. 
Hän maistaa auringonpaisteesta kohoavan kuumuuden värit: kuumuus on kirkkaanvihreä ja oranssi. Se on kova karamelli ja tahmea tomusokerilla puuteroitu leivos.

Räty on luonut tuuheankepeän dekkarin, jossa  lyhyet luvut henkilörunsauden ja tapahtumarikkauden keskellä toimivat hyvin. Kirjailija on näppärä luonnonkuvausten kautta visioidun tunnelmain luoja. Iloisesti yllättävä seikka, joka ronskiuden ja kursailemattomuuden kontrastina toimii tasapainottavasti edukseen.  Pieni karsiminen ja selkiyttäminen, loppuhionta eivät olisi olleet kokonaisuudelle  pahitteeksi. Summa summarum: näin pääsiäisaikaan luudilla ratsastavan, viuhuvan noitakomppanian korvikkeeksi ihan kiva tuttavuus, sopivasti ytyä ja persoonallista otetta!

-   Miten kauas valosta ihmisen on mahdollista kulkea?

Hyvä kysymys,  mutta minä tyttö se lähden kulkemaan lenkkipoluille valoa kohden, joten

ratevia pyhien jatkoja:

Iloista pääsiäistä...

 Larin- Kyöstin sanoin:
 

Tuli tuttu kevätkulta 

Lumen alta pistää multa,

Puro pulppuva rinteillä tanssia saa,

kevät riemua laulavi ilma ja maa,

Ja ääretön taivaskin seestyy

Ja lämpimän aika eestyy

Ja tuulikin tuoksuja tuo.

Taasen soivat vaskikellot,

Lämpöön elpyy oraspellot,

Sirot kukkaset nostavat pienoisen pään,

Sinisirkkuset soittavat niemissään

Ja nurkkihin lehväisen orren

Vie peipponen mättäältä korren

Ja mökkinsä pystyttää. 

Nyt on soilla, mailla juhlaa,

Päivä säteitänsä tuhlaa,

Ukko nuortuvi niin kuni harmaja puu,

Poian posket ne kauniiksi ruskettuu,

Soi loilotus, luikku jo raikuu

ja kunnaat ne kummasta kaikuu,

Kun käkönen kummulla soi.

Lystikästä & lupsakkaa pääsiäisaikaa:

J.S. Monroe; "Löydä minut / Find me" - ex Libris...

"Löydä minut ennen kuin on liian myöhäistä", J.S. Monroe, Kustannusosakeyhtiö Tammi, 2018, 431 s., suomentanut Arto Schroderus.

"J.S. Monroe  (s.1966) on brittiläinen journalisti ja kirjailija, joka on julkaissut viisi vakoojaromaania omalla nimellään Jon Stock.  Opiskeltuaan Cambridgessa englannin kieltä hän kirjoitti lukuisiin päivälehtiin ja lähti muun muassa
Daily Telegraphin kirjeenvaihtajaksi Delhiin. Monroe asuu Wiltshiressä vaimonsa ja kolmen lapsensa kanssa." (Lievelehti)

                                                               ©Hilary Stock


"Yön pimeydessä nuori nainen  syöksyy aaltoihin ja katoaa.  Rosan itsemurha järkyttää kaikkia mutta tavallaan se on ymmärrettävää, onhan hänen isänsä juuri kuollut ja opiskelu Cambridgessa luo kovia paineita. Mutta onko tässä koko totuus? Viisi vuotta myöhemmin läheiset ovat hyväksyneet Rosan kuoleman - kaikki paitsi Rosan poikaystävä Jar. Kuin riivattu Jar etsii Rosaa ja näkee hänen kasvonsa joka puolella. Psykologin mukaan kyse on vain hallusinaatioista.
Sitten Jar saa käsiinsä viestin: Löydä minut." (Takakansi)

Uusi tuttavuus on aina mielenkiintoinen etenkin, kun kirjailijan tausta on kohdillaan. Uteliaasti siis ryhdyin sivujen kääntelyyn. Teos alkaa hämyisen venkoilevasti opiskelijamaailman pyörteissä ja ensimmäisen lukurupeaman tulema laittoi vahvasti epäilemään päähenkilö Jarin mielenlaadun terveyttä harhanäkyine ja vainoharhaisuutta lähentelevine otteineen. Ehdin jo tuumailla joutuneeni hourahtaneille poluille, joista aloin kaipailla pikaista ulospääsyä,
mutta kerronnan laatu oli sitä luokkaa, että päätin jatkaa vielä iltaisen lukurupeamani verran Monroen kyydissä.

Dekkari pitää sisällään moniaita elementtejä: salaperäinen Eutychus-projekti,
MI5 & MI6 vilahtelevat Oxbridgen menestyneiden opiskelijoiden olalle taputteilijoina, Le Carré ja Len Deighton näyttäytyvät sivuilla, Quantanamo Bayn vankileiri ja Martin Seligmanin kyseenalainen teoria opitusta avuttomuudesta ovat keskiössä. Intia-osuudet ovat elävästi luotuja.

Rosa:  - Mieli maassa tänä iltana. Olin toivonut, että auttaisi jos pääsen Cambridgestä pois Jarin kanssa ja menen käymään tätini luona, mutta nämä vajoamiset muuttuvat aina vain pimeämmiksi, ja joka kerta tuntuu siltä, 
että mahdankohan enää päästä takaisin pintaan. Aivan kuin lipsahtaisi kalliolta mustaan aineeseen ja uppoaisi sen sisään valon ulottumattomiin niin syvälle, ettei enää näe mitään eikä pysty hengittämään....

Teos on paikoin vastenmielinen, suorastaan etova kuvatessaan asioita,
kokeita, joita yksiselitteisesti  ei olisi saanut / saisi koskaan todellisuudessa mielestäni tapahtua, ei Guantanamossa eikä missään muuallakaan, ei lääketieteen kehityksen eikä minkään muun nimissä.

Monroe pitää lukijansa valppaana ja varuillaan, tekstiasu ja  sananpyöritys toimivat hyvin tuoden esiin ihmismielen herkkyyden ja kaipauksen kuin myös pohjattoman synkät syöverit ja mielenmaisemat.  Homo homini lupus!
Teos jätti minut lukijana ambivalenttiin ja hämmentyneeseen mielentilaan.

Olisikin varsin mielenkiintoista lukea joku omalla, Jon Stockin nimellä kirjoitetuista vakoiludekkareista, jotta selviäisi onko tämän dekkarin julmuusryöpytys kannanotto vai silkka tehokeino...
Ilman muuta J.S. Monroe on kirjailija, toimivien henkilöhahmojen rakentaja ja herkkäsorminen tunnelman virittäjä sekä sielunmaisemain luotaaja, joka on tehnyt taustatyönsä mainiosti; kiinnostava tapaus!  Arto Schroderukselta laadukas suomennos.

Loppukevennys etulehdeltä:

Vaikka olen vanhus ja vaeltanut

halki niittyjen ja kukkuloiden,

otan selvää mihin hän on mennyt

ja suutelen hänen huuliaan ja pitelen käsiä

(W.B. Yeats, Vaeltavan Anguksen laulu) 

Klikkaamalla selviää mitä Annika / Rakkaudesta kirjoihin löysi tästä dekkarista:)

Pää pyörällä:

Pirteää palmusunnuntaita...

 Taustasta SKS Tietopaketit vuotuisjuhlat:

"Suomalais-ugrilaisilta kansoilta tunnetaan tapa karkottaa oksanheilutuksella pahoja henkiä esim. hautajaisissa. Itä-Euroopassa vitsat ovat liittyneet palmusunnuntaihin tai jo edeltävään lauantaihin. Karjalassa, Savossa ja itäisillä lähialueilla ovat sekä ortodoksit että luterilaiset, etenkin nuoret, nousseet varhain herättämään vielä nukkuvia perheenjäseniä, sukulaisia ja naapureita lyömällä heitä koristelluin pajunoksin ja lausumalla tilanteeseen kuuluvaa sanakaavaa. Tätä on nimitetty virpomiseksi, ja virpoja on tullut viikon päästä pääsiäisenä noutamaan palkkansa. Virvottavalle jätettyä virpovitsaa vastaan on saatu kananmuna tai muita elintarvikkeita, kokonainen ateria, joskus myös rahaa. Toimitus on tehty Jeesuksen alkuperäisen palmutaipaleen muistoksi. Se on käynyt siunauksesta, tuonut terveyttä ja karkottanut pahaa. Pajunoksissa on jo vanhastaan ollut taikavoimaa, ja oksia on lisäksi siunattu jumalanpalveluksen yhteydessä. Kolmihaarainen oksa on muistuttanut Isästä, Pojasta ja Pyhästä hengestä. Saatu oksa on pitänyt säilyttää näkyvällä paikalla - ortodokseilla ikonin päällä - ja sen voimaa on voitu hyödyntää esimerkiksi karjan uloslaskussa keväällä.

Virpomiseen liittyi jo 1800-luvulla runsaasti muuntelua. Virpomalukujen tyyli vaihteli tilanteesta riippuen hartaudesta ilkeilyyn. Aikuisten palkkana saattoi olla viinaryyppy ja lasten saamat kananmunat vaihtuivat suklaisiksi. Etenkin luterilaisilla tapa sai myös köyhäinavun luonteen: varattomampi virpoi varakkaampaa. Karjalan siirtoväen ansiosta virpomistapa tuli toisen maailmansodan sodan jälkeen tietoon kaikkialla Suomessa. Viime vuosikymmeninä itäinen virpominen alkoi taajamissa sekoittua läntiseen pääsiäislauantain lastenperinteeseen: pikkunoitina kiertelyyn. Virpojan tavalliset sunnuntaivaatteet vaihtuivat trullin varusteisiin, virpomisaika siirtyi keski- tai iltapäivään ja palkka alettiin vaatia välittömästi. Myös virpomaluvut kävivät lyhyemmiksi ja yksipuolisemmiksi, ja oksakin saattoi jäädä antamatta virvottavalle. Ortodoksit ja karjalaiset ovat muistuttaneet mieliin tavan alkuperäisiä muotoja ja sisältöjä. "Oikeista" ja "vääristä" virpojista kiistely tiedotusvälineissä on muodostunut jokavuotiseksi pääsiäisperinteeksi."

Omiin lapsuuden virpomiskierroksen perinteisiin kuului virvottavan yllättäminen petin pohjilta, eikä koskaan huomiota herättänyt - innoissaan kun oltiin -
se, että esim. Mummi & Ukki sieltä viltin alta pönkivät pystyyn täysissä tamineissa.
Palkka haettiin vasta viikon päästä pääsiäispäivänä. Omien poikiemme kanssa pidettiin yllä perinnettä ja usein turnee pakollisine kahvitteluineen venyi koko päivän mittaiseksi maratoniksi, jonka seurauksena massut iltasella olivat killallaan kipristelevät.

Eilisillä Tarinaniskijän vauhdikkailla ja hilpeillä 8-vuotissynttäreillä tulimme jo ennakkoon virvotuiksi, mikä meitä isosti ilahdutti:) Virvottavaksi tulemisella on edelleenkin suuri hyvää onnea ja terveyttä tuova "maaginen" merkitys meille, joten näissä merkeissä hyvät lukijat:

Virpoin varpoin

tuoreeks' terveeks'

tulevaks' vuueks'

saanks mie munan va' kanan?

Virpovitsan varressa:

Geir Tangen: "Sydämenmurskaaja / Hjerteknuser" - ex Libris...

"Sydämenmurskaaja", Geir Tangen, Kustannusosakeyhtiö Otava, 2018, 460 s., suomentanut Päivi Kivelä.

"Geir Tangen  (s 1970) työskentelee yläasteen opettajana ja pyörittää Norjan suosituinta rikoskirjallisuudelle omistettua blogia. Norjassa ylistäviä arvioita saanut ja jo 15 maahan myyty Maestro aloitti Viljar Ravn Gudmundssonin ja
Lotte Skeisvollin tutkimuksista kertovan sarjan, jota on käännetty 14 eri kielelle. (Lievelehti)

                                                               ©Haakon Nordvik

"Ulkomaalaistaustaisia nuoria alkaa kuolla Haugesundissa. Onko murhiin syynä kannatustaan nostattava äärioikeistolaisryhmä vai nuorten keskinäiset kiistat?
Murhatutkinta koskettaa toimittaja Viljar Ravn Gudmundssonia painajaismaisen henkilökohtaisesti: hänen 17-vuotias poikansa Alexander herää juhlien jälkeen murhatun tytön vierestä, ja todisteet viittaavat Alexanderin syyllisyyteen.
Viljar alkaa tutkia tapausta omin päin, mutta saa pian avukseen rikostutkija
Lotte Skeisvollin." (Lievelehti ja takakansi)

Maestrosta, trilogian ykkösosasta totesin ensalkuun odottaneeni maestron luoman sinfonian pääsyä täyteen äänimaailmaansa ja esiripun nousua.
Mutta myös, että norjalaisdekkarintama on Tangenissa saanut jykevän vahvistuksen. Sydämenmurskaajakin pärähtää käyntiin täysin fanfaarein,
jonka jälkeen yksittäiset soittimet pääsevät framille taidokkaine sooloineen.
Dekkari tarjoaa mitä vivahdekkainta Jaakopinpainia, teorian katalysaattorimurhasta ja kuvaa onnistuneesti Viljarin aiemmin kaaosmaista aivokopan sisältöä nyttemmin riehuvalla Somalian sisällissodalla.

Viljar Ravn:  - Joskus tulee hetkiä jolloin tajuamme, että kaikki mitä olemme elämästä tienneet on pelkkää harhaa. Että todellisuus on kaksiulotteisia ilmakuvia, joissa kaikki merkitykselliset yksityiskohdat ovat hämärtyneet harmaiksi varjoiksi. Näinä häipyvän lyhyinä hetkinä ymmärrämme, 
miten vähän tiedämme ja miten avuttomia olemme. 

Lotte:  - Koko poliisiuransa ajan Lotte oli toiminut määräysten mukaan. Noudattanut pienintäkin pykälää pilkulleen. Ei ollut koskaan epäröinyt. 
Ei yrittänyt pakoilla velvollisuuksiaan. Ei rikkonut ainuttakaan sääntöä.
Oikeastaan tuntui mahdottomalta kastella siementä, joka nyt iti hänen sisimmässään. Se oli vastoin kaikkea mihin hän oli uskonut niin monet vuodet.

Patriootit:  - Kuunnelkaa minua! Unohtakaa mitä ihmiset sanovat. 
Me emme ole natseja. Sellaiset idioottimaiset väitteet ovat raivostuttavia!
Ne todistavat, miten täydellisesti anglo-sionistinen valtaeliitti on aivopessyt Norjan. Me...te ja minä me olemme patriootteja. Se on aivan toista... 
Jahans, sanon tähän minä...

Tangenin tekstistä pidän. Se on luonteikasta kauttaaltaan ja kulun vaivattomuus lukijamyönteistä. Kirjailijan tapa kertoa, tuottaa tekstiä ja punoa juonenlonkeroitaan on miellyttävä ja kiintoisa. Varsinaiset välkkyvähaarniskaiset sankarit valkoisine ratsuineen loistavat poissaolollaan, tilalla ovat ihmiset haavoittuvuuksine päivineen, mikä antaa tekstille uskottavuutta ja todentuntuisuutta.

- Sokea puolikuollut toimittaja ja pyörätuolissa istuva entinen narkkari.
Melkoinen tiimi. Norjan oikeuslaitos ei aavistakaan, mitä sillä on vastassaan.

Kuten ei lukijakaan antaessaan pikkusormensa sydämenmurskaajalle.
Lukukokemus lupaa hyvää Tangenin kirjailijauran jatkumiselle.
Odotankin mielenkiinnolla, kuinka trilogian loppuosa lunastaa ne kahden edeltäjänsä luomat lupaukset ja lukijoissaan herättämät odotukset sekä millaiseen pakettin Tangen kokonaisuuden käärii, kuinka kovaan loppurutistukseen hän yltää  ja mikä näin lukijana tulee olemaan loppupäätelmä tästä triosta.

Samanlaiset kuin kaksi vesipisaraa

niin hän ainakin vakuuttaa

Laulua soitan jota ennen lauloit

kunnes nukahdin

Ennen vain vähän ymmärsin

nyt ymmärrän kaiken kuin sinäkin

Sormustasi pidän sormessain, siinä lukee

Olet minun sydämenmurskaaja

Tanja Mertanen: tervetuloa mukaan matkalle ja vaihtamaan kommentteja, toivottavasti viihdyt näillä poluilla:)

Tätä sormusta sormeensa mieluusti sovitteli:

Sara Blædel: "Uhrilehto / Dødesporet" - ex Libris...

"Uhrilehto", Sara Blædel, Karisto Oy, 2017, 335 s., suomentanut Virpi Vainikainen.

"Sara Blædel (s.1964), jota myös Tanskan dekkarikuningattareksi tituleerataan, työskenteli sanasokeudestaan huolimatta toimittajana ja pyöritti omaa skandinaavisiin dekkareihin erikoistunutta kustantamoa ennen kirjailijanuraansa. Blædel asuu Kööpenhaminassa poikansa Adamin ja koiransa Cajsan kanssa. Hänen kirjojaan on julkaistu 34 maassa. (Lievelehti)

"Etsivä Louise Rick ei haluaisi olla vanhan nurkkakuntaisen kotikylänsä Hvalsøn kanssa missään tekemisissä, mutta 15-vuotiaan aasauskoisen pojan outo katoamistapaus ei jätä Louiselle vaihtoehtoja. Uhritammi, tuonentie, suojeluspuu... kylässä riittää merkkejä aasauskosta, mutta myös vuosikymmeniä vanhoista kaunoista ja liittolaisuuksista. Louise päättää samalla tutkia, oliko hänen poikaystävänsä kauan sitten Hvalsøssä tapahtunut kuolema sittenkään itsemurha..." (Takakansi)  

 
Uhrilehto on Sara Blædelin Louise Rick -sarjan viides suomennos ja oma ensikosketukseni kirjailijan tuotantoon. Samalla tuli tehdyksi sukellus skandinaavisen muinais-  ja aasauskonnon synnyille syville Odinin ja Thorin maailmaan; mielenkiintoisia kohtaamisia molemmat!
Aiheesta lisää: Muinaiset kulttuurit/Viikinkiajan uskomukset.
 
Louisen ja työpari Eikin rinnalla tapaamme myös urisevan, kekseille lämpenevän, eläköityneen voileipiäkin mussuttelevan poliisikoiran, sakemanni Charlien.
Tarina pitää sisällään kimurantteja ihmissuhteita ja menneisyyden haamuja, käsittelemättömiä sisäisä möhkäleitä kuin myös pikkupaikkakunnan sisäänpäin lämpiävyyttä ja yhden köyden vetämistä sekä vaikenemista.
Ollaan valaveljeksiä ja pidetään toinen toistensa puolta kuten Odin ja Loki. Törmätään Nidstangiin, kiroamispaaluun hevosenpäineen, kuten mafiassa ikään...

Sune:  -  oli odottanut riittiä monta kuukautta, sekä itse aikuistumisrituaalia että siihen liittyviä pitoja. Koettanut kuvitella, miltä tuntuisi lähteä kotoa lapsena ja palata joskus yöllä aikuisena miehenä. Ainakin häntä sen jälkeen kohdeltaisiin aikuisena, hänellä olisi aikuisen velvollisuudet ja oikeudet. Muut hänen luokallaan oli jo konfirmoitu, mutta aasauskoinen Sune vahvistaisi uskonsa vasta viisitoista täyttäessään. Eli tänään.

 -  melkein näki silmissään kuinka isä koetti kietoa häntä ryhmänsä pauloihin. Pauloihin, jotka kiristivät, upposivat lihaan ja raastoivat kuin Midgårdsormen. Maailmoista keskimmäistä, ihmisen kotia, ympäröivä maailmankäärme,
joka puri itseään häntään.  Ei sinun tarvitse päättää tänään. Sovitaan, että minä tulen huomenna takaisin. Tiedä kuitenkin, että jos jatkat vastusteluasi, jäät yksin. Aivan yksin. Niin kuin polvelle ottamaton lapsi.
Sune tiesi, mitä se merkitsi. Polvelle ottamatonta lasta ei kukaan ollut hyväksynyt omakseen. Lapsen sai jättää heitteille, elleivät vanhemmat katsoneet voivansa huolentia siitä. Sune oli otettu polvelle nimenantojuhlassa, silloin hänen vanhempansa olivat virallisesti sitoutuneet pitämään hänestä huolta. Hän oli ollut aivan pieni eikä muistanut rituaalista mitään. Mutta koskaan hän ei ollut kuullut, että polvelleoton saattoi myös perua.

Muinais- ja aasauskontojen jäljillä kulku oli erittäin kiehtovaa. Kuitenkin jäin jälleen kerran pohtimaan tuota uskontojen, uskomusten ja -ismien aatemaailmoja ja niiden paino-/puristusvoimaa yksittäiseen ihmiseen nähden.
Samoin kuin yksilön halua kuulua johonkin "salaseuraan" liehuvine kaapuineen, mahtipontisine rituaaleineen, arvonmerkkeineen, statuksineen  ja vannoittuine valoineen päivineen. Rauhoittavat rituaalit? Turvallisuudentunteen/viitekehyksen  hakeminen? Me vastaan ne muut?

Blædelin kerronta kulkee pohdiskelevan luontevasti ja henkilöhahmoilla on riittävästi lihaa luidensa ympärillä. Kieliasu on selkeä ja mukavalukuinen.
Tarina kulkee ikäänkuin aasakultin sisältäpäin ja kertojaääneksi valikoitui minulle Sune, joka myös nuoren ihmisen mietteineen sekä epätoivoisinekin yrityksineen ymmärtää ja arvottaa aikuistumisensa maailmaa on persoonana suorastaan kainaloon kätkettävä, syliin suljettava ja pahalta piilotettava.
Ihan näppärä kokonaisuus ja tuttavuus:)

Näinhän se kuitenkin menee, että  kerran polvelle otettu polvellani pysyy ja kerran syliini suljettu sijansa pitää:)

Aurinkoa, valoa & iloa viikonlopulle:
 

Kauksi Ülle: "Maaemon lapset" - ex Libris...

"Maaemon lapset - Runoja 1987 - 2012", Kauksi Ülle, Palladium kirjat, 2018, 82 s., suomentanut Hannu Oittinen, kannen kuva ja kuvitus Evar Riitsaar.

"Etelävirolaisen runouden hallitseva kuningatar Kauksi Ülle (s. 1962) tekee tässä kirjassa toisen virallisen vierailunsa Suomen kamaralle, pohjoisten kielisukulaistensa pariin. Runoilijan laajasta tuotannosta Maaemon lapset poimii tekstejä vuodesta 1987 aina tälle vuosikymmenelle asti.
Aiemmin julkaistujen suomennosten ohella valikoima sisältää tuunattuja sekä uusia käännöksiä."(Takakansi)

 

 

 

No tässäpä meillä vekkuli uusi tuttavuus lahden tuolta puolen. Sekalainen valikoima vanhahtavaa kalevalaistyyppistä runoelmaa ja toisaalta räväkämpää ohjeistusta ihmispoloille ja tyttösille:

 

Isoäiti tuli lypsyltä ja sanoi:

Mene tyttö, 

kun sydän kutsuu,

opit sen 

sinäkin vielä.

Oletko muka nähnyt,

että hieho ei huoli

sonnin puskuista.

Elät vain kerran,

synnyt vain kerran,

rakkaus ja kuolema vie kumpikin...

 

                                                              © Harri Sundell

                                             Kuvassa: Kauksi Ülle & Evar Riitsaar 

 

 

 Varoituslaulu neitokaisille:

 

Luoja naista armahtakoon,

Maria sitä varjelkoon

joka elää aikanamme

hiukset vallan värjättyinä

tukka tuiki tupeerattu

sävytetty sävy sävyyn

kauniisti kasvot kalvakoitu

punat pantu poskillensa

sinet sievään silmän päälle

kulmakarvat kiskottuina

toiset tehdään rauhasetkin

kellä pannaan paljon päälle

liikaan vielä lisättäneen

silikonein sievistellen

rasvaimuin vyörytellen

kinttuloista kitsastellen

peräpeilit piilutellen

ettei jää perseestä tukea

ettei reikää pierun päästä... 

 

 

No, totuuden nimessä: tuo pieru-sana vähän arvelutti vaikken hienojen helmojen kantajaksi lukeudukaan, meilläpäin kun ilmiö on tunnettu nimellä tuhnu tai haaranapsu. Enkä nyt tuohon  veljeskansamme edustajan riimittelyyn keksi enempää tunteiden tulkintaa, mutta näin kevätauringon ilkikurisesti silmäkulmia kutitellessa, istui tämä kooste positiivisesti ja saumattomasti maanläheisen "kornilla" sisällöllään omaan hiukka urvahtaneeseen, kylmiin keleihin ja jääratoihin suivaantuneeseen olotilaan ja hurttiin huumorintajuun sekä vallitsevaan lepattelevaan tunnetilaan, -  ja puhutteli myöskin esim. Äiti -runon oivalla lopputoteamuksellaan:

Maa on meidän äiti. Taivas meidän isä. Me maailman lapsia... 

 

Tutustumisen väärtti, hyvänmielen kooste:) 

 

Maailman lapsena:

Jarmo Korhonen: "Fraseologia - Kiinteiden sanayhtymien tutkimus" - ex Libris...

"Fraseologia - Kiinteiden sanayhtymien tutkimus", Jarmo Korhonen, Finn Lectura, 2018, 357 s.

"Jarmo Korhonen (s. 1946) Jarmo Korhonen on Helsingin yliopiston germaanisen filologian emeritusprofessori. Hän on European Society of Phraseology -yhdistyksen perustajajäsen.

Fraseologia – Kiinteiden sanayhtymien tutkimus on kattava johdatus fraseologian rikkaaseen ja monisävyiseen maailmaan. Se nojaa ajankohtaisen kansainvälisen fraseologiantutkimuksen saavutuksiin ja ottaa huomioon monet Euroopan suuret kielet sekä suomen ja ruotsin. Teos on hyödyllistä luettavaa kaikille keskeisten vieraiden kielten opettajille ja opiskelijoille sekä kielitieteilijöille, tutkijoille ja kääntäjille. Se tarjoaa kiinnostavaa tietoa myös kansanperinteen, kirjallisuustieteen ja kulttuurihistorian tutkijoille ja harrastajille" (Takakansi)

Tämä selkeä ja laaja teos pitää sisällään 14 hyvin alatasoihin jäsenneltyä lukua, laajan kirjallisuushakemiston sekä asiahakemiston. Oma lukijan roolini ja lähestymistapani on puhtaasti harrastelija- ja kiinnostuspohjainen ja lukutapani selektiivinen. Teoksen annista ilahtuneena jätänkin tietopohjaisemman tarkastelun suosiolla osaavampien harteille. Eri kielten yhteneväisyyksiä, yhteyksiä  ja juuria on hauskaa ja innostavaa tutkia sekä uuden oppiminen ja tiedon omaksuminen tuottaa paljon iloa.

"Antoisa kohde fraseemien tekstiesiintymiä tutkivalle ovat pakinat.
Monesti pakinoitsijat intoutuvat hyvinkin värikkääseen kielenkäyttöön fraseemeja kasaten, niiden rakenteellisia ja semanttisia ominaisuuksia muunnellen ja niillä muutenkin leikitellen. Hyvä esimerkki tästä ovat Suomen Kuvalehden pakinoitsijan Jukka Ukkolan tekstit, joissa fraseemit ovat jo pitkään olleet ahkerassa käytössä. Varsinainen fraseologian ilottelu on kyseessä Ukkolan pakinassa, jonka otsikkona on Kissa pöydällä":
Joten nostetaanpa nyt se kuuluisa katti pöydänkulmalle:

- Äimän käkenä olemme sopuleiden välityksellä pitkän ihmetelleet sitä sylttytehtaan loiskiehuntaa, joka suorastaan kuhisee porsaanreikiä.
Nyt kuitenkin lonksuu siihen malliin, että enää meitä ei ajeta kuin käärmettä pyssyyn. Emme osta sikaa säkissä, emmekä kannusta mustia hevosia, 
vaan kissa on nostettava reilusti pöydälle, muuten hukka perii ja susi syö eväät, sillä vanha koira ei opi istumaan, ja mihinpä seepra viiruistaan pääsee...

Paitsi alan ammattilaisille, tämä on mitä avartavin ja kiintoisin tietoteos kaikille meille sanojen pyörittelijöille ja niiden parissa viihtyville sekä fraasien ystäville ynnä kielistä kiinnostuneille harrastajille!

Tähän päivään sopivasti myös toivon, että parhaillaan äidinkielen esseen parissa ahertavilla abiturienteilla ovat myöskin fraasit riittävästi hanskassaan, ja että he suoriutuvat urakastaan vähintäänkin  omaa tasoaan vastavasti:)

Peukut pystyssä, eilisestä ensimmäisestä kahden mustarastauroksen välisestä kilpalaulannasta ja kaikkien neljän chililajikkeen itusten esiinnoususta ilahtuneena toivotan kaikille lukijoilleni

kiintoisaa & keväistä alkanutta viikkoa: 

Naistenpäivää...

Kuopuksen lakonisen lausahduksen mukaan naistenpäivä on joka päivä.
Onhan se niinnii nähtävä...

Ollaksesi suuri ole kokonainen
älä mitään itsessäsi liioittele
äläkä sulje pois.
Ole kaikki kaikessa.
Pane kaikki mitä olet pienimpäänkin mitä teet.
Niin kuukin mahtuu joka lampeen,
koska se loistaa korkealta.

Fernando Pessoa

Juuri tänään(kin) on siis SE päivä, jolloin armaiden ja arvoisain miessukupuolisten kanssakulkijain sopii lähestyä meitä vaikka hennompikin ruusu hampaissaan.

Juuri nyt elämme vuodenkierron parasta aikaa: talven selkä on taittunut, kevät ja kesä ovat edessäpäin, eikä niiden iloista ja anneista vielä mitään ole menetetty, todeksi eletty.

Veikeää pilkettä silmiin hyvät kanssasisareni, kepeitä askeleita, lennokkaita aatoksia ja mukavia mielenliikkeitä eli

ratevaa naistenpäivää: