"Amerikkaa autonrämällä", F. Scott Fitzgerald, Kustannusosakeyhtiö Savukeidas, 2017, 103 s., suomentanut Ville-Juhani Sutinen.
"Francis Scott Key Fitzgerald (1896-1940) kuuluu Yhdysvaltojen 1900-luvun merkittävimpiin kirjailijoihin. Häntä pidettiin omana aikanaan ”kadotetun sukupolven äänenä”, niiden nuorten jotka aikuistuivat ensimmäisen maailmansodan aikana. Hän kirjoitti viisi romaania ja kymmeniä novelleja,
jotka kertovat nuoruudesta ja epätoivosta ja kuvasivat aikaansa osuvasti ja elävästi. Hänen kirjoissaan ihaillaan erityisesti tunteiden rehellistä kuvausta." (Wikipedia)
"Menestystä maistanut nuori kirjailija F. Scott Fitzgerald starttasi 1920-luvun alussa autonsa Yhdysvaltain itärannikolta ja lähti vaimonsa Zeldan kanssa kohti tämän kotiseutua Alabamaa. Fitzgerald kirjoitti reilun viikon mittaisesta retkestä juttusarjan Amerikkaa autonrämällä, joka on hulvaton ja holtiton kuvaus varhaisesta road tripista. Reissulla sattuu kaikki mitä pitää ja vähän enemmänkin: auto hajoaa, matkalaiset yritetään ryöstää ja hotellin lattialla on lihaa.
Komiikan taustalta pilkistää kuitenkin myös traagisempi nostalgia nopeasti katoavaan vanhaan Amerikkaan." (Takakansi)
F. Scott Fitzgerald, tämä kadotetun sukupolven äänitorvi tunnetaan mm. romaaneistaan Kultahattu ja Yö on hellä. Nyt olisi tarjolla hervotonta,
Ville-Juhani Sutisen antoisasti pilke silmäkulmissa taustoittamaa road trippiä rämisevällä ja liitoksistaan natisevalla autonrotiskolla, Rolling Junkilla, jota rakastaen Expensoksi kutsutaan. Kaaralla, jonka autonrenkaillakin on nimet: Simson, Herkules, Lasarus, Joulupukki ja vaihtaen Daisy Ashford.
Fitzgerald tykittää tätä kolmeosaista tarinaa tahdilla, jolla ei hyperbolalta vältytä, mutta lukija sen kun rytkytyksestä ja ohi vilahtelevista maisemista hiukset hulmuten silkastaan nauttii. Ja tästä seikkailu starttaa:
Alku: - Suljettuja luomiani tunnin ajan naputellut aurinko kumautti yhtäkkiä silmiäni suurilla, kuumilla vasaroillaan. Huone täyttyi valolla ja hiipuvat hullutukset tapetilla murehtivat keskipäivän räikeää riemuvoittoa.
Heräsin Connecticutiin ja normaalimaailmaan.
Kaupunki: - Yli pienten jokien ja pitkien harmaiden siltojen tulimme tyyneen Havre de Graceen. Paikka on kuin ylpeä vanha nainen kädet puuskassa, kuiskuttelemassa hiipuneella arvokkuudella, että sitä oli aikoinaan harkittu koko kansakunnan pääkaupungiksi.
Auto: Olimme härnänneet kohtaloa röyhkeällä hullunrohkeudellamme - räsähtäen ja ärjähtäen maailman humina muuttui korvissani myrskyksi.
Auto näytti hajoavan palasiin silmiemme edessä ja tuntui kuin olisimme liiskautuneet katuun ja raahautuneet eteenpäin toisiaan vasten ryskyvien ja nirhautuvien valtavien mukulakivien välissä, kuin ihmeen kaupalla ehjinä.
Omakohtaisesti luonteva tapa matkustaa on kulkuvälineestä riippumatta siirtyä mahdollisimman yhtä soittoa pisteestä A pisteeseen B. Tämä Fitzgeraldin ja Zeldan kyydissä jäniksenä huristeltu taival oli ketterää ja hassunhilpeää keikkumista maisemain ja hotellien karusellissa, verbaalisten ilotulitteen omaisten ja räiskyväin tienviittojen ja liikennemerkkien vilistellessä ohi,
aina kuitenkin paikallisiin autoverstaisiin ja korjaamopajoihin tutustuen,
kädet mönjäisiin rasvoihin tuhrien. Loppuratkaisukin oli sopivasti korni.
Eilen oli illansuu, joka Fitzgeraldin, Savukeitaan ja Ville-Juhani Sutisen trion ansiosta ei totta tosiaan mennyt nollille tuulen vinkuessa nurkissa ja taivutellessa koivunlarvan, vaan tarjosi messevän & ratevan roud tripin; kiitos kyydistä!!
Martta / Hyllyntäydeltä: isosti tervetuloa mukaan lukusille ja vaihtamaan ajatuksia, toivottavasti viihdyt näillä round tripeillä ja kirjallisilla poluilla:)
- Olla nuori, olla matkalla kaukaisille kukkuloille, sinne missä onni kasvaa puissa ja missä voi osua maaliin ja voittaa säihkyvän seppeleen - me uskoimme, että se oli vielä mahdollista, tuo turvapaikka paikoillaan pysyvän maailman tylsyydeltä, kyyneliltä ja pettymyksiltä...
Hiipuneella arvokkuudella:
Gee & Jimminy:
