"Ketjureaktio" - ex Libris...

"Ketjureaktio / Slutet på kedjan", Fredrik T. Olsson, Kustannusosakeyhtiö Tammi, 2014,
 327 s., suomentanut Anne Nurmi.

"Ruotsalainen Fredrik T. Olsson (s.1969) on käsikirjoittaja, ohjaaja ja
 stand-up-koomikko. Hänen käsikirjoitustöihinsä lukeutuu mm. suosittu Maria Wern-televisiosarja. Ketjureaktio on hänen esikoisromaaninsa,
jolle povataan kansainvälistä suurmenestystä. Kirja on myyty 25 maahan,
ja Warner Brothers on ostanut sen elokuvaoikeudet"

""Ruotsalainen kryptologi William Sandberg kaapataan sairaalasta. Amsterdamissa katoaa nuori sumerin kielen tutkija. Jossain päin Eurooppaa heitä odottaa huippusalainen tehtävä - vaihtoehtona kuolema.
Kaappaajien käsissä on ihmiskunnan kohtalo, mutta ovatko he hyvän vai pahan palveluksessa? Aika on kulumassa umpeen, ketjureaktio on käynnistynyt."

"Da Vinci-koodin rinnalle - ja ohi - nouseva trillerisensaatio on kohun väärti."
Tämänkaltaiset teesit luovat ikävästi ennakkoasenteita ennen kuin itse teos on osoittanut oikeutuksensa ja ottanut menestyksensä sekä saavat itsellä karvat nousemaan pystyyn lievästä  vastahakoisuudesta. "Da Vinci koodi" tuli toki luettua jo siksikin, että se edusti aikansa uutta ja ilmestyi valtaisan onnistuneen lanseerauksen aalloilla, sen ansiot myönnän mieluusti, mutta koodit ja kryptologit noin yleensä ottaen  eivät mainittavaa kuplintaa ja innostusta mielessäni synnytä.

 Avasinkin "Ketjureaktion" hintsusti ennakkoasentein ja empivin sormin, Mutta yllätys - yllätys: jäntevät lauserakenteet ja juonenkulku, jota Anne Nurmen suomennos seurasi ja  tuki, herättivät vastakaikua ja aikaansaivat eräänlaisen auvoisan  "Walk in the Park" - olotilan. Lukeminen eteni luontevasti kuin jolkottelu pehmeällä metsäpolulla eikä itse asiassa  anna aihetta sen tarkemmin sen miellyttävyyden aiheuttaneita tekijöitä analysoida!

Jännäripolulla talsi:

"Kolme kertomusta" - ex Libris...

"Kolme kertomusta", Thomas Bernhard, Lurra Editions, 2014,123 s., suomennos Olli Sarrivaara.

"Nicolaas Thomas Bernard (1931 - 1989)  oli itävaltalainen proosa- ja näytelmäkirjailija sekä runoilija. Häntä pidetään yhtenä tärkeimmistä eurooppalaisista modernisteista. Erityisesti Ranskassa ja Yhdysvalloissa hänen tuotantoaan pidetään yhtenä kirjallisuuden suurimmista saavutuksista toisen maailmansodan jälkeen, mutta toisaalta hän on varsinkin kotimaassaan kiistelty kirjailija." (Wikipedia)

"Bernhardin kirjoitustyyli on hyvin kaukana perinteisestä: lauseet ovat spiraalinomaisia, itseään toistavia, pitkiä - joskus jopa yli sivun mittaisia -
ja rakenteellisesti monimutkaisia. Kerronta ei ole lineaarista, vaan se siirtyy luontevasti assosiaatioiden avulla asiasta toiseen. Tämä yhdistettynä kappalejakojen puuttumiseen tekee Bernhardin kirjoitustyylistä musiikillista ja tajunnanvirtaa muistuttavaa." (Wikipedia)

Yllä oleva pitää tismalleen paikkansa, eikä tuon osuvammin asiaa taida ilmaista! Kirjailija viljelee myös vaivihkaa omintakeista, pikkupiikikästä, mutta elämänmyönteistä huumoriaan näissäkin kolmessa kertomuksessaan, joista ensimmäinen "Kulterer" valottaa vankilasta pian vapautuvan vaatimattoman miehen mielenliikkeitä ja ahdistuksia.

Tässä makupala: "Koko elinikänsä ajan hänellä oli ollut käytössään pieni, ulkoapäin katsottuna suorastaan täysin mitätön, olematon, naurettava tila, mutta tuon tilan hän yritti aina täyttää tunnollisesti, joskin ainoat tekijät, joilla hän ajan kuluessa oli kyennyt täyttämään, hartaudella koristelemaan, oman tilansa ja aikansa, olivat kaukaiset taivaalla hajallaan leijuvat unelmat."

Toinen kertomus "Italialainen" kuvaa hautajaisvieraan ja vainajan pojan välisestä  keskustelua ja kolmannessa, "Puurajalla" mies ja nainen saapuvat vuoristokylään, jossa heidän tarkkailijansa alkaa pohtia, millä asialla tämä pari varsinaisesti liikkuu.

Kahdessa aamussa + 25,9:stä vaatimattomaan +7,8:n graatin taitteeseen; tähän lähtöön nämä kolme kertomusta olivat varsin sopivasti taittava, kultturelli  ja maukas välipala, josta


nautti:

"Beatrice ja Vergilius" - ex Libris...

"Beatrice ja Vergilius", Yann Martel, Minerva Kustannus Oy, 2014, 212 s., suomentanut Torsti Lehtinen.


Martelin 2001 julkaistu "Piin elämä" oli menestys: "Se voitti vuoden 2002 Booker-palkinnon, vuoden 2003  exclusive Books Boeke-palkinnon Etelä-Afrikassa sekä Aasian-Tyynenmeren amerikkalaisen kirjallisuuden palkinnon aikuisten fiktio-sarjassa 2001-2003." (Wikipedia") Kirja on julkaistu 40 maassa ja siitä on tehty myös Oscar-palkittu elokuva. Tätä menestystä varjosti se, että "brasilialaiskirjailija Moacyr Scliar piti Martelin kirjan juonta oman novellinsa "Max and the Cats" v:lta 1981 immateriaalioikeuksien loukkauksena." (Wikipedia).


Niin tahi näin; "Piin elämästä" pidin lukukokemuksena paljonkin, joten nyt olivat odotukset korkealla.Totta on, että eläintentäyttäjään toisena teoksen kahdesta päähenkilöstä, molemman nimeltään Henry, en ole koskaan aiemmin törmännyt. Enkä liioin siihen, että aasi & apina - Beatric & Vergilius - nimet, jotka ovat tuttuja totaalisen toisesta genrestä, keskustelevat sivukaupalla  syvällisesti päärynän sisimmästä olemuksesta...
 

Kirjailija Henry oli aikaansaanut "kaksi kirjallista tuotetta, joilla on sama nimi, sama aihe, sama mielenkiinnon kohde, mutta jotka edustivat eri kirjallisuuden lajeja: toinen oli romaani, kun taas toinen tietokirja, essee." Nämä hän päätti julkaista "plarauskirja-formaatissa". "Plarauskirjassa on kaksi sarjaa sivuja, jotka on liitetty kierteiseen kiinnityslankaan taustat vastakkain. Kun plarauskirjaa selailee, sivut alkavat puolivälissä kääntyä näkyviin ylösalaisin." ??

 Martel peilaa eläinten tuhoamista holokaustiin kansanmurhana; teos on allegorinen ja monikerroksinen kuin kookas sipuli, kirpeä ja paikoin makea, mutta mehukas. Biodiversiteetin heikkenemisen ehkäisemisen tärkeydestä ei voi olla kuin yhtä ainoaa mieltä, kuin ei myöskään siitä, ettei holokaustin kaltaista ihmiskunnan häpeää olisi koskaan saanut tapahtua. Punaisena lankana kulkee kysymys siitä:" Sitten, kun tämä kaikki on ohi, miten pystymme koskaan kertomaan siitä, mitä meille tapahtui?"

Kevyesti  kippuralle lukiessa ajautui; huolimatta siitä, että luettelomainen ja vuoropuheluja viljelevä tyyli istuu luontevasti teoksen positiivisesti korniin  luonteeseen.  Loppusivujen laatikot kysymyksineen antavat pohdittavaa itsekullekin... Minulle tämän viritelmän symboliikka ja idea eivät luoneet kokonaisuutta, joka olisi vakuuttanut!

Ylösalaisin:

"Lume / Buzz" - ex Libris.....

"Lume", Anders de la Motte, Kustannusosakeyhtiö Otava, 2014, 431 s.,
 suomentanut Maija Kauhanen.

"Anders de la Motte (s.1971) on entinen poliisi.
Hän on työskennellyt turvallisuuspäällikkönä yhdessä maailman suurimmista IT-yrityksistä ja toimii nykyään kirjailijantyönsä ohella kansainvälisenä turvallisuuskonsulttina." (Lievelehti) Kirjailijan työkokemus paistaa positiivisella tavalla tekstissä kauttaaltaan, kuten myös trilogian ensimmäisessä osassa "Peli", 2013.

"Valtameren aaltoja, palmujen alla makoilua, huumeita ja naisia. Henrik HP Petterson on unelmiensa pakomatkalla. On kulunut 14 kuukautta siitä, kun hän löysi metrosta kännykän ja tuli vedetyksi mukaan todellisuuspeliin, joka melkein maksoi hänen henkensä." (Etulievelehti)

"Lume" poikkeaa pirteästi edukseen perinteisestä dekkarigenrestä  tuoreen rakenteensa vuoksi sekä sijoittumalla IT- ja nettimaailmaan, sen rajattomiin manipulointi- ja mielipiteenmuokkausmahdollisuuksiin ja Peliin.

Henkilöhahmoista on onnistuttu luomaan sympaattisia ja omaleimaisia. Sisarusten:
lakiaedustavan Rebecca Norménin ja lain lavealla puolella lampsivan HP:n tarinat etenevät luontevin, ripein  vuorovedoin tullakseen palmikoiduiksi  tiiviisti  yhteen loppumetreillä.

Kuopuksen passaa ulos putkahtaa!

Kätsä keskimmäinen:

"Grace Monacon ruhtinatar - ex Libris....

"Grace of Monaco - Grace Monacon ruhtinatar", Steven Englund, WSOY Bon, 2014, 647 s., suomentanut Hanna-Liisa Timonen.

"Auto-onnettomuudessa vuonna 1982 kuollut Monacon ruhtinatar Grace oli päähenkilö yhdessä viime vuosisadan kuuluisimmista rakkaustarinoista. Saamastaan runsaasta julkisuudesta huolimatta Grace Kelly on jäänyt henkilönä etäiseksi. Tässä teoksessa, jonka julkaisemiselle Grace ehti antaa suostumuksensa, amerikkalainen historioitsija Steven Englund kuvaa philadelphialaistytön erikoisen perhetaustan, elokuvauran, Monacon-vuodet ja kasvun satuhäiden morsiamesta valtakunnan ensimmäiseksi naiseksi." (Takakansi)

"Minä rakastuin ruhtinas Rainieriin mahdollisista seurauksista piittaamatta. Se mitä siitä seurasi oli huomattavasti ongelmallisempaa kuin olisin osannut kuvitella."( Ruhtinatar Grace, Takakansi)

Niinpä, näin on käynyt monellekin meistä... Mutta ihan pakkohan tämä pokkari oli jo silkan meganostalgian takia, jos ei nyt sentäs  vallan läpilukea, niin edes innolla  plärätä! Tämä aikakautensa tuhkimotarina vailla vertaa, stoori Grace Kellystä, suurimmasta  tyttö- ja nuoruusiän  idolistani, elokuvataivaan kirkkasta tähdestä ja yhdestä  Alfred Hitchcockin luottonayttelijöistä imaisi täysillä kultaiselle 1960-luvulle.

"Back to the Sixties":  hurjaan  nuoruuteen, jolloin luettiin "Ajan Säveltä" ja saksittiin "Elokuva-Aitasta" suosikkien kuvat liimattaviksi isoihin vihkoihin, kuljettiin Mattisen Jamekset jalassa ja pojat tukka Brylcremillä, borsat päässä,  riemastuttiin rantautuvasta rock and rollista ja ihailtiin salaa lättähattuja, käytiin puolipakollisilla pianotunneilla ja riemustakiljuen Terpsikhoren tanssikursseilla, podettiin Weltschmerziä,  vaihdettiin haparoivat, mutta suloiset ensisuudelmat ja koettiin riipaisevat sydänsurut,  käytiin kesä- ja lomatöissä, oltiin huolia vailla  ja tiedettiin varmuudella  kaikki akselilla musta - valkoinen....

Sir Cliff Richard, OBE:

Näissä asioissa ei ajan hammas ole purrut: vaikka kulloinenkin ikä on juuri se kaikkein paras,
 oli  nuoruus  kultaista viattomuuden aikaa ja mielestäni Grace Kelly on edelleen kautta aikain klassisesti maailman kaunein nainen (ja huom. kaikki tämä luomuaikakaudella).
 Ehdoton Poshi, joka vielä nytkin  aikaansai sen, jotta

aikamatkalla piipahti & viivähti:

"Koodinimi yöhaukka" / Night Heron" - ex Libris....

Sattuipa kirjan nimi  somasti ja ornitologisesti juuri tähän päivään sopivasti, koska aamusella saapui ensimmäinen pääskypari aavistuksen aikataulustaan etuajassa. Kolmen viime vuoden aikana on nimittäin kaarreltu taivaallemme ajalla 20 - 22.5.!

"Koodinimi yöhaukka / Night Heron - a novel of China, and espionage", Adam Brookes, 2014, Minerva Kustannus Oy, 438 s., suomennos Anu Heino.

"Adam Brookes on syntyjään kanadalainen. Hän on opiskellut Lontoossa mm. kiinan kieltä ja journalistiikkaa sekä toiminut BBC:n kirjeenvaihtajana sekä Kiinassa että Indonesiassa. Nyttemmin hän työskentelee BBC:n radion ja television palveluksessa Washingtonissa, mistä käsin hän on tehnyt reportaasimatkoja mm. Pohjois-Koreaan, Irakiin, Afganistaniin ja Mongoliaan."(Teoksen lievelehti)

"Kiinalainen rangaistusvanki karkaa työleiriltä 20 vuoden eristyksen jälkeen ja onnistuu kuin ihmeen kautta pakenemaan takaa-ajajiaan halki Koillis-Kiinan talvisen erämaan. Kauan sitten hän oli Yöhaukka, joka myi salaisia tietoja Isolle-Britannialle. Nyt hän on Kiinan valtion vihollinen
  - ja hengenvaarassa, kodittomana modernissa valvontayhteiskunnassa.

Saadakseen uuden identiteetin ja brittipassin hän etsii kontaktia Britannian salaiseen palveluun, mutta vanhoja kanavia ei enää ole; hänellä ei ole käytössään muuta asetta kuin vanha koodinimensä Yöhaukka.

Monien yhteensattumien kautta hänen yhteydenottoyrityksensä ohjautuvat Pekingissä toimivalle englantilaiselle lehtimiehelle Philip Manganille, joka pahaa aavistamatta joutuu keskelle elämänsä suurinta seikkailua." (Takakansi)

Tämän Brookesin esikoisteoksen seikkailu alkaa ja etenee juoheasti. Kirjailijan paikallistuntemus tuottaa tulosta onnistuen oivasti ja aidontuntuisesti välittämään kiinalaista kulttuuria ja miljöötä samalla kuljettaen lukijansa joustavasti mukaan katujen, kujien sekä tapahtumien vilinään. Samoin lehtimiestausta näkyy tekstin laadussa ja luonteessa oivaltavan näppäränä. Henkilögalleriaa ei paisuteta vaan se pysyy riittävästi profiloituna paketissa.

Kerrassaan jämptisti lukuun passeli teos näin +27,4-asteisessa kelissäkin!


Helteen hoteissa:

Tervetuloa Sinä odotettu kesä...

Tähän suveen lähden kulkemaan paljain varpain ja  avoimin, kiitollisin mielin. Teen sen hiljaa hyräillen, rennoin rantein ja lantein  keinahdellen ynnä tunnelmoiden Cesária Evoran postuumisti julkaistun "Mãe Carinhosa" levyn tahdissa.  Musiikkia ja rytmejä moneen mielenmaisemaan ja -tilaan, auringonhelotukseen ja kuun kumotukseen...

Césaria Evora (27.8.1941 Mindelo - 17.12.2011 São Vincente) oli kapverdeläinen kansan- ja populäärimusiikin laulaja. Hän esitti fadoa muistuttavaa surumielistä morna-musiikkia mutta myös pirteämpää coladeiraa sekä funanáa. Hän levytti ensimmäisen albuminsa Pariisissa vuonna 1988. Evora teki kymmenen studioalbumia ja useita konserttilevyjä ja sai maailmanmusiikin Grammyn vuonna 2004. Evora oli myös ruokaohjelman WFP:n nälänvastainen lähettiläs. Solidaarisuudesta
Kap Verden köyhille hän esiintyi paljain jaloin."( Lähde: Wikipedia.)

Tuokoot pikkuruiset asiat ja observoinnit suurta mielihyvää ja  mielenrauhaa meille kesäkeijuille
ja metsäinmenninkäisille:

Roppakaupalla lämpöä, valoa & iloa:

Silja Symphonylla merenaalloilla...

kun eivät nuo taannoiset yölliset lanssi- ja pirssiajelut nytkään saaneet meitä vakuuttuneiksi lajin kiehtovuudesta saatikka - toivon mukaan -  sen vannoutuneiksi harrastajiksi, keinahdeltiin aiemmin suunnitellun mukaisesti leppoisasti Tukholmanristeilyllä yhdessä Kuopuksen perheen ja hänen appivanhempiensa kanssa.



Commodore-luokan hytit osoittautuivat viihtyisiksi, meillä oli parvekkeellinen malli ja fasiliteetit paksuine kylpytakkeineen, tossuineen ja baarikaappeineen ynnä hedelmäkippoineen täysin riittävät.





Lounge oli näppärä: erilaisia  kahveja ja teetä oli saatavilla ja iltapäivästä pitäen myös maistuivaista  suolaista ja makeaa pikkupurtavaa, tuoremehuja ynnä raikkaita hedelmiä sekä lehtiä luettavaksi. Nettiyhteys toimi moitteettomasti. Saunavaraus meillä oli lähtöiltana ja olisi ollut haluttaessa yleisesti käytössä tiettyinä aikoina muutenkin, kuuleman mukaan vieläpä ilman ruuhkaa.




Viihdytysteemana oli Brasilia: jo terminaalissa vastassa oli vastassa brassirytmien kuubalaisperäinen  letkeä son viisimiehisen pumpun voimalla. Promenadella hauskuuttivat vuoroin taikatemppuilijat, sambatanssijat, omissa sfääreissään korkeuksissa puujaloilla huojahtelevat pellet ja orkesteri solisteineen; muito bem! Brasilialaisuus maistui myös ruokalautasilla:
 feijoada-pataa, palmunlehväpippurikanasiivuja maniokilla, makeista makeimpia jälkkäreitä  jne.
 Voi paha kurki vs. huisin-hieno-juttu: + reilu 1 kg/habitus silkalla syömisellä  kahdessa vuorokaudessa kertoo omaa yksiselitteistä, karua  tarinaansa tarjoilujen laadusta...




Pallomeri ja lastentilat ohjelmineen ja kilpailuineen, riemukas paikka, jossa me isovanhemmat viivähdimme tovin jos toisenkin. Kiitos humoreskin Kerhoisännän, joka totisesti pysyi aivan  täysin vikkelästi elävien ja vaihtuvien tilanteiden tasalla ynnä piti sinnikkäästi ja ihailtavan vaivattomasti koko ajan tahtipuikon tiukasti omassa hanskassaan lapsikatrasta viihdyttäessään. Kaiken kaikkiaankin hela henkilökunta osoittautui varsin ammattitaitoiseksi, ystävälliseksi  ja palveluhaluiseksi!

Paljon iloa & naurua; mainio & rattoisa reissu kerrassaan!!  Kuriositeettina mainittakoon, jotta kahdet isovanhemmat kolmea Pikkumurmelia kohden ei ollut mitenkään ns. hätävarjelun liiottelua vaan askojen sutkean sujumisen  minimivaatimus ja ehdoton edellytys, jo pelkästään katkarapuvuorten kuorimisen edellyttämän sellaisen riittävän nopeuden & ylläpidon saavuttamiseksi, jollaisella tempolla niitä somiin suukkuihinsa nämä varreltaan vielä vähäiset, mutta jo konkariristeilijät  katkeamattomana virtana napsivat. Myös jotta "Nuoret" saivat kahdelleen nauttia edes yhden yhteisen deparatiivin ja toisekseen tilaisuuden a la Carte illalliseen.

Saaristo ja meri tyyni tahi myrskyävä suolantuoksuineen, kirkuvine merilokkeineen ja haahkaparvineen ovat minulle rakkaita ja tärkeitä elementtejä. Niihin liittyvät lapsuuteni ajattoman ajan kesät Inkoossa  Mummin ja Ukin kanssa, unenpöpperöiset ja aamuhämäräiset kalaanlähdöt, suuret seikkailut metsissä ja poluilla, jokailtaiset maidonhaut lähitalolta, uimakoulut ja urheat hypyt viiden metrin telineeltä, keskiviikkoöiden trokariveneen puksutus, palaneet olkapäät ja paksuuntunet jalkapohjat, Mummin katajilla lakaistussa uunissa paistamat kuumat karjalanpiiraat, joiden päälle voi suli eli 25-vuotta kauniita ja huolettomia kesiä, joita ehtivät myös omat pojat kokea omien isovanhempiensa kanssa, ennen kuin tuo aika päättyi...

Niinpä, jos olikin pari päivää pulleat purjeet ja riehakas meno, niin tänään on pläkä....

Uusia tuulia ootellen:

"Varistyttö" - ex Libris...

"Varistyttö", Erik Axl Sund, Otava, 2014, 415s., suomentanut Kari Koski.

Erik Axl Sund nimen takana on ruotsalaiskaksikko:
Jerker Eriksson & Håkan Axlander Sundqvist. Tämän trilogian toinen osa "Unissakulkija ilmestyy kesäkuussa ja kolmas "Varjojen huone" lokakuussa 2014.

 "Kun pieni ja haavoittuva sielu rikotaan, se haluaa hyvityksen. Juuri nyt, kun poika makasi tokkurassa patjalla, hän oli pelkkä alkio. Kun hän olisi opettanut pojalle, miltä tuntuu olla samaan aikaan sekä uhri että tekijä, tämä ymmärtäisi.Ensimmäinen lapsi löytyy metroasemalta jätesäkissä. Se, mitä rikoskomisario Jeanette Kihlbergille kohta paljastuu, uhmaa mielikuvituksen rajoja." (Takakansi)


"Pyyhkii lattiaa Stieg Larssonilla" väittää Gefle Dagblad.
Tähän  lausumaan en ihan yhdy, vaan kyllä Larssoniin vielä hienoinen hajurako jää!  No niin: tässä meille sujuvalla kynänkäytöllä/näppäintennakuttelulla tarjoillaan jäntevää juonenkuljetusta ynnä osin  särmikästä tilanne- ja henkilökuvausta. Tyrkylle läsäytetään myös ronski annos insestiä, pedofiliaa, kidutusta - sitä kaikkea, mitä ihmismielen synkän virran mutapohjista kuplia saattaakaan. On tärkeää nostaa esiin myös rumat aiheet, ne eivät pöydän alle lakaisemalla yhteiskunnasta katoa. Lesboveto komisario Jeanette Kihlberg - psykiatri Sofia Zetterlund on keinotekoinen ja epäuskottava piirto, mutta kirjan kiinnostavuudesta kertoo jotain se, että tuli kahdella rupeamalla luettua...

Ei tarvitse olla Laupias Samarialainen asettuakseen pahaa vastaan  ja hyvän puolesta!
"Nousuvesi" (postaus 30.12.2013) käsittelee lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa ja  Hannu Lauerma on mielenkiintoisesti pohtinut hyvän ja pahan akselia  "Hyvän kääntöpuoli" (postaus 24.2.2014) teoksessaan.  Mikä meitä individualismissamme lilluvia ja rypeviä yhteisöllisyyden romukoppaan nakanneita inehmoja oikein riivaa?

Oudoksuu:

Äitiys & Isoäitiys...

ovat iloisia asioita, joten mainiota huomista juhlapäivää kaikille asianosaisille!

 Kiitän Esikoista & Kuopusta & Murmeliviisikkoa siitä, että olette juuri te
 ja että olette minulle läsnä! Lämpimät kiitokset ja onnentoivotukset  myös Miniäiselle & Miniälle
 ratkaisevasta osuudesta asiantilaan! Meitä äitejä ja isoäitejä ei olisi ilman lapsia ja lapsenlapsia; kumpaakaan ei olisi ilman toinen toistaan...

Haluan tähän siteerata Eeva Kilven runoa, joka ehkä parhaiten kuvaa sitä, mitä näin Äitienpäivän kynnyksellä sisimmässäni tunnen:

Kun mummot kuolevat
heistä tulee kukkaniittyjä ja heinää
ja joistakin mummoista tulee puita
ja he humisevat lastenlastensa yllä,
suojaavat heitä sateelta ja tuulelta
ja levittävät talvella oksansa
lumimajaksi heidän ylleen.
Mutta sitä ennen he ovat intohimoisia.
(Eeva Kilpi: Animalia, 1987)

Tuon intohimoisen käsitän  laveasti, synonyymina hellyydelle, viehtymykselle, rakkaudelle, hellittämättömyydelle ja omistautumiselle eli  yleisenä elämänasenteena ja suhtautumisena kaikkea  sitä kohtaan mihin ryhdymme, mistä innostumme ja  kiinnostumme ynnä tapaan, jolla jaamme ja käytämme aikaamme meille tärkeiden ihmisten, Rakkaidemme  kanssa.

Suuremmitta paatoksitta ja  omasta elämänhistoriastani  johtuen oma Perhe edustaa itselle elementtiä, joka elämässäni on lähinnä sitä, minkä Pyhäksi koen. Äitiys ja Vanhemmuus;  Isoäitiys ja Isovanhemmuus  ovat toteuduttuaan ainoat koko elämän mittaiset sitoumuksemme. Joko niihin sitoutuu tai sitten ei....

Sitoutuneena, vaan ei sidottuna:

"Maremoto" - ex Libris...

"Maremoto", Pablo Neruda, Palladium Kirjat, 2013, 64 s., suomennos ja esipuhe Timo Malmi, puupiirrokset Karin Oldfelt Hjertonsson.

 Maremoto kääntyy suomeksi vedenalainen maanjäristys ja tsunami. Malmi on laatinut kokoelman taustoja ja syntyjä selventävän esipuheen: "Meren evankelista"ja Jälkisanat "Isla Negran Aallot", jotka kuvaavat Nerudan asuinsijoja, poliittista elämää ja museoksi muutettua kotia.

 Tämä kaikki elegantin tyylipuhtaasti: "Nerudan kynä kantaa rakkauden lahjaa. Hänen kasvoiltaan voi lukea maan ja kansan vaiheita. Nerudan ruskeat silmät ovat kuin Chilen pohjoisten autiomaiden heijastus: intiaanit, kupari, salpietari, terästehtaan pätsit ja etelän merenalaiset öljynpumppaajat. Hupulliset silmäluomet vahtivat kuin kondorikotka omaa reviiriään."


"Mustekala", ote:
Oi mustekala, voi lihainen munkki,
värisevässä viitassa
liikut suolalaineilla
kuin pirun trasselitukko."

"Merisiili"
Merisiili on meren aurinko,
appelsiininkeltainen ja onnenpyörä,
täynnä munista ja jodista
naputeltuja liekkipiikkejä.

Merisiili on maailmanpyörä
kierevä, hauras, piilossa:
lihallinen, salainen ja piikikäs:
Merisiili on rakkaus."

Itse runot, puukaiverrukset ja suomennos muodostavat yhdessä kauniin ja harmonisen kokonaisuuden, josta kerrassaan mitään ei puutu - johon ei niin mitään lisättävää...

Istui kuin hanska:

"Passio, Rakkaus G.H:n mukaan" - ex Libris...

"Passio", Clarice Lispector, Kustannusosakeyhtiö Teos, 2014, 206 s., suomentanut Tarja Härkönen, kannen suunnittelu Jenni Saari.

 "Clarice Lispector (1925 - 1977) oli ukrainalaissyntyinen brasilialainen kirjailija, jonka laajaan tuotanton sisältyy romaaneja, novelleja ja lastenkirjoja. Lispector opiskeli lakia ja toimi pitkään kolumnistina sekä muissa journalistin tehtävissä" Aikaisemmat suomennokset: "Lähellä villiä sydäntä", "Àgua viva: ajatuksen takana" ja "Tähden hetki".

Yhdysvaltalaisen kääntäjänsä mukaan Lispector oli kaunotar, joka: "näytti Marlene Dietrichiltä ja kirjoitti kuin Virginia Woolf." (Wikipedia)

"Eräänä aamuna Rio de Janeirossa varakas kuvanveistäjä päättää siivota huoneen, josta hänen kotiapulaisensa on edellisenä päivänä muuttanut pois. Huone on kuitenkin yllättäen tyhjä ja siisti - täysin vieras. Katsoessaan vaatekaappiin nainen kauhistuu: sieltä on ryömimässä torakka. Paniikissa hän paiskaa oven kiinni, ja torakka liiskaantuu sen väliin. Tästä alkaa mystinen sielunmatka,joka jotaa lopulta itse elämän alkulähteille."

Minut se johti totaalisen umpikujaan ja tenkkapoohon, jolta hyväkään jälkikirjoitus ei pelastanut! Eksistentiaalisia kysymyksiä on tullut matkan varrella pohdittua. Raapaisun eli kuukauden verran tuntumaa Brasiliastakin löytyy, valitettavasti ainokaiseksi jääneeltä, mutta  once-in-a-lifetime- reissulta, joka pysyvästi muutti maailmankuvaani. Tarvittavin pohjatiedoin varustettuna ja puolen vuoden brasilianportugalin kurssin suurlähetystössä käyneenä - muito obrigada Elena - omaopiskelulla sen jälkimainingeissa  höystettynä,  tunsin paikan päällä olevani erittäin kotona ja että  kaikki oleellinen oli totisesti  kohdallaan.  Torakoiden kanssa on yhteiseloon totuttu ensin Kyproksella sitten Teneriffalla talvehtimisten yhteydessä, eivätkä nämä filistealaiset  faunaan kuuluvina aiheuta  sen kummempia riemastuksia tahi  rytmihäiriöitä...

Suomentajan jälkipuheen mukaan " Päähenkilö, josta tiedetään vain hänen nimikirjaimensa, on nimenomaan G.H.  G.H., joka menettää lopulta identiteettinsä niin, että samaistuu kaikkiin ihmisiin, voidaan lukea lyhenteenä portugalin ihmiskuntaa tarkoittavista sanoista género humano, lat. genus humanus."

Eipä auttanut tuokaan tieto, sillä tähän oveen en  kertakaikkiaan löytänyt sopivaa avainta!!

Iloisesti ymmällään:

"Kallis elämä / Dear Life" - ex Libris...

"Kallis elämä", Alice Munro, Tammi Keltainen kirjasto, 2013,
 318 s., suomentanut Kristiina Rikman.

"Novellitaiteen kirkkaimman tähden uusi kokoelma osoittaa, että elon karikoissa lohtu voi löytyä yllättävistä paikoista, valheestakin. Sillä kaikki me valehtelemme itsellemme. Kerromme tarinamme toiseksi, muistamme väärin ja valikoiden. Väitämme. että joitakin asioita ei voi koskaan antaa anteeksi, mutta kyllä me anname - me teemme sitä kaiken aikaa. Armahdamme itsemme, kalliin elämämme."

 Psykologi Erik H. Eriksonin mielenkiintoisen teorian mukaan  ihminen kohtaa elämänkaaressaan kahdeksan psykososiaalista kehityskriisiä eli -kehitystehtävää, joista vimoisin, vanhuus (minän eheytys vs. epätoivo) on aikaa hyväksyä eletty elämä.  Kriisin onnistunut ratkaisu tuottaa viisauden ja tyyneyden tunteen; epäonnistunut puolestaan kuolemanpelkoa ja ahdistusta menneisyydestä, jonka olisi voinut elää toisinkin. Elämäntarinaansa  on ikäänkuin kerrottava itselleen yhä uudelleen ja muokattava se siedettäväksi....

"Kallis elämä" on  yhdeksäs Munrolta suomennettu teos ja kaikista olen suuresti pitänyt.
 Kymmenen novellin lisäksi kokoelma sisältää neljä "tunteiden -  joskaan ei aina kokonaan tosiseikkojen suhteen" omaelämänkerrallista tekstiä. Oivaa persoonain piirtoa, läpeensä hyväntahtoisia novelleja, jotka jättävät tilaa elämänkulkua muuttaville sattumuksille, - suurille ja niille pienemmille, mutta merkittäville. Kotimaisita kirjailijoista tulee väistämättä mieleen ainutkertainen Eeva Kilpi, tässä yhteydessä  etenkin hänen myöhemmät, "aikuisikäiset" teoksensa.

Ohuena yhdyslankana aihepiiriin liittyen  mainittakoon, että eilen minulla oli ilo hilppaista ruusujen kera onnittelemassa  Naapurintyttöä 102-v.  Päivänsankarin, Munron ja Kilven hengessä:
 "Vanheneminen ei ole pelkureita varten!" (Bette Davis). Ei todellakaan ole...

Alice Munro & Kristiina Rikman on ykkösluokan kaksikko, jolta syntyy laatutulosta!

Siitä nautiskeli:

"Mont Analogue" - ex Libris...

"Mont Analogue, vertauskuvallisesti todenperäinen ja epäeuklidinen vuoristoseikkailukertomus", René Daumal, Basam Books, 2014, 162 s., suomentanut Aki Räsänen.

"René Daumal (1908-1944) ranskalainen kirjailija, surrealisti ja itseoppinut indologi, jonka teoksissa on vaikutteita niin idän uskonnoista kuin länsimaisesta mystiikasta. Kesken jäänyt ja kulttiaseman saavuttanut Mont Antologue on Daumelin ensimmäinen suomennettu teos."

Tarina kertoo: "monikansallisesta retkikunnasta, joka lähtee ranskalaisen vuorikiipeilunopettajan johdolla etsimään tuntematonta vuorta, Mont Analoquea. Vuori on paitsi maantieteellinen myös vertauskuvallinen - kuten kaikki pyhät vuoret, eikä sille kapuaminen ole itsestäänselvyys. Vain ne, joilla on oikea, pyyteetön asenne elämän arvostusta kohtaan, ryhtyvät sanoista tekoihin."

Teos kiinnosti ennakkoon siksi, että kirjailija oli ennestään tuntematon ja kyseessä on ensi- ja ainoa suomennos, josta Räsänen on selvinnyt ilmeisen hyvin. Tyylikäs ulkoasu!

Ja sitten sujahti sormi suuhun: yhteisen kontaktipinnan puutteen vuoksi osin vaikeaselkoinen, mutta ehdottoman intresantti ja viehko, symboliikkapitoinen kertomus. Eksistentiaaliset ikuisuuskysymykset ovat tapetilla: kuka-mitä minä olen, mikä on kaiken tarkoitus, onko joku suurempi ja kaikenkattava yhteys, eksistenssi tai  spinozalaisittain substanssi  olemassa...
Itse laivamatkan ja saarelle asettautumisen kuvaukset ovat värikkäitä ja hyvinkin  seikkailun puolelle  kallistuvia.

"Kengät eivät ole kuin jalat: emme synny kengät jalassa. Ne voi siis valita. Anna ensin kokeneiden ihmisten opastaa sinua valinnassa, sitten oman kokemuksesi. Hyvin pian totut kenkiisi siinä määrin, että jokainen nasta on kuin sormi, joka kykenee tunnustelemaan kalliota ja tarttumaan siihen; niistä tulee herkkä ja varma instrumentti ja kuin osa itseäsi. Kuitenkaan et ole syntynyt ne jalassa; ja kuitenkin heität ne menemään, kun ne ovat kuluneet, etkä silti lakkaa olemasta se, joka olet."

Ajattelen niin, että elämän tarkoitus on elämä itse; se kysyy ja minä vastaan parhaan kykyni mukaan pyrkimyksenä & tavoitteena kasvaa ihmisenä  omaan mahdolliseen täyteen mittaani...

Syntyjä syviä aprikoi:

"Lukutaidoton joka osasi laskea" - ex Libris...

"Lukutaidoton joka osasi laskea/Analfabeten som kunde räkna", Jonas Jonasson,
 WSOY,  2014 ,417 s., suomentanut Laura Jänisniemi.


"Rotuerottelun aikaan Etelä-Afrikassa Nombeko Mayeko,
tyttönen Soweton slummista, oppii paitsi lukemaan myös laskemaan paremmin kuin insinööri jonka vastuulla on Etelä-Afrikan atomipommiohjelma. Nombeko joutuu pakenemaan rauhalliseen Ruotsiin, jossa hänen on ratkaistava raskas, suorastaan megatonnien painoinen ongelma - mitä tehdä ylimääräiselle atomipommille, joka vahingossa tuli mukaan."

Jonassonin esikoinen: "Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi" oli riemukas, "Ikä ei katso tunnetta siitä, kuinka paljon ihminen kokee olevansa elossa", - totta -  ja  jätti toiveikkaana odottamaan jatkoa tuotannolle; eikä turhaan!

Huumorintaju  on erinomaisen subjektiivinen ominaisuus  ja genrenä vaikea laji, johon sen viljelijä useasti kompastuu. Tavallinen alapään osastolle plaseerattu pieruhuumori ei saa  minua, vaikken hienohelmasta käykään,  kuin enintään  vaivautumaan ja hintsusti  myötähäpeämään, mutta tässä teoksessa ei kompastuta vaan edetään  kaiken matkaa elämänmyönteisellä tyylillä kaikkea ja kaikkia, asenteita ja ennakkoluuloja tasapuolisesti tarkastellen, kevyesti kyseenalaistaen ja horjutellen sekä lempeästi irvaillen.

Tilannekomikkaa, josta aivan erityisesti itse nautin, on käytetty virtuoosimaisesti:
hupsis-  näin kävi - tässä ollaan  -kuinka tästä pinnerretään etiäpäin. Oikeassa elämässä on, paitsi komiikkaa myös ennakoimattomuutta, sattumia, sekasortoa ja kaaosta,  - riittävästi....

Verrattoman vinkeää Vappulukemista!

Huumorinkukan poimijana: