Wapputunnelmiin....

marssitaan meillä tällä kertaa rosoäänisen Melingon tahdissa::

Daniel Melingo on argentiinalainen rocktaustainen tangoartisti ja näyttelijä, joka turneeraa pumppunsa "Los Ramones del tango" kanssa. "Linyera" on sinkku hänen uusimmalta vastailmestyneeltä seitsemänneltä  albumiltaan. Melingo on palkittu: Premios Gardel paras miespuolinen tangoartisti palkinnolla ja Latin Grammy ehdokkuudella molemmat v. 2009
albumista "Maldito Tango". Hurmaava herra, joka elämääkokeneella äänellään saa
tämän  lattaridiggari- Mummon sukat makkaralle...

Linyera kääntyy suomeksi: koditon, kulkuri, kodittoman suoja ja hökkeli. Mitä jos oltaisiin nyt kevyesti kuljeskelevia, arkisista huolista ja suruista vapaita kulkureita tulevan Vapunvieton verran ja tunnettaisiin olevamme onnellisesti  kotona läheistemme ja ystäviemme lystikkäässä  seurassa?  Lassi Nummen sanoin: "Keväällä, kun mustarastas taas laulaa, mikään ei ole keneltäkään pois."

Wappubrunssia, jonka pitkää perinnettä eivät Esikoisen napakan ilmoituksen mukaan mitkään infarktin tapaiset pikkuseikat nytkään  katkaise, tulemme Vaarin kanssa siis tänä vuonna nauttimaan hänen & Miniäisen hyväntahtoisesti ylöspanemanaan. Asennetta & resilienssiä. Kiitos!
 Töissä -ja siten poissaolevaa Kuopusta luukuunottamatta loput Perhekunnan kymmenen serpentiiniviskelijää osallistuvat  maljojenkohotukseen ja  karvakuonoista ainakin talonvahti nti T. vaaninee ilmapalloja ja hoitaa vahtimestarin vaativia tehtäviä, herrahurtisaanien R. & U. osallistumisen ollessa vielä ?

Vaari tms. vappuheila kainaloon,valkolakki/ hauska hattu päähän ja tangoa joraamaan:

"Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin." - ex Libris...

"Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin, 2. Sairaus, Jonas Gardell,
 Johnny Kniga Kustannus, 2014, 300 s., suomentanut Otto Lappalainen.



"He muodostavat eräänlaisen perheen. Arkkihomo Paul, Lars-Åke ja Seppo, rakkauksissaan alituisesti pettyvä Reine ja  kaunis Bengt, jonka tuleva ura teatteri- ja elokuvamaailman huipulla on tähtiin kirjoitettu. He viettävät aina joulua Paulin luona. Siellä tapasivat Rasmus ja Benjamin, nuoret rakastavaiset. Maailma on nyt heidän jalkojensa juuressa ja tulevaisuus kuuluu heille. Silloin sairaus saapuu kaupunkiin. He kaikki ovat niin nuoria ja nuorina he myös kuolevat. Miltei jokainen. Samaan saamarin homoruttoon."

"Kirjassa kerrottu on todella tapahtunut. Kauan sitten. Tukholman kaupungissa. Nuoria miehiä sairastui, kuihtui ja kuoli pois. Jonas Gardell oli yksi niistä, jotka selviytyivät. Tämä on tarina hänestä ja hänen ystävistään."

Osaa 1. Rakkaus en ole lukenut, mutta tässä  Gardell  kuljettaa käsittämättömän hienovaraista kerrontaa ja toimii todenoloisten tunteiden ja herkkäviritteisten tunnelmien kuvaajana.
 Riipaisevia tuokioita, jotka koskettavat sisintä jostain hyvin syvältä ja jättävät mielen hiljaiseksi. Ruikuttamisesta tahi säälinkerjuusta ei suinkaan ole kyse, vaan pohjavire on - ehkä hivenen yllättäenkin - elämänmyönteinen ja  positiivinen, mikä on yksi kirjan monista vahvuuksista. Häikäisevävästä suomennoksesta kiitos Otto Lappalaiselle! Osa 3. Kuolema ilmestyy syksyllä 2014.

"Haluan, että elämäni aikana saan rakastaa jotakuta, joka rakastaa minua" tai  "Jos huutaa mutta kukaan ei kuule, onko silloin edes huutanut?"

 Lukija ei säästy säälimättömältä ravistelulta; se on vaan siedettävä. Yksinkertaisesti: teos on tosi & kaunis!

Ravisteltuna:

"Erään yhtiön murha" - ex Libris...

"Erään yhtiön murha", Kari Häkämies, Kustannusosakeyhtiö Teos, 2014, 296 s.


"Suomalaisen puhelinjätin Roccumin amerikkalainen toimitusjohtaja
Ben Mandel kuolee salamurhaajan luoteihin aamulenkillään Hietaniemen hautausmaan kupeessa. Käynnistyy tutkimus, jota johtaa keskusrikospoliisin murharyhmän päällikkö Heikki Söder yhdessä ylikonstaapeli Matti Jorosen ja suojelupoliisin ylitarkastaja Sixten Rydmanin kanssa. Poliisikolmikko joutuu miettimään murhan motiivia ääripäästä toiseen: onko liikkeella ollut satunnaisesti toimiva hullu vai onko kyseessä salaliitto, jossa amerikkalainen yhtiö aikoo kaapata Roccumin." (Kirjan takakansi)

Kyllähän Häkämies ilman muuta aihealueensa taitaa kuin myös sujuvan kirjoittamisen taidon omaa. Ajankohtaisesti ollaan kiinni Nokia - Elop- teemassa ja hallituksen omistajaohjauspolitiikassa, mutta ehkä juurin sen vuoksi tämä tarina ihan suoralta kädeltä  tuntuu vanhahtavalta ja loppuunjyrsityltä. Poliisimiehet Söder & Joronen pitävät pintansa ja persoonansa ynnä hoitavat tonttinsa, mutta muu henkilökavalkaadi jää kaikenkirjavaksi ja ohueksi. Lopputulema: ikäänkuin olisin vastentahtoisesti koonnut rupeaman verran palapeliä, lajia en harrasta  kuin en myöskään innostu rahan koskaanloppumattomasta ahnehdinnasta enkä poliittisesta tai minkäänsorttisesta muunkaanlaisesta kähminnästä,  ja sen tultua valmiiksi tiirannut sumeaa neliömaistä aikaansannosta...

"Rotat lähtevät. Omistaja myy. Laiva uppoaa." - Paavo Haavikon sitatti ensilehdellä.
 Ei tässä nyt sentään vallan upota, vaan teos saattaa upota lukijaan paremmin kesäiltana saunan lämpiämistä vartoillessa, laiturinnokassa istuskellessa ja varpaita vedessä lillitellessä lomalätsän suojatessa silmiä ilta-auringolta  järviveden häikäisevässä heijastuksessa...

Fundeeraa:

"Acierto - espanjan kielioppi ja harjoitukset" - ex Libris...

"Acierto - espanjan kielioppi ja harjoitukset", Pekka Posio & Anne Niemi,
 Kustannusosakeyhtiö Otava, 2014, 240 s.


Tämä espanjan opintojen tueksi laadittu oppikirja on tarkoitettu lähinnä lukiolaisille, mutta on nimensä "acierto" mukaisesti  - oikea valinta, osuma - myös kaikille muille alkuunpäässeille kielenharrastajille. Sisältö  on selkeästi jaoiteltu asiakokonaisuuksiin ja eri lukujen tehtävät etenevät yksinkertaisesta haastavampaan.

Käytetty kieli vastaa tavallista yleistä Espanjassa puhuttua kieltä. Lopussa liitteena on kätevät verbitaulukot ja paritehtäviä. Oppitekstien lomaan on mielenkiintoisesti ripoteltu tietoiskuja, 14 kpl kulttuuritekstejä maan tavoista, nimistä, gastronomiasta jnpp.

Tähän päivään sopivasti: "Sant Jordi"
Huhtikuun 23. päivänä vietetään Kataloniassa alueen suojeluspyhimyksen  Pyhän Yrjön
(espanjaksi San Jorge, katalaaniksi Sant Jordi) merkkipäivää. Keskiajalta lähtien päivää on juhlittu lahjoittamalla naisille ruusuja. Tarinan mukaan 1920-luvulla barcelonalainen kirjakauppias keksi yhdistää juhlapäivään kirjojen antamisen lahjaksi, koska kyseinen päivä vuonna 1616 oli sekä Miguel de Cervantesin että William Shakespearen kuolinpäivä. Nykyään Kataloniassa perinteisiin kuuluu antaa lahjaksi sekä vehnäntähkällä ja Katalonian punakeltaisella lipulla koristeltuja ruusuja että kirjoja, saajan sukupuolesta riippumatta. Päivä tunnetaan myös Espanjan ulkopuolella kirjan ja ruusun päivänä (el dia del libro y la rosa)."


Mainiota kirjan ja ruusun päivää kaikille lukijoille & opiskelijoille!! Sen verran tuli  aivan puun takaa äskettäin sekä  rivakkaa yöllistä lanssi- ja taksikyytiä harrastettua että ensiavun tehokkuus testattua jotta, uskokaa pois: jokainen päivä on kirjan ja ruusun arvoinen!

Lämpimästi:

"Calicon Joe" - ex Libris...

 "Calicon Joe", John Grisham, WSOY, 2014, 259 s., suomentanut Hilkka Pekkanen.
"John Grisham  on maailman menestyneimpiä jännityskirjailijoita. Hän on julkaissut 25 romaania, yhden tietokirjan ja tarinakokoelman sekä kolme nuortenromaania. Teoksia on käännetty yli 40 kielelle. Grisham aikoi lapsena baseballammattilaiseksi, mutta oikeustieteellinen olikin helpompi uravalinta ja hän valmistui Missisippin yliopistosta juristiksi. Hän palasi kuitenkin baseballin pariin poikansa valmentajana. Ja kun sopiva baseball-tarina löytyi, intohimo peliin kiteytyi viimein myös kirjaksi: Calicon Joe"

"On kesäpäivä vuonna 1973 Shea-stadionilla. Katsomossa 11-vuotias Paul Tracey seuraa kuinka hänen isänsä, New York Metsien syöttäjä Warren Tracey  jännittää vartalonsa ja lähettää laakasyötön suoraan kohti baseballin ihmelasta Joe Castlea. Kun syöttö tavoittaa kohteensa, stadion kohahtaa ja kolmen ihmisen elämä  muuttuu peruuttamattomasti. Yli kolme vuosikymmentä myöhemmin Paul vie etäiseksi jääneen, itsekeskeisen isänsä matkalle Calico Rockiin. Matkan aikana kuolemansairaalle isälle tarjoutuu mahdollisuus hyvittää se,  minkä hän vuosikymmeniä aiemmin rikkoi."(Teoksen lievelehdet)

Lakitupien spesialistista baseballkentille -  Grishamilta tuo loikkaus onnistuu vaivatta.  Kuten myös pienen jekun tai yllätyksenpoikasen ujuttaminen kirjoihinsa.  Tässä romaanissa juju piilee siinä, että kun näin kylmiltään tulee tuupatuksi keskelle kiivainta baseballkautta ja -kiihkoa omaamatta  itse pelin ideasta tahi säännöistä minkäänmoista tiedonmuruakaan, mutta uuden ulottuvuuden usuttamana ja kertojan miellyttävän tekstinkuljetuksen siivittämänä päätyy sivulle 237 ja sen otsikkoon "Ihan yksinkertainen peli" ei voi kuin naurahtaa Grishamin oveluudelle. Tässä se, mitä olisin aivan alkuun kaivannut,  nyt kauniiksi lopuksi tulee siististi pakattuna: yleisluontoinen peruskatsaus pelin säännöistä ojennettuna lukijalle kuin herkullinen kakunsiivu kauniisti lautasella....

Baseballia & Pääsiäistä:

"Erään rentukan murha" - ex Libris...

"Erään rentukan murha ja muita kertomuksia", Alfred Döblin, Basam Books 2014, 149 s., suomentanut Marja Wich. Saksankielinen alkuteos "Die Ermordung einer Butterblume", 1913.

Döblinin tunnetuin teos on saksalaisen kirjallisuuden suuriin klassikkoihin kuuluva "Berlin Alexanderplatz", 1929, keskiössä pikkurikollinen ja satunnaistappaja Franz Biberkopf.  Werner Fassbinder muokkasi tästä 14-osaisen TV-sarjan v. 1980.

"Alfred Döblin (1878 - 1957) oli ensimmäisiä saksankielisen kirjallisuuden ekspressionisteja ja tämän kokoelman niminovellia pidettiin heti sen ilmestyttyä tyylisuunnan mestariteoksena. Alkujaan kirjailija oli psykiatri. Toimiessaan Berliinissä ja Freiburgissa hän oli assistenttina monissa mielisairaaloissa ja sanoi voivansa sairaiden parissa kaikkein parhaiten. Tunnelmia voikin aistia Döblinin novelleista, joita hän kuvaili fantastisiksi, burleskeiksi ja irvokkaiksi esityksiksi."

Teoksessa on kaksitoista erillistä kertomusta, joiden taustoja - kaikeksi onneksi-  avataan esipuheessa. Kunkin kertomuksen jälkeen olikin sekä  huojentavaa että selkiyttävää  palata sen esittelyyn, sen verran "Döblinin tyylille ominainen tarinoiden näkökulmien ja kohtausten nopea vaihtelu sekä tiukan asiallisuuden ja surrealismin sekoittuminen" pirstoivat sinänsä runsaiden ja  herkullisten (luonto-)kuvausten ja henkilötyyppien yhteensovittamista ja tarinan ideanetsintää sekä saivat lukukokemukseni jos ei nyt ihan ontumaan niin kuitenkin nilkuttamaan...
Marja  Wichin taitava suomennos ilahdutti; samoin teoksen tyylikäs kansi, jonka kuva Laura Vent.

"Erään rentukan, nimeltä Ellen, murha", hmmh, - itselle jäi kannet suljettuani vahvahko tunne ikäänkuin olisin tovin verran katsonut suurikokoista kubistista tai räväkän värisistä paloista koottua taidokasta mosaiikkiteosta. Ei  ehkä mikään nappivalinta syyskaamoksen syövereihin, mutta kevään ehdoton kuriositeetti!

Inhotti & ihastutti:

"Muistin seitsemän syntiä " - ex Libris....

 "Muistin seitsemän syntiä. Miten aivot muistavat ja unohtavat", Daniel Schachter,
 Terra Cognita, 2002, 293 s., suomentanut Kimmo Pietiläinen.

Daniel Schachter on psykologian professori Harvardin yliopistolla ja Kimmo Pietilänen puolestaan paitsi koulutukseltaan teoreettinen fyysikko myös kustantaja, tietokirjailija ja kääntäjä.

Oitis kättelyssä auliisti myönnän, jotta tämän kustantamon teosten myötä otan joka kerta  tietoisen riskin ajautumisesta vähintäinkin  muutaman askeleen päähän ja  parin  piirun verran oman älyllisen mukavuusalueeni ulkopuolelle. Sen teen yhtään häpeilemättä & mieluusti, sillä on ratkiriemukasta haastaa   korvienvälikoneisto raksuttamaan tilkan tavanmaista tiukempaan tahtiin, sitä lepotilassa lilluvaa vapaata harmaata kapasiteettireserviähän pitäisi itsekullain löytyä roppakaupalla...

Asiaan: Synnit ovat: katoavaisuuden, hajamielisyyden, lukkiutumisen, väärin kohdistamisen, johdateltavuuden, erheen ja itsepintaisuuden sellaiset. Teoksessa selitetään," miten katoavuus ilmenee muiston heikkenemisenä ajan mittaan, miten tarkkaavaisuuden herpaantumisesta johtuva hajamielisyys sabotoi muistia, ja miten lukkiutuminen estää tutunkin asian mieleen palauttamisen. Väärin kohdistaminen johtuu muiston lähteen virheellisestä tunnistamisesta, johdateltavuus luo vääriä muistoja ja erhe johtaa siihen, että menneisyys kirjoitetaan nykyhetkeen soveliaalla tavalla. Itsepintaisuus liittyy sellaisiin tunkeileviin muistoihin, jotka mielellään unohdettaisiin."
Paheita vai hyveitä? Onko muistin kannalta toisinaan vähemmän enemmän?

Lukkiutumisesta: "tunne kielenkärkeen lukkiutuneesta sanasta tai nimestä näyttää olevan likimain universaali kokemus. Kognitiivinen psykologi Bennet Schrawtz kartoitti 51 kieltä ja totesi, että 45:ssä oli ilmauksia, joissa "kieltä" käytettiin kuvaamaan tilannetta, jossa lukkiutunut asia tuntuu nousevan mieleen. Yleisin eri kielissä käytetty ilmaus on liki santarkka "kielen kärjellä tai "kielen päässä"-sanojen vastine, kuten italian sulla punta della lingua tai afrikaansin op die punt van my tong. Läheisiä muunnoksia ovat esim. viron kielen keele otsa peel ja cheyenne-intiaanien navonotootse'a (olen menettänyt kieleni). Runollisin on korkean hyeu kkedu-te mam-dol-da, joka kääntyy suomeksi "säihkyy kieleni päässä".  Schwartzin selvityksessä vain kuusi kieltä ei käyttänyt "kieltä" tai vastaavaa ilmaisua: islanti, kaksi Saharan eteläpuoleista afrikkalaista kieltä, indonesia sekä viittomakieli American Sign language."

Aivot, ja niiden toiminta kuten muisti, on äärest' mielenkiintoinen elin ja kompleksinen rakennelma, jonka arvoitus ja mekanismit ovat kaikenaikaa avautumassa, mutta onhan asia toki niinkin nähtävissä, että himpun verran arvoitusta ja ratkaisematonta on kutkuttava elämän suola, josta hyppysellinen kerrallaan antaa parhaan innostuksen ja kokemuksen...

Niin: mitäs tähän loppukaneetiksi nyt  pitikään...

???

Rentoutumisesta...

Kukin meistä taaplaa tyylillään ja on rentoreiska tavallaan...

Patiopoikien pomo, Esikoinen, on täksi päiväksi (jatkuu toki huomenna) ajanhengen mukaisesti, trendikkään tylysti tuupannut Vaarirukan lomautetuksi "Ihan Uusi Sauna"-projektin paneloinnin edistyttyä puolikorkeuteen. Tästä turhautuneena, vaan vartensa helpotuksen henkeä vetäen,
 hänen ei auttane kuin heittäytyä gourmetosastolle hellan ääreen kompensaatiohengessä itseänsä toteuttamaan. Mallia: rentoutuu tekemällä.

Mummon tapa on etsiä ja löytää ajatonta aikaa olemiseen: ei klo se ja se niin yhtikäs mitään sopimuksia tahi sitoumuksia, vaan metsäpoluilla tepastelua, kevään etenemisen tarkkailua, mustarastaan huilunsoinnin ihastelua Äitiluonnon sylin tarjoamassa lempeässä  ilmaiskonsertissa, kirjojen pläräilyä, tiedonhakua, aatosten ylöskirjaamista, espanjankielen opiskelua ja musiikinkuuntelua.
 Mallia: rentoutuu itsekseen olemalla.

Aivan oikein: näiden kahden äärilaidan yhteensovittaminen on toki vuosikymmenten varrella aiheuttanut sähäkkää salamointia ja muhevaa ukkosenmurinaa, josta näin jälkikäteen pahasti myöhästyneet, mutta sitäkin vilpittömimmät pahoitteluni Esikoiselle & Kuopukselle!!
 Sittemmin molempia osapuolia riittävästi tyydyttävä konsensus ja kultainen keskitie on saavutettu. Riittävästi on myös yhdessä jaettavia ja koettavia malleja löydetty, mistä vastaansanomattomana todisteena olkoon käsikädessä kuljettu polku kohti muutaman vuodenkierron päässä häämöttävää kultaista hääpäivää.


Projekteille, erilaisuudelle ja viikonlopulle:

Mikä ihanuus:

"Huijareiden paraati" - ex Libris...

"Huijareiden paraati / Grand final i skojarbranschen", Kerstin Ekman, Kustannusosakeyhtiö Tammi Keltainen kirjasto, 2014, 474 s., suomentanut Pirkko Talvio-Jaatinen.


Ruotsalaisen kirjallisuuden mainio edustaja, luettu & rakastettu, monasti palkittu, Ruotsin Akatemian jäsen v:sta 1978 v:een  1989, jolloin erosi siitä Salman Rushdie-kohun vuoksi =
 Kerstin Ekman  (s. 1933)  julkaistuja teoksia 27 kpl, joista nyt suomennettuina 13 kpl.

Teoksessa käydään tiukkaa kädenvääntöä kahden daamin: viehkon ja valloittavan medialemmikin Lillemor Trojn ja hänen haamukirjoittajansa rumanaama-pulleroisen Babba Anderssonin  välisistä tekijänoikeuksista parivaljakon viha-rakkaussuhteessa aikaansaamiin kirjallisiin tuotoksiin.

"Sinä plagioit! Eikuule, sitä minä en tehnyt. Minä tein senkaiken omakseni. Minä luin ja sulatin sen, ja minä tein siitä kaikesta omaani. Kirjallisuus elää kirjallisuudesta, etkö tajua sen vertaa? Kirjallisuus tulee kaikenlaisesta, mitä on kirjoitettu, ja kerrottu, se syntyy siitä mitä on luettu! Sinä et ole mikään kirjailija, ja muistakin se. Ainoa, minkä sinä olet keksinyt ihan itse, ovat ne lapselliset valheet lehdissä. Eivät ne ole valheita..."

Tässä rennossa huijarimentaliteetilla, empatialla & myötätunnolla  kirjoitetussa, eittämättä myös omaelämänkerrallisia ainesosia sisälläänpitävässä teoksessa, käydään kaunokirjallisin keinoin hulvatonta  ja terävää (itse)ironiaa unohtamatta  kirjallisten piirien ja luomisen tuskan kimppuun. Etsitään omakohtaisia ratkaisuja ja malleja  naisena olemisen ja vuosienvierimisen käsittelyyn ja niiden siedettäviksi muistoiksi muokkaamiseen. Kauttaaltaan kutkuttavaa kerrontaa & hersyvä suomennos!!

 Lievelehdellä todetaan:"Autofiktiota lajityyppinä tervehditään elegantilla kulmien kohotuksella.  Kirjallisuus elää kirjallisuudesta, ei päiväkirjoista, sanataiteen grand old lady toteaa - ja katoaa tarinaan." Niin katosin minäkin ja tästä  hyväntuulisuudesta nautin jääden miettimään: mistä teksti oikein kumpuaa ja mitkä kaikki seikat sitä muokkaavat, peilautuuko se väistämättä oman kokemusmaailmamme kautta  vaiko vähintäinkin risteytyy ohuesti sen kanssa??

Jättebra:

Tärkeitä immeisiä....

On sanottu, että jokaisella ihmisellä pitäisi olla lähipiirissä  tuttu tuomari ja tuttu lääkäri. Ensinmainittu löytyy ja on tarvittaessa  luovinut meitä koko aikuiselämämme  läpi  juridisten karikoiden tasaisen varmalla  tyylillään 10 - 0 periaatteella. Jälkimmäinen puolestaan on huolehtinut haperehtivien  tomumajojemme kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista neljännesvuosisadan ja hänen osaamisestaan paljon kertoo jo se, että ylipäitänsä istun tässä nyt nakuttelemassa...

Mutta, mutta: tässä tietotekniikan kiihtyvässä kehitysvauhdissa, vaikka normiarkeen kuuluvan masiinaankäytön noinabout  hanskaammekin, olisimme hujauksessa hunningolla ja sivuraiteilla Höperö & Hömppä - resiinalla rytkyttelemässä herra-ties-minne ilman  omaa  PC-doctoriamme:
 "J:n Tekninen Tuki"; joka toimii sekä etänä että pulmapaikalle henkilökohtaisesti saapuen:

Ja kyllä vaan: tiedostan olevani varsin  onnekas; näistä kaikista kolmesta tärkeästä persoonasta ja persoonallisuudesta ymmärrän olla nöyrän kiitollinen...

Blogin syntysanat "Lähtökuopissa" /  22.11.2011 kuuluivat: 

"Todettakoon heti kättelyssä,  että kiitokset (ja kauhistus) tämän blogin avaamisesta kuuluvat Pojanpojalle, joka virtuoosimaisesti toimii tukenamme ja turvanamme takkuilevassa tepsuttelussamme tiedon valtateillä ja roikkumisessa bittiavaruuden reunoilla!"
Kirjoittaminen on tuottanut paljon iloa ja sen myötä koen olevani yhteydessä jonkun itselle merkityksellisen kanssa. Kiitos teille kanssakulkijoille mukanaolosta matkalla, jonka toivon näin eilisen blogin ulkoasun raikastamisen myötä jatkuvan yhdessä edelleen rattoisissa merkeissä!

Amigolle suurkiitos,  paljon kiitoksia:

"Koston vanki / Nirvanaprojekt" - ex Libris...

"Koston vanki", Stefan Tegenfalk, Bazar, 2014, 446 s., suomentanut Tiina Sjelvgren.

Uusi tuttavuus: "Ruotsalainen Tegenfalk (s. 1965)  teki  menestyneen uran IT-yrityksessä ennen kuin julkaisi esikoisromaaninsa Vihan aika. Se on ensimmäinen osa
 Walter Gröhnistä ja Jonna de Bruggesta kertovassa trilogiassa ja Koston vanki on sarjan toinen osa". Alkusivuilla  itseltä puuttuikin  avainsana ja äimistelin, missä piilee "des Pudels Kern"?  Koska en saanut ykköstä hyppysiini tähän hätään, olikin  luvassa käänteinen lukukokemus.

"Brutaaleja kostomurhia tehtaillut tekijä on kadonnut maan alle, eikä kuukausia kestänyt tutkinta ole johtanut mihinkään. Rikoskomisario Walter Gröhn etsii uusia tutkintalinjoja, kun yhtäkkiä jutussa tapahtuu odottamaton käänne. Joku näyttää pitävän erikoisen huumeen kehittänyttä murhamiestä vankinaan, mutta kuka se voi olla ja miksi? Aivan kuin joku poliisissa tekisi kaikkensa, ettei murhaajaa löydettäisi."

Juonenkulussa pohditaan paljolti itse  poliisityön olemusta. Ovatko säännöt ja byrokratia sellaisia, ettei niitä rikkomatta saavuteta tuloksia? Kuinka pärjätä ja menestyä  työssä oman oikeudenmukaisuuden vaatimuksen ehdottomuuden kanssa? Kuinka edetä tutkimuksissa, kun järjestäytynyt rikollisryhmä on levittänyt lonkeronsa poliisiorganisaation eri haaroihin? Miksi joskus harvemmat työvuodet poliisivoimissa ovat meriitti?  Onko mahdollista suorittaa menestyksellinen sielun- elikkä tietoisuuden kopiointi ja siirto ihmisestä toiseen?

Läpeensä konstailematonta ja kikkailematonta rouheaa henkilökuvausta ja kerrontaa, mihin ei ole ymppäämällä ympätty mitään turhakkeita rönsyilemään ja se riitti vallan mainiosti. Intensiivinenkin  lukukokemus!

Tämä tyttö tykkäsi lukemastaan:

Vaudevillea, vauhtia & valoa...

vikkelästi vilisti  isovanhemmuuden iloisissa merkeissä männä viikko menojaan: oli tiistaista kerhoa, satubalettia hempeine valkeine trikoine ja tutuineen, muskaria ja Vaarin logististen kykyjen piukkaa punnintaa, jotta ensinnäkin  oikea Mummoimmeinen, kahdella isoäidillä kun päivää pistettiin pulkkaan oli kyydissä vs kotimiehenä ja jotta kolmesta  juuri se ainoa ja oikea Juniorimurmeli  kuhunkin lähtöön kulloinkin oli fölissä turvaistuimeensa vyötettynä. Paluumatkalla körötellässä totesimme, jotta nappiin meni ja että ihan kelpo tulevaisuus taksarina saattapi hyvinnii  olla takanapäin...

Eilispäivä puolestaan tarjosi monien muiden aktiviteettien kuorrutukseksi  parituntisen matkailu- ja eläinmaailman  ympärille kudotun teeman myötä hauskan ja värikkään luistelukoulun loppunäytöksen asiaan kuuluvine pyllähdyksineen ja taidokkaine piruetteineen, joiden pyörähtelijöistä joku taatusti vielä yltää aina lajinsa huipulle asti. Omat esiintyjämme puolestaan  kirskuttivat jäänpintaa hilpeässä hyönteisosiossa...

Geneettisen mopon olen jo aiemmin todennut mainiosti pörisevän etiäpäin, mutta konkreettisesti asia tuli varmistetuksi, kun  pitkän projektin onnellista lopputulosta saimme perjantaina  parkkipaikallamme todistaa Pojanpojan ajaa huristaessa tuliterällä mopedillaan uunituore väliaikainen ajolupa hallussaan itsenäisesti visiteeraamaan. Ei tee tiukkaakaan myöntää, että vaikka surunkyyneleet on käytetty pikkuruista hätävarastoa tiukkoja, elämää suurempia tilanteita varten lukuunottamatta, niin ilonpisarapuolella löytyy runsaasti reserviä, jolle tuossa  ja muissa  ylläolevissa happeningeisäkin  tuli käyttöä...

Vekkulia verryttelymusaa revohkan & autoilun  jäykistämille jäsenille ynnä taattua tulevien  PdlC:n  karnevaalienkin  TOP 10 kamaa:

Isoäitiys on merkittävä, joskaan ei kaikenkattava osa elämääni, joten sateenropinasta huolimatta

ilon & valon merkeissä:

"Mafiaprinssi / Mafia Prince" - ex Libris...

"Mafiaprinssi", Philip Leonetti, Scott Burnstein ja Christopher Graziano, Scanria Oy, 2014,
319 s., suomentaja Risto Mikkonen.

Tarinaa kerrotaan osittain Philip Leonettin omalla  ja osin kirjoittajien suulla, joista jälkimmäisten osuus perustuu kattaviin tutkimuksiin ja henkilökohtaisiin haastatteluihin. Eri kirjasintyypit erottavat oivasti nämä kaksi ääntä toisistaan.

"Leonettista itsestään tuli enonsa  varjossa lopulta hänen leivissään työskentelevä ammattitappaja.  Kuinka hän kääntyi miestä vastaan,
joka oli kasvattanut hänet ja kuinka hän lopulta päätyi todistajan aitioon, kaikki nuo ovat asioita, joita tämä kirja käsittelee."

"Mafian sisäpiiriläisten karu kertomus eräästä Amerikan armottomimpaan lukeutuvista mafiaperheestä. Tositarina sen noususta, häikäilemättömistä toimintatavoista ja romahduksesta. Tapahtumien keskiössä on kaksi miestä: Nicodemo Scarfo ja hänen siskonpoikansa Philip Leonetti."

Vaikka aihepiiri kiinnostaakin, tämä reportaasimainen tapahtumia toteava ja luetteleva teos, joka vilisee nimiä ja niitä yhteisölle niin tärkeitä lempinimiä,  kylläkin selkiyttää ja turhia kainostelematta esittelee mafian ja eri perheiden tapaa toimia, ei tullut loppuun asti rivi riviltä luetuksi. Totuuden nimissä on tunnustettava, että oma lukuterä ei viiltävästä selkäkivusta ja pillereidenpopsinnasta johtuen ollut priimaluokkaa... Käsitteet "amici" ja "Cosa  Nostra" - "ystävä" ja "tämä meidän asiamme" eivät jää epäselviksi asekäden ojentuessa, aseen paukkuessa ja exitukseen tuomittujen habitusten kidutettuina, raiskattuneina ja moninkertaisine sydänosumine  lattialle, kujille ja tanhuville rojahtaessa. Verta & väkivaltaa - kyllä, mutta kuitenkin omanlaisensa  kunniakäsitykset pätevät ja ovat ohittamattomat  yhtälailla kuin Famiglian, perheen yhteys
on pyhä & rikkumaton... "He olivat koskemattomia. Tai siltä ainakin vaikutti."

Enemmittä illuusioitta:

"Tappolista / The Kill List" - ex Libris...

"Tappolista", Frederick Forsyth, Otava, 2014, 316 s., suomentanut Oona Timonen.

Kirjailija tarjoilee meille internetissä musliminuoria paratiisin porteille, neitsyiden helmoihin uskonnon varjolla usuttavan jihadisti "Saarnaajan" ja häntä henkilökohtaisista syistäkin jahtaavan palkkamurhaaja "Jäljittäjän", jonka tappolistan kärjessä ensinmainittu loistaa kunniapaikalla. Jäljilttäjä on kastettu vanhan merijalkaväen upseerina palvelleen isoisänsä mukaan Christopheriksi, saaden lempinimekseen "Kit" Carson kuten kuuluisa yhdysvaltalainen rajaseutujen mies: fi.wikipedia.org/wiki/Kit_Carson

Mielikuvitusta on lennättänyt ja mielenkiinnon kohteena olleet ja edellen ovat siis myös uudisasukkaat, vankkurikaravaanit ja ennen kaikkea intiaanit alkaen  re: James Fenimore Cooper/"Viimeinen mohikaani" etc., mutta jottei nyt vallan luiskahdettaisi hennolta aasinsillalta edellispostaukseen - takaisin itse asiaan:

Koristeena kakussa, vaan ei suinkaan marsipaaniruusun vähäisessä roolissa, on sympaattinen nuorimies ja tietokonevirtuoosi Roger Kendrick, alias Ariel, joka turvalliseksi kokemansa oman ullakkohuoneen uumenissa kevein näppäimistöllä liitävin sormin vaivattomasti ratkoo kyberavaruuden kinkkisimpiäkin probleemeja ja haasteita.

Mukana ovat niin Yhdysvaltain kuin Iso-Britanniankin  tiedustelupalvelut, sekä Mossad, somalialaiset merirosvot, jotka highjackaavat ruotsalaisen varustajan, Harry Anderssonin  22 000:n tonnin rahtilaivapaatin M/S Malmön ja ottavat hänen salanimellä aluksella kadettina toimivan poikansa, Ove Carlssonin panttivangikseen ja kidutettavakseen. Väkeä vilisee kuin Vilkkilässä kissoja, maantieteellisesti liikutaan ja operoidaan monissa maissa ja paikoissa  mm. Somaliassa ja Pakistanissa, niin että hiekka pöllyää, suuta kuivaa, hikipisarat turskahtelevat ja heikompaa huimaa... Tämä nopeatempoinen, taistelukohtauksia ja teknisiä yksityiskohtia pursuava  seikkailutarina on kirjoitettu hyvällä äijäenergialla ja saattaapi puhutella herkemmin mieskategoriaan lukeutuvia herrasorttisia lukijoita, niin epäilen...

Forsythen "Shakaali", genrensä klassikko, ilmestyi v. 1971 ja "Tappolista" on kirjailijan 17. suomennettu teos. Kun "Shakaali" nyt vaan oli niin hyvä kuin oli, myöhemmän tuotannon vertaamiselta tähän priimukseen on vaikea kokonaan välttyä; silti todettakoon, että Forsyth on aina Forsyth, joten näin lukijana:

"Semper Fi" :