Lassi Rajamaa: "Vene ei nyt millään irtoa rannasta" - ex Libris...

 "Vene ei nyt millään irtoa rannasta", Lassi Rajamaa, Kulttuurivihkot, 2020, 92 s.

"Lassi Rajamaa (s. 1944) on Sibelius-Akatemian entinen rehtori ja musiikinteorian lehtori, koulutukseltaan diplomiurkuri ja filosofian maisteri. Rajamaa on aina kirjoittanut, piirtänyt ja soittanut. Häneltä on aiemmin ilmestynyt piirros- ja proosarunokirja Tuuli on puskissa vaarallisen voimakasta (Rondo Classic, 2018)." (Takakansi)

                                                   ©Tiina-Maija Lehtonen                                                      

 

"Runokokoelman teemana ovat luopumisen tuska ja ihanuus, hautausmaa monelta suunnalta tarkasteltuna, eläminen väreineen. Erilaiset tunnerekisterit kohtaavat ja risteävät monesti yllätyksellisellä tavalla: 

kuolema hörppii terassilla kullanväristä pilsneriä

salaisessa puutarhassa kukat aukenevat bang, bang, bang. 

 

 

 

Lassi Rajamaan tuotantoon tutustuin teoksen Asiat joita vielä on (2021) tiimoilta ja ihastuin oitis: Rajamaan laaja-alaisuus ja kokemus heijastuvat  ilmavuutena  lukijan mielihyväksi ja hänen mielikuvitusrikkautensa ja vitaalisuutensa koituvat lukijan eduksi.

Koosteen omaperäisen herkullisesti nimetyt luvut: Kuolema hörppii kullankeltaista pilsneriä, Vanhat paperit on hävitettävä, Varisten taivaalta sataa hautakynttilöitä, He ain`t heavy He`s my brother, Vene ei nyt millään irtoa rannasta, 

Paperit liitelevät avatusta ikkunasta mutta palaavat, Jäällä varikset astelevat saketeissaan ja Äiti odottaa jatkoa kertomukseen kuin asettaisi vaasin pöydälle.  

Muutamia makupaloja:

 

yö on musta

mutta sen sisässä kahisevat värikkäät lehdet

ojennan käteni pimeyteen

ja vedän ne takaisin

näen tihenevän sumun alla juuri ja juuri lukea ennustuksen

 

 

 

Vanhat paperit on hävitettävä

ei niissä ole muuta

kuin ikuisesti yhä uudelleen vilahtelevat vertauksenhännät

viiva etsimässä peräkkäisistä numeroista seuraavaa.

 

piirrän omakuvaa josta ei tule erityisemmin näköinen

turha sitä korjaamaan

helpommalla pääsee muuttumalla kuvansa kaltaiseksi

Kuolema ja hautajaiset ovat surullisia ja raskaita, mutta vääjäämättömiä kohdattavia. Sen sijaan vanhalla hautausmaalla ilman päämäärää käveleminen on terapeuttista, rauhoittavaa ja suhteellisuudentajua lisäävää.

Hietanimen hautausmaa oli minulle lähellä lapsuudenkotiani sijaitsevana mieluinen  paikka kävellä pitkiä siivuja kilometritolkulla, vanhojen puiden ja istutusten sekä hyvin hoidetun miljöön keskellä aina kuitenkin taskunpohjalla reilu kourallinen pähkinöitä pienten, tervehtimään kiipeilevien, iloisten pörröhäntien kohtaamisten varalle.

Aina joskus on itsellä ollut kuvainnollisesti tunne, jotta vene ei nyt tosiaan millään ilvelläkään irtoa rannasta eikä löydy vapaata vettä kölin eli  maata omien jalkojen alle ajatusten irtautua kiertämästä ympyrää. Kooste kuvaa hyvin noitakin tuntemuksia...

Näin lukijana Rajamaan venho lipui hyvinkin sulavasti irti rannasta ja keinui kauniisti aalloilla, mutta  pysyi vakaana myös niiden pärskeissä.

Bang, Bang, Bang ja kiitos lukunautinnosta!

Airot kädessä tuhdolla tukevasti istui: