Niko Rantsi: "Kuka viereesi jää" - ex Libris...

"Kuka viereesi jää", Niko Rantsi,  Tammi, 2021, 319 s.

"Niko Rantsi  työskentelee rikosylikonstaapelina keskusrikospoliisissa. 

Hän on toiminut Turun terrori-iskun päätutkijana ja tsunamiuhrien tunnistajana. Vapaa-ajallaan Rantsi harrastaa kilpauintia. Hänen esikoisromaaninsa 

Sinun puolestasi vuodatettu hurmasi lukijat ja kriitikot tarkalla poliisityön kuvauksellaan ja syvällisellä ihmismielen ymmärryksellään." (Kustantaja)

 

                                                          ©Otto Virtanen

 

 "Metsästä löytynyt ruumis, liikemiehen vaimon sieppaus ja kauan sitten kadonnut mies. Keskusrikospoliisin ja Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen tiimillä on hoidettavanaan rikossuma, joka vaatii jokaisen jäsenen täyden työpanoksen. Monen tapauksen taustalla häilyy sama rikollisliiga ja eräs Pertti Mäki, jota on yritetty saada kiinni useasti, tuloksetta. Lopulta poliisin on kysyttävä, kuinka suuria uhrauksia he ovat työnsä eteen valmiita tekemään." (Takakansi)

 

Niko Rantsin opastuksella tuli edelliskerran tutustuttua poliisityön haastavaan  arkeen ja siitä selviytymisen vaatimaan sinnikkyyteen ja peräänantamattomuuteen esikoisteoksen 

Sinun puolestasi vuodatettu myötä: Suora- ja selkeäsanaista, asiallista ja hyvälukuista, ihmisen äänellä tuotettua tekstiä, joka avaa ikkunaa poliisityön arkeen, sitkeään puurtamiseen tutkinnassa ja vaihtelevien äkkitilanteiden hallintaan ja kohtaamiseen kentällä. Joten mielenkiinnolla lähdin ottamaan selvää siitä, kuka viereeni nyt jäisi. 

 

Prologi on raflaava,  kohtuullisen hyytävä ja hätkähdyttävä, hyvä niin, eikä siihen näin varoituksen sanana kannata kompastua;)

 

Operaation jälkimainkeja ja -puintia:  - Aivomyrskyssä on luotisateen jälkeinen maininki. Ruudinkäry ei haise, mutta poliisiradion kautta välittynyt rytinä ja pauke on edelleen kaikkien korvissa. Suurin jännitys on ohi. Se laukesi, kun rikollisten ilmoitettiin olevan raudoissa

-  Kukaan ei sano sitä ääneen, mutta jokaisen operaatioon osallistuneen ajatuksissa vallitsee sama tunne, helpotus ja tietynlainen väsymys.

-  Karhumiehen aseenkäyttö moottoritiellä etenee mahdollisena poliisirikosasiana syyttäjän arvioitavaksi. Kaiken järjen mukaan tällä kertaa asian ratkaiseminen ei pitäisi olla vaikeaa. Virolainen roisto kaivoi esille järeää ladattua käsiasetta.

 

- Ajat ovat muuttuneet. Katrin eläkeikää lähestyvien kollegoiden tarinat ovat villiä kuunneltavaa. 1990-luvulla tyhjennettiin virkarevolverin rumpu takaa-ajettavan auton renkaisiin ilman kovinkaan kummoista tutkintaa. Nykyään selvältäkin vaikuttava aseenkäyttö hätävarjelutilanteessa saattaa maata syyttäjän pöydällä kuukausia. Ampuja roikkuu tämän ajan löysässä hirressä odottaessaan, aloitetaanko esitutkinta vai ei. Eikä ihmistä kohti ampuminen ole poliisillekaan normikeikka, vaan äärimmäinen tilanne, jota on edeltänyt välitön hengenvaara. Traumatisoiva kokemus...

 

Teoksen punaisena lankana on rikostutkinta asteittaisine, määrätietoisine,

mutta välillä takkuilevina ja pysähtyneinä suvantovaiheineen.

Sen ympärille Rantsi onnistuu luontevasti punomaan molempien "osapuolten" henkilömiehityksen inhimillisine piirteineen ja muodostamaan kokonaisuudesta lukijaa mukaanaan kuljettavan ja kiinnostavan dekkarin, jossa ei myöskään poliisien  siviilielämää kaikkine yhteensovittamisien vaikeuksien ja kompromissien tekojen tarpeineen unohdeta. Perhe-elämässä surullisen kuuluisa motto lieneekin: "Tulen tänään(kin) vähän myöhemmin, jahka...":

 

Siviilielämästä: ja yhteensovittamisesta:   -   Katri päättää soittaa Tomille.

- Moi oli pakko soittaa uudelleen, Katri sanoo. - No, unohtuiko jotain?

Tommi kysyy ja pyytää tytärtään odottamaan hetken. - Toivottavasti pääset ajoissa kotiin tänään, sun on pakko levätä välillä.

 - Juu, illan päätteeksi, Katri vastaa. - Ajelen vielä Pasilan poliisitalolle. 

Kyllä Oona vielä hetken pärjää kotona. Katrista tuntuu siltä, että hän valehtelee työparilleen. Oona laittoi hänelle juuri viestiä Katri tuntee olevansa huono äiti, joka vain juoksee rikosten perässä, vaikka koeruuhkasta kiukkuinen tytär odottaa jotain muuta syötävää kuin eineksiä.

 

Rantsin kaksi teosta, joissa kauniisti todentuu se fakta, että poliisi  - jos kuka -

on ihminen, luovat  ikään kuin kehyksen eräälle kauniissa kesäillassa käydylle, ihmiseloa kaikkinensa käsitelleelle  keskustelulleni eläköityneen poliisimiehen kanssa, jolloin hän rauhallisesti, monimerkityksellinen ilme, jota en tule koskaan unohtamaan,  kasvoillaan yksiselitteisesti lausahti: "Olen tässä elämässä nähnyt ihan kaiken!" (R.I.P.) 

En epäillyt hetkeäkään, etteikö näin olisi tapahtunut.

 

PS.  Teoksen moninaisen persoonainpiirron sympatiapisteet  kerää ehdottomasti elämässään sivupoluille ajautunut nuori Maija:)

  

Meistä jokainen

on polku jonnekin

mutta viisaus on siinä

että ymmärtää

ketä seuraa pitkään

milloin kääntyy pois.

Toni Virtanen

Niinpä: