Uusi vuosi - uudet kujeet...

 

Kulunut viikko on ollut sen verran vikkelä ja sisältörikas, että nyt katson varmimmaksi kopotella vuodenvaihteeseen Pegasoksen turvallisessa satulassa ja ilmavien aforismien siivin.

Taakse jäävä vuotemme on ollut täynnä epävarmuutta ja sekalaisia uutisia maailmankirjojen tilasta kuten kuvan värikylläinen muraalikin, joten asetan panokseni tälle:

Lyön vetoa, että tuleva vuosi puolestaan ​​toivoo ihmisten olevan parempia.
Mafalda, Quino

 

 

Jos elät tämän hetken hyvin,

on eilinen uni onnesta,

jokainen huominen toivenäky.

Katso siis tarkkaan tätä päivää,

aloita jokainen aamu uusi elämä.

Goethe

 

Jos pidät minusta lupaat poimia minulle
kaikki tuikkivat tähdet
tummalta taivaankannelta.
Jos pidät minusta oikein paljon
lupaat noutaa minulle
hopeisen kuun taivaalta.
Mutta jos rakastat minua
et tee turhia lupauksia.

— Tove Jansson

 

  Jos ei nyt vallan näin ruusunpunaisissa unelmissa:

 

niin pidetäänhän mielessä, että

Uuden vuoden ensimmäinen päivä: uusi alku. Uusi luku elämässä odottaa kirjoittamista. Uusia kysymyksiä, jotka on ratkaistava, omaksuttava ja rakastettava, uusia vastauksia löydettävissä ja elämässä. 

Sarah Ban Breathnach

 

sekä tämä vinha totuus:

Loppujen lopuksi tärkeitä eivät ole elämäsi vuodet, vaan elämä,   

jonka asetit noihin vuosiin. Abraham Lincoln

 

Lämmin kiitos kuluneesta kaikille blogini lukiijoille ja kommentoijille ja rentoa loppusuoraa 2022:lle:) Talsikaamme valoisin ja uteliain mielin kohti uutta vuotta, uusia haasteita, uusia iloja ja valoisia kokemuksia poimien kohdallemme sattuvia, ropsahtelevia ilonpisaroita ja onnenpipanoita elämän reppuumme!

Mars matkaan kohti uusia seikkailuja:

Ragnar Jónasson: "Snjóblinda / Lumisokea" - ex Libris...

"Lumisokea" Ragnar Jónasson, Tammi, 2022, 312 s., suomentanut 

Vilja-Tuulia Huotarinen.

Ragnar Jónasson  (s. 1976) on islantilainen rikoskirjailija ja juristi. Hänen kirjojaan on käännetty 33 kielelle ja myyty kaksi ja puoli  miljoona kappaletta. Lisäksi Jónasson on kääntänyt Agatha Christietä islanniksi ja perustanut Reykjavík Noir -kirjallisuusfestivaalin. Hän asuu Reykjavíkissa vaimonsa ja tyttäriensä kanssa. Hyytävistä islantilaisdekkareista tunnettu kirjailija on kirjoittanut useita sarjoja." (Lievelehti)

                                                       ©Sigurjon Ragnar

 

"MURHAPAIKKA: Kalastajakylä Islannin pohjoisvuonoilla, kaukana kaikkialta.

TUTKIJA: Ari Thor, teologian opinnot hylännyt nuori poliisi ensimmäisessä työpaikassaan kaukana Reykjavikista ja tyttöystävästään.

RIKOS: Kuuluisan kirjailijan epäilyttävä kuolema.

SARJA: Ensimmäinen osa Ari Thor -sarjaa,joka teki Rangar Jónassonista tähden." (Takakansi)

 

Edelliskerran tuli kuljettua kirjailijan kanssa teoksen Sumu (2022) merkeissä Huldan seurassa miettein:  Vahva kuvaus elämästä luminietosten ympäröimänä hiljaisuudessa, talven pimeydessä ja tapahtumattomuudessa vanhalla tilalla kahden aviomiehensä ja lähistöllä asuvan tyttärensä kanssa keskellä ei mitään on vertaansa vaille lumoavaa luettavaa. Mielenkiinnolla siis lähdin paiskaamaan kättä uuden tuttavuuden Ari Thorin kanssa kalastajakylän maisemiin.

Arin suhde Reykjavikiin tohtoriopiskelujaan jatkamaan jäävän Kristinen kanssa on kiikun-kaakun keinulaidalla eikäpä Ari, joka nauttii työstään poliisina, vastuunottamisesta ja adrenaliinipiikeistä arvaa, mihin hän ryhtyy saadessaan iloiseksi yllätyksekseen kahden vuoden pestin ns. raukan rajoilta Islannin pohjoisimmista kolkista nimeltään Siglufjörður.

 

Tómas & Ari:  -  Matkan aikana Tómas ei puhunut paljon. Hän näytti keskittyvän pitämään katseensa tiessä, niin tuttu kuin reitti takuulla hänelle olikin.

- Oletko kotoisin pohjoisesta? Ari kysyi. - Täältäpä hyvinkin - ja mihinkäs sitä kotoaan lähtisi Tómas vastasi. - Kuinka täällä suhtaudutaan tulijoihin? 

- Jaa... miten sen nyt ottaa, tietenkin sinun täytyy onnistua vakuuttamaan siglufjorðurilaiset taidoillasi. Jotkut ottavat sinut vastaan hyvin, toiset huonommin, sen voit kuvitella. Mutta voit olla varma, että suurin osa kaupunkilaisista tietää sinun tulostasi, ja he odottavat innokkaasti tapaamistasi. - Eläkkeelle jäänyt Eiki, jonka paikan saat, muutti tänne pohjoisesta muistaakseni  vuonna 1964 ja on asunut kaupungissa siitä asti. Häntä me pidämme yhä tuoreena tulokkaana! Tómas nauroi. Aria ei naurattanut.

 

Eipä Arin,  pelkän märkäkorvan, tulokkaan sopeutuminen kyräileviin paikallisiin sisäpiiriläisiin  oitis uomiinsa  solahda, vaan tiellä onnistumiseen on monta mutkaa ja lumista hankea tallottavana....

Tämä uusi sarja alkaa rupattelunomaisella ja tasaisen kotoisalla kerronnalla, 

joka jättää paljon tilaa jatko-osille. Tekstin kuljetus on luontevaa ja sujuvaa luettavaa, mutta Huldan tarinan, josta paljon pidin, tasoon on vielä kirittävää. Totta kai huhtikuussa ilmestyvä Tuhkayö on jo varauksessa, sillä luotan vahvasti Jónassonin taitoon keriä tästäkin sarjasta mielenkiintoinen ja kompakti setti:)

Jotta silleen:

"Joulu on,

 kun joku nostaa katseensa, ojentaa kätensä. (Lassi Nummi)

 

 

Ja kun perinteinen, jo yli 50-vuotta joulumusiikistamme huolehtinut, Saksasta peräisin oleva puinen enkelikuoro, joka sijaitsee nyt vuorostaan toisessa polvessa Esikoisen ilona, on valmiina reagoimaan tahtipuikon heilutukseen...

 

 

Tähdet pienet tuikahtaa, meiltä huolet poistaa. Revontulet hulmuaa,  

valo meille loistaa. Tähdet maata katselee, loimu yötä valaisee, 

meille uuden riemun suo, joulun ihmisille tuo. (Z. Topelius)

 

Talvella murheita muisteta ei, talvella paljon on lunta, muistoja kauniita katsellaan, riemuja vanhoja riemuitaan, nähdähän kesästä unta. Eino Leino

Mainiota näin, sillä jokaisen talven alla meitä onnekkaita odottavat uusi virkoava kevät ja kesä uusine ihmeineen ja riemuineen.:)

 

Luvassa on meille mieluisa ja voimille käyvän loppysyksyn jälkeen tervetullut perhejoulu herkkujen suhteen malliin: vie mennessäs, tuo tullessas, älä koskaan tyhjänä käy eli aatonaatto Esikoisen ja aattopäivä puolestaan Kuopuksen luona. Odotettavissa  iloista hälinää, herkuttelua, häntäinheilutusta ja läheisyyden lämpöä, josta kaikesta kauniit kiitoksemme pojille perheineen näin etukäteen; olette meille rakkaita & tärkeitä:)

Nyt unhoittakaamme surut ja poimikaamme mukaan pienetkin onnen murut eli kaikille blogini lukijoille ja kommentoijille toivotan  ihanaa, makoisaa, rattoisaa ja ennen kaikkea omanoloista joulua!

Milloinkaan ei ole niin rauhallista kuin heti joulun mentyä, silloin on saanut kaiken anteeksi ja voi taas muuttua tavalliseksi.  (Tove Jansson)

 

Sitten joulupäivästä yli uudenvuoden on tarkoitus ottaa rennosti moodiin

ÄTM / TMH löppöstellen, herkutellen ja ulkoillen sekä latatuen tulevaan vuoteen 2023. 

Rauhaa & rakkautta:

Antti Tuomainen: "Majavateoria" - ex Libris...

"Majavateoria", Antti Tuomainen, Kustannusosakeyhtiö Otava, 2022, 

päällys Elina Warsta/solmu.nu.

 

"Antti Tuomainen (s.1971) on yksi Suomen kansainvälisesti menestyneimmistä nykykirjailijoista. Hänen teoksiaan on julkaistu yli 30 maassa, hän on voittanut muun muassa Vuoden johtolanka -palkinnon (2011), parhaan pohjoismaisen rikosromaanin palkinnon Petrona Awardin (2020), ja hänen teoksiaan on ollut ehdolla kansainvälisten kirjallisuuspalkintojen saajaksi useita kertoja. 

- Vuonna 2019 Britannian arvostetuimpiin sanomalehtiin kuuluva The Times nimesi Tuomaisen Euroopan hauskimmaksi kirjailijaksi." (Lievelehti)

                                                      ©Jonna Räsänen/Otava

"Järkeen ja järjestykseen luottava vakuutusmatemaatikko ja seikkailupuistoyrittäjä Henri Koskinen muuttaa yhteen taidemaalari 

Laura Helannon ja tämän tyttären kanssa. Samaan aikaan, kun Henri huomaa päätyneensä herttoniemeläisen isäkerhon aktiivijäseneksi, alkaa kilpaileva puistoyrittäjä laajentaa toimintaansa rikollisin keinoin.

Säilyttääkseen tasapainon perhe-elämän ja haastavan työn välillä Henri joutuu laskemaan tarkemmin kuin koskaan, mitä kannattaa kertoa ja kenelle. 

Asiat mutkistuvat entisestään, kun kilpailevan puiston jättimäisestä majavalaitteesta löytyy ruumis, ja syyttävät sormet osoittavat häntä. Vakuutusmatemaatikko voi johtaa seikkailupuistoa ja löytää rakkauden,

kuten sarjan aiemmat osat ovat osoittaneet, mutta pelastaako matematiikka elinkautiselta?!" (Lievelehti)

 

 

                                                         ©Elina Warsta/Otava
 

Tämä oli ensikosketukseni Antti  Tuomaisen tuotantoon, mutta parempi myöhään...  Jo teoksen veikeä kansi on lukemaan houkutteleva ja eipähän ole aiemmin tullut vastaan näistä elementeistä: seikkailupuisto, vakuutusmatemaatikko murhaepäiltynä, uusioperhe ja majavalaite koostettua humoristista dekkaria:)

Henri Koskinen:  - Yöllinen Kuperkeikkamaailma tuoksuu likipitäen samalta kuin oma seikkailupuistoni SunMunFun: laitteiden muovisia ja metallisia osia ja rakenteita, siivous- ja desinfiointiaineita, hentoja aromikaikuja kahvilan päivän tarjouksista. Ilmastointi humisee, hallin ulkopuolella koillistuuli puhkuu lunta ja kylmyyttä ja koettelee korkeita peltiseiniä. Muuten on hiljaista.

En voi väittää tuntevani oloani täysin luontevaksi. Olen vakuutusmatemaatikko, en murtovaras.

 

Koskaan ei liian myöhäistä oppia jotain uutta, mutta alla olevan kaltaisella pieteetillä suoritetun tiskikoneen plaseerauksen taidan suosiolla  jättää vakuutusmatemaatikkojen tontille...

 

Astianpesukoneen täyttäminen:  -  oli miellyttävää käytännön matematiikkaa,

tilan optimointia, vedenkierron maksimaalista hyödyntämistä, kappaleiden välisten etäisyyksien mahdollisimman tasaista jakamista. Yksikin väärin sijoitettu kulho, kattila tai tuiki tavallinen ruokalautanenkin saattoi vaikuttaa ratkaisevasti koko pesutapahtuman lopputulokseen, sen onnistumiseen tai epäonnistumiseen.

 

Sivutuotteina lukijaa hemmotellaan mm. käsitteillä.  Leibnitzin riittävä peruste samoin kuin lineaarinen regressioanalyysi ja ekstrapolaatio   (klik) jne.  

jotka käyvät selviksi- jos käyvät...  Omata osaltani jäivät Richard Scarryn Matti Majavan salaisuuden taakse;)

 

Hervotonta verbaliikkaa ja usein hienovaraisin huumorin jyvin maustettua  ilman ylilyöntejä  sujuvaa kerrontaa, jota ei voi tyytyväisesti hymyilemättä ja Tuomaisen aatoksenrientoa ihailematta lukea.  Teos, joka on vaikeasti ilmapiiriltään ja tunnelmaltaan  avattavissa eli joka on parasta ja antoisinta lukunautinnon optimoimiseksi lukea itse.

 

Laura & Henri:  - Minusta tuntuu, Laura sanoo - että me olemme aika hyvä pari. - Siltä minustakin tuntuu, sanon, ja tarkoitan seuraavia sanojani enemmän kuin koskaan, - niin kvantitatiivisesti kuin kvalitatiivisestikin.

Yöllä, kun olemme ensin täydentäneet toisiamme niin kuin aikuiset ihmiset voivat toisiaan täydentää, nukun kuin tukki. Näen unia, jotka ovat loogisia ja järkeenkäypiä. Olen jälleen vakuutusmatemaatikko.

 

Motto:  -  Go with the flow... 

 

Tämä tyttö  ei ehkä yllä olevaa virran mukana omakseen tunne, vaan pikemmin sen  vastarannan kiisken mallin, mutta flow-tila onkin kokonaan toinen käsite & riemukas asia! 

 

Tuomainen on todellinen tyyliniekka omaperäisine ja edukseen poikkeavine kerrontoineen ja hänen  tyylinsä miellytti suuresti  tarjoten hilpeän ja hyvällä kieliasulla varustetun lukukokemuksen, ettenpä sanoisi: -elämyksen:)

Jämpti on näin:

 

Håkan Nesser: "Kirjailijan viimeiset päivät" - ex Libris...

"Kirjailijan viimeiset päivät", Håkan Nesser, Tammi, 2022, 380 s., suomentanut Jukka-Pekka Pajunen. 

"Ruotsalainen  Håkan Nesser   ( s.1950) on yksi pohjoismaisen rikoskirjallisuuden merkittävimpiä nimiä. Hänen kirjojaan on käännetty parillekymmenelle kielelle ja myyty maailmanlaajuisesti yli 20 miljoona kappaletta. Nesser tunnetaan erityisesti komisario Van Veeteren -sarjastaan, jonka kirjoista on tehty useita filmatisointeja. Kirjailijan viimeiset päivät on italialais-ruotsalaisesta komisario Gunnar Barbarottista kertovan huippusuositun sarjan seitsemäs osa. 

Sarjaa on myyty yksin ruotsissa yli 1,2 miljoonaa kappaletta.  (Lievelehti)

 

                                                                ©Jo Voets
 

"Kirjailija Franz J. Lunde on tehnyt täydellisen murhan. Tai oikeastaan syyllinen on hänen romaaninsa hahmo. Mutta sitten Lundea aletaan uhkailla. 

Eräs lukija on vakuuttunut, että murha on todellinen ja Lunde syypää. Kun kirjailija katoaa jälkiä jättämättä, sympaattisella komisarioparilla Gunnar Barbarottilla ja

Eva Backmanilla on koottavanaan monimutkainen palapeli. Mikä on faktaa ja mikä fiktiota. Lunden katoaminen on kuitenkin vasta alkusoittoa...." (Takakansi)

 

Håkan Nesser on pitkän linjan seuralainen lukuosastollani, edellinen

Koston jumalatar   kirvoitti loppukaneetin:  Nesser tietää, mitä hän tekee ja mihin hän teoksillaan tähtää ja tuo varmuus on heijastunut hyvällä tavalla jokaiseen hänen teoksensa parissa vietettyyn lukutuokioon. Mihins' koira kirpuistaan eli ehdotonta eliittiä edelleen!!

 

Kummallinen kysymys. - "Anteeksi? Voitteko toistaa? Ja nainen toden totta oli toistanut sanomansa. "Lukemassani kirjassa, jonka te olette kirjoittanut, 

tehdään täydellinen murha... ainakin sellaiseksi sitä sanotaan. Minulle tuli tunne, että te olette oikeasti ollut mukana siinä. Onko näin?

 

Franz J. Lunde:  asettaa kynän yöpöydälle ja lukee taas tuotoksensa.

Onko hän liian lähellä kirjoittamaansa todellisuutta? Liian lähellä' itseään?

- Sarah Sisulun  - huone Kungsholmenilla oli oikeastaan kustantaja Wernerin huoneen vastakohta, mutta Barbarotti ei ollut muuta odottanutkaan.  Ylikonstaapeli oli sitäkin värikkäämpi, sekä ihonsa että vaatetuksensa puolesta. Ensin mainittu oli musta, jälkimmäinen oranssi ja keltainen. 

Niin kaukana perinteisestä univormuasuisesta konstaapelista kuin mahdollista, ja Barbarotti ajatteli, että olisi kosinut, mikäli olisi ollut kolmekymmentä vuotta nuorempi. Tai ainakin ehdottanut yhteistä illallista.

Tarkastaja Lundhagenin motto:  - Tilanne on toivoton muttei vakava.

Barbarottin filosofiaa:  Barbarotti huokaisi ja totesi, että hänellä oli ainakin joukko kysymyksiä, muttei yhtä ainoaa vastausta. Ei edes hajujälkeä vastauksista. 

Entä aavistus? Hän ei pitänyt sanasta. Ehkä siksi, että myös ennakkoluulot olivat lähellä aavistuksia. Samoin kuin ennalta mietityt lauseet ja stereotyyppiset tuomiot. Jos ei jotain tiedä, niin sitten ei tiedä.

 

Hän eli kuitenkin ajassa, jossa käsite tosiasia oli todellakin uhattuna. 

Maailmassa, jossa totuudet enenevissä määrin saivat väistyä mielipiteiden edestä. Jokaisella on oikeus omaan totuuteensa! Ihan kamalaa paskapuhetta.

Hän muisti äkkiä vanhan perinteisen letkautuksen: "Hyvä valhe kulkee Bagdadista Konstantinopoliin, kun totuus vielä haeskelee sandaalejaan".

Päähenkilöinä ovat - erikoista kyllä - tutkintapuolella dekkaristi, runoilija ja kriitikko Barbarottin & kumpp. lisäksi, mikä antaa tälle osalle ihan oman pikantin mausteensa. Ensin mainitulle kolmikolle on selvästi poikkeuksellisesti yhteistä paitsi ala, myös jotkut salatut omantunnonpistoksia koska uhattuinakaan yksikään heistä ei vaivannut poliisia.

 

- Parempi vähän annettu kuin paljon luvattu...

Mukiinmenevää, ei ehkä ihan tiiviintä ja napakointa Nesseriä aviokriiseineen, Australioineen ja epidemioineen päivineen ja viivyttelevä, fundeeraileva tyyli kääntyi aika ajoin itseään vastaan. Silti viihdyttävää ja sujuvalukuista.

Noin kokonaisuutena ottaen taivun itse enemmänkin komisario Van Veeteren -sarjan puolelle, - makuasia.

 

 - Let bygones be bygones....

 

Tuon vimoisen allekirjoittaa:

Timo Kirves: "Havanna Mix" - ex Libris...

"Havanna Mix, Timo Kirves, Musta Taide, 2022, 95 s.

"Timo Kirves   (klik),  (1939 - 2021)   teki yli 60 vuoden uran valokuvaajana. 

Hänet muistetaan intohimoisena ihmisten kuvaajana. Hän kuvasi kaikkiin suuriin suomalaisiin lehtiin, kuten Helsingin Sanomiin, Ilta-Sanomiin ja Hufvudstadsbladetiin.  

Kirveen uralle osui myös digitalisoitumisen murros, ja hän otti sen vastaan tapansa mukaan innolla ja etujoukoissa. 90-luvun puolivälistä lähtien hän opetti valokuvaustyönsä ohessa kuvankäsittelyä merkittävälle osalle Suomen graafisen alan huipuista muun muassa Aalto-yliopistossa ja muissa alan oppilaitoksissa sekä lehtien kuvatoimituksissa ja painotaloissa."  (Kustantaja)

                                                              ©Antti Kirves

"Viimeisinä vuosinaan Kirves hullaantui Havannasta niin, että matkusti sinne kolme kertaa. 

Näistä kuvista hän alkoi koostaa kirjaa, joka sitten jäi kesken. 

Kirja päätettiin joka tapauksessa saattaa loppuun. Havanna Mix vie lukijansa kuumille kaduille ja hikisiin tanssibaareihin, ihmisten luo. 

Kuubasta Timo Kirves löysi jotain, mikä sai kuvajournalistin silmät taas vilkkumaan. Hän sanoi palaavansa Havannaan. Ihmisten takia, hän sanoi, 

ja musiikin, ja lämmön ja valon." (Kustantaja)

 

"Uskon ja toivon, että olemme onnistuneet välittämään Timpan näkemyksen - soundin. kuten hän itse tapasi sanoa - mahdollisimman pitkälti sellaisena kuin hän olisi itse suonut. Näillä sivuilla on se, mitä Timppa näki ja mihin hän rakastui viimeisinä vuosinaan. Timppa ei ole enää täällä, mutta kuvat pysyvät." 

(Antti Kirves, Esipuhe)

 

Voi hurja mikä sykähdyttävä teos!  Timo Kirveen toivomus soundin välittymisestä lukijalle ja ihastelemaan kutsuvien kuvien katsojille toteutuu vaivatta ja luontevasti: elämänilo, herkässä oleva hymy, värikylläisyys, tuoksut, ihmiset, autot, hälinä, hiekkarannat ja meren ainutkertainen kimmellys, nauru ilonpilkkeineen silmäkulmissa jne. Korvissani alkoi lupaa kysymättä soida rytmikäs ja mukaansatempaava:  "Cuba quiero bailar la salsa" (klik)

 

 Hujauksessa olin palannut omaan  "Kuubaani" eli kuukauteen Brasiliassa 

 Porto de Galinhas  (klik) -nimisellä pienellä paikkakunnalla ja Pernambucon osavaltiossa viettämääni ainutkertaiseen auringonpaisteiseen, kokemusrikkaaseen ja opettavaiseen ilon, lämmön ja riemun aikaan ja kulttuuriin, lomaan kun se rikkainta on ollut.

Mitä parhainta sekä antoisinta luettavaa ja katseltavaa, silmäniloa tähän lumen valtaamaan, kylmään ja pimeään  maisemaan ynnä aikaan, jolloin maailmankirjat ovat sekaisin. Taidokkaita ja puhuttelevia kuvia makustellessa unhettuivat maalliset murheet ja korostui elämänilon ja kaiken kauniin merkityksen läsnä pitämisen arvo ja tärkeys hyvinvoinnin ja mielenrauhan takaajina.

 

Kirjaimellisesti lämmin kiitos sinne tuonilmaisiin Timo Kirveelle ja toisekseen teoksen toimittaneelle Antti Kirveelle tästä suuresti ilahduttaneesta Mixistä, 

joka osui ja upposi, ja jota voi vilpittömästi suositella  sujautettavaksi pukinkonttiin!!

 

Kuvien ääressä ilokseen & nautiskellen viipyili:

Itsenäisyyspäivä a.D. 2022...

Tänä itsenäisyyspäivänä, jolloin maailmankirjat ovat pahasti sekaisin, 

halusin lähestyä sitä  Suomen lipun, siniristilippumme korkealle salkoon uljaasti liehumaan nostaen musiikin  ja runon siivin:

 

Siniristilippumme,
sulle käsin vannomme, sydämin:
sinun puolestas elää ja kuolla
on halumme korkehin.

Kuin taivas ja hanki Suomen
ovat värisi puhtahat.
Sinä hulmullas mielemme nostat
ja kotimme korotat. 

 

 

                                                             ©Wikipedia
 

Elämme yhä nopeammin muuttuvia ja sekasortoisia aikoja joten tarvitsemme paljon päättäväisyyttä, tahdonvoimaa ja resilienssiä voidaksemme uskoa parempaan ja rauhanomaisempaan huomiseen ja tulevaisuuteen. 

Uskottava on, sillä ilman sitä olemme hukassa. 

Onneksemme meillä on kokenut, viisas ja määrätietoinen henkilö maamme peräsimessä ja suomalainen sisu sekä takataskuissamme sauna ja Sibelius!!

Lupaa kysymättä alkoi aatosten kierrellessä ympäsrinsä mielessä soida myös seuraava klassikko: Marlene Dietrich ja Sag mir wo die Blumen sind:

 

- Sag mir wo die Blumen sind

wo sind sie geblieben?

sag mir wo die Blumen sind

was ist geshechen? 

- Sag mir wo die Männer sind

wo sind sie geblieben?

- Sag mir wo die Soldaten sind

wo sind sie geblieben.

Sag mir wo die Soldaten sind

über Gräben weht de wind...

 

ja etenkin kertosäe: wann wird man je verstehen? Emmekö ole historiasta mitään oppineet, opimmeko koskaan ymmärtämään? Niinpä: missä ovat kukat, tytöt ja sotilaat? Milloin voimme koskaan ymmärtää....  Slava Ukraini!

Perinteiset kynttilät valaisemaan ikkunanlaudoille ja kynttilälyhty loistamaan parvekkeelle virittämään  uskon palautumisesta tulevaisuuteen, toivon kipinän syttymisestä rintaamme ja rauhallisemmasta maailmasta ja sen mukanaan tuomasta ilosta, valosta ja lämmöstä. 

 Minun Suomeni on sinivalkoinen,
itsenäinen ja satavuotinen.
Minun Suomeni on rauhallinen,
kiltti ja rehellinen.
Minun Suomeni on turvallinen,
puhdas ja ystävällinen.
Minun Suomeni on kaunis ja ihana.
Minun Suomeni on hieno maa.

(Petäjäveden koulun 2-luokkalaiset)

 

Yllä oleva kaunis runo on vanhempaa perua juhlimmehan nyt 105-vuotiasta itsenäistä synnyinmaatamme sen kunniaksi maljan kohottaen.  Näissä merkeissä:

Hyvää huomista itsenäisyyspäivää!

Niko Rantsi: " Rikospoliisin silmin - Tositarinoita Suomesta" - ex Libris...

"Rikospoliisin silmin - Tositarinoita Suomesta", Tammi, 2022, 282 s., 

päällys Markko Taina.

 

"Niko Rantsi   (s.1968) on keskusrikospoliisin rikosylikonstaapeli, uhrintunnistusyksikön jäsen ja dekkarikirjailija. Hänellä on 24 vuoden tutkintakokemus vakavasta ja väkivaltarikollisuudesta. Rantsi on julkaissut dekkarit Sinun puolestasi vuodatettu (2020) ja Kuka viereesi jää (2021), 

joka voitti Vuoden johtolanka -palkinnon parhaasta kotimaisesta jännityskirjasta." (Lievelehti)

 

                                                             ©Otto Virtanen
 

"Rikosylikonstaapeli Niko Rantsi kertoo vakavista rikos- ja onnettomuustapauksista poliisin näkökulmasta: miten tutkinta eteni ja miten ratkaisu löytyi?

Rikostutkinta on aina ryhmätyötä. Se vaatii pitkäjänteisyyttä, yhteistyökykyä ja taitoa kohdata erilaisia ihmisiä. Rikostutkijana Rantsi on ollut selvittämässä Thaimaan tsunamionnettomuutta, Turun terrori-iskua, Hyvinkään ammuskelua, poliisien murhayritystä Porvoossa ja Tampereella sekä Arctic Sea -aluksen kaappausta. 

Rantsi kertoo myös omakohtaisen kokemuksensa vainoamisesta ja maalittamisesta. Sillä kertaa hänestä tuli rikoksen uhri. Rikostapausten lisäksi kirja käsittelee poliisien työssä jaksamista, vaativien tehtävien purkukeskusteluja ja posttraumatyöpajoja." (Takakansi)

 

 

Edelliskerran etsimme Rantsin johdolla yhdessä vastausta relevanttiin kysymykseen: Kuka viereesi jää (2021):  kiinnostava dekkari, jossa ei myöskään poliisien  siviilielämää kaikkine yhteensovittamisien vaikeuksien ja kompromissien tekojen tarpeineen unohdeta. Perhe-elämässä surullisen kuuluisa motto lieneekin: "Tulen tänään(kin) vähän myöhemmin, jahka...

 

Tämä uutukainen sisältää Esipuheen ja 21 tapahtumakohtaista lukua ml. Kriittisten tilanteiden jälkipuintitoiminta ja Posttraumatyöpajat sekä tekijän Kiitokset  ja sen voi halutessaan hyvin lukea myös vain kiinnostavilta osin. Muutamia poimintoja annista:

 

- Rikostutkijan työ on tiimityötä. Kukaan ei ole korvaamaton, eikä rikoksia ratkaista  yksin. Tutkijan tärkeimpiä ominaisuuksia ovat pitkäjänteisyys, yhteistyökyky ja empatia. Tielleni on osunut hienoja työtovereita, joiden kanssa on ollut hyvä tehdä töitä ja joilta olen oppinut paljon. 

 

- Nostan edelleen hattua poliisipartiotyötä tekeville kollegoille. He luovat näkyvää perusturvaa turuille ja toreille. He ovat myös eniten alttiita ammatin riskeille.

 

- Ensimmäistä kuolemantapausta ei yksikään poliisi unohda.

Muistan epävarmuuteni, kun astuin hämärään ja ahdistavaan yksiöön. Katosta roikkunutta, ilmavirran mukana liikahtelevaa ruumista oli vaikea lähestyä.

En voinut tuolloin kuvitella, että joskus valitsisin väkivaltarikostutkijan uran.

 

Ikävä, uudempi työn mukanaan tuoma piirre on maalittaimisen kohteeksi joutuminen. Verbaalista uhkailua saa osakseen uransa aikana jokainen polisi monasti liikaa kuppeja kumonneiden taholta ja vuonna 2019 se nousi yhteiskunnalliseen keskusteluun ja syyskuun 2022 alussa oikeusministeriö tiedotti, että maalittamisen säätämiselle erikseen rangaistavaksi on löytynyt perusteita.     

 

- Maalittamisessa pyritään hyökkäämään yksittäisen ihmisen kimppuun esimerkiksi vihaviesteillä, suorana tai epäsuorana uhkailuna tai yksityiselämän tietojen esiin kaivamisena ja niiden vääristelemisessä.          

Rantsi on uransa aikana ehtinyt olla monessa mukana ja se heijastuu teoksen laaja-alaisuutena lukijan hyväksi, tässä ei ole todellakaan ns. eilisen teeren poika asialla vaan tekstissä puhuu eloisasti kokemuksen syvä rintaääni!

- Poliisin ammatissa on vaaransa ja paineensa. Virkaiän myötä nahka saattaa parkkiintua ja virkapuku suojaa kilven tapaan monelta tilanteelta.  

Mutta poliisikin on vain ihminen. Olemme perheellisiä, työhömme sitoutuneita ja yhteiskunnallisia vastuunkantajia.     

Poliisityössä jaksamisen tueksi ja liiallisen kuormittumisen ehkäisemiseksi on kehitetty kriittisten tilanteiden jälkipuintitoimintaa kuten purkukeskusteluja ja posttraumatyöpajatoimintaa

-  Poliisi ei ole tunteeton kone, joka ei tuntisi inhimillisiä tunteita työtään hoitaessaan, eikä myöskään sellainen virkamies, joka voi riisua haalarinsa työajan loputtua ja muuntautua tavalliseksi kansalaiseksi

Rantsi toteaakin, että työyhteisön hätkähtämätön  huumorintaju on tärkeä osa työssäjaksamista. 

 

Eräs hyvä tuttavamme, eläkkeellä oleva poliisi totesi kerran kauniina kesäiltana kahvitellessamme ja maailmaa parantaessamme hyväntuulisen lakonisesti:

"Olen urallani nähnyt aivan kaiken". Tuon nielin purematta. Onneksi on rajaton ja hersyvä  poliisihuumori, joka ulkopuolisille avautuu vain selektiivisesti ja saattaa tuntua jopa "roisilta";)

Mainiosti kirjoitettu ja kiinnostava teos, joten voimia ja jaksamista koko arvokasta työtä puurtavalle ammattikunnalle!!

 

Kiitos kun olette:

Anna-Mari Kaskinen: "Tuulen tuoksua, puun puhetta - Hetkiä luonnossa"" - ex Libris...

"Tuulen tuoksua, puun puhetta - Hetkiä luonnossa, Anna-Mari Kaskinen, Kirjapaja, 2022, 80 s. Kuvat ml. kansi Anna-Mari Kaskinen ja Timo Pekka Kaskinen, kansi Satu Kontinen 

"Anna-Mari Kaskinen on monipuolinen tekstintekijä, jonka kirjallinen ura on jatkunut vuosikymmeniä. Hänen tuotantonsa käsittää muun muassa runoja, laulu- ja virsikirjatekstejä sekä lasten- ja nuortenkirjoja." (Lievelehti)

 

                                                           ©Tommi Tuomi

 

 "Anna-Mari Kaskisen lyhyet kuljettavat lukijan luonnon keskelle, metsiin ja meren rannalle, lintujen seuraan ja muurahaisten vierelle. Luonto hoitaa meitä. 

Sen haavoittuvuus riipaisee ja kutsuu toimimaan niiden puolesta, jotka eivät itse pysty puolustamaan itseään." (Takakansi)  

 

 

Anna-Mari Kaskisen tuotanto on kulkenut vierelläni aimo tovin tuottaen aina hyvää mieltä ja antaen uusia ajattelukulmia elämän melskeisiin. 

Viimeksi tapasimme  Olet ajatuksissani -teoksen (2022) tiimoilta:  

Näin nykymaailman tilanteeseen rauhanteemoineen ja pyhänpäivän viikonloppuun   sopivasti istuva seesteinen, kaunis ja herkkä teos.  

 

Tämä uutukainen sisältää luvut: Meri metsä, puut; Linnut,

Monenlaisia ystäviä ja Äänetön kevät,  ja se on kauniisti tyylikkäin, yksikertaisin kuvin varustettu. Makupaloja ja pintaraapaisuja luonnon helmasta:

 

- Metsäkävelylle lähtiessä

ei tarvitse asettaa itselleen tavoitteita.

Avoimin mielin kulkeva voi ottaa vastaan sen,

mitä hän juuri sillä hetkellä tarvitsee... 

 

-  Ihmisellä, jonka pihalla asuu lintuja, ei koskaan ole yksinäistä.

- Kuulen jos keskityn kuuntelemaan. Näen jos osaan pysähtyä ja katsoa. 

Mitä enemmän minussa on tilaa, sitä enemmän voin ottaa vastaan.

 

-  Kun kukaan ei ole katsomassa, silitän puita kulkiessani niiden ohi. Haluan tuntea niiden pinnan, vanhojen mäntyjen kilpikaarnan, koivujen paperinohuen kuoren, kuusten neuslasten vihannan vehreyden.

 

 

Kaskinen nostaa esiin myös Rachel Carsonin teoksen Äänetön kevät ,

jota voidaan pitää  ympäristöliikkeen syntyhetkenä ja joka herätti  ilmestyessään 1962 varsin runsaasti myönteistä keskustelua mutta myös polemiikkia, ja joka tuli luettua heti sen ollessa saatavilla.   Carson on todennut, että säilyttääkseen kykynsä ihmetellä lapsi tarvitsee ainakin yhden aikuisen, joka voi lapsen kanssa löytää uudelleen ilon, innostuksen ja ihmetyksen maailmassa, jossa elämme...

 

Teos, joka antaa monipuolisesti meille jokaiselle luonnonystävälle ja metsäin polkujen tallaajalle sekä meren vaihtelujen ihailijalle paljon hyvää mieltä ja rauhaa.  Pidetään mielessä myös se totuus, että siemenet luontosuhteeseen kylvetään lapsuudessa.  

 

Huumorinpilkahduksiakaan ei Kaskinen ole teksteissään unhettanut:

 

Vuosia sitten vierailin vanhemman ystävän kodissa.

Istuin sohvalla kukkamaljakon vieressä.

Nuuhkin kukkien tuoksua.

- Kylläpä nuo tuoksuvat ihanilta!

Ystävä katsoi minua hymyillen.

- Oletko ihan varma?

Ihmettelin kysymystä.

- Nuo ovat nimittäin tekokukkia, ystävä totesi..

Olin yllättynyt.

 

Näin joulun alla myös mitä mainion lahjaidea pukin punaiseen konttiin, heille, 

jotka nauttivat ja välittävät ympäröivästa luonnostamme, sen monimuotisuudesta ja kauneudesta sekä ymmärtävät sen vaihvihkaisia viestejä.

Luontoäidin koskaan pettämättömässä sylissä lepäili:

Tapani Bagge: "Punamusta baby" - ex Libris...

"Punamusta baby", Tapani Bagge, CrimeTime, 2022, 254 s. Kannen ulkoasu

 Jussi Kaakinen. 

"Tapani Bagge   (s. 1962) on kirjoittanut elääkseen parikymppisestä lähtien 

Sitä ennen hän ehti kokeilla puutarhatöitä, kaatopaikan ja teollisuusalueen vartiointia, postinkantoa, osto- ja myyntityötä antikvariaateissa ja levykaupassa. Bagge on julkaissut toistasataa kirjaa ja palkittu lähes kaikesta, mihin on ryhtynyt. Parhaiten hänet ehkä tunnetaan dekkareista ja lastenkirjoista." (Kustantaja)

 

                                                          ©Veikko Somerpuro
 

"Alkukesästä 1950 yksikätinen yksitysetsivä Väinö Mujunen saa tutkittavakseen, mihin jyväskyläläinen kapteeni on kadonnut.

Kahdentoista lapsen isä on hävinnyt Helsingin reissullaan. Onko kapteeni Happonen kokenut Kalle Tappisen kohtalon vai onko samba ollut hänelle vieläkin kohtalokkaampi?

Samaan aikaan Neuvostoliittoon luovutusta odottava virolaiskapteeni karkaa sairaalasta ja kaipaa apua. Liittyvätkö kapteenien tapaukset toisiinsa

Entä mitä Petroskoista tuttu  Nataša tahtoo Mujusesta? Ja kuka tai mikä onkaan punamausta baby?" (Takakansi)

 

 

 

 

Jep: siinäpä meille kysymyksiä ja arvoitusta kerrakseen.

 Ei kuin  Kohtalokas samba soimaan ja Georg "Jori" Malmstén ääneen sekä mars matkaan omallekin kultaiselle lapsuuden 1950- luvulle:

-  Helsingin viimeisestä sotakesästä oli jo kuusi vuotta. Kaupunki alkoi vähitellen palata entiselleen, osin ehommaksikin. Eteläsatamassa rakennettiin kovaa kyytiä Olympialaituria vuoden 1952 kisavieraita varten. Pahin pula ja tiukin säännöstely alkoivat jo hellittää.

- Hotelli Torni oli jo saatu kuntoon Valvontakomission jäljiltä. 

Nyt sen loistokkaassa baarissa ja ravintolassa viettivät aikaansa viihde- ja talouselämän huiput ja monet taiteilijat. Armeijan väkeä siellä näki vähemmän.

 

Mujusta Bagge kuvaa eloisasti sanoin lupakirjaton yksityisetsivä, jolla on kusiaisen valtuudet eikä hänen naiskuvauksensakaan kalpene edellisen rinnalla:

Natalia & Mujunen:  -Mujunen pani merkille erityisesti eräät punamustat korkokengät ja mustat verkkokuvioiset nylonsukat sekä niiden verhoamat muodokkaat sääret,

jotka jatkuivat punaisen leningin uumeniin.   Sääret lähestyivät häntä Mikonkadulta Kaisaniemestä päin. Mujusen katse ehti vasta kiivetä viininpunaisen jakun verhoamiin rintoihin, jotka toivat mieleen Mantšurian kukkulat, kun niiden yläpuolelta kuului huudahdus: - Väinö, Sinäkö se olet?

Uljas Vicander puolestaan saa luonnehdinnan: liukas kuin talvinen matikka ja kiero kuin korkkiruuvi.

 Dekkarissa ovat raamit kohdallaan: lapsuuden ja nuoruuden kotikaupunki suuresti kohinaa herättäneine olympialaisineen ja vanhempien varoituksineen olla epähienosti  tuijottamatta, jos vastaan astelee tummempi-ihoinen turisti sekä  ikivanhoine biiseineen kuten Mustat Silmät  jne.

Herkullinen kieliasu, harmiton juoni ja konstailematon persoonain piirto istuivat saumattomasti vallinneeseen rentoon lukufiilikseen. Baggen  Baby viihdytti ja huvitti sekä nosti pintaan hauskoja muistoja kuten  Hotelli Tornin  Ateljee Bareineen, tuttu tapaamispaikka, jossa tuli opiskeluaikoina parannettua maailmaa.  Tämä dekkari on värikkään ja iloisen kantensa myötäinen, 

kuin makoisa kevyt kenttälounas tai iloisesti  soliseva puro.

 

PS. Vahvennoksia klikkaamalla saat halutessasi lisätietoa ao. asiasta:)

Rakkaissa puna-mustissa väreissä itselle epätyypillisissä korkkareissa huojui ja horjui:

Lassi Rajamaa: "Olohuoneessa viirupöllöön on tullut mustia kulkijoita" - ex Libris...

 

 "Olohuoneessa viirupöllöön on tullut mustia kulkijoita!, Lassi Rajamaa, Kulttuurivihkot,2022, 161 s., kannen kuva Lassi Rajamaa.

"Lassi Rajamaa (s.1944) on Sibelius-Akatemian entinen rehtori ja musiikinteorian lehtori, koulutukseltaan diplomiurkuri ja filosofian maisteri. Rajamaa on aina kirjoittanut, piirtänyt ja soittanut. Häneltä on aiemmin ilmestynyt piirros- ja proosarunokirja Tuuli on puskissa vaarallisen voimakasta (Rondo Classic, 2018) sekä runokokoelma Vene ei nyt millään irtoa rannasta (Kulttuurivihkot, 2020) ja Asiat joita vielä on (2021)" (Takakansi)

                                                  ©Tiina-Maija Lehtonen

 

 

"Lassi Rajamaan runoissa liikutaan kalustetuissa huoneissa, pihakeinussa, hautausmaalla, rannalla. Mutta tavalliset paikat ja asiat saavat uusia merkityksiä: 

- jotain on tapahtunut 

rannan kivillä on muuttunut järjestys, pilvi puhuu 

Visuaalinen, filosofinen ja musiikillinenkin teos kuvaa myös aikaa, jota elämme - surrealistisella tavalla." (Takakansi)

 

 

 

Edelliskerran nautin Rajamaan antoisasti seurasta asiaintilassa

 Vene ei nyt millään irtoa rannasta (2022), vaan kyllähän hänen venhonsa lipui hyvinkin sulavasti irti rannasta ja keinui kauniisti aalloilla, mutta  pysyi vakaana myös niiden pärskeissä ja lukijana nautin kyydistä!

Tämääuutuus on sisältää XII hauskasti nimettyä lukua ja Viittauksia musiikillisista teemoista sekä rautaisannoksen kutkuttavia yksittäisiä runoja hersyvine nimineen, joten maistiaisiin ja otteisiin:

 

- unessa kaikki toistuu

ensin minulle tapahtuu, sitten minä tapahdun

avaan jääkaapin oven, jääkaappi avaa minut ja täyttää

 

- mikä ennen on ollut muistia

on nyt olemukseltaan jotain joka sisältää sekä muistamisen

että unohtamisen

kuin huone

jossa pöytä tuolit ja piirongit levitoivat

mutta matot pitävät hapsut valkoisinaan kiinni lattiasta

 

 

- ovat käyneet ultrassa

kertovat että nyt se ui käsipohjaa

ja keräilee ylösalaisin kellahtaneen horisontin pohjasta tähdensiruja

 

 

- kumotuttaa 

piirrän taivaalle kuun

ja satunnaisia

aurinkoja

rakastavaisia jotka lipuvat radallaan

piirrän kasvosi rypistyneeseen paperiin

joka oikenee

ottaa korkeutensa

ja näkee määränpään 

- aika

kulki niinkuin se kulkee

haarautuen kaikkiin suuntiin

iloisesti kuin kellohame tuulessa

- olohuoneen viirupöllöön on tullut mustia kulkijoita

isoäiti juo konjakkia

käskee niiden kääntyä vasempaan ja oikeaan

itkee

muuta kuin sitä etteivät käänny, mutta ei kerro mitä 

Runopotpourrin jälkeen vielä pari näppärää ja osuvaa arviota meille kaikille tärkeistä asioista kuten itse elämästä, vuodenajoista  ja rakkaudesta:

-  elämä on hämärän komero jonka uumenissa on ovi toiseen komeroon

 

-  on niin syksyistä että lehti putoaa ja on samanaikaisesti kiinni oksassaan

 

-  rakkaus on kalliosta irronnut lohkare joka ei suostu vyörymään 

 

 

Hauska muistokin pulpahti  esiin eräässä runossa mainitun upupa epopsin myötä eli tässä komia ja hauska seurattava, ensi kertaa luonnossa bongattuna eli harjalintu mallia  Fuerteventura, Corralejo AD 2013:

Lassi Rajamaalla on kerrassaan ihastuttava tapa ilmaista itseään verbaalisesti  ja musiikillisin viittein, Pegasoksen ja sävelten siivin. Tämä uutuuskooste istuikin saumattomasti vallitsevaan mielentilaan ensilumen keskelle kiireiden jälkimaininkeihin  ja riemastutti herättäen lämpimiä ailahduksia ja nostattaen hymynhäiveitä silmänurkkiin.

Ihastuneena & ilahtuneena:

 

Haruki Murakami: "Ensimmäinen persoona / Ichininshō Tansū" - ex Libris...

"Ensimmäinen persoona, Haruki Murakami, Tammi Keltainen kirjasto, 2022, 

189 s., suomentanut  Antti Valkama,  päällys Jussi Kaakinen.

 

 Haruki Murakamin (s. 1949) kirjoista otetaan Japanissa miljoonapainoksia, ja hänen kansainvälinen suosionsa on kiistatonta. Murakami on julkaissut romaaneja, novelleja ja tietokirjoja, joita on käännetty yli 50 kielelle.  Murakami on opiskellut elokuva-alaa ja pyörittänyt jazz-klubia. Kirjailijaksi hän kertoo kasvaneensa musiikkia kuuntelemalla." (Takakansi)

 

                                                              ©Elena Seibert

 

"Ensimmäinen persoona -novellikokoelman kahdeksan tarinaa muodostavat huumaavan keitoksen, jossa maistuvat murakamimaiset ainekset: olut, jazz, 

yölliset kohtaamiset. Ne myös paljastavat kirjoittajastaan täysin uusia puolia. 

Puhuuko kirjailija omasta elämästään, kun hän puhuu yhden yön jutuista, baseball-pelaajien takapuolista ja keskusteluista apinan kanssa?" ( Lievelehti)

 

 

 

Viimeksi tuli tepsuteltua Murakamin seurassa Pimeän jälkeen (2020) ihastunein mielin: Murakamin on virtuoosimainen tunnelman kehrääjä ja hän kutoo lukijansa mukaan hämyiseen tarinaansa lyhyin lausein ja hienostunein, tyylikkäin sekä vaivihkaisin keinoin.

Tämä kokoelma sisältää luvut: Kivityynylle, Kerma, Charlie Parker Plays Bossa Nova, With the Beatles, Kootut Yakult Swallows -runot, Karnevaali, Shinagawan apinan tunnustuksia ja Ensimmäinen persoona.

-  Se olisi ollut pitkä tarina. Mutta miksipä en saman tien kertoisi siitä ainakin hiukan. Kenties se toimii samalla myös tiivistettynä omaelämänkertana...

Luvut tosiaan hyppelehtivät aihepiiriltään sinne tänne, joka luo mukavasti yllätyksellisyyttä. Musiikissa mennään klassisesta Charlie Parkeriin vain kirjoittajalle unessa  ilman komppisektiota, sooloesityksenä alttosaksofonilla esittämää Jobimin  Corcovado kappaleeseen  ja Beatleseihin asti, istutaan baseball-katsomoissa, ratkotaan ympyrän, jolla on useita keskipisteitä mutta ei kehää arvoitusta ja pohdiskellaan ranskalaisen sanonnan crème de la crème syvintä olemusta. jnpp.

- Nuo tapahtumat olivat ainoastaan yksi pikkuinen episodi minun elämäni varrella. Nyt niitä voisi ajatella pelkkänä lyhyenä sivupolkuna. Vaikka se kaikki olisi jäänyt tapahtumatta, minun elämäni olisi tuskin merkittävästi muuttunut mihinkään suuntaan. Sillä eräänä hetkenä tuon muiston oli yhtäkkiä määrä saapua luokseni, luultavasti jostain kaukaa, pitkän käytävän lävitse. Ja se ravisteli mieltäni yllättävän voimakkaasti. Kuin loppusyksyn öinen tuuli, joka metsästä lennättää puista varisseet lehdet ilmaan, painaa koko niityllisen elefanttiheinää kerralla kumarruksiin ja kiertää paukuttamassa rajusti talojen ovia.

Ajatuksellisia ja mielikuvituksellisia ovia paukuttaa myös tämä kirja, jonka novelleista suosikikseni nousi lumoava ja kiehtova  Shinagawan apinan tunnustuksia:)

 

Viuhto ja viehko setti, joka hieroo estoitta lukijansa nystyröitä  totuttuja kerronnallisia keinoja ravistellen.  Lukiessa oli välillä äimän käkenä ja pudota kärryiltä, mutta kannet sulkiessa yhtä rehevää kokemusta rikkaampi.

Murakami osaa tässä henkilökohtaisimmaksi mainitussa teoksessaankin  asiansa ja omaa yllätyksellisyyden taidon. Oiva kooste!! 

-  Rakastuminen on vähän kuin psyykkinen tauti, johon sairausvakuutus ei päde.

 

Vikkelä viikko meneillään, joten höpinää tossuun laittaa:                                           

Iloista isänpäivää 13.11.2022...

 Kaikille Isille ja isänmielisille niin oleville, tuleville kuin edesmenneillekin!

 Turhaan
isä pelkäät,
ettet kelpaa
miehen malliksi pojallesi.
Niin vähän
poikasi tarvitsee:
Yhdessä sinun kanssasi
majan rakentamista,
onkiretkeä,
kirjastomatkaa.
Yhdessä tekemistä,
yhteistä jutteluaikaa.
-Sointu Sallinen

 

 

 Ukki se miekat ja hevoset vuolee ja haavat puhtaiksi nuolee.
Se tennismailalla mattoja tamppaa ja sammakon koivista ennustaa säätä.
Ei löydy sen jutuista häntää, ei päätä, sen puheissa kompa kujeen kamppaa.
– Tittamari Marttinen

 

Lapset kasvavat, aikuistuvat ja vanhenevat kukin vuorollaan, mutta olette ja olitte meille se  lämmin ja aina avoin syli, kiikkutuolin narina, vahvat käsivarret, hymyilevä ja naurava suu ja me rakastamme teitä yli ajallisten rajojen...

Isosti onnea & iloa:

Kerstin Ekman: "Suden jälki / Löpa varg" - ex Libris...

"Suden jälki", Kerstin Ekman, Tammi Keltainen kirjasto, 2022, 176 s., suomentanut Pirkko Talvio Jaatinen, päällyksen valokuva Rainer Fuhrmann/Getty Images.

"Kerstin Ekman ( s.1933) on Ruotsin arvostetuimpia kirjailijoita. Ekman aloitti dekkarikirjailijana, ja tuotannossaan hän on käyttänyt rikosromaanin aiheita yhdistettynä rikkaaseen yhteiskunta- ja ihmiskuvaukseen. 

Hänet valittiin Ruotsin akatemian jäseneksi vuonna 1978, mutta hän vetäytyi toiminnasta Salman Rushdie -tapauksen vuoksi. Suden jälki on Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2022 kirjallisuupalkintoehdokas." (Takakansi)

 

 

                                                              ©Pertti Nisonen

 

 

"Metsästyksenjohtaja Ulf näkee 70. syntymäpäivänään suden. Hetki muuttaa kaiken. Vanhan miehen epäilys elämäntyönsä eettisyydestä kasvaa järisyttäväksi identiteettikriisiksi. Pientä elämänpiiriä mullistavat käänteet sen kuin jatkuvat: Metsä palaa, karhu hyökkää, Ulf sairastuu. Ja rikos tapahtuu.

Suureen susikysymykseen sekoittuu rikoksen mysteeriä, ikääntymisen kipua ja rakkautta. Ekmanille tyypillisesti jännitys maustaa yhteiskunnallista sanomaa ja hiljaa syvenevää ihmissuhdekuvausta." (Lievelehti) 

Edelliskerrasta Ekmanin tuotannon parissa olikin ehtinyt vierähtää aimo rupeama, mutta kas näin Huijareiden paraati puhutteli vuonna 2014: 

Tässä rennossa huijarimentaliteetilla, empatialla & myötätunnolla  kirjoitetussa, eittämättä myös omaelämänkerrallisia ainesosia sisällään pitävässä teoksessa, käydään kaunokirjallisin keinoin hulvatonta  ja terävää (itse)ironiaa unohtamatta  kirjallisten piirien ja luomisen tuskan kimppuun... 

 

Odotusarvo oli siis varsin korkealla kun avasin tämän komean, syyttävästikö minua tuijottavan sudenkuvan kauniilla kannella varustetun uutukaisen ja totean oitis suoraan etten suinkaan pettynyt!

Talvi:  - voi olla valkoinen paperi tai sinertävä laatta, jolle kirjoittaa. Viimeksi täällä ollessani kukaan ei ollut liikkunut ja kirjoittanut jälkiään. Ei näkynyt tassujen eikä sorkkien painaumia, ei edes pikkuista myyränjalkojen koruommelta. Ei lintuja.

Ei mitään jälkiä.

Ulf:  - Jäin usein vain istuksimaan jouten. Hän (vaimo Inga) oli oikeassa siinä, 

että tarvitsin jotain puuhaa. Istuin ja pohdin. Siihen minulle ei ollut aiemmin juuri ollut aikaa. Tarkoitan perin pohjin pohtimista. Tuntui kuin eläkkeelle jääminen olisi vasta nyt ruvennut oikeasti vaikuttamaan, tai kun vanhuus olisi iskenyt kerralla. Mieleen tuli ajatuksia, joita en olisi kaivannut.

Inga & minä: - Minä elin tavallista elämää. Todennäköisesti sitä ei jatkuisi enää kovin monta vuotta. Kun oli tämä angina pectoriskin. Mutta elämässä oli silti tavallista ja hyvää, Sain osakseni hellyyttä. Joskus hellyydenosoituksena olivat muhkeat valmiiksi laitetut voileivät. Joskus iho minun ihoani vasten. 

Mutta en pystynyt täyttämään odotusta, jonka hellyys viritti meissä kummassakin. Oleta, että syypäänä olivat lääkkeet. Me joka tapauksessa sopeuduimme. 

Hellyys ei loppunut.

 

Vaikkakin ikääntymisen tuntoja luopumisine ja uuden tulemisineen Ekman kuvaa oivaltavasti väläytellen ja siihen sopeutumiseen vastauksia hakien kyseessä ei toden totta ole mikään valitusvirsi. Ihmisen ja luonnon muuttunut ja alati muuttuva suhde ihmisen aiheuttamine epätoivottuine  vaikutuksineen kulkevat solisevana pohjavireinä kautta kerronnan. 

 

Kirjailijan hienoviritteinen, sielun syvyyksiä ja syövereitä oivaltava ja lämpimällä myötätunnolla tarinaa kuljettava ote ovat vertaansa vailla, eivätkä jätä lukijaansa kylmäksi.  Nautin suuresti lukemastani ja Ekmanin virtuoosimaisesta taidokkuudesta kuljettaa tarinaansa, joka puhutteli ja oli suuri nautinto lukea!

Sudesta on paljon sanontoja  (klik) mm. olla susi syntyessään, mutta tämä nimenomainen teos ei todellakaan sitä ole:)

 

-  Muisti on ihmeellinen, niin, suorastaan pelottava asia. Vanha kerrostuma kuolleita luita ja sanoja, jotka voivat milloin hyvänsä nousta ja herätä eloon.

 

Ylläoleva pitää  etenkin näin kokemuslisien  karttuessa enenevässä määrin paikkansa: mitä kummallisempia, uusia  muistoja kaukaa menneestä  pulpahtelee lupaa pyytämättä pintaan. Ikävät  sellaiset olemme yksimielisesti Kanssakulkijan kanssa päättäneet heittää oitis pitkin teitä, mutta hauskoista ja iloisista nautimme estoitta naureskellen ja niitä edelleen kehitellen pitkäänkin

- Itseään pettää ken ensi kertaan jättää. Vai olisikos se huomiseen?

 

Itsepetokselta välttyä lupaa yrittää: