"Michael Hjorth & Hans Rosenfeldt kirjoittavat rikosromaaneja yhdessä. Michael Hjorth on käsikirjoittaja ja yksi tuotantoyhtiö Tre Vännerin perustajista. Hän on käsikirjoittanut televisiolle useita sarjoja, mm. Suomessakin nähtyä Wallanderia.Hans Rosenfeldt on työskennellyt monipuolisesti tv:ssä ja radiossa. Hän on toiminut käsikirjoittajana ja ohjelmapäällikkönä, ja vuosina 2003–2005 hän oli SVT:n viihdepäällikkönä. Hän on ollut käsikirjoittamassa mm.
Silta-televisiosarjaa, Varustamoa ja Wallanderia. Kirjailijat vierailivat Helsingin kirjamessuilla lokakuussa 2012." (Kirjan lievelehti)
Mykkä tyttö on Sebastian Bergmanin ja henkirikosyksikön tutkimuksista kertovan dekkarisarjan neljäs - vaan toivottavasti ei viimeinen - osa. Edelliset: Mies joka ei ollut murhaaja, Oppipoika ja Tunturihauta.
"Carlstenin perhe löytyy julmasti murhattuna kodistaan Torsbyssä. Äiti, isä ja pikkupojat on ammuttu lähietäisyydeltä haulikolla. Kriminaalipsykologi Sebastian Bergman ja henkirikosyksikkö kutsutaan selvittämään tapausta. Tutkinta mutkistuu, kun käy ilmi, että perheen murhalla on silminnäkijä. Kymmenvuotias Nicole-serkku on ollut vierailulla perheen luona ja päässyt karkuun talon taakse suureen metsään. Tyttöä etsivät nyt sekä poliisi että murhaaja…" (Teoksen takakansi)
Ahneus, tuo kuolemansynneistä kaikkein kaamein on liikkeellepanevana voimana ja pontimena tässä rikosromaanissa ohittaen rakkauden, mustasukkaisuuden ja huoltajuuskiistat.
Primus motorina monikansallinen, maa-alueille perso kaivosyhtiö FinboCorp saa kyseenalaisen kunnian edustaa kyseistä ajankohtaista ja miksei yhteiskunnalistakin pointtia.
"Nyt heitä on kaksi. Hän on jakautunut kahdeksi. Oli ulkopuoli ja sisäpuoli. - Ulkonaisesti hänen oli pakko jatkaa matkaa. - Sisimmässään hän kyyristyi kokoon, muuttui yhä pienemmäksi ja toivoi,
että katoaisi kokonaan." Näin viiltävästi kuvautuu Nicolen traumaperäinen stressireaktio;
tyttö mykistyy ja vaikenee visusti kunnes alkaa piirtää. Herkästi kuin hennon huilun sävelkulkua saatetaan hienovaraisiksi sanoiksi Nicolen ja Sebastianin orastavaa luottamuksen ja vaivihkaisen keskinäisen kiintymyksen kehkeytymistä. Taitavaa!
Jopa tsunamin sielullisesti repaleiksi runtelemasta Sebastianista, tuosta kiinnipysymättömän vetoketjun valtiaasta ja höllihoususta, noin livenä kohdattuna lähinnä surullisen hahmon ritarikuntaa edustavasta herrahenkilöstä, onnistuu kirjailijakaksikko erehtymättä naurettavuuden puolelle, luomaan sympaattisen ja jotensakin reppanan, lähinnä äidillisiä tunteita herättävän ja monisärmäisen persoonan.
Sebastian, Torkel, Vanja ja Billy muodostavat henkilögallerian ydinkvartetin, jossa henkilökemiat vinhasti risteleivät, räiskähtelevät ja kohtaavat; tiimin joka aikaansaa ammatillista, tutkinnallista tulosta. Kvartetti ei jätä lukijaa kylmäksi eikä ulkopuoliseksi. Näppärästi kehitelty juoni, rouheanrosoiset henkilöhahmot ynnä smartti loppuratkaisu eli kaikki kelpo dekkarin peruselementit ovat kohdillaan lukijan viemiseksi viihtymisen ja mieluisan lukutuokion poluille! Laadukasta jälkeä myös Jaana Nikulalta! Eikä sitten muuta kuin,
helle helliköön:
Täytyypi sanoa, että tämä jäi kesken. Ei sytyttänyt. Alku oli hyvä, mutta sitten se jahkailu pääsi päälle.
VastaaPoistaJep; pieni, kulmakarvoja kohottava suvantovaihe tuli kohdatuksi hiukka ennen puoliväliä, mutta sitten jäntevyys ja ote palasivat; joten kokonaisuus jäi mieluisaksi. Mainiota kesäviikonloppua:)
VastaaPoista